Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointisähköposti saamatta?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan

 
Vaalea Tumma
Sivuja: [1]
Tulostusversio
Aihe: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet  (Luettu 5598 kertaa)
Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « : 25.01.2016 01:36 »
Lanttu Jäsen Viestejä: 944 Basaaripisteet: 1 Profiili Musiikki on hieno asia ja hehkutus on kivaa, joten mikäs se mukavampaa kuin hehkuttaa sitä parasta musiikkia? Niinpä, ei paljon mikään.

Musiikille löytyy oma ketjukin (jonka edellinen viesti lähes kahden vuoden takaa), mutta tämä ketju nimenomainen on pyhitetty fiilistelylle. Olisi kiinnostavaa tietää millainen musiikki on lautalaisille rakkainta ja lähinnä sydäntä. Pelkkä listaus on tylsää, joten jonkinlainen taustoitus on suotavaa. Nyt ei tarvitse TL;DR:iä miettiä.

Moonsorrow

Tämä on SE bändi itselleni, ja luultavasti tulee aina olemaan. Vastaavaa tapausta, jossa kaikki palat loksahtaisivat täydellisesti, ei yksinkertaisesti löydy. Moonsorrowin hehkuttamisen ongelma on, ettei tiedä mistä alottaisi. Toisaalta en tiedä mitä jättäisi oikein poiskaan, sillä kokonaisuus on koostuu aikalailla kaikesta. Kaikesta hehkutuksesta huolimatta en silti näe itseäni lainkaan sokeana fanipoikana.

Tärkeintä lienee musiikki. Itse he kutsuvat tyyliään sanoin "epic heathen metal". Yleisten metalligenrenimikkeiden alta bändiä kuvaillaan yleensä folk, black, progressive ja viking. Vaan liekö tuolla edes väliä, kun tyyli vaihtelee varsin paljon levyltä levylle kuulostaen silti aina vain bändiltä itseltään. Nimestään huolimatta sanoitukset ovat myös olleet ensimmäisen demon jälkeen poikkeuksetta suomeksi. Usein suomi kuulostaa jokseenkin kornilta metallissa, mutta Moonsorrowin kohdalla kyseessä on vain ja ainoastaan vahvuus. Itse asiassa sanoitukset ovat saaneet minut arvostamaan suomen mahdollistamaa tiettyä sävykkyyttä enemmän.


Laadullisesti bändin ura alkoi ihan kivalla demolla (Metsä) ja toisella oikeinkin hyvällä demolla (Tämä ikuinen talvi). Itse asiassa pidän toisesta demosta enemmän kuin debyytistä (Suden uni), jota pidän "vain" hyvänä ja bändin selvästi heikoimpana virallisena tuotoksena. Moonsorrow ei ole koskaan keskinkertaista biisiä äänittänyt, saati sitten huonoa mutta etenkin ulkomaalaisten hilipattihippanfolkkifanien suosiossa oleva Pakanajuhla putoaisi jälkimmäiseen kategoriaan, ellei kappaleen loppupuolisko pelastaisi sitä, ollen samalla koko albumin hienoin yksittäinen hetki.

Puolessatoista vuodessa ehtii ilmeisesti kuitenkin tapahtua paljon, sillä jo toinen albumi Voimasta ja kunniasta on täydellinen napakymppi. Tyylissä ei ole tapahtunut suurta muutosta mutta yleinen toteutus ja sävellykset ovat parempia. Samalla se asetti laadullisen minimitason, joka ei ole horjahduksia sen koommin nähnyt. Albumia seurannut Kivenkantaja väänsi nupit yhä eeppisemmäksi runaine kuoroineen ja taivasta maalailevine koskettimineen. Kappaleiden keskipituuskin lähenteli jo kymmentä minuuttia.


Verisäkeet ja Viides luku - Hävitetty ovat kuitenkin ne levyt, jotka sinetöivät minulle Moonsorrowin aseman, ja samalla todistavat bändin tinkimättömyyden. Siinä missä moni olisi saattanut jatkaa Kivenkantajan linjalla ja kasvattaa suosiotaan helposti, totesi Moonsorrow saavuttaneensa kaiken sillä saralla ja känsi katseen suuntaan Norja '94. Poissa ovat mahtailevat kiipparit, kuorot ja elämää suuremmat melodiat, tilalle tulivat sahaavat kitarat ja metsämäinen tunnelma. Kappaleiden minimipituudetkin ovat outroa lukuunottamatta 14 minuutista ylöspäin.

Nimenomaan tunnelma on se asia, joka Verisäkeitä kuvaa parhaiten. Kahdella edellisellä levyllä oli selkeämpi teema siinä, missä Verisäkeet on sanoitettu musiikin tuomien fiilisten mukaan. Nämä abstaktimmat sanoitukset yhdistettynä musiikkiin saavat mielikuvitukseni liikkumaan tavalla, johon mikään muu levy ei ole koskaan pystynyt. Pystyn näkemään päässäni eräänlaisen tarinan joka alkaa kesäisestä, joskaan ei aurinkoisesta päivästä, joka etenee jokseenkin loogisesti päivän- ja vuodenaikojen muutosten mukaisesti huipentuen näkyyn kuun ja tähtitaivaan valaisemaesta lumisesta, karun kauniista metsäisestä laaksosta, johon ihminen ei ole koskenut eikä voi koskea. Huipun jälkeen tapahtuu vielä hyppäys heräämiseen aamulla keväisestä metsästä, aivan kuin kaikki koettu olisi ollut unta. Levyn päättävän appaleen nimi, Kaiku, sopiikin siihen varsin hyvin.

Nimenomaan Jotunheimin luomat talviset mielikuvat tekevät siitä minulle henkilökohtaisesti kauneimman kappaleen ikinä. Metallia kuuntelemattomalle tämä saattaa kuulostaa oudolta, sillä koostuhan valtaosa sen laulusta murinasta/örinästä/miksihaluaakaanktsua, mutta ei efekti olisi yhtä vahva ilman niitä. En näe miten esimerkiksi 13:37 kuultavaan "Ei tätä maata voi ihminen omistaa" saataisiin samanlaista tunnelatausta "perinteisellä" laululla. Varma kylmien väreiden aiheuttaja musiikkiin kunnolla keskittyessä, parhaimmillaan muutaman kyynelen aiheuttaja.

Edellisistä hehkutuksista huolimatta en varmaksi sanoa onko Hävitetty vielä tärkeämpi albumin minulle. Ainakin se on lopullinen osoitus siitä, että bändi tekee vain ja ainoastaan sitä mitä sitä itse huvittaa. Harvalla on pokkaa tehdä albumia, joka koostuu kahdesta kappaleesta. Pituuksiltaan 30 ja 26 minuuttia. Levyn takakannessa lukee vain "Playing time 56:30", jotta hätäisimmät (tai valistumattomat) ostajat eivät säikähtäisi. Pituus mahdollistaa myös ainutkertaisen mahdollisuuden uppoutua musiikkii täydellisesti ilman turhia keskeytyksiä. Tähän liittyy myös tarina ja kokemus, joka tekee levystä ainutlaatuisen minulle.

Aikoinaan kappaleista jälkimmäinen (Tuleen ajettu maa) alkoi soida päässäni kävelyllä ollessamme entisen tyttöystäväni mökillä. Mökille palattuamme halusin soittaa kappaleen hänelle, koska hän ei ollut sitä vielä kuullut, vaikka bändin fani olikin. Kappaleen loputtua päätin soittaa vielä ensimmäisenkin kappaleen (Jäästä syntynyt / Varjojen virta). Kymmenisen minuutin kuuntelun jälkeen vaivuin tilaan, jollaista en koskaan aiemmin tai sen jälkeen kokenut. Kaikki muu katosi ympäriltäni, mitään ei ollut. Vain täydellinen uppoutuminen musiikkiin. Mikään ei keskeyttänyt tätä 20 minuuttiin, jota kappale vielä kesti. Kappaleen päätyttyä tyttöystäväni lähti pois mutta minä jäin paikalleni makaamaan ja itkin. Itkin 15 minuuttia. Niin vaikuttava ja kaunis tuo kokemus oli. En usko, että tulen enää vastaavaa kokemaan.


Hävitettyä seuraavana vuonna tinkimättömyys vietiin aivan uudelle asteelle Tulimyrskyn myötä. Levy on EP, ja bändi halusi korostaa tätä lisäämällä sen myös kanteen, jotta sitä ei luultaisi uudeksi albumiksi eikä sitä myytäisi täyteen hintaan. Ihan perinteisestä EP:stä ei kuitenkaan voitane puhua, sillä ainakaan itselleni ei ole koskaan tullut vastaan 68 minuuttia pitkää EP:tä. Voin myös lyödä aika suuresta summasta vetoa, ettei Suomen sinkkulistan ykkösenä (jonne Tulimyrsky päätyi) ole ollut eikä tule olemaan yhtä pitkää "sinkkua", EP:t kun ainakin tuolloin menivät nimenomaan sinkkulistalle eikä normaalille albumilistalle.

Tulimyrsky sisälsi vain yhden uuden alkuperäisen kappaleen, Tulimyrskyn. Puolen tunnin massiivinen tarina, joka on jatkoa Voimasta ja kunniasta -levylle. Sanoja kappaleessa on muutama kymmen enemmän kuin tässä viestissä tähän mennessä. Tarina pomppii niin nykyhetkessä, menneessä kuin vielä vähän kauempana menneessäkin. Erikoisuutena on näyttlijä Turkka Mastomäen puhuttu narratiivi kylään tehdyn kostohyökkäyksen yksinäisen selviytyjän näkökulmasta. Ratkaisu, joka kuulosti monen mielestä epäilyttävältä etukäteen, mutta joka osoittautuu kappaleen selkärangaksi. Musiikillisesti kyseessä on luultavasti bändin raskain kappale. Black metal vaikutteet ovat ilmiselviä mutta mahtuu väliin akustista folkfiilistelyäkin. Loppu kolmeminuuttinen aiheuttaa jälleen kerran äärimmäisen suurella todennäköisyydellä kylmiä väreitä ja välillä myös kyyneleitä, kun musiikkia kuuntelee keskittyneesti.

Loppu EP koostuu kahdesta uudelleenäänitetystä demokappaleesta, jotka nousevat aivan uudelle tasolle, ja kahdesta coverista. Totaalisen muutoksen ovat kokeneet Metallican For Whom the Bell Tolls ja Mercilessin Back to North. Kummankin pituudet ovat kasvaneet 50%, ja kuulostavat Moonsorrowin kappaleilta. Etenkin Back to North on suorastaan maagista jälkeä. Coverit ovat usein varsin mitäänsanomattomia bonuksia mutta nämä ovat kaikkea muuta kuin mitäänsanomaton. Oli niistä mitä mieltä tahansa, jättävät ne tuskin ketään kylmäksi.


Toistaiseksi uusin Varjoina kuljemme kuolleiden maassa oli ilmestyessään outo tapaus. Se kuulosti välittömästi äärimmäisen hyvältä mutta jokin tuntui mättävän. Liekö edellisistä levyistä jokseenkin muuttunut tyyli vai totuttelua vaatineet soundit. Lopulta aikaa meni miltei vuosi, että pääsin täysin sinuiksi levyn kanssa. Sen jälkeen levy on seissyt rinta rinnan mestariteoksen muiden toveriensa kanssa. Mielenkiintoisena faktana levy on sävelletty järjestyksessä ensimmäisen kappaleen alkunuotista loppuun asti. Pääsäveltäjä Henri Sorvali näytti muille kuvia ideastaan levyn tunnelman suhteen, ja kävi työhön hyväksynnän saatuaan. Siinä on jo tietynlaista omistautumista. Kuten kai siinäkin, että laulut on äänitetty mökissä keskellä metsää, jotta kaupungin arkiasiat eivät katkaisisi oikeaa olotilaa.

Uusi albumi, Jumalten aika, julkaistaan 1.4. Tarkalleen en tiedä mitä tuleman pitää mutta jotain aavistusta puheiden perusteella ja studioklippien perusteella on. Sen sijaan tiedän vailla epäilyksen häivää, että se tulee olemaan kuuden suosikkialbumini joukossa ikinä. Bändin historian tuntien minulla on täydellinen luotto. Ne viisi muutahan ovat muuten Moonsorrowin viisi edellistä albumia.


Loppuun vielä viimeiset maininnat musiikillisesta tinkimättömyydestä. Jumalten ajan ja Varjoina kuljemme kuolleiden maassa välissä on ehtinyt kulua viisi vuotta. Tässä ajassa he ehtivät säveltää kokonaisen albumillisen uutta materiaalia, mutta heittivät kaiken roskakoriin, koska totesivat, ettei se vastannut heidän laatustandardejaan tai sen hetkisiä taiteellisia näkemyksiään. Bändi pistetään enemmin telakalle kuin julkaistaan musiikkia, johon kaikki eivät ole tyytyväisiä. Raha on täysin toissijainen asia.

Keikoilla bändi haluaa olla rehellinen rockbändi. Tämä tarkoittaa sitä, että taustanauhoja ei käytetä koskaan (introja, outroja ja tiettyjä väliosia lukuunottamatta tietty). Kaikki tehdään niillä välineillä mitä lavalta löytyy. Settilistoissakin on mukavasti vaihtelua, eikä mitään jätetä soittamatta vain pituuden takia. Keskieuroopassa ovat aloittaneet keikan 15 minuutin biisillä, jonka jälkeen ovat spiikanneet aikaa riittävän enää yhteen biisiin... Joka kestää puoli tuntia. Vaihtelut näkee myös viime kesän kotimaan festareiden tunnin mittaisissa seteissä: Steelfest vs Nummirock

Ai niin joo, onhan kyseessä myös ainut bändi (tai ainakin oli pari vuotta sitten, nykyään saattaisin olla hullumpi), jonka koko senaikaisen tuotannon kokoavasta 14 vinyylin setistä kehtaan maksaa 300 euroa. Vaikka en niitä luultavasti tule koskaan juuri kuuntelemaankaan, koska Moonsorrowin levyt ovat niin vahvasti kokonaisuuksia, että vinyylin kääntäminen tai vaihto rikkoisi flowtilan.

TL;DR Eka levy hyvä, sen jälkeen ei-sarkastisesti parasta ikinä. Vastaan voi väittää mutta päätäni en käännä.




Jos sitten lopuista vähän lyhyemmin. :lol:


Devin Townsend

Musiikillinen nero ja hullu, jonka ura alkoi Steve Vain laulajana, mutta jonka riveistä (kuten ilmeisesti vähän kaikki Vain tapauksessa) siirtyi nopeasti soolopuolelle. Kyseessä on varmasti monipuolisimpia henkilöitä metallin saralla koko maailmassa. Tuotanto vaihtelee ambientnoisesta blues/country rockiin ja new agesta industrial metalliin. Tekijänsä tunnistaa kaikesta.

Äänellä mies tuntuu leikittelevän aivan miten päin tahtoo. Soundi on äärimmäisen tunnistettava. En ole kuullut yhtäkään laulajaa, joka kuulostaisi likimainkaan samalta. Mies on myös uskomattomimpien livelaulujen takana, jota olen eläissäni kuullut. Tämän Kingdomin livevedon puhtaiden korkeiden ja huutolaulun vuorottelu on aivan mieletöntä kuunneltavaa. Harmi, ettei tuosta ole kokonaista versiota, sillä kyseessä on ylivoimaisesti paras versio kappaleesta, ja oikeastaan samalla myös parhaat laulut mitä mies on koskaan tehnyt. Levyllä tai livenä.

Yksittäisiä loistavia kappaleita löytyy pilvin pimein mutta täydellisiä napakymppejä koko albumien osalta valitettavasti hieman vähemmän. Suosikeikseni nostaisin Terrian (jonka Deep Peace -kappale sisältää upeimman soolon ikinä) ja Strapping Young Ladin puolelta Cityn. Joku muu saattaisi valita tyystin toiset levyt. Yksittäiseksi kappaleeksi voisin ihan videoksi asti nostaa Deadheadin (Accelerated Evolutionilta), sen upean alkukitaroinnin vuoksi.



Townsendin uran selkeä käännepiste ajoittuu vuosiin 2006-2007. Tuolloin hän lopetti kokonaan pilven polton ja alkoholin juonnin, ja alkoi huolehtimaan kaksialaisesta mielialahäiriöstään sen vaatimalla vakavuudella. Strapping Young Ladin Alienin (joka on toinen SYLin mestariteoksista) säveltämisen ajaksi hän lopetti lääkkeiden käytön, ja ilmeisesti pelkäsi jopa itse säveltämäänsä musiikkia. Soolotuotannon Infinityn aikoihin hän ajatteli ihmisiä hassuiksi käveleviksi vaaleanpunaisiksi lihakasoiksi, joista kuuluu ääniä, kun tuuli puhaltaa niiden läpi. Mielentila ei siis aina ollut täysin stabiili.

Valitettavasti muutos näkyy myös musiikissa, sillä vaikka hyvää tavaraa on tullutkin, niin tietty hulluus tuntuu puuttuvan. Mutta en valita. Sen verta monta hienoa livevetoa olen jo raitistumisensa ansiosta nähnyt. Rakastan välillä suorastaan röyhkeän popahtavaa Addictedia, jossa mahtava Anneke von Griesbergen vastaa noin puolesta lauluista. Casualities of Coolin rauhallista oli siisti fiilistellä kaverin kanssa mökillä auringonnousua katsellessa, kuin myös livenä Savoy-teatterissa.

Kivana bonuksena Suomella on erityinen paikka Devinin sydämessä. Muutama vuosi takaperin hän teki pistokeikan Jurassic rockissa. Hänelle koitettiin saada myös muita pohjoismaiden festarivetoja mutta kukaan ei ollut kiinnostunut. Tästä huolimatta Devin totesi, että haluaa tulla soittamaan tämän yhden keikan, koska kyseessä on juuri Suomi. Lavalla spiikkasikin, että on outoa hypätä lavalle rokkistarailemaan, kun 24 tuntia aiemmin on istunut kotistudiossa ja 24 tunnin pääst on siellä uudestaan. Mies asuu muuten Kanadassa. Samaten edellä mainittu Savoy-teatterin Casualties of Cool -keikka on yksin vain kolmesta, jota he ovat koskaan tehneet.


Ghost Brigade

Kotikuntalaisia (Jyväskylä) jee! Aikoinaan nimi oli tuttu ja keikankin nähnyt mutta tarkempi tutustuminen oli jäänyt väliin. Päätyi siis tälle kuuluisalle "tutustun myöhemmin, kun on aikaa"-listalle. Genreä on mahdotonta sanoa, sillä se on yhdistelmä vähän kaikkea hardcoresta miljoonaan eri metalli alalajiin. Manne Ikosen tunne laulu on jossain ihan eri tasolla. Livenä on vaikea käsittää mistä se kaikki ääni tulee. Oli kyseessä raakuva huuto tai puhtaat laulut.

Toisen levyn (Isolation Songs julkaisun alla levy pistettiin kokonaisuudessaan kuunteluun nettiin viikoksi viikko ennen julkaisua. Pidin kuulemastani. Viikon päästä Levykauppa X:ssä muita ostoksia maksaessani juuri julkaistu levy iski silmään ovelasti kassan viereen sijoitettuna. Hetken mielijohteesta se lähti muiden mukana matkaan, jotta voisin kuunnella sitä jatkossakin. Ja minähän kuuntelin.

Hyvästä levystä kuoriutui erittäin hyvän ja loistavan kautta täydellinen. Tämä levy, jos jokin kasvoi timantiksi sanan merkityksessä. Enkä ole ainut edes tällä laudalla. On aivan uskomatonta kuinka paperilla näin yksinkertainen levy voikin toimia niin hyvin. Yhtäkään hetkeä en poistaisi, yhtäkään en lisäisi. Tämä levy saattoi myös epäsuorasti aiheuttaa vinyylien keräämiseni. Satuin nimittäin saamaan vinyyliversion lahjaksi eräs syntymäpäivä, vaikken omistanut edes vinyylisoitinta. Koska kyseessä on hyvä bändi ja keräilyvietti kova, toistui tämä kolmannen ja myöhemmin ensimmäisen albumin kohdallakin.

Toiseen levyyn ihastuttuani myös ensimmäinen levy (Guided by Fire päätyi aktiiviseen kuunteluun. Tajuttuani, ettei virallisia sanoituksia ollut mistään saatavilla, käytin lopulta vähintään kymmenen tuntia ihan vain kappaleiden kohtien uudelleen ja uudelleen kuunteluun, yrittäen selvittää ne korvakuulolla. Kohtuullisesti onnistuinkin mutta täydellistä tulosta en koskaan saavuttanut. Tähän mainitsisin mieleläni tarinan, joka lisäsi arvostustani bändiä kohtaan entisestään, mutta jätetään se näin julkisella foorumilla väliin.

Isolation Songsia seurannut Until Fear No Longer Defines Us oli pettymys, vaikka hyvä onkin ja sisältää pari erinomaista kappaletta. Kohokohtana albumin avaava täysin akustinen In The Woods.

Toistaiseksi viimeiseksi jäänyt IV: One With the Storm oli suoraan paketista päänräjäyttäjä. Selvästi monipuolisinta ja kenties parasta Ghost Brigadea. Menee luultavasti vuosia, että osaan sanoa, nouseeko se Isolation Songsin yläpuolelle. Jo senkin takia, että kaikki uutuudenviehätys ehtii kadota, ja siten rationaalisempi ajattelu on mahdollista. Jos sitä nyt tällaisissa asioissa edes tarvitsee... Se on varmaa, että Elämä on tulta on bändin paras kappale ja suosikkikappaleitani ikinä. Tunnelma on niin tiukkaa, ettei sen leikkaamiseen mikä tahansa veitsi tehoaisi.



Loppuvuodesta tuli valitettava tieto bändin siirtymisestä telakalle määrittelemättömäksi ajaksi. Bändi on aina sanonut tekevänsä musiikkia niin kauan kuin se tulee luonnostaan eikä mikään ole pakotettua. 10 vuodessa aika ja erilaiset ongelmat kadottivat tarvittavan draivin. Rahan puolesta bändi olisi voinut jättäytyä täysin muista töistä pois, ja alkaa keikkailemaan aktiivisesti, mutta tätä he eivät koskaan halunneet tehdä. Tätä tehtiin rakkaudesta musiikkiin ja se haluttiin pitää sellaisena.


Jari Mäenpää

Kenties suomalaisen metallin taitavin ja monipuolisin laulajakitaristi. Aikoinaan vaikutti Ensiferumin kahdella levyllä, Ensiferumilla ja Ironilla, kunnes lähti bändistä keskittyäkseen omaan Wintersuniinsa.

Ensiferum oli ensimmäinen bändi, jota aloin kunnolla ensimmäisenä fanittaa. Se on myös ensimmäinen bändi, jolta olen ostanut ensimmäisenä käytännössä mitään merchandiseformaattia vinyyliä lukuunottamatta ja ensimmäinen bändi, jota kävin katsomassa livenä. Bändiä en enää fanita mutta kahdella ensimmäisellä levyllä on äärimmäisen tärkeä paikka sydämessäni.

Jarin jätettyä Ensiferum 2004, entinen bändikaveri Markus Toivonen totesi haastattelussa uuden laulajan löytämisen olevan haaste, sillä Mäenpää vastasi neljää laulajaa. Devin Townsendin tapaan tuntuu kykenevän kaikkeen.

Kitaramaailma on täynnä velhoja mutta kovin harva tuntuu omaavan vastaavanlaista tyylitajua. Parhaiten tämän huomaa, kun vertailee Ensiferumin Winter Madnessissa Jari innostui yrittämään kuinka pitkäksi sooloilun voisi venyttää. Minuutin mittaiseksi venynyt soolo on varmasti hänen koko uransa päättömin kaahailu mutta se ei silti missään kohdassa menetä punaista lankaansa tai tunnu venytetyltä. Näyttääpä joku koonneen miltei kaikki soolot yheen videoon.

Wintersunin kaltaista, ainakaan lähimainkaan samantasoista ei ole kukaan muu onnistunut tekemään (ainakaan niin, että olisi kuullut). Tämä on myös syy miksi vihaan Mäenpäätä. Hän on nimittäin perfektionisti. Pää täynnä upeaa, ainutlaatuista musiikia, jota kukaan ei koskaan kuule.

Debyyttiä (2004) seuranneen Timen piti ilmestyä muutaman vuoden sisään debyytistä. Sen sijaan siitä muodostui metallimaailman Chinese Democracy, ikuisen vitsailun kohde. Mikään studio maailmassa ei tunnu riittävän hänelle, kaiken täytyy olla täydellistä. Riitoja levy-yhtiön kanssa on ollut useita. Lopulta valtavaksi kasvanut Time oli tarkoitus julkaista kahdessa osassa. Ensimmäinen, Time I, saatiinkin lopulta ulos 2012 ja seuraava osa oli tarkoitus saada seuraava vuonna, koska kaiken miksaaminen yhdellä kertaa olisi ollut liikaa. Elämme vuotta 2016 ja Time II ei ole tietoakaan. Tarkoituksena on ilmeisesti saada jossain vaiheessa tehtyä joukkorahoituskampanja, jolla Mäenpää saisi kasaan tarpeeksi hyvän oman studion rakentamista varten, jossa voisi vihdoin rauhassa hinkata kaikkea loputtomiin hyvillä vehkeillä. Toivottavasti miksaa samantien Time I uudestaan, koska aika tympeää olisi kuunnella kahtia jaettua kokonaisuutta, jos toinen puolisko kuulostaa aivan erilaiselta. Tiedä sitten miten perfektionistin mieli siihen taipuu.


Typoja saattaa löytyä. Olen tarkastellut matkan varrella mutta en jaksa enää uudelleen kaikkea lukea. Onnea sinulle, jos tätä luet kaiken edellisen jälkeen. :lol:


« Viimeksi muokattu: 25.01.2016 02:00 kirjoittanut Lanttu »
"Vittu mää en tiedä mikä hedelmä on!"
tallennettu
Vs: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #1 : 25.01.2016 01:37 »
Lanttu Jäsen Viestejä: 944 Basaaripisteet: 1 Profiili Koska 25 000 merkkiä ylittävä viesti on muka liian pitkä, niin tämä viimeinen jokeri eli kokonainen genre uuteen viestiin.

Synthwave

Kesällä törmäsin vahingossa Corridor Digitalin Real GTA ja MiniDrones Blew Up My Toys! -videoiden kautta Carpenter Brutiin ja se oli menoa. Aina paljon pitämälleni musiikille löytyi yksi selkeä artisti ja mikä tärkeintä, genrelle nimi. Kesän mittaan rakastuin Carpenter Brutiin ja tutustuin muihin artisteihin. Erityismainintointa suomalaiselle extreme metal -levylafka Blood Musicille päätyneet Dan Terminus Gost ja Perturbator, joita kävin loppukesästä katsomassa livenäkin. Live ei tuonut musiikkiin käytännössä mitään lisää mutta päätettyäni jättää moisen murehtimisen ja keskittyä täysin musiikkiin, en ole varmaan koskaan ollut millään keikalla niin liekeissä.

Genre on varsin laaja-alainen. Yhteisenä tekijänä on 80-luvun leffavaikutteet, etenkin John Carpenter. Itseäni kiehtoo erityisesti vähän synkempi äänimaisema, vaikka rehellinen 80-fiilistelykin on (ainakin pienissä annoksissa) varsin miellyttävää. Fyysisessä muodossa tätä 80-luvun uutta tulemista löytyy valitettavan vähän. Julkaisuja saa oikein etsimällä etsiä, ja silloin kun niitä löytyy, ovat painokset usein kovin rajoitettuja ja siksi jo loppu. Onneksi Kung Furyn mahtavaa (ei vähiten David Hasselhoffin ansiosta) soundtrackia sentään sai vinyylimuodossa.

Suurimpana kaikista on kuitenkin edellä mainittu Carpenter Brut. Soundimaailma on mahtava ja uniikki. Jotkut valittavat Rateyourmusicissa täydeksi Justice-ripoffiksi, jota itse en ymmärrä lainkaan. Tietyt soundijutut ovat hyvin yhteneväisiä, mutta tyyli ja tunnelma ovat aivan eri planeetoilta. Vaan heittereitähän löytyy aina. Carpenter Brut on kuitenkin selvästi arvostetuimpia genrensä edustajia Perturbatorin ohella. Jotain sanoo, että kolme EP:tä kasaavan Trilogyn 500 kappaleen vinyylipainos myytiin viime toukokuussa loppuun 12 tunnissa. Lauantaina myyntiin tullut toinen vastaavan kokoinen painos myi loppuun neljässä. Ensimmäisen erän jälkimarkkinahinnat ovat olleet 100 ja 200 euron välissä. Syksyn mittaan vinyyleihin hurahtaneena päädyin itsekin ostamaan nyt toisesta erästä, vaikka CD-version jo omistinkin. Edes 54 euron hintalappu postikuluineen ei kaduta. Loppuun vielä fiilistelyä Roller Mobsterin muodossa.



P.S. Perturbatorin jos ei nimen, niin musiikin pitäisi olla tuttu Hotline Miamin ystäville ja Carpenter Brutin Hotline Miami 2, trailerissakin soi tyylikkäästi editoituna.
"Vittu mää en tiedä mikä hedelmä on!"
tallennettu
Re: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #2 : 27.01.2016 05:55 »
despo Jäsen Viestejä: 5 279 Basaaripisteet: 9 Profiili En tiedä onko nyt oikein aikaa kirjoittaa tämän ketjun vaativalla hartaudella, mutta yritetään kun on ollut tarkoitus..

Suosikkibändejä on liuta laidasta laitaan, mutta jos pitäisi listata ne bändit, niin voisin ehkä rajata vain kahteen. Jos pitäisi valita loppuelämäksi kaksi bändiä, joita saisin vain kuunnella, niin valitsisin todennäköisesti Wintersunin ja Nightwishin. Näissä molemmissa on sitä jotain spesiaalia. Nightwishin kuuntelu alkoi joskus yläasteella, Wintersunin joskus 2005-2006 luulisin.

Wintersun on kyllä huikea tapaus ja varmaan vaikuttanut erittäin paljon omaan musamakuun. Bändi on todellakin uniikki, en tiedä yhtään toista bändiä joka tekisi vastaavaa musaa. Bändi ei ole myöskään huonoa biisiä tehnyt. Molemmat levyt alusta loppuun parhautta (jotain tästä kirjoitinkin Time 1:n julkkarin aikaan). Biisit voivat olla samaan aikaan uskomattoman hienoja ja kauniita, mutta myös rankkoja. Välillä surumielistä ja välillä tuplabasari pääsee vauhtiin. Laulu sekä örinää, että ns. puhtaasti. Onneksi Mäenpää on mestari molemmissa. En todellakaan pidä kaikkien "örinästä", mutta Mäenpää on erittäin hyvä.

Jotain kertoo sekin, että tyttöystäväni joka ei pidä örinästä eikä näin raskaasta yleensä, tykkää joistain Wintersunin biiseistä.

Tragedia tämän bändin kohdalla on se, kun eivät saa kamaa ulos. Mäenpää on varmaan aika perfektionisti, mutta kyllä bändin biisit asettaa vaatimuksensa laitteistollekin. Biisit on niin monimutkaisia ja raitoja on monta, että tarvitsee kuulemma todella hyvät ja kalliit välineet jos haluaa miksata mitään. Tyyliin yhdessä vaiheessa piti venata, että miksaussoftasta tulee 64bit-versio, koska 32bit-versio kaatuili tai jotain. En tiedä mikä tilanne on levy-yhtiön kanssa, mutta kai ne ovat päässeet johonkin sopuun? Yhdessä vaiheessa yhtiö vissiin nihkeili miksausstudion antamisessa, mikä aiheutti skismaa.

Enivei Mäenpää on sanonut, että Time 1:llä olevat biisit on kirjoitettu jo 10v sitten ja olisi paljon biisejä valmiina, jos vaan pääsisi levyttämään. Haluan kuulla näitä. Aika hyvin tässä on pärjätty yli 10 vuotta kahdella levyllä, mutta lisää olisi kiva saada. Olisi kiva saada edes jotain päivitystä.


to be continued...


« Viimeksi muokattu: 27.01.2016 06:02 kirjoittanut despo »
tallennettu
Re: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #3 : 27.01.2016 10:57 »
Rocky_Balboa Jäsen Viestejä: 3 793 Basaaripisteet: 1 Profiili WWW Musiikkimaku on niin yksilöllistä, että sen hehkutus menee yleensä hukkaan. Mutta kuten todettu, niin sehän on mukavaa. Itsellä on tällä hetkellä kuuntelussa jenkkien 1988 Crystal Light Aerobic mestaruuden theme biisi.
Play-Asia
tallennettu
Vs: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #4 : 27.01.2016 11:02 »
zoukka guli Jäsen Viestejä: 5 018 Basaaripisteet: 14 Profiili Itse olen huomannut, että oikeastaan mikään lapsuuden suosikkiartisti ei ole enää soitossa ja kuunnelluin genre (heavy metal) on jäänyt täysin pois.
"polvillaan nintendon edessä"
tallennettu
Re: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #5 : 27.01.2016 12:12 »
Sharkie Valikoiva pelaaja. Moderaattori * Viestejä: 3 119 Basaaripisteet: 5 Profiili
Itsellä on tällä hetkellä kuuntelussa jenkkien 1988 Crystal Light Aerobic mestaruuden theme biisi.

Ahaha, tää on kyllä aina kova! Tosin vielä parempaa niiden jumppamuuvien kanssa.

Itse kuuntelen kans musaa todella laidasta laitaan. Rakkautta löytyy monille metalliteoksille ja -bändeille, kuten Lantun hehkuttamalle Ghost Brigadelle, mutta siinä samalla uppoaa todella hyvin vanhan ja uuden koulun räpit, valikoidusti juustoinen poprock, soul ja funk -meiningit, diipimpi sielukas house ja näin edelleen.

Eniten sydäntä lähellä lienee metalli ja funk. Ensimmäisellä on pisimmät perinteet, kun velipoika käännytti muun muassa Metallican, Iron Maidenin ja Disturbedin pariin hyvin nuorena. Toinen taas on luovinut sydämeen noiden tanssihommien kautta, eikä täydellisesti groovaavalle funk-raidalle ole oikein korviketta.




Synthwave

Kesällä törmäsin vahingossa Corridor Digitalin Real GTA ja MiniDrones Blew Up My Toys! -videoiden kautta Carpenter Brutiin ja se oli menoa. Aina paljon pitämälleni musiikille löytyi yksi selkeä artisti ja mikä tärkeintä, genrelle nimi. Kesän mittaan rakastuin Carpenter Brutiin ja tutustuin muihin artisteihin.

Hyvää faktaa! Hotline Miamin soundtrackia olen itsekin lukuisten muiden pelaajien tavoin fiilistellyt melko täysillä. Itselle OSTilla kolahtivat kovimpaa Scattlen biisit. Muttamutta, ainakin tuo Carpenter Brutin Roller Mobster on ihan perkeleen kova biisi. Muutenkin ollut tarkoitus kuunnella noita yksittäisiä artisteja tarkemmin, joten CB lähtee ehdottomasti listoille.

Näiden ohella chiptunea on tullut kans fiilisteltyä viime aikoina, vaikka aikanaan pidin ilmiötä lähinnä kuriositeettina. Hämmentävää, miten noilla piippereillä saa niin tunnelmallista kamaa aikaiseksi.



-----------------------------------------------------------------------------------------------

Tekis kauheasti mieli kirjoittaa heti enemmän rakkaudestani nimenomaan albumikulttuuriin, mutta se raamattu saa jäädä toiseen kertaan. Tykkään kuitenkin tästä ketjusta jo nyt!
"Why don't you glue yourself to the television set, completely ignore me, and play Nintendo until you're too tired to make love?"
tallennettu
Vs: Re: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #6 : 27.01.2016 14:18 »
Vin Susirajan vahvistus Jäsen Viestejä: 1 300 Basaaripisteet: 1 Profiili
Musiikkimaku on niin yksilöllistä, että sen hehkutus menee yleensä hukkaan.
Kyllä joo, mutta itse koen että näitä hehkutuksia kirjoitetaan lähinnä itselleen, muiden mielipiteistä välittämättä.

Mulle tulee tämänkaltaisista threadeista usein sellainen olo, että pitäisi osata ylistää jotain tuntematonta bändiä maasta taivaisiin. Ja että pitäisi osata kertoa musiikin tuottamista fiiliksistä erittäinkin sanatarkasti. Eikä tuo Lantun suoraan saarnastuolista postattu aloitusjättiläinen varsinaisesti auta yhtään  ;)

Mulle musiikki on pieni mysteeri. En koe olevani musikaalinen ihminen, en sitten ollenkaan. Tuntuu liki yliluonnolliselta, että joku voi tehdä uutta musiikkia tyhjästä. Tai pukea tunteensa ja ajatuksensa kappaleeksi. Se on taito, jota en ole koskaan kokenut. En osaa soittaa mitään soitinta, ja laulamista en ole kokeillut.

Toisaalta nautin musiikista suunnattomasti. Musiikki saa aikaan liikutusta, inspiraatiota, motivaatiota, lohtua ja uutta voimaa. Se vain kumpuaa jostain. En osaa selittää sitä sen tarkemmin, kun en ole asiaa koskaan miettinyt. Enkä koe, että minun sitä tarvitsisi koskaan tietääkään.

Kuuntelen musiikkia hyvin laajalti, yli genrerajojen, ja poimin kappaleita sieltä täältä omalle spotify-listalle sitä mukaa kun uusia tuttavuuksia sattuu kohdalle. Laudalta löytyi aikanaan esimerkiksi despon fanittama Wintersun, näin esimerkkinä. Viime aikoina myös Stratovariuksen uusin levy, Eternal on ollut kovassa soitossa. Mutta ainoa yhtye, jota koen fanittavani, on Nightwish. "Löysin" bändin hieman ennen Imaginaerumin julkaisua, ja se oli menoa. Sain vielä yhdistettyä Nightwishin keikan viime keväiselle amerikan reissulleni, ja olin keikalla Losissa. Suht mahtava fiilis toteuttaa useampia haaveita kerralla. Pitkä reissu, ja suosikkibändin keikka matkan varrella.

Myös Holopaisen Music Inspired by the Life and Times of Scrooge oli ja on edelleen jotain mahtavaa. Ainoan fanittamani bändin keulakuva tekee musiikkia minulle rakkaimman piirtäjän sarjakuvasta, jonka parissa tuli vietettyä puoli lapsuutta oli vain liian hyvää ollakseen totta. Sopivan fiiliksen sattuessa kohdalle voin kirjoitella kyseisestä levystä enemmänkin.

Hieno ketju. Kirjoitelkaahan muutkin.
Pelaajalauta-->Formulalauta-->Pakkotoistolauta--> Uhkapelilauta-->Turvapaikkalauta-->Hautalauta--> Deadzonelauta-->???
tallennettu
Re: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #7 : 27.01.2016 16:46 »
despo Jäsen Viestejä: 5 279 Basaaripisteet: 9 Profiili Ainiin, tämän ketjun ansiosta otin viimeinkin Moonsorrowin kuunteluun. On ollut sillä "pitäisi joskus tsekata, että onko mistään kotoisin" -listalla varmaan viisi vuotta. Vielä en sano juuta enkä jaata, mutta asia on selvityksessä. Tai no voin sanoa, että ns. musa uppoaa mutta en osaa vielä sanoa laulusta.

Ja enpä olisi uskonut Sharkieta metallimieheksi  ;D
tallennettu
Re: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #8 : 27.01.2016 20:08 »
Sharkie Valikoiva pelaaja. Moderaattori * Viestejä: 3 119 Basaaripisteet: 5 Profiili
Ja enpä olisi uskonut Sharkieta metallimieheksi  ;D

Haha, ei se tosiaan ehkä habituksesta tulisi heti mieleen. Toisaalta, oonhan mä vuosien varrella hehkutellut useita kertoja erinäisiä metalliartisteja boardeilla/laudalla. Keskustelua on muistaakseni käyty ainakin akselilla Soen - Dream Theater - Soilwork - Ghost Brigade - System of a Down.

Mut ehkä kaikki on sit jo tottuneet, että tämän avatarin viereltä löytyviä tekstejä ei kannata liian tarkkaan lukea. :lol:
"Why don't you glue yourself to the television set, completely ignore me, and play Nintendo until you're too tired to make love?"
tallennettu
Vs: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #9 : 27.01.2016 22:26 »
IPlayer fagotti Jäsen Viestejä: 147 Basaaripisteet: 0 Profiili Nyt ollaan oikeassa topikissa. Näin valon musiikkijuttuihin Iron Maidenin Brave New Worldin myötä 15-vuotiaana ja kyseisen bändin diggailun vanavedessä melodisuus ja erinäinen progeilu on kuulunut olennaisena osana allekirjoittaneen musamakua. Kuunnelluimmat bändit lienevät juurikin Iron Maiden, Gamma Ray ja Blind Guardian. Progebändeistä myös Ayreon, Camel ja viimeisimpänä tuttavuutena lontoolainen, jäätävän taidokas ja tuleva genrensä ykkönen Haken.

Pari vuotta sitten tielle putkahti viimeksi mainitun kolmas pitkäsoitto The Mountain, jossa on selkeitä metallivaikutteita olemalla kuitenkin lähinnä modernia progerockia. Huikeaa kamaa.



(miks mun videot ei näy laudalla suoraan vaan tekee vain linkin?)

E: Ok, kiits.


« Viimeksi muokattu: 27.01.2016 23:50 kirjoittanut IPlayer »
It's the end of the world as we know it, and it's only just begun.
tallennettu
Re: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #10 : 27.01.2016 23:28 »
Sharkie Valikoiva pelaaja. Moderaattori * Viestejä: 3 119 Basaaripisteet: 5 Profiili Korjasin videon. Nappaa aina URLin alusta https:stä s pois ja homma skulaa.
"Why don't you glue yourself to the television set, completely ignore me, and play Nintendo until you're too tired to make love?"
tallennettu
Vs: Re: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #11 : 28.01.2016 00:39 »
Lanttu Jäsen Viestejä: 944 Basaaripisteet: 1 Profiili
Itse olen huomannut, että oikeastaan mikään lapsuuden suosikkiartisti ei ole enää soitossa ja kuunnelluin genre (heavy metal) on jäänyt täysin pois.

Itselläni alkoi musiikin kuuntelu yhtään vakavammin, joskus 15 ikävuoden tietämilläni, joten omalla kohdallani ei varmaan ihan lapsuudesta voida puhua. Noiden alkuaikojen artistien aktiivinen kuuntelu on jäänyt vähemmälle, mutta ison osan kohdalla tulee hirvittävän hyvä fiilis silloin, kun sattuukin ottamaan kuunteluun.

Jossain vaiheessa en kuunnellut edes hirveästi musiikkia, ja jotenkin kaikista raskain tavara ei joitain poikkeuksia lukuunottamatta jaksanut innostaa. Siitä huolimatta, vaikka kevyempi musiikki kuinka hyvältä kuulostaisikin, sain viime kesänä konkreettisen muistutuksen, että kyllä ne ovat ne raskaat soundit, jotka ovat yhä lähimpänä sydäntäni. Olin Ilosaarirockissa tähtiteltan alueella töissä koko viikonlopun. Siellä soi musiikki Kasmirista Popedaan ja Evasta ja Manusta Ghostiin. Aika moni kuulosti ihan kivalta. Sellaisilta, joita livenä festareilla voisi hyvin katsoakin, vaikka kotona ei tulisikaan kuunneltua.

Ghostin ensitahtien alkaessa sydämeni kirjaimellisesti suli. Bändihän on yllättävän kevyt levyillä eikä neljän vuoden takaisesta Tuskan keikasta ollut muistikuvia, joten raskaat ja syvältä kourivat kitarat yllättivät todella positiivisesti. Koko keikka oli suorastaan yhtä ilotulitusta. Menee varmaan viiden parhaan näkemäni/kuulemani joukkoon, vaikka jouduinkin keskittymään yleisön valvomiseen. Harmi, etteivät poikenneet syksyllä kuin Helsingissä, jonne ei etenkään keskellä viikkoa viitsinyt lähteä.


Itsellä on tällä hetkellä kuuntelussa jenkkien 1988 Crystal Light Aerobic mestaruuden theme biisi.

Ahaha, tää on kyllä aina kova! Tosin vielä parempaa niiden jumppamuuvien kanssa.

Jumppavideoista tuli mieleen tämä Carpenter Brutin Le Perv -kappaleen virallinen musiikkivideo. En viitsi suoraan tähän upottaa, ettei koko ketju täyty videoista.

Yleiseti ottaen genren viralliset musiikkivideot tuntuvat olevan todella tyylitajuisesti tehtyjä. Etenkin aiemminkin linkkaamani Perturbatorin Complete Domination on viimeisen päälle mietitty kokonaisuus. Mikä videosta tekee kenties vielä upeamman on se, että kyseessä on yksittäisen fanin tuotos, jonka levy-yhtiö teki viralliseksi sen äärimmäisen laadukkuuden vuoksi. Eräs videon ensimmäisistä kommenteista kuvaakin laatua hyvin "Does anyone know what movie the clips in this video are from?", eikä kysymys ollut edes vitsin muotoon puettu kehu.


Synthwave

Kesällä törmäsin vahingossa Corridor Digitalin Real GTA ja MiniDrones Blew Up My Toys! -videoiden kautta Carpenter Brutiin ja se oli menoa. Aina paljon pitämälleni musiikille löytyi yksi selkeä artisti ja mikä tärkeintä, genrelle nimi. Kesän mittaan rakastuin Carpenter Brutiin ja tutustuin muihin artisteihin.

Hyvää faktaa! Hotline Miamin soundtrackia olen itsekin lukuisten muiden pelaajien tavoin fiilistellyt melko täysillä. Itselle OSTilla kolahtivat kovimpaa Scattlen biisit. Muttamutta, ainakin tuo Carpenter Brutin Roller Mobster on ihan perkeleen kova biisi. Muutenkin ollut tarkoitus kuunnella noita yksittäisiä artisteja tarkemmin, joten CB lähtee ehdottomasti listoille.

Carpenter Brut olisi myös erityisen siistiä nähdä livenä. Tuohon puoleen on panostettu heti alkumetreiltä asti kunnolla. Mukana on niin oikea rumpali kuin kitaristikin, jotka tuovat välittömästi lisää aitoa livetunnelmaa. Esimerkiksi ylempänä linkkaamani Roller Mobsterin liveversio. Jotain juttuja puuttuu, jotain juttuja on lisää, mutta varmasti ei tule fiilistä, että kuuntelisi glorifioitua jukeboxia.


Ainiin, tämän ketjun ansiosta otin viimeinkin Moonsorrowin kuunteluun. On ollut sillä "pitäisi joskus tsekata, että onko mistään kotoisin" -listalla varmaan viisi vuotta. Vielä en sano juuta enkä jaata, mutta asia on selvityksessä. Tai no voin sanoa, että ns. musa uppoaa mutta en osaa vielä sanoa laulusta.

Hieno homma! Heti oli ketjusta näköjään iloa. ;)

Sitten vaan levynjulkkarinkeikalle Virgin Oiliin 1.4. Itsekin tuota vakavasti pohdin (etenkin, jos eivät ole tulossa Jyväskylään vielä keväällä), vaikka olisi muutakin ohjelmaa päällekkäin. Edellinen Virgin Oilin keikka syksyllä 2014 oli maagisen hyvä. Bändin pisin keikka (kaksi tuntia) ikinä, ja jo ensimmäisen puolituntisen Tulimyrskyn jälkeen olo oli "täytetympi" kuin juuri minkään muun keikan jälkeen ikinä.

Laulun "sävyhän" vaihtelee yllättävän paljon historian eri vaiheissa. Suurin hyppy tapahtuu Voimasta ja kunniasta ja Kivenkantajan välillä. Minulla oli jossain välin hetki, etten enää edes halunnut kuunnella Kivenkantajaa aiempia levyjä juuri laulun takia. Myöhemmin totuin siihen onneksi taas uudestaan. Hävitetyn jälkeen on mielestäni kuultavissa taas pientä muutosta.


Ja enpä olisi uskonut Sharkieta metallimieheksi  ;D

Haha, ei se tosiaan ehkä habituksesta tulisi heti mieleen. Toisaalta, oonhan mä vuosien varrella hehkutellut useita kertoja erinäisiä metalliartisteja boardeilla/laudalla. Keskustelua on muistaakseni käyty ainakin akselilla Soen - Dream Theater - Soilwork - Ghost Brigade - System of a Down.

Mut ehkä kaikki on sit jo tottuneet, että tämän avatarin viereltä löytyviä tekstejä ei kannata liian tarkkaan lukea. :lol:

Itse en muista olisiko tämä haikalan metallius tullut jo joskus vieläkin aiemmin esille, mutta itse muistan meidän Ghost Brigaden Isolation Songsin hehkutukset monen vuoden takaa. Se on muuten kova levy se!


Nyt ollaan oikeassa topikissa. Näin valon musiikkijuttuihin Iron Maidenin Brave New Worldin myötä 15-vuotiaana ja kyseisen bändin diggailun vanavedessä melodisuus ja erinäinen progeilu on kuulunut olennaisena osana allekirjoittaneen musamakua. Kuunnelluimmat bändit lienevät juurikin Iron Maiden, Gamma Ray ja Blind Guardian. Progebändeistä myös Ayreon, Camel ja viimeisimpänä tuttavuutena lontoolainen, jäätävän taidokas ja tuleva genrensä ykkönen Haken.

Gamma Ray oli itsellänikin Ensiferumin ohella ensimmäinen bändi, jota kuuntelin antaumuksella fanittaen. Viimeisimmän Empire of the Undeadin olen kuunnellut kerran tai kaksi, mutta kaikki muut löytyvät hyllystä (Ultimate Collectionin ollessa koko kokoelmani toiseksi arvokkainen yksittäinen kokonaisuus) monen monta kertaa kuunneltuina. Itse asiassa last.fm käyttöni kultavuosina 2007-2010 Gamma Ray oli näköjään ylivoimaisesti kuunnelluin bändini miltei 4000 soitolla. Kerran ehdin nähdä myös livenä 2007, kun Kai Hansenin ääni oli vielä todella hyvässä tikissä. Valitettavasti samaa ei ole voinut sanoa enää useampaan vuoteen. :/
"Vittu mää en tiedä mikä hedelmä on!"
tallennettu
Vs: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #12 : 28.01.2016 10:25 »
JayeizH Kiistely on turhaa mutta hauskaa Jäsen Viestejä: 4 488 Basaaripisteet: 2 Profiili Täällä on sinänsä hyvä kertoa omasta musamausta, koska muun kaveriporukan kanssa keskustellessa oma musamaku voi olla vähän erikoinen, niin täällä se ei ole mitenkään ihmeellistä :D Mielestäni... ;D

Oma musiikkimaku on hyvinkin laaja ja tulee kuunneltua ihan laidasta laitaan. Ainoa mikä ei mene, on kaikista raskain hevi tai ns. mörinä hevi. Tunnustan esim. edesmenneen Lemmyn soittajan taidot jne. mutta en kyllä Motörheadiä jaksa kuunnella. Mutta esim. Metallica menee ok ja System of a Down on oikeasti hyvää musaa. Mutta metalli musa maku kallistuu hiukan tuonne Folk metallin tms. ja Nu metallin puolella. Linkin Park on ehdottomasti yksi parhaimpia bändejä omaan makuun, vaikka ne lyriikat teinejä enemmän kosiskeleekin. Taisi täälläkin olla aikaisemmin, mutta kannattaa katsastaa Map of Metal -saitti. Tuolta itse löysin ns. folk metallin ja sellaisenkin outouden kuin Korpiklaani. Rise on aika hiton hieno kipale kun kaipaa tahtia esim. työntekoon.

Mutta toisessa päässä on taas esim. Enya. Tosin tässäkin on sitä kelttiä, mutta luonteeltaan täysin erilaista. Varsin hienoja kappaleita tiettyyn tunnelmaan. Ja olen edelleenkin sitä mieltä, että LOTR: FOTR omaa yhden kaikkien aikojen parhaimmista soundtrackeistä, jossa mm. Enyaa löytyy. Irkku musaa tulee muutenkin kuunneltua aina silloin tällöin.

Spotifyn kautta tulee joskus fiilisteltyä kotona myös bluessia ja jazzia. Esim. Dave Brubeckin Take Five hyvistä kaiuttimista on todella hienoa kuunneltavaa. Mahtavaa suoraan sanottuna. Nämä tosin kyllä vaatiin sen, että niitä kuuntelee hyvällä järjestelmällä. Jo tietokoneen kajareista kuunneltuna paras fiilis lähtee. Oli se sitten päässä tai kajareissa. Kantria on ollu suunnitelmissa jo pitkään vähän myös testailla, mutta en ole keksinyt mistä alottaisi. Kai sieltä Spotifyn listoilta jotain löytäisi kun vaan joskus hakisi....

Väliin mahtuu sitten kaikkea, mutta parhaat löytyy varmaan 80- ja 90-luvulta. Sting, Phil Collins, Madonna, A-ha, Springsteen, jne. Sting ja Springsteen varmaan kesto suosikkeina, joihin tulee aina palattua ja joita jaksaa aina kuunnella. Suosikkeina varmaan Stingin It's Probably me (tosin tämä taitaa olla osin Claptoninkin) ja Springsteenin I'm on Fire. Nämä on varmaan tullut faijalta. Sillä kun on ollu autossa aikoinaan pirun hyvät soittovehkeet ja kymmenen levyn cd-vaihtaja tms. ja sieltä tuli Stingin, Collinsin ja Springsteenin levyjä. Näitä on siis kuunneltu ihan kakarasta asti.

Teinivuosien musaa tulee kuunneltua joskus, mutta harvemmin. Lähinnä siksi, koska se oli niin täynnä yhden hitin ihmeitä, että ei niitä edes löydä mistään kuin Youtubesta. Esim. Bushman - No One Else. Kännimusana 90-luvun europop menee edelleen hienosti :) Scooter on ainoa, mitä tulee kuunneltua edelleen joskus. Varsinkin Wicked levyä. Se on hyvä edelleen. Ja on noilta ajoilta jäänyt house, trap jne. musat. Töissä joskus Youtuben kokoelma pätkät laulaa. Nämä on juurikin niitä missä on puolialastomia naisia kuvana ;D Niistä löytyy joskus tosi hyviä "biittejä".
Jos ymmärrät lauseen tai sanan, se on yksi paskan hailee onko se yhdyssana vai ei.
TV hifistely, ei siksi että siitä olisi hyötyä, vaan siksi kun se on hauskaa.
Elämä on aivan liian lyhyt siihen, että ei myöntäisi että jotkut asiat vaan vituttaa.
tallennettu
Re: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #13 : 01.02.2016 18:58 »
despo Jäsen Viestejä: 5 279 Basaaripisteet: 9 Profiili Moonsorrowia on tullut kuunneltua ja onhan siellä paljon hyviä biisejä. En tosin ole vielä niin perillä, että pystyisin sanomaan nimeltä kuin kaksi. Mutta nämä kaksi onkin sitten jotain todella hyvää kamaa:

Lantun mainitsema Jotunheim on todellakin aivan upea biisi. Varsinkin alku.

Unohduksen Lapsi edustaa ehkä vähän eri tyyliä, mutta on omalla tavallaan ainakin yhtä hyvä. Varsinkin siinä viiden minuutin kohdilta alkaen päästään parhauteen.


Kaksi uusinta levyä on vielä kuuntelematta, mutta ainakin Verisäkeissä ja Kivenkantajalla on paljon hyviä biisejä, nuo kaksi nyt etunenässä.
tallennettu
Vs: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #14 : 08.03.2016 10:09 »
Kraidi Jäsen Viestejä: 1 197 Basaaripisteet: 7 Profiili WWW Ayreon on pysynyt jo vuosia suosikkinani, vaikka musiikkimaku on muuttunut välillä hälyttävänkin videopelimusiikkipainoitteiseksi. Eniten Ayreonissa iskee se, että tavallaan kappaleiden ja albumeiden takana on yleensä jonkinlainen kiinnostava juoni tai teema, joka sitten avautuu samalla kun niitä kuuntelee. Arjen Anthony Lucassen on myös aikamoinen taituri, siksi hänen muitakin projektejaan tulee kuunneltua melkeinpä samanlaisella antaumuksella kuin Ayreonia.

Ja se kansitaide mikä Ayreonin levyissä on... jotenkin niihin kiteytyy niin täydellisesti Ayreonin hämyinen sci-fi-tunnelma:

Kuvasigut pois. t: reijo
tallennettu
Re: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #15 : 08.03.2016 13:01 »
Sharkie Valikoiva pelaaja. Moderaattori * Viestejä: 3 119 Basaaripisteet: 5 Profiili Uuh, Ayreon kuulosti heti mielenkiintoiselta, lähti kokeiluun! Tuossa yksi visionääri ja epiikan taju -osastossa vertaus Tuomas Holopaiseen on varmaan aika luonteva (The Life & Times of Scrooge on noussut lukuisten kuuntelukertojen myötä ehdottomasti suosikkialbumien joukkoon), mutta katsotaan ajan kanssa, mitä Lucassenilla on todella tarjota.

Artistinimi muuten huvitti siitä yksinkertaisesta syystä, että kotimainen Arion on ollut aika kovassa kuuntelussa. Nightwishmäistä sankarimättöä, vaikkakin vielä omaan makuun enemmän sopivalla otteella. Ja koska maailma on pieni, niin luonnollisesti debyyttilevyn laulajana häärii Viljami Holopainen. :lol: Eiveis, niin rouheita riffejä, niin isoa meininkiä, niin kovaa laulua, suosittelen tutustumaan jos on mennyt ohi. Jännä nähdä, miltä mahdolliset tulevat levyt kuulostavat nyt laulusolistin vaihduttua.

Niin, ja nyt kun ollaan näissä aiheissa, niin pakko mainita vielä Standing Ovation. Hehkutin muistaakseni bändin esikoislevyä täälläkin joskus, mutta kyseessä on todella vakuuttava progeteos. Ayreoniin yhtymäkohtana voisi olla jälleen se tarinallisuuden ja draaman taju. The Antikythera Mechanism -levyn kolme viimeistä raitaahan muodostavat mitä eeppisimmän tarinan ihmiskunnan rappiosta, esiaikaisista avaruusolennoista ja maailman pelastuksesta. Loppupuolen jyrinöissä tulee parhauden kyynel joka kerta. Vahva suositus.
"Why don't you glue yourself to the television set, completely ignore me, and play Nintendo until you're too tired to make love?"
tallennettu
Vs: Re: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #16 : 08.03.2016 15:45 »
Kraidi Jäsen Viestejä: 1 197 Basaaripisteet: 7 Profiili WWW
Uuh, Ayreon kuulosti heti mielenkiintoiselta, lähti kokeiluun! Tuossa yksi visionääri ja epiikan taju -osastossa vertaus Tuomas Holopaiseen on varmaan aika luonteva (The Life & Times of Scrooge on noussut lukuisten kuuntelukertojen myötä ehdottomasti suosikkialbumien joukkoon), mutta katsotaan ajan kanssa, mitä Lucassenilla on todella tarjota.

Tässä on mielestäni aika klassinen esimerkki Ayreonista, vieläpä ihan alkupään tuotantoa. Ayreon sisältää toki myös muitakin teemoja kuin pelkkä avaruus ja sci-fi-jutut, esimerkiksi oman suosikkialbumini (Ayreon - The Human Equation) aihe käsittelee koomaan vaipuneen miehen tunteita ja muistoja 20 päivän ajan.


« Viimeksi muokattu: 08.03.2016 17:29 kirjoittanut Kraidi »
Kuvasigut pois. t: reijo
tallennettu
Vs: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #17 : 08.03.2016 19:10 »
IPlayer fagotti Jäsen Viestejä: 147 Basaaripisteet: 0 Profiili Ayreonhan tuli tuossa itsekin mainittua, oikein vaikuttavaa kamaahan tuo on. Ei vähiten sen takia että albumit ovat ~1,5 h pitkiä, jäätävän vaihtelevaa kamaa soittimiltaan, tyyliltään ja genreiltään. Omat suosikit levyistä taitavat olla Into The Electric Castle (1998) ja Universal Migrator-kaksikko (2000).

Ei kait sinänsä ihme että pelifoorumilla porukkaan uppoaa progemetalli/rock... :lol:

Itse soittotaituruus tai genrekikkailu sinänsä ei vielä saa meikäläistä kuuntelemaan jotakin bändiä, vaan kyllä se itse sävellyspuoli/melodiantaju pitää olla aina tiukasti hanskassa mikäli haluaa allekirjoittaneen huomion. Proge on siitä jännä "genre"(jos sitä voi mitenkään järkevästi yhteen niputtaa) että se teknisyys ja "innovaatio innovaation vuoksi" tuppaavat monesti hukuttamaan ne oikeasti muistettavat biisit ja melodiat alleen. Bändejä joissa nämä kaksi asiaa yhdistyvät kunnolla ei ainakaan omaan makuun kauhean montaa ole, mutta taas kerran nuo itse mainitsemani Haken ja Camel osaavat homman kiitettävästi (kumpikin muuten Lontoosta?).

Camel - Nimrodel-The Procession-The White Rider


Koko Mirage-albumi (1974) on totaaliklassikko, ehdoton suositus täältä päästä.

Haken - In Memoriam


Kuten myös, The Mountain (2013) on vaan niin kovaa kamaa että. Ei ole tällä vuosikymmenellä mitään samanlaista oikein tullut vastaan ;)


« Viimeksi muokattu: 08.03.2016 22:27 kirjoittanut IPlayer »
It's the end of the world as we know it, and it's only just begun.
tallennettu
Re: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #18 : 09.03.2016 09:33 »
Rocky_Balboa Jäsen Viestejä: 3 793 Basaaripisteet: 1 Profiili WWW Saatana teidän kanssa.

Tässä parhautta:
Play-Asia
tallennettu
Re: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #19 : 09.03.2016 10:06 »
Sharkie Valikoiva pelaaja. Moderaattori * Viestejä: 3 119 Basaaripisteet: 5 Profiili
Itse soittotaituruus tai genrekikkailu sinänsä ei vielä saa meikäläistä kuuntelemaan jotakin bändiä, vaan kyllä se itse sävellyspuoli/melodiantaju pitää olla aina tiukasti hanskassa mikäli haluaa allekirjoittaneen huomion. Proge on siitä jännä "genre"(jos sitä voi mitenkään järkevästi yhteen niputtaa) että se teknisyys ja "innovaatio innovaation vuoksi" tuppaavat monesti hukuttamaan ne oikeasti muistettavat biisit ja melodiat alleen.

Tähän ei voi kyllä liikaa yhtyä. Mulla on kans sellainen viha-rakkaus-suhde progeen, kun monella bändillä on timanttisia hetkiä ja potentiaalia oikeasti koviin taideteoksiin, mutta homma hukkuu helposti päämäärättömään tilutteluun koska skillit.

Omaan progemakuun on vuosien varrella pudonnut esimerkiksi Green Carnation. Bändillä on monta hyvää albumia, joista esiin pitää nostaa ainakin kaksi. Ekana klassinen taideprojekti Light of Day, Day of Darkness, joka koostuu yhdestä (1) tunnin mittaisesta raidasta. Voisi kuvitella, että aiemmilla julistuksilla tämä ei olisi ollenkaan juttuni, mutta jännästi homma pysyy kivasti hanskassa. Biisi kärsii välillä sellaisista selkeistä siirtymistä, joissa olisi melkein sama olla uusi raita, mutta pääasiassa teos tuntuu ihan oikeasti kokonaisuudelta. Samalla edetään jonnekin ja kuitenkin palataan toistamaan ja yhdistelemään vanhoja melodioita sopivasti. Plus, kohokohdat ovat ihan huimia. Case in point, 42 minuutin kohdilta alkava skittasoolo menee suoraan selkärankaan.

Harvemmin saa enää oikeasti aikaiseksi, että ihan vaan kuuntelee levyn alusta loppuun puuhailematta mitään samalla. LoDDoD on kuitenkin todella hyvä syy pysähtyä silloin tällöin ja antaa tunnelmien vyöryä ylitse.



Ai niin, se toinen levy? The Quiet Offspring. Helpompi tapaus kuin monet muut bändin levyt, mikä hiersikin vaikeaselkoisempaa kamaa kaipaavia faneja vastakarvaan. Mulle kyseessä taas on mitä loistavin metallialbumi. Kärryille pääsee parhaiten soittamalla A Place For Me:n tuosta alta. Jos napostaa, niin koko levy kuunteluun. Toi loppu. <3





Eräs ikisuosikki on myös Dream Theaterin Metropolis Part 2: Scenes From a Memory. Hyvinkin mahdollisesti paras albumi koskaan. Näin hiottua kokonaisuutta, jossa tarinallisuus, monipuolisuus, kauneus, rouheus ja soittotaito yhdistyvät, ei ole monia. Tässä on kanssa tapaus, jonka läpikuuntelu on aina tapahtuma ja jota en halua soittaa pilalle kuuntelemassa levyä ohimennen bussissa pelatessa. Scenes From a Memory ansaitsee täyden huomioni joka kerta.





Ai niin! Ei saa unohtaa Fair To Midlandia! Todella omintakeista satumaailmoista tematiikkansa keräilevää metallia. Jossain väleissä örkätään hetki ihan kunnolla ja seuraavaksi tunnelmoidaan pianoa ja herkkää hönkimistä. Kaksi massiivista peukkua tälle.





Peeäs. Nyt on vuorostaan kuuntelussa Haken. Mielenkiintoista! Tattis jo tässä vaiheessa kaikille kovaa kamaa suositelleille.


« Viimeksi muokattu: 09.03.2016 10:26 kirjoittanut Sharkie »
"Why don't you glue yourself to the television set, completely ignore me, and play Nintendo until you're too tired to make love?"
tallennettu
Vs: Re: Ne parhaat bändit, artistit, levyt ja kappaleet « Vastaus #20 : 07.07.2016 09:17 »
Kraidi Jäsen Viestejä: 1 197 Basaaripisteet: 7 Profiili WWW
Eräs ikisuosikki on myös Dream Theaterin Metropolis Part 2: Scenes From a Memory.

Itse tykkään enemmän Awakesta ja Images and Wordsista, mutta onhan tuo vähintään kolmanneksi paras levy Dream Theaterilta. Harmittaa, miten kyseisen yhtyeen laatu nykyään heittelehtii vähän laidasta laitaan tai sitten ne ns. kulta-ajat ovat jotenkin vain sokaisseet minut. :/ Tuo heidän uusin levy on myös teemoiltaan ja jopa kansitaiteeltaan hieman geneerisen oloinen, ihan kuin ideat olisivat alkaneet loppumaan tai jotain.

Porcupine Tree ja ylipäätänsä Steven Wilsonin tuotanto jaksaa kyllä edelleen viehättää.
Kuvasigut pois. t: reijo
tallennettu
Sivuja: [1]
Tulostusversio
Siirry:  

Pelaajalauta 2007-2021
Powered by SMF 1.1.16 | SMF © 2006-2008, Simple Machines