Pelaajalauta

RE4 Remaken demo on todella uskollinen alkuperäiselle (Ultimate HD Editionille, siis), sillä onnistuivat laittamaan peliin 40 prosentin deadzonen ohjaukseen (kamera ja tähtäys) ainakin Xbox-versiossa - normaalisti tuo deadzone on peleissä 20% luokkaa. Eli tämä tuntuu lähes yhtä kamalalta pelata, kuin Ultimate HD Edition. Alkuperäisessä GameCube-versiossa ei ole mitään deadzoneja nimeksikään.

Onneksi scripteillä tuosta pääsee eroon, mutta ei vain voi käsittää, miten vuodesta toiseen pitää mennä rajoitettujen ohjausasetusten ehdoilla. Muutama devaaja käytännössä päättää, miltä ohjauksen pitää tuntua miljoonille pelaajille. Ohjaus on sentään deadzone-sekoiluja lukuun ottamatta parempi kuin Dead Spacessa, jossa on aivan järkyttävä kiihtyvyys ohjauksessa.

EDIT: Joo, tämä ohjaus on niin kammottavaa jöötiä, että peli jää hankkimatta. Muistuttaa enemmän jotain Red Dead Redemption 2:sta tai The Last of Us 2:sta kuin Resident Evil 4:sta. Jotenkin ovat onnistuneet ryssimään jopa tuon juoksemisen. Ihan kuin jotain hevosta yrittäisi ohjata.

Huvittavana yksityiskohtana deadzone vaihtelee eri paikoissa. Tavaravalikossa se on 30%, tavaroita tarkastellessa 25% ja esim. kiikareilla katsellessa vähemmän kuin tähdätessä. Jos skriptillä poistat deadzonen pelistä, menee deadzone ”miinukselle” valikoissa ja kiikaroidessa, jolloin kuva sahaa edestakaisin. En yllättyisi vaikka kiikarikiväärilläkin tuo deadzone menisi miinukselle, jolloin peli olisi kirjaimellisesti pelikelvoton gyro-skriptilläni. Ainoa peli, jossa olen vastaavaa sekoilua nähnyt, on Dragon’s Dogma. Siinäkin deadzone vaihtui lennosta, jos taistelit jotain kyklooppia tai vastaavaa isoa vihua vastaan. Aivan käsittämätöntä.

Mutta hyvä, että demo tuli pelattavaksi, niin en tehnyt virhettä ja ostanut sikaa säkissä.

Seuraa shokeeraava paljastus. Olen katsonut Survivor-sarjaa lähemmäs 40 kautta. Tai en tiedä, mitä shokeeraavaa tuossa on, sillä kyse on kuitenkin helposti parhaasta reality-formaatista, mitä on luotu. Moni on varmasti tätä katsonut - jos ei muuta niin ainakin silloin, kun sarja tuli ensi kertaa Suomen TV-ruutuihin joskus 2001.

Joku saattaa jopa muistaa sellaisia legendaarisia kilpailijoita kuten Boston Rob tai Russell Hantz. Jenkki-Survivorista nyt ainakin kannattaa katsoa kausi 40, joka on varmaankin paras kausi, mitä siitä on tehty. Mukana ovat käytännössä kaikki historian parhaat pelaajat. Siinä kulminoituu hienosti tosifaneille kaikki formaatin parhaat puolet, eikä mukana ole yhtäkään tasapaksua tai huonoa kilpailijaa. Aivan huikeaa settiä. Muuten tuo jenkki-Survivor on ollut aikamoista jöötiä, kun pyörää yritetään keksiä väkisin uudelleen typerillä twisteillä, eikä castingissakaan olla onnistuttu. Tuntuu, että diversiteetti on tärkeämpää kuin se, että osallistujat ovat kiinnostavia.

Mutta miksi höpisen sarjasta näin ihan yhtäkkiseltään? Koska maapallon toisella puolella - Australiassa - pyörii Survivorin ehkäpä paras kausi koskaan. Sattumalta luin jostain foorumilta, että ko. kausi on aivan huikaisevan hyvä, joten pistin Australian serkuille faksia, että lähettäisivät VHS-nauhoituksia postissa sitä mukaan, kun uusia jaksoja tulee ulos. Ja voi helvettiläinen sentään, mitä kamaa! Olen kohta katsonut kaikki ulos tulleet jaksot, ja tuntuu, että kausi vain paranee vanhetessaan. En nyt sen enempää ala spoilaamaan, joten tälle kannattaa antaa mahdollisuus, mikäli yhtään kiinnostusta löytyy.

Niin, ja se Suomi-versio on täyttä paskaa. Ei Suomessa osata tehdä viihdettä.

Tajusin vasta eilen, että Dual Stick -asetuksella pelattaessa valikoista saa silti päälle gyron hallitsemaan kameraa, todella isolla herkkyysskaalalla (1-100). Satasta pystyy todennäköisesti kontrolloimaan vain jumalolento. Pistin itse johonkin kahdenkympin tuntumaan sen. Rakastan peliä vielä enemmän.

Tuli myös korkattua Remastered. Vaikka en ole ikinä ollut edes mikään mieletön sarjan fani. Ensimmäistä osaa tuli GC:llä pelattua jonkin matkaa ja Wiillä hiukan pidemmälle, mutta jäi jostain syystä kesken. En ole ikinä ollut muutenkaan suuri FP pelien fani ja ainoa FP peli joka on itselle oikea klassikko on Half-life 2. Se oli kova. Mutta muut... meh. Onhan niitä muutama pelattu, eli kyllä niitä pelaa, mutta ei ole ollu erityisemmin meikäläisen juttu. Primen tunnelma on tosin aina ollu keskivertoa parempaa.

Aluksi tuli testailtua hiukan eri pelityylejä ja se GC:n orginaali on kyllä ihan karmea. Testasin hybridillä ja sitäkään ei kovin pitkään jaksanut. Pelkkää gyroa en edes testannut, kun Wiin tuntuma on vielä jotenkin muistissa. Kahden tatin systeemi toimii siis meikälle aika hyvin ja peli tuntui imaisevan aika hyvin sisäänsä.
Vaikka peliä on tullut pelailtua pariinkin otteeseen, yllätyin kuinka paljon pelistä saa nostalgian fiiliksiä. Siitäkin huolimatta vaikka en ole edes pelannut alkuperäistä loppuun asti Peli ja musiikki on vain ilmeisesti pyörinyt niin paljon siellä täällä ja ne on niin tunnistettavat, että ne on vain jäänyt takaraivoon.

Dual analogilla mennään. Kokeilin ensin gyro-tähtäyksen omaavaa classicia, mutta moderni tyyli tuntui loppujen lopuksi parhaimmalta. Prime ei vaadi juuri koskaan lukitusomimaisuuden ansiosta tarkkaa tähtäilyä, joten gyron puute ei haittaa.

EDIT: Nyt vasta ekan kerran huomasin, että tällä Remasterillakin Metacriticssa keskiarvo 95. Enpä ole vuosiin käynyt sivustolla, kun peliarvostelut ovat käyneet turhiksi. Toki täyden kympin peli edelleen ja lähellä täydellisyyttä, mutta silti yllätyin.

Odotitko parempaa keskiarvoa vai heikompaa?

Korkkasin pelin myös.
Itse en koskaan tuota Wii-julkaisua pelannut, koska alkuperäiset olivat niin tehokkaasti höylättyjä enkä kokenut wiimote-ohjauksen tuovan tähän mitään oleellista uutta - vaikka se ei toisaalta myöskään MP3:ssa itseäni häirinnyt. Jopa 4:3 kuvasuhde oli mielestäni riittävä vahvan HUD-elementin omaavalle pelille. Trilogy onkin pysynyt tähän päivään asti muoveissa.

Tämä ensimmäinen Prime on itselläni ehkä yksi eniten läpipelaamani peli. Parin kymmenen vuoden tauon jälkeen tuntuukin Prime siltä kuin olisi kotiin tullut. Käsintehdyn näköinen maailma on tosiaan erittäin tunnelmallinen ja visuaaliset kikat tukevat immersiota edelleen. Allekirjoitan myös tuon että asioiden etsiminen oli yksi Primen parhaita puolia. Näköjään aika paljon sitä pääsee kokemaan etsimisen ja löytämisen riemua uudelleen, kun muistikuvat on hieman hähmäiset näinkin pitkän ajan jälkeen.

Meinasin alunperin pelata Classic-ohjaustavalla, mutta vaihdoin dual stickkiin. Alkuperäinen ohjaustapa on se oikea, mutta itselleni on aika vahvasti syöpynyt kahden tatin tapa ohjata FPS-pelejä. Lisäksi tällä ohjaustavalla pääsee näppärämmin ihailemaan ympäristöjä. Parasta on kuitenkin se että peli tarjoaa erilaisia ohjaustapoja, jolloin jokaiselle pitäisi löytyä se oikea. Millä ohjaustavalla te pelaatte peliä?

Naurettavaa ettei hard-modea ole pelin heti pelin alussa auki, vaan normaalin lisäksi joku täysin turha easy mode. Mitä hittoa? Hard mode on reippaasti normaalia vaikeampi, jossa oikeasti osaa arvostaa pelin energiatankkeja ja ohjuslisäreitä. Kuolemia tulee jatkuvasti.  Mutta tänään sain kans pelin, kun fyysinen versio napsahti kotia ja onhan se edelleen vaan täyttä kamaa. Jokainen huone ja paikka tuntuu niin käsintehdyltä ja muistettavalta. Huvittavaa etten muista Metroid Dreadista melkein mitään enää paitsi sen ohjaustuntuman, vaikka läpipeluusta ei olekaan kauaa. Täysin unohdettava tekele muutamia bosseja lukuunottamatta.

Tykkään Primen kakososasta vielä enemmän, mutta eihän tästä pelaaminen enää paljoa paremmaks oikein muutu. Ihan alkuvalikoista saakka. Eipä tule montaa( jos yhtään ) tuon ajan 3d-peliä mieleen, joka olisi kestänyt yhtä hyvin aikaa. Tai monia parempia pelejä muutenkaan, ettei mene vähättelyksi. Osaa vaan paremmin nykyään vielä arvostaa kuin aikoinaan Cubella.  Myöskin pelin yleisesti "vihatuin" asia loppupuolella, jossa pitää löytää ympäri maailmaa asioita, on mielestäni ehkä paras kohta koko pelissä. Saa kunnolla olla hukassa ja etsiä vihjeiden perusteella. Pelkäänpä ettei uusissa Metroideissa enää oikeasti päästetä pelaajaa eksymään ja pakoteta tutkimaan paikkoja.

Oikeastaan juurikin tuo musiikkiraidan laatu on oikeastaan ainoa miinus mitä mieleen juolahtaa. Se ylipakattu äänenlaatu häiritsi jo Cubella.

EDIT: Nyt vasta ekan kerran huomasin, että tällä Remasterillakin Metacriticssa keskiarvo 95. Enpä ole vuosiin käynyt sivustolla, kun peliarvostelut ovat käyneet turhiksi. Toki täyden kympin peli edelleen ja lähellä täydellisyyttä, mutta silti yllätyin.

Äänet ja soundtrack on jätetty ennalleen, mikä on hiukan outo valinta. Alkuperäinen soundtrack on legendaarinen ja syystä, mutta kyllä noita biisejä olisi voitu vähän jykevöittää ja mixata modernimmaksi.

Olen ainakin parilta verkkosivuilta lukenut, että peliin on lisätty ambient-ääniä. Ja tietty 5.1-miksaus on täysin uusi. Suurin osa äänistä toki ennallaan, mutta hassusti tämäkin osa-alue tuntuu itselle ihan uudenlaiselta, kun pelasin viimeksi MP1:n läpi jonkun 32" tv:n omien surkeiden kaiuttimien kautta. Äänimaailma imee nyt laadukkaammilla äänentoistolaitteilla sisäänsä aika eri intensiteetillä, ja toimii mielestäni yhä erinomaisesti.

Kiva tätä on ollut pelata. MP on itselle ollut yksi niistä "täydellisistä" peleistä, joten oli tosi mielenkiintoista palata pelin ääreen. Edellinen läpipeluu tapahtui Wii-trilogian aikoihin joten siitäkin on tovi.

Ensimmäisenä pelissä tulee vastaan tietenkin nostalgia. Remaster on tehty täysin alkuperäisen ehdoilla. Ainoastaan silmäkarkki ja ohjaus on päivitetty tähän päivään ja päivitys on tehty todella hyvin. Peli aidosti näyttää niin tyylin kuin teknologian osalta hienolta. Äänet ja soundtrack on jätetty ennalleen, mikä on hiukan outo valinta. Alkuperäinen soundtrack on legendaarinen ja syystä, mutta kyllä noita biisejä olisi voitu vähän jykevöittää ja mixata modernimmaksi. Puristit eivät tätä versiota muutenkaan pelaa, niin mitään ongelmaa ei olisi. Moderni twin-stick ohjaus toimii hyvin ja tässä päästäänkin ensimmäiseen ongelmaan joka pelistä paistaa selvästi läpi: pelissä ei ole mitään mekaanista haastetta. En muistellutkaan, että MP1 olisi jotenkin vaikea peli, mutta aikoinaan sen tankkiohjaus ja vähemmän healthia (kiitos sen ettei skidinä vielä osannut ihan kaikkia salareita koluta ekalla pelikerralla) tekivät pelistä ajoittain kuumottavan. Viholliset ovat lähinnä vain hauskannäköisiä maaleja joita poksautella menemään samalla kun tutkii pelimaailmaa. Sama pätee bosseihin. Nykypelaajat on kasvatettu Dark Soulsien kaltaisten pelien parissa, joten Prime Remaken pelaa läpi vaikka silmät kiinni.

Tutkiminen ja salarit ovat kuitenkin se Metroidien suurin vahvuus ja molemmat ovat hyvin läsnä MP:ssä. Ajan hammas on kuitenkin kuluttanut pelin tarinaa. Lapsena niin kiehtovat skannailulogit ja ympäristön epäsuora tarinankerronta olivat loputtoman kiehtovaa. Nyt vain ihan ok. Moni genren peli on ottanut oppia ja kehittynyt vuosikymmenten aikana, mikä saa MP:n tuntumaan hiukan tyhjältä. Se on myös pelin vahvuus tietyssä mielessä, kun mikään ei oikeastaan estä etenemistä ja yksinolon tunne on vahva. Loredumppeja tulee vähän liikaa tietyissä ympäristöissä joissa saattaa olla toistakymmentä skannauspistettä ja tarinanpätkää. Parempi olisi ollut jaksottaa ne tasaisemmin ympäri pelimaailmaa. Pelissä on paljon backtrackingia, kuten genreen kuuluu ja tässä suhteessa design on myös hiukan vanhentunutta. Turhan usein salarit tai vaihtoehtoiset reitit eivät johda muuhun kuin umpikujiin, joihin on palattava kun oikea power-up on löydetty. Modernimmissa metroidvanioissa on enemmän mahdollisuuksia skippailla osioita ja enemmän palkintoja niille, jotka jaksavat tutkia jokaisen reitin.

Peli on siis edelleen täysin pelattava modernin pelisuunnittelunkin näkökulmasta, mutta ei sentään ajaton. Genre on kehittynyt 20 vuoden takaa varsinkin haasteen ja keräiltävän kaman osalta. Jos peli oli 20 vuotta sitten helppo 10/10, niin tänä päivänä ehkä lähempänä kasia.

Fyysinen versio on napsaistu hyllyyn! Tuli vahvoja flashbackeja 20 vuoden takaa, kun kävelin 21.3.2003 keväisenä päivänä postiin hakemaan VPD:stä tulleen kirjekuoren. Jenkkijulkaisu oli ollut toki viitisen kuukautta sitten ja siten oli saanut kuulla jo paljonkin hehkutusta pelistä. En muista, että mikään uudelleenjulkaisu olisi saanut aiemmin tällä tavalla tunteita pintaan...