Nyt varmaan kannattaisi päivittää oma 3DS XL -versioon. Tammikuun 15. päivään mennessä Club Nintendoon laitteen rekisteröineet saavat latauskoodin yhteen seuraavista peleistä: Super Mario 3D Land, Nintendo presents: New Style Boutique, New Art Academy, Freakyforms Deluxe Your Creations, Alive! ja Professor Layton and the Miracle Mask. Super Mario 3D tietenkin jo omistetaan, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi Layton - varmaan ihan hyvä sekin.

http://www.nintendo.co.uk/News/2012/Join-the-Nintendo-3DS-XL-family-and-get-a-free-download-game--678984.html
http://microsite.nintendo-europe.com/3DSXLGamesPromotion/

Täytyy nyt miettiä vielä. 3DS on ollut mulle vähän pettymys pelivalikoiman suhteen, vaikka Paper Mario nyt vähän korjaakin.

Onkos kukaan saanut tuota alennusta toimimaan Suomesta ostetussa konsolissa? Laitteen mukana ei tullut Club Nintendo-lapuketta, niin en oikein tiedä mitä sinne pitäisi syöttää. Tuo Club Nintendohan ei ole Suomessa käytössä.

Hoho, juuri kaivelinkin XL-boksia läpi ja ihmettelin kun en muista moista nähneeni.

Kyllähän siellä 'flixissä alkaa leffoja vuoden parin takaa jo olla, kuten Contagion ja Iron Sky. Toki uunituoreet leffat kelpaisivat, mutta jos hinnat pidetään alhaalla osaltaan välttämällä ihan tuoreinta kamaa ja kalliita yksinoikeuksia, niin valitsen mieluummin nykyisen mallin. Ne muutaman kuumimmat tapaukset pyrkii kuitenkin katsomaan leffassa ja voi ostaa myös hyllyynsä. Kaiken sen muun 90% elokuvatarjonnasta ehtii katsomaan vähän myöhemminkin, vaikkapa Netflixistä. Lisäksi näytti olevan joku Netflix-originaali poliittinen draamasarja tulossa. Varmaan aika perushuttua, mutta ihan jo Kevin Spaceyn vuoksi joutunee kurkkaamaan.

Pakko kyllä kehaista taas kerran palvelua. Homma toimii käsittämättömän sujuvasti ja katsottavaa on jo nyt jonossa roppakaupalla - puhumattakaan siitä, että lisäystahti näyttää olevan ainoastaan kasvussa. Mistä päästäänkin siihen ainoaan palvelun suurempaan puutteeseen, jonka Epikin jo mainitsi: watchlistin puutteeseen. Palkitsisi todella. Onko tämän tulosta ollut jotain puhetta, tai ovatko käyttäjät pistäneet palautetta Netflixin suuntaan asiasta? Ei luulisi olevan vaikea toteuttaa ja tuntuu kuitenkin aika essential-osalta tällaista palvelua. Yksi katselulistaus olisi jo alku, mutta kieltämättä haaveilen jo vapaasti muokattavista soittolistoista, kuten Spotifyssa. Vois pitää erillään jo katsotut lempileffansa, vaikkapa kategorioiden mukaan, ja omassa listassa sitten ne näkemättömät kiinnostavat tapaukset.

On ollut ihana huomata, että sellainen sattumanvarainen tusina-aleleffojen ostelu on pudonnut käytännössä nollaan. Ainoastaan kovimmat leffat ja hienoimmat uudet julkaisut hyllyyn, muuhun katselutarpeeseen riittää parhaillaan Netflix mainiosti. Olen jo nyt katsonut lukuisia vanhempia leffoja - sarjoja - jotka pitäisi kyllä olla nähtynä, mutta ei ole saanut aikaiseksi. Katselu on vaan niin helppoa. Uudet sarjat ovat osittain vähän eri asemassa, mutta so not.

[8-Bit]

Nice, mielenkiintoinen ketju!


8-Bit

Selväähän se on, Super Mario Brosilla mennään. Kerralla standardit kuntoon tasoloikinnalle - joka olikin se yleisin genre parin sukupolven ajan - sekä timantinkoville kontrolleille.


16-bit

16-bittistä aikakautta hallitsee Nintendo ja SNES ja minusta SNESin makein peli on Donkey Kong Country. Tähän on lukuisia syitä. Ensinnäkin se tekninen puoli. Peli näyttää edelleen hyvältä, ja on taatusti räjäytellyt silmämunia aikanaan. Kauniit taustat, 3D-tyyliset hahmot, jo vain. Lisäksi musiikki soundaa hyvältä ja on rakkaudella sävelletty. DKC myös osoittaa, että peleillä voi olla taiteellista painolastia. Kukapa olisi osannut odottaa, että 16-bittinen apinatasoloikka päätyy kenttädesignin ja musiikin avulla luomaan eräitä tunnelmallisimmista maailmoista ja hetkistä koskaan. Kaikin puolin next gen -shittiä.


32- / 64-bit

Super Mario 64 on ehdottomasti 3D-pelien etunenässä, mutta koska tasoloikka muuten alkoi olla harvemmassa näihin aikoihin, paukauttaisin itsekin tähän mieluummin Metal Gear Solidin. Tarinavetoisuus on ollut vahvasti kasvussa tuolloin, ja Kojiman huuruiset kuvitelmat ovat huikea edelläkävijä, mitä vahvasti käsikirjoitettuun pelaamiseen tulee.


PS2, Xbox, Gamecube -generation

Noniin, selkeitä määrittäjiä alkaa olla aina vain vaikeampi löytää. Tämähän oli hands-down PS2-aikakausi. Konsoli vei markkinat mennen, tullen ja palatessa kahdesti, ja pelivalikoima oli valtava. Pakko ehkä mennä helpolla ja valita itsekin GTAIII. Antoi kasvot sekä väkivaltaisille peleille että hiekkalaatikkopeleille, ja molempia onkin sittemmin riittänyt.


Xbox 360, PS3, Wii -generation

Nykysukupolvi on ollut selkeää kahtiajaon aikaa. Toisaalla Triple-A-nimikkeet kasvavat entisestään ja pelit ovat massiivisia sekä näyttävät upeilta. FPS on paljolti se juttu. On kuitenkin selvää, ettei kasvu voi jatkua tällaisenaan, mistä kertovatkin lukuisat pelitalojen kaatumiset. Toisaalla, selkeänä vastavoimana, porskuttaa indie-skene vahvana. Ilman massiivisten julkaisijoiden vaatimuksia kehittäjillä on ollut vapaus luoda taiteellisia pelejä, erikoisia kokeellisia konsepteja tai sitä vanhaa timantinkovaa pelattavuutta ilman karkkia ja krumeluuria. Siksi näkisinkin, että nimenomaan indie- ja latauspelit ovat tämän sukupolven määrittäjiä. Ne kertovat selvästi, missä megatuotannoissa usein mennään pieleen ja miten pelaajat pääasiassa alkavat taas kaivata sisältöä ja pelattavuutta isojen maailmojen, graffaherkun tai liiketunnistuksen sijaan. Tai vähintään niiden lisäksi. Jalustalle nostettava peli voisi olla käytännössä olla mikä vaan(Journey, Limbo, Mark Of The Ninja, Trine, Braid, Humble Bundlet yleensä), mutta sanotaan vaikka Super Meat Boy. Sopivan pienen mittakaavan peli, jossa vaatimattomampi ulkoasu antaa tilaa itse herkulliselle pelattavuudelle ja haastavuudelle.

[Giana Sisters: Twisted Dreams]

Giana Sisters: Twisted Dreams.

Jaha, ollaan näköjään oltu taas uutispimennossa. Käsittämätöntä. Näistä jutuista täytyy huudella, hei!

'Flix on paras juuri sarjojen katsomiseen, joten kiva saada siltä osin lisää tarjontaa.

Tämä on kyllä totta. Sarjojen katselu on todella vaivatonta, ja näin tulee helpommin kokeiltua myös sarjoja joihin ei muuten välttämättä tutustuisi. Tai niitä, joita "pitäisi" katsoa, mutta ei koskaan saa aikaiseksi.


Ah niin, siitä puheenollen pitikin mainita, että Netflixistähän löytyy myös Pushing Daisies -sarjan molemmat tuotantokaudet. Katselin ekasta tuotantokaudesta leijonanosan aikanaan Canalilta, mutta sittemmin unohdin koko sarjan olemassaolon. Sarjan fantastinen ulkoasu ei varmasti sovi kaikille, mutta jos sen läpi osaa katsoa - tai jos esim. Amélie maistuu - niin erikoisesta premissistä, hulvattomasta dialogista ja pohjimmiltaan raskaahkon viitekehyksen leikkisästä käsittelystä saa varmasti paljon irti. Suosittelen antamaan sarjalle mahdollisuuden ainakin parin jakson verran, ilahduttavan erilainen tuotos.

Nice! Stargaten uudelleenkatselu on ollut tämän syksyn juttu, mutta olen jo kasikaudessa menossa. Silti voi olla, että joskus on kätevämpää heittää Netflix tulille kuin kaivaa DVD hyllystä, eli tervetullut vaihtoehto viimeisten kausien katsomiseen. Suosittelen kyllä, ehdottomasti yksi lempparisarjojani!

Sen sijaan Californicationia olen katsonut kovin satunnaisesti, joten taidan pyöräyttää nuo kaudet läpi seuraavaksi.

[Soen - Cognitive]

Eniten on tänä vuonna - kuten varmaan useimpina vuosina - tullut kaivettua ja kuunneltua vanhoja uutuuksia. Onneksi jokunen uusikin julkaisu on siunannut levyhyllyä. Jos yksi pitäisi valita vuoden levyksi, on se eittämättä tämä:

Soen - Cognitive

Soeniahan tuli jo buustattua albumin julkaisun aikoihin, tässä posti. Cognitive on levy, jossa taito ja maltti kulkevat mahtavasti käsi kädessä. Makeita rytmejä, breikkejä ja tilutusta on, ja kuukausienkin jälkeen biiseistä löytyi uusia elementtejä, mutta samalla musiikki on todella lähestyttävää eikä punainen lanka katoa showkeissaukseen Päälle vielä hunajaista laulantaa, ja kyllä käy. Eniten soittoja tänä vuonna.

Soi parhaillaan ja ainakin pari ensimmäistä raitaa ovat todella hunajaisia! Lähtee kuunteluun.

Humble Indie Bundle 7:ssa (jälleen) paljon hyvää kakkaa. Itse olen toistaiseksi missannut monta lähtökohtaisesti kovaa tapausta, kuten Cave Story, Grimrock, Binding of Isaac ja Offspring Fling (propsit jo pelkästään trailerista). Lisäksi messissä vino pino soundtrackeja ja itselle ehkä kovimpana tapauksena Netflix-ketjussakin kehuttu Indie Game: The Movie.

Average hinta alta seitsemän dollarin, eli totutusti koko sisältöön pääsee halvalla käsiksi.

[Portal 2]

Steam-shoppailu, tuo jokavuotinen jouluperinne. Onneksi vahingot ovat toistaiseksi pysyneet aika pieninä. Portal 2 tuli ostettua jo pari päivää sitten alta femman, ja nyt täräytin ostoskoriin Walking Deadin ja Super Meat Boyn, yhteensä viitisentoista euroa.

Lisäksi tarjousäänestyksessä näytti olevan Mark Of The Ninja, eli jos tuosta tipahtaa lähipäivinä se 50% tai enemmän pois, niin voi joutua sijoittamaan. Muuten tämä alkaisi - toivottavasti - olemaan vähäksi aikaa tässä.

Jahas, josko sitä joulunviettoon. Rauhallista joulua vaan lautalaisillekin.

Jo vain. Ekat glögit, jouluoluet, kinkkumaistiaiset ja kylmäsavuporo-valkosipulipikkelssi-leivät(pakollinen jouluruoka) ovat jo takana, eli aika syvällä pelissä tässä joulun suhteen ollaan. Tänään lisää safkaa, saunaa ja varmaan vähän lahjojakin. Sitä odotellessa suunnitelmissa pelkkää joikkelin venytystä. Kyllä mieli lepää.

Mahtavaa ja rentouttavaa joulua kaikille!

[Vuoden paras peli (GOTY):]

Vuoden paras peli (GOTY): Batman: Arkham City
Oman käden oikeudella tähän, kun pelin viimeisimmät versiot on julkaistu vasta tänä vuonna ja oma läpipeluu venähti tälle vuodelle. Vuoden odotetuin peli, eikä todellakaan pettänyt. Stoorin kaari ei ollut aivan niin toimiva kuin ekassa osassa, mutta pelillisesti taas aivan nextillä levelillä. Merkittävintä tässä pelissä - kuten edellisessäkin - on kuitenkin se, että vaikka tekemistä on perkeleesti, jaksaa salaisuuksia etsiä harvinaisen hyvin viimeiseen pisaraan asti. Nautittava pelattavuus, rikas universumi ja mielekäs tekeminen luovat makean kolminaisuuden, jossa kaikki aspektit tukevat toinen toisiaan. Paras lisenssipeli koskaan, ja vuoden paras peli.

Vuoden paras wanha peli: Bastion ja DKC
Bastion nyt ei ole kauhean wanha peli, mutta kuitenkin viime vuoden puolelta. Enkä ehtinyt sitä pelata kuin vasta tänä vuonna. Simppelin monipuolisesti pelattava, haastetta saa about niin paljon kuin haluaa, stoori kiinnostaa, musiikki vie mennessään ja visut hivelee silmiä. Ei juurikaan pahaa sanottavaa. Viime vuoden ladattava peli.

Super Nindendon oston jälkeen on monia vanhoja klasareita saanut pelattua uudestaan siinä oikeassa muodossaan, ja DKC(sekä yksi että kaksi) vie sydämeni kerta toisensa jälkeen. Upeaa tasoloikkaa makeissa kentissä sillä tunnetusti parhaalla musiikilla. DKC2:n soundtrack saattaa olla vuoden kuunnelluin levy. 2012 oli meillä päin Donkkarin renesanssia.

Vuoden pettymys: Mass Effect -sarja
Tai tarkemmin sanottuna kakkososa. Olin innostunut oikeasti sarjaan perehtymisestä, mutta tarina ei jostain syystä napannut heti kuten oletin, ja ennen kaikkea pelimekaniikka oli sairaan ankeeta. Toki tilanne olisi voinut olla toisenlainen, jos olisin aloittanut boksilla tai PC:llä ekasta osasta, mutta se ei tässä vaiheessa ollut mahdollista. Oli miten oli, kesken jäi nopeasti. Katsotaan saanko palattua sarjan pariin vielä joskus.

Vuoden yllättäjä: Dragon's Dogma
Puskista pukkasi todella nautittava toimintaroolipeli. Perinteiset itämaiset ropet tai vuoropohjainen taistelu ei ole koskaan napannut, joten mulle tähän oli paketoitu kaikki parhaat mahdolliset aspektit. Ilahduttavan perinnepohjaisesta universumista on ensinnäkin kaivettu yllättävän huuruinen stoori, joka keskivaiheen yskimisestä huolimatta palkitsi lopulta valtavasti. Parasta DD:ssä ovat kuitenkin taistelut, jotka ovat mainioiden kontrollien ja eeppisten vastusten vuoksi todella nautittavaa kamaa. Masoniin yhdyn kyllä täysin siinä, että loppua kohden vihujen tasoskaalaus ei ihan riitä ja taisteluista tuli paljolti läpijuoksua(toki silti viihdyttävää). Olisin mielelläni pelannut pidempään loharinjälkeistä hc-maailmaa, oli virkistävää ottaa pitkästä aikaa dunkkuun. Samaten alun kuumotuksista on lämpimiä muistoja. Ensimmäinen chimeramättö, huhhei!

Eniveis, todellinen yllättäjä. Vei minut uuden genren pariin heti kerralla kunnolla.

Vuoden nintendopeli: Virtue's Last Reward
Nintendo-pelaaminen on ollut tänä vuonna aika vähäistä, kun 3DS tuli ostettua vasta loppuvuodesta eikä uusimpia kotikonsoleita itseltä löydy. Silti uskallan sanoa, että se, miten peli on kutkuttanut mielenkiintoa, luonut tunnelmallisia tilanteita ja pistänyt ajatukset sprinttijuoksuun, on Nintendon konsoleilla jotain oikeasti merkittävää. Koukuttavaa kamaa.

Vuoden pleikkaripeli:
Tässä pyöritään akselilla Arkham City - Rayman Origins - Dragon's Dogma, mutta pitää katsoa olenko unohtanut jotain. Lisäksi pelaisin mielelläni Catherinen (ja mahdollisesti Darksiders 2:n) ennen kuin alan sanomaan, sillä on kutina, että sieltä löytyy lisää parhautta.

Vuoden PC-peli:


Vuoden ladattava peli: Journey
Hands down. Odotin, koin, rakastuin. On todella hämmästyttävää, että peli nousi jäätävän hypensä tasolle. Todella upea seikkailu ja todellinen taidonnäyte multimedian voimasta.

Vuoden kannettava peli: Super Mario 3D Land
Uusien kannettavien pelien pelaaminen jäi sekin hieman vähäksi käsikonsolimurroksen vuoksi, mutta näistä mitä ehdin kokeilla, viskattakoon Mario tähän laariin. Ei paras Mario missään nimessä, mutta nättiä ja viihdyttävää loikintaa silti. Luojalle kiitos salamaailmoista, muuten olisi jäänyt kovin torsoksi(vaikka toistivathan nekin vähän itseään). Eniveis, 3D Land on nimenomaan loistavaa kannettavaa pelaamista vapaan tallennuksen ja kompaktien kenttien vuoksi. Täydellinen pikasessareille.

Ensi vuoden odotetuin peli:

Voi luoja, onhan tuota tullut katsottua! Olin unohtanut koko sarjan. Käsittämätöntä miten puski muistikuvia noista hahmoista heti kehiin. Yllätysnostalgia, parasta.

Olin juuri tulossa ihmettelemään, että onko tuo Euroopassakin tulossa noilla kansilla? Muutenkin sopivan överiä taidetta, mutta varsinkin normi-HD-muottiin verrattuna todella nätit kuoret. Se perusdesign on kokoelmassa kuin kokoelmassa niin ankea, että mieluummin melkein lataan noita HD-versioita kuin ostan hyllyyn.

Eihän se nyt mennyt ihan niinkuin Strömsössä...

No voi ny helvetti. Ei voi käsittää kuka näistä päättää ja tykkää.

(En tosin varmaan Hitmania ole ostamassa, mutta hyvä mieli kunnon kannesta olisi silti tullut.)

Haha, vieläkö täällä stressataan. Nyt kattoon hophop se 3D HFR -versio, hyvä se on. Plus, kuten monesti mainittu, se formu jota varten leffa on tehty. Eihän se täydellinen tekniikka ole, mutta ehdottomasti parasta kolmedeetä mitä on nähty, eli jo senkin puolesta nähtävä ainakin kerran. Ja jos ei sitten maistu, niin jatkossa sitä kaksdeetä tosiaan riittää ja on saatavilla.

Esimerkiksi nyt kirjoitushetkellä Dragons Dogman PS3 -versiota 14,90e:lla.

Peukkua eritoten tähän hintaan tälle, todella makeaa toimintaroolipelaamista tarjolla. Teknisesti yskii välillä, mutta pelaamisen hauskuus ja siisteys vie ajatukset pikkuvioista pois taatusti.

Arvostan!

Sen lisäksi, että kropat toimivat joskus vähän eri tavoin, on myös hyvä muistaa, että mielet ja mieltymykset ovat eri ihmisillä täysin erilaisia. Yksi on psyykeeltään vahvempi kuin toinen, ja kaikki ovat heikkoja jotenkin.

Mulla ei roskaruokaa juurikaan tee mieli, vaan mieluummin syön arjessa kevyesti ja terveellisesti kotisapuskaa. Ja jos joutuu kiireisempänä päivänä safkaamaan ulkona, valitsen silloinkin lähes aina salaatin tai muuta freesiä. Poikkeuksena toki baari-illat ja sillointällöiset herkuttelut. Oma akilleen kantapää löytyy kuitenkin noista pahuksen makunystyröistä: mitä makeampi, sitä parempi. Eritoten suklaan kanssa saa oikeasti painia, ettei palkitse itseään patukalla ihan jokaisen nappiin menneen päivän jälkeen. Himo ei edes katoa, vaikka olisi pidempään ilman, vaan ainoastaan sulostuttaa sitä hetkeä, kun taas pitkästä aikaa pääsee herkuttelemaan. Onneksi määrien ei tarvitse olla isoja, ja helpommin saakin viikkonsa menemään terveissä merkeissä sillä, että kiskaisee sunnuntaina överit ällöttämään pariksi päiväksi.

Omalla kohdalla ongelma ei onneksi ole vakava, sillä vaikka en ole bodarikunnossa, niin liikuntaa riittää siinä määrin, ettei paino myöskään ala karkailla ja muutenkin kunto on ihan jees. Besides, suurin osa viikoista menee pikkuskarppauksella about (painotan sanaa about) niin, että viikolla ei ja viikonloppuna joo. Lisäksi silloin tällöin olen ottanut pidempiä herkuttomia kausia, viimeksi keväällä olin kuukauden nollatoleranssilla. Silti tiedän, että kannattaisi tuota makeansyöntiä varmasti vähentää. Jos ei kropan, niin purukaluston vuoksi. Ja välillä vituttaa ihan oikeasti oma heikkous, kun juna on myöhässä ja odotus on nyt vaan pakko täyttää Tuplalla. Mutta minkäs teet, kun tällainen pää on jaettu. Joskus on voimaa, toisinaan ei, parhaani teen.

Ymmärrän siis hyvin, miten joidenkin on helppo pettää itseään ja jatkaa reilulla syömislinjalla. Varsinkin jos on jo tuhdissa kunnossa, koska silloin se liikunta on hyvin pitkään helvettiä ennen kuin alkaa helpottaa ja, kuten puhuttua, ne näläntunteet tasoa Richter.

[Arrested Development]

Arrested Development tuli sitten viimein katseltua läpi, kiitos Flixin. Aina tasaiseen tahtiin kuullut sarjasta kehuja, mutta jotenkin se on elänyt limbossa useamman vuoden. Ihan hervotonta kamaa! Casting viimeisen päälle osuvaa ja käsikirjoitus nerokasta. Suosittelen ehdottomasti komediafaneja(eli kaikkia?) tsekkaamaan. Parin ekan jakson ajan tatsi voi olla vähän hämmentävä, mutta kun sarjan flow'n ja päähenkilöiden sisään pääsee, niin paluuta ei ole. Myös tiiviys palkitsee, kun useinmiten näitä tintataan toistakymmentä kautta(kunpa olisivat esim. HIMYMin kirjoittaneet nopeammin kunnialliseen loppuun).

Tsekkaa se!


EDIT. Niin ja siis pitkälti Scarfin hehkutuksillahan tuo on tasaisesti mielessä pysynyt, eli kiitos siitä. Taidankin seuraavaksi ottaa jäbän muutkin suositukset, joista moni on käsittämättömästi näkemättä, työn alle.

Sellainen varoituksen sana kuitenkin että kannattaa suosiolla jättää tallentaminen "Visual Novel" osioihin. Pelissähän on samanlainen rakenne kuin 999:ssä eli puzzlehuoneita ja sitten tekstin täyteisiä tarinaosuuksia vuorotellen. Ainakin parissa puzzlehuoneessa on kuitenkin jotain ongelmia ja jos noissa menee tallentamaan, voi pahimmassa tapauksessa koko tallennus korruptoitua ja peliä ei voi jatkaa ilman että sen tallennuksen ensin poistaa.

Mielenkiintoista. Tattis vinkistä, pelataan sitten täällä ainakin varman päälle noiden savejen kanssa.

Itelläkin kolisi peli tänään postiluukusta. Ihan vaan pikkasen tekisi mieli aloittaa saman tien, mutta mieluiten naputtelisin alkuviikon tentit alta pois ensin. Kattoos ny millon sortuu, jos sortuu.


EDIT. Ja niinhän siinä kävi: opiskelut etenivät tänään sen verran hyvin, että palkitsin itseni pitkällä sessarilla VLR:ää. Ensimmäiseksi yllätyin siitä, että ääniraita oli sittenkin japaniksi. Eikö euroversiossa pitänyt olla enkkudubit? Ei siis sinänsä haittaa, kun aika fiilistäyteistä tuo japsispiikkaus aina on, mutta you know. Anyhoo, hyvältä vaikuttaa. Peli näyttää sangen nätiltä ja hahmokaartissa on lähtökohtaisesti mielenkiintoisia tapauksia. Niin, ja se tarinapuu palkitsee valtavasti jo ennen kuin olen päässyt sitä käyttämään! Vähenee loppuja metsästäessä turha kelaus reippaasti. Petkutussysteemiin ei ehditty vielä perehtyä, eli se tuorein osa on vasta tulossa. Ilta venynee sängyssä tämän parissa tänään pikkutunneille.

Jos nyt jostain saa valittaa, niin samanlaista vaarantuntua kuin 999:ssä ei ainakaan vielä ole, kun pomona hääri pupu ja oma hahmokin tuntuu ottavan koko tilanteen vähän kevyesti. Mutta kuten sanottua, lapsenkengissä heilutaan vielä, eli eiköhän tästä kunnon kuumotuksiinkin päästä.

On kyllä tyylikkäin HD-kokoelma -kansi tähänmennessä, vaikkei siihen paljoa vaadita...

Olin juuri tulossa ihmettelemään, että onko tuo Euroopassakin tulossa noilla kansilla? Muutenkin sopivan överiä taidetta, mutta varsinkin normi-HD-muottiin verrattuna todella nätit kuoret. Se perusdesign on kokoelmassa kuin kokoelmassa niin ankea, että mieluummin melkein lataan noita HD-versioita kuin ostan hyllyyn.

No vaan tämähän oli mukava ajatus. Siitä onkin tovi, kun olen euroa paria enempää laittanut hyväntekeväisyyteen. Parikymppiä oli sen verran soppeli tasaraha, että laiton saman setin.

[The Happening]

The Happening
Sinänsä jännittävä perusajatus ja hyvät näyttelijät. Zooey Deschanelin roolihahmo tosin pelkästään hätääntyy ja räpsyttää silmiään.
Sitten yht'äkkiä koko homma lässähtää, ilmeisesti tekijät ajattelivat: "Ei saatana, ei se seiso kuitenkaan. Vedetään tää nyt vaan äkkiä purkkiin".

Tämä on kyllä hämmentävä tapaus. Jotenkin huikaisevan kuumottavasta premissistä päästään täydelliseen pannukakkuloppuun. Olisin mielelläni pitänyt leffasta, mutta kun ei. Vertailun vuoksi otettakoon aikanaan teatterissa katsomani The Mist, joka on keskivaiheillaan kovinkin keskinkertainen jännäri, mutta timanttisen lopun kautta leffa jäi todella positiivisesti mieleen.

Asiat pitää ajatella loppuun asti, hei!

[Rayman Origins]

...jos tuon uuden Paper Marion ostaisi jouluksi.

Oh snap, tuo olisi kyllä kiva hommata!

Anyhoo, itsellä on edelleen vahvasti pelaamisen alla Rayman Origins. Sitä varmaan naputtelen niin paljon kuin ehdin tässä kotona olla. Ikävä kyllä työ- ja tenttikiireitä on tuonne 19. päivän tienoille, eli loman alkua joutuu odottamaan vielä hetken. Jouluksi lähden Ouluun, jonne en toki raijaa pleikkaria mukaan, ja tällöin 3DS astuu kuvioihin: Virtue's Last Reward. Koetan tosiaan malttaa jättää pelin joululomalle, tuota pelaisi mielellään erinäisten nojatuolien ja sohvien syövereistä. Lisäksi mukaan lähtee läppäri, eli vaihtelua kaivatessa voisi nakutella vaikka Sam & Maxeja tai Dustforcea.

Toiveissa on myös jo pitkään ollut saada rauhallinen vapaa-päivä, jotta voisi ajan kanssa aloittaa Catherinen. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tuo menee auttamatta ensi vuoden puolelle.

HFR:stä aika pitkälti samat fiilikset kuin yllä. 3D toimi tässä leffassa ehkä parhaiten tähän mennessä. Ei mitään halpoja silmille loikkimisia, paperimaisia hahmoja tai kuvan blurrausta nopeassa liikkeessä. Ainoastaan tuntuvia syvyysvaikutelmia, ja ainoaksi heikoksi puoleksi jää kaikun mainitsema lasien tummentama kuva. Framerate sai odotetusti liikkeen näyttämään hieman nopeutetulta, mutta itse totuin tähän noin vartissa. En voi käsittää, minkälainen ihminen saa leffasta jotain pahoinvointi-oireita. Helpompi katsoa kuin keskiverto-3D ja erosi loppuunsa hämmästyttävän vähän normileffasta. Kunhan kuvan "nopeuteen" tosiaan tottuu. Sama on toki totta toisinkin päin: en tuntenut mitään uskomattomia orgasmeja leffaa katsoessani verrattuna tavalliseen. Olisi mielenkiintoista katsella jokin aika pelkästään 48fps-filkkoja ja katsoa, alkavatko vanhat standardit näyttää kököiltä. Myöskin Hobitin katsominen 2D:nä on seuraavaksi vuorossa, vertailun vuoksi.

Itse leffasta pidin kovasti. Rytmiltään Hobitti on aika soppeli eikä tuntunut kolmen tunnin leffalta. Olen ehdottomasti iloinen, että Jackson saatiin ohjaajan pallille, sillä kokemus on alusta asti kuin vanhan ystävän halaus. Tyyli pysyy koherenttina ja pikkuviittauksia LOTReihin oli mukavasti. Välillä isommat samankaltaisuudet tosin melkeinpä huvittivat, kun juoksennellaan monitahoisissa luolissa örkejä karkuun tai kun Gandalf lähettää perhosen matkaan, mutta ehkä tällaiset rakenteelliset yhtäläisyydet ovat joko välttämätön paha tai tarkoituksellinen fanipalvelus. Eniveis, otan mieluummin toimivan leffakaanonin nyt, kun LOTR-trilogia on onnistuneesti viety tiettyyn tyylisuuntaan, vaikka siinä sitten joutuisikin poikkeamaan ajoittain lähdemateriaalista. Toisaalta monet kohtaukset olivat löytäneet tiensä aika lailla sellaisenaan kirjasta kankaalle. Esimerkkinä vaikkapa alun aamukeskustelu, joka kirjassakin on dialogiltaan jotenkin todella viehättävä kohtaus. Suurten linjojen lisäksi en kuitenkaan muista Hobitista kauheasti, kun lukemisesta on jo useampi vuosi, eli leffan ja kirjan vertailussa olen sinänsä toistaiseksi jäävi.

Musiikkitarjonta pidettiin yllättävänkin simppelinä. Kääpiöiden Lonely Mountain -teema toistui todella monesti toiminnan yhteydessä eikä muita uusia mieleenpainuvia melodioita ollut. Biisihän on hieno ja pidän siitä, että saundeja liitetään vahvasti tiettyihin tapahtumiin tai henkilöihin, mutta parilla viimeisellä nostatuksella aloin jo kaipaamaan muutakin uutta musiikkia. Vanhoja biisejä sen sijaan oli kierrätetty juuri sopivan kevyesti. Bongasin kolme selkeää hatunkeikautusta LOTRin suuntaan, ja jokainen noista biiseistä soi vain kerran pari ja ohikiitävän hetken. Ei käynyt painostavaksi, mutta hyvä mieli oli taattu.

Täydellinenhän tämä ei toki ole. Pieniä häiritseviä juttuja, kuten Gandalfin liiallinen vanhuus, löytyi sieltä täältä. Parissa kohtaa homma meinasi äityä vähän liikaa slapstickiksi. Lisäksi on vielä hieman epäselvää, kuinka hyvin Hobitti ja LOTRia ympäröivät tarinat saadaan nivottua yhteen. Tässä ekassa osassa esitellyt ainekset tuntuivat ensin hieman irrallisilta, mutta saivat onneksi kiitettävän, vaikkakaan ei vielä valmiin, pakettimuodon loppua kohden. Toki on myös hyvä muistaa, että Unexpected Journey kärsii ymmärrettävästi vähän sellaisesta prelude-syndroomasta, jossa monta asiaa laitetaan vireille mutta mitään ei lopeteta. Onneksi tämän ei ole tarkoituskaan toimia stand-alone-elokuvana. Tärkeintä ehkä on, että jäin kaipaamaan lisää.

Niin. Unohdinkin jo, miten hajottavaa näitä oikeasti kiinnostavien leffasarjojen hiljaa tippuvia osia on odotella.

Hä? Mä luulin että Life of Pin ensi-ilta oli vasta 21. päivä. On kyllä tullut kyseistä leffaa odoteltua muttei ollut mitään hajua tuosta ennakkonäytöksestä, oisin kyllä ehdottomasti mennyt tsiigaamaan.

Näköjään onkin. Itse katselin pari päivää sitten Finnkinon sivuilta näytöksiä ja oli vain lauantaille ja sunnuntaille. Nyt kun menin katsomaan, niin ensi-ilta 21.12.

Pitänee mennä tsiigaamaan, kun trailerin perusteella näytti (ainakin visuaalisesti) erittäin hienolta. Enkä tosiaan minäkään ollut kuullut koko leffasta ennen kuin luin täältä 

Life of Pi on kirjana sangen päräyttävä kokemus, vaikka omaakin pari notkahdusta. Luin tuon Thaimaan reissulla viime vuonna, ja leffa on kyllä kiinnostanut heti kun siitä kuulin. Mistään intohimoisesta odotuksesta ei kuitenkaan ole ollut kyse, ja siksi varmaan livahtivat noi ennakot ohi suun.

Ehdottomasti tsekattava jossain välissä.

Jo vain, tänään sitten puolenyön jälkeen TP1:een tsekkaamaan 3D HFR -versio. Enpä tiedä olenko ikinä käynyt minkään leffan yöensi-illassa, eli jo siinä mielessä fiilikset aika katossa. Lisäksi odotukset leffan suhteen ovat kovat. Teknisestä puolesta en jaksa stressata: susipaskuuteen en usko, ja parhaimmillaan voi olla oikeasti makeeta kamaa. Mielenkiinnolla odotellaan, eniveis!

Kauan Discshopin lähetyksissä yleensä kestää tulla perille? Tilasin pari leffaa ja maanantaina lähtivät ilmeiseti, mutta vielä ei ole näkynyt.

En ole tuolta pitkään aikaan mitään tilannut, mutta toinen leffoista oli yksi vähän vanhempi ja en jaksa lähteä kauppaan metsästämään sitä ja tuolla oli halvalla.

Päivässä tai parissa on mulle yleensä tippunut. Kuulostaa postin töhöilyltä, tai sit niillä on jo jouluruuhkaa.

Vähän piti liksoja odotella, mutta nyt sain viimein laitettua Virtue's Last Rewardin tulemaan. Riippuen vähän kuinka nopeasti/hitaasti peli saapuu, niin voisin koittaa säästää tuon joulun pyhille. Saisi sitten rauhassa uppoutua suklaarasian kanssa ilman sen kummempia kiireitä.

Oliko joku jo hommannut pelin? Entä TK, missä vaiheessa 999 heiluu?

Pakko taas palata Waltin ykköskauden kemiapohdintaan: "That's all of life, right? It is growth, then decay, then transformation!"

Huikea metakiteytys koko sarjasta, jossa tosiaan lähes jokaisen hahmon kasvu ja syventyminen ovat aivan omaa luokkaansa.

En ymmärrä kitsastelua, kun peli kuitenkin myy taas jonkun 20 miljoonaa kappaletta.

Liekö ongelma juuri tässä? Jos peli myy jokatapauksessa, niin sluibailun vaara on suuri.

Toisaalta jos/kun peli nyt on niin kovaa kakkaa kuin kuulostaa olevan, niin tuntuu toki hassulta virtsata hölkäten yksi iso osa muuten hiotusta pelikokemuksesta.