Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointisähköposti saamatta?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan

 
Vaalea Tumma
Sivuja: [1]
Tulostusversio
Aihe: Dokumentit  (Luettu 3189 kertaa)
Dokumentit « : 30.11.2007 20:11 »
tuhis Vieras Onko tullut nähtyä joku tavallista TV-dokkaria parempi dokumentti?

Kerrohan meille muillekin.

EDIT: Hoksasin tämän IMDb:n listauksen dokumenteille josta löytyy jonkinlaista osviittaa "laadun" suuntaan, olipa se sitten mitä tahansa. Huomaa kyllä hyvin noista annetuista äänistä että dokkareita ei ihmeemmin harrastella.

Itse pidän pirusti dokumenteista kunhan ovat hyviä, jolla tarkoitan että näissä on sopivasti tietoa ja sisältöä suhteessa presentaatioon, eli ohjaukseen, käsikirjoituskeen, tuotantoon ja esitykseen. Kunhan tässä sitten joskus tuohon HD-aikaan siirtyy, ensimmäisenä ei tule tosiaankaan hankittua leffoja vaan kunnon isoja laatudokkareita, kuten esimerkiksi tämä suhteellisen tuore Planet Earth.



Tuli katseltua tuossa tuommoinen vanhempi dokkari nimeltään Space (kuusi jaksoa kaikenkaikkiaan). Joskusmuinoin olin tämän katsellut, mutten muistanut juuri mitään muuta kuin "sen Jurassikpark äijjän". Aikanaan varmasti todella upea dokumentti on kestänyt tietokoneotoksineen ihan mukavasti, sillä mikään ei varsinaisesti ollut rumaa tai selkeästi vanhan näköistä. Touhussa on selkeästi kuitenkin showmainen meininki eikä sarja kerro universumista varsinaisesti mitään mitä ei koulukirjoista olisi selvinnyt - mutta jos asioita on päässyt unohtumaan, kerrataan tässä melko ytimekkäästi perusteita; aurinko, kuu, tähdet, suu, hoitamaton haava tulehtuu.

Sarja on jaettu jaksoihin jossa kussakin keskitytään enemmän tai vähemmän yhteen osa-alueeseen siitä, mitä on olla planeettana meidän galaksissamme, miten meidän galaksimme sijoittuu suhteessa muihin galakseihin universumissa, kuinka avaruuden tutkiminen etenee, minkälainen on tähtien ja planeettojen elinkaaret, kuinka avaruudenkappaleet käyttäytyvät jne. Alkupuolisko sarjasta tuntuikin olevan melkoinen huutomerkki ja varoituskolmio: meitä jahtaavat komeetat, asteroidit, tähdet, mustat aukot, oma aurinko ja niinpäinpois. Itse olisin kaivannut jonkinmoisia laskelmia erilaisten skenaarioiden todennäköisyyksistä, enkä Sam Neilliä vemputtamassa yksikätistä ja rinnastamalla siihen fiksattua voittoputkea siihen, kuinka onnenkantamoista on että sivilisaatiomme on olemassa. Innoittava sarja kuitenkin voi olla jos kokee kiinnostusta avaruuden kappaleisiin ja tosiaan kaipaa petrausta perustiedoista.

Pitempään on ollut tarkoitus katsastaa Carl Saganin klassikkosarja Cosmos. Vaikka iäisyyksiä vanha, käydään siinä kuuleman mukaan enempi lävitse yksityiskohtia ja veistellään kunnolla tulevaisuuden näkymistä.


« Viimeksi muokattu: 01.12.2007 14:54 kirjoittanut tuhis »
tallennettu
Re: Dokumentit « Vastaus #1 : 30.11.2007 20:52 »
Tan Jäsen Viestejä: 703 Basaaripisteet: 1 Profiili


Trinity & Beyond: The Atomic Bomb Movie http://www.imdb.com/title/tt0114728/

Parhaita näkemiäni dokkareita vähään aikaan, William "Captain Kirk" Shatnerin kertoma aikajana USA:n, USSR:n ja muutaman muun maan hullusta pelleilystä ydinaseiden kanssa. "Hey, let's blow up this bomb just beneath us in the sea to see what it does, I bet it will be fun!"

On tullut katottua tuo Space dokusarja kanssa. Hyvin tehty oli, ja Sam Neill on kova jätkä. Oon satavarma että ukko pääsee Lostiin velociraptoreiden kera jossain vaiheessa sarjaa. Ei tekisi sarjan juonenkulusta yhtään sen sekavampaa.


« Viimeksi muokattu: 01.12.2007 01:38 kirjoittanut Tan »
tallennettu
Re: Dokumentit « Vastaus #2 : 30.11.2007 21:05 »
Tuulisti "Nurse Joyta vähän väsyttää" Jäsen Viestejä: 869 Basaaripisteet: 0 Profiili Dokumentit ovat tietenkin huippuja, varsinkin silloin kun ne ovat, eli ei koskaan silloin kun ne ovat edes kuulleet nimen 4D.

Tämän itsestäänselvyyden teille tarjosi STT, eli Super-Tuulistin Tietopalvelu.
Pelaajalaudan Smurfette principle.
tallennettu
Re: Dokumentit « Vastaus #3 : 30.11.2007 21:10 »
tuhis Vieras 4D-dokkareista tulee kieltämättä kyllä mieleen joku Seiska tai muu vastaavanlainen ällöpaska. En kyllä kertaakaan muista nähneeni mitään missään määrin sivistävää. Vähän kuin jotain Jackassia kauluspaidoissa, mutta juontopöydän takana istutaankin sitten ilman housuja.

Minä kun nyt muutenkin kieltäytynyt lähes poikkeuksetta kaikista kanavalähetyksistä syömällä kaikki taloon tuodut antennipiuhat, niin dokkareitten metsästely tapahtuu pääasiassa kuulopuheitten kautta ja näin kieltämättä aika paljon menee ohitse. Eipä sitä kuitenkaan "nuoruudessa kun telkkaria vielä kattelin", niin ikuna tuntunut muistavan katsella ygösen ja kagosen dokkarit - niistä onnistui kuin ihmeenkaupalla näkemään loppusanat ja sen onnellisena niityllä kirmaavan anpparin tai auringossa hymysuin lokottelevan liskon. Sitä totesi itselleen, että uusinnan katson. Kattiakanssa. Ikinä muistanut mitään.
tallennettu
Re: Dokumentit « Vastaus #4 : 30.11.2007 22:47 »
Ephram Gyro Man Jäsen Viestejä: 7 858 Basaaripisteet: 0 Profiili WWW Tunnustetaan nyt hieman nolosti, että meikäläinen on hitusen pihkassa paradokumentteihin. Eli dokkareihin, joissa käsitellään UFOja, henkiolentoja, kummituksia ja niin edelleen. Parit mm. Roswellin tapausta puineet olen nähnyt, mutta nimet eivät ikäväkseni ole jääneet mieleen.  Google videosta olen löytänyt jopa täyspitkiä dokkareita näistä aiheista.

Hyvin tehtyjä aavedokkareita tahtoisin nähdä enemmän. Viime aikoina olenkin koittanut metsästellä hieman kyseisten teosten nimiä. Kun niitä saan koottua, voitte olla varma että palaan tähän aiheeseen tekemään niistä viiltävät analyysit.


www.mikkoijas.fi – Kirjailijan koti | Mikodemus Youtubessa
tallennettu
Re: Dokumentit « Vastaus #5 : 01.12.2007 14:14 »
tuhis Vieras Paranormidokkarit on ihan hyviä jos niissä on mukana ns. aatteita aidan takaa, eikä pelkästään yksipuolista meuhkaamista. Itse en ole nähnyt oikein mitään varsinaista UFO-dokkaria, vaikka olenkin X-Files fani jo vuosien takaa - Mulderin kyynisyys "harrastajien" suhteen on kai tarttunut tuolta :)

Olisihan se tietysti melko kokemus varmasti katsastaa jokin näitten kovimpien UFO-hullujen dokkari, jolla yrittävät todistella ties mitä. "Mitä jos" -tyyppiset kyhäykset saattavat olla ihan virkistäviä mikäli ne on tehty edes jonkinlaisella dokumentoinnin ammattitaidolla - muussa tapauksessa sitä sulkee vain töllön ennen kuin myötähäpeä on liian sietämätöntä.

Katselin tuossa joku aika jo sitten tuommoisen jonkinlaisen "maanjärisyttäjän" tästä 911-iskusta, jossa pyrittiin todistelemaan sitä, että itse Yhdysvaltain hallitus olisi ollut iskujen takana. Mieleenpainuvinta oli kohtaus jossa muistaakseni kakkostorni luuhistui ja dokkarissa keskityttiin tiettyjen kerrosten ikkunoissa näkyviin välähdyksiin, jotka sitten kai tukisivat sitä, että talon rakenteisiin olisi viritetty räjähteitä. En muista että erotinko mainittavasti mitään välähtelyitä, mutta jos tuon kokoinen kerrostalo on luuhistumaisillaan sisällä riehuvan tulen myötä, niin ikkunoitten valaistuminen voi olla jotain muutakin kuin räjähteitä talon rakenteissa.

Salaliittoteoriat ovat kuitenkin erittäin mielenkiintoisia.
tallennettu
Re: Dokumentit « Vastaus #6 : 19.06.2008 13:58 »
tuhis Vieras BBC:n Visions of the Future on kolmeosainen dokumenttisarja jossa käsitellään tulevaisuuden näkymiä tieto-, bio- ja kvanttitekniikoitten näkökulmista. Ihan laatuisaa tuotantoa ja kertausta siihen missä ollaan ja mihin suuntaan ollaan menossa. Kovin hurjia tai uusia asioita ei esitelty viimeistä dokumenttisarjan osaa lukuunottamatta, jossa kerrottiin mm. eräänlaisesta hiilinanoputkesta jota voidaan valmistaa ja se on maailman kovinta ainetta - ihmisen hiusta pienempi säie kestäisi muistaakseni helposti sen verran että sitä voitaisiin huoletta käyttää Brooklyn Bridgen kannatusrakenteissa. Sen avulla myös kaavaillaan hissiä avaruuteen ja pätkässä esiteltiin että "kiskon" rakentaminen onnistuisi jo, mutta kysymyksenä on nyt energian kulutus joka vaaditaan siirtämään hissikoppeja kiskoa myöten avaruuteen. NASA tarjoaa puolta miljoonaa sille kehitystiimille joka pystyy ratkaisemaan ongelman ja ohjelmassa vierailtiin yhden tiimin luona joka suunnittelee käyttävänsä laaseria jollakin tavalla siirtovoimana ja tämän avulla kustannukset tulisivat alas käytännössä 100%

Näitten dokumenttien jälkeen ei voi todeta muuta kuin että olisi hienoa nähdä maailma 100 vuoden päästä. Kehityksen vauhti pelkästään nopeentuu vuosi vuodelta ja vaikkapa pelaajan näkökulmasta olisi ihan jännä nähdä millaisia pelejä olisi 100 vuoden päästä.

Endgame: Blueprint for Global Enslavement on salaliittoteorioitsija Alex Jonesin parituntinen dokumentti Bilderberg Group nimisen yhteiskuntaeliittien ryhmittymän toiminnasta kulissien takana tarkoituksena muodostaa New World Order.

Mene ja sano näistä jutuista, mutta mielenkiintoista jossittelua se on silti. Tämmöiset salaseurat ovat mahdollisia siksi että kansalaisten on niin hankala uskoa niihin eikä asiaa auta että asian parissa häärivien ulkoinen olemus (presentaatiosta puhumattakaan) kielii äärimmillään mielipuolisuutta.
tallennettu
Re: Dokumentit « Vastaus #7 : 19.06.2008 14:14 »
zoukka guli Jäsen Viestejä: 5 054 Basaaripisteet: 14 Profiili Diggaillut dokkareista jo skidinä jolloin kaikki avarat luonnot tuli katsottua moneen kertaan. Niitähän tuli jatkuvalla syötöllä YLE:ltä yhteen aikaan. Cousteaun seikkailut ovat myös jääneet ikuisiksi ajoiksi päähän ja ne ovat tänä päivänäkin uskomatonta seurattavaa. Real life eeppistä seikkailua.

Sota/katastrofi dokkarit alkaa nykyään olla jo liian diippia shittiä meikäläiselle, kun koko ajan päässä soi, että tämä tapahtuu oikeasti tämä tapahtuu oikeasti ja tulee erittäin paha mieli.


"polvillaan nintendon edessä"
tallennettu
Sivuja: [1]
Tulostusversio
Siirry:  

Pelaajalauta 2007-2024
Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2006-2008, Simple Machines