Nyt se aika tuli jota olen odottanut ja toivonut WiiMoten julkaisusta asti: Wiin Monkey Island pistettiin käyntiin.
Ei voi sanoa kuin uskomatonta! *ittu että on pystynyt ryssimään pelin lähes kelvottomaksi. No okei, ehkä pientä kärjistystä, mutta ei se kaukaa mene. Vitutus oli aika suuri kun tuli fiilis että olisi pelannut peliä 10 vuotta vanhaa peli 15 vuotta vanhalla PC:llä. Grafiikka ei ole mitenkään ihmeellistä, ruudulla ei tapahdu oikein mitään, mutta jumalauta kuinka framerate laahaa joskus pohjissa ja peli jopa jämähtää väliillä muutamaksi sekunniksi!! Lisäksi tuntuu että pelkkä hahmojen suun liikkumisen pyörittäminen on Wiille liikaa koska jopa ne tuntuvat nykivän miten sattuu. Aivan uskomatonta!! Näihin kun vielä lisää ohjauksen joka tuntuu pyörivän paikoittan ihan miten haluaa ei voi kuin itkeä verta!
Lisäksi toivon (suurella todennäköisyydellä turhaan) että juonessa on joku selvitys miksi helvetissä hahmot ovat kaikki tehty samasta kehyksestä. Monkey Islandin hienoimpia ominaisuuksia (muun muassa) on ollut että hahmot ovat todellakin persoonallisia ja muistettavia. Siitä on persoonallisuus kaukana kun huomaa että saaren on asuttanut ilmeisesti pari mielettömän suurta veljeskatrasta. Tosin vaikka juonessa olisikin jokin tälläinen vivahde, se voi jäädä minulta näkemättä koska voi olla liian extremeä pelata tätä loppuun asti.
Ei olisi ensimmäinen kerta. On se sen verran uskomaton kaveri, että osaa yllättää aina.
Tämä kausi oli minusta jo ennen tätäkin uutista hyvin mielenkiintoinen.
Kausi on kyllä todella mielenkiintoinen ja Schumikin on tehnyt vähintäänkin kyseenalaisia ratkaisuja kilparadoille. Esim. taistelut Damon Hillin kanssa ja monet muut kiilaukset jne. Mutta onhan Schumi aika hienoja suorituksia tehnyt ihan puhtaastikkin. Ei maailman mestaruutta vain saada pelkästään likaisella pelillä ja Schumilla niitä kuitenkin on seitsemän. Tallin Schumin suosiminen on myös yksi juttu, mutta se ei mielestäni ole mitään verrattuna esim. McLarenin Hamiltonismiin. Schumi kuitenkin sai taistella itsensä sinne kärkeen ennen kuin sai minkäänlaista tukea keneltäkään. Ja esim. vuonna 1999 "suuret taistelut" käytiin Häkkisen ja Irvinen (joka oli Ferrarilla) välillä maailman mestaruudesta Schumin ollessa vasta viides. Joten kyllä siellä Ferrarilla muutkin saa mahdollisuuksi kuin se yksi kuski.
Tämähän on ihan kysynnän syytä. Vuokrakämppä kun menee aivan varmasti kaupaksi tai vähintäänkin kyselyjä vaikka ilmoituksessa lukisi vain "vuokrataan asunto". Markkinoilla ei ole kilpailua kuin siinä kuka asunnon saa. Ja tälläiset ajat jotka tuovat paljon irtisanomisia tai lomautuksia eivät oikein tue asunnon ostamista, joten sekään ei yhtään kysyntää heikennä.
Yksinäni kun etsin kämppällä ei oikein muuta väliä ollut kuin että se oli suht siisti. Ja ensimmäisen kämpän kohdalla sekin omasi pientä joustoa. Nykykämpän kanssa tulikin oltua hiukan nirsompi ja tätä saikin etsiä muutaman kuukauden. Ja tässäkin kävi ihan mieletöntä säkää että tämän sai. Hakijoita kun oli todella paljon.
Toivon vain että tämä oli viimeinen vuokrakämppä mitä tarvitsi etsiä, se kun oikeasti alko kyrsimään. Kämppää piti oikeasti metsästää ja laittaa nimeä ja esittelyä paperiin, melkein kun olisi hakenut työpaikkaa! Saa nähdä koska vuokranantajat alkaa kyselemään suosituksia edellisiltä vuokranantajilta Tosin luulen että jossain vaiheessa on jälleen vielä tarvetta vuokra-asunnon metsästämiseen...kyrsii koko homma jo nyt. Melkein voisi harkita toimeksiantoa jollekkin firmalle. Se tulisi kyllä kalliiksi, mutta saisi ainakin hyvän kämpän ja helpottaisi vaivaa ja vitutusta niin paljon.
Schumin paluu radoille on kyllä aika pommi. Minäkään en tähän uskonut. Onhan tällä aivan uskomaton pr-arvo, ja varmasti myy lippuja kisoihin ja vetää lisää katsojia ruudun ääreen. Mutta minusta jos ajatellaan Ferrarin kisastrategioita, tämä oli aika huono ratkaisu. Ottaako rattiin "vanhan parran" joka on jo lopettanut, vai laittaako rattiin uudemman nimen tulevaisuutta varten. Ferrarillakin kun varmasti on niitä nuoria rivissä odottamassa rattiin pääsyä.
Tosin on Schumi parempi vaihtoehto kuin Gene. Gene tuntuu hiukan vaihtoehdolta joka olisi "vain ajanut auton maaliin". Ei sillä että uskoisin Schuminkaan pärjäävän mitenkään erityisen hyvin, varsinkaan kun radalle ei pääse testaamaan, mutta Schumi tuo Ferrarille ja koko lajille uskomattoman paljon sitä hyvää pr:ää mitä tällä kaudella kaivattaisiin kaikkien sotkujen keskellä.
Vaikka myönnän että kyllä takaraivossa pieni epäilys kuiskailee että Schumi voisi ehkä pärjätäkkin. Mies kun oikeasti oli muutama vuosi sitten lajin jos ei selvästi paras niin ainakin yksi vaihtoehto parhaaksi. Ja eihän F1 auto mitenkään vieras Schumille ole vaikka kisailu onkin jäänyt.
Aikaisemmissa osissa monet näyttelijäsuoritukset (päähenkilöiden osaltakin) eivät ole olleet erityisen luonnollisia (ainakaan läpi elokuvan). Nyt näitä ei tullut vastaan ja syvennyin tarinaankin varsin hyvin ja 2,5h meni kyllä kuin siivillä. Jotenkin elokuva jäi kuitenkin vaisuksi. Lopussa oli sellainen olo että se olisi kaivannut vielä jotain.
Sitten tämä teinidraama. Sitä oli ehkä hiukan liikaakin. Nyt viimein muutamaa vuotta vajaa kolmekymppisenä on pakko myöntää (haikeastikkin) että nämä eivät taida enää minuun iskeä. Sinänsä tämä oli kyllä yllätys koska vielä liekehtivässä pikarissa olin vielä menossa mukana jollain tapaa. Nyt en vain osannut eläytyä. Ja hei, minä vielä olen hiukan "heikkona" punapäihin
Pidemmälti hiukan outo fiilis jäi koko leffasta. Mitään sanomaton. En keksi mitään mikä olisi leffasta jäänyt varsinaisesti mieleen. No, Dumbledoren ja Harryn luolamatka jäi jollain tapaa vaikka sekään ei kirjan tasoista fiilistä tuonut (kuten Epikin totesi) ja samoin lopun "SE" kohtaus oli hyvä. Ehkä koko elokuvan paras, vaikka sekin jotenkin oli varsin nopeasti ohi. Leffa oli hyvin toteutettu jne. mutta siitä puuttui se jokin. En sitä huonoksi voi sanoa, kun 2,5h tosiaan meni kuitenkin hujauksessa, mutta pidin feeniksin killasta enemmän.
Ehkä olen tyytynyt liian vähään viime aikoina ja olen "taannuttanut" pääni (sen mitä enää voi) siihen että en kaipaa kuin näyttävää ja "halpaa" toimintaa tai todellista popcorn viihdettä, parhaana tai äärimmäisenä esimerkkinä Transformers 2. Lisäksi saatoin ehkä odottaa hiukan tälläistä joten pää ei osannutkaan "sopeutua" kun sainkin jotain fiksumpaa tai moniulotteisempaa. Ja siis eihän Potter nyt mikään erikoisen mahtava tai moniulotteinen loppujen lopuksi ole, mutta olisin kuvitellut että saan siitä enemmän irti. Täytyy varmaan alkaa "treenaamaan" päätä ja lukea muutama kirja, katsoa "oikeasti" hyviä elokuvia ja palata sen jälkeen Potteriin takaisin erilaisella asenteella. Ei sillä että ajattelisin että minun olisi pakko pitää tästä uusimmasta Potterista, mutta tuntuu että olisin menettänyt jotain oleellista leffasta kun sitä on yleisesti kehuttu helposti parhaimmaksi Potteriksi.
Lisäksi paikalla pyörii Star Wars Vision julisteita. Mikäs tämä on? Voisiko tämä olla se uusi Star Wars MMO?
Luultavammin tulevasta Live Action sarjasta kyse kuin The Old Republicista.
Ai niin damn sehän oli saanut tittelinkin jo: The Old Republic. Hemmetti kun muisti ei pelaa nykyään ollenkaan. Ja olinhan tuosta live action sarjasta aikaisemminkin kuullut mutta yllätys että sekään ei mieleen tullut
...kännykääni saapui täysin mitäänsanomattomasta numerosta yksinkertainen tekstiviesti, jossa luki: "Moi ". Jos nyt saisin samankaltaisen viestin itselleni tuntemattomasta numerosta, saattaisin hämmentyä hieman, muttei mitään sen kummempaa. Tuona kyseisenä hetkenä aika tuntui kumminkin pysähtyvän hetkeksi ja sydän jättävän pari lyöntiä väliin. Vaikken tiennyt lainkaan keneltä viesti oli, valtasi erittäin epäluonnollinen olo ruumiini ja sydämessäni toivoin vain yhtä asiaa. Kuinka ollakaan, seuraava viesti paljasti toiveeni 99,9% (nousten myöhemmin sataan) varmasti todeksi.
Tämä on jännä juttu mutta nämä jotenkin "vaistoaa" Muistan kun itsekkin olin samanmoisessa tilanteessa. Kyseessä oli puhelinsoitto (eihän "minun nuoruudessa sellassia juttuja ollu kun" tekstarit). Oli ollut pientä "säpinää" tms. ja kun puhelin soi jotenkin "vaistosin" kuka sieltä soitti. Tämän vuoksi vastasinkin itse puheluun ja...no jätetään juttu tähän
Itse asiassa hommat ovat toimineet niin hyvin, ettei niiden viiden kuukauden aikana mitä tähän mennessä on tullut tunnettua, ole tullut yhtäkään riitaa tai mainittavaa erimielisyyttä asioiden suhteen. Joku voi sanoa, ettei tämä pitkällä aika tähtäimellä ole hyvä asia. Tähän mennessä ei kuitenkaan ole mitään ongelmia ollut eikä edessäkään päin niitä ole näkyvissä, joten itseäni ei nuo puheet jaksa kiinnostaa.
Ei sillä ole mitään väliä onko riitoja kuinka usein tai koska on ensimmäinen vaan se kuinka se ensimmäinen tai riidat yleensä hoidetaan Kunhan sen muistat jos/kun hetki tulee (usein se menee niin että äijän se pitää muistaa ) millään muulla ei ole väliä.
Minäkin kävin pari viikkoa sitten katsastamassa tuon Ice Age 3:n 3D version. Odotin hauskaa menoa mutta pettymys kyllä tuli. Oli leffassa muutama hauskakin juttu mutta juoni oli jotenkin niin lauantaipiirretyn tasoinen (eli sen olisi voinut kertoa 20 minuutissa) että mielenkiinto ei meinanyt pysyä millään koko elokuvan ajan. Puhumattakaan väkisin väännetty "joukon hajoaminen/riita" joka oli oikeastaan aivan yhden tekevää. Ei sillä että olisin odottanutkaan mitään ihmeellistä juonta, en todellakaan odottanut, mutta tätä ei meinannut jaksaa katsoa kun leffan alku tuntui niiiiin tylsältä ja pitkäveteiseltä.
Leffa parani heti kun uusi tuttavuus Buck tuli peliin. Hahmo oli oikeasti hauska ja toi uudenlaista menoa leffaan. Sidin toilailut kun olivat enemmän tai vähemmän sitä samaa mitä on jo kahden elokuvan verran katsonut ja nyt tuli jo pieniä ärsyyntymisen fiiliksiä siitä kuinka typerä hahmosta onkaan tehty. Mutta Buck teki leffasta helposti katsomisen arvoisen.
3D-efektit antoivat hiukan ristiriitaisen tunteen. Hienoja kohtauksia oli ja elokuva muutenkin oli uskomattoman hieno, mutta jokin epätarkkuus leffassa oli. Aloin hiukan miettimään lopuksi oliko laseissani jotain vikaa, koska liike teki leffasta usein hiukan epäselvän. Tosin tähänkin jollain tapaa totuin eikä se alun jälkeen juurikaan häirinnyt. Lopputekstejä katsellessa aloin tutkimaan kuvaa tarkemmin kun siinä pyöri tekstien lomassa 3D kuvia. Huomasin että niissä oli pieni heitto. 3D kappaleiden takana oli pieni "varjo". Tämä oli ilmeisesti 3D efektissä käytettävä toinen kuva. Joten tämä pieni moite 3D-efektistä saattoi olla osaksi siis lasienkin vika jos ne eivät pystyneet prosessoimaan kuvaa tarpeeksi hyvin.
Kokonaisuudessaan leffan pelasti Buck. Sen vuoksi tälläisistä elokuvista pitävien tämä kannattaa katsastaa, mutta muuten leffa tuntuu hiukan väkisin väännetyltä ja tylsältäkin.
Tuli tuossa heitettyä autolla vajaan 4000km reissu Norjan puolelle. Itse en niistä tosin ajanut kuin 500-600km. Matka seurana oli kihlattu ja appivanhemmat. Onneksi on käynyt sen verran hyvä säkä että seura oli varsin viihdyttävää ja hauskaakin.
Maisemat oli varsin mahtavia ja harmittaa että niistä ei jää kameralle läheskään sitä fiilistä minkä paikan päällä saa. Uomat ja putoukset tunturien kyljessä ja kosket ovat oikeasti hienoja kun niitä paikan päällä katselee. Kuva ei todellakaan anna oikeutta. Muutenkin maasto antaa kyllä elämiselle omat haasteensa ja kun sitä elämistä sielä katseli niin Norjalaisista sai aika sitkeän kuvan. Maa ei ole alavaa mutta pellot heitetään rinteeseen. Ja sielä ne lehmät, lampaat ja hevosetkin menee. Lisäksi kaupungit sijaitsee hyvinkin rikkonaisessa maisemassa tunturien kupeessa ja saarilla. Auto teiden sijoittaminen voisi olla ongelma mutta ratkaisuna toimii yksinkertaisuus. Kaivetaan kokonainen tieverkosto kiven sisään ja pirun korkeita ja pitkiä siltoja saarien välille. Pisin suora tunneli missä tuli mentyä oli 6,4km (pisin on jotain 25km etelämpänä Norjassa) ja Tromssaan kun meni tulee vuoren sisällä muutama liikenneympyrä vastaan. Liikenneympyröitä Norjassa on muuten ihan pirusti. Suomalaisia isoja (ja sekaviakin) risteyksiä ei ollut ollenkaan kun kaikki oli ympyröitä. Mutta hyvin omanlainen maa ainakin maantieteellisesti.
Nukkuminen tapahtui mökeissä kun niitä suht hyvin matkalla sai. Vessan ja suihkun omaava mökki neljälle hengelle per yö oli 1000-1300nok eli reilu 100€, kuitenkin ale 150€. Pari yötä tuli oltua heikommassa missä ei ollut vessaa eikä suihkua, mutta nekin meni ihan ok ja hinta ei ollut yöltä kuin 400nok (eli reilu 40€) ja Suomen puolella 40€. Paras mökki oli kyllä kilpisjärvellä. Hintakaan ei ollut kuin 120€ per yö mutta makuu paikkoja oli yhteensä 9kpl ja varustukseen kuului 2 vessaa, suihku, sauna, TV ja täyden varustuksen keittiö.
Kävi hiukan hassun pelottavakin tapaus matkalla. Tiesin että polveni ei ole parhaimmassa hapessa mutta menin kuitenkin ja kiipesin Saana tunturille jonkin matkaa kilpisjärven vieressä. No sehän alko turpoamaan seuraavana päivänä, eli keräämään nestettä ja kolmessa päivässä siitä tulikin aika valtava ja lähes käyttökelvoton. Ei auttanut kun etsiä lekuria Norjasta. Fauskesta sellainen löytyi (pitkän etsinnän jälkeen). Lekuri osasi varsin hyvin englantia (olisin oikeastaan huolestunut jos ei olisi osannut) joten kommunikointi onnistui. Mutta toimen piteet ja jutut alkoi kyllä hiukan ns. "hikoiluttamaan". Ensin lekuri puhui kuinka polvi on niin turvonnut on hankala löytää mistä pistäisi piikin sisään, mutta yrittää. Lupaavaa. Seuraavaksi alkoi puhumaan että kai tiedän että tämä tekee kipeää. Hämmästyin hiukan ja sanoin että ei se kyllä Suomessa ole sattunu pätkääkään. Siihen lekuri sitten sanoi että no ei se satukkaan välttämättä jos piikki menee hyvin ja että hän yrittää saada piikin nätisti. Okei...nyt aloin jo miettimään osaako tämä lekuri ammattinsa vai ei. Seuraavaksi tuli piikin vuoro. Ja jumalauta oli muuten sekin piikki. Oli meinaan niin paksu että sillä olisi voinut melkein imeä pirtelöä! Nyt alkoi oikeasti mietityttämään koko homma. Sanoinkin että Suomessa käytetään kyllä pienempää piikkiä. Lekuri sanoi että piikin pitää olla iso että neste tulee ulos. Neste on niin paksua että ei tule pienemmällä. Sanoin siihen että kyllä se ennen tuli. No lekuri lupasi (jälleen kerran) YRITTÄÄ pienemmällä. Aika moista yrittämistä tuntui meno olevan, mutta ajattelin että pakkohan sen on hommansa osata.
Lopulta homma meni (kaikesta huolimatta) ihan ok. Ja neste tuli sillä pienemmälläkin piikillä ilman ongelmia, ja siitä jäikin pieni epäilys lekurin ammattitaidosta, mutta lopulta olin kuitenkin hyvin tyytyväinen. Toimenpide ei sattunut ja polvi tyhjeni. No okei pari kertaa vähän kirpaisi kun lekuri sohasi piikillä kun piikki oli polven sisällä, ei piikki kosketti jotain pintaa.
Kokonaisuudessaan varsin hieno reissu. Pidänkin tälläisestä enemmän kuin rannalla makoilusta (ei sillä että rannalla makoilussa olisi mitään vikaa). Hiukan jäi väliin kun ei vain pystynyt polven vuoksi kävelemään tietyssä vaiheessa, joka hiukan harmitti, mutta eihän sille oikein mitään voinut. Jos maisemointi kiinnostaa suosittelen ehdottomasti reissua lofooteille. Tosin autolla menoa kannattaa harkita, koska tiet ovat käytännössä niin kapeita että varovasti saa mennä jos vastaan tulee joku. Käytännössä silloin pitää pysähtyä ihan laitaan (jos toinen ei pysähdy) ja odottaa että toinen menee ohi. Mitä pienempi auto niin sitä parempi. Mutta kyllähän sielä niitä asuntoautojakin meni koko ajan joten kyllä sielä autollakin meno ihan mahdollista on.
Asentelin Tales of Monkey Island chapter 1:en ja huomasin kuinka hemmetin hitaasti DX9 pyörii tässä koneella. Nooh, tällä viikolla pitäis saapua uusi PC (hieman tehokkaampi sellainen) niin pääsee naksuttelemaan. Ja keskiviikkona Special Editionin julkaisu MI 1:stä!
Helavata sentään sais potkasta sen Wii-versionkin jo ulos! Tekisi mieli päästä jo testaamaan mutta niin olen toivonut tätä Wiin Monkey Island peliä että sillehän sen hankin.
Pitäisi hankkia lisää RAM:ia pöytäkoneeseen, ja sitä ennen varmistaa, että minkälaatuista muistia kone syö. Kone on siis pakettikone Gigantista(lol) muutaman vuoden takaa, johon ostin jo kaupasta lisäkamman, jolloin muistin määrä on nykyisellään huima 1GB! Lisäkampa on Kingstonin 512 MB, jonka tuotenumero on kthxw4200512, mitä googlaamalla selviäisi, että kyseessä on DDR2, eli eikö niin ole, että kaikki DDR2-muistit käyvät siis koneeseen? Koneessa on vain kaksi paikkaa, joissa kummassakin on yksi puolen gigan kampa nyt, joten tarkoituksena olisi ostaa molempiin nyt gigan kammat, eli minkälaista DDR2-muistia kannattaisi ostaa ja mistä?
E: Pakettikoneen mallin googlaamalla selvisi yhteensopivat muistit: "PC2-4200 DDR2 SDRAM DIMMs"
DDr2 muistit tosiaan käy. Sitten kannattaa varmaan miettiä sitä muistin nopeutta, eli 4200 on 533mhz. Tosin en tiedä onko tuo sitten maksimi nopeus mitä emosi tukee. Sitä ei saa selville oikeastaan kuin emolevyn specseistä. Mutta ainakin nyt tuo 5400/533mhz kannattaa ottaa. Pakettikoneissa kun on nuo osat usein mitä on niin voi hyvinkin olla että nopeampikin muisti siihen menee.
Myönnän kyllä että täysivarustuksessa marssiminen oli minulla vähissä. En muista olisiko näin käynyt vain kerran. Eli sinänsä olin kyllä aika onnekas. Pyöräretkiä tehtiin kesällä useinkin, mutta onneksi kesään ei muistaakseni mahtunut kuin yksi 80km lenkki. Parin kymmenen kilometrin taisteluvarustus kävelyitä tulikin sitten enemmän...
Miten vitussa ne luulee, että porukka ostaa tuolta jotain kun normaali Visakaan ei wörki...
Edit: Eikä toimi American Expresskään...
Ootko nyt ihan täysin varmasti syöttänyt kaikki oikein? Numero oikein, se kolminumeroinen certificate (tms.) luku oikein, maksuosoite oikein? Jopa Wiissä toimii visa ilman ongelmia (jonka nettipalvelu on lievästi rajoittunut) niin pakkohan sen on toimia PSN storessakin. Ja jos kerran uusi kortti on vielä kyseessä.
Ei jumalauta...Vuonna 2002 ei sauvoja näkynyt kuin suksien kanssa. Taisteluvarustus päälle ja maastoon. Jos ei jaksanut niin sitten huudettiin jaksamaan ja ennen ei lopetettu kunnes oltiin perillä tai kipujen vuoksi ei voinut kävellä. Kyllä muuten vitutti.
Minä kun aloin rukoilemaan että:"kumpa minä olisin yksi niistä", niin Epi tekikin itsevarman oletuksen. Tämä on kai se juttu mikä erottaa miehet pojista
Jea, suuret onnittelut vain kaikille kouluun päässeille! Se oli ainakin itselleni yksi ikimuistoisimmista hetkistä viime kesänä kun sain tietää haun tulokset
Olihan se juu. Odotan kuitenkin enemmän siltä kun täältä pääsee pois. Skumpat on jo varattu siihen hetkeen.
Minä viihdyin opiskelemassa. Ainoa miinus oli rahan puute. Nyt kun on tässä jo reilu puoli vuotta ollut paperit kourassa, niin en ole köyhempää ja/tai vituttavampaa ajanjaksoa elämässäni vielä kokenut. Ja muutosta ei ole tätä menoa tiedossa vielä piiiiiiiitkään aikaan.
Monet tuntuvat kritisoivan Transformers 2:sta samasta kuin ensimmäistäkin osaa, eli sekavasta taistelusta. Minusta tässä tuli selvä parannus. Tietty välillä kyllä mentiin hiukan sekavan puolelle, mutta minusta tämä puoli hoidettiin paremmin kuin ensimmäisessä. Ensimmäisenä mieleen tulevat selvät esimerkit ovat lopussa oleva Bumblebeen hoitama mättö joka oli varsin cool ja mielestäni paremmin hoidettu kuin ensimmäisessä osassa olevat mätöt, mutta varsinainen helmi joka melkein pakotti nousemaan penkistä ylös oli metsässä tapahtuma Prime vs. muut mättö. Se oli aivan uskomatonta katsottavaa ja mielestäni selvästi parempi kuin yksikään ensimmäisen osan mätöistä. Muutenkin robotti mättö tuntui paremmalta ja selvemmältä yleisesti kuin ensimmäisessä osassa. Ainoa mikä mättöä hiukan pilasi oli jo mainitsemani Primen rehvakas "sanailu". Se oli aivan turhaa ja antoi hahmosta täysin päin vastaisen kuvan kuin elokuvan kertoma "viimeinen mahtavimmista sotureista".
Tämän kävin katsastamassa. Elokuva on kaikessa lapsellisuudessaan hienoa viihdettä. Mutta tämä vaatii todellakin tietynlaisen asenteen. USAn armeijaa hehkutetaan, Megan Fox lähinnä poseeraa ja väliillä koko homma menee vähän overiksi. USAn armeijan (ja USAn) hehkuttaminen oli tuttua viime osastakin ja monesta muustakin elokuvasta joten osaan suhtautua tähän enemmän tai vähemmän välinpitämättömästi.
Megan Fox oli viime osassa myös enemmän kiiltokuva kuin hahmo, mutta siinä sillä oli pieni pohja, koska tätä tytskyä katsottiin LaBeoufin silmistä, joten pystyin tämän sulattamaan aika hyvin. Mutta nyt tämä meni paikoitellen aivan yli. Heti alussa Fox maalaa erittäin hankalassa asennossa perse pystyssä pienet farkkushortsit jalassa ja huulet töröllään seksyä kuvaa mööttöripyörän kylkeen. Ja kamera lähestyy totta kai takaviistosta. Eikä mennyt kuin about 15min niin jo se heitti vaatteita pois. Minulla ei ole mitään kauneutta vastaan ja voi voi Megan Foxissa kauneutta riittää, mutta näin räikeä ja naurettava poseeraaminen voisi pysyä alan lehdissä.
Parhaat esimerkit (mitkä nyt heti muistan) siitä että homma menee överiksi on Megan Foxin jalkaa nylkyttävä kiimainen pikkurobo ja lopun "näky". Erityisesti tuo lopun kohtaus kyrsii. Loppu oli hienoa ryminää ja ruutia ja pommia palo niin perkeleesti, mutta sitten kokonaisuus piti mennä pilaamaan vähintään yhtä pahasti kuin viimeksi (Megatronin kuolema).
Parhaimmillaan fiilis oli aika uskomaton ja suosittelen tätä ehdottomasti jos piti ensimmäisestä osasta. Tämä elokuva on paras esimerkki miksi elokuvia on niin hiton hienoa käydä teatterissa katsomassa. Ja vioistaan huolimatta elokuva on suurimmilta osin ihan tarpeeksi hyvin toteutettu (siis muilta osin kuin tehosteilta) joten minulle tämä on ehdottomasti yksi parhaimmista viihde leffoista mitä on.
mutta Billie Jean on kyllä hyvä kappale. Kertosäkeen riimi "the kid is not my son" on jotenkin oudon tarttuva.
Minä en ole nykyään erityisemmin Jacksonia kuunnellut häpeäkseni. Mutta kakarana katselin isän nauhottamia musiikkivideoita joissa oli seassa useita Jacksoninkin kappaleita. Parhaiten on jäänyt mieleen juurikin Billie Jean joka on minustakin yksi Jacksonin parhaimmista. Sitten on vielä Beat it, Thriller ja Smooth Criminal päälimmäisenä mielessä. Mutta niitä kappaleita on niin monta että ei voi muistaa. Pitäisi varmaan (vihdoin) alkaa tutkiskelemaan Jacksonin tuotantoa enemmänkin, kun niitä nyt joka paikasta varmaan löytyy.
EDIT: Niin ja ehdottomasti mainitsemisen arvoinen kappale on McCartneyn ja Jacksonin yhteistyö: "Say, Say, Say". Hieno biisi ja hieno musiikkivideo.
Se oliko Jacksonin kuolema yllätys niin siitä sanoo jo aika paljon se että kaveri oli kuuluisin valkoihoinen musta mies. Vaikka tulihan ensimmäisen kerran tästä kuullessa pieni wtf fiilis.
Ehkä nyt voidaan alkaa lopullisesti kunnioittamaan Jacksonia. Viime vuosina kaveri kun on tuntunut olevan lähinnä vitsi, mutta musiikillisestihan Jackson oli kyllä aika omaa laatuaan (siis aikanaan). Harva voi sanoa että ei olisi kuullut Michael Jacksonin musiikkia ja en ole ikinä tavannut henkilöä joka sanoi vihaavansa miehen musiikkia tai että ei sitä jaksaisi kuunnella. Vaikka en yllättyisi jos Zoukka tai TK tästä omaisivat jyrkän eriävän mielipiteen
Eli ihan kunnioittavasti R.I.P. Rest in PEACE. Rauhaa Jackson varmaan kaipasikin jo.
Ei voi olla nostamatta tätä lausahdusta esille. Sen verran olen huonon huumorin perään Pääni on vain sen verran vinksahtanut tai juhannus fiiliksissä jo, että luen tuon aina väärin aluksi.
Juhannus sujuu tänä vuonna varmaan suht rauhallisesti, ainakin verrattuna viime vuoteen jolloin tuli otettua kaikki ilo irti. Mutta maalle tulee suunnattua ja varmaan kaverien tai vain oman kullan kanssa hallittua juomista, syömistä, suomipoppia, saunomista, kelien salliessa (eli ehkä ei) ulkona loikoilua ja illalla vielä iiiiison juhannuskokon tarkastaminen joka sattuu olemaan lähellä vielä. Vaikka totta kai suunnitelmat pidetään sen verran auki että on tilaa spontaaneille muutoksille.
Damn! Onkin menny tällänen topic kokonaan ohi. Pelilehtiä olen ostellut koko ikäni, ja en mielestäni ole kovin montaa pois heittänyt. Itseasiassa juuri vähän aika sitten kasasin talteen vanhat pelaaja, konsolipelaajat, SuperPowerit jne. SuperPowerit ovat kyllä osaksi aika karmeassa kunnossa. Pari on vain käytössä hajonnut (niistä lähti kannet irti) ja pari kappaletta päätyi koirankin hampaisiin. Ei se niitä kansia enempää juurikaan ehtinyt repimään, mutta *umalauta oli koiralla silloin taas hengenlähtö lähellä. Muista vielä jopa arovsteluja ja osan kansista niistä revityistä lehdistä. Onneksi ne nyt ei täysin piloille menny.
Nintendo-lehdet pitäisi vielä jostain löytää. En mielestäni niitäkään ole pois heittänyt, mutta niitä ei ole kovin montaa...taitaa olla samassa paikassa missä vanhat sarjakuvatkin, eli jossain "tallessa". Täytyykin katsella jussin jälkeen jos kaikki lehdet löytäisi ja katsoisi vähän kokoelman laajuutta.
Nyt tarttis melkein koneen ja läppärihän on pöytäjyrää kätevämpi vehje. ... Kannettavuus on myös plussaa, sillä moni "kannettava" painaa sen viisikin kiloa ja akku kestää tunnin, pari ... Hintahaitari semmoset 400-600 eunukkia.
Luulempa että 400-600€:n haitarilla ei saa kuin "pöytäjyrän" parin tunnin akulla. Ja merkin päättäminen on aika tuuripeliä. Joten paras ominaisuus mikä kannattaa kannettavissa huomioida, on 2-3 vuoden on-site takuu. Eli jos rauta hajoaa, valmistaja hoitaa koneen huoltoon kotiovelta ja tuo kotiovelle takaisin. Tosin siinä vaiheessa ainakin 400€ jää aivan liian pieneksi budjetiksi. Mutta muijalle kun hommasin kaaaaaauan sitten hommasin kannettavan ja pelkäsin että kestääkö se, otin sellasen missä oli se on-site takuu. Niinhän siinä kävi että se alkoi prakaamaan parin vuoden sisään, mutta eipä se tainnut olla kuin viikon pois käytöstä ja kotoa hakivat ja kotio toivat. Fujitsu-Siemens oli kyseessä.
Ja siis eihän kannettavien ominaisuuksiin kuulu että ne hajoavat kolmen vuoden sisään ja onhan niitä jotka kestävät vuosia. Mutta siihen pystyy harvemmin vaikuttamaan omilla valinnoillaan. Tietty mitä heikommat ominaisuudet niin sitä vähemmän kone lämpenee, tuulettimet ja kovot pyörii jne. joten sehän ainakin periaatteessa parantaa toiminta varmuutta. Mutta tietysti kun kuvankäsittelyn pitäisi toimia, niin se vaatii ainakin jonkin verran sitä numeron murskausta.
Eli kevyttä, virtapihiä, kuvankäsittelyyn tarkoitettua kannettavaa tuskin 600€:lla saa. Tietty XP tai Linux käyttiksenä tekisi tilanteesta hiukan todennäköisemmän.
Lopputyötä tehdessä sain käyttööni Lenovon...oliko T61 tms. Oli aika uusi malli siihen aikaan (vuosi sitten). Ja olihan hieno peli, kuten Scarf tuossa sanoikin jo. Ainoa ehkä miinus oli pohjan lämpeäminen jonka huomasi kun kone oli sylissä. Mutta tämäkään ei polttanut mitenkään. Ja kone oli nopea, akku kesti muistaakseni muutaman tunnin ja oli todella kevyt. Lisäksi näppäintuntuma erosi selvästi verrattuna 400€:n "lööppi-mallistoihin". Ja tälläisen Lenovon hinta taisi olla vuosi sitten 1500€. Siinä kyllä huomasi että ei niiden kalliimpien kannettavien hinta ole täysin tuulesta temmattu. Ne ovat oikeasti parempia. Tiedä sitten minkälaisia ne on käytettynä...
Ei helvata Jopa minä osaan sanoa että tuo näyttää jo aika karmealta. Ja yleensä en erityisemmin kansiin kiinnitä huomiota tai osaa sanoa onko se nyt hieno vai ei.
Tuosta tulee hiukan mieleen joku Settlers II:ssa soiva kipale tai useampi. Ei sillä että se olisi huono, Settlers II:n musiikit ovat ehdottomasti parhaimmistoa, kuten tuo Magmoor Cavernskin. Mutta tälläinen sivuhuomio vain