Tuli hankittua uusi Apple TV 4K ja AirPods Pro -kuulokkeet, kun alkoi tympimään tuo töllön ja Plexin surkea yhteispeli. Aina on jokin pielessä.
Apple TV päälle, tvOS 15:n beta koneeseen ja Infuse Pro -aplikaation vuositilaus (10e/vuosi) vetämään. Syksyllä ilmestyvä tvOS 15 tukee AirPods Pro/Max -kuulokkeilla tilaääntä, joka toimii erinomaisesti. Kun päätä kallistelee, niin ääni tulee eri suunnasta - kuin ympärillä olisi kaiutinjärjestelmä.
Infuse puolestaan on kaiken hypen arvoinen: käyttöliittymä on upea, kaikki pätkät (myös Blu-ray ISO:t, jotka eivät toimi Plexillä eivätkä LG OLED:in omalla soittimella) toimivat mukisematta alkuperäisellä kuvanlaadulla ilman bufferointia eikä Macilla tarvitse pyörittää mitään mediaserveriä, vaan riittää, että avaat jakoasetuksista haluamasi kansion jakoon. Myös Blu-ray lättyjen sisäiset tekstitykset toimivat täydellisesti, toisin kuin Plexillä/LG:n soittimella. Dolby Visionia en tosin saanut tälläkään toimimaan The Matrixissa enkä Léon The Professionalissa. Toimii ilmeisesti vain single layer Blu-ray -levyillä. Myöskään AirPods Pro -tilaääni ei ainakaan vielä toimi, mutta eiköhän tuohonkin tule tuki syksyllä.
Apple Music tukee nykyään myös tilaääntä, mutta jostain en saa sitä toimimaan AirPodseilla. Pitänee odottaa virallista tvOS 15 -buildia. Mutta iman Atmos-tukeakin lossless-biisit kuulostavat mykistävän hyvältä AirPods Pro -kuulokkeilla ottaen huomioon miten pienet rimpulat nämä ovat.
- Parhaat face buttonit, mitä olen näpytellyt: ne ovat supernopeat ja -responsiiviset, toisin kuin Series X:n napit, joita saa painaa helvetin syvälle, ennen kuin toiminto rekisteröityy
Ottaa muuten pannuun tuossa uudessa Xboxin ohjaimessa tuo. Välillä painallus jää kokonaan rekisteröitymättä ja jos nappia painaa reunasta se ei välttämättä ota ollenkaan vaikka sitä survoisi kuinka. Itellä on kaksi ohjainta ja molemmissa sama ongelma. Ihan käsittämätöntä.
Juu, samaa paskaa se on kaikissa Xbox-padeissa. Elite-ohjaimella ei onneksi tarvitse hirveästi face buttoneihin koskea, mutta silläkin on ko. ongelma olkapäänapeilla. Olisi mielenkiintoista tietää, mihin ne tuotekehitysrahat ovat oikein menneet.
Kävin hakemassa huvikseni mustan DualSensen Xboxille, kun tuo kerran toimii Titan Two -adapterilla.
Mietteitä:
- Erinomainen ristiohjain - Parhaat face buttonit, mitä olen näpytellyt: ne ovat supernopeat ja -responsiiviset, toisin kuin Series X:n napit, joita saa painaa helvetin syvälle, ennen kuin toiminto rekisteröityy - Symphony of the Nightin shield dashing onnistuu kunnolla, mikä on minulle ultimaattinen face button -testi - Kevyt ja mukava kädessä - Jälleen kerran Sony vie Microsoftia kuin pässiä narussa deadzonejen suhteen: Apexissa voin laittaa deadzone-asetuksen vaikka 2% ilman sen suurempaa driftiä, Xbox-ohjaimella driftiä alkaa ilmaantua selvästi jo yli 5% jälkeen - Titan Two -adapterilla saa nostettua USB:in polling ratea 1000Hz:iin, joten ohjaimen input lag saattaa olla jopa 1ms luokkaa Xboxilla, mutta tästä en mene takuuseen - Vaikka Xbox-pelit eivät luonnollisesti tue PS5-ohjaimen liipasimia, niin jostain syystä Apex Legendsissa jokainen ase tuntuu erilaiselta PS5-liipasimilla - Outer Worlsin liipasintärinät eivät toimi ollenkaan PS5-padilla, Xbox-padilla ne tuntuvat oikein hyvältä - Padin peruspärinät ovat huomattavasti Xbox-padia erottelevammat, esim. Monster Hunter: Worldissa greatswordilla lyödessä oikeasti erottaa pärinämoottorin eri vahvuudet tosiin kuin Xbox-padilla - L1-nappi pitää aivan järkyttävää räminää ja muistuttaa jotain mekaanisen näppäimistön nappia (R1 on hiljaisempi), muutenkin olkapäänapit ovat huonommat kuin PS4-padissa
Kokeilinpa huvikseni DOOM Eternalia, joka sai hiljattain 120fps-moodin Xboxilla. BFI + 1800p + 120Hz = aivan järjetöntä kamaa. Harmi, että tattiohjaus on tässä niin kammottavan huono, etten peliä pysty pelaamaan.
The Outer Worlds näytti myös tautisen hyvältä FPS Boostin ansiosta, eikä pelin kirkkaus ota liikaa turpiin BFI:ltä.
120Hz Hollow Knight on sekin omin silmin nähtävä BFI-asetuksella.
Vanquish näyttää myös supersulavalta BFI päällä, mutta pelin gamma-asetukset ovat niin pahasti pielessä, että ruutu on aivan pimeä jo ilman BFI:täkin. Kaikki yksityiskohdat häviävät varjoihin. PC:llä tuon varmaan pystyisi korjaamaan ReShadella.
RetroArchilla on tullut SNES-pelejä kokeiltua BFI:llä ja onhan ne tajunnanräjäyttävää kamaa. Input lagia BFI lisää noin yhden framen (16ms) verran, mutta RetroArchin asetuksilla tuonkin saa tavallaan poistettua run-ahead-asetuksella.
Apex Legends näyttää myös kammotavalta blurratulta ripulilta OLED:illa, kun on tottunut pelaamaan peliä plasmalla (jonka liikkeen sulavuus on lähellä CRT-töllöjä) sen tuhat tuntia ennen OLED:iin siirtymistä. BFI:llä kuva näyttää skarpilta, mutta Apexia en suostu pelaamaan lisätyllä input lagilla.
Resident Evil 4 näyttää myös taivaalliselta BFI ja Auto HDR päällä. Yhden framen lisälagi ei pelissä niin paljoa haittaa, kun input lag on muutenkin superalhainen pelissä.
EDIT: Kokeilinpa vielä viime aikoina pelaamaani Dark Souls III:sta, joka sai vihdoin 60fps-tuen myös Xboxilla. BFI päällä ruudunpäivitys on kyllä hunajaista kamaa. Auto HDR (joka sopii muuten peliin aivan tolkuttoman hyvin) päällä peli näyttää lähinnä siltä kuin pelaisi SDR-peliä, mutta ehkä tähän peliin tuo tummuus jopa tavallaan sopii. Lisättyä input lagia en tässä kyllä tunne ollenkaan.
Super Mario Worldin laajakuva-hack saapui ja se on, noh, täydellisyyttä. Kuvanlaatu on aivan järjetön ja run ahead -asetuksella (kolmen framen asetus BSNESin valikoista: alkuperäisessä pelissä on input lagia kaksi framea, mutta Mario reagoi komentoihin kolmannella framella) input lagia on vähemmän kuin alkuperäisessä pelissä.
Korjaako Suomen Nintendo edes niitä muuta kuin jotain kallista maksua vastaan? Nintendo ja Sony veti kyllä sellaiset pohjat tuotteiden laadullaan, että alaspäin ei varmaan voi enää mennä.
Äläs nyt! Mulla on toisenkin Elite Series 2:n olkapäänappi alkamassa lahoamaan käsiin. Kestihän tämäkin ohjain reilut puoli vuotta. Series X -ohjaimessa on puolestaan jokin kontaktihäiriö USB C -portissa.
Mutta jälleen... Nintendo oli Nintendo. Mahdollisuudet oli kovat, lopputulos korkeintaan "meh".
Tätä en vaan voi ymmärtää. Direct oli täynnä pelejä, jotka saivat Nintendo-fanin kangen kivikovaksi. Ai niin, mutta sinullehan 95% Nintendo-tyylin peleistä on pelkkää ilmaa.
Ja tottakai Studio joka tekee peliä on tärkeämpi kuin itse peli tai sen laatu. Totta kai. Mitä Retro studios oli ennen MP-trilogiaa?
Hei, ole ylpeä siitä, että kanki vielä kovettuu! Ei näin erektiohäiriöisenä paljoa naurata.
S.T.AL.K.E.R. 2:n traileri kannattaa katsoa 4K-laadulla. Suht päräyttävää kamaa visuaalisesti. Propsit myös MS:lle, ettei peliin ole väkisin väännetty jotain paskaa venäläisaksentilla vedettyä enkkuääniraitaa.
Kun elämme maailmassa, jossa uudet pelit maksavat 80 euroa kipale ja PC:n näytönohjaimista saa maksaa järjettömiä hintoja, saa olla aika sekaisin, jossei näe Game Passin ylivertaista hinta-laatusuhdetta tämän pressin jälkeen.
Viime aikoina on tullut säädettyä PlayStation-emulointia kuntoon. DuckStation-ydin mahdollistaa resoluution nostamisen ja muut herkut ilman Beetle PSX -ytimen kaltaista kuormittumista. Käytännössä olen skaalannut PSX-pelit kaksinkertaisella sisäisellä resoluutiolla (2x Internal Resolution Scale) ja supersamplannut 3D-grafiikat kahdeksankertaisesti (8x SSAA). True Color Rendering -asetuksen ansiosta värit blendautuvat täydellisesti yhteen. Kaiken kruunaa CRT-shader (crt-guest-dr-venom-kurozumi.slangp) interlacing-emuloinnilla.
SNES-emulointia tuli myös hienosäädettyä shader-asetusten osalta, sillä Xboxin RetroArch ei osannut aiemmin skaalata noita shadereita kunnolla 4K-resoluutioon. Kuvanlaatu on nyt yksinkertaisesti täydellinen.
Ei perseenreikä. En ole ollut edes tietoinen... Toimiikohan tuo laajakuvahommeli ja muut herkut myös Super Metroidin päälle tehdyille romhackeille, kuten Super Zero Missionille?
Nopean testailun perusteella näyttäisi toimivan ainakin Super Zero Mission, mutta tiedä sitten, mitä tapahtuu pelin edetessä. Pitääkin pelata tuo läpi, kunhan olen vetänyt peruspelin läpi.
Harmi, että Super Metroid on ainoa SNES-peli kunnollisella laajakuva-hackilla. Model 7 -tuetut SNES-pelit (tai Model 7 -kohtaukset) toimivat ilman mitään hackseja laajakuvana. Esimerkkinä F-Zero, joka tukee kokonaan Model 7:aa, tai Final Fantasy 6, jossa on Model 7 -kohtauksia.
BSNES HD -ytimellä SNES-pelit näyttävät kyllä alkuperäisellä kuvasuhteellakin aivan ällistyttävän hyvältä. Harmillisesti näistä kuvista ei saa kaikkea irti, ellei niitä siirrä avattavaksi televisiolla. Ainakin omalla Macbookin näytöllä kuvat eivät näytä yhtään siltä kuin OLED:illa. Säädin mm. CRT Royale Kurozumi -shaderin gamma-asetuksen OLED-töllölleni sopivaksi.
Vielä jos haluaa hifistellä, niin pistää OLED:ista Black Frame Insertionin päälle (eli OLED Motion Pro -asetus), niin liikkeentoistokin alkaa lähennellä CRT-töllöä. Silmät sulaa päästä.
RE Village läpi. Olipahan geneerinen peli, joka ei oikein tiedä, mitä se yrittää olla. Kaikki mahdollinen on apinoitu muista peleistä, etunenässä Resident Evil 4:stä ja The Evil Withineistä.
Suurin ongelma minulle oli aivan kammottava ohjaus sekä liikkumisen tönkköys. Neliskanttinen deadzone, hidas sensitivity, paska response curve - eli sitä samaa skeidaa kuin melkein kaikissa padiräiskinnöissä. Hahmon hitbox on myös massiivinen, minkä takia hahmo törmäilee milloin mihinkin kulmiin ja tavaroihin. Kaiken kruunasi se, että menin myymäämään ensimmäiset löytämäni kalat ennen kuin peli kertoi, että niistä voikin tehdä aterian, joka parantaa liikkumisnopeutta. Mitä jos se hahmo liikkuisikin nopeasti alusta alkaen ilman jotain tyhjänpäiväistä keräilymekaniikkaa? Asiaa ei myöskään auta naurettavan pieni FOV, joka saa liikkumisen tuntumaan entistäkin hitaammalta.
Vihollisdesign oli sekin jöötiä ja pomotaistelut paikoitellen surkuhupaisia. Miksi ainoastaan ihmissusien päät räjähtävät, mutta ei muiden perusvihujen? Mitä ne geneeriset Dark Soulsista pöllityt miekkoja heiluttelevat örkit edes olivat olevinaan? Miksi jokainen pomotaistelu seurasi sitä samaa "pyöri ahtaassa huoneessa ja ammu pomoa, kunnes se kuolee" -kaavaa? Iron Man -sydänreaktoriörkit olivat nekin surkeita RE4:n Garrador-klooneja.
Ethan Wintersin kymmenen tuntia putkeen jatkunut ähinä vitutti myös suunnattomasti, ja ääninäyttelijä noin muutenkin oli ei-hyvällä-tavalla surkea. Samoin steroidi-Chrisin "puhun tälleen tosi kovismaisella tavalla, koska oon sotilas ja kovis" -ääninäyttely oli ärsyttävää. Kaukana oltiin RE4:n Leonin one liner -letkautuksista. Pelissä oli myös liikaa sktriptattuja kohtauksia ja turhaa lässytystä etenkin loppua kohden. Viimeinen pomo oli juuri niin antiklimaattinen kuin arvata saattaa:
Mitäs muuta? RE4:n aarteiden etsintä oli aikoinaan pirun hauskaa hommaa! RE Village kopioi tämänkin osa-alueen epäonnistuneesti. Aarteiden etsiminen ei ole aarteiden etsimistä, jos tiedät, missä aarteet ovat. Näet prikulleen, missä kaikki isommat aarteet ovat kartalla, etkä voi missata pienintäkään jalokiveä, koska tutkimattomat huoneet helottavat punaisena kartalla. Myös yhdisteltävät aarteet on pitänyt vääntää rautalangasta, ettei kukaan vaan missaa niitä. Vrt. RE4, jossa aarteiden yhdisteltävyydestä lähinnä vihjaillaan hienovaraisesti.
Mercenaries-moodia jaksoin kerran kokeilla. Aivan liian monimutkaista sähellystä: en halua pelata kolmea eri roundia tai alkaa miettimään, millä aseilla tai päivityksillä pelaan. Simplicity is the ultimate sophistication.
Hyviä puolia: graafisesti aivan tajunnanräjäyttävää kamaa. Pelin pimeys OLED:in mustilla ja raytracing-valaistuksella luo aidon next gen -viban.
Olen nyt ostellut pari Xbox-peliä Rockyn brassisekoiluiden jälkeen MTCGamesta. WRC9 oli ensimmäinen brassikoodi, jonka aktivoiminen Private Internet Access VPN:llä ei jostain syystä onnistunut, mutta kun kokeilin jotain Chromen ilmaista VPN-laajennusta, niin sillä meni läpi. Heitti aluksi jotain region error -virhekoodia. Nyt kun ostin Resident Evil 8:n (30e halvemmalla kuin suomikaupasta ), niin se taas toimi ongelmitta tuon PIA VPN:n kanssa.
Eli brassikoodit toimivat ainakin pelien osalta edelleen, jos haluaa tehdä rahan eteen töitä.
- ”Auto-Sprint” kannattaa laittaa päälle: vasemman tatin hakkaaminen juoksemiseen on idioottimainen aataminaikainen jäännös, jota ei pitäisi olla missään pelissä ja joka käyttää täysin turhaan yhden painikkeen ohjaimesta — lisäksi se aiheuttaa pitkässä juoksussa (no pun intended) stick driftiä, kun tattikomponentti hajoaa - ”Crouch Button : Hold” kannattaa myös laittaa päälle: liukuhyppääminen on miljoona kertaa helpompaa ja luonnollisempaa, lisäksi lähitaistelu ja lonkalta-ampuminen on helpompaa, kun voit kyykistyksellä pienentää hitboxiasi ja lonkka-ampumisen rekyyliä - ”Trigger Deadzones: None”: Nintendo Pro Controllerilla tällä ei luonnollisesti tee mitään, mutta muilla ohjaimilla liipasimien deadzonet vain hidastavat ampumista ja vaikruttavat rekyylin kontrollointia - Ilman taka-paddleja kannattaa pelata seuraavilla ohjainasetuksilla (olen todennut nämä parhaimmiksi asetuksiksi tuhannen pelitunnin kokemuksella):
Sprintin (jota ei siis käytetä Auto-Sprintissä muuhuin kuin aseilla zoomaamiseen) voi halutessaan laittaa A:n, mutta kranaattien käyttö on helpompaa, jos se on mapattu A:n dpdin sijaan. Aseilla zoomaamista tarvitaan harvemmin. Kun saat takanapit käyttöön, niin kyykky ja hyppy tosiaan kannattaa mapata niihin. Tällöin oikea olkapäänappi myös vapautuu loottaamiseen/lataukseen. Loottaus on paljon nopeampaa, jos oikeaa peukaloa ei tarvitse nostaa tatilta. Ovien avaaminen ja sulkeminen on myös nopeampaa.
Custom Look Controls -asetukseni ovat:
Kaikki muu on nollassa paitsi:
- Deadzone 8% (tai niin alas kuin mahdollista ilman stick driftiä) - Yaw Speed: 500 - Pitch Speed: 500 - ADS Yaw Speed: 200 - ADS Pitch Speed: 200
Nämä asetukset vaativat hyvin pitkälti KontrolFreek-tatinpidennykset ja paljon totuttelemista, mutta kun niihin tottuu, niin kaikki muut FPS-pelit tuntuvat kamalalta.
Aceun (parhaiten Apexin mekaniikoita käyttävä pelaaja maailmassa) tutoriaalivideo kannattaa myös katsoa:
Monia juttuja voi hyödyntää padilla. Ja mitä korkeammalla sensitivityllä / alhaisemmalla response curvella pelaa, sitä hiirimäisempään ohjaukseen kykenee padilla.
Ysikausi pärähti eetteriin eilen. Battle Pass on täyttä sontaa, enkä tiedä pistänkö viime kaudelta ansaitsemani harkot siihen. Rampart-skini on ainoa hyvännäköinen skini koko roskassa, mutta hahmolla ei valitettavasti tee mitään, eikä Respawnia tunnu kiinnostavan hahmon buffaaminen enempää. Ja tottakai Wraithin piti saada neljässadas Legendary-skin, ihan kuin hahmolla ei niitä jo tarpeeksi olisi. Samaan aikaan puolella hahmokaartista löytyy muutama kuppainen jeesustason skini.
Valkyrie on kauden uusi hahmo ja luoja paratkoon, mikä hahmo se onkaan! Heittämällä pelin coolein ja hauskin hahmo, jos pelaa sellaisilla ohjainasetuksilla, että lentämisestä tulee jotain. Käytännössä ilman taka-paddleja hyppy pitää olla mapattuna olkapäänappeihin, jos haluaa saada hahmosta mitään irti. Elite 2:n neljällä taka-paddlella lentäminen ja ohjusten ampuminen lennosta onnistuu todella luontevasti. Lentäminen on pirun intuitiivista, mutta en kuitenkaan usko, että se on Horizonin levitaatiopelleilyn kaltaisesti rikki, koska et pysty ampumaan käytännössä ollenkaan lennosta. Se tuo pelattavuuteen kuitenkin uuden dimension, jollaista ei yhdelläkään hahmolla ole tähän mennessä ollut. Titanfall-tason jumaluutta.
Serveritkin ovat nyt ensimmäistä kertaa ikinä siinä kunnossa, ettei input lag tunnu jokaisessa asiassa, mitä teet. Ainakin toistaiseksi. Vielä kun se 120Hz-moodi saataisiin konsoleille.
Ainiin, ja se Arenas-pelimuoto! Ei enää Battle Royalen sattumanvaraisuutta, vaan voit valita kamat omien mieltymyksiesi mukaan. Parhautta. Saa nyt nähdä, miten matchmaking tässä toimii; parilla ensimmäisellä yrityksellä peli tunki vastaan Apex Predator -rankin pelaajia.
Olen pelaillut Titanfall 2:n yksinpelikampanjaa 120Hz ilman minkäänlaista auto aimia, täydellä sensitivityllä, eikä räiskiminen ole ikinä ollut näin nautinnollista ja hauskaa. Kuten Ephramilla Halon kanssa, niin myös Titanfall 2:ssa tuo auto aim korostuu älyttömästi 120Hz-kuvataajuudella. Mihin helvettiin minä auto aimia tarvitsen, kun osuu ilmankin?
Muutenkin näin toisella läpipeluukerralla osaan arvostaa Titanfall 2:n yksinpelikampanjaa vielä entistäkin enemmän. Etenkin Apexin jälkeen, kun tuntee aseet paremmin ja lore-puolikin avautuu ihan eri tavalla. Esimerkiksi Apex Legendsin viimeisimmässä YouTube-teaserissa nähdyn Ashin sain juuri vastaani Titanfall 2:ssa.
Huikeita pelejä, jotka todistavat, että Respawn osaa tehdä räiskintäpelejä paremmin kuin kukaan muu tässä universumissa.
Halossa en itsekään ollut kovin vaikuttunut korkeammasta kuvataajuudesta. Niissä peleissä on myös aivan järjetön määrä tähtäyshelpotusta, minkä takia on vaikea arvioida miten paljon oma tähtääminen on todella parantunut 120hz:n ansiosta.
Mutta kuten aiemmin kirjoitin, Dirt femma käänsi kelkan. Peli on itsessään aika keskinkertainen, mutta 120hz tuntuu jumalaiselta ja saa ohjauksen sulamaan käsiin. Kilpailuetu onlinessa on selvä. Tulisipa WRC 9 Gamepassiin kesällä (niin kuin 8 tuli viime vuonna), niin saisi kokeilla simulaatiomaisemmassa ajopelissä tuplasulavuutta. Kehuvat ainakin, että ysi tuntuu mahtavalta pelata 120 freimillä.
Respawn taisi myös ilmoittaa virallisesti, että todella tekevät cross progressiota Apexiin. Hienoa! Tilini ei ole ikuisesti Nintendo Switchiin lukittu, eli voin jatkossa pelata välillä Boxillakin accountilla, johon olen laittanut eniten tunteja.
WRC 9:ä voi tämän viikonlopun kokeilla ilmaiseksi Xbox Live Goldilla ja Game Pass Ultimatella. On kyllä järjettömän responsiivinen ohjaus 120Hz-moodissa. Melkein voisi ostaa koko pelin, kun on sopivasti alennuksessakin.
EDIT: Ostin Deluxe-version samantien. Eipä tämän jälkeen tee hirveästi mieli pelailla autopelejä 60Hz-kuvataajuudella. Ohjaustuntuma on aivan absurdin hyvä, kun pistää vasemman tatin deadzonen 5%:iin pelin asetuksista ja heittää KontrolFreek Galaxy -tattipidennyksen ohjaimeen kiinni. Kytkimenkin saa padiin mapattua asetuksista (itse pistin kytkimen A:n, ylösvaihdon X:ään, alasvaihdon B:n ja käsijarrun Y:n).
Tukku EA:n pelejä sai Xboxilla 120Hz-tuen, joten piti ladata Titanfall 2 pitkästä aikaa, koska siinä on edelleen parhaat ohjausasetusten muokkausmahdolisuudet (Apex Legendsin ohella), ja peli on ohjaukseltaan identtinen Apexin kanssa. Mielenkiintoista siis kokeilla, miltä Apex tuntuu, jos ja kun se saa 120Hz-tuen next gen -konsoleilla.
Noh, Titanfallin kuvanlaatu on ripulia 120Hz-moodissa, mutta PYHÄ JEESUS SENTÄÄN, miten sulavalta ohjaus tuntuu! Halo Master Chief Collectionia olenkin jo kokeillut 120Hz-moodissa, mutta ohjaus ei tuntunut silloin mitenkään erikoisen hyvältä 60Hz verrattuna. Tämä kuitenkin johtui varmasti pelin paskasta ohjauksesta, sillä lineaarinen ohjaus korkealla sensitivityllä Titanfall 2:ssa on jotain tajunnanräjäyttävää kamaa. Ohjauksen täydellisyys on jotain sellaista, mitä en ole ennen tateilla kokenut. Olen nyt nähnyt valon 120Hz suhteen.
Jos hyvin käy, niin Apexin ysikausi tuo mukanaan myös 120Hz-moodin. Voin vain kuvitella, miten epäreilua se on niitä kohtaan, jotka pelaavat 30:n tai 60:n hertzin kuvataajuudella.
Vaikea olla virnuilematta, kun pistää peliäänet japaniksi, Player Voice Frequencyn 100% ja Multiplayer Voice Settingsin päälle. Ajattelin ensimmäiset trailerit nähdessäni, että noi hahmojen mölinät pistän ihan ensimmäiseksi pois päältä, mutta ainakin japaninkielisenä ne tuovat muikean animefiiliksen peliin.
Pelattavuus on ihan absurdia kamaa ainakin Greatswordilla. Xboxin Elite-ohjaimen taka-paddleilla ilmassa sinkoilu Wirebugin kanssa on äärettömän intuitiivista ja tyydyttävää. Worldin opettelu neljällä taka-paddlella kantaa nyt hedelmää. Ihan eri dimensio pelattavuudessa, kun voit samaan aikaan painaa lyöntinappeja ja hyppiä Wirebugilla kameraa käännellessä. Toisaalta on myös huvittavaa, että Greatswordilla voi olla kaukana monsterista ja vain tehdä täsmäiskuja tuplahypyllä ilman huolta huomisesta. Vaikea kuvitella, että peli tulee ikinä olemaan haastava, elleivät nerffaa tätä aerial combat -aspektia isosti.
Nopeasti silmä tottui myös rupiseen resoluutioon ja ruudunpäivitykseen. 4K-resoluution (EDIT: ilmeisesti onkin vain 1080p) käyttöliittymä on OLED:illa pelatessa kiva lisä. Visuaalisesti noin muuten peli on kyllä upeaa katseltavaa, vaikka toivoisinkin, etteivät hurtat olisi mukana taistelemassa. Ruudulla on välillä liikaa paskaa, kun neljä pelaajaa koirineen mäiskii yhtä monsteria.
Spitfire buffattiin, jotta Rampartille olisi jotain käyttöä hahmon passiven ansiosta. Todellisuudessa Spitfiren buffista hyötyy eniten Horizon, joka voi ammuskella ja väistellä ilmassa valonnopeudella olemattomalla rekyylillä ja loputtomalla lippaalla. IitzTimmyhän teki täysin järjettömän maailmanennätyksen kyseisellä combolla:
Respawn on kyllä täysin kujalla hahmojen tasapainoituksen osalta. Kutoskauden Rampart on edelleen täysi turhake, jolla ei tee mitään, seiskakaudella tuli Horizon, joka on edelleen aivan rikki ylivertaisten kykyjensä kanssa ja tällä kaudella saatiin Fuse, jolla ei myöskään tee yhtään mitään.
Tässä Albralelien huvittavat mietteet Horizonista:
Otin aikaa, että pystyn pelaamaan peliä noin viisi minuuttia, ennen kuin tekisi mieli repiä hiukset päästä ja hypätä pää edellä kiveen ikkunasta. On meinaan niin saatanan kuppaista menoa tämä pelin meta tällä hetkellä.
Spitfire-meta on syöpää, Octanen käyttöaste on räjähtänyt käsiin — jokaisessa tiimissä on ADHD Octane juoksemassa ja pomppimassa ympäriinsä (hahmo olemattomalla skill ceilingillä ja loputtomilla eduilla; boosti vaan päälle niin loottaat nopeasti, healaat ja liikut nopeasti, väistelet nopeasti, ultilla puolestaan liikut naurettavaa vauhtia ympäri kenttää sekä sivuttais- että pystysuunnassa), Horizon on edelleen täysin rikki ääretöntä vitutusta aiheuttavan tacticalinsa kanssa, matchmaking on aivan hävytön dumpatessaan jatkuvasti vasta-alkajia tai muuten vaan aivokuolleita idiootteja kaltaisteni keskimääräistä parempien soolopelaajien harteille, ikään kuin se olisi minun tehtäväni pitää huoli siitä, että heilläkin olisi jotain mahdollisuuksia. Lisäksi Loba, jolla pääasiallisesti pelaan, on ollut nyt rikki kohta vuoden päivät: hahmon tactical toimii ehkä 30% ajasta. King’s Canyonin loot distribution on myös taas vaihteeksi päin helvettiä. Aina sama juttu: se saadaan kuukaudeksi pariksi kuntoon, kunnes jokin päivitys taas pilaa kaiken ja saat juosta ympäriinsä Ö-luokan aseilla ilman shieldejä ja reppua, samalla kun vastustaja — tottakai — löytää parhaat mahdolliset kamat.
Silti tätä vitun peliä on pakko hinkata koko ajan. Ja tätähän Respawn juuri haluaa, koukuttaa pelaajan psykologisilla vippaskonsteilla (lue: keinottelevalla matchmaking-systeemillä).