Pelaajalauta

[Crysis Remastered]

Joulu- ja tammikuu ovat yleensä uusien julkaisujen suhteen hiljaisia, joten se on hyvä tilaisuus napsia missattuja pelejä, kenties jopa alehinnoin.

Crysis Remastered löytyy jo diginä, mutta suunnitelma oli aina hankkia nämä myös fyysisinä. Kakkosta ja kolmosta en olekaan vielä ostanut eShopista, odotan tod.näk vuoden alkupuolella ilmestyviä fyysisiä versioita, joiden ilmestymisen Crytek on blogissaan vahvistanut.. Crysis on patchien jälkeen aika jees kondiksessa Switchillä. Ei kuuleman mukaan niin mainio kuin kaksi seuraajaa, mutta toimii kuitenkin hyvin niin kannettavana kuin dockattuna.

Darksiders III:n myötä omistan Genesistä lukuunottamatta koko sarjan Switchillä, mutta pelannut olen toistaiseksi vain ykkösosan, joka oli aikas hyvä Zeldan ja God of Warin tyyppinen seikkailu/toiminta-hybridi. Kivaa jatkaa tämän vuoden puolella sarjaa eteenpäin.

Stardew Valleystä tuskin pitää mitään uutta sanoa. Helvetin hyvä peli, jota on kivaa pelata niin yksin omassa tahdissa kuin kaverienkin kanssa. Yksi niistä peleistä, jotka oikeasti rentouttavat, koska väärää tapaa pelata ei ole ja kaikki on täysin vapaata.

Kingdoms of Amalur muistetaan HD Twin -ajalta eräänlaisena kolmannen persoonan Elder Scrollsina. Se oli kyllä mennyt minulta aikoinaan kokonaan ohi, mutta kuultuani millaisesta pelistä oli kysymys, hankin sen oikopäätä. Viiden tunnin jälkeen se on juuri sitä mitä odotinkin: hyvin vapaata hahmonkehitystä, kivaa rymyämistä luolastoissa ja jatkuvaa loottausta ja tuskastelua, miten inventaario on taas täynnä! Tekijätiimissä oli ilmeisesti yksi ES IV: Oblivionin tekijöistä, jonka kyllä huomaa. Hieman samanlaisia viboja tässä on, vaikka vapaudeltaan ei pääsekään samaan. Pelimaailma muutenkin muistuttaa enemmän esimerkiksi Fableja kuin Eldereitä.

Hollow Knight taas on yksi kaikkien aikojen yliarvostetuimpia pelejä, joten ostinpahan myös sen fyysisenä... hetkinen, mitä?! Arvon lautalaiset, tulen antamaan HK:lle nyt uuden mahdollisuuden. Tunnen luissani, että jos peli klikkaa, niin tulen ihastumaan siihen ikihyviksi. Tällaisena wanhan liiton pelaajana fyysinen versio ei myöskään vähennä pelaamisintoa, joka saattaa kuulostaa hassulta, mutta toimii kuitenkin.


Peukku muuten pystyyn Fangamerille indie-pelien fyysisistä julkaisuista: Stardew Valley ja HK olivat molemmat ajan tasalla, eli kaseteilla oli tuoreimmat versiot eikä päivityksiä löytynyt. HK:n fyysisessäkin on siis tätä nykyä jo kaikki lisäsisältö ja Stardewssa se suuri päivitys, joka sisälsi jaetun ruudun moninpelin. Hollowssa on mukana jopa paperinen maailmankartta, joka on kiva kaivaa esiin, jos suru puserossa eksyy johonkin. Mainiot julkaisut, molemmat.

Piti ihan alkaa tutkimaan asiaa, TK:n tyypillisen vittuiluviestinkin vuoksi.

Ja edelleen väitän, että LG CX OLED vain ei ole sitä mitä sen haluisi olevan.

HBO Max kovasti mainostaa että kuva on 4K HDR, joten totta kai lähden ajatuksesta, että se on sitä. Hyvin todennäköisesti onkin, mutta jotain siinä kuvassa on pielessä. En vain saannu sitä kohdalleen. Juurikin kun tulee tummia varjoja, kuva menee vähän läikikkääksi. Kohtaus missä tätä testasin on Dunen lopussa, jossa katsotaa hiekkamadon...öh.. suuhun. Sain sen kyllä paremmaksi mitä se oli, mutta siltikään en ihan siksi kuin olisin halunnut. Ongelma on totta kai nyt osin siinäkin, että katson kuvaa hiukan kuin "piru raamattua". Moni asia siis tuntuu ongelmalta.

Seuraavaksi oli vielä pakko ottaa käsittelyyn Disney+. Koska Mandalorian on aina ollut helvetin komea ja ajattelin että laittaisin siinä asetukset kohdalleen joita testaisi Dunessa. Kohtaus jossa on avaruuden tähtien loistia esiin ja säätämään. Ja löysin hyvin erikoisen ominaisuuden. Kun kirkkauden muuttaa 49 --> 50 musta muuttuu yhtäkkiä harmaaksi. En tiedä onko mulla jokin sellainen kombo asetuksissa joka aiheuttaisi tämän, vai onko CX:n algoritmit kusettu jossain päivityksessä vai onko meikäläisen reilun vuoden vanha CX hajonnut jossain välissä. Vai onko tämä vain "kusinen suoratoisto". Mutta kuvaa en oikein saanut nytkään enää sellaiseksi kuin olisin halunnut. Tosin aikakin loppui vähän kesken.

Testasin muuten PS5:n HBO Max sovellusta. Ne on rampauttanut sen HBO Nordicin tasolle Hyvä jos on edes 1080p resoa, veikkaan että 720p. Aivan karmea kuva. Disney+ jäi testaamatta, täytyy katsoa sekin joku kerta.

Mutta enempää en ehtinyt testailemaan, niin täytyy ottaa uusi testisessio jossain vaiheessa. Kun ei ole palvelijaa kotona, niin näissäkin selvityksissä meni pari iltaa. Ja se Dune täytyy varmaan ostaa ihan kaupasta jossain vaiheessa. On käynnyt jo aikaisemmin mielessä näiden streamien ja 4K BD:n vertailu niin tässä on HBOMaxin osalta hyvä tilaisuus. Kun se on kerran "kusinen suoratoisto". Disney+:n testaus on ollu jo jonkin aikaa mielessä kun löytyy 4K Alita Battle Angel hyllystä.

https://www.youtube.com/watch?v=RiPcRCWzcGo

Kirby: Forgotten Land julkaistaan maaliskuun lopulla, ja peli näyttää tällä uudella trailerilla entistä paremmalta. Juuri tätä sarja tarvitsee. Peli on jopa vähän Mario Odysseyn kaltainen, tai siltä se ainakin ulospäin näyttää.

Nintendolla kunnon hööki päällä heti alkuvuodesta: Pokemon Arceus tekee vihdoin jotain uutta myös (ja btw, näyttää uudella materiaalilla myös lupaavalta), siihen päälle vielä Kirby, Triangle Strategy, Advance Warsin remake... eikä tämän vuoden ensimmäistä Directiakaan ole vielä ulkona! Siis mitä tämä on, tulossa on tod.näk paras tai toiseksi paras Switch-pelivuosi koskaan, riippuen siitä tuleeko eräs Z:lla alkava peli tänä vuonna ulos...

Nyt sanoi vanha sotaratsu 65B7 itsensä irti. Virtalähde kärähti ja kämpässä haisee nyt palaneelle kodinkoneelle. Lähellä oli ettei tullut sammutuspeitteelle käyttöä. Näissä oli jokunen aika sitten virtalähteen vaihtokamppis, kun korealaisissa yksilöissä oli havaittu vastaavia ongelmia, mutta en tähän syystä tai toisesta sitten tarttunut. Jotenkin LG antoi rivien välissä kuvan, että kyseessä ei ollut käytännössä oikea ongelma. Ehkä olisi pitänyt sitten kuitenkin tarttua tähän. Takuuseen reilu nelisen vuotta vanha TV ei tietenkään enää mene, mutta kyselen nyt tuolta LG:n tuesta huomenna, että mikä olisi heidän mielestä järkevin tapa edetä. Muutoin sitten varmaan vakuutusyhtiön kautta telkkuostoksille.

Pelasin viime vuonna jäätävän määrän pelejä joista vain kaksi oli uusia: Guilty Gear Strive ja Forza Horizon 5. Näistä Strive on valintani vuoden peliksi - vaikka mukaan luettaisiin kaikki vanhat pelit. Niistä jotain mainintoja:

Celeste: Paras 2D tasoloikka ikinä. Tämä olisi voisi olla vuoden peli riippuen mille pistää painoarvoa: Striven nautinnolliset yli 300 pelituntia vs Celesten vähän nautinnollisemmat 50 tuntia.

TLOU2: Ehkä paras tarina missään pelissä - tosin itselläni on tähän kategoriaan muutama contender. Jäi päähän kummittelemaan ja asiaa hautomalla sai jopa lisää irti toisella läpipeluukerralla.

Doom-pelisarja: Pelasin viime vuonna ensimmäistä kertaa ikinä Doom 1, 2, 64 ja 3. Enpä ollut osannut aavistaakkaan kuinka paljon näistä saisinkaan irti. Pelisarjahan on täyttä hurmosta jo ekasta osasta lähtien! Kolmonen vähän jumitti, minkä johdosta en myöskään onnistunut pelaamaan koko pääsarjan kaikkia pelejä viime vuonna. Tämän vuoden puolella olen kuitenkin nyt jo kerennyt pelaamaan Doom 2016, joka olikin pari vuotta ainoa Doom jonka olin pelannut (otin tällä kertaa vaikeamman vaikeustason). Seuraavaksi Eternal.

THPS1+2 ja Civ6: Kummassakin yli 150h kellossa eli tuli vähän kokeiltua ainakin.

[Katamari Damacy Reroll]

Viime vuosien trendillä jatketaan siinä mielessä, että vuoden aikana oikeasti julkaistuja pelejä pelasin melkein nolla. Katamari Damacy Reroll saisi tässä melkein pisteet, mutta ikävä kyllä sen PS4-julkaisu oli jo loppuvuodesta 2020. Noh, pelasin silti, ja aivan kiva nostalgiatrippi oli tämä. Taitaa silti Katamari Forever olla se kattavin ja kivoin Katamari-julkaisu kautta aikain, ainakin omissa kirjoissa.

Se ainoa oikeasti 2021-peli, johon kynteni iskin, oli Hades. (Ja siis tämäkin on a technicality, kun nimenomaan pleikkari- ja boksiversiot pelistä tulivat tänä vuonna.) Taitaa olla oma lempi-roguelikeni sitten Rogue Legacyn, ja Supergiantin pelikirjastosta tämä nousee arvoasteikollani sijalle kaksi heti Bastionin jälkeen. Todella toimiva kokonaisuus kaikin puolin: hahmon kontrollointi on pienen totuttelujakson jälkeen luontevaa, pelin tyyli tosi viehättävä, ja ensiluokkainen panostus elävään tarinaan, kiinnostaviin hahmoihin sekä ääninäyttelyyn pitää homman mielenkiintoisena rundi toisensa perään. Maailmoja/kenttäteemoja voisi olla hieman enemmän, mutta muuten grindaus ei käy kovinkaan helposti puuduttavaksi. Varsin mukavasti pelityyliä muuttavista aseista on myös tuossa kiiteltävä, ja eri vaihtoehtojen käyttämiseen on tarpeeksi porkkanoita jopa kaltaiselleni helposti ekaan lemppariin jumiutuvalle pelaajalle. Ansaitsee suitsutuksensa!


Mitenkäs sitten ne vanhemmat pelit? Laihaa on sielläkin, sillä vuonna 2021 vähästä vapaa-ajasta suurin osa sattui menemään elokuvien, sarjojen ja sarjakuvien parissa - erityisesti anime ja manga kiinnostivat nyt. Katselin tuossa verrokiksi vuosien 2019 ja 2020 paras peli -keskustelut (viime vuonna tällaista ei tainnut olla, vaan tilalla oli konsolisukupolvimuistelo), ja niissä olivat mulla vahvasti edustettuina Destiny 2 ja Hollow Knight. Huvittavaa sinänsä siis, että Hadeksen lisäksi taisin pelata vuonna 2021 eniten nimenomaan Destiny 2:sta ja Hollow Knightia. Molemmissa oli sitten viime näkemän reilusti tekemistä edelleen (D2 tietty kehittyy jatkuvasti) ja kun kerran erehtyi loikkaamaan fiilistelemään, sinnepä niitä tunteja taas holahti. On kovia pelejä, ja Destiny 2 näyttäisi jatkavan aktiivikierrossa vielä ainakin tovin taas, kiitos helmikuun jättiexpansionin.

Muita padin jatkeena pyörineitä vanhuksia olivat muun muassa:

• Journey - Ihana matka edelleen.
• Thumper - Tosi kiehtova ja tunnelmallinen rytmipeli, jota en kuitenkaan jaksa jostain syystä pelata ihan kauheasti putkeen. Pari leveliä täydelliseen suoritukseen vuodessa tuntuu olevan hyvä tahti, kai tämä joskus menee läpi näinkin.
• The Last of Us II - Tätäkin pikkuhiljaa pelaillaan vaimon kanssa. Tarinan puolesta pitänee naputella loppuun, mutta vähän työlästä jotenkin on. Ykkönen koukutti ja piti mukanaan myös pelipuolella ihan eri tavalla.
• Super Meat Boy - Lisää ikuisuusprojekteja! Mulla on ollut pidempään haaveena saada tämä joskus 100% läpi laastareineen ja warp zoneineen, ja tällä targetilla oon pelannut peliä on-off jo vuosia. Nelisen maailmaa on täysin kaluttu, mutta nyt alkaa meininki loppua kohti olemaan sitä tasoa, että saatan jossain vaiheessa todeta pelin teknisen läpipeluun ja jo siihen päälle läpi käymäni kiirastulen riittävän. Katsotaan. Vaan kävi miten kävi, onhan tämä eräs pelihistorian kovimpia 2D-tasoloikkia, jossa kaikki on tehty nimenomaan sarjauudelleenyrittämisen kannalta täysin oikein. Harvassa pelissä kestää ottaa yhtä paljon iskua naamariin putkeen ennen kuin on pakko ottaa paussia.

Nyt joulu-tammikuun aikana selvästi jokin vaihe vaihtoi silmää ja pelaaminen on ottanut isompaa roolia arjessa kuin koko viime vuonna ennen tätä. Pari viime vuoden kovinta missattua helmeä onkin jo kaivettu wishlistille tai kirjastoon alennuksista, ja lisäksi pidän paria tämän vuoden lupaavaa julkaisua jo silmällä. Ehkäpä 2022 nähdään Sharkien telkussa enemmän pelejä kuin pitkään aikaan!?

Ostin itselleni joululahjaksi paljon kehutun Hollow Knightin. Olen pelannut sitä nyt muutaman tunnin. En ole toistaiseksi päässyt pelin imuun. On ollut vähän pakkopullaa. Ihmettelen tätä hieman, koska pidän kuitenkin metroidvanioista ja pelin pitäisi paperilla olla muutenkin mieleeni. Sinänsä peli on hieno ja sen toteuttamiseen on selvästi käytetty vaivaa. Viimeksi pelaamani vastaavanlaiset pelit ovat Metroid Dread, Iconoclasts, Shinsekai Into the Depths ja SteamWorld Dig 2. Kukin niistä imaisi mukaansa varsin nopeasti. Mutta jokin tökkii Hollow Knightin kohdalla. Olen onnistunut tunnistamaan ainakin pari asiaa, jotka silittävät vastakarvaan.

Ensinnäkin pelihahmo liikkuu mielestäni liian hitaasti. Huoneesta toiseen taapertaminen on raskaan tuntuista. Moni vihollinen on aika ärsyttävä ja lähinnä tiellä. Vihollisten lyöminen tuottaa rekyylin, joka potkaisee pelihahmoa taakse päin. Se korostaa liikkumisen raskautta, kun jokainen isku täytyy ajoittaa ja iskun jälkeen täytyy siirtää pelihahmoa eteenpäin, ettei tipahda kapealta alustalta rekyylin mukana. Päihitin juuri Hornetin ja sain syöksykyvyn. Se on auttanut vähän tekemällä liikkumisesta nopeampaa.

Toisekseen pelin musiikki on kieltämättä kaunista, mutta musiikki, pelin värimaailma ja pelin muukin tunnelma on kuitenkin hyvin melankolinen. Se ei oikein herätä intoa tai mielenkiintoa tutkia pelin maailmaa. Tunnelma muistuttaa mielestäni aika paljon Don't Starve -pelisarjan pääpeliä, joka ei myöskään houkuta minua pelaamaan. Don't Starven pelimekaniikassa ei kuitenkaan ollut vikaa, koska Don't Starve Shipwrecked on paljon innostavampi, koska sen tunnelma on erilainen. Sinänsä kyllä pidän tummemmasta tunnelmasta peleissä.

En tiedä, pitäisikö minun yrittää jatkaa Hollow Knightin pelaamista. Muuttuuko meno paremmaksi, kun pelissä pääsee pidemmälle? Tottuuko pelihahmon raskaaseen liikehdintään vai saako pelihahmo myöhemmin lisää kykyjä, joiden myötä se alkaisi liikkumaan sulavammin ja jouhevammin? Entä muuttuuko pelin tunnelma tai saako se muita sävyjä?

Hahmon leppoisa vauhti ei ehkä muuten olisi huono juttu, mutta kun ukko hyppää viiveellä. Se ei vain tunnu hyvältä ja olet ehkä tuntenut sen selkäkarvoissasi. Itse osasin kiinnittää tähän huomiota nyt kun olen tuskaillut ensin Crash remaken kanssa ja sen jälkeen mennyt nettiin lukemaan keskusteluja. Monen mielestä Crashissakaan ei ole mitään vikana mutta samalla sanotaan miten "huonolla tavalla vaikeita" ne pelit ovat nykystandardeilla. Mutta alkuperäinen Crash onkin yhä erinomaisen pelattava peli (kunhan telkku tukee)...  toisin kuin remake.

Lainasin kirjastosta Switch-version Hollow Knightista. Nyt taputan itseäni selkään siitä etten antautunut silloin himoilleni ja ostanut ylihintaista spessueditiota.

Metroidvania on yksi suosikkigenreistäni, ja odotukset oli kovat kun laitoin pelin koneeseen. Tyyli on hieno ja periaatteessa kaikki onkin tosi hyvin, mutta...ei.

Asia ei ehkä vaivaa kaikkia versioita, mutta ainakin Switch-versiossa on joy-coneilla pelatessa häiritsevä input lagi joka aiheuttaa tuskastumista ja jatkuvia kämmejä tarkkuutta ja nopeutta vaativissa kohdissa.

Sama ongelma oli Crash trilogian remakessa, jonka lopetin ja palautin heti Ripper Roon jälkeen kirjastoon. Testasin vielä perään alkuperäistä PS1-peliä OSSC:n läpi ja ohjaus oli aivan eri maailmasta.

Ainoa hyvä pelikokemus lähiajoilta on Zelda: Link's Awakening Switchille, joka olikin sitten erinomainen ja ahmaisin sen suurella innolla. Frameraten nykiminen ehkä kummastutti mutta ei häirinnyt toimintaa.

[Saints Row IV]

Pakko kyllä sanoa, että tämä Saints Row IV on Switchillä aika viihdyttävä paketti. Ihan överiksi vedetty GTA-klooni, jossa kuitenkin omia ideoita riittävästi, että pelaaminen pysyy viihdyttävänä. Hahmolla pystyy loikkimaan, juoksemaan ja temppuilemaan siinä määrin, että autoilla ajaminen tuntuu tylsemmältä kuin jaloin matkaaminen. Kaupunki on myös aika kompakti eikä mitenkään överin iso. Tehtävät voivat kyllä alkaa toistamaan itseään nopeasti, onneksi räiskiminen on hauskaa ja gyro toimii hyvin. Efektit ovat paikoitellen niin näyttäviä, että ihme että tämä pyörii Switchillä näinkin hyvin. Välillä tosin raskaiden räjähdysten aikana peli voi nytkähdellä tuntuvastikin.

Huumori on halpaa, mutta puree minuun. Mieshahmon ääninäyttelijäksi pystyi valitsemaan Nolan Northin, ja kyllä huomaa että äijällä on ollut hauskaa äänityskopissa tätä tehdessä. Ja mikäs siinä, kun Murican Presidentti kurittaa singolla alieneita, jotka laittoivat pressan simulaation vangiksi. Kyllä siinä tekee mieli jo vähän perseilläkin.

Täydellistä hulluttelua fyysistä GTA-kokoelmaa vielä odotellessa. Onko tämä se laadukkain peli? No ei, mutta viihdearvoa löytyy varmasti 10-15 tunniksi helposti.

Olen pelaillut Metroid Prime HD Editionia Switc... Xboxilla, ja sain vihdoin myös laajakuva-hackin toimimaan GameCube-versiossa. Siihen päälle vielä HD HUD -tekstuuripaketti ja FidelityFX Super Resolution -tarkennukset FSR-shaderin avulla, niin peli ei ole vanhentunut päivääkään.

Uusin Dolphin-päivitys RetroArchilla vähensi myös huomattavasti stutterointia ja paransi suorituskykyä monissa peleissä. Esim. F-Zero GX:n Sand Ocean -taso pyöri ehkä 20fps ennen päivitystä, mutta nyt se pyörii 99% ajasta 60fps. Super Mario Galaxyn stutterointi on myös pienentynyt siinä määrin, ettei se häiritse pelaamista oikeastaan ollenkaan. Olen pelaillut kumpaakin Galaxy-peliä rinnakkain DualSensen gyro-tähtäyksellä, ja voin sanoa, että nuo pelit ovat heittämällä parhaimpia 3d-tasohyppelyitä ikinä. Eikä tarvitse tähtäillä ruutua Wiimotella tai heilutella kapulaa tiettyjen liikkeiden kohdalla. Kuulemma PC:llä saa vieläpä DualSensen liipasimet toimimaan GameCube-ohjaimen tavoin, jolloin niissä on klikkaus liikeradan lopussa, joten ko. ohjain sopiii täydellisesti Dolphin-emulointiin.

Kokeilin myös vihdoin RetroAchievements-ominaisuutta, joka lisää saavutukset retropeleihin. Ominaisuus toimii erinomaisesti ja saavutuksilla on omat ikonitkin, jotka pompsahtavat ruutuun, kun avaat uuden saavutuksen. Tämä yhdessä rumble-koodien kanssa modernisoi retropelejä upeasti.