Jos vihdoin saisivat digitaalisten pelien hinnat järkevälle tasolle, niin voisi sitä hyvinkin ostaa digital-only laitteen.
Digipelien hintataso on kyllä jämähtänyt erikoisen korkealle. Mutta luulen että gamepassin tms. kaltaisien palveluiden takia hinta tuskin tulee laskemaan yksittäisissä peleissä. Eli materiaalittoman jakelun hintaetu näkyy gamepassin kaltaisissa palveluissa, mutta yksittäisillä peleillä otetaan varsinkin julkaisuissa rahat innokkaimmilta pois. Mutta yleisesti gamepass tms. olisi halvin tapa pelata jos pelaa edes yhden pelin per kuukausi. Näinhän se elokuva jakelukin tuntuu pitkälti toimivan. Yksittäisten uusien leffojen hinta on aivan sama (ostaa verkosta tai kaupasta), 4K elokuvien tapauksessa jopa kalliimpi, kuin 20 vuotta sitten, mutta suoratoistopalvelut antaa lopulta ne halvimmat "kappale hinnat".
Valmistajien panostus jäsenyyteen tulee kuitenkin varmasti näkymään, joten ihan mielenkiintoista nähdä mitä uuden sukupolven Xbox -palvelu pitää sisällään.
Joo se on kyllä mielenkiintoista mitä sieltä tulee. Valmistajien palvelut ja päälle omat kauppapaikat on kuitenkin ne kanavat mistä saadaan varmasti kovin kate. Ja uskoisin että seuraava sukupolvi tulee lyömään itsensä läpi entistä kovemmin digitaalisen jakelun saralla. M$ oli hiukan aikaansa edellä X1 julkistuksessa ja esittelivät asian täysin väärällä tavalla. Nyt kun monet pelaajat ovat niitä jotka eivät ole eläneet ilman somea tai youtubea (helvetti kun tuntee itsensä VHS aikalaisena vanhaksi...) siirtymä digitaaliseen jakeluun on paljon luonnollisempi, jos varsinaista siirtymää kaikilla edes on. Mutta saa nähdä, riippuu paljon siitä kuinka houkutteleviksi palvelut on saatu tehtyä. Olen yllättynyt itsestänikin kuinka paljon digitaalinen ostaminen on itsellä lisääntynyt konsoleillakin. PC:llä se on ollut arkea yli 10 vuotta, mutta konsoleilla meikä on tehnyt isoimmat verkko-ostoksensa viimeisen 5 vuoden sisään. Vaikka ei sillä, vielä on matkaa jäljellä, kun en edes harkinnut FFVIIRemaken ostamista verkosta.
Tulee nykyään pelailtua niin valikoivasti loppujen lopuksi ja poikkeuksetta edelleen yksin, niin kunhan pelejä voi ostaa ilman kuukausipakettia se on meikälle ihan fine. Siinä mielessä olen konsolivalmistajien mielestä huonoin asiakas, koska en vain tarvitse muuta kuin itse pelin. DLC:t jossain tapauksessa, mutta harvoin niitäkään tulee hommattua, koska kun peli on läpi, alan olemaan aika kyllästynyt jo itse peliin siinä vaiheessa ja seuraava on jo valmiiksi mietittynä. Gamepasskin on siinä ja siinä palveluna, kun pelaamaan pääsee niin satunnaisesti tai sanoisiko suunnittelemattomasti, että en välttämättä ehtiäisi pelaamaan niitä siltikään.
Eikö tuo ole ollut Suomen osa aina? Rahaa menee sinne lopulta enemmän kuin mitä sieltä tulee? Ja en nyt tiedä onko muilla mailla tilanne sen paremmin. Vaikka "nuukalla nelikolla" (vai mitä ne oli) oli sinänsä parempi diili, niin tappiolle nekin taitaa lopulta jäädä yhtä paljon kuin Suomi.
Ongelmahan on EU:n munattomuudessa. Pelätään seurauksia. Ja myönnän, seuraukset voisi olla kovia. Ja miksi Italian kultavarannot jne. ei riitä? Koska tuntuu että Italiassa on niin paljon "pikku kalleja" (kakaroita) päättäjissä että vedetään mieluummin koko eurooppa mukana samaan kaivoon kuin että yritettäisi tehdä asialle jotain. Koska sisäpoliittisestihan se olisi katastrofi.
En tietenkään tiedä, ihan mutulla siis lopulta kuitenkin vedän. Mutta onhan sekin nähty että EU:n paperilla olevat paheksunnat ei lopulta merkitse mitään ja aika moni maa alkaa huomaamaan tämän, EU:n sisälläkin. All for me and me for me.
Ai saatana jos Bayonetta 3 tulisi XSX:lle. En tiedä olisiko se helvetin hienoa vai murha lompakolle. Siis olisihan se aivan hel-ve-tin hienoa, mutta se olisi myös murha lompakolle. Ja 1&2 osat myös mukaan! Damn! Ei helvetti nyt tilaisuus on karvas pettymys joka tapauksessa kun ehdin jo unelmoimaan tästä.
Fablesta on huhuttu niin kauan, että eiköhän se sieltä tule. Jonkinlainen reboot.
Lockhart aka XSS julkistus. Onhan tämäkin jo aivan varma juttu ja uskoisin että näkee huomenna päivän valon. Ja uskoisin että 12kk Live pakettien pois vetäminen markkinoilta liittyy osin tähän. Täysin digitaaliseen jakeluun perustuva konsoli, niin en yllättyisi jos M$ lähtisi aika isosti tähän mukaan, pistämällä koko verkkopalvelu brändin uusiksi. M$:n verkkopalvelu on muutenkin todella sekava tällä hetkellä. On Live, on Gamepass, on Windows Gamestore, on Xbox Gamestore, on XCloud... olen hämmästellyt jo pari vuotta sitten kuinka M$:llä on niin helvetin monta brändiä verkkopalveluilla. Enkä ole edes varma mikä niistä on oikeasti edes käytössä enää. Jossain vaiheessa otsikoita vain alkoi olemaan liikaa ja menetin mielenkiintoni. Sonylla on PSN+. That's it. Joten, uskoisin että M$ yhdistää verkkopalvelunsa ja yksinkertaistaa niitä roimasti. Eli kaikki yhteen pakettiin ja ainoat muuttuja palvelussa on alustojen nimet, eli (kuten mielestäni veikkasin jo alkuvuodesta) XSX, XSS, XSW (eli Windows alustalle) ja ehkä vielä XSC (cloud). Tiedä vaikka tulisi vielä jotain. XSS voi olla levyaseman kanssa ja sieltä tuleekin se digital versio, XSD erikseen. Tuskin, mutta heittelen vain mahdollisuuksia seinille.
Ilmaisia verkkopalveluista tuskin tulee, mutta varmasti tehdään vähän yksinkertaisempia paketteja ja pistetään kamaa samaan pakettiin jne. M$:llä kun on noita palveluita jo useampi, niin niiden suoraviivainen erikseen pitäminen alkaa olemaan turhaa markkinointikustannustenkin vuoksi. Eli, verkkopalvelut brändätään uusiksi.
Uskoisin että XSX:n ja Lockhartin hinnatkin tulee julki. M$:llä on kuitenkin tarjota kaksi vaihtoehtoa, kalliimpi ja halvempi. Ja molemmilla luvataan Next-Gen pelaamista. Ainakin pr -lapuissa. Joten on ihan sama heittääkö Sony PS5:n hinnaksi enemmän vai vähemmän kuin mitä XSX maksaa, M$:llä on siihen vastaus.
Ja oikeasti jos Bayo 3 tulee XSX:lle, kusen hunajaa. Ei sillä etteikö pelistä saisi helvetin hienoa NS:llekkin, en epäile sitä hetkeäkään. Mutta 4K/60fps? Plus osat 1&2 samoilla specseillä? Siihen on vain yksi vastaus:
Erikoisen vähän pelejä tuossakin Directissä. Kuvittelin että loppuun olisi tullut joku montaasi useista tulevista peleistä, mutta ei. Tämä alkaa olemaan vähän huolestuttavaa jo. Kun ajattelee että Nintendo kannatteli kahta alustaa (3DS+Wii ja 3DS+WiiU) vielä about 10 vuotta sitten ja sylki uusia pelejä ulos ihan ok tahdilla, niin nyt ei saa pelejä ulos edes yhdelle alustalle vaikka joukossa on uudelleen julkaisuja ihan pirusti. Alkaa jo mietityttämään voisiko sieltä olla tulossa NS2? Tai NS1.5? Vaikka tuskin sykli olisi silloin alle 4 vuotta ja WiiU:kin kesti 5 vuotta. Mutta jotain outoa siellä lafkassa on. Pelien julkaisu tahti on laskenut jopa Nintendon tahdille paljon. Mielettömästi jos laskee 3DS:n mukaan ja miksi ei laskisi.
..joten Samsungin Q95T taitaa olla ainoa vaihtoehto.
Q90T on täysin sama TV. Paketin erona on vain Samsungin OneConnect. Tietty joku voi haluta sen sillä muutamalla sadalla eurolla, mutta jos ei ole väliä, kannattaa ottaa Q90T niin säästää jonkin euron.
Kiitos vinkistä, mutta pakko hieman kyseenalaistaa tuon Marankin kokemusta. Netflixin logo palanut? Miten se on mahdollista? Eihän se näy kuin valikoissa. Tuntuu että kyseessä on kaveri joka jättää TV:n päälle "huvikseen". Ja jos tekee näin Netflixin tapauksessa, miksi ei tekisi minecraftinkin. Joten tuon kokemuksen ehkä jättäisin omaan arvoonsa. Ja siis uskon että tälläisessä tapauksessa palamista kyllä tapahtuu. Testitkin ovat siitä kertoneet pitkään, mutta normaalikäyttöä se ei ole. Kukaan ei ole testannut esim. 5-6h yhtäaikaisella päivittäisellä "altistamisella" yhdelle kuvalle. Sekään ei ihan käytännön käyttöä vastaa, mutta on lähempänä kuin 10h tai 20h päivittäinen "altistus". Siksi olisikin mukava saada käytännön kokemuksia.
Ainoa mitä tuosta Directistä voisi saada on juurikin Bravely Default 2. Ei taida olla muita 3rd partyja olla tulossa jotka ei olisi multiplat pelejä. Tosin en yllättyisi siitäkään että 6min käytetään uuden digimonin monsterien turhaan hehkuttamiseen ja loppuun 4min traileri tulevista peleistä, joista 60% on multiplatteja viimeisen viiden vuoden peleistä ja 40% indie tauhkaa.
Mut hei! M$:n oma stream tulee torstaina! Nyt Epikin hehkuttamaan kunnolla meininkiä. Ei tule pelien hahmo julkistuksia viimesenä pommina, vaan räiskettä, räimettä ja räjähdyksiä.
Hassua, mutta tuntuu että Sonylla on mahdollisuus yllättää nykyään parhaiten. IP skaala on niin kova (toisin kuin M$:llä) ja julkaisevat niitä eivätkä panttaa tai jätä tekemättä (toisin kuin Nintendo). M$:n ja Nintendon streamit on hyvinkin ennalta-arvattavia.
Täällä taitaa olla porukkaa joilla on ollut sama OLED jonkin vuoden jo. Joten, onko kuvan palamista tapahtunut? Jonkin verran olen katsellut noita testejä ja tuntuu että jos käyttö on luokkaa "joka päivä 20h samaa kanavaa missä on samat staattiset elementit", niin tällöin palaminen on uhka. Eli käytännössä pitäisi olla aika harvinaista. Pahinta taitaa olla kanavien staattiset logot jossain kulmassa. Mitäs käytännön kokemus sanoo? Näkyykö haamuja?
Gigantti, Power ja Verkkis kaikki nostaneet LG CX 65" hintaa. Nyt hinta on 2999€. Vielä viikko sitten "normihinta" oli ainakin Powerissa 2499€ ja alessa 2399€ Huomanneet että tavara liikkuu sen verran hyvin että nostetaampa hintaa. Voi olla että itseltä meni tuo 2999€ ohi jossain vaiheessa ja hinta olisikin ollut se vielä kesäkuun alussa, mutta Power ainakin näytti alennuksessa "normihinnaksi" 2499€, mikä on todella outoa jos se olikin 2999€. Mutta, jos ale on noin kova, eli hinnasta pois 600€, niin odottelen kyllä sinne Black Fridayhin. Saahan kerättyä "pesämunaa" kauemmin niin voi ostaa jotain muutakin kivaa. Tai sitten esim. auto hajoaa puskista ja kaikki raha menee siihen. Ei muuten yllättäisi...
Hahahahaha bakukan Ei jumalauta Nintendo osaa kyllä trollauksen niin hyvin että sen on pakko olla jo tarkoituksellista Aina pystyy vetämään maton alta. Oikeasti luulin että sieltä tulisi jotain huimaa kun koko vuosi oltu pitkälti hiljaa, mutta suuri yllätys oli Bakugan Nice hit Nintendo, nice hit.
Hitto jos DuckTales remake olisi tullut vähän myöhemmin olisin sanonut että DuckTales 2 remake. Joka olisi aika cool. Mutta väitän että joku remake tai uudelleen julkaisu sieltä tulee.
Metal Gear Solid sarjan re-release? Sopisi Konamin nykytoimintaan.
Tuli HDTVTESTin Sony HX900 arvostelu ulos. Eihän sillä kuuhun päästä. Hintasekseen parasta mitä saa, mutta eihän se taida pärjätä kalliimmalle LCD:lläkään. Eniten itseen iskee blooming. Zone määrä on 32kpl ja vaikka Sonyn local dimming algoritmit on kai parasta mitä on, ei sekään ihmeisiin pysty. Joten, aina vaan yritän keksiä vaihtoehtoa, mutta aina vaan palaan OLEDiin. Kai se on nieltävä että yli 65" jää kauan hyllyyn ja ottaa laadukas 65" CX.
Ja tuli pari päivää sitten vahvistus sillekkin että LG:ssä on Freesync premium, joka merkkaa sitä että stutteriakaan ei pitäisi olla edes teoriassa. Siis niillä mitkä sitä tukee, eli XSX ja todennäköisimmin PS5. Tosin Epin testien perusteella LG osaa käsitellä virkistystaajuutta pienempää frame ratea aika hyvin, eli lopulta tämä tuskin on kovin merkitsevää. Vaikka toki jälleen yksi sulka hifistelijän hatussa
Kohta vaan pitäisi alkaa hillitsemään arvostelujen tms. seurailua, koska kuume alkaa olemaan jo aika kova. 65" CX näyttää nyt olevan halvimmillaan 2399€ joten voisi epäillä että Black Fridayssa se olisi suht varmasti sen 1999€. Sinne kun vaan jaksaisi odotella niin budjettia säästyisi sen verran että saisi PS5:n vaikka julkaisussa. Tai vaihtoehtoisesti XSX:n jos sieltä tulee jotain järjettömän hienoa mihin PC ei kelpaa.
Kiitokset Epille kuitenkin raportoinnista. Varsinkin Swtichin osalta. Se itseä oikeastaan eniten epäilyttikin kuinka 120Hz paneeli näyttää Swtichin 25-40fps pelejä.
Amazon primeäkin voisi vihdoin vähän testata. Luovuin tuossa HBO:stakin juuri kun ei sitä tullu katsottua. Netflix on hyvä kakaroille ja tuleehan sieltä jotain itsekkin katsottua, mutta jotenkin tuntuu että sarjojen kohderyhmä on enemmän 10-16v. Ja ei sillä, voi nekin olla hyviä, mutta noihin kuuluu yleensä teinidraama, joka Netflixin tapauksessa tuntuu olevan huonoa ja huonosti näyteltyä teinidraamaa. Niin niitä ei vaan jaksa.
Ei Nintendo kauheasti ole käsiä faneille ojennellu ikinä. Tai no, rahaa vastaan tietty on. Mutta tuskin kuluttaa rahaa viikon kestävään "festivaaliin". Treehouse tänään, Direct loppu kuusta. Korkeintaan. Mielenkiinnolla odotan kyllä Directiä. En muista koska Nintendo olisi yllättänyt Directillään, tai olisi oikeasti tuonnut useamman hienon julkistuksen kerralla. Yleensä ne ovat täynnä diipadaapaa kuten uudelleen julkaisuja, amiibo hahmoja, Smash hahmoja, tms. ja korkeintaan yksi isompi tai merkittävämpi julkaisu. Ainakin NS:n aikana. Ja ei sillä, ymmärrän kyllä että on fiksumpaa hiukan sirotella julkistuksia. Mutta nyt ei ole kohta vuoteen tullut kunnon Directiä, eikä julkistuksia, niin jatkaako Nintendo edelleen sirottelua vai kaataako laakista purkista edes puolia ulos. Ainahan siellä jotain on kuitenkin tulossa vaikka mitään ei kerrokkaan. Ja nyt on oltu vuosi enemmän tai vähemmän hiljaa, niin jotain pitäisi alkaa olemaan valmiinakin.
30Mbit/s eli teoriassa lataukseen menee reipas vartti. Käytännössä koko paskan läpi menoon, about puoli tuntia. Eli tilanne on pitkälti sama kuin 30GB & 250Mbit/s.
Pitkästä aikaa pääsi katsomaan rauhassa leffaa. Xbox 1 päälle levy sisään, telkka oikeelle kanavalle:System update. No ei System update niin iso voi olla. Päivitä nyt sitten. 3,7 gigaa!!!
Niin muuten taisi puhuakkin kakaroistaan... palailee pätkittäin. Mieleen painuvimpia heittoja oli kun muistaakseni PS3:ssa oli käytännössä reippaasti enemmän muistia kuin X360:ssä kun siinä oli nopeampaa muistia. Teki laskelmat ja kaikki ja sai aika kovia lukuja
Hitto kun muisti on mennyt ihan kokonaan. Muistan jotain pöllyisiä miehen heittoja vielä oli mutta en muista mitä. Ja muita legendoja oli jossain palstoilla vielä, vai oliko tiltissä, mutta en nyt muista millään niitäkä, että keitä ne oli. Turhat trollit tunnistaa kun ne puhuu ihan paskaa ja katoaakin nopeasti, mutta osa vain jatkoi sitkeästi missiotaan Fanipoikuus on aina niin sydämen asia
Eikö HBO ole muutenkin juuttunut kymmenen vuoden taakse laadussa. Jotenkin jäänyt sellainen mielikuva, että jos haluaa laadukasta streamia, HBO on kirosana. Tosin kun noita TV testejä katselin, niin osin se GoTin portaattomat varjot on TV:stäkin kiinni. Jostain syystä LG:n OLEDit kun ei tätä hanskaa, mutta oliko Samsung vai Sony joka osaa algoritmeillaan korjata paskan lähteen suht hyvin. Ei mikään game changer varsinkin kun alkuperäinen ongelma on lähteessä, mutta tämänkin voisi saada korjattua tai ainakin paremmaksi softalla.
Onko kukaan muuten testannut Amazon Primea? Ollut harkinnassa jo pitkään, mutta jäänyt lopulta testaamatta. Onko streamien laatu mistään kotoisin?
Rane61 oli joo aikamoinen vastus väittelyissä Käverin väitteitä ei ihan niin vaan perusteltukaan paskapuheeksi Olisi mielenkiintoista tietää minkälainen kaveri siellä oli takana, tai seikkaileeko netin syövereissä vielä. En jaksa uskoa että luvulla 61 oli mitään tekemistä todellisuuden kanssa kuitenkaan, jos ei egoa lasketa mukaan Tai mistäs näitä tietää.
Tilt.tv:n foorumit on muuten se paikka mistä meikäläisen "foorumiura" lähti käyntiin. Sinne taisin ensimmäisenä rekisteröityäkin. Se oli ainakin ensimmäinen johon aktiivisesti kirjoittelin. Peliplaneetan puolelle tuli kirjoiteltua myös suht aktiivisesti kun oli jonkin aikaa kirjoitellut Tiltin puolelle. Siellä oli myös kaveri jonka kanssa tuli kirjoiteltua kilometri väittelyitä. Olikohan Anxa vai Axa tjsp. Peliplaneeta puolella oli myös hienoa herättää hämmennystä kun kehui ja rkitisoi vuorotellen jokaista konsolia Joidenkin keskuudessa brandi uskollisuus oli jotain uskomatonta. Liittyy ikään luonnollisesti ja sitä tapaa pelaajaboardillakin edelleen. Pelaajaboard tuli loppujen lopuksi aika myöhään bookmarkseihin, kun se oli jo 2000-luvun alkua kun lehtiperustettiin. Nettiyhteys ratisevalla modeemilla taisi tulla meikäläisen kotiin -96. Foorumeille tosiaan eksyin tiltin kautta ensin, eli joskus -97 jälkeen kun ohjelma alkoi. Ei saatana siitäkin on kauan. Ihmisiä jotka eivät olleen edes syntyneet vielä silloin ovat käyneet intin aikaa sitten jo.
Onhan tässä aikaa vierähtänyt. Kun katsoo rekisteröitymispäivää tänne ja sitten vielä pelaaja boardille, sitä ei tiedä kumpi on päälimmäisenä mielessä, se että kuinka vanha on nyt, vai se kuinka kauan on samoissa piireissä pyöritty. Ja tottahan se on, tuleehan täällä käytyä joka kerta kun kone on päällä. Eli käytännössä lähes joka päivä. Jos ei muuta kuin vain katsomassa tilanne. Siitä on vain tullut tapa, sen tekee vähän huomaamatta.
Pelaajaboard on tosiaan aika latistunut. Olen pyörinyt sielläkin jonkin verran ja joskus jotain heittämässä. Mutta onhan se porukka... erilaista siellä. Joskus olisi kiva saada pientä vihjettä minkä ikäinen kaveri on näppäimistön takana, koska rakastan lähes sairaalla tavalla väittelyä ja kiistelyä. Mutta jos netin toisessa päässä on, sanotaanko kaveri joka ei ole nähnyt edes Xboxin julkaisua tai edes PS4:n julkaisua, eihän siitä oikein saa sitä irti mitä toivoisi. Joten, itseltäkin on jäännyt aika vähiin sielä pyöriminen, vaikka uutisia tuleekin seurattua sieltä enemmän tai vähemmän vakituiseen ja joskus heitettyä jotain kommenttiakin. Tosin myönnän että on siellä muutama ihan ok keskustelija joista saa irti kunnon tekstiä. Heitin siellä pienen keskustelun aloituksen joskus tämän vuoden puolella next-genistä ja odottelin josko saisi jotain kaikua tai lähtisikö siitä keskustelua, mutta eipä siihen kukaan tarttunut. Lehteä tulee itseasiassa tilattua vieläkin. En muista olenko katkaissut tilausta ikinä Taitaa siis löytyä jokainen pelaajalehti mit' on ikinä tullut jostain laatikosta. Tosin viime aikoina olen miettinyt entissä enemmän lehden lopettamista. Jotenkin Huttusen pois lähtö tuntui hassusti tietyllä tapaa symboliselta ja että itsekkin on ohittanut lehden kohderyhmän aikaa sitten. Mutta, onhan siellä kuitenkin juttua peleistä. Ja joka lehteä tulee kuitenkin luettua, joten toistaiseksi saa tulla kotiin. Talouselämälle ja työhön liittyvään lukemiseen on kuitenkin hyvä olla jokin rennompikin vaihtoehto.
Eniten vanhasta foorumimeiningistä kaipaan sitä aikaisemminkin mainitsemaani väittelyä. En tarkoita ettenkö olisi tyytyväinen laudan keskusteluihin, täällä harvemmin tulee niin vastakkaista ajattelua vastaan että suurempaa väittelyä saisi aikaiseksi. Vaikka Koronasta saatiin piristävää vääntöä. Mutta fiksu keskustelu ilman väittelyä on luonnollisesti valistavaa myös. Mutta olihan siinä konsolisodassa oma viehätyksensä, vaikka se turhaa olikin
Pelaajalauta on kuin PC -pelaaminen, sitä aina välillä luulee että se on kuolemassa pois, mutta aina se löytää itsensä takaisin pinnalle.
Jopas että Epikin luopuu Nintendon ylivoimasta pelkän OLEDin tuoman silmäkarkin takia ja hommaa XSX:n tai PS5:n Welcome to the mere mortals at last Se on kun sen hyvän kuvan kerran näkee, sitä on hankalaa päästä irti ja nälkä kasvaa Ja samalla alkaa polttelemaan itselläkin raha lompakossa. Syyskuussa olisi realistiset mahdollisuudet käydä 65":n CX hakemassa kaupasta, mutta Black Fridayssa saisi varmasti tingittyä jonkun satasen hinnasta. Kestääkö mielenlujuus marraskuun loppuun vai pitääkö taipua heti syyskuussa... Sillä säästyneellä rahalla todennäköisesti kuitenkin saisi PS5:n mukaan...
Huomaa muuten tuuma kokojen hinnoista, että näissä koijataan apinaa aika kovalla kädellä. Ja se tuntuu olevan ainakin Samsungilla ja LG:llä molemmilla sama juttu. Samsungin Q90 mallissa 55" on about 2000€. 65" on loogiset 500€ kalliimpi, eli about 2500€. Ymmärrettävää ja ok. Mutta 75" onkin yhtäkkiä about 4000€. LG vetää tuumien tuomat hinnat vielä räikeämmin. CX:n 55" maksaa about 2000€ ja 65" jälleen loogisesti about 2500€. Mutta 77" pomppaa hinnassa yli kaksinkertaiseksi, about 6000€:oon! Huomaa mistä ne katteet tulee. Ihan järjetön muutos pelkän koon perusteella. Huomaa että valmistajat on tehneet suunnitelmat hyvissä ajoin tuuma kokojen, hintojen ja teknologian suhteen. Selvästi ollu tiedossa että tässä vaiheessa alkaa teknologiat olla siinä mihin ne voi mennä ja nyt pelaillaan tuuma koolla ja hinnoilla. Olen aivan varma että 75/77 tuuman TV:t on ensi vuonna suhteessa halvempia kuin nyt. Ja 2022 tullaan reippaasti alas. Ja sitten 2023 tulee jo uutta teknologiaa jotka ottaa sen kalleimman segmentin. Sinänsä ihan ymmärrettävä ja nobrainer, mutta kyllä se vähän kyrsii kuitenkin.
FAANG yhtiöt on toki erikseen. Niillä riittää massia kassassa vaikka oltaisiin viiden vuoden taantumassa. Ja siltikin ne olisivat todennäköisesti niitä jotka tuottaisivat silti jotain. Mutta osakkeiden nousu koskee useaa firmaa. Arvopaperissa (ja muissa Alman medioissa) oli mielenkiintoinen juttu otsikolla "Nämä viisi käppyrää osoittavat, että osakemarkkinoilla on nyt kuplan vaara". Näihin kuuluu yritysten velkaisuus, ennen kuulumaton nousu Q2:lla ilman markkinaperustetta (kaksi käppyrää), p/e luvun nousu lähelle 2000-luvun alun IT-kuplan kohdille ja taseet vs. markkina-arvo on korkealle (vaikka myönnän että itselle tämän p/b luvun hienoudet on vähän pimennossa).
Ainoa mikä jotenkin tukee nousua on osinkotuotto vs. korko tuotto. Mutta ei ne osingotkaan nykymerkeillä pitkälle kanna. Jos osinko tuotto laskee syksyllä, eli tulee leikkauksia osinkoihin, jäljen on pakko olla rumaa tämän nousun jälkeen.
Qt:n voittokaan ei ole kummoista ole. Käteen ei kai jää mitään verojen jälkeen. Sama trendi ollu jo muutaman vuoden. Ymmärrän kyllä Qt:n potentiaalin. Käyttöliittymiä alkaa tulemaan lähes jokaiseen elektroniikka laitteeseen ja Qt:lla on mahdollisuus saada tästä iso osuus. Mutta nyt kun markkinoiden kaiken järjenmukaan luulisi hidastuvat, Qt:n osake on tehnyt isoimman loikan ikinä. Se hämmentää. Tulevaisuus näyttää toki hyvältä, mutta koska siitä saa rahansa oikeasti takaisin jos iskee kova taantuma, mikä ei ole mitenkään mahdotonta kun seuraa mm. maailman korona menoa. Koko osakemarkkina tuntuu hyvin paradoksaaliselta siinä, että joihinkin asioihin reagoidaan todella rajusti ja todella pienellä sytykkeellä, mutta toisaalla taas jätetään simppelisti tilanne huomoimatta ja ostetaan "hurmoksessa" tulevaisuuden lupauksia, vaikka edessä voi olla ensin selväkin lasku eikä lupauksien lunastuksista käytännössä ole edes viittaavaa aikataulua. Ja toki kasvuyritys titteli on myös tapaus erikseen, mutta ei tämä muita kasvuyrityksiä koske ja sen taas ymmärrän. Qt vain sotii kaikkea järkeä vastaan mitä keksin...
Mutta joo, en vain ymmärrä, minkäs teet. Ja en sano etteikö Qt:n tai vaikka markkinoiden nousu olisi perusteltua, mutta en vain näe sitä ja olisi hienoa jos osaisi vastata kysymykseen "Miksi?", mutta en ole sitä vielä keksinyt ja Arvopaperissakin huhuillaan kuplaa, niin en kai kuitenkaan ihan kujalla ole.
Tykki on ollut itselläkin aina välillä mielessä, mutta ne tuntuvat aina tulevan hiukan jäljessä TV teknologiaa. Lisäksi ne tuovat monta "muttaa" mukana. Huoneen pitäisi olla suht pimeä, etäisyyttä pitäisi olla paljon, "kangas" pitäisi olla laadukas, johdot pitäisi olla helvetin pitkiä joka suuntaan ja lopulta joissain tilanteissa olisi mukava olla se TV kuitenkin. Myönnän kyllä senkin että en ole hetkeen tykki valikoimaa seuraillut, joten kontrasti, musta jne. saattaa olla jo TV:n tasolla, mutta silti pidän enemmän TV:stä. Mielestäni se kertoo tekniikoista paljon, kun ymmärtääkseni elokuva alakin tutkii kokoajan koska screeneistä saisi edullisesti yhtä isoja kuin kankaista, niin edessä olisi teknologian vaihto. Toki logistiikan osalta screenin asettaminen teatteriin tuo ihan oman ongelmansa.
Mutta siis, joskus olin tykin kannalla ja siitä haaveilin, mutta olen luopunut siitä pitkälti viime vuosina. Ja nyt en edes harkinnut, koska vaikka mancave onkin tulossa, tila on kuitenkin perushuone, joten kovin suuressa kankaassa ei olisi mitään järkeäkään.
No ongelmahan on että budjetti ei ole paisunu yhtään, se on edelleen se 3000-4000€ (niitäkään rahoja ei vielä ole ). Mutta kun tuntuu että toi CX vain olisi se paras vaihtoehto kaikista ja alunperin tähtäimessä oli 75".
Eli voisi sanoa että stutter ei ainakaan pelatessa ole mikään suuri ongelma. Ainakaan 30fps peleissä. En tosin voi sanoa että tämä olisi suuri yllätys. Kyllä sitä itkua olisi jossain ollut jo jos se olisi iso juttu. Leffa käytössä hidas panorointi voi olla eri juttu. Ja tästä on ollut juttuakin. Mutta muistaakseni LG:ssäkään ei tainnut olla kuin yksi 120Hz HDMI. Eli periaatteessa toisella HDMI sisäänmenolla voisi toimia paremmin. Tiedä sitten.
Toisaalta tämä on aika perseestä, koska nyt alkaa kuumottelemaan LG:n CX. 75" olisi se mikä olisi toiveena, mutta vajaan 6000€:n hintalappu on kaikkea muuta kuin houkutteleva. Black fridayssa saattaa laskea alle 5000€, mutta tuskin alle. Ja sekin on aika helvetisti. Katsoin juuri HDTVtestin CX vs. Q95T vertailun (Q95T on sama kuin Q90T) ja siinä oli pari aika räikeää esimerkkiä missä blooming oikeasti näkyy. Yksi on niinkin yksinkertainen asia kuin tumma kuva ja tekstitys. Ja pakkoa sanoa, että se vituttaisi jo oikeasti jos maksaisin Samsungista yli 3000€ ja sitten katsoisin jokaisessa leffassa blooming haloja tekstin ympärillä. Eli ei, Samsung on kyllä tätä myöten tiputettu meikän listasta pois. Vaihtoehtoiksi jää sitten oikeastaan joko CX tai mahdollisesti C9, tai sitten nielen hifistelyn tuoman tuskan ja otan suosiolla "halvalla" Sonyn H900X:n. On sitten perusteltua ostaa heti uusi kun tulee kunnollinen TV markkinoille Ja balck fridayssa 75" H900X voi hyinkin laskea 1999€ hintaan ja silloin se on jo aika helvetin hyvä diili, vaikka ei viimesen päälle paras olekkaan. Tosin täytyy siitäkin seurata arvosteluita ja kokemuksia. Blooming voi olla siinä vielä pahempaa kuin Samsungissa jos zoneja on vain 16kpl. Joka pistäisi lompakon tiukille koska sitten ainoa vaihtoehto olisi LG.
Eli onko markan telkkareiden strategia nyt tullut teidän taloudessa tiensä päähän? Riittääkö luotto, ettei Power Rangers -figuuri enää iskeydy ruudusta läpi? Pitääkö laittaa Laudan oma pitkäveto pystyyn telkun kestoajasta? :b
Mancave on todellisuutta syyskuussa. Ja ennen kun TV tulee kotiin, mancave saa lukon oveen.
Olen keskittynyt Sonyn X900H/XH90 malliin viime päivinä. Ja se on kuin onkin 120Hz paneelilla. Samoin VRR löytyy. Mutta. 4k/120Hz ja VRR tuki tulee vasta "joskus" versiopäivityksessä. Osa tuntuu epäilevät PS5:n julkaisuaikoja, eli todennäköisesti vasta loppu vuodesta. Toinen miinus on vanha CPU. X900H mallissa on vain X1 CPU kun huipuissa on X1 ultimate. Syynä on kuulemma se että X1 ultimate ei tue VRR tekniikkaa. Mikä tuntuu hyvin erikoiselta. Tuntuu että Sony ei olisi osannut valmistautua oman konsolinsa teknologiaan TV puolella. Kolmas miinus on local dimming zone ominaisuuden alueiden vähyys. Eräässä arvostelussa epäiltiin niinkin alhaista lukua kuin 16kpl. Joka on todella vähän kun esim. Samsungin Q90T mallissa taisi olla jotain 140kpl ja viime vuoden Q90R mallissa vielä enemmän. Eli 16kpl... hyvin erikoista. Mutta samalla arvostelussa kerrottiin että ns. bloomingia ei ole eli haloja ei oikeataan näy. Eli jokin ominaisuus parantaisi sitä reippaasti. Tosin voi olla että aleuita on enemmän ja arvostelija ei vain osannut niitä katsoa. Melkein epäilen tätä.
Mutta sitten se suurin mutta. Kokonaisuudessaan arvostelija vihjaisi että TV olisi pitkälti Samsungin Q90T mallin tasolla, joka on kova saavutus koska hinta ero on mieletön. Samsungin 75" Q90T on 3999€ verkkiksessä. Sony KD-75XH9096 lähtee hintaan 2499€! Ero on kova jos laatu on samalla tasolla. Mutta se huonompi mutta, 4K120Hz ja VRR päivitykset tulee todennäköisesti vasta loppuvuodesta. Eli totuutta on hankala sanoa. Täytyy varmaan vielä vertailla kaupoissa miltä mikäkin näyttää livenä (tietysti), mutta alan pikku hiljaa kallistumaan Sonyyn. Jokaisessa TV:ssä tuntuu olevan jotain mikä ei itse miellytä. Samsungin Q90T:ssä huonompi laatui kuin viime vuonna, LG:n CX maksaa ihan saatanasti, kirkkaus on reippaasti pienempi kuin LCD:ssä ja edelleen kaikki pelottelee palamisella, Sonyssa laatu on samaa kuin Q90T:ssä, mutta se on sentään linjassa hinnan kanssa.
Muutenkin nykyteknologia alkaa olemana tiensä päässä. Parannuksia ei juurikaan vain enää tule. LCD:stä ei saa tummempaa, OLEDista ei saa kirkkaampaa ja tämän vuoksi valmistajilta alkaa tulemaan todella erikoisia ratkaisuja. Joten voisi ottaa loppu vuodesta tuon Sonyn jonka pitää vuoden tai pari ja katsoo jos tulee täydellistä pakettia nykytekniikasta, tai sitten odottelee 2-3 vuotta että tulee QNED tai QD-OLED tai MicroLED TV:t.
TV hifistely, ei siksi että siitä olisi hyötyä, vaan siksi kun se on hauskaa.
EDIT: Epi sitten laittaa Switch fiiliksiä B9:llä kun TV on kasassa.