Pelaajalauta

Yleinen => Vapaa sana => Aiheen aloitti: finngamer - 16.05.2008 14:43

Otsikko: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 16.05.2008 14:43
Kuudettatoista pukkaa!

Seuraava miitti tapahtuu kesäkuussa, tarkemmin sanottuna lauantaina 14.6. Kuukausi siis aikaa, mutta hyvä tämä on ajoissa ilmoille laittaa että pystytte, rakkaat kanssapelaajat, pitämään päivän vapaana. Ja niille jotka eivät sitä tiedä, paikkahan on Espoon Keskus, kämppäni noin kilsan päässä juna-asemasta. Ja bussilla Kampista pääsee melkein viereen.

Tarkoitus siis olisi taas pelata koko päivä läpeensä, aloitetaan vaikka klo 12 ja lopetetaan kun joltain pääsee itku. Eli joskus myöhään yöllä. Yöksi saa jäädä jos koti on liian kaukana ja sukulaisten luo ei kehtaa kömpiä.

Tämänkertainen teema sikisi viime miitin tiukoista Virtua Striker 3-väännöistä joita Snake ja Ephram hieroivat. Eli pelataan turnauksia. Vedetään turnauskaavio paperille ja katsotaan kuka on kingi. Naomille on tullut vaikka mitä uusia pelejä, on Virtua Fighteria ja Beach Spikersia, vaikka mitä. Ja konsoleille saa ehdottaa mitä vaan peliä myös. Katsokaa sigustani pelilistaa, jos ei omasta hyllystä tule inspiraatiota.

Katsotaan miten paljon hyviä turnee-pelejä porukalla on mielessään, että pitäisikö vaikka pelata kahta turnausta samaan aikaan. Toinen telkkarilla ja toinen pyörii Naomin ympärillä. Ja sitten huudellaan ympäri kämppää, että missä helvetissä kukin luuraa, kun oma pelivuoro on nyt. :P Tai jos ei haluta turnauksista liikaa stressata, niin pelataan vaan muutama. Katsotaan nyt. Ja palkintoja saa tuoda, olisihan se kiva jos jokaiselle voittajalle olisi jotain pientä.

MUKANA:

-finngamer
-MasterTK
-Despire
-Lohari
-JayeizH
-Riepu
-rinturi
-Lanttu
-Suurvisiiri
-Fraeon
-CurryFrank
-Ephram
-Solid Snake
-Sharkie
-Mixba
-KOSHIRRO
-Migge (illalla)

Yöksi on jäämässä:

-Lohari
-Lanttu
-MasterTK
-Sharkie

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: MasterTK - 16.05.2008 14:48
Tullaan, äiti.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: despo - 16.05.2008 14:59
Tulossa ollaan. Perkele kun MGS4:sta pitäisi pelata tuolloin, mutta ehkä pystyn pitämään pelistä päivän taukoa.  ;D

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 16.05.2008 15:02
Ja joku ottaa sitten tällä kertaa kameran messiin. Täytyyhän ne lähes parhaat palat kansalle näkyä  ;D

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Lohari - 16.05.2008 15:09
Hmm, voisin minäkin liittyä seuraan. :P

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: JayeizH - 16.05.2008 15:18
I´m in!!! Vihdoin näyttää siltä että ei edes olisi muuta menoa tuolloin :) Tosin on ehkä myöhäistä sanoa... Mutta pakkohan nyt on mukaan tultava, kun on turnauksiakin. Minun hommahan on siis että kellekkään ei tule huono olo, eli olen joka turneen viimeinen.

Pitäisi varmaan etsiä jostain kunnon palkinto oikein, niin kantaisin korteni kekoon myös...tosin en todellakaan tiedä mitä se voisi olla...

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 16.05.2008 15:19
Kiinassa. En pääse.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 16.05.2008 15:35
Tulossa ollaan. Perkele kun MGS4:sta pitäisi pelata tuolloin, mutta ehkä pystyn pitämään pelistä päivän taukoa.  ;D

No, kerkeehän sen varmaan siinä parissa päivässä pelaamaan läpi.  ;)

Ja joku ottaa sitten tällä kertaa kameran messiin. Täytyyhän ne lähes parhaat palat kansalle näkyä  ;D

Hetkinen, kai olet itsekin tulossa? Muistatko mitä sanoit:

Beach Spikersin ja Virtua Fighterin.

Valmistaudu jonoihin kotiovellasi.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: despo - 16.05.2008 15:38
Tulossa ollaan. Perkele kun MGS4:sta pitäisi pelata tuolloin, mutta ehkä pystyn pitämään pelistä päivän taukoa.  ;D

No, kerkeehän sen varmaan siinä parissa päivässä pelaamaan läpi.  ;)

Kattoo, duunia pukkaa noihin aikoihin joten voi tehdä tiukkaa  :)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 16.05.2008 15:47
Jaa finngamerilla noin hyvä muisti  :lol: No jos lasket minunlaisen keskenkasvuisen nulikan sisään niin mikäs siinä ;D I'm in.

EDIT:: ja Tällä hetkellä Virtuaa ja Beachia enemmän kiinnostaa kylläkin Guilty Gearisi  :rollaus:

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: rinturi - 16.05.2008 16:04
Tulossa ollaan. TK:n pitää hävitä Smashissa.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Kabanossi - 16.05.2008 17:16
Ehkä. Kesäkuun alussa saan tietää työvuoroni ja rahatilanteeni. Ilmoittelen sitten.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Lanttu - 16.05.2008 17:42
Kuinkas pitkä aika siitä onkaan, kun miitillä viimeksi oli oikea teema?

Minut voi lisäillä listaan kanssa.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Suurvisiiri - 16.05.2008 18:26
Meikä listaan kanssa!! Opa lupaa myös pari huippua palkintoa taas.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Fraeon - 16.05.2008 19:18
Tulossa ollaan. TK:n pitää hävitä Smashissa.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Frank - 16.05.2008 19:22
Näillä näkymin ollaan tulossa. Pääsykokeet on tuolloin jo onneksi takana. :P

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Ephram - 16.05.2008 19:26
Tulossa ollaan. TK:n pitää voittaa Smashissa.

Ja eiköhän se kamerakin saada taas tapahtumaan.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Solid Snake - 16.05.2008 21:25
Rinturi oli jossain vaiheessa vetämässä jotain Pelaajaboardilaisia turpaan, joten olen paikalla sitten Pelaajaboardilaisena katsomassa miten tuo uhkaus onnistuu.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 16.05.2008 21:32
Rinturi oli jossain vaiheessa vetämässä jotain Pelaajaboardilaisia turpaan, joten olen paikalla sitten Pelaajaboardilaisena katsomassa miten tuo uhkaus onnistuu.

Ai niin tuo uhkaus unohtuikin  :( En taidakaan traumatisoitua pelkistä homo -"vitseistä".

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: rinturi - 16.05.2008 21:33
Rinturi oli jossain vaiheessa vetämässä jotain Pelaajaboardilaisia turpaan, joten olen paikalla sitten Pelaajaboardilaisena katsomassa miten tuo uhkaus onnistuu.

Turpa kiinni homo. Tein kyllä ihan selväksi että tarkotin noita pelaajalehti.comin snakeleadereita, halofaneja ja himopelaajia. Rauman pientä suurta miestä unohtamatta.

EDIT: Enkä mä olis uskaltanut näitä oikeita Pelaajalautalaisia ees tarkottaa, koska keskuudessamme on eräs joka on pelannut TUHANSIA tunteja Tekkeniä.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Fraeon - 16.05.2008 21:44
Rinturi oli jossain vaiheessa vetämässä jotain Pelaajaboardilaisia turpaan, joten olen paikalla sitten Pelaajaboardilaisena katsomassa miten tuo uhkaus onnistuu.

Turpa kiinni homo. Tein kyllä ihan selväksi että tarkotin noita pelaajalehti.comin snakeleadereita, halofaneja ja himopelaajia. Rauman pientä suurta miestä unohtamatta.

It begins...

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 17.05.2008 00:20
Zoukka tulee sit kans, ei sitä mitään HD-telsuja osteta ilman junalippuja.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Sharkie - 17.05.2008 11:28
Täytyy kurkkia kalenteria vielä tarkemmin, mutta en tähän hätään keksinyt mitään tekosyytä. So count me in, brother!

Eihän universumin tiukinta Virtua Striker -turnausta(todennäköisesti pelkkiä nollapelejä, eh?) pidä mennä missaamaan.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Azu - 17.05.2008 17:40
Provinssirock 13-15.6

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: JayeizH - 17.05.2008 18:18
Provinssirock 13-15.6
Pointtisi?

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Azu - 17.05.2008 18:21
Ei tarvitse olla Einstein pointtini tajutakseen.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Solid Snake - 17.05.2008 18:37
Sunnuntaina on kaikki hyvät esiintyjät, joten kyllä siinä miittiin ehtii lauantaiksi.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: JayeizH - 17.05.2008 18:38
Ei tarvitse olla Einstein pointtini tajutakseen.
Ei tarvitse olla Einstein tajutakseen minun vastauksen tarkoituksen.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Azu - 17.05.2008 18:51
Sunnuntaina on kaikki hyvät esiintyjät, joten kyllä siinä miittiin ehtii lauantaiksi.
Ehtisi, ellei olisi jo ostanut kahden päivän lippua. :)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Frank - 17.05.2008 19:28
Eihän universumin tiukinta Virtua Striker -turnausta(todennäköisesti pelkkiä nollapelejä, eh?) pidä mennä missaamaan.
Kyllä mä ainakin ajattelin ottaa turpiin.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Solid Snake - 17.05.2008 21:16
Virtua Striker on kyllä paras arcade-fudis koskaan. Seuraavaksi finn sitten kaksinpelattava Sega Rally -masiina? Aikoinaan tuohon tuli laitettua varmaan enemmän kolikoita kuin kaikki Pelaajalautalaiset ansaitsevat yhteensä koko loppuelämiensä aikana. Poislukien TK, joka tekee miljoonia homo-giffeillään, mutta silti sillä ei ole rahaa ostaa Wiitä julkaisupäivänä.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: MasterTK - 17.05.2008 21:41
Poislukien TK, joka tekee miljoonia homo-giffeillään, mutta silti sillä ei ole rahaa ostaa Wiitä julkaisupäivänä.

Jätkähän kerjää selkäsaunaa ennen kuin mitti on edes alkanut, mutta koitahan homo vielä jaksaa odotella. Saat kyllä mustan silmän, lupaan sen.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Solid Snake - 17.05.2008 22:02
Kiitos, mutta ei kiitos, TK. Sait tarpeeksi lerssiä viime kerralla ja nyt Rinturillekin pitää jättää vähän.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 18.05.2008 17:43
No niin, hyvä määrä porukkaa jo ilmoittautunut, Migge vielä vissiin vaan empii sopiiko viikonloppu?

Virtua Striker on kyllä paras arcade-fudis koskaan. Seuraavaksi finn sitten kaksinpelattava Sega Rally -masiina?

Joku ajopeli olisi kyllä kova... Ja niitä itseasiassa olisi ihan saatavillakin, mutta tila on loppunut jo ennen Naomiakin. Mutta jos joskus jonkun autotallillisen kämpän hankin, niin ei sinne kyllä mitään autoja ostella. ;)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Sharkie - 18.05.2008 17:45
Taitaa noilla suunnitelmilla olla kohta sama hankkia pelkkä varastotila. Aina siellä jossain nurkassa yönsä nukkuu. ;)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: migge - 18.05.2008 17:47
14.6. on Wii Sports nyrkkeilyn SM-kisat linnanmäellä ja olen siellä todennäköisesti hommissa, joten en pääse tällä kertaa sitten mukaan. Kesäkuun ekalla viikolla olisi käynyt.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 18.05.2008 18:33
14.6. on Wii Sports nyrkkeilyn SM-kisat linnanmäellä ja olen siellä todennäköisesti hommissa, joten en pääse tällä kertaa sitten mukaan. Kesäkuun ekalla viikolla olisi käynyt.

No ei kai niitä yötä myöten pelata? Kuitenkin asut sen verran lähelläkin, että tulet sitten illaksi tänne?

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: migge - 18.05.2008 18:35
14.6. on Wii Sports nyrkkeilyn SM-kisat linnanmäellä ja olen siellä todennäköisesti hommissa, joten en pääse tällä kertaa sitten mukaan. Kesäkuun ekalla viikolla olisi käynyt.

No ei kai niitä yötä myöten pelata? Kuitenkin asut sen verran lähelläkin, että tulet sitten illaksi tänne?
Totta. Voisin sitten varata miittiin iltapaikan itselleni.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 18.05.2008 19:37
Kiirehän tällä ei ole, mutta jossain välissä olisi hyvä saada tarkempia ohjeita tapahtumapaikan löytämiseen, ellei sitten joku tahdo ryhtyä henkilökohtaiseksi oppaaksi  :P Ei ole nuo Espoon alueet oikein hanskassa.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: JayeizH - 18.05.2008 19:45
Kiirehän tällä ei ole, mutta jossain välissä olisi hyvä saada tarkempia ohjeita tapahtumapaikan löytämiseen, ellei sitten joku tahdo ryhtyä henkilökohtaiseksi oppaaksi  :P Ei ole nuo Espoon alueet oikein hanskassa.
Mistäs päin olet? Yleensähän homma on mennyt enemmän tai vähemmän niin että mennään porukassa viimeistään Espoon juna-asemalta finngamerille niin ensikertalaiset löytää kans perille.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 18.05.2008 19:47

Ihan Pohjoisemmalla Helsingin puoliskolla asustelen, joten junalla meno ei pitäisi olla ongelma eikä mikään.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: despo - 18.05.2008 19:49

Tai sitten mennään autolla ja kylttien kanssa pyörimään juna-asemalle, koska kukaan ei muistanut jäädä odottamaan ensikertalaista. Viimeksikin niiden saatanan "kabanossi" ja "miitti" kylttien kanssa pyörittiin Opan kanssa siellä asemalla ties miten kauan  :lol:

No onneksi sitten löytyi oikea mies lopulta, eikä kukaan varmaankaan ymmärtänyt noiden kylttien sisältöä mitenkään hassusti   ;D

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Kabanossi - 18.05.2008 19:50
Yleensähän homma on mennyt enemmän tai vähemmän niin että mennään porukassa viimeistään Espoon juna-asemalta finngamerille niin ensikertalaiset löytää kans perille.

Jep...  :rollaus:

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Frank - 18.05.2008 20:01
Ihan Pohjoisemmalla Helsingin puoliskolla asustelen, joten junalla meno ei pitäisi olla ongelma eikä mikään.
Sieltä minäkin olen kotoisin. Junalla vain Pasilaan, jonne voitaisiin taas joku kellonaika sopia. Junan perävaunussa ollaan yleensä tavattu, ellei vasta Espoon asemalla.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 18.05.2008 20:03
Ihan Pohjoisemmalla Helsingin puoliskolla asustelen, joten junalla meno ei pitäisi olla ongelma eikä mikään.
Sieltä minäkin olen kotoisin. Junalla vain Pasilaan, jonne voitaisiin taas joku kellonaika sopia. Junan perävaunussa ollaan yleensä tavattu, ellei vasta Espoon asemalla.

Juu tuo kuulostaa hyvältä :) Yksin mennessä on aina todella epävarma fiilis. Nyt pitää vaan uskaltautua painua joukon jatkoksi   :lol:

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Solid Snake - 18.05.2008 20:05
Despo, oliko tuo kyltti nyt joku teidän läppä vai olitteko oikeasti asemalla kylttien kanssa joissa luki "miitti" ja "kabanossi". Heh, kylläpä nauratti. Kyltti jossa lukee kabanossi... Eh hheh hehhehehehehhehahah...

edit: Muistuu mieleen TK:n eka miitti. Kaveri oli jossain asemalla ja meitsi kävi hakemassa sen sieltä. Siinä sitten soittelin ja yritettiin löytää toisemme. TK oli ihan hiljaa eikä muutakuin joskus vastasi kun jotain kysyttiin. Parvekkeelle kun pyydettiin niin istui siellä finngamerin takana ja sanoi, ettei pysty kun savua tulee iholle. Nyt vähän eri meininki kun TK kiusaa jo muita miittiläisiä ja pahoinpitelee Despireä. Niin, ja kaveri on aina ekana menossa partsille syömään hamppareita. :D

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: despo - 18.05.2008 20:06
Itsekin saatan liittyä tuohon pohjoisen Helsingin matkalaisten seuraan jossain vaiheessa, kun sieltä päin itsekin olen kotoisin.

Tai sitten menen autolla, katotaan.

Edit:
Ja Snakelle: Siis mentiin Opan kanssa tosiaan sinne asemalle etsimään Kabanossia, koska kukaan ei ollut muistanut jäädä häntä odottelemaan. Ei tiedetty numeroa, miltä mies näyttää tai että onko kyseessä edes mies. Joten kyltit avuksi, asemaa kiertämään ja potentiaalisille hepuille väläyttelemään. Ja toisessa kyltissä todellakin luki "kabanossi" ja toisessa "miitti".  :lol:

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Kabanossi - 18.05.2008 20:50
Jep. Kirjoitin miittitopiciin, että jengi varmaan odottaa mua sitten kun ekaa kertaa olen tulossa paikalle. Ei vastauksia, vaikka Users online -listaa kyttäämällä tiesin, että varmaan jokainen miittityyppi kävi topicia katselemassa vielä iltaa ennen miittiä. Ajattelin, että no kai ne sitten odottaa. Oli vähän hassu fiilis kun Espoon asemalla ei kukaan odottanutkaan.  :???: No loppujen lopuksi kaikki meni hyvin ja kuten finngamer sanoi: "Ensimmäinen kerta on aina vaikein."  ;)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 18.05.2008 22:53
Niin, kylttejähän siis tarvittiin siksi että Kabanossi ei ollut itsestään mitään kertonut, ei ollut mahdollista tunnistaa.

Ja ihan vaan VARMUUDEN VUOKSI tietenkin kannattaa kysyä mun osoite tai edes jonkun puhelinnumero, jotta ei ole vieraalla paikkakunnalla ihan yksin. ;) Laittakaa YV:tä minulle, jos on tarvis.

Jep. Kirjoitin miittitopiciin, että jengi varmaan odottaa mua sitten kun ekaa kertaa olen tulossa paikalle. Ei vastauksia, vaikka Users online-listaa kyttäämällä tiesin, että varmaan jokainen miittityyppi kävi topicia katselemassa vielä iltaa ennen miittiä.

Tämä olisi ainakin minua hieman jännittänyt.  :lol:

Ei siis tuo unohtamisesi ollut mitään sen tahallisempaa varmaankaan, itse en edes ajatellut asiaa kun en ollut asemalle tulossakaan.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Lanttu - 18.05.2008 23:45
Minä kyllä hieman mietin pitäisikö soittaa finngamerille, että mikä on homman nimi, ja taisin muiltakin kysyä, että pitäisikö sitä jäädä odottamaan vai mitä, mutta koska kenelläkään ei ollut mitään tietoa tilanteesta ja aikaa Kabanossin saapumiseen oli vielä vajaat puoli tuntia, niin päätettiin suosiolla lähteä talsimaan finngamerin kämpille. Noh, aina ei voi voittaa...

Kun kerta turnaukset ovat miitin teema, niin Smashi lienee selviö. Mutta kumpi versio? Itsehän pidän Meleestä huomattavasti enemmän, mutta jos ihmiset haluavat pelata Brawlia mieluummin, niin voin toki ottaa Wiin taas matkaan (Brawlihan julkaistaan täällä vasta pari viikkoa miitin jälkeen). Eihän tuo loppupeleissä mitään paina, ja repun otan mukaan joka tapauksessa.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 19.05.2008 15:09
No jos Brawl on niin noob-ystävällinen kuin olen kuullut, niin saahan sen mukaan poimia. Kyllä meikäläisellä kiinnostusta ainakin löytyy.

Kabanossin seikkailut eivät oikein rohkaise odottamaan tulevaa, joten jos finngamer ainakin laittaisi sen osoitteen tulemaan. Olisipa jonkinlainen hätävara olemassa :rollaus:

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: MasterTK - 19.05.2008 15:18
Kyllä meikäläisellä kiinnostusta ainakin löytyy.

Ei kiinnosta, jätä se vaan suosiolla pois, Lanttu.

Ja et sinä mitään hätävaroja tarvitse. Pasilaan vaan, niin minä vien sinut turvaan. *_*

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 19.05.2008 15:20
Kyllä meikäläisellä kiinnostusta ainakin löytyy.

Ei kiinnosta, jätä se vaan suosiolla pois, Lanttu.

Ja et sinä mitään hätävaroja tarvitse. Pasilaan vaan, niin minä vien sinut turvaan. *_*

 :lol:

Eikä se Brawl mikään välttämättömyys ole. Kelpaa Meleekin.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: JayeizH - 19.05.2008 15:22
Kyllä meikäläisellä kiinnostusta ainakin löytyy.

Ei kiinnosta, jätä se vaan suosiolla pois, Lanttu.

Ja et sinä mitään hätävaroja tarvitse. Pasilaan vaan, niin minä vien sinut turvaan. *_*

Kakat! Pelaat kuitenkin päivät pitkät sitä meleetä niin yksi viikon loppu Brawlia ei ole paha. Vai pelkäätkö häviötä? Siis ei minulle, vaan jollekkin muulle.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 19.05.2008 15:33
Joo, Brawl mukaan vaan. Ja Meleestä ei edes oteta turnausta. ;)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: MasterTK - 19.05.2008 15:33
Kyllä meikäläisellä kiinnostusta ainakin löytyy.

Ei kiinnosta, jätä se vaan suosiolla pois, Lanttu.

Ja et sinä mitään hätävaroja tarvitse. Pasilaan vaan, niin minä vien sinut turvaan. *_*

Kakat! Pelaat kuitenkin päivät pitkät sitä meleetä niin yksi viikon loppu Brawlia ei ole paha. Vai pelkäätkö häviötä? Siis ei minulle, vaan jollekkin muulle.

Sen jälkeen, kun hävisin Rinturin kanssa kahdelle tietokoneelle, niin en ole enää pelännyt mitään. Itse pelillähän ei varsinaisesti ole mitään seksuaalista merkitystä lopputuloksiin.

Rinturi.. >_>

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: migge - 19.05.2008 15:57
Joo, Brawl mukaan vaan. Ja Meleestä ei edes oteta turnausta. ;)
Todellaki. TK vaa ei osaa sitä.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Kabanossi - 19.05.2008 17:23
Kai Halo 3 on yksi turnauspeleistä?  :)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: MasterTK - 19.05.2008 17:28
Kai Halo 3 on yksi turnauspeleistä?  :)

Ei ne uskalla, kun teurastin ne siinä niin pahasti toissa kerralla. Korkeintaan rallia ajavat muna pystyssä. >_>

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Kabanossi - 19.05.2008 17:34
Kai Halo 3 on yksi turnauspeleistä?  :)

Ei ne uskalla, kun teurastin ne siinä niin pahasti toissa kerralla. Korkeintaan rallia ajavat muna pystyssä. >_>

No pelataan me sitten kahdestaan.  8)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 19.05.2008 17:37
Kai Halo 3 on yksi turnauspeleistä?  :)

Ei ne uskalla, kun teurastin ne siinä niin pahasti toissa kerralla. Korkeintaan rallia ajavat muna pystyssä. >_>

No pelataan me sitten kahdestaan.  8)

Kyllä mäkin voin maalitauluksi tulla  8) Kaikki kelpaa meikäläiselle näin ensikertaa, mutta yksi toivelaji kyllä olisi. Guilty Gearia kun kerta talosta löytyy niin kai siitä nyt jokin turnaus saadaan? Älkää käsittäkö väärin, olen totaallisen surkea kyseisessä pelissä, mutta pakkohan sitäkin olisi päästä näillä laatuhärveleillä pelailemaan.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: MasterTK - 19.05.2008 17:40
Kai Halo 3 on yksi turnauspeleistä?  :)

Ei ne uskalla, kun teurastin ne siinä niin pahasti toissa kerralla. Korkeintaan rallia ajavat muna pystyssä. >_>

No pelataan me sitten kahdestaan.  8)

Älkää käsittäkö väärin, olen totaallisen surkea kyseisessä pelissä, mutta pakkohan sitäkin olisi päästä näillä laatuhärveleillä pelailemaan.

Eläs nyt turhia murehdi tuollaisilla.

Kun mukana menossa on sellaisia nimikkeitä, kuten Rinturi, Despo, Snake ja Heinz, niin häviäminen ei ole ainoastaan erittäin epätodennäköistä, vaan suorastaan mahdottomuus.

Snake varsinkin on niin paska kaikissa peleissä, että sen äitikin häpeää sitä ja ei tunnusta edes omaksi siskokseen.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Kabanossi - 19.05.2008 17:42
Joku on kovassa vedossa...

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 19.05.2008 17:45
Kai Halo 3 on yksi turnauspeleistä?  :)

Toki, otetaan siinä vaikka 1 vs 1 matseja, 10 taposta poikki. Tai onko parempia formaatteja?

Eli heittäkää vaan turnausideoita ilmoille, ja sitten jossain vaiheessa kerään niitä kaikkia tuonne avausviestiin.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: tuhis - 19.05.2008 17:48
Kovat jätkät pelais Spy vs Spytä!

Eikös se julkasta kohta VC:ssä :)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: MasterTK - 19.05.2008 17:51
Kai Halo 3 on yksi turnauspeleistä?  :)

Toki, otetaan siinä vaikka 1 vs 1 matseja, 10 taposta poikki. Tai onko parempia formaatteja?

Eli heittäkää vaan turnausideoita ilmoille, ja sitten jossain vaiheessa kerään niitä kaikkia tuonne avausviestiin.

Haloa ei varmaan ole järkeä ihan 1 vs 1 ottaa, mutta 2 vs 2 sopisi jo paljon paremmin. Ja mulla on taas muutama peli palkinnoksi. Jännitys tiivistyy..

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 19.05.2008 17:56
Haloa ei varmaan ole järkeä ihan 1 vs 1 ottaa

Riippuu kentästä. Turnauksissa voi kuitenkin olla vain yksi voittaja, joten ei mitään tiimeilyjä. Voidaan toki ottaa alkuerissä vaikka neljän pelaajan kaikki kaikkia vastaan, tosin siinäkin tulee vähän randomia mukaan kun joku sivustakatsoja napsii marjoja.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: rinturi - 19.05.2008 17:57
Kai Halo 3 on yksi turnauspeleistä?  :)

Toki, otetaan siinä vaikka 1 vs 1 matseja, 10 taposta poikki. Tai onko parempia formaatteja?

Eli heittäkää vaan turnausideoita ilmoille, ja sitten jossain vaiheessa kerään niitä kaikkia tuonne avausviestiin.

Haloa ei varmaan ole järkeä ihan 1 vs 1 ottaa, mutta 2 vs 2 sopisi jo paljon paremmin. Ja mulla on taas muutama peli palkinnoksi. Jännitys tiivistyy..

Haluat mun kanssa kuitenkin samaan tiimiin. >_>

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Kabanossi - 19.05.2008 17:58
Onneksi on Forge ja Foundry. Kenttävaihtoehtoja on siis lukemattomia. Voin yrittää muistaa/jaksaa etsiä netistä muiden tekemiä pienempiä kenttiä.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: migge - 19.05.2008 21:22
Nuo kisailut on aina hauskoja, oli peli mikä tahansa. Toiveeni olisikin että ainakin osa niistä jätettäisiin illemmalle, kun minäkin ehdin mukaan. Ainakin se Laser Hockey -turnee.  :rollaus:

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Fraeon - 19.05.2008 22:16
AW:DC:tä nelinpelinä!

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: JayeizH - 20.05.2008 10:50
Ainakin se Laser Hockey -turnee.  :rollaus:
U!! U!! Tätä pitääkin treenata :) Tavoittaana on....nöyryyttää ainakin yhtä häviämällä minulle  ;D

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 20.05.2008 11:39
Ainakin se Laser Hockey -turnee.  :rollaus:
U!! U!! Tätä pitääkin treenata :) Tavoittaana on....nöyryyttää ainakin yhtä häviämällä minulle  ;D

Ellen ole ehtinyt liueta jo paikalta :rollaus:

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Sharkie - 20.05.2008 12:32
Kai Halo 3 on yksi turnauspeleistä?  :)

Toki, otetaan siinä vaikka 1 vs 1 matseja, 10 taposta poikki. Tai onko parempia formaatteja?

Eli heittäkää vaan turnausideoita ilmoille, ja sitten jossain vaiheessa kerään niitä kaikkia tuonne avausviestiin.

Haloa ei varmaan ole järkeä ihan 1 vs 1 ottaa, mutta 2 vs 2 sopisi jo paljon paremmin. Ja mulla on taas muutama peli palkinnoksi. Jännitys tiivistyy..

Palkinnot voi sitten lähettää jo suoraan mulle. Vaikka mä luonnollisesti omistelisin vielä pykälää kovemmin Gears of Warissa(as seen last time), niin aina Jedimestarille Halokin maistuu.

Nyt menenkin itkemään itseni uneen.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: zoukka - 20.05.2008 13:43
Ottakaa NSMB:ssä turnaus niin löytyy peli, missä TK on joskus viimeisenä.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 20.05.2008 18:03
Ottakaa NSMB:ssä turnaus niin löytyy peli, missä TK on joskus viimeisenä.

Mitäs sieltä huutelet, kun et ole vielä edes sanonut ettet pääse tulemaan? ;)

Raahaa perseesi tänne sieltä.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: zoukka - 20.05.2008 18:11
Ihan tarkoituksella yritin olla kirjoittamatta tänne yhtään mitään.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 20.05.2008 18:14
Ihan tarkoituksella yritin olla kirjoittamatta tänne yhtään mitään.

 :(

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Mixba - 20.05.2008 19:26
No niin tassa vaiheessa teen paatoksen pitkalle forumhiljaisuudelle ilmoittautumalla pitkasta aikaa mukaan miittiin. Mitenkas muut miittiin lahtijat kiinnostaisiko teita pelailla Rock Bandia jos sellaisen sinne mukanani roudaisin? vai jatanko motikan suosiolla kotiin?

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Kabanossi - 20.05.2008 20:58
No niin tassa vaiheessa teen paatoksen pitkalle forumhiljaisuudelle ilmoittautumalla pitkasta aikaa mukaan miittiin. Mitenkas muut miittiin lahtijat kiinnostaisiko teita pelailla Rock Bandia jos sellaisen sinne mukanani roudaisin? vai jatanko motikan suosiolla kotiin?

Mukaan vaan!  ;D Tai on siinä se huono puoli, että pelkään lähdön olevan vaikea. Hyvin vaikea.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: zoukka - 20.05.2008 21:02
Ihan tarkoituksella yritin olla kirjoittamatta tänne yhtään mitään.

 :(

Tarkoitin siis, etten viitsi turhaan arpoa, ennenkuin tiedän varmaksi.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: KOSHIRRO - 20.05.2008 21:53
Mahtuuko vielä mukaan?

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Frank - 20.05.2008 22:01
Ottakaa NSMB:ssä turnaus niin löytyy peli, missä TK on joskus viimeisenä.
Kyllä TK muo parempi on siinäkin.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 20.05.2008 23:31
Mahtuuko vielä mukaan?

Ennätysmäärä porukkaa on jo mukana, eli pistetään mahtumaan lisää. :) Alkaa tosin sitä porukkaa sen verran olemaan, että jos tosiaan ei ole pakko olla yötä, niin kyllä sillekin patjalle sitten varmaan ottaja on.

Makuuhuoneeseen yksi pelipiste, keittiöön laitan yhden telkkarin. Ja olohuoneessa päätelsu ja kaksi kolikkopeliä. Eiköhän siinä peliaikaa kaikille riitä. Ja DS:t sitten vielä kaikille.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: MasterTK - 22.05.2008 10:51
Sais tulla jo miitti, kun pakko päästä purkamaan paineita. *_*

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 26.05.2008 17:03
Jos kerta Virtua Strikersia ollaan pelittämässä, niin mitä ihmiset sanoisivat Virtua Tenniksestä Naomilla  :???: Eikös finngameriltä sellainen pitäisi löytyä? Kyseessä nyt kuitenkin on yksi kovimpia pelejä pelattavaksi turnauksena.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: MasterTK - 27.05.2008 09:44
Tuli vaan mieleen, että onko kellää Wiifitiä? Jos on, niin ottakaa mukaan. Tekisi nimittäin mieli testata sitä, sillä saatan ostaa Wiin takaisin sen takia.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 27.05.2008 09:53
Tuli vaan mieleen, että onko kellää Wiifitiä? Jos on, niin ottakaa mukaan. Tekisi nimittäin mieli testata sitä, sillä saatan ostaa Wiin takaisin sen takia.
Ei.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 27.05.2008 10:07
Tuli vaan mieleen, että onko kellää Wiifitiä? Jos on, niin ottakaa mukaan. Tekisi nimittäin mieli testata sitä, sillä saatan ostaa Wiin takaisin sen takia.

Löytyy kyllä.

Sen minipeleistäkin saa aikaan vaikka mitä kilpailuja.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: JayeizH - 27.05.2008 12:08
Alkaa tosin sitä porukkaa sen verran olemaan, että jos tosiaan ei ole pakko olla yötä, niin kyllä sillekin patjalle sitten varmaan ottaja on.

Sattuuko sulla olemaan jonkunlaista uutta tuolia sielä? :) Yhtä mahtavaa kuin silloin aikoinaan oli ;D

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: zoukka - 27.05.2008 12:21
Alkaa tosin sitä porukkaa sen verran olemaan, että jos tosiaan ei ole pakko olla yötä, niin kyllä sillekin patjalle sitten varmaan ottaja on.

Sattuuko sulla olemaan jonkunlaista uutta tuolia sielä? :) Yhtä mahtavaa kuin silloin aikoinaan oli ;D

Arkku olisi varmaan järkevämpi vaihtoehto.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 27.05.2008 12:56
Sattuuko sulla olemaan jonkunlaista uutta tuolia sielä? :) Yhtä mahtavaa kuin silloin aikoinaan oli ;D

Ei ole nojatuolia, sorry.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Ephram - 28.05.2008 14:44
Toukokuinen retki stadin luonnonmuseossa päättyi tähän järkyttävään näkyyn:

(http://img232.imageshack.us/img232/7232/dsc00546jo5.jpg)

Siinä se pahalainen on! Näitä on teilläkin kotona. Elkää avatko wanhoja jauhopussejanne MISSÄÄN tapauksessa. Heittäkää ne harakoille, jotta nämä otukset eivät pääse aloittamaan invaasiotaan.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: zoukka - 28.05.2008 14:49
Mulla oli kerran hiiri kaakajauho purkissa. Ei naurattanut.

EDIT: Miksi tämä triidi :lol:

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Ephram - 28.05.2008 14:53
EDIT: Miksi tämä triidi :lol:

Koska TK teki rohmukuoriaisesta pari miittiä takaperin legendan  :lol:

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Solid Snake - 28.05.2008 14:55
EPI BIG BROTHERIIN!!!

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 05.06.2008 14:37
Vähän päälle viikko olisi vielä aikaa, mutta kysäisempäs, että kuinkas miittiin kannattaa varustautua  :???: DS? Kypärä? Nitrot?

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: KOSHIRRO - 05.06.2008 14:48
Korvatulpat ja pippurisuihke.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 05.06.2008 14:48
DS mukaan, ja varaat vähän käteistä niin saat maksettua oman pizzasi mikä siinä aina jossain vaiheessa tilataan. Saattaa turkkilainen sulkea ovensa etuajassa, kun saa kerralla 18 pizzan tilauksen. Ja kauppahan löytyy kanssa ihan vierestä, eli ei ole pakko eväitä raahata kotoa saakka.

Ja moniko nyt tarvitsisi yösijaa? Sunnuntaina ei sitten voi loputtomiin roikkua luonani, on menoa.

Mutta mitenkäs niitä turnauksia sitten? Virtua Striker 3, Beach Spikers, Halo 3 nyt ainakin. Ja Kirby 64:stä löysin sen verran mainioita minipelejä, että niistä voisi ottaa jonkun kisailun kanssa.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 05.06.2008 14:51
Guilty Gear XX :)?

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 05.06.2008 15:28
Guilty Gear XX :)?

Emmätiedä, ehkä joku Dead or Alive 2 olisi viihdyttävämpi, jos Naomin tappelupelejä ajatellaan.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 05.06.2008 15:32
Guilty Gear XX :)?

Emmätiedä, ehkä joku Dead or Alive 2 olisi viihdyttävämpi, jos Naomin tappelupelejä ajatellaan.

No paremmin te sen tiedätte. Jotain muuta mättöä on kuitenkin saatava Brawlin lisäksi.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Lohari - 05.06.2008 15:57
Yösija kelpaisi tänne. Ennen kahdeksaa taitaisi viimeinen juna lähteä tännepäin takaisin, mikä on aivan liian aikaista. Makuupussin voin toki napata mukaan, jos se tilannetta yhtään auttaa.

Olisiko mistään SNESin NHL:stä kilpailupeliksi? ;D

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 05.06.2008 18:38
Olisiko mistään SNESin NHL:stä kilpailupeliksi? ;D

Aika lyhyet erät ainakin pitäisi laittaa, tai sitten muuten vaan ratkaistaan voittaja ekan erän perusteella. Mutta me tämän päätämme, mitä ihmiset siis haluavat miitissä pelata? Ideoita.

Voin kyllä valmiiksi viritellä jonkun NHL:n makuuhuoneen telkkariin, jotta siellä saa otettua matseja vaikka mitään kilpailua ei pelatakaan.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Tuulisti - 05.06.2008 18:54
Homoja kaikki.

Lähetän teille miittievääksi kuvan Rockysta maid-asussa.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Lanttu - 05.06.2008 19:16
Minulle passaisi taas kerran yöpaikka. Plussaa tietenkin olisi, jos ei mitään ylimääräistä enää tarvitsisi rontata mukana, mutta ehkä se maailma ei tuohonkaan kaatuisi. Mihin aikoihin tuolta pitäisi sitten sunnuntaina viimeistään lähteä?

Kuinka hyviä turnauspelien pitää olla? Voisin käyttää Wiin modausta hyväksi, ja tuoda Brawlin lisäksi jonkin, krhm, laadukkaan ajopelin turnauspeliksi (tai ihan muuten vaan testattavaksi).;D

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 05.06.2008 19:49
Kuinka hyviä turnauspelien pitää olla? Voisin käyttää Wiin modausta hyväksi, ja tuoda Brawlin lisäksi jonkin, krhm, laadukkaan ajopelin turnauspeliksi (tai ihan muuten vaan testattavaksi).;D

Todennäköisesti kuhunkin turnaukseen menee aikaa enemmän kuin luullaan, joten ehkä ei niitä valtavasti ehditä vetää. Mutta tuo ihmeessä vaan jotain kyseenalaisia pelejä ainakin ihmeteltäväksi. :)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: MasterTK - 05.06.2008 20:04
Joo-o, yöpymispaikka aamuun saakka on sangen pakollinen, eli olen jäämässä yöksi.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: JayeizH - 05.06.2008 20:05
Guilty Gear XX :)?
Emmätiedä, ehkä joku Dead or Alive 2 olisi viihdyttävämpi, jos Naomin tappelupelejä ajatellaan.

Dead or Alive 2 voisi olla mukava turnauspeli. Ja tosiaan voisi olla parempi jos turnaus pelit olisivat suhteellisen nopeita. Tai ainakin useimmat. Virtua Strikerista ilmeisesti on jo turnaus tulossa ja siinä varmaan aikaa menee...
Mättöhän on loistavaa turnaus materiaalia ;D Eli Virtua Fighter, DoA2, Brawl,...

Juu ja olisin hyvin todennäköisesti yötä. Joku löhötuolihan olisi ollut kiva tietty mutta kun sellaista ei ole niin otan varmaan makuupussin mukaan. Tosin jos jollain on arkku saa tuoda ;) Ei sielä kuitenkaan paljon tule nukuttua. Aikasintaan kolmen aikaa yöllä maate ja viimeistään 09.00 ylös. Vai mitä ;)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Lanttu - 05.06.2008 20:22
Kuinka hyviä turnauspelien pitää olla? Voisin käyttää Wiin modausta hyväksi, ja tuoda Brawlin lisäksi jonkin, krhm, laadukkaan ajopelin turnauspeliksi (tai ihan muuten vaan testattavaksi).;D

Todennäköisesti kuhunkin turnaukseen menee aikaa enemmän kuin luullaan, joten ehkä ei niitä valtavasti ehditä vetää. Mutta tuo ihmeessä vaan jotain kyseenalaisia pelejä ainakin ihmeteltäväksi. :)

Jeps, näin ajattelinkin. Yritän kumminkin saada pari totaalisen paskaa peliä testattavaksi, sillä ne ovat aina mukavia. Tulisi tuo Target Terror nopeasti...

(http://cache.kotaku.com/assets/resources/2008/03/target_eye_bleeding.jpg)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 05.06.2008 21:04
Jep, eli nyt Lord of Hope, Lanttu, TK ja JayeizH jäävät yöksi, onko muita?

Ehkä sunnuntaina voisi joskus viimeistään klo 12 alkaa valua pois, onko ok?

Jeps, näin ajattelinkin. Yritän kumminkin saada pari totaalisen paskaa peliä testattavaksi, sillä ne ovat aina mukavia. Tulisi tuo Target Terror nopeasti...

Target Terror on kyllä parhautta. Tuo näyttää kyllä niin parillipilalta, mutta minäpäs olen nähnyt ihan aidon kolikkopelinkin siitä...

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Gyro - 05.06.2008 21:14
Jooh, mahtuukos mukaan vielä vai onko jo täyttä?, näyttää meinaan porukkaa aika paljon olevan jo tulossa. Itsekin meinaan voisin ehkä olla tulossa jos vaan mahtuu.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 05.06.2008 21:41
Jooh, mahtuukos mukaan vielä vai onko jo täyttä?, näyttää meinaan porukkaa aika paljon olevan jo tulossa. Itsekin meinaan voisin ehkä olla tulossa jos vaan mahtuu.

Hmmm... Sorry, mutta nyt on jo reilusti uusi ennatys porukan määrässä, pelkään että tulee aika ahdasta. Katsellaan ensi kerralla.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Sharkie - 07.06.2008 13:47
No niin, tietty täällä on ehditty juonia kaikki yöpaikat jo jakoon, mutta rohkenen vielä ehdottaa itseänikin yökuntiin. Näin pitkänmatkalaisena siitä on totutusti suuri apu. Ja sisäkkäinhän mahtuu aina.

Niin, ja mullahan on sunnuntaina treffit valtiomme pääkaupungissa, eli ei tarvitse pelätä että jään nurkkiin lojumaan. ;D

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: MasterTK - 09.06.2008 10:50
Joo, no joudun sieltä muutenkin lähtemään heti aamusta sunnuntaina.

Perjantaina Helsingissä Smash-turnaus, lauantaina miitti Espoossa ja sunnuntaina pitää klo. 12 reikä reikä olla juhlissa Tampereella. Tiukka viikonloppu siis luvassa.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 09.06.2008 13:58
No niin, tietty täällä on ehditty juonia kaikki yöpaikat jo jakoon, mutta rohkenen vielä ehdottaa itseänikin yökuntiin. Näin pitkänmatkalaisena siitä on totutusti suuri apu. Ja sisäkkäinhän mahtuu aina.

Niin, ja mullahan on sunnuntaina treffit valtiomme pääkaupungissa, eli ei tarvitse pelätä että jään nurkkiin lojumaan. ;D

Ok, yöpyjät päivitetty ekaan viestiin.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Kabanossi - 09.06.2008 16:19
En pääse. Töissä.  :(

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 09.06.2008 16:47
En pääse. Töissä.  :(

Sairaspäivät pelastaa.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Kabanossi - 09.06.2008 16:54
En pääse. Töissä.  :(

Sairaspäivät pelastaa.

Vastahan mä alotin töissä. Ei viitsi olla heti pois. Jos myöhemmin kesällä tulee toinen miitti, tulen sinne vaikka väkisin.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Ephram - 11.06.2008 12:25
Taas on aika "legendaaristen" pilakuvien...  :lol:

(http://img503.imageshack.us/img503/9651/miittiturnauswr7.jpg)

(http://img79.imageshack.us/img79/6499/miitti2uy3.jpg)

(http://img175.imageshack.us/img175/6662/miitti3dg9.jpg)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 11.06.2008 13:26
Okei... :rollaus:

Onkos kukaan muuten katsellut lauantaina kulkevia junia  :???: Pasilastahan oli joku porukka Espooseen lähdössä, niin olisi kiva kuulla vähän mihin aikaan matkaan pitäisi alkaa valmistua. Pyrin tällä kysymyksellä myös varmistamaan ettei käy vähän vastaavaa kuin Kabanossille   :(

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Lanttu - 11.06.2008 13:43
Pyrin tällä kysymyksellä myös varmistamaan ettei käy vähän vastaavaa kuin Kabanossille   :(

No eiköhän tuon pysty vältämään jo pyytämällä finngamerilta puhelinnumeroa ja/tai osoitetta etukäteen.;)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Kabanossi - 11.06.2008 14:02
Pyrin tällä kysymyksellä myös varmistamaan ettei käy vähän vastaavaa kuin Kabanossille   :(

No eiköhän tuon pysty vältämään jo pyytämällä finngamerilta puhelinnumeroa ja/tai osoitetta etukäteen.;)

 :rollaus:

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: MasterTK - 11.06.2008 14:24
Menet vaan alasti seisomaan Pasilan asemalle. Kyllä joku sinut sieltä löytää ja hakee varmasti.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Kabanossi - 11.06.2008 14:25
Tuleehan tästä miitistä sitten video?

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Ephram - 11.06.2008 14:27
Jaa-a, TK nöyryytti minua koosteellaan siinä määrin, että kehtaako sitä enää...  ;D

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Kabanossi - 11.06.2008 14:29
Jaa-a, TK nöyryytti minua koosteellaan siinä määrin, että kehtaako sitä enää...  ;D

Kostat vaan pahemmin..? Silmä silmästä jne...

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: despo - 11.06.2008 14:31
Voe perkele Epi!  :lol: Ihan ittekö piirsit?

Ja siinä kyltissä luki kyllä "Kabanossi". Eihän pelkässä "Kabassa" mitään noloa ole  ;D

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Lohari - 11.06.2008 16:21
Hmm, onkos Lanttu saapumassa Jyväskylästä päin myös paikan päälle vasta lauantai aamuna? Jos asia on näin, niin milläs junalla olet menossa, jos yrittäisi samaan tunkea. Mulle ainakin matkaseura maittaisi. Ja löytäisi jonkun vanhan seurassa varmaan paremmin finngamerin kämpillekin. :)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Lanttu - 11.06.2008 16:35
Hmm, onkos Lanttu saapumassa Jyväskylästä päin myös paikan päälle vasta lauantai aamuna? Jos asia on näin, niin milläs junalla olet menossa, jos yrittäisi samaan tunkea. Mulle ainakin matkaseura maittaisi. Ja löytäisi jonkun vanhan seurassa varmaan paremmin finngamerin kämpillekin. :)

No tämä oli alkuperäinen suunnitelma, mutta menenkin luultavasti pelaamaan Smashia perjantaina Helsinkiin samaan paikkaan mihin TK:kin. Smash kun maistuu aina, ja tuo sattuu niin sopivaan kohtaan. Pitäisi vaan rekata Nintendon foorumeille ja ilmoitella itseni mukaan, mutta joku homo on jo vienyt tämän tunnuksen siellä...:(

Mutta... Millä junalla olit suunnitellut tulevan takaisin? Yöksihän olit kumminkin jäämässä. Katselin itse, että parhaat junat lähtisivät Espoosta 8:52 ja 11:42 (Jyväskylään n. 3h 45min). Muina aikoina junien odottelua tulee turhan paljon, ja kokonaisaika olisi 4h 20min.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Lohari - 11.06.2008 16:47
Mutta... Millä junalla olit suunnitellut tulevan takaisin? Yöksihän olit kumminkin jäämässä. Katselin itse, että parhaat junat lähtisivät Espoosta 8:52 ja 11:42 (Jyväskylään n. 3h 45min). Muina aikoina junien odottelua tulee turhan paljon, ja kokonaisaika olisi 4h 20min.
Minulla on taas todennäköisesti menoa Helsingissä sunnuntaina, joten lähden miitistä sunnuntaiaamuna Helsinkiin ja tulen vasta illalla takaisin tännepäin.  :lol:

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 11.06.2008 16:54
Lähettäkää sitten tosiaan YV:tä, jos tarvitsette yhteystietoja.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Lanttu - 12.06.2008 18:58
Ovat ihmiset taas tulossa tavalliseen tapaan Espooseen lähijunalla 12 aikoihin? Jos näin, niin millä junalla? Minulle lienee pitkälti sama, kun tällä kertaa olen Helsingistä päin tulossa. Olisi tosin aika jees, jos tietäisi millä tapaa julkinen liikenne kulkee lauantaiaamua Itäkeskuksen/Marjaniemen tietämiltä Pasilan tai Helsingin juna-asemalle päin.

Mites muuten nyt noiden yöpymispaikkojen kanssa? Makuupussin voisin toki hyvin ottaa mukaan tarvittaessa, ehkä makuualustankin jos sille pakottava tarve on. Jälkimmäisen kanssa olisi tosin jo aika paljon roudattavaa tavaraa, kun on Wii johtoineen kaikkineenkin mukana.

Niin, ja haluaisiko joku SD-muistikortin omaava napata sen mukaan täältä (http://www.gamefaqs.com/console/wii/save/944446.html) löytyvän Target Terrorin tallennuksen kera? Olisi kiva päästä minipelejä testaamaan, mutta jostain kumman syystä en niitä itse jaksaisi availla.;D

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 12.06.2008 19:13
Pasilasta ainakin itselläni junalla tarkoitus mennä ja kysyinkin onko kukaan niitä kattonut, mutta vastausta en saanut :rollaus:

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Lanttu - 12.06.2008 19:29
Onkos Loordi/Lohari/mikälie tulossa Jyväskylästä tuonne kahdeksitoista? Jos näin, niin VR näyttää tuolle parhaimmaksi vaihtoehdoksi Helsingin päässä lähijuna U:ta, joka lähtee Pasilasta 11:43 ja on Espoossa 12:03. Miltä tuo kuulostaisi muille?

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 12.06.2008 19:44
Onkos Loordi/Lohari/mikälie tulossa Jyväskylästä tuonne kahdeksitoista? Jos näin, niin VR näyttää tuolle parhaimmaksi vaihtoehdoksi Helsingin päässä lähijuna U:ta, joka lähtee Pasilasta 11:43 ja on Espoossa 12:03. Miltä tuo kuulostaisi muille?

Kaikki käy.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Lohari - 12.06.2008 20:15
Onkos Loordi/Lohari/mikälie tulossa Jyväskylästä tuonne kahdeksitoista? Jos näin, niin VR näyttää tuolle parhaimmaksi vaihtoehdoksi Helsingin päässä lähijuna U:ta, joka lähtee Pasilasta 11:43 ja on Espoossa 12:03. Miltä tuo kuulostaisi muille?

Tuollahan se olisi tultava.
Ja DS:nkin saan huomenna Prismasta, joten ei tarvitse sitä ainakaan minua varten siis mukaan raahata. :P

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Lanttu - 12.06.2008 20:20
Pyrin tulemaan tuolla 11:43 junalla sitten myös. Viimeisen vaunun valtaus jälleen kerran?

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Frank - 12.06.2008 22:32
Pyrin tulemaan tuolla 11:43 junalla sitten myös. Viimeisen vaunun valtaus jälleen kerran?
Kuten aina. Tuolla junalla olen minäkin sitten tulossa.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: migge - 12.06.2008 22:50
Arvelisin että ehdin paikalle kuuden aikoihin.

Pistäkäähän housut takas jalkaan ennen sitä.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: JayeizH - 13.06.2008 15:43
Sen verran tuli suunnitelmiin muutoksia että en varmaankaan jää yöksi. Eli poistun todennäköisesti klo 21.15-21.30.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Suurvisiiri - 13.06.2008 17:21
Joudun olemaan huomenna työn puolesta klo. 12.00 Tammisaaressa. Kunhan vain sieltä selviän, niin autoilen miittiin. Koettakaa pärjätä siihen asti.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: despo - 13.06.2008 18:41
Meikä joutuu menemään otattamaan ylioppilaskuvia siinä yhden maissa, mutta saavun paikan päälle varmaan siinä kahden, kolmen maissa.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: MasterTK - 13.06.2008 18:49
10:07 Tampere   11:46 Pasila

Tuolla tulen.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Fraeon - 13.06.2008 19:35
Ja meikä tulee tuntia myöhäisemmällä junalla.

On...asioita hoidettavana.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Solid Snake - 14.06.2008 00:25
Minäkin saatan tulla vasta iltapäivällä. Täytyy yrittää nukkua aikaeroa kiinni ja huomenna on oikeastaan ainoa mahdollisuus. Piti itseasiassa tuoda miittiin jotain spesiaalia, mutta en ehtinyt reissun aikana kunnolla ostoksille, joten nyt ei mahda mitään.

Finn by the way, ostin japanilaisen N64:n, läpinäkyvän version, joka on todella erinomaisessa kunnossa. Sitten ostin kuusi japanilaista peliä sille ja Wiille virallisen NeoGeo -arcadestickin. Kotiin tultua ostin VC:stä kasan NeoGeo -pelejä testatakseni tuoretta tikkua.

Harmi, ettei laukkutilaa ja aikaa ollut kovin paljoa, joten kauheasti muuta pelikrääsää ei mukaan tarttunut. Noh, vähän jotain kuitenkin. Seuraavaan visiittiin varaudun kyllä kunnollisen extralaukun ja vielä suuremman setelitukon kanssa ;)

Paikan päältä löytyi 64DD ihan mukiinmenevään hintaan muoveihin pakattuna. En ostanut, mutta mieli teki.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Sharkie - 14.06.2008 08:52
Helsingissä harmaa huomen. Noh, miittipäivää ei sekään voi pilata. Itse lähden junaan stadista joskus kahdentoista jälkeen, eli olen yhden aikaan paikalla. Sillon näkyy.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Tuulisti - 14.06.2008 20:57
Noh? Eikö teillä ole edes livefeediä sieltä? Mitä olette tehneet Ephramille?!?

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 14.06.2008 21:39
Noh? Eikö teillä ole edes livefeediä sieltä? Mitä olette tehneet Ephramille?!?

Epi ei raahannut edes kameraa messiin, joten harva sai nähdä Snaken naurettavia maaleja Virtua Strikerin finaalissa. Kamalaa pullaa, mutta kamala oli kyllä koko matsi  :rollaus:

Mutta joo, vaikka minun kohdalla jäi miitti lyhyehköksi, niin täytyy silti todeta, että hauskaa oli. Naomi on kova vehje, vaikkakaan en enää koskaan pelaa Guilty Gearia sillä syystä jos toisesta. Wiilläkin oli siistiä päästä säätämään, sillä en ole oikeastaan kyseisellä konsolilla paljoa päässyt pelaamaan. Näin ollen ei haittaa, että ainoat hyvät pelit joita pelasin olivat Brawl ja Boom Blox, vaikkei se mikä lie Target Terrorkaan mitään tuskaa ollut.

Voisinkin lähes uhata, että uudelleenkin voisi mukaan tunkea ;D

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Fraeon - 15.06.2008 00:49
Naomi on kova vehje, vaikkakaan en enää koskaan pelaa Guilty Gearia sillä syystä jos toisesta.

Höh, pelästyit mun rinturille antamaa instant killiä noin paljon?

Unohtui kiittää miitti-isäntää hyvistä iltamista ja kaupoista, joten teen sen tässä. Hienoa oli päästä tesmimään arcade GGXXS:n lisäksi VF4: Final Tunedia, Border Downia ja Waku Waku 7:ää (viimeistä nurkassa muilta piilossa.)

Täytyy vielä sanoa, että meininki tuntui tavallista jopa levottomammalta, kun TK päästi pakkautuneet loukkaukset irti... ja Sneikki puhui Tuulistista välillä niin paljon, että selkeästi oli kaipuuta ilmassa.

Hyvä meno. Homoillaan jatkossakin.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Solid Snake - 15.06.2008 02:41
Äläs nyt, Freijo liioittele. Kerroin lähinnä Japanin reissusta ja siitäkin jätin lähes kaiken kertomatta, sillä ne on vähän turhan raakoja tarinoita pikkupojille kuultaviksi. Tuulisti jutut nyt oli vain HeinZin kiusaksi.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: JayeizH - 15.06.2008 10:27
Tuulisti jutut nyt oli vain HeinZin kiusaksi.

Joo Snake kyllä väänsi veistä puoli päivää :) ...*snif* :(

Tilaisuus oli kyllä taas omaa luokkaansa. Aikaisempien miittien klo 18:00 aikaan alkava läppä alkoikin nyt jo ensimmäisen tunnin jälkeen. Tästä sitten seurasikin aika rankaa tekstiä loppu illasta...ehkä joku muu saa olla rohkea ja aloittaa illan dialogin purkamisen, minä voin sitten jatkaa jostain kohtaa. Sen sanon että Rinturi omaa ihailtavan huumorintajun :) Hän kun sai illan silmätikun roolin joka on peritty minulta ja despireltä. En sitten tiedä kuka oli meitä aikaisemmin...

Pelien suhteen miitti oli kyllä mahtava. Naomi on kyllä laite joka olisi mahtava omistaa itsekkin. (Tyttöystävä näytti jo kärsivän ilmeensä kun kerroin tästä haaveesta :) ) Siitä huomasi kuinka paljon se itse laite ja ohjain tuo sitä tunnelmaa. PS2:lla VF4 ei jaksanut kiinnostaa kuin yhden tai kahden pelikerran. Mutta tuo VF4: FT oli kyllä niin viihdyttävä että olisi voinut veikata kokonaan eri peliksi. Turpaanhan usein tietysti tuli, mutta se ei iloa estänyt. Mahtavaa.
Ja TK voi tunkea Brawlin vaikka Rinturin perseeseen, mutta minä pelistä pidin. Tämä on mahtava bilepeli ja pidin enemmän tästä kuin meleestä.
Seuraava positiivinen yllätys oli Bloom Box. Todella hieno peli. Tätä olisin voinut pelata enemmänkin. Tosin voin kuvitella jos tuota kavereille esittelen niin heltä voi tulla pieni naurahdus kun peli perustuu oikeaan palikka peliin.

Niin ja voitinhan arvonnoissakin! Kun tuli aika arpoa kuka ei pelaa WarioWarea suuren osallistuja määrän vuoksi, niin totta kai osoitin arpaonneni. Vaikka sen jälkeen pääsinkin tahkoamaan lisää Naomilla. Ja pelihän oli: VF4: FT.

Hieno ilta jälleen ja seuraavaa miittiä odotellaan.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Solid Snake - 15.06.2008 11:10
Ihailtavasti oli porukkaa lähdössä mukaan baariin seuraavan miitin jälkeen, mutta saapa nähdä lopulta kuinka moni uskaltaa lähteä messiin. Tämä olisi nyt nimittäin vähän eri juttu kuin ehtoollisviini kirkossa. TK, katson sinuun juuri parhaillaan.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: finngamer - 15.06.2008 12:37
Niin, en ollut kertonut etukäteen että perjantaina taloon saapui vielä toinenkin Naomi Universal Cabinet. ;D Ja kun pelien määräkin oli noussut viime miitin kahdesta yli kahteenkymmeneen, niin ilohan tätä pikku-arcadea oli pyöritellä. Oikeasti tuli oikein hyvä mieli kun katsoin kahdella koneella pelaavan neljän kaverin selkää. :)

Ensi miittiin mennessä toinen kone siis kääntyy vertikaaliseksi ja katsotaan löytyykö siihen mennessä muitakin vertikaalisia shmuppeja... Vaikka Ikarugallakin tietysti päästään aika pitkälle.

Boom Blox oli tosiaan helmi, oli se ostoslistalla jo ennenkin, mutta nyt se pitää saada nopeasti. Iso kasa hyviä moodeja tekee tästä varmastikin Top 5-moninpelin minulle.

Parhaimmillaan oli 17 tyyppiä yhdessä huoneessa, ja rajoillahan siinä liikuttiin. Ehkä ensi kerralla voisi tosiaan rajata määrän vaikka kuuteentoista, ettei tarvitse jättää Wario Waresta ketään pois. ;) Mutta kiva kun kävitte, ja hienoa että saatiin uusiakin niin paljon. Mutta sehän vasta ratkaisee että tulevatko nämä uudestaankin. ;)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Riepu - 15.06.2008 12:54
Höh, pelästyit mun rinturille antamaa instant killiä noin paljon?

Ei johdu siitä. EN itse asiassa nähnyt edes moista tapahtumaa 8)

Mutta sehän vasta ratkaisee että tulevatko nämä uudestaankin. ;)

No jos kukaan ei saa sitä kameraa jatkossakaan mukaan raahattua, niin kai se meno pitää taas paikan päällä kokea. Laseja pyrin varomaan ensi kerralla.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Fraeon - 15.06.2008 13:29
Tilaisuus oli kyllä taas omaa luokkaansa. Aikaisempien miittien klo 18:00 aikaan alkava läppä alkoikin nyt jo ensimmäisen tunnin jälkeen. Tästä sitten seurasikin aika rankaa tekstiä loppu illasta...ehkä joku muu saa olla rohkea ja aloittaa illan dialogin purkamisen, minä voin sitten jatkaa jostain kohtaa. Sen sanon että Rinturi omaa ihailtavan huumorintajun :) Hän kun sai illan silmätikun roolin joka on peritty minulta ja despireltä. En sitten tiedä kuka oli meitä aikaisemmin...

No sai se Frankikin aika tylyjä kommentteja. Varsinkin TK:lta.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Frank - 15.06.2008 13:30
Naomi on kova vehje, vaikkakaan en enää koskaan pelaa Guilty Gearia sillä syystä jos toisesta.

Höh, pelästyit mun rinturille antamaa instant killiä noin paljon?
Ei. Riepu hävisi minulle 7 kertaa putkeen, enkä ollut peliä ennen pelannut kertaakaan. :rollaus:

Kiitos taas kaikille, erityisesti isännälle. Hauskaa oli jälleen kerran.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: migge - 15.06.2008 14:27
Niin, en ollut kertonut etukäteen että perjantaina taloon saapui vielä toinenkin Naomi Universal Cabinet. ;D Ja kun pelien määräkin oli noussut viime miitin kahdesta yli kahteenkymmeneen, niin ilohan tätä pikku-arcadea oli pyöritellä. Oikeasti tuli oikein hyvä mieli kun katsoin kahdella koneella pelaavan neljän kaverin selkää. :)
Todellaki. Tuli jo ihan kolikkopelihalli -fiilis. Jotenkin noista Naomin/Segan peleistä huokuu sellainen puhtaan arcade-pelaamisen huoleton ilo. Näin jälkeenpäin jäi jopa hieman harmittamaan kun en useampaan titteliin tutustunut. Mutta, eiköhän nuo sinulla ole ensi miitissäkin. ;)

Lainaus
Boom Blox oli tosiaan helmi, oli se ostoslistalla jo ennenkin, mutta nyt se pitää saada nopeasti. Iso kasa hyviä moodeja tekee tästä varmastikin Top 5-moninpelin minulle.
Itsellä tuo on kuulunut luokkaan hankitaan sitten joskus ale-korista, mutta nyt joutuu miettimään jaksaako sitä niinkään kauaa odottaa.

Kiitoksia vain hauskasta illasta jälleen. Levotonta läppää oli, kuten odottaa saattoi.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: despo - 15.06.2008 14:32
Kiitosta vaan täältäkin suunnasta hauskan illan johdosta. Sekä isännälle että kaikille paikalla olleille. Hauskaa oli  :)

Boom Blox oli tosiaan yllättävän mukavan tuntuinen tapaus ja pitää harkita sen ostamista, varsinkin kun vähän edullisemmin irtoaa sitten joskus.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: migge - 15.06.2008 14:37
Boom Blox oli tosiaan yllättävän mukavan tuntuinen tapaus ja pitää harkita sen ostamista, varsinkin kun vähän edullisemmin irtoaa sitten joskus.
On muuten varmaan pikkaisen parempi kuin Jenga (http://wii.ign.com/articles/847/847965p1.html).

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Ephram - 15.06.2008 20:15
Hyvää kamaa. Ja paljon taas aiempaa törkeämpää. Jotenkin se rima aina nousee miitti miitiltä, sillä ensimmäisien miitinkien meno oli pyhäkoulua nykyiseen verrattuna...

Ai että nuo kolikkopelimasiinat. Opan kanssa varsinkin oli kelpo kisailut Virtua Athletessa. Keihäänheitto varsinkin oli aivan loistava laji.  Siinä ja pituushypyssä tehtailin mainioita tuloksia.

Mutta mitäpä niitä sijoitukia, tuloksia tai turnausmenestystä sen kummemmin tuijottelemaan, sillä niiden muiden hullujen takia miittiin tullaan. On tuosta sekoilusta tullut jo sen verta riippuvaiseksi kumminkin.

Rinturi muuten näytti parturissa käynnin myötä ällistyttävästi Superbadia ja Junoa tähdittäneeltä Michael Ceralta...

(http://img2.timeinc.net/people/i/2007/gallery/7of07/michael_cera.jpg)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: MasterTK - 15.06.2008 20:53
Snake oli kyllä härkillä tuulella. Onneksi olin pitämässä kuria, niin saatiin pidettyä asiallisen rauhallinen linja loppuun saakka. Uudet heput olivat loistavia tyyppejä ja meno oli muutenkin oikein raikasta. Kimbleä ja kermakarkkeja ringissä.

Rinturi..  :lol:

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Ephram - 15.06.2008 21:13
"Lopeta olemasta tuollainen internetkovis kun oikeasti olet tuollainen nössö HOMOOOOOOO!!"

Herkullista  :lol:

Kukaan ei pidä internetkoviksista!

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: rinturi - 15.06.2008 21:19
Rinturi muuten näytti parturissa käynnin myötä ällistyttävästi Superbadia ja Junoa tähdittäneeltä Michael Ceralta...

Ei ole eka kerta kun joku mainitsee tosta. Hyvä näyttelijä mutta ihan homon näkönen.

En kyllä tajua mistä toi internetkovistelu on tullut, enhän mä mikään Fyysinen Preesens ole.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: MasterTK - 15.06.2008 21:20
Minullakin alkoi jo vähän hälytyskellot soimaan, kun juttujen taso alkoi olla sitä tasoa jo heti alussa. Rinturi otti kyllä runtua niin pirusti, eikä ollut edes ainoa. :lol:

Miitin aiheet tiivistettynä:

*
- Rinturin WC-palvelu
- Tuulistin avioero ja Heinz
- Homot
- Kirkkoherra
- Ikaruga-homot
- Kyttyräselät
- Orvot
- Zoukka
- Tippukiviluola
- Neitsyys&naiset&Epi
- Kellarin tytöt
- Baarit
- Tekken-homot
- Mustamakkara
- Frankin sisko
- Masturbointi
- Rinturi
- Despon hellä kosketus ja lihakset
- Porot ja porhokeitto
- Oululaisten tunnusvärit
- Pähkinöiden hohtavuus nurmikolla
- Turkulaiset
- Rocky Balboa
- Pelaajaboard
- Puhan kulmakarvat
*

Tuossa muutamia.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Ephram - 15.06.2008 21:26
Tuon listan julkitulon myötä uusien naamojen ilmoittautuminen tuleviin miitteihin voi olla hiljaista ja viranomaisiakin alkaa kiinnostamaan lauta AIEMPAA enemmän  :lol:

Oikeesti mitä juttuja.. Ei hele.. Ja kaikki vielä selvinpäin tuotettua.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: despo - 15.06.2008 21:31
Tuon listan julkitulon myötä uusien naamojen ilmoittautuminen tuleviin miitteihin voi olla hiljaista ja viranomaisiakin alkaa kiinnostamaan lauta AIEMPAA enemmän  :lol:

Oikeesti mitä juttuja.. Ei hele.. Ja kaikki vielä selvinpäin tuotettua.

Ehkä uskomattominta tässä kaikessa onkin juuri se, että aivan kaikki on selvinpäin tuotettua. Ei ole tainnut kukaan koskaan nauttinut alkoholin tippaakaan miitissä.

Jutut olivat kyllä taas tavallistakin järkympää kamaa, ja heti iltapäivästä vielä. Porukalla (TK) oli selvästikin jotain patoumia purettavana. Esim. se poronpaskakeitto-juttu. Voi helvetti..  :lol: Mutta aika kattavan listan arvon kirkkoherra on saanut koostettua noista miitin aiheista, ei taida montaa juttua puuttua tuosta.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Solid Snake - 15.06.2008 22:06
Rinturi on kyllä koko internetin homoin jätkä.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Tuulisti - 15.06.2008 22:12
No nyt on vähän sellainen olo että kyllä olisi pitänyt olla paikalla. o_O

Pähkinöiden hohtavuus nurmikolla? Kellarin tytöt? Despon hellä kosketus?!?

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: despo - 15.06.2008 22:15
No nyt on vähän sellainen olo että kyllä olisi pitänyt olla paikalla. o_O

Pähkinöiden hohtavuus nurmikolla? Kellarin tytöt? Despon hellä kosketus?!?

Mihin helvettiin toi "despon hellä kosketus" edes liittyy?    :???:

Toivottavasti siihen, kun sain Lantun poltetun Wii-pelin, Target Terrorin toimimaan läppäämällä sitä levyä  :lol:

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: JayeizH - 15.06.2008 22:38
Ei hitto mikä lista  ;D Repeilin aika mukavasti jo pelkästä lueskelusta :) Miitti oli kyllä jotain aivan uskomatonta juttujen tasoltaan.
Ja en vieläkään tajua mikä ihmeessä sai ne pähkinät niin mielenkiintoisiksi. Kiroilevat miehet heittelee pähkinöitä parvekkeelta ja katsoo näkyykö ne vielä alhaalla. Juu kyllä huvittavaa oli mutta mikä ihme niissä pähkinöissä nyt oli? O_o

Tuosta muuten puuttuu vielä se vaatekokoelma minkä maailma sai kun rinturi leikkasi hiuksensa.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Solid Snake - 15.06.2008 22:45
No niin, pojat, sensuroidaan niitä juttuja ainakin täällä netissä. Sovitaan, että aviorikokset, siskot ja makkarat jätetään ainakin täällä internetin puolella rauhaan  :lol:

Ja neitsyet myös.

Täällä ei ole 3D-laseja, saatana.

edit:  8)

edit 2: jaahas, ja 69. viesti. Migge kun väitti, että olen kirjoittanut vain 17 viestiä tänne.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Lanttu - 16.06.2008 00:03
Jotenkin on jäänyt fiilis, että pelaaminen jäisi miitti miitiltä vähemmälle paskanjauhannan upeine aiheineen vallatessa estradia. Tiedä sitten onko tuo hyvä vai huono juttu, mutta kyllä tuolta aika pelottavaa juttua lähti jo kahden kolmen aikaan päivällä. Jos ei muuta, niin ainakin miitit rikkovat suomalaista myyttiä, jonka mukaan ilman alkoholia ei voi olla hauskaa. Tiedä sitten minkälaiseksi meininki menee, jos porukka tosiaan aikoo ensi miitin jälkeen vielä baariin raahautua.:lol:

Kiva, että Boom Bloxista pidettiin. Pitää itsekin ostaa jossain vaiheessa, kun ei tuo netistä ladattu ole kumminkaan ollenkaan sama asia. Yksinpelikin on oikeasti yllättävän hyvä ja monipuolinen. Olen pelannut adventure modesta nyt hieman yli puolet, ja homma pysyy jatkuvasti freesinä, koska teemat ja pelitavat vaihtuvat juuri sopivalla tahdilla. Adventuren ja peruspuzzlejen lisäksi kiperämpiäkin puzzleja näyttää löytyvän vaikka kuinka. En ole vielä edes testannut omien tekemistä. EA on vihdoin ymmärtänyt, että omaperäisille ja uusillekin peleille on kysyntää.:)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Suurvisiiri - 16.06.2008 18:32
Kuten on jo edeltä käynyt ilmi, mahtavaa oli meno jälleen kerran.

Ei tässä suuresti lisättävää, kiitokset taas kaikille ja isännelle varsinkin.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Lohari - 16.06.2008 22:37
Olihan se melkoinen setti. :P
Eipä ole pitkään aikaan tullut naurettua noin paljoa, vaikka kaikelle ei olisi edes saanut nauraa, kai. Tulen kyllä mielelläni uudestaankin.

Kiitokset kaikille mukanaolijoille minultakin, ja erityisesti finngamerille järjestämisestä ja yösijasta.

Naomi on kova vehje, vaikkakaan en enää koskaan pelaa Guilty Gearia sillä syystä jos toisesta.

Höh, pelästyit mun rinturille antamaa instant killiä noin paljon?
Ei. Riepu hävisi minulle 7 kertaa putkeen, enkä ollut peliä ennen pelannut kertaakaan. :rollaus:

Ja minulle sen jälkeen vielä kahdesti, ensimmäistä kertaa pelasin minäkin. ;)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Mixba - 16.06.2008 23:37
Superlyhyeksi jäi omalta osaltani miitti ja aika matalaa profiiliakin tuli vedettyä. Kiitokset Lantulle boom bloxista. Det var toppen! miittimaximi 16 ei huono idea, mutta luulisi, että Finngamerilla jos jollain olisi riittävästi viihdykettä siksi aikaa myös niille, jotka jäävät warioringistä pihalle. vaikö? No, oli miten oli tattista vaan, ja ens kerralla pitää varmaan uhrata omista aamutorkuista hieman, että pääsisi heti päivällä jo paikan päälle ja sitten taas iltariennoista, että pystyy viipymään pilkkuun asti.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Fraeon - 16.06.2008 23:44
miittimaximi 16 ei huono idea, mutta luulisi, että Finngamerilla jos jollain olisi riittävästi viihdykettä siksi aikaa myös niille, jotka jäävät warioringistä pihalle. vaikö?

Parasta settiä oli kyllä se, kun Wariowaresta ulkopuolelle jäänyt Heinz pelasi VF:ää allekirjoittaneen kanssa ja sitten kun tuli Wariowaren vuoro niin reiluna jätkänä Heinz se vaan jatkoi nappien takomista, kun toisella tikulla ei ollut ketään.

Useimmiten voitin Heinzin silti. Hahhah.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: JayeizH - 17.06.2008 11:47
Parasta settiä oli kyllä se, kun Wariowaresta ulkopuolelle jäänyt Heinz pelasi VF:ää allekirjoittaneen kanssa ja sitten kun tuli Wariowaren vuoro niin reiluna jätkänä Heinz se vaan jatkoi nappien takomista, kun toisella tikulla ei ollut ketään.
Miehen pitää tehdä mitä miehen pitää tehdä. Elämä on täynnä valintoja. Sinä päätit pelata WarioWarea ;)

Useimmiten voitin Heinzin silti. Hahhah.
Tällä kertaa voitot eivät muuten menneet ihan niin murskaavasti kuin yleensä ;) Otetaan "reilupeli" mukaan tai ei. Mutta myönnän että kyllä useammin hävisin kuin voitin...

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Sharkie - 17.06.2008 12:51
No niin, pojat, sensuroidaan niitä juttuja ainakin täällä netissä. Sovitaan, että aviorikokset, siskot ja makkarat jätetään ainakin täällä internetin puolella rauhaan  :lol:
Niin just, makkara piiloon siskoon vaan, ja sitä rataa. :lol: Ihan normaalisti.

Aivan käsittämätön miitti. Huulimopo lähti käsistä siinä kahden paikkeilla, eikä paluuta entiseen sitten enää ollutkaan. TK:n aihelista kattoi ihailtavasti ne päivän kuumimmat aiheet, ja jos nauru tosiaan pidentää ikää, niin tämä jengi ei kuole koskaan. Onneksi pelaamisestakin irtosi iloa huonojen juttujen ohella. Olihan sentään turnaus-teema.

Heti alkumiittiin pistelin porukan EA-maisteria(arvaajalle keksi) turpaan NHL 08 rankkariturnauksen tiukassa Suomi-Ruotsi-finaalissa(ja melkolailla koko miittiä ennen sitä), ja homosvenssoneilla vielä. Palkinnoksi Snakulilta Wiin Crash of the Titans, josta kotelo oli paskana. Avostan. :lol:

Muut turnaukset eivät sitten menneet ihan yhtä hyvin. Virtua Strikerin tiukka (ja vahvasti Epin ja Snaken inspiroima) sääntö, että tasapelin sattuessa molemmat osapuolet tippuvat, lopetti leikin omalta osaltani lyhyeen. Smash-turnauksesta en itse asiassa tiedä yhtään mitään, kun kyylättiin parvekkeella pähkinöitä koko sen ajan, ja Halo-mätöissä Jedimestari suoriutui täysin kuten oli odotettavissakin. Voitettiin me sentään TK:n kanssa yksi matsi, luonnollisesti miehen you hide, I shine -taktiikan takia. Ylpeyden rippeetkin romukoppaan, sano. 8)

Wario Ware on tietysti aina kultaa(tässäkin voitin jopa kerran), ja Boom Blox oli kyllä erittäin kiva yllätys. Moninpelinä todella monipuolista viihdettä. Kiitokset Lantulle siis sen esittelemisestä, ja samalla kiitokset Target Terrorista, kun se viimein saatiin toimimaan. Hirveää paskaa. ;) Chicken Shoot sen sijaan on kuin Fight Club - siitä ei puhuta. Olin puhaltaa itkun. Neo Geon pelaaminen jäi ikävän vähälle, kun ei sinne rakoon sen uuden Naomin ansiosta mahtunut kuin Fraeon. Ensikerralla panostamme tähän.

Huhhei, se siitä katharsiksesta. Kiitokset kaikille homoille jotka olivat paikalla ja kiitokset illan isännälle taas kerran pirun mukavasta miitistä, yöpaikasta ja muusta. Ensikerralla takuuvarmasti uusiksi, ellei se sitten satu elokuulle, kuten tässä ehkä vähän on kuulostanut. Moon jenkeissä silloin(ja tässä tapauksessa me sitten juopotellaan Snaken kanssa myöhemmin, vaikka ilman miittiä). Vaan jännitetään sitä kesän kuluessa.

Blaka.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Tuulisti - 17.06.2008 18:22
Ensikerralla takuuvarmasti uusiksi, ellei se sitten satu elokuulle, kuten tässä ehkä vähän on kuulostanut. Moon jenkeissä silloin(ja tässä tapauksessa me sitten juopotellaan Snaken kanssa myöhemmin, vaikka ilman miittiä). Vaan jännitetään sitä kesän kuluessa.
Älä nyt vaan sano että koko elokuun olet jenkeissä? Sua olen tulossa katsomaan ja jätkä lähtee alta pois!?

Edit: läpän määrästä voisin päätellä että HeinZ ei enää koskaan halua edes nähdä minua kun täältä joskus palaan...

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: JayeizH - 17.06.2008 19:32
Edit: läpän määrästä voisin päätellä että HeinZ ei enää koskaan halua edes nähdä minua kun täältä joskus palaan...
Hah! Ihan kun mä *ittuilusta katoaisin :) Ja onhan muutkin rauhallisemmin kun saadaan toista sukupuolta miittii ;)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Solid Snake - 17.06.2008 19:44
Ja onhan muutkin rauhallisemmin kun saadaan toista sukupuolta miittii ;)
Lukuunottamatta minua. Samat läpät, mutta sen lisäksi muistan hehkuttaa Tuulistin tissejä joka välissä. Toisin kuin muut, jotka hehkuttavat niitä vasta kun Tuulisti on lähtenyt...

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Sharkie - 17.06.2008 19:46
Ensikerralla takuuvarmasti uusiksi, ellei se sitten satu elokuulle, kuten tässä ehkä vähän on kuulostanut. Moon jenkeissä silloin(ja tässä tapauksessa me sitten juopotellaan Snaken kanssa myöhemmin, vaikka ilman miittiä). Vaan jännitetään sitä kesän kuluessa.
Älä nyt vaan sano että koko elokuun olet jenkeissä? Sua olen tulossa katsomaan ja jätkä lähtee alta pois!?
No arvaa vaan kuinka harmitti kun kuulin, että sä just elokuussa tulet käymään. Mulla on nimittäin reissuunlähtö heinäkuun lopussa, ja takaisin vasta 1. syyskuuta. Näin se elämä pientä ihmistä viskoo...

Tuu syyskuussa. :)

Ja onhan muutkin rauhallisemmin kun saadaan toista sukupuolta miittii ;)
Lukuunottamatta minua. Samat läpät, mutta sen lisäksi muistan hehkuttaa Tuulistin tissejä joka välissä. Toisin kuin muut, jotka hehkuttavat niitä vasta kun Tuulisti on lähtenyt...
Hoh, herrasmies all the way. Finngamerinkin oli pakko lähettää eukkonsa pois, kun ei sun käpälissä olisi muuten ollut tilaa padille koko iltana. ;)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Tuulisti - 18.06.2008 09:17
Hah! Ihan kun mä *ittuilusta katoaisin :) Ja onhan muutkin rauhallisemmin kun saadaan toista sukupuolta miittii ;)
Älä katoa. ^^
Ja älä edes vitsaile tuollaista, kun kerran Suomeen asti raahaudun niin juttujen pitää olla keskimääräistä paljon härömpiä.

Samat läpät, mutta sen lisäksi muistan hehkuttaa Tuulistin tissejä joka välissä. Toisin kuin muut, jotka hehkuttavat niitä vasta kun Tuulisti on lähtenyt...
Se on reilua peliä se.

Mulla on nimittäin reissuunlähtö heinäkuun lopussa, ja takaisin vasta 1. syyskuuta. Näin se elämä pientä ihmistä viskoo...
Buaaah... No ei kai sille sitten mitään voi. Sovitaan sitten niin että tulet korvaukseksi tapaamaan minua tänne Tokioon.
Hoh, herrasmies all the way. Finngamerinkin oli pakko lähettää eukkonsa pois, kun ei sun käpälissä olisi muuten ollut tilaa padille koko iltana. ;)
Hoh, mitä ihmettä siellä on oikein touhuttu? ;D

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Solid Snake - 18.06.2008 10:07
Eikö Japanissa kello ole jotain neljä yöllä? Mene, Tuulisti, nukkumaan jo.  :lol:

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Tuulisti - 18.06.2008 11:13
Eikö Japanissa kello ole jotain neljä yöllä? Mene, Tuulisti, nukkumaan jo.  :lol:
Kiitos huolenpidosta, mutta täällä kello oli tuota kirjoittaessa n. kolme - päivällä. (Tosin illatkin on tainneet venyä hieman samansuuntaisiksi...) Vai oliko pointti vaan saada minut pois kiusallisia kyselemästä? ;)

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Solid Snake - 18.06.2008 11:17
Eikö Japanissa kello ole jotain neljä yöllä? Mene, Tuulisti, nukkumaan jo.  :lol:
Kiitos huolenpidosta, mutta täällä kello oli tuota kirjoittaessa n. kolme - päivällä. (Tosin illatkin on tainneet venyä hieman samansuuntaisiksi...) Vai oliko pointti vaan saada minut pois kiusallisia kyselemästä? ;)
Taidan elää jossain omassa aikavyöhykkeessä. Laskeskelin kait sitten väärään suuntaan. Mutta pointti oli tosiaan saada sinut pois kiusallisia kyselemästä.

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: JayeizH - 18.06.2008 13:06
Ja älä edes vitsaile tuollaista, kun kerran Suomeen asti raahaudun niin juttujen pitää olla keskimääräistä paljon härömpiä.
Joo tuskin läppä nyt sen häröttömämmäksi (O_o) menee, mutta luulen että silloin puhutaan tästä nais- ja miespuolisten välisestä kanssa käymisestä vähemmän ja keskitytään vaan siihen perinteiseen paskan jauhantaan. Kuten poroihin.
Tosin nyt kun tämän luulon heitin niin totta kai joku sen epätodeksi todistaa :rollaus:

Otsikko: Re: Finngamerin pelimiitti 16: Turnajaiset
Kirjoitti: Fraeon - 18.06.2008 16:13
Joo tuskin läppä nyt sen häröttömämmäksi (O_o) menee, mutta luulen että silloin puhutaan tästä nais- ja miespuolisten välisestä kanssa käymisestä vähemmän ja keskitytään vaan siihen perinteiseen paskan jauhantaan. Kuten poroihin.

Tai sitten vaan palataan niihin juttuihin mies- ja miespuolisten välisestä kanssakäymisestä.