Pelaajalauta

Yleinen => Popkeskustelu => Aiheen aloitti: teidon - 08.09.2010 12:51

Otsikko: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: teidon - 08.09.2010 12:51
Digitaalisia elokuvavuokraamoja alkaa jo Suomenkin markkinoilla olemaan, joten laitetaas ketjua pystyyn.

Voddleria (http://www.voddler.com/) sanotaan elokuvien Spotifyksi. Tarjolla siis elokuvia ja tv-sarjoja ilmaiseksi suomenkielisen tekstityksen kera. Ilmaistarjonta tosin sisältää aika paljon luokatonta roskaa, mutta on siellä ihan hyvääkin sisältöä tarjolla. Ilmaisen sisällön lisäksi on myös maksullisia elokuvia ja  tv-sarjoja, mutta suurin osa tarjonnasta on ilmaista. Voddler toimii Windowsissa ja Macissä.

Voddler on tällä hetkellä suljetussa betassa ja sisään pääsee joko kutsulla tai jos on Elisan asiakas. Kutsua voi hakea joko Voddlerin sivulta tai vaikka forumeilta.

Ja vaikuttaa melko varmalle, että iTunes Storen elokuvavuokraus olisi tulossa Suomeen. iTunes 10:n asetuksissa on uutena tekstityskielenä mm. suomenkieli ja ikäraja-asetuksista löytyy Suomi yhtenä uutena vaihtoehtona. Lisäksi iTunes 10:n suomenkielen lokalisointitiedostoista löytyy kuvatiedosto Vuokraa -painikkeelle. Eli myöhemmin tänä vuonna päästään melko varmasti vuokrailemaan elokuvia sieltäkin.

Vuokraileekos lautalaiset elokuvia digitaalisena, ja mistä palveluista? Liian kallista? Huono tarjonta? Liikaa teknisiä murheita?

PS. Voin viskata vaikka pari Voddler-kutsua nopeimmille, jotka laittaa privana sähköpostiosoitteensa (tarvitaan kutsun lähettämisessä).
Kutsut vaihtoivat jo omistajiaan.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Gba - 08.09.2010 13:40
Osa frendeistä vuokraa leffoja netistä ja kuulemma toiminut ihan hyvin.

http://www.movie-tv.fi/
http://sfanytime.com/

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Lanttu - 08.09.2010 14:24
Voddler on tällä hetkellä suljetussa betassa ja sisään pääsee joko kutsulla tai jos on Elisan asiakas. Kutsua voi hakea joko Voddlerin sivulta tai vaikka forumeilta.

Tiedätkö lasketaanko Saunalahti Elisaksi, kun samassa verkossa toimii? Tai saako Elisan asiakkaana tuonne tunnuksen, jolla voisi muullakin liittymällä sitten katsella?

Editiä heti aivan perään. Näköjään pitää olla nimenomaan Elisa Viihteen asiakas. No jos joltakulta sattuu löytymään kutsua tuonne, niin kelpaisi minullekin.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: teidon - 08.09.2010 15:52
Elisa lupailee, että kaikki heidän asiakkaat saisi kohtapuoliin tehtyä Voddler-tilin. Tiedä sitten kuinka kauan pitää odotella. Mutta Saunalahden asiakkaita se ei taida siltikään koskea.

Osa frendeistä vuokraa leffoja netistä ja kuulemma toiminut ihan hyvin.

http://www.movie-tv.fi/
Tuolla on aika kiitettävä valikoima noin pikaisella katselulla, mutta samalla hintataso vähän korkeampi. 6€/elokuva, kun Voddlerin maksulliset on 2,70€ tai 3,70€.

Ja tuolta SF Anytimesta onnistuin bongaamaan Primer -elokuvan, joka siellä kustantaa 3€. Voddlerista sen voi katsoa ilmaiseksi.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: tiong - 08.09.2010 16:45
Mulla on ollut tili tuossa closed betassa jo monta kuukautta mutta enpä ole tuolta katsonut oikeastaan mitään kun valikoima oli ainakin alkuvaiheessa vielä todella surkea. Kolme inviteä näköjään löytyy, voin laittaa jakoon halukkaille. Meni jo, sori.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Fraeon - 08.09.2010 16:53
Heitäpä toki tänne.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: tiong - 08.09.2010 16:57
Laita maili yv:llä.

edit: Kutsut laitettu eteenpäin.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Ephram - 08.09.2010 17:17
Kun Apple vihdoin saa täällä lanseerattua iTunes-vuokraamonsa, niin minulla on odotettavissa jyrkkä notkahdus Makuunissa käynteihin. Toki Blu-Ray on edelleen todella odotettujen vuokrauksien suhteen valinta numero uno, mutta sähköisten vuokrausten etu on niiden vaivattomuus, jolloin "heräteostoksia" tulee tehtyä aiempaa enemmän. Voi vaikka iltamyöhään viikonloppuna selailla vuokrattavien listaa ja napata sieltä kiinnostavan, mutta suht huonon vastaanoton kriitikoilta saaneen leffan vuokraukseen.

Voddleriin löytyy minultakin tunnarit ja kokeilin sitä pari kuukautta takaperin, mutta ainakin silloin sen softa tuntui ainakin Mac OS X -versiossa olevan vähän keskeneräinen, eikä katsomiskokemus ollut kauhean nautittava. Idea on hiton siisti ja toivon tästä todellakin tulevan yhtä suuren jutun kuin mitä Spotify on musiikkipuolella nykyään.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: teidon - 08.09.2010 17:21
Mulla on ollut tili tuossa closed betassa jo monta kuukautta mutta enpä ole tuolta katsonut oikeastaan mitään kun valikoima oli ainakin alkuvaiheessa vielä todella surkea. Kolme inviteä näköjään löytyy, voin laittaa jakoon halukkaille.
Kannattaa tsekkailla uudestaan. Minäkin sain kutsun muutama kuukausi sitten, ja valikoima vaikutti silloin todella köyhälle. Sen clientin silloinen versio ei toiminut Macissä (joku bugi), joten unohdin koko homman. Pari päivää sitten asensin sen uudelleen, ja kyllä siellä nyt jotain ihan katseltavaa sisältöä on. Esimerkiksi Lord of War, ilmainen. Nicholas Cage pääosassa. IMDB:ssä arvosanana 7,7, mikä on aika hyvin. Shutter Island myöskin vaikuttaa ihan mielenkiintoiselle, kustantaa tosin 3,70€.

TV-sarjoista katsoin juuri LXD:n jaksot mitä siellä tähän mennessä on nähtävissä. Tai no, ei sitä välttämättä voi tv-sarjaksi varsinaisesti kutsua. Jaksot vaan muutaman minuutin mittaisia, mutta ihan kohtuu hyvää settiä silti. LXD = Legion of Extraordinary Dancers. Idea nyt on mitä on, mutta hyvinhän ne vetelee. Mm. Britain's Got Talentista tuttu tanssiryhmä siinä. En nyt nimeä muista, mutta taisivat voittaa kyseisen shown silloin kun osallistuivat siihen.

Voddleriin löytyy minultakin tunnarit ja kokeilin sitä pari kuukautta takaperin, mutta ainakin silloin sen softa tuntui ainakin Mac OS X -versiossa olevan vähän keskeneräinen, eikä katsomiskokemus ollut kauhean nautittava. Idea on hiton siisti ja toivon tästä todellakin tulevan yhtä suuren jutun kuin mitä Spotify on musiikkipuolella nykyään.
Mac-client toimii ihan hyvin nyt, ja mielestäni kaikki muutenkin toimii hyvin. Maksamisesta en vielä tiedä, mutta enköhän minä tuon Shutter Islandin sieltä vuokraa lähi päivinä.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: echoes - 08.09.2010 20:33
Voddleria on tullut testattua. Tsekkasin Crashin sieltä ja ensimäinen striimaus sujui ilman probleemeja. Tokalla kerralla kun yritin samasta palvelusta jotain katsoa, pätki striimaus järjettömästi ja leffan katselusta ei tullut juuri mitään. Itsellä on suhteellisen väsynyt nettiyhteys, joten ongelma johtuu varmastikin siitä. Eipä ole kuitenkaan tämän jälkeen tullut edes yritettyä katsoa, kun suhteellisen vähissä olivat ilmaiset laatuleffat.
Rasittava oli myös ohjelma, joka oli pakko ladata koneelle ja joka käynnistyi aina koneen käynnistyksen yhteydessä. Se piti aina erikseen sulkea sieltä kaistaa viemästä, joten päädyin poistamaan koko systeemin koneelta.
Potentiaalia palvelussa on kuitenkin huomattavasti, mutta eipä tämä ihan "leffojen Spotifyista" mene ilmaisten laatuleffojen vähäisyyden takia.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Gba - 08.09.2010 21:04
Kuinka tehokas yhteys tossa pitää olla, itsellä 10 megainen ja pätkii aika hyvin.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: JayeizH - 08.09.2010 21:20
Kuinka tehokas yhteys tossa pitää olla, itsellä 10 megainen ja pätkii aika hyvin.

Minä olen tullut siihen tulokseen että vika on koneessa. Minulla tulee käytännössä 15-17MB/s sisään ja silti pätkii. Prossu ei vaan riitä. Nämä kun ei osaa käyttää näytönohjainta videon toistamiseen..

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Gba - 08.09.2010 21:27
Eli perus centrino duo 2x 1.5Ghz ei riitä? Mulla tuntuisi olevan yhteydestä, kun pyörii aina sen 15 sekuntia hyvin ja sitten jumiin ja taas 15 sekuntia sulavaa kuvaa.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: teidon - 08.09.2010 21:33
Kuinka tehokas yhteys tossa pitää olla, itsellä 10 megainen ja pätkii aika hyvin.

Minä olen tullut siihen tulokseen että vika on koneessa. Minulla tulee käytännössä 15-17MB/s sisään ja silti pätkii. Prossu ei vaan riitä. Nämä kun ei osaa käyttää näytönohjainta videon toistamiseen..
Tuota minäkin veikkaisin syyksi. Minulla on kasi meganen yhteys, eikä ole Voddlerin videot pätkiny kertaakaan. Tuo näytönohjaimen käyttäminen olisi kyllä ihan fiksu ominaisuus. Toivottavasti ne sais joskus sen lisättyä.

Mutta kannattaa katsoa huutaako prossu täpöllä. Moniydinprossujen kanssa kannattaa muistaa, ettei kaikki ohjelmat tue montaa ydintä.

Edit: Tässä järjestelmävaatimukset (http://www.voddler.com/help/topic/2721821230584910998). Ei taida Centrinot riittää.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: migge - 08.09.2010 21:52
Mulla 10 megan yhteys ja kuvanlaatu ja ruudunpäivitys lähentelee jo DVD:n tasoa Voddlerissa. Eli koneesta kiinni.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: JayeizH - 08.09.2010 21:58
Edit: Tässä järjestelmävaatimukset (http://www.voddler.com/help/topic/2721821230584910998). Ei taida Centrinot riittää.
En ole noita ennen katsonutkaan. Yllättävän kovat vaatimukset. Ei meinaan ihan joka kannettavalla noita leffoja pyöritelläkkään.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: teidon - 08.09.2010 22:04
Taitaa tosin olla vähän päin puita nuo vaatimukset. Windowsissa (XP ja uudemmat) riittää muka 128Mt muistia? Miten joku Win7 pyörii 128Mt:lla, tai edes XP?

Ja Macin vaatimukset yllättäen kovat. Adobe <3 Mac. (Voddler tehty AIRilla, eli periaatteessa Flashillä)

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Melfice_ - 08.09.2010 23:37
Joskus kauan sitten katsoin tota Voddlerin tarjontaa. Paskaahan se oli, ei yksi Lord of War siinä kesää tee. Mulla saattaa jopa se 6e löytyä taskunpohjalta että voin käydä Makuunista harvoin hakemassa elokuvan. Eihän tuota digiboksille tallentuvaa tavaraa ehdi muutenkaan koskaan katsoa.

Saatte toki rauhassa katsoa tanssiohjelmia jne. sen vuoksi että ne ovat ilmaisia. Jotkut vaan pitävät paskasta.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: zoukka - 09.09.2010 08:36
Saatte toki rauhassa katsoa tanssiohjelmia jne. sen vuoksi että ne ovat ilmaisia. Jotkut vaan pitävät paskasta.

Muistappa perustella tai joku spadu saattaa itkeä vuoden lopussa sinulle  :/

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kabanossi - 10.09.2010 13:17
Sopinee tänne parhaiten?

TV-kaistan saa nyt kuukauden ajaksi käyttöön maksutta.

http://www.tvkaista.fi/order/

--> Minulla on maksukoodi. Koodi on konsolifin

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: teidon - 29.09.2010 15:22
TV-kaistan saa nyt kuukauden ajaksi käyttöön maksutta.
Tattista tuosta. Testaillu tuota lähinnä iPadillä ja kyllähän se toimii vaikka kovin betalle vaikuttaa.

iPadillä joutuu käyttämään mobiiliversiota, joka on siis puhelimille optimoitu. iPad-sovellusta ei vielä ole ja iPhone-versiokin näyttäisi kadonneen App Storesta. Mobiilisivu on mielestäni vähän huonosti suunniteltu, mutta kyllähän se toimii.

Tallennuksien kanssa on joitain seikoiluja tapahtunut. Mm. jotkut ohjelmat ei ole tallentunut ollenkaan ja nyt Pirates of the Caribbeanin viimeisin osa on taitavasti kolmena pätkänä joista keskimmäisen pätkän A/V-synkki on hiukan metässä. Ohjelmien katselu tykkää myös katkeilla kesken kaiken. Mukavaa katsoa jotain elokuvaa kun joutuu 10-20min välein aloittamaan streamaamisen alusta ja hakea kohta mihin se tökkäsi. Niin, ja Ylen tekstitykset ei toimi mobiiliversiossa.

No, ongelmista huolimatta ihan kätevä palvelu. Viimeisen neljän viikon ohjelmat katsottavissa milloin ja missä vain. Kätevää jos sattuu vaikka missaamaan jonkun sarjan alun tai hyvän elokuvan. En tosin tiedä viitsiikö tuosta kuitenkaan maksaa, varsinkaan noin bugisena.

Joskus kauan sitten katsoin tota Voddlerin tarjontaa. Paskaahan se oli, ei yksi Lord of War siinä kesää tee.
Kyllähän siellä muitakin hyviä ilmaisia elokuvia näyttäisi olevan. Mitä nyt joitain tarkistelin, niin on siellä useampikin elokuva joka on IMDB:ssä saanut 7.x tai jopa 8.x pistettä. Ja tietty maksullisten joukosta löytyy lisää.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kabanossi - 29.09.2010 22:55
iPadillä joutuu käyttämään mobiiliversiota, joka on siis puhelimille optimoitu. iPad-sovellusta ei vielä ole ja iPhone-versiokin näyttäisi kadonneen App Storesta. Mobiilisivu on mielestäni vähän huonosti suunniteltu, mutta kyllähän se toimii.

Hmm, latasin tänään iPhone-version App Storesta. Maksaa 12 euroa, hintaan kuuluu kuukausi katseluaikaa (arvo 20€). Ihan hyvin tuo toimii. Katoin mä uutiset sillä paskalla istuessani.  ;D iPadilla tuota olisi varmasti kiva käyttää esim. sängyssä. Arvosteluissa valitettiin bugisuudesta, pitää käyttää tuota vielä vähän enemmän ennen kuin sanoo mitään.

Android-versiokin julkaistiin hiljattain.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Doinkki - 10.10.2010 23:34
Paskan yhteyden vuoksi taitaa olla turhaa edes kokeilla näitä. Ja kun Filmtownista irtoaa opiskelijakortin kera niitä ei-ensi-iltaleffoja eurolla (huomasin tämän vasta äskettäin!), niin jäänevät nämä digitaaliset palvelut varjoon melko pitkäksi aikaa.

Ja on siinä se tietty oma viehätyksensä kun ravaa vuokraamossa tsiigailemassa potentiaalisia leffavalintoja.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: JayeizH - 10.11.2010 21:18
Löytyy muutama Voddler kutsu jos porukkaa kiinnostaa.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: teidon - 11.11.2010 20:26
9 to 5 Mac päätellyt, että uusi Apple TV olisi tulossa "välittömästi" Suomeen (ja muutamaan muuhunkin maahan). Mahdollisesti siis huomenna. Ja jos Suomi seuraa muiden maiden mallia, jotka ovat Apple TV:n viime päivinä saanut, tulee myös iTunesin elokuvavuokraukset samalla saataville. Italia on yksi maa, jossa Apple TV:tä alettiin myymään tänään, ja siellä Apple TV kustantaa 119€. Suomessa varmaan sama.

Hienompi homma, jos tuo nyt paikkansa sattuu pitämään. Eipä tuota vuokrausmahdollisuutta olla kuin kauan odotettu. 9 to 5 Macin uutinen (http://www.9to5mac.com/35181/new-apple-tv-launch-imminent-in-taiwan-denmark-sweden-finland-norway-portugal-and-belgium).

Ja minultakin löytyy muutama kutsu lisää Voddleriin. Eli sähköpostiosotetta privana, jos kiinnostaa.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: teidon - 28.09.2011 13:15
Kauan odotettu elokuvien vuokraus ja osto on vihdoin saapunut iTunesiin. Elokuville ei vielä ole omaa osiotaan (kuten musiikille, App Storelle, jne. on), mutta elokuvia voi etsiskellä haun avulla. Valikoiman laajuudesta on paha vielä sanoa, koska Apple vasta lisäilee elokuvia palveluun, mutta tällä hetkellä esimerkiksi Action & Adventure -kategoriassa on 263 elokuvaa, Comedyssä 290 ja Dramassa 314. Jotkut elokuvat kuuluu useampaan kategoriaan, joten noita numeroita ei voi laskea yhteen.

Hinnat on vuokrattavien elokuvien osalta 2,99€ ja 4,99€, ja ostohinta 7,99€ - 16,99€, riippuen elokuvan iästä ja onko se SD vai HD. Joissain elokuvissa on englanninkielinen tekstitys. Aika moni elokuvista on saatavilla HD:nä ainoastaan iPadillä ja Apple TV:llä. Sisällön tuottajien älynväläys vai Applen tapa myydä kyseisiä laitteita, mene ja tiedä.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kabanossi - 19.02.2012 14:40
Xboxin Zune sai ensimmäiset suomeksi tekstitetyt leffat. Valikoima ei ole kovin kummoinen mutta suunta on oikea! Jos jatkossa kaikki leffat saadaan teksteillä niin FilmTown saattoi kohdata voittajansa.

Näihin saatiin tekstit:

Cowboys & Aliens
Captain America: The First Avenger
Friends with Benefits
Hostel III
Arena
Mardi Gras: Spring Break
Circle of Eight – Graphic Version
Transformers
Straw Dogs
Meet Monica Velour
Talhotblond

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: teidon - 19.02.2012 17:23
iTunes Storeenkin on viime aikoina alkanut tulemaan enempi tekstityksellä varustettuja elokuvia ja onhan siellä jopa kolme suomeksi dubattua elokuvaa. Harmi vaan että elokuvia ei voi etsiä tekstityksen perusteella vaan pitää katsoa jokaisen elokuvan tiedoista erikseen, sattuisko siinä olemaan tekstitystä.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: teidon - 13.03.2012 17:16
TVkaista ollut ilmeisesti viime yöstä asti matalana. TVkaista ei ole ilmoittanut mitään syytä tuolle Facebookissa tai Twitterissä. Toivottavasti sitä nyt ei olla suljettu kokonaan. Televisioyhtiöthän haastoi sen oikeuteen mahdollisista tekijänoikeusrikkomuksista.

Ja kun tuossa edellä sanoin, ettei iTunes Storen suomiteksteillä varustettuja elokuvia voi etsiä mitenkään, niin Apple lisäsi kohdan, josta näkee kaikki suomen kielisillä teksteillä varustetut elokuvat: Films in Original Version (http://itunes.apple.com/fi/collection/films-with-local-subtitles/id29740?fcId=464170006&l=fi). Tällä hetkellä 25 elokuvaa.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kabanossi - 13.03.2012 17:47
Mistä sen löytää kätevästi tuolta Storesta? Linkkisi avulla löytyy mutta jatkoa ajatellen.

Edit: No tuossahan se komeilee etusivulla suurin kirjaimin. Etsin sitä turhaan sivupalkista.

Edit2: Vuokrasin kokeeksi Midnight in Parisin. Hyvin toimi, minuutin taisi bufferoida kun tuli ilmoitus, että toiston voi aloittaa. Katsoin vaan 720p:nä kun tämä ikiwanha Mac mini ei jaksa Full HD:tä pyörittää. Ei valittamista kuvanlaadussa, Ei toki pärjää hyvälle blu-ray julkaisulle mutta kyllä tuota mielellään katsoi. Ainoa ärsyttävä juttu oli se, että tekstit eivät näy suoraan kuvan päällä vaan taustalle tulee sellainen vaalea mutta läpinäkyvä harmaa tausta. Tämä poistuu kun ruudulla ei ole tekstejä ollenkaan. Ärsyttävästi pisti silmään tuo. En löytänyt asetuksista kohtaa tuon poistamiselle.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kabanossi - 07.08.2012 02:36
Kivasti on laajentunut tuo iTunesin tekstitettyjen leffojen valikoima. Pistin Oceans-trilogian ja pari muuta leffaa vuokraukseen. Kiva kun on 30 päivää aikaa aloittaa katselu niin voi valmiiksi imutella katselua odottelemaan. Perhana kun olis se iPad niin voisi mennä ulkoilmaan katselemaan leffoja. Pitänee se Apple TV:kin hommata tuohon vastaanottimen alle...

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Ephram - 07.08.2012 10:51

Huomasin kanssa saman. Nyt on jo oikeasti vaihtoehto sille Makuuniin lähtemiselle vaikka haluaisikin nähdä leffansa suomitekstein. Eikä tarvitse huolehtia palautusajankohtien umpeutumisista.

Iskin muuten puolisen tuntia sitten AppleTV:n tilaukseen Mustasta Pekasta. Pitäisi tämän viikon loppupuolella saapua. Viikonlopuksi paahdan poppareita ja vuokraan muutaman elokuvan iTunes-lainaamosta. Tulossa siis kokemuksia niin elokuvien laadusta (miten vertautuvat hyvälaatuiseen BD-julkaisuun) ja toiseen ketjuun fiilikset sitten itse laitteesta.  AirPlay antaa aika paljon lisää hauskuutta AppleTV:lle. Voi heittää vaikka iPadin Wormsin AirPlayllä 50" ruudulle ja nauttia entistä enemmän kaksinpelistä kaverin kanssa. Real Racing 2 tukee jopa paremmin k.o toimintoa.

Ounastelen, että fyysisten kiekkojen rooli jää jatkossa itselläni minimiin.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: despo - 07.08.2012 14:26
Mites helppoa tolla AppleTV:llä on videoiden streamaaminen koneelta ja siihen kytketyiltä ulkoisilta kovoilta? Itseä on kanssa alkanut laite kiinnostaa ja yritän oikeuttaa ostoa itselleni :D

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kabanossi - 07.08.2012 14:36
Jos sun Mac tukee AirPlayta niin todella helppoa. Pitää olla kai aika uusi kone mutta sullahan oli? Tämä on siis Mountain Lionin ominaisuus.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Ephram - 07.08.2012 14:50
Tässä lista AirPlayn vaatimuksista:

Lainaus
AirPlay Mirroring

Requires a second-generation Apple TV or later. Supports the following Mac models:

iMac (Mid 2011 or newer)
Mac mini (Mid 2011 or newer)
MacBook Air (Mid 2011 or newer)
MacBook Pro (Early 2011 or newer)

Perus-Applea, että moinen toiminto vaatii uutta rautaa. Vähän ilkeää etteivät pari vuotta vanhat koneet saaneet Airplaytä.

Joo, homma toimi periaatteessa automaagisesti eikä mitään säätöjä tarvitse tehdä. Voin kuvata pientä esittelyvideota kun saan laitteen käsiini.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: despo - 07.08.2012 14:57
Jos sun Mac tukee AirPlayta niin todella helppoa. Pitää olla kai aika uusi kone mutta sullahan oli? Tämä on siis Mountain Lionin ominaisuus.

2010 vuoden malli mielestäni. Koneessa tosin pyörii atm Snow Leopard mutta eipä tuon päivittäminen mikään ongelma ole. Onnistuuko streamaaminen tarvittaessa myös ihan kaapelin välityksellä?

Edit:
Heh, hyvin ovat taas osanneet rajoittaa toimivuuden vain uusimpiin malleihin  :rollaus:

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Ephram - 07.08.2012 15:19
Käsittääkseni vaatii jailbreakin, jotta sillä voisi toistaa matskua esimerkiksi PS3 media serverin tavoin. Kolmannen sukupolven laitteeseen ei vielä ole vankilapakoa, mutta toisen polven mallilla se on onnistunut. Luin pari päivää sitten, että ovat onnistuneet tekemään tuon uuden AppleTV:n murtamisen sen verran hankalaksi, että siihen saattaa mennä vielä hyvä tovi.

Toki jos videot muuntaa AppleTV:n ymmärtämään muotoon, pääsee niihin käsiksi ilman Airplaytä ja jalbreakia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi MKV:n kohdalla noin puolen minuutin operaatiota, riippuen koneen väännöstä.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 07.08.2012 20:37
Itsekin tekisi mieli Apple TV ostaa. Saisivat nyt sen XBMC:n siihen niin sitten olisi pakko sijoittaa. Toisaalta tässä iMacissa on niin iso näyttö, että sängystä on aivan hyvä katsella leffat ja sarjat.

Tosin Ouya taitaa viedä voiton loppujen lopuksi, mikäli se pitää lupauksensa.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Ephram - 15.08.2012 09:03
http://muropaketti.com/netflix-saapuu-suomeen-tana-vuonna

Kova juttu, varsinkin jos hinnoittelu on kohdallaan. Netflix ilmestyy tämän myötä AppleTV-laitteisiin myös Suomessa ja se tekee laitteesta vieläkin houkuttelevamman kotiteatterin sydämen.

Mulla on nyt ollut AppleTV jokusen päivän ja tässä keskityn kommentoimaan miten vuokrauspuoli toimii.

Lyhyesti sanottuna: jouhevasti. Ainakin Welhon 40M yhteydellä elokuvaa pääsee vuokrauksen jälkeen katsomaan lähes välittömästi kun raha on vaihtanut omistajaa. 1080p-elokuvien laatu on itselleni täysin riittävää eikä jää BD-materiaalista enää kovinkaan paljoa jälkeen, kiitos tehokkaiden pakkaustapojen. Toki isolle kankaalle heijastettuna erot varmasti kasvavat. AppleTV:n vuokrauspalvelun 1080p-materiaali on siis kaiken kaikkiaan erittäin pätevän näköistä. Heikkona kohtana mainitsen pimeämmät kohtaukset, jolloin usein kuvassa näkee tietynlaista rakeisuutta verrattuna hyvälaatuiseen Blu-Ray-julkaisuun.

Palvelussa oleva elokuvakirjasto ei ole kuitenkaan ihan niin suuri kuin voisi toivoa, varsinkaan suomitekstitettyjen. TV-sarjojen tilanne on vielä ankeampi. Juuri tämän takia olen todella innoissani NetFlixin ilmaantumisesta laitteeseen; se tuo paljon sisältöä lisää.

Laite kaipaisi myös omaa AppStoreaan, josta voisi ladata vaikkapa YleAreenan tai MTV3 Katsomon. Helppoahan nämä on heittää AirPlayllä pyörimään ruudulle, mutta olisi mukavaa saada ne natiivisti laitteeseen. Huhuissa AppleTV:n AppStore on pyörinyt jo pitkään ja uskonkin sellaisen ilmaantumisen olevan vain ajan kysymys. iOS 6:n betat ovat jo antaneet joitakin viitteitä siitä.

Mutta se itse laitteesta. Kirjoittelen syvemmin AppleTV:stä sopivampaan rautaketjuun myöhemmin tällä viikolla.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kabanossi - 15.08.2012 09:11
Mahtava uutinen! Pitää todellakin harkita vakavasti Apple TV:n ostoa tuohon TV:n alle.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: MasterTK - 15.08.2012 09:30
Mieluummin 720p kuvaa laadukkailla äänillä kuin 1080p kuvaa paskasti pakatuilla äänillä.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Ephram - 15.08.2012 10:34
Mieluummin 720p kuvaa laadukkailla äänillä kuin 1080p kuvaa paskasti pakatuilla äänillä.

Tottakai, jos kyseessä on musikaali, joissa äänillä on suuri merkitys. Kaikkien muiden elokuvien kohdalla annan suuremman painoarvon tarkemmalle kuvalle.

Mutta täytyy otta huomioon, että omistan varsin keskitason kotiteatterisetin enkä ole enää mikään kovin innokas hifisti. Ymmärrän kyllä kohdallasi minkä takia arvostat munakkaampia soundeja enemmän.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 15.08.2012 11:12
Toivottavasti Netflix tarjoaa saman sisällön kuin muuallakin. Veikkaan kuitenkin, että aluekohtaiset säädökset pilaa koko paskan.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Ephram - 15.08.2012 11:33
http://www.iltalehti.fi/digi/2012081515956302_du.shtml

Lainaus
Netflix aloittanee pian markkinoinnin Suomessa. Jo nyt palvelusta kiinnostuneet voivat rekisteröityä osoitteessa http://www.netflix.fi. Kiinnostuneet saavat sähköpostia, kun palvelu on saatavilla. Tuolloin jaetaan tietoa myös palvelun hinnoittelusta ja sisällöstä.

Huhujen mukaan Netflix aloittaisi Suomessa lokakuun puolessa välissä noin 14 000 nimikkeellä, joista 60 prosenttia olisi elokuvia ja 40 prosenttia sarjoja.

Hinta tullee asettumaan samalle tasolle kuin muualla Euroopassa. Esimerkiksi Irlannissa Netflixin käyttö maksaa 6,99 euroa kuukaudessa.

Jos hinta olisi tuo, niin meikäläinen olisi niin messissä.

Rekisteröidyin jo tuonne sivulle, saapa nähdä koska saamme virallisia tietoja hinnasta ja saatavuudesta.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Dr. Scientist - 15.08.2012 12:52
Jos Netflix tulee vielä pleikkariin niin meitsi on ainakin messissä. Jenkeillähän se vissiin onkin

E: Jaaha, netflixin sivuilla lukeekin että katsominen onnistuu myös pleikkarin kautta joten jee.

Otsikko: Vs: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: JayeizH - 15.08.2012 13:03
Toivottavasti Netflix tarjoaa saman sisällön kuin muuallakin. Veikkaan kuitenkin, että aluekohtaiset säädökset pilaa koko paskan.

Sarjat tuskin tulee, mutta elokuvat voi olla paremmin.

Jotenkin uskoisin että Suomessa suurimmaksi ongelmaksi tulee hinta. Jos hinta on 9.90€ kuussa se on jo hyvä diili, mutta itse veikkaan että hinta tulee olemaan 15-20€, mikä on aika naurettava hinta.

Vaikkakin itselle edullisimmaksi tulisi varmasti leffakohtainen maksu. Sen verran tulee ostettua leffoja että olisi jo aika hyvin jos tulisi vuokrattua 3 leffaa kuussa. Tosin jos 9,90€:n hintaan Netflix jäsenyyden saa, tulee se todennäköisesti kyllä hommattua.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kabanossi - 15.08.2012 13:46
Irlannissa kuukausimaksu on 6,99€ ja samantasoisesta hinnoittelusta on huhuiltu tännekin.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: blindside - 15.08.2012 16:00
Katselen VPN:n kautta jenkkien Netflixiä. Pitää tsekata suomiversio kun se tulee mutta jos se on riisutumpi niin maksan kyllä jatkossakin mielummin tuon jenkkiversion + VPN:n kuukausimaksut.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: migge - 15.08.2012 21:56
Seitsemään euroon tulisi myös itse hommattua. Toki pienellä varauksella sisällön ja rajoitusten suhteen.

Miksi ihmeessä jengi on tilaamassa jotain apple teeveetä Netflixin takia. Netflixhän pyörii melkeinpä millä laitteella tahansa.

Myös HBO tulee stream -palveluidensa kanssa Suomeen: http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/08/15/myos-hbolta-videopalvelu-suomeen/201235712/12

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kabanossi - 15.08.2012 23:10
Miksi ihmeessä jengi on tilaamassa jotain apple teeveetä Netflixin takia. Netflixhän pyörii melkeinpä millä laitteella tahansa.

Airplay Mirroring on meille Macisteille myös yksi syy. Se pelkästään ei ole riittänyt mutta Netflix olisi jo iso plussa. Ja onhan tuo Apple TV nopea ja hiljainen.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Ephram - 16.08.2012 07:34
Miksi ihmeessä jengi on tilaamassa jotain apple teeveetä Netflixin takia. Netflixhän pyörii melkeinpä millä laitteella tahansa.

Airplay Mirroring on meille Macisteille myös yksi syy. Se pelkästään ei ole riittänyt mutta Netflix olisi jo iso plussa. Ja onhan tuo Apple TV nopea ja hiljainen.

Jep, AppleTV on hiljaisuutensa ja nopeutensa vuoksi loistava mediatoistin. Ja Netflix tosiaan vain pieni osa sen toiminnallisuutta. Tuskin kukaan vain k.o palvelun takia sitä ostaa eikä pidäkään.

Kuitenkin noin viikon laitteen omistaneena fiilis on ollut "miksei mulla oo ollu aina tätä". Se on vaan niin pirun kätevää, kun vaikkapa iPadilla selaa youtubea ja löytää mielenkiintoisen pidemmän videon. Painat alhaalta AirPlay-kuvaketta ja video lähtee pyörimään televisiossa sekunneissa, vaikka AppleTV olisi nukkumassa. Ja tämä on tietenkin vain yksi esimerkki sen kätevyydestä. (toki vaatii, että koti on rakennettu iEkosysteemiin)

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: blindside - 16.08.2012 18:23
Se on vaan niin pirun kätevää, kun vaikkapa iPadilla selaa youtubea ja löytää mielenkiintoisen pidemmän videon. Painat alhaalta AirPlay-kuvaketta ja video lähtee pyörimään televisiossa sekunneissa, vaikka AppleTV olisi nukkumassa. Ja tämä on tietenkin vain yksi esimerkki sen kätevyydestä. (toki vaatii, että koti on rakennettu iEkosysteemiin)

Kuulostaa ihan vitun turhalta. Vaikka vannoutunut Apple-käyttäjä olenkin, niin iPadit ja AppleTV on sellaisia tuotteita jotka tuntuvat vaan rahan tuhlaukselta. Mulla on Mini Displayport-HDMI-piuha jolla kytken Macbook Airin telkkariini. Sillä hoituu Youtubet ja Netflixit ym. ilman mitään Airplay-kikkailua.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 16.08.2012 20:24
Vaikka vannoutunut Apple-käyttäjä olenkin, niin iPadit ja AppleTV on sellaisia tuotteita jotka tuntuvat vaan rahan tuhlaukselta.
Vaikka vannoutunut Apple-vihaaja olenkin, niin AppleTV vaikuttaa ensimmäiseltä Applen tuotteelta, jossa on hinta ja laatu kohdallaan. Itsekin yhdistelin läppäriä telkkariin jossakin vaiheessa, mutta miniPC:n hommattua ei ole paluuta siihen hommaan. Nyt kuitenkin olisi aika hankkia jokin uusi mediaboxi ja AppleTV vaikuttaa hinta/laatu-suhteelta parhaalta. Vieläkun saisi sen jailbreikin.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: migge - 02.09.2012 10:38
Netflixin ohella tuo HBO Nordicin tuleva stream -palvelu vaikuttaa erittäin houkuttelevalta. Hinta alta kympin kuussa ja pääsee käsiksi koko HBO:n kirjastoon HD -kuvanlaadulla ja suomisubeilla. Lisäksi vielä uudet sarjat tulevat tuoreeltaan valikoimaan.

Samsungin älytelevisiot osoittautuivat myös kertaheitolla mielenkiintoisemmiksi, nyt kun HBO Nordic sovellus tulee niille saatavaksi. Vielä kun Netflix ja Google TV on saatavilla samaan laitteeseen niin olen valmis latomaan seteliä tiskiin.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Ephram - 22.09.2012 11:43
ReadWriteWeb DeathWatch: Blu-ray (http://www.readwriteweb.com/archives/readwriteweb-deathwatch-blu-ray.php)

Hyvä pohdinta siitä, miten Blu-Ray saattaa kuolla jopa ennen DVD:tä.

Minulle BD on elokuvakäytössä jo kuollut. NetFlix on ns. viimeinen naula arkkuun kunhan tänne ehtii. Mä oon katsonut nyt AppleTV:ltä muutaman 1080p-filkan enkä jäänyt kaipaamaan laadun puolesta yhtään mitään BD-levyiltä.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: migge - 02.10.2012 20:24
Intternetti osaa kertoa että HBO Nordicin stream -palvelun toimittaja olisi pahamaineinen Qbrick. Kyseisen lafkan palvelun toimivuudesta on saanut nauttia UrhoTV:n lätkälähetysten muodossa ja niiden kokemusten pohjalta ei kovin hyvältä vaikuta. T: Kahteen kertaan toimimattomuudesta reklamoinut.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: JayeizH - 13.10.2012 23:35
Oli ilmestynyt PS3:n valikkoon Netflix. Onkos tämä ollut jo useankin päivän sielä? Asensin totta kai heti, mutta vielä ei päässy rekisteröitymään. Todennäköisesti aukasu alkaa olemaan lähellä jos tänään on lisätty PS3:lle. Muuuutta en ole vähään aikaan päivitelly PS3:a ja pariin päivään edes aukassu sitä, niin voipi olla että meikältä on mennyt tämä vain ohi.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: despo - 13.10.2012 23:55
Itse huomasin tuon myös tänään. Piti tietysti heti asentaa ja päivitellä, mutta eipä tosiaan vielä onnistunut rekisteröinti. No toivotaan, että lähiaikoina avautuu. Onko tuosta valikoiman laajuudesta muuten tullut vielä mitään infoa?

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Ephram - 17.10.2012 16:37
http://www.digilelut.fi/2012/10/netflix-tulee-huomenna-suomeen/

Huomenna torstaina pitäisi NetFlixin avautua täälläkin. Hintaa tulee olemaan n. 10 euroa kuukaudessa ja ensimmäinen kuukausi on veloitukseton, jonka jälkeen tilauksen voi toki peruakin.

Ei ole vielä tullut AppleTV:n valikoihin Netflixiä, toivottavasti huomenissa niin pääsisi viikonloppuna jo testaamaan palvelua.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: despo - 17.10.2012 16:51
Hyvä uutinen, viikonloppuna pääseekin sitten kunnolla testaamaan. Vielä ei vissiin pysty tekemään tiliä, mutta huomenna sitten vissiin onnistuupi.

Ilmainen eka kuukausi kuulostaa pirun hyvältä. Pääsee kunnolla testaamaan ja voi päättää onko tarjonta hinnan arvoinen. Hyvin todennäköisesti tulee tehtyä sopimus, jos vaan tarjonta on tarpeeksi laajaa. Taloudessakin on kaksi maksajaa, niin ei tunnut taskussakaan juuri yhtään  :)

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Ephram - 17.10.2012 16:54
Jos toi TV-sarjojen tarjonta on samaa kuin jenkeissä, niin katsottavaa riittää itselleni pitkäksi aikaa. Siellä on muan muassa 2003 battlestar galactica, jonka olen kokonaan missannut. Myös 24:n katson mieluusti uudestaan alusti asti, jos se on täälläkin valikoimissa. Vain muutaman mainitakseni.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: despo - 17.10.2012 16:55
Onko jollain mitään käsitystä miten iso osa sarjoista (esim. jenkeissä) on teräväpiirtotasoa? Ja löytyikö näistä nyt tilaääni vai pelkästään stereo?

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: JayeizH - 17.10.2012 17:00
Perhana olen juuri koko viikonlopun muualla kuin kotona :/ No, onhan siinä kuukausi aikaa testailla. Joka on kyllä erittäin hyvä juttu. Näkee vähän kuinka oma nettiyhteys + kämpän sisänen langaton taipuu kun palvelua käyttää. Jos hinta pysyy tuossa about 10€ kuussa ja omat yhteydet soveltuu tähän, palvelu todennäköisesti tulee kyllä tilattua. Ainakin aluksi. Suurin syy ehkä miksi tätä ei tulisi tilattua olisi paska laatu. 720p on varmaan ihan ok vielä, mutta jos yhteydet tai palvelu ei kanna kuin SD laatua, saattaa tilaaminen jäädä tekemättä.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kubs - 18.10.2012 00:35
Netflix auki!

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kabanossi - 18.10.2012 02:15
Testailin PS3:lla ja hyvin toimii. Kotona 24/1 netti ja PS3:n yhteystestin mukaan nopeutta on 6/0,7, konsoli on piuhalla modeemissa. Tietokoneella Speedtest näyttää nopeudeksi 12/0,8, tietokone on wlanissa. PS3:lla kuva on kuitenkin HD:ta, ei ihan blu-rayn tasoista mutta katsottavaa. Valikoima ihan ok. Mulla on IMDB:n watchlistissa noin 200 leffaa ja äkkiä katsottuna Netflixin valikoiman käymällä läpi saisin listalta katsottua n. 50 leffaa. Valikoimassa on vaikka mitä kiinnostavia leffoja, tuonne IMDB:n listoille on vain "pakko nähdä" leffat tullut laitettua. TV-sarjojakin jonkin verran, kiinnostavimpana Breaking Bad, joka on mulla täysin korkkaamatta. Käyttis on ainakin PS3:lla aika jees. Eiköhän tätä tule tilattua nyt ainakin sen ajan, että saan watchlistin lyhennettyä.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Ephram - 18.10.2012 07:29
Mullakin on Breakin Bad näkemättä, nyt sekin hoituu.

Onko kaikissa palvelun leffoissa ja sarjoissa jo suomitekstit? Ei haittaa jos ei ole, mutta olisihan se kiva extra.

Jos tänään illalla ehtisi tutustumaan.

7,99 € kuussa? Jumankauta, hyvä diili.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: CronoX - 18.10.2012 07:49
Maistuva hinta! Ja Spotifyn käyttäjille ilmainen vuoden 2012 loppuun, nice!

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: migge - 18.10.2012 08:10
Miten tuon Spotify -edun saa käyttöön?

Edit: Löyty: http://netflix.fi/spotify

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Bill Duke - 18.10.2012 08:39
Kuulostaa kyllä hyvältä. Tuon ilmaisen kuukauden jälkeen voikin katsella sitten sen HBO:n tarjonnan, jonka jälkeen pitää varmaan tehdä päätöksiä.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Ephram - 18.10.2012 08:44
Netflix tulee kyllä omalla kohdallani tappamaan melkein kokonaan perinteisten televisiokanavien katselun plus pysäyttämään monessa tapauksessa aikeet rosvolatauksista. Näin sen pitää mennäkin.

Kotimaiset mediatuottajat jakoivat pari kuukautta sitten aika ylimielisiä lausuntoja ja sanoivat, että palvelu jäänee pienen piirin jutuksi eikä se aiheuta toimenpiteitä laskea hintoja. Saas kattoo miten käy...

Latasin aamulla ennen töihin lähtöä Netflixin iPadiin ja oli hompun mukaan ilmestynyt myös AppleTV:n valikoihin. En malta odottaa,että pääsen myöhemmin tänään testailemaan palvelua.

http://www.findance.com/uutiset/18996/netflix-aloitti-suomessa-findance-katsasti-mita-palvelussa-on-tarjolla

Ton mukaan Dexteristäkin löytyy 4 ekaa kautta! Muistaakseni kysäisin siitä pari viikkoa takaperin ja silloin sain vastauksen ettei löytyisi palvelusta. Very nice!

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: MasterTK - 18.10.2012 09:31
Tulipa itsekin rekisteröityä palveluun, kun ilmaiseksi pääsi näin alkuunsa ja muutenkin noin halpa. Vaikka suosinkin blureiskoja, niin kyllä nyt helkkari vie tuolla hinnalla ostaa vaikka sontaa säkissä.

Spotify premium ja tuo yhteensä alle 20e kuussa. Yle voi työntää sen yle-veronsa perseeseen.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: migge - 18.10.2012 10:36
Testasin Xboxilla ja PS3:lla. Kuvanlaatu molemmissa tosi hyvä ja DD 5.1:kin toimi aina kun oli tarjolla. Xboxilla ehkä vähän nätimpi valikko.

Yleisesti ottaen näyttäisi toimivan kuin ajatus. Aloitin Xboxilla testaamisen Transformersilla ja PS3 ehdotti katselun jatkamista samasta kohdasta.

Ainut napinan aihe on ehkä tuo valikoima, joka ei ihan päätä huimaa maksulliseksi palveluksi. Annetaan palvelulle kuitenkin aikaa kypsyä.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Sharkie - 18.10.2012 10:46
Vuoden loppuun ilmainen? No jo vain! Nakuttelin tuonne nyt aluksi hyvän läjän tähtiä testiksi, niin katsellaan miten se osaa suositella. Monta pakkokatsottavaa löytyi heti, että viihtyy tuolla varmasti hyvän tovin. Positiivisena yllätyksenä esim. stand-upia näkyi olevan monta hyvää pätkää.

Seuraavaksi koklailemaan homma PS3:n kautta.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: despo - 18.10.2012 10:49
TV-sarjojakin jonkin verran, kiinnostavimpana Breaking Bad, joka on mulla täysin korkkaamatta.

Oikeasti ihmiset, katsokaa tämä!

Kotimaiset mediatuottajat jakoivat pari kuukautta sitten aika ylimielisiä lausuntoja ja sanoivat, että palvelu jäänee pienen piirin jutuksi eikä se aiheuta toimenpiteitä laskea hintoja. Saas kattoo miten käy...

Kotimaisilla kanavilla tuntuu olevan kovin hatara käsitys siitä, mikä Netflix oikeastaan edes on.

Lainaus käyttäjältä: MTV3
Pääasiassa se toimii kuitenkin pienellä ruudulla esimerkiksi tabletilla, enkä koe siitä välitöntä uhkaa
MTV3 ei ole tajunnut, että Netflixiä pystyy katselemaan vähän muillakin laitteilla, kuin vain iPadilla.

Lainaus käyttäjältä: YLE
Meidän asenteemme on, että Yle ei lähde tekemään Areena-tyyppistä netti-tv-palvelua Netflixin kanssa. Mitään neuvotteluja ei ole käynnissä
Yle vissiin luulee, että Netflixiä kiinnostaisi tehdä niiden kanssa jotain nettipalvelua..

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Sharkie - 18.10.2012 10:52
TV-sarjojakin jonkin verran, kiinnostavimpana Breaking Bad, joka on mulla täysin korkkaamatta.

Oikeasti ihmiset, katsokaa tämä!

Nyt alkaa viimeistään olla tosiaan tekosyyt vähissä. Do it!

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: despo - 18.10.2012 10:59
Onkos Netflix nyt oikeastaan ensimmäinen iso ulkomainen elokuvien striimauspalvelu, joka rantautuu Suomeen? Tuli vain mieleen, että jos on niin toivottavasti pärjää hyvin ja porukka rupeaa tuota käyttämään. Muuten saadaan jatkossakin tyytyä noihin omien kanavien ylihinnoiteltuihin kanavapaketteihin ja torrentteihin.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Sharkie - 18.10.2012 11:00
Indeed, what the heck. En löydä PSN:stä Netflixiä mistään. What's up?

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: despo - 18.10.2012 11:02
Indeed, what the heck. En löydä PSN:stä Netflixiä mistään. What's up?

Pitäisi löytyä ihan suoraan sieltä PS3:n videovalikosta.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Sharkie - 18.10.2012 11:05
Indeed, what the heck. En löydä PSN:stä Netflixiä mistään. What's up?

Pitäisi löytyä ihan suoraan sieltä PS3:n videovalikosta.

Juueioo. Boottailen tuon vielä ja katsotaan ilmaantuuko. Netflixin omilla sivuilla kehuttiin, että PSN:n What's New -osioon pitäisi ilmaantua kans, mut no cigar.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: migge - 18.10.2012 11:05
Päivitä pleikkari ja varmista et oot kirjautuneena PSN.

TV-sarjojakin jonkin verran, kiinnostavimpana Breaking Bad, joka on mulla täysin korkkaamatta.

Oikeasti ihmiset, katsokaa tämä!

Nyt alkaa viimeistään olla tosiaan tekosyyt vähissä. Do it!
Meni jo katsontaan. Pilotti oli ainakin todella hyvä!

Onkos Netflix nyt oikeastaan ensimmäinen iso ulkomainen elokuvien striimauspalvelu, joka rantautuu Suomeen? Tuli vain mieleen, että jos on niin toivottavasti pärjää hyvin ja porukka rupeaa tuota käyttämään. Muuten saadaan jatkossakin tyytyä noihin omien kanavien ylihinnoiteltuihin kanavapaketteihin ja torrentteihin.
Viaplayhyn tutustuin tuossa viime viikolla ja totesin surkeaksi. Netflix on siis ensimmäinen hyvä striimauspalvelu Suomessa.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: despo - 18.10.2012 11:08
Päivitä pleikkari ja varmista et oot kirjautuneena PSN.

TV-sarjojakin jonkin verran, kiinnostavimpana Breaking Bad, joka on mulla täysin korkkaamatta.

Oikeasti ihmiset, katsokaa tämä!

Nyt alkaa viimeistään olla tosiaan tekosyyt vähissä. Do it!
Meni jo katsontaan. Pilotti oli ainakin todella hyvä!

Breaking Bad on siitä hyvä sarja, että se vain paranee mitä pidemmälle mennään. Aika harva tv-sarja pystyy tähän.

Edit:
Harmillisesti vain neljä kautta löytyy tällä hetkellä, mutta ihan hyvin sekin.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: JayeizH - 18.10.2012 11:09
Ihan jees tuntuu olevan. Luetun perusteella siis. Tosin uusien elokuvien ja sarjojen/kausien tarjonta tuntuu olevan vielä aika onnetonta. Tai no, Findancen mukaan joka ei ehkä ihan totuutta kerro. Sehän olisi hienoa jos tuonne saisi kausia sitä mukaa mitä TV:ssä niitä tulee, tai jopa nopeammin. Vaikka en usko että ohjelmien lisenssit Suomessa taipuu tähän.

Mutta kyllähän noista vanhoistakin saa irti hyvin hupia. Dexterit on ollu mielessä jo kauan mutta en ole ikinä kausia ostanut. Nyt tulee varmasti katsottua tätäkin. Alusta asti. Ja tänään voisi samantien testata palvelua katsomalla IronSky leffan, joka on jopa suht uusi, mutta taitaa olla niitä harvoja.

Jos valikoima vaan saataisiin ajan tasalle, palvelu olisi aika huima 7.99€/kk hintaan. Vaikka ei sillä, 7,99€/kk vanhemmastakin sarja- ja elokuvavalikoimasta on kyllä hyvä diili. Hitto kun oma langaton nyt vaan vääntyisi tähän. Tukiasema yläkerrassa ja välissä betoni lattia, niin on aika 50/50...

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kubs - 18.10.2012 11:16
Vaikuttaa tähän mennessä ihan ok palvelulta. Toivottavasti uudempien nimikkeiden määrä paranee ajan kanssa.

Ja Firefly! Nyt on pakko katsoa tämäkin helmi.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Sharkie - 18.10.2012 11:17
Indeed, what the heck. En löydä PSN:stä Netflixiä mistään. What's up?

Pitäisi löytyä ihan suoraan sieltä PS3:n videovalikosta.

Juueioo. Boottailen tuon vielä ja katsotaan ilmaantuuko. Netflixin omilla sivuilla kehuttiin, että PSN:n What's New -osioon pitäisi ilmaantua kans, mut no cigar.

Näin, ei Netflixiä missään. En olisikaan halunnut katsoa leffoja olkkarissa.

Otsikko: Vs: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: JayeizH - 18.10.2012 11:19
Näin, ei Netflixiä missään. En olisikaan halunnut katsoa leffoja olkkarissa.
Testasitko päivittää PS3:sta? Minullakin se näkyi sielä kyllä suoraan, mutta vaati päivityksen samantien.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Sharkie - 18.10.2012 11:23
Näin, ei Netflixiä missään. En olisikaan halunnut katsoa leffoja olkkarissa.
Testasitko päivittää PS3:sta? Minullakin se näkyi sielä kyllä suoraan, mutta vaati päivityksen samantien.

Joo kuulemma tuorein käyttispäivitys alla. PSN kyllä päivittyi uuteen lookiin. En oikein ymmärrä mistä tämä voi kiikastaa, jos kaikilla muilla on ilmaantunut valikkoon automaattisesti.

Otsikko: Vs: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kubs - 18.10.2012 11:26

Onko ihan suomitunnarit käytössä, ettei jenkki/ japanin?

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: despo - 18.10.2012 11:47
Tsekkasin valikoimaa ja näytti mielestäni erittäin hyvältä. Todella paljon kiinnostavia leffoja, mitä voisi tsekata. Osa tietysti vanhempia, mutta kun ei ole tullut katottua niin nyt voisi viimein jaksaa kun tarvitsee vain painaa nappia  :)

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Sharkie - 18.10.2012 12:07
Näin, ei Netflixiä missään. En olisikaan halunnut katsoa leffoja olkkarissa.
Testasitko päivittää PS3:sta? Minullakin se näkyi sielä kyllä suoraan, mutta vaati päivityksen samantien.

Joo kuulemma tuorein käyttispäivitys alla. PSN kyllä päivittyi uuteen lookiin. En oikein ymmärrä mistä tämä voi kiikastaa, jos kaikilla muilla on ilmaantunut valikkoon automaattisesti.

Onko ihan suomitunnarit käytössä, ettei jenkki/ japanin?

Suomipa hyvinkin.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Dr. Scientist - 18.10.2012 12:08
Miten tuon Spotify -edun saa käyttöön?

Edit: Löyty: http://netflix.fi/spotify
Miten ton edun saa käyttöön kun tuolla lukee vaan että Spotify-käyttäjille ilmainen vuoden loppuun? Pitääkö olla ensin kirjautuneena sisään? En ole ite vielä rekisteröitynyt. Ja pitääkö olla Spotify Premium että tuon edun saa käyttöön?

E: Joo selvis. Harmi että Netflixiin ei pysty rekisteröityä ilman luottokorttia...multa ei sellaista tietenkään löydy :(

Otsikko: Vs: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kubs - 18.10.2012 12:16
Miten tuon Spotify -edun saa käyttöön?

Edit: Löyty: http://netflix.fi/spotify
Miten ton edun saa käyttöön kun tuolla lukee vaan että Spotify-käyttäjille ilmainen vuoden loppuun? Pitääkö olla ensin kirjautuneena sisään? En ole ite vielä rekisteröitynyt. Ja pitääkö olla Spotify Premium että tuon edun saa käyttöön?

Pitäs tulla ihan automaattisesti. Jotkut sanoneet, että ei tarvi olla edes spotify käyttäjä. Mutta samaa s-postia jos käyttää kuin spotifyssä, niin pitäisi kyllä toimia.

Breaking Badissa sensuroitu ainakin ekassa jaksossa joitain kohtia.

E: Ilmeisesti ei ole originaali versio jaksosta vaan jonkinlainen leikattu versio.

E2: Vissiin Walking Deadistakin joku leikelty versio.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kabanossi - 18.10.2012 12:22
Sain tuon Spotify-edun käyttöön näin jälkikäteenkin. Ei ainakaan vielä päivittynyt tuonne omiin tietoihin mutta chatin asiakaspalvelijan mukaan seuraava maksu lähtee tililtä vasta tammikuussa. Mä vieläpä peruutin mun Spotify-tilin alkuviikosta. Tili on kuitenkin voimassa kuun loppuun, saa nähdä saanko pitää tuon ilmaisen Netflixin siitä huolimatta.

Edit: Jaa no tuollainen pamahti äsken mailiin.

(https://www.pelaajalauta.fi/files/103/Random/N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202012-10-18%20kohteessa%2012.24.19.png)

Otsikko: Vs: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: kep - 18.10.2012 12:28
Breaking Badissa sensuroitu ainakin ekassa jaksossa rinnat, toivottavasti ei tällainen jenkki hyssyttely päde kaikissa ohjelmissa.
:rollaus:

Kotimaisilla kanavilla tuntuu olevan kovin hatara käsitys siitä, mikä Netflix oikeastaan edes on.
Tuo Maikkarin quote on ihan patentoitua Kujalla Olemista, mutta Ylen on ihan relevantti. Aivan varmasti Netflix on ollut Yleen yhteydessä mahdollisuudesta saada heidän ohjelmia striimattavaksi Netflixiin, ja ymmärrettävästi eivät halua antaa, koska ovat satsanneet todella paljon Areenan kehittämiseen.

Jos ja kun Netflix lyö läpi Suomessa, ensimmäisiä kaatujia tulevat olemaan Makuunit ja FilmTownit, koska pitävät vielä yllä paikoitellen mammuttimaisia kivijalkakauppoja, mitkä ovat nykyään oikeastaan vain irtokarkkimyymälöitä. Kyllä suomalaisten kanavien ohjelmatkin tuonne vielä jossain vaiheessa tiensä löytävät, todennäköisimmin niin, että jaksot tulevat Netflixiin esim. viikon viiveellä.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: despo - 18.10.2012 13:39
Saisivat tehdä tuen Chromelle, koska sillä katsominen ei nyt oikein näytä luonnistuvan. Katselin Breaking Badia ja pätki niin perkeleesti. Safarilla näyttää toimivan paljon paremmin.

Otsikko: Vs: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kabanossi - 18.10.2012 14:02
Saisivat tehdä tuen Chromelle, koska sillä katsominen ei nyt oikein näytä luonnistuvan. Katselin Breaking Badia ja pätki niin perkeleesti. Safarilla näyttää toimivan paljon paremmin.

Joo. Mulla tuli Chromella ihan ilmoitus, ettei selainta tueta virallisesti. Toisaalta ihan sama, en ole muutenkaan koneella katsomassa mitään.

E: Katselin Walking Deadin ekan jakson kokonaan ja oikein hyvin toimi. Ei pätkimistä eikä kuvanlaatu vaihdellut toiston aikana. Me likes!  :)

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Ephram - 18.10.2012 14:05
Mullakin tuli 3.1 asti ilmaista katseluaikaa vaikka löytyy vain maksuton Spotify-tili. Onnistui myös helposti OP:n Visa Electronilla, eli ei tarvitse oikeata Visaa tilin luomiseen.

Selailen tota valikoimaa ja tuntuu ihan käsittämättömältä että noi kaikki on katsottavissa ja vaan klikkauksen päässä, tabletilla, kännyllä tai telkusta... Olo on kuin kuuluisalla lapsella karkkikaupassa!  Ja tuolla on helkkaristi tavaraa jotka haluan nähdä.

Oooämgii Roswell löytyy myös!!!  ;D

Tää kaikki periaatteessa YHDEN makuuni-keikan hinnalla. Pää meinaa hajota tästä mahtavuudesta.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: despo - 18.10.2012 15:06
Saako noita leffoja laitettua johonkin katselujonoon jostain? Että voisi sitten myöhemmin tsekata, että mitä mä nyt halusinkaan katsoa jos ei muuten muista  ;D

Otsikko: Vs: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kabanossi - 18.10.2012 16:17
Saako noita leffoja laitettua johonkin katselujonoon jostain? Että voisi sitten myöhemmin tsekata, että mitä mä nyt halusinkaan katsoa jos ei muuten muista  ;D

Joku kyseli samaa Twitterissä ja vastaus oli, että ei saa mutta työn alla on.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: tetsuo - 18.10.2012 16:25
Kerkesin laittaa jo tuon kuukauden katseluajan pleikkarin kautta. Sen jälkeen kokeilin vasta sitä Spotify Premium tarjousta, eikä sitä näkynyt tilitiedoissa. Pienen chattituokion jälkeen sain 3kk ilmasta katseluaikaa tuon 1 kk:n päälle. Loistavaa ja nopeaa asiakaspalvelua. Kunhan tarjontaa riittää niin tulee kyllä käytettyä, alku vaikuttaa erittäin lupaavalta.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Ephram - 18.10.2012 17:04
Nyt pääsin testailemaan AppleTV:llä ja palvelu toimii niin hyvin kuin odottaa saattaa. Parin sekunnin puskurointi ja HD-matsku lähtee pyörimään. Selaaminenkin on erittäin näppärää, varsinkin jos käyttää iPadia tai iPhonea kaukosäätimenä.

24 näyttää löytyvän teräväpiirtona 1. kaudesta asti. i'm in lööv.

Toi katselujono ois kyllä kätevä ja toivottavasti tulis jo tän loppuvuoden aikana.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Scarf - 18.10.2012 17:20
Aika perus, kortti menee vanhaks ens kuussa enkä sen takia voi rekisteröityä, koska voimassaoloajan pitäis ulottua yli kuukauden päähän rekisteröintipäivästä. Nice.

Katotaan vaan, niin toi Spotify-tarjous ehtii häviämään marraskuuhun mennessä.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: MasterTK - 18.10.2012 17:28
Tuli itsekin testattua. Ei mitään ongelmia toimivuuden kanssa ja kaikki leffat toimii ilman nykimistä wlaninkin yli. Vaikka valikoima on vielä suppea, niin jo nykyisessä listassa on monta elokuvaa, jotka katson oikein mielelläni.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 18.10.2012 17:32
Ihan pätevältä vaikuttaa Netflix. Tulee varmaankin hommattua jäsenyys. Ainoa mikä nyt harmittaa on, että monet sarjat tulevat aika jälkijunassa, esim Dexteristä puuttuu muutama kausi jne.

Sensurointi on kyllä perseestä, mutta taitaa olla aika sarja/julkaisija kohtainen. Spartacus kerran löytyy sensuroimattomana ja Dexterissäkään ei vaikuttanut olevan mitään peitetty.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 18.10.2012 17:44
Saisivat tehdä tuen Chromelle, koska sillä katsominen ei nyt oikein näytä luonnistuvan. Katselin Breaking Badia ja pätki niin perkeleesti. Safarilla näyttää toimivan paljon paremmin.

Toimi ainakin mun Chromella ihan normaalisti. En tiedä onko sitten Windowsin ja MAC OS:n versioissa eroja.

Otsikko: Vs: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: kep - 18.10.2012 18:05
Toimi ainakin mun Chromella ihan normaalisti. En tiedä onko sitten Windowsin ja MAC OS:n versioissa eroja.
Sama.

Aika perus, kortti menee vanhaks ens kuussa enkä sen takia voi rekisteröityä, koska voimassaoloajan pitäis ulottua yli kuukauden päähän rekisteröintipäivästä. Nice.

Katotaan vaan, niin toi Spotify-tarjous ehtii häviämään marraskuuhun mennessä.

Netflixissä voit katsoa TV-ohjelmia ja elokuvia netin kautta milloin ja missä tahansa vain 7,99 eurolla kuussa. Ystävämme Netflixissä tarjoavat Spotify-käyttäjille nyt hienon edun - rekisteröidy tänään ja käytä Netflixiä ILMAISEKSI vuoden 2012 loppuun.

Hyödynnä tarjous rekisteröitymällä 24. lokakuuta mennessä.

Liity osoitteessa netflix.fi/spotify

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Dr. Scientist - 18.10.2012 18:17
Onnistui myös helposti OP:n Visa Electronilla, eli ei tarvitse oikeata Visaa tilin luomiseen.

Waaatt!?? Pistitkö ihan perus korttitiedot siihe vaikka kysyttiin oikeata Visaa? Mulla ei nimittäin hyväksynyt Electronin korttinumeroa. Pystyykö sieltä jostain valitsemaan Electronin erikseen vaihtoehdoksi tai jotain?

Otsikko: Vs: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kabanossi - 18.10.2012 18:53
Waaatt!?? Pistitkö ihan perus korttitiedot siihe vaikka kysyttiin oikeata Visaa? Mulla ei nimittäin hyväksynyt Electronin korttinumeroa. Pystyykö sieltä jostain valitsemaan Electronin erikseen vaihtoehdoksi tai jotain?

Ei pysty mutta mullakin toimi OP:n Electron. Ja on aina toiminut ties missä palveluissa vaikka Electronille ei ole luvattu toimivuutta.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: despo - 18.10.2012 18:55
Onnistui myös helposti OP:n Visa Electronilla, eli ei tarvitse oikeata Visaa tilin luomiseen.

Waaatt!?? Pistitkö ihan perus korttitiedot siihe vaikka kysyttiin oikeata Visaa? Mulla ei nimittäin hyväksynyt Electronin korttinumeroa. Pystyykö sieltä jostain valitsemaan Electronin erikseen vaihtoehdoksi tai jotain?

Voi olla tyhmä kysymys, mutta kai sä laitoit ne numerot varmasti yhteen?

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Dr. Scientist - 18.10.2012 18:59
Joo laitoin, mutta siihen tulee vain ilmoitus "Käyttämässäsi kortissa ilmeni ongelma. Käytä toista korttia." Enpä tiedä mistä toi vois johtua. Nordean Electron käytössä. Onkohan mahdollista että mulla on jotain estoja?

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: despo - 18.10.2012 19:06
Mahdolliset estot pitäisi ilmetä verkkopankissa, mutta jos sä olet sillä kortilla ennenkin ostellut netissä niin sitten ei pitäisi varmaan olla mitään päällä.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Dr. Scientist - 18.10.2012 19:18
Äh, ei kyllä mitään hajua mistä tuo sitten johtuu. Muistan kyllä että ois aikaisemmin ollut vaikeuksia rekisteröityä myös joihinkin brittiverkkokauppoihin. Ehkä mulla on vaan viallinen kortti tai jotain... Kai sitä pitää sitten jonku perheenjäsenen korttia lainata tähän.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: JayeizH - 18.10.2012 19:47
Nyt tuli jo about 10min testattua. Aika toimivalta tuntuu. Ja kaistakin riittää! \o/ Tosin 5.1 äänillä kuuluu jotain ihme ratinaa/suhinaa äänen taustalla. 2.0 raidalla tätä ei ole. En kyllä testannut kuin yhtä kohdetta, joten vika voi olla tietty tässäkin. Aluksi ehdin jo kauhistua kun kuva oli älytöntä sahalaitaa, mutta se sileni alle 10 sekunnissa. Mutta varsin jees kyllä tuntuu olevan. Jos tarjon vaan saataisiin ajankohtaisemmaksi, tämä olisi pakko hankinta. Nyt, täytyy melkein katsoa sitten kuukauden päästä peruuko tilauksen vai jatkaako sitä.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: migge - 18.10.2012 20:01
Jos HBO:n laitetuki on samaa tasoa ja Netflixin tarjonta paranee, niin molemmat tilaan kyllä. Siinä vaiheessa voisi melkein jo ottaa telkkariantennin pois seinästä.

Kesällä tuli todettua kuinka paskaa Canal plussan tapaiset leffakanavapaketit taas olikaan. Sarjojen ja leffojen broadcastaaminen on vain niin epäkäytännöllistä kuin voi olla.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Sharkie - 18.10.2012 21:06
Äh, ei kyllä mitään hajua mistä tuo sitten johtuu. Muistan kyllä että ois aikaisemmin ollut vaikeuksia rekisteröityä myös joihinkin brittiverkkokauppoihin. Ehkä mulla on vaan viallinen kortti tai jotain... Kai sitä pitää sitten jonku perheenjäsenen korttia lainata tähän.

Electron voi tosiaan olla arvaamaton, mutta noin pääasiassa se kyllä toimii aina kun normi-Visa tai MC. Itselläkin failasi Netflixillä MasterCardin debit-puoli samalla virheilmoituksella. Kun yritin uudestaan, muuttui ilmoitus kertomaan, ettei kortilla ollut tarpeeksi rahaa(se siis tarvitsee senkin varmuuden, vaikkei kortilta ennen tammikuuta olla mitään veloittamassakaan). Vedin siis credit-puolelle.

Mut niin, se voi olla yksi syy, jos tilillä on vähän rahaa. Tai sit Electron vaan failaa.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 18.10.2012 22:01
Kuka tekee Netflix suositukset -ketjun?

Tuossa kun vähän aikaa katselin paria sarjaa ja leffaa, niin huomasi että tekstityksen taso ei ole päätä huimaava. Aika pahoja käännösvirheitä tulee vastaan. Onneksi tekstit saa kuitenkin pois.

Edit: Olen ihan varma, että vielä päivällä olisi löytynyt The Officen brittiversio tarjonnasta, mutta nyt en enää löydä sitä. Outoa.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Noppa - 18.10.2012 22:14
Aika kivalta tuo Netflix vaikuttaa. Clerks ja Iron Sky tuli katsottua, hyvin pyörivät. Tekstityksissä ei valittamista, en mitään järisyttäviä virheitä spotannut. Toivottavasti tuo katalogi laajenee pian, vaikka löytyy tuolta jo nyt mukavasti kamaa.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Scarf - 18.10.2012 22:17
Ilmeisesti DivX Finlandista pöllitty osa noista tekstityksistä.

(http://i.imgur.com/XUAbG.jpg)

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Bill Duke - 18.10.2012 23:14
Saako tuolla PS3:n ohjelmalla selattua esim. genrekohtaisesti, vaikka kaikki kauhut tai scifit mitä löytyy koko valikoimasta? Näyttää vain 75 leffaa joka kategoriassa. Vai onko siinä kaikki? Pääseekö siitä perustilasta johonkin lisävalikkoon jossa tuo selailu olisi mahdollista?

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kabanossi - 19.10.2012 01:54
Saako tuolla PS3:n ohjelmalla selattua esim. genrekohtaisesti, vaikka kaikki kauhut tai scifit mitä löytyy koko valikoimasta? Näyttää vain 75 leffaa joka kategoriassa. Vai onko siinä kaikki? Pääseekö siitä perustilasta johonkin lisävalikkoon jossa tuo selailu olisi mahdollista?

Ei kai. Haulla pitää etsiä. Olisi kyllä kiva jos saisi jonkun listan kaikesta saatavilla olevasta kamasta. No onneksi nuo tuntuvat vaihtelevan tuossa etusivulla ja katsottujen leffojen arvosteleminenkin taitaa vaikuttaa siihen mitä sulle ehdotetaan.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Bill Duke - 19.10.2012 07:22
Juu, yritinkin vähän kaikenlaista, eikä mitään tapahtunut. Vähän olisi parannettavaa kyllä tuossa käytettävyydessä, mutta yllättävänkin "hyvä" valikoima. Odotin kuitenkin vielä vähän huonompaa.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Ephram - 19.10.2012 07:29
Katselin eilen 24:n ensimmäisen kauden neljä ensimmäistä jaksoa ja tuon neljännen jakson puolivälissä tapahtui hassu juttu. Pysähtyi puskuroimaan vähäksi aikaa ja sen jälkeen tiputti laadun teräväpiirrosta tavalliseksi. Muutos oli erittäin huomattava.

Jakson jälkeen mikään yrittämäni leffa/jakso ei käynnistynyt enää teräväpiirtona ja alun lataaminenkin kesti nyt yli kymmenen sekuntia, ei enää paria sekuntia. Sama homma kaikilla laitteilla: AppleTV:llä, iMacilla, iPhonella, iPadilla, jääkaapilla.

Olikohan servereillä vaan kuormitusta? Mun yhteydestä tuskin johtui, jos kolme ekaa jaksoa kakkosnelosta pyöri teräväpiirtolaadulla kertaakaan puskuroimatta.

Nyt koitin tänä aamuna ja tilanne oli normalisoitunut ja kaikki matsku lähti sekunnissa, parissa pyörimään HD:nä.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 19.10.2012 07:33
Tuo DivxFinland selittääkin tekstitysten paskan laadun. Olishan se pitänyt arvata.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Ephram - 19.10.2012 09:14
Luin, että AppleTV:llä ja PS3:lla Netflix pyörittää HD:t 1080p:nä jos kaista riittää, mutta XBox olis rajoitettu vain 720p-laatuun. Onkohan tällä mitään todellisuuspohjaa?

http://www.eurogamer.net/articles/digitalfoundry-what-went-wrong-with-the-360-dash

Toi on tammikuulta ja liittynee asiaan, mutta onkohan enää validi?

Otsikko: Vs: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Lanttu - 19.10.2012 10:20
Joo laitoin, mutta siihen tulee vain ilmoitus "Käyttämässäsi kortissa ilmeni ongelma. Käytä toista korttia." Enpä tiedä mistä toi vois johtua. Nordean Electron käytössä. Onkohan mahdollista että mulla on jotain estoja?

Itsellä on Nordean Electron ainakin toiminut kaikkialla poikkeuksetta, niin myös Netflixissä. Kai näppäilit kaiken varmasti oikein, ja nettipankista on verkkomaksut hyväksytty?

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: migge - 19.10.2012 11:36
Luin, että AppleTV:llä ja PS3:lla Netflix pyörittää HD:t 1080p:nä jos kaista riittää, mutta XBox olis rajoitettu vain 720p-laatuun. Onkohan tällä mitään todellisuuspohjaa?

http://www.eurogamer.net/articles/digitalfoundry-what-went-wrong-with-the-360-dash

Toi on tammikuulta ja liittynee asiaan, mutta onkohan enää validi?
Ilmeisesti asia on näin, kuten Digitodaykin listaa: http://www.digitoday.fi/viihde/2012/10/18/naita-16-asiaa-et-tiennyt-netflixista/201240166/66

Mut eihän tän sua pitäs liikuttaa mihinkään suuntaan? :)

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Ephram - 19.10.2012 11:37
Lueskelin MuroBBS:n Netflix-ketjua ja sielläkin oli eilen illalla monella yhteydet alkaneet hidastua ja kuvanlaatu huononi. Ongelma jäljitettiin nopeasti Welhoon/DNA:han. Kaikilla ongelmia kokeneilla oli tuo liittymä. Ei kuulemma auttanut vaikka oli 200 megaiset tulilla.

Toivottavasti ei toistuisi eikä olisi varsinkaan jokailtainen juttu. Silloinhan sitä leffoja/sarjoja ehtii aina parhaiten katsella. Tänä aamuna tosiaan ennen töihin lähtöä nopeasti testatessani kaikki oli OK.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 19.10.2012 14:41
Näköjään kun menee Netflixiin proxyn kautta, voi sisältö vaihtua. Töissä kulkee liikenne Ruotsin kautta, joten Netflixissäkin oli paljon ruotsalaisia leffoja. Pitää kotona testata toimiiko tämä myös jenkkiproxyllä.

E: Aa, tossa Digitodayn jutussa olikin jo tuosta.

E2: Hide My Ass VPN + Netflix on ihan hyvä combo.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Dr. Scientist - 19.10.2012 18:57
Mitäs vittua muuten. Dexteriä oli vielä eilen aamulla vai olikos se toissapäivänä neljä kautta mutta nyt löytyy enää 3. WTF! Onko joku muu huomannut saman ja oisko mitään hajua mistä johtuu?

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 19.10.2012 21:36
Mitäs vittua muuten. Dexteriä oli vielä eilen aamulla vai olikos se toissapäivänä neljä kautta mutta nyt löytyy enää 3. WTF! Onko joku muu huomannut saman ja oisko mitään hajua mistä johtuu?
Jep 4 kautta oli aluksi. Lisäksti tuo UK Office katosi palvelusta aika nopsaan. Nyt ovat poistaneet noita DivXFinlandin tekstejä sisältäviä sarjoja/leffoja.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kubs - 19.10.2012 23:51
Taitaa saada sisällön tuottaja Netflixiltä vähän palautetta. Toisaalta ilmaista julkisuutta on tullut roimasti. :-)

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: despo - 20.10.2012 00:07
Näkyi tulleen tänään uutta materiaalia jonkun verran. Ihan hyvä, että päivittelevät ahkeraan.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: migge - 15.12.2012 14:40
Sain HBO Nordic kutsun, mutta taitaa jäädä ainakin toistaiseksi väliin. Syynä konsoliapplikaation puute, SD -stream PC:llä, puuttuvat sarjat sekä järjetön 12 kuukauden määräaikainen minimisoppari. Voucheri on voimassa 31.1.2013 asti - HBO Nordicilla siihen asti aikaa korjata tilanne.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Wasara - 19.12.2012 01:15
Kannattaa muistaa, että vaikka kuluttaja-asiamies pureskelisi HBO:lle uuden peräreijän tuosta 12kk-pakkokytkystä ja sopimustekninen perseily ottaisi takapakkia, toinen käyttöehtolabyrinttiin piilotettu maalaisjärjen riemuvoitto voi hyvinkin jäädä voimaan: diilin allekirjoittanut asiakas antaa HBO:lle täydet oikeudet jakaa/jälleenmyydä tämän yhteystietoja suoramarkkinointiin sen enempää lupia kyselemättä, ja ko. oikeuden evätäkseen asiakkaan on oltava kirjeitse yhteydessä Ruotsin konttoriin. I shit ye not.

(http://www.nesretro.com/yabbfiles/Attachments/disappoint.jpg)

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: JayeizH - 07.01.2013 11:41
Kovaa tasitelu jenkkeistä: HBO osti yksin oikeudet Universalin elokuviin 2022 asti (http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/hbo+ja+netflix+taistelevat+yksinoikeuksilla++kuluttaja+on+haviaja/a868394).

Aika huima sopimus. Varsinkin kun ajatellaan hintaa: "Nyt solmitun Yhdysvaltain sopimuksen arvoksi arvioidaan noin 10–12 prosenttia elokuvien lipunmyynnin arvosta – jopa 200 miljoonaa dollaria eli yli 153 miljoonaa euroa per elokuva." Onko tuossa virhe. Luku tuntuu jotenkin käsittämättömältä. Ja sopimus koskee ilmeisesti vain Jenkki jakelua. Joten sinänsä ei tänne todennäköisesti vaikuta.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: migge - 06.02.2013 09:56
Piti siihen HBO:hon tarttua kun lupauksia konsoliapplikaatiosta ja HD -kuvasta on jo heitelty. Ja tuli samalla käytettyä hyväksi tuo 1kk alennuskoodi.

HBO:n lisäksi mulla on testikäytössä Viaplay, jonka lähinnä änärin takia tilasin. Muutaman leffan olen tuoltakin ehtinyt katsoa. Täytyy sanoa että HBO:hon ja etenkin Viaplayhyn verrattuna on Netflix käyttökokemukseltaan ja teknisesti ylivertainen palvelu. Viaplay listaa idioottimaisesti erikseen HD- ja SD -versiot leffoista ja usein sen HD -version joutuu erikseen hakemaan, kun sitä ei ole listattuna etusivuilla. Viaplayn kuva myös mössöytyy usein, ilmeisesti heikon bufferoinnin johdosta. Netflixissä mulla on katsonnassa Super HD -tasoinen House of Cards, joka näyttää kyllä huikealta verrattuna Viaplayn 'HD' -tasoon. Toki Viaplaylla on tarjolla muutamia uusia julkaisuja, joita ei Netflixistä löydy, kuten Avengers. Niin, ja jostain syystä Viaplay vaatii pleikkarilla PS+ -tilauksen...

HBO:n palvelun vahvuus on sen tarjonnassa. Loistavia sarjoja (ja muutamia elokuvia) on niin paljon ettei oikein tiedä mistä sitä aloittaisi. Harmittavasti sarjojen seuraaminen ei ole ihan niin näppärää kuin mitä se on Netflixissä. Jakson loputtua joutuu seuraavan valitsemaan manuaalisesti. Kuvanlaatu SD -tasosta huolimatta on ihan hyvä - tärkeintä että kuva pysyy sulavana ja tasalaatuisena. Täytyy vain toivoa että saavat sen konsoliapin pikaisesti julkaistua, kun ei PC:llä ole mitenkään mielekästä näitä katsoa.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: JayeizH - 31.07.2014 08:46
On mennyt ohi kokonaan sellainen että ViaPlay toimii PS3:lla nykyään ilman PS+ jäsenyyttä. Koska tälläinen on tullut? Mistään en muista lukeneeni tälläistä. Ennenhän se vaati sen PS+ jäsenyyden. X360:stä en testannut, mutta saitilla ei ainakaan mitään Gold jäsenyydestä puhuttu.

Otin samantien tilauksen, kun on ensimmäinen kuukausi vielä ilmainen. Ja toimi kyllä yllättävän hyvin. Castle sarjaa katsoin ja tuntui että toimii paremmin kuin Netflix. Jostain syystä Netflixin resolaskee nykyään todella helposti aivan onnettomaksi. Olen epäillyt että voi johtua siitäkin kun PS3 on langattomalla yhteydellä yhdistetty modeemiin, mutta Castle ei puuroutunut kertaankaan ViaPlayllä. Yllättävää.

ViaPlayn käyttöliittymä on kyllä aivan perseestä. Hidas, sekava, haku on perseestä (en keksinyt kuinka haetaan tietyn näyttelijän elokuvia/sarjoja), en saanut jakson etenemiskohtaa näkyviin ilman että sen pausetti kokonaan,... nämä tuli vastaan ensimmäisen tunnin käytön aikana. Mielenkiinnolla odotan mitä vikoja löytyy kun testailee enemmän.

Sehän tuossa on hyvä että elokuvat on uudempia kuin esim. Netflixissä. Vaikka Netflixkin on tämän osalta petrannut hiukan. Mutta saa nyt nähdä kuinka homma toimii ja katsotavaa löytyy. Eihän tuo kallis ole, 7.95€ kuukaudessa, muistaakseni. Varmaan sen verran tulee ainakin tilattua että saa Castlen kaikki jaksot katsottua. Tällä hetkellä 5 kautta ja 7 taitaa olla yhteensä tehty. Joten voi siihen pari kuukautta mennä. Jos nyt ei tosissaan innostu.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 31.07.2014 08:56
On mennyt ohi kokonaan sellainen että ViaPlay toimii PS3:lla nykyään ilman PS+ jäsenyyttä. Koska tälläinen on tullut? Mistään en muista lukeneeni tälläistä. Ennenhän se vaati sen PS+ jäsenyyden. X360:stä en testannut, mutta saitilla ei ainakaan mitään Gold jäsenyydestä puhuttu.
Tietääkseni mikään PS:n 3rd party palvelu ei ole vaatinut PS+ jäsenyyttä. Xboxilla oli aikaisemmin, että Netflix ym. toimi vain Goldin kanssa.

Otsikko: Vs: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Kubs - 31.07.2014 08:58
On mennyt ohi kokonaan sellainen että ViaPlay toimii PS3:lla nykyään ilman PS+ jäsenyyttä. Koska tälläinen on tullut? Mistään en muista lukeneeni tälläistä. Ennenhän se vaati sen PS+ jäsenyyden. X360:stä en testannut, mutta saitilla ei ainakaan mitään Gold jäsenyydestä puhuttu.
Tietääkseni mikään PS:n 3rd party palvelu ei ole vaatinut PS+ jäsenyyttä. Xboxilla oli aikaisemmin, että Netflix ym. toimi vain Goldin kanssa.

Kyllä Viaplay vaati plus jäsenyyden jossakin vaiheessa. Oli siitä joku pikku uutinen, että vaatimus poistui.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 31.07.2014 09:17
Kyllä Viaplay vaati plus jäsenyyden jossakin vaiheessa. Oli siitä joku pikku uutinen, että vaatimus poistui.

Aa ok, se on mennyt sitten ihan ohi. Aina oli vain uutisia, että kuinka MS laittaa Liven taakse kaikki ja Sonyllä kaikki toimii ilman.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: migge - 31.07.2014 10:12
Jostain syystä Netflixin resolaskee nykyään todella helposti aivan onnettomaksi. Olen epäillyt että voi johtua siitäkin kun PS3 on langattomalla yhteydellä yhdistetty modeemiin, mutta Castle ei puuroutunut kertaankaan ViaPlayllä. Yllättävää.
Mulla on Netflixin suomijulkaisusta lähtien toiminut täydellisesti 1080 -resolla, ja aina tietenkin WLAN:lla kiinni. Käytössä on ollu kaikkien konsolien apit sekä nyt telkkarin oma appi.

Itse testasin tuossa XB360:llä Headwebin, joka toimii elokuvavuokraamona. American Hustle (HD) tuli vuokrattua vitosella ja toimi kyllä täysin moitteetta. Ensimmäinen puoli minuuttia oli tosin puuroista kuvaa. Jossain vaiheessa vois laittaa vaikka HBO Nordicin jäähylle ja vaan vuokrailla uusia leffoja tuolta. HBO Nordicin xbox -sovellus onkin sitten jo aivan paska. Kuvanlaatu on ok, mutta sovellus kaatuilee ja tekstitysten kanssa saa joka kerta säätää. Tosin eipä tuo sovellusversiokaan mitään herkkua ole.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: MasterTK - 31.07.2014 11:00
Netflix on kyllä siitä hyvä, että se vaan toimii. Ei varmaan kertaakaan ole ollut mitään ongelmia sen kanssa. Tuota HBO Nordicia olen käyttänyt myös viime aikoina ja se taas ei toimi oikein millään laitteella kunnolla. Kaatuilee, bugaa, paskat navigaatiot ja sarjojen katsominen muutenkin ihan suolesta Netflixiin verrattuna.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: zoukka - 31.07.2014 11:44
HBO Nordic HD streami myös pätki kokoajan. Huomasi panoroinnissa eniten, en kyllä voisi maksaa palvelusta tässä muodossa.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: JayeizH - 31.07.2014 15:24
Itse testasin tuossa XB360:llä Headwebin, joka toimii elokuvavuokraamona. American Hustle (HD) tuli vuokrattua vitosella ja toimi kyllä täysin moitteetta. Ensimmäinen puoli minuuttia oli tosin puuroista kuvaa. Jossain vaiheessa vois laittaa vaikka HBO Nordicin jäähylle ja vaan vuokrailla uusia leffoja tuolta. HBO Nordicin xbox -sovellus onkin sitten jo aivan paska. Kuvanlaatu on ok, mutta sovellus kaatuilee ja tekstitysten kanssa saa joka kerta säätää. Tosin eipä tuo sovellusversiokaan mitään herkkua ole.
X360:llä on ilmeisesti oma appi tälle? Vaatiiko Live Gold jäsenyyden? Kerran testasin katsoa PS3:n selaimella yhden trailerin Headwebillä kun saitti ihan väitti että näin tukee PS3:a. Aivan karmeeta kuraa. En testannu toista kertaa.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: JayeizH - 01.08.2014 19:53
No niin...Viaplayn tosiaan otin kun sai PS3:lla ilman PS+ jäsenyyttä. Suurin houkutus oli Castle -sarja. Muutaman jakson olin nähnyt aikaisemmin ja pidin. Olen metsästänyt BD -julkaisua näistä aina joskus mutta kun niitä ei ole. Viaplay PS3:ssa ja Castle oli siis helvetin mukava yllätys. Tämä tapahtui toissa päivänä. Nyt kahden päivän jälkeen, Castlea ei enää löydy Viaplaystä. Ei voi sanoa muuta kuin voi vittu. Nakertaa ihan mukavasti.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Sharkie - 02.08.2014 00:35
Korkkasin kans nyt tuon HBO:n kahden viikon testijakson. Sunnuntaina starttaa sopivasti parin viikon työreissu, niin on tästä viihdettä iltoihin tien päällä. Pääsyy oli tosiaan True Detective, mutta päädyinkin kastamaan palvelun Newsroomilla, joka on kans kiinnostanut pitkään. Vaikuttaa helvetin hyvältä.

Leiska on kyllä monin tavoin aika kamala. Nyt vasta tajuaa, miten hyvin Netflix oikeasti toimii. HBO ei vaikuta esimerkiksi pitävän kirjaa siitä, missä jaksossa oltiin menossa (paitsi katseluhistoriassa, joka on yksi lista asetusten puolella) ja jostain syystä katselulistallekin voi laittaa vain irtojaksoja. Ei tällä saa millään kunnon rytmiä katsomiseen aikaiseksi.

Kummallisesti kaikki jaksot ovat lisäksi tähän mennessä alkaneet ei-HD:na. Pitää sitten erikseen klikata parempi kuvanlaatu päälle, eikä esimerkiksi tosi laihoista asetuksista löydy mitään apuja tähän(kään). Toisto tuntuisi kuitenkin toimivan pääosin hyvin, vaikka heti eka jakso skippasi kesken kaiken pari minuuttia, mikä oli hämmentävää ja pakotti kelaamaan.

Sarjavalikoima onkin sitten tiivis mutta timanttinen. Tämän parissa viihtyisi huomattavasti 14 päivää pidempäänkin, mutta en kans viitsi maksaa näin torstosta palvelusta, vaikka sisältö hotsittaisikin. Tuuttaan nyt niin paljon kuin kerkeän ja palaan sitten ainakin toistaiseksi sujuvaan 'flix-maailmaan.

(Odottelemaan uusia jaksoja puoleen tusinaan sarjaan. :lol:)

EDIT. Lisäksi HBO:n mobiilisovelluksesta en löydä HD-toistomahdollisuutta ollenkaan. Joko olen sokea tai sit ne vetää erittäin hyvin.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: migge - 02.08.2014 17:21
Itse testasin tuossa XB360:llä Headwebin, joka toimii elokuvavuokraamona. American Hustle (HD) tuli vuokrattua vitosella ja toimi kyllä täysin moitteetta. Ensimmäinen puoli minuuttia oli tosin puuroista kuvaa. Jossain vaiheessa vois laittaa vaikka HBO Nordicin jäähylle ja vaan vuokrailla uusia leffoja tuolta. HBO Nordicin xbox -sovellus onkin sitten jo aivan paska. Kuvanlaatu on ok, mutta sovellus kaatuilee ja tekstitysten kanssa saa joka kerta säätää. Tosin eipä tuo sovellusversiokaan mitään herkkua ole.
X360:llä on ilmeisesti oma appi tälle? Vaatiiko Live Gold jäsenyyden? Kerran testasin katsoa PS3:n selaimella yhden trailerin Headwebillä kun saitti ihan väitti että näin tukee PS3:a. Aivan karmeeta kuraa. En testannu toista kertaa.
Juu ihan natiivi applikaatio. Selainversiosta ei ole kokemusta, mutta tämä toimi tosiaan ihan ok.

Korkkasin kans nyt tuon HBO:n kahden viikon testijakson.
Eiks sullakin ole 360? Suosittelen sen omaa HBO appia.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Ephram - 06.09.2014 10:00
Meikäkin napsaisi eilen HBO Nordicin kokeiluun. Attraktiona toimi tähän pääasiassa True Detective (vaikka olisihan siellä julmetusti muutakin katsottavaa)

Jostain syystä Nordic ei ole saanut vielä Apple TV -appia toteutettua. Omenakansan vaihtoehto onkin tällä hetkellä ladata iOS-laitteeseen HBO Nordic appi ja laittaa AirPlayn kautta streami pyörimään televisioon.

Se toimii ihan hyvin. Laatu ottaa kuitenkin hittiä ja kuvasta tulee lähinnä DVD-tasoista. Silloin tällöin kuva saattaa myöskin hyytyä sekunniksi pariksi. Usein tätä ei onneksi tapahdu.

Näin kokeilun merkeissä sitä siedän, mutta kymppiä kuussa en maksa ennenkuin pääsen katsomaan HBO:ta Apple TV:llä natiivisti ja sellaisella kuvanlaadulla, jonka sen sarjat ansaitsevat. Kun tämä tapahtuu, tulee Netflix+HBO olemaan se kombo, joka kattaa sarja/leffa-viihdekentän loistavasti. Ainakin omalla kohdallani.

20.helmikuuta 2013 HBO Nordic kommentoi Facebook-sivulla:

Lainaus
neuvottelut AppleTV ja PS3 –sovelluksista ovat käynnissä

Noin 1,5 vuotta tuosta on! Saa nähdä miten kauan menee.

Otsikko: Vs: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Scarf - 02.03.2024 13:48
Onkos porukka kokeillut seedboxeja? Harmittaa, etten näitä ole aiemmin tajunnut kokeilla. Voit tykitellä torrentteja järjettömillä nopeuksilla vuokratulle serverille, josta ne voi sitten striimailla vaikka Apple TV:n kautta omalle ruudulle Infuse Pro-sovelluksella (seedboxin pitää tukea Jellyfiniä, jotta serveriltä voi striimailla), joka toimii aina kuin junan vessa eikä bufferoi ikinä.

Mitään et lataa itsellesi, joten et tarvitse edes VPN:ää latailuun. Kaikki siis pakkaamattomassa muodossa. 4K-lätytkin valuvat REMUX-muodossa serverille muutamassa minuutissa, jonka jälkeen ne näkyvät heti Infusella Apple TV:ssä. Nopeudet ovat ihan eri planeetalta kuin omalla netillä, jonka päivittäminen samoihin nopeuksiin maksaisi enemmän kuin seedboxin kuukausimaksu.

Itse otin kehutulta Ultra.cc:ltä Jellyfiniä tukevan serverin Hollannista (jossa lakia ei kiinnosta torrent-latailut pätkääkään), jossa on tilaa 3Tb hintaan 14/kk. Infuse Pro -sovellus on 10e vuodessa. Vertailukohtana 4K Netflix on 16e/kk. :lol:

Seedbox on myös täydellinen private tracker -sivustoille, joissa pitää pitää yllä tarpeeksi korkeaa seed/leech ratiota, ellei sivustolta halua saada potkua perseeseen. Seedbox on aina päällä, joten filut voi jättää rauhassa seedaamaan, etkä kuluta itse sähköä siihen, että PC on tämän takia päällä. Ei tarvi myöskään miettiä, hidastaako latailu nettiselailua tai pelailua.

Mukavana lisänä torrentteja voi pistää valumaan vaikka iPhonella, joka ei tue mitään torrent-sovelluksia. Voit ladata .torrent-latauslinkin puhelimeen ja sitten avata sen Ultra.cc:n ohjauspaneelista löytyvällä qBitTorrent-sovelluksen Web UI -käyttöliittymällä. Ei tarvitse edes nousta koneelle.

Otsikko: Re: Digitaaliset elokuvavuokraamot ja -kaupat
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 02.03.2024 16:56
Stremiota olen VPN:llä käyttänyt, mutta välillä miettinyt laittaisiko VPN:n tilalle seedboxin tai debridin. Alkaa menemään niin naurettavaksi tämä streaming-homma nykyään, että Stremio+Debrid taitaa olla se seuraava setuppi. Siinä yhdistyy valikoima ja käyttökokemus.

Edit: Otinpa Stremio + Premiumize combon käyttöön. Aika jees.