Muistelisin, että salasanan palautus oli ehtinyt olla hajalla jo pitkään, mutta Doinkki sitten pyyteli auttamaan ja Joel sitten ratkaisi asian. Onhan tämä laitos jo vaikka kuinka vanha - vielä 3 vuotta niin ollaan 20-vuotiaassa Pelaajalaudassa.   Näitä edes näin aktiivisia peliaiheisia lautoja taitaa olla enää Konsolfin... ja tämä. Loput ovat muuttaneet Discordin syövereihin.

Okei, no sehän selventää jo paljonkin! Ja joo, pitäisi ehkä itsekin kannatella foorumeita enemmän, kun someympäristöt on niin perseestä.

Missäs sitä ropeporukkaa on? Katselin menoa sivusta vähän Lategamessa ja poppoo vaikutti aika nuorelta. Taverna taas tuntui vaativan jo, että porukka on valmiiks kasassa.

Tämä on yksi mihin olen yrittänyt satsata pari viime vuotta, eli pelaajapiirin kasvattaminen. Aktiivisesti pelien järjestäminen ja asioista puhuminen ihan kaikille miltei random tuttavuuksillekin. Nykyiset pelipöydät on siis vuosien aikana haalittua lautapeliporukkaa ja muuta kaveripiiriä. Ja kaverin kavereita jne. Yhteen uuteen kun tutustuu niin pian käytännössä tutustuu kokonaiseen uuteen pöytään. Kaikkein viimeisin tosin on Discordin Tampere Geek Societyn kautta kasaan haalittu ryhmä. Mielenkiinnolla katselen mitä siitä tulee ja kuinka pitkälle riittää mehuja.

Late Gamessa kävin pelaamassa yhden Cthulhu oneshot-seikkailun itselleni tuntemattomassa seurassa, oli mukavaa, se sovittiin Discordissa. Tavernassa en ole pelaillut kuin pari kertaa tutussa seurassa, en oikein näe siinä paljon järkeä kun tiloja ja pelikokoelmia on saatavilla kotioloissa.

Tutulta kuulostaa kipeilyt. Ihmeellistä väsymystä, hengenahdistusta, fyysistä voimattomuutta jatkunut jo kuukausia. Oon aina ollut perusterve, hoikka ja suht kelvollisessa kunnossa. Varoitellaan että keski-ikään tullessa kunto lähtee tippumaan kuin lehmän häntä ellei asialle tee mitään, mutta en odottanut että 40-v täytettyä jumalauta heti seuraavana päivänä alkaisi kuoleminen.

Ehkä tässä voisi itsekin tehdä pienen tilanneraportin vallitsevasta tilanteesta:

Mulla oli tili jäässä koko vuoden enkä tiedä tarkalleen miksi. Joku salasanan tai sähköpostiosoitteen vaihto meni pieleen, kun olin aikoinaan rekisteröitynyt tänne sähköpostilla jota ei ole enää ole, ja se aiheutti kai ongelmia. Sivustolla ei ole mitään ylläpito-osoitteita jonne laitella viestejä (tai ainakaan en löytänyt), joten heitinpä jo omassa mielessäni hyvästit tälle foorumille. Satuin vain tänä aamuna huvikseni kokeilemaan kun muistin paikan olemassaolon, ja tilin aktivoiminen jostain syystä toimi tällä kertaa

Vuosi takaperin päätin etten osta vuonna 2023 uusia pelejä, vaan keskityn pelaamaan vanhoja hankintoja ja kuratoimaan kokoelmasta turhaa pois. Olen myynyt vuodesta 2014 lähtien puolet silloisesta määrästä fyysisiä pelejä pois. Tänään lähti taas kirpulle pari. En näe enää järkeä omistaa muita kuin niitä aivan tärkeimpiä ja pelattavia ikivihreitä, kun koko ajan ilmestyy uuttakin kiinnostavaa. Vuoden aikana pelasin läpi seitsemän peliä, joista viisi oli minulle uusia.

Päätöksestä huolimatta poltinkin about 2000 euroa peleihin vuonna 2023, ei kuitenkaan videopeleihin vaan pöytäroolipeleihin. Käytännössä ropekirjoja, miniatyyreja ja maaleja. Päätin alkaa viettämään enemmän aikaani ihmisten kuin television kanssa ja se toteutui aika hyvin. Noin neljästi kuukaudessa oli jokin eventti jossa istuttiin isolla lössillä pöydän ääressä pelaamassa. Tänä vuonna on tarkoitus kiihdyttää vauhtia ja liityinkin jo pariin uuteen ropeporukkaan Tampereella.

Ostin tosin RetroUSB AVS:n ja Super NT -vekottimet retroiluun ja niistä on saanut vähän intoa vanhoihinkin peleihin. Ajattelin että voisin viimeinkin päivittää vuonna 2005 ostamani parikymmentä NES-pelikasettia CIBeiksi. Jos jollakulla pyörii ylimääräisiä niin voidaan hieroa kauppoja Lähinnä Mariot, Zeldat, Metroid, TMNT 2 & 3, Dragon Warrior, Duck Tales 1, Castlevania 1 & 3 kiinnostaa... näitä ikivihreitä saa tarjota ehjänä mutta ei liian hyvässä ja arvokkaassa kunnossa. Eivät mene arkistoon vaan puuskittaiseen pelailuun.

[...]En oikein edes tiedä miksi, mutta Gears sarja on niitä harvoja räiskintäpelejä joista oikeasti pidän. Jotenkin siitä on vain saatu niin tyydyttävää. Näissä on minulle jotain samaa kuin Nintendon peleissä, että pelkkä pelaaminen on vain hienoa. [...]

Gears oli (ja on) kyllä minunkin suosikkeja sen ajan peleistä. Ykkönen ja kakkonen jäivät eniten mieleen ja molemmat tuli tahkottua co-oppina vaikeimmalla tasolla läpi pariin kertaan. Tykkäsin kun niissä oli paikoin aika pitkiä ja ankaria encountereita joissa pääsi kunnolla fiilikseen mukaan. Oma muistikuvani on että Gears 3:n kohdalla taistelut muuttuivat bite size -kokoisiksi murusiksi, siis ne olivat vähän liian lyhyitä ja loppuivat aina kun alkoi päästä kunnolla fiilikseen.

Gears Judgment jäi kesken, samoin Gears 4. Sen jälkeen en ole seuraillut asiaa. Ehkä voisi yrittää uudelleen jos sopiva tilaisuus tulee 

[Crash 1]

Crash Bandicoot Trilogy Switchillä.

Päätin korjaa aukon sivistyksessä ja pistää Sonyn maskotin tulille Nintendon konsolilla (hihi). En ole tätä käytännössä ennen palannut, pieniä pikaisia testejä lukuunottamatta. Ja nyt on pakko kysyä: Onko Crash Bandicoot itseasiassa vain paskaa? Ensimmäinen siis. En vain saanut ohjaukseen minkäänlaista kunnon tuntumaa. Hyvä tasoloikka menee yleensä parin ensimmäisen kentän jälkeen selkärankaan ja reflekseihin. Nyt useamman kentän jälkeen tuntui että menin koko ajan arvalla hyppäänkö oikein tai pyörähdänkö oikein. Kerrankin jäin pyörimään apinan viereen niin että animaatio jopa osui apinaan, mutta huidoin silti ilmaa.

Ohjaus tuntuu muutenkin todella löysältä. Esim. Mariossa ohjaus on tiukka ja asiat tapahtuu juuri silloin kun nappia painaa. Crash tuntuu yhtä laiskalta kuin alkuesittelyjen jälkeen voisi kuvitellakin. Hyppiminen esim. bonus kentissä laatikoiden päällä on... erikoista. Tuntuu että koko homma pitäisi hoitaa silmät kiinni, niin ruutu ei häiritsisi rytmiä. En ehkä pistäisi input laginkaan piikkiin, mutta ohjaus on vain tahmea. Lähimpänä tulee mieleen ohjainten rikkoja SNES ajoilta: Bubsy. Se oli samanlaista tervaista arvailua.

Voihan olla että vika on nyt Switch versiossa. Jos se on ryssitty. Tuntuu vähän ajan tuhlaukselta käyttää tähän tunteja elämästä.

Vika on siinä remasterissa. En omista peliä, mutta lainasin Switch -version kirjastosta männäaikoina ja ihmettelin samaa. En tiedä onko muillakin alustoilla sama ongelma, mutta ohjaus on joy-coneilla laginen paska ja siksi varsinkin Crash 1 on pelikelvoton, kun se vaatii aika tarkkaa ohjaamista. Mielestäni ykkönen on sarjan paras, ja ainoa jota yhä tykkään pelata. Sääli että remasteri tuhrii hyvän pelin maineen ehkä lopullisesti. Uusille kokeilijoille jää vähän epämääräinen fiilis käteen.

Omat viime päivien rimpuiluni Crash ykkösen kanssa liittyy tallennusongelmiin. En koskaan muista että PS2 slim ei pysty kirjoittamaan savetiedostoa ps1-muistikortille ja korruptoi vanhankin saven jos yli yrittää kirjoittaa. Olen taas pelannut Crash ykköstä orkkis-pleikkarilla ja skaalaimella, eilen olin mittarissa oli 79%. Sitten hölmönä siirsin pelin PS2 slimiin ja lopulta korruptoin saven äsken mainitulla tavalla. Ja hittolainen että siinä pelissä on hankalia kenttiä jos timantteja yrittää metsästää (Sunset Vista, Slippery Climb, ...). Mutta joo, pelaaminen muutoin toimii loistavasti vaikka onkin haastavaa. Tuo tallennusasia pitäisi kai kirjoittaa isolla muistilapulla johonkin ettei tätä enää tapahtuisi.

En ole kokeillut miten se pelaa jos kytkee PS1:n suoraan hd-telkun scarttiin ja antaa telkkarin hoitaa "skaalaukset". Luultavasti toimii ihan yhtä huonosti kuin remaster.

Muita viime kuukausien pelejä:
Witcher 3 (Switch) - loistava. Pelasin samantien toiseksi vaikeimmalla tasolla. Porukka haukkuu taistelua, joka on kieltämättä simppeliä, mutta eipä tuo puoli zeldassakaan kovin syvällistä koskaan ole ollut ja tässä on sentään kunnon seikkailua tukena.
Zelda Link Between Worlds (3DS) - Liian helppo, tuntui kuin olisin terminaattori joka puskee pelin läpi hakaten kaiken tielleen tulevan. Taisin kuolla vain kerran koko pelin aikana jossain ihan alussa, random hölmöilyyn.
Kirby Forgotten Land ja Kirby's Adventure Wii - läpäisty tenavan kanssa co-oppina. Kevyttä meininkiä. Salaisuuksien tonkiminen on minulle se paras anti näissä.
Sonic Rush (DS) - Eka läpäisty sonic-pelini sitten lapsena naapurissa pelatun master system sonic 1:n jälkeen. Tässä oli hyvää meininkiä, eritoten soundtrackissä.
Dragon Quest Hand of the Heavenly Bride (DS) - Kesken vielä, noin reilu 30 tuntia kellossa. Kelpo peli, en ole silti varma onko tämä lopulta ihan minun tyylistäni settiä. Musiikit ainakin ovat yksitoikkoisen perseestä ja sillä on tietysti iso vaikutus kokonaisuuteen.

Ostin itselleni joululahjaksi paljon kehutun Hollow Knightin. Olen pelannut sitä nyt muutaman tunnin. En ole toistaiseksi päässyt pelin imuun. On ollut vähän pakkopullaa. Ihmettelen tätä hieman, koska pidän kuitenkin metroidvanioista ja pelin pitäisi paperilla olla muutenkin mieleeni. Sinänsä peli on hieno ja sen toteuttamiseen on selvästi käytetty vaivaa. Viimeksi pelaamani vastaavanlaiset pelit ovat Metroid Dread, Iconoclasts, Shinsekai Into the Depths ja SteamWorld Dig 2. Kukin niistä imaisi mukaansa varsin nopeasti. Mutta jokin tökkii Hollow Knightin kohdalla. Olen onnistunut tunnistamaan ainakin pari asiaa, jotka silittävät vastakarvaan.

Ensinnäkin pelihahmo liikkuu mielestäni liian hitaasti. Huoneesta toiseen taapertaminen on raskaan tuntuista. Moni vihollinen on aika ärsyttävä ja lähinnä tiellä. Vihollisten lyöminen tuottaa rekyylin, joka potkaisee pelihahmoa taakse päin. Se korostaa liikkumisen raskautta, kun jokainen isku täytyy ajoittaa ja iskun jälkeen täytyy siirtää pelihahmoa eteenpäin, ettei tipahda kapealta alustalta rekyylin mukana. Päihitin juuri Hornetin ja sain syöksykyvyn. Se on auttanut vähän tekemällä liikkumisesta nopeampaa.

Toisekseen pelin musiikki on kieltämättä kaunista, mutta musiikki, pelin värimaailma ja pelin muukin tunnelma on kuitenkin hyvin melankolinen. Se ei oikein herätä intoa tai mielenkiintoa tutkia pelin maailmaa. Tunnelma muistuttaa mielestäni aika paljon Don't Starve -pelisarjan pääpeliä, joka ei myöskään houkuta minua pelaamaan. Don't Starven pelimekaniikassa ei kuitenkaan ollut vikaa, koska Don't Starve Shipwrecked on paljon innostavampi, koska sen tunnelma on erilainen. Sinänsä kyllä pidän tummemmasta tunnelmasta peleissä.

En tiedä, pitäisikö minun yrittää jatkaa Hollow Knightin pelaamista. Muuttuuko meno paremmaksi, kun pelissä pääsee pidemmälle? Tottuuko pelihahmon raskaaseen liikehdintään vai saako pelihahmo myöhemmin lisää kykyjä, joiden myötä se alkaisi liikkumaan sulavammin ja jouhevammin? Entä muuttuuko pelin tunnelma tai saako se muita sävyjä?

Hahmon leppoisa vauhti ei ehkä muuten olisi huono juttu, mutta kun ukko hyppää viiveellä. Se ei vain tunnu hyvältä ja olet ehkä tuntenut sen selkäkarvoissasi. Itse osasin kiinnittää tähän huomiota nyt kun olen tuskaillut ensin Crash remaken kanssa ja sen jälkeen mennyt nettiin lukemaan keskusteluja. Monen mielestä Crashissakaan ei ole mitään vikana mutta samalla sanotaan miten "huonolla tavalla vaikeita" ne pelit ovat nykystandardeilla. Mutta alkuperäinen Crash onkin yhä erinomaisen pelattava peli (kunhan telkku tukee)...  toisin kuin remake.

Lainasin kirjastosta Switch-version Hollow Knightista. Nyt taputan itseäni selkään siitä etten antautunut silloin himoilleni ja ostanut ylihintaista spessueditiota.

Metroidvania on yksi suosikkigenreistäni, ja odotukset oli kovat kun laitoin pelin koneeseen. Tyyli on hieno ja periaatteessa kaikki onkin tosi hyvin, mutta...ei.

Asia ei ehkä vaivaa kaikkia versioita, mutta ainakin Switch-versiossa on joy-coneilla pelatessa häiritsevä input lagi joka aiheuttaa tuskastumista ja jatkuvia kämmejä tarkkuutta ja nopeutta vaativissa kohdissa.

Sama ongelma oli Crash trilogian remakessa, jonka lopetin ja palautin heti Ripper Roon jälkeen kirjastoon. Testasin vielä perään alkuperäistä PS1-peliä OSSC:n läpi ja ohjaus oli aivan eri maailmasta.

Ainoa hyvä pelikokemus lähiajoilta on Zelda: Link's Awakening Switchille, joka olikin sitten erinomainen ja ahmaisin sen suurella innolla. Frameraten nykiminen ehkä kummastutti mutta ei häirinnyt toimintaa.

Tämä oli se sukupolvi jolloin feidasin konsolipelaamisesta ja -keräilystä lähes kokonaan ulos ja siirryin lauta- ja pöytäroolipelaamiseen.

Noin kymmenen vuoden ajan olin aktiivinen pelikeräilijä ja seurasin aktiivisesti uusimpia julkaisuja. Kokoelma oli isoimmillaan noin 700 peliä sekalaista Nintendoa, Pleikka 1-2:a ja Xbox 360:a. Viimeiseksi konsolihankinnaksi jäi Wii U, ja (ihme kyllä) se käynnistyy perheessä edelleen melkein päivittäin kun lapset pelaavat Mario-pelejä ja äitinsä silloin tällöin Breath of the Wildia (johon en itse ole koskaan kajonnut). PS4:a tai Xbox Onea meillä ei ole, eikä Switchiä. En osaa sanoa mitään niiden konsoleiden peleistä. Melkein puolet aiemmasta pelikokoelmasta myin pois tässä muutaman vuoden sisään. Loput lepäävät varastossa muuttolaatikoissa.

Viimeaikoina kovimpia pelejä on olleet Gloomhaven-lautapeli, jota olemme ystäväporukassa pelanneet noin parisataa tuntia. Loppukesästä tutustuin Marvel Champions -korttipeliin, jota aion kohta lätkiä yhden pelin koska ostin huutonetistä kaksi avaamatonta lisäosaa yhden normaalihintaisen uuden hinnalla.

  Oon samaa mieltä että siinä ainoassa Dragon Questissa mitä olen pelannut/pelaan juuri nyt (VIII), on hienot musat. Ehkä overworld-biisi on mitäänsanomattomin, mutta battle-biisi edustaa kyllä hienoutta.

Noissa tuntuu olevan aika omanlaatuisensa tyyli, ja jos tämä ei omaan musamakuun istu niin ei kai sille voi mitään. Omaan korvaan nuo kuulostaa paljon monimutkaisemmilta biiseiltä kuin mihin zeldaa ja final fantasya kuunnelleena on ehkä tottunut. Onko kivaa kuunnella 40-tuntisen pelin ajan biisiä jonka oli ekalla kuulemalla kuullut jo sata kertaa. Final Fantasy 4 heroes of lightissa esimerkiksi jokaisessa biisissä on noin kolme eri osaa joiden kaikkien koukun tajuaa tai on tajuamatta jo ensi kuulemalta. Sama vaivaa FFIII:a jota nyt pelaan.

Dragon Quest VIII on aika humoristinen ja musiikin tietynlainen "kiemurainen vitsikkyys" ( öh ) tukee sitä mukavasti. En sitten muista sarjan osista tiedä.

Yön mietitittyäni päätin sitten peruuttaa varaukseni. Juuri lupasin tänä vuonna ajatella enemmän työntekoa kuin harrastuksia. Sitä paitsi backlogini on hirvittävän pitkä ja siellä on yhä pelejä joita olen pitkään halunnut ehtiä pelaamaan.

[Final Fantasy: 4 Heroes of Light]

Final Fantasy: 4 Heroes of Light (Nintendo DS)

Viime yönä tuli viimein läpäistyä tämä peli, jonka ostin käytettynä vuonna 2012. Mittariin tuli ~37h ja loppupahikseen kului sen lisäksi vielä ainakin tunti.

FF:4HoL on perinteisellä fiiliksellä tehty FF-peli, johon on työnnetty hieman uusiakin ideoita sekaan. Perusajatuksena ensin tulee vähän juonta, sitten mennään dunskuun ja siellä taistellaan pomoa vastaan, saadaan jokin esine/asia jolla juoni etenee jne. Pidin tämän pelin selkeistä pelimekaniikoista joista riitti myös sopivasti syvyyttä. Pientä parannettavaakin löytyi (näistä myöhemmin lisää), mutta ei mitään mikä olisi estänyt minua pääsemästä loppuun.

Hahmoilla on neljä eri perusominaisuutta (HP, Str, Int, Spr) sekä varusteiden antamat att-def-elementaali-ynnämuut arvot. FF-pelien Job-systeemi kulkee tässä pelissä nimellä "Crown". Toimii pitkälti samalla idealla kuin Job-systeemi (Black Mage, Fighter, Merchant, Paladin...). Hahmo saa kruunusta erikoiskykyjä ja stattibonuksia. Erilaisia kruunuja pelissä on melkein kolmekymmentä.

Pidin erityisesti selkeästä taistelusysteemistä. Kaikki taistelu-, erikoiskyky- ja taikuustoiminnot hoidetaan yhdellä samalla action point -systeemillä, jossa jokaisella hahmolla on max 5 pallukkaa ja näitä sitten käytetään toimintojen tekemiseen. Esimerkiksi Fight ja Item kuluttavat yhden pisteen, Cure 1 ja Fire 1 kuluttavat kaksi pistettä, voimakkaimmat loitsut voivat kuluttaa kaikki viisi pistettä. Taistelukierroksen alussa jokainen hahmo kerryttää yhden pisteen, ja lisää voi saada jos hahmolla on fiilikset katossa. Välillä hahmo joutuu keräämään voimia kierroksen ajan jotta voi seuraavaksi lasauttaa kalliimpia hyökkäksiä. Hahmoluokan valinnalla vaikutetaan myös toimintopisteiden kulutukseen, esimerkiksi Black Magelle hyökkäystaikojen castaaminen maksaa yhden palluran vähemmän.

Jos action point -systeemillä on kuorittu läskit pois pelimekaaniikasta, niin samalla on laitettu pelaaja puntaroimaan mitkä esineet ja kyvyt ovat tarpeellisia tulevassa dunskussa. Taiat ovat hankalia sikäli, että ne vievät tilaa sekä esinevalikosta että taistelutoimintona. Cure 1 on siis mukana pidettävä... kirja(?), ja lisäksi se täytyy aktivoida abilityvalikossa mikäli haluaa käyttää sitä taistelussa. Melko nopeasti tulee ahdasta, koska esineitä voi kantaa mukana vain noin tusinan verran. Abilityjä voi aktivoida kerrallaan kuusi.

Tässä kohtaa oli ehkä yksi pelin huonommista puolista. Pidin näistä rajoituksista, mutta valikot olisivat voineet ehkä vähän paremmin palvella hahmojen managerointia. Usein oli vaikea muistaa ja hahmottaa mitä oli kenelläkin tai kenelle tämä toinen esine pitikään antaa.

Viholliset jakelevat hävittyään perusmeiningillä esineitä ja expaa, sekä uutena juttuna erilaisia jalokiviä (Gem). Näitä gemejä käytetään kruunujen kehittämiseen. Jokaisella kruunulla on neljä tasoa. Kruunun seuraava taso vaatii tietyn setin erilaisia gemejä ja ne maksettuaan saa avattua seuraavan erikoiskyvyn. Kruunut ovat hahmokohtaisia joten jos yhden hahmon fighter-kruunua kehittää, sen voimakkaammat kyvyt eivät siirry toiselle hahmolle.

Jos pelin mielii päästä läpi, joutuu lähes pakosti kehittämään myös varusteita, ja tähän käytetään gemejä samalla tavalla. Pelkkä levelien grindaaminen ei tässä pelissä auta, koska kuten minulle karvaalla tavalla selvisikin, ainakin loppupelin pomotaistelut skaalautuvat hahmolevelien mukaan. Täytyi lähteä vielä viimeisestä dunskusta farmaamaan gemejä random vihollisilta, vieläpä niin että saisi mahdollisimman vähän experienceä suhteessa ansaittuihin gemeihin. Täytyi päivittää suojukset tappiin asti että olisi realistiset mahdollisuudet final bossissa.

Peli oli, ainakin nykyisiin AAA-peleihin totuttautuneena, vaikeahko. Opin kyllä hyvin nopeasti ostamaan aina kylästä mukaani Dragon Wingin, jolla pääsee pakenemaan takaisin edelliseen kylään jos näyttää pahalta.

Musiikki oli todella hyvää ja syntetisaattorisoundit paikoin todella hunajaisen ja rapean kuuloisia. Pienenä miinuksena täytyy sanoa että ainoastaan kaksi biisiä alkoi hieman kyllästyttämään, ja ne olivat kaksi eniten kuultua biisiä pelissä, eli yleinen dunskubiisi joka soi joka luolastossa, sekä yleinen random battle -biisi. En usko että toiston määrällä oli kyllästymiseen vaikutusta, koska totesin tämän jo ensikuuntelulla silloin vuonna 2012. Kaikki muu äänimaailma oli mielestäni erinomaista sopivan rupista soundia.

Juoni oli ok. En minä tätä juonenkäänteiden takia pelannut, mutta oli ihan menettelevä eeppinen "pienestä isoksi ja pelastetaan maailma"  -stoori.

Grafiikoissa oli miellyttävä satukirjalook. Peliä on työstänyt sama konseptitaiteilija kuin Bravely Defaultissa. Itse pidän kyllä hänen tyylistään. Erilaisia vihollisia olisi voinut olla hieman enemmän. Samat kolmekymmentä random-vihollista kiersi dunskuissa pelin alusta loppuun asti. Modernien lautapelien harrastajana tämän kestää kyllä, sillä niukkuus heijastelee hieman sitäkin maailmaa.

Voin suositella Final Fantasy 4 Heroes of Lightia mikäli etsii vanhemman tyylistä FF-peliä uusilla mausteilla. Ainakin itse jaksoin kahlata tämän läpi mieluusti ja silloin kun en kahlannut, mietin että koskahan ehtisi jatkamaan.

Kasi puol / hyvä peli.

WiiU:n jenkkien julkaisupelit:
[noin puolet Wii U:n pelivalikoimasta tähän]

Niin aivan! Ymmärsin pointtisi väärin. Eli puhuit vielä julkaisupeleistä vaikka lainasitkin sitä "Xbone/PS4 = kolme vuotta ja mitä jäänyt käteen" -kommenttiani Kieltämättä Wii U:lla ollut aika laaja pelivalikoima julkaisussa. Liekö sitten niin moni taho polttanut näppinsä noiden pelien kanssa, vaikka olivatkin enimmäkseen porttauksia, ettei vain uskalla Switchille lähteä tykittelemään ennen kuin näkee miten homma lähtee käyntiin. Nintendo on ollut varmaan myös aika hys-hys ominaisuuksista.

Odotan Nintendolta vähän tasaisempaa julkaisutahtia, kun kaikki tiimit kehittävät pelejä samalle alustalle. En yhtään ihmettelisi vaikka niitä tulisi yksi kuukaudessa sen sijaan että neljä vuodessa. Sikäli julkaisun Nintendo-pelivalikoima ei itseäni jännitä, koska odotan huhti-toukokuulle lisää uutuuksia. Aika näyttää olinko liian optimistinen.

Eli siis joo, laitoin Switchin ennakkotilaukseen minäkin Ainoa edellinen ennakkovarattu konsolini on ollut Wii.

Kyllä olin vähän toivonut että viimeisin Deus Ex -peli olisi saanut porttauksen. Varmasti olisin sen nypännyt mukaan Switchille kun en ole ihan raaskinut vielä Xbonea/PS4:a sen takia hankkia.

Laatu voi olla ihan ok NS:llä, mutta määrä on lähes vitsi. Valikoima surkeampi mitä WiiU:lla, niin kuinka ihmeessä NS menestyisi sen paremmin. Määrä itsessään ei tietysti ole se ratkaiseva asia, mutta kun pelien paremmuus ja kiinnostavuus on mielipideasia, niin määrällä saadaan sitä skaalaa ja sitä myöten todennäköisesti ostajia.

On huvittavaa kuinka Nintendolta tuli lausuntoja kuinka WiiU:sta on opittu ja aina sanotaan "It's all about the games". NS:n julkistuksen perusteella joku ei ole saanut Nintendon sisällä tätä viestiä.

Mihin perustat väitteen "valikoima on surkeampi kuin WiiU:lla"? Sekä 3DS:n että Wii U:n pelien laatu on ollut kyllä erinomaista Nintendolta, mutta harmillisesti niitä on satanut vuosittain vain toiselle laitteelle, sen toisen julkaisukalenterin jäädessä kuivaksi. Jos Switchin pointti oli tämän kahtiajaon poistaminen, niin kuinka se voisi määrällisesti Wii U:n alle jäädä? Wii U:n epäonnistumisesta jäi ainakin käsitys, että vaikka laite ei menestykään niin silti sille voi odottaa laadukkaita Nintendo-pelejä. Se on se lupaus jolle mahdollisen ostoaikeeni Switchissä perustaisin. Muiden julkaisijoiden pelit ovat vain tervetullutta bonusta.

Nämä launchit näyttävät aina ihan yhtä paskoilta oli asialla kuka tahansa kolmesta. Pakko kuitenkin kiinnostua Breath of the Wildista, joka näyttää todella kiinnostavalta. Tuleehan siitä versio Wii U:lle joo, joten halvemmalla kai pääsee kun ostaa alennuksesta tai käytettynä Wii U:n ja pelin sille. Itse en varmaan tekisi niin.

Akun kesto on minulle konkreettisin huolenaihe. Tosin eipä tuota vapaa-aikaakaan ole ollut vuosiin, joten kolme tuntia pelin äärellä kuulostaisi jo luksukselta.

Ja lopuksi, siirtykää ihmiset sinne missä oikeasti hyvät ja mielenkiintoiset pelit tänä päivänä ilmestyvät, eli lautapeleihin

Oli kyllä ihmeellistä miten erilainen fiilis presentaatiosta jäi, verrattuna siihen muutaman kuukauden takaiseen traileriin jossa oli varsin hyvä meininki. Itse en lannistunut niinkään pelitarjonnasta tai laitteen ominaisuuksista, ne ovat ihan välttävät tässä vaiheessa.

Koko esitystä vaivasi läpitunkeva awkward -fiilis. Aloin sitten tuumailemaan että kaikki puhujat olivat peli- ja laitekehityksen väkeä, siis täysin poissa omalta vahvuusalueeltaan. Esimerkiksi kun tuli Koizumin vuoro esiintyä, voi huomata kuinka hänen silmänsä vaelsivat hetken hämmennyksestä ympäriinsä ja hän varmaankin yritti muistaa mitä pitikään seuraavaksi tehdä. Luontevuus näiltä puhujilta puuttui täysin.

Heidän esityksensä painui vielä lopullisesti alavireeseen aneemisten tulkkaajien ansiosta. Reggiestä voi olla mitä mieltä tahansa, mutta häntä on silti aina kiinnostava seurata - hän on kokenut esiintyjä ja puhuja. Hänen asiaansa alkaa vaistomaisesti uskomaan, suolsi sitten suustaan millaista paskaa tahansa.

Mitä tulee "kehnoon pelitarjontaan"... en tiedä. Xbone ja PS4 ovat olleet ulkona jo mitä... kolme vuotta?! Eikä siellä ole edelleenkään mitään mikä saisi minut moisen vekottimen hankkimaan. Ainakin Switch on kiinnostavinta mitä pariin vuoteen konsolipeleissä on tapahtunut. Oli se sitten hyvällä tai huonolla tavalla. Mark me intrigued.

[Linnavainio 2]

Oho, unohtunut mainita eräs asia.

Nimittäin Linnavainio -sarjakuvateokseni toinen osa on julkaistu! Linnavainio 2 -kirjaa saa tilattua suoraan julkaisijalta, tai sarjakuvien erikoisliikkeistä.

Kyseessä on siis talvisessa pikkukaupungissa tapahtuva seikkailukertomus. Mustavalkoinen, noin 220 sivua. Suoraa jatkoa ensimmäiselle osalle joka ilmestyi vuonna 2013.

Takakansiteksti:

"Meteoriitin mukana maahan saapunut Olio pääsi Tuhkan virheen vuoksi pesiytymään Linnavainioon. Onneksi ihmiskunnan ja koko planeetan toivo, yli-inhimillisiä voimia saanut Aapo-veli onnistui kääntämään ulkoavaruuden salaisuudet sitä itseään vastaan.

Maapallon tuho on siis käytännössä lähes täysin estetty. Sillä välin kun Aapo metsästää Olion rippeitä jossain Mustan ristin hautausmaalla, muut ystävät päättävät ottaa rennosti ainaisen tappamisen ja synkistelyn sijaan. Muut paitsi Tuhka, jolle isän poismeno on vasta nyt muuttunut tosiasiaksi.

Menneisyyden haamut, sekä yksi viikon takainen sellainen, palaavat vainoamaan sankareitamme lumeen hautautuvassa Linnavainiossa."

Ei miulla muuta! 

http://www.mustaritari.fi/
https://www.sarjakuvakauppa.fi/
http://omenarosvo.tumblr.com/

Hmmm, tuo Partajeesuksen pelaama Federation Force on kiinnostanut itseänikin. Pitäisi ostaa useampi kopio että voi pelata lokaalina.

Kuten heinäkuun postauksessa jo mietin, kaivelin GC Luigi's Mansionin varaston pohjilta jos perheen pienimmät innostuisivat sitä pelaamaan kanssani. En ole koskaan tuota ykköstä pelannut, mutta Luigi's Mansion 2:n vetäisin silloin joskus läpi ja se oli aivan loistava peli!

Zelda: Skyward Swordin jälkeen tuli kokeiltua useitakin pelejä, jotka eivät ole lopulta maittaneet joko minulle tai sitten lapsille. Testattuja pelejä olivat mm:

Little King's Quest (Wii) - itse tykkäsin. Lapset tylsistyivät ja muutaman pelikerran jälkeen päätin säästää parempaan aikaan ja paikkaan.
Klonoa (Wii) - Lapset tykkäsivät hahmoista ja meiningistä. Itse en saanut mitään irti pelistä paitsi tylsistymistä ja lopulta ärsytystä. Eivät kuitenkaan halunneet jatkaa ominpäin pelaamista.
Zelda: Wind Waker HD - Alkoi loistavasti. Kidnappaustarina kolahti kovaa jälkikasvuun, mutta jokin yleinen sekavuus pelissä latisti meininkiä koko ajan. Huomasin esimerkiksi että toisin kuin Skyward Sword, tämän pelin tarinalliset käsitteet ja jotkut vuorosanat ovat hankalampi kääntää lennosta neljävuotiaalle ymmärrettäväksi. Ainakin minun tulkkaajantaidoillani. Pelattiin Windfall Islandille saakka ja jäi vähän niiinku siihen se.

Luigi's Mansion taas sitten oli juuri niin sopiva peli kuin arvelinkin. Hyvässä suhteessa tarinallisuutta, huumoria, seikkailua ja jännittäviä hetkiä. Paikoitellen peli oli kyllä pienemmille vähän pelottava, esimerkiksi kummitusten harrastama säikyttely ihan oikeasti toimi vieruskavereihin aivan loppumetreille saakka. Monta kertaa sanoin että voidaan lopettaa jos on liian pelottava, mutta halusivat silti jatkaa. Nuorempi järkyttyi todenteolla lopussa, kun King Boo kääntyi Mario-maalausta katsottuaan kohti kameraa punaisine silmineen Kummitukset ovat olleet paljon puheissa viime viikkoina ja vieruskavereita on löytynyt extramäärä yöaikaan, joten en tiedä... ehkä mokasin tämän kanssa. Vaikea tietää kun niin innoissaan halutaan aina pelata Luigi-peliä.

Mitä tästä sitten itse sai irti...? Pelillisesti ei paljoakaan. Jos olisin yksikseni ja itselleni tätä pelannut niin en olisi jaksanut vetäistä läpi, oli sen verran nähtyä hommaa. Kakkonen teki kuitenkin kaiken jo niin paljon paremmin että tämä on vähän turha peli nykyjään. Ehkä ainoa iso pluspiste tulee siitä että toimii isolta ruudulta ja voi porukalla pelata.

Muun liikenevän ajan olen pelannut lautapelejä, mm. The Gallerist on ollut paljon pöydällä. Five Tribesia, Agricolaa, Mage Knightia... Tämä aika vuodesta on ollut perinteisesti hyvää lautapeliaikaa kun voi tahkota ensin veljen kanssa joulun ylitse, ja ensi viikolla torstaista alkaen muu perhe lähtee reissuun ja meillä koittaa eeppinen lautapeliuusivuosi jolloin pelataan lautoja kolme päivää aamusta iltaan 4-5 hengen porukassa. Sopivasti tullut nelisen kappaletta uusia pelejäkin joita en ole vielä edes testannut.

Ihan kiinnostavalta näyttää Puppeteer, meillä ei vain ole ollut yhtäkään Sonyn konsolia PS2:n jälkeen Kiitos vinkistä kuitenkin!

Ollaan neljävuotiaan tyttären kanssa pelattu maaliskuusta lähtien Zelda: Skyward Swordia. Molemmille oli uusi kokemus ja päätin ihan vain kokeilla mitä tapahtuu jos vähän pelaillaan sitä alusta. Sain pelin emännältä joululahjaksi vuonna 2011, eli ennen kuin tyttö oli edes syntynyt! Meikän backlog on melkoinen.

Tänään sitten kuukausien jälkeen läpäistiin loppuvastus ja olihan se melkoinen seikkailu! Ainakin tyttö on nyt ihan Zelda-fani. Itse en ihan hirveän pulassa ollut missään vaiheessa ja aika "nähtyä" oli kaikki, mutta mukavinta oli pikkuihmisen riemu kun löydettiin salaisuuksia ja tuli isoja hirviöitä ja hauskoja hahmoja ja tilanteita vastaan. Impa ja Zelda olivat hänen mielestään kaikkein kovimmat, vesilohikäärme siellä seuraavana. Eniten ahdisti kun rikottiin Pumpkin-majatalosta kattokruunu ja omistaja suuttui. Oli monta asiaa jotka kantoivat läpi pelin, hahmot ja juonenkäänteet olivat hyvin suunniteltuja. Suomensin siis vapaasti kääntäen tekstit alusta loppuun "voimakkaasti eläytyen".  Melkein joka päivä tässä kevään/kesän aikana pyysi pelaamaan, mutta kun ei vain iskä prkl aina kerkeä töiltään ja se on välillä vähän surullista.

Tämä oli nyt toinen peli jonka olemme läpäisseet yhdessä pelaten. Ensimmäinen oli PS1 Spyro the Dragon, mutta on ne pienen ihmisen aivot jännät sillä hän ei muistanut enää koko peliä. Siitä on nyt jo pari vuotta kun aloitimme sen, ja joskus vuosi sitten läpäistiin.

Onko kenelläkään ehdottaa jotain seuraavaksi peliksi? Itse ajattelin kaivella varastosta GameCuben ja yrittää jos Luigi's Mansion ykkönen vangitsisi mielikuvituksen. Itselläni on moinen jäänyt myöskin pelaamatta, mutta kakkosen olen pelannut ja veikkaan että sellaisesta pelistä saisi jännittäviä pelihetkiä aikaan

Muutoin täällä jatkuu jo pari vuotta sitten alkanut trendi, eli lautapelit ja lautapelaaminen on vallannut kaiken sellaiseen touhuun liikenevän ajan. Konsolipelikokoelmaa on karsittu myymällä sitä pois sitä mukaa kun isot lautapelilaatikot vievät pääpaikan olohuoneen hyllyssä. Samaan hyllyyn kun mahtuu noin tusina lautapeliä samanlaiselle alueelle johon mahtuisi noin sata konsolipeliä :D Kovimmat viime aikoina ovat olleen Arcadia Quest, Shadowrun Crossfire, Terra Mystica, Mage Knight. Ensimmäistä kertaa jopa aloin backeriksi kickstarter-pelille nimeltään Massive Darkness, joka on siis dungeon crawl -miniatyyripeli ja näyttää aivan helvetin hyvältä. Saman julkaisijan pelejä olen pelannut (ja omistan) muitakin ja laatu on ollut kohdallaan.

En ole silti aivan totaalisesti konsoleita unohtanut, kuten aloituskappaleesta voi päätellä. On tullut hankittua Nintendo DS:lle kokoelman puuttuvia osasia, ja pelejä onkin hiljattain kertynyt yli sadan kappaleen rajapyykin. Muun muassa The Dark Spiren tilasin kalliilla jenkeistä, ja koneessa on muutaman kuukauden ajan pyörinyt Final Fantasy: The 4 Heroes of Light, joka on mielestäni loistava peli!

Uutta Zeldaa odottelen myös kohtuullisen hypeytyneenä, mikä ei ole ollenkaan meikän tapaista. Tulee mieleen aivan ensimmäinen NESin Zelda, mutta nykypäivään tuotuna 3d-grafiikoin jne. Originaalihan oli open world -peli jo sinällään, eikä silloinkaan kukaan kertonut mitä tarkalleen ottaen täytyisi tehdä kun pelinäkymä aukenee silmien edessä. Vähän siis menty väärään noissa uusimmissa Zeldoissa kun kaikki on niin ennalta määrättyä ja hypitään scenestä toiseen.

Meikäkin on yrittänyt 3,5 vuotiaalle hiukan opettaa pelaamista, mutta ei se ole sitä oikein tajunnut ideaa vielä. Lisäksi esim. WiiU procontroller on sen verran iso, että ei se mahdu oikein pojan käteen. Täytyisi ottaa Wii:n NSMB ja WiiMote esiin ja testata sillä. Hyppynappia on osannut jotenkin painaa kun itse liikun. Hienointa pojasta on rämpätä Home-nappia. Kai siinä tapahtuu niin paljon enemmän verrattuna siihen että mario vaan hyppii ruudulla...

meillä on ihan viime aikoina oppinut sen että kun hyppää niin voi samalla liikkua, siis painamaan oikeat napit. pystytään kyllä pelaamaan jonkinlaista co-oppia mariossa, mutta enimmäkseen se on vielä sitä että minun täytyy kantaa vaikeiden esteiden yli ja tappaa vasaraveljet. enemmän olenn tehnyt tosin sitä että pelataan vain sitä ihan pelin alkua koko ajan, vaikka jjoskus mentäiskin vähän pidemmälle niin en ikinä seivaa vaan aina samaa alkua vain kun haluaa pelata. ja sehän toimii siinä että näkymä tulee tutuksi ja saa kokeilla eri asioita samaan kohtaan.

mario on yllättävän vaativa peli ja näppäryys ja reaktiokyky ei vain vielä riitä. ei ole itsestäänselvää että osaisi hypätä samalla kun painaa saman sormen eri osalla toista nappia ja vielä toisella kädellä kolmatta nappia.

me aloitettiin yhdessä pelailu melkein heti kun 1-2 vuotiaana oppi puhumaan. en kuitenkaan ikinä ole yrittänyt opettaa mitään "pelaamista" tai sääntöjä tai mitä missäkin pelissä tehdään. ei sellaisilla asioilla ole mitään väliä sen ikäiselle. enemmän ollaan leikitty napeilla ja sillä kun nappia painaa niin telkkarissa jokin värikäs kuvio liikahtaa ja usein kuuluu vielä äänikin. monesti "pelattiin" myös vain joitakin minuutteja, kunnes se toinen ihan yhtä kiinnostava lelu tai asia kiinnitti huomion muualle.

pieni käännekohta tapahtui kun hommiin alkoi tulla tarinallisuutta mukaan. pelattiin puolenvuoden sisällä, noin yksi kenttä per pelikerta, spyro ykkönen yhdessä läpi, niin että minä sain siinä sivussa tahkota 100% mittariin, mutta enimmäkseen vain luotiin kaikenlaisia tarinoita siitä maailmasta ja hahmoista pelaamisen aikana. katseltiiin maisemia ja paikkoja ja puheltiin vuorosanoja sammakoille jotka kohta saavat selkäänsä spyrolta ja kaikki sellainenhan oli lapsen mielestä pelin varsinainen pointti. munarosvojen metsästys oli tietenkin parasta ja se kun sanottiin keijulle moi (save point). keijun vaatetusta monesti ihasteltiin ja lohikäärmeille keksittiin tosielämän vastaavuuksia tutuista ihmisistä. sai kokeilla joka kerta ohjaamista itse ja loppuvaiheessa hahmotti jo milloin kävi ehkä huonosti.

siitä kun siirtyi takaisin marioon ja aloitti tarinoimisen, niin ei tarvinnut enää lähteä liikkeelle home-nappulasta  

Tulee pelattua useita kertoja viikossa New Super Mario Bros. Wiitä... 3-vuotiaan kaverina. Hän on tykästynyt Marioon, mutta kun ei vielä oikein itse osaa/halua pelata. Osaa mennä eteenpäin, hyppiä goombien päälle ja matalien esteiden yli, mutta esimerkiksi ojien yli hyppääminen ei onnistu. Ei oikein ymmärrä vielä vauhdin ottamisen konseptia. Minä sitten hänen mielikseen pompin kenttiä läpi ja ei siinä kai mitään, samalla tavalla minäkin kiinnostuin seitsemän vuotiaana SMB3:sta - katsomalla kun kokeneemmat pelaa. Mutta, harmillisesti ainoa ilo mitä konsolipelaamisesta saa tänä päivänä on kun katsoo vierestä pentujen pelaavan ja olevan innoissaan.

Muuten olen siirtynyt melkein kokonaan lautapelaamisen puolelle, johon tutustuin uudestaan pari vuotta sitten ja johon olen sukeltanut entistä syvemmälle viime kuukausina. Nykyjään istumme muutaman kerran viikossa iltaa lautapelaamisen äärellä, kun jälkikasvu on mennyt nukkumaan.

Tästä on seurannut se ettei konsolimaailman uutisiin ei ole tullut paneuduttua juurikaan. En tiennyt Project Zero 5:n tai Fallout 4:n olemassaolosta ennen kuin menin eräänä päivänä verkkokaupan nettisivuille ja näin ne siellä myynnissä. Tai siis Project Zero 5 oli jo loppuunmyytykin joten se siitä.

Olen tyhjentänyt komerosta yli sata konsolipeliä tänä vuonna (viime vuonna 60) ja ostanut niistä saamillani rahoilla uuden signature telecasterin, joka soundaa varsin hyvältä. Mietin että pitäiskö kuoria vielä kolmas kierros joutavia pois. Nyt siellä alkaa olla enää ns. "hyviä" pelejä, mutta tuleeko niitäkään enää pelattua. Epäilen että jälkikasvua ne tuskin kiinnostavat.

Olihan se mahtava tunne kun joskus lapsena peli jossain vaiheessa klikkasi niin ettei sitä voinut laskea käsistään! No, tuota ihanaa euforista koukuttumisen fiilistä ei ole tapahtunut minulle varmaan vuosikymmeneen. Kymmenen vuoden peli-misery!! Edes monet yleisesti mestariteoksiksi luokitellut tekeleet eivät ole saaneet minua siniseen liekkiin. Ehkä edellinen kerta kun peli on antanut sellaisen oikean goddamn hyvänolon euforiarushin elimistöön oli Zack & Wiki tai Call of Duty 4, en muista kumpi ilmestyi viimeksi. Sitten oli Far Cry 2, joka oli niin brutaalin armoton että olin iloinen että peli tuntuu edes JOLTAIN (Far Cry 2 on mahtava)! Deus Ex Human Revolution MELKEIN aiheutti hyvät fiilikset mutta laukeaminen jäi tapahtumatta.

Lautapelaaminen tarjoaa ainakin juuri tällä hetkellä enemmän sosiaalista ja älyllistä stimulia, paremmin omaan vuorokausirytmiin sopivissa chunkseissa. Aivan sama onko pelaaminen äänekästä pöydän yli huutelua vai sitä että jokainen viettää ne kaksi tuntia pelistä oman päänsä sisällä otsa rutussa, antoisaa hommaa joka tapauksessa. Viime aikaisia omia suosikkeja ovat olleet Mage Knight, AquaSphere, Orleans, Roll for the Galaxy, Shadowrun Crossfire ja Pandemia. Suosittelen kyllä kaikille jotka saattavat painiskella samantyyppisten fiilisten kanssa!

Jonain päivänä kun on kerennyt vähän tuulettua irti noista asioista ja pelimaailmassa on ehkä tapahtunut pari vallankumousta niin homma on toivottavasti taas kiinnostavaa (vähän aikaa).

So it begins:

http://www.pcgamesn.com/far-cry-2-review
http://thebests.kotaku.com/the-best-far-cry-game-1680319871
http://www.joystiq.com/2014/04/16/games-so-bad-theyre-good-far-cry-2/
http://www.ign.com/articles/2014/11/20/why-far-cry-2-is-still-the-series-best-game
http://www.rockpapershotgun.com/2014/11/20/why-far-cry-2-is-the-best-in-the-series/
http://steamcommunity.com/app/19900/discussions/0/864976115443059281/
jne.

Aloitin eilen jännittynein fiiliksin uuden pelin Far Cry 2:ssa. Päätin tänään käydä katsomassa vielä mitä pelin kirjoittelussa on tapahtunut vuoden 2010 jälkeen kun viimeksi postasin, ja en ihmettele yhtään. Peli on hyvä. Meikän viime genin suosikki.

LISÄKSI:

Warrior Within oli kyllä ihan rehellistä paskaa. Sands of time oli ihan pelattava kylläkin.

Tässä mielipiteessä on edelleen kaikki asiat väärin päin.

Ohimenevä linkki, mutta Games Done Quick -sivulla menossa livenä Spyro the Dragon -speedrun juuri tällä sekunnilla. Tosi mahtavan näköistä menoa ja tajunnanräjäyttävää meikälle, joka oon läpäissyt kyseisen pelin jo lapsena täydellisesti, ja hiljattain fiilisteltiin peliä taas kotona.

Seuraavaksi vissin Crash 2, mutta tääkin näyttää tosi viihdyttävältä

http://www.backloggery.com/livestream.php

[Spyro The Dragon]

Pleikka ygösen pelien hinnat saattavat muutaman vuoden kuluessa lähteä pieneen kasvuun, veikkaisin. Meikä on ihan samalla lailla innostunut taas PS1-klassikoista ja varsinkin sen ajan 3D-grafiikasta joka on tullut ikään jossa se näyttää taas tosi hyvältä. Ja jos meikä, average joe, on siitä innostunut, niin varmasti on pian moni muukin. Olenhan aika hyvä (tai huono, miten sen ottaa) kuuntelemaan kollektiivista alitajuntaamme. Spyro The Dragon, eli "timanttipeli" kuten parivuotiaamme sitä kutsuu, on ollut meillä koneessa monena iltana. Copeland on kyllä vääntänyt helvetin hyvät musat siihen peliin.

Muita viime aikaisia ovat olleet Transformers: War for Cybertron 360:lle, jonka ahmaisin läpi melkein yhdeltä istumalta about viikko sitten. Kävin kerran nukkumassa jossain välissä. Varsin hyvä räiskintäpeli ja jätti kiinnostuksen jatkaa Fall of Cybertronilla kunhan sopiva hetki taas löytyy. Harmittaa hieman bugi, minkä ansiosta ansaitsemani Achievementit eivät näy dashboardilla. Mistä lie johtuu, onko kellään tapahtunut vastaavaa?

Transformersin jälkeen aloitin melkein samantien Metal Gear Rising: Revengeancen, joka jäi vuosi sitten kesken jossain neljän tunnin kohdalla. Aloitin alusta ja tahkosin senkin aika lailla yhdeltä istumalta läpi. Loppubossi vei jostain syystä melkein viidesosan koko peliajasta. Ehkä aamuyön väsymys alkoi jo painaa siinä kohtaa, mutta ei tohtinut mennä nukkumaankaan ennenkuin bossi oli silvottu. Loppukelloon tuli aika 7:28 ja Rank C. En tosin ottanut hirveästi stressiä mistään combat rankista, koska olisin sillä vain pilannut pelinautintoni. Täytyy katsoa jos jaksaisi vetäistä vielä uudemman kerran joku kerta. Todella hyvä peli kyseessä joka tapauksessa!

Super Smash Bros for Wii U:a pelasimme maratoonihengessä kokonaiset 12 tuntia yhtä mittaa uudenvuoden päivänä. Hyvin kaverit jaksoivat, vaikka osa kärsikin krapulasta.

Nyt on menossa No More Heroes 2: Desperate Struggle, joka on myös jäänyt ilmestyessään kesken ja himottanut takaraivossa siitä lähtien. Nyt viimein sain sen koneeseen asti ja eipä tuotakaan tee mieli alas laskea. Halo: Combat Evolvedin og-versiota pelasimme kampanja co-opina viime yönä sellaset neljä tuntia. Tämäkin peli on jäänyt minulta kokematta. En ole Halon uusimmista osista juurikaan innostunut, eikä tämäkään nyt ihan napakymppi ole, mutta kuitenkin mieluisampi kuin esimerkiksi kolmonen ja Reach kun niistä yritimme nauttia.

Mukavaa taas pelata oikein urakalla kaikkia keskenjääneitä ja unohtuneita pelejä mitä komerot ovat kuitenkin pullollaan

Itse tilasin viikonloppuna pari kappaletta langallisia 360-ohjaimia Netanttilasta -10€ koodilla (NA5015EM), jolloin loppuhinnaksi tulisi n. 40 euroa. Toivottavasti vain ehtivät perille tämän viikon aikana, muuten joutuu perumaan koko oston.

Toivottavasti tuo on tosiaan loppuhinta molemmista eikä alennuksen jälkeen 40 euroa kappaleelta 

Meikä dippasi tänään.

Kävin duunimatkalla K0d1n ygösen kautta katsomassa olisko siellä ollut Little Macia. Olihan siellä ja kassalla paljastui että se oli 20% alennuksessa, vaikkei hyllyssä lukenut mitään eikä myyjäkään aluksi tiennyt asiasta. Pelkän Little Macin sijaan ostin sitten kokonaiset yhdeksän figua tänään: Little Mac, Samus, Fox, Diddy, Pit, Captain Falcon, Luigi, Pikachu ja Zelda.

En tiiä pitäiskö itkeä vai miten

edeet: myös Skylandersit ja varmaan Infinitykin olivat -20 jos jotakuta kiinnostaa. Noita näkee kyllä usein tarjouksessa

Onko ton Wiin mukana tuleva kapula Motion Plus, ja jos ei ole, niin tietääkö joku miten Skyward Sword pelaa originaalikapulalla?

Kagosaallon amiibot olivat jo myynnissä Anttilassa. V-kauppa myy vasta perjantaina?

[Vuoden paras peli (GOTY)]

Nämä ovat kivoja mutta vähän ongelmallisia äänestyksiä itselleni, kun enimmäkseen pelaan jotain edellisten vuosien pelejä


Vuoden paras peli (GOTY)
Donkey Kong Country: Tropical Freeze.

Vuoden paras wanha peli
Borderlands. JKun on pakko valita vain yksi niistä kaikista vanhoista hyvistä mitä on tullut kirittyä taas kiinni.

Vuoden pettymys
Kaikki keskeneräisenä ja paskoina julkaistut isot pelit. Destinyn saama vastaanotto on ollut kiinnostavaa seurata.

Vuoden yllättäjä
Bayonetta 2. Toiveet oli aluksi korkealla, mutta sitten eräs "M.softin kannattajakaverini" (kuvaan siis tällä henkilön persoonaa) jorisi jonkun tekniikkasivuston raportoimista frame rate ongelmista jotka eivät sitten olleetkaan mikään todellinen ongelma. Ehdin kuitenkin peruuttaa ennakkovaraukseni ennen kuin varsinaisia arvosteluita alkoikin sadella.

- Vuoden yksinoikeuspeli
Niitä on Nintendon hallussa tältä vuodelta ainakin neljä, mutta sanotaan nyt että Super Smash Bros for Wii U, koska se on pelikokemus jollaista muilla alustoilla ei vain ole eikä varmaan tule.

- Vuoden PC-peli
Divinity: Original Sin kiinnostaa eniten.

- Vuoden ladattava peli
Guacamelee! Super Turbo Championship Edition

- Vuoden kannettava peli
Shovel Knight(??!). Ei tullut juuri muuta pelattuakaan tämän vuotisista käsikonsolijulkaisuista.

- Ensi vuoden odotetuin peli
Xenoblade Chronicles X

Prisma on näköjään viikon sisällä ottanut Amiibot valikoimaan.

Jos joku kokee jääneensä ilman, niin Tampereen Kalevan Prismassa bongattu tänään yksi Wii Fit Trainer ja kaksi Marthia + muut (ei villageria, kirbyä, yoshia)

En usko että ihan vielä kannattaa laittaa naulaa arkkuun noiden suhteen. Loppuunmyyty tuote on nimenomaan mennyt kaupaksi ja siispä kaiken tuntemani bisnesajattelun perusteella niitä kannattaa tehdä lisää. Vehkeiden myynti on varmasti mennyt aivan toisin kuin Nintendo odotti pelimyyntiensä perusteella. Smashaajat arvottaa pelihahmot vähän eri järjestyksen kuin tavallinen ostava yleisö.

Niiden ukkojen saaminen tehtaalta kauppaan asti vain voi viedä useamman kuukauden nyt kun tehtaat ovat suoltamassa aallon kaksi ja kolme Amiiboja. Itse odotan näkeväni niitä "harvinaisuuksia" kaupassa viimeistään kevättalvella, jos ei jo aiemmin.

Kyselin ennen Smash Brosin PAL-julkaisua maahantuojalta erillisen adapterin julkaisuajankohtaa ja siellä sanottiin jo silloin että näillä näkymin niitä on tulossa Suomeen 2015 ekalla neljänneksellä.
 
Itse tosin olen alkanut vähän tuumailla koko adapterin tarpeellisuutta vaikka niitä tänne saataisiinkin, kun olemme pelanneet Brawlia ja SmashWiiU:a originaali Classic Controllereilla jotain viidettäkymmenettä tuntia, ja sen näppäinleiska on jo iskostunut selkärankaan. Lyhyehköksi jääneen Melee-session mainingeissa GC-ohjain tuntui vanhalta tutulta, mutta loppujenlopuksi melko yliarvostetulta.  Tuntuu että Smash-yhteisöllä on vain yleistä haluttomuutta siirtyä elämässä eteenpäin ja lähestyä uutta peliä jostain muusta kuin Meleen kulmasta.

Tietty odotan jännittyneenä että tuleeko sieltä kohta virallinen statementti että indeed se oli siinä ja lisää ei tule, mutta todella oudolta tuntuisi tässä tilanteessa.

Kyllä se viikko on sitten pitkä aika pelimaailmassa!

Hain tänään Super Smash Bros. Wii U:n Amiibo bundlen V-kaupasta. Tämä bundle oli monta kuukautta loppuunmyyty ennakkoon. No eipä ole enää, vaan päävarastolla saldo näyttää yli 25kpl. Sitä on ostettu sitten perusversiota kun ei ole muuten päästy heti paukuttamaan

Kyllä meikääkin pikkuisen harmitti, mutta ihan hyvä että ehti pelata Bayo 2:sta vihdosta viimein. Tänään siis vasta pääsen itse toteamaan miten ala-arvoisesta pelistä onkaan kyse!