Mikä oli retroin peli vuonna 2008? Ei, Mega Man 9 on väärä vastaus. Toki sekin toi pelaajien mieliin lapsuuden kultaiset vuodet, mutta palauttaako se meidät aikaan, jolloin moninpeli tarkoitti sitä, että toinen pelaa toisen katsoessa ja kommentoidessa vieressä? Ei. XSeed Gamesin DS-peli Retro Game Challenge palauttaa.
Retro Game Challenge on kokoelma 8-bittisiä pelejä, joita et ole pelannut ennen. Jokainen pelin kahdeksasta pelistä on täysin RGC:a varten tehty, mutta taso on silti kova. Jokainen peli on tehty ammattitaidolla ja ajan hengen mukaisesti tunnettuja pelejä mukaillen. Siinä missä Cosmic Gate on yhdistelmä Space Invadersia ja ylöspäin vierivää shmuppia, Robot Ninja Haggle Man yhdistää Super Marion Bubble Bobbleen ja lainailee samalla Mega Maniä. Useamman vihollisen tai luodin näkyessä ruudulla peli hidastuu samalla tapaa kuin NESillä.
Pelaaja pelaa Robot Ninja Haggle Maniä Arinon katsellessa vieressä.
Peliin on tehty suhteellisen turha juoni, jonka ymmärtää, sillä RGC on tehty japanilaisen tv-show Retro Game Masterin pohjalta. Pelissä tv-ohjelman juontaja, Game Master Arino onnistuu imaisemaan itsensä DS:nsä sisään. Tämän takia Arino päättää palauttaa pelaajan omaan lapsuuteensa pelaamaan videopelejä ja suorittaakseen niissä haasteita, jotta pelaaja pääsisi takaisin omaan aikaansa 2000-luvulle. Haasteet ovat usein helppoja "Kerää X määrä pisteitä" tai "Saavuta toinen taso" -tyylisiä tehtäviä. Haasteiden taso kuitenkin nousee pelien vaihtuessa ja viimeisten haasteiden suorittamiseen kestääkin jonkin aikaa. Saavutettuaan yhden pelin jokaisen haasteen, kyseistä peliä pääsee pelaamaan "Free Play" -tilassa, jossa pelin ikää on onnistuttu pitkittämään tilastoilla. Muutamia pelejä haluaa ihan oikeasti pelata uudelleen ja uudelleen.
Retro Game Challengen pelien ongelma on niiden lyhyys. Kahta viimestä peliä, vanhan ajan RPG:tä ja sivulle päin vierivää tasoloikkatoimintaa, lukuunottamatta pelit ovat hyvin lyhyitä ja niitä on yleensä yritetty pitkittää samojen tasojen pelaamisella uudestaan hieman suuremmalla vaikeusasteella. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että suurimman osan peleistä pystyy läpäisemään alle puolessatoista tunnissa heti ensimmäisellä yrittämällä. Vaikeustaso on tosin peleissä kohdillaan.
Star Prince on yksi kokoelman suurimmista helmistä.
Retro Game Challenge on täynnä ilahduttavia viittauksia menneisyyteen. Arinon olohuoneen lattialla makaa kovasti Famiconilta näyttävä Game Computer, hyllystä löytyvien GameFan -lehtien sivut ovat täynnä pelivinkkejä ja huijauskoodeja, lehden toimittajat kettuilevat typerien kysymysten lähettäjille, pelien englanti on All Your Base -tasoa... On mukavaa nähdä, miten kehittäjät ovat vaivautuneet tehdä pelistä täydellisen hankinnan retroilijalle. Toivotaan, että muun muassa SNES ja Game Boy -tasoisia pelejä sisältävä jatko-osa nähdään Japanin lisäksi myös täällä lännessä.
Koska Retro Game Challenge koostuu kahdeksasta pelistä, kulutan hieman aikaa jokaisen yksittäisen pelin kuvailuun:
Cosmic Gate
Robot Ninja Haggle Man
Rally King
Star Prince
Robot Ninja Haggle Man 2
Rally King SP
Guadia Quest
Robot Ninja Haggle Man 3
PS. Ai niin, Retro Game Challengea ei näillä näkymin nähdä Euroopassa, mutta Jenkki-version voi onneksi importata vaikka Play-Asiasta. Se on sen arvoista.
Luksuspeli. Noita Arinon Gamecenter-pätkiä löytyy youtubesta. Helmenä voisi mainita jakson jossa Arino koittaa pelata Takeshi Kitanon suunnittelemaa peliä läpi.
Viime vuosina on alettu painottamaan sosiaalista pelaamista enemmän kuin mitään muuta pelimaailman ilmiötä ikinä. Siitä ovat todisteena konsolit, joiden verkko-ominaisuudet ovat käytännössä katsoen pakolliset, sekä pelit, joiden moninpeliosio on yksinpeliosiota kattavampi ja huolitellumpi. Näiden totaalinen vastakohta, toimiva, pitkä ja kattava yksinpelikokemus on jäänyt muutamaa pelisarjaa lukuunottamatta lähes täysin pois kauppojen hyllyiltä. LittleBigPlanet ei tuo tilanteeseen muutosta.
LittleBigPlanet on turha peli. Yksinpeliosio on lyhyt ja loppua kohden yllättävän vaikea. Vaikka kentät ovatkin mielikuvituksekkaita, yksinpelikokemus on puuduttava ja tylsä. Planeetalla viihtyy paljon paremmin, kun on seuraa... tai siis kun olisi. Peliä kun ei ole tehty niitä varten, jotka eivät syystä tai toisesta pysty yhdistämään teho-pleikkaa nettiin tai joiden pelaavat kaverit ovat joko kiireisiä tai asuvat toisella paikkakunnalla. Tämä näkyy jo siitä, että jokaiseen kenttään on piilotettu salaisuuksia, jotka saa auki vain useamman pelaajan voimin. Suurin osa pelin Trophyistakin on avattavissa vain internet-yhteyden avulla. Mälsää. Media Molecule ei ole panostanut yksinpeliin tarpeeksi vaan on olettanut, että jokainen pelaaja on kykeneväinen sosiaaliseen pelaamiseen.
Internet-yhteys näkyy myös pelin kenttäeditorissa. Omien kenttien suunnittelu on tylsää ja turhaa, jos luomuksiaan ei pääse laittamaan yleiseen jakeluun. Editorin monipuolisuuden takia kenttien teko kestää pahimmillaan tunteja, eikä sen jälkeistä hupia kestä kauaa. Tuntien ja päivien työstä saa iloa viisi minuuttia ja kavereilta "Tähänkö olet oikeasti kuluttanut kaiken vapaa-aikasi" -kommentteja. Ei huvita edes yrittää.
Kenttäeditori on turha lisäys. Toki sen avulla peliin tulee koko ajan uutta ladattavaa sisältöä, mutta LBP:n kenttäeditori on aivan varmastikaukana niistä ohjelmista, joita pelinkehittäjät käyttävät suunnitellessaan peliensä kenttiä. Siinä missä LBP:ssä käytetään nopeita valikoita, kenttäsuunnittelijat joutuvat ohjelmistosta riippuen välillä skriptaamaan ominaisuuksia. Toisin sanoen, lukuisat tunnit LBP:n kenttäeditorissa eivät auta kokemuksen kartuttamiseen. Toki siitä voi saada halun ryhtyä kenttäsuunnittelijaksi, mutta käytännön kokemusta siitä ei juurikaan saa, ellei kaikki pelitalot siirry käyttämään LBP:n kenttäeditorin kaltaisia ohjelmia. Omien kenttien väsääminen on siis siltäkin kannalta turhaa.
Eipä tästä pelistä ole juurikaan hyvää sanottavaa. Kontrollien jäykkyys tosin pistää silmään positiivisena, sillä näin ollen pelaaminen ei ole ihan niin helppoa kuin pitäisi. Vaikeustaso on myös aika jees.
Mielenkiintoista huomata että ihmisillä on aikamoinen etukäteisvaraus näihin CurryFrankin blogimerkintöihin. Ehkäpä seuraavaksi voitaisiin tehdä sellainen testi jossa joku muu kirjoittaa tekstin, Frank postaa sen blogiinsa ja lopuksi katsotaan millaisia kommentteja tulee.
mutta LBP:n kenttäeditori on aivan varmastikaukana niistä ohjelmista, joita pelinkehittäjät käyttävät suunnitellessaan peliensä kenttiä.
Paitsi ettei se ole. LBP:n tekijät ovat käyttäneet TÄSMÄLLEEN samaa kenttäeditoria joka ikisen asian tekemiseen. Jos näet jotain LBP:n tarinamoo... Lue lisää
Päätin jälleen kerran laittaa hieman tuntojani uudesta asuinkaupungistani. Mielipiteet Vaasaa kohtaan vaihtelee sen verran usein, että aina on jotain sanottavaa.
Olen asunut soluasunnossa Vaasassa nyt jo kuusi kuukautta ja etsinyt yksiötä kolme kuukautta. Pari viikkoa sitten onnisti ja sain kuin sainkin asuntotarjouksen yksiöstä. Vuokrasuhde alkaa 1.3. ja tarkoitus olisi muuttaa sitä seuraavana viikonloppuna. Noin kuukauden päästä siis.
Vaikka vuokrani tulee nousemaan reilusti, en pysty löytämään muutosta ja uudesta asunnosta mitään vikaa. Kämppä pitää tietenkin nähdä itse ensin omin silmin, mutta en vain pysty asennoitumaan niin, että uusi asunto olisi huono. Neliöitä löytyy 26,5 ja keittiö on oleskelutilan kanssa samassa huoneessa. Toisin sanoen vain pesuhuone on erikseen. Sillä tosin ei ole mitään väliä, sillä en tarvitse muuta. Tulee ainakin nopeaa käydä jääkaapilla kesken pelisession, jos ei muuta.
Oikeastaan syy siihen, etten löydä muutosta mitään negatiivista on nykyinen asuntoni. Olen varmaan koko rakennuksen ainoa suomalainen asukas, sillä kaikki muut ovat joko maahanmuuttajia tai vaihto-oppilaita. Ja kun on vaihto-oppilaista kyse, lienee sanomattakin selvää, etteivät he keskity opiskeluun, vaan juhlivat. Eihän siinä mitään. Kyllä minä ymmärrän sen, että halutaan pitää hauskaa, mutta on eri asia, kun käytäväbileitä pidetään kolmena päivänä viikossa. Usein vielä tiistain vastaisena yönä, ja arvatkaapa vain, onko minulla yleensä tiistaisin aamutunnit. :\
Pesuhuoneen katto on pahassa kunnossa...
Asuntoni yhteiset tilat ovat järkyttävät. Kämppis lorottaa vessassa istuinrengas alhaalla, eikä koskaan pyyhi, jos jotain lirahtaa renkaalle. Pitää olla aina isommalla hädällä käydessä ensin pyyhkimässä istuinrengas ja sitten vuoraamassa se ennen kuin voi istua. Ja lattia on myös aina välillä virtsassa. Nice. Pesuhuoneen katto on täynnä tummia täpliä, aika varmasti hometta. Samaa tavaraa löytyy vessan ilmastointikanavan aukosta. Suihkussa käydessä on aina pakko pitää rantasandaaleja, sillä pesuhuoneen lattia on täynnä pinttynyttä likaa, jota ei saa irti millään. Itse asiassa yhteisissä tiloissa on pakko pitää sandaaleja jalassa, sillä kämppis ei nosta ylös edes tomaattia, jota tippuu lattialle hänen tehdessään ruokaa.
Kämppikseni on nigerialainen parikymppinen mies, joka jakaa aamuisin sanomalehtiä. Toisin sanoen hän nukkuu iltaisin ja herää joskus kahden aikaan yöllä. Herätyskello kuuluu vähän liiankin hyvin omaan huoneeseeni, etenkin kun kämppikseni tykkää pitää huoneensa ovea auki. Eikä siinä vielä mitään, sillä kämppikseni palaa kotiin joskus aamulla ennen hiljaisuuden päättymistä, laittaa radionsa päälle, ovensa auki ja menee suihkuun tai häärää keittiössä joskus puhuen kovaan ääneen. Että sellaista.
Yhteiset tilat haisevat aina ihan hirvittäviltä. Kämppikselläni on tapana laittaa ulko-oven viereiseen kaappiin hikiset Postin vaatteensa, joiden ansiosta olen siirtänyt omat takkini huoneeni vaatekaappiin. Hienhaju tarttui heti. Silloin kun hiki ei haise, kämppikseni on tehnyt jotain todella epämiellyttävän hajuista ruokaa, joka karkoittaa minut keittiöstä saman tien. Suihkuttelenkin välillä ilmanraikastinta keittiössä.
En tiedä, kuinka kestäisin enää tätä kaikkea, jos minulle ei olisi tiedossa yksiötä. Nyt jokaisen vian huomatessani ajattelen vain, että onneksi joudun kestämään tätä enää kuukauden. Tämä kaikki saa minut odottamaan maaliskuuta kärsimättömänä ja toiveikkaana. Ei se yksiö voi sentään näin paha olla? Eihän?
No varmasti olet tuon soluasumisen jälkeen tyytyväinen yksiöösi. Minä asustelen edelleen 18,3 neliön yksiössä, joten tuo 26 neliötä kuulostaa siihen verrattuna suorastaan taivaallisen ruhtinaalliselta. Eli tuskinpa tulet mitään ahtaan paikan kammoa potemaan, vaikka kyökki ja asuintilat ovatkin samassa huoneessa.
Ne on itse asiassa kokonaan mustat, mutta niistä näkyy läpi. Nyt on päällä toiset verhot, joten ei enää samaa ongelmaa. Kuvakin on jostain viime syksyltä.
Kyllähän se on niin että solussa asuminen kasvattaa. Hyvin tutun kuuloista tekstiä tuo on ja itsellänikin kokemusta vastaavanlaisesta kulttuurien kohtaamisesta. Intialaisen naapurin viimeinen temppu olikin sitten ruokailuvälineiden lainaaminen. Kyseiset ruokailuvälineet ovat tosin tällä hetkellä jo Intiassa.
On se kyllä ihmeellistä, miten huono Mirror's Edge voi olla. Hype oli taas kerran jotain sanoinkuvaamatonta ja metsäänhän siinä mentiin. Ei olisi pitänyt luottaa ruotsalaisiin. Tai EA:han.
Miksi muka Mirror's Edge on surkea? Ensinnäkin, tarinatila on täysi susi. Juoni on ennalta-arvattava ja mielenkiinnoton. Se vielä lässähtää loppua kohti todella pahasti: pelin lopetus on yksi tylsimmistä ja mielikuvituksettomimmista, mitä olen ikinä nähnyt, eikä pelin läpäistyä mielessäni ollut muuta kuin sanat "tässäkö tämä nyt sitten muka oli?" Juonen ei tarvitse tietenkään olla briljantti, jotta peli olisi hyvä, mutta Mirror's Edgessä oli hyvät lähtökohdat: Tulevaisuuden maailmassa ainoa tapa vaihtaa informaatiota on kattojen päällä juoksevat lainsuojattomat juoksijat. Pormestariehdokas murhataan ja erään juoksijan sisko lavastetaan syypääksi. Perushuttua, mutta toimivaa perushuttua. Toteutus sen sijaan ontuu ja pahasti. Mirror's Edge ei sisällä tarpeeksi monta hahmoa, jotta jouni olisi kiinnostava. Syyllinen tulee esiin lähes samantien ja erään "välipomon" henkilöllisyys on jopa 6-vuotiaan lapsen arvattavissa, jos ei aiemmin, viimeistään häntä vastaan tapellessa. Yllätyksille ei siis jätetä sijaa. Lisäksi joka ikinen yli kolmikymppinen mies on harmaapää, joten eri hahmojen tunnistettavuus on nollan luokkaa. "Mitä ihmettä kuollut pormestariehdokas tekee autotallissa elävänä?" Aivan.
Pope?
Juonen lisäksi tarinatila on täynnä tarpeettomia äkkikuolemia. Jos haluaa selvitä kuolematta, on lähes pakko ottaa ase käpäliin. Ja siinä onkin ongelma: Mirror's Edge ei ole räiskintäpeli. Jos DICE halusi kerran lisätä peliinsä mahdollisuuden räiskiä viholliset kumoon, olisi se voinut keskittyä aseiden käytön parantamiseen enemmän kuin viisi minuuttia. On ymmärrettävää, että Faith ei kanniskele ammuksia mukanaan, mutta kyllä aseissa voisi silti olla enemmän luoteja sisällä. Nykyinen määrä on monissa tapauksissa ihan liian vähän. Aseen tähtäys on myös sitä itseään. Peli on tietenkin mahdollista pelata käyttämättä aseita kertaakaan, mutta sitten juostaan eteenpäin toivoen, etteivät luodit tartu nahkaan. Tai sitten hakataan ja potkitaan viholliset yksi kerrallaan, joka vie t u h o t t o m a s t i aikaa. Suurimmat ärsytyksen kohteet on katoilla, joilta ainoa pakokeino on ylöspäin menevä putki, ovista tulee muutama poliisi esiin ja kintereillä on muutama kuolematon vihollinen: jos tapat poliisit, takaa-ajajat saavat kiinni, mutta jos et välitä poliiseista, ne ampuvat sinut kiipeässäsi ylemmälle katolle. Laimeaa.
Ramppi, katto, seinä, springboard, ramppi, katto, seinä, springboard, ramppi, katto, seinä, springboard... Vaihtelua löytyy... enemmän jopa Super Marioista.
Mirror's Edgessä on kyllä jotain hyvääkin: Time Trial. Valitettavasti siitäkään ei ole paljon iloa ilman nettiyhteyttä. LeaderBoardeja olisi ihan kiva seurailla, joten offline-pelit kyllästyttävät. Sekään ei tosin vedä vertoja pelin kaikkein suurimmalle mokalle: puulankuille. Siis mitä ihmettä tässäkin ollaan taas suunniteltu? Juoksen katolla eteenpäin kohti toisesta päästä kohotettua puulankkua, tulosuunnastani johtuen pienoisessa kulmassa lankkuun nähden. Juoksen kohti lankkua ja... ja... MITÄ HELVATAA? Faith ei juokse lankun päälle, vaan alkaa juoksemaan sen vieressä lankun suuntaisesti hieman sivulle päin! Siinä meni Time Trial -ennätys! Ihan oikeasti, jos pelitalo pystyy luomaan jotenkuten uskottavan näkymän silmien takaa, miksei se osaa luoda kymmenen senttiä korkeaa lautapätkää, jonka päälle voisi juosta kulmasta mistä tahansa? Tällaiset pikkuvirheet ympäri ämpäri kaupunkia, etenkin TT- ja Speedrun-kentissä ovat erittäin ärsyttäviä ja turhauttavia (etenkin kun Speedrun-kenttien lataus kestää yli minuutin...). Tekisi mieli myydä koko sontaläjä.
Mutta toisaalta, rakastan Mirror's Edgeä jostain kumman syystä. Kattojen päällä hyppiminen ja samalla aikaa tunne siitä, että on itse paikalla, on erittäin hauskaa. Kun kaikki onnistuu nappiin ja uusi ennätys Time Trialissa napsahtaa tilille, kaikki virheet unohtuvat. Hahmojen yksiulotteisuus, kehno juoni, Prince of Persian matkiminen (samojen esteiden liika toisto ja yhden idean peli), maanrajassa olevat lankut, joiden päälle ei voi juosta kuin yhdestä kulmasta... Oliko tässä pelissä jotain virheitäkin vai? Kumma peli. Rakastan ja inhoan samaan aikaan. Me likes.
Ja mä kun luulin, että meidän perheessä oli kommunikaatio-ongelmia. Sen siitä nyky-yhteiskunnassa saa, kun jättää pommin loppuun. Jengi lopettaa lukemisen samantien, kun ensimmäinen mielipide herää.
Uuh, jes. Mielenkiintoista: porukka ei selvästikään ymmärrä itse blogitekstistä mitään. Otsikko on tarkoituksella provosoiva ja kiistanalainen, sillä en pidä Mirror's Edgeä huonona pelinä. Se on enemmänkin "ihan jees peli", jonka pikkuviat ärsyttävät ja suuret tunteet lämmittävät. Rakastan Mirror's Edgeä, mutta samaan aikaan se tuottaa minulle suuria potutushetkiä. Tämän viha-rakkaussuhteen takia päätin tehdä pelistä blogipostauksen, jossa ensin lue... Lue lisää
Kuten jotkut jo saattavatkin tietää (hei kamoon, oon kuuluttanut asiasta jo vaikka kuinka monta kertaa!), muutin kesän lopussa pääkaupungistamme Helsingistä Vaasaan opiskelemaan. Kohta loppuu ensimmäinen puolikas ensimmäisestä vuodesta, joten on ehkä ihan hyväkin vuodattaa tuntemuksia. Tällä kertaa aiheena on kaupungin kaksikielisyys.
Vaasa lienee yksi Suomen tärkeimmistä kaksikielisistä kaupungeista, varmaan aika pitkälti sijaintinsa ja historiansa vuoksi. Vaasalaisista jopa 24,8% on ruotsinkielisiä, joten toista kotimaista kuulee puhuttavan aika paljonkin. Helsingissä vastaava luku on mitätön 6,5%. Luulisi tosin, että tässä kaupungissa kuulisi enemmän puhuttavan suomea kuin ruotsia, etenkin kun suomenkielisiä on peräti 70%, mutta ei. Välillä tuntuu siltä kuin minussa olisi jokin magneetti, joka vetää ruotsinkielisiä puoleeni, sillä yleensä kaupungilla kulkiessani kuulen puhuttavan pelkästään ruotsia. Tänäänkin terveysasemalla näkemistäni potilaista noin seitsemän kymmenestä "sairasti" ruotsin kieltä. Kuulin vain erään vanhan pariskunnan ja erään lapsen isän puhuvan suomea.
Joulu saapui kaksikieliseen Vaasaan pari viikkoa sitten.
Tämä kaupunki on niin täynnä ruotsinkielisiä, että K-Raudallekin on annettu ruotsinkielinen nimi: K-Järn. Oudointa tässä on se, että kyseinen ketju tunnetaan länsinaapurissammekin pelkästään K-Rautana. Miksi siis ruotsintaa yrityksen nimi, jos suomenkielinen nimi on käytössä myös kokonaan ruotsinkielisessä valtiossa? Ehkäpä syynä on Keskon halu välttää poliisia: eräs ruotsinkielinen vaasalainen oli nimittäin kerran soittanut poliisille, kun ei saanut kaupan kassalla palvelua ruotsiksi.
Korvaani särähtää yhä usean kuukauden jälkeenkin, kun kaupan kassalla työntekijä ilmoittaa summan molemmilla kielillä: "Kaksi euroa, två euro." Siinä menee jostain syystä yhä hämilleen. Kai minun pitäisi joskus ihan huvin vuoksi kokeilla puhua kassalla ruotsia, jotta näkisin myyjän reaktion sönkötykseeni. Tai sitten pitäisi tervehtiä myyjää jollain muulla sanalla kuin "Hei". Saisi ehkä palvelua heti suomeksi. Paitsi Clas Olssonilla, jonka kassalla ei puhuta kuin toista kotimaista. Olisikohan minun pitänyt soittaa poliisille viimeksi pattereita ostaessani, kun en saanut palvelua suomeksi?
Istuin tänään Hesburgerissa ja huomasin jälleen kerran jotain, mitä olen jo jonkin aikaa ihmetellyt: Hesburgerin ikkunoissa olevat mainosplakaatit ovat suomen lisäksi myös ruotsinnettu. Tätä ei ole näkynyt Helsingissäkään, missä suurin piirtein pelkästään kauppakeskus Forum ja Stockman julkaisevat mainoksiaan katujen varsilla molemmilla kielillä. McDonald's sentään pitäytyy pelkästään suomenkielisissä mainoskylteissä. Ei ne ulkomaalaiset halua Suomessa ruotsia puhua. Enkä kyllä minäkään, ellen tapaa turisteja.
"Erikoinen ruoka, erikoinen salaatti"
Tunnen muuten erään kajaanilaisen tytön, joka myös muutti Vaasaan tänä syksynä. Hän ei selvästikään ole ennen tavannut yhden yhtään suomenruotsalaista, sillä alkusyksyn sain kuulla sitä, kuinka hän haluaisi tutustua johonkin svenska talande bättre personiin. Nyt taas ei saa kuulla juuri muusta kuin siitä, kuinka hän tapasi kaksi ja vaihtoi puhelinnumeroita näiden kanssa. No, jokainen saa omat kicksinsä jostain.
Eikä se ole mikään toinen kotimainen. Pakkoruotsi on RKP:n lobbaamaa turhuutta ja puolueen pääagenda. Suomessa pitää saada suomeksi palvelua ja piste, on sitten missä päin tahansa.
Heh, no itseasiassa se on. Suomi on kaksikielinen maa. Jotta yhyy.
Vaan se nyt ei muuta sitä, että on hieman kummallista ettei liikkeessä puhuttu suomea ollenkaan. Muutenkin nämä palvelualojen kie... Lue lisää
Paitsi Clas Olssonilla, jonka kassalla ei puhuta kuin toista kotimaista. Olisikohan minun pitänyt soittaa poliisille viimeksi pattereita ostaessani, kun en saanut palvelua suomeksi?
Olisi pitänyt. Eikä se ole mikään toinen kotimainen. Pakkoruotsi on RKP:n lobbaamaa turhuutta ja puolueen pääagenda. Suomessa pitää saada suomeksi palvelua ja piste, on sitten missä päin tahansa.
Ja mä kun luulin, että meidän perheessä oli kommunikaatio-ongelmia. Sen siitä nyky-yhteiskunnassa saa, kun jättää pommin loppuun. Jengi lopettaa lukemisen samantien, kun ensimmäinen mielipide herää.
Aina tottunu saamaan kaiken palvelun på svenska.