Muutama eka kausi on kuvattu 4:3 muistaakseni, jossain vaiheessa sitten siirryttiin 16:9 kuvaan. Originaalimatskuista saa yleensä muutaman sentin lisää kuvaa sivuille, mutta mitään true 16:9 kuvaa ei ole siis tiedossa ekoista kausista kuten noista kuvista näkeekin. Kuvia on leikattu ylhäältä ja alhaalta.
On myös mukavan synkkä tunnelma saatu ja tappelukohtaukset mukavan brutaaleista ja näyttävästi toteutettuja. Hyvä, ettei ole lähdetty PG12 tielle. Muutenkin enemmän sellainen rikossarja tyyppinen kuin supersankari. Tykkään.
Netflix näyttää myös Orphan Black sarjan kolmannen kauden jenkkien tahtiin. Tämä sarja oli pitkään katselulistalla ja kun vihdoin sain aloitettua katselun, tuli kaksi kautta ahmittua nopeaan tahtiin. Suosittelen.
Daredevil on sinänsä outo, että väkivaltaa javerta kyllä riittää, mutta sitten yhtään kirosanaa ei ole mahtunut mukaan. Kumma fiilis kun ensin vedetään pää irti ja luut poikki. Sen jälkeen heitetään jotain "You fricking idiot" -läppää. Kai se on sitä amerikan tyyliä (tissit, kiroilu >>>>>> veri, väkivalta)
Lennolla jenkkeihin leffat oli sensuroitu samaan tapaan. Oli ihan ok näyttää jotain tyyppiä jolla oli aivot pursunnut päästä mutta kirosanat oli sensuroitu. Saatanan palikat
Talvivaaran paskalouhos sai luvan laskea saastansa viereiseen järveen, joka kulkee Vuokatin urheilualueiden ja Sotkamon läpi pitkälle Kajaaniin. Lisäksi järvestä lähtee jokia useisiin pienempiin järviin. Lisäksi yksi Suomen suurimmista järvistä yhdistyy kans tuohon samaan Nuasjärveen. Ei vaan pysty tajuamaan, että miten perseen perseessä tällainen paska voi mennä läpi hyväksytysti. Sääliksi käy mökkiläisiä. Siinä järvessä ei paljoa enää kalastella ja uida vähään aikaan.
No ne ruotsin "persut" ovat hiukkasen kovemman linjan kavereita kuin meidän pullamössöpersut, eli en yhtään ihmettele jos mikään puolue ei halua entisten uusnatsien kanssa lähteä päivähommiin. Ei mikään puolue suomessakaan sitä tekisi.
Tuosta saa sellaisen kuvan, että mielestäsi Persujen pitäisi alkaa "koviksi jätkiksi". Lisäksi tuo SD:n uusnatsi meininki on 90% Ruotsin median paisutusta. Tietty siellä on ollut henkilöitä joilla on ollut kytköksiä uusnatseihin, mutta se ei tarkoita että puolue on uusnatsipuolue. Meilläkin olisi aika monta kommunistipuoluetta, jos näin ajatellaan.
Ei päinvastoin olen iloinen että meidän persut on oikeastaan aika vasureita ja lempeetä porukkaa. Semmonen maalaispuolue, köyhän miehen keskusta. Ei niitä kuitenkaan minnekään suomea edustamaan haluaisi.
No ne ruotsin "persut" ovat hiukkasen kovemman linjan kavereita kuin meidän pullamössöpersut, eli en yhtään ihmettele jos mikään puolue ei halua entisten uusnatsien kanssa lähteä päivähommiin. Ei mikään puolue suomessakaan sitä tekisi.
Kielien opiskelu on kuitenkin aina hyödyllistä oli se sitten ruotsia, venäjää tai indokiinaa. Sen sijaan kallista aikaa tuhlataan vielä uskonnontunneilla peruskoulussa kun sen paikalla voisi vaikka olla lisää liikuntaa tai yhteiskuntaoppia. Missä kansalaisaloitteet uskonnonopetuksen poistamisesta kouluista?
Tämä on kyllä ihan totta. Jotain elämänkatsomusoppia voisi olla, jossa käsitellään yleisesti kaikkia suuria uskontoja teologisesti. Kyllähän sitä nykyäänkin opetetaan, mutta ainakin ala-asteella keskityttiin hyvin paljon jeesus-tarinoihin, ihmeisiin ja lasten aivopesuun. Lukiossa oli sitten enemmän muista uskonnoista ja yleistä näkökulmaa.
Eiköhän meidän uusi pääministeri pidä huolta että asiat eivät tässä suhteessa ainakaan parempaan suuntaan muutu.
Kielien opiskelu on kuitenkin aina hyödyllistä oli se sitten ruotsia, venäjää tai indokiinaa. Sen sijaan kallista aikaa tuhlataan vielä uskonnontunneilla peruskoulussa kun sen paikalla voisi vaikka olla lisää liikuntaa tai yhteiskuntaoppia. Missä kansalaisaloitteet uskonnonopetuksen poistamisesta kouluista?
Onhan BB erilainen kuin Soulsit. Itse diggaan BB'ssä juuri siitä yksinkertaisemmasta otteesta ja paremmasta pelimaailmasta. Uudeelleenpeluuarvoa voi Soulseissa olla reippaasti enemmän.
Veikkaan että kaikkialla haluttaisiin olla ruotsin tasolla monessakin asiassa. Varsinkin suomen äänestysprosentti on jäätävää kamaa verrattuna sveduihin.
No persut tämän yhden kerran kunnolla hallitukseen niin sen jälkeen ei jytkyjä tarvitsekaan enää koskaan nähdä. Veikkaan yhtä paikkaa seuraavissa vaaleissa.
Tämän päivän sessio nosti pelin ehkä jo jonnekin top kolmeen kaikkien aikojen peleistä. Löysin jotenkin tieni klinikalle ja ei saatana mikä tunnelma siellä oli. Päädyin myös toiseenkin vaihtoehtoiseen salamestaan mistä edellisessä viestissäni mainitsinkin. Bossi meni alas kun vialeja oli enää nolla ja helaa enää röpöllinen.
Edellisen kerran tällaiset vibat ollu jonkun resident evil nelosen kohdalla. Aivan täydellinen peli.
Kävin juttelemassa Tykylevitsin kanssa tänään. Ainut järkevä persupoliitikko jonka olen tavannut. Voisi tehdä puolueen sisällä paljon hyvää monille kivikautisille käsityksille esimerkiksi taiteen tilasta ja rasismista.
Sekään ei auta asiaa, että tämän vuoden aikana on ilmestynyt vissiin kaksi peliä fyysisessä muodossa, Captain Toad ja Mario Party 10. Seuraava taitaa olla Splatoon toukokuun lopulla. Kokonaiset 3 peliä puolen vuoden aikana.
Kyllä siellä jo NX kehitys on täydessä höökissä. Wii U'n arkkua lasketaan jo kuoppaan.
Vanhat puolueet (ja media siinä mukana) ovat toki koko persujen olemassaolon ajan yrittäneet leimata niitä milloin populisteiksi, rasisteiksi tai muuten vaan pelleiksi (milloin aiheesta, milloin aiheetta), koska persujen veneen keikutus on suurin uhka vanhojen puolueiden vallalle.
Jaa minusta persut ovat tehneet kaiken mainitsemasi ihan ilman muiden apua. Ilman Soinin pärstää koko puolue leviäisi kuin pieru saharaan.
Pelimaailman yhtenäisyys on kyllä jumalaista tässä pelissä. Aina kun katsoo joltain kielekkeeltä tai parvekkeelta, niin näkee jossain kaukaisuudessa paikan, jonka osaa yhdistää alueeseen, jossa on aiemmin pyörinyt. Pelimaailma on mielestäni tehty jopa vielä paremmin kuin Dark Soulsissa.
Itse jään kaipaamaan alun vapautta. Dark Soulsissa pystyit heti alussa suuntaamaan katakombeihin ja siitä Tomb of Giantsiin, tämä vapaus mahdollisti saada pelin alkupäässä mm. aseen smithattua tasolle +15 ja hankkimaan Wrath of Godsin. Ja mikä parasta, näiden tavoittaminen on kaukana helposta, se on suorastaan infernaalisen vaikeata. Mutta silti sinulla on se mahdollisuus. Bloodbornessa ei näitä mahdollisuuksia ole juuri ensimmäistäkään.
Voihan tässä juosta suoraan alusta viemäreihin, skipata bosseja ja aina valita sen vaikeamman reitin. Cathedral wardissa en ole vielä edes uskaltautunut sinne missä kaksi hunteria odottelee ja leipoo heti turpaan. Nämä vain ensimmäiset esimerkit mitä juolahti mieleen.
Itselläkin kaikki NPC't jo seonneet siellä alkupäässä. Veikkaan itse että noita eri asuja olisi pitänyt käyttää että questit olisivat edenneet. Pitää myös kompata TK'ta tuossa graffakommentissa, tyyli on vain niin hyvä ja itsenäinen. On yksi asia suunnitella yhtenäinen pelimaailma, mutta vielä yhdistää kaikki alueet luontevasti toisiinsa ilman lataustaukoja on järjetön saavutus.
Hearthstone ninjajulkaistiin tänään puhelimille. Ainakin iphonella pyöri mainiosti ja käyttis oli muokattu onnistuneesti pienelle ruudulle. Vetäisin jo pari matsia palkallisella paskannustauolla.
Tavallaan huimaa, miten vähän tämä peli selittää pelaajille mitään. Ei kerrota mihin pitää mennä tai mitä tehdä. Hirveästi kaikkia ominaisuuksia sun muita pelimekaniikkoja, jotka pitää itse keksiä. Isoja pelialueita ja bosseja, jotka ohittaa helposti jos ei ole tarkkana. Questeja, joita moni ei edes löydä, puhumattakaan kaikenmaailman tapahtumista pelimaailman sisällä.
Huikeaa.
Juurikin huikeaa. Jos nämä asiat selitettäisiin heti tai ne katsoisi netistä, niin pelin tenhosta häviäisi puolet saman tien. Nykypeleistä nimenomaan puuttuu se löytämisen ja seikkailun riemu, se että voi vahingossa harhailla ja löytää valinnaisia pelialueita ja tehtäviä. Tällainen design tekee pelimaailmasta äärettömän paljon suuremman tuntuisen kuin se että sinulla on kymmenen kilometria generoitua maastoa jossain skyrimissä.
Parhaasta sarjasta tulossa vihdoin Blu-Ray julkaisu eikä kukaan ole kertonut minulle? Tulee kyseinen boksi ostettua heittämällä vaikka jo omistan sarjan dvd:llä ja katoin sen viimeks reilu vuosi sitten. 1.6. merkitään kalenteriin. Kyseessä siis The Wire.