Pelaajalauta

Yleinen => Pelikeskustelu => Aiheen aloitti: Joel-san - 16.07.2008 20:12



Otsikko: Far Cry 2
Kirjoitti: Joel-san - 16.07.2008 20:12
(http://kapsi.fi/~joposti/jgw-misc/fc2_logo.png)


Ympäristön avoimuus oli aikanaan Far Cryn kovimpia myyntivaltteja. Ubisoft osti Crytekilta Far Cryn oikeudet alkuperäisen pelin jälkeen ja tuotti neljä aivan jäätävän huonoa jatko-osaa. Crytek jatkoi omia polkujaan ja teki Crysisin, joka oli ihan hyvä, mutta peli oli hyvin putkimainen kuten kaikki Ubinkin jatko-osat. Far Cry 2 vaikuttaisi olevan nimensä mukaisesti se oikea jatko-osa. 2:n pelialue on kuulemma kooltaan 50 km² ja täysin vapaasti tutkittavissa, joka mahdollistaa tehtävien suorittamiseen täysin omalla tyylillään.

Ubisoft näytti konferenssissaan mainion gameplay–pätkän, joka oikeastaan minunkin kohdalla vasta herätti mielenkiinnon peliä kohtaan. Näytti ihan oikeasti hyvältä ja toimivalta FPS:ltä. Pelissä oli paljon hienoja yksityiskohtia. Grafiikka oli myös erinomaista. Voisin sanoa, että melkeinpä Crysisiin verrattavaa. Suurimman säväykseen minuun teki kuitenkin pelin kartta ja komppassi, jotka ovat oikeita esineitä eivätkä vain HUD–elementtejä. Karttaan voi tehdä omia merkintöjään, joten etukäteen vihollispesäkkeen tiedustelua on helpompi hyödyntää, kun suunnittelee hyökkäystään. Trailerissa pelityyli oli mallia Rambo, mutta gameplay–pätkässä yritettiin hiippailla yön turvin kohteeseen. Jos kerta pelin kehittäjät itse demoavat pelin hiippailumahdollisuuksia, lienee se myös lopullisessa pelissä mahdollista ja kunnollista eikä viholliset bongaa pelaajaa kolmen kilometrin päästä pusikosta keskellä yötä. Kello käy pelissä koko ajan ja hahmon voi laittaa nukkumaan ja heräämään jonain tiettynä vuorokauden aikana.

Suosittelen katsomaan Ubin konferenssin (http://e3.g4tv.com/e32008/press_conf_detail.aspx?pressconference_key=5) ainakin Far Cry 2:n osalta. Tässä vielä linkkejä muihin videoihin:
Traileri (http://www.gametrailers.com/player/36503.html?type=flv)
Tuottajan haastattelu (http://www.gametrailers.com/player/36556.html?type=flv)

Peli julkaistaan syksyllä PC:lle, XO:lle ja PS3:lle. Jään mielenkiinnolla odottamaan.


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: Ephram - 16.07.2008 22:33
Kaappasi tehokkaasti myös minun mielenkiintoni tämä. Pidin jo Xboxin Far Cry -käännöksestä semipaljon, vaikka siinä olikin karsittu isolla kädellä vapautta. Asiaa, joka teki PC-versiosta niin hyvän.

Grafiikka on tosiaan todella hienon näköistä. Mutta se ei ole niin kiinnostava juttu kuin mainostettu vapaa pelityyli. Diggaan juuri siitä, että voi hiiviskellä jossain puskissa ja napsia solttuja äänenvaimennetulla pislalla yksi toisensa jälkeen kumoon. Ja kun siihen kyllästyy, nappaa konsun ja tekee wanhan kunnon kamikaze-rynnäkön!

Eli tästä kyllä odotellaan uutta matskua, eikä pelin julkaisuunkaan ole hirvittävän pitkä aika.


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: Joel-san - 20.08.2008 22:18
Uutta trailerin pätkää (http://www.gametrailers.com/player/38386.html)

Trailereihin ja ilovebees–tyyppisesti peliä mainostavaan blogiin (http://reubenblog.typepad.com/) on onnistuttu luomaan varsin siisti mercenary–meininki. Se on jännä asetelma, että vihollisina on ihmisiä, jotka ovat tulleet huvikseen sotimaan Afrikkaan ja paikalliset warlordit maksavat siitä heille rahaa. Epätodennäköistä, että itse pelissä palkkasotilaiden motiiveja ja heidän välistä kitkaa paikallisten ihmisten kanssa mitenkään sen syvemmin käsiteltäisiin, mutta näin pelin markkinointiin tarkoitettuna oheistuotteena aiheen mielenkiintoisuus ja todellisuus on yllättävää, koska yleensä peleissä ei pohdita mitään. Etenkin tuo blogi on varsin laadukas ja ajatuksia herättävä. Tekisi oikeastaan mieli ostaa jokin kirja palkkasotilaista, johon syventyä ennen pelin julkaisua.


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: despo - 20.08.2008 22:27
Tässä (http://www.gametrailers.com/player/38618.html) myös uusi esittelyvideo pelin karttaeditorista. Varsin upealta kyllä näyttää, varsinkin kun itse tekeminen on saatu noin helpoksi ja vaivattomaksi. Lopussa myös näkyy, että editorilla saa myös muualle kuin savannille sijoittuvia karttoja aikaan. En malta odottaa, että pääsen pelleilemään tuon kanssa  :)

Noh, PS3:lle tämä hankitaan jos molempien tehokonsolien versiot ovat samalla tasolla. Julkaisupäiväähän ei ilmeisesti sen tarkemmin ole vielä ilmoitettu, muuten kuin että tänä syksynä olisi tulossa? Yksi syksyn odotetuimpia pelejä kyllä tämäkin omalla kohdallani.


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: Aivis - 20.08.2008 22:29
Ykkönen oli hyvä siihen asti kun alkoi tulemaan niitä mutanttiörkkejä; peliin tuli liikaa jännitystä ja äkkikuolemia, kun aiemmin olin nauttinut sotilaiden napsimista puskista käsin jne. Lopulta peli sanoi itsensä irti tekemällä "sumubugin" jossa tekstuurit muuttuivat yhdeksi harmaaksi mössöksi... Hyvä peli oli silti.

Nyt kun kerta XO on omistuksessa, voisi tämänkin (FC2) ostamista harkita.


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: Faiska - 23.08.2008 04:05
Console walkthrough (http://www.gametrailers.com/player/39010.html)

Tuon videon katsottuani himo FarCry 2:een nousi huomattavasti. Ympäristö on todella kaunis ja tunnelmallinen.


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: Kabanossi - 23.08.2008 04:58
Console walkthrough (http://www.gametrailers.com/player/39010.html)

Tuon videon katsottuani himo FarCry 2:een nousi huomattavasti. Ympäristö on todella kaunis ja tunnelmallinen.

Totta. Pikku hiljaa peli on ansaitsemassa "day one" -leiman. Ärsyttävää muuten kun pelaaja ei katsonut sillalta alas. Teki mieli nähdä mitä siellä on.  :P


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: JasuPoju - 23.08.2008 11:34
Console walkthrough (http://www.gametrailers.com/player/39010.html)

Tuon videon katsottuani himo FarCry 2:een nousi huomattavasti. Ympäristö on todella kaunis ja tunnelmallinen.
Mahtavaltahan se näytti. Ehkä ulkoasu voisi olla vieläkin hiotumpi mutta kyllä tuotakin jo ihan nurisematta katselee. Aseissa tuntui olevan potkua ihan tarpeeksi ja viholliset näyttivät ilahduttavasti tippuvan jo parista kudista yläruumiiseen. Kyllä tämän viimeistään alehintaisena lähtee messiin, ellei jo aikaisemmin.


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: Joel-san - 18.09.2008 23:29
YouGamers (http://www.yougamers.com/news/20555_far_cry_2_dated_collectors_edition_revealed/) tiedottaa pelin julkaisun tapahtuvan Euroopassa 24. lokakuuta.


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: Lanttu - 15.10.2008 23:07
Lisäsivät (http://forums.ubi.com/eve/forums/a/tpc/f/1521068375/m/3981062496/p/1) sitten tähänkin peliin DRM:n. Olisin ostanut, kun olen kovasti odottanutkin, mutta eipä tee periaatteen vuoksi moisista mieli maksaa. Toivottavasti moninpeli ei ole mitään liian erikoista, sillä wareversiolla sitä tuskin pääsee pelaamaan. Säästyypähän rahat muihin peleihin. Witcher pitäisi ainakin vihdoin ostaa, ja ehkä Fallout 3:stakin voi harkita, jos se lopulta on hyväksi osoittautuu (edelliset osat pelaan kyllä sitä ennen läpi).


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: Fraeon - 15.10.2008 23:21
Tässä on jo monesti tullut kysyttyä, että mitä tekemistä aktivointirajoituksilla on piratismin välttämisen kanssa? Varsinkin kun tiedetään hyvin, että moiset rajoitusmekanismit on haksattu jo tyyliin päivän sisällä julkaisusta.

No, eipähän tarvitse ostaa.


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: Joel-san - 15.10.2008 23:23
Perseestä tommoset kyllä. Itse ostan pelin ihan kuuliaisesti siitä huolimatta, mutta CD-keytä en aktivoi minnekään. Bioshockiin, jossa oli vastaava typerys, sai latastua aktivoinnin kiertävän crackin. Multiplayer ei juurikaan kiinnosta. Sitä varten on CS.


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: Lanttu - 15.10.2008 23:55
Tässä on jo monesti tullut kysyttyä, että mitä tekemistä aktivointirajoituksilla on piratismin välttämisen kanssa? Varsinkin kun tiedetään hyvin, että moiset rajoitusmekanismit on haksattu jo tyyliin päivän sisällä julkaisusta.

Sanoppa muuta. Bioshock taitaa ainut peli jossa on mennyt pari päivää kauemmin. Sillä meni jopa vajaat pari viikkoa. Väittävät, että myynnit olivat tämän takia huomattavasti suuremmat. Itse vähän epäilen, sillä suurin osa warettajista ei peliä koskaan aiokaan ostaa. Eivät he mene mene kauppaan sitä ostamaan, vaikka joutuisivatkin pari päivää pidempään odottanaan. Ja jos joku meneekin, varmasti yhtä moni jättää lopulta koko pelin ostamatta DRM:n takia. Lopputulos +-0, rahaa käytetty (hyödyttömän) kopiosuojauksen tekemiseen ja osa maksavista asiakkaista ärsyynnytetty.


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: kas - 16.10.2008 12:00
Argh, ensi viikolla tulee paha valinta tämän ja Fable 2:n välillä. Vähän aikaa sitten pystyin vielä perustella FC:n puolesta,  kun huhut kertoivat että Fable 2:n moninpelin tulemiseen menisi pari viikkoa, mutta nyt sekin on tulossa julkaisupäivänä. Luultavasti teen sen virheen, että ostan molemmat kerralla, jonka jälkeen kumpikaan ei kiinnosta. :|


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: zoukka - 16.10.2008 12:59
Luultavasti teen sen virheen, että ostan molemmat kerralla, jonka jälkeen kumpikaan ei kiinnosta. :|

Go for it!


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: Lanttu - 16.10.2008 16:19
PC-pelaajia pidetään piraatteina ja rehelliselle osalle heistä vittuillaan sen mitä keretään, samalla kun XBOX-versio vuotaa nettiin viikkoa ennen virallista julkaisupäivää. Oh the irony.;D

EDIT: USA-julkaisu oli eilen ja huomenna julkaistaan Euroopassa, toimiva cracki peliin ilmesty tänään. Paljonpa oli siitäkin DRM:stä iloa. Parempi kumminkin näin. Josko vähitellen tajuaisivat (turha toivo...), ettei vittumaisista suojauksista ole mitään hyötyä.


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: Omenarosvo - 25.10.2008 00:20
Tuli ostettua eilen kyseinen uutuus. Vielä tosi alussa, joten hirveästi en osaa sanoa ainakaan juonesta.

Tosi hitaastihan tämä peli etenee. Joskus tulee vaanittua puskassa veistä hivellen vartti ennen kuin tekee elettäkään, ja sitten kun päästää rasahduksenkin niin koko leiri on kimpussa.

Mistä tulikin mieleen, että vaikka pelaankin "hardcore"-vaikeustasolla, niin viidakko antaa harmittavan vähän suojaa. Heti kun kurkkaa kannon takaa niin joku jeeppijäbä toisella puolen lampea huomaa  :o Sitten toisaalta vihollisia ei meinaa välillä erottaa maastosta millään. Pari kertaa on sydän hypännyt kurkkuun kun on ottanut aikansa ja lähestynyt varmanpäälle vihollisleiriä, niin yhtäkkiä kuuluu äijän älähdys ja mitä vittua? Siinähän on seissyt koko ajan vihollinen edessä enkä nähnyt sitä ennen kuin kävelin päälle :D


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: Qtulhu - 25.10.2008 18:49
Tuli ostettua eilen kyseinen uutuus. Vielä tosi alussa, joten hirveästi en osaa sanoa ainakaan juonesta.

Tosi hitaastihan tämä peli etenee. Joskus tulee vaanittua puskassa veistä hivellen vartti ennen kuin tekee elettäkään, ja sitten kun päästää rasahduksenkin niin koko leiri on kimpussa.

Mistä tulikin mieleen, että vaikka pelaankin "hardcore"-vaikeustasolla, niin viidakko antaa harmittavan vähän suojaa. Heti kun kurkkaa kannon takaa niin joku jeeppijäbä toisella puolen lampea huomaa  :o Sitten toisaalta vihollisia ei meinaa välillä erottaa maastosta millään. Pari kertaa on sydän hypännyt kurkkuun kun on ottanut aikansa ja lähestynyt varmanpäälle vihollisleiriä, niin yhtäkkiä kuuluu äijän älähdys ja mitä vittua? Siinähän on seissyt koko ajan vihollinen edessä enkä nähnyt sitä ennen kuin kävelin päälle :D
Huomattuaan pelaajan niin viholliset osuu ties minkä pusikon läpi mikä on hieman epärealistista, mutta mä olen aina välillä melko lähellekin onnistunut hiippailemaan ennen kuin huomasivat. Ihan selustaan en ole avoimella päässyt, mutta tulitaistelussa olen monesti ollut se aloittava osapuoli eikä mistään kaukaa ole tarvinnut ruveta räiskimään. Tosin välillä ne tuntuu huomaavan aika äkkiäkin pelaajan vaikka pusikossa hiippailis. Riippuu kaiketi vaikeustasosta, itsehän en pelaa hardcorella. Grafiikka on vähän liikaakin ruskean sävyistä hahmoja myöten joten osa hahmoista voi aluksi hukkua maastoon. Kai sen on sitä camouflagea sitten.


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: Omenarosvo - 26.10.2008 12:35
Huomattuaan pelaajan niin viholliset osuu ties minkä pusikon läpi mikä on hieman epärealistista, mutta mä olen aina välillä melko lähellekin onnistunut hiippailemaan ennen kuin huomasivat. Ihan selustaan en ole avoimella päässyt, mutta tulitaistelussa olen monesti ollut se aloittava osapuoli eikä mistään kaukaa ole tarvinnut ruveta räiskimään. Tosin välillä ne tuntuu huomaavan aika äkkiäkin pelaajan vaikka pusikossa hiippailis.
Joo raivostuttaa just tuo, että itse on kyykyssä heinikossa, piilossa vihollista jonka sen hetkistä sijaintia ei edes näe heinikon takaa. Noh, vihollinen onkin siunattu ylivertaisella lahjalla nimeltään Heinikkokatse.

Tällä hetkellä olen pelialueen itäreunalla, jossa on kulkua rajoittavia vuoria, mutta ne kulkuväylät eivät anna juuri mitään piilopaikkoja.  Eilen illalla etenin ilman tallennusta, lihakset jännittyneinä varmaan pari tuntia majasta toiseen, sniputtaen kaikki ketkä vain järkevässä ajassa havaitsin ja rynnäköiden yksinäiset talovahdit. Fuck, sitten joudun solaan jossa joku jätkä ajaa edestakaisin maasturillaan. Tottakai joudun paniikkiin heti kun kerran tunnissa kunnolla tapahtuu ja se tyyppi ajoi päälle! Siihen loppu sen illan sessiot.

En tiedä, ehkä mulla on täysin väärä taktiikka pelata tätä peliä. Ehkä miun pitäis vain khuulisti kävellä ja ampua kaikki ketkä tulee eteen, osua ykkösellä päähän. Tähän mennessä tämä peli on aiheuttanut ihan järjetöntä stressiä. Ahistaa lähtee turva-alueelta hoitamaan tehtäviä, kun joutuu joka sekunti ajattelemaan seuraavaa mutkaa, pinnistämään katsetta joka kulmaan ja kuuntelemaan missä rasahtaa. Sitä kun jatkuu muutaman tunnin on ihan hermoraunio. Mutta tehtävän onnistuessa euforia on kyllä mieletön.


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: Qtulhu - 26.10.2008 17:17
Huomattuaan pelaajan niin viholliset osuu ties minkä pusikon läpi mikä on hieman epärealistista, mutta mä olen aina välillä melko lähellekin onnistunut hiippailemaan ennen kuin huomasivat. Ihan selustaan en ole avoimella päässyt, mutta tulitaistelussa olen monesti ollut se aloittava osapuoli eikä mistään kaukaa ole tarvinnut ruveta räiskimään. Tosin välillä ne tuntuu huomaavan aika äkkiäkin pelaajan vaikka pusikossa hiippailis.
Joo raivostuttaa just tuo, että itse on kyykyssä heinikossa, piilossa vihollista jonka sen hetkistä sijaintia ei edes näe heinikon takaa. Noh, vihollinen onkin siunattu ylivertaisella lahjalla nimeltään Heinikkokatse.

Tällä hetkellä olen pelialueen itäreunalla, jossa on kulkua rajoittavia vuoria, mutta ne kulkuväylät eivät anna juuri mitään piilopaikkoja.  Eilen illalla etenin ilman tallennusta, lihakset jännittyneinä varmaan pari tuntia majasta toiseen, sniputtaen kaikki ketkä vain järkevässä ajassa havaitsin ja rynnäköiden yksinäiset talovahdit. Fuck, sitten joudun solaan jossa joku jätkä ajaa edestakaisin maasturillaan. Tottakai joudun paniikkiin heti kun kerran tunnissa kunnolla tapahtuu ja se tyyppi ajoi päälle! Siihen loppu sen illan sessiot.

En tiedä, ehkä mulla on täysin väärä taktiikka pelata tätä peliä. Ehkä miun pitäis vain khuulisti kävellä ja ampua kaikki ketkä tulee eteen, osua ykkösellä päähän. Tähän mennessä tämä peli on aiheuttanut ihan järjetöntä stressiä. Ahistaa lähtee turva-alueelta hoitamaan tehtäviä, kun joutuu joka sekunti ajattelemaan seuraavaa mutkaa, pinnistämään katsetta joka kulmaan ja kuuntelemaan missä rasahtaa. Sitä kun jatkuu muutaman tunnin on ihan hermoraunio. Mutta tehtävän onnistuessa euforia on kyllä mieletön.
Mulla ei koko ajan tule tyyppejä vastaan vaan ne tiepätkät ja viidakkoalueet on yleensä aika rauhallisia, mutta monesti kyllä on ajatus takaraivossa jostain porukasta joka yllättää ja alkaa tulittaa jostain pusikosta tai autosta ja se saa hieman varpailleen. Nuo vartiopaikat täyttyy aina mystisesti porukoista ja hieman se ärsyttää, että ne pitää aina tyhjentää uudestaan. Tosin kerran vartiopaikalla onnistuin hiippailemaan aivan yhden vartijan selustaan (kun se katteli muualle seisoskellessaan maahan laitetun konekiväärin takana) eikä se huomannut mua ja ammuin sen helposti. Toisella kertaa hiippailin viidakosta vartiomökkiin ja ammuin ikkunasta ne 2 vartijaa. Hieno tunne kun pääsi täysin yllättämään ne.

Yhdellä huvilalla sain muuten ammuskella yhtä parveketyyppiä pitkään ennen kuin se kaatui. Sinällään vähän huvittavaa, että heiluvat siellä t-paidoissaan ja kestävät vahinkoa kuin kevlartyypit konsanaan ja tämä pätee joka tyyppiin, mutta tuo parvekkeen tyyppi kesti yllättävän kauan.


Otsikko: Vs: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: Omenarosvo - 26.10.2008 20:11
Mulla ei koko ajan tule tyyppejä vastaan vaan ne tiepätkät ja viidakkoalueet on yleensä aika rauhallisia, mutta monesti kyllä on ajatus takaraivossa jostain porukasta joka yllättää ja alkaa tulittaa jostain pusikosta tai autosta ja se saa hieman varpailleen. Nuo vartiopaikat täyttyy aina mystisesti porukoista ja hieman se ärsyttää, että ne pitää aina tyhjentää uudestaan. Tosin kerran vartiopaikalla onnistuin hiippailemaan aivan yhden vartijan selustaan (kun se katteli muualle seisoskellessaan maahan laitetun konekiväärin takana) eikä se huomannut mua ja ammuin sen helposti. Toisella kertaa hiippailin viidakosta vartiomökkiin ja ammuin ikkunasta ne 2 vartijaa. Hieno tunne kun pääsi täysin yllättämään ne.

Yhdellä huvilalla sain muuten ammuskella yhtä parveketyyppiä pitkään ennen kuin se kaatui. Sinällään vähän huvittavaa, että heiluvat siellä t-paidoissaan ja kestävät vahinkoa kuin kevlartyypit konsanaan ja tämä pätee joka tyyppiin, mutta tuo parvekkeen tyyppi kesti yllättävän kauan.
Jep, toi onkin toinen juttu mikä haittaa. Eli se kun vartioleirit täyttyy aina uudestaan kun on poikennut jonnekin muualle. Onneksi suurimman osan voi joko välttää tai sitten tietää jo valmiiksi miten paljon porukkaa niissä on, missä ne lymyilee tai sitten on saanut jonkun uuden hyvän pyssyn jolla ne on vaivattomampi tyhjentää.

Tänään kun kaveri oli kattomassa pelaamista vierestä, siltä tuli muutama ihan hyvä oivallus joka auttoi pärjäämään. Ne vihollisethan ei näe jos seisoo jossain puoli näkymättömissä ja pysyy täysin liikkumatta. Seisoin aivan tien reunalla risukossa tähtäillen läheiseen leiriin ja mitä vittua - joku jätkä ajaa ihan vierestä jeepillä ohi pysähtymättä :D


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: Joel-san - 27.10.2008 19:46
Mainio peli. Erilainen, mitä odotin, mutta hyvä silti. Vähän kuin GTA Afrikassa. Liikaa tosin niitä kulkua estäviä vuoria joka paikassa. Itse aloitin sillä irlantilaisella Frankilla. Onko sillä merkitystä, minkä hahmon valitsee? Vaikuttaako se jotenkin siihen, missä peli alkaa vai vaikuttaako hahmon ominaisuudet ohjattavuuteen?

Minulla ei ole ollut mitään ongelmia yllättää vihollisia ja päästä lähituntumaan machetehommiin vaikka pelaan kaikkein vaikeimmalla. Viholliset ovat itseasiassa juuri sopivan sokeita, että niille pystyy virittelemään vaikka mitä ansoja ja jäyniä. Siinä alussa on tehtävä, jossa täytyy saada se yksi heppu lähettämään erikoisjoukoille väärät koordinaatit. Itse hiippaliin yöllä sinne ja väistelin vartijat seurattuani hetken niiden partioreittejä. Pääsin taloon ja yläkertaan taisteluitta. Veitsi kurkulla kaveri saatiin lähettämään väärää tietoa. Siinä meinasi tulla sitten aikamoinen myllys, kun vartijat havahtuivat yläkerrasta kuuluvaan mökään. Kurkistelin rappusista, kun ne nuuski siellä alakerrassa. Sopivan tilaisuuden tullen sprintti päälle ja juoksin aivan helvetin kovaa talosta ulos. Kyllä ne sitten huomasi. Luodit viuhuivat kannoilla, mutta karkuun pääsin. On kyllä hyvin toteutettu tuo sprintti. Se ukko nimittäin juoksee kovaa sen kanssa. Ei ole mikään Gordon-sprintti. Sprinttailuista on myös tavattomasti hyötyä taisteluissa, kun syöksyilee suojasta toiseen. Pääsee nopeasti vihollisen selustaankin.


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: despo - 27.10.2008 20:26
Todellakin mainio peli. Semmoiset reilut parikymmentä tuntia olen tätä pelannut torstaista lähtien, vaikka paljon tärkeämpääkin tekemistä varmasti olisi ollut. Kartan eteläiselle puoliskolle on päästy ajat sitten ja 22/33 pääjuonen tehtävistä takana. Sivutehtäviä vedetty 25/40 ja kaveritehtäviä 10/12. Kaikki aseet sun muut on unlockattu ostettavaksi ja suurin osa kokoelmista jo löytyykin. Timanttikätköistä olen löytänyt reilu 100.  Timanttien metsästäminen navigaattorin avulla onkin yllättävän hauskaa puuhaa ja peli kannustaa siihen sopivasti. Aloitin pelaamaan brazilialaisella Martyllä, joka komeilee myös pelin kaikissa art-kuvissa. Tämä siksi, koska Marty on vain mielestäni kaikista makeimman näköinen pelin hahmoista. Itse hahmollahan ei ole käsittääkseni mitään vaikutusta itse peliin. Tekijät ovat vain laittaneet mahdollisimman eri ikäisiä ja erilaisen taustan omaavia hahmoja, joista pelaaja voi valita mieluisimman.

Nyt olen iloinen, etten tyytynyt pelin normaalipakkaukseen, vaan hyllyä komistaa puinen Limited Edition pakkaus  :)

Itselläkään ei ole ollut suurempia ongelmia vihollisten liian hyvien silmien takia, varsinkin sen jälkeen kun ostin maastopuvun asekauppiaalta. Tietysti silloin tällöin joku vartiotornissa majaileva hyypiö huomaa minut vähän epäilyttävän kaukaa, mutta mokoma on pian hoidettu jos messistä löytyy sopiva tykki. Itse asiassa koko ajan on ollut aivan helvetin hauskaa, juuri tälläistä hiekkalaatikkopelaamisen pitäisikin olla. Koko ajan kurkistelen karttaa ja mietin parasta lähestymistapaa tehtävän suorittamiseen tai parasta ajoreittiä. Välillä tulee ramboiltua kranaatinheittimen kanssa kohteen kimppuun, mutta aina kun mahdollista olen pyrkinyt kokeilemaan myös hiljaisempia lähestymistapoja. Parissa salamurhatehtävässä on ollut oikein hauskaa ensin hypätä pois maasturista reilun matkan päässä, etsiä hyvä tähystyspaikka ja alkaa tarkkailemaan tilannetta. Yritän paikallistaa kohdetta alhaalta laaksosta hökkelikylän keskeltä ja selvittää, voiko tämän tehtävän kenties hoitaa tarkkuuskiväärillä vai vaatiiko se vähän läheisempää kontaktia. Joissakin tehtävissä tämä salamurhaaminen tarkkuuskiväärin kanssa on onnistunut ja on muuten hauskaa paukauttaa joku heppu päiviltä yli kilometrin päästä, istuessasi aluskasvillisuuden peittämänä puun juurella. Tämän jälkeen sitten vain takaisin maasturin ratin taakse ja pois paikalta kapeita teitä kaahaten.

Itse asiassa ainoa vähäinen valituksen aiheeni liittyykin pelialueen teitä autolla sahaaviin vihollisiin. Välillä konekiväärein varustetuilla jeepeillä ajavia heppuja tulee vastaan koko ajan, mikä on vähän turhauttavaa. Hyvällä tuurilla viholliset ehtii hoitaa pois päiväjärjestyksestä ennen lähikontaktia, mutta välillä sattuu niin että auto tulee kulman takaa. Tällöin vaihdetaan helvetin nopeasti tykkiin (hoituu onneksi yhdellä napilla ja nopeasti) ja ruvetaan ampumaan toisen auton tykkimiestä. Vähän rasittavaa ja äänekästä touhua, kun kaksi heppua ampuu toisiaaan konekiväärein kahden metrin etäisyydellä. Hyvällä tuurilla vihollisia ei tule enempää, mutta autosi on todennäköisesti paskana nokkakolarista, joten se pitää korjata. Onneksi tähän ei mene kauaa. Pitkän päälle jonninverran rasittavaa.

Mutta pikkuvikoja nuo, itsellä on ainakin ollut törkeän hauskaa tämän pelin kanssa. En oikein edes muista, milloin minulla olisi ollut näin hauskaa jonkun hiekkalaatikkopelin kanssa. GTA4:ssa en ainakaan saanut lähellekään samanlaista vapauden fiilistä. Olin jo melkein unohtanut, miten hauskaa oikein toteutun hiekkalaatikkopelin kanssa voikaan olla. Nyt sen taas muistan  :)


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: Omenarosvo - 27.10.2008 20:30
Mullakin on alkanut peli kulkemaan...ehkä olin liian varovainen ja stealthina alkupuolella, kun ei oikein ollut mitään varusteita jotka olisi tukenut tätä lähestymistapaa  :???: ei voi tietää mikä mätti. Tähän mennessä olen tykännyt eniten sniputella suurimman osan vihuista lähiryteikön kätköistä, ja mennä sitten siivoamaan loput PKM:llä. Granaatinheitin on ihan kätsy hätätapauksia varten. Machetea olen käyttänyt todella vähän. Lähinnä silloin kun siihen on selkeä tilaisuus.

Mutta joo, olen täysin koukuttunut :) Juuri oikea (palkitseva) haaste minun taidoilleni hardcore-tasolla. Minuu ei haittaa ees noi pitkät välimatkat, kun jotenkin ne kasvattaa pelin fiilistä aivan uudelle tasolle. Tulitaisteluiden voimaa kasvattaa se miten ensin on pitkään hiljaista ja sitten alkaa hetkessä rytistä niin että paikat hajoilee ja liha lentää. Upeaa äksöniä ja aseet laulaa just niinkuin pitääkin. Tiellä kulkevista partioistakin selviää linja-autoilla ja sen jälkeen puskien ja jokien läpi oikomalla. Tuo malaria osaa aina iskeä just huonolla hetkellä, mikä ottaa kyllä usein nuppiin.

Pelikellossa on nyt jotain 14h, ja prosentteina muistaakseni 12%. Aika kivasti tekemistä ja viidakossa fiilistelyä tässä siis on.


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: Tzibo - 27.10.2008 20:41
Itse olen vähän tällainen... öm, en yhtä hyvä kuin te. Normalilla tätä eteenpäin vedetään ja vaikken aikaisemmin ole niinkään välittänyt FPS-peleistä yhtä paljon kun muista peleistä (mitä nyt Half-Lifet etc. on tosi hyviä), niin tämä kyllä vei voiton kotiin. Viidakossa seikkailu on tosi hauskaa, tehtävät ehkä vähän yksitoikkoisia, mutta kyllä se fiilis sellaisen suoritettua on sitten ihan mahtava. Aseet jytää kunnolla, pauketta riittää ja maisemat esimerkiksi autolla ajellessa ovat ihan mahtavat. Etenkin auringonlaskun/nousun aikaan.

Tykkään, paljon.


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: despo - 27.10.2008 20:48
Itse olen käyttänyt aika paljon seuraavaa yhdistelmää: pääaseena joko Dragunov, tai nyttemmin se rankempi tarkkuuskivääri jonka nimeä en muista (Barret M82 kuitenkin). Tilanteesta riippuen käytän sitten tarkkuuskiväärin tilalla joko AK-47:aa tai sitten AR-16:sta. Myös MGL-140 -kranunheitin on ollut viimeiset pari tuntia kovassa käytössä. Sivuaseena pelin alkupuolella tuli käytettynä pääasiassa MAC-10 -konepistoolia, mutta nyttemin käpälässä heiluu joko Desert Eagle tai UZI. UZI taitaa olla noista kaikista paras, mutta Desert Eaglessa on vain niin paljon enemmän munaa. Erikoisaseena on tullut pääasiassa käytettyä konekivääriä tai sitten sinkoa, riippuen vähän tilanteesta. Snipu + konepistooli + konekivääri/sinko tai sitten rynnäkkökivääri + dessu + sinko. Nämä yhdistelmät ovat tainneet minulla olla ne suosituimmat. Machetea tulee käytettyä aika vähän tosiaan, joko vihujen hiljaiseen hoitelemiseen tai sitten todellisissa lähitilanteissa. Silloin puukko on oikeastaan nopeampi, kuin muut aseet. Ainakin sillä tappaa kerrasta.

Kuten Omenarosvokin jo sanoi, niin pelialueen suunnaton koko ei ainakaan vielä ole käynyt itseään vastaan. Se todellakin vain kasvattaa fiilistä ja immersiota. Grafiikka on mielestäni varsin hienoa (PS3:lla pelaan) ja varsinkin auringonlasku/nousu on upeaa katseltavaa. Ja busseistakin unohdin mainita, mutta kätsyjähän ne on. Ei tunnu niin fuskaamiselta, kuin esim. Oblivionin pikamatkustus  :) Vesistöjäkin pitkin matkustan aika usein, ihan vain sen takia että se on usein nopeampaa ja ainakin turvallisempaa. Mukavaa vaihteluakin. Malariakin tuo tosiaan oman mausteensa mukaan soppaan. Tällä hetkellä hahmollani on taas kuume vaikka se yhdessä vaiheessa olikin häipynyt.


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: kas - 27.10.2008 22:13
Tänäänhän se läpi paukahti, normalilla. Otin vaikeusasteen sieltä alhaisemmasta päästä, että pääsisi enemmänkin fiilistelemään sitä Afrikkaa, mutta liian helppohan se oli. Juoni oli hieman mitäänsanomaton koko pelin ajan, mutta loppujysäys oli kyllä raju. Suurin osa eteläosasta meni MGL 140 + M249 saw + Flare Gun-kombolla.


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: Joel-san - 28.10.2008 01:13
Testasin peliä huvikseni toisella hahmolla. Otin sen haitilaisen Andren. Kyllä, peli alkaa eri paikasta, dialogi on hieman erilaista ja ainakin ensimmäinen UFLL kontakti on erinäköinen. Alussa saatu erikoisase oli myös eri.

(https://www.pelaajalauta.fi/files/1/fc2_andre.jpg)

Andre

(https://www.pelaajalauta.fi/files/1/fc2_frank.jpg)

Frank

Hahmoilla on erilaiset käsitekstuurit ja käsissä on erilaiset accessoriet. Toki modeli ja animointi ovat kuitenkin samoja. Minusta käsien toteutus oli jo yksillä käsillä ensiluokkaista, mutta erilaiset tekstuurit ovat jo ihan muuta. Kertoo minusta kovasti siitä, kuinka hartaasti ja rakkaudella peliä on tehty, kun siitä löytyy tällaista ekstrakivaa.


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: Cyrus - 30.10.2008 23:06
Mullekin tuli tänään postissa. Ennen kuin alan enempää pelata, niin kysynpä, että pystyykö noita sivu- ja buddy-tehtäviä suorittamaan missä vaiheessa peliä hyvänsä vai meneekö niitä ohi, jos menee päätehtävissä eteenpäin?


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: Joel-san - 30.10.2008 23:36
21 tuntia takana. Viat alkavat paistaa esiin, mutta vioistaan huolimatta FC2 on edelleen mainio peli. Osa vioista on lähtöisin jo suunnittelupöydältä ja niihin lukeutuvat juonen mitättömyys ja samasta muotista valetut tehtävät. Pelin mainosblogissa kuvailtiin kovasti sodan ongelmia ja siviilien kärsimystä, mutta pelissä sodan tätä puolta ei käsitellä odotetusti lainkaan.

Suurimmat viat piilevät pelattavuudessa, mutta ne kaikki voitaisiin helposti korjata päivityksellä tai modilla. Eniten raivostuttaa teitä pitkin road ragen kourissa suhaavat jeepit, jotka hyökkäävät välittömästi pelaajan kimppuun havaittuaan tämän jostain kilometrin etäisyydeltä. Matka keskeytyy joka kerta, koska näitä hulluja ei saa karistettua kannoiltaan. Kertaluokkaa ärsyttävämmäksi ne tekee typerä respawn. Minusta on erittäin ärsyttävää, että vartiopaikat on aina täynnä vihulaisia, vaikka ne olisi tyhjentänyt ja ”scoutannut” useita kertoja. Respauksen idea on vissiin se, että siivottuaan kaikki vartiopaikat, pelialue voisi tuntua täysin tyhjältä. Tähän ongelmaan olisi pitänyt löytää aivan erilainen ratkaisu, mutta, jos on pakko käyttää respausta, olisivat voineet tehdä edes niin, että jonkun karttaruudun vartiopisteet tyhjenee vihollisilta, kun pelaaja on siivonnut kaikki ruudun vartiopisteet. Tai vastaavasti jokin ”hit the supply convoy”–tehtävä olisi myös ajanut asian. Mielelläni ajelisin ihan manuaalisesti tehtävästä toiseen, mutta respaavat viholliset saavat käyttämään bussia. Onneksi bussit ovat edes olemassa.

Toinen raivostuttava seikka on nämä helvetin vuoret. Niitä on liikaa ja on täysin anteeksiantamatonta, ettei pelaaja voi kiivetä yhdenkään huipulle. Pääasiassa kiipeily estyy hyvien jyrkkien seinäminen ja pelihahmon surkean hyppykorkeuden takia. Joissakin vuorissa on kuitenkin loivempia kohtia, joita pitkin periaattessa pääsisi hyppimällä ylös, mutta ylös ei vaan pääse. Mikä helvetti siinä on, että pitää laittaa laittaa NÄKYMÄTTÖMIÄ SEINIÄ aivan keinotekoiseksi esteeksi? Miksei pelaaja muka saa kiivetä vuorille? Aivan sama vaikka siellä päällä ei olisi kuin ruohoa ja puita (ja alhaalta katsottuna niin näyttäisi olevankin), mutta avoimessa hiekkalaatikossa ei pidä olla mitään hemmetin näkymättömiä seiniä from the 90’s. Vuorien päältä olisi kanssa kiva sniputella ja voisi kiertää noita vartiopaikkoja helpommin.

Kolmanneksi, aseisiin tulimoodin valitsin ja hiukan realistisempi (ja vaikeampi) tähtääminen vaikka mallia Clear Sky. Se on kiva juttu, että aseet voivat mennä juntturaan. Muutaman kerran oma ruosteinen AK-47 on tehnyt kesken kiivaan tulitaistelun vinosyötön. ”Ei perkele, ei nyt!”


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: Kabanossi - 14.11.2008 09:07
Huoh. Pelasin rapiat neljä tuntia ja turhautuminen iski jo. Aion kyllä jatkaa pelaamista, mutta luettujen juttujen ja koetun perusteella pelkään pahoin, ettei peli tule tuosta mihinkään muuttumaan. Samankaltaisia tehtäviä, vapaa maailma onkin semi-putki jne. Tiedätte kyllä. Ei auta vaikka miten koettaa fiilistellä, hiippailla ja yrittää eri etenemistapoja. Pelataan nyt läpi kun kerran on aloitettu, toivottavasti meno vielä paranee kun varusteet ja aseet paranevat.

Tällä hetkellä  tuntuu kuin Ubi olisi tehnyt tästäkin Assassin's Creedin...


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: Xerobos - 14.11.2008 18:06
Tällä hetkellä  tuntuu kuin Ubi olisi tehnyt tästäkin Assassin's Creedin...
Alkuun samat fiilikset, mutta pitemmän päälle alkoi koukuttamaan. En edes oikein tiedä miksi, kun peli on saman kaavan toistoa, melko persoonaton ja juoni ei kiinnosta yhtään. Touhu on vain jotenkin hypnoottista...


Otsikko: Vs: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: Fraeon - 14.11.2008 18:39
Touhu on vain jotenkin hypnoottista...

Se on vain niin miehekästä.

Hampailla luoti pois ranteesta ja menoks vaan.


Otsikko: Re: Far Cry 2
Kirjoitti: Xerobos - 15.11.2008 18:47
Se on vain niin miehekästä.
Joo, on siinä sellainen fiilis kuin olisi peurametällä. Ehkä se on siksi niin hyvä.


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: zoukka - 15.11.2008 18:55
Kyllä se uusi PoP tulee olemaan awesome vai mitä pojat? Pojat???


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: Cyrus - 15.11.2008 19:53
Joo mullakin on samanlaiset fiilikset, että AC tämä on, mutta samalla samanlaiset fiilikset kuin Xerobosilla, eli että joku eri koukku tässä kuitenkin on. Tosin joudun alottamaan pelin alusta, Bugisoft iski nimittäin..... Tällä hetkellä sen verran pelattavaa, että taitaa mennä loppuvuoteen tai ensi vuoden puolelle ennenku jaksan uudelleen alottaa.

Ehkä se on toi maailma, joka on elävämpi kuin AC:n vastaava. Ei ole nimittäin ennen näin realistista maisemaa ollut yhdessäkään pelissä, pelkkä juokseminen eri maastoissa ja vuorokauden muuttuminen sekä luonnon äänet ja sääolon vaihtelut siinä samalla tekee kokemuksesta jotenkin hienon. Ja kartan/kiikarien käyttö on jotenkin myös immersiota lisäävä juttu. Musiikit laitoin myös pois, 1UP Showsta tarttu. Ja on se aina yhtä messevää ampua singolla ja muilla isommilla tykeillä. Konekiväärit sun muutkin on aika munakkaita.

Eli tämä on AC, mutta parempi, muttei silti mitenkään huippu pelinä, sellanen ihan suht hieno kokemus vaan. Kyllä tämä tulee pelattua, jos ei tule taas jotain samanlaista bugia (tehtävä jäi aktiiviseksi, vaikka olin jo pelastanut tyypin, tallensin pelastamisen jälkeen, en saa enää uusia tehtäviä)



Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: Azu - 15.11.2008 23:48
Kyllä se uusi PoP tulee olemaan awesome vai mitä pojat? Pojat???
Aivan varmasti. Ei varmaankaan täydellinen (Ubisoftille tyypillisesti kyllä sieltä löytyy ne muutamat rasittavat bugit), mutta viihdyttävää seikkailua kauniissa maisemissa. Ainut asia minkä voisin nähdä pilaavan pelikokemuksen jollain tapaa trailereiden perusteella on pelin taistelut, jotka eivät ole näyttävyydestään huolimatta vakuuttaneet ainakaan minua vielä täysin.


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: Omenarosvo - 16.11.2008 00:13
Hehe, Prince of Persia oli ehkä viihdyttävin trilogia koko edellisessä genissä. Tottakai odotan innolla mitä Ubisoft on keksinyt jatkoa varten. Tämän vuoden viimeinen pakko-ostos :)

Far Cry 2 on selkeä kulttipeli. Hieno sellainen.


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: Koo - 16.11.2008 00:38
Warrior Within oli kyllä ihan rehellistä paskaa. Sands of time oli ihan pelattava kylläkin.


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: Joel-san - 20.11.2008 23:34
Enpä nyt tiedä, onko Far Cry 2 kulttipeli tai sen puoleen AC–kakkaa. Miten AC edes liittyy tähän? FC2 on hyvä peli. Ubisoftin tekemistä peleistä selvästi paras. Erittäin positiivista, että sitten Sands of Timen, Ubi on saanut tehtyä edes yhden pelin, joka kiinnostaa minuakin, eikä se kuulu kategoriaan ”näyttää hyvältä, maistuu pahalta”.

EDIT:

Läpi meni. Hyviä puolia olen sivunnut viesteissäni aikaisemmin, joten tyydynpä nyt vain sanomaan, että itse ammuskelu on hauskaa, asevalikoima onnistunut ja maaston ihailu ja tutkailu kivaa. Etenkin toinen mappi on huima parannus, koska se on vähemmän symmetrinen, vesistöä on enemmän, maasto avoimempaa, koska mappia putkiksi halkovia vuoria on vähemmän, paikkoihin on monia ihan varteenotettavia reittejä, vesillä on vähemmän vihollisia, bussipysäkit ovat paremmissa paikoissa, maaston vaihtelu runsaampaa (kukkuloita, tasankoja, laaksoja, jne) ja mapista löytyy monia oikein hienon näköisiä paikkoja. Varsinkin Dogon–kylä oli makea mesta.

Sen sijaan hajosin loppua kohti surkeaan juoneen ja täysin epäuskottavaan asetelmaan. Juonessa ei missään vaiheessa ole mitään järkeä ja loppu on taas yksi kaamea lisäys surkeiden lopetuksien listaan. Pelaaja juoksee milloin kenenkin osapuolen tehtäviä hoitamassa. Puolta ei voi valita, vaan kaikkille täytyy tehdä tehtäviä. Käsittämätöntä, että pelaaja edes saa toiselta osapuolelta tehtäviä, kun on aiheuttanut niin paljon harmia vihollisen leivissä. Tästä sitten seuraa se, ettei sodan kumpikaan osapuoli pääse koskaan niskan päälle. Oikeastaan eniten vitutti se, että pelissä ei tapahdu mitään ilman pelaajan toimintaa eikä mitään tapahdu vaikka pelaaja kuinka toimisi. Juoni ja näytelmä tapahtuu kuin jossain kulissien takana ja varsinaisella lavalla kaikki pysyy täysin staattisena ja samoissa asetelmissa. Ne samat äijät seisoo aina vaan siellä vartiopaikoilla, samat hullut ajelevat ympäri ämpäri, samoista paikoista saadaan aina tehtäviä, osapuolten näkymättömät rajat menevät samoissa paikoissa. Pelaajalle eri osapuolia ei edes ole. Kaikki ovat vihamielisiä eikä kukaan käytä univormuja tai pidä yllään jotain merkkiä, josta vihollisen puolen edes näkisi. Pelaajalle kaikki nuo mutiaiset, mustat ja valkoiset, APR:t ja UFLL:t ovat samaa paskasakkia, joka tekisi mieli hävittää täysin koko pelimaailmasta. Toinen ärsyttävä seikka on se, että peli päättää pelaajan puolesta, kenelle, minkälaisia ja millä ratkaisuilla tehtäviä suoritetaan. Siinä ei sitten auta kuin tehdä, koska ei ole mitään vaihtoehtoja.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Malarian pelillistä tarkoitusta en ikinä ymmärtänyt. Sen vaan paheni koko ajan ja lääkkeitä täytyi sitten ottaa vaan tiuhempaan tahtiin. Lisää pillereita hankittiin aina samanlaisia UG–tehtäviä tekemällä, jotka tulivat tehtäväksi aina, kun pilsut olivat loppumassa. Oliko tämä nyt vain jotain hämäystä, että pelissä täytyisi huolehtia hahmonsa terveydestä?


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: Partajeesus - 21.11.2008 02:41
ihan ok loppu ratkaisu keskustelu.
http://forums.xbox.com/1/23947268/ShowPost.aspx#23947268 (http://forums.xbox.com/1/23947268/ShowPost.aspx#23947268)

varsinkin sonoviuksella on ihan hyviä pointteja.


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: Joel-san - 21.11.2008 19:23
Kyllä minäkin nyt ymmärsin, mitä siinä lopussa yritettiin sanoa. Ihan selvä vihjekin siinä oli, kun ennen loppua yhden paikan nimi on Heart of Darkness (Apocalypse Now nähty monta kertaa ja taustatutkimuskin suoritettu). Loppu oli silti äärimmäisen paskasti alustettu. Jos minun ei tee mieli tuhota aivan kaikkea lopuksi, mutta peli pakottaa siihen, tarinankerronta on epäonnistunut. Itseasiassa en käsittänyt pelissä olleen edes mitään suurta tarinaa™ ennen kuin se loppui. ”Jaa, tätäkö tässä yritettiin sanoa?”

EDIT: Täsmennän vielä vähän. Lopun teki huonoksi se, että hieno moraalinen dilemma ajautui omalla kohdallani täysin karikkoon. Ei minä kokenut mitään moraalisia tuskia, koska olin jo aikaa sitten irtautunut päähahmon roolista jouduttuani tekemään vastoin tahtoani järjettömiä murhaamis- ja tuhoamistehtäviä. Ei minua kiinnostanut jonkin Afrikan valtion tuhoaminen, vaan päätavoitteeni oli Shakaali. Tämä päätavoite käytännössä painettiin täysin taustalle ja sen sijaan pelaaja joutui tekemään tehtäviä jollekin random hutulle tai tutsille halusi tai ei. Omat ja työnantajan intressit harvoin kohtasivat. Saihan niistä tehtävistä timantteja, mutta siihen ei voi muuta sanoi kuin että kivetkin kiinnostaa. Ihan joku alkeellinen ”jos teet vain tämän tehtävän, kerron missä Shakaali on”–tyyppinen motivaatioporkkana tehtävässä olisi muistuttanut pelaajaa taas siitä, mitä nyt oikeastaan olikaan tekemässä ja saanut jollain tasolla ottamaan vastuuta tehtävän aikana tekemästään tuhosta päästäkseen lähemmäksi Shakaalia. Sitten lopussa olisi ehkä voinut herätä jotain katuvia ajatuksia.

Ubisoft olisi saanut ottaa reilusti mallia Half-Lifeista, kuinka peleissä tarinaa voidaan kuljettaa muutenkin kuin dialogilla (viitaten piilossa kulissien takana tapahtuvaan kerrontaan). Pelimaailmassa näkyvät ja tapahtuvat asiat kertoisivat paljon tarinaa ihan itsestäänkin. Mutkun ei. Tuhoaminen ja murhaaminen ei anna minkäänlaista force feedbackia. Mikään ei muutu, mitään ei tapahdu eikä pelaaja pääse edes omassa tavoitteessaan eteenpäin. Tapahtuu irrottauttuminen tarinasta ja pelaaja tekee sen jälkeen tehtäviä vain, jotta peli nytkähtäisi taas eteenpäin. Siis ei tämä tarinankerronta nyt vaan toimi. FAILS/10.


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: migge - 09.12.2008 22:55
Juonesta ja muista yhdentekevistä asioista viis. FC2 on ainakin ensimmäisten tuntien aikana vaikuttanut ihan viihdyttävältä tapaukselta. Yritin ottaa pelaamiseen mahdollisimman rennon asenteen ennen aloittamista. Täälläkin on saanut lukea kauhukuvia, joissa pelaaminen muuttuu stressaavaksi hiippailuksi. Vaikeusaste vain tarpeeksi alas ja rennosti räiskimään. Normal on osoittautunut ihan sopivaksi. Viholliset osuvat kyllä vielä tuolla, mutta homma ei katkea heti ensimmäiseen virheeseen.

Ja onhan tuo näyttävä tapaus. Varsinkin kasvuston muodostamat varjot ovat vakuuttavaa katseltavaa. Tuli nyt ei näytä sen erilaisemmalta kuin muissa saman luokan videopeleissä, mutta sen käyttäytyminen on jo luonnollisempaa. Ei siis puhuta vain efektistä.

Saa kuitenkin nähdä kauan tätäkään jaksaa. Lost Planetin voi ainakin laittaa hyvillä mielin syrjään. Se kun alkoi toistamaan itseään jo ensimmäisten kenttien aikana.


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: Partajeesus - 10.12.2008 01:25

 Tuli nyt ei näytä sen erilaisemmalta kuin muissa saman luokan videopeleissä


kyllä näyttää.
tämän jälkeen muissa peleissä oleva tuli näyttää todella alkeelliselta.
varsinkin yöllä kannattaa tehdä kunnon tulipalo ja jäädä ihailemaan.



Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: Omenarosvo - 23.07.2010 00:17
Jokos maailma alkais pikkuhiljaa heräilemään Far Cry 2:n loistavuuteen, vai taisiko käydä niin että peli häviää lopullisesti kartalta.

Itse finalisoin hoocee-vaikeustasolla 96%:n ja alkoi hieman sylettämään kun tietyn juonikohdan jälkeen ei päässyt enää metsästämään timangeja ja jackal tapeja. Tottakai olin tyhmänä käyttänyt myös liian niukasti save slotteja eri pelitilanteiden tallennuksiin.

Joka tapauksessa FC2 tulee silloin tällöin puheeksi kavereiden kanssa. Meikä dikkaa ehkä edelleen yhtenä boksin parhaimmista peleistä, eräs toinen pelin selvittänyt kaveri on samaa mieltä, ja sitten löytyy liuta näitä jotka eivät ole pelanneet paljoa puusta pidemmälle eivätkä voi sietää.

Jotain jännällä tavalla kiehtovaa Far Cry 2:ssa oli, ja ehkä sille täytyy tosiaan omistautua ja uhrata tarpeeksi arvostaakseen. Aion pelata mokoman vielä joku kerta uudelleen läpi, tavoitteena tietenkin se 100% :)

(mitäs tälle voorumille muuten kuuluu?)


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: Cocki - 23.07.2010 11:27
Ostin tämän tuossa kesän alussa 10 eurolla PS3:lle. Kauan olin tätä halunnut mutta hinta vaan tuntui aina liian korkealta. Mitä arvosteluja katsoin tuolloin ilmestyessä niin laittoi ne hieman epäilemään laatua, kun toiset anto alle keskitason pisteet ja toiset melkein täydet. Noh oletin että itse kuuluisin tuohon joukkoon joka tykkäis tästä. Peli kun sijoittuu mukavaan paikkaan ja ekastakin Far Crystä tykkäsin.

Noh... pari tuntia tätä vasta olen saanut pelattua ja melko heti tuli tylsyys vastaan. Jotenkin niin puuduttavaa oli meininki sekä peli on jo vanhentunut melkoisesti. Pitäis enemmän tähän pistää aikaa mutta se taitaa mennä tuonne syksymmälle. "Ihan okei" tällä hetkellä ajatus tästä, eikä hirveästi tuosta varmaan voikkaan nousta.


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: Omenarosvo - 24.01.2015 02:32
So it begins:

http://www.pcgamesn.com/far-cry-2-review
http://thebests.kotaku.com/the-best-far-cry-game-1680319871
http://www.joystiq.com/2014/04/16/games-so-bad-theyre-good-far-cry-2/
http://www.ign.com/articles/2014/11/20/why-far-cry-2-is-still-the-series-best-game
http://www.rockpapershotgun.com/2014/11/20/why-far-cry-2-is-the-best-in-the-series/
http://steamcommunity.com/app/19900/discussions/0/864976115443059281/
jne.

Aloitin eilen jännittynein fiiliksin uuden pelin Far Cry 2:ssa. Päätin tänään käydä katsomassa vielä mitä pelin kirjoittelussa on tapahtunut vuoden 2010 jälkeen kun viimeksi postasin, ja en ihmettele yhtään. Peli on hyvä. Meikän viime genin suosikki.

LISÄKSI:

Warrior Within oli kyllä ihan rehellistä paskaa. Sands of time oli ihan pelattava kylläkin.
Tässä mielipiteessä on edelleen kaikki asiat väärin päin.


Otsikko: Vs: Far Cry 2
Kirjoitti: Vin - 24.01.2015 10:09
Tätä mieltä olen näköjään ollut pelistä muutama vuosi sitten:

Tälle olisi oma ketjunsakin, mutten viitsi nostaa kun ei tästä varmaan mitään suurta keskustelua nouse.

Ostin jo varmaan vuosi pari takaperin Far Cry 2:n ps3:lle, kun sattui halvalla lähtemään, mutten pelannut silloin aikoinaan peliä tutoriaaleja pidemmälle. Nyt tuossa parisen viikkoa takaperin aloitin kuitenkin pelin uudestaan, ja tämähän osoittautui varsinaiseksi helmeksi. Ei lähimainkaan täydellinen, mutta varsin viihdyttävä paketti silti. Ihan vielä en ole lopussa, 58% taisi olla tällä hetkellä plakkarissa.

Ärsytyksiä:
-Ne jeepit ja vartiopisteet tekevät pelialueella liikkumisesta varsin turhauttavaa puuhaa. Jeeppejä sahaa vähän väliä vastaan, ja vartiopisteet pitää tyhjentää aina uudestaan, tai ajaa apinan raivolla läpi jonka jälkeen saakin sitten korjailla jeeppiään. Tämä x58 ja alkaa hermo vähän kiristyä.

-Itseään toistavat ja välillä suht tylsät tehtävät.

-Ihme sekoilu tehtävien kanssa, pelaaja voi napsia pelin molemmilta osapuolilta tehtäviä miten sattuu ja aiheuttaa tuhoa puolin ja toisin tämän vaikuttamatta mihinkään.

-Malaria. Miksi?

Plussaa:
-Avoin maailma. En ole pitkään aikaan nauttinut räiskintäpelistä samalla lailla kuin tästä, kun saa kierrellä kiikarikiväärin kanssa kaikessa rauhassa laaksossa sijaitsevaa kohdetta, suunnitella hyökkäystään ja etsiä parasta tuliasemaa. Sopivan kohdan löydyttyä alkaa sitten vain tiputtelemaan vartijoita jostain kilometrin päästä. Ja jos alkavat tulla päälle, sprinttaa metsikössä jonnekin toiselle harjanteelle, ja tiputtaa sieltä käsin muutaman vartijan jotka etsivät sinua. M1903-kiväärin kanssa pelaaminen on suoranaista herkkua. Myös salamurhatehävät onnistuivat parhaimmillaan vain yhdellä laukauksella jostain pusikosta kaukana kohteesta, jonka jälkeen juostiin piilossa olevalle jeepille ja lähdettiin karkuun.

-Pelityylit. Itse tykkään pelissä kuin pelissä leikkiä aina sniperilla, mutta jos tykkää suoremmasta toiminnasta, peli tukee myös sitä. Voit karauttaa reteästi jeepillä suoraan toiminnan keskelle ja antaa aseiden laulaa jos niin haluat. Asevalikoima tukee monenlaista pelityyliä aina terminaattorin "hienovaraisuudesta" tarkka-ampujan sissimeininkiin.

-Tunnelma. Ärsytyksistään huolimatta se vain on jotain niin siistiä jättää jeeppi kauemmas tien varteen, talsia metsikössä varjoissa lähemmäs tehtävää ja alkaa katselemaan maisemia kiikarikiväärin kanssa. Ghost Recon 1 on tullut muutamaan otteeseen mieleen kun on seikkaillut metsikössä lähemmäs vihollisia.

-Tuli. Jossain määrin käytännöllinen, kun voit sytyttää savannin/kohteen tuleen polttopullojen ja räjähtävien tynnyreiden avustuksella, mutta varsinkin hienonnäköinen efekti.

Aseiden jumiminen ja totaalinen hajoaminen on vähän niin ja näin, toisaalta mukavaa realismia mutta toisaalta ärsyttävää kun se tussari tekee lakon juuri silloin kun ei pitäisi. Myös haavojen paikkailu turhauttaa, jos siihen joutuu kesken tulituksen.

Tykkään, puutteistaan huolimatta. Hinta/laatu suhteeltaan parhautta, kympin taisi kustantaa.
 

Miten lie maistuisi jos nyt alkaisin pelaamaan uudestaan kun on kolunnut FC3:n jo lävitse. Mielipiteitä jakava teos totta tosiaan.