Juuri nyt vielä tunnin ajan: A2 Teema: Syrjäytyneet nuoret -ilta
Hyvää juttua nuorten syrjäytymisestä.
Erinomaisia keskustelijoita järkevillä pointeilla Sarasvuo, Heikkilä ja Mäki-ketelä, muut enemmän tai vähemmän diibadaaba tasoa ja osa aivan karmivia vihervasuripaasaajia ilman käytöstapoja.
Luin juuri äsken todella motivoivan salitarinan. Ei välttämättä uppoa zumbaajille, mutta salitreenaajille varmasti. Luettuani ton teki mieli lähteä suoraan salille.
Vihdoinkin katsoin The Dark Knight Risesin ja ei voi muuta sanoa kuin että huh huh. Tämä on aivan eri levelillä, kuin keskivertoa blockbusteria hieman parempi Dark Knight. Tässä oli sitä kaivattua eeppisyyttä ja suuria tunteita, ei pelkkää geneeristä toimintaa. Tom Hardyn Bane oli pitkästä aikaa uskottava pahis, ei pelkästään ulkokuoren perusteella vaan myös siksi, että pahiksesta kaivettiin myös se inhimillisempi puoli.
Hardy on muuten tämän hetken kovin näyttelijä Hollywoodista. Katselin eilen Lawlessin ja jumalauta Hardy veti hienosti siinäkin. Hieno elokuva kieltolainaikaisesta jenkkilästä. Siinä missä Dark Knight Risesia katsellessa kurkkuun nousi pala, niin tässä sai nauraa välillä oikein kunnolla.
btw, Epi mikset ole liittänyt netflixiäsi jo naamakirjaan? Siellä voisit jakaa suositukset Tuhkimotarinalle kaikkien kanssa
Täytyy itsekin tehdä hauduttamalla jotain sapuskoja. Ikinä en ole tehnyt. Tulee aivan liian usein tehtyä samat safkat viikosta toiseen, eli pannulla jauhelihat, makaroonit ja maustetutkermat sekaisin. Käytännössä se on kanaa, nautaa tai possua(pekonia) viikosta toiseen vähän eri muodoissa - aina pannulla. Sitten kerran viikossa lohta. Yhden kerran olen tehnyt vuuassa jotain perunakinkkupaistosta. Eniten melkein ulkomaanreissuissa odotankin aina raflassa syömistä, kun pääsee syömään oikeasti hyviä safkoja monta kertaa päivässä ja mikä parasta, ei tarvitse itse pistää tikkua ristiin niiden eteen.
Olisivat vain voineet kyykyssä todeta, että miten syvälle sitä lopulta pitää mennä niin tyhmätkin tajuaa...
Kyykyssähän mennään niin alas kuin oma fysiologia antaa myöten.
Kyllä, mutta sanottiin vain että "tee riittävän" syvänä, kun olisi voinut samalla sanoa että mikä on se minimisyvyys, johon pitäisi tähdätä.
Ehkä vähän saivartelua, mutta salilla näkee ihan tarpeeksi (itse asiassa pelkästään) näitä 1/4 matkan alas meneviä jannuja, jotka treenaa 3 kertaa liian raskailla painoilla tämän takia.
Toisaalta hyvä että edes kyykkäävät, monesti näkee niitäkin, ketkä iskevät prässin täyteen levyjä ja liikerata 15cm. Ei siinä että oma tekniikka olisi mikään maaginen, kyllä mulle on monta kertaa tultu neuvomaan, miten vedetään maasta, miten treenataan ojentajia taljassa jne. Yleensä kuuntelen neuvot naama peruslukemilla ja joskus siellä on jopa ihan hyviäkin ohjeita
Olen katsonut. Yksi parhaimmista suomalaisista ohjelmista mitä tv:stä on koskaan tullut. Helvetin hyvä sarja. Todellinen helmi tuon kaiken paskan seassa mitä tv:stä nykyään tulee. Toivottavasti tekevät toisenkin kauden.
Wyrkk, ei sarja loppunut, tulee vielä yksi jakso missä ne vetää duettoina biisejä.
Jägermeister pulloon oli jäänyt sentti pohjalle, niin päätin testata sitä tuon Crescendon kanssa ja ai helvata että on hyvää. Inttiaikoina tuli usein bussimatkalla juotua jekulla terästettyä kahvia, mutta sitten tuo on jäänyt. Crescendoon tuo sopii erinomaisesti. Täysi kuppi kahvia, päälle sentti tai kaksi jekkua, hieman sokeria ja täydellisyys on valmis. Normaalisti juon kahvini maidolla, mutta tuohon ei tarvitse ollenkaan.
Itse olen myös vääntänyt lenkkiä nyt huomattavasti enemmän kuin salia. Paino on siltikin jatkanut hyvää nousuaan ja on tällä hetkellä suurimmillaan ikinä. Ylimmät vatsapalkit näkyy silti ohuesti, joten bulkkaus on ollut riittävän maltillista.
Huomenna lähtee taas tiukka salikuuri. Meinasin että voisi vetää taas 2off 1on systeemillä, jotenkin mulle ei sovi ollenkaan sellainen päivä lepoa päivä treeniä systeemi, liian vähän intensiteettiä. Toki vaihtelu on avainsana lihaksen ja voiman kasvatuksessa. Vedetän tällä taas kunnes tulokset tyssää.
Outoa miettiä kouluun hakemista tämän ikäisenä. Jos ensi vuonna pääsee sisään, olisin lähes kolmekymppinen valmistuessaan. Likimain kaikki kaverit ovat jo valmistuneet (osin työttömäksi ) AMK:sta kun itse vasta haikailee sinne lähtöä. Toisaalta luulen että tuosta kenttätyön kokemuksesta voi olla hyötyäkin, kun tietää mitä se duuni tällä alalla sillä tasolla on.
Pitää tässä mietiskellä.
Tiedän tunteen. Itse aloitin opiskelut 22-vuotiaana ja tuntui, että olen kaikista vanhin luokalla ja kaikki frendit ovat jo valmistumassa ja itse olen ainut failure. No todellisuus on kumminkin eri, meidänkin luokalla aloitti 18v-35v ikähaitarilla porukkaa. Ei ketään kiinnosta enää siellä koulussa paljon sulla on ikää ja ei ketään kiinnosta oletko valmistunut 23v, 27v vai 30-vuotiaana.
Pointti on siis, että mene sinne kouluun. Noi sun duunit on - varsinkin nuorena - ihan täysi sosiaalinen itsemurha, kun työ on niin itsenäistä. Opiskeluelämä on ihmisen parasta aikaa on klisee, mutta hemmetin totta myöskin.
Olen itse myös tehnyt ennen opiskeluita esimiesasemassa noita 200h työkuukausia, joten ymmärrän myös sen puolen. Ei jumalauta enää ikinä. En kadu sekuntiakaan kouluun vaihtamista.
Itse en ymmärrä ollenkaan tätä kritiikkiä. Eihän se ole keltään pois vaikka tehtäisiin miljoona jatko-osaa. Niitä ei viimeisimpien tietojen mukaan ole pakko mennä katsomaan, jos ei kiinnosta. Ei uudet leffat pilaa vanhoja. Fanit saavat lisää materiaalia, oli se huonoa tai hyvää, parempihan se on, kuin ei saisi mitään. Eikä Disney oikeastaan voi mennä pieleen tän projektin kanssa, kattokaa nyt niitä vanhoja leffoja, kuka vois mokata enää pahemmin.
Hinnasta olen eri mieltä. Aivan järkyttävän kalliilla lähti. Hyvin on Lucas onnistunut luomaan jättimäisen (ehkä jo kuplan?) odotusarvon tolle firmalle, joka ei nyt ihan viimevuosina ole vissiin mitään megamassituotoksia tuottanut.
Huomasin tuossa tilastoja tutkiessani jännän yksityiskohdan. Keskustalla on tietenkin eniten valtuutettuja(3078), vaikka kannatus on vasta kolmanneksi suurin. Jännää taas oli huomata se, kuinka Vihreillä on vaivaiset 322 valtuutettua, siis melkeinpä saman verran kuin Kristillisillä. RKP:llä on roimasti enemmän (488), vaikka prosenteissa mitattuna puolue on selvästi pienempi kuin Vihreät. Vasemmistolla 640 valtuutettua, vaikka kannatus on Vihreiden kanssa samaa luokkkaa.
Ihan hyvä leffa Bondiksi ja toimintaelokuvaksi. Huomattavasti parempi, kuin Quantum, mutta se nyt ei ole saavutus sinänsä. Itse pidin kevyemmästä asenteesta, ei niin vakava kuin Casino Royale, mutta hyvällä tavalla humoristinen. Nörtti Q ja MacGyver meininki lopussa naurattivat. Bondin suhteet naisiin jäivät vieläkin pinnallisemmiksi kuin aiemmin, joten leffan naiset eivät juuri jääneet mieleen. Pahiksen roolissa Bardem veti oikein hyvin, muut pahikset jäivät vain tykinruoan asemaan.
On muuten uskomattoman harhaanjohtavaa uutisointia monessa paikassa näistä vaalituloksista. Esim. eilen illalla lukaisin Iltalehdesta ja Aamulehdestä uutisotsikoita pikaisesti ja sain niistä heti sellaisen kuvan, että perussuomalaisten kannataus laski kuin lehmänhäntä ja vihreillä menee lujaa. Sitten kun katsoi prosentteja, niin koko juttu olikin toisin päin, vaikka perussuomalaiset eivät ehkä saaneetkaan ääniä niin paljon kuin luulivat.
Loppupeleissä minua ei kiinnosta paljoakaan kuka saa ääniä ja kuka ei, koska pelkkää pelleilyähän koko touhu on, mutta ellen nyt aivan hulluksi ole tulossa, niin sanoisin että aina kun on mahdollisuus mollata tai keksiä paskaa perussuomalaisista niin media kyllä hoitaa homman. Ei siinä etteikö siellä olisi kaikenlaisia kylähulluja, mutta aivan selkeää vääristelyn makua näkee jatkuvasti noissa otsikoissa nimenomaan ps:ää kohtaan.
Suomessa ei ole puolueetonta mediaa, tosin onko missään maassa.
Nauratti kyllä itseäkin jutut SDP:n voitosta, kun kyseinen puolue on joka vaaleissa(Urpilaisen johdolla) hävinnyt ja kannatus pienentynyt. PS:n kannatus on lisääntynyt joka vaaleissa ja nytkin tuli tuplat edellisiin kuntavaaleihin verrattuna.
Poimintoja:
Hyvä että nämä turhat julkkikset jäivät rannalle. Jasmin Mäntylä siis ulisee, kun ketään ei kiinnostanut missi päättämässä asiosta.
Äänestysprosentti historiallisen alhainen. Aiheet ei vaan kiinnosta vittuakaan. Ketä kiinnostaa kuntauudistus yms. byrokratian näpertely? Ei ketään. Paljon laajemmin olisi pitänyt puhua kuntien ongelmista.
Demarit jatkoi tappioputkeaan. Ennustan että tuo puolue kuolee heti, kun suuret ikäluokat ovat multaa. Eihän kukaan nuori äänestä demareita. Tulevaisuudessa on Kokoomuksen, Vihreiden ja PS:n muodostama hallitus, vaikka se hullulta kuulostaakin. Noita puolueita nuoret äänestävät. Keskustakin menetti paikkojaan, eikä jyväjemmareita synny yhtään enempää, joten mistä tulevaisuuden kannatus?
Ääniharvat:
Ehdokas Ääniä Kunta Puolue 1. Jan Vapaavuori 7 793 Helsinki KOK 2. Paavo Arhinmäki 6 482 Helsinki VAS 3. Jussi Halla-aho 6 026 Helsinki PS 4. Osmo Soininvaara 5 833 Helsinki VIHR 5. Timo Soini 5 533 Espoo PS 6. Eero Heinäluoma 5 197 Helsinki SDP 7. Pentti Arajärvi 3 640 Helsinki SDP 8. Maria Guzenina-Richardson 3 306 Espoo SDP 9. Carl Haglund 3 131 Espoo RKP 10. Jaana Pelkonen 3 114 Helsinki KOKc
Kokoomuksen rattijuoppoudesta, varkaudesta ja pahoinpitelystä tuomittu Jan Vapaavuori koko maan suosituin ääniharava.
Arhinmäki veti totutusti äänipotin stadista.
Halla-aho näytti kaapin paikan PS:ssä ja otti ilman mitään kampanjaa yli 6k ääntä.
Top10:ssä ainoastaan kaksi naista, molemmat hyvännäköisiä. Molemmilla viihde tausta.
Päivä ennen virallista äänestyspäivää tilanne on tämä:
PS on ykkösenä kintereillään Vihreät. Kolmostilasta kisaavat Kokoomus ja Piraattipuolue. Muutokselle ja Vapauspuolueelle on yksi lautalainen antanut äänensä. Demareita, Keskustaa, Kristillisiä tai RKP:tä ei äänestä kukaan laudalta.
Kaksi lautalaista ei aio käyttää äänioikeuttaan.
Mitä puoluetta äänestät? Kokoomus 2 (11.8%) SDP 0 (0%) Perussuomalaiset 5 (29.4%) Keskusta 0 (0%) Vihreät 4 (23.5%) Vasemmistoliitto 0 (0%) RKP 0 (0%) KD 0 (0%) Muutos 2011 1 (5.9%) Vapauspuolue 1 (5.9%) Piraattipuolue 2 (11.8%) Ei kiinnosta yhteinen hyvä, en äänestä. 2 (11.8%)
Huonoin Graig bond. Alkoi kyllä loistavasti, mutta pientä alamäkeä mentiin jatkuvasti aina surkeaan lopetukseen asti. Nostalgiasta yksi tähti.
Ei kai se nyt Quantumia huonompi voi olla? Sehän oli yksi maailman historian huonoimmista elokuvista. Aivan jäätävää, miten Casino Royale on ensin paras Bond ja sen jälkeen tehdään sellainen sillisalaatti.
Se ei sinänsä ole niin tärkeää kuinka usein syö päivässä, vaan mitä ja kuinka paljon. Itselle sopii se 2-3 aterian malli, toiset tykkäävät syödä kuten Ephram 6-7 pienempää ateriaa.
Pääasia että syö kunnon ruokaa, eikä mitään einespaskaa. Itse en ole syönyt 10:n kuukauteen mitään pikaruokaa McDonaldsista, Carrolsista enkä Hesburgerista. Nyt lopetin myös kaiken kebabin ja pizzan vetämisen. Mikroeineksiä en syö enää ollenkaan(melkein oksennus lentää kun miettii kuinka paskalta suurinosa niistä maistuu), ainoastaan puhtaista raaka-aineista valmistettua kunnon kotiruokaa. Limut ja energiajuomatkin olen jättänyt täysin pois(pl. dokauskeissit). Karkkia ja sipsiä nyt en ole ennenkään syönyt, mutta kaverin kanssa tehdyn vedon seurauksena nekin ovat totaalisessa pannassa.
Täytyy sanoa, etten kaipaa ollenkaan huonoa ravintoa. Niinä harvoina hetkinä, kun kaipaan jotain makeaa tulee paljon mieluimin vedettyä itsepoimituista marjoista tehtyä pirtelöä, kuin jotain jäätelöä. Keho tottuu yllättävän nopeasti muutoksiin ja ei enää pidä esimerkiksi sokeria hyvänä - kokeilkaapa juoda vaikka kuukausi kahvia ilman sokeria ja sitten sokerilla.
Colasta oli vaikeinta luopua, mutta fiilis on huomattavasti skarpimpi nyt kun sitä myrkkyä ei enää juo. Keskittyminen ihan eri luokkaa 1.5L veden kuin 1.5L Pepsin jälkeen.
Ainahan se laivalla menee noin. Itselläkin perinteiset marraskuun pikkujouluristeilyt ja opiskelijaristeilyt edessä. Tietää, että noiden jälkeen ei kykene astumaan laivaan taas vuoteen. Paljon se antaa, vielä enemmän se ottaa.