Kausi alkaa ensi viikolla, joten katselin veikkauksen sivuilta maailmanmestaruus veikkauksen kertoimia. Yllätys oli aika suuri. Kovalaisen kertoimet olivat 11,33 kun yläpuolella oli mm. Massa (22,66), Button (34), Kubice (34) ja Webber (68). Ymmärrän kyllä että vedon tehneitä ei ole vielä kovinkaan paljon, joten kertoimet voivat heitellä ja muuttuvat varmasti paljon. Mutta se että Kovalaista on joku edes veikannut on jotenkin aivan käsittämätöntä...Missä maailmassa Lotus voisi saada ajokkinsa edes Williamsin tai Renaultin tasolle niin aikaisin että saisivat kuljettajalleen enemmän pisteitä? Ja ymmärrän kansallisuus nosteenkin joka oli varsin ymmärrettävää kun Kovalainen ajoi McLarenilla. Mutta että sitä toivotaan nytkin?! Aivan käsittämätöntä...
Mutta vaikka toteuttaisinkin osan unelmistani ja pääsisin haukkaamaan menestystä, jaan silti kunnioituspisteitä sille lähikaupan kassalle, joka jaksaa tehdä työtänsä sen seitsemän tuntia päivässä.
True. Itse olen nyt loppujen lopuksi suht onnellisessa asemassa että vaikka aikainen herätys on aina perseestä, töihin menoa ei kuitenkaa seuraa ylitsepääsemätön vitutus. Eli olen suurin piirtein siinä hommassa mitä opiskelemaan mennessä kuvittelinkin ja odotinkin tekeväni valmistumisen jälkeen. Mutta uskallan kyllä sanoa että osaan antaa arvon niille kaupan kassalla olevillekin. He oikeasti tekevät hommaa mikä ei varmasti ole heidän unelma työtä ja siinä kuitenkin pitää jaksaa yllättävänkin paljon. Ja kiireisinä päivinä varmasti useampi duunari heittäisi hanskat tiskiin. Vielä kun ottaa huomioon työntekijöiden lakot joilla on oikeasti uskomattoman hyvät sopimukset verrattuna kaupan alan tms. työsopimuksiin, niin minulta kyllä menee pisteet sinne kaupan kassalle ja vastaaviin. Kovin moni tuskin uskoisi kuinka paljon paskaa sielä voi työntekijä niskaansa saada. Maailman suurin kusetus näissä asioissa oli muutama vuosi sitten S-ryhmän palkitseminen vuoden työnantajana. En usko että edes palkattujen määrä olisi ollut suhteutettuna työpisteisiin mitenkään erikoinen.
Minä oikeastaan ymmärrän hyvinkin että Epi haluaa erillisen koneen TV:n viereen. Varsinkin jos puhutaan PC-koneesta. Jos vain rahaa ja tilaa riittäisi, voisin hommata eri PC:t netille, pelaamiselle ja multimedialle. PC:tä aina kehutaan laitteeksi jolla voi tehdä kaikkea ja kuinka taipuva se on, mutta käytännössä asia on hiukan erilainen. Tietty PC toimii pohjana kaikelle, mutta jos kaiken laittaa yhteen purkkiin kompromisseja tulee varmasti, puhumattakaan siitä kuinka pahasti toiset osa-alueet sekoittavat toiset...
Eli rohkaisen Epiä hankkimaan sen peli-PC:n siihen plasman kylkeen, vaikkakin kehoitan olemaan turhaan pihistelemättä Jos hakee PC:tä joka ei ole uusinta uutta, koneen saa kasattua hyvin helposti samoihin hintoihin kuin käytetynkin. Vaikka kone kasattaisiinkin liikkeessä.
EDIT: katselin hiukan tuossa verkkokauppa.comista kasattua "vanhaa" konetta, niin tulisihan se lähelle 500€ sieltä maksamaan, jossa tehoja olisi ehkä hiukan enemmän kuin tuossa käytetyssä. Vaikka uskallan kyllä veikata että olisi mahdollista kasata halvemmallakin. Tosin se vaatisi sitten vähintäänkin enemmän vaivaa...Niin ja sitten pitäisi oikeastaan vielä metsästää WinXP. Vanhoille peleille kun ei Win7:aa kannata miettiä...
Kovat on pojalla puheet, mutta millane spede siellä päätteen takana mahtaa olla?
Et ole tainut pyöriä palstoilla ihan kauheita aikoja, kun "tapaus TK" ei ole tämän tutumpi Ei sillä että en TK:lle kuitenkin *ittuilisi tilaisuuden tullen, vähintäänkin miehen naurettavan tuurin vuoksi. Mieshän on muutenkin homojen kuningatar tai vähintäänkin perintöprinsessa, joka ollaan todettu useamman kerran tietyissä tilaisuuksissa
Ottakaa huomioon, että en haaveile pelaavani koneella nykypelejä high-asetuksilla, vaan pikemminkin vuosien -95 - 2005 välille sijoittuvaa tarjontaa (mm. Grand Prix 4, Rally Trophy, Deus Ex, Half-Life 1& 2, Mafia, Grand Prix Legends, Elder Scrolls III: Morrowind jne.)
Luulen olevani oikeassa, jos haaveilen pelaavani tuolla kokoonpanolla mainitsemaani aikahaarukkaan sijoittuvia pelejä, melko korkeilla asetuksilla vieläpä. Parin vuoden takaisetkin saattavat kai pyöriä hieman riisuttuina?
Kyllä tuolla pitäisi haluamasi pelit pyöriä ihan hyvin.
Mainitsen tosin vieläkin sen käytetyn vaaroista ja huomautan vielä että tuo näytönohjain on ylikellotettu versio. Tämä tarkoittaa enemmän lämmön tuotantoa joka tarkoittaa enemmän meteliä (konsolin äänet ovat varmasti todella hiljaisia tähän verrattuna) ja lyhyemmän eliniän kortille.
Jep. 05:00 Suomen aikaa. Täytyy mennä tänään kaupan kautta ostamaan eväitä aamuun.
Aamu pelit kyllä sopii paremmin työssä käyville kun aamulla herää mieluummin katsomaan peli ja sen jälkeen töihin, kun että valvois hyvin yli puolen yön ja sitten vaeltaisi pää unessa töihin.
Ja hiukan jo ehdin juhlimaan että nyt tulee miitti reissuistakin käytännössä ilmaisia kun on kuukausikortti Espoon paikallisliikenteeseen. No, ei sitten. Mutta enköhän sen kestä kun aikaisemmat reissut maksoivat noin 60€ pelkästään matkojen suhteen.
27.03.2010 on varattuna "vilkkaaseen" kalenteriin.
EDIT: Hah! Tulihan hieno reitti ehdotus 01:06 Masalasta Leppävaaraan. 11,2km kävelyä Espoon keskukseen josta linkulla leppävaaraan. Mukava pikku yölenkki siinä kotiin mennessä niin saa pään selväksi.
"Aki kiertää täältä omalle maalille ja taklaa sieltä kipperin vittuun tolppien välistä. Ja vetääkin sitten niin että kypärä tärisee." Ei jumalauta kun repeen joka kerta XDXDXDXD
No 160 on tavalliselle käyttäjälle ihan riittävä, harvemmin sitä näyttöä sihdataan sentään nollakulmasta.
On. Mutta näyttösi on silmiesi mukaan parempi mitä valmistajakaan lupaa. Eli vähän veikkaan että on siinä pientä tummumista vähintään. Vaaleaan taustaan sen huomaa. Tässä 2370:ssäkin värillinen kuva kestää aika hyvin sivusta katsomista (valokuvat jne.), mutta esimerkiksi kun tässä Win7:ssa on paljon vaalean sinistä työkaluriveissä, niin se muuttuu sivusta katsoen harmaaksi, vaikka esim. punanen väri on vielä selvä.
Toista se on pöytäkoneen 160e BenQ:ssa ja samanhintaisessa LG:ssä, äsken testasin miltei nollakulmasta katsoa ja kuva täysin sama kuin suoraan katsoessa.
Ei se nyt ihan sama voi olla. Koulun ammattitason näytöissäkin kuva alkaa vääristyä/haalistua/tummua kun päätä vähän kääntelee.
Joo ei todellakaan voi olla joten silmissä on pakko hiukan harittaa. Edes LG itse ilmoittama 160/160 ei ole "miltein nollakulma"
AVSforums varmaan auttaa. Itsekin olen kahlaillut niitä läpi tässä muutaman päivän. Mutta eipä tuo sun näyttö ikinä tule näyttämään samanlaatuista kuvaa kuin LCD TV:t.
Joo eipä sellaista voi odottaakkaan tämän hinta luokan näytöltä. Viimeistään skaalaus kusee. Mutta tämä on saanut aika paljon kehuja niin odotan että silmä "lepäisi" hiukan enemmän tätä katsellessa Vaikka eihän nyt tosiaan mitään mieletöntä voi odottaa, mutta kuitenkin. Täytyy kahlailla tuota AVSFoorumia.
Nyt on Samsungin XL2370 testailtu hiukkasen. Ja onhan se aika pirun coolia omistaa 23":n näyttö Mutta käytännön toimivuus ei kyllä ole lähelläkään kuvaputkea. Jotenkin tuntuu että näyttö loistaa ihan pirun kirkkaana ja jos taas säädän kirkkautta alemmas mitä se nyt on, alkaa kuvan laatu jo laskea. Tosin tämä voi olla tottumis kysymyskin. Näytön valmiit profiilit kun melkein sattuu silmiin. Paras esimerkki on games-profiili. Näytön kirkkaus on sillä profiililla jotain aivan naurettavaa ja ensimmäisen kerran kun laitoin sen ihmettelin että miten hitossa tätä voi käyttää.
Värimaailma on kaukana täydellisestä ja vanhasta kunnon 17":n järkäle Nokiastani. Yllättävää kyllä Samsungin oma "hieno-nimi" -tehoste paransi tätä selvästi. Erityisesti punainen ja virheä ovat vähän mitä ovat. Punainen parani kyllä selvästi Samsungin tehosteella mutta vihreä on selvästi hiukan hailakka tai "ei niin täyteläinen". Tämä voi tietysti johtua kuvistakin mitä testailin...
Mutta tätä kaikkea seuraa kysymyskin, kun tänne viestin laitoin Eräällä saitilla kävin kuvaa säätelemässä kaiken maailman testeillä mutta se oli uskomattoman työlästä ja vaikka kuva parani, luulen että se ei ole kuitenkaan niin hyvä vielä mitä se voisi olla. Onkos siis kenelläkään tietoa mikä olisi hyvä "näytön säätö for dummies" -tapa? Huomaan pieniä virheitä aina käytössä mutta kuvan säätäminen sitä tarkastelemalla ja nappia painamalla ei minulta vain luonnistu. Varsinkin kun säätäminen on aika tarkkaa ja aikaa vievää hommaa.
Hohoo Eilen illalla tuli viestiä verkkokauppa.comista että "näyttösi on noudettavissa myymälän noutopisteesta". Pitkän mietinnän (pari viikkoa) ja sitä pidemmältä tuntuvan odotuksen (pari päivää ) jälkeen uusi näyttö on kohta paikoillaan. Ja mallihan oli Samsung Syncmaster XL2370. Kun tätä nyt hiukan testailee PC-peleillä voisi tehdä päätöksen jos talouteen hommaisi vihdoin X360:n tai PS3:n näytön viereen. Homman ainakin pitäisi toimia kun näytön pitäisi pelikäyttöön sopia ja tarpeelliset liitännätkin löytyy. Mukavasti PC:n voi vaikka laittaa DVI:llä kiinni ja konsolin sitten viereen HDMI:llä. Jännityksellä odotellaan päivän kulkemista Ikävästi tästä tulee kyllä piiiitkä työpäivä.....
Hakusessa ois läppäriä, jolla onnistuu pelaaminen (uudemmatkin pelit pyörisivät jotenkin) ja muu viihdekäyttö. Hinta saisi olla ~900€.
Onko mahdoton yhtälö tuohon hintaan?
Kyllä se aika mahdottomalta tuntuu. Katselin tuossa verkkokauppa.comin hintoja, joissa oli tämän saitin mukaan sijalla 38 oleva GPU, 1159,90€ hintaan. Ja se GPU pitkälti määrittää onko koneesta pelikoneeksi.
Eli jos oikeasti haluaa kannettavasta pelikoneen niin rahaa on laitettava yli 1000€. Johan pelikoneeksi tarkoitettu pöytäkonekin ilman näyttöä kustantaa 600-800€ riippuen kuinka hyvin osaa osat etsiä ja kuinka paljon rautaa. Eli kannettavalta toimivalta pelikoneelta 900€ on aika kova pyyntö.
Joten suosittelen hankkimaan pöytäkoneen. Kannettavat pelikoneet ovat muutenkin "kannettavia" hyvin nimellisesti. Ei niitä kukaan mihinkään halua raahata.
Jos sieltä tuollaista tulisi niin kelpaisi Tuossa pätkässä tosin Robin Williams varasti shown totaalisesti.
Sivu kommenttina että Robin Williams varastaa aina shown. Todellakin planeetan hauskin kaveri. Aloin katselemaan pätkiä lisää youtubesta tuon katsottuani ja mies on vain sanoinkuvaamattoman hulvaton!
EDIT: Pakko heittää pätkä jonka useimmat on varmaan nähnyt mutta tämä on aina yhtä hauska. En nähnyt tätä ensimmäistä kertaa nyt mutta nauroin silti aivan koko ajan kun katsoin pätkää. Robin Williams: History of Golf. Hieno!
Missäs liikkeissä porukka käy tietotekniikka ostoksilla. Etsin näyttöä eikä sitä perkelettä löydy mistään. Joka paikassa toimitusaika useampi viikko. Esimerkkeinä, tietoasema, verkkokauppa.com jimms pc,...Eli onko jotain "nurkkaputiikkia" jossa ei tavara olisi loppu?
Osta erillinen tv ja joku 150-250€ BenQ:n näyttö. Niissä on kuitenkin se paras hintalaatusuhde vaikka varmaankin yhtä huonot katselukulmat kuin muissakin.
Itsekkin suunnittelin alunperin BenQ:n näyttöä, mutta palautteet takuun toimivuudesta ja jutut todellisen surkeista kuvakulmista on alkanut hiukan epäilyttämään. Muutenkaan en ole löytänyt yhtäkään kehuvaa arvostelua BenQ:sta tänä päivänä. Aikaisemminhan niitä oli. Käyttäjät puhuvat aina että hyvä näyttö hintaansa nähden, mutta tällä kertaa se ei riitä Jos joku on nähnyt kehuvan arvostelun BenQ:n nykymalleista laittakaa linkkiä. Itse en ole sellaista löytänyt.
Viiden minuutin googlaus paljasti tämän aikalailla paskaksi näytöksi. Värien toisto on heikkoa ja sama paska paneeli kuin muissakin halpisnäytöissä. Jos jotain design laitteita kotiinsa etsii, niin onhan tuo todella ohut.
LG W2600HP-BF näyttäisi aika unelmavehkeeltä (tosin ei HDMI liitäntää), mutta eipä tuosta mistään suomen kamaralta löydä
Olen nyt googlaillut, youtubeillut ja lueskellut (ja kironnut kun oikeasti hyvää ei tunnu löytyvän) niin olen tällä hetkellä Samsungin XL2370 mallin kannalla. Kompromissina tulee surkea jalusta joka tuntuu olevan hiukan kiikkerä eikä väänny juuri ollenkaan (ei korkeus säätöä ei pivottia). Toinen kompromissi saattaa olla LED valaistus. Tämä kun on edge-led tekniikkaa. Tämä kun tarkoittaa todennäköisesti valovuotoa reunoista. Mutta kun tästä ei ole missään mainittu mitään niin herättelen toiveita että se ei olisi ainakaan silmiin pistävä vaiva. Pieni kompromissi on myös käytännön 22.6" koko, kun itsellä oli mielessä 24" vähintään. Mutta väritoisto, vasteaika ja liitännät (VGA, DVI, HDMI) kun tuntuu kuitenkin olevan kunnossa niin vaikuttaa parhaimmalta tähän hintaan (Verkkokauppa.comissa hinta n. 338€). Itse päädyn todennäköisesti tähän.
Onko jollain kokemuksia Asuksen näytöistä? VH242H malli himottas halvan hinnankin takia (200€).
Olen itsekkin katsellut näyttöjä tässä hiukan kun ensimmäinen tili kolkuttelee jo ovella. Ja mitä nyt pikaseen katsoin niin ihan ok perusnäytöltä vaikuttaa. Ei mitään mikä erottuisi edukseen, mutta ei oikeastaan mitään valitettavaakaan. 5ms GtG virkistystaajuus nyt voi hiukan kieliä sitä että häntimistä saattaa nopeatempoisimmissa peleissä näkyä, mutta tämäkin tuntuu olevan mielipide onko näin oikeasti. Ja jos erityisen hyvää väritoistoa tai hyviä katselukulmia mietit niin silloin näitä tn-paneelisia ei kannata edes miettiä, mutta ilmeisesti tästä ei ollut kyse.
Ja hinnaltaa tuo ei loppujen lopuksi ole edes erikoinen. Acerilla ja BenQ:lla on samaan kategoriaan meneviä näyttöjä jopa alle 200€:n. BenQ:n näytöissä lupaillaan jopa 2ms GtG virkistystaajuutta.
Lopulta olen tullut melkein siihen tulokseen että kannattaa vain katsoa hinta, koko ja kuvasuhde/resoluutio. Muista ominaisuuksista kun ei ikinä oikein tiedä, valmistajien "taipuvan" tulkinnan vuoksi. Tietty arvosteluja tai mielipiteitä kannattaa metsästää muualtakin kuin täältä.
Eli onko tuo kisa suunnattu ammattisuunnittelijoille vai olettavatko noi pässit oikeasti, että tälläiset normaalit kaduntallaajat tietävät mitään aikatauluista ja kustannusarvioista?
Ilmeisesti ajattelevat että voittaja alkaisi tekemään palkintoja itse oikein urakalla. Onnea vaan sille.
Heh, mulla oli juuri toisinpäin. Kaksi ekaa oli parasta tv-viihdettä mitä on tehty, mutta sitten kolmannessa kaudessa homma lässähti, enkä enää jatkanut Lostin seuraamista. Näin kävi melko monelle. Olen yllättynyt, että kolmatta ja sitä seuraavia kausia pidät parempina kuin esimmäisiä. Täytynee imasta kaikki 6 seasonia ja katsoa putkeen, jos vaikka mielipide olisi muuttunut vuosien varrella.
Laitoin tuossa "kolmos ja/tai neloskaudella" koska en muista tarkkaan missä vaiheessa sarja iski itsensä oikeasti läpi. Saattoi olla sitten neljännessä kaudessa. Ensimmäinen ja toinen kausi oli vain joten niin "mitään ei tapahdu" menoa että mielenkiinto meinasi loppua kesken. Joka jakso päättyi cliffhangeriin, ja joka jaksossa oli lisää arvoituksia ja sinänsä mielenkiintoisia asioita. Ja joka kerta kun ajatteli että "nyt se alkaa, nyt jotain oikeasti tapahtuu ja nyt selviää jotain" siirryttiinkin johonkin kauas menneisyyteen ja kerrottiin kuinka kuinka se kitara nyt on niin perkeleen rakas ja sitä pitää kuskata joka paikkaan (karkea ja kärjistetty esimerkki). Voisi varmaan sanoa että koko sarjaa rakennettiin 2-3 kautta jonka jälkeen se vasta alkoi.
Lisäksi nyt kun sarjaa on seurannut niin monet flashbackit oli loppujen lopuksi yhdentekeviä. Saihan niillä tietyissä tapauksissa hahmoja syvennettyä jne. mutta se turhautti sitten kokonaisuuden kannalta katsottuna. Varsinkin kun monesta hahmosta on tehty sitä kautta täysiä idiootteja. Yhdellä kädellä voi laskea hahmot joiden en ole toivonut kuolevan jossain vaiheessa sarjaa (kun niitä loppujen lopuksi aika urakalla on lahdattu).
En. Enkä aio katsoa. Mutta sen myönnän että olen hiukan muuttanut mielipidettäni sarjasta. Ensimmäiset kaksi kautta on aivan paskaa. Mutta kolmannen ja/tai neljännen kauden paikoilla sarja muuttuu mielenkiintoiseksi. Vaikka se hiukan tuskaa olikin katsoa kaksi ensimmäistä, eikä kukaan selvä järkinen olisi sitä minun sijassa katsonut niin olen oikeastaan tyytyväinen että tuli katsottua kun kaikki lupailivat että se paranee loppua kohti.
Se miksi sarjaa ei tule katsottua nyt TV:stä on ihan siitä että jaksojen kerronta on sen verran paskamainen että joka jakson lopussa kyrsii kun se loppu. Joten sarja on paljon toimivampaa katsoa levyltä.
Puhelin on ilmeisesti aika pienikokoinen, ei tuon sisälle mahdu mitään isoa ja "tehokasta" akkua. Mun mielestä viisi päivää pienellä käytöllä on ihan hyvin. Tuleeko tyttöystävällesi oikeasti tilanteita vastaan, missä pitäisi selvitä viikko ilman mahdollisuutta ladata puhelin? Mä isken joka päivä puhelimen lataukseen, vaikka tarvetta ei olisi. Aina välillä kulutan akun tarkoituksellisesti nolliin.
Siis käytetty puhelin 5pv virtaa on mielestäni ihan hyvin. Mutta täysin tuliterä puhelin niin olisin kuvitellut että viikon pysyisi päällä. Varsinkin kun kännykkä on oikeasti lähinnä käyttämättömänä ja näyttö pimeänä pöydällä. Kai tämä on sitten vieläkin Nokian "ominaisuus". Oma pari vuotta vanha Sony Ericsson kun pysyi hyvin sen viikon virroissa uutena.
Helvetti. Ostettiin muijalle Nokian 3710 fold. Ihan toimivalta kännyltä vaikuttaa. Mutta yllätys olikin aika suuri kun akku kestää minimaalisella käytöllä vain 5 päivää! Joka tekee 120h!!! Samalla kun useimmissa lukee valmius ajaksi 300h! Eihän tuo se käytännnön valmiusaika tietenkään ole, mutta minusta voi hyvällä omatunnolla odottaa vähintään viikon (168) valmiusaikaa pienellä käytöllä.
Lähetin jo viestiä verkkokauppa.comiin tästä josta käytännössä vastattiin että "ei se mitenkään ihmeellistä ole". Despire sielä tietysti taas nauramassa asiakkaille vai mitä?!!
Mitäs muu porukka meinaa? Onko liikaa vaadittu nykykännykältä että se pysyisi päällä ilman latausta vähintään viikon?
...vaikka Holmesia oli vähän enemmän tappelijaksi muutettu, saatiin ko. päättelyt sovellettua myös ringin sisälle.
Tämä on saanut ymmärtääkseni hiukan ristiriitaisen vastaanoton. Monet ovat olleet hiukan ärsyyntyneitä Holmesin kyseisenlaisesta luonteesta, mutta on kuulunut myös juttuja että se alkuperäinen Holmes oli enemmän leffassa olevan kaltainen kuin mitä muissa nykytulkinnoista (tai viimeisissä).
USB:n kautta se on nykypäivänä suhteellisen helppoa, kun käyttää WinToFlashia (olettaen, että se sun Windows-levy ei ole jotain ekstra-muokattua sorttia).
Varmuuskopiot kannattaa muistarin sisällöstä toki ottaa.
Itsekkin katselin tota, mutta ei oikein saanut vakuutettua että homma toimii myös miniläppäreissä. Vaikka voihan se toimiakkin.