|
Näytä kirjoitukset
|
Sivuja: [1] 2 3
|
1
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Vs: Gran Turismo 5
|
: 11.08.2011 12:11
|
Itsekin olen tämän viikon aikana vedellyt noita endurance-kisoja. Tiistai-päivä kului kisaillen Laguna Secassa 200 mailin kisassa ja heti perään vedin vielä Indy 500:n. Ajattelin noiden jälkeen, että kun vauhtiin on päästy niin kisataan vielä pois alta Suzuka 1000 km / 172 kierroksen -kisa. Pian kyllä tajusin, että edessä oli vähän pitempi urakka kuin olin ajatellut. 60 kierrokseen meni sateisella radalla jo reilut 2,5 tuntia, niin oli pakko pitää yötauko ja jatkaa keskiviikkona loppuun. Lopulta kisa kesti vajaat 7 tuntia eikä eroa kakkoseen tullut kuin 4 kierrosta. Kaiken kaikkiaan tapahtumarikas kisa, koska olosuhteet vaihtelivat kilpailun aikana laidasta laitaan. Kisa alkoi rankkasateessa, mutta kilpailun keskivaiheilla sade lakkasi ja rata kuivui, jolloin pystyi käyttämään kuivankelinrenkaita. Lopussa alkoi taas satamaan kaatamalla ja taas piti mukauttaa ajotyyliä keliin sopivaksi. Kaiken kaikkiaan hieno kokemus, vaikka totta puhuen välillä olikin todella puuduttavaa puuhaa.
Nyt kun kädet ovat palautuneet tuosta urakasta niin seuraavaksi olisi sitten vuorossa 4 tunnin Nürburgring-kisa, josta tulee kyllä mielenkiintoinen kisa, kun ajellaan yli 600 heppasilla autoilla metikössä. Taitaa jäädä kestävyyskisojen ajo minun kohdalla siihen kisaan, koska jäljellä olisi sitten enää 9 tunnin Tsukuba ja 24 tunnin Nürburgring ja Le Mans. Ei millään tee mieli alkaa noita tahkoamaan.
|
|
|
3
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Vs: Rattiohjaimet - koska autopelisi on sen arvoinen
|
: 09.12.2010 21:58
|
Oho, verkkis on nostanut taas G27:n hintaa, 299 euroon. Ehdin onneksi laittaa sen tilaukseen vielä silloin kun hinta oli rapiat 244. Ensi vuoteen sen saaminen lähes varmasti kyllä menee. Mutta onneksi on DFGT sitä odotellessa. Onneksi hankin G27:ni pari kuukautta sitten, kun sitä oli vielä varastossa ja sen hinta oli 250 euroa. Hieman sapettaisi, jos nyt joutuisi odottelemaan monta viikkoa ja vielä pitäisi maksaa 50 euroa enemmän. Sitten olisi pitänyt pelata GT5:sta vanhalla Logitechin Driving Force:lla, jossa ei ole edes vaihdekeppiä. Tulipa tuossa aiemmin tänään tilattua myös Wheel Stand Pro tuolle edelleen tilauksessa olevalle G27:lle.
WSP on kyllä mainio teline. Tarpeeksi painava, ettei se heilu ja keiku, kun rattia kääntää tiukoissa tilanteissa nopeasti puolelta toiselle. Lisäksi tuota pystyy säätämään helposti sopivaan asentoon ja sen saa myös nopeasti taitettua kasaan, niin ettei se vie hirveästi tilaa, kun sitä ei käytä. Suoraan valmistajalta kun tilasin, niin paketti tuli alle viikossa perille ja kotiovelle kannettuna. Todella tyytyväinen olen, että tilasin tuon vaikka hiukan epäröin aikoinaan tuon hankkimista. Hintaa tuolla kumminkin oli 130 euroa.
|
|
|
6
|
Yleinen / Vapaa sana / Vs: Nettikaupat
|
: 04.05.2010 18:05
|
Minulla olisi kaksi yhden punnan alennuskoodia, joilla en tee mitään. Yksi on Zavvi.com:iin ja toinen TheHut:iin. TheHut-koodin viimeinen käyttöpäivä on huomenna ja Zavvin ylihuomenna. Jos jotakuta kiinnostaa, niin voi pyytää koodia privana.
Edit: TheHut koodi mennyt Loharille.
|
|
|
8
|
Yleinen / Vapaa sana / Vs: Kysy & Vastaa
|
: 05.04.2010 11:37
|
Itsellänikin oli sama ongelma Windows 7:lla, kun yritin ekaa kertaa käynnistää Tiberian Sunia. Muistaakseni tuohon auttoi se, että Game.exe:sta valitsi properties->compatibility mode->windows 98/me ja lisäksi "run this program as Administrator".
|
|
|
9
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Vs: Yakuza 3, starring "cooliuden multihuipentuma" Kazuma Kiryu
|
: 29.03.2010 19:30
|
Eilen illalla pääsin pelin lopulta lävitse. En mitään kauheaa kiirettä pitänyt pelin läpäisyssä, vaan pyörin pitkään kaupungissa sivutehtäviä tekemässä. Aikaa kului noin 48 ja puoli tuntia ja completion rate oli vähän päälle 50% eli puolet hommista jäi kuitenkin tekemättä.
Hyvä maku jäi pelistä. Kaupungilla oli hauska harhailla ja käydä välillä pelaamassa dartsia tai biljardia. Karaokekin tuli tutuksi. Sivutehtäviä oli paljon, eikä missään vaiheessa ehtinyt kaipaamaan Japani-versiosta leikattuja tehtäviä. Pääosin tehtävät olivat sellaisia, joissa joku saa lopulta turpiinsa Kazumalta. Mutta kyllä sitä tuli välillä selvitettyä murhamysteerikin Poirotin tapaan. Taistelu ei hirveästi ollut muuttunut edellisistä osista. Vaikka taisteluja oli paljon, niin ne eivät koskaan päässeet ärsyttämään, koska vastustajia pystyi pieksemään monella eri tavalla. Raaimman näköistä oli repiä pihdeillä vastustajalta kynsi tai hammas. Kazuman liikkeistä hauskin (ja turhin) oli liike, missä Kazuma kesken taistelun pitää tupakkatauon.
Tarinankerronnasta ja hahmoista tuli monesti mieleen Metal Gear Solid. Kazumassa on paljon samanlaista karismaa kuin Solid Snakessa. Pelin loppu oli huikea ja lopputaistelua edelsi kunnon joukkotappelu kymmeniä vastustajia vastaan. Sanoisin, että tämä kolmas osa on sarjan paras. Kenzan! pääsee lähelle, mutta kolmonen on monipuolisempi ja tarina on parempi.
Nyt sitten vain odottamaan Yakuza 4:ä.
|
|
|
11
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Vs: Re: Yakuza 3, starring "cooliuden multihuipentuma" Kazuma Kiryu
|
: 12.03.2010 13:16
|
Aamupäivällä tuli käytyä VPD:ssä -- eikä missään ollut Yakuza 3:sta.
Kai kysäsit kassalta asiaa? Juu, kysyin ja sanoivat, että ehkä saavat tänään neljältä lisää. Pitää nyt miettiä miten tuon kanssa tekee. Tilaanko VPD:n nettisivuilta ja odotan kärsivällisesti vai kiertelenkö vielä kauppoja peliä etsien. Tämä on kyllä pakko hankkia heti julkaisussa, jotta olisi edes pieni mahdollisuus saada Yakuza 4 joskus Eurooppaankin.
|
|
|
12
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Vs: Yakuza 3, starring "cooliuden multihuipentuma" Kazuma Kiryu
|
: 12.03.2010 12:37
|
Näyttäisi olevan aika kiven alla tämän peli. Aamupäivällä tuli käytyä VPD:ssä, Gigantissa ja kaikissa Jumbon kaupoissa, jotka myyvät pelejä, eikä missään ollut Yakuza 3:sta. Okei, ehkä GameStopista olisi saanut, mutta sieltä en osta mitään suoraan hyllystä, kun pitävät sellaisia sikahintoja. Ei kai tässä auta muu kuin yrittää tilata jostain nettikaupasta.
|
|
|
14
|
Yleinen / Vapaa sana / Vs: Linkkiketju
|
: 09.02.2010 19:33
|
Tää on sitä sci-fiä tää.
No ei nyt sentään. Samanlainen livefeedinä - sitten ollaan in the future! Sitten ollaan kylläkin vuodessa 1984.
|
|
|
15
|
Yleinen / Vapaa sana / Vs: Formula 1 -kausi 2010
|
: 27.01.2010 15:36
|
Huomenna sitten julkistetaan Ferrarin uusi menopeli. Julkistustilaisuutta pystyy seuramaan suorana Ferrarin omilta sivuilta kello 10.30 CET alkaen (11.30 meidän aikaa). Jos oikein ymmärsin, pystyy sivuilla myös myöhemmin iltapäivällä seuraamaan suorana, kun uusi auto vetää kierroksen Fioranon radalla.
|
|
|
16
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Vs: Vuosi 2010: tulevat pelit, paljastukset, ennustukset ja wishlistit
|
: 06.01.2010 16:52
|
Vuoden ensimmäinen uusi peli jonka hankin on Army of Two: 40th Day. Co-opin takia hankin tuon, jotta voi veljen kanssa pelata yhdessä.
Muita pelejä jotka varmaan tulen hankkimaan tänä vuonna (jos vain ilmestyvät 2010) ovat
Mass Effect 2 Ykkösosa oli hieno kokemus ja tätä odotan innolla.
Battlefield: Bad Company 2 100% varma ostos.
Red Dead Redemption Länkkäri-pelit kiinnostavat aina.
GOW III Ainoa pelko tämän kohdalla on, että onko pelissä tarpeeksi uudistuksia aiempiin osiin verrattuna. Muuten kiinnostus tätä peliä kohtaan voi lopahtaa.
Heavy Rain Kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta "peliltä".
Yakuza 3 Luojan kiitos, että tämä peli julkaistaan euroopassa.
|
|
|
17
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Vs: 2009 - Mitä pelasit ja miksi?
|
: 06.01.2010 16:25
|
Listaan vain PS3 pelit, koska sillä nyt enimmäkseen tulee pelattua. Pelit eivät ole missään erityisessä järjestyksessä.
Dragon Age: Origins Vuoden paras roolipeli. Jatkoa odotellessa.
Ratchet & Clank: Crack in Time Vuoden suurin pettymys. Kuinka monta kertaa sama peli voidaan julkaista uudestaan muuttamalla vain numero pelin nimen perässä?
Uncharted 2 Hyvä peli, jossa erinomainen grafiikka ja ääninäyttely. Ehdottomasti vuoden 2009 parhaita PS3-pelejä.
Assassin's Creed 2 Käytännössä sama peli, kuin ensimmäinen osa. Pidin kumminkin ykkösestä ja pidin myös tästä. Saisi olla hieman haastavampi ja tehtävät monipuolisempia.
Borderlands Parempien tavaroiden etsiminen on aina pirun hauskaa, mutta ikävän tylsät kentät ja tehtävät pistivät harmittamaan.
Batman Arkham Asylum Vuoden kovin yllättäjä. Peli oli selvästi tehty myös muillekin kuin vain kovimmille Batman-faneille.
COD: MW2 Vahvisti, että COD:it eivät ole minulle.
InFamous Vuoden toiseksi kovin pettymys. Kovasti hehkutetut moraaliset valinnat eivät loppujen lopuksi vaikuttaneet mihinkään. Kaupunki oli myös todella tylsästi suunniteltu.
Resident Evil 5 Ei kovin ihmeellinen peli, mutta co-op on aina hauskaa ja pelasti peliä paljon.
Killzone 2 Pettymys tämäkin. Yksinpeli oli tylsä ja hahmot typeriä lopputaistelusta puhumattakaan. Moninpeliä jaksoi sen hetken ennen kuin sen heikkoudet alkoivat ärsyttämään liikaa.
Battlefield 1943 Perusvarmaa Battlefield-meininkiä, jota pelasi hyvillä mielin. Jäi kumminkin lopulta "pölyttymään", kun lisäkenttiä ei kuulunut. Kolme kenttää oli liian vähän.
Lisäksi tuli pelailtua Disgaea 3:sta, Dynasty Warriors 6: Empires:ia ja Dynasty Warriors Gundam 2:sta. Olen heikkona Dynasty Warriors-sarjaan, vaikka tiedostankin sen heikkoudet.
Kaikenkaikkiaan vuosi 2009 ei ollut kovin ihmeellinen. Muutaman hyvän pelin vastapainoksi löytyi muutama kova pettymys.
|
|
|
18
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Vs: Pelitarjoukset
|
: 02.01.2010 17:36
|
VG+:ssa on tänään alkanut ale, joka kestää 7.1. asti. Uusia tarjouksia lisätään sivulle kokoajan, joten tuolla sivulla kannattaa käydä useammankin kerran.
|
|
|
23
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Vs: Hype - uutiset, uutuudet ja mielenkiintoiset asiat and things of that nature
|
: 16.12.2009 18:44
|
Tuosta Red Dead Redemptionista tuli mieleen, että miksei kukaan ole tehnyt Tex Willer-peliä. Siitä voisi saada loistavan pelin. Seikkailtaisiin Rangerina ympäri Amerikkaa Texin ja Kit Carsonin kanssa ratkaisten isoja ja pieniä konflikteja. Vanhoista Tex Willer-sarjakuvista saisi paljon hyviä tehtäviä peliin. No hyvä, että edes tämä Redemption tehdään. Revolver oli jo ihan hyvä yritys tehdä kunnon länkkäripeli. Toinen peli minkä haluaisin tehtävän olisi Mustanaamio - The Game.
|
|
|
25
|
Yleinen / Pelikeskustelu / Vs: Modern Warfare 2
|
: 07.12.2009 20:25
|
Javelineja tulee ainakin vielä boxilla vastaan, mutta muistaakseni PS3-versio sai korjauksen aikaisemmin?
Ei saanut PS3-versio vielä tuohon glitchiin korjausta vaan matchmakingiin. Javelin-glitch korjataan myöhemmin 1.06 patchilla. En ole kuin kerran törmännyt tuon javelin-glitchin käyttöön. Eli ei ainakaan omalla kohdalla mikään ongelma vielä ole. Ikäviähän nuo silti ovat. Enemmän kyllä harmia aiheuttaa nuo MasterTK:n mainitsemat tuplahaulikot. Niitä tuntuu olevan joka pelissä.
|
|
|
26
|
Basaari / Kaupankäynti / Vs: M: Pelejä PS2, PSP, GameCube, GBA
|
: 07.12.2009 12:40
|
Lisätty lisää PS2-pelejä.
Lisäksi olisi tarjolla NFS: Shift (promoversio) + Trials HD-koodi XBox360:lle 25 eurolla. Nuo on voitettu kilpailussa, enkä tee niillä mitään, kun en XBoxia omista. Peli on muoveissa.
|
|
|
28
|
Basaari / Kaupankäynti / Vs: M: Pelejä PS2, PSP, GameCube, GBA
|
: 05.12.2009 18:08
|
olisin kiinnostunut Soul Nomad & world eatersista. mikäli tietenkin on PAL ja tarpeeksi hyvä kuntoinen että toimii normaalisti olen etsinyt sitä joka puolelta eikä mistään meinaa löytyä eli jos myyt niin jos vaikka varaisit ja laitat viestiä tai jotain niin sovittaisiin kaupoista vaikka heti! Lähetin privaviestin.
|
|
|
|