[Pineapple Express]

Pineapple Express

Lakihaasteita välittävä ruohopää saa harvinaista blossia, todistaa murhan, ja näistä kahdesta sekoitellaan sitten melkoinen soppa. Pitkästä aikaa rehellisen aivoton, hervoton ja hulvaton komedia. Nauroin ääneen, ja paljon. Tällainen elokuva on juuri täydellinen katsottavaksi teatterissa Jenkeissä, sillä kyseinen huumori putoaa täällä taatusti, ja ihmisten reaktiot sen kun naurattivat lisää. Huhhei.

Subien puute harmitti aluksi, mutta siihen tottuu yllättävän pian. Mä en tiedä pyöriikö tämä suomessa, tai onko tulossakaan, mutta suosittelen kurkkaamaan mahdollisuuksien mukaan. Ja jättämään aivosolut vaikka jonkun puzzlepelin ääreen siksi aikaa. Toimii.


Tropic Thunder

Ja lisää dorkakomediaa pukkaa. Puitteet ovat komeammat, näyttelijäkaarti perkeleen kova, ja kyllä tämäkin on hauska leffa, mutta ei niin hauska kuin Pineapple Express. Aivottomampi ja varsin samanhenkinen, muttei yhtä hauska. Liiallinen yrittäminen paistaa ajoittain läpi. Erikoispisteet roolisuorituksista tippuvat Robert Downey Jr.:lle sekä Tom Cruiselle. Voi helvetti. Lisäksi pätkässä on varmaan paras pohjustus pitkään aikaan. Se on nähtävä. Tätäkin voin siis hyvillä mielin kehoittaa menemään teatteriin katselemaan(sitten syyskuussa...), mielellään isolla porukalla ja jälleen tyhjin päin.


Lähipäivinä olisi sitten tarkoitus hankkiutua IMAXiin katselemaan Dark Knightia, se kun on edelleen näkemättä. Puitteet kuntoon, sano.

Entourage on juuri sellainen sarja, että jos sitä sattuu telkkarista tulemaan, niin sitä jaksaa kyllä katsoa. Useampaankin kertaan, mikäli jakso sattuu olemaan jo nähty(niinkuin Canalin tosiloogisella näytäntäjärjestelmässä se usein on).

Plus että Pivenin Ari Gold on yksi huikeimpia suorituksia tämän ajan telkkarissa. Pudottaa.

Tätä on venattu ekasta trailerista lähtien. Jokin siinä viehättää. Syyskuussa katsomaan.

[KUUMA!]

Vituttaa lentoyhtiöt.

Tarkoitus oli kuluvan viikon maanantaina singahtaa Helsingistä Pariisin ja Dallasin kautta Vegasiin. Ja ensimmäinen etappi menikin hyvin. Kun Pariisista Dallasiin lähtevä lento oli kuitenkin peruttu, repesi helvetti irti. Kun jumbojetillinen ihmisiä pitää uudelleen bookata samaan aikaan, syntyy aika infernaalinen jono. Siitä selvittyämme saimme kuitenkin viimein uuden lennon Bostoniin. Ei muuta kuin check-iniin, missä sielläkin huima jonotus. Tiskillä selviää, että lento on ylibookattu, ja osa kahdeksanhenkisestä seurueestame joutuu jäämään venailemaan seuraavaa lentoa. Itse olen siinä joukossa. Varmaan puolen tunnin seisoskelun jälkeen chekkaustyttö, jonka työpanosta ei todellakaan pidä mennä väheksymään, sai viimein taisteltua meidät Losiin lähtevälle lennolle, ja sieltä jatkoyhteyden Vegasiin. Huhhei, onko viimein kaikki hyvin?

Hoh. Lento on tunteroisen myöhässä, ja Losissa missaamme jatkolennon varmaan viidellä minuutilla. Lämpö nousee. Ei muuta kuin uutta lentoa hakemaan. Se saadaankin, mutta nousua odotellessa vituttaa se, että tässä kaupungissa katosivat myös matkatavarat. Noh, tuhannen myöhästymisen, uudelleen bookkauksen ja peruutuksen jälkeen se ei ollut kyllä mikään yllätys, ja kuulemma Ranskassa ollaan hyviä matkatavaroiden kadottamisessa normaalitilanteissakin. Pelkät käsimatkatavarat kourassa läksimme siis viimein kohti Vegasia.

Vegasin kentällä alkaa sitten huima kadonneiden matkatavaroiden raportointi ja etsintä. Täti tiskin takana hoitaa asian tatsilla ja antaa numeron josta asiaa voi seuraavana päivänä tiedustella. Sitten taksiin ja hotellille, jonne päästiin pikkasen ennen kolmea yöllä. Matkaan oli lähdetty Stadista 7.35 aamulla, jotenka aikaerot huomioon ottaen reissussa oltiin tässä vaiheessa oltu melkein kolmekymmentä(30) tuntia. Olo oli sanalla sanottuna krapulainen. Nukkumaan pääseminen ei ole sitten intin pahimpien leirien tuntunut niin hyvältä.

....

Tänään on torstai, meillä iltapäivä, ja matkatavarat saapuivat juuri. Kolme päivää ja lukuisia stressaavia puheluja(suomalaiset nimet on vaikeita perkele, tavattu on koko vuoden tarpeiksi) myöhemmin. Eihän se ihan putkeen mennyt. Helvetissäkö näitä lentofirmoja pitää olla niin paljon!? Jokainen delegoi lentävää asiakasta tiskiltä ja lafkalta toiselle, eikä mikään käsi tiedä kenen persettä se toinen rapsuttaa. Kaikki olisi paljon helpompaa, jos maailmassa olisi vain yksi lentoyhtiö, jonka sisällä kaikki tapahtuisi. Ja saman tien vain yksi valuutta, yksi digitaalisen tallennuksen standardi, yhdet mittayksiköt, yhdentyyppisiä puhelinnumeroita, yksi maailma, sisu, veri ja kunnia. HEIL!!



Huhhuh, noniin. Nyt päästään ehkä taas rentoutumaan, kun tavarat viimein saapuivat. Uskomatonta paskaa tuo lentäminen silti on. Taidan painua altaalle rauhottumaan. Toivottavasti se ei sitten rupea vituttamaan kanssa, sillä siellä on kuulkaa KUUMA!

Terveiset syntien kaupungista. Chingaling!

Nyt se alkaa lähtö olemaan lähellä.

Pesukoneessa pyörii viimeinen lasti reissupyykkiä, raha-asiat ovat kunnossa, liput plakkarissa, matkavaatteet(sitä on PALJON) laukkuun heittämistä vaille valmiina, elektronisten viihde- ja kommunikointilaitteiden akut täysinä ja mieli odottavaisena. Huomenissa loikkaan junalla viikonlopuksi Helsinkiin heilastelemaan, ja maanantaina 28. päivä aamuvarhaisella starttaa American Airlinesin kone ensin Ranskaan ja sieltä yli Atlantin. Päämääränä glamourin ja mielijohteisten avioliittojen mekka: Las Vegas.

Viikko siellä pitää sisällään uskomattomia kasinoiden ja hotellien vierustamia kävelykatuja, kuninkaallisille sopivia ravintoloita, monenkirjavia show-näytöksiä(Cirque Du Soleil -liput jo ostettuna, luonnollisesti) sekä Streettanssin MM-kilpailut. Kaiken kaikkiaan tarjolla on taatusti enemmän nähtävää kuin normaalisti koko vuonna. Puku päälle ja elämään herroiksi.

Onneksi matkallamme on mahdollisuus myös nollata tietotulvaista päätä: Vegasista lennähdetään neljäksi viikoksi Los Angelesiin, Huntington Beachille. Väsymätön aurinko, hellelukemat, kilometrien mittaiset hiekkarannat, mukava majoitus sekä verrattain läheltä löytyvät kauppakeskukset luovat todellista lomatunnelmaa. Nahka palaa, mieli lepää ja juhlavaatteet vaihtuvat uimashortseiksi.

Reissusta kannattaneekin ottaa kaikki irti, sillä kotiutuminen arkeen harmittaa varmasti. Koulu alkaa samantien(itse asiassa myöhästyn startista pari päivää), eikä jetlagin potemiseen ole liiemmin aikaa. Vaan se on sitten sen ajan murhe. Nyt on varsin hyvä fiilis.



Niinno, olisi kait tätä tuonne reissutopikkiinkin voinut heittää. Oh well. Ehkä innostun skrivaamaan syväluotaavan raportin tuon ylisuurten burgereiden luvatun maan sielunelämästä, ihmisistä ja politiikasta( ) matkamme edetessä. Sitä odotellessa, eh?

Onko sulla kainalossa piilossa alikehittynyt kaksoisveli, vai kenen kanssa shoppailit?

Mä taisin Play-asiakkuuteni alkuaikoina soittaa sinne asiakaspalveluun kahdestikin(britit sekä suomalaisten nimet ja osoitteet ei ole hyvä yhdistelmä puhelimessa...), mutta ei siitä mitään apua ollut. Kortin varmentamisen feilaamisen johdosta tili meni aina jäihin, jonka puhelu kyllä mursi, mutta seuraavan tilauksen kanssa sama ongelma. Lopulta jätin sinne jonkun tilauksen lojumaan jäädytettyyn tiliin, ja parin viikon päästä - aikalailla unohdettuani koko homman - se oli yhtäkkiä mennyt läpi. Voitontanssin paikka.

Sittemmin on kyllä toiminut moitteettomasti, todennäköisesti siitä syystä että korttitiedot on jo sisässä eikä sivusto enää kysele mitään security numbereita taikka muita. Nyt ei vaan enää uskalla muuttaa mitään tietoja(yhden osoitteenmuutoksen olen itseasiassa ongelmitta tehnyt), varsinkaan korttiin liittyviä. Harmonia pirstaleiksi, sano.

Mä käytän nappeja ihan jo siitä syystä, että ne on helpoimmat kuljettaa mukana. Sangalliset oli kova sana joskus vanhan koulun aikoihin, joten niitä tuli pidettyä mukana, mutta kokonsa vuoksi(mutu) niihin ilmaantuu kuljetettaessa helpommin ja nopeammin johtojen liitoskohtien kosketushäiriöitä tai muita vammoja. Vaikka olisivat kokoontaitettavat.

Napeista irtoaa myös ihan taatusti yhtä kirkkaita ja syviä soundeja kuin normikuulokkeista jo ~40-50e-hintaluokassa, eritoten jos kestää in-ear-raiskauksen. Mä preferoin normimallisia nappeja. Ei-niin-kultakorvaisena olen nyt käyttänyt Sennheiser MX 51 Street -nappeja, jotka ovat halvat kuin saippua mutta silti äänenlaadultaan hyvät. Reilun metrin mittainen piuha on kanssa täydellinen. Niin tässä sarjassa kuin Sennheiserin muissakin malleissa on taatusti joka lähtöön ja sopuhintaan laadukasta nappia tarjolla.

Kestävyys on sitten aina sellainen asia, mistä ei voi ostohetkellä mennä täysin takuuseen. Mullakaan ei ole ollut nämä kuin puoli vuotta, mutta so far so good. Stereoplugin kumisuojus on kummasti irrallaan, mikä säikäytti ensin, mutta itse liitoksiin se ei näy vaikuttavan ollenkaan.

Katu-uskottavat sakset sulla!

Mua se ei taas yllättänyt. Niinkin analyyttiselle käyttäjälle se on vain tutkimus muiden joukossa.


And besides, olihan kaiken sen paskanjauhannan lähde piiltävä jossain...

Oikeastaan se ei ole kovinkaan vaikea, kun se Hard ROCK -taso sisältää samat kentät kuin Sweatin' ylösalaisin ja sillä erotuksella, että osuttavat ympyrät ilmestyvät ja katoavat nopeammin. Erityisesti Jumpin' Jack Flash on sen takia helpompi, kun ruudulla ei koskaan ole kuin ehkä 4-5 ympyrää yhtä aikaa.

Joo, sorruin eilen kokeilemaan pari ekaa biisiä ja totesin saman. Veikkaan, että mulle tuo luo kuitenkin ihan kiitettävästi haastetta biiseissä, jotka eivät tule täysin selkärangasta. Slaidiympyrät kusee helposti, kun stylus irtoaa näytöstä sekunnin murto-osaa ennen kuin näköhavainto rekisteröi palleron pidemmän keston.

Mutta se on kyllä ihan totta, että vaikeampia sarjoja(kuten JJF) voi olla jopa helpompi soittaa, kun näyttö ei kulje reaaliaikaa paljoa edellä. Virheet sattuvat noissa lähes poikkeuksetta siitä, että laajan osumaryppään läpi tekee jostain syystä mieli kulkea jotain muuta reittiä kuin mitä numerot näyttää.

Pari vuotta takaperin mietin vielä aika vakavastikin nimenomaan pelimedian ja peleistä kirjoittamisen pariin pyrkimistä, sillä tykkään kirjoittaa, tykkään peleistä ja eritoten tykkään kirjoittaa peleistä. Sittemmin haaveesta on tullut lähinnä intressi, ja pelit ovat asettuneet rehellisen harrastuksen osaan. Eipä silti, uskon edelleen, että voisin nauttia pelitoimittamisesta paljonkin, mutta elämään on hiipinyt niin paljon muita intressejä(tanssi eritoten), etten osaa enää nähdä itseäni panostamassa vuosia hakemiseen, opiskeluun ja hanttihommiin alalla, josta jalansijaa ja tuoretta leipää ei välttämättä irtoa siltikään.

Toisaalta taas olen ainakin nyt alkuun lähdössä opiskelemaan tietotekniikkaa, joten siitä pelien koodaukseen ei välttämättä olisi pitkä matka, mikäli kärpänen sattuisi puremaan. Lukion parin ohjelmointitunnin perusteella olen kuitenkin vakuuttunut, ettei minua ole luotu koodariksi. Vähänkin vaikeampien juttujen kanssa keskittyminen herpaantui ja kiinnostus lopahti. Ellei sitten johonkin peliin tarvita välttämättä yksinkertaista java-pohjaista palkkalaskuria.

Masturboiva karhu on ehdottomasti vuosikymmenen kulttuuriteko.

Tässä tehdään kyllä vähän kärpäsestä härkänen. Bottom line: MGS2 on peli, ja se on viihdyttävä. Siis viihdyttää peli. Jos joku nukkuu yönsä huonosti sen vuoksi, että pelin tarinankerronta on elokuvamaista, niin minkäs sille voi. Itsehän annan itselleni luvan nauttia.

Valintojen maailma.

Hoh, mä en kyllä lähde muodin mukaan. Ainakaan ennen kuin The Sharkmanista tehdään leffa...

Sharkman oli Ylen loistavassa Pimeyden Tyyny-ohjelmassa.

Tiedän. Filmatisointia odotellessa.

[Sonic Rush]

Postilaatikkoon napsahti juuri sleepyltä ostamani Sonic Rush, 20e. Parin seuraavan päivän aikana pitäisi tulla myös kolme kappaletta GBA:n bit Generations -pelejä: Coloris, Boundish ja Digidrive. Hintaa tuli reippaasti alta kahdenkympin, ja niiden myötä hyllystä löytyy kaikki seitseman sarjan peliä.

Lisäksi ostin vastikään kaveriltani alkuperäisen Metal Gear Solidin, erittäin mintissä kunnossa, sekä PS1:n muistarin. Nyt pääsee viimein pelaamaan pleikkarin Oddworldejakin. Hintaa tälle paketille oli puhe olla parikymppiä, mutta kun lahjoitin Wiin omistavalle ystävälleni - alunperin ihan hyvää hyvyyttäni - Snakelta miitissä voittamani Crash of the Titansin, hän tuumasi ettei minun enää tarvitse maksaa mitään. En sitten viittinyt väittää vastaan. On sitä huonompiakin kauppoja joskus tehty...

Ymmärrän Epin pointin siinä mielessä, että se on leffafanin näkökulma. Helvetin hyvin tehdyt välianimaatiot ja villit stoorilainit viihdyttävät tottakai, ja näin ollen voi tuntua että muu peli jää niiden alle.

Silti olen ehdottomasti sitä mieltä, että MGS2 kantaa myös pelinä. Siinä on tosiaan monenlaista tekemistä, melkoinen leikkimisen mahdollisuus pelimaailman sisällä ja ennen kaikkea huikeita pomomättöjä(ja jos nämä eivät maistu, on selvästi vain väärän genren äärellä). Olisihan se tyhjähkö kokemus, mikäli kaikki välidemot leikotaan pois, mutta so not. On vähän kuivaa väittää, että tarinavetoisen pelin pitäisi kantaa loistavasti myös ilman tarinaansa. Siinä tapauksessa peleiksi laskettakoon vain puzzle-pelit.

Niin, eikä MGS2 edes eroa ykkösestä loppujen lopuksi niin paljoa. Crack-piippu on ollut kovemmassa käytössä, mutta kyllä perusmeininki on tasan sitä samaa ja aitoa.

[Elite Beat Agentsia]

Mätin taas tuossa yksi ilta Elite Beat Agentsia. Jumpin' Jack Flashin kolmas osio oli ihan perkeleen vittumainen, mutta kellistyi vihdoin ja viimein. Voisi koittaa huvin vuoksi tämän Sweatin'-tason tuloksiakin hinkkailla huippuunsa tässä tämän viikon aikana, ja säästää diivailun ensi viikolle, kun pitää istua melkein vuorokauden ympäri lentokoneessa. Pelottaa jo nyt, että kuinka hirveäksi tuon viimeisen biisin pelaaminen äityy seuraavalla asteella.


Pitkästä aikaa koskin myös Guitar Heroon, ykköseen tällä kertaa. Damnation että siinä on hyviä biisejä! Ilo soittaa. Pitäisi koittaa tämä viikko hioa pahimmat ruosteet skilsseistä, sillä tuli kaverin kanssa lyötyä tuossa yksi känni-ilta(kuinkas muutenkaan...) GH-veto. Mä lainaan sille elokuun ajaksi skitan ja pelin, kun olen itse Yhdysvalloissa, ja syyskuussa katsotaan paras kolmesta, että kumpi on parempi. Ja - check this - häviäjältä värjätään hiukset punaiseksi. Nyt ammutaan selkeästi kovilla.

Vähän säälittää, sillä se ei ole pelannut ennen tätä GH:ta laisinkaan, mä taas melko paljon. Mitä se ei ehkä silloin vedonlyöntihetken kansalaisromanttisessa tilassaan tajunnut. Ikävä kyllä vedon speksit saneltiin tuona iltana videolle, todistajien läsnäollessa, joten perääntyminen ei onnistu. Eipä silti, mikäli kaveri vaan treenata jaksaa, niin kyllä mä kuukauden jälkeen voin ihan hyvin ottaa turpaanikin. Sen verran ollaan ruosteessa. Vaan nähtäväksi jää, syksyn the ultimate showdownissa.

Kuka väittää, ettei pelaaminen ole älykästä viihdettä?

Hoh, mä en kyllä lähde muodin mukaan. Ainakaan ennen kuin The Sharkmanista tehdään leffa...

Jenkkilässä ollaan, mutta sitähän tässä jo ounailtiinkin. Koittakaa siis pitää hauskaa tämä kerta ilman jedimestaria.

[Equilibrium:]

Equilibrium:

Kaivoin taas vähän vanhempaa rästileffaa hyllyn syövereistä. Ihan jännä konsepti, mutta muuten stoorista ei ihan hirveästi saanut irti. Lähinnä siksi, että hahmot jäivät aika ohkaisiksi, eikä niihin saanut oikein minkäänlaista kontaktia. Eipä silti, ne Bale-papin pari murtumista meinasivat kyllä niiskuttaa silti, jo ihan visuaalisten antien vuoksi. Toiminta oli taas ihan douppia, ja eritoten gun-kata liikkeet ihan pirun siistejä. Se leffan alun huoneen raidaus yksin = ruff 'n tuff.



Bullet in the Head:

Woon Vietnamiin sijoittuvassa pätkässä on tosi rönsyilevä alkupuoli, ja esimerkiksi hahmoista oli tosi vaikea saada jonkin aikaa kiinni. Loppua kohden, panosten kovetessa, homma kuitenkin hieman tasaantuu ja muuttuu mielekkäämmäksi - vaikkakin myös kevyesti yltiödramaattiseksi. Toiminta sen sijaan on räjähtävää, ja sodankuvaus brutaalia. Tässä filkassa ei turhia kaunistella, eikä loppu ole kovinkaan onnellinen. Sodassa ei tosiaan voita kukaan. Varsin katsomisen arvoinen pätkä.

Puolentoista viikon päästä on startti Ameriikanmaalle, ja teki mieleni saada Pratchettia reissulukemiseksi. Paikallisissa kirjakaupoissa noita on kuitenkin aina hyllyssä vähän miten sattuu, joten napsautin Playsta tulemaan pari Discworld-sarjan ensimmästä opusta, The Colour of Magic sekä The Light Fantastic. Halpaa kuin saippua, ja maistuu takuulla. Tähän mennessä en ole lukenut Discworldeja kuin pari kirjaa sieltä sun täältä, joten oli jo aikakin saada homma potkaistuksi kunnolla käyntiin.

Rincewind!

Vertailukohtaa fatsoon mulla ei tietenkään ole, mutta Liten napit ovat minunkin mielestäni pirun hyvät. Ja ainakin paremmat kuin PSP:n.

Mustalle varaukseton peukku. Se on vaan tyylikäs.

Vaan hei, jos omaa vahvoja kaasunaamarifetissejä, ei Duke Nukem Trilogyn kanssa voi mennä pieleen.

Kriittinen!! Massa!!!


 

Pisti se oman ekan inssin pomppauskin hajottamaan, kun se oli kaikin puolin täydellinen suoritus. Lukuunottamatta sitä, että epähuomiossa napsuttelin takaisin katsastuskonttorille satasta kahdeksan kympin motaripätkällä. Riitti syyksi. Sen sijaan syytä, miksi niin hyvillä keleillä sellainen rajoitus oli edes olemassa, ei ole löydetty tähänkään päivään.

Toisella meni sitten läpi, vaikka suoritus oli itse asiassa aika hirveä. Hihhei.

[toiselle sivulle, kuudenteen postiin]

Näyttää siltä, että mikäli koko aihealueella ei ole yhtään lukematonta postia, linkki foorumin etusivulta toimii miten pitääkin(viimeisimpään viestiin). Jos alueella taas on lukemattomia viestejä(eikä edes välttämättä siinä ketjussa mihin linkki foorumin etusivulta sattuu viemään), ei homma toimi.

Tämä topik toimii siis juuri nyt mulla oikein, mutta Pelikeskustelun E3-topikkiin linkki etusivulta vie toiselle sivulle, kuudenteen postiin(Kabanossi). URLissa msg:n jälkeinen numero tällöin 19306, mikäli siitä on jotain apua.

Jäi tuo seuraaminen itseltä kokonaan väliin, mutta en näköjään missannut mitään hunajaista. Kyllä se on niin, että pommeja ei näinä päivinä enää ole. Ja onko koko pelialan tuho lähellä silloin, kun Ubisoft vetää messujen parhaan show'n...?

Pitänee silti koettaa koostaa jonkinlainen kokonaiskuva messuista, ihan vain kärryillä pysyminen vuoksi.

Samaa on havaittu täälläkin.

"I'm too old for this shit..."