Viime aikoina ei ole ollut oikein mitään järkevää tekemistä, niin on pitänyt turvautua peleihin. Ei sillä, että pelaaminenkaan mitenkään järkevää olisi.

Castlevania Portrait of Ruinin väänsin läpi tänään. Kerran aikaisemmin olen sen pelannut, mutta päätin nyt pelata toisen kerran kun tuo uusi Vania on tulossa tämän kuun lopulla.

Peli kärsii paskasta animetyylistä ja itseään toistavista taustoista. Grafiikka on muuten ihan peruspaskaatasoa. Toimii, mutta ei säväytä. Eipä sitä kyllä DS:ltä odotetakaan. Anime art vain pistää vituttamaan liikaa, mutta ehkä se on joillekin vääräuskoisille ihana asia.



Jos joku ei vielä tiedä, peliä pelataan kahdella hahmolla. Molemmilla on omat aseensa ja erikoistaitonsa. Kahden hahmon systeemi ei kuitenkaan oikein pääse vauhtiin missään vaiheessa, sillä käytännössä Charlotella pelaaminen on turhaa. Castlevaniat ovat aina painottuneet pitkälti ruoskimiseen ja hakkaamisen, joten ämmä kirjan kanssa ei paljoa auta. Charlotte toimiikin melkein koko pelin ajan taustatukena taikoineen. Dawn of Sorrowin ja SotN:n yhden hahmon tyyli toimii jokatapauksessa paremmin.

Musiikit on paskaa.

Pelattavaa pelistä löytyy ihan kiitettävästi. Draculan linnassa riittää reilusti tutkimista, tosin tuntuu vähän että määrä on korvannut laadun. Lopetuksia on varmaankin kolme erilaista ja läpipeluun jälkeen avautuu lisämodeja. Pelin voi pelailla uudelleen läpi vaikeammalla vaikeustasolla level cappeineen tai eri hahmoilla. Pelistä kai löytyy jotain online-ominaisuuksia ja co-op, mutta näitä en ole päässyt testaamaan. Pitäisi varmaan kaivaa puhelinluettelo esiin ja alkaa etsimään kaverikoodeja.

Kyllähän tämän läpi pelaa, mutta kauaksi on pudottu Symphony of the Nightistä.

Arvosana: miinus 8