Ota se nostalgian kannalta ja muistele lämmöllä aikoja jolloin latauksia seurailtiin kalenteri kourassa.
Ei pysty. Kärsivällisyys on nykyään muisto vain. Hermot menee samantien, jos ei klikkaamalla tapahdu asiat. Harmi kun konsolipelaaminen on mennyt tähän samaan päivitys ja latausrumbaan, kuin PC:llä. Tästä syystä varmaan nykyään pelaakin puhelimella enemmän kuin konsoleilla, se on vaan niin pirun helppoa avata hetkeksi peli ja sulkea se ilman venausta.
Alkoi noita maalejakin syntyä Scarfin tapaan kun vähän oppi pelaamaan. No en itse ole änäreitä ikinä pelannut yksin, aina tulee ihmisiä vastaan pelattua. Siksi tekoälyn munaukset ei sinänsä haittaa itseä.
Itsellä tekoäly toimi ihan hyvin. Kolme matsia tuossa ehdin pelata, niin 2-1, 4-5 ja 4-6 päättyivät laukausten ollessa sellaista 30 pintaan..
Muuten ei kyllä mitään hyvää sanottavaa. Ostin pelin storesta, latasin ja nyt olen asentanut joku yli 10h, vielä olisi 30min jälellä. Kaksi ekaa kertaa poistin latauksen ja aloitin uudelleen kun en uskonut että tuossa voi oikeasti kestää vittu yli 10h.
Kyllä ne "pikkusummat" alkaa kertymään ja kertautumaan. Siellä on niin paljon kustannuksia joita hirveästi ynnäillä yhteen. Poliisin lupapalvelun ja oikeustalojen ylikuormitus maksaa, tulkkauspalvelut maksaa, VOK:n ylläpito maksaa, pakolaisten päivärahat, terveyspalvelut jne. Sen jälkeen kun pakolaishakemus on hyväksytty alkaa kotoutusrumba, isommat tuet ym. eli rahaa menee. Ennen kuin perusmamu alkaa noihin ns. paskahommiin, on palanut rahaa jo aika paljon per lärvi. Kunhan se paskaduuni alkaa, niin eihän siitä mitään tienaa eli verojakaan ei hirveästi tule. Kulutukseenkaan ei ole varaa, joten se raha ei kierrä kovinkaan tehokkaasti. Se pieni ylimääräinen mikä jää, lähetään kotimaahan.
Tuon päälle vielä ghettoutuminen, rikollisuus ym. ilmiöt niin bigger picture alkaa olemaan aika selvä.
Lisäksi ei ole kyse pelkästään siitä onko summa suhteessa suuri valtion budjettiin, vaan siitä onko sille oikeutusta. Ihmiset alkavat kyseenalaistamaan miksi ylipäätään maksaa veroja jos niitä ei jaeta oikeudenmukaisesti. Se rapauttaa veronmaksuhalukkuuden ja ennen pitkää verojen keruun kokonaan.
Sama ongelma oli kansanedustajien palkoissa, eivät ne ole kuin 3.90e/kansalainen, mutta silti porukka on tiltissä kun kansanedustajat eivät osallistuneet talkoisiin palkka-alejen muodossa. Kyse on periaatteesta. (ja tämä johtikin siihen, että palkkioita alennetaan/luovutaan viikon palkasta tms)
Samalla pusketaan uusia VOKkeja 5 kpl viikossa ja mainostetaan, että se ei ole keneltäkään pois. Valtio maksaa kaiken. Jotenkin tuntuu, että valtio ei maksakaan niitä vaan ehkä nuo sairastelijat, ylityöntekijät, lomailijat ym. ihmiset.
Pikkuhiljaa voisikin hypätä GBA:n "elintaso"-pakolaisvaunuun ja alkaa katselemaan parempaa asuinpaikkaa. Täällä suunta ei ole kuin alaspäin.
Tuntui kyllä niin hyvältä, kun luin hallituksen toimenpiteistä. Melkein pitää käydä Dom Perignon hakemassa ja posauttaa sen tämän kunniaksi auki. Vihdoinkin joku muukin joutuu maksajan rooliin, kuin yksityinen sektori. Tai no edelleenhän yksityinen sektori maksaa kaiken, nyt vain pari promillea vähemmän.
Ehkä vasemmistokin tajuaa ettei sitä taikaseinää ole ja kirstu on tyhjä.
Sama lappu oli itelläkin. Ilmankos kusi. Olisi pitänyt tietää Jayeizhin jinxaneen lapun. Mietinkin miksi mulla oli huono fiilis siitä. Mut joo yllättävän paljon köy noita kärki vs bottom matseja niin, että paskin vie. Kai siinä on joku näyttämisenhalu suurempi. No en tiedä, sopupelejä kaikki. Ei näillä tienaa kuin vedonvälittäjä.
Jari Sinkkonen tuomitsee väkivaltapelit. Myöntää toki ettei ole itse koskaan niitä pelannut, mutta silti tuntee alan hyvin.
"– Mutta väkivaltaisia pelejäkin löytyy, ja ne ovat ongelma. Ei ole todellakaan tervettä, kun pelissä eläydytään psykopaatti-murhaajan rooliin.
Sinkkosen mukaan väkivaltapelit aiheuttavat huomattavaa stressiä, moraalin muuttumista ja jopa makeanhimoa.
– Siis ei se nyt niin mene, että väkivaltapelejä pelannut menisi heti hankkimaan aseen ja losauttaisi sillä. Mutta mieli askartelee pelin maailmassa pelaamisen jälkeenkin. Muutokset tapahtuvat viiveellä.."
Miten nykypäivänä vielä tuollaista scheissea voi kirjoittaa, väkivalta on tietääkseni vähentynyt maailmassa ja varsinkin länsimaissa(pl. tietyt ryhmät, joiden väkivalta ei johdu pelaamisesta) vaikka pelaamisen vallankumous on juurikin tapahtunut ja pelaaminen on yleisempää kuin koskaan. Varsinkin väkivaltapelien pelaaminen. Kynäriä pelaamalla tienaa nykyään enemmän, kuin keskiverto duunista. Toki oon ihan samaa mieltä ettei ihan lapsille pelottavampia pelejä kannata antaa, mutta joku roti tässä paijaamisessakin täytyy olla. Muuten sinänsä ihan fiksua juttua, mutta toisaalta kyllä nykymaailmassa pärjää ne parhaiten kellä on digitaalinen kieli hallussa.
Tai no okei myönnän, GTA V:n jälkeen lähti vähän lapasesta.
On se harmi, että rajavalvontaa ei ole vielä keksitty. Voisi nimittäin auttaa.
Unohdit valitettavasti nyt sen tosiseikan, että vastaanottokeskukset johtavat koulujen tason nousuun Suomessa. Odottelenkin jo tulevia Nobelinpalkintoja.
Se on jännä ajatella ettei suomessa voi vaurastua kun olet ilmaisella koulutuksella, terveydenhuollolla ja tuilla tähän asti päässyt. Se on sitä vaurautta suomessa.
Ilmaisella(no sen kyllä huomaa laadussa) :D
Opintolainaa on maksimit ja yli 1/3 palkasta menee suoraan ansiotuloveroihin. 1/3 menee asumisen ja elämisen kiinteisiinkustannuksiin. Toki tämän mallin tarkoituskaan ei ole vaurastuminen vaan tasapäistäminen, jotta kaikilla on about samat, mutta ei yhtään enempää. On tässä järjestelmässä paljon hyvää, mutta vaurastumaan tai rikastumaan tällä on hyvin vaikea päästä.
Toki ei raha ole läheskään ainoa syy miksi täältä lähdetään, mutta onhan se todella houkuttelevaa jos samasta työstä maksetaan jossain enemmän. Hesarikin on huomannut tämän trendin, vaikka itse juttu onkin hyvin huonosti kirjoitettu, eikä syitä ole tarkemmin pohdittu.
Viimeksi tosin tilanne taisi olla se, ettei ollut realistista mahdollisuutta muodostaa toimivaa hallitusta. Silloin on ihan järkevä jättäytyä pois, kun hallitukseen meneminen olisi ollut käytännössä sama asia. Six Pack ei sitten saanutkaan aikaan juuri muuta kuin jatkuvia eroamisia ja riitoja. Nyt tilanne oli täysin eri, kun saatiin takiaispuolueista vapaa hallitus ja PS:n kädenjälki näkyy hallitusohjelmassa.
Tällä kertaa PS:llä kynnyskymykset taisivat olla enemmän hallituksen kokoonpanoon liittyviä, eli ei Vihreitä eikä RKP:ta samaan soppaan.
Sinänsä kyllä hassua kritisoida hallitusta, joka ei ole edes ehtinyt toimimaan kovin pitkään. Nykyinen tukipolitiikkakin on seurausta aiempien hallituksien allekirjoittamista sitoomuksista. Toki jos PS ja hallitus ei saa tehtyä tiukennuksia maahanmuuttopolitiikkaan, silloin itsekin näen PS:n pettäneen äänestäjänsä.
Toki jokainen näitä asioita katsoo aina oman maailmankuvansa läpi, mutta ei mulla itsellä ole mitään syytä kannattaa PS:ssä kuin vain jos se ajaa samaa politiikkaa mitä itsekin kannatan, jos tällä hallituskaudella mikään ei mene parempaan suuntaan en jatkossa äänestä PS:ssää. Siinä vaiheessa tosin on Suomesta vaihtoehdot hyvin vähissä. Ei tämä nykymeno muutenkaan kovin autuasta ole. Olen jo pitkään pohtinut muuttoa ulkomaille, johonkin maahan jossa työntekoa vielä arvostetaan ja jossa työllä voi vielä jos ei rikastua niin edes vaurastua hieman.
Kuten despokin tuossa jo totesi, niin mitä hyötyä hallituksesta lähtemisestä olisi? Onhan se parempi olla osa rikkinäistä järjestelmää ja yrittää korjata sitä mahdollisuuksien mukaan, kuin täysin ulkona ilman vaikutusmahdollisuuksia. Varmasti itsekin näkisit Vihreät ja Vasemmiston hallituksessa mieluimin, kuin oppositiossa ilman valtaa.
Asiasta kukkaruukkuun. Huomasin että joku käyttäjä Piira oli lähettänyt minulle, TK:lla ja Balboalle yksityisviestillä postia:
En aikaisemmin kyseistä käyttäjää ole edes huomannut. Näköjään vuonna 2013 rekisteröitynyt ja neljä(4) viestiä lähettänyt koko aikana. Nyt sitten aktivoitui lähettämään avautumisen. Kuka tunnustaa kaksoisnickiksi?
"- Muut puolueet ovat antaneet viestiä, että SD:tä äänestämällä ääni menisi hukkaan, koska heidän kanssaan ei haluta tehdä yhteistyötä. Mutta kannattajat ovat sinnikkäitä, Jokisipilä sanoo.
Suomessa vastaavaa eristämistä ei ole harjoitettu. Täällä "hankaliksi" mielletyt puolueet kuten smp, kommunistit ja viimeisimpänä perussuomalaiset on otettu mukaan hallitukseen ja päätöksentekoon"
Lyhyt on toki muisti toimittajilla. Samalla tavalla PS:ssää yritettiin eristää ja syrjiä, mutta kansa olikin syrjittyjen puolella.
Toi palkkaus on nihkeää, kaikilla aloilla tuntuu olevan palkka-alet menossa. Itselläkin lähti 0.5k€/kk veke palkasta, vaikka haastavammaksi duuni muuttui. Toisaalta progressiivinen verotus suomessa pitää huolen siitä, että ihan sama laskeeko palkka vai nouseeko, niin aina tienaa samat. No ei siinä, vakkaripaikalta on helppo heitellä koukkuja vihollisen leiriin ja kysellä jos irtoaisi enemmän.
Täytyy vaan ihmetellä miten on mahdollista suorittaa kaksi korkeakoulututkintoa ja asua maassa vuosia oppimatta itse kieltä. Serkun vaimo oppi suomen kielen täydellisesti vuodessa. Niin oppii jokainen jolla on motivaatioita. Tuossakin artikkelissa tyyppi sanoo sen olevan käytännössä ainoa syy miksi ei työtä ole löytynyt, no miksi ei sitten opiskele sitä kieltä? Muuten on kyllä miehellä asenne kunnossa ja kaltaisensa toivotan enemmän kuin tervetulleeksi tänne.
Mun mielestä toi menee irtopisteiden keruuseen ja oman kilven kiilloittamiseen. En ymmärrä ollenkaan tätä jatkuvaa irtisanoutumista ja että kaikki vaatii vuorotellen irtisanoutumaan ja tuomitsemaan sitä ja tätä. Eihän sitä muuta ehdi elämässä tekemään, jos alkaa irtisanoutumaan erikseen jokaisesta negatiivisesta asiasta mitä maailmassa tapahtuu.
Samaan kategoriaan menee nämä mielensäpahoittajat. Ei niillä ole muuta tarkoitusta, kuin oman narsismin ruokkiminen. Halutaan päästä jatkuvasti lehden kanteen toitottamaan omaa paremmuutta.
Perussuomalaiset on kyllä mielenkiintoisessa tilanteessa. Tässä hesarin kolumnissa ennakoidaan PS:lle hallituskauden jälkeistä vaalitappiota, jonka jälkeen paineet puolueen sisällä kasvavat Soinin suuntaan. http://www.hs.fi/sunnuntai/a1438311265547 Soini edustaa maltillista ja ehkä hieman konservatiivista perussuomalaista maalaissiipeä. Oon kyllä aina arvostanut Timo Soinia, vaikka poliittiset linjat eivät miellytäkkään. http://timosoini.fi/2015/08/nuori-ja-vanhempi-mina-vakivalta-aina-vaarin/ "Väkivaltaa pitää vastustaa aina ja joka tilanteessa. Oikealta, vasemmalta , keskeltä, ylhäältä tai alhaalta tulevaa.".
Hallituskauden jälkeen seuraa miltei aina kannatuksen lasku. Aika on ajanut Soininkin ohitse. PS tarvitsee nuoremman johtajan, jolla on vielä virtaa ja munaa haastaa vanhat puolueet. Nyt tehdään liikaa kompromisseja - osin toki pakostakin Kokoomuksen ja Kepun kanssa. Hyvin on silti Halla-ahon linja noussut PS:n yleiseksi linjaksi, saihan herra kirjoittaa käytännössä puolueen maahanmuuttoa koskevat linjaukset.
Jännä juttu sinänsä, että PS:n suurin kannatus on noissa monikulttuurisuuden kehdoissa, eli Soinin sanoja lainaten "betonikennojen porukassa". Siis siinä porukassa joka diilaa asian kanssa päivittäin, eikä vain lue HS:n monikyldyyriartikkeleita uuden Apple Macbook Airin näytöltä.
Se että on samassa kuvassa uustnatsien kanssa ei tee kenestäkään uusnatsia. Immonen on systemaattisesti irtisanoutunut julkisesti noiden puuhista. Suomikin taisteli Hitlerin rinnalla, mutta ei se meistä kai natseja tehnyt tai syyllisiä heidän sotarikoksiinsa? Vaikea olla varmasti uusnatsi jos julkisuudessa irtisanoutuu heistä.
Tässä kaksi uusinta Immosen naamakirja postausta:
Lisätään tähän nyt vielä, etten itse tunne Immosta enkä ole koskaan hänen kanssaan keskustellut. Julkisuudessa esiitymisen perusteella en häntä nyt kumminkaan uusnatsiksi luokittelisi, jos näin olisi niin kai häneltä olisi jo kansanedustajan paperit viety pois. Immosen vaimokin on mamu, muslimimaasta, muslimiperheestä. Valoja päälle.
Onko tuosta kaveeraamisesta nyt edelleenkään mitään muita "todisteita", kuin että Immonen oli samaan aikaan parin uusnatsin kanssa samassa julkisessa tilaisuudessa?
Asensin suoraan Windows Updaten kautta. Kaikki toimii ihan täydellisesti. Sinänsä hyvin yllättävää, yleensä päivitykset tuohoavat tuotteen kuin tuotteen sata kertaa sadasta.
Juokseminen on jäänyt mulla ohjelmasta käytännössä kokonaan. Kävinköhän talvella 2013 viimeksi lenkillä? Lämpimiä muistoja tuosta harrastuksesta kyllä piisaa vaikka miten paljon. Olen kuitenkin siinä mielessä tyytyväinen, että saavutin tuossa lajissa noin niinkuin harrastelijan mittapuulla kohtuullisen hyvän kondiksen ja se opetti myös rakastamaan aerobista hikiliikuntaa. Aina kun bongaan ulkosalla juoksijan, niin pieni hymynkare tuppaa nousemaan suupielille.
Parhaiten jäi mieleen viime kesänä kun kävelin tästä kohti Mikkelää ja ison mäen kohdilla tuli vastaan rehellisesti sanottuna isomman puoleinen mies hölkytellen. Ohitin tämän ja näin miten tämän otsa oli totaalisen märkä hikikarpaloista. Vauhti ei häikäissyt, mutta näki että kaveri yrittää todella parhaansa muuttaa asioita! Kunnioitukseni on tälläisissä tapauksissa suunnatonta kun tietää miten vaikeaa lenkille lähteminen voi oikeasti olla.
Tämä on mennyt nyt päälaelleen. Meikäläinen kävi viimeksi aktiivisesti salilla 2013 ja nykyään vain lenkkeilen. Muistan, kun kehoitin jätkää lisäämään lihaskuntoa juoksun oheen. Juuri asentelin Sports Trackerin ja sieltä löytyi tästä lähialueelta juuri Ephin juoksuja vuodelta 2012. Pakko se on salitreeni itsekin aloittaa lisäksi. Kolmisen kiloa on painoa lähtenyt nyt juoksemalla, mutta varsinkin jaloista on lähtenyt lihaa ihan kunnolla parin vuoden salitauon jälkeen. Pelkästään juoksemalla ei sellaista kroppaa saa mitä kehtaisi peilistä katsella. Duunissa on ilmainen salikin, niin ei se siitä ole kiinni, on vaan nykyään niin pirun laiska tekemään yhtään mitään työpäivän jälkeen.
Tätä olen kuunnellut noin tunnin mittaisilla lenkeilläni, sopivan eeppinen niin saa voimaa juosta.
Eihän tällä ole muuta yhteistä kolmen ekan leffan kanssa kuin nimi. Puhdasta actionia ilman mitään muuta. Todellä näyttävää, mutta ei näitä tekniikkavideoita jaksa itse katsella. Toimintaelokuvat eivät ole uponneet itselle oikein enää pitkään aikaan. Sinänsä harmi, koska kolme ekaa Mad Maxia oli hemmetin kovia leffoja. Nyt leffassa kaverini sanoja lainaten "ajettiin ensin rekalla yhteen suuntaan ja sitten takaisin".
Ainoastaan niille valkoiseksi maalatuille natseille ja valhalla todisteluille tuli repeiltyä.
Erehdyin myös luulemaan Riley Keoughia Drew Barrymoreksi. Mietinkin että miten voi olla noin nuoren näköinen, mutta pikainen googletus paljasti että Elviksen lapsenlapsihan se olikin. Ehkä pitäisi tuon lähestyvän 30v:n kunniaksi hommata lasit.
Yritän pelata OpenRA:ta, mutta aina kun käynnistän pelin, niin hiiren kursori katoaa, pystyn kyllä valikoita selaamaan hiirellä jos arvailen missä kohtaa kursori milloinkin on, mutta itse pelaaminen onkin sitten ei juttu. Windows 8.1 käytössä. Mikähän tuossa on ongelmana?
Tuntuisi kyse ei olisi hiirestä vaan Windowsin kuvakkeista. Eli peli ei osaa tulkita hiiren kursorin kuvaketta. Voisi testata ottamalla käyttöön jonkun muun Windows teeman (vaihtaa kuvakkeet jne.) tai muokata hiiren kursorin tyyliä. Win7:ssa tämä oli ainakin helposti mahdollista. Kannattaa testata mahdollisimman yksinkertaista teemaa. Esim. classicia. Lisäksi Aero voi tehdä omat hankaluutensa. Jos sitä voi edes Win8:ssa ottaa pois käytöstä erikseen...
Alkoi toimimaan kun suoritin pelin pelin jossain helvetin NVidia High-Performance Processor -tilassa.
Yritän pelata OpenRA:ta, mutta aina kun käynnistän pelin, niin hiiren kursori katoaa, pystyn kyllä valikoita selaamaan hiirellä jos arvailen missä kohtaa kursori milloinkin on, mutta itse pelaaminen onkin sitten ei juttu. Windows 8.1 käytössä. Mikähän tuossa on ongelmana?
Salkkareiden kiintiöhomo nyt on vähän eri asia ku yrityksen hallituksen tai maikkarin keskustelupaneelin kiintiönainen. Kukaan ei myöskään määrännyt salkkareihin kiintiöhomoa, vaan tuotantoyhtiö näki että se ilmeisesti siihen sopii.
Miltähän kiintiönaisesta tuntuu olla kiintiönainen.
+1 taas! Pelaajalaudalle tarvitaan like-ominaisuus.
Kiintiöhomot nimenomaan tulivat sen takia, koska niiden huomattiin tuovan lisää katsojia. Olisikohan Sex and the City(Sinkkuelämää) TV-sarja joka tämän trendin on aloittanut ja sitten kaikki kilpaa kopioivat sen.
Kiintiönaisia ei tarvita mihinkään pörssifirmaan, kyllä yleensä automaattisesti paras sen työn saa, sillä firmojen tarkoitus on tehdä rahaa, ei mennä konkurssiin. Kiintiöt aiheuttavat vain katkeruutta ja tuhoavat ilmapiirin. Kaikki syrjintä, myös positiivinen on väärin.
Suomen perustuslain mukaan "Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Vituttaa feministit. Aatteessa itsessään ei perusperiaatteeltaan ole juurikaan vikaa, sen ajaessa sukupuolineutrauliutta ja rakenteellisten sukupuolten välisen epätasa-arvon purkamista. Kuitenkin ne keinot, joilla tasa-arvoon pyritään (tasa-arvoiseen lopputulokseen epätasa-arvoisista lähtökohdista), ontuvat argumentit ja miesten oikeuksien (asevelvollisuus) vähättely pistää vihaksi. Usein ongelmia nähdään myös siellä missä niitä ei todellisuudessa ole. Kovin usein ei kuule feministien kritisoivan esim muslimien/muslimimaiden naisten kohtelua. Heille tärkempää on että jokaisessa paneelissa ja opiskelijakerhossa on kiintiönainen.
Tismalleen samaa mieltä.
Tässä vielä yksi naurettavuuden huippu. Ajetaan epäpäteville naisille suojatyöpaikkakiintiöitä menestysfirmoihin, mutta omassa yksikössä kaikki akkoja.
Manilassa kävin eilen tsekkaamassa Jurassic Worldin Imax teatterissa. Ensin kommentti imaxista, eihän tuo nyt niin merkittävästi eronnut normi leffasta, vähän oli 3D ehkä tarkempaa. Pitäisi olla vieressä normi kangas, niin näkisi eron. Leffa itsessään oli kova, heti alusta asti iski jo nostalgiavibat joiden turvin toki leffa saa paremmat pisteet kuin ansaitsisi. Juoni ja Epiä varten päälleliimatut romattiset hutut olivat toki sitä itseään, mutta tunnelma oli hyvä. Visuaalisesti viihdyttävä.
Todellisuus vaan tukee tuota dekriminalisointia. Esimerkkejä on pilvin pimein, tuosta ensimmäinen linkki googlesta mitä Portugalissa kävi kun kovienkin huumeiden käyttä dekriminalisoitiin.
Aina kieltäminen johtaa siihen, että käytetään itse kiellettyä ainetta enemmän tai jotain toista vielä vahvempaa. Egyptissä uskonto kieltää alkoholin, no oletteko olleet lomalla Egyptissä? Itse kävin ja jo ekassa vaatekaupassa silloisen mimmini kanssa myyjä veti meidät sivummalle ja kysyi maistuisiko hasis :D
Ongelmakäyttäjiä on aina, mutta kiellot eivät näitä poista, päinvastoin näiden elämä vaikeutuu entisestään.
Nykyinen terveen elämän fitnesstrendi on positiivinen juttu. Eivät tuohon hurahtaneet edes juo alkoholia enää, työpaikallakin mussutetaan raejuustoa ja juodaan vettä kahvin sijaan. Tämä on se asenne mikä pitäisi jo lapsesta asti iskostaa ihmisiin. Miettikää mikä säästö valtiontaloudelle, jos yhtäkään läskiä tai röökaajaa ei olisi? Toki treenaaminenkin voi mennä överiksi, aina on ihmisiä jotka liioittelevat asiassa kuin asiassa.
Pössyttely on ihan jees, ei tule darraa ja päihdyttävä olo ei vie kontrollia kuten liika dokaaminen. Ehdottomasti pitäisi laillistaa ja iskeä kovat verot siihen, niin että valtio tienaisi mukavasti. Tähän taloustilanteeseen oiva lääke, lisäisi matkailuakin Suomeen, pohjoisen dami.
Lopputili. Tuntuu aika komeelta. Varsinkin kun sai käteen reippaasti enemmän kuin 2kk normipalkan ja itse laskeskelin ensin että tulisi ainakin tonni vähemmän. Aika saatanan hienoo. Vieläkin takaraivossa tosin koputtelee ajatus että joku on mennyt vituilleen ja ne ottaa sen rahan takasin Vaikka kuinka ne nyt sitäkään tekisi.
Hitto kun tuli heti mieleen että nyt voisi ostaa laakista PS4:n ja BloodBornen, mutta tuntuu olevan elämässä sen verran kiire että ei vaan ehtisi kuitenkaan pelaamaan ja lopulta koko osto vaan vituttaisi. Ja kun tota kamaa on viimesen kuukauden aikana mennyt urakalla vituiksi (tänään muuten hajosi sähköposti...koko ajan vittu jotain...), niin ehkä on parempi olla ostamatta ainakaan mitään uutta hetkeen. Seuraavaksi pitääkin mennä tilaamaan Triwing ruuvari että saa revittyä WiiU:n auki. En käsitä miten sitäkään ruuvaria ei vittu ole missään kaupassa, pitää tilata verkosta. Mutta raha lämmittää kummasti mieltä silti
Onnittelut! Massi kyllä lämmittää mieltä aina. Mikään ei voita sitä vapautta, jonka se tarjoaa. Tosin 2kk+ paketti nyt ei ihan lottovoitolta kuulosta, ansiosidonnaiselle kumminkin tuosta varmaan hyppäät niin ei ole niin paha.