Aluksi katsoin Yleltä yhden jakson ja välillä joutui mutettamaan myötähäpeästä. Jokin sarjassa kumminkin koukutti ja päädyin Areenasta katsomaan uudelleen. Meni koko kausi yhdeltä istumalta. Sarja kertoo siis neljästä suomalaisesta nuoresta naisesta jotka aloittavat armeijassa palveluksen. Alun myötiksien jälkeen jäin koukkuun ja usein pääsi samaistumaan mimmien fiiliksiin. Varsinkin kohtaus jossa naiset keskustelevat kuinka tällaisia kaverisuhteita ei siviilissä synny sai tajuamaan, että itselläkin on muutama hyvä ystävä jäänyt armeijasta joidenka kanssa keskustelen viikoittain whatssapissa ja usein tulee nähtyäkin, vaikka palveluksesta on jo 10 vuotta. Koskettava hetki nähdään myös sarjan viimeisessä jaksossa kun yksi sotilaista joutuu luovuttamaan sotakoiransa pois seuraavalle kouluttajalle. Kyllähän siinä porukka hitsautuu yhteen kun ollaan ja koetaan yhdessä asioita 6-12kk ajan. Vastaavaa yhtä intensiivistä vitutusta ja riemua sisältävää kokemusta ei oikein mistään muualta ole saatavilla.
Oli myös hienoa nähdä miten jokainen noista kasvoi armeijan aikana ja alun myötähäpeää aiheuttaneet itkemiset ja raivarit jäivät pois, vaikka eivät aina saavuttaneetkaan kaikkea tavoittelemaansa.
Tän voi katsoa vaikka inttiä ei olisi käynytkään. Näkeepähän vilauksen millaista siellä oikeasti on.
Piti sanoa vielä verotuksesta. Monella on houkutus varmasti kotiutella nettilompakoiden kautta voitot tilille ja jättää ilmoittamatta karhulle. Suomessa vaan pieni veroviilaus on pahempaa kuin mikään muu ja tuomiot sen mukaiset.
Toimiiko näihin kryptoihin sijoittaminen samoin noiden verojen osalta kuin muukin sijoittaminen? Eli veroprosentti on 30/34% ja tappiot sekä kulut voi vähentää verotuksessa? Kuvittelisin että toimii, kun eikö kyseessä ole ihan pääomatulo?
Verot normaalien pääomatuloverorajojen piirissä, eli 30% tai 34%. Koska noi on virtuaalivaluuttoja, eikä arvopapereita, niin tappioita ei pysty vähentää. Näin oli ohje ainakin 2013 annetussa ennakkopäätöksessä verottajan sivuilla.
Hyvää pöhinää ja mielenkiintoista keskustelua! Kiitos MasterTK kun avasit kryptosijoituksiasi!
Markkinoilla hallitsee aina kaksi tunnetta. Pelko ja ahneus. Nyt on varmaan suhteellisen helppo jokaisen arvata, kumpi tunne on vallinnut kryptomarkkinoilla useamman vuoden. Nopeisiin nousuihin on helppo jäädä koukkuun. Kun on kerran maistanut +50% nousua ja sitä euforiaa, niin mikään muu ei tunnu enää miltään. Myös suuret tappiot tuntuvat hyvältä. Al Pacino totesi erinomaisessa elokuvassaan Two For The Money "Gambling's not your problem. It's this ****** up need to feel something. To convince yourself you exist. That's the problem." Tavallinen sijoittaminen on tylsää, riskisijoittaminen hemmetin koukuttavaa.
Osassa kolikoista arvonmuodostus perustuu pelkkään ahneuteen ja pelkoon. Ei mitään substanssiarvoa. Esimerkiksi DogeCoin on puhdas meme. Perustajakin lähti lätkimään jo 2015. Kolikon softaa ei ole päivitelty kahteen vuoteen. Marketcap on yli miljardi USD. Tämä ei tarkoita, että dogecoin olisi huono sijoituskohde. Hyvä sijoitus ja hyvä yhtiö eivät ole sama asia. Pitää vaan muistaa, että näissä pelataan mustaa pekkaa. Aina kun sijoitat tällaiseen altcoiniin, sijoitusstrategiasi on "huomenna tulee vielä joku tyhmempi joka sijoittaa tähän". Vastaavasti tällaiseen kolikkoon sijoittanut arvelee olevansa se, joka tajuaa lunastaa voitot ajoissa kun pelko valtaa markkinat.
Kuten aina riski ja tuotto kulkevat yhdessä. Suurella riskillä on mahdollista saavuttaa suuria tuottoja. Tappiot kannattaa kumminkin rajoittaa vain siihen rahaan jonka on valmis häviämään. Kryptomarkkinoilla suurinosa sijoittajista on piensijoittajia ja monella on mukana velkavipua. Olen lukenut useammankin tarinan pikavipeillä ja luotolla tehdyistä sijoituksista. Tämä voi monesti johtaa pakkomyynteihin, jos taustalla ei ole sitä tylsää 9-5 työtä, jolla lyhentää velkaa. Pakkomyynnit taas johtavat kurssilaskuihin ja pahimmillaan pelon ilmapiiriin. Tämä tapahtui silloin kun aloitin työni sijoituspuolella muutama vuosi sitten. Kiinassa taksikuskista lähtien ihmiset sijoittivat pörssiin vivulla ja lopulta kun pörssi hieman laski johti tämä laajaan paniikkiin velalla sijoittaneiden keskuudessa. Pörssi laski nopeasti niin paljon, että Kiina joutui sulkemaan kaupankäynnin hetkellisesti.
Edit. PC hidasteli niin paljon, että laitoin cleaninstallin ja jatkan puhelimella.
Piti sanoa vielä verotuksesta. Monella on houkutus varmasti kotiutella nettilompakoiden kautta voitot tilille ja jättää ilmoittamatta karhulle. Suomessa vaan pieni veroviilaus on pahempaa kuin mikään muu ja tuomiot sen mukaiset.
Kaiken pelottelun jälkeen, aion toki itsekin näitä ostella. MasterTK: tavoin pieniä matalan marketcapin coineja joissa voisi olla potentiaalia moninkymmenkertaistua. Tarkoitus ei ole holdailla pitkään, vaan aivan max vuoden sijoitushorisontti.
Mitenkäs poikien kryptot, siksakia mennään? Vieläkö pää kestää roikkua mukana?
Eipä ole valitettavasti euroakaan kiinni. Kokoajan olen kyllä seurannut, mutta niin on tullut mielenkiintoisempia kohteita näiden tilalle aina.
Vuodesta 2015 seuraamaani lääkekannabis on nyt lyönyt itsensä täysin läpi. Harmi vaan kun suurin osa noista firmoista oli listattu other otc marketsiin jenkkeihin ja ei koskaan jaksanut meklarin kautta niitä ostaa. Suomalaiset ovat nyt hamstranneet noita Kanadan pörssistä. Ihan psykoosissa ostavat. Nordnetin tilastoissa taisi olla ostetuin osake pohjoismaissa tuo kanadalainen Aurora Cannabis. Nyt kun jenkeissä vielä menee osavaltio osavaltiolta tuo laillisuus läpi, niin alkaa olla markkinat kunnossa. Kannattaa silti huomioida, että noilla useimmilla kannabisfirmoilla alkaa olla osake noussut vuoden aikana 500-1000%, joten suuri korjausliike voi olla mahdollinen. Omastakin salkussa löytyy, mutta ei ihan yhtä mahtavilla nousuilla. Uskon silti että kyseessä ei ole mikään buumi joka menee ohi, vaan viihdekannabis tulee kilpailemaan samoista markkinoista alkoholin kanssa ja lääkekannabis taas kipulääkkeiden kanssa. Lainsäädäntö on tuossa pitkään ollut esteenä, mutta nyt kun Kanada ja osa jenkeistä on tuota laillistamassa, niin eiköhän muut seuraa perässä ainakin lääkekannabiksen osalta.
Ensiksi täytyy antaa mad respect ja propsit porukalle joka on tällaiseen ideaan alkanut; tehdään harrastuksesta jota harrastaa vain pahimmat bensalenkkariautistit peli ja tehdään se vielä helvetin hyvin. Tunnen tasan yhden frendin joka harrastaa samaa oikeassa elämässä. Rakentelee siis noita jeeppejä ja metsäkoneita joilla voi sitten kokeilla päästä pahimmista ryteiköistä yli vinssien, nelivedon ja lukkojen avulla. Välillä mennään ympäriämpäri ja ollaan kurkkua myöten hautautuneena mutaan ja pitää traktorilla käydä vetämässä romu ylös. Fysiikanmallinnus ja realismi on tällaisten pelien suola. Tässä on onnistuttu kohtuu hyvin. Jopa ryömintävaihde on mallinnettu tarkasti ja monesti saakin hinkata sitä ykköstä millintarkkuudella, jotta pääsee jonkun nousun ylös. Grafiikatkin on ihan ok. Kuvissa ja videoissa näyttää paljon paremmalta, kuin itse pelissä. Ainoa asia mikä on hieman kustu, niin tukkien kerääminen nosturilla. Aivan liian tarkkaa puuhaa ja monesti tuli hoettua vittua kun ei meinannut tukki osua oikeaan koloon.
Peli on nyt alennuksessa PS Storessa (alle 30e), joten se kellä se toimii ja tällainen bensalenkkarieräjormailu voisi napata, niin suosittelen.
Keep them coming, boys and girls! Vaikka olisi listata vain yksi ainoa peli, se kartuttaa silti kokonaiskassaa ja äänestyksestä tulee.
Tässä ongelmana on itsellä sama kuin monella muullakin. Ei ole tullut pelattua tänä vuonna julkaistuja pelejä. Ellei nyt sitten Battlefield 1:n nettipelin lisäosia lasketa sellaisiksi. Pelikellossa 254h. Vuoden paras peli ylivoimaisesti ja myöskin oman pelihistorian top3:n menee heittämällä. Viimeksi on yhtä hauskaa ollut kuin pari vuosikymmentä sitten Counter Striken kanssa. Yksinpelaaminen oli vielä teininä se juttu itselle CS:n ohella, mutta vaikka yksinpelit ovat nykyään huomattavasti parempia kuin silloin, tulee silti pääasiassa pelattua ihminen vs ihminen netissä. World of Tanksia noin 1300 matsia, NHL 2017 noin 200 matsia ja Bäfää sormet verillä.
Sama silti itellä, kuin Ephramilla. Vuosi 2017 pelasin varmasti yhtä paljon kuin Cuben kultavuosina. Stardew Valley, Inside ja Journey jäivät yksinpeleistä parhaiten mieleen. Pelattavaa tosin on niin hemmetisti, että helposti voi ostella vain alesta pelejä ja tulla vuoden tai kaksi muita jäljessä.
Jurassic World: Fallen Kingdom ei ainakaan trailerin perusteella vakuuta. Edellinen Jurassic World menestyi muistaakseni ihan hyvin, joten sitä tehdään, mikä myy. En tiedä, jaksanko edes vaivautua teatteriin katsomaan. Ensimmäinen elokuva oli ja on edelleenkin niin hyvä, että sen tasolle tuskin ikinä ylletään. Kilpailijoitakaan ei ole oikeastaan näkynyt. Jos näkyisi, olisi niiden vaikeaa syrjäyttää se kuva dinosauruksista, jonka Jurassic Park omaan mieleen on syövyttänyt. T-Rexin "kuuluu" näyttää ja kuulostaa siltä kuin se Jurassic Parkeissa esitetään.
Muhun kyllä iskee noi uudemmatkin Jurassic Parkit. En sitten tiedä johtuuko se nostalgiasta (hyvin todennäköistä) vai elokuvien laadusta. Edellisen näin Manilassa IMAX -teatterissa ja viihdyin koko elokuvan ajan. Ykkösen tasolle nyt ei tietenkään päästä millään, jo ihan senkin takia että nyt ollaan kyynisiä aikuisia ja kaikkeen tottuneita. Lapsena leffat olivat "harvinaista" herkkua kun käytiin R-kioskilta vuokraamassa paskaalaatuinen (sen laadun tajusi jo lapsena) VHS, joka väpätti oikein kunnolla TV:ssä. Teatteriin menen ton uudenkin katsomaan ja täytyy toivoa, että Itäkeskukseen ehtivät saamaan sen IMAX:n kunnon kalliilla premium lipuilla, jotta eivät jonnet ja muut äänekkäät pellet pilaa elokuvaa. Kävin viime viikolla leffassa ja piti oikein pyytää nuorta kyldduuri pariskuntaa olemaan hiljaa kun niin kovaan ääneen keskustelivat.
Jos happy people uppoaa niin muitakin Werner Herzogin dokkareita löytyy netflixistä; lo and behold ja into the inferno. Miehen vanhemmasta tuotannosta suosittelen erityisesti Little Dieter Needs to Fly:ta ja Grizzly Mania.
Näitä mitä on Netflixistä löytynyt olen lisännyt omat listalle ja myös tuon Sharkien Making a Murdererin jota kaikki ovat kehuneet. Sen verran sokea olen, etten vaan löydä etsimälläkään tätä omaa listaa Netflixistä. Eli mistä ne omat suosikit löytää?
Volatiliteetti noissa on todella suurta. Monesti päivän aikana arvo heittelee 10-20% ja vuoden aikana voi arvo kymmenkertaistua tai tipahtaa murto-osaan alkuperäisestä. Tätä kirjoittaessa Bitcoin on kivunnut 4421$/BTC (https://coinmarketcap.com/). Sairasta.
Netflixiin toi tuli 23.11.2017 ja siis ensimmäinen season kyseessä. Yhdeltä istumalta katsoin koko seasonin eli 6h. Sarja kertoo urheilusta, joka on nykymaailmassa ottanut uskonnon paikan. Yhdessä jaksossa käsitellään myös pelaamista ammattina ja uusimpana uskonnon muotona. E-sportin turnauksia seuraa nykyään useampi ihminen, kuin tavallisen urhelun megatapahtumia. Todella hyvin kuvattu sarja, varsinkin kaksi ensimmäistä jaksoa todella tavoittavat sen fiiliksen ja yhteisöllisyyden tunteen, jonka urheilu luo nykymaailmassa perinteisten uskontojen sijaan. Ensimmäinen jakso, joka kertoo Nascarsista ja etelävaltioiden kulttuurista on selvästi paras jakso ja se nyt ainakin kannattaa katsoa. Harvoin näkee yhtä hyvin kuvattua ja rauhallisesti leikattua dokumenttia.
Toinen erinomainen dokumentti tuli katsottua Netflixistä tuossa jokunen viikko sitten. Happy People: A Year in the Taiga
Äijä elää keskellä Siperiaa koiransa kanssa suurimman osaa vuotta ja käytännössä apuna on vain alkeellisia välineitä. Sähköä ei todellakaan, mistään tietotekniikasta puhumattakaan. Pieni kyläyhteisö kasvattaa itse ruokansa ja elää kalastuksesta ja metsästyksestä. Suurinosa työvälineistä rakennetaan itse, suksista lähtien. Silti ja juuri siksi nämä ihmiset vaikuttavat hyvin tyytyväisiltä elämäänsä. Tää on sellanen feel good -dokumentti. Äärimmäisen kovaa elämää, mutta saavat näyttämään sen helpolta. Nauratti kun yhdessä kohtauksessa äijä palaa mökilleen -40 asteen pakkasessa ja puu on kaatunut mökin katosta läpi. Ei mitään jätkät, moottorisaha käyntiin ja mökkiä korjaamaan. Hiukopalana umpijäässä olevia haukia, joista veistää koiralle aina jonkun 5cm x 5cm palan.
Viittä vaille vitun pitkä lento ensi viikolla ja jotain tekemistä pitäisi keksiä. Onko porukalla heittää suosituksia hyvistä peleistä mitä löytyisi androidille? Koetin aikanaan selailla pelikirjastoa mutta se mainosroskassa kahlaaminen karkoitti pelihalut hyvin nopeasti.
Hill Climb Racingista on tullut kakkosversio, joka vissiin on ihan yhtä pätevä kuin ensimmäinenkin. Suomalaista laatua. Muuteen tuuppaa kyllä kuumenemaan hyvin puhelin jos sillä pelailee pitkiä aikoja ja tästä syystä en juuri puhelimella ihan älyttömästi pelaa.
Enemmän silti lennolle suosittelen kirjoja, niitähän Googlen play kaupassa riittää ja todella edulliseen hintaan. Toinen hyvä on Elisan Kirja -sovellus, josta saa myös todella edullisesti e-bookeja. Kannattaa vertailla aina noiden välillä, monesti säästää 5-10e/kirja, kun toisessa on juuri alennukset menossa. Pitkälle lennolle muistat ottaa sitten myös omat kuulokkeet ja sen jakopalikan millä saat kiinni ne lentokoneen penkkiin. Näin pystyt katsomaan leffoja hyvällä äänenlaadulla suoraan koneen järjestelmästä. Sitten vaan lentoemänniltä Gin & Tonicia jatkuvana tilauksena ja tasainen 10h kooma, niin selviää tuosta koettelemuksesta.
Vituttaa gamelife.fi. Ostin sieltä PS3:lle DS3 ohjaimen joka tuli hyvin perille, mutta kun testasin ristiohjain ei toiminut kunnolla. Vasen suunta ei ottanut painallusta läheskään joka kerta. No, ei muuta kuin palautukseen ja uusi ohjain tulikin nopeasti. Ongelmaksi tuli että siinä oli jumalauta ihan sama vika. Tiedä vaihtoivatko ohjainta vittu ollenkaan. Sen jälkeen en jaksanut enää ottaa uutta ja laitoin mailia että haluan rahat takaisin ja postitan ohjaimen sinne takaisin. Ei vastausta. Laitoin sivuston kautta uutta palautetta. Ei vastausta. Uudestaan mailia. Ei vastausta. Kolmatta viikkoa yrittänyt saada rahoja takaisin. Ihan naurettavaa touhua. Laitoin juuri vielä kerran palautetta saitilta. Mielenkiinnolla odotan tuleeko vastausta.
Ei kukaan satu tuntemaan ketään kuka työskentelee siellä?
Nopean salapoliisityön perusteella kyseessä on Y-tunnuksen perusteella sama yritys kuin konsolinet.fi, jonka aputoiminimi on gamelife.fi.
Voitte tehdä coinilompakon moneen eri paikkaan. Vähän sama asia kuin arvo-osuustili. Kraken tarjoaa esimerkiksi lompakon ja toimii välittäjänä eli sen kautta voi ostaa ja myydä coineja. Itse en ole vielä tuohon lähtenyt, mutta muutama kollega tuota harrastaa.
Toinen vaihtoehto on ostaa jotain Bitcoin trackeria joka seuraa Bitcoinin hinnanmuodostumista dollareissa. Näitä voi ostaa omalle arvo-osuustilille. Likviditeettiongelma on sama kuin kaikessa muussakin pörssikaupankäynnissä, jos ostajaa ei ole ei kauppaa tapahdu. Ihmiset aina kuvittelevat että osakkeet olisivat aina likvidejä ja kyllähän joku Nokia nyt onkin. Tosin jos siinäkin yrität riittävän suurta kauppaa niin ei se heti toteudu. Tämä ongelma on lähinnä eläkeyhtiöillä jotka omistavat miljardeilla jotain yhtiötä ja ei ole vastapuolta joka heti olisi valmis ostamaan tuollaisen potin pois.
Eli lyhyesti; teidän parin tonnin coinit tai Nokiat kyllä vaihtaa omistajaa heti ja raha liikkuu. Kysymys on lähinnä haluaako omistaa suoraan itse valuuttaa vai jotain rahastoa joka seuraa coinin arvonkehitystä.
Ei mulla ole koskaan tuollaista tullut. Itsellä on aina ohjain piuhan päässä ja tarpeen mukaan toisessa paikassa ratti, usb tikku tai skylandersin portaali.
Selvisi tämäkin, eli kyseessä oli viallinen USB -kaapeli. Antaa tollaisen ilmoituksen, vaikka olisi pelkkä kaapeli USB -portissa kiinni.
Kiitokset vinkeistä ja neuvonnasta. Ja kyllä, kannattaako Nokiaa ostaa enää takaisin kun sen on myynyt on oma juttunsa myös. Voi olla että jään odottelemaan rauhassa ainakin tämän vuoden loppuun, jos nyt kurssi pysyy kutakuinkin tuossa reilussa 4€:ssa kuten tuntuu pysyvän.
Mutta Nokia lähtee nyt ainakin hetkiseksi meikäläisen salkusta, että saa paikkailtua noita mokia. Tosin vituttaa verottajankin asenne piensijoittajia kohtaan. 400€:n voitot joista menisi about 130€ veroa, on ihan naurettavan paljon prosentuaalisesti niistä rahoista mitä tällä hetkellä tulee pelailtua. Ja tästä välistä verottaja sitten nappaa osansa. Todella kannustavaa. Motivoi myös kummasti kiertämään jokaisen verosentin mikä on vain mahdollista...
Sellaista se sosialismi on, verotetaan niitä ketkä tekee tulosta ja annetaan niille ketkä makaa poikittain. Inderes muuten osti Nokiaa mallisalkkuihinsa, eli luottoa löytyy muualtakin. Niinhän sitä sanotaan, että osta silloin kun muut myyvät.
Jännä miten nyt HS nousee selittelemään sanankäänteitä ja tulkintoja, mutta itse teilaamiltaan ihmisiltä ei kirjoita edes kommenttia sanasta sanaan saati kysy sellaista. Taisi olla tuossakin kommentointi suljettu. Onneksi fb:ssä kansa sai teilata tuon artikkelin 6-0.
Yllättäen YLE:n ohjelma. Ihme kun ei kysynyt, että miksi elokuvassa on vain valkoihoisia suomalaismiehiä.
Olisi Louhimiehen pitänyt kysyä toimittajalta olettiko hän juuri roolihahmojen sukupuolet. Mistäs sitä tietää vaikka Rokka olisikin transgender ja Lammio itse taisteluhelikopteri, eihän se päälle näy mitä sukupuolta on. Eiköhän Yle tästä tee vielä oman versionsa, jossa on sukupuolet, ihonväri ja seksuaalisuus korjattu vastaamaan tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.
Vuoden suurimmat myötikset toimittajalle. Leffa joka pohjautuu kirjaan, joka kertoo tarinan kiväärikomppanian miehistä. "Kyllähän ne naiset on yhä vähissä" -Jenni-Maarit Koponen
Ei saatana. Ei helvetti. Ei näitä vaan voi ottaa vakavasti. Pakko olla tahallinen provo, jolla pääsee otsikoihin.
Tätä on kyllä odotettu, mutta tälle viikonlopulle tulvii sellainen määrä laadukasta entertaimenttia, että saa nähdä koska ensimmäinen jakso lähtee pyörimään.
Aijjaij. On kyllä tunnelmallisin tv-sarja mitä tällä hetkellä pyörii. Iskee 80-luvulla syntyneisiin ja heidän nostalgianälkään. Hyvä fiilis oli kun ensimmäisen jakson katsoin ja harmittelin kun seuraavaa jaksoa saa venata viikon taas - kunnes tajusin ettei enää eletä 90-lukua ja nykyään tv-sarjat tarjoillaan kokonaisina tuotantokausina. Aivan älyttömän hyvä idea ihmiskunnalta nämä suoratoistopalvelut joiden kautta ei enää tarvitse venailla jaksoja ja koittaa olla tv:n ääressä aina oikeaan aikaa. Toki olihan siinä aina tietyllä tapaa fiilistä kun aina joutui odottamaan uutta jaksoa vs. nykyinen 10 jakson putki samalla puhelinta räpläten. Osasi arvostaa enemmän ehkä laadukkaita sarjoja, kun taas nyt tulee jätettyä käytännössä kaikki sarjat heti kesken jos laatu ei pysy erinomaisena.
GBA:lle kysymys jos on hoodeilla. Tai muillekin jos osaa vastata, mutta GBA osaa varmasti ainakin.
Tuli amatööri moka. Myin liikaa vuoden aikana (yli 1000€) ja nyt valtio tulee apajille. Enkös pysty tekemään pientä korjausliikettä jos myisin tappiolla olevia sijoituksia? Eli esim. Nokia rykäsi "mukavasti" tänään, niin jos myyn Nokiat pois niin eikö tappiot miinusteta voitoista jota sain noista myynneistä ja jäljelle jäävästä valtio ottaa sen 30%?
Ja jatko kysymys. Mitä jos myyn nämä Nokiat, mutta ostan ne huomenna takasin. Näkeekö verottaja tämän jostain? Vai ottaako hihasta "Vitun-veronkiertorikollinen-linnaa-saatana" -kortin (eli luokitellaan rikokseksi)?
Voit myydä ja kuitata tappioilla voittojasi. Sillä ei ole väliä vaikka ostatkin osakkeet takaisin. Joskus back in the days verottaja oli kusipää ja tulkitsi sen verokiertämiseksi jos liian nopeasti osti ne takaisin. Nykyään pitäis onnistua ja ihan yleinen kikka kyseessä, mutta en ota mitään vastuuta jos verottaja sut haastaa oikeuteen (ei haasta). Voit vähentää ne tappiot myös tulevien vuosien voitoista. "Omaisuuden luovutuksesta syntynyt tappio vähennetään omaisuuden luovutuksesta saadusta voitosta verovuonna ja viitenä seuraavana vuotena sitä mukaa kuin voittoa kertyy (TVL 50.1 §)." Vero.fi
Toinen asia sit on kannattaako Nokiaan enää investoida. Tavoitehinnat on eri analyytikoilla 4e pinnassa ja Nokian oma ennuste oli että markkina supistuisi ensivuonnakin muutaman prosentin. Lisäksi Kiinassa on pirun kovaa kilpailua ja tän vuoden tuloksesta 180 megaa oli kertaluontoinenerä joka ei toistu ensvuonna. Hyvä firmahan se on, mutta ei toi tulevaisuus loisteliaalta näytä ainakaan vuoden horisontilla.
Peliosakkeista Activision kiinnostaa, jos uusi CoD lyö läpi, niin siinä voi olla rahasampo ainakin pariksi vuodeksi. Jouluna luulisi menevän kaupaksi. Jostain analyysista luin, että jenkkilässä uusi COD on ykkönen peleistä joita toivotaan joululahjaksi.
Onko muilla PS4 alkanut vittuilemaan "liian monta usb laitetta kytketty yhtäaikaa"? Itsellä tulee tuo ilmoitus, vaikka koneessa ei ole ainoatakaan USB laitetta liitettynä, ohjaimetkin on aina langattomina. Ongelmat alkoi kun aloin pelaamaan Logitechin G633 kuulokkeilla Battlefield1:stä. Ongelma ilmenee silti myös silloin, kun kuulokkeita ei ole kytketty.
Oon ite kuvannut yötaivasta Samyang 8mm f/3.5 manuaali kalansilmällä. Itse bongasin tollasen alle 200e:lla käytettynä.
Mulla on kans Samyangin 14mm laajis, cine-versiona. Testailin sitä viime talvena hieman noissa hommissa, mutta läheisen järven jäällekin vuoti aivan liikaa valoa taajamasta. Plus silloisen APS-C-kennon pimeäkyvyt alkoi kans vähän ottamaan vastaan kuvia käsitellessä.
Pitää ehdottomasti koettaa tulevana talvena päästä kunnolla skutsiin jatkamaan taivasharjoituksia.
Tää voi olla tyhmä kysymys, mutta miten se kennon koko vaikuttaa niihin pimeäkykyihin? Täytyy se varmaan itekin käydä sitten "täysi"-kennoinen kamera ostamassa, jos sillä on suurikin ero.
PS4:lla on tuota Stardew Valleyta tullut pelattua ja onhan se laadukkain Harwest Moon mitä on tehty. Itselle SNES:n Harwest Moon on todella tärkeä peli, jota tuli lapsena pelattua paljon. Stardew Valley onkin nostalgiatrippi omaan nuoruuteen. Kaikki mikä teki alkuperäisestä Harwest Moonista hyvän on tässä tehty vieläkin paremmin. Kyllä tuota pelaa hyvin isoltakin ruudulta, sen verran tarkka kuva kumminkin on. Ei ole hinnalla pilattu peli. Storesta ton saa 14,99e. Suosittelen!
Rahapodissa sanottiin, että Bitcoineilla tehtävien transaktioiden maksimimäärä (per sekuntia?) on niin rajallinen ettei siitä voi tulla todellista globaalia valuuttaa. Kehityksen myötä asiat voivat tietysti muuttua.
Tämän lisäksi louhinta kuluttaa käsittääkseni niin paljon energiaa, että Bitcoinien tuotaminen louhimalla ei ole kovinkaan ekologista. Vissiin nykyisellä tahdilla louhinta maksaa noin 1500 usd /coin jos ymmärsin oikein.
Oon ite kuvannut yötaivasta Samyang 8mm f/3.5 manuaali kalansilmällä. Itse bongasin tollasen alle 200e:lla käytettynä. Kamerana mulla on myös ihan entrylevel Canon D1100, eli ei mitään hifivehkeitä. Silti kuvat on ihan tarpeeksi hyviä omaan silmään. Käyttynä noi kandee osta, koska uudenveroista kamaa on ihan tuhottomasti tarjolla. Tarpeeksi vaan valotusaikaa, joku 20-25s ja jalusta niin tulee hyvää jälkeä. Riippuu toki ympäristöstä täysin asetukset, mutta kokeilemalla oppii. Liian pitkällä valotusajalla tähdet muuttuu blurriksi, koska maapallo pyörii niin lujaa. Talvea odottaa nyt ihan eri tavalla, kun haluaisi taivasta kuvata. Valosaaste pilaa niin herkästi kuvat. Seuraava miitti luonnonpuistoon kamerat ja repussa? Alkaa kuulostaa liian terveelliseltä;D
Luin tossa Forbesilta hyvän artikkelin keisarin uudet kolikot. Oon ite pitkään seurannut bitcoinia, aina sen noususta pohjamudista tuonne tuhansiin dollareihin. Kaduttaa kyllä, etten sijoittanut silloin kun kolikolla oli arvoa 127 usd, eli kun ensimmäisen kerran tutustuin aiheeseen. En omista vieläkään kolikon kolikkoa ja voi olla etten koskaan omista. Kultaryntäyksen aikaan sanottiin, että vain vaskoolimyyjät rikastuivat. Siksi Ethereumin ostaminen kiinnostaa enemmän, mutta vaatii kyllä tutustumista sekin ja jos päätyisin sijoittamaan näihin hyvin spekulatiivisiin tuotteisiin, niin puhtaasti vain sellaista rahaa minkä on oikeasti valmis häviämään kokonaan.
Onko laudalla muita kryptovaluuttojen seuraajia? Lohkotekniikka(josta en ymmärrä hevonvitunhumppaa) tulee ainakin yleistymään. Sen kertoo jo sekin, että suurimpien kryptojen takana on suuria pankkeja ja isoja IT-taloja. Puolet maailman ihmisistä on vailla pankkitiliä ja vanhat tavat siirtää käteistä ovat äärimmäisen kalliita, kryptoilla manit siirtyy yhdellä sähköpostiviestillä(vrt. joku pankin ulkomaanmaksu kymmeniä euroja).
Volatiliteetti noissa on todella suurta. Monesti päivän aikana arvo heittelee 10-20% ja vuoden aikana voi arvo kymmenkertaistua tai tipahtaa murto-osaan alkuperäisestä. Tätä kirjoittaessa Bitcoin on kivunnut 4421$/BTC (https://coinmarketcap.com/). Sairasta.
Tässähän on myös mahdollisuus melko suureenkin muutokseen, jos kryptot korvaisivat pankkien luoman rahan. Keskus- ja liikepankeilta katoasi valta luoda rahaa.
Tulevaisuudessa ei toivottavasti enää tarvita näin paljon ihmisiä. Nykymuotoinen yhteiskunta ja talouskoneisto tarvitsee vielä paljon pienituloisten duunarien lapsia täyttämään matalapalkkaduunit.
Samaa mieltä. Nyt erityisherkät triggeröityvät vielä näistä sanamuodoista, mutta tulevaisuudessa se on parempi mitä vähemmän syntyy resurssien haaskaajia. Ehkä pari miljardia olisi sopiva määrä tälle määrälle luonnonvaroja.
Pitkästä aikaa lukaisin Iltalehden ja Iltasanomat läpi. Ei olisi pitänyt.
Pöyristymisen MM-kisat! Antti Rinne (SDP) kannusti suomalaisia synnytystalkoisiin ja samantien lähti vihjaukset natseihin. Lisäksi joku minäminäminä -ihminen luuli, että Antti painostaa juuri häntä nyt tekemään lapsen. Välillä miettii, että mihin ihmiskunta on päässyt tuhansien vuosien aikana ja onko kehitys todella ollut eteenpäin. Vuosi on 2017 ja ainakin mediassa eniten julkisuutta saavat pöyristyjät, jotka keksivät kyllä sanasta kuin sanasta räpin jolla päästä iltapäivälehden kanteen. Nykyään tärkeämpää on saada oma nimi julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä, kuin pyrkiä ymmärtämään mitä todella haluttiin sanoa. Tilttiin menee naama ja boikottiin taas nuo lehdet.
Eikös se ongelma ole siinä että kielteinen turvapaikkapäätös ei vaikuta siihen saako maahan tulla. Esim jos joku jenkki hakisi turvapaikkaa suomesta, ei sitä varmasti heltiäisi, mutta saisi silti tulla tänne hengaamaan.
Tässä se ongelma onkin. Ei sillä ole väliä saako joku kielteisen turvapaikkapäätöksen vai ei. Ei terrorismilla ja turvapaikkapäätöksellä ole toistensa kanssa juurikaan tekemistä. Maassa saa kyllä oleskella, ainakin tietyn aikaa. Ongelma ei ole missään syrjäytymisessä, turvapaikkoja voidaan myöntää vaikka 7 miljardia jokaiselle maapallon kansalaiselle ja kaataa kurkusta alas jokainen euro mitä valtion kassassa vielä löytyy. Jos tarkastelemme terroristeja ja terroritekoja mitä euroopassa nyt on tehty huomaamme, että tekijät ovat monesti myös toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajia, jotka ovat saaneet kaikki samat oikeudet kuin kantaväestö ja ovatkin kantaväestöä töitä tehden ja kouluja käyden. Silti näille kaikille löytyy yhteinen nimittäjä, ideologia jota he edustavat. Tuota ideologiaa eivät kannata pelkästään tekoihin osallistuvat, vaan myös ne jotka ne hiljaisesti hyväksyvät. En sitten tiedä, miten nämä yhteisöt saataisiin mukautumaan paikalliseen kulttuuriin ja omaksumaan maltilliset länsimaiset arvot, mutta itse tekijöiden estäminen ei riitä, vaan pitäisi pyrkiä poistamaan ne tehtaat joissa näitä syntyy.