Saa nähdä oppiiko Nintendo tästä mitään:Metroid Prime: Federation Force ei ollut edes Top-20 avausviikollaan. Mikä tarkoittaa alle 4500kpl myyntejä. Koko peli on melkein vitsi ja Metroid Primen nimellä rahastusta alusta asti, niin en ole yhtään yllättynyt. Toisivatkohan seuraavaksi oikean Metroidin ja lopettaisivat pelleilyn. Tosin eihän DS:n Metroid Prime Hunters:kaan myynyt edes miljoonaa maailman laajuisesti, niin ei Federation Forceltakaan kauheita voinut odottaa. Tosin silti Nintendo sen julkaisi...
Hienoa. Luulin että tämäkin olisi jo korjattu. Voisin kuvitella, että käytännössä rikoksen tekijät käännytetään. Tosin tämäkin on huonosti hoidettu, se pitäisi kirjatalakiin, jos sitä ei ole tehty.
Hyvähän meidän on täällä ukkojen kesken turista ja väitellä asiasta, kun ei tarvitse juuri omasta turvallisuudesta olla huolissaan. Oman kokemuksen mukaan tuttujen naisten turvattomuuden tunne ja häirintä on ollut koko ajan kasvamaan päin.
Vaimoakin yritti joku somali käpälöidä tässä taannoin, kun oli aamulla aikaisin (05:30) menossa salille. Ilmeisesti tiukat salitrikoot oli liikaa sodan kauhuista paenneelle raukalle. Ensin yritettiin repiä viereen istumaan ja kun reaktio ei ollutkaan mieleinen, niin haukuttiin "vitun huoraksi" tjsp. Ei sentään mitään vakavampaa, mutta eipä tuo kivaa ole. Noh, seuraava traumoista kärsivä saakin sitten varmaan turvasuihkeesta naamaan. Joka tapauksessa ei mene vaimokaan enään niin mielellään aamulla salille, jos pitäisi yksin mennä ja omakin olo on levottomampi jos ei ole mukana.
Paskaan suuntaan ollaan menossa, jos multa kysytään.
Olen miettinyt vähän samaa. Eli kuinka paljon ja kuinka syvää se turvattomuuden tunne oikeasti on. Sielä on päättäjien kun helppo mennä niillä takseillaan ilmaiseksi minne nyt meneekin, mutta menisivät edes viikon verran metrolla tai julkisilla aikaisin tai myöhään kotio, töihin tai minne vaan. Hiukan tuntuu oudolta, että ongelmaa ei myönnetä suoraan päättäjä tasolla. En todellakaan sano, että rajat pitäisi laittaa kiinni, tai että GBA:n linkkaaman jutun 20% tai suuri ilmoitusmäärä kertoisi oikeasti mitään, mutta onhan se fakta, että prosentuaalisesti maahanmuuttajat tekevät seksuaalirikoksia selvästi enemmän. Ja eihän ongelma poistu ennen kuin ongelma myönnetään tosissaan. Mm. niin, että rangaistuksia tms. ei vähätellä.
Myönnän kyllä, että julkisesti ongelman suora myöntäminen on hankalaa, koska kanta väestössä on niin paljon idiootteja. Heille kun tämän jälkeen jokainen tummaihoinen olisi todennäköisemmin raiskaaja kuin "kunnon kaveri". Eli korjattavaa olisi molemmilla puolilla rutkasti. Mutta tämän ei pitäisi estää selvää reagointia näihin tapauksiin. Sen ei pitäisi olla niin vaikeaa sanoa tai toteuttaa, että Rikos --> Ulos. Ilmeisesti hakemus ainakin hylätään samantien jos tekee hakuaikana rikoksen.
Aika kova. En edes tajua mitä tämä muuttaa. En tajua onko sillä väliä lähteekö oppi uskonnosta, kotoa vai kotikaupungin kaduilta, hoito keino on sama: Valistus, että täällä päin maailmaa se ei vaan ole hyväksyttävää. Jos tätä ei voi hyväksyä uskonnon, kotona opetettujen asioiden tai katu-uskottavuuden vuoksi, kaveri palautetaan. Piste.
On se ihme kuinka joka asiasta yritetään tehdä "rakettitiedettä".
Mietin muuten jokunen aika sitten samaa mitä Zoukka kyseli. Ei ole uutisia omiin silmiin tai korviin näkynyt tai kuulunut. Sinänsä olisi mielenkiintoista nähdä poliisien tilastot. Siitähän sen näkisin. Tosin sellaista on muistaakseni ollut, että poliisien resurssit ei riitä millään nykypäivänä ja ainakin jotain juttua tästä on muistaakseni maahanmuuttajiin viitaten ollut.
EDIT: Näköjään en ole vain pitänyt silmiä auki. Tai sitten näihin on jo puutunut...
Huomenna julkaistaan maailman paras yksinpeli ensimmäistä kertaa 60fps/1080p-versiona konsoleille. En enää pysy kärryillä, kuinka montaa kertaa olen ostanut Resident Evil 4:n, mutta ehkä tämä on nyt sitten se vihoviimeinen.
RE4 on yllättävän erikoinen teos. En ole pelannut mitään muuta RE -peliä 20min kauempaa ja tämä on niitä harvoja joissa WiiMotekin toimi hyvin. Tämä on myös niitä harvoja pelejä Wiillä, jotka on pelattu ihan läpi asti.
Tuli vihdoin hommattua Witcher -kirja. Eli ensimmäinen, Viimeinen toivomus. Ihan fyysisenä kappaleena. Olen lukenut näitä vähän sanoisko kevyempiä (paremman sanan puutteessa) fantasia tarnoita aikaisemmin, eli Eddingsin kirjoja, Tolkienit, Potterit ja vähän Terry Pratchetia. Vaikka Discworld on vähän erilainen kuin aikaisemmin mainittujen maailmat, niin ei voinut olla vähän hymähtelemättä sitä kontrastia mikä tuli jo ensimmäisen 20 sivun aikana, verrattuna muihin fantasia kirjoihin mitä tuli luettua. En ole päässyt edes kunnolla alkuun vielä, mutta jo nyt on aika selvä, että nyt ollaan erilaisen fantasian äärellä. Ei sillä että se ei olisi ollut tiedossa, tai että se olisi tullut yllätyksenä, mutta se että se ero konkretisoituu heti alussa niinkin räikeästi oli sinänsä pieni yllätys.
Kävin myös kodin1:ssä jossa sama tarjous. Mutta on niin härskit "alennukset", että ei voi kuin ihmetellä. Oli jopa muutama peli, josta oli selkeästi revitty oranssi alelappu pois ja pistetty täysihinta. Mm. PS4:n Transformers: Devastation oli 52,95€. Aivan mieletöntä kusetusta koko ale.
Joo onhan meno hiljentynyt. Tosin tulen myös käymään täällä useamman kerran päivässä, jos on vaan kone millä mennä. Mutta viime kuukausi on kyllä ollut hiljaisin vähään aikaan, kesälomien jne. vuoksi. En vain ole ollut koneella niin paljoa, että täällä tulisi käytyä. Mobiilina surffailu taas ei ole itseen oikein uutisten lukua enempää iskenyt.
Mutta pyörin suht aktiivisesti vielä pelaajalehdenkin boardeilla ja on se sieläkin näin kesäksi hiljentynyt. NX uutiset tuo vähän eloa touhuun, mutta muuten aika hiljaista. Tosin nyt en ole kuukauteen paljon sieläkään käynny, niin en tiedä minkälaista huumaa pokemon go on sielä aiheuttanut.
Tosin tulee sinne itsekin kirjoiteltua enemmän kuin tänne. Sielä saa aika usein keskusteluakin aikaiseksi, kun täällä tosiaan ei esim. rautakeskusteluun saa ihan niin paljon kaikua. Myönnän, että onhan se joskus typerää jankkaamista ja keskustelua kumpi tuli ensin muna vai kana. Ja se aiheesta eksyminen on joskus aika huimaa, kuten palstoilla yleensä. Mutta on sielä muutama ihan fiksukin keskustelija. Ja pari kaveria seuraa uutisia aika tiuhaan, niin on tullut sieltä huomattua jopa huhuja tai uutisia jotka ei muualla tullut vastaan.
Mutta mitä pelaajalaudan kuolemaan tai hiljenemiseen tulee, niin veikkaan että syksyn myötä taas vilkastuu kun pimenee. Kaihan NX:kin muutaman viestin saa aikaiseksi. Tämä kesä on muutenkin tuntunut yllättävät pitkältä. Toukokuussa oli hienoja kelejä, samoin kesäkuussa, heinäkuussa samoin ja vielä elokuussakin. Kohta sataa vettä kuin esterin perseestä taas 6-7kk putkeen, niin eiköhän se siitä.
Keravan Prismassa oli DSi XL 30€. Paria väriä, musta ja vine red tjsp. En voinut vastustaa kiusausta, otin vine red värisen. Varsinkin kun juuri ennen pongausta tuli pelikoneesta 50€ taskuun, niin koko tilanne oli kirjoitettu tähtiin ennalta (luonnollisesti). Normi DSi löytyy jo ennestään, joten todennäköisimmin jätän pakettiin odottamaan hintojen nousua. Vaikka hiukan kutittelisi testata miltä se iso ruutu tuntuu... Mutta eipä tuosta kovaa tappiota tullut vaikka arvo menisi nollaan.
Pari sinne vielä jäi, niin kannattaa käydä poikkeemassa jos kiinnostaa.
Alkaa vetämään vähän hiljaiseksi maailman tilanne. Ei ihme että Jenkeissäkin Trump on vahvoilla, kun lupaa rakentaa muureja ja heittää kaikki ulkomaalaiset ulos. Ei sillä, että kannattaisin Trumpin valintaa, mutta pikku hiljaa alkaa tulemaan ymmärrystä niille, jotka kannattaa.
Classic NESin mainos. Tulihan kovat nostalgia vibat viime sekunneista: Now you are playing with power!. On ne kettuja. Osaa repiä juuri oikeista naruista
79€ näyttäisi olevan. En ymmärrä miksi kusetukseksi lasket tämän, kun noiden pelien yhteenlaskettu hinta virtual consolessa taitaa ylittää helposti tuon summan.
Joo kyllä niistä VC hinnoistakin linssi kostuu. Ja ne ei ole onnen kyyneleitä. Ja onhan tuollaiselle osin tilausta, kuten itsekin sanoin, tekisi mieli se ostaa. Mutta about 30 vuotta vanhoja pelejä, minikuorissa, hintana 80€... Nerokas bisnesidea sinänsä, koska itse tuote ei maksa Nintendolle käytännössä juuri mitään. Mutta ei sitä edes fani palveluksi voi sanoa tuolla hinnalla.
Tänään tuli PS storeen ensimmäinen täysin digitaalinen peli jota on oikeasti vähän odottanut. I am Setsuna. Hieno fiilis trailerissa ja mekaniikka vanhaa JRPG menoa. Pakko hankinta. Hiukan yllätyin hinnasta, joka on 39,90€ PS storessa. Odotin jotain 20-30€:n välillä. Ei sillä, en ole noita Only Digital hintoja hirveästi seurannut, joten voi olla ihan normihinta. Mutta pakko tämä on silti ostaa heti tänään. Jos ei muuten niin siksi että näitä saisi tulla lisää.
Töissä yksi kaveri tulosti alkuperäisen GB:n kuoria 3D -tulostimesta ja ihmettelin mitä kaveri tekee, niin sano iskevänsä rasberryn pi:n sisään, niin saa toimivan koneen siitä. Onhan se vähän paksumpi kuin alkuperäinen, mutta alkoi vähän polttelemaan, jos tekisi samaan tyyliin joka pyörittäisi kaikkia 16bit, 8bit ja GBA jne pelejä emulaattorilla ja iskisi siihen 10" näytön. Kuoria vain pitäisi tietty kustomoida tai löytää toiset ja virransyöttö voisi olla hankaluus ja todennäköisesti se painasi aivan liian paljon. Ja ei sillä että se kannettavaa pelaamista tekisi sen sopivammaksi itselle. Mutta olishan se helvetin hieno vehje
Nintendo NES Classic Mini Edition CDON.comissa 129,95€. Voi terve. Ehkä saattaa jäädä tuolla hinnalla hyllyyn. Todennäköisesti hinta asettuu sitten kun laite tulee, mutta vähän outo hinta silti...
Ei juma. Kuulostaa vuosikymmenen kovimmalta kusetukselta. WiiU Daily sanoo hinnaksi 60$, eli täällä päin 79,90€-89,90€. Kova hinta sanon minä. Ja silti, jostain sekopäisestä syystä...tekisi mieli ostaa tuo En tajua
Tosin tämä on taas näitä "Nintendon juttuja": Note that an AC adapter for the USB cable is required to play the system but is not included in the packaging. Eli laittavat USB-johdon mukaan, mutta ei AC adapteria. WTF nyt taas Nintendo?
Tuntuu että näitä "outoja" kommentteja tulee taas koko ajan julkisuuteen. Loma-ajat ja sade sekoittanut porukan päät?
Eilen luin kun Apteekkari liiton Sirpa Peura oli tuonut Suomi Areenan paneeliin paskapaperia ja sateenvarjon, kun vihreiden Antero Vartia puhuu niin paljon paskaa. Ja oli vielä kommentoinut, että "Vartia ei ole tainut hakea apteekista kuin päänsärkylääkettä ja viagraa, en tiedä". Vetää aika hiljaseksi. Ja auta armias jos tilanne olisi toisin päin "Ei ole tainut Peura hakea kuin päänsärkylääkettä ja E-pillereitä apteekista". Olisi noussut sellanen paskamyrsky sovinismista, että sateenvarjolle ja paperille olisi ollut oikeasti tarvetta.
Tänään luin kuinka eräs naispersu (en nyt muista nimeä) oli kommentoinut faceen, että menisivät sinne mistä tulivatkin, jos täällä on niin vaikea elää. Ja tämä kommentti oli kirjoitettu samaan yhteyteen Mustan Barbaarin tapaukseen kun poliisit pidättivät miehen äidin ja siskon, kun eivät antaneet passia, kun eivät saaneet syytä passin kyselyyn. Kun iltalehti haastatteli ja kertoi että Nikander on turusta, vastaus oli "En tiedä koko tapausta. Teksti oli tarkoitettu lähinnä vitsiksi."
Hienoa porukkaa meillä päättäjien pallilla. Tiedän, tämä on erittäin sovinistinen kysymys (kai voin ohittaa sen vitsinä myöhemmin), mutta onko nämä nyt niitä "kiintiö naisia"?. Ei sillä että miehetkin ei mokailisi ja puhuisi paskaa, mutta miehet nyt saa sian leiman muutenkin joka käänteessä ja ruoska heiluu joka kerta. Ja eräs ministerihän sai lähteä hommistaa tekstiviestien takia, joilla ei ollut mitään tekemistä työpanoksen kanssa tai liittynyt mitenkään työhön muutenkaan.
Nyt kun ollu kesällä maalla vähän enemmän kun on saatu siivottua ja muutenkin asumiskuntoon appivanhempien vieressä olevan vanhan talon, niin huomaa kuinka erilainen fiilis sielä tulee kuin kaupungissa. Aluksi sitä ei tajunnut, mutta nyt oli hetkeen taas kotona ja meni normaalisti töihin, kävi kaupassa kotimatkalla jne. Ja jumalauta kun oli eri fiilis. Oli niin perkeleen väsynyt, tukossa ja äkänen kotio tullessa, kun oli ensin jonottanut melkein tunnin tiellä ja sitten pyöriny kaupassa melkein toisen tunnin. Melkein 2h matkoihin joka päivä + se kaupassa käynti. Maalla teet työt etänä, katselet maalaismaisemia kun otat silmät pois ruudulta ja töistä pois tulo tarkottaa sitä että laitat koneen kiinni. Sitten vaikka lähtisitkin siitä heti kauppaan, sielä on suht väljää, ei tarvi jonotella ruuhkassa, eikä katella liikennevaloja.
Olen aina ollut enemmän "maalaisihminen" kuin mitenkään kaupunki-ihminen (leffateatterit ja sote-palvelut ainoa plussa), mutta hitto että tuntuu kärjistyvän vielä enemmän tämä vastakkainasettelu kun muutos tapahtuu päivässä toisesta toiseen. En ole ennen edes ajatellut asiaa näin paljon, mutta kaupungissa eläminen oikeasti alkaa vituttaa pidemmän päälle.
Steam alesta saanut itsensä vieroitettua vuosi sitten, niin nyt alkaa pukkaamaan noin konsolialet päälle. PSN:n Big in Japan alesta Gravity Rush Remastered ja Strider on aika varmoja hankintoja, kun on ollut "listalla" jo jonkin aikaa, Strider melkeimpä vuosia. Ja nämä oli PS4:lle. PS3:lle löytyy aika paljon alle kympillä kamaa. Silti harmittaa kun ottivat Dragon's Crown pois PSN:stä Olen katellu sitä aina jos jostain löytyisi alle pariin kymppiin, niin sitä voisi mielenkiinnosta testata, mutta ei ole näkynyt. Nyt sen olisi saannu varmaan siihen hintaan. Prkl...
On muuten hassu juttu, kun tuli tuossa vietyä maalle "mökille" PS3 ja sielä ei muita laitteita ole, niin tulee ihan eri tasolla pelattua sielä päin. Pelien määrä jotenkin rampauttaa oman pelaamisen selkeästi. En ole PS3 peleihin koskenut varmaan yli puoleen vuoteen ja nyt ei ole tullu oikein muuta pelattuakaan, kun on sielä maalla tullu oltua ja sielä ei muita laitteita ole kuin PS3. Ei sen puoleen viimeinen vuosi on pelaamisen suhteen mennyt todella passiivisesti muutenkin.
Toivoin että tämä hiukan ravistelisi EU:n päättäjiä ja että alettaisiin miettimään missä meni pieleen. Mutta heti aamupäivällä taisi tulla kommenttia, jossa EU vähän pesi tästä kätensä ja heitti vastuun britti poliitikoille. Muutenkin EU:sta on saanut jotenkin aivan käsittämättömän ylimielisen kuvan koko brexit asiassa. Tämänhän pitäisi olla itse tutkiskelun paikka.
Se että brittien toiseksi yleisin haku on what is EU kertoo enemmän eu:sta kuin briteistä. Voin ihan rehellisesti myöntää, että itsekkin hakisin tietoa mihin kaikkeen tämä nyt vaikuttaa. Tästähän kuitenkin on kyse, ei siitä että britit ei tietäisi mikä on EU. Lehdistö vain osaa revitellä näistä luonnollisista asioista naurettavia juttuja. Tosin tämänkin ilmiön pitäisi olla pieni vinkki EU:lle, että homma ei toimi jos haut tulee äänestyksen jäkeen, eikä ennen. Tosin olisi mielenkiintoista tietää mitkä oli luvut ennen äänestystä. Varmasti suht korkealla silloinkin.
Mutta mielenkiinnolla kyllä odotan kuinka käy. Suoraan sanottuna en usko mielettömiin seurauksiin vaikkakin varmasti osakkeet putoaakin ja on pudonnutkin selvästi. Pitää suunnitella mihin iskee muutaman satasen lomarahat jotka tulee kuun alussa. Mitä muuten gba veikkaa, koska kannattaa alkaa ostamaan?
Prkl. DMC: dialogi eli puheraita ei toimi PS3:ssa. Onko kokemuksia? Googlekaan ei tiennyt missä vika. Otin AAC äänet käyttöön valikosta mutta ei mitään vaikutusta. Muut äänet ja peli muuten toimii ok, mutta puheraita ei ollenkaan. Lievästi ärsyttävää. Luulin että näiden kanssa ei tarvinnu painia pc-pelien ulkopuolella...
Itse ihmettelen, miksi porukka odottaa tätä munat pystyssä, vaikka edellinen hyvä Zelda-peli ilmestyi 13 vuotta sitten.
Ocarina of Timen jälkeen kaikki Zelda ovat olleet enemmän tai vähemmän OoT:n kierrätystä, Skyward Swordia (joka epäonnistui) ja kannettavien Zeldoja lukuunottamatta. Tämä tuntuu oikeasti uudelta Legend of Zeldalta sitten OoT:n. Joten kyllä, vähän siinä muna kyllä värähti kun traileri striimi pyörähti käyntiin ja tämän sai todistaa. Ja en nyt ainakaan vielä nähnyt mitään tabletti paskaa, joten sekään ei ole hallitseva elementti. Mutta tosiaan, alkoi menemään niin pitkälle tuo stream, että piti sulkea. Taidan pitää itseni hiukan kuitenkin pimennossa julkaisuun asti.
On muuten ensimmäinen open world joka oikeasti säväyttää. Tai sanoisiko "open world". Kun tarkkaan nimittäin katsoi, niin kiipeämisessä on mittari kuinka korkealle pääsee kiipeämään. Todennäköisesti sillä säädellään kuitenkin mihin pääsee ja mihin ei. Lisäksi yhdessä kohtaa tuli vinkkiä minne piti mennä, joka tosin voi olla alun kädestä pitämistä. Tosin nämä ei meikää haittaa. Lupaavalta vaikuttaa.
Joo eipä tuota jaksa katsoa, kun tuo Pokemon kestää vielä ainakin puoli tuntia...
Lainaus
9:00 AM PT Reggie Kicks Off E3 2016 for Nintendo 9:15 AM PT Pokémon Sun and Pokémon Moon 10:00 AM PT The Legend of Zelda: Breath of the Wild - Introduction 12:25 PM PT The Legend of Zelda: Breath of the Wild - 'The NES Connection' 2:10 PM PT The Legend of Zelda: Breath of the Wild - 'Beyond the Plateu' Gameplay
Näyttää muuten ihan rehelliseltä trollilta. Uusi Zelda traileri, väliin 45min Pokemonia ja sitten Zeldan gameplay. Pokkaa on ei siinä...
Laajempi asekeskustelu tämän tapauksen yhteydessä on typerä. Kun jenkit on asialla, mittasuhteet taas leviää käsiin. Kontrolli tässä on pettänyt, ei aselait. Olisiko kaverilta pitänyt kieltää aseet? Olisi. olisiko se ollut jo nykyisillä määräyksillä mahdollista? Ymmärtääkseni olisi. Keskitytään niin lahjakkaasti sivu asioihin, että itse ongelma jää taka-alalle.
Lisäksi jos aletaan miettimään, olisiko laillisen aseen puute estänyt kaveria, ollaan keskustelussa jota yksikään aseiden vastustaja ei halua käydä ja täten miettiä esim. laittomien aseiden tuomia ongelmia.
Bendin Days Gone rupesi kiinnostamaan ihan vain, koska eka traileri oli sen verran hyvä. En tosin tiedä, alkaako nuo zombit tulla jo korvista ulos.. Miljööstä tuli myös todella paljon mieleen TLoU. Odotin koko ajan, että nurkan takaa tulisi clickeretä normi-zombien sijaan.
Aika samat fiilikset. Ensi trailerin jälkeen heräsi toive, että kyseessä ei olisi zombi peli, kun niitä ei siinä näkynyt. Mutta gameplay traileri taas tallasi kaikkien toiveiden päälle.
Neosta olisi ollut ihan mielenkiintoista kuulla juttua, mutta ehkä ihan hyvä että jätetään asia myöhemmäksi. Ties vaikka oltaisiin menty takaisin suunnittelupöydälle, koska huhutut speksit ovat sen verran huonommat kuin Scorpiolla. MS:ltä tietyllä tapaa aika mielenkiintoinen veto esitellä uusi kone näin aikaisin, koska tuskin se ainakaan auttaa nykyisen koneen myyntejä hirveästi.
Ilmeisesti yrittävät vedota tuohon "kaikki pelit toimivat jokaisella koneella". Periaatteessa hieno lupaus kyllä, mutta itsellä ainakin pistää miettimään kannattaako edes S -mallia ostaa. Vielä kun XOnella ei vieläkään ole mitään must have peliä, vaikkakin mielenkiintoisia kyllä, niin ei sitä ihan heti tule hommattua, kun Scorpio on tulossa kulman takana.
Jaa-a. GoW on ainakin jotain ihan muuta mitä odotti. Tuli mieleen jotenkin Skyrim, Witcher jne. Sinänsä sääli, koska näitähän on jo. Vaikka ei sillä että tämä ei voisi hyvä olla. Saa nähdä. Kojiman peli ehtiää varmaan näkyä vielä kahdessa tai kolmessa E3-pressissä ennen kuin kerrotaan edes julkaisupäivää, niin jo pelin mainitseminen tuntuu vähän typerältä. Voihan se olla hyvä, mutta eihän pelistä sen enempää tiedä kuin ennenkään pressiä. Mutta tämähän on trendi, kuten tuossa aiemmin keskusteltiin. Horizon vaikuttaa ihan lupaavalta, kuten aiemminkin. Ja tämän ei pitäisi edes nähdä seuraavia E3:sia enää. Days Gone vaikuttaa jälleen yhdeltä zombipeliltä muiden joukossa (koska on nähty E3:t ilman zombipeliä? Tai edes ilman zombipeli julkistusta?), joten ei suuremmin kiinnosta. Crashin remaket voi olla ihan jees jos tekevät ne kunnolla. Jäi aikoinaan nämä kokematta, niin hinnan ollessa ok, voisi jopa ostaa/ladata.
VR voi olla hyvä juttu jos se saadaan oikeasti toimimaan ja Star Wars lentely olisi ehkä jopa ostamisen arvoinen. Mutta ei tuossa oikein mitään 399€:n (449€ Suomessa?) arvoista nähnyt.
Ei sillä että FFXV olisi säväyttänyt tällä demollaan muutenkaan erikoisesti, mutta en tiedä johtuiko XOne versiosta vai omasta ruudusta vai mistä, kun hahmot näyttivät ihan karmeilta. Ihan oikeasti tuli PS2 mieleen kun tuli kohta jossa päähahmo väänsi miekalla titaania vastaan lähikuvassa. Aika huimaa peliltä joka on ollut kehityksessä yli 10 vuotta. Tätä menoa tulossa on S-E:n suurin floppi sitten Spirits Within leffan.