Hah! Tuli hiukan hassu lause Paremmin muotoiltuna siis "Muutenkin F1:ssä on nykyään enemmän siitä kiinni että auto menee kovempaa kuin toinen auto, kuin siitä että kuskilla olisi enemmän taitoa ajaa". Tällä tarkoitin siis että sääntöjen ja kuskien todella hyvän perustaidon vuoksi suurin ero tulee autosta. Eli jos Formula kisassa oman tallin toinen auto tulee takaa 0,5 sekuntia kovempaa, on aika sama vaikka olisitkin huiman hyvä kuski, takaa tuleva menee ohi viimeistään kun saa DRS:n laitettu päälle. Joten voisi olla hedelmällisempää päästää kaveri ilman suurempaa estelyä ja kiilaamista jos vaan pääsee nopeudella ohi.
Lotus+Räikkönen on hyvä yhdistelmä ja toiminut. Aika-ajoissa pitäisi päästä kovempaa ja kun kaikki pitäisi loksahtaa kohdilleen niin sataa vettä tai taktiikka on huono.
Oon aina vihannut noita tallimääräyksiä. Ihan sama oliko suomalainen vai ei. Toki, tämä on joukkue urheilua, mutta en ite ainakaan voisi sanoa, että olisin saavuttanut vaikka maailmanmestaruuden, jos pisteitä olisi tullut ns. lahjana. Ralli on tästä hyvä esimerkki.
Rallin tallimääräykset on vähän niin ja näin, mutta jos F1:ssä tallikaveri tulee takaa ja on selvästi nopeampi, on pöhköä jos sitä ei päästä suosiolla ohitse. Varsinkin jos tulee yli puoli sekuntia vikkelämmin takaa. Muutenkin F1:ssä on nykyään enemmän siitä kiinni että pääsee kovempaa kuin toinen, kuin siitä että olisi enemmän taitoa ajaa. Sadekeli tietty on eri juttu. Joten jos tallikaveri tulee kovempaa takaa ja sen päästää ilman suurempaa kiilailua ohi, ei minusta ole yhtään pois ohittajalta. Sama auto ja tullaan kovempaa takaa niin homma on aika selvä.
Se että Massa päästi Alonson ohi oli aika loogista. Ehkä sekin että Alonso on MM-kärjessä ja Massalla ei ole sinne mahdollisuuksia, mutta lähinnä se että Alonso oli selvästi Massaa nopeampi. Ero maalissa oli about 9s. Tämä tekee yli 0,5s per kierros kun ohitus tapahtui kierroksella 40. Joten sinänsä ihan perusteltu ns. tallimääräys.
En tajua Lotusta ja Räikköstä. Lotus on selvästi nopea, ja Räikkönenkin näyttää nopeutta aina joskus, mutta onko kerran (?) oltu kärkikahinoissa. Tuntuu kuin Räikkönen säästelisi tai ei vaan kiinnosta. Tai sitten joku ei vaan oikeasti osaa. Onhan sekin tietysti saavutus että Räikkönen on nyt kolmantena MM-pisteillä ja vain pisteen kakkostilaa jäljessä. Mutta silti Lotus on ollut koko kauden yliarvostetuin talli. Tasainen suorittaja selvästi, joka on sinänsä meriitti, mutta oikeat tulokset (voitto) ovat jääneet. Joka kisassa puhutaan että Lotuksella on mahdollisuus tuoda kuu taivaalta, mutta pilviin on aina jääty. Eikä tästä ole ollut oikeastaan edes epäselvyyttä. Lotus on ollut aina (yksi poikkeus taisi olla...) selvästi muita tai vähintäänkin voittajaa jäljessä. Onhan kautta jo jäljellä, mutta hiukan alan menettää toivoni. Lotus + Räikkönen ei vaan tunnu toimivan.
Ei tuo Lumia 920 huonolta vaikuttanut. Jos perusominaisuudet, toiminnallisuus ja tuntuma ovat kunnossa niin miksi ei. Itse haen ominaisuuksia joita tarvitaan jä käytetään ns. lennossa, ei kotona ajanvietteenä. Tässä Lumia tuntuu toimivan. Ja tähän vielä se että kun puhelin on kotona, sen saa suoraan "fatboyn" päälle lataamaan ilman johtojen kanssa pelleilyä. Tuntuu kyllä yllättävänkin toimivalta kokonaisuudelta. Toivon vain että oikotie ruutuihin saa minkä tahansa toiminnon tai valikon pikalinkin. Tämä on Androidin yksi hienoimmista ominaisuuksista (en tosin tiedä toimiiko tämä Applella?), saat näytölle pikakuvakkeen lähes mistä vaan. Asetuksista, valikoista, henkilöistä, sovelluksista,...mistä vaan. Jos tätä ominaisuutta ei Lumiassa ole, saattaa hankinta mennä jäihin samantien.
Mutta, lupaavaa. Mikä on Nokialta parasta vähään aikaan.
Mielenkiinnolla kyllä odotan Nokian julkistuksia. Todennäköisesti jopa katson tämän tilaisuuden. Nokialta on kuitenkin pakko tulla jotain mikä kiinnittää massojen huomion. Alku huhut kuulostaa sinänsä lupaavalta: Langaton lataus talakan kautta (ihmettelen miksi tätä ei ole jo), laadukaskamera ja suuri sisäinen muisti. Vielä päälle kunnon näyttö, hyvä akkukesto ja tyylikäs muotoilu (Ahtisaaren muotoilut ovat kyllä yllättävän hienoja, eivätkä uhkaa Applen pyöreän suorakulmion patenttiakaan). Vielä kun W8 käyttiksestä saataisiin kaikki irti ja se toimisi, voi Nokialla olla aika hyvä tuote kädessä.
Sinänsä jännä juttu että tämä kiinnostaa koska Iphone5 paljastus ei kiinnosta yhtään. Tosin tässä on kyllä sekin että Applehan saa hypen pelkästään sillä että takakannessa on isolla numero 5. Joten en yllättyisi jos Applen uudet ominaisuudet olisivat enemmän tai vähemmän tätä luokkaa...
Tosiaan vähän persiistä, kun suurin osa kaupoissa myytävistä paidoista ja varsinkin takeista on sellaista vyötärölihaville keski-ikäisille istuvaa tyyliä ja tyköistuvampia malleja saa yleensä vähän etsiä. Tai ehkä shoppaan vaan väärissä liikkeissä
Jack&Jones ja JC. Sieltä ei vyötärölihaville keski-ikäisille juurikaan vaatteita löydy. Tietty hinta on korkeampi kuin Prisman hyllyssä.
Lepoa vaan sinnekin. Duncanin roolit eivät ole juurikaan jääneet itselläni mieleen, vaikka miehen naama onkin kovin tuttu. Ainoana poikkeuksena Green Mile. Siinä olen puhaltanut joskus itkun parhauden - ja suurilta osin John Coffey -roolin - vuoksi. Pitänee katsoa filkka tribuuttina taas pitkästä aikaa. Tai muuten vaan.
Green Mile -leffassa mies tosiaan on. Muita on mm. Armageddon, Sin City ja Daredevil. On niitä muitakin ja nythän niitä näkee joka uutisessa. Mielestäni selvä menetys leffamaailmalle. Suht nuorena vielä lähti. Eihän miehen leffamateriaali mitään suurta ollut, mutta jo Green Mile todistaa että osasi hoitaa homman kotiin. Mies oli jotenkin paradoksaalisen oloinen Kauhea korsto ja huima ääni, mutta kasvot olivat jotenkin oudon...lapsenomaiset(?). En tiedä onko se oikea sana tai kuvaava sana, mutta jotenkin miehestä ei saanut oikein suoraa kuvaa. Tämänkin takia täydellinen roolitus Green Mile -leffaan kyseiseen rooliin.
Tietääkö kukaan mitään sivustoa, joka listaisi Euroopassa/Pohjoismaissa julkaistavia bluraytä päivämäärittäin? Peleillehän moisia palveluita löytyy, mutta onko leffoille mitään vastaavia? Joku yksi sivusto, josta voisi yhdellä vilkaisulla nähdä mitä elokuvia julkaistaisiin minäkin päivinä. Normaalisti on tullut aika paljon luotettua tuohon Verkkiksen Ahvenanmaan uusien leffojen listaan, mutta eipä sieltäkään varsinkaan nykyään läheskään kaikkea kiinnostavaa löydy..
DVD plazassa on ainakin muutaman kuukauden eteenpäin Suomen julkaisuja. Tosin sielläkään ei ole marraskuulle yhtään uutta julkaisua joten en tiedä kuinka hyvin pitää paikkansa. Kuukauden eteenpäin näkee aika hyvin.
En kyllä vieläkään saanut selville, mikä siinä isossa pahassa Applessa näin pahoittaa mielesi. Tekstistäsi huokuu ääretön viha ja katkeruus, jota on vaikea käsittää. Ikään kuin Applen tuotteet olisivat läpimätää paskaa, joissa ei ole mitään hyviä ominaisuuksia ja joita ihmiset suu vaahdossa ostavat isoja seteleitä heitellen Apple Storesta ympäri maailmaa. Kaikelle tälle on myös yksi ihan looginenkin ratkaisu. Ne tuotteet ovat oikeasti ihan hyviä!
No aika hyvin luet rivien välistä ja jätät itse kirjoituksen omaan arvoon. Olen nyt kaksi kertaa kirjoittanut tähän aiheeseen ja molemmilla kerroilla myöntänyt että on Apple tehnyt jotain oikeinkin
En voi sanoa että erityisemmin vihaisin Applea. Oikeastaan salaa jopa haaveilen Applen laitteista (taisin tablet haaveista kirjoittaa tännekin...). Mutta hinta ja kokonaishyöty ja -toimivuus ei kohtaa. Aina silloin tällöin testailen jollain tutulla Applen laitteita tai luen niistä, mutta aina saa sellaisen kuvan että niiden toimivuus muiden kuin Applen laitteiden kanssa on tahallaan puolitiessä. Ja tälläinen asenne tappaa kilpailun ja innovaation ja tätä myöden kuluttajan edun ja kehityksen. Mielenkiinnolla odotan mitä Apple on tehnyt uuden iPhone5:n suhteen (tai siis "jos" se nyt julkistetaan). Odottaako joku oikeasti jotain hienoa vai sitä vanhaa mallia joka on "kiillotettu" ja laitettu numero 5 kylkeen?
Ja osin tässä on ehkä kyse työstänikin. Joka jannu haluaa iPhonen ja sitten ihmetellään kun kaikki ei toimi kuten kunnon yritystuen omaava Nokia (tämän Nokia on osannut suht hyvin, ja paranee vaan kun siirtyi M$:n leiriin). Olisi hienoa sanoa että: "Mitäs otit sen trendi Omenan. Se on nyt voi voi."
Ja mitä noihin lakiasioihin tulee niin minusta se oli aivan isänmaallinen tuomio. Apple on jenkki firma, Samsung etelä-korealainen --> eihän etelä-korealaiset mitään osaa, ne kopio.
Hyvä että saatiin tässäkin asiassa faktat pöytään. Olet selkeästikin hyvin tietoinen näistä USA:n lakipykälistä ja patenttiasioista, joten kiitos tästä.
Miksi siis pitää olla niin äärinegatiivinen Applea kohtaan, jos itsekin myönnät että he ovat saavuttaneet aseman, joka kelpaisi muillekin yrityksille? Onko se Applen vika (tai vika ylipäätään), että he ovat kehittäneet imagon, jonka ansiosta ihmiset käyttäytyvät kuin lampaat? Miksi asia pitää nähdä negatiivisessa valossa? Apple on yritys, joka haluaa tehdä niin paljon voittoa kuin mahdollista. Ja siinä he ovat onnistuneet paremmin kuin yksikään yritys tällä hetkellä, mistä kertoo se, että yritys on tämän hetken arvokkain maailmassa. Arvostan.
En pidä monista Applen toimintamalleista (esim. tiettyjen ominaisuuksien poisjättäminen, jotta se voidaan lisätä seuraavan vuoden mallissa), mutta ymmärrän täysin miksi näin tehdään. Vastapainona arvostan sitä, miten yhtiö on vienyt monia laitteita eteenpäin ja tuonut designin ihan uudella tavalla esille elektroniikassa sekä sitä miten se on tietoisesti (ei todellakaan sattumalta) kehittänyt imagoaan sellaiseksi, että kauppa käy älyttömällä voitolla vuodesta toiseen.
Miksi ei saisi olla? Kyllähän tässä kai jokainen on myöntänyt että Applen ratkaisut bisnesmielessä on varsin menestyneitä, varsinkin kun nyt on niitä lampaita jotka seuraa. Silloin pitää takoa kun rauta on kuuma. Mutta vaikka Apple saakin myytyä tuotteitaan kuin leipää, en silti ala kunnoittamaan firmaa joka nykyään kauppaa tavaraa näille faneille. Ja totta helvetissä muiden valmistajien hinnat olisivat korkeammalla jos sillä saisi hyvin tavaraa kaupaksi. Mutta totta helvetissä sanoisin samaa näistä firmoista, mitä nyt Applesta. Ei Apple mikään poikkeus ole, se on vain tällä hetkellä se jonka ratkaisut ei miellytä. Mutta kuten Snakekin sanoi, tämä todennäköisesti kostautuu vielä Applelle. Jos kaupataan vaan faneille uusia kalliimpia tuotteita pikku parannuksilla. Nokiahan teki tätä pitkään. Kun merkki oli saatu tietoisuuteen yritettiin mennä pelkällä merkillä, innovatiivisuus kuoli ja riskinottokyky hävisi ja kuinka kävi. Totta on että Nokian imago ei ollut sitä tasoa mitä Applen nyt, mutta sillä ei ole tässä tapauksessa merkitystä.
Ja mitä noihin lakiasioihin tulee niin minusta se oli aivan isänmaallinen tuomio. Apple on jenkki firma, Samsung etelä-korealainen --> eihän etelä-korealaiset mitään osaa, ne kopio. Kun ajattelee mitä kaikkea luokiteltiin patenttirikkomukseksi, koko touhu alkoi tuntumaan vitsiltä. Kukaan ei ole uutisoinut siitä että Applella ja Samsungilla oli sama taistelu Etelä-Korean tuomioistuimessa. Sielä tuomiot meni aikalailla 50/50. Osa hyväksyttiin Applen patenteiksi osa Samsungin patenteiksi. Koko oikeuskäyntihän oli siitä että molemmat syytti toisiaan patenttirikkomuksista. Jenkeissä Samsung ei kai vain saanut mitään, mikä tuntuu jo itsessään aika uskomattomalta, kun Apple veti kuitenkin patentikseen zoomauseleen ja puhelimen pyöreän suorakaiteen muotoilun.
Hyvä tekstinpätkä, harmi ettei yksikään applevihaaja tuotakaan tule lukemaan. Saatika, että osaisi ajatella asioita bisnesnäkökulmasta.
Hah! Hiukan yksipuolisesti katsottu asiaa. Apple on saanut hyvän imagon. Siinä suuri menestyksen salaisuus. Vaikka en väitä että Apple ei toimisi, ei sillä. Ja myönnän senkin että Apple on suunnitellut käyttöä käyttäjän näkökulmasta ja se toi oikeasti innovatiivia alalle. Nokia kaatui omaan kankeuteen uudistuksen haluttomuuteen. Mutta edelleen en pidä Applen suljetusta ja valikoivasta asenteesta. Puhumattakaan hinnoista. Applen asenne on oikeasti "Ei se ole tyhmä joka pyytää". Ja sinänsä ihan oikea bisnes asenne. Mutta silti se on minun peruste miksi en Applea ihan heti hommaa.
Aivan hullua. Suht alhaiset tuotantokustannukset verrattuna AAA-konsolijulkaisuihin ja tälläiset tuotot.. Ei ihmekään, että uusia Freemium-pelejä syntyy kuin sieniä sateella.
Itse en ole tainnut tehdä yhtään ostoa minkään pelin sisällä, joten en (ainakaan vielä) kuulu kohderyhmään.
Huimia lukuja kyllä. Mutta pakko kyllä myöntää että hiukan ihmettelen kuka niitä ostaa. Onko tosiaan niin että 18-30v kaverit laittavat tosissaan rahaa kännypeleihin? Ja tällä volyymilla. Tosin luottokorttien ja pikavippien luvatussa maailmassa voi ainakin periaatteessa riittää ihmisiä (hulluja?) jotka laittavat useamman euron siihen että saavat pari uutta mökkiä, lisävarusteita, söpöjä asuja, tai käytännössä pelaamiseen tarvittavia itemeitä tms. Jotenkin tuntuu että moni pelaaja ei ole sisäistänyt näiden pelien rahallista arvoa kuten hyllystä ostettujen. Kun tämä iskostuu ihmisten mieleen (ja jenkeissä tästä tehdään luottokorttien ohella saatanan luomia huijauksia), voisin luulla että tämä trendi laskee nopeasti.
Myönnän kyllä että olen aina ollut skeptinen ja ärsyyntynyt tälläisestä myyntitavasta. Periaatteessa annetaan ilmainen tai puoli-ilmainen peli josta maksetaan "vuokraa" kokoajan. Minusta tuo kuulostaa enemmän *ittuilulta. "Sen kun pelaat. Pelaa vaan. Se juttu tarvii 5€. Se tarvii 2€. Juu ja se 10€. Joo kerta ei useimmissa tapauksissa riitä, maksu pitää tehdä tietyin väliajoin.". WTF?! Ehdin jo hiukan innostumaan tästä kun konsolikehittäjiä alkoi valumaan samaan porukkaan. Testasin Insomniacin Outernautsia ja hermohan siihen meni. Käytännössä pelaaminen tarvitsee rahaa jatkuvasti.
Episodi pelaaminen kuulosti hyvältä ja poikeasti pidin ideasta. Pelit lyhenesivät, halpenesivat ja kehittäjäkin saisi rahaa pelistä pidemmältä ajalta kuin vain julkaisun ajalta. Eikä kehittäjän tarvitsisi tehdä kuin se yksi tai kaksi episodia ja jos peli ottaa tuulta alleen, aletaan väsäämään niitä lisää. Tämähän on TV-maailmasta tuttua. Hiukan ihmettelen että tälläistä "koepalloa" ei ole tajuttu käyttää pelaamisen puolella. Tämä olisi pelaajillekin parempi. Ei tulisi maksettua siitä 10-30min pettymyksestä 40-70€. Voisi ostaa ensimmäisen episodin 20€:lla ja seuraavan jos kiinnostaa. Tämä toisi peliharrastukseen ihan uutta väriä.
iPad tai tabletti yleensä olisi kyllä aika hightech -laite ja olen varovaisesti alkanut sellaisesta haaveilemaan, nyt vahvistimen oston jälkeen. Aamulla saisi siitä uutiset ei kuunnella turhia jorinoita TV:stä ja sähköpostin, sillä voisi hallinoida tietokonetta, mediakirjastoa/-palvelinta, nettiliittymää, musiikkia, radiota, vahvistinta ja ARCin ansiosta lopulta TV:täkin. Vielä kun saisi saunan ja uunin päälle (varmaan jotkut uuni/kiuas mallit saakin). Eli varsinaista matkaseuraa en tarvi, vaikka tietty appivanhemmilla käydessä laite voisi vähän piristää viikonloppua.
Eli kaiken kaikkiaan se nostaisi arjen "uudelle tasolle". Mutta, se hinta. Maksaisin 400€ (android) tai selvästi yli (iPad) laitteesta mitä en oikeasti tarvitsisi. Lisäksi tässä on vielä se että laitteet eivät olet täydellisiä. Apple on suljettu ja sieltä ei saa kuin sitä mitä apple haluaa. Jossain vaiheessa se kusee kuitenkin nilkoille. Androidista saisi irti vaikka mitä, mutta rauta ei tunnu olevan sillä tasolla kuin iPadilla (näyttö nyt lähinnä). Joten ottaisit kumman vaan, jossain vaiheessa ärsyyntyminen olisi suht varmaa. Ja tässä puhutaan laitteesta joka maksaa yli 400€. Eli...olisihan se cool mutta ei saatana. Ei näillä tuloilla, eikä näillä tuote paketeilla.
Tämä tapahtui viikonloppuna, mutta nyt alkaa olemaan kunto jo sitä luokkaa että voi sanoa että kokemus on jäänyt taakse.
Muutama kaveri näki vaivaa ja järjesti mulle polttarit viikonloppuna. Oli kyllä legendaarista. Meno alkoi jo perjantaina illalla kun bestman ilmestyi oven taakse ja sanoi että nyt mennään. Kauluspaita ja pikkutakki päälle ja menoksi. Kaveri sanoi alkuun että otetaan rauhallisesti ja mennään leffaan ja näytti uuden Batmanin lippuja. Meikäläisen edellisestä leffakäynnistä oli 3kk joten tämä kävi hyvin. Vaikka tuli kyllä melkein heti pieni wtf fiilis ja kysyin kaverilta että oikeesti mennään leffaan? Kaveri vakuutteli että juu ja leffaan sitä lopulta mentiinkin. Leffasta kun päästiin (ihan jees leffa, mutta hype teki tehtävänsä ja odotin enemmän) pari kaveria odotti teatterin ulkopuolella. Seuraavaksi Casinoon rautatieaseman vieressä jossa hävisin muutaman kympin kyllä vähän liiankin nopeasti. Parit juotiin ja jouduin tilaamaan vodkamartinin ravistettuna, ei sekoitettuna (vähän laski Bondin myyttisyys tämän jälkeen). Tämän jälkeen parille vielä baariin ja sitten pari muuta jätkää sano että häissä nähdään ja bestman heitti kotio.
En voi sanoa että tuli suurena yllätyksenä, mutta samat kolme kaveria tuli seuraavana aamuna 10 aikaa ovelle ja sano että vaihtovaatteet mukaan ja ulos. Ja pistivät vielä erittäin edustavat Batman asun mun päälle (huppu ja viitta) ja sanoivat että leffa oli perehdytystä Tästä alkoikin legendaariset vaiheet. Ensin narun varassa Lahden suurmäestä alas "kalliokiipeilytyylillä", tämän jälkeen savusaunaan ja uimaan, tämän jälkeen mökillä Cola testi (pepsi vs. x-tra cola vs. rainbow vs. Coca-Cola) ja sitten NESillä Super Mario Bros. ja Duck Hunt (!!!) ja loppu ilta mökillä normisaunassa ja uimassa. Ja joka välissä milloin tervasnapsia, Leijonaa ja siideriä. Ja extrana jokaisesta kuolemasta Mariossa ja ohi laukauksesta Duck Huntissa salmari shotti. Rotkot heilu ja sorsat pujotteli ihmeellisesti loppu illasta.
Oli kyllä huima reissu. Lahden suurmäestä laskeutuminen tälläiselle korkeanpaikan ihannoijalle oli komee reissu ja alastulo onnistu ilman ongelmia tai käsien tärinää. Savusaunakin oli ihan eri tasoa kuin oma pikkusauna (luonnollisesti). Suosittelen kyllä kaikille jotka saunomisesta vähänkin pitävät. Vaikka ei sillä että mökkisaunakin ei olisi ollut eri tasoa kuin oma pikkusauna. Cola testissä tuli pienenä yllätyksenä että Rainbow Cola on hyvin samanlainen kuin Coca-Cola vaikka olin tästä jostain lukenut :D En vaan osannu erotella niitä :D Pepsi ja xtra oli helppoja Tosin puolustaudun vähän silläkin että tässä vaiheessa oli jo tervasnapsit juotu moneen kertaan ja hiukan muutakin
Hieno meininki, hieno meininki. Krapulakin oli sen mukainen. Sammuin mökin lattialle kolmen aikaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, mutta maanantaina päivällä vielä ravisti kun kävelin rappusia ylös töissä
E: Vähän kahden vaiheilla että katsoisiko tämän vai en. Ekaa osaa en ole katsonut, ja tämäkin vähän arveluttaa. Pidän kyllä hyvistä toimintaleffoista, kunhan se toiminta pidetään edes jotenkin järjellisissä mitoissa, esim Rambo 4 oli kaikessa väkivaltaisuudessaan lähinnä etova. Samoin Quentin Tarantinon leffat ovat mulle vähän siinä rajoilla että pidänkö vai en. En oikein pidä tarantinon tyylistä muutenkaan.
Toimintaelokuvissa toiminta useimmiten katoaa jonnekkin järjen toiselle puolelle. Nämä voi tietty aina jakaa ns. "leikkitoimintaan" ja "oikeaan toimintaan" Eli "leikkitoiminta" on nämä valtavirran elokuvat, eli ehkä enemmän viihde-elokuvat tai seikkailluelokuvat kuten Iron Man, Avengers, jne. jossa voi iskeä pään betoniseinää ilman että tulee edes verta. "Oikea toiminta" on sitten graafisempaa ja rujompaa. Tähän kuuluu mm. Rambo 4 ja Tarantino leffat. Itse toivoisin että Expendables 2 kuuluisi jälkimmäiseen. Koko elokuvan idea on toiminnassa ja elokuvan tyyli tukisi tätä. Ikäraja hiukan lupaa rajumpaa menoa.
Toivottavasti Netflix tarjoaa saman sisällön kuin muuallakin. Veikkaan kuitenkin, että aluekohtaiset säädökset pilaa koko paskan.
Sarjat tuskin tulee, mutta elokuvat voi olla paremmin.
Jotenkin uskoisin että Suomessa suurimmaksi ongelmaksi tulee hinta. Jos hinta on 9.90€ kuussa se on jo hyvä diili, mutta itse veikkaan että hinta tulee olemaan 15-20€, mikä on aika naurettava hinta.
Vaikkakin itselle edullisimmaksi tulisi varmasti leffakohtainen maksu. Sen verran tulee ostettua leffoja että olisi jo aika hyvin jos tulisi vuokrattua 3 leffaa kuussa. Tosin jos 9,90€:n hintaan Netflix jäsenyyden saa, tulee se todennäköisesti kyllä hommattua.
En tiedä miksi mutta tämän sukupolven huiput eivät vain itseeni iske. Gears of War tuli pelattua läpi ja kyllä hän se toimi, mutta ei Halon tasolla. Resistance3:n pelasin jollain ihmeellä läpi (suht lyhyt), mutta eihän sitä nyt hyväksi voi sanoa. Mass Effectistä halusin pitää, mutta ei vain jaksanut. Tosin olen miettinyt antavani pelille vielä mahdollisuuden kunhan ehdin. Batmanissä on mainio idea ja kyllä se hetken kiinnosti, mutta nopeasti pelaaminen jäi. Assassins Creed oli aivan pakko pullaa ja FFXIII aivan karmea. Jopa Vanquish tuntui pieneltä pakko pullalta. Vaikka myönnän että Vanquishin tapauksessa saattoi olla kyse vaan siitäkin että en osannut
Parhaiten tästä sukupolvesta on kestänyt omaa pelaamista Darksiders, Bayonetta, Enslaved, Deus Ex, New Super Mario Bros. Wii ja toistaiseksi Halo Remake. Myönnän että tässä sukupolvessa on jäänyt paljon pelejä välistä (mm. L.A. Noire ja Fallout 3, toivottovasti vain toistaiseksi), mutta olen nyt useampaa testannut noista "arvostelumenestyksistä" ja ei niitä vain ole jaksanut pelata. Onhan siinä osin sekin että itse ei tule selvästikkään pelattua enää niin paljon kuin aikoinaan. Edelleen kuitenkin on aina löytynyt pelejä joita jaksaa pelata. Joten en nyt ihan pelkästään oman aktiivisuuden pikkiin sitä laita että harvempi nykypeleistä kiinnostaa.
Rare on kuollut, Konami on kuollut, Square on kuollut..
Tämä on kyllä niin surullisen totta. Jotenkin tuntuu käsittämättömältä kuinka kovalla syöksyllä Rarenkin pelit lähti alas kun Nintendo firman kauppasi. Square-Enixin pelejäkin on odottanut aina, jos ei muuta niin FF -sarjaa vähintään, mutta tämän viimeisimmän FFXIII ryppään jälkeen ei voi kuin masentua. Yritin pelata FFXIII:stakin mutta kun ei toimi niin ei toimi. FFXIII-2 ei saanut minulta edes mahdollisuutta, ennakkotietojen vuoksi. FF versus XIII (tai mikä nyt olikaan) näytti ihan lupaavalta ja sitä hiukan odotin, mutta sitä peliä tuskin enää nähdään. Ainakaan siinä muodossa missä se oli. Ja laatua nyt tuskin tulee kuitenkaan tämän kehityksen jälkeen.
Ehkä retropelit + PC -linja on tosiaan ainoa oikea valinta tässä vaiheessa.
Tämä on kyllä ollut hiukan se suunta mihin itse on mennyt. Halo nyt on ehkä hiukan kyseenalaista retroilua, mutta Mario tasoloikat, PC julkaisut ja huuto.netin Snes -pelit on se mihin se pieni peliaika mitä on käytetään.
Tällä hetkellä en odota juuri mitään uutta konsolipeliä. Darksiders II herättää ehkä pientä mielenkiintoa, mutta Nintendonkin nykytouhu on ollu aika kuollutta minulle viime kuukaudet. Wiin Donkey Kong herätti mielenkiinnon, mutta turha heilutus ominaisuus laski lopulta mielenkiinnon vielä nopeammin kuin se tuli.
Eli kyllä se retroiluun vaan menee. Snes -peleistä pyydetään niin järjettömiä hintoja ja kirppareilta niitä ei tunnu hevillä löytyvän, niin varmaan pitää siirtyä Gamecubeen. Tosin voisi sitä ostaa retroiluun N64:nkin.
Kavereilla on todella ailahtelevasti toiminut. Eipä tämä nyt peruskäytössä varmaan haittaa mutta kun lähinnä nettipelejä varten hommasin tuon kiinteän yhteyden ja kavereilla on yhteydet pätkineet todella ärsyttävästi. Harvoin netti on kokonaan poikki mutta sekunninkin katkos ja Live-yhteys katkeaa. Muistaakseni siellä on laitteistoakin käyty vaihtamassa mutta eipä ole auttanut. Asiakaspalvelija selitti mulle, että ADSL ei myöskään ole niin herkkä ruuhkapiikeille kun jokaiselle asunnolle on varattu oma linja (jotenkin noin se meni...). Jos talossa on todella monella kaapeli niin yhteys kärsii kun porukka on samaan aikaan linjalla. En tiedä puhuiko totta.
Joo no se on kyllä paskamaista jos yhteys katkeilee satunnaisesti. Silloin sitä ei tietty kannata ottaa.
Asiakaspalvelija puhui tietyllä tavalla totta. Yhteys jaetaan usealle kyllä. Mutta niin jaetaan ADSL:kin. Erot tulee siinä kuinka paljon taloon annetaan kaistaa. Jos taloon tulee kuitulinja on kaista jo aivan eri tasolla ja varmasti riittää useammalle. Kupari yhteys on vähän eri juttu. Jos palveluntarjoajan konesali on suht lähellä (oliko alle 100m) saadaan kuparilla gigabittien yhteyksiä. Mutta jos on kauempana (kilometrejä) yhteysnopeus laskee aika nopeasti. 10km kohdalla ollaan muistaakseni jo 10Mbit/s maksimi nopeudessa. Kaapeliyhteys riippuu siitä kuinka paljon kaapelissa on vapaata kaistaa TV kanavien lisäksi. Eli kuinka monta "datakanavaa" voidaan antaa yhteydelle. Yksi kaapeli yhteyden kanava taisi olla jotain 55Mbit/s.
Eli riippuu vähän mistä roikkuu Mutta jos on kuullut että palveluntarjoajan kaapeliyhteys pätkii, voi ADSL olla silloin parempi tai varmempi vaihtoehto...
Ihme paskaa kun Turkuun ei saa millään ihan normaalia ADSL-yhteyttä ilman jotain IPTV-pakettia. En katsele muutenkaan telkkaria mutta pakko tuollainen oli ottaa kun muuten joutuisi tyytymään kaapeliyhteyteen. Ne on vähän liian epävarmoja, että uskaltaisi sellaisen ottaa. No 39€ kuussa 24 megaisesta netistä digiboxin kera on kuitenkin halvempi mitä 10 megainen oli Salossa. Ja tuohon sai vielä MTV3-kanavapaketin pariksi kuukaudeksi kokeiluun. Pääsee vormulatkin näkemään hoodeenä. Saa nähdä onko niin makian näköistä, että joutuu oikein tilaamaan tuon paketin kokeilujakson päätyttyä.
Ei niissä kaapeliyhteyksissä mitään sen epävarmempaa ole kuin ADSL:ssäkään. Riippuu tietysti paljon palveluntarjoajastakin, mutta tekniikassa ei sinänsä ole mitään vikaa. Ja linjojen ainakin pitäisi pysyä pystyssä, kun samassa langassa menee TV -lähetyksetkin niin tulee aika nopeasti palaute ryöppy jos jokin ei toimi. Laitteisto tietty on eri kuin TV -linjassa. Lisäksi jos on vähän vanhempi talo, todennäköisesti talon kaapeli on paremmassa kunnossa kuin talon kupari. Ainoa mikä voi olla on se että TV ottaa häiriötä jos jakaja on huono. Mutta kun TV:tä et kerran paljon katsele niin tästä tuskin tulisi ongelmaa.
Kyllä toi kakaran olemassa olo hankaloittaa tätä pelaamista...ja nyt kun vihdoin pääsen nauttimaan kotiteatterista, niin käytännössä en pääse nauttimaan edes kuvasta kun se on aina liian kovalla -_-
Mutta, vihdoin sain Halon remaken tänään taas tulille. Ja edelleen ylistän kuinka hieno ja toimiva ohjaus on, mutta löysin nyt uuden kehumisen aiheen. Varmasti johtuu kunnon kajareistakin, mutta huomasin että Halon soundtrack on parasta mitä on kuullut vähään aikaan. Sivustakatsojalle voi tuntua paikoitellen ehkä hiukan "ylieeppiseltäkin", mutta kun on uppoutunut peliin, musiikki nostaa kyllä fiiliksen juuri niin kuin pitääkin. Hitto tästä pelistä olisi oikeasti voinut maksaa täydenkin hinnan. Mikä on loppujen lopuksi aika harvinaista nykyään. Melkein harmittaa kun ostin alehintaan Huvittavaa tässä on että Halo on 10 vuotta vanha peli (vaikkakin kiillotettu) ja silti peli voittaa esim. Resistance 3:n ilman mitään epäilystä.
No, peliä on tietty päässyt pelaamaan vasta alkua joten ilo voi olla ennen aikaista. Nyt pitäisi vaan saada "vapaapäivä" että voisi huudattaa volat kaakossa koko päivän
Itseäni ei ole varsinaisesti häirinnyt kakkoskaudessa se, ettei "mitään ole tapahtunut". Koskaan ei kuitenkaan tiedä mitä mahdollisesti tapahtuu.
Minuun tämä on vaikuttanut päin vastaisesti. Kun mitään ei tapahdu, lopulta mitään ei myöskään odota. Lisäksi jos sarjaa katsoo vain tapahtumien odotuksen vuoksi, lopulta vain turhautuu. Ja siis se että zombi tai pari sattuu hyökkäämään, ei ole sitä että jotain tapahtuisi, varsinkin tässä sarjassa jossa maailma on mikä se on. Tämäkin on iso osa ongelmaa. Sarjan tahti on todella hidas ja vaikka zombi tai pari ei tule kuin joka kolmas tai neljäs jakso, se ei tunnu sen kummoisemmalta vaikka sitä ei joka jaksossa tapahdukkaan.
Vaikka saahan siitä pitää ja ilmeisesti aika moni pitääkin. Itseä vain kyrsii kun idea on ihan jees, mutta se ryssitään idiooteilla ja sillä että mitään ei tapahdu. Muistan kun heti ensimmäisissä jaksoissa näkyi kaupungin yllä helikopteri. Se herätti heti mielenkiinnon että mikä on jutun tarina. Mutta tämä oli ainoa viittaus mihinkään tälläiseen. Taisi käsikirjoitus muuttua matelevaksi kun huomattiin ensijaksoista että porukka oikeasti katsoo sarjaa.
Eilen se tapahtui. En katsonut Walking Dead jaksoa kun ei vain jaksanu enää. Viime sunnuntaina jätin katsomatta kun ajatteli että katson lauantaina sitten, mutta ei vain jaksanut silloinkaan. Ja en aio katsoa tänäänkään. Sarjan idea ja fiilis on lupaava ja hieno. Mutta missään jaksossa ei oikeasti tapahdu mitään ja tuntuu että konfliktejä keksitään väkisin, kun sarjassa olisi potentiaalia hienolle saagalle. Ja pahinta tässä(kin) sarjassa on niin saatanan typerät muijat. Ammutaan ilman järkeä, leikitään kovaa kun taas kohta lähes itketään, vedään katumus pillereitä ja kirjamellisesti nanosekunnissa lähdetäänkin oksentamaan pillerit ulos. Viimeinen pisara koko sarjan kannalta oli viime jaksossa tapahtunut "huima käänne". Muija lähti hakemaan miestään ja totta kai ajoi ojaan auton katolleen. Tämän jumalauta tiesi heti kun muija edes suunnitteli lähtöä. Teki mieli hakata päätä seinään kun tietää taas mistä vähintäänkin seuraava jakso pelkästään kertoo (siitä saatanan tyhmästä muijasta).
Vaikka myönnän kyllä että fiksummat muijat eivät välttämättä pelastaisi sarjaa. Siinä ei vain tapahdu juuri mitään. Juoni on junnannut paikallaan jo useamman jakson. Mikään ei etene, mikään ei muutu. Ensimmäinen kausi oli hienoa katsottavaa. Joka jaksossa tapahtui jotain ja juoni eteni mukavaan tahtiin. Toinen kausi on ollut turhauttavaa laahaamista.
Ja siis eihän tätä sarjaa voi suositella edes zombi toimintaa haluaville, koska zombit ovat vain kulissi junnaavalle draamalle ja typerille muijille. Kunnon zombi toiminta on itseasiassa aika harvassa.
Kyllä tuosta taatusti löytyy se manuaalinenkin etäisyyden säätäminen jostain sieltä manual setupista. Sieltä pitäisi pystyä säätämään erikseen myös jokaisen kaiuttimen äänenvoimakkuutta erikseen.
Ja mitä helkkarin äänitiloja oikein tarvitset? Nehän ovat aina päin persettä verrattuna siihen jos itse säätää. Tarkoitettu lähinnä idiooteille jotka eivät osaa laittaa kunnolla edes televisiota päälle. Ja varmasti siellä on niitä eri asetuksia, kun vähän kaivat ellei kyseessä ole joku invamalli. Itselläni on hiukan eri, mutta löytyy varmaan 10 eri valmisviritystä ja ties mitä tehosteita (halli, teatteri, bunkkeri jne.) Tosin jos ostat kunnon vahvistiminen, niin on oletettavaa että osaat itse säätää oikeat asetukset kuntoon ja tallentaa niitä niin paljon kuin huvittaa.
Ja Audyssey tosiaan osaa mitata ne kajarit tarkasti ja muutenkin toimii äärimmäisen hyvin oikein käytettynä. Ainoa on että basson sijainti kannattaa tarkistaa ja säätää itse manuaalisesti. Se nimittäin voi heittää paljonkin, jos huoneessa on paska akustiikka.
Niistä äänitiloista saa helposti tilantuntua Mutta joo kai ne sieltä jostain löytyy. Kun vaan osaa etsiä. Samoin etäisyyden säätö. Tällä silmällä kun vähän ostin, eli tämän pitäisi olla Denonin malleista "peruskuluttaja" -tason (400-600€) monipuolisin malli. Seuraavien hinnat pomppaa jo 1000€:oon. Mikäs malli sulla on? Joku viime vuoden?
Nyt se on vihdoin kotona! Denon AVR2113. Ensi reaktio on varsin positiivinen. Mitään ihme ominaisuuksia ei ole vielä löytynyt, kaikki toimii kuten pitää ja valikot on toimivat ja suht selkeät. Ero Onkyon käytettävyyteen on selvä. Puhumattakaan toimivuudesta.
Tosin sen myönnän että näin ensi testin perusteella Onkyon säätövalikoima on kyllä laajempi. Esimerkiksi todella oudosti en ole löytänyt kaiuttimien etäisyyden säätöä ollenkaan, mikä tuntuu aika yllättävältä. Tämä ominaisuus kun löytää faijan 300€:n kotiteatteripaketistakin. Mutta Audyssey MultEQ XT automaatti säätötuntuu paremmalta kuin Onkyossa oleva versio (Onkyo on varmaan ryssinyt tämänkin...). Onkyo kun heitti toisen kaiuttimen metriin ja toisen kolmeen metriin. Tämä taas tuntui suurena erona kaiuttimien painotuksessa. Denonissa automaatti säätö tuntui toimivan.
Ääni tuntuu ainakin olevan hyvä, enkä huomaa eroa Onkyon ääneen oikeastaan ollenkaan. Tosin hiukan säätöjä kyllä kaipaisin. Esim. eri tyyliset äänitilat (elokuva, musiikki, puhe, jne.) tuntuvat Denonissa aivan turhilta. Äänessä ei kuulu mitään eroa eri tiloissa. Muutenkin kahdella kaiuttimella tilaksi ei saa kuin stereon, kun Onkyo teki vähän äänelle jotain kun laittoi jonkun koodekin tms. päälle. Mutta tässä nyt voi olla vikana oma tietämättömyyskin, eli en vaan osaa.
Mutta tänään tutkiminen jatkuu. Kyseessä ei kuitenkaan ole sellainen tilanne että joku ei toimisi. 1080p24 toimii moitteetta, samoin ARC. Joten ollaan aika kaukana siitä turhautumisesta mikä tuli Onkyon kanssa.
Sellanen muuten vielä että Denon lämpiää aika mukavasti. Jotenkin Onkyon kanssa kuumeneminen ei ainakaa kiinnittänyt mitään huomiota, mutta tämän kanssa huomasin että Denon on aika lämmin ja lämpeneminen tapahtuu nopeasti.
EDIT: Ai, niin. Unohtui aivan kokonaan se Lostissa ollut akka. Sehän oli se pahin kaikista. Joka jakossa itki jostakin asiasta ja teki koko ajan kaiken päin persettä.
Tämä on kyllä niin totta että melkein itsekkin pitäisi itkeä. Muutenkin 80% kaikista tapauksista, muijista ja yleensäkkin niihin liittyvästä draamasta on tehty joka saatanan genressä aivan naurettavaa ja joka kerta tekee mieli hakata päätä seinään. Jos eukot olisivat oikeasti niin tyhmiä, mulkkuja tai muuten vaan vajakkeja, sukupuoli olisi kuollut sukupuuttoon ja syntyisimme kaikki koeputkessa. Ei sellasia sekopäitä viitsisi katsella edes sen piparin vuoksi. Totta kai fiksujakin naisrooleja löytyy, mutta se 80% on typeriä vaikka eivät persettä ruudulla heiluttaisikaan.
Expendablesissa suurin moka oli siinä, että toiminta on ihan liian epäselvää. Kamera oli aina liian lähellä, leikkaukset ihan perkuleen nopeita ja yleensä vielä tapeltiin keskellä yölllä pimeässä viemärissä, jonka synkkyystaso oli kuin Splinter Cellistä.
Nyky- toimintaleffojen pahin moka ja tekee automaattisesti elokuvasta paskan.
Eikös tämä alkanut siitä tosi-hyvä-paras-bourne-jossa-hienoa-toimintaa -elokuvista? Jotka eivät minuun ole jostain syystä ikinä iskeneet... En edes tajua miksi tämä on yleistynyt. Saiko Bourne toiminnastaan muka niin pirusti kehuja? Kaverit voisivat vaikka hyppiä päällään eikä kukaan huomaisi mitään kameran liikeiden vuoksi
Nuo tarinaa syventävät osiot ovat luultavasti Terminaleja. Ne lisättiin vasta tähän Anniversaryyn, ne ovat siis ihan uusi juttu. Käsittääkseni ne sisältävät jotain pientä tietoa Halo 4:sta. Ei niistä saa mitään irti jos Halo-universumi ei ole täysin tuttu. Pelienkään pelaaminen ei riitä vaan jotkut kirjoistakin pitäisi kai lukea. Nuo ovat tuollaista pientä kivaa HC-faneille. En minäkään niistä mitään ymmärtänyt vaikka kaikki löysinkin. Visuaalisesti ne ovat kyllä upeita.
Minusta se ensimmäinen minkä löysin oli mukavan syventävä. Myönnän että osa jutusta meni ohi, mutta silti se teki universumia tutummaksi.
Ja Hogilla ajelusta... En tiedä ketään, joka inhoaisi sen ajamista sen jälkeen kun on oppinut sen salat. Onhan se todella erikoinen ohjaustapa mutta kukaan ei liene sitä mieltä, että se on täysin paska. Sillä pystyy kyllä todella tarkkaan ajeluun sillä tuntuma on todella hyvä. Okei ekassa Halossa se on vähän kevyemmän oloinen muta varsinkin jatko-osissa hogi menee juuri sinne minne haluat.
Joo no jatko-osista en tiedä. Tässä ensimmäisessä se tuntuu olevan jotenkin hervoton. Lähtee aivan liian helposti käsistä ja jos kameraa kääntää vahingossa hiukan liikaa touhu menee aivan solmuun. Eli hiukan jämäkkyyttä kaipaisi. Vaikka onhan se niinkin että kyllähän se varmaan toimii ihan jees kun siihen jollain tasolla tottuu.
Gigantissa oli viime viikolla Halo: Combat Evolved Anniversary 19,90€:n hintaan, joten pitihän se vihdoin hankkia jotta pääsin testaamaan onko tämä kaikkien kehuma Halo muka niin hyvä mitä kaikki kehuu. Ja pakko myöntää aika läheltä liippaa. Pelillisesti peli tuntuu (vieläkin) erittäin toimivalta. Enkä todellakaan tiedä miten tämä eroaa muista, mutta jotenkin Master Chiefiä on vain helpompi ohjata kuin muita konsoliräiskintä sankareita. Oli vielä aika huvittavaa kun tämän huomasi. Yhtäkkiä vain tajusin että ohjaus toimii muuten helvetin hyvin. Aluksi en edes ajatellut koko asiaa, joka on aina hyvä merkki. Vaikka voihan kyse tietty olla ohjaimestakin. Ensimmäinen first person räiskintä mitä X360:llä pelaan (GeoW on luonteeltaan aivan eri juttu kuin Halo).
Pelaaminen on aika alussa, mutta pari miinuksen arvoista asiaa on. Ensimmäinen tuli kun pääsin sen maasturin rattiin. Olihan meinaan karmeeta. Meni suhteellisen kauan ennen kuin pääsin sillä mihinkään päin ja vieläkin ohjaus tuntuu lievästi hervottomalta. Vaikka sen myönnän että varmasti osin ohjauksen ansiosta on aika tyydyttävää heittää maasturin perä luisuun ja kaataa tällä Covenanteja Tosin tämään ei onnistu joka kerta, kun ohjauksen tarkkuus on mitä on.
Toinen miinus on oikeastaan sellainen jota peleissä tapaa nykyään harmittavan usein. Eli miksi, voi miksi tarinaa syventäviä osia pitää piilotella ja ripotella sinne tänne? Sattumalta satuin huomaamaan maasturin kyydissä että "tuossa on muuten joku juttu. Tekeeköhän se mitään. Katsotaampa. What?! Cool!" Ja sitten huomasin että ensimmäinen "syventävä piilopätkä" oli mennyt ohi pelin alussa. Miksi ihmeessä näin?! Koko ajatus on takaperoinen muutenkin. Jos haluat pelata niin voit etsiä nämä jutut, mutta jos olet enemmän tarinan seuraaja, sinun ei tarvitse näitä etsiä. No kai nyt helvetissä haluaisit pätkät nähdä jos olet tarinan perässä!! Prkl! Aikaa pelaamiseen on nykyään suhteellisen vähän, enkä muutenkaan ole mikään achievement "huora" (en välitä niistä pätkääkään), niin vähän sieppaa kun Halon universumia on kehuttu ja se tuntuu mielenkiintoiselta ja sitten pitäisi koluta joka nurkka että olisi juonesta täysin perillä.
Mutta siis, miinuksista huolimatta, ymmärrän kyllä mitä Halo fanit fanittavat. Hieno peli, ainakin näin alkuun.