Itsekin todennut samaa sekä SNES- että GC-pelien kohdalla. Gamecube alkaa kohta tulla jo siihen ikäänkin ettei ihmekään. Onneksi lähestulkoon kaikki hankkimisen arvoiset löytyvät jo omasta takaa, ehkä jonkun Ikarugan voisi vielä poistaa ja RE Zeron, niin siinäpä ne tärkeimmät.
Itseäni ärsyttävät suunnattomasti kaikki "supermyyjät" jotka tietävät jo otsikoissa kertoa mikä on harvinainen peli, kuten esim tämä Metroid Prime -esimerkki. Tyhmä on se joka pyytää perkele. Toisaalta kun katselee huutonetin peliosastoja, niin kulloinenkin myynnissä oleva GC-pelien määrä liikuskelee joissakin sadoissa, ja niistä suurin osa on tusinahuttua. Jos Cuben suosio jatkossa yhtään kasvaa niin hinnat varmaan pompsahtavat vielä lisää. Ja ihan pelaamista kestäviä pelejähän sille tuli joten ei olisi yhtään ihme...?
Nyt olisi varmaankin se paras hetki hankkia Wii- ja DS-kokoelmat ainakin viittä vaille valmiiksi kun pelit ovat suht edukkaita ostaa käytettynä ja uusiakin saa vielä superhalvalla. Ainiin ja PS3-pelejä ihmiset poistavat paljon juuri nyt.
WiiU:n osto on ollut puheissa emännän kanssa viime päivinä, joten voi olla että loppukesästä sellainen hankitaan. Näen Nintendon konsoleissa paskimmillaankin jonkinlaista pelaamis- ja omistamisarvoa. Wonderful 101 (?) näyttää viimeistään siltä peliltä joka on vain saatava.
360 on ollut vähän ristiriitainen kokemus - toisaalta pelattavaa on ollut paljon ja varsinkin sohva-coop on ollut maittavaa sen kautta, mutta muuten sieltä ei löydy mitään niin hirveän mieleenpainuvaa tai poikkeavaa. Ammuskelupelejä laatikko täynnä. Hyvin vähän yksinoikeuksia. Enkä usko että kovinkaan moni niistä peleistä kiinnostaa minua vielä vuosienkin jälkeen ja olen miettinyt useimpien myymistä.
Näiden syiden ja Microsoftin viimeaikaisten julkistusten perusteella PS4 vaikuttaa kiinnostavammalta, mutta en ole kiveenhakannut mitään. Voi olla etten osta kumpaakaan.
Pandora's Tower - tuli briteistä pelkkään muovipussiin käärittynä ja pari kulmaa on pikkuisen rutussa. Suoranainen ihme ettei mitään sen enempää ole sattunut, mutta vituttahan se tuokin vähä. Inazuma Eleven 2: Firestorm & Blizzard Megaman Zero: Collection
Viiden vuoden hannailun jälkeen sain vihdoin aikaiseksi metsästää oman kappaleen Super Castlevania IV:sta. "Ehtiihän sitä vielä"... ajattelin vuonna 2007 kun peliä ensimmäisiä kertoja katselin ebaysta ja sitä liikkui hyväkuntoisena £10-£20 välillä. No, en vieläkään tästä mitään aivan käsittämätöntä alkanut makselemaan, mutta sylettäähän se.
Co-op-nälkään teki mieli Borderlands 2:sta, ja käväisin sitten eräänä päivänä tekemässä rundin kaupungin marketeissa ja pelikaupoissa. Lopulta löysin sopivan Megastoresta jossa totesin että Deluxe Edition oli vielä halvempi kuin normiversio, ja vein sen tyytyväisenä kotiin. Tähän saakka ollut erinomainen peli, mitä nyt valikoiden kanssa joutuu yhä taistelemaan.
Dementiumit tilasin 1+2 -bundlepakkauksena amazonista, tulivat sellaiseen paperitaskuun käärittynä.
Kirby's Mouse Attack on tuo viimeinen ja maksoin siitä niin vähän etten voinut hyllyynkään jättää.
Taitaa olla Gamestopeissakin aika tyhjää. Ainakin Jumbossa oli loppu. Ja hintaa on 59€, eli ei kiitos. Itse tilasin Amazonilta, jossa se maksaa noin 42€.
Gamestopeissa on ollut muutenkin aika tyhjää... ainakin tampere-helsinki -suunnalla. DS- ja Wii- valikoima on kaventunut rankasti jo nyt.
Hienoa hienoa, onneksi olkoon! Itseltäni puuttuu noista vielä naarmuton Crash 1 (mulla on 2kpl tyydyttävää läskiboxiversiota joissa kotelotkin vähän halkeilleet) ja Jumping Flash 1.
Oma kokoelma onkin levännyt vuoden verran varastossa pahvilaatikoissa muuton jäljiltä. Kesän aikana olisi tarkoitus täydentää vielä puuttuvia vähän arvokkaampia yksilöitä
Heh, itse kyllä aivan vilpittömästi tykkäsin Deadly Premonitionista. Siis ihan hirveää skeidaahan ne painajaisosuudet olivat, mutta kaikki muu pelissä oli sen verran kiinnostavaa että niiden yli jaksoi pakertaa. Pidin tunnelmasta ja yleisestä outoudesta. Tällaista pelimaailmaa olen jo kauan halunnut päästä tutkimaan ja kun kerran ne a-tason pelit eivät sitä halua minulle tarjota, niin sitten täytyy tyytyä vähän vähemmän hiottuun ja kestää vähän paskaakin siinä ohessa.
ei mikään mestariteos tosiaankaan mutta viime vuosien tylsän pelitarjonnan seassa varsin kiinnostava kokemus alusta loppuun.
Ni no Kuni läpi. Yliarvostettu. Kaikki hyvät mahdollisuudet onnistua, mutta homma kaatuu surkeaan taistelusysteemiin (tekoäly), liialliseen lapsekkuuteen ja siihen, että todellisuudessa peli ei tarjoa mitään uutta. Alussa oli kyllä lupausta vaikka mihin; Mr. Drippy on jotain erilaista, maailmankartta ja ensimmäinen fantasiakaupunki on superkaunis jne. Mutta samoja tylsiä ja pääosin rumia pokemoneja taistelutetaan, aavikko- ja jäämailmat kolutaan, kasinolla ja areenalla kisaillaan. Lapsekas juoni jää irralliseksi, mutta ei se haittaisi (no joo, kuinka monessa pelissä oikeasti on edes välttävä juoni?) jos pelisysteemi olisi onnistunut. Omaa tiimiä ei kuitenkaan juuri voi ohjata, ja kaverit perseilevät itsensä hengiltä aikayksikön, tosin ensin tuhlaavat kaikki pisteensä.
Jaksoit kuitenni läpi pelata, joten kai se ihan kelvollinen oli?
Noniin pitihän se mennä sitten vielä googlailemaan tulevaa peliä ja aloin välittömästi hypeytyä Vähän on annettu kuvaa varsinaisesta pelistä mutta vaikuttaa silti aivan mahtavalta!
Tosiaan trailerithan sen spoilaa mitä Gabrielille sitten tapahtui ykkösen lopussa. Fiilis on vähän batman Gabrielin puolesta
No nyt tuli viimein selvitettyä Lords of Shadow'n pääpeli. Eihän siihen mennytkään kun pari vuotta! Aloitin pelaamaan kaverin pelilevyllä ja pidin pitkään taukoa, kunnes tilasin ebaysta itselleni collector's editionin viime vuoden lopulla.
En tiennyt pelistä ennalta juuri mitään ja yllättävän erilainen fantasiamaailma tässä on kuin aiemmissa pelaamissani, jotka ovat siis Castlevania 1, Castlevania 3: Dracula's Curse, Symphony of the Night, Aria of Sorrow ja kaikki kolme DS:n osaa. Aiemmat kun ovat olleet sellaista b-luokan kauhuleffakuvastoa muumioineen kaikkineen. Lords of Shadow'n maailma on aika totinen low fantasy -mesta (vai dark? ) Ehkä aluksi fiilistä söi goblinit ja muut LotR-möröt, sitten Shadow of the Colossus -jätit jotka eivät tuntuneet toimivan aiempaa käsityseeni Castlevaniasta. Koko pelin ajan pelkäsin että Dracula olisikin lopulta pääpahis, sillä se olisi ollut hirveä tyylivirhe eikä olisi sopinut kuvioon mitenkään. Sen verran lienee sopivaa spoilata että verenimeskelijää sieltä onneksi ei löydy.
Musiikit olivat myös pitkään hirveä letdown, kun ne ovat olleet melkeimpä isoin koukku aiemmissa osissa. Lords of Shadow'n musat lähinnä alleviivaavat tapahtumia elokuvatyylisesti. Usein ne tuntuvat vain orkestroidulta hissimusiikilta. Tympeintä antia oli mielestäni toisen kolmanneksen kenttiin kuuluvan Clocktowerin masentava kappale. Teki mieli moneen kertaan jättää homma sikseen ja mennä suihkunnurkkaan nyyhkyttämään pelaamisen paskuutta. Nyt jälkeenpäin asiaa katsoo laajemmin ja toteaa että soundtrackin tyyli soveltuu peliin paremmin kuin koukkupitoiset zombienlahtauspoppikappaleet olisivat tehneet.
Täytyy nostaa hattua MercurySteamille graafisesta tyylistä ja hahmo-/paikkadesignista. Pidin paljon Gabriel Belmontin hahmosta, siitä löytyy juuri oikeanlaista belmontmaisuutta. Hahmon mittasuhteet ovat oikeat, pään ollessa jotain 1/9 vartalosta valtavien hartioiden keskellä. Combat Cross on tyylikäs ase, vaikka sillä taisteleminen onkin kevyesti ripattu God of War- ja ehkä vähän myös Prince of Persia -peleistä.
Kentät olivat älyttömän hienoja ja täynnä upeita yksityiskohtia alusta loppuun. Varsinkin toisen kolmanneksen talviset linnakentät olivat silmiähiveleviä.
Mitä tulee pelattavuuteen, niin Combat Cross on myös mielestäni mielenkiintoinen ase ohjata. Monissa liikkeissä on pieni viive napinpainalluksen ja siitä seuraavan osuman välillä. Tämä tuo voimantunnetta piiskan mätkähtämiseen. Toisaalta taistelua olisi voinut viilata vielä hieman koukuttavammaksi. Viholliset kestävät aika paljon iskuja eivätkä ne pysäytä piiskan liikettä, toisin kuin maahan osuvat iskut joiden käyttämisestä tykkäsin eniten. Jytäkämmät äänitehosteet olisivat ehkä auttaneet tämän asian yli paremmin?
Sitten tämä pelin pyhä kolminaisuus taistelun, tasohyppelyn/kiipeilyn sekä pulmien selvittelyn välillä. Itse olisin toivonut että taistelusta olisi tehty niin uskomattoman nautinnollista, että jonkun noista kahdesta toisesta olisi voinut jättää pois. Prince of Persia -tyylisessä kiipelyssä oli mielestäni sellainen vika, että niissä ei tarvinnut käyttää omia silmiään tai aivojaan ollenkaan. Kaikki kiipeiltävät kohdat oli ärsyttävästi korostettu ja grapple-kohdat hohtivat sinisinä. Saa korjata jos muistan väärin, mutta PoP-peleissä kiipeilyn teki kiinnostavaksi se, että pelaajalle opetettiin jo pelin alussa kaikki kiipeilyyn soveltuvat asiat (miltä ne näyttävät ja miten toimivat) ja erilaiset toiminnot joilla niistä luovitaan läpi, ja nämä pysyivät samoina alusta loppuun. Niimpä pelaaminen koostui sitten paljon reittien etsimisestä. Lords of Shadow'ssa tämä ilo puuttuu, kun Gabriel vielä lisäksi käyttäytyy kiipeillessä paikkakohtaisesti. En tiedä mikä idea kiipeilyssä voisi olla muuten kuin hienojen maisemien katseleminen (maisemat todella ovat hienoja!)
Puzzleissa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta ne olivat silti mielestäni pelin tylsintä antia enkä juuri odottanut niihin törmäämistä. Pari puzzlea siellä täällä olisi jaksottanut pitkää peliä kivasti, mutta näin suuressa osassa ei mielestäni kovin kiinnostavaa. Toimintapeli on kuitenkin toimintapeli ja sellaisena se täytyisi pitää viimeiseen asti.
Ihmeen pitkä seikkailu Lords of Shadow on. Aivan käsittämättömät määrät pelattavaa ja juonellisestikin tässä mennään niin monien eri vaiheiden läpi että alkupään aurinkoiset metsäkentät tuntuvat olevan jostain aiemmasta elämästä (vaikka pelasinkin ne uudelleen tässä hiljattain lol). Pimeyden pahixia on otsikon mukaisesti useampi, joista vampyyri on vain yksi kahden muun seassa. Se aiempien pelien "castlevania" ikään kuin onkin siellä jossain chapterista 4 alkaen chapukkaan 10 saakka. Neloseen mennessä on jo yksi lord of shadow hoideltu päiviltä ja siksi peli ehkä tuntuukin niin helkutin massiiviselta.
Kentissä on paljon kerättävää extraa, joilla saa paranneltua Gabrielin elämä- ja manamittareita. Trialit ovat välillä varsin kiinnostavia ja ne ovat vieneet suurimman osan ajastani tässä hiljattain kun olen pelannut alkupään kenttiä uudelleen. Seasta löytyy myös karmeaa paskaa kuten Chapter 6 bossin haaste, joka ei raasta hermoja vaikeudellaan, vaan tylsyydellään ja siitä johtuvalla huomion ja keskittymisen herpaantumisella.
Kokonaisuutena pidin Lords of Shadow'a sen verran hyvänä että jäin odottamaan kakkososaa, joka on kuuleman mukaan julkistettu 2012 E3:lla? Ja ehkä sen 3DS:n versionkin ostaa kunhan sopivan hintainen ilmaantuu. Voin suositella muillekin jos pääsee sen yli ettei tämä ole tyylillisesti ollenkaan samalla kartalla aiempien osien kanssa. Itse olen ihan tyytyväinen siihen että Konami on lähtenyt kokeilemaan sarjalla jotain uutta ja että peli ylipäätään on tehty. Nyt kun hiovat konseptia kakkososaan niin hyvä tulee.
Maaliskuussa on ollut sen verran ylimääräistä että olen vuoden tauon jälkeen päässyt taas todelliseen ostofrenzyyn. Ok -tasoisia löytöjä on tullut tehtyä niin netissä kuin marketeissakin.
Harmillisesti täytyy myös todeta että niin hyviä säästöjä kuin teinkin, ne canceloituivat kun siinä sivussa meikää kustiin silmään enemmän kuin koskaan peliharrastukseni aikana. Ja näitä tapauksia oli enemmän kuin yksi.
Hankintoja (suurin osa uusia tai uudenveroisia):
- Super Mario 3D Land - Mario Kart 7
- Mario vs. Donkey Kong 2: March of the Minis - Sonic Rush - Last Window: The Secret of Cape West - Professor Layton and The Lost Future - Inazuma Eleven - WarioWare Do It Yourself
- Batman: The Brave and the Bold - Monster Hunter Tri - Kirby's Adventure Wii - The Last Story Limited Edition
- Alice: Madness Returns - Halo: Reach - Shadows of the Damned - Borderlands
Pieleenmenneisiin kauppoihin kuului esimerkiksi brittiläisestä nettikaupasta tilattu Transformers PS2, joka oli laitettu myyntiin uutena. No, peli oli kyllä hätäisesti kelmuihin kääritty, mutta kotelo oli jossain vaiheessa tehtaalta lähdettyään vaihtunut mustaksi dvd-koteloksi jossa ei ollut sonyn hologrammitarraa. Lisäksi manuaali puuttui tyystin. Reklamoin ja yllättäen sain rahani takaisin ilman mitään taistelua.
Pari huutonetistä ostamaani pleikka ykösen peliä oli listattu uudenveroisena, mutta kovemmassa valossa tihrustamalla näkyi hiomalaitteen tekemät säännöllisen pyöreät hiusnaarmut.
Vituiksi menivät tori.fi -palvelussa tekemäni kaupat joissa bongasin järkevänoloisesta ilmoituksesta hieman muodista pois menneen pelikonsolin, ei edes epäilyttävän halpaan hintaan... maksoin kaupan, mutta laitetta eikä myyjää ole sen koommin näkynyt/kuulunut.
Täytyy kyllä myöntää että suojat on päässeet ehkä vähän liian matalalle tässä parin sadan hyvin onnistuneen kaupan jälkeen ja etenkin tämä viimeisin olisi vältetty jos olisin vähän viitsinyt tutkia ennen hutkimista.
Ensi kerralla tiukkana ja olkaahan tekin varovaisia siellä
Portal 2 ps3:lle. Pidin älyttömästi ekasta Portalista ja tämä on ollut ostoslistalla jo ties kuinka kauan. Gamestopista löytyi käytettynä ohikulkumatkalla.
Gongrats, man! Saatiin kaverin kanssa sohvacoop just päätökseen tuon pelin parissa. Molemmat oltiin että ehkäpä yks parhaimmista peleistä lähimuistiin
tietääkö kukaan mistä limited editionia saisi vielä ostettua suht normaaliin hintaan? Siirsin omaa hankintaani liian pitkälle ja nyt vaikuttaa nettikauppoja kierrettyäni siltä ettei sitä saa enää mistään
Wii on aina levännyt vaaka-asennossa joten siinä kohtaa ei voi vetää yhtäläisyysviivaa Aika perseestä kyllä kun olin tottunut ajatukseen ettei Nintendon konsolit ole juuri hajoilleet...
Paitsi, no, käsikonsolipuolella mennyt yksi DS fatti ja yksi Lite romuksi. Joka tapauksessa ei ole ollut jatkuva pelko perseessä että mikä päivä se pyörähtää viimeisen kerran käyntiin, niin kuin pleikkojen ja 360 kanssa.
Mulla ei ole kolvia joten taidan katsoa josko ostaisi kesällä Wii U:n ja laittaisi Wiin rikkinäisenä myyntiin, kunhan lataus- yms. tiedot on siirretty talteen. Saa joku poistaa halvalla ja kolvata itselleen toimivan konsolin.
Helvetin helvetti! Wii hajosi parin viikon ahkeran DKC Returnsin pelaamisen päätteeksi. Googlailin virheilmoitusta ja lukija siitä on ilmeisesti paskana. Konsoli lähtee kyllä päälle, menu pelaa normaalisti ja näyttää vielä thumbnailin asemassa olevasta pelistä, mutta heti kun pitäisi alkaa ladata siltä jotain, loppuu pelinautinto.
Mahtava peli kyllä, mutta taitaa mennä ensi syksyyn ennen kuin pääsee seuraavan kerran jatkamaan
Kävin kiertämässä Tampereen kirpparit ja vein säkillisen euron arvoisia assassin creedin paskoja sekä muutaman muun arvottoman roskan Gamestoppiin = n. 200e lahjakortti. Ei paha. Jos oisin jaksanut, niin olisin hamstrannut vielä paljon enemmän, mutta ihan sama. Ei noista olisi saanut huuto.netissä kuin alle 30e yhteensä, jos sitäkään.
Noin mekin ajateltiin sillon 90-luvulla kun myytiin/annettiin/kadotettiin castlevanian paskoja ja muutamia muita arvottomia roskia, että saataisiin... niin mitä? En muista enää.
Emäntä osti juuri itselleen 3DS:n Pikachu editionin, niin voisi lähikuukausina alkaa hankkimaan sille jotain pelattavaa. Esim tuon echoesin hehkuttaman Mario Land 3DS:n.
Pelailua on tullut viimeaikoina harrastettua puuskittain. The Caven selvitin Monk/Adventurer/Hillbilly -kolmikolla ja tykkäsin ihan. Säästin mielenkiintoisemmat hahmot myöhempään läpipeluukertaan.
Castlevania: Lords of Shadow'a pelailin alkupäästä uudelleen, muistellen miten peliä edes pelattiin kun se jäi joskus kesken. Edelleen tuntuu vähän väljähtäneeltä kokemukselta, musat on niin olemattomat ja goblinit tylsiä vihulaisia. Tuntuu perus low fantasy -maailmalta aiempiin peleihin nähden, jotka ei mielestäni olleet fantasiaa vaan jotain muuta b-luokan mörkögalleriailoittelua. Aion kuitenkin antaa vielä mahdollisuuden koska eihän toiminta rikkikään ole.
Kaverin kanssa ollaan viihdytty Portal 2:n parissa, sohva co-oppina. Virkistävä kokemus muun 360-tarjonnan seassa. Portal ykönen on jäänyt itseltäni väliin joten tuntuu varmaan senkin vuoksi tuoreelta.
Postista tuli Scribblenauts DS:lle ja Rayman Origins kolmosplegelle. Kivaa pelata pitkästä aikaa jotakin DS-peliä ja Scribblenauts on ollut oivaa ajanvietettä. Kenttiä pystyy ratkaisemaan monilla eri tavoilla ja hauskaa nähdä miten mahdollisimman oudoilla esineillä voi ratkaista pulmia.
Rayman Origins on loistava tasohyppely. Ulkoasu on upea ja musiikki on loistavaa. Kentät ovat ehkä vähän liian helppoja, mutta uudelleenpeluuarvo on aika korkea pisteiden keruun takia. Must have kaikille tasohyppelydiggareille.
Tekee mieli secondata tätä. Tuli ostettua Wiille sama Rayman Origins ja hauskaa moninpeliä se on meillekin tarjonnut
Melkein mikä tahansa track & field on parempi kuin tuo NES:n eka. Jo NES:n kakkososa oli huomattavasti parempi.
Täälläkin päässä ollaan kyllä sitä mieltä että se eka on hauskempi... Tai sitä me ainakin enemmän tahkotaan. ainakin noista kahdesta. Pleikkaversiota en ole koskaan kokeillut saati nähnyt.
Jessus missä hinnoissa jotkut retropelit ovat tänä päivänä! Joskus 5 vuotta sitten kun edellisen kerran olen 8-bittisen pelejä ostellut, olivat hinnat mielestäni varsin ryöstökkäät silloinkin. Muistan ajatelleeni että parin vuoden päästä kun koko suomen nuoret aikuiset ovat muistonsa pilanneet näiden nessikasettien kanssa, niin loppuu nämä 20eur rosvoilut, mutta mitä helvettiä. Joku kehtaa pyytää loosesta Castlevania ykösestä melkein viisikymppiä huutonetissä Ebayssa oli silloin Super Castlevania IV minttikuntoisena 12 puntaa eikä kukaan huutanut, meikäkin ajatteli että kerkeän vielä joku toinen kerta. Nyt sitten vuosia myöhemmin olin sitä ostamassa ja lopulliseksi kauppahinnaksi tuli 102 puntaa perkule. Jäin jo lähtöviivoille tarjousteni kanssa :D
Mulla ei oo ikinä rahaa ostaa thurston moore jazzmasteria, mutta jos myisin pelit pois niin saisin niitä varmaan joka huoneeseen yhden.
edit: onneksi kukaan ei sentään ole mennyt ostamaan sitä viidenkympin kastlevaniaa
Huh, onneksi postasit tuon. Olin juuri huutamassa Alundraa nostalgiapäissäni kunnes näin tuon järkyttävän intron ja pelivideoa Intromusiikin kautta kaikki palasi välittömästi mieleen ja totesin että ehkei sittenkään.
Helposti yksi kaikkien aikojen suosikkipeleistäni. Muistan kun teininä mehustelin tätä jostain pelilehdestä kuukausia etukäteen, ja vielä paremmin sen kun käytiin mutsin kanssa Hobby Hallista hakemassa tää. Julkaisu oli kesällä -97, ei tullut sinä kesänä paljon ulkona heiluttua.
First off, Radioheadin uusi levy oli sekä ylläri, että hyvä. Tutustuin bändiin uudelleen In Rainbowsin myötä, josta tulikin vaivihkaa tämänhetken suosikkilevyni.
Sitten: Original Heteroes, jossa myös itse paahdan, julkaisi omin voimin levyn digitaalisessa muodossa helmikuun alussa. Jos jotakuta kiinnostaa niin eikön vain lysnapå. Spotifysta löytyy, iTunes, Meteli.net, Soundcloud, Youtube jnejne..
Nii, ja keikoille mars, katkee munat ja repeää tissit! Tällä viikolla la 26.päivä Helsingissä IAMX:n lämppärinä, sit on toistaiseksi vähän hiljaisempaa.
En tiedä miksi en ole aiemmin tätä tehnyt, tämän foorumin aihepiirin kun luulisi olevan suotuisa. Tässä on kuitenkin vuosi sitten tekemäni 8 -minuuttinen peliaiheinen lyhytelokuvani. Näin jälkikäteen tietyt asiat alkavat luonnollisesti facepalmittaa itseäni, mutta aikoinaan olin tästä erityisen ylpeä ja olen monelta osin vieläkin.
Ekan kerran törmäsin NESiin 90-91 kun kävin iltapäiväkerhossa koulun jälkeen ja siellä muut pelasi Super Mario Bros.3:a. Olin ihan että voiko tällasta asiaa ollakaan, mutta en uskaltanut koittaa. Kun vanhukset eivät suostuneet ostamaan omaa, lainailtiin monen vuoden ajan kavereiden koneita muutamiksi päiviksi kerrallaan, ja ne päivät olikin sitten aina tiukkaa pelaamista aamusta iltaan. Oma NES saatiin vasta kun SNES oli jo ilmestynyt Suomessakin. Megaman 3, Little Samson ja Duck Tales 2 löytyivät omasta takaa.
SNES-ajat menivät ilman laitetta, taas kaverilta lainaillen. Super Mario World oli silloin ilmestyessään ja on edelleen yksi meikän suosikkipeleistä ikinä. Imeydyin siihen maailmaan aika tehokkaasti sisään ja mielikuvitus täydensi kaiken mitä ruudulla ei näkynyt. Muuten aika vähän seurailin pelimaailman tapahtumia, olin jokseenkin hyväksynyt ettei SNESiä meille saada vaikka kuinka ruikuttaisi. Keksin sitten muuta tekemistä ja ehkä ihan hyvä niin.
PlayStation saatiin jouluna -96 ja siitä alkoi oman pelaamiseni kulta-aika. Crash Bandicoot 1 ja Wipeout 2097 tuli paketista ja Crash vei aika tehokkaasti mennessään. Olipahan yksinkertainen mutta törkeän vaikea jopa Mariot puhki pelanneelle jäpälle. Muita hyviä muistoja jäänyt Spyro The Dragon ykkösen ensimmäisestä 100% läpipeluukerrasta, Twisted Metal World Tourin co-op -kampanjasta, Ape Escapen hyvästä soundtrackista, Micro Machines V3:n moninpelijuhlasta.. Kaikkein isoimman jäljen jätti Final Fantasy VII jota oli himoinnut ekoista kuvista lähtien ja joka osoittautui vielä paljon kuviteltua paremmaksi. Näihin aikoihin rahaa ei ollut oikeastaan ollenkaan, vaan uusia pelejä hankkiessa täytyi odottaa joulua tai viedä edellinen vaihdossa.
Seuraava konsoli oli GameCube 2004, jonka ostin sivarin päivärahoilla käytettynä 3 pelin kanssa. Wind Waker tuntui silloin pakkopullalta, Metroid Prime mukiinmenevältä ja Sunshinea en jaksanut ollenkaan. Tähän aikaan aloin vasta ostamaan pelejä keräilymielessä, hitaasti tosin koska zero moneez.
Menin töihin ja aloin saada rahaa opintotuen rinnalle. Ostin Nintendo DS Phatin käytettynä 2005, Liten silloin ilmestyessään kesällä 2006. Wiin ostin ilmestymispäivänään Twilight Princessin kanssa. Tässä vaiheessa sain myös viimein OMAN SNESin!! Niin ja PS2-pienemmän joka on enimmäkseen kerännyt pölyä vaikka olen hoardannut kaikki mainitsemisen arvoiset pelitkin sille. Syksyllä 2007 päätin että tarvitsen 360:n koska BioShock vaikutti niin vastustamattomalta. Palkkapäivänä kävelin aamuyhdeksältä kauppaan.
Sen jälkeen on ollut hiljaista konsoliostoksissa. Seuraava potentiaalinen hankinta voib olla Nintendo 3DS.
NES on yhä sama konsoli jonka tuli joskus -93 kotiin. Pleikkari 1 hajosi aikanaan kovassa kulutuksessa eikä minulla vieläkään ole omaa. Toinen telkun alla lepäävistä on veljeni ja toinen naisen.
Tällä hetkellä pelaan melko tasaisesti sekä 360:llä että Wiillä. Wiin pelivalikoima on yllättävän hyvä vaikka sitä monesti epäileekin. 360 on vienyt voiton co-op-pelien osalta. Niin joo ja 2004 alkoi pelien hitaahko keräily, tänä vuonna meni 400 nimikettä rikki :D Paljon on vielä tekemistä kun vasta kolmasosa on pelattu läpi!
Selvitin tämän Mötroidin eilisiltana normal-tasolla 100% itemeillä. Ihan mukiinmenevä, jaksoin hyvin alusta loppuun ilman turhautumista. Peli siis toimi?
Juoni oli aika pleikkaritasoa, ei siis sen huonompi kuin missään muussakaan nykypelissä. Pettymys on ehkä siinä että tämä on goddamit metroid ja kaiken pitää olla viimesen päälle. Musat olivat vähän mitäänsanomattomat. Aiemmissa peleissä ne erottelivat hienosti mestat toisistaan ja viimeistelivät loistavan fiiliksen.
Dikkasin Samuksen animaatiosta, jota oli mukava katsella ruudun keskipisteessä. Lopussa kun keräilin viimeisiä itemeitä, ja tuli juostua paikat pariin kertaan läpi, Samuksen ohjaamiseen pääsi hyvin sisään ja käytävillä kiitäminen tuntui jepalta.
Luultavasti pelaan tämän vielä joku kerta uudelleen, kunhan nyt ensin vetäisen Prime Trilogian toiseen kertaan ja ehkä jotain GBA-juttuja välissä.
Näytä kirjoitukset
Vähän on annettu kuvaa varsinaisesta pelistä mutta vaikuttaa silti aivan mahtavalta!
) Ehkä aluksi fiilistä söi goblinit ja muut LotR-möröt, sitten Shadow of the Colossus -jätit jotka eivät tuntuneet toimivan aiempaa käsityseeni Castlevaniasta. Koko pelin ajan pelkäsin että Dracula olisikin lopulta pääpahis, sillä se olisi ollut hirveä tyylivirhe eikä olisi sopinut kuvioon mitenkään. Sen verran lienee sopivaa spoilata että verenimeskelijää sieltä onneksi ei löydy.
Aika perseestä kyllä kun olin tottunut ajatukseen ettei Nintendon konsolit ole juuri hajoilleet... 