Pelaajalauta

Yleinen => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Ephram - 03.09.2007 17:04



Otsikko: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Ephram - 03.09.2007 17:04
Kuinka usein ostatte uusia vaatteita ja mitä liikkeitä yleensä suositte? Tiettyjä vaatemerkkejä joista pidätte?


Aika vähän tulee ostettua vaatteita näistä ns. kalliimmista muotiliikkeistä. Usein lyödän jonkun tavaratalon valikoimista (CityMarket, Prisma) jonkin minua miellyttävän vaatekappaleen ja ostan sen pois sen kummemmin miettimättä. En ole koskaan laittanut mitään älyttömän suuria summia vaatteisiin. Budjettimeiningillä ollaan menty aikalailla etiäpäin.

Mutta ei sen kuitenkaan tarvitse tarkoittaa sitä, että resuisissa vaatteissa kulkisin ja näyttäisin laitapuolen kulkijalta. Kyllä pienelläkin budjetilla voi näyttää tyylikkäältä kunhan kuluttaa senttisensä fiksusti. Ja tärkeintähän on että vaatteissaan oikeasti viihtyy.

Minut näkee useasti farkuissa ja kaksivärisessä paidassa. Joskus saatan nakata päälleni rennot verryttelyhousut ja hupparin. Joskus taas kauluspaita ja blazer. Vaihtelee todella paljon fiiliksen, ja sään mukaankin tietty.

En suosi mitään tiettyjä merkkejä. Aikalailla vaatteeni ovat mitä merkkiä milloinkin. Pikaisella vilkaisulla vaatehyllyssä näytti tosin olevan melko paljon Blue merkkisiä paitoja. Pidän niiden malleista ja hinnatkin ovat kohdallaan.

Yritän välttää viimeiseen asti sellaisia paitoja joissa on jokin mukamas hauska teksti. Ne tuntuvat TODELLA junttimaisilta ja typeriltä.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: migge - 03.09.2007 17:39
Suosin jostain syystä ruotsalaisia vaatefirmoja, kuten Carlings, J&C, Jack & Jones, Brothers. Eli niin sanottuja halpamuotiliikkeitä. Joskus tekee ihan mieli mennä ostamaan vaatteita, mutta usein itse kokemus on vastenmielinen. Millään ei löydä etsimäänsä ja tuskanhiki alkaa valumaan kuumissa ja hapettomissa vaatepuljuissa.

Vaatekappaleen ostan varmaan kerran tai kaksi kuussa, useinmiten hintaa pahemmin katsomatta. Tärkeintä on että vaatteessa on hyvä olla.

Tyylissä olen pyrkinyt omaperäisyyteen, vaikka näissä massamuotiliikkeissä käynkin. Tuorein fiksaatio on musta ja metalli, kuitenkin niin että en muistuta millään tavalla goottia yms.

Tämähetkinen vaatetilanteeni on kohtalainen. Tulevaan syksyyn ja talveen on pakko hakea lisää pitkähihaisia ja uusi takki.

Edt: Ja noista tekstipaidoista olen kyllä samaa mieltä. Joissakin yhteyksissä ne sopivat, mutta muka coolit tekstit eivät sovi sitten minnekkään.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Frank - 03.09.2007 18:42
Totuus: tekstipaidat ovat juntteja.

Käyn hyvin vähän vaatekaupoissa, sillä en oikeasti löydä niistä vaatteita, joita pitäisin päälläni. Minulla on ollut samat kahdet farkut käytössä nyt noin 2 vuotta, sillä parempia en ole löytänyt. Nyt etsiskelenkin vihreitä farkkuja (Luoja tietää, miksi), enkä niitä tietenkään mistään löydä.

Paitoja sen sijaan ostelen silloin, kun sopiva löytyy. Olen yleensä yksiväristen t-paitojen ystävä, ja niitä löytyy tällä hetkellä vain kolme, sillä pari omistamaani printtipaitaa on todella paljon mieleeni. Toinen oli matkamuisto Islannista (eikä todellakaan "I Survived Island" -tekstillä varustettu) ja toisessa komeilee Homer Simpson. Yksivärisistä paidoistani eniten mieleeni on perus-punainen, mutta hyvänä kakkosena tulee nytkin päälläni viihtyvä vaaleanvihreä kaunokainen. Tahtoisin kovasti saada vielä magentan värisen t-paidan, sillä se on mielestäni huikea väri.

Päällipaidoissa toivon olevan hupun, sillä mielestäni se on kaikkein luontevin. Toisekseen huppu suojaa hyvin sateelta, jos ei takkia tai sateenvarjoa ole mukana. Tästäkin huolimatta omistan yhden viininpunaisen kollegen, jossa huppua ei ole, mutta siinä ratkaiseekin väri. Toinen lempihuppareistani on ruskea, jossa on vetoketju edessä.

Mitään tiettyä merkkiä en suosi, eikä vaatteeni ole edes samoista kaupoista ostettu. Ainoa, jossa on tiettävästi "laadukas" merkki, on aiemmin mainitsemani ruskea vetoketjullinen huppari. Se on Dressmannin alennusmyynneistä ostettu Batistini.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Melfice_ - 03.09.2007 19:23
"Batistini" ja "Dressman" sanojen käyttö "laadun" kanssa samassa yhteydessä on tästä lähtien bannattu. Heittomerkeistä huolimatta.

Köyhällä ei ole varaa halpaan. Sen takia mä ostan lähinnä laadukkaita ja kieltämättä toisinaan jopa kalliitakin vaatteita. Ne sitten kestävätkin käytössä huomattavan pitkään ja näyttävät tyylikkäiltä vielä useamman vuodenkin jälkeen. Mulla on esimerkiksi vieläkin käytössä molemmat kesällä 2000 Pariisin Champs Elyseeltä ostetut T-paidat. Vaatteeni ovat lähes poikkeuksetta yksittäisiä perusvärejä ilman mitään kuvioita tai raitoja. Kengät ovat mulle heikkous, haluan ostaa aina vain lisää. Boksereista kaikkein kingeimmät ovat ehdottomasti Björn Borgit, samaisen merkin caprihousut ovat parasta mitä kesällä voi jaloissaan pitää. Farkkujen ostaminen on mulle aina yhtä tuskaa, koska en mahtavilta reisiltäni tuppaa löytämään juuri sellaisia farkkuja kun haluan. Tällä hetkellä molemmat parit taitavat olla merkkiä Esprit, jota suosin ns. halpamerkeistä ainoana. Lafkalta löytyy mm. tyylikkäitä kauluspaitoja.

Pikeepaidoissa ja neuleissa löytyy sitten äärimmäisen tyylikkäitä kappaleita Lacostesta Hilfigerin ja Ralph Laurenin kautta Gantiin. Hattu pitää joka miehellä olla kaiken varalta, ja teinkin äsken vaihdoksen lippisosastollani; keväällä 2000 ostettu punainen Pimpgear (silloin 240mk, huh huh) vaihtui kolme viikkoa sitten tummansiniseen Eckoon (10£=15€). Lippiksissä mä rakastan one-size baseball-lippiksiä, en kuitenkaan niitä rumia suoralippaisia jotka ovat Suomessa nykyään muotia. Truckerlippikset sopivat raviohjastajille, pikkupojille ja muille tyylin ulkopuolella oleville.

Voisin itseasiassa jossain vaiheessa pistää kuvaa viimeisimmistä ostoksistani.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: migge - 03.09.2007 19:35
Kengistä vielä että Top Sport tarjoaa yllättävän hyviä ja edullisia jalkineita. Varsinkin Merrelit ovat olleet erittäin mieleen. Mukavuustaso on sama kuin sukilla. Hinta tosin on näillä jalkineilla yleensä luokkaa 99€. Viimeksi ostin ihan muutaman kympin Boy Cotit.
Mielestäni nekin tyylikkäät.

http://www.topsport.fi/pages/products?category=14&product_id=2444


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 03.09.2007 20:40
Suosin tyylikkäitä vaatteita, merkistä tahi liikkeestä huolimatta. Pikee-paitoja H&M:ltä, ale-housuja Dressmannilta, oldschool-lätsä-löytöjä kirppareilta, freshejä Adidaksen verkkatakkeja ja sneakereita mistä vaan - ja mieluiten alennuksella. Niin sanotusti täyteen hintaan tulee ostettua harvoin, vaikka pidänkin melko paljon myös merkkivaatteita(siitä syystä että ne usein ovat sekä tyylikkäitä että kestäviä, ei niinkään sen brändin takia). Juurikin kirpparit, alennusmyynnit, poistolaarit ja mallikappaleet ovat tiedostavan kuluttajan vaihtoehtoja. Isäni toimittaa työkseen yksityisyrittäjänä mainostekstiilejä sekä liikelahjoja, ja sen toimiston syövereistä on monasti tullut löydettyä ties mitä aarteita vanhojen mallikappaleiden muodossa.

Kengät ja lätsät ovat erityisesti sydäntäni lähellä.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Koo - 03.09.2007 20:53
Köyhänä miehenalkuna ei paljoa rahaa vaatteisiin ole laittaa, mutta jonkinlaista tyyliä silti yritän ylläpitää.. Yleensä teen alennusmyyntilöytöjä. Suosikkini ehkä ''halpamuoti'' liikkeistä on J&C. Harvemmin tulee osteltua vaatteita mistään marketeista, mutta muutama Bluen paita on tullut ostettua. T-paitoja aika laidasta laitaan, yksivärisiä, raidallisia sekä pari hassua printtipaitaa. Merkeistä ehkä suosikkini CTRL. Pikeepaitoja löytyy parikolme, tottakai. Pitkähihallisena paitana yleensä huppari. Hattuna satunnaisesti lippalakki, mutta jaan inhon näitä suoralippaisia baseball lätsiä kohtaan. Housuina useimmiten farkut, välillä maastohousut. Farkkuja löytyy eri sävyisinä/malllisina jonkin verran (Pillifarkuista suht koht väljiin). Uusin ostos mustat pillifarkut H&M:stä, 15e. Kyseisestä lafkasta en muuten ylensä mitään oikeen löydä, jotenkin niin tyylittömän näköisiä, varsinkin paidat. Kenkinä sitten tennarit, skeittikengät, ''kangaskengät'' tai maiharit kurjilla säillä. Yleislook semmonen ''punkahtava''.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Lanttu - 03.09.2007 22:23
Sanotaanko vaikka näin, että omistan viha-viha suhteen vaateostoksien osalta. Koskaan en käy vaateostoksilla, ellei ole aivan pakkotilanne. Tällöinkään ei tahdo oikeastaan mitään löytyä.

Näin oli siis ainakin ennen, nykyään kun olen siirtynyt käyttämään oikeastaan pelkästään bändipaitoja, ei kaupoille tarvitse raahautua. Paidat tilaan netistä vaikkapa Moremusicista tai Hellsinkishopista, ja niitä haluaisi oikeasti ostaa jatkuvasti lisää. Sekä t-paitoja että huppareita löytyy neljät kappaleet, lisää pitäisi hankkia. Paitapuoli on siis ainakin tällä hetkellä hoidossa. Kyllähän tuota tietenkin voisi monipuolistaa, mutta itse vaan viihdyn näissä parhaiten.

Uudet farkut tosin pitäisi varmaankin käydä ostamassa, mutta yllätys yllätys tähän ei löydy pienintäkään mielenkiintoa. Noh, onneksi on sentään vakiokauppa, josta en ainakaan toistaiseksi ole vielä ilman uusia farkkuja poistunut, jos sellaiset ovat ostoslistalla olleet...

Kenkiinkään ei luonnollisesti löydy pienintäkään mielenkiintoa, ja vihaan kenkäostoksilla käyntiä. Tällä hetkellä on käytössä ruhtinaalliset yksi pari kenkiä, jotka ovat palvelleet vuoden ajan.:rollaus:


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Gba - 03.09.2007 23:53
Ephramille vinkiksi, jos et halua rahojasi menettää, niin nämä itsenikin suosimat ruotsalaispuljut ovat hyvä vaihtoehto. Sanoisin että 20-60% halvemmalla pääset kuin Prismassa tai CityMarketissa. Äärettömän halpaa ja ihan tyylikästä kamaa. Entinen yhteiskuntaopin ja historian naislehtorikin sanoi kerran tunnilla "ilman hennez et mauritseja ja muita ruotsalaisia halpakauppoja suomalaisilla ei olisi varaa pukeutua muotiin".

Kymysys, mistä saa nahkatakkeja(joitain muita kuin prätkärotseja tai hevari/gootti/matrix-takkeja)? Suurin osa perusvaatekauppojen takeista on skeidaa ja erikoisliikkeitä tuntuu olevan erittäin harvassa. Ajattelin jo jenkeistä tilaamista, mutta 12.5% vaatetulli + 22% alv:n + postit kanssa 300-400e takin hinta nousee jo ihan mukavasti.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Turilas - 04.09.2007 09:13
Mä en osta kovin usein uusia vaatteita. Kerran puoleen vuoteen tai vuoteen ehkä uudet farkut ja silloin tällöin t-paitoja tai parempia paitoja. Jack and Jonesissa käyn farkkuostoksilla ja farkuissa suosin teiniangstivuosien jälkeen sinistä. T-paidat ovat yleensä mustia ja monesti bändipaitoja.

Muunlaisiin vaatteisiin, kuten takkeihin ja kenkiin panostan huomattavasti harvemmin. Pari vuotta sitten ostin Haloselta mustan pitkän nahkatakin 200 eurolla (huom. Gba, on muuten siisti!) ja tuota takkia käytän syys- ja kevätkeleillä varmasti vielä lukuisia vuosia. Villakangastakki on muutaman vuoden vanha ja farkkutakkikin on jo pari kesäinen. Vanhat bootsini kestivät neljä vuotta, mutta laukesivat sitten täydellisesti, joten viime talvena piti uudet mokomat ostaa.

Vaateostoksilla mulla on sitten yleensä sellainen olo, että toivottavasti kukaan ei näe mua. En tajua mistä se johtuu, mutta mahdollisiman nopeasti pyrin suoriutumaan ja poistumaan liikkeistä. Ja alennusmyyntejä pyrin hyödyntämään mahdollisimman hyvin.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: TseiTsei - 04.09.2007 10:27
Aika kausiluonteista on itsellä tämä vaatteiden ostelu. Joskus nappaa, joskus ei. Suosin yksinkertaista ja laadukasta. Lähes kaikki vaatteet tilaan netistä tai ostan ulkomaanmatkoilta. 7 For All Mankindin farkkuja olen pitänyt pari vuotta, enkä luovu niistä.

Ja olen myös product placement -orja. Jos näen jossakin elokuvassa harvinaisen tyylikkään vaatekappaleen, niin tuotteen valmistaja on saatava selville.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Ephram - 04.09.2007 10:50
Itsekin joskus huomaan ostavani sellaisen vaatekappaleen, jonka olen nähnyt jossakin tv-sarjassa/elokuvassa. Äskettäin heräsi hinku hankkia sellainen samanlainen paita kuin mitä Dexter käyttää samannimisessä tv-sarjassa.  :)  Pitäisi hankkia syksyksi/talveksi uutta vaatetta tässä kuussa.

Laitetaan tämä topic hyötykäyttöön siten, että tänne voi postailla uusista vaate ja kenkähankinnoistaan kuvia. Niitä on aina kiva katsella.  :)


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: migge - 04.09.2007 11:39
Perhana kun oli eilisessä BB-Extrassa Katajan Jannella siisti kauluspaita. Musta kraka ei sitten ylitrendikkyytensä takia kiinnostanutkaan.

Mistähän moista rättiä saisi ostettua?


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: ~Sidekick~ - 04.09.2007 12:09
Aika vähän tulee ostettua vaatteita. Talvivaatteiden kohdalla asia on yleensä niin, että kun vanhat pettävät alta, niin silloin lähden vasta metsästämään uutta. Kenkien kohdalla yleensä valitsen sellaiset millä sopii kulkea niin kesällä kuin talvellakin. Harrastus- kengät on sitten täysin eri asia. Uudet juoksukengät, nappikset ja futsal- kengät tulee ostettua yleensä kerran vuodessa. Sekin tosin monesti sen takia, että vanhat on sen verran kulununeet.

Niin ja vaatteiden puolella ollaan aika avoimia. Yleensä päällä on jotain mikä saattuu miellyttämään. Kesäisin vapaa- ajalla pidän monesti jotain futis- pelipaitaa. Niitä tulee yleensä ostettua paljon etelän reissuilla. Koulussa/töissä mennään myös monesti aika fiilis- pohjalta.

Jos jotain tiettyä vaatemerkkiä havittelee, niin kaapista löytyy paljon Karl Kanin paitoja. Normaaleja kalliimpia vaatteita, mutta vuosien varrella on tullut huomattua monesti, että kyllä harvoin hyviä vaatteita halvalla saa. Tarkoitan lähinnä sitä että kun vaatteita ostan, niin sillä silmällä niitä katsellaan, että ne ovat vielä vuosien päästä pidettävässä kunnossa. Halvemmissa vaatteissa monesti ei mene kauankaan, kun värit alkavat haalistumaan. Toki en sitä kiellä, etteikö halvallakin hyvää saisi, mutta omista kokemuksista on kyse.

Ja tämän hetken muoti ja trendit ei voisi enempää kiinnostaa. En oiken ikinä ole ymmärtänyt ihmisiä, jotka ostavat vaatteensa vain sen perusteella, että mikä on nyt in ja mikä on muotia. Siitä lähdetään, että vain niitä vaatteita pidetään missä itse viihtyy. Oli se sitten viisitoista vuotta vanha Kummelit- paita tai Atrian paskahaalarit.  ;)


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: AK-87 - 04.09.2007 14:47
Aika vähän tulee ostettua vaatteita. Talvivaatteiden kohdalla asia on yleensä niin, että kun vanhat pettävät alta, niin silloin lähden vasta metsästämään uutta.
Niin ja vaatteiden puolella ollaan aika avoimia. Yleensä päällä on jotain mikä saattuu miellyttämään.


Ja tämän hetken muoti ja trendit ei voisi enempää kiinnostaa. En oiken ikinä ole ymmärtäneet ihmisiä, jotka ostavat vaatteensa vain sen perusteella, että mikä on nyt in ja mikä on muotia. Siitä lähdetään, että vain niitä vaatteita pidetään missä itse viihtyy. Oli se sitten viisitoista vuotta vanha Kummelit- paita tai Atrian paskahaalarit.  ;)

Kuulostaa tutulta. Ei pahemmin tule vaatekaupoissa pyörittyä, niissä kun sai pentuna pyöriä äidin kanssa ihan tarpeeksi. Sitten kun ei kaapissa tahdo enää olla mitään päälle pantavaa niin käydään hakemassa uusia.

En erityisemmin mitään merkkiä havittele, heti kun vastaan sattuu sellainen vaatekappale, jossa on hyvä olla niin mukaan lähtee, kunhan väri ei ole mitään älyttömän räikeää. Yleisemmin olenkin mustissa tai valkeissa vaatteissa (housut toki on lähes poikkeuksetta mustat).
Mutta siis semmoiset rennot ja "väljät" vaatteet ovat niitä suosikkeja, ehkäpä siksi olenkin täällä kotioloissa yleensä verkkareissa, sitten sivistyksen pariin mentäessä vaihdetaan farkut jalkaan.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Melfice_ - 04.09.2007 17:16
Mä en kyllä ymmärrä teitä; vaateostoksilla käyminen on mielestäni äärimmäisen hauskaa. Se on tosin samalla yksi syy siihen miksi en ole hankkinut vielä ihan oikeata luottokorttia...


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: blindside - 04.09.2007 19:20
Vaateostokset ovat yksi suurimmista paheistani. Tänäänkin meni aamupäivällä ~250e puff "siks kun teki mieli uusii vaatteita". Tilasin tuossa pari viikkoa sitten H&M nettikaupasta uuden syystakin (http://shop.hm.com/media/products/555/DL555_59950_08005_62_2450.jpg) joka saapui eilen. Takki on oikein hyvä, voisi istua ehkä vähän paremmin vielä mutta kyseessä on pienin malli joten. Enivei, eka ajatus kun olin saanut uuden takin päälle oli tietenkin "pitää hankkia tähän mätsääviä kledjuja". Kun pukeudun niin katson aina kokonaisuutta, värien on soinnuttava yhteen ja vaatteiden istuttava just oikein. Tämä on ehkä yksi suurimmista syistä miksi rahaa palaa vaatteisiin niin paljon, rakennan yleensä vaateostoksilla asukokonaisuuksia, ostan housut, paidan ja päälyspaidan jotka sopivat yhteen. Sitten kotona on kiva katsella miten uusia vaatteita voi yhdistellä vanhojen kanssa.

Kuten suurin osa vastanneista suosin itsekin näitä halpamuotiliikkeitä. H&M, Jack & Jones, JC, Carlings, Zara, Stockan One Way. Pukeutumistyyliäni luonnehtisin casual elegantiksi. Housuina on lähes poikkeuksetta farkut (vaaleista tummiin, merkkeinä Jack & Jones, Diesel, Jean Paul Damage) enkä oikein tunne itseäni mukavaksi muissa housuissa. Paitana t-paita (näissä suosin aika paljon skedemerkkejä, Volcom, Element etc. ja threadlessin (http://threadless.com/) printtipaitoja. Ns. peruspaitoja tulee ostettua aika paljon H&M:stä sekä Stockalta) tai kauluspaita (4YOU, Zara, Selected, Esprit, Jack & Jones). Päälyspaidat ovat vähän kinkkisempiä. Mulla on tällä hetkellä noin kolme päälyspaitaa joita oikeesti kehtaan pitää päällä ulkona, yksi huppari ja kaksi neuletakkia. Toki muitakin on, mutta ne on lähinnä sellaisia "pidän kun ei ole mitään mieluisampaa puhtaana"-vaatteita. Takkeja on pari kappaletta, kaikki bleiserimallisia tuota uutta lukuunottamatta. Pukuja löytyy kaksi, täysimusta virallisempiin menoihin ja sitten rennompi Selectedin liituraita joka istuu ihan saatanan hyvin ja jota olen halunnut päästä käyttämään jo ikuisuuden mutta sopivaa tilannetta ei ole sattunut eteen. Kenkiä löytyy joku 6 paria, parit Conversen lenkkarit (EI klassista All Stars-mallia, hyi saatana :D), yhdet Puman streetlenkkarit, ja parit vähän siistimmät kävelykengät.

Kotona ollessani kaikki ns. normivaatteet laitetaan tuolille roikkumaan tai vaatekkaappiin piiloon ja päälle vedän verskit ja jonkun näivettyneen t-paidan, en oikeastaan koskaan pidä farkkuja etc. päällä himassa paitsi jos olen juuri lähdössä ulos tai juuri tullut ulkoota.

Olisi itseasiassa aika vapauttavaa jos ei stressaisi pukeutumisesta niin paljon kun teen. Se on kuitenkin yksi asia johon oloni ja itsetuntoni nojaa. Tästä postista saa ehkä vähän sellaisen kuvan että vaatteet ovet mulle joku pakkomielle, ja ovat ne ehkä vähän. Mutta ei ne kuitenkaan kaikkea merkkaa, pelit ja elektroniikka tulee toki ensin ;).


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Mr.Universum - 02.10.2007 23:39
Ennen tuli ostettua paljonkin merkkivaatteita kuten Boss, Lacoste ja Gant. Nykyisin vaatteiden ostoni on vähentynyt radikaalisti. Enää ei tule ostettua kun pakonsanelemana vaatteita. Bändipaidat ovat ainoa poikkeus. Vaatteiden ostoa rajoittaa myös niiden koko. Hyvännäköiset vaatteet eivät vain yksin kertaisesti mahdu minulle. Vituttaahan tuo ostaa 38 tuumaisia farkkuja kun vyötärölle jää kymmeniä senttejä tilaa, mutta reisien kohdalla on tiukkaa. Kai tämä on kärsittävä punttisalin vuoksi  :rollaus:


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: migge - 08.10.2007 20:58
Tulevaan syksyyn ja talveen on pakko hakea lisää pitkähihaisia ja uusi takki.

Perhana kun tuntuu olevan vaikea löytää miellyttäviä vaatekappaleita. Onko minusta tullut nirso vai onko nykyään muotia pukeutua ihan aidosti rumiin vaatteisiin?

Pakko varmaan tässä lähiviikkoina suunnata tuonne Helsingin puolle kun ei nämä Sellon putiikit tunnu mihinkään riittävän.

Kellään ehdottaa mitään hyvää vaatekauppaa?


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Frank - 08.10.2007 21:20
Perhana kun tuntuu olevan vaikea löytää miellyttäviä vaatekappaleita. Onko minusta tullut nirso vai onko nykyään muotia pukeutua ihan aidosti rumiin vaatteisiin?
Sama ongelma vaivannut jo vuosia. Mistään ei tahdo löytää vaatteita, joita itse tahtoisi pitää. Siksipä ostankin vaatteita silloin kun sattuu löytymään. Jos on pakko ostaa jonain tiettynä päivänä (vanha talvitakki hajoaa lopullisesti jne.), pitää vain oppia sopeutumaan uusiin vaatteisiin.

Kaikkein suurin ongelma ainakin minulle on kenkäpuoli. Jostain syystä kenkäkaupoista ei saa mitään sellaista, mitä suostuisin jaloissani pitämään. Nykyiset sopivat makuuni juuri ja juuri.

Uusia farkkuja, t-paitoja ja kollareita tarvitsisin kyllä ehdottomasti. Harmi vain, etten kestä vaateostoksilla viittä minuuttia kauempaa, kun turhaudun todella nopeasti.

EDIT: Ja kyllä minusta ainakin on nykyään muotia pukeutua rumiin vaatteisiin. Etenkin rumiin kenkiin.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Mr.Universum - 08.10.2007 21:32
Jos stadista haluaa siistejä faatteita ja fyrkkaa löytyy jonkin verran suosittelin esim. Carlingsia, Zaraa ja Dinskoa.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Ephram - 28.12.2007 22:48
Ostin olkalaukun yli vuosi sitten ja rakastuin ensimmäisien käyttöpäivien jälkeen käytännölliseen apuriin, jonka sisässä matkustaa kaikki tarvittava.

Jack Bauer käytti kaudella 5 olkalaukkua (http://www.amazon.com/Heavyweight-Classic-Messenger-Olive-Drab/dp/B000VEM5DU/ref=sr_1_14?ie=UTF8&s=apparel&qid=1198874735&sr=8-14), josta tuli nopeasti 24:n ansiosta hitti Jenkeissä. Miehet tajusivat, että hekin voisivat kantaa mukanaan muodikasta laukkua ilman häpeän tunteita.

(http://ecx.images-amazon.com/images/I/41128HYXZZL._SS500_.jpg)


Tätä TÄYSIN SAMAA laukkua kuin mitä Bauer käytti, saa Amazonista Suomeen postikuluineen alle 30 eurolla. Ja vaikka aiempi laukkunikin on hyvä, tulen silti nyt hankkimaan tämän "Jack Sackin". Laukun, joka on synnyttänyt kokonaan oman alakulttuurinsa (http://thejacksack.blogspot.com/).




Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Taist0 - 29.12.2007 00:35
Tänään aamulla tuli käytyä niissä kuuluisissa "alennusmyynneissä" ja mitä tuli ostettua, ei mitään. Jotenkin tuntuu aina, että sellaiset vaatteet joista olisi kiinnostunut ja mitä nähnyt ennen joulua ja ajatellut ostavansa joulun jälkeen "alesta", niin ei ne sellaiset vaatteet ole hinnasta muuttuneet ja sen takia on odotellut ihan turhaan. Kaikissa vaateliikkeissä tuntuu olevan kaikista rupuisimmat ja ajan hammasta vähiten kestävät vaatteet alennuksessa.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 29.12.2007 00:37
Tätä TÄYSIN SAMAA laukkua kuin mitä Bauer käytti, saa Amazonista Suomeen postikuluineen alle 30 eurolla. Ja vaikka aiempi laukkunikin on hyvä, tulen silti nyt hankkimaan tämän "Jack Sackin". Laukun, joka on synnyttänyt kokonaan oman alakulttuurinsa (http://thejacksack.blogspot.com/).

Eipä pysty ainakaan jenkkien Amazonista tilaamaan tuota Suomeen.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Ephram - 29.12.2007 00:42
Tätä TÄYSIN SAMAA laukkua kuin mitä Bauer käytti, saa Amazonista Suomeen postikuluineen alle 30 eurolla. Ja vaikka aiempi laukkunikin on hyvä, tulen silti nyt hankkimaan tämän "Jack Sackin". Laukun, joka on synnyttänyt kokonaan oman alakulttuurinsa (http://thejacksack.blogspot.com/).

Eipä pysty ainakaan jenkkien Amazonista tilaamaan tuota Suomeen.

Tämä myyjä lähettää eurooppaan (http://www.amazon.com/Heavyweight-Canvas-Messenger-Olive-Drab/dp/B000MFG1BK/ref=pd_sim_a?ie=UTF8&qid=1198874735&sr=8-14)



Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Qtulhu - 29.12.2007 01:14
Rehellisesti sanottuna en välitä vaateostoksilla käynnistä ja käynkin ostamassa vaatteita vain sillon kun on tarvis. En koskaan käy vaateostoksilla huvikseni. Jo tästä voinee päätellä, että en ole muodikas persoona. Pidän sitä pinnallisena, että vaihtaa kameleonttimaisesti vähän väliä tyyliään muodin mukana tai että käyttää jotain vaatekappaletta 2 kertaa ja jättää kaappiin kun se on out. Eihän se sosiaalista elämääni edistä, enemmänkin päinvastoin, mutta ei se mua haittaa. Suosin yksivärisiä vaatteita ja yleensä melko tummia. Monivärisyys on räikeää ja räikeästä en pidä. Tai sitten se on uskalluksen puutetta. Oli miten oli, räikeää en päälleni pistä. Nahkatakkeja löytyy kaks ja niitä tulee pidettyä kun lämpötila on +1:n ja +15:sta välissä. Kylmemmille ilmoille on sitten tollanen harmaa talvitakki. Farkkuja löytyy 3 joista kaks on mustaa ja yhdet siniset. Pipo on ainoa hattu jota käytän jos ilma on tarpeeks kylmä. Lippistä tuli käytettyä ihan tarpeeksi teininä ja armeijassa, joten semmosia en enää päähäni pistä.
Räväköitä pukeutumisratkaisuja en harrasta (mikä yllätys). En pahemmin käy vaateliikkeissä, kun sieltä harvemmin löytyy vaatteita joista pitäisin vaan marketeista löytyy yleensä ihan hyvin perusvaatetusta eikä mitään ihmeellisiä viimeisimmän muodin huippuluomuksia.
Tiedostan, että oon melko rajoittunut mitä tulee pukeutumiseen ja tummassa metallistin tyylissäni pysyn vaikka se sitten joitain vaikeuksia mulle aiheuttaiskin.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 29.12.2007 02:28
Stockmannin alennuksia kävin katsomassa, mutta kaikki vaatteet mitkä vähänkään kiinnostivat eivät olleetkaan alennuksessa. Parit boxerit, sukat ja pari paskaa t-paitaa tuli sitten ostettua.

Tietääkö muuten kukaan mitään hyvää (ja mieluiten halpaa) nettikauppaa, mistä saa kaiken teemaisia T-paitoja?


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: JasuPoju - 29.12.2007 12:00
Tietääkö muuten kukaan mitään hyvää (ja mieluiten halpaa) nettikauppaa, mistä saa kaiken teemaisia T-paitoja?
Play.com (http://www.play.com/Clothing/Clothing/6-/ClothingHome.html) myy ihan siistejä t-paitoja eikä hinnatkaan ole mitenkään päätähuimaavia. Itse olen tuolta pari paitaa tilannut ja ihan hyvä laatuisia ovat olleet kunhan ottaa tarpeeksi suuren koon, ainakin osa paidoista tuntuisi kutistuvan vähän kun sen pesee. Ja ei pidä myöskään unohtaa: "Free Delivery on Everything".


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Ephram - 29.12.2007 14:33
Alennusmyyntejä on tullut hyödynnettyä vaatteiden osalta viime vuotta enemmän. Pelkästään Sellossa kiertelemällä mukaan on tarttunut halpoja ja omaan makuun ja tyyliin mainiosti sopivia kuteita.

(http://img247.imageshack.us/img247/580/dsc00257uy9.jpg)


Pari hupparia (joista toinen vetoketjullinen), vapaa-aikaan rennot college-housut, uudet farkut, yhdet bokserit ja pari paitaa kevääseen.

Uudet kengät olisivat vielä ostoslistalla. Niiden osalta valikoimat ovat aika hulppeat ja päätöksen vaikeus on lähinnä siinä, että erilaisia malleja on niin paljon. Enkä kenkien osalta pysty koskaan niin varmasti sanomaan "tää on mun juttu", minkä esim. noiden ostettujen vaatteiden kanssa tiesin välittömästi.



Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 29.12.2007 16:46
Itsekin kävin tänään shoppailemassa, ja yhden varsin kivan hupparin sekä verkkatakin kannoin päivän päätteeksi kotiin. Lisäksi Dressmannin pukupuoli houkutteli kovasti, mutta hillitsin itseni kuitenkin tällä kertaa.

Kenkiä olisi vähän tehnyt mieli ostaa, mutta kun jokainen liike oli pakannut mallinsa naftaliiniin huimien monovuorten edestä, niin ei paljoa jäänyt vaihtoehtoja. Housut olivat toinen artikkeli, mille olisi kyllä kysyntää, mutta niidenkin saralla petyin. Etsintä jatkuu.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Frank - 26.01.2008 18:27
Vuosittaiset vaateostokset on ainakn osittain tehty. Löysin tänään H&M:mästä erittäin hyvät mustanharmaat farkut, joissa väri on juuri sopiva ja istuvuus loistava. Lahkeet eivät ole liian leveät, mutteivat onneksi pillimäisetkään. Lisäplussaa tuli vetoketjun paikalla olevista napeista. Jostain syystä yleensä on todella vaikea löytää sopivia farkkuja.

Samaisesta puljusta löytyi myös alennuksessa ollut musta vetoketjullinen huppari, joka oli juuri sopivan kokoinen. Anttilasta nappasin mukaani vielä vitosella tummanvihreän t-paidan, joten ihan heti ei tarvitse olla vaatteita ostamassa, etenkään kun vanhat vaatteet ovat yhä muutamia farkkuja ja huppareita lukuunottamatta hyvässä kunnossa.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 27.01.2008 00:41
(http://images.play.com/covers/3355562x.jpg)

Tuosta ei paljon T-paita parane. Tuli tilattua muutama viikko sitten. Hyvä paita.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Tan - 27.01.2008 00:51
Väreinä vielä tosihomojen keltainen ja sininen!


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 27.01.2008 13:18
Väreinä vielä tosihomojen keltainen ja sininen!
Ikävä tuottaa pettymys. Paita on oikeasti tumman sininen (melkein musta) ja kuva on ruosteen värinen.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Turilas - 13.02.2008 19:27
Vanhat, paskat aurinkolasini menivät talvella rikki ja tänään helmikuinen aurinko muistutteli uusien ostamisesta. Olin jo jonkin aikaa haaveillut Ray-Banin "pilottilaseista" ja sellaisia lähdin hakemaan. Löysinkin sitten sopivan hillityt, sangoiltaan ja linsseiltään mustat lasit, jotka ostin kalliilla. Tingin tietenkin 10% hinnasta pois, mutta hinnaksi jäi silti aika suolainen 126 € (sinne meni päivärahat taas).

Hienosti sopivat, myös pipon kanssa. Enpä taida tänään ottaa näitä päältä pois, vaikka pimeää onkin. 8)


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: despo - 14.02.2008 16:48
Jack Bauer käytti kaudella 5 olkalaukkua (http://www.amazon.com/Heavyweight-Classic-Messenger-Olive-Drab/dp/B000VEM5DU/ref=sr_1_14?ie=UTF8&s=apparel&qid=1198874735&sr=8-14), josta tuli nopeasti 24:n ansiosta hitti Jenkeissä. Miehet tajusivat, että hekin voisivat kantaa mukanaan muodikasta laukkua ilman häpeän tunteita.

(http://ecx.images-amazon.com/images/I/41128HYXZZL._SS500_.jpg)


Tätä TÄYSIN SAMAA laukkua kuin mitä Bauer käytti, saa Amazonista Suomeen postikuluineen alle 30 eurolla. Ja vaikka aiempi laukkunikin on hyvä, tulen silti nyt hankkimaan tämän "Jack Sackin". Laukun, joka on synnyttänyt kokonaan oman alakulttuurinsa (http://thejacksack.blogspot.com/).

Itse tilasin juuri samanalaisen. Jonkin aikaa on ollut ajatuksena tuollainen tilata, kun näyttää sen verran tyylikkäältä, mutta vasta nyt sain aikaiseksi. Sen karvan alle kolmekymppiä tosiaan kustansi eli ~27€. Itse laukkuhan ei ollut kuin 19 dollaria, mutta posteja kinusivat reilut parikymppiä. Lukemani mukaan väri ei kuitenkaan ole ihan noin ruskea kuin tuossa kuvassa, mites Eph sulla?

Ja nykyisenä laukkunani toimii tällä hetkellä Marimekon, Ratian suunnittelema ~70€ veska, joten olkalaukkua on täälläkin käytetty jo jonkin aikaa.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Koo - 14.02.2008 17:08
SA nasselaukku, 3 euroa. Itse käyttelen sellasta jos ei huvita reppua kantaa.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: despo - 14.02.2008 17:24
SA nasselaukku, 3 euroa. Itse käyttelen sellasta jos ei huvita reppua kantaa.

Itsellä on myös samanalainen, mutta oma ainakin on vain niin pieni, ettei sinne juuri mitään kunnolla mahdu, joten ei tule sitä juuri käytettyä  :(


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 14.02.2008 19:06
Lukemani mukaan väri ei kuitenkaan ole ihan noin ruskea kuin tuossa kuvassa
Todellisuudessa tuo on vähän vihreämpi. Vähän harmittaa kun tuossa ei ole kuin yksi pieni vetoketjullinen tasku. Muuten ihan pätevä laukku.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: despo - 15.02.2008 16:25
Mites kauan Ephillä ja Rockyllä muuten meni tuon laukun saamisessa? Amazon heittää ajankohdaksi: 29. helmikuuta - 17. maaliskuuta. Itse olettaisin, että joku parisen viikkoa menee  -  tuskin sentään kuukautta. Jenkeistä kun on tähän mennessä tullut lähinnä tilattua leffoja.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: despo - 19.02.2008 20:40
(http://ecx.images-amazon.com/images/I/41128HYXZZL._SS500_.jpg)


USKOMATONTA! Palasin juuri squashista ja sängylläni odotti epäilyttävän suurikokoinen paketti. Päivällä ei tullut pahemmin haettua postia, mutta joku ystävällinen oli sen tehnyt poissaollessani. Jokatapauksessa paketista paljastui "Jack Sack."

Olin kuin puulla päähän lyöty. Siis mitä vittua, paketti lähti tulemaan rapakon takaa aikaisintaan viime perjantaina ja tuli jo tänään (ti) ovelle asti. Ihan normaalissa postissa kuitenkin lähetettiin tulemaan, mutta matka taittui silti nopeammin kuin normaalit Play.comin tilaukset. Itse odotin pakettia saapuvaksi joskus parin viikon päästä. Ei voi kyllä muuta sanoa, kuin aika helvetin hyvää työtä postilta ja laukkufirmalta  ;D

Ensivaikutelmina sanottakoon, että laukku oikeastaan yllätti koollaan. Odotin hieman pienempää, mutta ainakin kaikki kamat mahtuvat. Materiaali vaikuttaa kuitenkin oikein pätevältä ja värikin on parempi kuin luulin. Pitänee mennä kehumaan Amazonin suuntaan....


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Melfice_ - 02.03.2008 21:59
(http://www.asos.com/images/inv/J/15/95/171798/8At/image1xl.jpg)

Can't help it. 120€ hujahti Dieselin Vikereihin. Kävin myös Ideaparkissa ostamassa uuden talvitakin koska vanha oli niin kauheassa kuosissa. Kokeilin villakangastakkeja mutta ne saavat mut näyttämään satakakskytvuotiaalta, joten ostin Hilfigerin punaisen untuvatakin kun sain puoleen hintaan eli 99,50€. Eiköhän tolla taas ainakin sen 3-4 talvea pärjää.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 02.03.2008 22:30
Mistäköhän löytyisi flanellipaitoja?


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 13.03.2008 14:58
Puma Poison Dart Frog Clydes:

(http://img521.imageshack.us/img521/1707/pumaclydefrogbluefn0.jpg)


Popot-kenkäkaupasta Stadin Isorobalta hain itselleni vuoden päräyttävimmät tossut kesään. Karkausvuoden kunniaksi Puma on julkaissut tällaisen myrkkysammakkomalliston(kolme eri kuosia) klassisesta Clyde-sneakeristaan, ja kyljen kuosi mukailee ihan oikeasti yhden maailman myrkyllisimmän sammakon nahkaa. Mikäs sen kuulimpaa?

OVH 110e. Puhuin itselleni kyllä tuntuvan alennuksen, mutta kyseessä ovat silti kalleimmat tennarit joihin koskaan olen sijoittanut. Mä en vaan yksinkertaisesti voinut poistua liikkeestä ilman näitä.

(http://img337.imageshack.us/img337/8089/bluewd4.jpg)


Pow!


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Melfice_ - 13.03.2008 15:36
Makeet kengät. Täytyis itsekin ostaa uudet kengät kun kolmosparina tähän asti kitkutelleet Emerica Ellingtonit vetelevät viimeisiään, mutta Tampereelta ei näytä löytyvän mitään must-have kenkiä. Pitää varmaan tehdä ekskursio Helsinkiin tai yrittää bongata lomamatkalla nätti pari. Itse en oikein välitä tilailla kenkiä netistä koska mun käsitykseni mukaan kokojärjestelmä vaihtelee niin paljon eri merkkien välillä.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 13.03.2008 15:54
Itse en oikein välitä tilailla kenkiä netistä koska mun käsitykseni mukaan kokojärjestelmä vaihtelee niin paljon eri merkkien välillä.
Tämon ihan totta. Enintään jos tietää jonkun tietyn merkin tietyn koon olevan sopiva, niin voi melko hyvin luottaa jonkun muunkin kengän/mallin siltä brändiltä natsaavan samoilla seuduilla. Siltikään ei tule koskaan tilattua kenkiä(eikä kyllä paljoa muitakaan vaatteita) netistä, paljon mukavampi fiilis ostaa popot kun on omaan jalkaan testannut, että ne ovat kaikin puolin mukavat.

Ei sillä, etteikö jostain Footlockerista saisi pirun hienoja snikuja tilattua milloin vain...


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Tzibo - 18.01.2009 00:56
Nostan ketjun syövereistä, mutta joka tapauksessa.

Voiko Amazon.comista tilata vaatteita Suomeen?

1) Kyllä... Miten ne tulli- ja verojutut menee?
2) Ei... Äh.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: zoukka - 18.01.2009 01:09
(http://www.mikelima.de/blog/wp-content/uploads/2008/07/gtaiv.jpg)


Tuon näköinen raw edgen takki hupulla pelastusarmeijan myymälästä. 8 euroo.

Ja on vitun hieno.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Bill Duke - 18.01.2009 11:22
Tuommoisen t-paidan hommasin jonkin aikaa sitten.

(http://i39.tinypic.com/tahno6.jpg)


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Mr.Universum - 18.01.2009 13:54
Voiko Amazon.comista tilata vaatteita Suomeen?

Voi vittu sä nyt tilaisit saatana varmaan jonkun helvetin homopaidan sieltä, jossa mechat panisivat ja sitten siinä lukisi vittu "KAWAAIIIII!"

Ootko Toni.P kirjottanu yhtäkään viestiä joka olisi a) asiallinen ja b) kirosanaton?


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Tzibo - 18.01.2009 14:57
Ootko Toni.P kirjottanu yhtäkään viestiä joka olisi a) asiallinen ja b) kirosanaton?

Tietenkään ei, tyhmä kysymys.

Ja Tonille tosiaan, aioin tilata tällaisen (http://www.amazon.com/Kawaii-means-Long-Sleeve-T-Shirt/dp/B00150LDM8/ref=sr_1_1?ie=UTF8&s=apparel&qid=1232283350&sr=8-1) paidan.




Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Koo - 18.01.2009 17:16
Paitaostokseni ovat siirtyneet pysyvästi LaFraiseen ensimmäisen tilauskerran jälkeen:

http://www.lafraise.com/ (http://www.lafraise.com/)

Vitun hienoilla designeilla painetaan vain 500 kappaletta jokaista paitaa. Hinnat ei ole todellakaan pahat (14-19e t-paita, huppari 24-29e), laatu on älyttömän hyvää, paitoja ei ole valmistettu hikipajassa. Postikulutkin pienet Suomeen.

Mitä muuta voi haluta?


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 18.01.2009 18:30
Paitaostokseni ovat siirtyneet pysyvästi LaFraiseen ensimmäisen tilauskerran jälkeen:

http://www.lafraise.com/ (http://www.lafraise.com/)

Vitun hienoilla designeilla painetaan vain 500 kappaletta jokaista paitaa. Hinnat ei ole todellakaan pahat (14-19e t-paita, huppari 24-29e), laatu on älyttömän hyvää, paitoja ei ole valmistettu hikipajassa. Postikulutkin pienet Suomeen.

Mitä muuta voi haluta?
Ihan vekkulin näköisiä paitoja. Pitääpi pistää muistiin sivu. Mitään en nyt ole ostanut. Joululahjaksi sain siistin nahkatakin, mutta jo uutena vuotena se repeytyi olkapäästä ja vituttaa ihan älyttömästi. Piti olla niin hyvälaatuinen takki ja niin helposti meni rikki. Äiti yritti korjata sitä, mutta ei se pystynyt sitä. Nyt se pitäisi viedä Helsinkiin Nahka-Albertiin korjattavaksi/vaihdettavaksi. Jee.

Kengistä on tässä topicissa ollut puhetta. Tässä sellaiset kengät, jotka haluaisin:
(http://www.kickspro.com/images/rundmc.jpg)


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 18.01.2009 21:55
Run DMC -supparit on kyllä edelleen doupit, vaikkakin malli on jo useamman vuoden vanha, eikä myöskään hirveästi eroa originaaleista(mikä on vähän se pointtikin, sellaiset kun jannuilla aina oli jalassa). Läskit nauhat vielä, ja POW!

Kiitti Koolle LaFraisesta, erittäin jänniä designeja. Muutaman superstailin löysin jo, voi joskus joutua sijoitamaan.


Otsikko: Vs: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Koo - 18.01.2009 22:12
Kiitti Koolle LaFraisesta, erittäin jänniä designeja. Muutaman superstailin löysin jo, voi joskus joutua sijoitamaan.
Jeps, designit vaihtelee, viikottain tulee 3-4 uutta joten homma pysyy freesinä. Taiteellisesti lahjakkaat voi kokeilla onneaan ja laittaa omaa designia ehdolle, 1000e rapsahtaa jos kuvasi valitaan.

Mielestäni vain yksinkertaisesti ihan hemmetin hieno idea tuo kilpailu/kauppa.

Edit: Ainiin, unohdin vielä sen hehkuttaa että sain tilauksen mukana ilmaisena lisänä kangaskassin, ja uutena vuotena kaikki sai 5 euron alennuskupongin, kivoja pikkujuttuja.


Otsikko: Vs: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Mr.Universum - 18.01.2009 22:23
Run DMC -supparit on kyllä edelleen doupit, vaikkakin malli on jo useamman vuoden vanha, eikä myöskään hirveästi eroa originaaleista(mikä on vähän se pointtikin, sellaiset kun jannuilla aina oli jalassa). Läskit nauhat vielä, ja POW!

Kiitti Koolle LaFraisesta, erittäin jänniä designeja. Muutaman superstailin löysin jo, voi joskus joutua sijoitamaan.

Kundit eivät kylläkään käyttäneet nauhoja (ainakaan promokuvissa)  :lol:


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 18.01.2009 22:55
Run DMC -supparit on kyllä edelleen doupit, vaikkakin malli on jo useamman vuoden vanha, eikä myöskään hirveästi eroa originaaleista(mikä on vähän se pointtikin, sellaiset kun jannuilla aina oli jalassa). Läskit nauhat vielä, ja POW!

Kundit eivät kylläkään käyttäneet nauhoja (ainakaan promokuvissa)  :lol:

Se on itse asiassa ihan totta, mutta noin niinkuin oman hyvän olon vuoksi tekisin kuitenkin tässä myönnytyksen. ;) Ja phatit leissit on vaan tylyt.

Kiitti Koolle LaFraisesta, erittäin jänniä designeja. Muutaman superstailin löysin jo, voi joskus joutua sijoitamaan.
Jeps, designit vaihtelee, viikottain tulee 3-4 uutta joten homma pysyy freesinä. Taiteellisesti lahjakkaat voi kokeilla onneaan ja laittaa omaa designia ehdolle, 1000e rapsahtaa jos kuvasi valitaan.

Mielestäni vain yksinkertaisesti ihan hemmetin hieno idea tuo kilpailu/kauppa.

Edit: Ainiin, unohdin vielä sen hehkuttaa että sain tilauksen mukana ilmaisena lisänä kangaskassin, ja uutena vuotena kaikki sai 5 euron alennuskupongin, kivoja pikkujuttuja.

Jaa se toimii silleen. Tosi makee idea kyllä. Pitäisköhän alkaa piirtelemään...

..?...

...jep, todennäköisesti ei. Jokatapauksessa vaikuttaa kaikin puolin kivalta lafkalta. Sihtaillaan ja seuraillaan.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Azu - 19.01.2009 16:34
www.threadless.com on myös yksi ihan kiva paitakauppa. Osa disaineista menee ainakin yli mun olemattoman hilseen ja osa on kuvina hienoja, jotka eivät kuitenkaan sitten sovi mielestäni paitoihin, mutta on siellä aina silloin tällöin muutamia dimangeja. Vähän tuohon LaFraise-tyyliin paitoja ei paineta miljoonia kappaleita, mutta jos joku hieno design on loppunut, niin sitä voi yrittää toivoa lisää. Hinnat on myös jossain siellä 13-15€ kieppeillä T-paitojen osalta, hupparit jotain 20€, mutta muutaman kerran vuodessa siellä on ale, josta etenkin T-paitoja saa vajaalla kymmenelläkin eurolla.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Turilas - 22.01.2009 16:37
Menin opintosäästöillä tilaamaan hintavahkon takin (http://www.soulrevolver.com/replica-fight-club-jacket-24-p.asp). Tuskinpa tuo minusta Tyler Durdenia tekee, joten otan varmaan snägärijonossa aivan entiseen malliin pataan. Kyselin kavereilta vähän, että mitä ovat mieltä tuosta takista, ja tuntui jakavan mielipiteitä. Toisaalta mua ei paljon haittaa, jos oikiskaverit kauluspaitoineen ja villaneuleineen eivät mun vaatteista tykkää.

On muuten muitakin hienoja vintage-nahkatakkeja tuolla Soul Revolverissa (http://www.soulrevolver.com). Kannatta tsekata, jos retrot nahkarotsit kiinnostavat.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Koo - 22.01.2009 17:21
Eihän toi hinta periaatteesa kallis ole, mutta enpä itse maksaisi tollasta summaa ikinä kyllä.  :lol:

Kyllä toi tyylissä  niitä villaneulesällejä vie.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Gba - 23.01.2009 13:30
Menin opintosäästöillä tilaamaan hintavahkon takin (http://www.soulrevolver.com/replica-fight-club-jacket-24-p.asp). Tuskinpa tuo minusta Tyler Durdenia tekee, joten otan varmaan snägärijonossa aivan entiseen malliin pataan. Kyselin kavereilta vähän, että mitä ovat mieltä tuosta takista, ja tuntui jakavan mielipiteitä. Toisaalta mua ei paljon haittaa, jos oikiskaverit kauluspaitoineen ja villaneuleineen eivät mun vaatteista tykkää.

On muuten muitakin hienoja vintage-nahkatakkeja tuolla Soul Revolverissa (http://www.soulrevolver.com). Kannatta tsekata, jos retrot nahkarotsit kiinnostavat.

Itse olen jo vuodenpäivät katsellut noita, että minkä tilaisi. Tuossa oli jo hyvät alet menossa, mutta en ehtinyt tilaamaan. Voisi kesäksi/syksyksi hommata jonkun. Suomesta ei oikein hyvännäköisiä nahkatakkeja saa. Sellon Redskinsissä on jonkin verran, mutta ei sieläkään mikään ihmeellinen valikoima ole.

Eihän nuo missää nimessä kalliita ole, mittatilaustakkeja. Hinta about 200e, ilmaisia sanoisin.



Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Koo - 23.01.2009 15:06
(http://www.therallyshack.co.uk/images/biker%20leather/mens%20biker%20leathers/Brando%20leather%20biker%20jacket_small.jpg)


Tää on se nahkatakkimalli jota itse suosin. Kestää ja mukava päällä. Kuluminen parantaa vain ulkonäköä. Iso taskutilakin löytyy.  Myymälävarasmallin povitaskut pitäs kyllä olla, voisi melkein ommella kun jaksaisi joskus.



Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Koo - 28.01.2009 14:45
Pitkästä aikaa tuli törsättyä vaatteisiin rahaa. Enjoin lippis, farkut ja Lacosten sniikkerit tuli ostettua. Aika huokeaan hintaan sai vielä kaiken, lippis ja kengät puoleen hintaan, farkut 70% alennuksella.

Farkut tuntuu aina löytyvän halvalla kun vähän etsii, nytkin sai alle kahdella kympillä. Ja ostin varmaan elämän ensimmäisen lippikseni, huh. Kampin Galleryssä oli valkoiset ja mustat Chuck taylorit puoleen hintaan mutta perhana, sopivat koot oli tietenkin loppu.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: 720 - 28.01.2009 21:08
Leviksen farkut, Firetrapin paita ja conversen täysmustat tennarit tuli ostettua. Yhteensä 120e. 8) Alennusmyynnit on hieno asia.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Turilas - 09.02.2009 18:50
Menin opintosäästöillä tilaamaan hintavahkon takin (http://www.soulrevolver.com/replica-fight-club-jacket-24-p.asp).
Tänään hain takin postista ja... EN HALUA OTTAA TÄTÄ IKINÄ POIS YLTÄNI! Maailman paras ja tyylikkäin takki. Tulisi nyt nopeasti kevätkelit, niin voisi siirtyä villakangastakista tähän.

Mitä he eivät tuolla Soul Revolverissa sivuillaan kerro, on se, että takit tehdään Pakistanissa, josta ne lähetetään Englantiin. Säikähdin ekaksi tuota tietoa, että minkähänlaista laatua sieltä on tulossa. Mutta pelkäsin turhaan, sillä takki on oikein jämäkkää lehmänvuotaa, tosi napakan tuntuinen ja muutenkin laadukkaan oloinen. Mitatkin osuivat hyvin kohdilleen. Että ei kannata Gba enää empiä, vaan tilata tuolta loistorotsi kevään menoihin. 8)

Niin, ja maksu meni läpi Osuuspankin Elektroonerilla.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: despo - 09.02.2009 19:05
Menin opintosäästöillä tilaamaan hintavahkon takin (http://www.soulrevolver.com/replica-fight-club-jacket-24-p.asp).

Itsekin olen nyt vähän tuolla Soul Revolverissa pyörinyt, ja onhan siellä muutamat oikein pätevän näköiset takit. Pitää varmaan pistää tilaukseen jos ja kun rahatilanne tästä paranee. Tuota punaista itsekin katselin, tai sitten vastaavaa mustaa. Omistan jo yhden samantyyppisen ruskean, mutta nuo ovat vieläkin tyylikkäämmän näköisiä. Muutama muukin malli osui silmään.

Ja jos takit tuntuvat hintavilta, kannattaa tsekata mitä puljulla on myynnissä Ebayssa. Esimerkiksi Turilaksen tilaama malli irtoaisi sieltä 80£ hintaan, eli aika paljon halvemmalla kuin itse kaupan puolelta. Tietysti, jos vain koko täsmää.



Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Gba - 09.02.2009 19:18

Tänään hain takin postista ja... EN HALUA OTTAA TÄTÄ IKINÄ POIS YLTÄNI! Maailman paras ja tyylikkäin takki. Tulisi nyt nopeasti kevätkelit, niin voisi siirtyä villakangastakista tähän.

Mitä he eivät tuolla Soul Revolverissa sivuillaan kerro, on se, että takit tehdään Pakistanissa, josta ne lähetetään Englantiin. Säikähdin ekaksi tuota tietoa, että minkähänlaista laatua sieltä on tulossa. Mutta pelkäsin turhaan, sillä takki on oikein jämäkkää lehmänvuotaa, tosi napakan tuntuinen ja muutenkin laadukkaan oloinen. Mitatkin osuivat hyvin kohdilleen. Että ei kannata Gba enää empiä, vaan tilata tuolta loistorotsi kevään menoihin. 8)

Niin, ja maksu meni läpi Osuuspankin Elektroonerilla.

Heh, itselläkin talvitakkina musta villakangas.

Yritin itseasiassa kerran tilata tuolta, mutta Sammon sivut taisivat olla vielä siihen aikaan mallia "ei toimi, kun myytiin tanskaan koko paska", joten tilaus kusi. Täytynee tilata nyt, voisi jopa parikin takkia pistää tulemaan.

Aluksi ajattelin tuota samaa mallia, mutta saumat(saumalanka) vaikuttavat liian vaaleilta ainakin kuvissa. On tuolla toki muitakin tyylikkäitä malleja.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Kogeki - 04.03.2009 03:36
Enjoin lippis, farkut ja Lacosten sniikkerit tuli ostettua.

Lacostet oli kyllä melko iso virhe, believe me. Itse ostin tässä vuosi pari sitten valkoiset Lacostet ja on tähän mennessä ollu suurin pettymys vaateostoksissani. Aluksikin, hinta on muihin verrattuna karmean suuri. Lacostet ovat myös markkinoiden epämukavimpia kenkiä ja vaikka hintaa löytyy, ne jalkaan pistettäessä ei tule tunne, että nyt on laatukengät jalassa. Kaiken lisäksi kengistä lähti melko äkkiä väri (WTF?!) ja valkoisen pinnan alta paljastuikin mustaa.

Sen olen itse huomannut, että varsinkin paidat kannattaa ostaa laadusta tinkimättä. Esimerkkinä käyköön mun Burton-huppari, joka makso reilu 100e. Se on kestäny ostosta asti tähän päivään mennessä ilman hirveitä kulumia eikä oo kutistunu juurikaan. Ehdottomasti mun lempipaitoja ja ollu kovassa käytössä. Vastaesimerkkinä käyköön lukemattomat paidat, jotka oon ostanu alle 50 eurolla. Jokainen on kutistunu pesussa 2-3 kokoa ja muutenki kulunu, venyny ja muuttunu paskoiksi yhden tai muutaman käyttökerran jälkeen.

Tästä ketjusta tulikin mieleen, että pitäs tässä loman aikana yrittää käydä vaateostoksilla, kun viimeks kierrelly vaatekaupoissa varmaan joku vajaa kuukaus sitte. :D Mutta ei sitä aina vaan kerkee...

PS. Wilsonin valkoset sukat <3


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 07.03.2009 18:32
Olenko ainoa, joka ei yhtään tykkää näiden Jack&Jones, Jim&Jill ym. "tyylikkäistä" t-paidoista? Mieluummin pidän futis- tai bändipaitoja, kuin noita. Tai sitten käy ihan normaalit yksiväriset t-paidatkin tai t-paita, jossa on yksi selkeä ja hieno logo tai kuva. Mutta noissa liikkeissä on vaan niitä mukahienoja paskapaitoja, joissa on tungettu kaiken maailman numeroita, epäselviä kirjaimia ja kaikkea paskaa, että paidasta ei ota mitään selvää. Silti näitä paitoja saa aina kestää, kun porukat ja sukulaiset ostelee näitä ja tuo lahjoiksi.  :lol:


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Melfice_ - 07.03.2009 19:14
Fyysinen Preesens kertoo jälleen kuinka asiat ovat, olen täsmälleen samaa mieltä. Vitun "printtipaidat" joissa ei oikeasti sanota mitään, haistakaa vittu. Vittu!


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: zoukka - 07.03.2009 19:57
"Isäntä" paidoista pitäisi joutua linnaan.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Koo - 07.03.2009 20:52
Komppaan. Toki joskus tulee tämänhenkisistä liikkeistäkin t-paitoja ostettua (esim hopeasurffari t-paita H&M:stä, lol), mutta huoh mitä paskaa ne numeroprintit yms älyttömyydet.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: blindside - 07.03.2009 20:54
Noi kauppaketjujen miestenpaidat ovat melkein poikkeuksetta ihan kauheita, jostain syystä naisille löytyy useinkin ihan siedettävän näköisiä. Tätä nykyä T-paitani ovat lähinnä Volcomia, threadlessia (http://www.threadless.com) (tilasin tällä viikolla tän (http://www.threadless.com/product/1354/Mister_Mittens_Big_Adventure)) Tai Carlings-liikkeen eri merkkejä. Ketjukaupoista tulee ostettua enemmän semmosii peruspaitoja mitkä menee muiden paitojen alle tms.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Tan - 07.03.2009 21:15
Fakin Londonista tuli ostettua tummanharmaa perushuppari, kevättakki, Leviksen 501:set (perkele napit eikä vetskari :f ), Fred Perry neule vaimikälie, pari mageeta Jokeri t-paitaa kun halvennuksessa olivat ja Natural History Museum t-paita.  :lol:
(http://imagecache.asos.com/inv/R/15/93/547232/Navy/image1xl.jpg)(http://imagecache.asos.com/inv/R/15/93/547220/Black/image1xl.jpg)

Kauhea ropleemi oli valita noiden välillä mutta päädyin vasemmanpuoleiseen, erilainen napitus ylhäällä mulla mutta muuten sama. (eli tohon ylempään, salli jo kuvien vierekkäinlaitto Joel!)


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: migge - 07.03.2009 21:29
Jack & Jonesia en voi itse pahemmin haukkua kun tulee sieltä suurin osa vaatteista ostettua. En silti minäkään oikein diggaa jos paidassa yleensäkkin lukee jotain. Joku hieno kuviointi siinä saa olla, mutta teksti paidassa ilman statementtiä on aika perseestä.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: zoukka - 30.05.2009 18:57
Mistäköhän voisi tilailla hyviä ja huokeita arskoja? Tai jos joku tietää Oulussa jonkin hyvän mestan niin ohjatkaa sinne.

Sit olen kans miettinyt kesäksi uusia kenkiä. Yleensä olen mennyt lenkkareilla tai maihareilla, mutta nyt voisi jotkut hipsteritossut ostaa. Mitä suosittelette? Semmoset mitkä kestää pitkätkin kävelylenkit, eikä jalat hierry paskaksi.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Gba - 30.05.2009 19:04
http://www.sportsdirect.com/

Tuolta saa kenkiä, kaveri suositteli. Nopea toimitus ja edulliset hinnat. Toki aina pieni riski kun tilaa sovittamatta.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: zoukka - 30.05.2009 19:54
Joo pitäs ensin tietää oikein tarkasti oma koko. Kävis liikkeessä mittauttamassa.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: blindside - 30.05.2009 23:32
Sit olen kans miettinyt kesäksi uusia kenkiä. Yleensä olen mennyt lenkkareilla tai maihareilla, mutta nyt voisi jotkut hipsteritossut ostaa. Mitä suosittelette? Semmoset mitkä kestää pitkätkin kävelylenkit, eikä jalat hierry paskaksi.

http://www.brandos.fi/

Sieltä löytyy kenkiä joka lähtöön, ja "kotimainen" liike vielä (Ruotsalainen firma mutta suomalaiset asiakaspalvelut jne. löytyy. Kengät toimitetaan ruotsin varastosta). Kaksi kertaa tuolta tilannut, toimitus kestää viikon-pari. Mitään merkkiä en nyt mee suosittelee. Harvoin on tullut vastaan sellaisia "hipsteritossuja" jotka ei käyttöön ottaessa hankaisi kantapäitä rakoille. Malesiasta ostamat nahkaiset Converset olivat mukava poikkeus tähän.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 08.09.2009 19:03
Perkele. Flanellipaitoja yrittänyt etsiä, jotta selviäisi masentavasta talvesta. Viime aikoina on tullut saatua huppareita, vaikka mieluummin haluaisin flanellipaitoja. Joten on pitänyt itse etsiä.. Euromarketissa liian kalliita, Citymarketista en löytänyt, Prismasta löytyi yksi hieno, mutta hintataso oli mielestäni korkeahko. Pitää kai vielä Robinhoodista käydä katselemassa, vaikka minulla on vain huonoja kokemuksia kaupan vaatteiden laadusta. Toki kirpputorit pitäisi käydä kiertämässä, mutta kun ei täällä ole mitään kunnollisia.



Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: migge - 08.09.2009 19:16
Kokeile vaatekauppaa.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Koo - 08.09.2009 21:45
Vaatekauppojen flannellipaidat on kalliita. Ja sympatiat sinne suuntaan, itselläni sama operaatio käynnissä! Kunnon wifebeaterin etsiminen ei oo helppoa näinä aikoina. Säästöpörssikin petti. Kirppareiltakaan ei oo oikeen löytyny.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Turilas - 08.09.2009 23:32
Hmm, Keski-Suomessa Taloustaloissa on yleensä kolme tai neljä flanellia kympillä -tarjous, joten juuri noista kaiken maailman säästömarketeista ja halpahalleista lähtisin ensimmäisenä etsimään. Tälläkin hetkellä on flanelli päällä mulla. 8) Ja nyt kun täällä asia tuli puheeksi niin pitääpä varmaan minunkin pari uutta haalia.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: zoukka - 09.09.2009 11:09
Flanellihan on kuumaa hottia nyt, eli vaatekaupoissa maksat niistä muotilisän. Mikä on erittäin hauskaa, sillä kyseinen vaatekappale normaalisti maksaa kankaan metrihinnan verran ja niitä löytää kasoittain kirppareilta.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 09.09.2009 11:37
Kunnon wifebeaterin etsiminen ei oo helppoa näinä aikoina. Säästöpörssikin petti. Kirppareiltakaan ei oo oikeen löytyny.

Paitsi että wifebeater on tankki. Mielellään valkoinen ja tahroilla.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Bill Duke - 09.09.2009 14:22
Tämän päivän ajan Threadlesissa kaikki t-paidat $9.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 09.09.2009 17:27
Hmm, Keski-Suomessa Taloustaloissa on yleensä kolme tai neljä flanellia kympillä -tarjous, joten juuri noista kaiken maailman säästömarketeista ja halpahalleista lähtisin ensimmäisenä etsimään. Tälläkin hetkellä on flanelli päällä mulla. 8) Ja nyt kun täällä asia tuli puheeksi niin pitääpä varmaan minunkin pari uutta haalia.
Joo, Tarjoustalothan on samaa lafkaa kuin Robinhoodit (ja Tokmannit ym.). Pitääpi käydä katselemassa. Vaatekauppojen riistohinnoille. :keskari: (miksei täällä ole keskarihymiötä?)


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Koo - 10.09.2009 21:12
Honkkarista kaksi flanellipaitaa kympillä. Eri värejä ja kuvioita oli vaikka kuinka paljon, suurin osa kokoa läski tosin. Sopivat löytyi onneksi. Nyt ei voi olla kuin tyytyväinen.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Tan - 15.09.2009 23:22
(http://europe.zoovillage.com/images/product/pi/10043696/10043696_h1.jpg)

Liian hieno kasaritakki. Vois ostella (http://europe.zoovillage.com/store/productdetail.asp?CategoryID=0|0&BrandID=310&DisplayItemID=43696&Position=2&ListType=1) kun ällää tulee takaisin varastoon. Beigeiä löytyis mutta onko liian manneväri tollasen takkimallin kanssa.  :lol:


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Gba - 15.09.2009 23:55
Täytyy kyllä sanoa, etten ymmärrä mikä tossa tuulitakissa on niin hienoa, että siitä pitäis maksaa 88e?  Toihan on todella basic takki epoleteilla ja racing kauluksella. Mut joo, maksaahan jotkut farkuistakin satoja euroja.  :)


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Ephram - 18.09.2009 16:30
(http://img140.imageshack.us/img140/6757/kengat.jpg)


Uudet mageet streetpopot nappasin messiin kun luennon jälkeen tulin Sellon kautta kotiin. Anttilasta nämä bongasin ja hintaa oli vastustamattomat 11 euroa.  Ja onneksi hobittijalalleni oli vielä isoja kokoja jäljellä.

Minä olen tyytyväinen.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Mr.Universum - 27.09.2009 15:22
Honkkarista kaksi flanellipaitaa kympillä. Eri värejä ja kuvioita oli vaikka kuinka paljon, suurin osa kokoa läski tosin. Sopivat löytyi onneksi. Nyt ei voi olla kuin tyytyväinen.

Voitkos Koo laittaa kuvaa kyseisistä paidoista? Ei viitsisi maksaa noin 100 euroa "kunnon" flanellista.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Koo - 27.09.2009 18:59
Kameraa ei oo, mutta voin antaa kuvauksen.

Kangas on suht ohutta, ihan miellyttävää muttei todennäköisesti ikuisesti kestävää.
Eri kuvioita ja väriyhdistelmiä oli paljon. Ihan hintansa väärti ovat nuo.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Mr.Universum - 27.09.2009 20:39
Kameraa ei oo, mutta voin antaa kuvauksen.

Kangas on suht ohutta, ihan miellyttävää muttei todennäköisesti ikuisesti kestävää.
Eri kuvioita ja väriyhdistelmiä oli paljon. Ihan hintansa väärti ovat nuo.

Tarvii ilmeisesti sitte pyörähtää tsekkaamas valikoimaa. Tohon hintaahan noita voiki sit ostella muutamat kappaleet. Kiitoksia vinkistä!


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Rirpe - 27.09.2009 22:40
Kävin perjantaina hoitamassa sellaisen asian, kuin puvun Wanhojen tansseihin. Eipähän täydy sitä pukua alkaa enää myöhemmin stressaamaan ja puheitten mukaan puvut alkavat kohtapuolin olemaan aika haluttua tavaraa. Tapiolan pukuvuokraamossa tuli frakki hommattua ja aika helpostihan se lopulta hoitui. On mukavaa, kun myyjät osaavat asiansa silloin, kun itse on kujalla. Tulikohan sitä toista myyjän tarjoamaa pukua sovitettua niin koko napsahti kohilleen. Ihan jännää sekin, että tarvitsin erikoispitkät housut, mutta ne tarvitsevat lyhennystä. Viereisestä Pkp-kaupasta kuului aika hyvin äänet naapurikauppaan.



Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 28.09.2009 11:59
Kävin perjantaina hoitamassa sellaisen asian, kuin puvun Wanhojen tansseihin. Eipähän täydy sitä pukua alkaa enää myöhemmin stressaamaan ja puheitten mukaan puvut alkavat kohtapuolin olemaan aika haluttua tavaraa. Tapiolan pukuvuokraamossa tuli frakki hommattua ja aika helpostihan se lopulta hoitui. On mukavaa, kun myyjät osaavat asiansa silloin, kun itse on kujalla. Tulikohan sitä toista myyjän tarjoamaa pukua sovitettua niin koko napsahti kohilleen. Ihan jännää sekin, että tarvitsin erikoispitkät housut, mutta ne tarvitsevat lyhennystä. Viereisestä Pkp-kaupasta kuului aika hyvin äänet naapurikauppaan.


Itsehän teetin puvun Kiinassa. Valitsin mallit, kankaat, kaiken. Ja oli halpaa.  8)


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: 6puu - 30.09.2009 03:34
Löytyykö pääkaupunkiseudulta mitään hyvää liikettä, jossa myytäisiin rock-aiheista vaatetusta miehille? Olen netistä tähän mennessä tilaillut jotain, mutta olisi mukava käydä ihan paikan päällä sovittamassa välillä.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: blindside - 30.09.2009 07:49
Löytyykö pääkaupunkiseudulta mitään hyvää liikettä, jossa myytäisiin rock-aiheista vaatetusta miehille? Olen netistä tähän mennessä tilaillut jotain, mutta olisi mukava käydä ihan paikan päällä sovittamassa välillä.
Jos rock-aiheisella tarkoitat geneerisiä bändipaitoja, nahkaa ja niittejä niin ainakin täältä löytyy: http://www.hellsinkishop.com/

On noita varmaan enemmänkin.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: 6puu - 30.09.2009 14:12
Njääh, niitit ei ole mun juttu. Lähinnä rocktyylisiä tarkoitin, ettei välttämättä mitään bändipaitoja yms. Vaikea selittää kun on niin outo pukeutumismaku.  ;D


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: 720 - 05.10.2009 11:57
JC ja Carlings ovat ainakin omasta mielestäni parhaat ketjut rock-kuteiden hankintaan. Itselläni juuri noista(+henkasta ja maukasta) oikeastaan koko vaatekaapin sisältö.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 05.10.2009 17:04
H&M ei todellakaan ole mun juttu. Jim & Jillistä tulee ostettua ja saatua melko paljon vaatteita, jo ihan sen takia, että siellä on ihan hienoja huppareita ja farkutkin suhteellisen halpoja. Käyn pitkälti sen takia, että isosisko töissä siellä.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Koo - 05.10.2009 19:11
H&M:n uudet mallistot on ollut ihan jees, mutta ei tule käytyä kun koittanut siirtyä lähinnä kirpputoriostosteluun.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 24.11.2009 20:55
Tuli tilattua maailman siistein lippis:

(http://www.vibe.com/images/celebs/Eazy_e.jpg)

 :lol:

Huomenna tarkoitus käydä sovittamassa siskon liikkeessä vähän kaulusvitunpaitoja. Joulupukilta pyydän flanellipaitoja paljon! Buaah!


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Koo - 24.11.2009 22:07
muttha phukkin Compton!!!
Public Enemy logolippis ois kans kovis.

Kauluspaidoille kans peukku ylospain.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Kogeki - 25.11.2009 20:55
Huomenna tarkoitus käydä sovittamassa siskon liikkeessä vähän kaulusvitunpaitoja. Joulupukilta pyydän flanellipaitoja paljon! Buaah!

Iteki aattelin huomenna mennä katsomaan Dressmanille flanellipaitoja. Sen verran tyylikkäiltä ainakin tv-mainoksissa näytti eikä hintakaan vaikuta pahalta. :) Osaako joku kertoa, että mitenkäs se flanellipaitojen kangas eroaa sitten normi kauluspaitojen tmv kankaista?  :P


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 25.11.2009 21:41
Öö, se on pehmeämpi ja lämpöisempi? Paljon maksaa Dressmanissa flanellipaidat?


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Kogeki - 25.11.2009 22:25
Öö, se on pehmeämpi ja lämpöisempi? Paljon maksaa Dressmanissa flanellipaidat?

Asiantuntijan kommentti. =) Tais olla 14,95 eukkoa. Halpaa, kai?


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Melfice_ - 25.11.2009 22:32
En ymmärrä. Mikä niissä flanellipaidoissa kiehtoo? Ghettonostalgia? Omaan silmään melko rumia. Toisaalta, eihän raitaverkkareissakaan mitään erityistä pointtia ollut.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Azu - 25.11.2009 23:07
Ne on kato hei muotii just ny.  8)


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Gba - 25.11.2009 23:08
Ghettonostalgia? Noista tulee mieleen kanadalaiset metsurit.  ;D

Itsellä oli ala-asteella joku pakko pitää flanelipaitoja, sittemmin jäänyt pois.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Kogeki - 25.11.2009 23:47
Itse en ole oikeastaan juuri koskaan pitänyt flanellipaitoja, pari kertaa joskus 1-2 luokalla. Nyt vasta tajusin millaisia nämä flanellipaidat ovat. Ihan tyylikkäitähän ne ovat ja sopivat joidenkin tyyliin... eli luultavasti ei mun tyyliin. Täyttä idiotismia väittää jotakin vaatemallia rumaksi pelkästään sen kankaan/koostumuksen perusteella. -_-' Tossa (http://www.dressmann.fi/) yläosassa vaihtuvissa mainoksissa ainakin toi sininen flanellipaita näyttää ihan normi kauluspaidalta. Pitänee siis käydä huomenna tsekkaamassa, että miltä näyttää sitten paikan päällä omin silmin. Kuva kun tuntuu väärentävän näköjään aikas paljon. :/


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 26.11.2009 14:16
Riistohintaisille muotiflanellipaidoille :peukkualas: Kyllä joku 5-6 euroa on maksimihinta. Minua ainakin kiehtoo flanellipaidoissa se, että ne ovat lämpimiä ja pidän ruudullisista vaatteista. Toki mukana on jonkinlaista ysärinostalgisointia, sillä grunge-musiikki on hyvin lähellä sydäntä. Oikeastaan pari vuotta jo kaivannut flanellipaitoja, mutta vasta nyt on tullut hankittua.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Bill Duke - 28.11.2009 01:03
Threadlesissa t-paitoja $9 kappale, joten tuli tilattua taas pari.

(http://i46.tinypic.com/se62rd.gif)(http://i48.tinypic.com/xapbb7.gif)



Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 28.11.2009 07:50
Threadlesissa t-paitoja $9 kappale, joten tuli tilattua taas pari.

Niin, tästäpä tulikin mieleeni, että Stadissa on samanhenkinen liike nimeltä My Cup Of T. Kalliimpaahan siellä on, normaalisti ainakin, mutta silti ihan visiitin arvoinen. Monia samoja designeja.

Äh, kun nyt ehtisi perehtyä, niin ois kans voinut pari napata. Damn you kiire.


Otsikko: Vs: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: blindside - 28.11.2009 10:24
Threadlesissa t-paitoja $9 kappale, joten tuli tilattua taas pari.

Niin, tästäpä tulikin mieleeni, että Stadissa on samanhenkinen liike nimeltä My Cup Of T. Kalliimpaahan siellä on, normaalisti ainakin, mutta silti ihan visiitin arvoinen. Monia samoja designeja.

Äh, kun nyt ehtisi perehtyä, niin ois kans voinut pari napata. Damn you kiire.

My Cup of T myy threadless-paitoja ihan kauheeseen riistohintaan, tyyliin 3x kalliimmalla kuin mitä netistä tilaaminen maksaisi, että niitä sieltä ei todellakaan kannata ostaa :D. Muut paitamerkit taitaa olla netissäkin threadlessiä kalliimpia niin niitä sieltä voi kyllä hyvin mielin katella. Ja voihan siellä vaikka käydä sovittamassa jonku mieluisan threadlesspaidan ja tilata sen sit netistä!


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 29.11.2009 22:38
Threadlesissa t-paitoja $9 kappale, joten tuli tilattua taas pari.

Niin, tästäpä tulikin mieleeni, että Stadissa on samanhenkinen liike nimeltä My Cup Of T. Kalliimpaahan siellä on, normaalisti ainakin, mutta silti ihan visiitin arvoinen. Monia samoja designeja.

Äh, kun nyt ehtisi perehtyä, niin ois kans voinut pari napata. Damn you kiire.

My Cup of T myy threadless-paitoja ihan kauheeseen riistohintaan, tyyliin 3x kalliimmalla kuin mitä netistä tilaaminen maksaisi, että niitä sieltä ei todellakaan kannata ostaa :D. Muut paitamerkit taitaa olla netissäkin threadlessiä kalliimpia niin niitä sieltä voi kyllä hyvin mielin katella. Ja voihan siellä vaikka käydä sovittamassa jonku mieluisan threadlesspaidan ja tilata sen sit netistä!

Jep, sikahintaisiahan ne threadless-paidat siellä on tuohon nettikauppaan verrattuna(tai enemmänkin nettikauppa on sairaan halpa), paitsi jos on varastontyhjennys(vastikään oli). Silloin mentiin samoissa hintaluokissa, kun vanhoista piti päästä eroon -  lisäksi läpänheitto myyjän kanssa alentaa hintaa kivasti.

Mut tosiaan sitä kokoa ja mallia voi ainakin käydä haistelemassa, jos tilaaminen muuten jännittää. Ja oli kait siellä sitä muutakin brändiä.


Vieläkään ei näköjään mennä kuin 12 dollarin paitahintaan Threadlessillä. Saatan vielä sortua paidan tahi pari tilaamaan. "Magic Mushrooms" on niin härski. :lol:


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 30.11.2009 14:04
Haha. Tuollahan olisi ihan hienoja t-paitoja.

(http://media.threadless.com//product/765/zoom.gif)

(http://media.threadless.com//product/157/zoom.gif)

(http://media.threadless.com/product/383/zoom.gif)


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Tan - 30.11.2009 15:31
4chanissa pyöri tuo Communism, it's a party! -kuva viitisen vuotta sitten, muistan koska pistin kuvan nettisaitille joka piti tehä ATK-projektissa yläasteella. Maikka ei digannut siitä, eikä myöskään Party Hard! -giffeistä. Vois tilailla kun on jotenkin itelle nostalginen.  :lol:


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: zoukka - 01.12.2009 15:07
Mitenköhän nuo threadless tee paitojen koot menevät? Mä oon jotain 180 centtii vissiin ja aika normaalin paksuinen.

Joku joka on tilannut ja kokeillut vois vastailla.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 01.12.2009 15:13
Mitenköhän nuo threadless tee paitojen koot menevät? Mä oon jotain 180 centtii vissiin ja aika normaalin paksuinen.

Joku joka on tilannut ja kokeillut vois vastailla.

Me ollaan varmaan aika samankokosia, ja mulla on L-kokoinen threadless-paita, joka on just passeli. Sivuilta löytyy tosin mittataulukkokin.


Otsikko: Vs: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: zoukka - 01.12.2009 15:14
Mitenköhän nuo threadless tee paitojen koot menevät? Mä oon jotain 180 centtii vissiin ja aika normaalin paksuinen.

Joku joka on tilannut ja kokeillut vois vastailla.

Me ollaan varmaan aika samankokosia, ja mulla on L-kokoinen threadless-paita, joka on just passeli. Sivuilta löytyy tosin mittataulukkokin.

Ootsä Chuck Norris? Mä oon semmonen Bruce Lee.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 01.12.2009 15:18
Mitenköhän nuo threadless tee paitojen koot menevät? Mä oon jotain 180 centtii vissiin ja aika normaalin paksuinen.

Joku joka on tilannut ja kokeillut vois vastailla.

Me ollaan varmaan aika samankokosia, ja mulla on L-kokoinen threadless-paita, joka on just passeli. Sivuilta löytyy tosin mittataulukkokin.

Ootsä Chuck Norris? Mä oon semmonen Bruce Lee.

Ai onks mulla himmee parta? Eiku emmä tiedä, on mulla ehkä Chuckin hartiat, mutta siihen se jääkin. Pituutta pitäis olla abuut saman verran ku sulla, parin sentin heitolla.

Mut fiilistele tästä. (http://www.threadless.com/sizechart/unit,cm)


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Tzibo - 01.12.2009 15:39
Noi Threadlessin paidat on kyllä hauskoja, mutta samalla myös ihan kivan näkösiäkin. Yleensä kun katsoo, että jossain paidassa on hauska kuva/teksti niin se on jollakin perusfontilla painatettu siihen ja jotenkin ei vaan natsaa. :| Pitänee jotain tilata, vaikka tosin tuota ilmaista toimitusta saankaan - "*Free non-expedited shipping: $50 minimum (US) and $75 (International)" ._.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Bill Duke - 01.12.2009 15:57
Mitenköhän nuo threadless tee paitojen koot menevät? Mä oon jotain 180 centtii vissiin ja aika normaalin paksuinen.

Joku joka on tilannut ja kokeillut vois vastailla.

Oon myös 180cm ja ihan perus ruumiinrakenne niin kyllä se L on ihan sopiva.

Kannattaa muuten pitää huoli, ettei pese noita paitoja kovin lämpimällä vedellä. 40 astetta on ollut ihan ok. Ainakin ensimmäiset paidat jotka sieltä tilasin kutistuivat yllättävän paljon kun eksyivät väärään pyykkikasaan. En tiedä oliko sitten vaan joku huono erä.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Rirpe - 01.12.2009 16:07
Kivan näköisiä ja jos se L menee 180 senttiselle niin XL varmaan 190 senttiselle. Aika usein ollut kokojen puolesta jotain hämminkiä mulla, kun paita muuten on sopiva niin hihat jää tietty lyhyiksi tai sitten mahan puolesta vaate on liian iso.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 01.12.2009 16:23
Kivan näköisiä ja jos se L menee 180 senttiselle niin XL varmaan 190 senttiselle. Aika usein ollut kokojen puolesta jotain hämminkiä mulla, kun paita muuten on sopiva niin hihat jää tietty lyhyiksi tai sitten mahan puolesta vaate on liian iso.

Joo, tosi usein t-paidat ainoastaan levenevät isompiin kokoihin päin, mikä ei sitten pitkälle ja hoikalle toimi laisinkaan. Nämä kuitenkin näyttäisivät suht-koht-tasaisesti kasvavan.

Kannattaa muuten pitää huoli, ettei pese noita paitoja kovin lämpimällä vedellä. 40 astetta on ollut ihan ok. Ainakin ensimmäiset paidat jotka sieltä tilasin kutistuivat yllättävän paljon kun eksyivät väärään pyykkikasaan. En tiedä oliko sitten vaan joku huono erä.

Jep, yleensäkään ei printtipaitoja kannata 40 kuumemmassa pestä. Ei ne pesuohjeet siellä huvikseen ole. Vaikka noita vahinkoja voi tietty aina sattua.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Azu - 01.12.2009 19:11
Mää oon kans 180cm ja mulle menee L:t, vaikka onkin muutama liikakilo. Jos on normaalipainoinen, niin vois kuvitella että ehkä M:tkin menee. Kannattaa tietty testata ekalla kerralla, osta yks M- ja yks L-kokoa. Ne ei kuitenkaan ole hirveän kalliita, joten anna vaikka toinen lahjaksi jollekin, jos tuntuu liian pieneltä tai isolta.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Tzibo - 01.12.2009 23:17
Joo, ostin muutaman. Kattoo mitä kokojen kanssa käy, XL/XL/L

Spoileri (osoita katsoaksesi)
Spoileri (osoita katsoaksesi)
Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 02.12.2009 01:00
Edelleen, tuo Magic Mushrooms on kyllä törkeä. Eli loistava.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 04.12.2009 17:10
Huhhuh, kun meinasi päästä oksennus eilen Hgissä. Muotiliikkeissä flanellipaitojen hinnat mukavat 40-60 euroa. Menee vähän paidan idea.. Ja asiasta toiseen, COMPTON-lippis on täällä!  :lol: :lol: :lol:

e: LOL. Tän lippiksen valmistaja on joku Tan's Club, kun lapussa lukee isolla TAN. Tan, koska olet tälläisen firman perustanut?


Otsikko: Vs: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Rirpe - 04.12.2009 17:28

Joo, tosi usein t-paidat ainoastaan levenevät isompiin kokoihin päin, mikä ei sitten pitkälle ja hoikalle toimi laisinkaan. Nämä kuitenkin näyttäisivät suht-koht-tasaisesti kasvavan.



Jep, tämä on tullut todettua turhan usein muidenkin vaatteiden kohdalle. Joskus todella turhauttavaa, kun ei löydä oman kokoista vaatettaan. Jos piitus on sopiva niin vaatteeseen mahtuu sitten muilta osin tuplana.

Kyllä noissa flanellipaidoissa ne hinnat voi vielä korkeammallakin olla ja ainakin siinä 80-90 tuntumassa niitä olen joskus nähnyt... Hullua hommaa, vaikka ne flanellipaidat ihan kuuleja ovatkin.


Otsikko: Vs: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Koo - 04.12.2009 18:58
Kyllä noissa flanellipaidoissa ne hinnat voi vielä korkeammallakin olla ja ainakin siinä 80-90 tuntumassa niitä olen joskus nähnyt... Hullua hommaa, vaikka ne flanellipaidat ihan kuuleja ovatkin.

Mut eipä tämä millään tasolla yllätä jos joskus vaatekaupoissa käy.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Kabanossi - 15.12.2009 11:19
Mites ton Threadlessin postareiden kanssa? Kattelin, että olis halvalla erittäin hienoja paitoja. Paljonko maksaa toimitus Suomeen? Ylempänä luki jotain 50 dollarista?  :o

Edit: Eipä mittää enää.
Spoileri (osoita katsoaksesi)
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Nuo tilasin. Parille kaverille otin kans yhdet paidat. On ne hienoja. Miksen ole aikaisemmin ostellut näitä?  :/


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Bill Duke - 15.12.2009 15:44
Ei ne postikulut tosiaan ihan mahdottomia. Viimeksi alennusten aikaan kokeilin ihan huvikseni vielä sitä nopeampaa mutta kalliimpaa postitusta. Ei se paketti sieltä niin paljoa nopeampaa tullut, että siitä kannattaisi ylimääräistä maksaa.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 18.03.2010 19:30
Threadless.comissa (http://www.threadless.com/) t-paidat taas 10 dollaria.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 19.03.2010 12:00
Threadless.comissa (http://www.threadless.com/) t-paidat taas 10 dollaria.

Tattis infosta. Viimeksi joulukiireissä jäi väliin, mutta nyt lähtee pari kyllä tulemaan.

EDIT. Näillä mentiin:

(http://media.threadless.com/product/456/zoom.gif)


(http://media.threadless.com//product/1972/zoom.gif)


Tuo "Rock out with your cock out" -paita on ollut haaveissa jo pitkään. Nerokkuutta. Nimien perusteella myös Velcrow (http://www.threadless.com/product/2149/Velcrow) ja Seal of Approval (http://www.threadless.com/product/2014/Seal_of_Approval) ois olleet kovaa kamaa. :lol: Hassutukseen ei kuitenkaan jaksa rahaa hassata.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Kabanossi - 30.06.2010 22:29
Threadless tarjoaa taas paitoja kympillä. Taisi olla perjantaihin saakka.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Ephram - 22.07.2010 12:59
Kävin hakemassa Lidlissä halpaa vaatetta lenkkeilyyn:

Crivit Sports juoksutakki (12,99 €) (http://www.lidl.fi/cps/rde/xchg/lidl_fi/hs.xsl/index_9637.htm)

(http://www.lidl.fi/static_content/lidl_fi/images/FI/fi_49532_01_b.jpg)


Crivit Sports juoksupaita (7,99 €) (http://www.lidl.fi/cps/rde/xchg/lidl_fi/hs.xsl/index_9635.htm)

(http://www.lidl.fi/static_content/lidl_fi/images/FI/fi_49533_01_b.jpg)



Takissa on hihassa pieni tasku mp3-soittimelle. Harmi, että se on hitusen liian pieni iPhonelle. Pitäisi ehkä ostaa iPod Shuffle tai vastaava pienikokoinen soitin lenkkejä varten. Tosin puhelin pitäisi siltä olla mukana, koska Runkeeper-ohjelma laskee reitin, keskinopeuden ja muut lenkin tiedot.

Kunnon juoksukenkiin pitäisi myös sijoittaa, nyt kun siihen harrastukseen on jäänyt oikein kunnolla koukkuun ja veri vetää hölkkäpoluille melkeinpä päivittäin. Noin satasen ajattelin kenkiin sijoittaa. Eivätköhän laadukkaat juoksukengät sitten muutaman vuoden helposti kestä.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 19.07.2011 00:22
Laitoinpas itselleni Footbalance-pohjalliset (http://www.footbalance.fi/tuotteet/urheilu), kun fysioterapeutiksi opiskeleva kaveri niitä suositteli ja kun jaloillaan tulee kuitenkin vietettyä niin työ- kuin vapaa-aikanakin runsaasti aikaa. Ja voi pojat, voin suositella!

Näitä varten tehdään siis analyysi jalan kaarista, mahdollisista pronaatio-ongelmista ja muista, ja pohjallinen muokataan oman jalan mukaan. Mulla esimerkiksi on hyvin korkea jalkaholvi, eivätkä normikengät - varsinkaan suorapohjaiset tennarit, joita rakastan - anna sille millään tarpeeksi tukea. Asia on välillä käynyt mielessä, mutta en pitänyt sitä suurena huolena ennen näiden pohjallisten hankintaa. Eron huomasi heti, kun sujautti kaverit kenkiin. Istuvuus ja mukavuus paranivat, eivätkä jalat väsy pidemmillä episodeilla niin helposti. Hauskaa on, että näiden myötä esimerkiksi vanhoista Visionin slip-oneista on tullut aikalailla lempikenkäni. Ne ovat niin leppoisat ja helpot käyttää, ja nyt myös oikeasti istuvat ja tukevat.

Vaihtoehtoja näyttää olevan muutamaan eri tarpeeseen, mutta itse ostin suosiolla perusjantterin jokapaikan Cushion Bluet:

(http://www.footbalance.fi/sites/default/files/imagecache/large-thumbnail/footbalance_Cushion_blue_insole.jpg)


Kuten sanottua, vaikuttaa todella hyvältä. Auttavat toki myös arjen keskellä, mutta kunhan syksyn työt alkavat, pääsevät pohjalliset tositoimiin treenikenkien sisällä. Lisäksi odotettavissa on varmasti esim. antoisampia festari- ja keikkareissuja. Ja mitä pohjallisten kestävyyteen tulee, niin kaverilla oli omat olleet reilun vuoden aktiivisesti käytössä, ja alkoivat vasta silloin näyttää isompia kulumisen merkkejä. Saas nähdä.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Vin - 26.07.2011 12:42
Ahdistaako muita käydä vaateostoksilla? Itse en ainakaan pidä koko touhusta ollenkaan. Osittain se johtuu siitä että omasta kotikaupungista ei meinaa löytyä sopivia vaatteita edes minun mittaiselle (+190 cm) mikä ärsyttää suunnattomasti. Melkeinpä jokainen vaatekappale t-paidasta lähtien on pakko käydä sovittamassa kun kokomerkintöihin et voi luottaa. Joskus L tuntuu liian suurelta ja joskus XL on lähinnä sopivaa. Ja yleensä tekisi mieli sanoa että otan tuosta hihat ja tuosta loput, eli kun ostat vaikkapa hupparin joka on sopiva hihoista, niin vatsan kohdalta siihen paitaan mahtuu sitten kaksi minun kokoista. Toisaalta jos ostat jonkin "kokonaisuudeltaan hyvän" hupparin niin sitten se perkele menee ensimmäisessä pesussa pilalle. Vituttaa. Osittain tästä syystä käyn ostamassa vaatteita melko harvoin ja kuljen sitten samoissa kuteissa paljonkin.

Toinen asia mikä pistää vituttamaan, on se että en uskalla koettaa mitään uutta vaatteiden saralla. Farkut tai shortsit, t-paita ja sään mukaan huppari. Ja mahdollisimman neutraalin väriset mielellään. Aika tylsää pidemmän päälle. Tekisi ehkä mieli vähän saada vaihtelua pukeutumiseensa, mutta ei vaan uskalla koettaa mitään uutta  :)


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: PiPe - 26.07.2011 13:02
Itsekin olen 193cm pitkä mutta vaateostokset eivät oikeastaan ole mikään ongelma minulle. Oikeastaan pidän shoppailusta. Tosin viime aikoina on tullu tehtyä semmosia paskareissuja ettei vain yksinkertaisesti ole löytynyt mitään. Itse olen melko laiha, joka tietty hankaloittaa hieman sopivien vaatteiden löytämistä, eli joidenkin vaatteiden sisään tosiaan mahtuisi toinen "minä". Itseltäni löytyy vaatekaapista "ihme kyllä" eniten kokoa M. En toki kulje semmoisissa napapaidoissa vaan ne ovat ihan oikeasti sopivan kokoisia meikäläiselle. H&M:stä tuntuisi löytyvän aika hyvin pitemmillekkin janttereille vaatteita eli sieltä kantsii ainakin metästää  ;) Ja tosiaan en minäkään uskalla vain napata jonkin koon paidasta ja mennä suoraan kassalle, vaan useimmiten käyn kyllä ihan sovituskopissa kokeilemassa, ettei tule sitte ylläreitä kotona.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Bill Duke - 05.12.2011 22:36
Threadlessissa jälleen 10 dollarin t-paidat. Varastossa vielä aika hyvin valinnanvaraa.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: despo - 06.12.2011 00:40
Kiitti vinkistä. Aikaisemminkin on tullut tuolta katsottua paitoja, mutta en ole ennen raaskinut tilata. Nyt sitten tilasin vähän useammankin  :)

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Menihän tuossa muutama kymppi, mutta eipä tarvii t-paitoja ostella vähään aikaan. Lisäksi kappalehinta jäi kyllä noille aika naurettavan pieneksi, varsinkin kun sain vielä -10% alennusta kun tein tilin ja liityin sähköpostilistalle.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Scarf - 06.12.2011 12:00
Harmi vaan, että noi Threadlessin paidat on laadultaan hirveetä paskaa. Yhden paidan tilasin joskus, enkä samaa virhettä enää aio tehdä.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 06.12.2011 12:14
Harmi vaan, että noi Threadlessin paidat on laadultaan hirveetä paskaa. Yhden paidan tilasin joskus, enkä samaa virhettä enää aio tehdä.

Jännä homma, yhtään sekundaa en itse ole tuolta vielä saanut. Niillä vaihtelee paitojen malli, matsku ja printtitekniikka jonkin verran, mutta tähän mennessä kaikki paidat ovat silti olleet pirun laadukkaita(6-8 paitaa varmaan tilattu). Printit kestää pesua, paidat eivät veny ja malli (pitkä ja kapeahko) sopii allekirjoittaneelle kuin nokka naamaan. Tilattujen paitojen joukkoon mahtuu myös koko elämäni all time favourite t-paita.


Otsikko: Vs: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Scarf - 06.12.2011 12:27
Harmi vaan, että noi Threadlessin paidat on laadultaan hirveetä paskaa. Yhden paidan tilasin joskus, enkä samaa virhettä enää aio tehdä.

Jännä homma, yhtään sekundaa en itse ole tuolta vielä saanut. Niillä vaihtelee paitojen malli, matsku ja printtitekniikka jonkin verran, mutta tähän mennessä kaikki paidat ovat silti olleet pirun laadukkaita(6-8 paitaa varmaan tilattu). Printit kestää pesua, paidat eivät veny ja malli (pitkä ja kapeahko) sopii allekirjoittaneelle kuin nokka naamaan. Tilattujen paitojen joukkooman mahtuu myös koko elämäni all time favourite t-paita.

Itselle kävi juurikin päinvastoin. Paita kulahti jo muutaman pesun jälkeen, eikä enää tuntunut hyvältä päällä. Printtikin on jo pahasti murentunut veke.

Mutta kaipa se on sitten tuurikauppaa, mitä sieltä saa. Ilmeisesti Threadless käytti vielä muinoin American Apparelin paitoja, mutta eivät enää. Harmi. Ovat meinaa laadukkaimpia t-paitoja, mitä pikkurahalla saa.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 06.12.2011 12:31
Harmi vaan, että noi Threadlessin paidat on laadultaan hirveetä paskaa. Yhden paidan tilasin joskus, enkä samaa virhettä enää aio tehdä.

Jännä homma, yhtään sekundaa en itse ole tuolta vielä saanut. Niillä vaihtelee paitojen malli, matsku ja printtitekniikka jonkin verran, mutta tähän mennessä kaikki paidat ovat silti olleet pirun laadukkaita(6-8 paitaa varmaan tilattu). Printit kestää pesua, paidat eivät veny ja malli (pitkä ja kapeahko) sopii allekirjoittaneelle kuin nokka naamaan. Tilattujen paitojen joukkooman mahtuu myös koko elämäni all time favourite t-paita.

Itselle kävi juurikin päinvastoin. Paita kulahti jo muutaman pesun jälkeen, eikä enää tuntunut hyvältä päällä. Printtikin on jo pahasti murentunut veke.

Mutta kaipa se on sitten tuurikauppaa, mitä sieltä saa. Ilmeisesti Threadless käytti vielä muinoin American Apparelin paitoja, mutta eivät enää. Harmi. Ovat meinaa laadukkaimpia t-paitoja, mitä pikkurahalla saa.

Joo, muistaakseni omatkin vanhemmat paidat on noita AA:n paitoja, ja ne ovatkin tosiaan erittäin laadukkaita. Eimerkiksi sitä mun lempparipaitaa olen pitänyt viikoittain jo varmaan pari vuotta, ja se on edelleen kuin uusi. Mutta on tuo vastikään(jokunen kuukausi sitten) tilattu satsikin toiminut hyvin toistaiseksi, ja matsku on mukavaa päällä.

EDIT. Ja mitä painatuksiin tulee, niin on parissa vanhemmassa paidassa ne perus muovikuvat toki alkaneet jo rakoilla, mutta ovat silti kestäneet mielestäni kiitettävästi. Parhaita ovat kuitenkin sellaiset painatukset, joissa kuva on ikään kuin osa kangasta(teknistä nimeä en tiedä). Eivät leviä käytännössä ikinä, ja saisivatkin kaikki olla tuolla tekniikalla painettuja. Tai vaihtoehtoisesti sivulla voisi ilmoittaa painotekniikan.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Kabanossi - 02.02.2012 16:10
(http://imagethumbnails.milo.com/004/024/304/trimmed/4024390_19589304_trimmed.jpg)


Klassiset Wayfarerit tuli tilattua ja UPS:n neito ne jo toikin tänä aamuna. http://www.sunglasses-shop.co.uk/ tarjosi viime viikolla kaikki lasinsa -20%:lla, noille polarisoiduille medium koon laseille tuli hintaa n. 140€. Suomessa saisi maksaa yli 200€.


Otsikko: Vs: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Kabanossi - 04.09.2012 14:20
Laitoinpas itselleni Footbalance-pohjalliset (http://www.footbalance.fi/tuotteet/urheilu), kun fysioterapeutiksi opiskeleva kaveri niitä suositteli

Onko sulla noita useampi pari vai ootko saanu samat pohjalliset helposti sopimaan erilaisiin kenkiin? Oon huomannu, ettei selkä oikein tykkää pienistäkään kävelyreissuista. Lenkkareilla ei mitään oireita kun niissä on ne tyyriit pohjalliset. Normaaleilla kengillä esim. kaupoissa kävely on myrkkyä selälle. Johtunee kovasta lattiasta.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Lanttu - 04.09.2012 15:54
Tulipa tuosta Kabanossin nostosta mieleen, että olen viime aikoina harkinnut josko joskus ostelisi vähän paitoja tuolta Threadlessista. En vaan ole koskaan muistanut katsella. Nyt olisi kumminkin mitä oivallisin mahdollisuus mokomaan, sillä näköjään eilen alkanut perjantaihin asti jatkuva ale. Eli tuttuun tapaan paidat ovat 50% alennuksessa, maksaen 9.99 dollaria kappale.

Despirelle ja muillekin mahdollisesti lähiaikoina tuolta ostaneille, kuinka laadukkaita paidat ovat olleet? Onko Scarfin tarina huonosta laadusta vain yksittäistapaus vai tätä nähtävissä laajemminkin?


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 04.09.2012 16:16
Laitoinpas itselleni Footbalance-pohjalliset (http://www.footbalance.fi/tuotteet/urheilu), kun fysioterapeutiksi opiskeleva kaveri niitä suositteli

Onko sulla noita useampi pari vai ootko saanu samat pohjalliset helposti sopimaan erilaisiin kenkiin? Oon huomannu, ettei selkä oikein tykkää pienistäkään kävelyreissuista. Lenkkareilla ei mitään oireita kun niissä on ne tyyriit pohjalliset. Normaaleilla kengillä esim. kaupoissa kävely on myrkkyä selälle. Johtunee kovasta lattiasta.

Yksi pari vaan löytyy ja hyvin ovat mahtuneet useimpiin kenkiin(yhdet kangaskävelykengät ovat niin pienikokoiset kaikin puolin, että niihin en ole survonut). Riippuen popon rakenteesta kengän oman pohjallisen joutuu yleensä ottamaan tieltä pois, ja ainakin tennareissa ne on monesti liimalla kiinni, mutta lähtevät kyllä kun varovasti ujuttaa sormia väliin. Olen tykännyt!


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Vin - 04.09.2012 16:52
Tämä olisi aika hieno.

(http://media.threadless.com//imgs/products/2231/636x460design_01.jpg)


Pitääpä katsoa josko innostuisi tilaamaan yhden kokeilumielessä. Kait noissa voi kokomerkintöihin luottaa?


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: kep - 04.09.2012 17:34
Tulipa tuosta Kabanossin nostosta mieleen, että olen viime aikoina harkinnut josko joskus ostelisi vähän paitoja tuolta Threadlessista. En vaan ole koskaan muistanut katsella. Nyt olisi kumminkin mitä oivallisin mahdollisuus mokomaan, sillä näköjään eilen alkanut perjantaihin asti jatkuva ale. Eli tuttuun tapaan paidat ovat 50% alennuksessa, maksaen 9.99 dollaria kappale.

Despirelle ja muillekin mahdollisesti lähiaikoina tuolta ostaneille, kuinka laadukkaita paidat ovat olleet? Onko Scarfin tarina huonosta laadusta vain yksittäistapaus vai tätä nähtävissä laajemminkin?
Muutama Threadlessin paita löytyy ja kaikkien laatu on priimaa, eikä kaverit ole myöskään sanoneet mitään negatiivista. Toivottavasti vain yksittäistapaus, siis.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: tetsuo - 04.09.2012 17:49
Monta kertaa oon sieltä tilaillut. Ainoastaan kerran oli vähän heikompilaatunen printti kummassakin paidassa, joskus vuosi sitten tilailin. Nyt on ollut taas laatukamaa, viimeksi kuukausi sitten tuli paitaa sieltä.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Kabanossi - 04.09.2012 19:51
Oiskohan mulla neljä paitaa tilattuna tuolta joista yksi oli selvästi erilaista kangasta. Se oli muita paljon ohuempaa ja ajan kuluessa tuntui kutistuneelta. Muut ovat vieläkin hyvässä kunnossa. Itse paita ja printti. Printti pysyi myös tuossa huonompilaatuisessa paidassa.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Lanttu - 04.09.2012 22:56
Oletteko kuinka isoja paketteja muuten tilanneet? Mietin tässä vain tullimaksuriskin (siis alv) takia. Kaveri sanoi, ettei heidän yli 100 euron pakettinsa jäänyt, mutta toisaalta googlatessa löysin kommentteja myös tulliin jääneistä. Ainahan nuo voisi erikseenkin ostaa, mutta tiedä sitten katsovatko tullissa, jos samalle henkilölle tulee samasta paikasta useampi juuri rajan alle jäävä paketti...


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 04.09.2012 23:24
Oletteko kuinka isoja paketteja muuten tilanneet? Mietin tässä vain tullimaksuriskin (siis alv) takia. Kaveri sanoi, ettei heidän yli 100 euron pakettinsa jäänyt, mutta toisaalta googlatessa löysin kommentteja myös tulliin jääneistä. Ainahan nuo voisi erikseenkin ostaa, mutta tiedä sitten katsovatko tullissa, jos samalle henkilölle tulee samasta paikasta useampi juuri rajan alle jäävä paketti...

Despire näytti tilanneen taannoin kerralla kunnolla paitoja. Itse olen laittanut vaan sellaisia 2-4 paidan settejä, niissä ei toki ongelmaa.

Laadun suhteen yhdyn, kuten näköjään aiemminkin, yleiseen konsensukseen: hyvää kamaa. Paitojen materiaali ja malli vaihtelee tosiaan hiukan, ja toisista tykkään minäkin enemmän kuin toisista, mutta mikään ei silti ole ollut sekundaa. Suurin osa todella hyvälaatuista. Ja printit ovat pysyneet kaikissa loistavasti. Viime tilauksesta tosin on ainakin vuoden verran aikaa.


Otsikko: Vs: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Lanttu - 04.09.2012 23:34
Despire näytti tilanneen taannoin kerralla kunnolla paitoja. Itse olen laittanut vaan sellaisia 2-4 paidan settejä, niissä ei toki ongelmaa.

Tulin itse lopulta siihen lopputulokseen, että toimin riskien minimoimiseksi isomman tilauksen säätäjänä, ja tilaan useampia 3 paidan paketteja eri osotteisiin. Ei luulisi herättävän liikaa tullin mielenkiintoa, jos rajan alittavia paketteja tulee enintään kaksi samaan osoitteeseen. Viisi saattaisi jo jäädä kiinni. Luulisin.


Otsikko: Vs: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Lohari - 04.09.2012 23:45
Oletteko kuinka isoja paketteja muuten tilanneet? Mietin tässä vain tullimaksuriskin (siis alv) takia. Kaveri sanoi, ettei heidän yli 100 euron pakettinsa jäänyt, mutta toisaalta googlatessa löysin kommentteja myös tulliin jääneistä. Ainahan nuo voisi erikseenkin ostaa, mutta tiedä sitten katsovatko tullissa, jos samalle henkilölle tulee samasta paikasta useampi juuri rajan alle jäävä paketti...

Viime joulukuussa tuli tilattua vähän isompi paketti (~100€), ja tulliinhan se tietysti jäi. Muuten on tullut tilailtua vain pienempiä paketteja. L:ää pienempiä kokoja tilattaessa taitaa "pienissä tilauksissa" olla optimi 3 paitaa, jolloin postit on sen $3 per paita. Itse olen yleensä tilaillut aina 4-5 kpl kerralla kun L:'ää tilailen.

Ja ei kai tuossa usean paketin tilaamisessa mitään ongelmaa ole, erillisiä ostokertoja kuitenkin.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: JayeizH - 05.09.2012 01:08
Tosiaan vähän persiistä, kun suurin osa kaupoissa myytävistä paidoista ja varsinkin takeista on sellaista vyötärölihaville keski-ikäisille istuvaa tyyliä ja tyköistuvampia malleja saa yleensä vähän etsiä. Tai ehkä shoppaan vaan väärissä liikkeissä  :rollaus:
Jack&Jones ja JC. Sieltä ei vyötärölihaville keski-ikäisille juurikaan vaatteita löydy. Tietty hinta on korkeampi kuin Prisman hyllyssä.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 05.09.2012 01:36
Despire näytti tilanneen taannoin kerralla kunnolla paitoja. Itse olen laittanut vaan sellaisia 2-4 paidan settejä, niissä ei toki ongelmaa.

Tulin itse lopulta siihen lopputulokseen, että toimin riskien minimoimiseksi isomman tilauksen säätäjänä, ja tilaan useampia 3 paidan paketteja eri osotteisiin. Ei luulisi herättävän liikaa tullin mielenkiintoa, jos rajan alittavia paketteja tulee enintään kaksi samaan osoitteeseen. Viisi saattaisi jo jäädä kiinni. Luulisin.

Ei olisi kyllä itsellä tullut mieleen edes ajatella, että jäävätkö pienemmätkin paketit tulliin jos niitä tulee useampia samaan osoitteeseen. Enkä oikein usko siihen vieläkään. Mutta toki jos jännittää ja osoitteita riittää, niin mikäs siinä.

Sorruinpas nyt sitten itsekin pistämään kolme paitaa tulemaan, kun löytyi makeita. Pitänee pari vanhaa ja kulahtanutta paitaa kaivaa hyllystä treenikäyttöön/kierrätykseen uusien tieltä, niin pysyy homma freesinä.


Otsikko: Vs: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Lanttu - 05.09.2012 03:11
Despire näytti tilanneen taannoin kerralla kunnolla paitoja. Itse olen laittanut vaan sellaisia 2-4 paidan settejä, niissä ei toki ongelmaa.

Tulin itse lopulta siihen lopputulokseen, että toimin riskien minimoimiseksi isomman tilauksen säätäjänä, ja tilaan useampia 3 paidan paketteja eri osotteisiin. Ei luulisi herättävän liikaa tullin mielenkiintoa, jos rajan alittavia paketteja tulee enintään kaksi samaan osoitteeseen. Viisi saattaisi jo jäädä kiinni. Luulisin.

Ei olisi kyllä itsellä tullut mieleen edes ajatella, että jäävätkö pienemmätkin paketit tulliin jos niitä tulee useampia samaan osoitteeseen. Enkä oikein usko siihen vieläkään. Mutta toki jos jännittää ja osoitteita riittää, niin mikäs siinä.

Noh, ajattelin silti ihan varman päälle ottaa. Yhteensä hoidin kumminkin 15 paidan tilauksen eli loppusumma siellä 200 dollarin tietämillä postikuluineen. Viiden ihmisen tilauksessa osotteitakin riitti, joten kuten sanoit, mikäs siinä. Ei se kumminkaan loppupeleissä sen enempää säätöä tuo paitojen jakovaiheessa oikeille omistajilleen.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: despo - 06.09.2012 16:47
http://www.redbubble.com/

Tuli törmättyä tänään mielenkiintoiseen nettikauppaan. Idea on periaatteessa aika sama kuin Threadlessissä eli taiteilijat voivat laittaa omia töitään näytille ja niitä on sitten mahdollista ostaa esim. paitoina tai tauluina ym.  Esimerkiksi paidoista saa päättää itse vapaasti mallin (t-paita, huppari jne..) ja värin sekä sen mihin kuva painetaan (eteen vai taakse). Paidat valmistetaan jenkeissä ja laatu on ilmeisesti varsin hyvää lukemani perusteella. Paidat on 100% puuvillaa ja kuva tulostetaan suoraan kankaaseen. Printtejä löytyy ihan laidasta laitaan esim. leffoista ja peleistä kun vaan hakee. Osan laillisuus tekijänoikeuksien suhteen on ehkä vähän niin ja näin, mutta toisaalta mistään muualtakaan moisia ei saa. Tuli tilattua pari makeeta paitaa itselle ja tyttöystäväkin halusi suurena Breaking Bad -fanina Los Pollos Hermanos -paidan  :)

(http://ih1.redbubble.net/image.12380577.2513/fig,white,vneck,ffffff.jpg)

http://www.redbubble.com/people/twinmaster/works/9212513-big-boss-wants-you


(http://ih3.redbubble.net/image.9770525.4922/fig,black,vneck,ffffff.jpg)

http://www.redbubble.com/people/slicepotato/works/6994922-rogue-government-agency


(http://ih2.redbubble.net/image.11232952.5753/fig,heather_grey,vneck,ffffff.2.jpg)

http://www.redbubble.com/people/nibblejax/works/8285753-better-call-saul


(http://ih1.redbubble.net/image.10721706.5664/fig,white,vneck,ffffff.jpg)

http://www.redbubble.com/people/misscake/works/7845664-totoro-and-butterfly


(http://ih0.redbubble.net/image.10148817.4671/fig,navy,mens,ffffff.jpg)

http://www.redbubble.com/people/colorhouse/works/7334671-los-pollos-hermanos


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: saska - 07.09.2012 00:54
Nyt kun tuli Redbubble puheeksi niin pakollinen mainostus. Vaikka en odotakkaan kenenkään täältä ostavan mitään nii sieltä voi tsuumailla mimmosia olen tehny. http://www.redbubble.com/people/saska/shop (http://www.redbubble.com/people/saska/shop)

Noita "i shine you"-paitoja on jotkut smashinpelaajat ostellu, sillain että pari kymppiä on tuolla tilillä tienattuna mutta pitäis olla vissii satane(?) että sieltä mitää ulos saisi.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Kabanossi - 07.09.2012 17:08
Kävin hakemassa yhden parin noita Footbalanceja ja huh mikä ero! Heti huomaa kuinka ryhti parani. Lenkkareiden teetetyissä pohjallisissa sitä ei niin huomannut kun asento on lenkkareissa jo muutenkin parempi mutta näissä perus Puman kengissä eron kyllä näkee. Rahatilanteen parantuessa pitää ostaa useammat niin selviää tuolta jatkuvalta pohjallisten vaihdolta. 60€ siis maksoi ja muotoilu sun muut ovat ilmaisia. Sai hyvin tietoa jalkojen virheasennoista ja juurikin se vasen jalka oli vinossa.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Vin - 03.09.2013 14:05
Mä en ole juuri koskaan oppinut käyttämään minkäänlaisia hattuja tahi muita päähineitä. Talvella joutuu pipoa käyttämään koska kylmyys, ja armeijassa oli pakko pitää lippistä, tuota suosikki-inhokkiani, siinäpä ne sitten olivatkin. Ainakin ennen.

Viime kesänä tuli nimittäin hetken mielijohteesta kokeiltua kauppakierroksella vanhaa kunnon lätsää päähän, ja melkeinpä siitä asti on tullut kuljettua tuo yksi ja sama hattu päässä.

(http://fakeferrarinews.files.wordpress.com/2007/09/certified-half-wit.JPG)


Tuon tyylinen lätsä siis kyseessä, väritykseltään mustalkean raidallinen. Maksoi vitosen Jack & Jonesilla. Tykästyin samantien.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Sharkie - 03.09.2013 16:00
Viime kesänä tuli nimittäin hetken mielijohteesta kokeiltua kauppakierroksella vanhaa kunnon lätsää päähän, ja melkeinpä siitä asti on tullut kuljettua tuo yksi ja sama hattu päässä.

Jos tarttet vaihtoehtoja, niin Village Hats (http://www.hatsandcaps.co.uk) on näppärä kauppa. Tsekkaa tyylivalikosta flat caps ja newsboy -kategoriat, ja nauti.

Itsekin siis sporttaan pääasiassa noita newsboy- ja apple cap -tyylisiä lätsiä. Tietynlaiset lierihatut ovat kans nättejä.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: despo - 23.09.2014 19:59
Mutta sitten, farkut. En käytä mitään hirveän lötköjä farkkuja, mutta en toisaalta mitään supertiukkojakaan. Ovat mallia medium ja istuvat hyvin. Helpotus oli suuri kun puhelin sujahti kivuttomasti taskun pohjalle ja se oli sieltä helppo ottaa myös pois. Jopa helpompi kuin 5S, koska se ei painunut yhtä syvälle taskun pohjalle. Puhelin ei näyttänyt myöskään paistavan liikaa taskusta esiin.

iPhone-ketjusta kaivettua..

Mistä saa rennosti istuvia farkkuja, jotka sopivat hieman isompienkin (=lihasta siis  8)) reisien päälle? Kaikki mitä mulle tulee ikinä vastaan, on tyyliä slim fit ja sellaiset jalassa näyttää lähinnä Robin Hoodilta. Kelpaisi siis tietää, mistä kannattaa metsästää tyylikkäitä farkkuja, jotka eivät ole millekään 15v tikkujaloille suunnattuja. Nyt kun tulee isompi puhelinkin, niin pitäähän sen mahtua housuun.


Otsikko: Vs: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Gba - 23.09.2014 20:21
Mutta sitten, farkut. En käytä mitään hirveän lötköjä farkkuja, mutta en toisaalta mitään supertiukkojakaan. Ovat mallia medium ja istuvat hyvin. Helpotus oli suuri kun puhelin sujahti kivuttomasti taskun pohjalle ja se oli sieltä helppo ottaa myös pois. Jopa helpompi kuin 5S, koska se ei painunut yhtä syvälle taskun pohjalle. Puhelin ei näyttänyt myöskään paistavan liikaa taskusta esiin.

iPhone-ketjusta kaivettua..

Mistä saa rennosti istuvia farkkuja, jotka sopivat hieman isompienkin (=lihasta siis  8)) reisien päälle? Kaikki mitä mulle tulee ikinä vastaan, on tyyliä slim fit ja sellaiset jalassa näyttää lähinnä Robin Hoodilta. Kelpaisi siis tietää, mistä kannattaa metsästää tyylikkäitä farkkuja, jotka eivät ole millekään 15v tikkujaloille suunnattuja. Nyt kun tulee isompi puhelinkin, niin pitäähän sen mahtua housuun.


Noita kehonrakentajille tarkoitettuja farkkuja kyllä löytyy, esim. Gazoz, mutta ovat suurinosa mallia white trash(ihan vitun rumia). Itsellä oli sama ongelma pari vuotta sitten kun treenasi hemmetisti, reidet vaan kasvoi yhteen ja joku 10 paria farkkuja meni vituiksi haarojen kohdalta. Nyt kun on reidet ja muu kroppa taas mallia juutalainen keskitysleirillä, niin farkutkin kestää kuin uusina.

Eli ongelmaasi ei ole ratkaisua.  ;D

http://www.dress-for-less.co.uk/ Tuolta olen tilannut useasti, hyvää kamaa ja huomattavasti halvemmalla kuin Suomesta.


Otsikko: Re: Vaateostoksilla
Kirjoitti: despo - 23.09.2014 20:31
Onneksi tuollaisille bodarifarkuille ei ole sentään tarvetta. Näyttävät ihan kauhealta ja maksavat hunajaa.

Semmoiset perusrennot olisi hakusessa. Farkkumuoti vaan tuntuu monessa paikassa painottuvan just sinne super slimmeihin jostain syystä..


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Ephram - 23.09.2014 20:47
Mä en oo menny merta edemmäs kalaan: yleensä ostan H&M:ltä. Suorat leikkaukset ovat farkuissa mieleeni. Muutama koko ylemmäs on kyllä täytynyt mennä vaikka vyötärö ei ole muuttunut miksikään! Tämä on johtanut siihen, että vyölle tulee todella käyttöä, sillä jos ostan täysin vyötärönmukaiset farkut, ne ovat aivan liian kireät reisien kohdalta. Tärkeää on, että ovat mahdollisimman minimalistiset kuitenkin.

Olen siirtynyt yhä enemmän Sweat pantsien käyttäjäksi. Hemmetin mukavat ja väljät päällä ja portaatkin vaikka pinkoo ylös huoletta. Ehkä se on joidenkin mielestä teinimeininkiä se, mutta minua kiinnostaa vain se, että tunnen puketuvani elämäntyylini mukaisesti ja todella viihdyn kamppeissani!  :)


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Partajeesus - 23.09.2014 21:02
Olen siirtynyt yhä enemmän Sweat pantsien käyttäjäksi. Hemmetin mukavat ja väljät päällä ja portaatkin vaikka pinkoo ylös huoletta. Ehkä se on joidenkin mielestä teinimeininkiä se, mutta minua kiinnostaa vain se, että tunnen puketuvani elämäntyylini mukaisesti ja todella viihdyn kamppeissani!  :)

Näinhän sen pitääkin olla. Minulla tulee joulukuussa 34 vuotta mittariin ja päällä on melkein aina joku cradle of filthin paita ja housuissa roikkuu yli kilo ketjuja ja syksyllä/talvella päällä on pilottitakki. Ei sille voi mitään, että minusta pilotti on se vähiten ruma vaihtoehto vaikka sekin saa näyttämään monta kiloa isommalta mitä oikeasti on. Kaikki normi toppatakit ja kangastakit vaan on omasta mielestä niin helvetin rumia ettei niitä voi päälle laittaa. Sama koskee neuleita joita exä useamman kerran minulle koitti tyrkyttää.

Kaikkien normien mukaan olen juntti, mutta mitä siitä. En minä ala laittaa sellaisia vaatteita päälleni joista en tykkää vain sen takia, että sopisin johonkin typeriin ennalta määrättyihin normeihin.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Scarf - 05.04.2016 19:12
Tulipa ostettua elämäni ensimmäiset merinovillatuotteet: Raphan lyhyt- (http://www.rapha.cc/eu/en/shop/merino-base-layer---short-sleeve/product/BLS01SS) ja pitkähihainen (http://www.rapha.cc/eu/en/shop/merino-base-layer---long-sleeve/product/BLS01LS) paita.

Alunperin piti ostaa nämä fillarikäyttöön, koska merinovilla hengittää kuumalla ja lämmittää kylmällä, mutta paitojen laatu, keveys, istuvuus ja hengittävyys yllättivät minut niin totaalisesti (kaikesta Raphan merinovillatuotteista lukemastani ennakkohypestäkin huolimatta), että pakkohan näitä on tilata lisää ihan normikäyttöön. Maaginen materiaali!


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Vin - 05.04.2016 22:33
Mulla on Kathmandun (http://www.kathmandu.co.uk/mens/base-layers/merino-baselayers-men/divide-crew-top-men-black.html) vastaavanlaisia merinovillapaitoja käytössä. Kaikki suositukset kyseiselle materiaalille, parhaiten toimivia paitoja ikinä.

Saisi puolestani rantautua suomeenkin tuo Kathmandu. Huippuluokan vaate, ja retkeilykauppa.


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: Melfice_ - 21.05.2016 13:01
(http://i1.aijaa.com/t/00606/14174916.t.jpg) (http://aijaa.com/YQu4nT)


Otsikko: Vs: Vaateostoksilla
Kirjoitti: saska - 22.05.2016 08:56
Ostin viimeksi vaatteita lähes puolitoista vuotta sitten kun New Yorkin Nintendo world storesta tarttui mukaan sellainen Pikmin t-paita. Seuraavaksi olisi tarkoitus ostaa sellaiset harmaat, yhtä kokoa liian isot collegehousut. Nykyiset alkaa olla aika kuluneet kun käytän niitä joka päivä. Paitsi silloin kun ne on pesussa, jolloin käytän niitä edeltäneitä harmaita, yhtä kokoa liian isoja collegehousuja.

 :???: