|
2161
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Finngamerin pelimiitti 19: Ukkomiehelläkin riittää säpinää
|
: 04.09.2009 11:25
|
Niin tosiaan, mulle ei sitten varmaan tälle kertaa tarvitsekaan varata yösijaa, koska muutan tiistaina Espoon keskukseen. Kyllä, ihan vaan miittien takia.  Vautsi! Nyt tiedän missä minä olen tästä lähtien yötä!   Tervetuloa. Toivotaan vaan ettei mulla ole psykopaatti-kämppiksiä, vielä kun ei osaa mennä lupaamaan. Ja Joel, vielä ei ole kuulunut. Pitänee keskustella eduista tulevassa miitissä. 
|
|
|
2163
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Suhtautumisesi alkoholiin
|
: 31.08.2009 12:42
|
Itse en juuri juonut ennen kuin täytin 18v. Sen jälkeen olen ollut käytännössä jokaisena viikkona humalassa(ainoat selvät kolme viikkoa, kun intissä olin kiinni). Humala toki ei tarkoita örvellystä vaan sellaista sopivaa paria olutta tai six packia. Harvoin menee enemmän, lukioaikoina tuli kiskottua enemmän. Alkoholin takia olen oksentanut ainostaan kaksi kertaa. Ikinä elämässäni en ole oksentanut krapulassa. Oih, aika lailla sama tarina täällä. Lukioaikaan - ja aiemminkin - kaikilla oli himmeitä kotibileitä - kulttuuri, jota nykyään tuohon baarissa juoksemiseen verraten itse asiassa kaipaa - ja överit vedettiin about joka viikonloppu. Paitsi minä. Ei mulla mitään ollut alkoholia vastaan, mutta se ei vain kiinnostanut tarpeeksi jotta olisi jaksanut säätää hakijat ja muut. Täysi-ikäisenä ja laillisesti hommassa on ihan toisenlainen maku, ja sittemmin sen siihen makuun on kieltämättä päästykin. Vaikka en mä silti ryyppää edes viikoittain, ja kontrolli on vahva varsinkin nykyään. Kahdesti oksentanut humalassa, nyt kuukauden sisään ensimmäisen kerran krapulassa. Joka oli sekin kummallinen refleksi uuteen deodoranttiin. Koskaan ei ole filmi katkennut tai oltu niin sekaisin, ettei omin neuvoin pääsisi kotiin. Nämä tutkimusasiat ovat taas aina kaksipiippuinen juttu, eritoten alkoholin kohdalla. Ongelma on ne standardit, joiden perusteella kukin aineen vaarallisuuden arvioi. Kuten sanottua, oluella ja viinillä on tutkittu olevan terveysvaikutuksia ja pikkupienissä ihminen on kivasti sosiaalisempi ja kaikki tuntuu onnistuvan(vaikka toki tässäkin on eroja yksilöiden välillä). Ja jos itsellä on käyttö täydellisesti hallinnassa, ja esimerkiksi viini ruoan kanssa iso osa elämää, on tietty vaikea nähdä, mikä siinä sitten on niin vaarallista. Toisaalta taas alkoholikuolemien määrä vuosittain on melko järkyttävä, ja monta perinteisesti vaarallisempana pidettyä huumetta korkeampi. Vaikuttavimmat tekijät tässä ovat varmasti alkoholin helppo saatavuus ja se, kuinka helppo sitä on käyttää väärin. Vakiintuneisuus taas lienee se suurin syy, jonka vuoksi harva alkaisi edes alustavasti arvioimaan tilannetta ja nautintoainelakeja uudestaan. Niin tässä kuin monessa muussakin tapauksessa.
|
|
|
2164
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Suhtautumisesi alkoholiin
|
: 31.08.2009 01:41
|
Brittiläiset teki tämän vuoden puolella tutkimuksen, jossa pistettiin parikymmentä päihdettä vaarallisuusjärjestykseen. Alkoholi oli viidenneksi vaarallisin, mm. essoa, amfetamiinia, anabolisia steroideja, tupakkaa ja pilveä edellä. Kiellettäisiin, jos olisi uusi päihde. Pistäähän se miettimään. Ehkäpä huomenna kaljalle. 
|
|
|
2165
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
|
: 28.08.2009 23:33
|
Tajusin eilen, että about kuukauteen en ole pelannut sekuntiakaan. Mikä yllättäen tuntuu näinä leppoisan pelaamisen päivinäkin silti pitkältä totaalipaussilta. Kesäkelit veivät kuunvaihteen molemmilla puolin miehen mennessään, ja sittemmin on ollut asuntohuolia ja harrastekiireitä. Eikä ole ollut reissuja joilla kannettavaa pelaamista olisi tullut ikävä. Eilen otin kuitenkin härkää sarvista, ja nautiskelin Grim Fandangon loppuun. Voi pojat mikä peli. Seikkailupelien ehdotonta kärkeä. Huomenna lähden työreissulle, ja otan pitkästä aikaa PSP:n hellään huomaani bussimatkojen piristeeksi. Luvassa ainakin Pataponin jatkamista, luulisi taas tauon jälkeen maistuvan. Pari varvia Luminesia lienee myös paikallaan. Ja ehkä Predator UMD:ltä hotelli-iltana, telkkarista kuitenkaan tule mitään. Pitäisiköhän ostaa taas joku oikeasti uusikin peli, ihan vain näön vuoksi....? 
|
|
|
2166
|
Yleinen / Popkeskustelu / Vs: Viimeksi nähtyjä elokuvia
|
: 28.08.2009 23:17
|
Kävin myöskin katsomassa District 9:n tänään, eikä voi kuin yhtyä Epin sanomisiin. Asetelma leffassa on harvinaisen hieno ja piristävä, sekä tarina tiivistunnelmainen, mitä tukee entisestään lähellä tapahtumia kulkeva dokumenttimainen ote. Draama pitää varpaillaan, toiminta on totta totisesti komeaa ja efekteissä ei notkahdella - ja allekirjoittaneelle "pienehkö" budjetti tulikin yllätyksenä.
Mie tykkään kans. En ehkä menisi vuoden (edes toistaiseksi) parhaaksi elokuvaksi tituleeraamaan, vielä näin äkkiseltään, mutta kärkikastiin lennähtää. Suositteluni.
|
|
|
2167
|
Yleinen / Laitteet, rauta ja ohjelmistot / Re: Läppärit
|
: 28.08.2009 01:55
|
Aika lailla vastaava kuin oma pari vuotta sitten ostettu Acer, mitä nyt käyttömuistia tuplat ja näyttiksestä en äkkiseltään tiedä mitään. Tuskin tuokaan kuvailemassasi käytössä yskii, hyvin on meilläkin toistaiseksi pärjätty, mutta voisin kyllä kuvitella, että vähän katselemalla saisi tuohon hintaan, tai sillä lisäsatasella, vielä hieman paremman ja pitkäkestoisemman diilin. Ehkä. Omassa koneessa prossun hertsien vähyys on ehkä vähän jälkeenpäin harmittanut.
|
|
|
2169
|
Yleinen / Popkeskustelu / Re: Big Brother 2009
|
: 26.08.2009 01:14
|
No niin, nyt siellä on sitten yksi puolituttu. Tähän päivään asti en ole _kertaakaan_ katsonut BB:tä, ja nyt tuntuu siltä että tuon pienen ja epäsuoran yhteyden vuoksi voisin vaikka katsoa.  Varmasti kaksipiippuinen juttu. Kun itse katselin tuossa taannoin sitä ohjelmaa haastattelutilaisuuksista, ja Oulu pamahti ruutuun, huomasin ihan yhtä paljon pelkääväni jonkun tutun pyörähtävän siellä kuin toivovani sitä. Tiedä sitten onko se sitä, ettei kestä nähdä jonkun tutun menevän tuhoamaan itseään tuohon sirkukseen, vai ettei haluaisi joutua seuraamaan BB:tä, vai mikä. Mutta aivan varmasti olisi pakko ajoittain seurata kaiffarin kuulumisia, mikäli kohdalle sattuisi. (Epi olisi tietty ollut poikkeus, se mies kestää mitä vain. Ja 24/7 olisi lähtenyt poistoon samoin tein.  ) Tuttuja ei kuitenkaan taaskaan näkynyt, joten shokkiarvo on pienehkö. Varmasti tätä tulee silloin tällöin katseltua, kun unehtuu illalla telkkarin ääreen, mutta en taida jaksaa sen tarkemmin seurata. Viime kausikin meni paljolti ohi suun, ekan sen sijaan tiirasin aika tiiviisti. Ideahan tässä on mitä mainioin - noin niinkuin viihde- ja tositelkkariohjelmien mittapuulla - ja vetoaa ihmisten alkukantaisimpiin tiirailun ja vallantunteen simsmäisiin tarpeisiin. Nyt formaatti alkaa kuitenkin olla nähty, sillä ihmiset voivat tapella ja kutea vain niin monin tavoin. Ellei sieltä tosiaan tule jotain oikeasti huimaa ja mullistavaa, muutakin siis kuin uudet tapetit. Tällä hetkellä en usko, mutta aika tietty näyttää.
|
|
|
2170
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Miten asut?
|
: 21.08.2009 17:22
|
Laitoitko TKY:lle hakemusta? Itse sain viime vuonna heinäkuussa reilun parin viikon odottelun jälkeen tarjouksen sekä HOASilta että TKY:ltä, molemmat kämpät Otaniemestä. Tänä vuonna tilanne taitaa olla heikompi jos näin myöhään on venynyt.
Laitoin, mutta hylkäsivät sen, kun en näin JOO-sopimuslaisena ole ylioppilaskunnan jäsen siellä, vaan pysyn kirjoilla Oulun yliopistossa koko ajan. Mulla on kyllä opinto-oikeus ja opiskelijanumero TKK:lle, mutta ne eivät sitten näemmä riittäneet. Ja asuntotilanne tosiaan on sangen huono tänä syksynä, tämäkin tarjous on tullut peruutuksien kautta.
|
|
|
2171
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Miten asut?
|
: 21.08.2009 13:28
|
Perkele, sain kuin sainkin tarjouksen HOASin soluista. Kytyinen 12,8 neliön huone kolmen hengen möllissä. Onhan se käytännössä ilmainen, kun vuokra ei ole kuin parisataa, eikä mua se solu-asuminenkaan ehkä NIIN paljoa vituta, mutta vähän suurempaa omaa tilaa olisi silti toivonut. Ja omaa jotain, joko vessa- tai liesijuttuja, sellaisiakin kämppiä kun on olemassa aika reilusti. Lisäksi asunto on Espoon keskustassa, josta pitäisi vinssata Otaniemeen kouluun. Näillä kompromisseilla asunto saisi kuitenkin sentään olla suunnilleen TKK:n ovenpielessä, mutta kun ei. Kaikin puolin just sellainen tarjous mitä olen koko ajan pelännyt: varteenotettava vaihtoehto, varsinkin kun mistään ei tunnu nappaavan vaikka verkkoja on levitelty joka suuntaan, mutta silti sieltä huonoimmasta päästä. Ei tekis mieli ottaa, ei viittis jättää ottamatta.
Hyväksyminen ens tiistaihin mennessä, notta ehtii tässä vähän aikaa keitellä, soitella ja selailla ilmoituksia. Jos joku on tähän asti jemmannut tietoa järkevän kokoisesta ja hintaisesta vapaasta yksiöstä Helsinki-Espoo-akselilla, niin privaattiviesti is the way to go.
Onneksi tänään saa ryypätä.
|
|
|
2173
|
Yleinen / Popkeskustelu / Re: Musiikki
|
: 20.08.2009 10:51
|
Sali taisi olla lähes täynnä, joten ei siitä varmasti haittaa ole. Toisaalta lipunmyynti siirtyy puolta tuntia ennen ovelle, enkä jaksa uskoa lippujen loppuvan kokonaankaan(mekin ostimme liput vasta ovelta), vaan enemmänkin on tärkeää olla hollilla kun jengi päästetään saliin, sillä liput eivät ole paikkalippuja.
|
|
|
2174
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: Neo-Geo –kaappiprojekti
|
: 19.08.2009 23:13
|
Menis aivan varmasti läpi mihin vaan kolikkopelihalliin missä vaan. Törkeän hienoa työtä. Onnittelut proggiksen ainakin jonkinasteisesta loppuun saattamisesta, ja tattis näistä raporteista. Myötäeläminen on ollut sangen viihdyttävää.
:maailman_isoin_peukku:
|
|
|
2175
|
Yleinen / Popkeskustelu / Re: Musiikki
|
: 19.08.2009 23:08
|
HUH. Katsoin tuon trailerin. Olin joskus kuullut tuosta aikaisemmin, mutten ollut niinkään vielä innostunut kun "olin vaan miettinyt että hurjaa, että tuollaiset ihmiset voi saattaa yhteen". En edes muista tajusinko silloin sen olevan leffa. Trailerin nähtyäni olin aivan häikäistynyt, vaikken Jack Whiten tuotantoa niin tunnekaan.
Harmi etten Ouluun ole menossa, toivottavasti tulee muihinkin teattereihin. Huhuh.
Toivotaan tosiaan, harmi nimittäin on jos tämä jää Suomessa näihin pariin esitykseen. Toisaalta nyt on vielä aika aikaista sanoa, kun eihän tämä ole jenkeissäkään käsittääkseni pyörinyt kuin viikon. Ja eiköhän sen jostain pääse katsomaan, mikäli teatterilevitykseen ei ylletä.
|
|
|
2176
|
Yleinen / Popkeskustelu / Re: Musiikki
|
: 19.08.2009 11:27
|
Oulun Musiikkivideo-festivaaleilla on tällä viikolla tarjolla perkeleen douppia ohjelmaa. Ainakin tämä pitänee raahautua tsekkaamaan, luvassa meinaan vahvaa näkemystä. Lisäksi viikonloppu lähtee lapasesta pahamaineisen Pumpeli-gaalan ja suunnattomien Time Tunnel -bileiden avulla. Hyvä viikko.  Kaikkien näillä leveysasteilla pyörivien kannattanee tsekata ohjelma ja muut infot, jos yhtään siis kiinnostaa. Täälläkin tapahtuu niin harvoin mitään, niin kliffaa että nyt on kerralla enemmän. EDIT. It Might Get Loud oli loistava. Suosittelen, tämän näkemisestä Suomessa muualla, eritoten teatterissa, ei ole tällä hetkellä mitään takuita.
|
|
|
2179
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Finngamerin pelimiitti 19: Postponed
|
: 18.08.2009 13:02
|
5. päivä ei taida käydä, muiden pitäisi kyllä. Yksi toistaiseksi liikkuva homma saattaa tosin ilmaantua tielle, mutta koputellaan puuta ja toivotaan parasta. Munkin pitäisi sitten elää jo tuolloin Helsingissä, eli tuleminen helpottuu huomattavasti. 
|
|
|
2180
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Yleinen vitutusketju
|
: 17.08.2009 23:09
|
Ja taas osaa olla kiitollinen, että omilla laitamölleillä on ollut riittävästi tilaa ja kasvusuunta oikea. Tosin lekuri joskus varoitteli, että mikäli pääsevät reikiintymään, otetaan ne varmaan samoin tein pois eikä paikkaamaan aleta kuitenkaan. Näin ollen olenkin jo vuosia borstannut takaosastoa erikoisella tarkkuudella, todennäköisesti vähän liiankin orjallisesti. Vaan pysyvätpähän legot suussa, niin nuo kuin muutkin.
Niin, enpä muuten ole käynyt hammaslääkärissä mies muistiin. Pitäisiköhän joskus käydä näyttämässä...? Njäääh.
|
|
|
2181
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Mitä tapahtui tänään?
|
: 17.08.2009 11:48
|
Taisi siellä sopparissa luonnollisesti olla kohta minkään ohjelman tekoon tai omaan suoritukseensa liittyvän seikan huutelusta, joten sanotaan vain, ettei mekään itse asiassa vielä tiedetä varmasti. 
|
|
|
2182
|
Yleinen / Popkeskustelu / Re: Maailman kaikki TV-sarjat (yleistä höpinää)
|
: 17.08.2009 00:22
|
Btw, muistaako joku Stressi-Erkin, joka tuli joskus Neloselta? Saakohan sarjaa mistään, oli muistaakseni melko hulvaton.
Oliko tää se kaveri, jonka kuristui ohimosuoneensa joka jakson päätteeksi? Siinä tapauksessa muistan, ja hämärien kuvien perusteella väittäisin minäkin sarjan pudottaneen joskus. Onko tuota enää missään muodossa maan päällä, en tiedä.
|
|
|
2183
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Mitä tapahtui tänään?
|
: 17.08.2009 00:18
|
Tuli taas kokeiltua jotain, mihin en olisi uskonut ryhtyväni, kun käytiin viikonloppuna tanssiryhmäni kanssa Talent-karsinnoissa Tampereella. Oli kyllä mielenkiintoista - mikä tarkoittaa ajoittain hauskaa, ajoittain ahdistavaa - päästä seuraamaan paikan päältä, mitä moisen viihdeohjelman kuvaamiseen liitttyy. Samalla itse show'n vetäminen oli kokeneemmallekin esiintyjälle yllättäen aika jännä paikka, kun panokset on periaatteessa sangen kovat. Kaikki meni kuitenkin hyvin, ja päästiin hengissä ja skandaalitta takaisin kotio.
Ohjelman alkaessa, käsittääkseni lokakuussa, saattaakin siis allekirjoittaneen naaman bongata televiisorin ruudusta. Beware.
|
|
|
2185
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Re: Neo-Geo –kaappiprojekti
|
: 17.08.2009 00:08
|
Koko urakkaa ei kyllä voi kun ihastella. Määrätietoista ja taitavaa puuhailua. Tekisipä joku mullekin samanlaisen kopin. Tai vaihtoehtoisesti vippaisi rahat kaapin tilaamiseen. Minne sen laittaisin, en tiedä, mutta kukapa siitä välittää.  Ehdottomasti kuvasarjaa valmiista tuotoksesta kehiin.
|
|
|
2186
|
Yleinen / Popkeskustelu / Re: Tulevia elokuvia
|
: 16.08.2009 13:16
|
Mäkin taisin nähdä tästä jonkun trailerin/teaserin, ja idea on kyllä douppi. Pitänee käydä tsekkaamassa.
On muuten tänä kesänä tullut katsottua enemmän leffoja teatterissa kuin vuosiin. Erittäin mukavaa se, koitetaan vielä pari filkkaa käydä katsomassa ennen syksyn kiireitä.
|
|
|
2188
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Ohrapirtelöt
|
: 10.08.2009 23:08
|
Mielenkiintoinen korkki pullossa muuten, ennen en ole törmännyt kierrettävään kruunukorkkiin. Liekö sitten kovinkin yleinen jenkeissä?
Siellä valtaosassa kaljapulloista - ja muistakin, kuten spiriteistä - on tuollainen kapine. Kätevä ku perkele, ja kruunukorkin avaaminen käsin tuo myös kivan miehekkään pikkuviban.  Onko korkkityypillä verrattuna suomalaisiin jotain merkitystä esimerkiksi juoman säilymisen kannalta, sitä en tiedä.
|
|
|
2189
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Suhtautumisesi alkoholiin
|
: 10.08.2009 23:04
|
Kesällä alkoholia kieltämättä kuluu, kun puistot, patiot ja aurinko kutsuvat aina luppoajan yllättäessä virvokkeelle. Toisaalta sellaiset raivoperseet ovat silti paljon harvemmassa kuin yleensä. Yllättävänkin mukavasti onnistunut sekä grillihommien että baaritanssihommien merkeissä olemaan sopivassa pikkusievässä. Paitsi viime perjantaina, mutta siitä syytän teräviä. Harrastan harvoin, varsinkin nykyään.
|
|
|
2190
|
Yleinen / Vapaa sana / Re: Mitä tapahtui tänään?
|
: 10.08.2009 02:04
|
Lonkkarit on kyllä kovasti nousussa just nyt, ja kieltämättä niillä on leppoisa rullailla. Itse kuitenkin preferoin kauempana kaikesta asuvana pyörää, jolloin lauta pelkkään kulkemiseen on vähän väliinputoaja. Myönnettävä silti, että rantabulevardin rullaus mankka olalla = bestest.
|
|
|
|