Taidetaan tarvia taas Freijoa alleviivaamaan, kuinka totaalinen ja tarkoituksellinen läppä kyseinen leffa on.

But there's one thing no other movie has...

...SNAKES...ON A PLANE.

 

Tai voin tietty olla väärässäkin.

On nakkeja, ja sitten on nakkeja. Tämä lienee se jälkimmäinen. Jäi meinaan loppusota neljään päivään, enkä edes vempannut. Sen sijaan kävin lomilla kesken leirin pari päivää(työ velvoittaa), ja kun tulin takaisin kassulle kävi ilmi, etteivät kantapirut nähneet meikäläisen kuljettamista takaisin rovalle kannattavaksi. Rentoudun siis täällä. Housea on kulunut jo melkein tuotantokaudellinen, eikä nukkuakaan enää oikein jaksa, kun sitä on niin paljon harrastanut. Harmittavaa tässä on se, että näin joulun allakin nämä sotilaskodin herkut laulavat seireenisointujaan vastustamattomasti. Joku saa vierittää mut lomille perjantaina...


...oh well, ei kai pitäisi valittaa. Vielä pari päivää auvoa, ja sitten huoltamaan joukkojen saapuessa. TJ17. Vähiin käy ennen kuin loppuu.

Sharkielle häviön tunnustan ilolla, mutta tuo Ketsuppipoju ansaitsee hieman tylytystä. 

No nyt kuulostaa paremmalta. Hymyilen.

Ei muuten tainnutkaan kukaan huomata että hiukset oli vaihtuneet. Sharkien olisi pitänyt sanoa "ooo kuka on tuo ihana vaaleaverikkö joka pelaa kanssanne videolla?"

Mielessäni sanoinkin, mutta ajattelin, että se olisi kuulostanut kornilta. Ainahan sie oot ihana.

Mikseivät miehetkin ole laumasieluja?

Ovat, vähintäänkin tässä Tuulistin tarkoittamassa merkityksessä. Ja paljolti muutenkin. Mä olen aina ollut sitä mieltä, että niin tässä kuin monessa muussakin asiassa, naiset ja miehet eivät ole kovinkaan erilaisia. Sitä on vain ajoittain vaikea nähdä/myöntää.

Katsoin koosteen. Ilman ääniä(kiitos sotku). Ja tuota, kyllä, kokemus lähentelee paljolti Wii tenniksen pelaamista ilman käsiä. Vissiin pakko tsekata joskus oikeastikin...

Silti, hyvännäköistä matskua. WarioWareen ei tietenkään kyllästy koskaan - sen avulla pääsin muuten feattaamaan videoon(yes!) - ja Epille pisteet kotiin orjallisesta naruhyppelystä. Tyylikästä, indeed! Ja Tuulistia en meinannut edes tunnistaa. Vähän se tietty hajottaa missata tämä "hauskin ja kaikin puolin paras miitti ikinä", Snakuli ja kaikki messissä, mutta aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta. Ehkä ensivuonna taas mestoilla.

Ei kun odottamaan TK:n blaxploitaatio-pätkää.

Raukka hourailet flunssan vuoksi. 

Itse suljet vain traumaattiset tilanteet pois mielestäsi.

Ei sillä eikä millään, mutta tämä ilmiö vaikuttaa pikkasen tutulta. *kröhhöhöhkolmensuorapuzzlebobblessahhöhköh*

Tiimari on ehkä maailman viimeisin paikka, josta lahjaa kannattaa hankkia kellekkään.

Pöh, siskollekin tullut sieltä vaikka kuinka monta lahjaa hankittua vuosien varrella.

Tiimari on kieltämättä vähän sellainen "ajatus on tärkein" -paikka(suomeksi siis: pakko ostaa jotain!!). Vaikka miksei sieltäkin jotain kivaa voisi löytää, hjuumorimielessä vähintäänkin. On sitä maailmassa kummallisempiakin asioita tapahtunut.

Kultaista keskitietä painottaen. Tyrkky ottaa pataan vähän turhankin paljon, mutta sieltä konsolin äärestäkään ei tule kukaan hakemaan. Baari-iskemiset taas ovat ihan oma taiteenlajinsa, ja ainakaan mulle se ei edes sovi, noin niinkuin hauskanpitoa vakavammaksi vaihtoehdoksi. Pidemmät jutut syntyvät aina pidemmällä aikavälillä, siinä elämän ohella. Sillä kyllä, ihminen tapaa normaalissa kanssakäynnissä uusia ihmisiä etsimättäkin. Mä oon ainakin sellainen hidas tykästyjä, joka tajuaa fiilaavansa sitä jotakuta kun kaikki muut ovat tajunneet sen puolestani jo aikaa sitten. Sitten tulee se paha vaihe, jossa pitäisi tehdä liikku. "Uuuh, mitkä ovat niitä parhaita iskurepliikkejä!?" Fuck dat, pyydä kahville. Mieluiten kasvotusten, tai soittamalla. Se on maailman universaalein tapa sanoa, että haluaisi porista kaksin ja tutustua paremmin. Ei se sen monimutkaisempaa tarvitse olla(heh, vaikka suattaahan siitä tulla sitäkin, jossain vaiheessa...). Ja jännitys kuuluu asiaan.

Nämä ystäviä-vaiko-enemmän-kysymykset taas ovat aina vaikeita. Valehtelematta suurin osa ystäväpiiristäni on naisia, ja siksipä on helppoa hämmentyä aika-ajoin sen jonkun erikoisemman kohdalla. Ja ihan varmasti monia hämmentä allekirjoittaneen aina-läheinen käyttäytymismalli. Kuten HeinZ siteerasi, elämä on. Helpointa olisi vetää tiukat rajat, ja etäisyyttä niin tarvittaessa, mutta se vaatii monasti pirun isot pallit. Status quossa on yksinkertaisesti helpompi lillua, mutta pidemmän päälle se ei vain toimi. Tälläkin hetkellä pitäisi tehdä yksi niistä vaikeista ratkaisuista, että pääsisi jonain näistä päivistä jatkamaan eteenpäinkin(eikä btw intti ja loputtomasti ajatteluaikaa ole auttanut yhtään). Uusi vuosi ja uudet tuulet, toivomma.

Jo jokin aika sitten poistin Police Squad -minisarjan sekä - voi kyllä! - Snakes On A Planen. Aivan hervoton pätkä. Tänään lähti lisäksi mukaan Ihmeperhe(vihdoinkin sopuhintaan) sekä ensimmäisen Rockyn Ultimate Edition. Onpahan jotain millä viihdyttää itseään joululomilla.

Kaikki devuina, sillä teräväpiirto voi imeä rektumia, ja lisäksi Incrediblessiä vaille kaikki Anttilasta. Siellä on tosi vaikea käydä löytämättä jotain loppumattomista ale-DVD-vuorista.

[Godfatherissa]

Haluaisin teettää ihmisille joulahjaksi sellaisia rintamerkkejä, joissa lukee "pidän suosituista asioista". 

Lisäksi pitäisi tehdä "olen erilainen" -pinssejä. Haluaisitko itse sellaisen?



Mulla on ihan kauhea tarve puolustella kaikkea matskua, mitä täällä vihataan. Godfatherissa on sellaista hiljaista ja aikansaottavaa tunnelmaa, joka vie taatusti mennessään kunhan mielentila on samanmoinen. Gladiaattori toimii varsin hyvin, ja omaa muutamia kivoja kuvallisia keinoja. LOTRit ovat pirun kauniita leffoja, niin katsoa kuin kuunnella. Butterfly Effectistä pidin jo sen takia, etten odottanut leffalta paskaakaan, mutta yllätyksekseni se toimii kuin Häkä-Häkkinen. Saving Private Ryankin on viihdyttävä elokuva vahvalla startilla ja - I dare you to laugh - koskettavalla lopulla. Requem For A Dream on niin ruma elokuva, että se vaikuttaa ja melkein itkettää. Lisäksi musiikki avittaa paljon, eritoten lopussa. 24 on edelleen toimintasarjojen kärkeä, ja sen idea on hyvä, vaikka kausitoisto on vienyt osan sarjan tehosta ja loistosta. Aliaksen eritoten kaksi ensimmäistä kautta ovat loistavia, sillä niissä pysyttiin edes suunnilleen maan rajassa ja kiinnostavia henkilöhahmoja avattiin mukavaan tahtiin. Shayamalanin tuotanto(ainakin Unbreakable sekä Kuudes Aisti) ovat hienon hämärää tarinankerronta, hyviä ideoita sekä kuvakeinoja, ja minä pidän myös niistä shokkilopuista. Signsikin toimii ihan jees, mutta ei nouse edellisten tasolle, ja siinä itse elokuvan hiljainen kulku on se mistä pidän.

Noh, ihan kaikesta en sentään pullikoi vastaan. Kymppikerhon paras puoli ovat tissit, Das Boot ei kiinnosta pätkääkään, Lostin katsominen jäi jo ensimmäiseen kauteen, eikä se sittemmin ole kiinnostanut, ja vaikka Salkkarit onkin viihdyttävää komediaa, en itkisi vaikka sen tuotantotiimi tuhoutuisi studiopalossa. Niin, ja Formulat eivät kiinnosta.

Paljolti olen kuitenkin ns. tykkääjä. Deal with it.

Siinä on sitä oikeaa joulumieltä!

[Abe's Oddyseesta ja/tai Exodduksesta]

Sellaisen kestohakuilmoituksen voin heittää, että jos joku haluaa luopua Oddworld-sarjan Abe's Oddyseesta ja/tai Exodduksesta, joko pleikalle tahi PC:lle, niin otan vastaan.


Fat chance, u know, mutta jokainen päivä on toivoa täynnä.

Heh, ostin/otin ihan CIB-kuntoisen Exodduksen (vain ympäryspahvi, jonka jossain huuto.netin kohteessa näin, puuttuu) parisen vuotta sitten silloiselta luokkakaverilta parinkympin velkoja vastaan. Tämän lisäksi sain mukaan vielä Crash Bandicoot 3:n ja MGS: Special Missionsin kera PS1 muistikortin, joten vaihtokauppa tuntui ihan kohtalaiselta.

Muttas... Itse peliä en pelannut pariakaan tuntia, joten voisin ehkä katsoa, viitsisinkö tuosta luopua. Pitäisi tosin varmaan pelailla hieman lisää, jotta voisi mitään päättää suuntaan tai toiseen. Yhtään mitään en lupaa, mutta mistäs sitä ikinä tietää.

Niin tosiaan, samana iltana kun hakuni tänne postasin, niin kävin huudossa kurkkimassa pitkästä aikaa, ja eiköhän ollut yksi kappale molempia myynnissä. Huusin sen enempää miettimättä pois, and now I feel fine. Paistaa se päivä joskus paskakasaankin.

Näin ollen sinun ei siis tarvitse lupaustasi lunastaa. Sen sijaan suosittelen tutustumaan peliin, sillä se on loistava. Tai sitten voit ilahduttaa zoukan elämää sillä.


---------------------------

Ja sitten, Scarf. Menikö PSP Frankille/huutoon, ei ehdi nyt etsimään näkyykö sitä siellä? Mulle nimittäin kelpaisi, kun on tuo oma paskana.

...kesken pelin ruutuun tulleet tilastot...

Indeed. Vielä kun nokkelana poikana hoksattiin, että pelin mennessä poikki oli vielä hyvin aikaa laukaista liukumaan kiekko laitaa pitkin hurjaa vauhtia, mikä johti siihen että statsien taustalla näkyvän (esimerkiksi) vaihtoaition ohi liukuu yllättäen kiekko, jonka perässä luistelee epätoivoinen tuomari saadakseen sen pirulaisen kiinni. Tämähän siis tarkoittaa, että kenttä ja halli statsien takana oli edelleen täysin reaaliaikainen!! Ja voi pojat että nauratti.

Perkele, heräsin taas vaihteeksi tässä kolmelta iltapäivällä. Tänäänkin oli tarkoitus tehdä vaikka mitä, kiertää kauppoja, lainata isän autoa pidemmille reissulle ym. Nyt ehdin pyörähtää tunteroisen kaupungilla, ja sitten jo illan treeneihin.

Joskus vihaan hyviä unenlahjojani.

Sehän tässä vaan on, että hyviä arvosanoja saa kyllä, mutta oikeasta kielitaidosta se ei sitten kerrokaan oikeastaan mitään. Kieltä, ja ruotsia muiden kielten mukana, pitäisi päästä kuulemaan ja ennen kaikkea puhumaan paljon. Koetin minäkin aikoinaan Tukholmassa hoitaa liikeasioinnit ruotsiksi, ja pääosin se onnistuikin ihan hyvin. Pari kertaa piti vaihtaa sormen lennettyä suuhun englantiin.

Vuosi ruotsitonta elämää onkin sitten aika lahjakkaasti tappanut sen pienenkin kielitaidon. Mitä nyt isän kanssa läpällä joskus puhutaan svenssonia, ja silloinkin keskustelun taso on lähinnä: Vad menar du nu!?

[The Sims]

Muutaman vuoden taakse pitänee mennä, ja yllättävästi alkuperäinen The Sims lienee varsin vahvoilla tässä. Viikonloppuaamut venyivät illoiksi, ja suunnilleen jokainen ilta yöksi, kun hoivailin virtuaaliminäni tarpeita, suhteita, ja ennen kaikkea sisustin kuin huomista ei olisikaan. Tuli ne shoppailuvalikossa soivat kepeät jatsiluritukset sangen tutuiksi. Nyttemmin en enää ole jaksanut pelistä innostua, niinkuin en kakkosestakaan alkuinnostusta pidemmälle.

Toinen lapsuuteni aikasyöppö on ehdottomasti NHL 98(myöskin PC:llä, sillä kerran minullakin oli hi-tech-kone...). Yksin, kavereiden kanssa, kavereiden kanssa tahi yksin. Milloin vain, aina saattoi pyöräyttää änärin käyntiin. Harppaus ysiseiskasta oli jotain aivan muuta, ja tämä peli kului vuosien varrella täysin puhki käymättä silti kertaakaan tylsäksi. Kokeiltiin aika lailla kaikki joukkueet, tiedettiin pelaajat, tehtiin omia kiekkoilijoita sekä joukkueita, treidattiin, simuloitiin, kehitettiin taktiikoita ja kiellettiin osa niistä liian epäreiluina, läpäistiin tusinoittain kausia, voitettiin Stanley Cuppeja, hiottiin asetuksia, koettiin monia tarkoituksellisia ihmeitä(kuten pelaaja-animaatiot, kun äijiä taklaa pleksistä läpi taikka vaihtoaitioon) sekä muutamia hupaisia bugeja(kiekko takakautta verkon läpi maaliin), tallennettiin hienoja, outoja tai muuten vain erikoisia pelitilanteita, kokeiltiin cheatteja ja - päivästä toiseen - pelattiin kuin pienet eläimet. Näin jälkikäteen katsottuna se touhu lähenteli jo kulttuuri-ilmiötä, ja oli sitä todellista sosiaalista pelaamista. Sen jälkeen eivät änärit olekaan enää paljoa viisaria väräytelleet. Liekö syynä lapsen innon ja enimmän urheilumielen katoaminen historian havinoihin, vai onko se paras kiekkopeli yksinkertaisesti jo koettu? Ken tietää, vaan ei kerro meille....

Luonnollisesti lukemattomat muutkin pelit, niin vanhemmat kuin uudemmat, ovat vieneet kymmeniä tunteja elämästäni, mutta nämä kaksi nousivat mieleni sopukoista ylitse muiden. Liekö vielä joskus tulee peli, joka polttaa aikaa kiireisen elämän keskellä yhtä tehokkaasti.

Elite Beat Agents.

Ensireaktio parin biisn jälkeen oli pettymys. Peli tuntui ihan kivalta, mutta ikävä kyllä vastaan pukkasi pelkkää perus rokkispoppisbiisiä, joka ei heilauttele viisaria suntaan taikka toiseen. Mutta sitten alkoi se oikean musiikin tulva: Y.M.C.A., Earth, Wind & Firen yksinkertaisesti ihana September, Jamiroquain Canned Heat, Material Girl... Selkeästi tällainen funkki- ja discomateriaali sopii peliin kuin hansikas. Toisaalta taas rokkibiisit kuten vegashenkeä huokuva Rock This Town ovat omaan keissiinsä sen verran täydellisiä, että niitä on todella hauska pelata. Yllätyksekseni totesin, että jopa yleensä varsin ärsyttävä Sk8er Boi toimi pelattaessa hyvin.

Stoorit vaihtelevat myös whatever-matskusta varsin hulvattomiin pätkiin. Village Peoplen tahtiin aarteita etsivä merikapteeni jaksaa huvittaa aina - vaikkakin In The Navy olisi ollut jotenkin natsaavampi valinta tähän chapteriin - ja vahingossa Atlantiksen löytävä öljysheikki pudotti myös. Juuri sopivaa dorkahuumoria niin pelitunnelman kuin kepän huolettoman sarjakuvaulkoasunkin huomioon ottaen. Kaikki jutut eivät kylläkään ole niin huikeita, ja itsekin häiriinnyin Pelaajan arvostelijan tavoin siitä keissistä, jossa pikkutytön isä lupaa tulla jouluksi kotiin mutta kuoleekin auto-onnettomuudessa. Mitvit!? Biisi oli kyllä ihan hieno, ja stoorikin muka onnellinen loppujen lopuksi, mutta ei tämä silti sovi joukkoon yhtään.

Paria biisiä vaille olen kaikki pelannut, ja yhden bonaribiisinkin, joita vissiin pari kolme ainakin löytyy. Nämä viimeiset alkavat olla jo aika infernaalisia, vaikkakin sanoitusrytmityksiin nojaava pelimekaniikka takaa sen, että biisi on aluksi todella vaikea, ellet osaa sitä ulkoa. Samalla tämä toimii tietty toisin päin: naputtelu käy kuin ajatus, kun työn alla on joku feivoriklassikko. Tähän asti olen ehdottoman tyytyväinen, ja nyt jää vain nähtäväksi kuinka kauan peli jaksaa pitää otteessaan.

"A fire breathing golem!!"

Velipoika tulee saamaan tämän joululahjaksi. Mistä tiedämme? Koska se sai pelata peliä päivän ennen kuin se pistettiin piiloon. Hakkasi samalta seisomalta kaikki biisit auki Hardilla. Palaute oli, että biisilista on helvetin kova ja peli itse haastavampi kuin kakkonen. Mäkin leimahdin tämän odotukseen, kun sain lukea biisilistan. Järkyttävän kova setti, varsinkin kun vertaa ankeahkoon kakkoseen. Ensimmäinen GH vie sitä aivan satanolla. Eniten olen innoissani Disturbedin, In Flamesin ja Lacuna Coilin tyyppisten poppoiden mukanaolosta. Pakko-ostoshan tämä on, mutta jää todennäköisesti joululahjaksi. Jollei sitä paketista löydy muuten vain(mikä ei veljen ja porukat tuntien olisi yllätys), ostan sitten itse. Ja syöksyn tietty veljen luokse kaksinpeli-iltamiin. Hauskinta viihdettä.

Kakkonen se on muuten edelleen hieman kesken, Hardilla jossain toiseksi viimeisessä ryhmässä menossa. Oh well, kai sitäkin joskus ehtii pelata.

Äeh, taas se aika vuodesta kun pitäisi alkaa miettimään, mitkä niistä pelaamistaan peleistä olivatkaan tältä vuodelta, ja vielä Euroopassa julkaistuja.

Koska Trials & Tribulations jää nyt pois, nousee Justice For All edustamaan pakollista Phoenix-kiintiötä listalle. Saa nähdä, mahtuuko Hotel Duskikin mukaan, sillä peli oli pienoinen pettymys, vaikka nautinkin sen pelaamisesta kovasti. Upea ulkoasu, hienot biisit ja osaksi juuri niiden synnyttämä letkeä tunnelma tuovat pisteitä. Helppous ja pikkusievyys vievät niitä.

Okami nousee listalle fo' sho', ja on todennäköisesti se number uno. God Hand on edelleen muoveissa, mutta kuulosti vähä siltä, että sitä on vähintäänkin kokeiltava ennen kuin tämän äänestyksen voi hyvällä omalla tunnolla pistää pakettiin. GH2:kin tietty kuuluu tänne, vaikkakin mulla on vahva kutina, että kolmonen vetelee sille kitaran perseeseen mennen tullen, ja palatessa vielä poikittain. Jospa sen saisi vaikka joululahjaksi, ken tietää.

Niin, ja sitten pitäisi vielä miettiä tuon Elite Beat Agentsin kohtalo, sillä ainakin tähän asti minulla on ollut sen parissa pirun hauskaa.

Muuta en tähän hätään keksikään. Loppujen lopuksi on tullut pelattua vähän, ainakaan uusinta pelimeininkiä, mistä voi aina osaksi syyttää inttiä. Tietty tuo konsolirajoittuneisuus PS2:teen ja kässäreihin syö myös. Toisaalta taas, olenhan minä esimerkiksi PSP:lle sekä ostanut että hakannut puhki vinon pinon vanhempia tuotoksia, joten kukapa näitä uusimpia edes tarvitsee? Ehheh...

Tuotapanoin, jätetään muhimaan, ja katsotaan mitä loppuvuosi vielä tuo tullessaan. Byggailen listaa jonain näistä päivistä.

Hahhah, koko kansan ketsuppipoika heitti tylyt. Propsit tippuu.

Abbahan on perhanan hyvää!

Varsinkin Funky Abba. Kiitos Nils Landgrenin Ruotsista tuli kerrankin jotain kaunista. Naisten lisäksi.


Nighwishista taas. Turusen ulostaminen poppoosta oli menetys, no doubt about it. Englantia Tarja ei kyllä osaa lausua pätkääkään, mutta so not, kun on Ghost Love Scoren kaltaisia rock-oopperoita. Holopainen kirjoittaa, Tarja viimeistelee, ja kertsi saa kylmät väreet aikaan joka kerta. Sellaiseen ei Anetella ääni yksinkertaisesti riitä. Toisaalta taas, nykyisellään Nightwishille jää silti upea musiikki, Marco(mad respect) sekä, noh, hyvä naislaulaja. Ei erikoinen, mutta ainakaan meikäläistä Anette ei ole myöskään alkanut häiritsemään. Turuselle taas jäi....tuota, Tarja. Niin ja epätoivoinen venyttely klassisten ja rockaavien fanilaumojen välissä. Tästä erästä pisteet Dark Passion Playlle, ja tämäkin oikeastaan pelkän Amaranthin perusteella. Lopullista tuomiota, kunhan saan DPP:n ostettua.

Pääasia on tietty lopulta se, että kaikki muistavat vihata Marceloa. Maisteri Intohimo Ahneus.

[Abe's Oddyseesta ja/tai Exodduksesta]

Sellaisen kestohakuilmoituksen voin heittää, että jos joku haluaa luopua Oddworld-sarjan Abe's Oddyseesta ja/tai Exodduksesta, joko pleikalle tahi PC:lle, niin otan vastaan.


Fat chance, u know, mutta jokainen päivä on toivoa täynnä.

Olin näissä hommissa aika myöhäisherättäinen. Kaikilla kavereilla oli megabileitä jo vuosia, ennen kuin itse otin ensimmäisen humalani. Kännääminen ei vaan kiinnostanut tarpeeksi, jotta olisi jaksanut hustlata hakijat, salailut, yöpaikat ynnä muut. Täysi-ikäisenä alkoholit saavat mukaansa sen rentouden, mikä niille kuuluu.

Edes jonnin verran holi nousi hattuuni ensi kerran joskus lukion alkupuolella kaverin luona muutaman siiderin muodossa. Munattomana homona vain säikähdin sitä tunnetta, ja aloitin rrraaauuhhhhallllisssen tissuttelun, kun tajusin että seisominen ain't steady no more. Oikeasti kännissä olin ensimmäistä kertaa paljon myöhemmin, yhtenä niistä baari-illoista jotka vain tapahtuvat(ja ovat muuten usein niitä hauskimpia). Tanssi/muotinäytös-keikka Viman kanta-asiakas-illassa, jossa oli mm. vapaa viinitarjoilu. Tämä yhdistettynä koko päivän heikkoihin syömisiin takasi tanakat pohjat. Muutaman jälkeen läksittiin lähimpään baariin yhden(1) korttelin päähän muutaman kaverin kanssa. Sillä matkalla tyhjeni skumppapullo. Baarissa lisää, jatkoilla lisää, uudestaan baarissa lisää, ja viimein bussilla kotiin. Jäin koululla pois, ja poljin sinne jemmatulla pyörällä viimeisen kilsan melkoista slalomia. Aamulla ensimmäinen ajatus oli se lähes surkuhupaisan toiveikas: "Jiah, ei krapulaa!" No ei varmaan, jos olet naamat kuin Nasse-setä. Tässä vaiheessa on muistettava mainita, että aamu kuului perjantai-päivälle, ja itsehän lähdin nohevana kouluun. Ensimmäisellä tunnilla se jysäri sitten iski. Koko päivän lounaaseen asti olin tunnollisena tunneilla, ja istuin välit vessan lattialla psyykaten itseäni olemaan hurlaamatta. Todennäköisesti elämäni pisin päivä. Kun ruokailussa uskaltauduin syömään, eikä safka tullut ylös, lähti fiiliskäyrä varovaiseen nousuun.

---------------------------------

Suhtautumiseni alkoholiin yleisesti on kuten käyttötapanikin: rento. Mulle on ihan sama onko joku absolutisti vaiko eikö, nämä ovat henkilökohtaisia valintoja. Kunhan ei vedä viinankäytöllään koko elämäänsä rännistä, it's A-OK. Itse otan joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta aina kohtuudella ja hyvällä mielellä. Hyväksi onnekseni nuppi kestää juomia melko hyvin, ja mega-krapulan eteenkin saa tehdä töitä hartiavoimin, joten tuopin äärellä ei tarvitse istua pelko perseessä. Sitäpaitsi, kun baarissakin käy lähinnä tanssimassa, alkaa jossain vaiheessa iltaa pakostakin maistumaan vesi viunaa paremmalta. Yleensä ainakin.

Kuten Melkin leiskautti, tiedän hallitsevani juomiseni täysin.



Peeäs. Otin tänään tykkilerin lopun kunniaksi saunan kera yhden Kopparbergin. Se on se ensipurasu. Tekisi mieli hakea jääkaapista toinen, mutten jaksa ähräytyä alakertaan. Univelka vetää petiin kuitenkin pian, jotenka ei tässä paljoa rentouttavia tarvita. Ehkä joku toinen kerta.

Jos joku välttämättä haluaa modata kuvan, jossa joulupukki kuolee Tappajahain leukoihin, niin harkitsen ottavani sen käyttöön pyhien ajaksi. Muuten mennään näillä.

Pirun kiireinen viikonloppu ollut, nyt ensimmäistä kertaa ehdin olla puolta tuntia pidempään kotona. Eikä sekään paljoa lämmitä, sillä normaalia aikaisempi inttiin lähtö kuumentaa jo persusta. Tukka pois, ja saunan kautta bussiin korkkaamaan Elite Beat Agents. Jo tulevana yönä startataankin sitten junamarssi Rovajärvelle kahden viikon tykkileirille. Siitä kun selviää, onkin koko paska jo loppusotaa vaille lusittu. Tänä vuonna joulu tulee tuntumaan paremmalta kuin koskaan.

Sitä odotellessa tietty toivotaan, että puolustusvoimilta loppuu tavalliseen tapaan määrärahat kesken, ja tykkifestit jäävät neljään päivään.

Herneitä ja rakkautta. Tavataan parin viikon kuluttua.

Tulisin mielelläni, mutta ainakaan tuo 15.12 ei millään sovi. Olen kyllä lomilla(loppusodasta, pow!), mutta on pakko olla Oulussa töissä tuolloin. Eipä silti, suurin osa joulukuusta on lomien kanssa varsin nihkeää, ja kaikin tavoin kiireistä aikaa, joten haaveeksi jäänee, vaikka päivä sattuisi vaihtumaankin.

Venaillaan seuraavaa kertaa. Ainakaan minun ei tarvitse ottaa pataan Halo 3:ssa.


Niin, ja se kooste on nyt ainakin saatava! Siinä tulee olemaan kaikkea: homostelua, purilaisia, pizzaa ja paskanjauhantaa, riemua ja pettymyksiä palkintojen muodossa...

...ja vissiin siellä on aina vähän pelattukin. Jätän dokumentaation osaaviin käsiinne.

Nyt taitaisi taas ne rauhoittavat Fraeonin perskarvat(sori) olla TK:lle tarpeen.

Ensinnäkin, Prince of Persia: Sands of Time on pirun hyvä peli. Väärässä ladossa meuskaat, jos pelaat sitä taistelun vuoksi. Se tunnelma, se akrobaattisen pelaamisen riemu. Menee mukanani pelihistoriaan. Seuranneet jatkarit kiinnostivatkin sitten suunnilleen yhtä paljon kuin kilo kivettynyttä mursunpaskaa. Taisteluun oli panostettu, ja peleissä oli muka kaikkea enemmän, mutta juuri edellämainitut puuttuivat. Bugit, ankeat kentät, ankea tyyli, ankea ranteet auki -länkytys ja helvetin rönsyilevä vaikeustaso tappoivat hyvän pelin.

Toisekseen - ja kaiken tämän sanon silläkin uhalla, että olen tästä iäisyyteen "todellinen homo" - Beyond Good & Evil ON hyvä peli. Kyllä, maailmassa on parempiakin, mutta pelaamisen arvoinen se silti on. Ennen kaikkea tässäkin pelissä on tunnelmaa, ja sitä pelasi mielellään. Taistelusysteemi oli ihan mielenkiintoinen, ja toimi, valokuvailu ynnä muu ylimääräinen tekeminen sopi pirun hyvin peliin ja kiinnosti. BG&E:sta huokuu sellainen, miten sen sanoisi, pieni viattomuus, mistä minä ainakin pidän. Nillityksen aivottomista ja persoonattomista hahmoista ja paskasta juonikulusta(josta minä itse asiassa pidin) ohitankin sitten erään viisaan miehen sanoin: so not. Johan olemme todenneet, että Link on vihreänuttuinen Tingleäkin kovempi hintti, Samus tyhkäpäinen poviblondi, Mario jonkun huumehörhön kehittämä huumehörhä ja MGS4:n vaippa-apina taas nerokkainta koskaan, joten eiköhän tässä sairaassa maailmassa ole tilaa kevyemmän viihteenkin hetkille Jaden ja Pey'j:n(liekö meni oikein...) seurassa. Ja sitäpaitsi, mihin on kenenkään helpompi samaistua kuin tyttöön, jonka isä on...sika?

Entäpä ne Splinter Cellit. Samppa kiinnostaa useimpia hahmona yhtä paljon kuin pakasteturska, juonet ovat melkolailla non-existenttejä(mitä nyt Chaos Theoryssa siitä ei ottanut mitään selvää) ja jatkareita tuli aivan liian monta aiva liian nopeasti. Se alkuperäinen peli-idea ja hiippailun viihdyttävyys ei kuitenkaan ole kadonnut minnekään - vaikkakin haalistunut massatuotannossa ikävästi. Ensimmäisen Splinterin CIA HQ -kenttä on täydellinen esimerkki Sam Fisherillä pelaamisen voimasta, kun se on parhaimmillaan. Jälleen kerran nämä pelit ovat kaukana täydellisestä, eikä niistä tarvitse pitää, mutta viihdyttäviä ne ovat(olivat...?). Hajoa siihen.

Niin, ja alkuperäisistä Raymaneista pitäisi kyllä osatat tipauttaa propsit.


Kaiken tämän painin jälkeen myönnän olevani TK:n kanssa melko lailla samaa mieltä. Ubisoft työntää rikollisen paljon paskaa markkinoille. Mutta niiden harvojen hyvien pelien ei pitäisi joutua kärsimään siitä, että niiden takana on Ubi. En minäkään vanhempiani valinnut(ei sillä että heissä mitään vikaa olisi). Silmät auki.

Tässä parin päivän toipilas-aikana en ole tehnyt mitään muuta kuin katsonut Canalia. Muun muassa seuraavia kuvia näin.

Mission Impossible III - Katsoin tämän jo aikanaan teatterissa, mutta olihan siitä jo hetki, joten toinenkaan katsomiskerta ei sen enempää takellellut. Tyylikästä toimintaa, ei kait siinä se kummempaa. Katsoin myös MI2:n pitkästä aikaa, ja pidän siitä enemmän kuin kolmosesta. Mitä nyt Tompan pitkä letti alkoi jostain syystä nyt ärsyttämään. Stoori toimii tässä monilta osin paremmin, ja mättö on massiivisempaa. Ensimmäistä kertaa tuli myös ajateltua pätkää katsoessa, että nimenomaan Woo on tämän ohjannut, ja ne kyyhkyset alkoivat huvittaa saman tien. Tyyli ennen kaikkea.

United 93 - Tämä leffa on tehnyt mieli katsoa jo pidemmän aikaa, ja nyt sain siihen viimein mahdollisuuden. Unitedin ehdottomasti paras puoli on se, että sen parissa unohtaa katsovansa elokuvaa. Kuvausta myöten tietyllä tavalla "rakeinen" ulkoasu ja neverheard-casting tekevät leffasta arkisen ja edesauttavat siihen syventymistä ja henkilöihin samaistumista. Hätä tuntuu aidolta ja koskettaa juuri siksi. Pidin.


Lisäksi tiirailin sellaisen House-jakson, jossa keissi meni kerrankin reisilleen. Aika hämmentävää.

Intissä rajana on vissiin 37,5 (vai olikohan se 38), että ottavatko osatolle vai ei. Jos on kuumetta vähemmän, mutta kumminkin on, niin saat vp:tä, mutta lepäät yksikössä, jos enemmän, niin osastolle lepäämään. Jos taas kuumetta ei ole, niin riippuen tilanteesta saat joko vmtl:ää tai kp:ta. Jos kuumetta ei ole, mutta olo on yhä paska, niin väritä tarinaa sen verran, että saat vmtl:ää, niin ei tartte leirillä rehkiä, mutta sinne toki joudut (toisaalta on mukavaa katsoa sivusta kun muut tetsaa ). VP:tä jos saat, niin saat rötvätä yksikössä. Viime vuonna intissä ollessani iski kuume ennen yhden leirin alkua, aamun takia sitä ei ollut paljon, mutta sen verran, että sain vp:tä ja rötväsin yksikössä kun muut lähti leirille. Kaikki riippuu sun huomisesta olostas, aamulla voi tuntua kohtuulliselta, mutta illalla voi yhä iskeä kuume. Leirillä toki pääsee pois. Jos kuumetta ei tänään enää ole, niin huomenna oot varmaan jo aika hyvässä kondiksessä, mitä nyt leirille lähtö voi vituttaa tavallista enemmän.

Niin, samapa se mulle olisi pyörinkö yksikössä vai osastolla, kunhan ei tarvitsisi luonnon helmaan kipeänä lähteä. Varsinkin kun kevyemmät vapautukset ei näillä meidän leireillä hirveästi lämmitä, sillä viestiyhteyksiä pidetään suurin osa ajasta yllä jopa tällä ampumaleirillä. Homman rasitus ei siis aseman perustamista lukuun ottamatta ole fyysistä, vaan perustuu tunnin parin uniin per vuorokausi. Sitä paetaan tuskin pelkällä vempalla. Toisaalta taas ihan turhan takia ei jaksaisi koittaa movettaa itseään ulos leiriltä, sillä varsinkin kovalla KESsillä ampuminen kiinnostaisi.

Vaan huomennahan se pitää fiiliksen mukaan katsella. Tänään on kuitenkin sen verran siedettävä ollut olo(kuumetta en esim. ole edes jaksanut mitata), että mahdollisesti lähdenkin leirille ihan normaalisti. Pitää sieltä hankkiutua av:lle heti jos kondis huononee.

vitun paskaa koko vitun paska

Niin, pahoja nuo pitkät lomat, kun takaisin tuleminen sattuu aina vaan enemmän. Sama hajota.

Tupla: miksi tyytyä yhteen?


Huomenna on sitten aika kokeilla intin terveydenhuoltojärjestelmän toimivuutta suhteessa koulutuksen laatuun. Napsahti ihan tehokas lentsu tähän viikonlopulle, ja ainakin eilen illalla kuumetta oli melkein 38 astetta. Nyt vaan tuntuu ikävästi - kyllä, ikävästi - siltä, ettei kuumetta enää ole, vaikka olo on silti hirveä. Mikäli tilanne on sama huomenna, jolloin olisi tarkoitus lähteä Vuosankaan ampumaleirille, niin fuck. Ellei kuumetta ole, saa terkkarilta enintään vemppaa(ja kilokaupalla Buranaa), mikä taas on yks kullin luikaus leiriolosuhteissa. Sinne joutuu kuitenkin, ja toiminnassa on mukana kuitenkin. VP:tä pitäisi saada, ja mieluiten viikoksi osastolle, että saisi oikeasti parantua. Tässä kondiksessa leirille lähtemisessä ei ole minkäänlaista järjen hiventä. Vaan kukas minua uskoo?

Joko ihmeparantuminen, tai kunnolla takapakkia. Nämä välitilataudit ovat paskaa. Saa nähdä painunko vastaanotolle onneani koettamaan, vai nielenkö räkää ja koitan selvitä hengissä.

Voi olla että tämän joutuu jonain näistä päivistä hommaamaan, pc:lle. Heh, jo moisen sanominen tuntuu hauskalta. Milloin lie viimeksi olisin pc:llä oikeasti pelannut, saati ostanut ihan aikuisten oikeasti sille peliä? Eniveis, uusi kone, uudet tuulet.

Korkea aikakin se tietty on, kun en ole HL2:sta testannut sekuntiakaan. Orange Boxin avulla pääsisi heti kunnolla räiskinnän makuun, ja sen lisäksi Portal kiinnostaa vietävästi. Team Fortressia tuskin taas tulee pelattua.

Luonnollisesti tämäkin saanee odottaa ensivuoden puolelle intin ja edelleen laittamattoman laajakaistan vuoksi. No, onpahan jotain mitä odottaa elämältä tulevaisuudessakin.