Kävin kaupungilla kuluttamassa viimeistä valalomapäivääni, ja nappasin parillakympillä Pelimiehestä DS:lle Another Code: Two Memories -seikkailun, käytettynä. Pidempään pitänyt tätä laittaa niillä HubiHubi-kupongeilla tulemaan, mutta enpä ole saanut aikaiseksi, joten kävi tämä näinkin. Varmaan mitä mainiointa viihdettä Phoenix Wright 2 -fiilistelyjen kaveriksi intin iltoihin.
Taitaa se aika kuitenkin jonkin verran poikainkin muistot kullata. Kyllä, esimerkiksi lukio meni todella vauhdilla näin jälkikäteen ajatellen, ja mieluummin minä siellä juoksisin kuin intissä(d'uh), mutta on siinäkin omat ikävät puolensa. Perus päivätöitä ei esimerkiksi tarvitse useimmissa tapauksissa tuoda kotiin, mitä taas koulu tekee päivittäin. Toisaalta koulussa päivien pituudet vaihtelevat ilahduttavasti, ja pystyyhän siellä sluibailemaan enemmän niin halutessaan. Melkolailla +/- 0.
Se, että Phoenixejä saa reilulla parilla kympillä, on ehkä oikeutetuin asia maailmassa. Hervoton hinta-laatu-suhde. Ikävä kyllä aina ei tosiaan ole näin.
Mitähän pelejä olen itse mahtanut ostaa DS:lle Suomesta, ja täyteen hintaan? Ekan PW:n ainakin, varmaan nelisen kymppiä, tosin siitäkin lohkesi osa pois, kun tein diiliä itse konsolia ostaessa. Super Mario 64 DS:stä maksoin kai myös melko paljon, mutta silloin oli yksinkertaisesti pakko päästä pelaamaan. Muutoin ostokset ovatkin sitten olleet joko tarjouksia, käytettyjä, muuten vain sopuhintaisia taikka importattuja, ja hintahaarukka on abouttiarallaa 20-30e.
Lähemmäs neljääkymppiäkin voi ihan hyvin tietyissä tapauksissa mennä, mutta sen yli ollaan jo punaisella alueella. Ja pahasti näyttää siltä, että nykyään kaikki täysihintaiset huutavat punaista. Noh, eipä taida uuden euro-DS-pelin tarvetta ihan heti tullakaan, kun tulevien pelien horisontin täyttää PW3. Niin ja kai sitä Zeldankin voisi poistaa.
Kävin pitkästä aikaa Playssa seikkailemassa, ja mukavana yllätyksenä osa Studio Ghibli Collection -pätkistä oli laskettu taas sieltä sikahinnoistaan vajaaseen kymppiin. Spirited Away ei sattunut olemaan näiden joukossa, mutta Totoro kylläkin, joten se lähti tulemaan. Ikävää vain, ettei leffaa pääse katsomaan vasta kuin kahden viikon päästä...
Myös Stargaten kausien hintoja oli pitkästä aikaa pudotettu, vaikkakin vain reiluun neljäänkymppiin. Hillitsin siis itseni toistaiseksi, sillä eipä minulla näinä päivinä olisi hirveästi aikaakaan katsella sarjaa. Supertarjouksia(tai vapautta) odotellessa.
Höh, varmaan se slimmi on vaan niin hiljainen, että kärpäsen pierutkin alkaa häiritä. Toista se on tuon kolossin kanssa, joka heti käynnistettäessä tervehtii uskollista käyttäjäänsä suunnilleen lentokoneen nousuun verrattavissa olevalla äänellä. Silloin on kotoisa olo.
Ranskalainen kevyen mielen komedia miehestä, naisesta sekä sugar-daddyista/mammoista. Naispääosaa esittää Améliesta tuttu Audrey Tautou, mikä olikin se suurin kannustin minulle ja parille ystävälleni astella tänään leffateatteriin tapausta todistamaan.
Aivan kuten Amélienkin tapauksessa, on avainsana tästä leffasta puhuttaessa "hyvä mieli". Toteutukseltaan arkisempi kuin A, mutta samalla vielä piirun verran huolettomampi. Varsin monessa kohtaa sai nauraa ihan ääneenkin, ja hymy oli huulilla suurimman osan elokuvan kestosta. Lisäksi tässäkin kuvassa on upean piristävää musiikkia. Ranskalaisia leffoja pitäisi katsoa enemmänkin.
Lisäksi 11.9. on meikäläisen syntymäpäivä, ja luonnollisesti jokaisen Jenkin lempipäivämäärä. Planeetat asettuvat linjalleen, biaiatch!
Uus KanYe on kyllä tsekattava, sen verran vakuuttavaa matskua julli on tähän asti pukannut ulos. Sinkku miellytti, vaikken ajatuksen kanssa olekaan sitä vielä kuunnellut. Jännä nähdä, mitä kaikkea historian hämäristä KW on tällä kertaa kaivanut sämpleihinsä. On muuten sanottava, että ajoittain nykyinen sämpläys-trendi alkaa hajottamaan, ja sielu huutaa tuoreutta, mutta hei: jos se hoidetaan näin tyylillä, ei lopulta kehtaa edes valittaa. Ja tietty fiilis on aina eri, jos lainattu matsku on perin pohjin tuttua tahi sitten tuntematonta, mutta parhautta.
En ostele paljon ollenkaan levyjä, mutta koska Queen iskee, niin ostin Anttilasta kaksi ensimmäistä kokoelmalevyä. Täytyy sanoa, että oli kiskurihinta...
Itsekin tsekkailin vuoden alussa noita Queenin kokoelmalevyjä, aika yllättävää että niistä kehdataan pyytää vieläkin kahtakymppiä. Siksi päädyinkin kolmen CD:n The Platinum Collectioniin jonka sain CDonista silloin muistaakseni 29€ hintaan. Kolmannelta CD:ltä löytyvät mm. keikkataltioinnit THE SHOW MUST GO ON (feat. Elton John) sekä UNDER PRESSURE (feat. David Bowie) ja todella hyvä Fugees-remix ANOTHER ONE BITES THE DUSTISTA. Worth every penny.
Sama puketti löytyy meikäläisenkin hyllystä, ja onhan se ehdottomasti paras tapa poistaa Queenin parhaimpia. Alkuperäisiä ei silti lyö mikään, vaikka esimerkiksi Fugees-pläjäys ihan mielenkiintoinen tapaus onkin.
Ensiviikko hajottaa, koska silloin alkaa armoton tetsaus ja viikonloppuna mennään Vuosangan ampumaleirille ja poletaan sieltä n. 80km takaisin.
Samma här. Tämä viikko oli rasitusasteeltaan "palauttava", ja sen huomasi. Ensiviikko tietty on sitten jotain mallia "überraskas", ja tuo pyörämarssi Vuosangasta kruunaa kaiken.
Heheh...olenpa iloinen, että meikäläiset ei pyörää nähtykkään...
Niinno, itse taas arvostan sitä, etten hyvin suurella todennäköisyydellä joudu koskemaan suksiin kertaakaan(olettaen että palvelus jää puolikkaaseen).
Uutta puhelinta alan katselemaan nykyisen ottaessa lopputilin. Pari kertaa on tosin jo onnistunut säikäyttämään, kun tärinä on yht'äkkiä lakannut toimimasta.
Omassani sattui yhteen väliin sitä, että se ikään kuin dismissaa ääniasetukset ja päättää tuutata puhelimen soidessa ulos jotain Nokia Tunea tai muuta yhtä järkyttävää. Menee meinaan hetki jos toinenkin, ennen kuin tajuaa sen olevan oma puhelin joka soi, kun näin käy. Jälkeen päin asetuksia selatessa kaikki kuitenkin vaikuttaa olevan kunnossa, enkä vieläkään tiedä mikä kännykän softassa menee noina hetkinä pieleen. Nyt sitä ei kuitenkaan ole sattunut pitkään aikaan, ja muita vikoja 3220 ei vielä ole esittänyt.
Kohtalo haraa vastaan, ja pakottaa kituuttamaan eteenpäin 300-penalla ja modeemiyhteydellä. Pitäähän sitä nyt jonkun pitää yllä vanhoja perinteitä, jotteivat aivan pääse unohtumaan.
Itse arvostan pelissä kuin pelissä syvällistä tarinaa, mutta kun on yhtä Mario- peliä pelannut, on pelannut kaikkia tarinan osalta. On se vain käsittämätön asia, että miten Nintendon annetaan aina mennä tuossa siitä missä aita on matalin. Antaisivat apinalle kirjoituskoneen, niin sieltäkin irtoaisi takuulla syvällisempi tarina.
Hehheh, minä en ainakaan millään osaa kuvitella Marioa, jossa olisi oikeasti syvällinen ja ennen kaikkea uskottava tarina. Miten näillä hahmoilla sellaisen muka edes rakentaa? Toinen seikka on tietenkin se, että vuosien saatossa on tottunut siihen, mitä Mario edustaa(eritoten kotikentällään, loikintapuolella): rautaista pelattavuutta, loistavaa kenttäsuunnittelua ja yksinkertaista riemua. Ja sitä kaikkea NSMB:kin tarjoaa. Se oli lyhyt ja helppo, mutta sitä on pirun mukava pelata, enkä minä ainakaan tällä haavaa osaa vaatia enempää.
Seuraavalta 2D-Mariolta voikin sitten jo odottaa vähintään Mario Worldin kaltaista laajuutta, parempia power-uppeja, entistä hullumpia kenttiä ja muuta pientä, mutta ne peruselementit ovat edelleen sitä samaa. Ja niin sen kuuluu ollakin.
Tuossa vartti sitten kääntyi uusimmasta Potterista takakansi näkyviin. Loistava kirja, minkäs sille voi. Lähti vauhdilla käyntiin(asia, mitä parilta viime kirjalta jäin hiukan jopa kaipaamaan), ja loppui samalla tavalla. Välissä riitti pohdittavaa, naurua, vauhtia ja niitä vaarallisia tilanteita.
Juurikin se. Kannattaa sitten muistaa, että kyseiset soundarit ovat alkuperäisistä Phoenixeista, joten ykkösen vitoskeissiä ei tueta, ja muutenkin biisien saundi on parissa tapauksessa - ellen sitten vain kuvittele - piirun verran DS-versioita yksinkertaisempi. Se tärkein kuitenkin löytyy, ja kuuntelu maistuu.
8.8. olisi pitänyt tulla varastoon tämän nykyään tilauksessa olevan mallin(kerran olen siis jo vaihtanut edellisen kadottua taivahan tuuliin, ja sitä ennen tietty toimituspäivän siirryttyä usean otteeseen), ja kun nyt viikonloppuna saavuin tarkistelemaan tilannetta, niin - kappas vain - siirtynyt oli taas. Positiiviseksi voitaneen lukea, että toimituspäivän kohdalla seisoo nyt 13.8. eikä siirtymä siis ollut kovinkaan merkittävä. Ehkä tämä kilpajuoksu vielä joskus loppuukin. Toistaiseksi en kuitenkaan jaksa odottaa jännityksellä mitään muuta kuin sitä, mikä seuraavaksi menee vikaan.
Maanantai onkin sopivasti vielä vapaata intistä, niin saan eturivin paikan uusimpaan syyhyn olla antamatta allekirjoittaneelle koskaan mahdollisuutta päivittää tietoteknistä laitteistoaan.
Ihan näppärä vehje, ja kestänyt jo useamman vuoden. Sain aikanaan joululahjaksi, ja ensimmäinen asia mitä kännykälläni koskaan tein oli noiden kylkien vilkku-ammari-valojen kytkeminen pois päältä. Ne kun unohtaa, niin malli on melkein tyylikäskin, ja ominaisuuksiltaan riittänyt enemmän kuin hyvin. Itse modaamani takakuori(ovat siis vaihdettavia) kestää aikaa ja lämmittää mieltä. VGA-kamerallakin saa yllättävän hyvää kuvamatskua, vaikka veikkaan, että vaikkapa koneelle upattuna totuus näyttäisi huomattavasti karummalta. Muutama muisto tähän on kuitenkin kertynyt.
Uusi puhelin kelpaisi jo kyllä, mutta kun ei sille mitään pakottavaa tarvetta ole, niin veikkaan etten saa aikaiseksi ennen kuin tämä vanha on viimeisenkin henkosensa vetänyt. Mikä sellainen puhelin sitten olisi, ei mitään hajua. En ole enää vuosiin ollut perillä uusimmista kännykkämalleista. Nokiassa tulen kyllä pysymään, ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että tiettyihin käyttöliittymäominaisuuksiin on akkustomoitunut suunnilleen kuten omiin käsiinsä, eikä erilaisiin ratkaisuihin huvita enää edes tutustua. Niin kauan kun ei tiedä paremmastakaan, status quo riittää kyllä.
Ja eipä silti, kännykän extraominaisuudet ovat aina olleet minulle toisarvoisia, yhteydenpitoväline se kuitenkin on. Onhan se kivaa, että puhelin näyttää ja tuntuu hyvältä, tarjoaa hätää varten netiin pääsyn, omaa kameraa tahi soitinta ja on personoitavissa, mutta oikeasti näitä kaikkia ei tosiaankaan kaivata. Pari ensimmäistä ovat melkein ne tärkeimmät, sen ohella luonnollisesti, että soittaa ja viestiä voi.
- Coopper-testissä varuskunnan ennätyksen NASSE PÄÄSSÄ tekevä luutnantti (klassikko)
Tämän minäkin olin jopa kuullut. Taisi sillä olla täysi suojavarustus muutenkin.
Parasta on silti se kuuluisa jarru, jota MUKE ruokiinsa laittaa pitääkseen himokkaat soltut ja kertasinkonsa kurissa. Herättänyt varsin paljon keskustelua meidänkin tuvassa, ja on jo kehittynyt hupaisaksi insideriksi, kun joku ilmoittaa mitä hulluimmassa tilanteessa jarrunsa pettäneen. Ja sitten kikatellaan. Lisäksi legenda tuntuu muuttavan muotoaan läpi vuosikymmenten, sillä isoveljen aikana jarrua oli vain jälkiruokakiisselissä, nyt jo kaikissa ruoissa.
Ensiviikko hajottaa, koska silloin alkaa armoton tetsaus ja viikonloppuna mennään Vuosangan ampumaleirille ja poletaan sieltä n. 80km takaisin.
Samma här. Tämä viikko oli rasitusasteeltaan "palauttava", ja sen huomasi. Kevyttä johtaja- ja aseenkäsittelyrastien kiertoa, futista, venyttelyjä, tietty valaa varten sulkeisia(ja hiki virtaa) ja, noh, parin tunnin päiväunia aina silloin tällöin. Näin sen pitäisikin mennä. Ensiviikko tietty on sitten jotain mallia "überraskas", ja tuo pyörämarssi Vuosangasta kruunaa kaiken. Ja sitten tietty se toinen viikko heti perään. Ikävästi ehtinyt viime viikkoina tottua siihen, että kotiin pääsee joka viikonloppu.
Mullahan kävi lisäksi sellainen munkki, että pyörän penkistä on kiristysruuvit paskana, joten se flengaa ihan miten sattuu etu-taka-suunnassa. Ja koskapa penkki on sen mallinen, että siinä istutaan nimenomaan takapainoisesti, eikä mun penkki sitä kestä, niin olen jo parit ampumaratareissut polkenut penkin terävä kärki perseessä. Miellyttävää? Hell-fucking-no. Pakko selvittää, löytyykö valtiolta varoja heittää mulle parit uudet mutterit.
Odotusten perusteella ainakin nelonen oli Japanissa pettymys. Peliä odotettiin hartaasti, mutta se ei todellakaan yltänyt Phoenix-trilogian parhaiden pelien tasolle. Tästä syystä pelottaa todella paljon T&T. Sitä kun on odotettu länsimaihin ehkä liiankin hartaasti.
Meh, nelonen on jo ihan eri juttu tällaisena vuosien päästä tehtynä jatkarina alkuperäiseen sarjaan. Vaikka odotan ja toivon minä siltäkin aikanaan laatua. Kolmonen kuitenkin on sellaisessa kulminaatiopisteessä juonikulun suhteen, että jo nyt on perkele jos se oikeasti pettää. Ei tämän luokan saagaa voida päättää huonosti.
...tai jos niin, niin saatan hyvinkin hajota ja hypätä.
EDIT. Soittelin aamuni ratoksi loopilla Play-Asian extralevyn viimeistä raitaa tuntemattomine biiseineen(ks. Levyostokset), ja oli pakko katsastaa nuo pari T&T-traileria, kun en niitä vielä ollut nähnyt(ja voitte hyvin kuvitella millaisen työn ja tuskan takana moinen oli näillä laitteilla), ihan vain varmistaakseni, että ovatko kyseiset kipaleet siitä. Ja ovathan ne. Jummijammi miten toimivaa matskua. Kitarassa on tunnetta. Väittäisin, että ainakaan tällä saralla kolmonen ei tule pettämään.
Hullua, miten tätä parin ekan Phoenixin soundtrackia kuunnellessa mielessä vilisee kokoajan biisien mukanaan tuomia pätkiä niin hahmoista kuin dialogeista, ja kasvoilla kareilee vähänväliä hymy. Kai ne pelit sitten jotenkin ovat vaikuttaneet, emmie tiedä...
Pitänee varmaan pelata vielä kakkosen viimeinen episodi läpi ennen kolmosen tuloa, odotusta hellittämään ja fiilistä nostattamaan.
Tilasin juuri parin ekan Phoenix Wrightin yhdistetyn soundtrack-hässäkän. Tarvi sitten aina pelata jotain keissiä läpi(mikä on kyllä parasta viihdettä), kun haluaa tunnelmoida biisejä. Play-Asia, vajaa kolmekymppiä.
Tämä oli viikon aikana tullut, ja iloiseksi yllätykseksi Play-Asia oli pakannut mukaan hiukan extraa. Paketista löytyi itse soundtrackin lisäksi yksi kymmenen raidan cd, joka sisältää suunnilleen kaikki sarjan efektiäänet(varsin häröä kuunneltavaa tällaisessa paketissa) sekä japaninkieliset huudot muutamalta asianajaja-ystävältämme. Lisäksi levyn neljä viimeistä kipaletta ovat erilaisia remixejä muutamasta pelin teemasta, ja niissä on käytetty ihan soittimiakin kitarasta lähtien, sekä konebiittejä ja muuta. Seassa oli muun muassa Mayan teema kokonaisuudessaan, sekä sellaisia medley-tyyppisiä koosteita maustettuna ties minkälaisilla eteerisillä efekteillä. Tulos on varsin hieno, ja kummallinen. Biisit ovat kuitenkin lyhyitä, joten ei niistä ihan järkyttävästi riemua revi. Viimeinen raita sisälsi useitakin täysin tuntemattomia, mutta yksinkertaisesti loistavia biisejä, todennäköisesti maistiaisena tulevasta/tulevista. Kolmonen, odotan yhä.
Vielä melkeinpä riemukkaampi lisäri oli kummallinen muovitettu paperinippu, josta paljastui - voi kyllä - suorat valmiiksi väritetyt mallit 3D-paperihahmoille Phoenixista, Mayasta sekä Edgeworthista. En voinut olla naurahtamatta, kun tajusin mistä oikein olikaan kyse. Nämä on kyllä pakko askarrella joskus, ja laittaa kunniapaikalle. Kuvaakin pitänee pistää, kunhan jaksaa. Jokatapauksessa, pienestä sitä ihminen voi näin viikonlopun alla tulla iloiseksi.
Itse pääshowta soittelen parhaillaan, kakkosen biisejä suoraan kun ykköstä tuli ihan vastikään pelattua, ja luonnollisesti levy sisältää pirun hienoa musiikkia. Tiesin mitä ostin, ja tyytyväisyys on taattu.
Pohjois-Suomen Viestipataljoona, 2. Viestikomppania. Kasarmi viidellä siis, ihan siinä Sotkun vieressä. Jännää ettei vieläkään olla törmätty, edes Sotkussa tahi ruokailussa(missä työ tietenkin voitte käydä ihan eri aikaankin).
Ei armeijassa niin kamalaa ole kuin voisi kuvitella, mutta en minä siellä olostani paljoa nautikaan. Ampuminen on ihan veikeää hommaa, tetsaus perseestä(polvet ei kestä konttamisia tahi ryömimisiä laisinkaan, mutta mitään varsinaista vaivaa mistä valittaa AV:lla ei myöskään ole, joten fuck), ruokailut selkeästi päivien kohokohtia ja alikessut paljolti varsin hyviä tyyppejä, samoin kuin tupakaverit. Niiden kanssa huulen nakkelu on kyllä se elementti, joka pitää pään kasassa parhaiten. Eniten mua silti rassaa intissä se, että aina väsyttää. Vaikka yleensä saakin nukkua sen reilut seitsemän tuntia, ei se kaiken sen tekemisen ja omien hullujen univaatimusten keskellä tunnu riittävän mihinkään. Parikymmentä minuuttia tyhjää -> lattialle nokosille. Sama efekti tietty jok'ikisellä oppitunnilla(ei sentään lattialle).
Alkuviikko ja morttileiri oli kyllä yyberperseestä. Miksi? Koska Kajaanissa sataa aina. Se on jotain ihan uskomatonta. Vaikka jumalauta paistaisi aurinko pilvettömältä taivaalta, sataa silti. Ja jo kahden päivän leirin jälkeen jokainen vaatekappale on läpimärkä, tetsauksen ja miinankaivuun vuoksi paskaa on joka paikassa, väsyttää, palelee ja pakissa kasvaa sammalta. Viikon leiriä samoissa fiilareissa en halua edes ajatella. Toisaalta taas, olihan se pirun hienoa päästä sieltä viimein takaisin kassulle. Se fiilis lämmitti kyllä, vaikkei siltikään tuntunut kaiken sen vitutuksen arvoiselta. Ja ei olisi kyllä uskonut, että joskus olisi iloinenkin sen kasarmin näkemisestä.
Toivotaan ja rukoillaan puolen vuoden palvelusta, jo ihan senkin takia, että kevätkaudella on siviilimaailmassa työ- ja muita asioita, jotka vaativat läsnäoloani, mutta ultimately, piisaa mulle puoli vuotta muutenkin. Kaikki nämä syyt olen sanonut luutnantille haastattelussa - samoin kuin muille asiasta tiedustelleille - ja nyt sitten odotellaan yrittävätkö ne mua AUKkiin silti. Hanttiin tulen laittamaan, mikäli näin.
Voisin turinoida enemmänkin, mutta lomakyyti odottaa. Takaisin arkeen. Onneksi viikko tulee tosin olemaan lyhyehkö, kun perjantaina on vala ja pois pääsee jo kolmen jälkeen. Lomaa odotellessa.
Peeäs. Ainiin, ensiviikolla onkin sitten luvassa hellettä. Vaikka sade onkin hajottanut viimeaikoina, niin tuskinpa sulkeisissa on hienoa 27 asteen lämmössäkään. Kajaani - äärimmäisyyksien tyyssija?
Suosittelen kaikkia suuntaamaan nyt kesän viimeisten päivien kunniaksi Suomen uljaaseen Kajaaniin, ja majoittumaan Kainuun Prikaatin lomakeskukseen. Kaikki mitä tarvitset, heti kättesi ulottuvilla:
- Kajaanissa on vuosisadan kostein kesä meneillään, ja virkistävää sadetta saadaan joka päivä ja joka yö, usein jopa auringonpaisteen kera, joten Kajaani todella tarjoaa jokaiselle jotain.
- Koe kulttuurijäännöksiä Prikaatin alkukantaisten tapojen parissa. Siivousta 2-3 kertaa päivässä, ovet avoinna 90:n asteen kulmassa, taskut kiinni, kaulukset kuntoon, kättä lippaan ja vasemmalla portaisiin. Riko arkesi ainutlaatuisella tavalla!
- Liikuntamahdollisuudet ovat rajattomat. Prikaati tarjoaa käyttöösi maksutta kilokaupalla varusteita, jotka voit pukea päällesi ja lähteä Kajaanin sateisiin metsiin virkistävälle kävelylle. Kuntosi kohoaa takuulla, ja olosi on hyvä.
- Tuvista löytyy kaikki majoittumiseen tarvittava: sänky ja kaappi tavaroillesi, sekä pöytä jolla ei saa istua. Televisio ei kuulu varustukseen, mutta sitä voi käydä katsomassa erillisessä TV-tuvassa, öisin. Katselurauha on siis taattu, ja ei näin viihtyisässä kohteessa olisi kuitenkaan malttanut nukkua.
- Ruokatarjonta on ensiluokkaista. Näkkileipää niin paljon kuin jaksat sydä, monipuolisia pääruokia ja ilmastoon sopivasti vetistä salaattia. Leiriolososuhteissa voit kokea loppuviikon erikoisuuden, everybody-sopan, joka kokoaa viikon parhaat kulinaristiset nautinnot yhdeksi riemuisaksi kokemukseksi. Eikä siinä vielä kaikki! Erikoislahjana juuri Sinulle, Prikaati tarjoaa kaupanpäälle aamupuuron muodossa koko päivän tarpeiksi JARRUA!
Varaa siis oma paikkasi hetimiten. Pidempää lomaa kaipaaville on tarjolla hulppea 362 päivän lomapaketti, kiireisemmät taas voivat viettää Prikaatilla vain 180 päivää. Erikoispyynnöstä myös 270 päivän paketit ovat mahdollisia.
Mielummin ostan tietty alkuperäisiä, mutta vahingossa(esim. Playsta) hyllyyn eksyneitä Platinumeita en kyllä ole jaksanut alkaa ostamaan uusiksi ihan vain kannen vuoksi. Vaikka olenkin joskus niin itselleni vannonut tekeväni. Platinumeina taitaa löytyä ensimmäinen Splinter Cell, God of War, SSX3 sekä PSP:n LocoRoco.
PS2:n Platinum-kannet uusittiin muuten jonnin aikaa sitten, ja uusi design on itse asiassa vielä rumempi kuin ennen. Onneksi moinen ei silti vaikuta pelikotelon päätyyn, joten pelihylly näyttää jotakuinkin skarpilta.
Hihhih, musta tuntuu etten kirjoittele nykyisin laudalle mistään muusta kuin Phoenixista. Oh well, kyllä sarja huomionsa ansaitseekin, joten TAKE THIS!:
Selväähän on, että kyseiset pelit iskevät allekirjoittaneeseen kuin miljoona volttia. Hahmogalleria pursuaa ikimuistoisia, rakastettavia ja vihattavia hahmoja, suunnilleen jokaisen keissin juonikulku on jotain ihan muuta ja loppuratkaisut räjäyttävä pään poikkeuksetta, pelaamien on vaivatonta ja julmetun koukuttavaa, tunnelmat vaihtelevat hetkessä hersyvän hauskasta surulliseen, yllättävään, pelottavaan, hermostuttavaan tahi mihin vain, ja taas takaisin, ja kaiken kukkuraksi näitä jaksaa pelata aina vain uudestaan. Jos joku vielä kehtaa vaatia enempää, heilahtaa sukkasaippua ja vauhdilla.
Niin, ja sitten ne musiikit. Jumaleissöns. Jokainen kappale(eritoten ensimmäisessä osassa) sopii tilanteeseen ja tunnelmaan täydellisesti, ja vahvistaa sitä entisestään. Innon väristykset kulkevat selkäpiissä edelleen, kun oikeussalissa alkaa Objection-teemaa laulaa. Kakkososa esitteli joukon uusia kappaleita, muutaman vanhan sekä pari remiksausta(kuten Mayan teema). Oikeussalitarjonta oli varsin kohdallaan tässäkin osassa, mutta ikävä kyllä sydän oli jo menetetty niille alkuperäisille. Yksi erikoismaininta on kuitenkin annettava: kakkosen ns. onnellisen lopun teema keissin ratkettua on aivan järkyttävän kaunis kappale, ja meinaa tietyissä yhteyksissä kovastikin tuoda tippaa linssiin. Beautiful.
Kokonaisuutena kakkososa oli luonnollisesti loistava peli, mutta jää minunkin mielestäni piirun verran jälkeen ykköseen verrattuna. Ensimmäinen PW on vain niin tasapainoinen kokonaisuus, että sitä on melko lailla mahdoton ylittää. Toisaalta taas, kakkosen viimeinen keissi vei koko tarinallisen tarjonnan aivan uudelle tasolle, ja tuotti ihan uudenlaisia tunteita.
Kolmonen onkin jo ennakkotilattu, ja ensikuu on taatusti odotetuin pitkään aikaan. Jännittää ihan pirusti, mitä pelillä onkaan annettavanaan: uutta upeaa musiikkia, viisi tiukkaa keissiä, läjän uusia hulluja hahmoja sekä lastittain vanhoja ystäviä, entisestään Phoenixin tarinaa syventäviä tapauksia Mia Fayn kanssa ja paljon paljon muuta. Koko alkuperäisen trilogian päätös, nimetty vaatimattomasti sanoin The Magnificent Turnabout, tulee taatusti laajentamaan mieliä ihan uusiin sfääreihin. Jos jo kakkososan Grande Finalé oli mitä oli, en melkein uskalla ajatellakaan mitä Trials And Tribulations voi tarjota. Elämä on paussilla juuri nyt, jäljellä on vain odotus.
Mitä taas tulee nelosen Apollo Justice -aivopieruun, niin nauroinhan minä sille kun ensikerran kuulin. Kornius sai juuri uuden merkityksen. Toisaalta taas, mitä muutakaan tältä sarjalta enää voi odottaa? Jos käännös tosiaan on tämä, täytyy vain olettaa sen olevan erittäin vahvaa itseironiaa. Huumoriahan tästä tullaan pelissä repimään fo' sho'.
Nyt vasta oikeasti tajuaa tämän homman vaikeusasteen. Mutta eipä mitään, day 1 luovittu läpi esimerkillisesti!
Hahhah, on kait se nyt selvä, että kun tällaista koetta tehdään ihan vaan kokeena kokeen vuoksi vuoksi, ei ajattele paljoakaan mitään muuta. Hence all the drama.
Vuan onnea nyt silti. Kyllä tämä topikki darralukemisesta käy.
Paras sitcom koskaan. Tyylilleen uskollinen alusta loppuun, ja kaiken kukkuraksi kasarimeininki uppoaa allekirjoittaneeseen kuin häkä. Suurimman osan Smithin vaatekaapista sarjassa omisin hetkessä, mikäli mahdollista. Läppä on yksinkertaisesti hervotonta, ja kestää niin aikaa kuin katselukertoja. Monissa tapauksissa huulet on vielä kiinnitetty silloiseen julkkis- tai politiikkarintamaan, ja näiden jekkujen löytäminen on erityisen palkitsevaa. Castingikin hipoo täydellisyyttä, ainoastaan Vivianin näyttelijän vaihtuminen sarjan puolivälissä voitaneen laskea tyylirikoksi, oli syy mikä tahansa.
Näytä kirjoitukset
