Scummvm.org. Asennat koneelle ja käynnistät sen kautta ton Sam & Maxin. En tiiä pelittääkö tuon version kanssa jos se on joku eri painos.

Ah niin, tästähän meillä taisi olla puhettakin. Thanks, pitänee testata.

Ja ennakkonahan se tulee lähtemään tännekin. Ässälakimiehiä saa kyllä laatuunsa nähden aivan pilkkahintaan. Kiitos PA.

HOMMy ass:

Postista napsahti. Pahviboksi on kyllä hiano(kansi ei ihan vastaa tuota netistä kaivettua, mutta siellä päin). Minusta PC-pelien pitäisi edelleen tulla tällaisissa muuttolaatikoissa, tunteepahan omistavansa jotain. Vista ei luonnollisesti tajunnut pelistä mitään - njoo, osasi se soittaa neljä musiikkiraitaa levyltä - mutta tällä vanhalla mopolla sen sai jopa käyntiin. Äänittä, mutta silti. Pitänee hankkia uusintapainos tai jotain muuta, jotta tätä oikeasti kehtaa pelata, mutta alkuperäinen on silti oikein mukava keräilyartikkeli.

Vielä kun Grim Fandangon saisi jostain.

Pukki toi Kiinasta iPod Nanon, 4 gigasen. Helvetin tyytyväinen olen.

Minä kun luulin, että Korvatunturi on Suomen lapissa...?



EDIT. Niin jaa, olihan mulla ihan asiaakin. Velipoika on kössinyt Nokialla työskennellessään itselleen IPhonen, joka on siis Touch puhelinominaisuuksin(minulle ei tätä ainakaan kukaan ollut aiemmin kertonut). Nauroi päin naamaa, että se on puhelimena sysipaska. Soittimena taas oikein kiva. Go Apple.

Ohi on 180.

Näin jälkikäteen on loppuunsa aika jännä koittaa arvioida viimeistä puolta vuotta, sillä sen kylmän armeijakriittisen ajattelun sumentaa ilmiö, jota kaverini kutsui "inttiromantiikaksi". Tiedättehän, ajatukset kuten: "No eihän se niin kamalaa ollut." tai "Hiton hyviä tyyppejä ne kaikki." Kyllä, intti on perseestä. Mutta samalla se on ihan oikeasti kasvattava kokemus, monella saralla, ja nyt ainakin hetken osaa taatusti arvostaa näitä normaalielämän ihanuuksia. Ja ennen kaikkea se on Kokemus, josta riittää (naisia taatusti kyllästyttävää) louskutettavaa äijien kanssa täältä ikuisuuteen.

Mukava puoli armeijassa on myös se, kuinka helposti siellä kiintyy ihmisiin, kun kaikki on alusta asti aivan yhtä kusessa ja kaikkia vituttaa. Tupakaverien kanssa leukailu on aina sitä parasta lääkettä. Ja vaikka useimmat näistä huipputyypeistä haihtuvat satavarmasti palveluksen loputtua sellaisiksi moikataan kun tavataan -kavereiksi, niin on siellä joukossa ainakin mulla pari sellaista duudsonia, joiden kanssa pidetään varmasti yhteyttä. Toisaalta homma toimii toisinkin päin, ja tietty ihmistyyppi ottaa intissä päähään melkeinpä pelottavasti, vaikka ei yleensä ole tapana ärsyyntyä oikein kehenkään. Toleranssi on ihan nollassa ihmisiin, jotka eivät syystä tai toisesta kiinnosta, ja tietysti näitäkin joutuu silti katsomaan tunnista tuntiin ja päivästä toiseen. Siviilissä pääsee edes pakoon, jos jonkun pärstä ärsyttää.

On selvää, etten olisi lähtenyt, ellei olisi ollut pakko. Ja vaikka tämä reissu on auttanut ymmärtämään sitä koneistoa, joka puolustusvoimien takana pyörii(kyllä, mä olen vähän vaikutusaltis), niin siltikään en ole vakuuttunut sen tarpeellisuudesta tänä päivänä. Eniten varmaan kertoo se, etten edes nyt osaa ajatella viimeistä puolta vuotta sotakoulutuksena. Kaikkea muuta se oli, mutta en minä siellä sotaa varten ollut valmistautumassa. Ja siinä putoaa pikkasen asevelvollisuudelta pohja.

-----------------------------

Uusille alokkaille saatteeksi kaksi isoa asiaa, joihin kannattaa varautua henkisesti:

1. Henkilökohtainen aseenne(omani ristin muuten Tiinaksi) on aina tiellä. Siitä ei ole mitään muuta kuin haittaa, ja niinpä se yleensä lojuu jotain puuta vasten, jonne se taas on helppo unohtaa. Ja siitähän se riemu repeää...

2. Leireillä vartiopaikat perustetaan poikkeuksetta jollekin muulle aikavyöhykkeelle, jossa meidän ulottuvuutemme puolen tunnin aikana kuluu vajaat viisi minuuttia. On edelleenkin täysin käsittämätöntä, miten pelkkä tuntikin väijyssä voi tuntua niiiiiiiiiiiiiiiiiiin pitkältä. Saati sitten kahden tai (hrrrr) kolmen tunnin nakit... Mielummin katson kun ruoho kasvaa.

Huumorilla siitä selviää. Trust me.


Peeäs. Oli muuten sotilaspassissa sekä kenttäkelpoisuus että yleisarvostelu tyydyttäviä. Niin just. Jos ei kerran kelpaa, niin haistakoot paskan.

Tinoista muodostui tällä kertaa kaksiosainen ennustus: kauha & kattila. Tuota, ruokaa riittää...?

Puolustusvoimien huippusafkojen puute jättää aukon tulevaan vuoteen?

Heh, saa kyllä jättääkin. Intti+joulusafkat on jättänyt meikäläisen aika hyvään lihaan, eli kevyempi ruokavalio ei ole itkun asia.

Näin ensimmäisen Hd-devu & BluRay -mainoksen(Harry Potter -dvd:llä), ja repesin. Totta joo, mitenpä mainostat uuden formun huikeaa kuvanlaatua vanhan formaatin avuilla, ja niinpä tuloksena oli hirveä läjä hypeä.

It makes this [insert tulitikun sytyttäminen] sound like this [insert helvetillinen räjähdys]!!!11

Hillityistä draamaelokuvistasi tulee siis Hollywood-toimintaa. Hail tekniikka!

Niin, kyllähän me kaikki ne "kevyet kopsautukset" tiedetään.

Ensi vuonna tulee vielä kokonaan uusi levykin. Seitsemän vuoden odotus päättyy.

Odotellessa saatiinkin sitten uusia shokkiuutisia, kun Mikeä oltiin nähty kaupungilla kummallisia laastareita naamassa. Että voi jollain mennä niin heikosti...

Silti(ja varmaan siitä syystäkin) on kyllä ihan mielenkiintoista kuulla, minkälaista uutta matskua äijä tuuttaa markkinoille kaiken tämän jälkeen.

Oli varmaan maailman nerokkaimmat uudenvuoden juhlat. Kaverin luona olin juhlistamassa iltaa(lähinnä tyttöjen kanssa, beibe), ja elähän sano, siinä yläkerrassa oli kahdessakin kerroksessa bileet samaan aikaan. Nämä yhdistämällä saatiinkin sitten aikaan oikeat MEGABILEET. Laskettiin vuoden vaihtuminen niinkuin jenkeissä konsanaan ja mentiin yhdessä pähkinöiksi. Good times.

 

Tinoista muodostui tällä kertaa kaksiosainen ennustus: kauha & kattila. Tuota, ruokaa riittää...?

Eihän se tapa, mutta varsinkin kun mulla ei vanhassakaan mallissa ollut mitään vaikeuksia erottaa viestejä toisistaan, niin en kyllä pysty uudesta värimallista riemuitsemaankaan. Ei tuo pinky näytä oikein kuuluvan tuohon.

Rock Band on sellainen tapaus, joka täytyy kyllä kokea jossain ja jotenkin. Olen aina halunnut rumpaliksi - u know, kitarafeimi on jo koettu.

Muuten vellon varmaankin paljolti vanhemmassa matskussa. Sam & Maxin niin uudet kuin vanhat seikkailut(niinnojoo, pitäähän se Season 2 väijyä), Phantom Hourglass, muoveissa edelleen lojuva God Hand, Guitar Hero 3, MGS-kombo Subsistence + Portable Ops, Gitaroo Man Lives!, R&C: Size matters(uutta PSP:tä katsellaan siis edelleen), Abe's Oddysee & Exoddus sekä Orange Box ovat niitä muutamia kesken olevia tahi aloittamattomia peliproggiksia, jotka täytyy kokea.

Ei tässä siis ihan hirveästi uudelle pelattavalle ole muutamaan kuukauteen tarvetta. Vaikka en minä sano ei, jos joku helmi tapaus yllättäisi nurkan takaa tänäkin vuonna.

Tai sitten siitä turtuneisuudesta kertoo se, että ne puukotukset, pahoinpitelyt ja murhat tulee nimenomaan selattua ilman shokkiarvoa.

Lukeehan terve aikuinen ihminen tunnetusti kuolinilmoituksetkin sarjakuvien sijaan.

   Niin no, saahan senkin kautta halutessaan varsin suloisia kuvia(köhhdkeirakröh).

Itsekin kävin tänään shoppailemassa, ja yhden varsin kivan hupparin sekä verkkatakin kannoin päivän päätteeksi kotiin. Lisäksi Dressmannin pukupuoli houkutteli kovasti, mutta hillitsin itseni kuitenkin tällä kertaa.

Kenkiä olisi vähän tehnyt mieli ostaa, mutta kun jokainen liike oli pakannut mallinsa naftaliiniin huimien monovuorten edestä, niin ei paljoa jäänyt vaihtoehtoja. Housut olivat toinen artikkeli, mille olisi kyllä kysyntää, mutta niidenkin saralla petyin. Etsintä jatkuu.

Aattona kilistellään kavereiden kanssa jossain, saas vaan nähdä missä. Mökkiolosuhteisiin olisi ollut mukava päästä, mutta eihän siitä taaskaan tullut mitään. Raketteihin en kuluta itse penniäkään, mutta ihan kivahan niitä on katsoa jos joku muu intoutuu.

Vuotta 2008 on odotettu kuin kuuta nousevaa, sillä kokonaisuudessaan siitä pitäisi tulla varsin huoletonta aikaa. Intin lopun riemun ja syksyllä odottavan opiskelupaikan väli on täysin vapaa työnteolle, tanssitreeneille, kilpailuille, rentoutumiselle ja ehkä jopa pienelle matkustelulle. Elämäntilanne on vakaa kaikinpuolin, eikä tuosta työskentelystäkään tarvitse ottaa stressiä. Samalla voisi alkaa ainakin alustavasti katselemaan, mitä asuntomarkkinoilla olisi tarjota omaa opiskelijasoppea hakevalle. Ja vielä jos jonkun sulostuttavan tekijän  elämäänsä löytäisi, niin voi pojat.

Muuta en lupaa, kuin että yritän nauttia elämästä mahdollisimman paljon. Nyt jos koskaan on sen aika.

Jotkut ärsyyntyvät, mutta minä tykkään.

Tell me about it. Varsinkin kun on intin leirellä kuunnellut aivan liikaa tusina-asemia ja niiden mukana aivan liikaa jo muutenkin paskaa Tähkää, niin toleranssi on aivan nollassa. Jos näinä päivinä kuulen soinnunkaan Pauhaavaa sydäntä, tulee pakottava tarve sytyttää jotain tuleen...

Noh, ainakin se herättää tunteita.

Tästä päästään vain suoraan siihen, että niitä ikärajoja voitaisiin edes koittaa ottaa vakavasti. Kuuntelin vastikään radiosta Suomen elokuvatarkastamon ja joidenkin muiden tahojen suorittamasta tutkimuksesta, jossa tietyn ikähaitarin koelapsukaiset kävivät läpi lukuisia liikkeitä niin isoista ketjuista pieniin pelikauppoihin ja yrittivät ostaa k-18 pelejä. En muista tarkkoja lukemia(tai kuten huomaatte, muitakaan yksityiskohtia...), eikä nyt jaksa kaivaa dataa, mutta leijonanosa ostoyrityksistä onnistui heittämällä. Ja joukossa oli kuitenkin kymmenen ikävuoden nurkillakin pyöriviä skidejä.

Jos huoli väkivaltaviihteen vaikutuksista on kerran niin suuri, niin minusta luonnollinen johtopäätös olisi alkaa pitää tiukkaa linjaa siitä, kenelle niitä väkivaltaisia viihdeartikkeleita myydään. Pakottaisi vähintäänkin hankkimaan hakijan uusinta Tapa Kaikki 4D:tä varten, mikä voisi suurena vaivana karsia muutaman piltin kaupannurkilta pois. Voitto yhteiskunnalle sekä (mielen)terveemmälle tulevaisuudelle!

Vaan hei, olihan tässä se positiivinen puoli, ettei nyt itketty pelkästään pelien vuoksi.



EDIT. Googlasin sittenkin, ja MBNetin uutisosasto kertoi tutkimuksesta seuraavaa:

Pelihallin edellinen uutinen parin viikon takaa kertoi Valtion Elokuvatarkastamon yhdessä FIGMA ry:n kanssa tekevän joulukuussa tutkimusta suomalaisten pelikauppojen pelimyynneistä alaikäisille. Tutkimus on ohi, ja sen tulokset harmillisen odotettavat.

Alaikäiset avustajat kävivät yrittämässä kielletyn pelin ostamista pääkaupunkiseudun tärkeissä pelikaupoissa. Pelien ostoa yritettiin Anttilassa, Gamestopissa, K-Citymarketissa, Konsolinetissä, OnOffissa, Prsimassa, Sokoksessa, Stockmannilla ja Tiltissä. Yhteensä 24:ssä myymälässä tehdystä 37:stä koeostosta onnistui peräti 16.

Myyjät saivat heti oston onnistuttua huomautuksen VET:n tarkastajalta, ja lisäksi kauppojen johtoon oltiin yhteydessä.

VET ja FIGMA aikovat jatkossakin tehdä pistokokeita pelikauppoihin.


EDIT 2. FIGMAn lehdistötiedote kertoo edellisen lisäksi vielä sen, että koehenkilöt olivat 12-16-vuotiaita. Niin, ja lapset eivät saaneet pitää ostamiaan pelejä. How unfair, olihan kyse melkein täysi-ikäisistä...

Menin ostamaan PSP:n ihan keräilymielessäkin, mutta olisihan sille mukava jotain pelejäkin saada. Tällä hetkellä on pelkästään Ultimate Ghost 'n Goblinin japanilainen versio ja suunnitelmissa on ostaa Daxter. Mitä muita pelejä kannattaisi laitteelle metsästellä? Onko PSP:n Driver mistään kotoisin?

Parappa The Rapperista irtoaa kanssa kivoja viboja, varsinkin jos sitä on pelannut back in tha day. Halvan hinnan ostos kylläkin, lyhyydestään johtuen.

Sam & Max Season 1:stä, ensimmäisen episodin verran.

Koukuttaa heti alusta lähtien. Aivoton huumori, järjetön juonikulku, nokkelat, vaikkakin ainakin toistaiseksi melko yksinkertaiset ongelmat - I'm lovin' it. Kombinaatio toimii hyvin, kun älynrippeensä joutuu käyttämään ongelmanratkontaan eikä niitä siis jää paljoakaan arvioimaan heittojen älykkyystasoa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisin jo hylkäämässä Phoenixin. Suosikin sija vaatii huumorin lisäksi tiettyä draamallista otetta maailmaan.

Ja mikä toimisto ei muka kaipaisi kevyttä Jesse Jamesin kosketusta...?

Caffeine rush!



Peeäs. Huusin juuri itselleni Sam & Max Hit The Roadin. Jos kaikki menee hyvin, pääsen pian tarinan lähteille.

Liian harvoin, sillä leffassa käynti on mukavaa hommaa. Viime keväänä tuli käytyä melko paljon, kun oli monesti töitä aamupäivästä sekä illalla, mutta välissä monta tuntia turhaa tyhjää, jonka takia ei olisi jaksanut kaupungista kotiinkaan raahautua. Kulutettiin ne siis kavereiden kanssa leffateatterissa. Olenkin muuten todennut, että nuo päivänäytökset ovat ainoa oikea tapa käydä elokuvissa. Halvat - tai ainakin halvemmat - hinnat ja eritoten täysin tyhjät salit hellivät hermoja. Makuunista karkkisäkki ja juomaa, sekä Subwaysta jokin hyvä leipä(molemmat aivan Oulun Plazan nurkilla), ja ei muuta kuin päivänäytökseen levittäytymään yksin vähintään kolmelle paikalle. Ah.

Harmi vain, ettei peleillä taida oikein uudelleenpeluuarvoa olla.

On itse asiassa melko yllättävää, kuinka hyvin näitä on jaksanut pelata uudemmankin kerran. Ja mikä parempaa, on mahdollista jopa jumahtaa tietyissä tapauksissa hetkeksi siellä tai täällä, vaikka on jo kertaalleen pelin läpäissyt. Aina sitä unohtaa jotain tärkeää, ja asioita taikka huulia tuppaa myös menemään ekoilla kerroilla ohi. Phoenixeistä löytyy niin paljon(musat, stoorit, hahmot, huumori), minkä pariin kaipaa silloin tällöin uudestaan. Ja keissirakenne tuo lisäksi peleille sellaista pikkupurtava-luonnetta tehden niistä helposti lähestyttäviä.

Eka osa ainakin kolme kertaa koettu(ties vaikka joku keissi useammin), toinen parisen kertaa, ja kolmosen pariin on jo nyt tehnyt kovasti uudestaan mieli. Ajattelin silti antaa ajan hieman kulua ennen kuin palaan pelailemaan sitä. Pointti lienee kuitenkin selvä: eivät nämä mitään kerrasta poikki -viihdettä ole. Miulle ainakaan. Saattaahan sitä esimerkiksi hyvän kirjankin lukea useammin kuin kerran.

Suosittelemme siis tutustumaan.

Kolmonen löytyi pukinkontista, kitaran kanssa ja kaikkea. Skitta ei tosin toiminut, mikä on vähän paskaa sillä olisin mielelläni todennut itse onko tuosta langattomasta mihinkään. Kitara itse tuntuu ainakin hyvältä: napeissa tuntumaa, hihnassa kerrankin pituutta ja lisäksi se on vähän vanhaa kookkaampikin. Pitänee heittää vaihtoon.

Peli sen sijaan rokkailee ku kivekset. Heti alusta lähtien on biisilista pessyt kakkosella ikkunoita. Ulkoasu on fresh, ne piirretyt välistooripätkät sopivat peliin loistavasti, ja hahmodesign/animaatiokin toimii, vaikka onkin pitkälti aikaisempien osien kaltaista. Niin, paitsi se rumpali on tosiaan jotain aivan hirveää. Käsittämätön arpi muuten tyylikkäässä pelissä, mutta loppujen lopuksi hällä väliä -matskua. Soittolaudassa se katse pääasiassa pysyy, ja se pelaaminenhan tässä on tärkeintä. Ja se toimii edelleen!

Co-op stoorimodeakin testailtiin muutaman biisiryhmän verran tänään veljen kanssa, ja hyvä on. Mukavaa, että biisilistakin on sekoitettu verrattuna yksinpeliin, ja viimeistään uudet encore-biisit sekä muunneltu stoori motivoivat hakkaamaan. Vaikka eipä silti, lähes poikkeuksetta nämä biisit kestävät soittamista ihan itsekin. Kaiken kaikkiaan GH3 vaikuttaa todella hyvältä. Ei muuta kun aamulla taas soittamaan(nyt on nääs annettava isin ja äidin nukkua...).



Peeäs. Soittelin ennen kolmosen korkkaamista ekaa GH:ta hetkisen eilen, piiiiitkästä aikaa, ja edelleen paras setti löytyy siitä. Uskomattoman tasapainoinen, monipuolinen ja viihdyttävä biisilista, niin pelata kuin kuunnella. Voisi tämänkin pariin palata ihan kunnolla joskus, expertillä on arvosanoissa edelleen työstämistä.

The Simpsons Movie yllätti positiivisesti. Ei, en minä tätä leffaksi jaksa mieltää vieläkään, mutta toimii se pirulainen silti. Pari kertaa suorastaan ulvoin naurusta, ja loput ajasta vähintäänkin hymähtelin. Selvästi rakkaudella rakennetut vitsit lämmittivät mieltä.

The Incredibles oli kanssa varsin mukava pätkä. Ohjaaja mehusteli extra-levyllä alituiseen kaikella filosofisella arkinen vs. super -shiznitillä, eikä loppuunsa ollut edes kovin väärässä. Sen pohjalle rakennettu tilannekomiikka viehättää.

Loppuun hajosin vielä Police Squadin (IN COLOR!) dorkahuumorille. Tämän devun voi kuvailla täydellisesti kahdella sanalla: Leslie Nielsen.

-...and then you shot Twice?
-No, I only shot once.
-The name of the victim is Twice.
-Well, then I think I DID shoot Twice.
-Oh, now you're changing your statement?

Huudosta nappasin tuossa taannoin Abe's Oddyseen, sekä Exodduksen.

Nämä pari Oddworld-sarjan ensimmäistä peliä ovat taatusti niitä parhaita, ja muutenkin historian loistavinta pelattavaa. Pitkään olen kaipallut molempien osien omistamista, vaikkakin Exoddus mulla on ollut poltettuna PC:lle, ja se onkin tullut tahkottua monen monituista kertaa läpi. Oddyseeta en taas ole omistanut koskaan, ja on kulunut vuosia siitä kun viimeksi edes näin koko peliä. Paluu sen pariin tulee siis olemaan suloinen.

Molemmat ostamani kipaleet olivat alkuperäisiä ja varsin minttikuntoisia(toinen itse asiassa täysin virheetön paketti, keräilijän huolenpito todella näkyy). Fiilistelin toki jonkin verran näitä heti, kun pelit sain kouraan, mutta varsinainen aloittaminen joutuu ikävä kyllä odottamaan sitä, että saan jostain kikkailtua PS1:n muistikortin.

Vuan sitten tulee Oddworld viemään mennessään.

"If we have to tell you how to turn on your Playstation, the the game is going to go straight over your head, so return it now and invest your cash in a job training program."

Joulu on kyllä päässyt hiipimään ennätyslähelle täysin huomaamatta, kun on tuolla armeijan leivissä joutunut pyörimään. Eilen tulin viimein lomille, ja nyt se rauha alkaa pikkuhiljaa hiippailla myös jäseniin ja sydämeen. Mukavat pikkupakkaset, ei kiire tasan minnekään, joulukuusi, muut koristeet, himmeät valaistuksen, suklaata ja karkkia, intin lopun lähestyminen, sauna, perhe ja ystävät, parin päivän päässä odottava aatto tuhansine herkkuineen(ja kenties muutamine lahjoineen...) - kaikki nämä ovat varsin omiaan luomaan EMOhyvää mieltä.

Tänäänkin heräsin myöhään, ja olen chilauttanut karamellin ja netin parissa kuunnellen tunnelmallista Curtis Mayfieldia. Toimii. Illalla saunailta joko kavereiden taikka perheen kanssa, kenties pari olutta ja rutosti naurunremakkaa. Huominen menee todennäköisesti samoissa merkeissä, mitä nyt illalla heitetään kinkku uuniin ja pidetään vähän lahjavalvojaisia.

Tykkään joulusta.

[A]

System Of A Down. Joo, pitäisi kai tuo melkein tsekata, jonkun biisin kuulin joskus jossain eikä se ollut huono. Tuli heti kovasti mieleen nykyinen SOAD ja Mesmerize/Hypnotize.



Saathansson kun pitäisi taas ostaa tuhat ja yksi levyä, mutta kun ei ole ollut aikaa edes kaupassa käydä. Saati että kuuntelisi niitä levyjään. Tuossa taannoin ostamaani Dream Theater - Train of Thought -plattaakin olen ehtinyt vasta viimeaikoina kuunnella, kun heitin biisit PSP:hen reissumusiikiksi. Ei muuten ole ollenkaan hullumpi levy, vaikkakaan ei silti voita Scenes From A Memorya. Parista ekasta kertsistä tuli mieleen Metallica, ja lisäksi jossain kohtaa ajattelin Rage Against The Machinea. Niin, ja yksi kohta tuo aina mieleeni Suburban Triben Manimalin. Go figure. Useampi kuuntelukerta on kyllä avannut Train Of Thoughtia mukavasti, ja jopa aluksi aivan liian irrationaalisilta kuulostaneet instru-osiot toimivat nyt paljolti pirun hyvin. Mukavaa on myös se, että levy on kokonaisuus eikä feivoreita oikein osaa nimetä. Kaikissa raidoissa on jotain upeaa.

Kunhan levykauppoihin pääsen, niin ainakin uusin Dark Tranquillity, uusin Kanye West, Dark Passion Play sekä ikuisuusprojekti Amorphiksen Eclipse(vaikka eipä tältä levyltä tarvitsisi kuin jumalaisen House of Sleepin) ovat vaarassa tulla siepatuksi. Niin, ja Soilworkiltakin oli näköjään pukannut uusi levy, eikä kukaan ollut kertonut mulle. Perkele. Voi olla hienoa matskua, jos pääsee lähellekään Stabbing the Dramaa. Yksi lempilevyistäni. Pakko tarkastaa.

[Vuoden lautalainen 2007]

Vuoden lautalainen 2007 Ephram

Minkäs teet. Eniten posteja, eniten topikkeja, eniten intoa ja aktiivisuutta, eikä siltikään järkyttävää paskaa. Niin, ja ei huijaa edes Wii-pelien noloissa liikkeissä. Aitoa.

Vuoden hauskin MasterTK

Teukka on vaan HC. Se sanoo mitä ajattelee, ja - God have mercy - ajattelee vaikka ja mitä pelottavuuksia.

Kakkossijalle tässä lennähtää Fraeon. Kuiviksilla.

Vuoden paras topic

Palaan tähän.

Vuoden yllättäjä Pelaajalauta/Joel

Lauta oli kulttuuriteko ja todella positiivinen yllätys. Ja koska Laudan elinajalta on vaikea erottaa mitään mindblowing-ylläreitä, on valittava itse ilmiö.

Vuoden sitaatti

"Sitten jotkut Pelaajalehden esittelyt..? Enemmin nuolisin messukeskuksen vessoja puhtaaksi, kuin jaksaisin kuunnella sen kulmakarvahomon selittelyjä, kun se pelaa lavalla päin persettä jotain paskapeliä ja 15-vuotiaat kikkelipojut koittaa saada siltä samalla nimmareita." 

Monet heitot ovat pudottaneet tuolilta ja räjäyttäneet potin, mutta tämä nyt vain jäi mieleen.


----------

Niin, ja jos tässä äänestettäisiin huonointa topikkia - kuten Mel rennosti ja seksikkäästi silti teki - niin mun olisi varmaan pakko sanoa sormiskeitti-topikki. Se jaksaa täältä ikuisuuteen ja yli palstarajojen.

Hahhah, nyt paljastuukin, että koko äijäporukka on ollut ihan ruikuli lahkeessa, kun jokainen on yksin pohtinut, uskaltaako kiinnittää huomiota uuteen lookiin vaiko ei. Ihme että siellä on voitu keskittyä pelaamiseen ollenkaan...

Olen itse asiassa aina ollut hieman tyttömäisempi ja pitänyt tyttömäisemmistä asioista samalla kun olen pitänyt myös poikien jutuista. Olen leikkinyt Barbeilla leikkiautojen kanssa, enkä näe siinä mitään pahaa tai noloa. Saatan siis olla sellainen, mitä TK kutsuisi homoksi... ai joo, sehän taitaakin muo jo siksi kutsua.

Ihanaa kun joku mies sanoo noin! Sukupuoliroolit ovat toisinaan todella rajoittavia (vaikka toisinaan myös ihan hyödyllisiä ja miellyttäviäkin), mutta uskoisin että erityisen vaikeaa on olla ns. hitusenkin naisellinen mies.

Monet ystäväni, niin miehet kuin naiset, dissaavat mua aina siitä, kuinka tarkkaan viikaan vaatteeni etteivät ne rypisty. Odotellessa sitä tyttöä, joka menee aivan pähkinöiksi mahdollisuudesta, että joku muu huolehtii ajoittain jopa hänen vaatekappaleistaan...

Minä en oikein tiedä mitä minä olen. Usein ajattelen olevani todella naisellinen, rakastan sellaista naishömppää kuin vaatteet, ja kengät, tyttöjen illat, kauneushoidot, suklaa ja niin edelleen. Ja kiukuttelen ja toisaalta rakastankin todella tyttömäisesti. Mutta sitten toisaalta olen ihan erilainen, ja vaikka ehkä läheisimmät ystäväni ovat naisia, viihdyn parhaiten jätkäporukassa. Ei aina ole kivaa kun on tällainen, mutta en vaihtaisi. Minulla on niin paljon ihania poika- ja tyttökavereita, kivaa tekemistä ja rakkauttakaan ei ole elämästä puuttunut.

And actually, same thing here, toisin päin vain. Huvittanut joskus, kun on pysähtynyt ajattelemaan niitä illanviettoja, missä muutaman naisystäväni kanssa on siemailtu viiniä ja kikatettu(itsehän röhisen, luonnollisesti....) Frendeille. Taidan olla vähän sellainen touchy-feely-tyyppi, joka tulee toimeen ja ystävystyy naisten kanssa tosi helposti. Ja sama pätee kyllä äijiinkin, eri keinoin vain. Kiitollinen pitää olla, että on tavannut niin paljon upeita ihmisiä.


...although jonain näistä päivistä pitänee tehdä päätös ja ravistella yhtä näistä ystävyyssuhteista pienellä tunnustuksella, ja pitää sormet ristissä. Vaan vissiin se on joku hinta tästäkin maksettava. Tämän fiiliksen vatvominen yksin tekee hulluksi.