Himottaisi kyllä tuon jälkeen pitää samat fiilikset, ja lueskella vaikkapa Hengen Miekka. Ensimmäinen DL-sarjasta lukemani kirja, ja siitä on nyt varmaan noin kuusi vuotta. Vähintään. Luulisi olevan nostalginen koekmus, ellei muuta.

Siitähän se ajatus sitten lähti, ja olen jo Kronikoissa menossa. Tässä vaiheessa on jo vaikeaa jättää kesken, joten lueskelen todennäköisesti Kronikat ja Legendat, ja harkitsen siinä vaiheessa jotain tuoreempaa luettavaa. Mukavan mutkatonta viihdettä bussimatkoille sun muille nämä, ja lukemisessa on sellainen vanhan uuden tunne, kun joitain osia stoorin kulusta muistaa ja joitain taas ei.


Peeäs. Hyh, mikä typo.

Vertigon loppu ärsytti aikanaan aivan järkyttävästi. Se ei ollut järkevä, muttei järjetönkään tavalla joka olisi yllättänyt tai kohahduttanut. Se ei ollut oikein mitään. Muuten varsin tiukkatunnelmaisesta leffasta jäi kirjaimellisesti paha mieli. Nyt olisi ihan jännä katsoa se uudelleen, ja miettiä asiaa tarkemmin.

Lintujen aiheuttamia fiiliksiä en sen tarkemmin muista, mutta vissiin sekin loppui kuin pilaantunut banaani tiiliseinään. Olenkohan tahtomattani jonkinlainen anti-Hitchcock-konkluusionisti...?

Njaah, homoja kaikki.

 

Tuota, kyllä minä pidän. Käyttäjät tekevät laudan, ja paras kasti pyörii paljolti täällä. Sopivasti asiaa ja sen viertä. Kun vielä saataisiin lisää porukkaa mestoille, niin bileet sen kun paranee.

Boardeilla en Laudan synnyn jälkeen ole käynyt vissiin kertaakaan, vaikkakaan en varsinaisesti siitä syystä, että siellä olisi yyberpaskaa. Aika ei vain ole riittänyt kahdella keskustelualueella pyörimiseen. Viime kuussakin vannoin, että käyn vähintään pistämässä palautetta synttäri-Pelaajasta, mutta sainko aikaiseksi? No way, Hosé. Olen näemmä valintani tehnyt. Elämä on.

Loppuun propsit vielä Joelille, joka toimi pirun tehokkaasti palstan pystyyn pistämisessä ja kuntoon viilaamisessa, ja on vissiin jaksanut piipahdella täällä asepalveluksensakin lomassa. Vaikka eipä noita ongelmia ole enää edes pahemmin ollut. Kiitos.

Suoritin viikonloppuloman aloitus-rutiinin. Sauna ja Kopparberg. Se on se ensi purasu. Tästä eteenpäin hyvällä fiiliksellä nettiä, myöhemmin ehkä jokin leffa, ja unta palloon. Huomenna saisi paistaa aurinko.

Vielä kun JayeizH oli jälleen typotettu uuteen pelaajaan, on hymy herkässä. Pelkkä nickivalinta voi tehdä kuuluisaksi. Onnitteluni.

EDIT. Dodi, ja luonnollisesti uusin HeinZ-ongelma olikin puitu Hype-topikissa. Oh well.

Mittasin juuri kuumeen ja sitä näkyi olevan aika reippaasti, joten koko roska peruuntui minun osaltani varmasti. Onko tämä hyvä vai huono juttu, niin se jää nähtäväksi. Todennäköisesti hyvä, sillä säästänpähän ainakan satasen. 

Niin, tai sitten koko messumesta sortuu, ja pelastuit näin varmalta kuolemalta. Ja tienaat vielä jotenkin rahaa siinä sivussa(keksitään myöhemmin miten).

U know.

[turhake]

Tuo Assassin's Creed on varmaankin ihan paska turhake, mutta nyt kun sai näin halvalla niin samahan se oli poistattaa. Voihan tekeleen sitteni poistaa pelikokoelmasta pois, jos joku muu haluaa sen poistaa minulta. COD4:n epäilen olevan vuoden huikein tekele. Moninpelibetatekele iski ainakin lujaa ja sen takia päätinkin poistaa tekeleen.

Ja pisteenä I:n päälle:

Piru vie! Jos noin halvalla lähtee niin täytyy itsekkin käydä poistamassa kyseinen tekele...

Smells like teen spirit.

Vaikka olenkin viikonloppulomilla, niin taitaa silti jäädä väliin. Tässä on ollut niin paljon kaikkea, etten ole koko messuja muistanutkaan, ja nyt en enää jaksa alkaa tukkaputkella tekemään reissujärjestelyjä. Mukava olisi kyllä käydä pyörimässä, testata mm. se Galaxy ja vedellä porukkaa hihasta.

Kanske ensi vuonna. Sitä odotellessa taas messuraportit kelpaavat. Mitä härömpiä, sitä parempia. Raincheck.

Olen miettinyt Elite Beat Agentsia jo pitemmän aikaa, mutten ole uskaltanut sitä ostaa, kun en tiedä pitäisinkö siitä. Rytmipeleistä ainakin Guitar Hero nappaa, joten saattaa olla, että hommaan tuonkin, kunhan nyt ensin rahaa valuisi tililleni.

Itse olen melko lailla varma, että tulen rakastamaan tätä. Musapelit ovat kivoja, sarjakuvatyyli näyttää upealta, ja peli kuulostaa juuri niin häröltä kuin pitääkin. Biisivalikoimakin on pääosin ihan tiukka. Tämän lisäksi tekisi ehdottomasti mieli kokeilla alkuperäistä Quendania, siitä kun ei varmaan mistään ole kuulunut pahaa sanaa, mutta ainakin Play-Asiasta ne ovat loppu. Ehkä vielä joskus, tai sitten hommaan kakkosen. Enivei, EBA viihdyttänee rutkasti siinä välissä.

Phantom Hourglassin pelaamiseen ei tarvitse olla pelannut Wind Wakeriä. Pelin alussa heti kerrotaan kaikki oleellinen (hiukan spoilaten) Wind Wakerin tarinasta, joten sen puoleen saattaa olla ikävä pelata tämä ennen sitä. Muutoin mitään Wind Waker -tietämystä ei tarvita peliä pelatakseen.

Jeppis, olisikin juuri vain lähinnä mukavaa pelata WW ennen tätä, pääsisi kunnon fiiliksiin - unohtamatta sitä, että sen sortin klassikko pitäisi kyllä olla koettuna jossain muodossa. Vaan no hätä, kun maltti ei kestä, niin se ei kestä. Kun tammikuussa tulen intistä pois, ja kaveri taas menee tilalle, niin lainaan siltä Cuben WW:n kera, ja koen nämä sitten näin päin.


Hupaisasti olen muuten myös toisessa sequel-limbossa: pitäisi saada pitkästä aikaa pelata Subsistence läpi, ja kunnolla, ennen kuin hyökkään Portable Opsin kimppuun. Ensimmäiselle ei tule olemaan aikaa ennen ensi vuotta, mikä on harmillista sillä PO olisi mitä parahin kaveri inttireissuille. Tästä en silti aio tinkiä, joten nämä jäävät suosiolla ensi vuodelle Wind Wakerin kanssa. Ja Okamin. Ja God Handin. Ja...no niin, pelattavassa tulee riittämään. Voisi olla huonomminkin.

Napsautin Play-Asiasta itselleni tulemaan Elite Beat Agentsin, vajaan kolme kymppiä. Tehnyt jo jonnin aikaa mieli uutta pelattavaa, ja kannettavaa sen on oltava kun ei muulle näinä päivinä ole paljoa aikaa. Seuraava poisto saattaakin sitten olla Phantom Hourglass(ellen sitten ehdi hankkia uutta PSP:tä tässä välissä), olkootkin että Wind Waker on edelleen pelaamatta. Tekee vain mieli päästä pelaamaan PH:ta, can't help it.

Olen pelannut ja nauttinut. Joskus ihan skidinä tätä hakattiin milloin kenelläkin kaverilla, ja myöhemmin karkotin ikävää emulaattorin avulla, mikä tietty syö osan pelaamisen viehätyksestä, mutta ei silti onnistu tappamaan näin klassista loikintaa. Läpipeluukertoja varmaan pari kolme - vaikkakin pelituntien määrä on taatusti moninkertainen kuin mitä moisiin läpäisyihin uppoaa - mutta täysin en peliä ole ikäväkseni koskaan läpäissyt. Ehkä vielä joinain vanhuuteni päivinä...

Soundtrack on luonnollisesti myös hieno, ja palanut minun mieleeni paljon vahvemmin kuin vaikkapa kolmosen tahi muiden.

Vaikka Donkey Kong Countryt menevätkin näin yleiseltä fiilikseltään yli omissa kirjoissani...

Hihhih, hassua, mutta tavallaan olen aivan samaa mieltä. Mario, varsinkin World, on pelattavuudeltaan ylittämätön, rakenteeltaan nerokas ja riittoisa, ja kaikin puolin miellyttävää pelattavaa(niin silloin kuin nyt), mutta eritoten ekassa DK Countryssa on silti jotain selittämättömän viehättävää, ja pidänkin pelistä pirusti. Jähmeähkö, mutta skarppi ohjaus toimii tarkoituksiinsa, peli on omintakeisen näköinen ja kestääkin siksi aikaa hyvin, ja myös mussaakit ovat todellista klassikkomateriaalia. King K. Rool -mätön kivasti loppua kohti tunnelmoituva tunnari liikuttaa aina jotain meikäläisessä.

Tuskinpa koskaan osaan valita sitä ylitse muiden 2D-tasoikkaa, sillä niin monesta on niin lämpimiä muistoja, ja niin moni toimii tänäkin päivänä aivan yhtä hyvin kuin back in the day, että mieleni muuttuu joka hetki. Vaan onneksi minun ei ole pakkokaan. Yksi asia on silti varma: Super Mario World on fo' sho' yksi niistä kirkkaimmasta pallista painiskelijoista.

American History X. Viihdytti, liikutti, herätti ajatuksia. Pidin.

Pahaaskat. Tottakai lahjat on yksi joulun kantavasta voimasta. Mielestäni aika tekopyhää väittää toisin.

Itse pidän niin antaa kuin saada lahjoja. Ei väliä vaikka olisikin mahdollisuus tässä iässä ostaa kaikkea haluamaansa. Siinä on aina tunnelmansa avata toisen paketoima paketti, vaikka sisällä olisikin arkinen villapaita.

Kyllä minustakin lahjat kuuluvat ehdottomasti jouluun, sen yhdessäolon ja rauhoittumisen ohella. Lahjoja on pirun kiva avata - ja katsella kun muut avaavat omiasi, mikä itse asiassa on melkeinpä jännittävämpää kuin itse aukominen - sekä eritoten venyttää lahjakeon käsittelyä porukalla pitkälle iltaan.

Ikävuosien karttuessa lahjojen henki on kuitenkin muuttunut. Kuten TK:kin sanoi, kun näinä päivinä on varaa ostaa itse itselleen vaikka ja mitä, ja eritoten tietää useinmiten tasan tarkkaan mitä haluaa ja tarvitsee, niin tuntuu toisinaan dorkalta sanoa toiselle, että tahdon tuon, ja sitten tietääkin jo etukäteen mitä on saamassa. Anna saman tien kylmää käteistä, niin säästytään mitä arkisimman transaktion turhalta koristelulta. Oikeasti hyvä lahja kertoo jotain, yllättää ja saa hymyn aikaan. Oli se sitten kaverin perehdyttämistä erikoiseen ja hienoon leffaan, jotain käytännöllistä(sukkia ja kalsareita...), jotain kotitekoista, jotain hersyvän hauskaa tai muuten vain pirun yllättävää.

Ja todennäköisesti juuri tästä syystä en osaa lahjoja ostaakaan...

Itsehän poltin jo kaikki lomapäiväni, kun pitää tässä loppuvuoden aikana käydä pariin otteeseen teatterilla töissä. Tavallaan painavasta syystä johtuen olenkin sitten lomilla mm. loppusodan aikana pari päivä. Beat that.

Samapa tuo, vaikkei jouluajalle sitten anottavia lomia riitä. Silloin on aamuja jäljellä eniveis niin vähän, että pari päivää kassulla silloin tällöin on yks kakkelin hailee.

Heh, mä oon kyllä niin huono ostamaan lahjoja, ettei tekisi ollenkaan pahaa alkaa harkitsemaan niitä jo nyt. Mutta todennäköisesti en jaksa, ja stressaan taas pari päivää ennen aattoa täysin turhaan. It's the christmas spirit!

 

Onnittelut sille, kuka tunnistaa hahmon ja pelin.

I'm not goin' to say it, mutta onnitella voit. Them funky glasses.

Itsehän en avataria vaihda. Kaikki laivaan...

Salkkarit punttiksella joka ilta(täällä ei muualla pääse telkkariin käsiksi). Seksi-Seppo on nuorten uusi idoli.

Sen sijaan ostin kuuden DVD:n Huonosti käyttäytyvät miehet -kokoelman, 29€.

I'd like this. Lapsuuteni klassikko(how messed up our home was, eh...?). Miksi mikään tarjous ei koskaan esittäydy allekirjoittaneen käsien ulottuvilla?

Toinen mikä pitäisi ehdottomasti poistaa, on Monty Python -sarja yksissä kansissa. Kikattelin joskus stokkalla jo boksin takakannen legendalle, allekirjoitettuna "that voice inside your head that speaks when you read stuff". Yksi niistä isoimmista aukoista sivistyksessäni.

Sit on my face, and tell me that you love me...

Kävin tänään pariinkin otteeseen X:ssä, ja mukaan tarttui:

Funk 45 Sessions - tuplalevyllinen kuuminta funkkia. Sessions-sarja on jo hyväksi havaittu, enkä epäile etteikö tältäkin löytyisi rutosti helmiä. Hinta parikymppiä.

Nightwish - End Of An Era 2CD + DVD paketti. Hinta oli vain lohduttavat 15 euroa, joten pitihän se poistaa. Sangen huikea keikka.

Fugees - The Score. Vajaan kympin, ja tämän otin Nightwishin kaveriksi leiman saadakseni. Klassikoista klassikoin albumi, ja pakko-omistus. En vain ole aiemmin saanut aikaiseksi.


Nyt pitää sitten PSP:n muistarille heittää tätä mussaakkia, kun ei ennen inttiin lähtöä ehdi kuunnella. Junassa soi.

Tämä on yksi syy lisää jättää tv-lupa maksamatta.

Joka poistunee muuten vuoteen 2010 mennessä. Kumma että jaksoivat näinkin pitkään pitää yllä tällaista lakisääteistä maksujärjestelmää, jota on kuitenkin mahdotonta(ja pitkälti luvatonta) valvoa. Nerokasta.

Mjaha. Sen kanssa voin elää, että biisien muokkausta joutuu hoitamaan koneen kautta, ei ole näinä päivinä mitenkään tavatonta, eikä sekään oikeastaan kyrvi, mikäli vehjas haluaa itse laittaa kipaleet artistin ja albumin mukaan järjestykseen, kun lähinnä kuuntelen kuitenkin mp3-muodossa yksittäisiä biisejä, en levykokonaisuuksia. Artistijärkkää pidän yllä itsekin. Kunhan biisien selailu on kätevää, I can manage.

Ne soittolistat kiinnostavat sitten enemmän. Lähinnä olen siis huolissani siitä, voiko soittolistoihin laittaa biisejä limittäin(biisi useammalla listalla) ihan käyttiksen puitteissa, eikä toimintoa suoriteta kansiopohjaisesti. Jos näihin optioihin on joku perehtynyt, saa sanaisen arkkunsa avata nyt.

Niin, ja mites ne itkut surkeasta sufflesta? Kukaan muu kokenut saman biisin junnausta?

Perkele, taitaa se Sansan hankinta tulla eteen, noita kun tosiaan näyttää saavan varsin edullisesti tuolta cyberphotosta ja kommentit ovat paljolti positiivisia. Meinasin jo päätyä neligigaiseen, mutta toisaalta taas, 25 euron lisäpanostuksella tuplaten tilaa, joten so not. Sillä ainakin pärjäisi hetken. Tuota, mites ne kategorisointimahdollisuudet tässä vehkeessä? Tarkoittaen, että kuinka kätevää biisit on heitellä erilaisiin omavalintaisiin ja -teemaisiin kokonaisuuksiin, ja miten räpläys käytännössä totetutetaan?

Katsoin taas eilen baarista tultuani muutaman kipeän minuutin ihmisten nukkumista 24/7:lta. Kaks sanaa: what the fuck!?

[Hairspray]

Hairspray. Väriä ja välkettä, riemua ja raikkautta, melua ja meteliä sekä uskomatonta liikkeen puhtautta.

Hairspray on musikaali, joka sijoittuu 50- ja 60 lukujen vaihteeseen ja kertoo tarinan Tracy Turnbladista, varsin tanssitaitoisesta ja -intoisesta, mutta samalla ylipainoisesta tyttösestä joka haaveilee Baltimoren paikalliseen tv-show'hon pääsemisestä. Matkan aikana setvitään lisäksi rakkaus- ja rotukysymyksiä. Käsikirjoituksella ei siis sen suurempia Oscareita olla hankkimassa, mutta onneksi se ei ole tarpeenkaan. Leffa on tehty varsin kepeällä otteella, ja vaikka stoorissa vilahtelee tummempiakin sävyjä, ei Hairspray oikeasti ota paljoakaan vakavasti. Teokseen on saatu myös mukavasti Hollywood-tähtimatskua mukaan mm. Michelle Pfeifferin ja Christopher Walkenin muodossa. Hämmentävintä kepeästi on silti John Travoltan roolityö päähenkilön äitinä, rehevänä Edna Turnbladina...

Se main point tässä leffassa on kuitenkin musiikillinen ja tanssillinen anti, ja sanon heti suoraan, että se toimii kuin häkä. Musiikki luistelee kepeän rokkabillyn, funkin ja mehukkaan soulin väleillä, ja on poikkeuksetta upeaa. Samoin ovat massiiviset tanssikohtaukset, joita parhaiten kuvaavat tämän tekstin ensimmäiset sanat. Ne ovat Hairsprayn sielu. Leffa vilisee uutta nuorta potentiaalia, joista löytyy rytmiä vaikka muille jakaa. Tanssipätkät ovat aikakaudelle uskollisia, ja kuitenkin pikkasen ylivedettyjä. Ne ovat teknisesti taidokkaita, ja niin fiilisrikkaita, että teki parikin kertaa mieli itkeä tirauttaa. Velipoika kyseli ovela hymy hyylillaan leffan jälkeen, että menikö mulla grande finalén aikana rytmi jalan alle. Oli kuulemma ollut jo vaikea tarkentaa katsettaan valkokankaalle, sen verran penkkirivi heilui ja hytkyi. Ja minä kun yritin parhaani mukaan hillitä itseni.

 

Jos kaipaa huumoripitoista, viihdyttävää, värikästä, vauhdikasta ja puhtaasti iloista leffakokemusta, kannattaa tsekata Hairspray. Se ei nouse draamallisiin huppusuorituksiin, mutta on piristävin leffakokemus pitkiin pitkiin aikoihin. Jag tycker.

Oi, jopa kaksi ihmistä tietää Gang Starrin (Edellinen lause ei sisällä sarkasmia). Suomi kun on täynnä hevareita (Nonni antaa tulla. koetan kestää kaiken paskan mitä minusta sanotaan täällä seuraavaksi)
 
Niin itse asiaan: Olent äysin samaa mieltä. Tälläkin hetkellä kuuntelen Moment of Truthia. Todella mahtava levy kyseessä, vaikkei olekaan yhtä suuressa suosiossa kuin esim. Step in the Arena. Tykkään myös Full Clipistä (siis siitä levystä, tai no biisistäkin) ja kukapa ei nyt tykkäisi No More Mr. Nice Guy-levystä.

Mulla ei kans hyllyssä ole kuin Step In The Arena, mutta kuunnellut luonnollisesti Gangstarria varsin laajasti. Vanha koulu rokkailee ku kivekset. Full Clipistä on tietty erikseen heitettävä propsit jo ihan sen nimekkyyden vuoksi. Veikkaan etä melko harvassa ovat ne jotka eivät koskaan ole kyseistä hittiä kuulleet. Ja vaikka niitä parempiakin biisejä on, niin pirun leppoisa biisi se silti on, ja kestää aikaa ja kulutusta timantin tavoin.

TV:n katsomisen luokittelu harrastukseksi = perinteinen Pelaajalauta.

Hihhih, vaikka tämän olisi voinut vähemmänkin vittuillen sanoa, niin yhdyn kyllä osittain. Katson minäkin leffoja ja sarjoja, kuuntelen musiikkia ja luen kirjoja - ja kulutan kaikkiin näihin pirusti aikaa ja rahaa. Eivät ne silti harrastuksia ole. Ne ovat elämää. Tietysti jollain syvä-perehtymisen tasolla nämäkin tietty voidaan laskea.


Itse asiaan. Minä harrastan tanssia. Lähinnä katutansseja, eli breakdancea, lockingia, newstyle hiphopia, poppingia ja housea. Breikki nyt on perinteisesti ollut se isoin juttu, mutta vuosien varrella skaala on laajentunut vahvasti. Street-hommien lisäksi on myös tullut tehtyä pari abstraktimpaa projektia, jotka ovat varsin piristäviä ja erilaisia kokemuksia.

Näiden kohdalla se harrastus alkaa kuitenkin olla jo vähän riittämätön käsite, kun on jo tehnyt töitä sekä opettaen että useissa tanssiproduktioissa, tanssinut melkein vuosikymmenen ja tekee sitä nykyään aina ja kaikkialla. Ammattikaan tämä homma ei kuitenkaan ainakaan vielä ole. Mikä sitten? Elämäntapa lienee lähinnä totuutta.

Mutta ylianalysoinnit hiiteen. Olen tanssiva pelaaja. Joka ei silti pätkääkään tue tanssipelejä.

Ai saatana. Se on merkki korkeammalta taholta, että nyt ollaan pojat väärällä alalla

Jumala vihaa siis pelejä...?

Tuota, periaatteessa slimmimallikin kiinnostaisi, nyt kun kerran uuden pespin ostoon joutuu kuitenkin. Sen satasen melkeinpä joutuu maksamaan vanhastakin, huutonetin kauttakin, ja voi kyllä hyvin olla että tämänkin uutena ostaisin. Toimiipahan varmasti, stna. Pieni lisähinta ei siis räjäyttäisi universumia, mutta lähemmäs kaksisataa on silti sikamainen hinta. Tiedä sitten mistä moisen saisi kikkailtua käsiinsä ihmisten hintaan - ja mustana tietenkin. (Voiko pleikkari muun värinen edes olla? No eihän se voi.)

Kattoos tässä, kun ehtisi joskus perehtyä. Viikonloput ovat pirun lyhyitä tällaisten asioiden hoitoon. Onneksi mitään akuuttia pelattava ei ollut, mitä nyt Exit jäi vaiheeseen.

Jos peli pitää otteessaan alusta aivan viimeiseen sekuntiin asti ja koskettaa pelaajaa jollain aidolla tavalla niin se on täydellinen. Oli sitten grafiikka teknisesti vanhentunutta tai ohjaus epätäydellinen niin sillä ei mitään väliä. Mikään peli ei voi olla täydellinen jos se hajotetaan osiin ja etsimällä etsitään "virheitä".

Minäkin lähden tässä tähän abstraktimpaan linjaan. Tietty aina on hienoa, kun peli näyttää hyvältä, rullaa sulavasti ja ohjaus on valuvata hunajata, mutta näissä ei silti täydellisyyttä voi tavoittaa. Joka pelillä on virheensä, buginsa. Pointti onkin siinä, kuinka helpoksi peli tekee näiden anteeksi antamisen. Lähes täydellinen peli on sellainen, joka yksinkertaisesti herättää tunteita, ja pitää otteessaan alusta loppuun ja aina vaan. Tunneskaala voi sitten olla mitään vaan pirskahtelevan riemun ja lamauttavan kauhun väliltä, ja sen lähteitä voivat olla tarina, yksinkertaisesti loistava pelattavuus, ulkonäköseikat tai mikä vaan. Usein tarvitaan monia tekijoitä.

Minulle lähes täydellisiä pelejä ovat Phoenix Wrightit - näinä päivinä ykkönen ja kolmonen painiskelevat kovasti siitä sijasta - sekä Shadow of the Colossus. Molemmissa yhdistyvät upea musiikki, nerokas peli-idea, toimiva pelattavuus, kaunis ulkoasu, tunteikkuus, pelaamisen riemu ja, kyllä vain, makoisa tarinapuoli. Toisessa kyse vain on värikkäästä käsikirjoituksesta, toisessa sen puutteesta ja tämän herättämistä ajatuksista ja tunteista. Lisäksi molemmista löytyy spektaakkelimainen loppu, joka jättää tyhjän päälle. Näiden parissa aika ja tunnit tosiaan katoavat. Näiden takia ostetaan konsoleita(PW oli ihan faktisesti se kipinä, joka pakotti valitsemaan DS:n käsikonsolikseni). Nämä vaikuttivat alusta loppuun, ja täältä iäisyyteen. Näille antaa anteeksi mitä vain.

Todennäköisesti tällaiselle vialle ei ole tehtävissä mitään, joten uuden ostoonhan se menee.

Ja takuu on varmasti mennyt umpeen jo ajat sitten? Ainoana lohdutuksena tässä on nyt se, että voit kuluttaa rahasi kuulimpaan PSP Slimiin.

Luonnollisesti. Ja Slim my ass.

Olisihan sitä tällekin väistämättä kuluvalle satkulle ollut muutakin käyttöä.

En kyllä jaksa alkaa vääntämään omaa listaa, sillä joitain pelejä on vain mahdoton laittaa järjestykseen. Top-3:ssa luonnollisesti Colossus, MGS2 sekä Phoenix Wright(tässä olen kovasti kahden vaiheilla, että veikö T&T ekaa osaa vaikö eikö...), ja ihan lähituntumassa ICO, Okami, eka Jak&Daxter, Guitar Hero ja monta muuta klassikkoa.

Kukapa ei näitä feivoreita jo tietäisi.