Osallistuin rahanahneena Turun kliinisen tutkimuksen keskuksen lääketutkimukseen ja pääsin eilen pois tutkimuskeskukselta. Aiemmin olin käynyt jo alkutarkastuksessa, magneettikuvauksessa ja yhdessä PET-kuvauksessa, mutta nyt olin tutkimuksessa kiinni tiistai-illasta torstaiaamuun. Vielä lopputarkastus ja sitten kilahtaa ihan mukavasti tuohta tilille. Tutkimuksessa tutkittiin jonkin uuden aivo-/mielenterveyslääkkeen sitoutumista aivojen tiettyihin reseptoreihin.
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kolmelta alkoivat operaatiot ja en muista yhtä ikävää herätystä koskaan kokeneeni. Hoitaja tuli iskemään laskimokanyyliä taipeeseen, mutta sepä ei onnistunutkaan ensimmäisellä yrityksellä. Meni nimittäin laskimon läpi lihakseen ja sattui aivan saatanasti. Verta tuli niin paljon, että oli pakko siirtyä viereiseen laskimoon. No, lopulta kanyylin laitto onnistui neljännellä pistolla. Loppuyö kuluikin rattoisasti, sillä puolen tunnin tai tunnin välein otettiin verikoe, EKG ja verenpaine.
Aamulla pääsin siirtymään PET-keskukseen. Ensin käytiin lastenklinikalla laitattamassa toinen laskimokanyyli ja lisäksi rannearteriakanyyli anestesialääkärillä. Aikaisempaa, viikko sitten otettua PET-kuvaa varten laitettuun valtimokanyyliin pyysin puudutuksen, mutta ranne turposi sen verran ikävästi, että ajattelin tällä kertaa selvitä pistosta ilman Lidokaiinia. Sattui aivan saatanasti, eikä kyllä tulee mieleen toista yhtä kovaa vihlaisua kuin mikä tuli kanyylin puskiessa valtimon seinien läpi. Vieläkin vääntyy naama irvistykseen sitä tilannetta ajatellessa. Onneksi anestesialääkäri oli rautainen ammattilainen, joten kanyylit asettuivat heti oikein mainiosti.
Käsissä oli nyt tosiaan kolme kanyylia joista kahdesta lähti letkut, joten olo oli melko rajoittunut. Kymmenen maissa pääsin päivän ensimmäiseen PET-kuvaukseen. PET-kuvauksen aikana pitää maata liikkumatta n. tunnin ajan ja pään asento varmistetaan pelottavan näköisellä maskilla. Aikaisemmalla kuvauskerralla kävi niin, että noin vartin jälkeen alkoi niskaa särkemään samalla tavalla kuin joku hieroisi oikein imelästä paikasta, mutta siitä ei vaan päässyt pujahtamaan karkuun. Tällä kertaa kävi sama juttu ja vaati melkoista tahdonlujuutta, etten karjunut poispääsyä.
Onko se Hannibal Lecter? Onko se kuuluisa pelitoimittaja S&M-leikeissä? Ei, se on joku Pelaajalaudan idiootti PET-maskissaan!Kuvauksen jälkeen makoilin sitten vuoteella kanyylit kourissa viitisen tuntia, sillä viimeinen kuvaus oli varattu neljäksi. Olin huojentunut siitä, että valtimokanyyli ei tällä kertaa tuntunut kädessä juuri miltään. Edellisellä kerralla se juili niin saatanasti, että en ollut varma, olisinko kestänyt viittä tuntia sitä. Viimeiseen kuvaukseen yritimme sitten pehmustaa niskan seutua, mikä oli suuri virhe. Kuvaus oli suorastaan infernaalinen... Kipu alkoi kymmenen minuutin jälkeen ja tuplasti pahempana ja laajempana kuin aikaisemmilla kerroilla. Aika kului tuskallisen hitaasti ja kipu vain yltyi ja yltyi kunnes olin kosahtamispisteessä. Toivonkipinä kuitenkin syttyi, kun kuulin että enää on vain viisi minuuttia jäljellä.
Sain sitten vihdoin kanyylit pois käsistä. Valtimokanyylin reikä vaatii tietenkin painesidettä, jottei veri ala tyrskimään seinille. Matka jatkui tästä takaisin tutkimuskeskukselle, jossa ilta meni televisiota katsellessa ja tenttikirjoja lukiessa. Yöllä minut herätettiin taas kolmen jälkeen ja otettiin verikoe, EKG ja verenpaine. Loppuyön sain onneksi nukkua rauhassa. Itse tutkimuslääkkeestä ei muuten tullut pienintäkään päänsärkyä tai muuta haittavaikutusta. En edes kussut yöllä housuun, vaikka mahdollisiin haittavaikutuksiin lukeutuikin yökastelu.
Aamulla pääsin syötyäni kotiin - 12 neulanreikää käsivarsissani, 11 millisievertiä säteilevämpänä, henkisesti vahvistuneena ja hitusen rikkaampana. Kannattaa osallistua!
