Pelaajalauta

N64 käy ja kukkuu! Alennus meni läpi ongelmitta, maksettavaa jäi vajaa 24 euroa ensimmäisestä vuodesta.

Testailin hieman Mario Kart 64:ää ja Ocarina of Timea, josta olen pelannut ensimmäisen luolaston. Tämän perusteella en löydä emulaatiosta suurempaa valittamista. Monet tosin tuntuvat olevan pettyneitä siihen, varsinkin speedrunnerit, joiden mielestä näiden N64-versioiden input lag on sietämättömän korkea. En edelleenkään ole paras ihminen puhumaan siitä, koska näköjään pystyn sietämään ja mukautumaan suureenkin input lagiin melko nopeasti.  

N64-pelien pelaaminen Switchin näppäinasettelulla tuntuu vähän omituiselta, mitä odotinkin. C-näppäimiä on hankala käyttää oikealla tatilla, mutta tässä on onneksi annettu mahdollisuus painaa ZR alas, jolloin tavalliset face buttonit toimivat keltaisina C-näppäiminä. Sen omaksumiseen menee oma aikansa, eikä se siltikään vedä vertoja oikealla N64-ohjaimella pelaamiselle. Sen tikkukin on todella, todella tarkka. Toivottavasti ohjain saapuu tällä viikolla.

Se on hölmöä, ettei Nintendo anna vieläkään ottaa pois päältä sivureunusten kuvioita ja käyttäjäikoneita. OLED-näytöillä pelatessa ne ovat tarpeeton riski pitkällä aikavälillä, jos näitä pelejä palaa satoja tunteja.

PS5 tuli korkattua ja NHL2022 siinä samalla.

Ehkä huonoin osa jota olen pelannut. Pelaajat ovat edelleen täysiä idiootteja aiempien osien tapaan. Ylivoimalla kukaan ei ymmärrä mennä maalin kulmalle poikittaissyöttöön ja ylivoimahyökkäyksessäkin mennää sinne kulmaan hieromaan tai pahimmillaan leikataan omalle luistelulinjalle. Tekisi mieli lähettää EA:n kehitysvammaisille suunnittelijoille kirje, että voisiko edes jossain NHL:ssä ylivoimakuviot itse manuaalisesti säätää. Toinen asia mikä vitutti ensipeleistä lähtien oli ohjaimesta kuuluva molotus, EA:n neropatit ovat keksineet että pelaajia kiinnostaa kuunnella jotan molotusta 2 euron mikistä kesken oman pelin. Kiinnostaa ihan helvetisti kuunnella jonkun ruotsalaisen diskattikimitystä koko peli.

Toinen asia mikä alkoi vituttamaan sysipaskan NHL2022 lisäksi oli Sonyn suunnittelijan neronleimaus piilottaa sammutusnappi johonkin kalkuttaan. Millä vitulla sammutan koneen etänä piti googlettaa ihan ensitöikseni. Tästä idioottien suunnittelemasta laitteesta on näemmä kirjoitettu lukuisia artikkeleita otsikoilla "Why is it so hard to turn off the PS5? Turning off the PS5 illustrates Sony’s frustrating UI decisions"

TL;dr Ensivaikutelma PS5:sta: täyttä paskaa. Palaan PC Master Racen pariin.

Eli iso kiitos Ephramille vuosia kestäneestä gyro-paasauksestasi! Voi olla, että gyro-parhaus olisi jäänyt minulta kokonaan kokematta ilman Epiä.

Tämän takia keskustelufoorumit ovat olemassa, ja hienoja paikkoja  

Palatakseni vielä gyroon: luin Reseterasta tuoretta gyro-topicia, ja sieltä bongasin, että Hori on tuomassa Switchille myös sellaista ohjainta, joka muuntaa tatin liikkeet liiketunnistukseksi: https://stores.horiusa.com/horipad-for-nintendo-switch-1/

Tätä kiinnostaa kokeilla, mutta epäilen, ettei se välttämättä toimi omalla kohdallani lainkaan niin hyvin kuin natiivi gyro. Siitä syystä, että joystickien ja gyron herkkyyksiä ei voi säätää erikseen. Pelityylini on Splatoon 2:sta asti ollut se, että käytän pääsääntöisesti ympärille katseluun oikeaa tattia, mutta tarkempaa tähtäystä hakiessani otan ohjat gyrolla – ohjaaminen on jatkuvaa pallottelua näiden kahden ohjaustyylin välillä. Kuulostaa ehkä vähän vaikealta, mutta harjoittelun jälkeen siitä tuli automaattista.

Joissain peleissä pidän siitä, että tatit toimivat salamannopeasti ja gyro on hitaampi, ja toisissa toisinpäin. Ilman erillisiä säätöasetuksia omaan tyyliin sopivaa herkkyyttä olisi siis ehkä vaikea löytää. Tämä siis ihan mutu-tuntumalta, ja voi olla että todellisuus on erilainen.

Mutta luulen myös, että ottaisin kikkailun kautta saadun gyron lähes kaikkiin peleihin mieluummin kuin pelkän tattiohjauksen. Näin äkkiseltään Switch-versioista tulee mieleen ainakin RE4, Bioshockit ja Bulletstorm, joissa sitä haluaisin kokeilla.

Pistän tuon Horin tulevan padin korvan taakse. Tuossa Scarfin vaihtoehdossa on varmasti enemmän säätövaraa, mutta siitä en mukavuudenhaluisena oikein ole ikinä välittänyt  

Ja sitten tietenkin erikseen on sekin, että handheld-moodiin tarvitaan natiivi tuki. Ja juuri siinä toiminnosta on kaikista suurin hyöty, ainakin minulle. Pelasin mm. valtaosan Wolfenstein: Youngbloodista handheld-moodissa, ja nautin kokemuksesta, vaikka kyseessä ei ihan mestariteos olekaan.

Mutta tässä välissä voisi kyllä vetäistä Ori: Will of the Wispin läpi, olen säästellyt sitä Switch OLEDille.  

Astut heti seuraavaan metroidvania-taivaaseen. Voittoputki jatkuu.

Eikös näissä ollut jotain aivan naurettavia vaatimuksia sadan prosentin läpäisyyn? Tyyliin "löydä 100 pulua kaupungista?". Muistan lukeneeni aikoinaan sellaisista.

Kyllä, kaikenlaista etsittävää ja muuta pientä sivutehtävää. Puluja ammuttiin vasta ps3:lla, Gta IV:ssä. Myös taksia, paloauta yms pääsee ajelemaan ihan kyllästymiseen saakka mikäli haluaa prosentit täyteen. Ainakaan San Andreaksessa kaikkea sisältöä ei kuitenkaan lasketa 100% läpäisyyn, sen päälle jää vielä huomattava määrä kaikkea pientä hiottavaa, mikäli haluaa suorittaa aivan kaiken sisällön mitä pelillä on tarjota. Ovathan nuo itseään toistavia ja alkavat kyllästyttää nopeasti, mutta jotenkin ne vain sopivat tuon aikakauden GTA:han. Pieninä annoksina niitä pelailee ihan mielellään.

https://gta.fandom.com/wiki/100%25_Completion_in_GTA_San_Andreas

Sen verran spoileria että tuolla näkyy palkinnot pelin läpäisystä.

Alkaa tehdä mieli palata SA:n pariin kun muistelee tätä sisällön määrää 

Eikös näissä ollut jotain aivan naurettavia vaatimuksia sadan prosentin läpäisyyn? Tyyliin "löydä 100 pulua kaupungista?". Muistan lukeneeni aikoinaan sellaisista.

Tämä on muuten siksikin aika historiallinen julkaisu, koska se tuo ensimmäistä kertaa ikinä pääsarjan GTA-pelin Nintendon konsolille. Näiden pelien aikoihin elettiin sitä vaihetta, kun Nintendon "kiddie image" oli pahimmillaan. USA:n Nintendo halusi Mariolle vihaisia ilmeitä ja muuttaa Nipan logon graffitiksi (?!), jotta se otettaisiin vakavammin. Taisin itsekin aikoinaan pelaajaboardilla haikailla synkempien Nintendo-pelien perään. Aika pässi sitä onkaan ollut.  Kolmi- ja nelikymppiset pelaavat nyt Switchillä naama näkkärillä ja lapset pelaavat GTA-pelejä ja CODia! 

Aloitan varmaan GTA III:sta ja etenen siitä julkaisujärjestyksessä. Näissä kolmessa on varmaan valtavasti pelattavaa, varsinkin jos eksyy sivutehtäviin.

Eilen illalla meni läpi 100% tavaroilla. Ylimääräiset energiatankit auttoivat vikassa loppuvastuksessa varmasti, vaikka ei lopulta mielestäni ollutkaan niin paha kuin esimerkiksi MP2: Echoesin vika loppari (Orkkis-GC-version).

Bossit olivat järjestäen mielenkiintoisia ja niitä vastaan oli ilo taistella. Ensin saattoi tosiaan tuntua siltä, että tietystä vaiheesta ei voinut selvitä millään ilman osumia, mutta pian se menikin kuin speedrunnerilla konsanaan. Tämä oli malliesimerkki hyvästä, palkitsevasta pelisuunnittelusta.

Dread on mielestäni kokonaisuutena täysin samalla viivalla sarjan parhaiden osien kanssa, mikä on uskomatonta. Joissain asioissa (ääniefektien design, kartan toteutus, Samuksen kontrollit) se on jopa selvällä ykköspaikalla. Tekivät aika tempun, ja uskon Nintendon olleen mukana suunnitteluprosessissa paljon enemmän kuin miltä näyttää, aivan kuten se käänsi Metroid Primen aikoinaan mestariteokseksi antamalla neuvoja ja tukea Retrolle.

Seuraavaksi voisi yrittää pelata pelin läpi uudelleen Normalilla, mutta tällä kertaa niin nopeasti ja vähillä itemeillä kuin pystyn. Mitä nopeampi läpäisyaika on, sitä enemmän saa taidetta galleriaan palkinnoksi? Sen jälkeen Hard mode.

Mutta tässä välissä voisi kyllä vetäistä Ori: Will of the Wispin läpi, olen säästellyt sitä Switch OLEDille.  

Tässä voisi kyllä olla kova setti Switchille. Kannettavana nuo kolme peliä on kyllä kova setti.

San Andreas on paras osa, ehkä jopa paras 3D GTA. Alkuperäinen SA on edelleen pelikelpoinen, jota ei kyllä voi sanoa kolmosesta ja Vice Citystä. Jo tähtäyksen huonous ja vapaan kameran puute syövät aivan liikaa.

Siinäkin mielessä kiva saada Remasterit, koska kyllähän sisällöllisesti nämä pelit mielellään pelaa uudelleen.

Onlinea juu.Rockstarin moninpelit eivät ole koskaan kiinnostaneet. Harmittaa vain että ennen niin vahvasta yksinpelistään tunnettu pelisarja on muutettu täysin (huonosti valvotuksi) moninpelikokemukseksi.

[Resident Evil 7]

Resident Evil 7 tuli vihdoin pelattua vihdoin läpi, kun vain puskin alun housuunpaskomisosuudet läpi. Ei peli lopulta niin kuumottava ollutkaan ja nautin siitä jopa enemmän kuin REmake 2:sta - RE Villagesta puhumattakaan.

Peli oli lähellä erinomaista, mutta muutamat pikkuviat nakersivat kokemusta. En voi edelleenkään sietää tuota RE7/8:n tarkoituksellista paskatähtäystä, eli sitä miten Ethanin kamera/tähtäysohjauksessa on käytetty jotain raivostuttavaa sensitivity curve -asetusta, jossa tähtääminen on kömpelöä ja hidasta.

Tämän takia psvr moodi onkin helvetin hyvä kun se käyttää headtrackingia tähtäykseen.
Melkein inhosin koko peliä kun pelasin ekan kerran telkkarin kautta läpi, mutta vr moodi teki pelaamisesta niin helvetisti parempaa, että olen pelannut sen vr moodissa jo 7 kertaa läpi ja platinakin tuli kerättyä.