Hihhih, piirakantekijä. Loistavaa.

Tuota, nimi oli tosiaan sattunut Canal-lehtisestä silmään, mutta en sen enempää tullut perehtyneeksi. Nyt voi kuitenkin olla, että tuosta on pari jaksoa ainakin pakko tarkastaa. Voisi toimia just piristävästi, kunhan tuosta söpöstä kieroudesta ei tehdä liiallista itseisarvoa. Niin käynee tällaisessa proggiksessa helposti.

Tosi raastavaa. Joka kerta kun tänne joku jotain on postannut, ensimmäinen ajatus rääkäisee: "TK:n miittikooste!" Vaan kun ei.


Olisikohan elämä mitään...?

Napsahdin aamulla kotiin Helsingistä. Takana yksi päräyttävimmistä viikonlopuista pitkään aikaan.

Lauantai-sunnuntai-akselilla järjestettiin kahdet suuret streettanssi-karsinnat Stadin Kulttuuritalolla. Lauantaina oli hiphop-ryhmien MM-karsinta, palkintona edustuspaikka sekä 6000 euron matkastipendi heinä-elokuun vaihteessa järjestettäviin MM-kisoihin Las Vegasiin. Ja nythän pääsi käymään niin, että oululainen Natural Hype -ryhmä(your's truly icluded) kävi viemässä sen kirkkaimman sijoituksen. Vegas odottaa, beibi! Ei tätä vaan tajua vieläkään. Luvassa hienoin reissu mihinkään koskaan. On helppo hymyillä.

(Haastis Bassoradiossa jonain päivänä tällä viikolla, ja kisaviikonlopusta on tulossa jonkunlainen keissi itse lehteenkin. Tsekkaa se, tai ole itse ignorance.)

Sunnuntaina taas kilpailtiin edustuspaikoista ja matkastipendeistä ranskalaisen Juste Debout -tapahtuman baltiankarsinnoissa. Happeninki sisältää lukuisten eri katutanssilajien 2 vs. 2 -battleja, ja meininki oli off the hook. Parissa sarjassa skabailin täälläkin, mutta voitot jäivät tällä kertaa.

Kirsikkana kakun päällä Justen kansainvälinen tuomaristo piti tanssitunteja eilen(ja itse asiassa tänäänkin), joilla kävin vielä sivistämässä itseäni maailman parhaiden seurassa. Sieltä olikin sitten hyvä lähteä junaan ja kohti kotia. Tältä reissulta jäi käteen PALJON. Nyt maistuu taas treenikin ihan eri tavalla.


 

Ja mulle se, miksi Liquidin on pakko heitellä perhosvoltteja kaiteella pitäessään genologista luentoa, on edelleen yksi maailman suurimmista kysymyksistä. Ylittää jopa ohjusloikinnat ja bullet-dodget.

Hyvää huumoria Twin Snakesista irtoaa kyllä, ja sitä on ihan kiva pelata. Kokonaisuus jää silti alkuperäisen alle satasella. Kauneus ei ole kaikki kaikessa.

Samaa poppimetallisarjaa (hieman kärjstin) noi Engel ja Passenger on kuin nyky Soilwork ja IF. Tylympää ilmaisua esittäviä bändejä ovat sitten Dark Tranquillity, Arch Enemy, Gardenian, Amon Amarth, At the Gates, Opeth (tosin huomattavan paljon progressiivisempaa kuin nämä muut), Hypocrisy, The Crown, Thyrfing, Scar Symmetry, Centinex ja Demonical osin, Disarmonia Mundi, Edge of Sanity, Dan Swänö's Moontower. Myös Eternal Oath ja Ebony Tears ovat muistaakseni ruotsalaisia. Lisäksi The Project Hate (sisältää industrial elementtejä), The Duskfall, Within Y ja melko uutena tulokkaana Zonaria.
Mutta voi olla, että nämä eivät uppoa suhun paitsi ehkä Scar Symmetry, Disarmonia Mundi ja Zonaria jotka ovat vähän lähempänä IF ja Soilworkia kuin nuo muut.

Joo, Scar Symmetry on ihan douppia matskua, tosiaan pikkasin Soiliin päin, mitä nyt isommilla palleilla. Opethiakin voi kuunnella valikoidusti, mutta paljolti päämäärätön hihhulointi ei lämmitä. Dark Tranquillity sen sijaan on yksi mun feivoreita(tältäkin se uusin platta kuuntelematta), mutta koska tykkään eritoten Projectorista, jossa siis vedellään kans reilusti kliinejä, olen todennäköisesti heikko hissukka. Fanien mielestähän kyseinen albumi on aitouden vastakohta, ja bändi luopuikin sen jälkeen monipuolisemmasta vokaalitarjonnasta pitkäksi aikaa. Mikä on täysin käsittämätöntä, sillä yhtä persoonallista ääntä saa hakea. Samalla tavalla esimerkiksi mainitsemani Amoralin uusin levy on vissiin monien mielestä ollut sellout-kamaa, ihan vaan sen takia että se myy ihan jees. Shees...

Useimpia mainitsemistasi bändeistä en kuitenkaan ole koskaan kuunnellut, joten niiden laadusta on paha mennä sanomaan mitään. Vaan joo, voi olla etteivät ne välttämättä maistuisi. Mulla on varmaan vähän keskiverto-metallipäätä alhaisempi örkkäyksensietokyky. Sen kanssa mennään niin helposti puuroksi. Munakasta ja selkeää, melodiasta tinkimättä, niin hyvä tulee.

Onko ultimullet-lopputulos taattu omasta hiustentilasta, -pituudesta tai muusta huolimatta? Vai onko Dean-Andersen kenties vanhoilla päivillään leikkelemässä ihmisten hiuksia jossain godforsaken-intialaisessa(whatever) parturinliikkeessä? Saako tuolta myös voiman tehdä sulakkeen purkkapaperista tai pommin kävyistä?


  Dopest ever.

En kyllä nostaisi Soilworkin uudempia levyjä siihen kastiin. Natural Born Chaosiin asti kyllä, mutta sen jälkeiset levyt ovat kyllä heikon puoleisia esityksiä. Ruotsista tulee monia paljon parempia bändejä kuin nyky IF ja Soilwork. Tietty jos tuollainen moderni amerikkalais tyyppisempi metalli uppoaa, niin ei siinä mitään. Itsehän kuuntelen niitä perinteisempää melodista deathia soittavia yhtyeitä enkä niinkään noita Amerikkaa kohti kumartelevia.

Heh, mulle taas Natural Born Chaos sekä Stabbing The Drama on ehdottomasti ne parhaat Soil-tuotokset(esim. Figure Number Fivellakin oli joku ihan jännä biisi, mutta muuten eivät ole iskeneet mitenkään erikoisesti). Niissä on molemmissa täysin samaa perusmeininkiä. Sillä erolla että STD on vielä piirun verran parempi, ja samalla yksi kaikkien aikojen lempialbumeistani. Uudesta levystä en tietenkään tiedä vielä mitään, mutta toivon "edes" hyvää matskua.

Kiintoisaa olisi kyllä tietää, miten tässä sitten kumarrellaan jenkkilään päin. Jos meinaan niin on, niin sitten svenssonit tekevät jenkkimetallin paremmin kuin jenkin koskaan. Paska mäihä. Ja tietenkin Ruotsista tulee muutakin kovaa kuin In Flames tai Soilwork. Passenger ja Engel esimerksiksi. 

Hihhih, täytyy kait se jonain näistä päivistä testata, kun noin sen asettelit.

Eilen hain postista oman kasigigaisen Sansani, and it is sweet. Helppokäyttöinen, nätti, kompakti, eikä edes se valiteltu käyttiksen hitaus ole itkettänyt. Ja uusilla Sennheiserin MX 51 -napeilla touhu kuulostaakin vietävän hyvältä. Vielä kun saa värkkäiltyä soittolistat kondikseen jotenkin, niin hyvä tulee.

Himoiso plussa irtoaa siitä, että valmis musiikkisisältö oli suurelta osin oikeasti hyvää matskua. Joukossa oli jopa ensimmäisestä GH:stakin tuttu The Slip biisillä Even Rats. Ihana ralli, niin soittaa kuin kuunnella. Näin, SanDisk.

[Amoralin]

Pari pohjoismaisen metallin tapausta ollut kuuntelussa viime päivät.

Ensimmäisenä Engel-nimisen poppoon debyyttilohkaisu Absolute Design(ja btw, poikien levykotelokin sisältää varsin absoluuttista suunnittelua). Olipa kerran yhtye nimeltään Passenger, jossa vaikutti mm. In Flamesin vokalisti Anders Friden sekä skilssi kitaristi Niclas Engelin. Passenger teki pirun tiukan levyn, mutta toista odotettiin pitkään, ja odotetaan edelleen. Pelastus on kuitenkin saapunut Engelinin uuden kokoonpanon muodossa, ja Absolute Desing on aivan järkyttävän tiukka levy. Tiukkoja riffejä, monipuolisia komppeja, niin kliiniä kuin raspista vokaalia sekä luihin ja ytimiin käyvät kertsit. Soundi on luonnollisesti semisti erilainen vaikkapa In Flamesiin tai Passengeriin verraten jo pelkästään eri vokalistin(Mangan Klavborn) vuoksi, mutta samaa henkeä löytyy tästäkin. Suosittelen satasella, jos Gothenburg-mättö uppoaa.

Toinen on Amoralin uusin kiekko, Reptile Ride. Tästä mulla on ollut vähän vaikea saada otetta, vaikkei levy missään nimessä huono ole. Jotenkin sitä ei vain ainakaan vielä ole sisäistänyt. Lukuunottamatta raitaa 4, Mute, joka on todennäköisesti viime vuoden paras yksittäinen biisi. Aivan hervoton ralli alusta loppuun, ja sen main-riffi kasvattanee pitkät mustat hiukset kenelle vain. Voi olla, että tuonkin biisin takia muu levy näyttäytyy vähän vaisuna, eikä siihen oikein jaksa perehtyä. Pitänee soitella vielä, nyt on vain tuo Engel vienyt enemmän mukanaan.


Seuraavaksi pitäisi perehtyä uusimpaan Soilworkiin, kun vain joskus ehtisi. Selvää on kuitenkin, että Suomi-Ruotsi-akselilta tulee tämän maailman tiukointa metallia. Sori vaan.

Olen tässä jo jonkin aikaa väijynyt uusia halvempia versioita Stargate-devuista, joissa näytti olevan kaikissa suomisubitkin mukana. Tänään bongasin sitten moisia lootia ihan kaupassa, ja tietty boksien mallikin on vaihtunut tuollaiseen X-filut ynnä muut tyyppiseen muovikoteloon. Äh, se vaatii siis ensimmäisen kauden korvaamista uuden malliseen, mikäli päättää kerätä loppusarjan tällaisina. Ja todennäköisesti päättää, sillä vaikkeivät nämä yhtä siistejä ole kuin massiiviset tuonti-boksit, niin halvempia ja kätevämpiä kyllä. Ei tuota säilytystilaakaan ole koskaan liikaa.

[Pulp Fusion]

Ja funkki senkun jatkuu.

Pulp Fusion on yksi aikamme tiukimmista kokoelmalevysarjoista, joihin on kerätty sitä parasta jazzia, funkkia sekä soulia 70-luvun tienoilta. Ikävä kyllä näitä on nykyisin melko lailla mahdoton saada mistään. Juuri sitä faktaa ehdin valitella ystävälleni tänään, ja noin tunnin päästä tartuin paikallisessa Musiikki-Kullaksessa levyyn, jonka hopeisessa kannessa komeilee teksti Pulp Fusion - Bustin' Loose. Ovat nähtävästi melko vasta julkaisseet sarjaan uuden platan, Harmless-levymerkin 10-vuotisen taipaleen kunniaksi. Kyseessä on vielä tuplalevy, eli kaksikymmentä (toivottavasti) yyberkovaa raitaa. Mukaanhan se lähti.

Viiden kipaleen jälkeen pari ensimmäistä ovat olleet vähän laiskoja, mutta nyt lämmetään jo. Jatkan soittelua. Kuumaa kakkaa.


Papa don't take no mess!
-The Godfather of soul, Mr. James Brown

Kiitän. Mukavaa, että se näyttää kodikkaalta muidenkin silmään kuin omaani. Ne on ne lämpimät sävyt.


Bill Dukelle putoaa tosiaan pisteet erityisesti funkysta matosta. Ja mätsää verhoihin. Näin.

Saako kolmoskautta jo jostain DVD:lle suomisubeilla?

Marraskuussahan sen tosiaan piti vissiin tulla, mutta enpä ole ainakaan bongaillut mistään. On niin perhanan kovaa ettei oikein jaksaisi kauempaa odotella.

Ei vissiin joo. Itse katsoin sen enkkusubeilla. Lekuritermit on alkuun vähän huimaavaa matskua näin, mutta ne tärkeimmät oppii kyllä hetkessä, eikä lopulta enää edes huomaa, ovatko subit finskiä vaiko enkkua.

Tappavilla aseilla on kyllä ihan oma paikkansa mun sydämessä. Miksi edes yrittää enää tehdä toimintapätkiä, kun tämän maailman tiukimmat on jo tehty? Intensiivisyys sai uuden merkityksen sillä hetkellä, kun äijät konsultoi keskenään, että mistä kohti se itsemurhaluoti kannattaisi Riggsin pään läpi sujauttaa lopputuloksen varmistamiseksi. Nämä pitäisi taas joku päivä katsoa.

Myöskin Braveheart on melko huikea pätkä. Kukapa ei olisi aina halunnut nähdä Melin hurmaavan hymyn lisäksi starban karvaista persettä. Leffan lopussa teki kovasti mieli mennä tervehtimään lippua - ihan mitä vaan lippua, oikeastaan - ja itkeä tirauttaa. Todellinen spectacular spectacular. Tämä pitäisi taas joku päivä katsoa.

Mihinkään Kristuksen Intohimoon en kyllä sitten ole koskaan koskenutkaan, enkä koske, joten Gibsoniitin tapauksessa voisin vaikka kirota crackin helvetin tuleen. Ennen kaikki oli paremmin. Toisaalta taas, jos on tarpeeksi suuri mies, niin suurten elokuvien ohjaus tulee vissiin luonnostaan. Draamantajussa meinaan löytyy. Kunpa vain Mel tekisi seuraavan leffansa aihepiiristä, joka ihan oikeasti kiinnostaa.


Murphyn tapauksessa taas en jaksa itkeä tirauttaa, kun se nykyinen "menestyksekäs, vaikkakaan ei niin komediallisesti laadukas" -Eddie on ainoa, mitä muistan. And besides, Eläintohtori oli Disneyn Herculeksen ohella lapsuuteni hervottomimpia elokuvakokemuksia. Paino lapsuuteen viittaavalla sanalla, sillä ikävä kyllä vain toista näistä elokuvista voi katsoa edelleen.

Äääh...loppupeleissä Hotel Duskin juonesta huokui semmoinen halparomaanin vaikutelma. Juuri sellaisen halpispläjäyksen, jota saa jokaisen Ärrän hyllyltä. Ei todellakaan mikään sellainen peli, jota tulee muisteltua tai jota haluaisi pelata uudelleen.

Olen itseasiassa samaa mieltä. Stoorissa oli potentiaalia vaikka kuinka, mutta oikeastaan kaikki jäi lunastamatta, ja loppu olikin sellainen itkevä tuhnu. Silti, jostain käsittämättömästä syystä, sitä oli kiva pelata. Miljöö oli viehättävä, henkilöt ihan jees kirjoitettuja, biisitarjonta juuri sopivan leppoisaa lounge-jazzia ja, noh, lisäksi peli näyttää syöltävän hyvältä. Olisin kovasti toivonut tästä seikkailuhittiä.

Another Code on samanhenkistä matskua, ainoastaan lyhyemmin ja pikkusievemmin. Ihan kivaa purtavaa sekin silti oli. Kuten Duskissa, tässäkin miljöö oli kohdallaan. Linnassa on taikaa.

Ace Attorneyt on kuin tantra-seksi: odotus täydentää h-hetken.

 

Hohhoh, mitä tunteiden paloa.

First things first: Air on paska veto. Kyllä, se on äärimmäisen kannettava, mutta siihen se jääkin. Ominaisuuksiltaan uskomattoman torso laite, josta on paha mennä sanomaan, kenelle se oikein sopii. Ellei sitten halua kannella melko isoa koriste-esinettä mukanaan, ja metsästää wlan-spotteja. Se sentti lisää paksuutta tuskin katkoo kenenkään kamelinselkää tien päällä, jos sillä saa oikeasti tietokoneen. Halvemmalla.

Muuten mulla ei mitään skismaa Applea kohtaan olekaan. MacBookit tuntuu olevan ihan näppäriä vekottimia, iPodien laatu on kyllä todettu itsekin aikaa sitten(ne vain ovat hieman hintavia omaan makuuni) ja suuri tyytyväinen asiakasjoukko kertoo kyllä jotain itse vehjaksistakin. Ainakin siihen asti, kunnes tullaan iPhonen ja Airin kaltaisiin aivopieruihin, joissa on selkeästi ihQuus heilauttanut laadun edelle. Noh, ei aina voi voittaa.

Jokainen ostaa koneen omaan käyttöönsä. Yhdelle Applen designit ja vaivattomuus ovat kaikki mitä tarvitaan, toinen ostaa mahdollisimman pienen läppärin koska nukkuu himassa noin kaksi yötä vuodessa, ja kolmas taas satsaa isompinäyttöiseen välimallin ratkaisuun kotikoneen korvaamiseksi, jossa yhdistyvät jees pelikone, kannettavuus ja pirun monipuoliset ominaisuudet. Ja kuinka moni arvasi, että allekirjoittanut oli se kolmas henkilö? Niinpä. Mä olen yksinkertaisesti niin PC-rutinoitunut käyttäjä, että vaikkapa Maccien käyttis tuntui aivan liian friikiltä ollakseen millään lailla varteenotettava vaihtoehto omaan käyttöön. Lisäksi sen softa- ja pelikäyttörajoittuneisuus(joista suurin osa on vissiin jo nykyään voitettavissa tavalla tai toisella) vaikuttaa kanssa. Toisaalta taas Linuxien kanssa on sama homma. Se vaatisi säädön lisäksi eritoten perehtymistä, joten ei oikein jaksaisi nähdä sitä vaivaa. Vaikka on se vaihtoehto monasti kiinnostanut. Silti, olkootkin että Windowsin kanssa räjähtelee latva aina silloin tällöin(niinno, minkäs tekniikan kanssa ei), niin mulle se on näillä teknologian kentillä just hyvä vaihtoehto.


Sori, Apple. Voidaan me silti olla hyvä päivän tuttuja.

3. Tehdessänne kauppoja, ilmoittakaa siitä Osto/myynti/vaihto–ketjussa, kun kauppa on saatu tehtyä, vaikka olisitte muuten hoitaneet koko jutun esimerkiksi yksityisviestein, ja antakaa kauppakumpanillenne palautetta.

Olen täten onnistuneesti ostanut TseiTseiltä Quendanin, DS:lle. Kumpaakaan ei kustu linssiin. Plussa heiluu.

Olen tässä kuukauden parin sisään hakannut kolme kautta Housea, ja kun viimeinen jakso viimeyönä pyörähti ruudulta pääkoppaan, ei mikään enää tunnu oikein miltään. Ehdottomasti aikamme tiukimpia sarjoja! 4. kausi, must have.

"First, 'Hector does go rug' is a lame anagram. You want a better one for Gregory House? 'Huge ego, sorry.'"

Lisäksi aion pistää tilaukseen ja tiirata seuraavat kaudelliset Fresh Prince of Bel Airia sekä Stargate SG-1:stä. Pitää muistuttaa itselleni, että maailmassa on sittenkin parhautta myös Gregoryn ulkopuolella. Näillä eväillä jatketaan kevättä.


Peeäs. Termiittinoriin pitänee tutustua joskus, mieluiten juuri maratonimuodossa. Nyt ei jaksa nähdä vaivaa sen seuraamiseen.

Hihhih, njoo, pitää kai Barryllekin tiputtaa propsit.

Vielä kun sillä olisi yhtä pimpsterit kuteet...

Tuohon en kyllä lähde. Jo kolmosen parhaimpien hittibiisien tunteminen ennalta - ja vielä oikeina instrumentaaleina - meinasi jo olla liikaa. Se on se hetki, kun aukoo paketista uuden Phoenixin(tai, you know, Apollon), eristäytyy sohvan nurkkaan ja unohtaa kaiken muun. Siinä hetkessä pitää kaiken olla uutta, ihmeellistä, jännää ja kivaa.

The Isley Brothers

Iskin kokoelmalevyllisen tulemaan CDON:ista. Mukana kaikki parhaat hitit, kuten Caravan of love, Between the sheets(San Andreas, anyone?) ja For the love of you. Uskomatonta matskua. Näiden tahtiin voi vaikka tirauttaa kyyneleen.

Kumartakaa kutumusiikin kuninkaille!


"Enough of the singing, lets make love!"

Verratkaapa huvikseen miten mahti se alkudemo on verrattuna itse sarjan tyyliin... se musa tosin blokkii näkökyvyn kyynelillä!

Niin tekee, aidoilla parhauden kyynelillä(tm).

Turtlesit olivat joskus Hopeanuolen ohella kovinta matskua, molempia oli perhetutuilla kahmalokaupalla vidseinä, ja suunnilleen kaikki alituiseen meillä lainassa. Noihin aikoihin, kun mussakin asui pieni sisäinen taiteilija(piirsin kaiken), olivat Turtlesit myös sitä feivorimatskua raapusteluun.

Toinen on tietty jo paljon rummutettu Alfred J. Kwak. Kuumaa kakkaa.

Kvak sanon teille kaikille.

Oli se YV näköjään tullut perille, ja vissiin toimi nyt siihenkin suuntaan. Tiedä sitten mikä siinä eilen oli. Main thing kuitenkin, että heitin jo sähköpostia. Jatkuu siellä.

Katsottiin kaveriporukalla eilen pikkupienissä sievissä Youtuben tarjontaa. Eniten pudottivat...


...Jeff Dunhamin vatsastapuhuja-show't. Äijällä on skillsejä ja Achmed the dead terrorist on ehkä nerokkaimpia hahmoja koskaan. Ne kulmakarvat! Myös Peanut oli HC. "Dun-HAAAAAMMMMMM!"

...Buffalaxin korvakuulolta englanniksi kääntämät musiikkivideot, ja erityisesti yksi Bollywood-pätkä. Ensinnäkin se biisi ja video olivat loistavia, ja siihen vielä mitä osuvimmat tekstit = vakavia vatsalihaskramppeja.

...vanha kunnon Robin Williamsin stand up -klippi, jossa äijä heittää läppää skoteista ja golffista. Yksi hervottomimmista klipsoniiteista koskaan. Jos tämä ei vielä ole wanhaa paskaa, niin vaadin perehtymään.

...halpa, mutta ah niin pudottava klippi Matti Nykäsestä Lauri Karhuvaaran haastattelussa. Leikkaaja on sankarini. "Vittu, Matti!


Suosittelen.

Peeäs. Olin laiska ja linkkasin vain ne tiukimmat.

[25 € postikuluineen]

Ouendan myynnissä. Peli on uutta vastaavassa kunnossa. Hintaa 25 € postikuluineen.

YV:t ei eilen halunneet mennä läpi, enkä sitten jaksanut stressata, mutta jos nyt sattuu, ettei tätä kukaan vielä ole kaivannut, niin voin poistaa sen vaivoiltasi.

[Läpi napsahti(ainakin):]

Kattos ny.

Läpi napsahti(ainakin):

Elite Beat Agents: Mainiota viihdettä, ja intin vapaa-aika juoksi kuin siivillä.

Phoenix Wright -trilogia: Ainakin kakkonen ja kolmonen on hakattu viime vuoden sisään, kakkonen todennäköisesti parikin kertaa. Ja taisin minä pelata taas kerran sen ekan ja klassikoimmankin. I'll see you again soon enough, old friend.

Daxter: Vähän lyhyehköhän tämä olikin, mutta pirun viihdyttävää tasoloikkaa.

Hotel Dusk: Varsin mukava seikkailu, mitä nyt helppo. Tunnelma paikkaa kuitenkin todella paljon.

Another Code - Two Memories: Myöskin mukiinmenevä seikkalu. Jää hieman HD:stä.

Yoshi's Island DS: Lojui todella pitkään hyllyssä, kun hajosin viimeisen maailman toiseksi viimeiseen kenttään. Ihan tässä lppuvuodesta otin sitten itseäni niskasta kiinni ja kurautin läpi. Jees loikintaa, mutta jää ehdottomasti ison veikkansa varjoon.

Parappa The Rapper: Lyhyt ku mikä, mutta ah niin suloinen.

Kannettava pelaaminen oli kyllä Se juttu vuonna 2007. Varmaan minä jonkun PS2-pelinkin ehdin viime vuoden puolella läpäistä, mutten enää muista minkä niistä, joten olkoot.


Kesken jääneet:

LocoRoco: PSP hajosi alta ennen kuin tämän ehdin kokonaan kokea. Aika loppuvaiheessa kuitenkin, ja pelaillaan kyllä vielä loppuun. Alkaa olla jo vähän ikävä loccareiden laulua. Mui Mui!

Exit: Jälleen, PSP hajosi alta. Peli oli kyllä semisti pettymys, joten saas ny nährä jaksaako tätä vielä mättää jonain päivänä.

Guitar Hero II: Iski sellainen pieni kiinnostuksen suvantovaihe. Ja sitten tulikin jo kolmonen, joka vie edeltäjäänsä satasella.

Guitar Hero III: Skitta oli paskana, ja koko peli lähti vaihtoon. Uutta odotellessa, ja sitten soitellaankin alkuvuoden ratoksi.

Okami: Yksi vuoden parhaista peleistä, mutta...ei, en osaa selittää. Mä en vain ole saanut jatkettua, kun tuntuu ettei aikaa ole koskaan tarpeeksi. Kyllä tämä vielä läpi pelataan. Pakkohan se on.

Orbital: GBA:n Bit Generations -sarjan peli, ja todennäköisesti paras puzzle-henkinen tuote ikinä. Rakastuin. Ikävä kyllä extra-maailman viimeinen kenttä ei antaudu sitten millään. Vielä joskus.

Sam & Max Season 1: Toiseksi viimeistä episodia viedään jo, ja tämä solahtaa kyllä läpi ihan pikapuoliin. Vuosi vain ehti vaihtua sillä välin. Loistavaa viihdettä.

Nintendogs: Ei tätä vissiin voi varsinaisesti läpäistäkään, mutta kiinnostus lopahti niin äkkiä, että lasketaan huvin vuoksi joukkoon mukaan.

GTA San Andreas: Aloitin jo way back, ja jo useampi vuosi on loppunut ennen tätä peliä. Nyt 2007 liittyy siihen joukkoon. Tämäkin olisi ihan lopussa, joten ehkä vielä joskus...


Mukavan vähän näyttää loppunsa olevan tapauksia, joissa kiinnostus kuoli. Vaikka kesken jättäminen vituttaa aina, on toisaalta kiva tietää, että tulevalle vuodelle löytyy aina pelattavaa, ja missä vaan muodossa.


Aloittamatta jäivät:

God Hand: Edelleen muoveissa. Hiljaista päivää - tai pakottavaa turpaanvetomieltä - odotellessa.

Sam & Max Hit The Road: Pelaillaan nyt tuo eka Seasoni uusia seikkailuja alta, ja perehdytään sitten tähän vanhaan matskuun.

Abe's Oddysee & Exoddus: Muistikortin puute estää aloittamisen toistaiseksi. Sen saan kuitenkin heti, kunhan kaveri saapuu intistä lomille ensikertaa, ja sitten startataan. Kaikki muut projektit tulevat olemaan tauolla näiden ajan.

GTA Liberty City Stories: Sain PSP:n mukana alkuvuodesta, enkä ole jaksanut pelata. Tuskin pelaankaan.



Kattos vaan, yllättävän paljon on tullut pelattua, kun sitä näin tarkkailee. Ja minä kun luulin että tämä oli allekirjoittaneelle täysin kuollut vuosi. Uuteen vuoteen lähdetäänkin sitten vahvoin asein: Hulluja jänöjä sekä koiria monessa muodossa, armotonta kitarasankaruutta, säälittävien vihreiden luikkujen pelastamista orjuudesta, lihateollisuudesta ja muusta pahasta sekä uutta ja upeaa lakimiesdraamaa. Boyakashaa!

Sansa lähtee tilaukseen ihan tässä lähipäivinä, ja päätin pistää kaverina tulemaan Sennheiser MX 51 -napit, parinkympin hintaan. Vaikuttavat tavallisia karvalakki-Sonyja laadukkaammilta, mutta eivät silti ole in ear -raiskarit. Eipä jokapäiväiseen käyttöön ja tien päälle kannata kalliimpiakaan raijata.

Tuossa kesällä hommaamassani läppärissä on Vistaan kuuluva polttosofta(NTI CD & DVD Maker 7, vaikutti ihan hyvältä) prakannut alusta asti, ja vika tuntui olevan recovery-tiedostojen uumenissa. Parin asiakaspalvelupuhelun ja piiiiitkien odottelujen jälkeen saapui joulun alla luftmailia suoraan Saksasta. Olin siinä romanttisessa käsityksessä, että sieltä on tulossa pelkkä softa erillisellä levyllä. Dumbass. Kirje oksensi sohvalle kahdeksalla levyllä koko Windowsin uudelleenasennuksen. Tai niin minä päättelin, minkäänlaisia ohjeistuksia kun ei tietenkään ollut messissä. Great.

Ne on nyt lojunut tuossa pöydällä pari kolme viikkoa, kun ei ole jaksanut alkaa millekään. Tänään otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni, pelastin failini veljen usb-kovolle ja aloitin järjestelmän palauttamisen. Toistaiseksi näyttää hyvältä, vaan saa nähdä onko tästä maratonista loppuunsa mitään apua. Sormet ristissä.

Tietysti sitä olisi voinut vain ignoorata koko ongelman ja pieraista jostain vaikkapa Neron tilalle, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mikä muu koneessa on vituillaan, joten takuuaika on hyvää koeistusaikaa. Ja on se vähän periaatekysymyskin. Tästä maksoin, sen haluan.