Justiinsa tänään totesin painiskellessani itseni kanssa, etten heti samalta istumalta laittaisi Play-Asiasta tilaukseen Gyakuten Saiban 4 Limited Editionia(täysin japsilaksi), että tämän peliarjan kohdalla ainakin on allekirjoittaneen syömmessä hellä kohta. Olisi kiva keräillä vähintään tuollaisia Limited Editioneita(liekö julkaistu joka osasta, itse kun tiedän vain ekan ja tämän neljännen), sekä soundtrackit(joita tulen itseasiassa jo tilaamaan ihan lähipäivinä) ja fanikirjat joka pelistä.

Lisäksi kolmen ensimmäisen pelin kohdalta on helppo erottaa euro-, japsila- ja jenkkijulkaisut, joista saisi mukavasti yhtenäiset rivit. Nyt hyllyssä on euroversio ekasta pelistä, muut japaniversioita, ne kun julkaistaan ensimmäisenä. Ongelmia tuottaa tietenkin se, että pelejä julkaistaan edelleen(toisaalta taas, eipähän loppuisi työ) ja sarjan luonne muuttuu neljännen osan kohdalla re-makeista originelliksi DS-matskuksi, joten jää nähtäväksi tuleeko esim. tuttua Best Price -japaniversiota ollenkaan.

Myös muutamasta muusta pelisarjasta pitäisi ehdottomasti tilailla ääniraitoja, ja esimerkiksi SotC:sta ja Okamista taidekirjat.


Ei minusta mihinkään massiiviseen keräilyyn ole, kun olen enemmän sellaista haaveilija-tyyppiä("olisihan se mahtavaa, mutta..."), mutta tällaisia pienempiä projekteja saattaisi vaikka saada aikaiseksikin. Pakko alkaa vähintäänkin kartoittamaan näitä mahdollisuuksia.

Kyllä se jumalauta taitaa niin olla, ettei meikäläisen ole jossain universaalisessa käsikirjoituksessa tarkoitettu koskaan ostavan uutta tietokonetta. Muutamankin saapumisajankohdan siirtymisen jälkeen kaiken piti viimein olla kuosissa, tilaus sisällä, päivät lukossa, vaan annas kun käy pari viikkoa intissä ja saapuu tarkistamaan tilannetta: koko fakin' läppäri tuntuu kadonneen maan päältä. Ei sitä enää minkään liikkeen valikoimista löytynyt. Nyt kävi näin.

Eipä silti, pianhan kaivelin MBNetin hintavertailun top-listan kärjestä tällaisen ominaisuuksiltaan lähes täysin samanlaisen(ja pari euroa halvemman btw, woo-fucking-hoo) Acerin Aspire-läppärin, ja pistin ennakkotilaukseen. 6.8. pitäisi saapua maahantuojalta, mutta paskat siitäkään mitään kuitenkaan tulee. Jään odottamaan uusia ongelmia.


Ja kuin vittuillakseen IE kaatui jälleen varmaan 15. kertaa tänään.

Niin ja tästä lähin rohmukuoriainen on pelimiittin virallinen maskotti. Jokaisessa pussissa asuu pieni infestaatio.

[Phoenix Wright: Ace Attorney]

Phoenix Wright: Ace Attorney on ihan tajuttoman hyvä peli. Dialogi rokkaa sukan jos toisenkin, hahmot ovat kaikki ikimuistettavia ja... no, kaikki tietävät sen orgastisen tunteen, kun on oikeasti perillä asioista ristikuulustelussa ja tietää mitä tuleman pitää ja miten homma handlataan kotiin. Peli on kirjoitettu todella hienosti, mutta imo en olisi edes välittänyt viidennestä keissistä. Neloskeissin loppu oli yksinkertaisesti niin hieno. Tai eihän siinä mitään niin kovinkaan hienoa ole, mutta loppu tuntui olevan oikeassa paikassa siinä kohtaa. Vitosta en ole edes vielä lopettanut. Ei vaan kiinnosta.

Phoenix on oikeasti peli, jossa näitä hetkiä tulee alituiseen, ja edelleen, eikä siitä voi liiaksi toitottaa. Ensimmäisen raon löytäminen tiukasta todistuksesta(musiikki), minkä vain keissin voittaminen(musiikki), mikä vain juonenkäänne(musiikki), juurikin neloskeissin loppu(Edgeyn Whooooooooop-huuto on jollain hassulla tavalla liikuttavinta ikinä) ja moni muu. Tänäänkin pelasin ykköstä pitkästä aikaa junassa, ja olin ihan yhtä fiiliksissä kuin ensimmäisellä pelikerralla(nyt taidetaan mennä kolmatta, ja neloskeissiä pelasin). Oli mukava pitkästä aikaa kuulla aitoa ja alkuperäistä Objection-teemaa, kuten muitakin salibiisejä, kun on pitkään kuunnellut kakkosen musiikkitarjontaa.

Vitoskeissiä ei silti kannata myöskään aliarvioida. Se lähtee hitaasti liikkeelle, ja on aika pitkä, mutta äityy lopussa varsin eeppiseksi ja tuo taattua tyydytystä. Täysiveristä Wright-matskua.

Joo, olihan se vähän kökkö juttu...

Vuan sitä sattuu. Pidetään hyvä mieli siitä huolimatta.

Peeäs. Varjelen luonnollisesti täältä ikuisuuteen muistoa siitä kolmen suorasta Puzzle Bobblessa.

Ei sillä että muistaisin niin ikinä käyneen.

Niin, kielto on ensimmäinen askel kohti...öh, ei-parantumista...?

Vaan kuten muistamme, videomateriaali voi paljastaa myös asioita, jotka eivät faktisesti siinä näy.

Poistin tuossa kuun alussa Machine Menin - varsin Iron Maiden -tyylistä mättöä - Circus of Fools -levyn, ja se onkin pyörinyt soittimessa siitä lähtien. Loistava albumi. Loppupuolella on vielä pari biisiä, joista en ole saanut kiinni, mutta muuten levyllä on pelkkiä hittejä. Aiemminkin olen joitain biisejä poppoolta kuullut, mutta vasta tämä kiekko kiinnitti Tuska-reissulla huomioni, kun velipoika sitä autossa soitteli. Aloitusraidan kertsi soi päässä kaksi viikkoa putkeen sen jälkeen. Nyt ne soivat kaikki. Meinasi kahtena viime viikkona intissä tulla oikeasti tätä levyä ikävä. Suomi tarjoilee taas laatua.

Niin ja onhan tämä virallisesti Bruce Dickinsonin lempilevy.

Tämän lisäksi ostin samaan syssyyn Dream Theaterin Train of Thoughtin, mutta en ole vielä ehtinyt sitä kuuntelemaan. Ehkä huomenna.

Todellakin, mukavata oli. Itselläkin on tuo pelaaminen ollut parisen viikkoa aika huolella katkolla, mitä nyt LocoRocoa iltaisin on tullut kerran pari näppäiltyä, joten tuntui kivalta päästä taas padin syrjään kiinni. Ja vielä tässä porukassa. On yhdyttävä Epiin tuossa rentousjutussa, jokaisen miittityypin kanssa tuntuu tulevan todella hyvin toimeen, vaikka itsekin olen vain pari kertaa ollut mestoilla ja Lantun kanssa tavattiin nyt ensi kertaa livenä. Tuntuuhan se mukavalta.

Skabailu oli hubaa, vaikkakaan mitään palkintoja ei jäänyt handuun. Mainittakoon silti, että Bombermanissa käytiin varsin lähellä, kun kahden miehen tasapeli mahdollisti jo pudonneille julleille toisen mahdollisuuden ja lopulta(muistaakseni) Despon voiton. Vaan ehkä sitten ensikerralla(like always). Tietysti muukin pelaaminen maistui ihan yhtälailla(Wario Wareen taitaa olla mahdotonta kyllästyä), iltamyöhälle asti, ja enemmän tahi vähemmän järkevillä turinoilla täytetyt suvantohetket, joita tosiaan oli viime kertaa enemmän, olivat nekin hulvattomia. Summa summarum, pirun hauska päivä. Kiitokset Tuulistille ja Suur-opalle palkintovyöryistä, finngamerille jälleen tämän mahdollistamisesta, ja kaikille muille paikalla olosta.

Ei muuta kuin miittikoostetta ja seuraavaa kertaa odottamaan. Halo 3:n tullen Jedimestari valmistautuu antamaan kaikkensa. Eli ottamaan vastaan niin maan perkeleesti runtua.



Peeäs. Varjelen luonnollisesti täältä ikuisuuteen muistoa siitä kolmen suorasta Puzzle Bobblessa.

Juu, et varmasti saa pidennystä jos sanot meneväsi kavereiden kanssa pelaamaan videopelejä, mutta siksipä kannattaakin sanoa jotain, tyyliin, meneväsi veljen luo jota et näe paljoa, tms.

Heh, videopelit jätin kyllä siitä tiedustelusta suosiolla pois, mutta koskapa firmalla perhetiedot löytyy, en alkanut koettamaan onneani sukulaisilla. Ja eipä silti, sitä ei varmaan siltikään olisi irronnut kuin siihen viimeiseen junaan kerkeämistä varmistavasti.


Mjeh, mitenkähän sitä sitten lopulta tekisi. Yöjunien kanssakin voisi kuitenkin toimia niin, että painelisi samoin tein Helsinkiin asti, hoitelisi vaikka paluuliput hansikkaaseen ja kävisi kaupungilla pyörähtämässä, saapuen sitten 10-11 mitenvaan. Tai sitten suosiolla sinne nukkumaan. Taidan katsella huomenna fiiliksen mukaan.

Pistän viestiä, kunhan saan jotain päätettyä. Näkymisiin.

No niin, nyt ollaan koneella.

Perjantainahan täältä ainakin oltaisiin tulossa(olenko nyt sitten ainoa?), suoraan kasarmilta kulkematta lähtöruudun kautta. 12.20 - 19.18 tahi 15.20 - 22.33 junalinjat olisivat parhaita, mutta ellen saa matka-ajan pidennystä(enkä usko että syy on kantapeikoille riittävä), niin palvelus loppuu vasta 17.30, ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää rientäminen kiireellä 17.50 - 1.16 junaan. Myöhään menee, mutta ainakin viimeksi tuli jo perjantainakin kukuttua sen verran pitkään, ettei saapumiseni välttämättä ole ongelma. Sikäli mikäli sinne on joku muukin eksymässä jo perjantaina. Tästä myöhäisemmät junat menevät sitten Oulun kautta, ja niillä päädyn perille lauantai-aamuna varhain, mikä ei liene sekään ihannevaihtoehto. Näihin vaihtoehtoihin saa finngamer ottaa kantaa, kotinsa kun on.

Varaan koneaikaa myös huomisillalle, joten varmistelen minulle mahdolliset vaihtoehdot siihen mennessä. Sen jälkeen tapaankin kaikki seuraavan kerran miitissä, joten toivottavasti asiat selkiävät. Puhelinnumerovaihtoa voi tietty myös harrastaa, mikäli tilanne näyttää sitä vaativan.

Paska nakki kyllä, että zoukalle napsui jääkärit. Hassua, ettei kertaakaan olla täällä törmätty. Niin, ja oliko nyt oikein ymmärtää, ettei TK ole Kajaanin kautta tulossa?




Peeäs. Olin kaukaa viisas, ja Lite on mukana. 

Loma löytyy, joten tulossa ollaan. Nyt on kiire, joten kunhan pääsen paremmalla ajalla koneelle, voidaan tästä vielä porista tarkemmin.

Missähän lie zoukka, kun ei ole näkynyt?

Eikös se intissä ole yleensä niin että ensimmäinen vkl on gines ja että vasta toinen vkl on vapaa. Silloinhan ei pitäisi olla epäilystä miten lomansa viettää.

Mahdollisesti yleensä, mutta minun tietojeni mukaan ensimmäinen loma voi osastosta riippuen olla kolmannellakin viikonlopulla. Vaan uskoen ja toivoen.

Joo jos se tuoli on sielä vapaa missä viimeksikin loikoilin niin siihen voisin itteni laittaa oikoseks pelaamisen päätteeksi.

Hoh, hieman eri käsitys meidän vampyyrilla tästä "oikonaan" olemisesta kuin mulla. Kuitenkin katoat taas yön pimeydessä.

Niin, mikäli tämäkin pääsee, niin luonnollisesti yötä mielellään ollaan. Kaksi todennäköisesti, sekä kätevyyden että huvin vuoksi, pikkutunnit kun todettiin tunnelmallisimmaksi ajaksi miittimestoilla.

Huomenna se nakki napsahtaa. Ilmoitellaan heti, kun viikonloppuvapaan kohtalo paljastuu.

Nykyään kyllä tuntuu, että jos haluaa inttiin mennä yli 6kk:ksi, niin sitä saakin perustella enemmän kuin sivaria. Tänäänkin duunissa eräs nainen kysyä omia inttiaikeita ja vastasin että "varmaan lyhyimmän kaavan mukaan". Nainen siihen "no se on fiksua!".

Jännää. Mulla taas on pappa nimenomaan sitä mieltä, että aliupseerikouluun tietty. Muilla läheisillä ei kuitenkaan tunnu olevan sen kummempia mielipiteitä asiasta, mikä helpottaa. Ei tule liikaa pettymyksiä, kun julli kotiutuu jo jouluna.

Mä olin tosi pitkään ihan kuivin suin, varmaan melkein täysi-ikäiseksi asti. Se ei johtunut niinkään siitä, että olisi ollut jotain alkoholia vastaan, kävin kyllä aina kotibileissäkin, mutta juominen ei vain kiinnostanut. Ehkä se ei sitten ollut kaiken sen hakurumban arvoista. Nyttemmin, kun kaikki on niin paljon helpompaa, on viinakin alkanut maistumaan, vaikka "oikeasti" kännissä en siltikään ole melkeinpä koskaan. Juhannuksena saatoin jo ollakin, ja tietty se yksi klassikkokooma löytyy kaapin perältä(ew). En juo mitään hirveitä määriä(niin no, miten sen kukin määrittelee) yksillä silmillä, pää kestää ihan hyvin ja krapulakin on harvinainen vieras. Väittäisin, että miellyttävä yhdistelmä.

Kiitollinen saa olla siitä, ettei juominen omissa käsissä ole räjähtänyt missään vaiheessa. Liekö se sitten johtunut hyvästä kasvatuksesta, omasta fiksuudesta tahi pelkästä munkista? Veikkaan ettei mistään niistä, suoranaisesti. Nyt vain kävi näin. En tietenkään voi mennä sanomaan, että kaikkien pitäisi olla alkoholin suhteen samanlaisia, vaikka vähän tekisi mielikin, mutta, no, moni meni myös huonompaa reittiä. Yhteiskunnan asia on selvittää miksi.

Sinä maagisena yönä kun ihminen täyttää 18 vuotta hän muuttuu kuin taikaiskusta kypsemmäksi ja vastuuntuntoisemmaksi?

No ei ihan, mutta väite "ihminen käyttää sitä fiksummin alkoholia mitä myöhemmin sitä aloittaa käyttämään" liikkuu vahvasti faktapohjalla, mielestäni.  On ihan sikakunnioitettavaa, että nuoriso on alkanut entistä enemmän puolustamaan omia näkökantojaan eikä juo enää vain siksi, että muutkin ikäisensä niin tekevät.

Melficellä on kyllä sinänsä pointtia, että voisin aivan hyvin kuvitella, että esimerkiksi joku, joka on pidetty tiukassa lieassa kaikkien päihteiden suhteen täysi-ikäisyyteen asti, saattaa helposti lisenssin viimein saapuessa vetää elämänsä (vievät) koomat. Ihan vaan kun se kerran viimein on sallittua. Näin nyt esimerkkinä. Pääpointti tässä on se, että jokainen kuitenkin on yksilö, eikä patenttiratkaisua ole. Joku on kypsä 16-vuotiaana, joku 25-vuotiaana, joku ei koskaan. Kypsä voi olla myös dorka, ja fiksullakin voi mennä jossain pieleen. Eikä kypsyminen tosiaan tapahdu taikaiskusta. What to do?

Jos räppiä kuuntelen, niin vain sekoitettuna metalliin; eli Limp Bizkit.

Bändi saattaa aluksi kuulostaa naurettavalta yritykseltä yhdistää kaksi aivan erillaista genreä, mutta pari kuuntelukertaa, ja se vie mukaansa.
Eli bändin laulaja "laulaa" rappia, ja muu bändi (paitsi DJ Lethal) soittavat sitten metallia. Tuloksena on omaperäistä, mutta jollaintavalla kiehtovaa musiikkia, suosittelen.

Naah, vanhaa kamaa. Chocolate Starfish And The Hot Dog Flavoured Waterilla on sellainan nostalgia-klassikko-status, että sitä voi soittaa ajoittain edelleen, mutta muuten ei Löysä Keksi ole kiinnostanut enää vuosiin.


Niin, itsehän kuuntelen vaekka ja mitä. Rockia ja metallia, soulia ja funkkia, räppiä(niin uutta kuin oldschool-kamaa), jazzia. Jopa muutaman irkku-biisit kolisevat kuin itsemurhaloikkari katuun. Jos ei Michael W. Smithin Tribute To Rich Mullinsia ole kuullut, on aika perehtyä. Shit.

Pyrin kyllä nukkumaan ihan terveitä yöunia, sillä mun univaatimukset ovat varsin epäinhimillisiä. Alle yhdeksän tuntia, ja heti sattuu. Eilenkin heräsin puhelimen soittoon puoli kahdeltatoista rehellisten yhdentoista (11) tunnin unien jälkeen(en siis mennyt edes mitenkään myöhään nukkumaan). Saakohan näillä ansioilla vapautusta intistä...?

Tietenkään moinen nukuskelu ei voi aina onnistua, tänäkin aamunhetkenä on sellaiset seitsemän tuntia takana, ja ylhäällä ollaan. 4-5 tuntiakin on tullut nukuttua joskus, ja itseasiassa siitä nousu onnistuu pienellä väkivallalla ihan hyvin. Kun nukkuu tarpeeksi vähän, ei aamulla väsytä niin paljon. Se taas vaikuttaa kuitenkin staminaan, ja jo alkuiltapäivästä alkaa nuokkua.

Lisäksi ainakin minulla menee niin, että jos joudun pakosti heräämään kesken unen näin, niin se väsymyksen tunne on uskomaton. Vaikka olisi nukkunut 9 tuntia! Kesken unen herääminen tuntuu korostavan tuota väsymystä ilkeästi.

Niin, ihminenhän nukkuu neljällä eri syvyystasolla, jotka vaihtelevat sykleissä yön aikana tietynpituisin väliajoin. Syvemmästä unitilasta herääminen on luonnollisesti aina kivuliaampaa. Toisaalta taas, unia nähdään juuri siinä pinnallisimmassa unen vaiheessa, jotenka se, että kesken varsinaisen unen herääminen olisi vielä vaikeampaa ei pitäisi pitää paikkaansa. Ettet vain sekoittaisi tiettyä sekavuutta äkillisestä tapahtumien vaihdoksesta väsymyksen kanssa. Tiedehän ei valehtele, u know.

Kävinhän tyttöjen kanssa rannalla. Viihdyin.




Njoo, pelkäsin myös aamulla että vasen silmäni meinaa tulehtua uudelleen juuri nyt, kun oikea on parantunut(it might sound slightly mad, but I think I may see a pattern here), mutta saatoin myös olla vain vainoharhainen, sillä ei se enää siltä tunnu. Toisaalta otin tänään vainoharhaisuuksissani sateenvarjon mukaan lähtiessäni pilvettömän taivaan alla biitsille, ja eiköhän päivän aikana satanutkin. Saattaa siis huomenna taas pukata peilistä kyttyräselkää. Jos, niin mä NIIN vedän itseni kiikkuun.

Kortti on, isi maksoi. Autoa ei ole, ajan isin autolla kun mahdollista. Isi on mun homeboy.


Noniin, eli joo, inssi napsui läpi tuossa maaliskuun alussa, ja sittemmin olen kyllä koittanut ajaa niin paljon kuin vain mahdollista. Välillä kuljetellut noita porukoitakin jonnekin, mutta lähinnä olen kulkenut treeneissä bussin ja pyöräilyn sijaan autolla, jos isällä ei ole ollut biililleen käyttöä. Meidän perheessä on siis Subaru Outback -farmarinmöllykkä, automaattivaihteilla tietty. Sairaan vaivaton ajaa. Hieman olen körötellyt myös veljeni uudenkarhealla Volkswagen Jettalla, jonka automaattivaihteisto eritoten on aivan omaa luokkaansa. Vaikka miten kaasua polkisi, lähtee Jetta liikkeelle rauhassa kuin mummo lumessa, ja lisäksi se tekee kaasu ylhäällä manuaalivaihteisista tutun moottorijarrutuksen, toisin kuin meidän Subaru, joka ei hidastu piiruakaan vaikka lopettaisikin acceleraation. Pitkällä matkalla Subbis kuitenkin pieksee hieman herkkäohjauksisen ja muutenkin kevyen Jettan mennen tullen. Ja tietty vakionopeussäädin on kaasujalalle kultaa.

Ajamisesta pidän, mutta autojen sielunelämä ei kyllä hirveästi kiinnosta, ainakaan tuollaista perusajettavuutta pidemmälle. Hyvä kun tietää minkälaista litkua näille pitää milloinkin juottaa. Huomattavaahan tässä meikäläisen ajohistoriassa on se, että sitten inssin olen tainnut ajaa manuaalivaihteisella autolla tasan kerran, ja tottunut siis aivan liian hyvälle. Voi tulla uusi itsenäinen ajokoulu, kun joskus oman rupuisen ensiauton myötä totuus jälleen valkenee. Ai mikä "kytkin"?

Tuli tuossa mieleen yksi asia, josta ei täällä ole vielä puhuttu. Eli armeijan mahdollinen hyödyllisyys työmarkkinoilla.

Niin, kuten Melfice sanoi, ei mitään sotilasarvoja taida saada enää kysellä, eivätkä ne virallisesti saisi vaikuttaa rekrytointiin. Silti, varmaa on että asepalveluksen suorittamisella on väliä ja se vaikuttaa tietyissä tapauksissa. Näinä päivinä se vaan voi olla huonokin juttu, jos oikea heppu sattuu sinne tiskin taakse, joten asialla laskelmoiminen ei lienee sen arvoista.

Sain sen Emmanuel Carrèren Viikset -teoksen lopeteltua jokin aika sitten, ja sanonpa vain, että kannattaa perehtyä. Aihe on kauniisti sanottuna erikoisuudessaan varsin viehättävä, ja Carrèren tyyli vetää kyllä helposti mukanaan. Loppukin oli sitten jotain ihan muuta. Tekisi kovasti mieli lukea muutakin miehen tuotantoa jonain näistä päivistä.

Nyt on sitten työn alla James McBriden The Color of Water, omaelämänkerrallinen tarina McBriden äidistä, valkoisesta rabbin tyttärestä, joka nai mustan miehen ja kasvattaa reilun tusinan mustia lapsia köyhissä oloissa. Mukavaa huumoria, pohdintaa niin uskosta, minäkuvista kuin rotukysymyksistä(saako näin enää sanoa?) ja kaiken kaikkiaan miellyttävää luettavaa.

[THE CUNT HUNTERS OF THE NIGHT]

DragonForce veti odotusten mukaan erittäin energisen ja kitaroinnin osalta kovin epävireisen keikan. Fuck sanaa viljeltiin kyllästymiseen saakka, eikö englannin kielestä tosiaan löydy muita kirosanoja.???

Heh, todellakin. Kai sitten yleisön tituleeraaminen fucking cunteiksi on HC.

Tästä tulikin mieleen eräs Dimmu Borgig -paita, jonka Tuskassa näin. Selässä seisoo isolla, että THE CUNT HUNTERS OF THE NIGHT. Korniusmittarini räjähti ilmiliekkeihin.

Tämän jälkeisiä Brother Firetribeä ja Legin of the Damnediä emme olleet aiemmin kuunnelleet, joten suunnittelimme seuraavan molempia jonkun aikaa, tällä kertaa Firetribe oli ensimmäisenä. Ja perhana muuten että vetivät hyvin! Siinä missä kaverini lähtivät 15 minuutin jälkeen Legionia katsomaan, kuten aluksi oli suunniteltu, itse jäin Paloheimoa seuraamaan. Hetkeäkään en tätä päätöstä katunut. Ehdottomasti suurin yllättäjä Tuskassa omalta osaltani, ja jälleen yksi uusi levy loputtoman pitkään levyostoslistaan.

Ai että lämmittää sydäntä. Itselle Veli Paloheimo oli ehdottomasti niitä odotetuimpia ja kovimpia keissejä. Poppoota ei koskaan oltu nähty livenä, mutta levyhän on loistava, siitä ei pääse mihinkään. Ja vetivät kyllä pirun hyvän keikankin. Lauloin mukana, fo' sho'.

------------------------------------------

Jahas, ja niitä omia kokemuksia. Perjantai oli sellainen perushyvä päivä. Parhaita vetoja olivat Maj Karma(joka on tosin kuuleman mukaan vetänyt joskus paremminkin) ja Turisas, jota olin kuunnellut yhden biisin ennen festejä. Show'ssa oli meininkiä ja biisit kuulostivat livenä hyviltä. Päivä päättyi C.O.B:iin, joka toimi myös silleen ihan jees. Parisenkin kertaa ennenkin nähneenä ei silti jaksanut housuihinsa pissatta innosta, ja Needled 24/7:in jälkeen ei ollutkaan enää mitään syytä jäädä. Mäkin kautta hotellille ja unta palloon, aamuinen Oulu-Helsinki-ajomatka oli nimittäin selvästi vaatinut veronsa.


Lauantai oli mulle se kovin päivä. Brother Firetribe ja Thunderstone oli selkeästi koko viikonlopun kovin kaksikko, niin ennakko-odotuksilta kuin loppujen lopuksikin. Veljemme käsiteltiin jo, ja Thunderstone ei todellakaan jäänyt pekkaa pahemmaksi. Uudet biisitkin kuulostivat hyviltä, joten Evolution 4.0 on ehkä tsekattava, mutta kyllähän ne vanhan kunnon The Burning -albumin hitit veivät voiton. Forth Into The Black, Break The Emotion sekä keikan päättänyt Until We Touch The Burning Sun räjäyttivät potin, ja oli pakko huutaa. Mainittavaa on myös, että poppoo on ehkä yksi kovimpia live-bändeja. Soundin selkeys on jotain ihan muuta.

Myös Pain veti hyvän keikan, ja uudetkin biisit toimivat hyvin, vaikkakin se hassu teknopohjainen tiluttelu on selkeästi vaihtumassa rehelliseen hevitamppaukseen. The Same Old Song on eri hieno biisi. Lisäksi 45 Degree Womania diggailin kovasti, ja oli harmi, että keikalla oli sairaan vähän porukkaa. Levy on ehkä tsekattava. Muuta katsottua matskua oli tietty W.A.S.P.(ei tosin kokonaan), ja lähinnä anniskelualueen puolelta kuunneltu Isis, jonka härö, hieman opethmainen tyyli ja biisirakenteet eivät toimineet livenä laisinkaan. Hissimusiikkia.


Sunnuntai oli sitten taas se heikoin päivä. Sturm Und Drang veti perushyvän keikan, pojathan osaavat siis soittaa, mutta ikävä kyllä biiseistä ei ole hiteiksi. Samanlaista text-book-malliheviä kaikki. Finntroll oli positiivinen yllätys, sillä meno oli parantunut huomattavasti sitten viimenäkemän. Uudessa laulajassa oli energiaa vaikka muille jakaa, ja muutenkin soitanta kuulosti jotenkin paremmalta. Tämän keikan katsoi mielellään. Oli mahtavaa miten Trollhammaren-humpan soidessa jopa väki siitä mäeltä lavan edestä alkoi juosta alas ja hyppiä hervottomasti. Moonspelliä katsottiin hetki, mutta painuttiin sitten istuskelemaan. Hävyttömän pitkä soittoslotti näinkin oudolle poppoolle(jotainhan niiden on täytynyt poltella). Japanilainen D'Espairs Ray oli ihan mielenkiintoinen tapaus, ja soittivat hyvin, ja viimein Stratovarius paketoi festit sillä perushyvällä tyylillään. Kokonaan ei tosin jaksettu tätäkään katsoa.


Kokonaisuudessaan Tuskasta jäi hyvä maku suuhun. Viimeksi kun festeillä kävin, 2005, saattoi nähtävää olla piirun verran enemmän, mutta kyllä tälläkin saatin rahoille vastinetta. Aurinkoinen keli helli miestä koko viikonlopun, ennusteista huolimatta, joten faktahan se on, että yläkerrassakin kuunnellaan metallia. Ensivuonna taas uudestaan, toivon.


Peeäs. Alkaa joka kerta Tuskassa käydessä hajottaa, etten ollut mestoilla vuonna 2004. SE lineuppi on ollut USKOMATON! Perkele.

Selvä ku pläkki. Keskustelua niin nähdyistä kuin tulevistakin keikoista, festareista ynnä muusta, genreen sen enempää katsomatta.

Ja eiköhän juuri topikin perustamisen aikana tullut kiiruslähtö, joten aloitusviesti jää nyt tähän mittaansa. Tuska-raporttia menneeltä viikonlopulta tulossa kuitenkin tuota pikaa. Beware!

Asenteiltani olen varmaankin melkoinen väliinputoaja, eli monesta taatusti munaton julli. Seuraavassa miksi:

Ensin asevelvollisuudesta, ja -palveluksesta yleensä. Minulla ei asenteellisesti ole mitään asepalvelusta vastaan, muttei myöskään sivareita vastaan. Jokainen valitsee oman tiensä, omin syinsä. Itkekööt ne itsensä öisin uneen, joiden mielestä omat tai toisen syyt ovat perseestä. Itse menen inttiin koska, noh, siitä selviää puolessa vuodessa. Otan palvelusaikani kokemuksena, ikäänkuin lupana leikkiä sotaa, enkä toivottavasti näinollen hajoa sinne. Nopsaan se lopulta menee kuitenkin. Minkäänlaista erikoishinkua minulla ei silti inttiin ole, ja käymättä jäisi mikäli ei olisi pakko.

Entäpä miksi jäisi käymättä? En tunne sitä tarpeelliseksi, sillä sotaanhan tässä ei olla menossa, mihinkään ilmansuuntaan. Tuskin edes, vaikka NATO joku päivä tappaisi oletetun puolueettomuutemme ulkopoliittisissa kiistakysymyksissä, kuten monet pelkäävät(ei tästä enempää juuri nyt). Tästä päästäänkin sujuvasti asevelvollisuuden tarpeellisuuteen, tai kuten tulemme huomaamaan, sen puutteeseen. Bottom line lienee selvä: jos ei sotaa näkyvissä, hervoton asevarustelu ei vaikuta järkevältä. Suomen kokoiseksi valtioksi meillä on pirun jyhkeät puolustusvoimat, mikä on tavallaan ymmärrettävää, koska juuri pienuutensa vuoksi oikeassa sotatilanteessa Suomen kaltainen valtio olisi vahvasti alakynnessä(ja on läpi historian ollutkin). Nykytilanne ei kuitenkaan anna syytä moiseen. Eihän maailma sotavapaa ole, mutta täällä Euroopan perukoilla ei ole hätää kädessä eikä housuissa. Lisäksi jaksan edelleen epäillä heikkomotivaatioisen asevelvollisuus-armeijan ylivertaisuutta vaikkapa nyt palkka-armeijaan nähden, kun sotatilanteessa kaikki kynnelle kykenevät koulutettaisiin kuitenkin, sivareista lähtien. Tällaisenaan armeijamme on ylilentoineen ja marsseineen lähinnä ohjelmantäytettä mummoille. Niin paljoa en edes minä tähän maailmaan luota, että lakkauttaisin armeijan täysin. Esihistoriallinen asevelvollisuus vain joutaisi mäkeen. Samoin liikenisi pienilläkin leikkauksilla melkoisia summia rahaa puolustusvoimien budjeteista muihin, pardon me, tärkeämpiin kohteisiin.

Tässä on tietty sanottava sekin, että omista asenteistani huolimatta kaikki kunnia sotiemme veteraaneille siitä, että tänä päivänä ollaan missä ollaan. Nykytilanne vain on eri. Sotaisaan historiaan kaikissa toimissa tukeutuminen on hieman kuin Raamatun ottaminen sanasta sanaan totena käskyineen kaikkineen vielä nykyäänkin.

Lienee hyvä muistaa, ettei muutosta saada aikaan ainakaan menneisyydessä elämällä ja elämää pelkäämällä.

Varataan paikka, ettei TK:lle jää yhtään.

Tähän mäkin lähden.

Tuota, intti alkaa 9.7. mutta mikäli tuolle viikonlopulle sattuisi ensimmäinen viikonloppuvapaa(ja sehän on kahden tai kolmen viikon päästä palvelukseenastumisesta), niin olen enemmän kuin mielelläni mukana. Ikävä kyllä asiaa ei voi varmistaa kuin vasta palvelukseenastumisen jälkeen, eli reilu viikko eletään vielä tietämättömyydessä.

KOVAA! Uuspaavalniemi kehään.

Oho, joku vielä muistaa sen, vaikka tein sen Torinon olympialaisten aikaan. :D

Täytyy yrittää löytää, mutta pelkään että on kadonnut kyberavaruuteen.

Whoohoo, Uusis on back! Nyt ei muuta kuin pilkunnussintakuva aktiiviseen käyttöön, ja saattaa tulla nostalgiaitku.

No on se jumalauta. Nousin tänäänkin iloisena uuteen päivään, niin eiköhän pari viikkoa takaperin vasenta silmää vaivannut tulehdus ole päättänyt raiskata oikeankin silmän. Yleinen ilmiö itseasiassa, ja mulla tuntuu tulehtuvan nämä okulaarit muutenkin varsin helposti, mutta kyllähän se riipii joka kerta yhtä paljon. Ja tänäänkin on miljoona paikkaa missä käydä ja ihmistä joita tavata. The hunchback is back!

 

Pieni plussa tosin on se, että tipat löytyy valmiiksi. Ei muuta kuin kuuria kehiin.

Naispelaajiahan tällä mainoksella ei haalita, mutta rajaveto miesten ja naisten välille on kyllä kampanjassa niin tiukka, että joko Intiassa naiset eivät pelaa, tai sitten peli on menetetty ja kaikilla naisilla on jo Wii.

Shaatana, Intiassa naiset eivät vielä tee oikein mitään, paitsi käyvät köyhempiä seutuja kiertävillä kahden markan ultraäänipuoskareilla tsikiditsekkauttamassa sikiönsä. Ettei kyseessä vaan olisi uusi tyttölapsi perheeseen...

No näinpä. Luulisi kyllä pelaamisen olevan poikaa sitä...poikaa...odotellessa. "Because all them no-good baby girls bore you shitless?"

Tuossa uudessa koneessa - kunhan se saapuu - on VHP defaulttina, joten tuomiota sitten. Taitaa tosin nyt olla ensimmäinen kerta, kun siitä kuulee hyvääkin, joten en ole tanssinut alasti kuutamossa uuden käyttikseni tähden. Vaan toisaalta taas, nykytilanteeseen taitaa mikä vain olla parannus...

Noita Pleikkarin ohjaimia kyllä on tullut osteltua. Syystä että? DMC3, ja nykyään GoW2:n Titan Mode. Ennen näitä eivät ohjaimet ole juurikaan lennelleet.

Hohhoh, milloinkahan tule peli, joka alkaa hajottaa minuakin niin, että pädi oikeasti irtoaisi kädestä. Joskus harvoin olen saattanut vihaisesti heiluttaa, ja kerran Guitar Herossa kämmäilyn jälkeen piti potkia seinää. Sitä ennen asetin kuitenkin ohjaimen huolella sohvalle.

Tasan yksi DualShock on hajonnut, ja siitäkin kakkos-olkanapit sanoivat sopimuksensa irti. Samaisesta ohjaimesta oli kylläkin myös aivan ohjaimen tyvestä kuoriutunut johdon eriste hus helvettiin jonninkin matkaa, ja paikkailin pitkään sitä mustalla kiiltäväpintaisella(tyyli ennen kaikkea) teipillä. Tämä taas oli ikävä kyllä täysin huonon säilytyksen ansiota, ja todennäköisesti vaikutti niihin olkiinkin...