Pelaajalauta

Uskonto - huumetta kansalle, elämän tarkoitus vai jotain siltä väliltä?
Pitäisikö evankelisluterilaisen kirkon asemaa Suomessa rajoittaa? Käytkö itse veisaamassa virsiä joka sunnuntaiaamu? Onko oikea ratkaisu sittenkin skientologia, mormonit vai rastafari?

Itsehän olen varsin maallinen evankelisluterilainen. Kirkossa tuli käytyä viimeksi noin vuosi sitten ystäväni häiden yhteydessä. Eipä tuonne hirveesti yleensä asiaa ole, kauneimmat joululaulut nyt vois joskus joulun alla käydä kuuntelemassa.
 Jengi tuntuu aika pitkälti nykyään eroavan kirkosta kahdesta syystä;
1. Kirkollisveron maksaminen vituttaa
2. Kristinusko tuntuu väkinäiseltä huuhaalta.

Kristinuskossa ja evankelisluterilaisuudessa mua viehättää arvomaailma; rakkauden kaksoiskäsky, lähimmäisenrakkaus ja anteeksianto ovat mielestäni kauniita asioita. Ateistit muistuttavat kristinuskon aiheuttamista julmuuksista - ristiretket, imperialismi, korruptio ja Euroopan valtapolitiikka ovat kieltämättä aika ikäviä asioita. Eikä sekään ole hirveän kivaa että katolinen kirkko piti paavia myöten toisessa maailmansodassa turpansa visusti kiinni kommunistien pelossa. Täytyy kuitenkin muistaa että kristinusko on ollut mukana myös hyvässä, esimerkiksi apartheidin kaatuminen Etelä-Afrikassa tai tiedon vaaliminen pimeällä keskiajalla. Uskonnonopetus koulussa on sitten vähän merkillisempi asia. Ensinnäkin, sitä on aika paljon, muistaakseni sekä yläasteella että lukiossakin kolme kokonaista kurssia. Eipä siinä mitään kun liikutaan yleisellä tasolla, opetellaan eri uskontoja ja jätetään tuputtaminen pois, mutta esimerkiksi mun isoveljelläni oli ala-asteella luokanopettajana sellainen vanhempi nainen joka jatkuvasti otti opetuksessa esiin jeesus- ja jumala-asiat. Se on mun mielestäni lasten aivopesua.

Raamattu
Mä olen joskus lukenut Raamatun kannesta kanteen - vanha testamentti on kyllä paikoittain helvetin tylsää sukuluetteloa ja psalmit voi skipata suosiolla, mutta kauhean synkkää kamaa sieltä löytyy. Uusi testamentti on huomattavasti lungimpaa kamaa ja jos kaipaa erikoisempia juttuja niin aina voi uppoutua eittämättä hapoissa kirjoitettuun Johanneksen ilmestykseen. Siistiä Raamatussa on se, kuinka paljon sen materiaali on vaikuttanut länsimaiseen ja eurooppalaiseen kulttuuriin. Myös raamattututkimus on ihan mielenkiintoista, oli kyse sitten apokryfikirjoista, Q-lähteestä tai jostain muusta. JA ONHAN SE IHAN KIVA LUKEA GENESIKSESTÄ MITEN MAAILMA ON SYNTYNYT.

Muut uskonnot
Mä ihailen tietyllä tasolla muslimeja, islamin tarkkojen säädösten noudattaminen vaatii melkoista tahdonvoimaa. Naisen asema, sharia-laki ja ympärileikkaus ovat sitten sellaisia asioita joita mä en yksinkertaisesti voi allekirjoittaa. Viimeisimpänä sitten tää puoluerekisteriin pyrkivä Suomen islamilainen puolue, huh huh.
Budhalaisuus, hindu ja muut idän uskonnot ovat seksikkäitä ja viehättävät eksotiikkaa tavoittelevia länsimaisia ihmisiä, mutta mä en itse oikein välitä reinkarnaatiosta, askeesista, kärsimyksestä ja lehmien palvomisesta.
Skientologien ja mormonien typerille uskomuksille on tottakai hauska naureskella, mutta uskooko joku muka oikeasti neitseelliseen hedelmöitymiseen, pyhän hengen aiheuttamaan kielillä puhumiseen, vetten päällä kävelemiseen tai viiden leivän ja kahden kalan monistumiseen? Ja niistä puheen ollen mä halveksun katolista kirkkoa ja paavimeininkiä. Se on sellasta juonittelua että oksat pois. Sitten kielletään ihmisiltä raskaudenehkäisy, abortista puhumattakaan. Fuck you, pope! Pyhimykset, ilmestykset, Torinon käärinliinat, pyhäinjäännökset, katolilaismystiikka = paskaa. Enkä edes halua aloittaa paasaamista teineistä joiden mieletä on siistiä leikkiä luonnonuskontoja ja wiccaa ja muuta bullshittiä.


Mikä on uskovaisstatuksesi? Koska kävit viimeksi kirkossa? Hämmennytkö juutalaisten hassuista hiuksista? Onko The Flying Spaghetti Monster (http://en.wikipedia.org/wiki/Flying_Spaghetti_Monster) ainoa oikea jumala? Ovatko fossiilit pelkkä osoitus Jumalan jumalallisesta huumorintajusta, pitäisikö Suomessakin ottaa kreationismi opetussuunnitelmaan?
Keskustelkaa, hyvät ihmiset.

Haluatko erota kirkosta? Tee se netissä.
http://www.eroakirkosta.fi/ (http://www.eroakirkosta.fi/)

Jess, Mel teki sen taas. Nämä painit on painittu jo moneen otteeseen, ja koska vain harva enää näinä päivinä näkee valon, en usko että kenenkään näkemys on muuttunut mihinkään(eli totta tosiaan joko uskonnot ovat hirveää paskaa, elämän tarkoitus taikka sellaista "en mä tiedä" -matskua), mutta so not. Sama painia.

Itsehän uskon. En niinkään Jumalaan sinä joulupukin serkkupoikana, jonka iso käsi varjostaa joka askeltamme, vaan...noh, johonkin ylempään. Tämä fiilis kumpuaa paljolti uskosta kuoleman jälkeiseen elämään. Kaiken loppuminen on minulle ajatuksena mahdoton, ja ei, ei siksi että tuntisin ansaitsevani elää ikuisesti taikka muuta vastaavaa, vaan paradoksaalisista syistä(u know, mistä tiedät että tietoisuutesi on juuri sammunut, kun ei enää ole tietoisuutta millä tiedostaa and so on). Bottom line, usko on uskoa, eikä sitä voi taikka pidäkään selittää. Tämäkin tekstikappale on hirveää tauhkaa ja todistaa sellaisenaan juuri tästä.

Kirkossa ei kyllä tule paljoakaan käytyä, enkä ole hirveän pähkinöinä näihin kuiviin eurooppalaisiin jumalanpalveluksiin. Jenkkilän mustien messuissa olisin tanssien ja riemuiten sen sijaan varsin kotonani. Vaikka eipä silti, silloin tällöin kirkossa käynti on ihan mukavan rauhoittava kokemus. Viimeksi harrastin tätä intin kotiutumisjumalanpalveluksen ehtoollisella. Sitä ennen, en tiedä, joku koulun joulukirkko varmaankin. Seuraava tilaisuus on kummityttöni ristiäiset ensi viikolla. Siinä suhteessa olen vähän vanhoillinen, että minusta kirkkohäät, -hautajaiset, ristiäiset ynnä muut kuuluvat ehdottomasti elämään.

Luterilaisuus on varsin kätevä kirkollinen suuntaus. Miksi? "Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Jeesuksen Kristuksen tähden." Eli sen mukaan teoilla ei paljoakaan ole merkitystä pelastuksen kannalta, vaan usko ratkaisee. Ripittäytymiset, jumalanpalvelukset ynnä muut taas ovat vain tapa keventää ihmisen oloa tällä maallisella tiellä. Vanha uskonnonopettajani(erittäin, sanotaanko, värikäs persoona) kuvaili asiaa tyynesti niin, että "näin ollen taivaassa voi vaikkapa moikkailla Hitlerin Aatua käsi ojossa, mikäli hän vain uskoi". Niin no. Toivottavasti ei sentään.

Katolisesta kirkosta ei sitten paljoa hyvää voi sanoakaan. Kaavoihinsa kangistunutta ja sisäsiittoista valtatoimintaa. Tosin on pudotettava propsit edelliselle Paavi Johannes Paavali II:lle - a.k.a. The People's Pope. Siinä oli lunki äijä. Nykyinen sith-lordi onkin sitten ikävä kyllä ei-niin-modernia lajia.

Nykyisin uskominen ei todellakaan ole muodissa, ja "uskovaisella" on varsin ikävä sointi. Eivätkä kiihkouskojien terrosikikkailut tietenkään auta asiaa. Ja eipä se kirkko minunkaan jokapäiväisessä elämässä näy oikeastaan mitenkään, ellei sitten ihmisten huomioon ottamista ja muita hyveitä lasketa, mutta niiden nyt pitäisi tulla terveellä järjelläkin. Silti on silloin tällöin ihan mukavaa pysähtyä ihmettelemään elämän pieniä ihmeitä, ja jättää pieni mahdollisuus sille ettei kaikki välttämättä ole täysin selitettävissä. Samoin on joskus lohdullista pyytää apua itsekseen taikka lausua äänetön kiitos ei oikein kenellekään. Kukin tablaa tyylillään.

Ei helvetti kun ärsyttää. Joka foorumilla pistetään linkkiä tuohon Eroa kirkosta-sivustoon. Eiköhän halukkaat löydä sen ihan itsekin. Ärsyttävää tälläinen tuputus.

Blassu, voimia sinulle! Linkkiähän on pakko klikata, eiks je?

Ei. Ärsyttää vaan moisen mainostaminen joka foorumilla. Tämmöinen "EROA KIRKOSTA, NYSSE ON HELPPOA! www.eroakirkosta.fi"-viestit ovat jopa naurettavampia kuin ristiretket.  Odotin kunnon keskustelua uskonnoista, enkä mitään www.eroakirkosta.fi-mainostelua.

Aah, okei. Koitan nyt kantaa korteni kekoon. Jos olisin 18 niin eroaisin kirkosta, mutta samapa tuo on kuulua alaikäisenä. Ateisti olen, ja muutenkin pidän koko kristinuskoa melko epämääräisenä. Kristinuskon opetus koulussa on aivan väärin, mutta eri uskontokuntiin tutustuminen on tietysti hyvä asia.

Sama. Ala-asteen Jeesus-höpinät olivat turhuutta ja muutenkin siellä uskonnon opetus oli hirveätä pakkosyöttämistä. Meillä jopa piti ennen ruokailua ruokarukous lausua yhteen ääneen ja ensimmäisillä luokilla oli musiikin tunneilla tapana laulaa aluksi pari virttä.

Yläasteella sitten otettiin muitakin kantoja esille kuin kristinusko. Muutenkin yläasteen uskonto oli mielekkäämpää, kun pääosin tutustuttiin eri uskonnollisiin kulttuureihin.

Eikö muka kirkosta voi erota alle 18-vuotiaana?  :???:

No siis voi, mutta pitäs jotain paperisotaa harrastaa. Ja samahan se on, kun ei alaikäisenä milläänlailla ''tue'' kirkkoa (ei maksa kirkollisveroa). Ja mystisesti uskonnonnumero nousikin heti yläasteella seiskasta ysiin... :lol:

EDIT: Typoja : <

Hohhoijjaa

Kun mä täytän 18, ostan viinaa, saan ajokortin ja eroan kirkosta.

Eikös se ole 15v. vanhempien suostumuksella, sitä ennen kuuluu siihen mihin vanhemmatkin...

Vittuilua? Vai olenko vain hitaalla tuulella. Rippikouluun en mennyt, jos helpottaa.

Eroa kirkosta -linkki on siinä vain sen takia, että pyrin kattavaan keskusteluun ja eroakirkosta.fi on saanut hyvin paljon huomiota myös mediassa. Mekanismi on tänä byrokratian luvattuna aikakautena poikkeuksellisen yksinkertainen. Kirkostahan eroaa jatkuvasti paljon väkeä, etenkin nuoria aikuisia.
En mä kuitenkaan aja tässä mitään omaa asiaani tai kehota ihmisiä eroamaan kirkosta. Tasapuolisuuden nimissä pistän tähän linkin maistraatin lomakkeisiin (http://www.maistraatti.fi/maistraatti/frame2.jsp?url=http%3A%2F%2Fwww.maistraatti.fi%2Fmaistraatti%2Flomakkeet.jsp%3Flang%3D1), josta pystyy kai tulostamaan ilmoituksen uskontokuntaan liittymisestä, mutta se ei taas näytäkään ihan yhtä iisiltä.

EDIT: 300 viestiä Pelaajalaudalle, eikö mulla oikeasti ole parempaa tekemistä?

Oma suhde uskontoon on hieman ristiriitainen ja muuttunut merkittävästi viime vuosien aikana. Olen kohtuullisen uskovaisesta perheestä lähtöisin, joskaan ei meillä mitään pyhän kirjan pakkotuputusta missään tapauksessa harrastettu. Tehtiin selväksi, että saimme valita minkälaisen suhtautumisen tahansa kunhan itse siihen olisimme tyytyväisiä.

Pienenä sitä osti aika helposti ajatuksen, että pilven päällä istuskelee parrakas ukko, joka vetelee naruista ja vaikuttaa radikaalilla tavalla ihmisten kohtaloihin. Hän näkee kaikkialle ja ottaa ihmisten toiveet huomioon.  Kuitenkin tämä miete alkoi jo teini-ikään mennessä vaikuttamaan äärimmäisen epäilyttävältä, koomisia mittasuhteitakin saavuttavalta. Kreationismi ja tieteellinen selitys maapallon synnylle tuntui siltä ainoalta oikealta totuudelta. Pinnan alle kuitenkin jäi kytemään "entä jos sittenkin" tunne. En ole siis sulkenut pois mahdollisuutta jostakin suuremmasta. Täydellinen ateisti en ole.

Merkillistä on se, että vaikka en puheita uskonnosta ja jumalasta suoralta kädeltä usko, niin minua kiinnostaa suuressa määrin kaikki paranormaali sekä etenkin kummitukset. Minua onkin muistutettu usein siitä, ettei kummituksiin voi uskoa ilman sitoumusta uskontoon. Ja onhan se tietyllä tavalla varmasti totta, sillä jos menehtyneiden ihmisten vaaltelemaan jääneitä henkiä on olemassa, silloin on mahdollista sekin absurdi ajatus, että kaiken takana todellakin on ihmisiä suurempi voima.

Ristiriitaista.

Rohkea topiikki, Melfice. On nimittäin aika tulenarka puheenaihe, mutta emmeköhän me Pelaajalautalaiset osaa keskustella sivistyneesti ilman turhaa liekittelyä. Minä erosin kirkosta 16-vuotiaana vanhempien luvalla. En jaksanut odottaa sitä kahta vuotta, sillä syvän järkeilyn (ja ehkä pienen teiniangstin ;)) jälkeen olin tehnyt vakaan päätöksen. Rippikoulun kävin aikoinaan lähinnä rahan ja kavereiden takia, nyt harmittaa, etten valinnut Prometheusta tai juurileiriä. Miksipä olisin, kun meidän kylässä ei sellaisista sanottu halaistua sanaakaan?

Miksi sitten päädyin valintaani? Asetin itselleni kysymyksen, mitä ev.lut. kirkko tarjoaa minulle. Ranskalaisin viivoin lueteltuna kohtia olisi tullut nolla. Teinivuosina mun naamalle lenti aika helvetinmoisia kylmiä rättejä. Huomasin kuitenkin, että mä pärjään ihan omalla mielenvahvuudella masentumatta. Joku olisi ehkä turvautunut rukoiluun ja jumalaan, mutta en halunnut oikaista, vaan selvitin asiat perusteellisesti itseni kanssa, kunnes olin vaikeiden asioiden kanssa sujut.

En kuitenkaan ole ateisti ristiretkellä uskovia vastaan. Olkaa uskovia, jos siitä mielenrauhaa saatte, minä saan mielenrauhani muualta. Niin kauan olen tyytyväinen, kun uskovaiset eivät ala minulle tuputtamaan "totuuksiaan". Ovella käyville Jehovan todistajille sanonkin yleensä, että jospa tehdään niin, että te ette tuputa uskontoanne minulle, niin minä en tuputa näkemyksiäni teille.

Jostain sitä on ihmisen kuitenkin imettävä itseensä ylimääräistä voimaa. Ehkä minulle on tullut eräänlaisena uskontojen korvikkeena omat juuret. Sukujuuret sekä juuret suomalaisena. Luonto, suku ja vanhat tavat sekä perinteet antavat minulle jonkinlaisia kiinnekohtia tähän "hulluun maailmaan". Vaikka tosissani en usko jumaliin, voisi minua jossain määrin sanoa suomalaiseksi pakanaksi, mutta mieluummin ehkä nimitän itseäni vain kansallisromantikoksi. Metsässä kulkiessani saatan esimerkiksi ajatella Tapiota, ukkosen iskiessä Ukkoa, kalaonnea pyydän Ahtilta jne. Vaikkei näihin uskoisikaan, niin jo se ajatus, että ehkä minun esi-isäni tekivät näin jo tuhat vuotta sitten, tuo positiivisia tuntemuksia.

Jep, siinä mun uskonnollinen tausta, eli jokainen saakoon kiksit sieltä mistä haluaa ja antaa kaikkien kukkien kukkia ymsp.

En tiedä onko maailmassa jotakin "ylempää voimaa" tai varsinkaan tietoista sellaista, mutta jotenkin tuntuu ylimieliseltä ajatella että äärettömyydessä ei jotain oman käsitykseni ylittää olisi. En siis tiedä onko olemassa "yliolentoa/yliolentoja", mutta jos on, niin on se nyt hemmetti jos häntä meidän matosten syömiset, naimiset ja muut tekemiset kiinnostavat.

Mielestäni kaikkien uskontojen suurin paradoksi on siinä, että jumaluudet nähdään niin inhimillisinä - mutta mitä muuta voisimme ihmisinä kuvailla? Ajatus "isästä" joka meitä vahtii ja holhoaa on lohdullinen joskin hieman passivoiva ja masentava. Toisia toisaalta masentaa ajatus siitä, että oma elämä ei olisikaan osa suurta suunnitelmaa ja kosmisesti merkittävä vaan pelkästään vesimolekyyli meressä tai vain sitä miksi sen kukin itse tekee. Sitä jumalan inhimillisyyttä on kaikkivoipan inhimillistäminen näkemyksessä siitä, että rukous on pyyntö. Jumala tietää kaiken ja tekee kaiken kuten parasta on, mutta jos pyydät jotain niin jumala saattaakin tehdä toisin? (No näitä logiikkavirheitä on turha puida jos jumaluus kerran on käsittämätöntä, mutta näihin tullaan juuri koska jumalille annetaan niin inhimillisiä piirteitä.) Rukous keskittymisenä ja mietiskelynä on sitten erikseen.

En minä tiedä mikä on elämän tarkoitus ja onko sillä tarkoituksella paimenta, mutta pyrin elämään sellaista elämää että kuolinvuoteellani ei kaduttaisi jos ja kun jatkoa ei seuraa. Olen joskus miettinyt evoluutiota ja kaikkea maailman kehitystä siinä mielessä, että jos luonnolla on taipumus edetä tiettyyn suuntaan tiettyjen periaatteiden mukaisesti, niin onko sitten olemassa "maali", se mihin se pyrkii? En tiedä, mutta tässä hetkessä, osana tätä valtavaa ja käsittämätöntä jatkumoa on ihan kiva olla. :)

Jos me olemme eläimiä muiden joukossa, niin ehkäpä joku kehittyneempi elämänmuoto jossain tuolla linnunradan tuolla puolen on "Jumala". Emme voisi meitä selvästi älykkäämään olion aivoituksia sen enempää tajuta kuin marsut ydinfysiikkaa. Ja jos jumala olisi "perinteisessä mielessä" olemassa niin hänhän olisi "ihmisen kuva", eli juuri sellainen valkoiseen kaapuun pukeutunut parrakas joulupukki. Hevonpaskaa siis, mutta elekää silti rienatko hauskoja jumalia. Ne ovat monien ihmisten elämän keskipiste ja PALJON huonomminkin voisi elämänsä läpi vedellä.

En usko mihinkään yliluonnolliseen. Tosin kaikki mitä emme voi laskea, nähdä ja kokea on meille yliluonnollista. Avainsana onkin siis usko, sillä tiedän kyllä, että joissain mustissa aukoissa kaikki luonnonlait vääntyvät ja synnyttävät Cthulhuja ja muita önkiäisiä, mutta näenkö sellaisia ikinä? No enpä. Eli henkilökohtaisesti en vaivaa päätäni sellaisilla asioilla. Ne ovat mielestäni ajanhukkaa, ellei niistä jotain jää käteen. Ja skeptisen luonteeni ansiosta niistä ei jää. Tosin kuka tietää milloin joku henkilökohtainen ihme sattuu vastaan ja kääntää pääni.


Mielikuvitus on elämän ehto ja minulla se laukkaa jatkuvasti. Tällä hetkellä sinne ei vain ole mahtunut ylempää auktoriteettia, jota tottelisin.



Ja ethän sä edes pelaa :o (no kai se todistaa, että laudalla norkoilee Suomen netti-eliitti)

Mielenkiintoista lukea muiden asenteista.

Minä olen utopian ja yliluonnollisten asioiden perään viimeiseen asti. Ja uskon Jumalaankin. Sitä en osaa sanoa kuinka "taivaan isä" vaikuttaa nykymaailmaan, ja kuinka pihalla tai jäljillä mikäkin uskonto on. Kristinusko on minulle oikeastaan ihan "sopiva". Johtuu varmasti osaltaan kasvatuksestakin. Iltarukouksia oli, päiväkodissa ruokarukous jne. En kyllä koe että minkäänlaista uskonnontuputtamista olisi tapahtunut, vaikka silloin tällöin "taivaan isästä" puhuttiinkin.

Nykyään olen hiukan skeptinen, vaikkakin voin sanoa että uskon. Raamattukin on niin hämärä kirja pidemmälti tarkoituksiltaan ja tulkinnoiltaan että suoraan ei uskalla kaikkea siinä olevaa uskoa. Ja sekin on kaiken lisäksi ihmisen kirjoittama vaikka sitä kuinka hienoksi nostetaan. Suunnitelmissa on ollut monta kertaa raamattu lukea, mutta se on aina jäänyt. Kaikesta huolimatta uskon kuitenkin jumalaan. En osaa oikein sanoa minkälainen jumala olisi, mutta ajattelen hänet usein yhtenä henkilönä. Tarkemmin kun ajattelee sitä se tuntuu hiukan oudolta, mutta sehän taas ei sano periaatteessa mitään. Moni asia kun on ihmiselle outoa.

Kuten tuossa alussa sanoin niin yleisesti olen yliluonnollisten jne. asioiden "hyväksyjä". Perustan käsitykseni ihan siihen että ihminen on päässyt etenemään vasta kuuhun asti ja olemme tallustaneet suhteellisen vähän aikaa tällä planeetalla. Ja kun reilu 500 vuotta sitten olimme vielä niin varmoja että maa oli litteä ja onko noin 300 vuotta niin olimme varmoja että Maa on linnunratamme keskipiste, niin tämä ei anna mitenkään mahtavaa kuvaa älykkyydestämme tai käsityskyvystämme. Uskon että maailmassa on vielä vaikka mitä mitä me ihmiset emme vain tajua kunnolla. Ja voi kuinka utelias olenkaan tietämään ne kaikki. Harmittaa joskus kun olen niin laiska että en ole jaksanut enkä jaksa nytkään aloittaa tämän maailman suurempaa tutkimista. Yhden arvoituksen ratkeamisesta olen kuitenkin varma. Kuoleman. Kuoleman hetkellä tilanne on varmasti eri, mutta ajattelen usein että kuolema on enemmän mielenkiintoista kuin pelottavaa. Minä kun olen aivan varma että meidän reissu ei pääty kuolemaan, ja että kaikilta löytyy sielu.

Nyt kun vauhtiin päästiin...

Minua on aina kiehtonut sellainen juttu, että jos jonkun ihmisen pistäisi laatikkoon ja se kasvaisi ja kuolisi siellä laatikossa, niin löytäisikö tämä ihminen koskaan Jeesusta ja kumppaneita. Jokainen ihminen luonnostaan uskoo jossain vaiheessa elämässään johonkin ja laatikkoihmisen tapauksessa se varmasti liittyisi esimerkiksi tiedemiesten muminaan, pyhään ruokaluukkuun ja ihmeelliseen aina tarkkailevaan silmään (linssiin). Kun jumaliakin on tuhansia niin miten kukaan voi pokerilla selittää jollekin toiselle ihmiselle, että juuri sinun on uskottava juuri minun jumalaani koska se on ainoa oikea ja vieläpä paras ja oikeudenmukaisin tapaus.

Eikö jo tällainen mentaliteetti, että ihmisen pitää viedä usko muille ihmisille, ole täysin järjetön. Jossain viidakon keskellä tuhansia sukupolvia eläneet aboriginaalit ovat siis kuolleet turhaan sen tuhat sukupolvea ja joutuneet helvettiin, koska kukaan ei ollut tähän päivään asti kertonut heille Jeesuksen seikkailuista? Eikö tällainen logiikka ja maailmankatsomus ole täysin järjetön ja sairas.

Jostain filosofian kirjasta kävi ilmi yllättäen, että moni suuri filosofi oli uskonut jumalaan. Itseasiassa yksi heistä oli tokaissut joskus, että on "edullisempaa" uskoa jumalaan, kuin olla uskomatta. Miettikää nyt, et häviä mitään jos uskot jumalaan. Jos et, saatat viettää iäisyyden helvetissä.


Jumaluuden paradoxit ovat myös loistavia. Miten voi todistaa, että Jumala on olemassa? Jos jumala on täydellinen, hän on olemassa, koska jos hän ei olisi olemassa hän ei olisi täydellinen. Sangen loogista.

Toinen teoria liittyy syy-seuraus systeemiin, eli kaikki mitä ikinä universumissa on tapahtunut voidaan aina jäljittää taaksepäin johonkin syyhyn. Niskasi on tänään kipeä, koska datasit koko eilisillan kotona koneella jne. Mennään jokunen vuosi taaksepäin niin se ensimmäinen syy joka laittoi kaiken liikkelle on jumala. Tämä teoria alkaa jo lähennellä jotain josta voisin jopa innostua. Erittäin abstraktiahan se kuitenkin on.



Elikkäs sinä joka uskot, mietitkö koskaan mistä se usko on päähäsi tullut? Hyväksytkö sen, että se on ympäristösi syytä, lahko johon kuulut määrittyi syntymäpaikkasi perusteella. Miksi juuri jumalasi olisi se ainoa oikea? Vai uskotko tiedostaen, että itse usko on elämäntapa, joka helpottaa arkea ja tavallaan poistaa sen ultimaattisen kuolemanpelon. Minua kiinnostaa!

Tänään FST5:lla klo 21.50 Jesus Camp, vähän erilainen kesäleiri. Pelottava, huvittava, järkyttävä, puhututtava ja absurdi dokumentti amerikkalaisten herätyskristillisten Jeesusleiristä pienille lapsille. Kannattaa katsoa.

Jos intin kenttähartauksia ei lasketa niin edellisen kerran olen käynyt kirkossa tai seurakunnassa muistaakseni 9-10 vuotta sitten. Seuraava visiitti tuleekin ensi kesänä kaverin häissä. Kerta kymmeneenvuoteen taitaa olla ihan sopiva tahti meikäläiselle.

Mitä koulun uskonnonopetukseen tulee niin meille ei peruskoulun aikana muistaakseni mainittu sanallakaan muusta kuin kristinuskosta. Näin siis uskonnontunneilla, historiassa taidettiin ensi kerran törmätä juutalaisuuteen ja ehkä jossain maantiedossa kerrottiin että Aasiassa diggaillaan budhasta. Sillä ei varmasti ollut mitään osuutta käsiteltyihin asioihin että uskonnonmaikan mies sattui olemaan paikallisen ev.lut. seurakunnan pastori.

Joskus yläasteella meidän piti kirjoittaa käsikirjoituksia joulunäytelmään, joista paras toteutettaisiin joulujuhlassa. Suurin osa oli tietysti perinteisia joulupukkitarinoita, mutta itse lähestyin aihetta uskonnon kantilta. Käsis keskittyi Jeesuksen syntymään, mutta perinteisen tilannekomedian keinoin (Frendit oli silloin kova juttu) ja minun versiossa "Jeesuksen" syntymää olisivat olleet todistamassa muutamat muut historian merkkihenkilöt kuten joulupukki ja Väinämöinen. Tuskin se käsis mitään kovin nerokasta komediaa oli, mitä nyt joku 14-15 vuotias osaa kirjoittaa. Uskonnonopettaja "innostui" kuitenkin aiheesta sen verran, että päätti antaa yhdessä rehtorin kanssa minulle puhuttelun, kotiinikin taidettiin soittaa. Ei tehty minun kässäristä näytelmää.

"I would never want to be a member of a group whose symbol was a guy nailed to two pieces of wood."
-George Carlin-

Tämä on minusta jokaisessa uskonnossa ymmärretty väärin. Uskomista pidetään velvollisuutena tai jonain joka on tehtävissä kuin painamalla on/off nappia. Ei se mene ihan niin. Minä en usko että he jotka eivät usko, tai jotka uskovat "väärää" uskontoa joutuvat helvettiin. Jumalaan uskominen tai palvominen ei ole minusta edellytys, että pääsee "paratiisiin" tai "taivaaseen" tai miksi sitä haluaakaan kutsua. Tämä tosin poikkeaa ainakin muiden uskotojen kirjaimellisesta tulkinnasta (yhtä lukuunottamatta). Jopa kristinuskosta.

Minä olen uskontoni kannalla koska siinä on minusta "jumalaisin" jumala. Eli anteeksi antava jne. Tosin, kristinuskosta kristinuskon tekee Jeesus. Ja vaikka mies on historiallisestikkin ollut olemassa, en voi olla epäilemättä raamatun kirjaimellista tulkintaa "jumalan pojasta". Mutta eivät lupaukset seitsemästä neitsyestäkään minusta ole mitenkään jumalaisia lupauksia.
Buddhalaisuus on itseasiassa toinen jota voisin harkita tai jonka arvoja arvostan, koska Buddhalaisuus ei vaadi periaatteessa uskoa ollenkaan. Sen keskeinen opetus on tehdä hyvää, välttää pahaa ja puhdistaa mielensä.

Uskonnothan perustuvat usein siihen että rakastetaan lähimmäistä ja kohdellaan lähimmäistä kuin itseään. Ja minusta tämän pitäisi olla uskonnon perusta. Totta kai siihen liittyy myös palvominen jne. mutta minä en pidä jumalaa huomion kipeänä ja itserakkaana "olentona" joka heittää salamoita jos ei palvo tarpeeksi. Nehän ovat ihmismäisiä ominaisuuksia. Itsekkyys ja kostonhimo.
Ja joku tuola taisi sanoa että rukoileminen on pyytämistä, niin se pidä täysin paikkansa. Se on myös kiittämistä, ihan yhtä paljon. Erityisesti kristinuskossa.

Joten minä en usko että joutuisimme nielemään savunkatkua jos emme usko tai palvo jumalaa. Portti "paratiisiin" on se että sinua rakastetaan ja sinä rakastat. Kuulostaa kliseiseltä jne. mutta näin se minusta on.

Ja zoukalle voisi esittää kysymyksen että mikä ajaa mielen siihen että jumalaa ei ole? Mikä tuo sen ajatuksen että olemme yksin pimeässä suhteellisen pienellä pallolla? Minusta kun on oikeasti suhteellisen helppo uskoa asioihin jota ihminen ei ymmärrä tai mitä ihminen ei tiedä.

Kaipa se on tiede ja sen tuoma tieto, joka lähentää joka hetki meitä muihin "pallon" elukoihin. Tai se, että en ole henkilökohtaisesti koskaan tuntenut mitään yliluonnollista. Saattaa ehkä johtua siitä, että olen syntynyt suhteellisen ateistiseen perheeseen. Tai se, että luen mielelläni filosofiaa tai se, että suurin osa kavereistani on ateisteja ja olemme uskonnosta puhuneet monen monta kertaa (maailmanparannus ftw!) ja päätyneet yleensä tiettyihin johtopäätöksiin.

Minut on myös aina kasvatettu kyseenalaistamaan kaikki mitä vastaan tulee. Eli eipä tullut skidinä oikein diippejä vastauksia kun uskonnonopettajalta, papilta jne kysyi, että no "miksi".

Ja Lassissa ja Leevissä oli sellainen strippi, että Lassi kysyi pyhäkoulussa, että pääseekö kyborgi, jolla on ihmisen aivot taivaaseen? Ei kuulemma pääse, mikä minusta oli tyhmää.


Informaatiotulva hukuttaa nykyään uskonnon aika tehokkaasti. Tosin ei se pääse tiettyihin ihmisryhmiin koskaan vaikuttamaan.

:???:

http://www.eroakirkosta.fi (http://www.eroakirkosta.fi/)  :???:

Voitko vähän tarkentaa tätä. Miten voi ensinnäkin uskoa johonkin mitä ei ymmärrä tai ole tiedossa? Vai tarkoitatko vain sitä että jumala on helppo laittaa kaiken selittämättömän syyksi?

Miksi kaikelle pitää olla selitys? Miksei ihminen kestä tilannetta että kaikkia asioita ei voi selittää? Lätkästään luomisteoriaa sun muuta päälle niin on kiva ja turvallinen olo.

Eniten ehkä nyppii ihmiset jotka mollaavat tiedettä juuri näiden periaatteiden takia. Tiede ei ole kaikkitietävä, jne. No ei sen saakeli ole tarkoituskaan olla. Se ettei tieteen avulla voida selittää jotakin tiettyä ilmiötä, ei tarkoita sitä että aina näin olisi.


Melficeltä rohkea pelinavaus.

Sain päähäni zoukan tekstistä että hän ei usko jos ei näe. Eli hänen uskonnon hylkääminen johtuu vain siitä koska se kuulostaa niin tyhmältä. Minä en sen sijaan kaipaa tieteellistä faktaa että voin uskoa jumalaan. Tästähän uskonnossa on juuri kyse. Uskosta.
Minulta siis hiukan huonoa artikulointia, tuo aikaisempi. Se on minun paheeni. Yhdyssanavirheiden lisäksi.

Totta kai voi sanoa että "uskot kun muut uskoo", "uskot sitä mitä on opetettu" jne. Ja onhan se osaltaan tottakin, mutta minusta on suhteellisen luonnollista ottaa ympäristöstää vaikutteita ja tehdä uskomuksensa ja arvonsa sen perusteella. En voi sanoa että olisi syvällisesti tutkinut uskontoja ja miettinyt että onko niissä mitään "järkeä", mutta en usko että kovin moni ateistikaan on.

Ja tuolla uskomuksillani haen sitä takaa että nyky-yhteiskunnasta löytyy helposti asioita joista oltaisiin heitetty roviolle noitana 1000 vuotta sitten. Keitä heittäisimmekään mielisairaalaan nykyään seuraavan vuosituhannen ihmisistä...

Rauni-Leena Luukanen (http://en.wikipedia.org/wiki/Rauni-Leena_Luukanen-Kilde)  ;)

(Rauni-Leena Luukkanen-Kilde on tietysti omalla tavallaan hauska tapaus. Onko kukaan nähnyt sitä videopätkää jossa hän alkaa eräässä paneelikeskustelussa tentata Linus Torvaldsia näistä mikroimplantti- ja mindcontrol-asioista? Mun mielestä kyse on lopulta kuitenkin enemmän tragediasta; vakava onnettomuus saa vakavan tieteentekijän aivotoiminnan niin pahasti sekaisin että pienet harmaat miehet alkavat tuntua todellisilta.)

Tämähän on tietty täysi fakta. Ja samalla hauska automaatio sinänsä, että jos pelkää helvettiin joutumista, uskoo jo valmiiksi Jumalaan. Vaikkei sitä tietäisikään.

Ihan alkuun kyssäri, että miksi Jumalani pitäisi olla se ainoa ja oikea? Kun kerran maailmassa jo nyt on useita polyteistisiä uskontoja, ei siitä ihan hirveän pitkä matka ole ajatukseen siitä, että ehkä ne kaikki ovat yhtä valideja. Ehkä tuolla jossain on pirunmoinen ja värikäs kerho jengiä, joilla vain sattuu olemaan omat kannattajansa omilla alueillaan. Ehkä.

Mutta siis tästä mun uskosta, niin tietty se on ympäristön muovaamaa. Mutta niinhän ovat kaikki kulttuuriset jutut. Toisille jossain metsän uumenissa on täysin ookoo popsia oma naapurinsa. En lähtisi siihen, mutta ympäristö määrää kullekin tietyt normit. And besides, ja tämä pointti putoaa sitten tavallaan tuohon sun elämäntapaehdotukseen, en mä usko Jumalaan niin konkreettisesti kuten vaikkapa katoliset pääosin. Mä uskon siihen, ettei kaikki lopu kuolemaan, ja se tavallaan automaagisesti tarkoittaa sitä, että on olemassa jonkunlainen "jumala". Mikä se sitten on, ja mitä se miettii, en tiedä. Samaten en tiedä mitään sen mahdollisen kuolemanjälkeisen elämän luonteesta, mutta onneksi mun ei tarvitsekaan. Elän tätä elämää for now, ja kaikki tämähän tulee selviämään sitten joskus, kun aika koittaa.

Siinäpä näiden juttujen nerokkuus: miten sellaiselle voi tehdä muuta kuin uskoa? Uskot sitten siihen, tai uskot ettei sellaista ole. Jälkimmäinenkin on nimittäin uskoa silloin, kun ei voida tietää. Ja Jumalasta kukaan ei voi todella tietää.

No kun se sanoo niin. Mutta jos ei kirjallisesti ota raamattua ja käskyjä niin eikai se sitten haittaa mitään. Mutta samalla se tarkoittaa, että hylkää muutkin kirjaimelliset asiat isosta kirjasta kuten pääsyn taivaaseen. Tosin sekin toimii toisin päin :???:

Hehheh, well played, mutta ei isoa kirjaa moni muukaan ota täysin kirjaimellisesti. Tästähän on näkemyseroja, mutta ainakin meillä päin vallitseva käsitys tuntuu olevan, että se on vain kokoelma hyviä moraali- ja elämänohjeita sekä tarinoita. Raamattu on kuitenkin niin vanhaa perua, ettei kaikkia sen "käskyjä" voi millään soveltaa tähän päivään. Luonnollisesti - jälleen kerran - katolinen kirkko on eri mieltä...

Kyllä voin sanoa uskovani Jumalaan, ja että uskominen on itselleni tärkeää. Olen kreikkalaiskatolinen, ja ylpeä siitä että kuulun siihen kristittyyn kirkkoon joka on lähimpänä alkukirkkoa, enkä Lutherin tai jonkun muun muokkaamaan uskontokuntaan. Minulle Jumala on kaikkialla, ei mikään valkopartainen iskä pilven päällä. Jumala on kaikkivoipa ja läsnä kaikkialla. Joillekin se on Allah, toisille jotain muuta. Hyvin simppeliä minulle. Olen kuitenkin erittäin n00bi tässä asiassa, kirkossa en kovin usein käy vaikka pitäisi ja tahtoisinkin toisaalta, ja en ole läheskään niin syvällisesti perillä ortodoksisuuden uskonfilosofiasta kuin haluaisin. Uskonto on minulle aika arkista, mutta siihen liittyy paljon mystiikkaa, se aivan oma maailmansa johon tahtoisin tutustua. En ikinä voisi kuvitella eläväni minkään muun kirkon oppien mukaan, enkä eroavani kirkosta. Haluaisin omat tulevat lapseni kastettavan myös kreikkalaiskatolisiksi, jos on pienikin mahdollisuus siihen että se antaisi heille yhtä paljon kuin minulle. Ellei anna, he voivat tehdä puolestani niin kuin parhaaksi näkevät sen suhteen pysyvätkö kirkossa, kunhan perusteet on jotain muutakin kuin kirkollisvero.

En tiedä miksi uskon. Se vain tuntuu oikealta ja hyvältä ja koen sen ohjaavan minua ns. hyville teille ja antavan sisäistä rauhaa.

Minusta uskonnon pitäisi olla jokaisen päänsisäinen asia, pahinta mitä tiedän on tiukkapipoiset himouskovaiset tai käännyttäjät. Ja ihan samalla tavalla tietysti tiukkapipoiset uskonnon dissaajat.

Itse kuulen vasta ensimmäistä kertaa kreikkalaiskatolisuudesta, mutta olen aina ollut siinä uskossa että Jean Calvinin kalvinistit olisivat kaikkein lähimpänä kristillistä alkukirkkoa, ainakin noin niinku pelkistettyjen kirkkojen ja jumalanpalvelusten osalta. Herää tietysti kysymys siitä miten lähellä mikään nykymuoto voi olla 2000 vuotta vanhaa uskontoa...

Täytyy kyllä poikkeuksellisesti myöntää että tämän alan asiantuntija mä en ole.

Tästä tulee mieleen, että usko on sinulle henkilökohtaisesti tärkeä asia ja aina läsnä arjessasi. Kuitenkaan uskontokuntasi perusteet eivät näytä kiinnostavan ja tuskin elämässäsi noudatat katolilaisuuden kaikkia periaatteita? "Usko" siis sinänsä on lähinnä mielentila, joka auttaa jaksamaan ja niin edelleen...

Miksi siis juuri katolilaisuus ja sen "autenttisuus" on sinulle tärkeää, jos et kuitenkaan niin tiukasti ole siinä kiinni? Kuulostat minusta enemmänkin sellaiselta tavikselta, joka käy kirkossa kaverin häissä ja Jouluna.


Tämä oli kaikki sitten luonnollisesti pelkkä spekulaatiota.

Totta, usko on henkilökohtaisesti tärkeä asia ja läsnä arjessa. Mutta myös uskontokuntani perusteet kiinnostavat, huomattavasti enemmän kuin tavisortodoksia, joka ei yläasteen uskontotuntien ja kriparin jälkeen enää sen syvällisemmin uskonnonfilosofiaan perehdy. Vähättelen omaa tietämystäni siitä syystä, että koen sen olevan liian vähäistä suhteutettuna siihen miten tärkeäksi uskomisen koen. Ja suhteutettuna siihen miten paljon haluaisin asioista tietää. Käyn kyllä kirkossa myös huomattavasti tavista enemmän, enkä pelkissä häissä tai hautajaisissa. Osallistun litrugiaan ja ehtoolliseen, mutta edelleen koen että enemmänkin voisin tehdä. Voisin osallistua esim. katumuksen sakramenttiin, koettaa harjoittaa uskoani "puihtaammin" ja "oikeaopillisemmin" kuin nyt.

Vähättelyni on siis suhteellista, osallistun kirkon elämään huomattavasit taviksia enemmän ja olen perillä ortodoksisuudesta varmasti enemmän kuin suurin osa ihmisisitä, mutta koen että henkilökohtaisesti voisin olla paljon puritaanisempikin, jotta kokisin tekeväni oikeutta uskolleni. Niin sanotusti.

Se , että uskonto on minulle arkista tarkoittaa sitä, että se minulle läsnä koko ajan. Luonnollinen osa arkeani ja ajatuksiani. Silti koen että voisin tehdä enemmän ja olla parempi. En oikein tiedä tuosta, auttaako usko niinkään jaksamaan, ainakin se antaa jonkinlaista elämäniloa ja eettisiä suuntaviivoja joita en edes tietoisesti huomaa noudattavani. Se antaa jonkinlaista iloa elämään.

Ehkä korostin uskoni arkisuutta ja vähättelin osallistumistani siihen siitä syystä, että en halunnut automaattisesti alleviivata itseäni hihhuliksi, joita myös näkee aika paljon. Uskon suhteen minusta terveintä on, että pitää jalat maassa eikä korosta liikaa omaa mahtavuuttaan tai ala viilaamaan pilkkua ja opettamaan muita "oikeille teille". On aika ikävää joutua jonkin varmasti hyvää tarkoittavan vanhuksen, jonka käsitys perustuu lähinnä tiukasti juurtuneisiin tapoihin eikä niinkään oppien noudattamiseen ja pohtimiseen, "ohjaamaksi" kirkossa.

Kuulet ensimmäistä kertaa kreikkalaiskatolilaisuudesta, mutta lienet kuullut ortodoksisuudesta? Hommahan meni niin, että alun perin oli vain yksi Kirkko, joka noudatti samaa oppia. Idän ja Lännen kirkon erotessa erimielisyyksien takia (mm Pyhän Hengen alkuperän suhteen), Itäinen kirkko jäi noudattamaan alkuperäistä doktriinia kun taas Läntinen jakautui käsittääkseni roomalaiskatolilaisiin ja myöhemmin näihin protestanttisuuntiin ja luterilaisuuteen jotka loivat oman uskontunnustuksensa joka eroaa ortodoksisesta. Kalvinisteista en paljoa tiedä, muuta kuin että ovat protestantteja, joten eivät mitenkään voi olla lähellä Itäistä kirkkoa, ainakaan noudattamansa opin suhteen.

Nämä on kyl sellasia asioita joiden kanssa keskustellessa saa olla varovainen. En oikeasti tiedä läntisistä kirkoista paljon mitään, joten mun on paha mennä sanomaan miten siellä asioihin suhtaudutaan. Mun käsityksen mukaan kuitenkin esimerkiksi perisynnin ja ihmisen  jatkuvan syntisyyden käsite on pitkälti läntisen kirkon keksintöä. Ortodoksisuudessa korostetaan enemmänkin elämäniloa ja syntien anteeksisaamista. Senkin takia komppaan ortodoksisuutta, en ole ikinä tajunnut miksi esimerkiksi luterilaisuus tuntuu lähinnä siltä, että Jumalalta pitää pyydellä anteeksi syntistä olemassaoloaan. Tääkin nyt vain mututuntumaa tosin, en tiedä miten siellä oikeasti asiaan suhtaudutaan mutta tämä kuva mulle on jäänyt.