Sain viimein itsekin läpäistyä TloU2:sen.
Lieviä spoilereita tekstissä:Muutamaa epäkohtaa lukuunottamatta pelin tarina iski todella kovaa. En oikeastaan odottanut tällaista tunnesidettä hahmoihin, sillä vaikka eka osa oli hyvä ei se mikään meikäläisen top-10 peli ollut. Jatko-osa petraa jokaisella osa-alueella ja varsinkin tarinankerronnassa kokeiltiin aivan uusia keinoja ja käsiteltiin teemoja, mitä ei ole peleissä ennen nähty. Oikeastaan välillä tuli flasbackeja jostain MGS2:sesta, sillä niin harvoin saavat pelit pelaajan kyseenalaistamaan tekojaan tai pelihahmojen motiiveja. Tässä pelissä sukellettiin välillä todella synkkiin vesiin tarinan ja hahmojen osalta. Jopa niin, että teki mieli laskea ohjain maahan ja pistää pleikkari tauolle.
Peleissä voidaan parhaimmillaan tehdä asioita, joita on vaikea toteuttaa muissa medioissa. Itse aina nuorempana meuhkasin, että pelit tulevat vielä joku päivä olemaan hienompi tarinankerronnan muoto, kuin leffat tai kirjat. Kaikille on varmasti selvää, että veikkaus meni metsään, sillä suurin osa peleistä yrittää olla joko kuin leffat eivätkö pääse edes lasten piirrettyjen tasolle käsikirjoituksen tai ohjauksen osalta. Silloin tällöin sääntöön tulee poikkeuksia, kuten Kojiman pelit (kässäristä voi olla mitä mieltä tahansa, mutta niissä on paljon kokeilevaa tarinankerrontaa) tai indie puolelta joku INSIDE:n tyylinen peli, jossa tarina aukenee täysin gameplayn lomassa ilman välidemoja. TloU2 on valtavan budjetin peli, jossa kokeiltiin uusia asioita ja tällaisia tulee vuosikymmenessä vastaan vain muutama.
Se miten totutuilla ja arkisilla pelimekaniikoilla kerrottiin hienovaraisesti hahmojen luonteesta oli nerokasta. Asioita näytettiin eri näkökulmista, mikä on perus kauraa kaikissa medioissa, mutta pelaaminen toi tässä tapauksessa siihen jotain, mitä leffoissa ei voi tehdä. Muiden hahmojen teot ja niiden seuraukset sai kokea monesta vinkkelistä, välillä kostonhimoisesti ensimmäisestä persoonasta ja välillä kauhun sekaisin tuntein uhrin näkökulmasta. En muista aiemmin nähneeni peleissä mitään vastaavaa. Peli pakottaa pelaajan tekemään irvokkaita ja hirveitä juttuja, jotka kuitenkin pelin maailman sisällä käyvät järkeen. Tarinan kantava teema on aivan selvästi väkivallan ja koston kierre ja miten se on melkein mahdoton katkaista. Tarinan "twisti" tulee yllättäen päin pläsiä ilman mitään pehmittelyä aivan kuten vastaavat tapahtumat tulisivat oikeassakin elämässä. Asioita jää liikaa sanomatta ja tekemättä ja kaikki tuntuu hyvin epäreilulta. Eipä pelin post-apokalyptisessä maailmassa mikään olekaan reilua. Pelaaja suorittaa tehtäväänsä määrätietoisesti ja tehokkaasti ilman mitään tunnon tuskia. Tai ainakin niin sitä luulisi.
Tarina oli niin voimakas, että pelattavuudesta ei jaksa paljoa jauhaa. Minusta se oli oikein sujuvaa ja tyydyttävää. Ei mitään japsipelien täydellisyyteen hiottua tasoa, mutta ei se haitannut yhtään. Peliä kuitenkin pelaa hyvin pitkälti nähdäkseen, mitä tarinassa tapahtuu. Oikeastaan huomasin jossain vaiheessa, että tämä on yksi hauskimpia stealth-pelejä pitkään aikaan. Jokainen taisteluskenaario oli hyvin suunniteltu eikä kahta samanlaista tullut vastaan. Välillä teki mieli sniikkailla ja hoidella viholliset ilman kiinnijäämistä ja joskus teki mieli räiskiä kaikki hengiltä. Molemmat olivat omalla tavallaan hauskoja tapoja kiitos mahtavan presentaation ja tyydyttävien aseiden. Pari kertaa tuli myös sniikattua ja juostua vihollisten ohi täysin. Sekin tuntui saavutukselta. Ohjaus oli mielestäni loistava ja hahmojen animaatio parasta mitä on peleissä nähty. Varsinkin hahmojen kasvonilmeet kesken lähtitaistelun olivat aivan ennennäkemättömän hienoa katseltavaa.
Lopulta pitää sanoa pari sanaa pelin presentaatiosta. Tässä genissä ei moni peli ole graffoillaan saanut sukkia pyörimään jaloissa, mutta nyt se genin kruununjalokivi vihdoin saatiin. Peli näytti OLED:illa aivan käsittämättömältä. Siis oikeasti siltä, että assettien ei tarvitse PS5:lla enää tästä parantua jos kaikki vain pyörisi paremmin ja tarkemmin. Peligraffa ei ole vain teknologiaa ja TloU2 on näennäisestä realismistaan huolimatta mahtavan tyylitelty peli. Jokainen valonlähde, vuorokaudenaika, kivenmurikka, vesitippa ja tuulessa hiljaa heiluva kankaanpala on jonkun artistin käsin asettelema. Pelissä on satoja taloja, joiden sisustat ovat uniikkeja. Kenenkään ei tarvitse ihmetellä, miksi ND:llä porukka on crunchannut vuosia. Ei tällaista yksityiskohtaisuutta ja vaihtelua voi saavuttaa, kuin orjatyöllä. Ja kun lopulta paljastui miten iso ja pitkä peli tämä oli... ei saatana. Sama yksityiskohtaisuus ja hallinta ulottuu joka paikkaan. Hahmomallit ovat käsittämättömän uskottavia, mutta kuitenkin tyyliteltyjä. Uncanny valley loisti poissaolollaan. Se, että vihollisilla oli kaikilla uniikit naamat ja nimet teki niiden lahtaamisesta hyvin epämukavaa. Paitsi tietenkin muutaman... Musiikki ja äänimaailma olivat hyvin hienovaraisia ja toimivia. Ääninäyttely varmasti alan parhaimmistoa.
Vältyin aika hyvin kaikilta spoilereilta ja en lukenut paljoa miksi porukka on peliä vihannut. Peliä pelatessa tajusin sen melko nopeaa. Pelissä on paljon erinäköisiä ja oloisia hahmoja, jotka tekevät joidenkin ihmisten olon epämukavaksi. Se on harmi, sillä jos pelin olisi vain pelannut kylmiltään ilman spoilereita, olisi itkua ja parkua ollut varmasti huomattavasti vähemmän. Kaikki päähahmot kuitenkin alustetaan todella hyvin ja niistä alkaa melkein väistämättä pitää. Nyt peli on joutunut kiistakapulaksi internet-soturien poliittiseen vääntöön. Ei ihmekään, että pelinkehittäjät ovat olleet hermoraunioina juonen vuotamisen jälkeen.
Suosittelen.
Luin mielenkiintoisen jutun TLoU2:n ludonarratiivisesta dissonanssista(hyi vittu mikä sana). Eli pelin gameplay ja tarina ovat ristiriidassa keskenään. (kuten monessa muussakin seikkailupelissä) Tätä juuri yritin sanoa aiemmassa viestissäni, eli peli pakottaa pelaajan tekemään asioista joita pelaaja ei muuten tekisi. Valinnanvapaus puuttuu täysin. Silti kaikista puutteista ja putkijuoksuna suoritetusta interaktiivisesta elokuvasta huolimatta pidin kyllä pelistä.
Mietin tätä samaa muutamassa kohdassa. Tulin sitten lopulta siihen tulokseen, että peli antaa parissa kohdaa näennäisen valinnan, joka kuitenkaan ei ole valinta koska sillä viestitään, että se mitä pelihahmo aikoo nyt tehdä ei ole se mitä kukaan normaali ihminen turvallisessa maailmassa tekisi. Pelihahmon tilanteessa ei kuitenkaan ole enää mitään valinnanvaraa. Tämä sama tilannehan tulee ekan pelissä lopussa vastaan ja on iso vaikutin siihen miten tämän pelin tarina lähtee käyntiin. Itseasiassa nyt kun muistelen, niin muistaakseni tästä kyllä valitettiin ekan pelin kohdalla arvosteluissa.
Näytä kirjoitukset
