Eloa ketjuun. Kokeilin tänään vähän erilaista, sillä käytin ekan kerran kookosmaitoa ruoanlaitossa. Tuli tehtyä vähän tälläistä aasialais/paleovaikutteista wokkihässäkkää. Tarkoituksena oli lähinnä testata tuota kookosmaitoa kastikkeenpohjana ja viskelin sekaan mitä nyt mieleen tuli. Varsin hyvää ruokaa tuosta tuli ja tulee varmasti tehtyä tulevaisuudessakin uudestaan. Suhteellisen terveellinen annos, mutta hyvää ja mausteista. Lisääkin olisi voinut maustaa, mutta maustekaapin tilanne nyt oli vähän huono. Suolaa en käyttänyt ollenkaan, mutta eipä sitä kaivannutkaan tähän.
Seuraavaksi tärkeintä on varmaankin tarkkailla mihin suuntaan karvat kasvaa. Jos karvojen kasvusuunta tekee yllättävän käännöksen, niin se kannattaa huomioida ajettaessa.
Tuohan se onkin ongelma, kun parta kasvaa kaulan alueella vähän mielenkiintoisiin suuntiin
Pitäisi vaan jaksaa olla tarkempi sen ekan vedon kanssa.
Tilasin vähän lisää puuttuvaa parranajotarviketta:
Vaahdotuskulho, niin tyttöystävä ei enään huomauttele ruokakulhojen käytöstä
Matkakotelo. Tälle on käyttöä, kun tulee keväällä lähdettyä Nizzaan sellaiselle reilulle viikon pyrähdykselle. Eihän sitä ajamatta voi olla niin kauaa..
Kaupantekijäisiä sai taas valita ja otin tällä kertaa Gilletten teriä kokeiluun kymmenkunta kipaletta. Puolet halvempia kuin nuo nykyiset Featherit, joten jos nuo tuntuvat hyvältä niin tulevaisuudessa voi ostella näitä. Tekniikka on vielä vähän hakusessa, mutta joka kerta onnistuu paremmin. Pitäisi katsoa lisää jotain opetusvideoita netistä, niin tietäisi jos tekee jotain ilmeisiä virheitä. Jokatapauksessa tulee niin uskomattoman sileää jälkeä, että suosittelen muitakin kokeilemaan tälläistä safety razoria
Mutta kuten sanoit, niin aerobinen on se sun juttu, joten ehkä höpisen turhasta. Kannattaa toki muistaa myös, että salitreenillä on mahdollista parantaa aerobista suoritusta siinä mielessä, että esim. kyykällä vahvistetut jalkalihakset kyllä kantaa pidemmälle ja nopeammin. Mutta koska juokset vaan harrastuksen puolesta, niin ei liene niin väliä
Kyykkäyksellä saa varmasti nopeutta jalkoihin, mutta pidemmälle ei jalat kanna se on varma. Mitä enemmän lihasta, sitä enemmän happea kuluu ja sitä tehottomampaa liike on. Kun katsoo kestävyysjuoksijoita, niin jalat ovat mallia chicken legs.
Okei, aivopieru omalta osalta. Pidemmälle tuskin pääsee, mutta nopeutta saa. Toisaalta Epi ei juokse mitään 100m spurtteja, joten vähän yhdentekevää
Tiedostan hyvin, että käsipainoilla ei tehdä ihmeitä, mutta tarkoitus on saada edes vähän lisää voimaa käsiin. Ymmärtääkseni myös käsipainoilla ja oikealla ohjelmalla se on mahdollista. Salille ei ole kiinnostusta ja aikaakaan raahautua, kun juoksu/aerobinen on se päämielenkiinnon kohde. Ei tästä haittaakaan voi olla, eikös niin?
Kyllähän käsipainoillakin saa aikaan vaikka mitä, mutta ongelma noissa kotipainoissa ja kuntosalityyppisessä harjoittelussa lienee se, että painot loppuvat suht nopeaan yleensä kesken. Siinä missä salilla käsipainoja on yleensä johonkin 50kg asti, niin noissa kotiin myytävissä paketeissa painot loppuu yleensä johonkin 10kg tietämille. Varmaan noissa Hip Hop Abseissa tuollaisten käyttö on luontevampaa, mutta jos yrität jotain normaalia voimaharjoittelua, niin loppuu varmaan aika nopeaan kesken nuo painot. Riippuu tietysti, että missä kunnossa sun kädet on tällä hetkellä.
Mutta kuten sanoit, niin aerobinen on se sun juttu, joten ehkä höpisen turhasta. Kannattaa toki muistaa myös, että salitreenillä on mahdollista parantaa aerobista suoritusta siinä mielessä, että esim. kyykällä vahvistetut jalkalihakset kyllä kantaa pidemmälle ja nopeammin. Mutta koska juokset vaan harrastuksen puolesta, niin ei liene niin väliä
Edit: Ainiin, jos haluat joskus upgradeta tuosta Hip Hop Absista johonkin suuntaan, niin kannattaa miettiä P90X-ohjelmaa tai Insanityä. Molemmat käsittääkseni hyviä kotitreeniohjelmia, missä ei tarvita juurikaan välineitä. Tuntuu jengi saaneen hyvin tuloksiakin noilla. Ei tietysti ehkä yhtä hauskaa, kuin hip hoppailu, mutta kasvattanee voimaa ja lihaksia ihan eri tavalla jos niitä joskus haluaapi.
Pitääkö nykylenkkarit Suomen maastossa (lumessa, liukkaassa jne.)? Itselläni suurimpia (teko)syitä olla lenkkeilemättä talvisin (kesällä on eri syyt) on tuo pito. Kun on pieniä kroonisia vaivoja niin se sattuu aika saatanasti jos lentää perseelleen.
(ei sillä, että mulla olisi tollaiset)
Henkilökohtaisesti mua vituttaa eniten talviliikunnassa kylmyys ja se kauhea päällepukeminen. Sekä liukkaus ja lumessa tarpominen. Lisäksi pimeä tulee ison osan ajasta niin aikaisin, ettei enään nappaa hämärässä lähteä liikkeelle. Lisäksi juoksentelemaan en kuitenkaan pääse, kun astma ei tykkää kylmästä..
Onneksi salitreeni ei juuri säitä kysele, vaikka pihan halki joutuukin tarpomaan.
God Hand PSN Storesta tarttui mukaan hintaan 9,95€. SCEE puski 26 PS2-peliä Storeen tämänpäivän päivityksessä ja kun Disney Princess Enchanted Journey ei niin napannut niin päädyin tähän..
Ostin 2Gb iPod Shufflen 28 eurolla lenkille/salille. Voiko iTunesiin tehdä jotenkin eri tilin tuolle laitteelle vai miten saisin fiksuiten musat tonne? iTunesissa nykysellään yli 10Gb musaa, joten pitäisi jotenkin saada tuohon vain lenkkibiisit syncattua..
Ens kesänä kyllä pidetään laudan omat Hot Sexy Juicy Man-Bodies Drippin' Sweat 'n Tears -awardsit. Siihen mennessä täällä on varmasti niin monia kauniita vartaloita ja veikkaan, että voimme sen jälkeen alkaa jo työstää myös monien salaa himoitsemaa poikakalenteria.
Vielä kun saisi aerobisen kunnon edes perusläskin sohvaperunan tasolle.
Eikös painonnoston pitäisi kehittää aerobista kuntoakin ihan hyvin, ainakin paremmin kuin joku hidastempoinen hölkkä? HIIT:iä ajattelin itse silloin tällöin alkaa taas, kun säät lämpenee. Pitää vaan varoa, ettei vaikuta nostoihin.
Painoja pitää aina uskaltaa lisätä. Asenne ratkaisee loppujen lopuksi aika paljon. Jos luulee, ettei pysty niin silloin tuskin pystyy. Beast mode vaan päälle.
Mulla on liikkeet junanneet paikoillaan jo toista kuukautta, mutta ei ne mihinkään nouse kun ei syö tarpeeksi. Dieetin loputtua vedän -20% painoista pois ja rupean taas lineaariseen painojen nostoon. Ei pitäisi olla ongelmaa, kun vaan safkaan tarpeeksi. LeanGains ja kalorimäärät sinne about +30% treenipäivinä ja -10% lepopäivinä pitäisi riittää lihaskasvuun ja snadiin rasvanpolttoon siinä samalla.
Ihan mielenkiinnosta, miten muuten määritit sen että olet intermediate-tasolla?
Lainaus
Generally, after several months of consistent, hard training with proper rest, nutrition and recovery, progress will eventually stall and daily workout-to-workout progress will no longer be possible. The body is simply conditioned to the point where the amount of stress necessary to disrupt homeostasis is greater than the body's ability to recover in a few days.
Joo paksupohjaiset lenkkarit on tosi huonot, kun niissä on niin pehmeä pohja ja ne antavat liikaa periksi. Itse en ole koskaan kokeillut, kun mulla oli noi Vibramit jo silloin kun rupesin kunnolla nostamaan painoja, mutta porukka aina varoittaa käyttämästä niitä.
Jotain tälläisiä painitossuja tosiaan suunnittelin itse:
Muista asioista voisi mainita sen verran, että mulla on dieetti toiminut sen verran hyvin, että vuoden alusta on läskiä lähtenyt sellaiset 5,5kg (79kg -> 73,5kg). Vyötäröltäkin huvennut ihan huomattava määrä senttejä. Lihasta ei ole vieläkään huvennut ainakaan huomattavaa määrää ja samanverran nousee vielä salilla kuin ennenkin. Ainoa vaan, että salille menon motivaatio on vähän matala, koska siellä ei sinänsä saavuta mitään tällä hetkellä. Ainoastaan estetään tuota lihaskatoa, mutta kun homma ei etene, niin tuntuu vähän turhalta vaikka ei olekaan sitä. Hyvä jos saisi tämän dieetin loppumaan tässä helmikuun lopussa tai maaliskuun alussa, niin pääsisi taas eteenpäin noissa nostoissakin. Onneksi motivaatio on muuten huipussaan vieläkin, vaikka salille nyt ei aina niin nappaisi mennäkään. Ruokavalio pysyy kuosissa, eikä turhia lipsumisia tapahdu.
Varsin hieno idea, joka antaa vapaat kädet Double Finelle tehdä mieleisensä pelin. Sen verran kivoja pelejä studio on viime aikoina tehnyt, että päätin 30 dollarilla projektia avittaa.
Joku näköjään lahjoittanut 10 000$
Lainaus
PLEDGE $10,000 OR MORE 1 BACKER SOLD OUT (0 of 1 remaining) Lunch with Tim Schafer and Ron Gilbert, a tour of the Double Fine offices, and all previous reward tiers. THERE ARE MORE REWARDS but we can't post them here because they're too big!
Molemmat konsolit saavat 1.4 paikkauksen hyvin todennäköisesti tämän päivän aikana.
Onhan tätä jo odoteltu. Toivomuksena on huomattava suorituskykyparannus PS3-versioon, niin ettei se alkaisi tahmaanaan pienen pelaamisen jälkeen. Myös Bethesdan foorumeilla ollaan PS3-version tiimoilta kuin tulisilla hiilillä ja kutsutaan 1.4:ää Bethesdan viimeiseksi mahdollisuudeksi saada Sony-konsolin versio pelattavaan kuosiin. Sitten katkeaa kuuluisa kamelin selkä.
Toki Bethesdakin varmasti haluaa saada kaiken kuntoon. Kukapa haluaisi menettää ison osan DLC-myynneistä Playstation-pelaajien mukana?
Toivottavasti tulee tänään ja korjaa ongelmat, niin voisi taas hyvillä mielillä ruveta pelailemaan pitkästä aikaa
Olin menossa kouluun ja kävelin yliopiston parkkipaikalla kasvipatologian professorin ohi. Moikattiin, kuten yleensäkin, mutta sitten kuulin huudahduksen perästä. Proffa kysyi, että onko mulla jotain alan töitä kesäksi. Vastasin, että harjoittelu on luvassa Viikin koetilalla. Proffalla olisi ilmeisesti ollut jotain hommia luvassa, mutta asia ei selvinnyt. Koko tilanne tuli ihan puun takaa ja olin vähän pihalla koko tilanteesta. Proffa vaan sanoi jotain tyyliin, että seuraavana kesänä sitten ja sanoi että koulun ohella jos haluan tehdä jotain, niin kysy vaan.
Myöhemmin kun olin vähän sulatellut tilannetta, pistin proffalle mailia ja kyselin vähän tarkemmin. Vastauskin tuli jo onneksi. Hänellä oli ollut tarkoituksena kysyä jo jonkin aikaa, että kiinnostaisiko minua ruveta koulun ohella auttelemaan jossain projekteissa. No totta vitussa kiinnostaa. Mikäs sen parempaa, kuin päästä yliopistolle tutkimusassariksi, vaikka ihan hirveästi ei näin 2. vuoden opiskelijana pystykään tekemään. Tuosta ne hyvät hommat kuitenkin sitten lähtee etenemään, jos/kun vaan pääsee taloon sisään. Jos hommia on vähän, pitää katsoa että ehtii nykyisten töiden ja koulun ohella tehdä, mutta jos paljon olisi tarjolla töitä niin hyvällä tsäkällä voisi jossain vaiheessa noi Verkkiksen paskaduunitkin lopettaa.
Ensi viikolla menen juttelemaan hommelista, saa nähdä mitä käy ja tuleeko tästä mitään
Fallout: New Vegasin Ultimate Edition tuli hankittua, kun reilulla parilla kympillä sain. Samalla myin alkuperäisen version poies 12€ hintaan Huuto.netissä, joten ei edes tullut juuri takkiin. Saa nähdä, milloin tota ehtii pelata, mutta keskenhän se on vielä pahasti pääjuonikin ja lisäritkin ihan koskemattomia..
Fitnesstukussa oli/on kaikki Star Nutritionin tuotteet -20% tarjouksessa, joten tuli vähän tilattua kamaa.
D-vitamiinin kaveriksi tilasin tälläisen vitamiini/mineraali-pläjäyksen, missä on vähän kaikkea mitä nyt voi tarvita. Hinta ei ollut paha (6,30€) ja tuo purkki riittää 2kk ajaksi.
Tilasin samalla nelisen kiloa lisää proteiinijauhoa, vaikka edellistäkin satsia on vielä pari kiloa kaapissa. Riittänee loppuvuodeksi tällä käytöllä, kun en sitä niin paljoa vedä naamaan kuitenkaan
Kaupanpäälle pamahti taas jotain mittalusikkaa ja shakeria..
Edit: Epillä kyllä ihan kunnioitettava määrä juoksentelua viikossa. Tuolla määrällä kannattaa jo vähän syödäkin, niin ei turhaan kuihdu
Edit2: Suunnittelin tuossa vähän painonnostoon tarkoitettujen kenkien hankkimista kevään mittaan. Vibramit on toimineet hyvin, mutta haluan siirtää ne ulkokäyttöön kesäksi, joten salille voisi hankkia toiset kengät. Lenkkareilla ei enivei kannata nostaa, joten pitäisi suunnata johonkin alan liikkeeseen. Mahdollisesti painikengät, koska nuo painonnostokengät näyttää suht mielenkiintosilta.. Pääasia kai, että niissä on mahdollisimman ohut, tasainen ja kova pohja.
Meikä on aina liikkunut todella laiskasti, vaikka olenkin kokeillut useampia lajeja kuin moni muu. Aina on ollut halua olla paremmassa kunnossa, mutta ei siitä koskaan juuri mitään tullut. About kerran vuoteen aina "innostui" käymään lenkillä tms, mutta into sitten laantui vähän ajan päästä ja ajauduin taas perinteisiin uomiin. Lihava en toisaalta koskaan ole ollut, enemmänkin tätä "skinnyfat" tyyppiä.
Viimeisen parin vuoden aikana olen vähän aktivoitunut kuntoilun saralla, mutta mitään ihmeellisempää muutosta ei tapahtunut ennenkuin viime syksynä. Silloin vaan naksahti päässä ja löysin ihan älyttömän motivaation ja halun olla niin hyvä, kuin vain voin olla. Monta viime vuotta on ollut tarkoitus olla rantakunnossa seuraavana kesänä, mutta nyt se vittu tapahtuu!
Eli teen tämän omaksi vuokseni. Tyttöystävä sanoo, että olin ihan tarpeeksi hyvässä kunnossa aiemminkin, mutta itse olen eri mieltä. Itseasiassa hän ei juuri tykkää siitä, että olen laihtunut viisi kiloa tässä vuodenvaihten jälkeen, koska olen tällä hetkellä niin paljon hoikemman näköinen. Pitää koko ajan vakuutella, että tämän laihtumisen jälkeen seuraa kyllä lihasmassan kasvu. Itseäkään ei juuri nappaa tämä dieetti, mutta motivaatio on sen verran kova, että ihan sama vaikka nälkä välillä kurniikin.
Iso osa tässä on ehkä se, että jos innostun jostain, niin sitten innostun kunnolla ja hommat vedetään 110% teholla. Tämä on huomattu ennenkin ja nyt olen jotenkin saanut kanavoitua kaiken energiani ja kiinnostukseni kunnon kohottamiseen. Yritän esimerkiksi lukea kaiken mahdollisen tiedon aiheesta, jotta teen varmasti hommat kunnolla ja oikein. En tee mitään tärkeää koskaan puolivillaisesti ja tässä tapauksessa se taitaa olla edukseni.
Ihan sivuhuomautuksena, olen lukenut pari päivää seuraa kirjaa Kindlelläni:
Kiinnostava ja hauska kirja kyllä. Hyvää luettavaa, jos esim. Starting Strength on jo luettuna. Rippetoe kirjoittaa asiaa ja äijällä on asenne kohdallaan, kuten aina.
Edit: TK:ta kompaten, vastaantulevat yhtä leveät ja pitkät ihmiset on kyllä uskomattoman hyviä motivoimaan.
Suvun miehistä monet on myös sellaista ~100kg painoluokkaa ja en halua sellaiseksi keski-ikäisenä. Tiedän, että se on mun geeneillä automaattinen diabetes siinä vaiheessa, jos painan tuon verran ja rasvaprosentti on jotain 30% luokkaa. Helvetti, pelkkä ajatuskin nostaa motivaation huippulukemiin..
Aika paljon on nyt tullut käytettyä tuota Kindleä. Ihan helvetin hyvä masiina kyllä, paras ostos pitkään aikaan. Erittäin hyvä lukea tuolta näytöltä ja laite on niin pieni, että se menee käytännössä ihan mihin tahansa laukkuun vaan huomaamatta koteloineenkin. Tulee jatkuvasti kannettua mukana ja otettua bussissa/junassa esille. Nyt saa muuten ilmeisesti myös sen Touch-mallin ostettua tännepäin maailmaa.
The Roadia olen lukenut johonkin puoliväliin, mutta nyt on ollut pari päivää taukoa kun innostuin lukemaan erästä painonnostoon liittyvää kirjaa. Song of Ice and Fire -sarja on vielä hankkimatta, mutta mm. Metro 2033 tuli ostettua jollain 6€:lla. Lisäksi noita tekijänoikeuksia vailla olevia ilmaisia klassikkoja on laitteessa joku 17kpl, saa tosin nähdä milloin niitä tulee luettua.
Teemalta tuli tunnin mittainen dokumentti suomalaisista pelintekijöistä, nimeltään Pelinrakentajat. Itse en hirveästi katsonut, kun en tiennyt, mutta pitänee tsekata Areenasta.