No huhhuh! Enpä muistanut, että Laudalta tällainen ketju edes löytyy. Piti heti selata läpi, aika todella kovaa paatosta parhaimmillaan. Ai että, vanhat hyvät Lauta-ajat!
Hauska sattuma myös sinänsä, että viime vuosina on tullut huomattavasti aiempaa enemmän katsottua animea (pitkään se oli aika lailla vaan Ginga Nagareboshi Gin ja Death Note), kiitos yllättäen jopa Neflixin valikoimien, mutta pääasiassa Crunchyroll-palvelun. Esimerkiksi herran vuonna 2009 Joelin tuossa yllä hehkuttama Code Geass ei aikanaan sanonut mitään, mutta on tosiaan erittäin mukaansatempaava ja eeppinen seikkailu. Suosittelen.
Näistä animetiirailuista voisi itse asiassa ihan huvikseen jotain tuoreempia lemppareita nostaa esiin, kun nyt kerta tälle linjalle ruvettiin.
One Punch Man & Mob Psycho 100 Niputin nämä kaksi nyt yhteen, kun originaali kirjoittaja on sama ja tämän myötä tyylillisesti sarjoissa on paljon samaa. Aidosti omintakeisia sankareita, maailman timanttisinta huumoria, syvyyttä ja fiiliksiä, sekä järkyttävän näyttäviä taisteluita niputtavat samaan pakettiin molemmat. Lisäpisteitä kompakteista kokonaisuuksista, olen aina ollut huono katsomaan kymmenien jaksojen mittaisia megasarjoja. Jos vaan anime yhtään nappaa, ja melkein vaikka ei nappaiskaan, niin näille kannattaa antaa mahdollisuus. All-time-listojen kärkikamaa, helposti.
Parasyte Ulkoavaruuden parasiitit laskeutuvat maapallolle, ottavat ihmisiä haltuunsa ja alkavat kulisseissa hommata maailmanvalloitusta. Yhden näistä reissu ei kuitenkaan mene putkeen, kun täyden haltuunoton sijaan tämä saa valtaansa vain nuoren teinipojan käsivarren. Kun parasiitin biologisena tarkoituksena on ennen kaikkea taata oma selviytymisensä, ja sitä kautta nyt myös pääosa-kaiffarin selviytyminen, päästään äkkiä seikkailun makuun. Sarjan headlining feature ovat tietysti grafiikan puolella todella groteskisti ihmisiä orgaanisiksi tappokoneiksi muovaavat parasiitit, jotka mahdollistavat mielikuvitukselliset taistelukohtaukset. Gorea siis on, mutta pidin kyllä sarjan draamankaaresta noin niinkuin muutenkin. Ei mitään all-time-lempparikamaa, mutta erittäin kiehtova ja näyttävä sarja, jos tämä kauhu- ja toimintaelementtejä yhdistelevä tyyli napostaa.
FMA: Brotherhood Fullmetal Alchemistin täysikatseluun meni ihan rikollisen kauan, ja lopulta se vaati näemmä sen, että sarja saapui ihan Suomi-Netflixiin katsottavaksi. Valitsin ihan jo modernimman ulkoasun vuoksi katseluun uudemman Brotherhood-iteraation, mistä varmasti sarjasta pidempään nauttineilla on kovasti mielipiteitä. Lopputulema? Tämä on nyt yksi suosikkisarjojani koskaan. Tietystä keveydestä ja huumorista Brotherhood saa käsittääkseni pääasiassa kakkia niskaan, mutta minua se ei näin nyyppänä haitannut. Siististä konseptista ammennettu järkyttävän kova tarina, joka myös paketoidaan tyydyttävästi, sekä huima hahmokaarti takasivat penkkiin liimautumisen alusta loppuun. Nautin FMA: Brotherhoodista jopa niin paljon, että pitänee jossain vaiheessa katsella verrokiksi myös se vanhempi, oli siinä sitten järkeä tai ei.
Kill La Kill Tissejä, niiden melkein näkymisestä revittyä huumoria, ja muuta kriippailevaa sisältöä? Kyllä vain. Mutta myös ihan järkyttävää taistelupaatosta ja yleisesti eeppistä epistolaa, jolle mulla on aina ollut hellä kohta sydämessä. Piti piipahtaa ihan vaan katsomaan, kuinka naurettavasta sarjasta nyt olikaan kyse, mutta niin se vaan (pun intended) ui liiveihin. Viimeistään siinä vaiheessa kun Kill La Kill onnistui jotenkin universuminsa fysiikan lakien avulla perustelemaan nämä vaatepolitiikat, oli pakko vaan hersyvän naurun alta nostaa kädet pystyyn ja nauttia kyydistä. Dorkaa viihdettä parhaimmillaan.
Devilman Crybaby Devilmania on tituleerattu heti kärkeen vuoden parhaaksi animeksi ja Netflixin ensimmäiseksi onnistuneeksi animeprojektiksi. Ensimmäisestä en tiedä, mutta todella onnistunut teos joka tapauksessa kyseessä. Huuruista visuaalia, yllättävän nopeasti lapasesta lähtevää kertomaa ja karvat pystyyn nostattavaa musiikkia. Ei sovi varmasti kaikille, eikä kannata katsoa julkisissa jos siellä on lapsia. :b Mutta! Kannattaa kyllä antaa mahdollisuus.
Tokkopa näistä kukaan täällä enää mitään irti saa, mutta yrittänyttä ei laiteta! Also, Berserkkeihin pitäisi kanssa joskus tutustua tarkemmin, nekin ovat jääneet vähän paitsioon.
Päällimmäisenä jäi tosiaan mieleen dream team -tason mikroautoilu Sneikin kanssa, Kirbyn meteoripeliin hakkaamani absoluuttinen maksimipistemäärä, maagisen satasen rajan ylitys moukarinheitossa ensimmäisenä, sekä tietty joka ikisen Dr. Mario -matsin voitto. Ja taisi siellä välissä olla jotain poliittisesti korrektia huumoria sekä hillittyä keskusteluakin!
Isoa kiitosta jälleen! Mikäli vain isäntäväelle passaa, niin sopii kyllä ottaa uusiksi heti ensi vuonna.
Joo, tietyiltä osin arkipelaaminen voi olla aika kylmää kylpyä Worldin sulavuuden jäljiltä, mutta onhan siellä silti se tärkein tallella eli sikamaisen syvällinen ja palkitseva taistelumekaniikka. Päälle vielä järkyttävä määrä tehtäviä ja hirviöitä, niin eiköhän tuo tosiaan Worldin rinnallakin palkitse.
Summa summarum: todella kova juttu, että näitä saadaan länteenkin! Tämän XX-käännöksen kanssakin moni oli vissiin jo luovuttanut.
Arvostan vakuuttavaa argumentointia, mutta ikävä kyllä näin on. Taaperon kausiesittelyjä pohjoisen sukulaisille ei ihan noin vain siirretä.
Ai niin, onneksi olkoon, ukko!
Ja nyt siirrä Oulun reissua, Tony Hawk -mittelöt kuitenkin luvassa!
Kiitosta vaan! Aikuistuu ne paatuneimmatkin skeittiraggarit ja Tekken-rämpyttäjät.
Katson ehdottomasti, mitä voin tehdä! Siinä on ympärillä aika paljon synergiaa, mikä tekee paletista vaikean, mutta vi ska se.
Peeäs. Tervetuloa Laudalle ja finniksen nurkkiin, Norppalapsi! Ensimmäisessä on paremmin tilaa kuin jälkimmäisessä, mutta molempiin olet (varmasti) tervetullut.
Seisokki pehmeni kuitenkin nopeasti, kun kalenterissa seisoo 9.6. sijaintina Oulu. Viikkoa aiemmin olisi ollut täydellinen, mutta ymmärrän toki, että ei näitä pelkästään Sharkkis-sedälle järjestetä.
Jään jännittämään, mitä kriittinen massa ajankohdasta sanoo.
Quiet Place. Hyvä genre(kauhu)leffa. Logiikkaa ei voi näihin liikaa soveltaa jos haluaa nauttia, mutta presentaatio oli loistavaa ja yleisö aivan hipihiljaa koko leffan ajan. Äänisuunnittelu on oleellinen osa tämän leffan nautintoa, joten kannattaa tsekata kinossa kotisohvan sijaan.
Ai niin, kävin katsomassa myös tämän. Yksi lähivuosien siisteimpiä teatterikokemuksia ja todella mainio trilleri! Ei tosiaan kannata jättää kotioloihin, ellei omaa viimeisen päälle kotiteatteria.
Spoilerivapaasti vielä, kyllä tämä toiseksi paras Avengers-elokuva oli. Parashan on tunnetusti Captain America: Civil War, hehheh. Teatteriin mennessään on kuitenkin viimeistään nyt tärkeää hahmottaa, että elokuvalta ei voi odottaa yksittäin toimivaa kokemusta perinteisessä mielessä. Infinity War on lähes 20 elokuvan kulminaatiopiste, josta saa kaiken irti vain tietyt avainelokuvat nähtyään, eikä hahmoja tosiaan aleta enää uusiksi esittelemään - mikä on pelkästään oikein. Kyseessä on esimerkki uudenlaisesta elokuvantekoprosessista, eikä mielestäni ole mitään järkeä arvoida filkkaa klassisilla mittatikuilla. Omassa lajissaan Infinity War on kuitenkin erittäin onnistunut tapaus, sillä tarina pysyy kasassa, framille nostetut hahmot kiinnostavat, Marvel-leimainen sanailu on edelleen läsnä ja kaikki toiminta tapahtuu orgaanisesti tarinan edetessä.
Switch näköjään hacksattu. Koska Nintendo ei saa sitä Virtual Consolea ikinä ulos, niin tällä pitäisi vanhempienkin pelien pyöriä joskus tulevaisuudessa.
Tämä tarkoittaa sitä, että Nintendo Switch DSi XL 3DS Color 2DS -versio tulee entistä nopeammin ulos, kun eivät kuitenkaan osaa korjata noita haxoreita ilman HW päivitystä.
Ai saakeli, tota versiota mä odotan. Ei turhaa dockausta, pienempi koko, parempi näyttö 3D-efektiä varten joka on kuitenkin myöhemmin pudotettu pois häiritsemästä, kaikki Switch-pelit timanttisesti taskussa.
Eipä tuo PS4-ohjain muutenkaan mikään erityisen hyvä ole, kun vertaa esim. Xboneen. Oikean puolen tattikin luonnottomassa paikassa. Finngamer voi vahvistaa.
Ai että, innolla jään kyllä odottamaan vahvistusta siitä, mikä ohjain nimenomaan oikean puolen tatin on sijoitellut parhaiten.
Rayman on lähinnä automaattisesti scrollaava 2d-tapahtumaputki vailla sen kummempaa haastetta ja puolet kentistä hyvin unohdettavia.
Triggeröidyin.
Ei vaan, kohteliaasti olen tästä hieman eri mieltä. En tiedä, kuinka paljon olet Originsia ja eritoten Legendsiä pelannut, mutta kyllähän ne ovat kenttäsuunnittelun ja ohjattavuuden epäpyhän liiton priimaesimerkkejä. Kun oikeasti löytää kaikki ne pienet nyanssit, joilla hahmon saa liitämän mahdollisimman nopeasti hypystä, liu'usta ja hyökkäyksestä toiseen, on fiilis suorastaan kaikkivoipainen. Itse asiassa efekti on hyvin samanlainen kuin Super Mario Odysseyn liikkeiden mahdollistamat kombot ja liikkumisen vapaus - vaikkakin paljon simppelimmällä komentojoukkiolla.
Mulla on myös aivan vastaava kokemus Legendsistä kuin sulla Donkkareista - speed runnauksessa vasta tajuaa, kuinka tarkkaan kaikki on sijoiteltu. Rytmin löytyessä ja ohjaimen sulautuessa selkärangan hermostoon kohdat, joissa ekalla peluulla meni hyvä tovi vääntäessä ja hengissä pysyessä, yhtäkkiä vain liitävät läpi. Yleensä en koskaan jaksa hinkata time trial -tyyppistä sisältöä, mutta molemmat uudet Reiskat on tullut kompliitattua täysin - enkä kyllä menisi kehumaan näitä helpoiksi. Eritoten Origins koetteli täydellisiä suorituksia metsästävää toden teolla. Legends on haastetasoltaan hieman helpompi, mutta sisältö on muuten monin verroin robustimpaa, grafiikat entistä upeammat ja kenttäsuunnittelu luovempaa. Hemmetti, tässä pelissä on jopa hiippailukenttiä, jotka ovat pelkkää nautintoa - ja jotenkin maagisesti nekin ovat hiottavissa nopeaan ja sulavaan suoritukseen kentän tunnelmasta tinkimättä. En tajua.
Ai niin, ja ne verkkohaasteet Legendsissä! Koska pelattavuus on täydellistä ja hiton koukuttavaa, näihinkin meni aikanaan kymmeniä tunteja päivä- ja viikkohaasteita maailmanlaajuisella pistekentällä hioessa. Tuskin koskaan enää tulee toista yhtä täysivaltaista tasoloikkakokemusta allekirjoittaneen makuun - elleivät Montpellierin nerot vetäise päätä hanurista ja tykittele jotain Rayman Universeä pihalle.
Hyvä että Tropical Freeze portattiin Switchille. Wii U:lla peli meni täysin hukkaan pienille markkinoille.
Tämä olisi edelleen itselle se kovin syy ostaa Switch - vaikka toki Odyssey ja uusi Zeldakin ois varmaan ihan jees. Nautin DKC Returnsista todella paljon, ja TF näyttää kaikin puolin kovemmalta. Mutta kyllä Returns silti kokonaisuutena jäi Rayman Legendsin aiheuttaman hurmoksen alle. Siksi olisikin mielenkiintoista nähdä, miten TF vertautuu all-time-lemppari tasoloikkaani.
Ja eiköhän pelimaailma itke, kun 3DS saa henkitoreissaan vielä jonkun herkullisen ekslusiivin à la Samus Returns. Onko se sitten Zelda: Link's Awakeningin remake vai mikä, sitä voi mennä arvailemaan.
No kyllä, Soulsborne ja R&C kattaa jo parivaljakkona aika lailla kaikki baset. Molemmat tosiaan itselläkin hommattuna, mutta ainakin voinee laittaa nyt fyysiset kiertoon, kun jää nuo bäckupeiksi.
Tuli dung ja flash podia testailtua tunkeileviin ja lentäviin mulkeroihin - vaikeustaso muuttui ihan easy modeksi noiden myötä. No ei ehkä sentään, mutta olinpa idiootti, etten noita aikaisemmin älynnyt käyttää. Ei tarvi enää odotella puolta vuotta, että Rathalos suostuu tulemaan maan kamaralle.
Jokaisen itemin selitykset olen toki tarkkaan syynännyt, mutta jotenkin en uskonut, että toimivat näin tehokkaasti isompiinkin monstereihin. Toki flash podilla voi onneksi ohikin ampua, eli ei se ihan pomminvarmasti aina toimi.
Lisäksi flash podeja voi pitää mukana vain kolme, eli ei niitä voi loputtomiin spämmätä, ellei kuole tai kipaise itse leiriin restockaamaan. Mutta joo, hyviä ovat! Also, flashit toimivat muuten parhaiten, kun ampuu ne maahan hirviön eteen.
Tuohon haastepuoleen en ole itsekään vielä pureutunut, vaikka olen kyllä käynyt Hubin puolella kurkkimassa meininkiä. Sisässä 70+ tuntia, ja olen edennyt hyvin rauhassa, eri aseita testaillen ja meiningistä nautiskellen. Nyt on sellainen elämästä suht. vaivatonta tekevä armorkokonaisuus niskassa (reippaasti evade window'ta ja divine blessingiä) ja Rathian-linjan päätyä lähentelevä CB käytössä, joten voi taas tovin jatkaa reippaammin päätehtäviä eteenpäin, aukoa uusia hirviöitä, ja keskittyä sitten taas uusien aseiden ja kamppeiden haalimiseen.
(näitä voi ostaa vendorilta ja upgradettaa craftaamalla kunhan ovat boxissa).
Enpä tätäkään tiennyt.
Joo, itsekin huomasin tämän sattumalta. Ne craftilistojen kysymysmerkit kannattaa välillä kurkkia, sillä selvisi tuokin. Vahvemmat charmit myös stackaa normiversioiden kanssa, eli kannattaa hakea uudet nyyppächarmit rinnalle mukaan, kun saa vanhat päivitettyä vahvempiin.
Itemejä käytän molemmista. Wheeliin olen asettanut tärkeimmät potionit, antidoten, mantlen ja muita työkaluja. Menetelmänä pelkkä tatin heilautus oikeaan suuntaan, tottumisjakson jälkeen hoituu ryyppäys taistelussakin nopeasti. Plus, aseen voi teroittaa laittamatta sitä piiloon, kunhan teroituksen tekee rengasvalikolla. Normivalikosta plärään sitten ei-niin-kiireelliset tavarat, kuten voimajuomat kentän alussa. Taistelussa pidän neliön alla esillä Ancient potionia hätätilanteita varten.
Pakenevia monstereita varten on pari kikkaa: teleporttailu camppien välillä ja R3 napilla mapissa pinnaat sen monsterin niin tulikärpäset eivät enää sekoile. Paon voi myös estää ampumalla monsuja ritsalla jos sattuu olemaan jotain parempia ammuksia kuin kiviä.
Dung podilla saa sitten häädettyä häiritsevät isot monsut luotaan.
Thanks!
Toki ne kartalla monsteriin pinnatut kärpäsetkin katoavat, jos joutuu kesken träkkäämisen taistelutilanteeseen. Mutta jo nähty hirviö näkyy silti toki kartalla, eli näissä tilanteissa on helppo jatkaa juoksua about samaan suuntaan, ja kun pääsee selville vesille, saa taas scoutit käyttöön.
Karttaa kannattaa kyllä muutenkin käyttää aktiivisesti. Siltä on helppo filtteröidä pienet hirviöt, kerättävät ynnä muut asiat erikseen, pinnata tatilla haluamansa kaman, ja sitten vaan seurata kärpäsiä kohteeseen. Tekee hanttihommaquesteistäkin suht. suoraviivaisia.
Niin, ja High Rankilla dung podeista tulee kyllä suht. kullanarvoisia. Flash podeja tulee kanssa käytettyä paljon, eritoten lentäviä vihuja vastaan, mutta melkein mieluummin silti pitää paskat ranteessa vähänkään tärkeämmällä metsästysreissulla. Bazelihan iskee takuuvarmasti kamikazea kesken mission, oli melkein millä kartalla vaan, joten se nopea tortun flengaaminen ja nurkan taakse hetkeksi kipaiseminen pelastaa erittäin usein. Ei tarvitse lähteä kauemmas, koettaa selvitä ristitulessa tai kuolla turhaan.
No mutta! Mennyt omallakin tutkalla ohi. Oikein kiva biisi, vaikka ei ehkä iskenyt ihan yhtä paljon kuin Scroogelta ekana lohkaistu A Lifetime of Adventure.
Albumi lähtee luonnollisesti tsekkaukseen maaliskuussa, ei tuolla kokoonpanolla pitäisi huonoa pitkäsoittoa syntyä.
Näytä kirjoitukset
Piti heti selata läpi, aika todella kovaa paatosta parhaimmillaan. Ai että, vanhat hyvät Lauta-ajat!
