Itse arvostan pelissä kuin pelissä syvällistä tarinaa, mutta kun on yhtä Mario- peliä pelannut, on pelannut kaikkia tarinan osalta. On se vain käsittämätön asia, että miten Nintendon annetaan aina mennä tuossa siitä missä aita on matalin. Antaisivat apinalle kirjoituskoneen, niin sieltäkin irtoaisi takuulla syvällisempi tarina.
Hehheh, minä en ainakaan millään osaa kuvitella Marioa, jossa olisi oikeasti syvällinen ja ennen kaikkea uskottava tarina. Miten näillä hahmoilla sellaisen muka edes rakentaa? Toinen seikka on tietenkin se, että vuosien saatossa on tottunut siihen, mitä Mario edustaa(eritoten kotikentällään, loikintapuolella): rautaista pelattavuutta, loistavaa kenttäsuunnittelua ja yksinkertaista riemua. Ja sitä kaikkea NSMB:kin tarjoaa. Se oli lyhyt ja helppo, mutta sitä on pirun mukava pelata, enkä minä ainakaan tällä haavaa osaa vaatia enempää.
Seuraavalta 2D-Mariolta voikin sitten jo odottaa vähintään Mario Worldin kaltaista laajuutta, parempia power-uppeja, entistä hullumpia kenttiä ja muuta pientä, mutta ne peruselementit ovat edelleen sitä samaa. Ja niin sen kuuluu ollakin.
Tuossa vartti sitten kääntyi uusimmasta Potterista takakansi näkyviin. Loistava kirja, minkäs sille voi. Lähti vauhdilla käyntiin(asia, mitä parilta viime kirjalta jäin hiukan jopa kaipaamaan), ja loppui samalla tavalla. Välissä riitti pohdittavaa, naurua, vauhtia ja niitä vaarallisia tilanteita.
Juurikin se. Kannattaa sitten muistaa, että kyseiset soundarit ovat alkuperäisistä Phoenixeista, joten ykkösen vitoskeissiä ei tueta, ja muutenkin biisien saundi on parissa tapauksessa - ellen sitten vain kuvittele - piirun verran DS-versioita yksinkertaisempi. Se tärkein kuitenkin löytyy, ja kuuntelu maistuu.
8.8. olisi pitänyt tulla varastoon tämän nykyään tilauksessa olevan mallin(kerran olen siis jo vaihtanut edellisen kadottua taivahan tuuliin, ja sitä ennen tietty toimituspäivän siirryttyä usean otteeseen), ja kun nyt viikonloppuna saavuin tarkistelemaan tilannetta, niin - kappas vain - siirtynyt oli taas. Positiiviseksi voitaneen lukea, että toimituspäivän kohdalla seisoo nyt 13.8. eikä siirtymä siis ollut kovinkaan merkittävä. Ehkä tämä kilpajuoksu vielä joskus loppuukin. Toistaiseksi en kuitenkaan jaksa odottaa jännityksellä mitään muuta kuin sitä, mikä seuraavaksi menee vikaan.
Maanantai onkin sopivasti vielä vapaata intistä, niin saan eturivin paikan uusimpaan syyhyn olla antamatta allekirjoittaneelle koskaan mahdollisuutta päivittää tietoteknistä laitteistoaan.
Ihan näppärä vehje, ja kestänyt jo useamman vuoden. Sain aikanaan joululahjaksi, ja ensimmäinen asia mitä kännykälläni koskaan tein oli noiden kylkien vilkku-ammari-valojen kytkeminen pois päältä. Ne kun unohtaa, niin malli on melkein tyylikäskin, ja ominaisuuksiltaan riittänyt enemmän kuin hyvin. Itse modaamani takakuori(ovat siis vaihdettavia) kestää aikaa ja lämmittää mieltä. VGA-kamerallakin saa yllättävän hyvää kuvamatskua, vaikka veikkaan, että vaikkapa koneelle upattuna totuus näyttäisi huomattavasti karummalta. Muutama muisto tähän on kuitenkin kertynyt.
Uusi puhelin kelpaisi jo kyllä, mutta kun ei sille mitään pakottavaa tarvetta ole, niin veikkaan etten saa aikaiseksi ennen kuin tämä vanha on viimeisenkin henkosensa vetänyt. Mikä sellainen puhelin sitten olisi, ei mitään hajua. En ole enää vuosiin ollut perillä uusimmista kännykkämalleista. Nokiassa tulen kyllä pysymään, ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että tiettyihin käyttöliittymäominaisuuksiin on akkustomoitunut suunnilleen kuten omiin käsiinsä, eikä erilaisiin ratkaisuihin huvita enää edes tutustua. Niin kauan kun ei tiedä paremmastakaan, status quo riittää kyllä.
Ja eipä silti, kännykän extraominaisuudet ovat aina olleet minulle toisarvoisia, yhteydenpitoväline se kuitenkin on. Onhan se kivaa, että puhelin näyttää ja tuntuu hyvältä, tarjoaa hätää varten netiin pääsyn, omaa kameraa tahi soitinta ja on personoitavissa, mutta oikeasti näitä kaikkia ei tosiaankaan kaivata. Pari ensimmäistä ovat melkein ne tärkeimmät, sen ohella luonnollisesti, että soittaa ja viestiä voi.
- Coopper-testissä varuskunnan ennätyksen NASSE PÄÄSSÄ tekevä luutnantti (klassikko)
Tämän minäkin olin jopa kuullut. Taisi sillä olla täysi suojavarustus muutenkin.
Parasta on silti se kuuluisa jarru, jota MUKE ruokiinsa laittaa pitääkseen himokkaat soltut ja kertasinkonsa kurissa. Herättänyt varsin paljon keskustelua meidänkin tuvassa, ja on jo kehittynyt hupaisaksi insideriksi, kun joku ilmoittaa mitä hulluimmassa tilanteessa jarrunsa pettäneen. Ja sitten kikatellaan. Lisäksi legenda tuntuu muuttavan muotoaan läpi vuosikymmenten, sillä isoveljen aikana jarrua oli vain jälkiruokakiisselissä, nyt jo kaikissa ruoissa.
Ensiviikko hajottaa, koska silloin alkaa armoton tetsaus ja viikonloppuna mennään Vuosangan ampumaleirille ja poletaan sieltä n. 80km takaisin.
Samma här. Tämä viikko oli rasitusasteeltaan "palauttava", ja sen huomasi. Kevyttä johtaja- ja aseenkäsittelyrastien kiertoa, futista, venyttelyjä, tietty valaa varten sulkeisia(ja hiki virtaa) ja, noh, parin tunnin päiväunia aina silloin tällöin. Näin sen pitäisikin mennä. Ensiviikko tietty on sitten jotain mallia "überraskas", ja tuo pyörämarssi Vuosangasta kruunaa kaiken. Ja sitten tietty se toinen viikko heti perään. Ikävästi ehtinyt viime viikkoina tottua siihen, että kotiin pääsee joka viikonloppu.
Mullahan kävi lisäksi sellainen munkki, että pyörän penkistä on kiristysruuvit paskana, joten se flengaa ihan miten sattuu etu-taka-suunnassa. Ja koskapa penkki on sen mallinen, että siinä istutaan nimenomaan takapainoisesti, eikä mun penkki sitä kestä, niin olen jo parit ampumaratareissut polkenut penkin terävä kärki perseessä. Miellyttävää? Hell-fucking-no. Pakko selvittää, löytyykö valtiolta varoja heittää mulle parit uudet mutterit.
Odotusten perusteella ainakin nelonen oli Japanissa pettymys. Peliä odotettiin hartaasti, mutta se ei todellakaan yltänyt Phoenix-trilogian parhaiden pelien tasolle. Tästä syystä pelottaa todella paljon T&T. Sitä kun on odotettu länsimaihin ehkä liiankin hartaasti.
Meh, nelonen on jo ihan eri juttu tällaisena vuosien päästä tehtynä jatkarina alkuperäiseen sarjaan. Vaikka odotan ja toivon minä siltäkin aikanaan laatua. Kolmonen kuitenkin on sellaisessa kulminaatiopisteessä juonikulun suhteen, että jo nyt on perkele jos se oikeasti pettää. Ei tämän luokan saagaa voida päättää huonosti.
...tai jos niin, niin saatan hyvinkin hajota ja hypätä.
EDIT. Soittelin aamuni ratoksi loopilla Play-Asian extralevyn viimeistä raitaa tuntemattomine biiseineen(ks. Levyostokset), ja oli pakko katsastaa nuo pari T&T-traileria, kun en niitä vielä ollut nähnyt(ja voitte hyvin kuvitella millaisen työn ja tuskan takana moinen oli näillä laitteilla), ihan vain varmistaakseni, että ovatko kyseiset kipaleet siitä. Ja ovathan ne. Jummijammi miten toimivaa matskua. Kitarassa on tunnetta. Väittäisin, että ainakaan tällä saralla kolmonen ei tule pettämään.
Hullua, miten tätä parin ekan Phoenixin soundtrackia kuunnellessa mielessä vilisee kokoajan biisien mukanaan tuomia pätkiä niin hahmoista kuin dialogeista, ja kasvoilla kareilee vähänväliä hymy. Kai ne pelit sitten jotenkin ovat vaikuttaneet, emmie tiedä...
Pitänee varmaan pelata vielä kakkosen viimeinen episodi läpi ennen kolmosen tuloa, odotusta hellittämään ja fiilistä nostattamaan.
Tilasin juuri parin ekan Phoenix Wrightin yhdistetyn soundtrack-hässäkän. Tarvi sitten aina pelata jotain keissiä läpi(mikä on kyllä parasta viihdettä), kun haluaa tunnelmoida biisejä. Play-Asia, vajaa kolmekymppiä.
Tämä oli viikon aikana tullut, ja iloiseksi yllätykseksi Play-Asia oli pakannut mukaan hiukan extraa. Paketista löytyi itse soundtrackin lisäksi yksi kymmenen raidan cd, joka sisältää suunnilleen kaikki sarjan efektiäänet(varsin häröä kuunneltavaa tällaisessa paketissa) sekä japaninkieliset huudot muutamalta asianajaja-ystävältämme. Lisäksi levyn neljä viimeistä kipaletta ovat erilaisia remixejä muutamasta pelin teemasta, ja niissä on käytetty ihan soittimiakin kitarasta lähtien, sekä konebiittejä ja muuta. Seassa oli muun muassa Mayan teema kokonaisuudessaan, sekä sellaisia medley-tyyppisiä koosteita maustettuna ties minkälaisilla eteerisillä efekteillä. Tulos on varsin hieno, ja kummallinen. Biisit ovat kuitenkin lyhyitä, joten ei niistä ihan järkyttävästi riemua revi. Viimeinen raita sisälsi useitakin täysin tuntemattomia, mutta yksinkertaisesti loistavia biisejä, todennäköisesti maistiaisena tulevasta/tulevista. Kolmonen, odotan yhä.
Vielä melkeinpä riemukkaampi lisäri oli kummallinen muovitettu paperinippu, josta paljastui - voi kyllä - suorat valmiiksi väritetyt mallit 3D-paperihahmoille Phoenixista, Mayasta sekä Edgeworthista. En voinut olla naurahtamatta, kun tajusin mistä oikein olikaan kyse. Nämä on kyllä pakko askarrella joskus, ja laittaa kunniapaikalle. Kuvaakin pitänee pistää, kunhan jaksaa. Jokatapauksessa, pienestä sitä ihminen voi näin viikonlopun alla tulla iloiseksi.
Itse pääshowta soittelen parhaillaan, kakkosen biisejä suoraan kun ykköstä tuli ihan vastikään pelattua, ja luonnollisesti levy sisältää pirun hienoa musiikkia. Tiesin mitä ostin, ja tyytyväisyys on taattu.
Pohjois-Suomen Viestipataljoona, 2. Viestikomppania. Kasarmi viidellä siis, ihan siinä Sotkun vieressä. Jännää ettei vieläkään olla törmätty, edes Sotkussa tahi ruokailussa(missä työ tietenkin voitte käydä ihan eri aikaankin).
Ei armeijassa niin kamalaa ole kuin voisi kuvitella, mutta en minä siellä olostani paljoa nautikaan. Ampuminen on ihan veikeää hommaa, tetsaus perseestä(polvet ei kestä konttamisia tahi ryömimisiä laisinkaan, mutta mitään varsinaista vaivaa mistä valittaa AV:lla ei myöskään ole, joten fuck), ruokailut selkeästi päivien kohokohtia ja alikessut paljolti varsin hyviä tyyppejä, samoin kuin tupakaverit. Niiden kanssa huulen nakkelu on kyllä se elementti, joka pitää pään kasassa parhaiten. Eniten mua silti rassaa intissä se, että aina väsyttää. Vaikka yleensä saakin nukkua sen reilut seitsemän tuntia, ei se kaiken sen tekemisen ja omien hullujen univaatimusten keskellä tunnu riittävän mihinkään. Parikymmentä minuuttia tyhjää -> lattialle nokosille. Sama efekti tietty jok'ikisellä oppitunnilla(ei sentään lattialle).
Alkuviikko ja morttileiri oli kyllä yyberperseestä. Miksi? Koska Kajaanissa sataa aina. Se on jotain ihan uskomatonta. Vaikka jumalauta paistaisi aurinko pilvettömältä taivaalta, sataa silti. Ja jo kahden päivän leirin jälkeen jokainen vaatekappale on läpimärkä, tetsauksen ja miinankaivuun vuoksi paskaa on joka paikassa, väsyttää, palelee ja pakissa kasvaa sammalta. Viikon leiriä samoissa fiilareissa en halua edes ajatella. Toisaalta taas, olihan se pirun hienoa päästä sieltä viimein takaisin kassulle. Se fiilis lämmitti kyllä, vaikkei siltikään tuntunut kaiken sen vitutuksen arvoiselta. Ja ei olisi kyllä uskonut, että joskus olisi iloinenkin sen kasarmin näkemisestä.
Toivotaan ja rukoillaan puolen vuoden palvelusta, jo ihan senkin takia, että kevätkaudella on siviilimaailmassa työ- ja muita asioita, jotka vaativat läsnäoloani, mutta ultimately, piisaa mulle puoli vuotta muutenkin. Kaikki nämä syyt olen sanonut luutnantille haastattelussa - samoin kuin muille asiasta tiedustelleille - ja nyt sitten odotellaan yrittävätkö ne mua AUKkiin silti. Hanttiin tulen laittamaan, mikäli näin.
Voisin turinoida enemmänkin, mutta lomakyyti odottaa. Takaisin arkeen. Onneksi viikko tulee tosin olemaan lyhyehkö, kun perjantaina on vala ja pois pääsee jo kolmen jälkeen. Lomaa odotellessa.
Peeäs. Ainiin, ensiviikolla onkin sitten luvassa hellettä. Vaikka sade onkin hajottanut viimeaikoina, niin tuskinpa sulkeisissa on hienoa 27 asteen lämmössäkään. Kajaani - äärimmäisyyksien tyyssija?
Suosittelen kaikkia suuntaamaan nyt kesän viimeisten päivien kunniaksi Suomen uljaaseen Kajaaniin, ja majoittumaan Kainuun Prikaatin lomakeskukseen. Kaikki mitä tarvitset, heti kättesi ulottuvilla:
- Kajaanissa on vuosisadan kostein kesä meneillään, ja virkistävää sadetta saadaan joka päivä ja joka yö, usein jopa auringonpaisteen kera, joten Kajaani todella tarjoaa jokaiselle jotain.
- Koe kulttuurijäännöksiä Prikaatin alkukantaisten tapojen parissa. Siivousta 2-3 kertaa päivässä, ovet avoinna 90:n asteen kulmassa, taskut kiinni, kaulukset kuntoon, kättä lippaan ja vasemmalla portaisiin. Riko arkesi ainutlaatuisella tavalla!
- Liikuntamahdollisuudet ovat rajattomat. Prikaati tarjoaa käyttöösi maksutta kilokaupalla varusteita, jotka voit pukea päällesi ja lähteä Kajaanin sateisiin metsiin virkistävälle kävelylle. Kuntosi kohoaa takuulla, ja olosi on hyvä.
- Tuvista löytyy kaikki majoittumiseen tarvittava: sänky ja kaappi tavaroillesi, sekä pöytä jolla ei saa istua. Televisio ei kuulu varustukseen, mutta sitä voi käydä katsomassa erillisessä TV-tuvassa, öisin. Katselurauha on siis taattu, ja ei näin viihtyisässä kohteessa olisi kuitenkaan malttanut nukkua.
- Ruokatarjonta on ensiluokkaista. Näkkileipää niin paljon kuin jaksat sydä, monipuolisia pääruokia ja ilmastoon sopivasti vetistä salaattia. Leiriolososuhteissa voit kokea loppuviikon erikoisuuden, everybody-sopan, joka kokoaa viikon parhaat kulinaristiset nautinnot yhdeksi riemuisaksi kokemukseksi. Eikä siinä vielä kaikki! Erikoislahjana juuri Sinulle, Prikaati tarjoaa kaupanpäälle aamupuuron muodossa koko päivän tarpeiksi JARRUA!
Varaa siis oma paikkasi hetimiten. Pidempää lomaa kaipaaville on tarjolla hulppea 362 päivän lomapaketti, kiireisemmät taas voivat viettää Prikaatilla vain 180 päivää. Erikoispyynnöstä myös 270 päivän paketit ovat mahdollisia.
Mielummin ostan tietty alkuperäisiä, mutta vahingossa(esim. Playsta) hyllyyn eksyneitä Platinumeita en kyllä ole jaksanut alkaa ostamaan uusiksi ihan vain kannen vuoksi. Vaikka olenkin joskus niin itselleni vannonut tekeväni. Platinumeina taitaa löytyä ensimmäinen Splinter Cell, God of War, SSX3 sekä PSP:n LocoRoco.
PS2:n Platinum-kannet uusittiin muuten jonnin aikaa sitten, ja uusi design on itse asiassa vielä rumempi kuin ennen. Onneksi moinen ei silti vaikuta pelikotelon päätyyn, joten pelihylly näyttää jotakuinkin skarpilta.
Hihhih, musta tuntuu etten kirjoittele nykyisin laudalle mistään muusta kuin Phoenixista. Oh well, kyllä sarja huomionsa ansaitseekin, joten TAKE THIS!:
Selväähän on, että kyseiset pelit iskevät allekirjoittaneeseen kuin miljoona volttia. Hahmogalleria pursuaa ikimuistoisia, rakastettavia ja vihattavia hahmoja, suunnilleen jokaisen keissin juonikulku on jotain ihan muuta ja loppuratkaisut räjäyttävä pään poikkeuksetta, pelaamien on vaivatonta ja julmetun koukuttavaa, tunnelmat vaihtelevat hetkessä hersyvän hauskasta surulliseen, yllättävään, pelottavaan, hermostuttavaan tahi mihin vain, ja taas takaisin, ja kaiken kukkuraksi näitä jaksaa pelata aina vain uudestaan. Jos joku vielä kehtaa vaatia enempää, heilahtaa sukkasaippua ja vauhdilla.
Niin, ja sitten ne musiikit. Jumaleissöns. Jokainen kappale(eritoten ensimmäisessä osassa) sopii tilanteeseen ja tunnelmaan täydellisesti, ja vahvistaa sitä entisestään. Innon väristykset kulkevat selkäpiissä edelleen, kun oikeussalissa alkaa Objection-teemaa laulaa. Kakkososa esitteli joukon uusia kappaleita, muutaman vanhan sekä pari remiksausta(kuten Mayan teema). Oikeussalitarjonta oli varsin kohdallaan tässäkin osassa, mutta ikävä kyllä sydän oli jo menetetty niille alkuperäisille. Yksi erikoismaininta on kuitenkin annettava: kakkosen ns. onnellisen lopun teema keissin ratkettua on aivan järkyttävän kaunis kappale, ja meinaa tietyissä yhteyksissä kovastikin tuoda tippaa linssiin. Beautiful.
Kokonaisuutena kakkososa oli luonnollisesti loistava peli, mutta jää minunkin mielestäni piirun verran jälkeen ykköseen verrattuna. Ensimmäinen PW on vain niin tasapainoinen kokonaisuus, että sitä on melko lailla mahdoton ylittää. Toisaalta taas, kakkosen viimeinen keissi vei koko tarinallisen tarjonnan aivan uudelle tasolle, ja tuotti ihan uudenlaisia tunteita.
Kolmonen onkin jo ennakkotilattu, ja ensikuu on taatusti odotetuin pitkään aikaan. Jännittää ihan pirusti, mitä pelillä onkaan annettavanaan: uutta upeaa musiikkia, viisi tiukkaa keissiä, läjän uusia hulluja hahmoja sekä lastittain vanhoja ystäviä, entisestään Phoenixin tarinaa syventäviä tapauksia Mia Fayn kanssa ja paljon paljon muuta. Koko alkuperäisen trilogian päätös, nimetty vaatimattomasti sanoin The Magnificent Turnabout, tulee taatusti laajentamaan mieliä ihan uusiin sfääreihin. Jos jo kakkososan Grande Finalé oli mitä oli, en melkein uskalla ajatellakaan mitä Trials And Tribulations voi tarjota. Elämä on paussilla juuri nyt, jäljellä on vain odotus.
Mitä taas tulee nelosen Apollo Justice -aivopieruun, niin nauroinhan minä sille kun ensikerran kuulin. Kornius sai juuri uuden merkityksen. Toisaalta taas, mitä muutakaan tältä sarjalta enää voi odottaa? Jos käännös tosiaan on tämä, täytyy vain olettaa sen olevan erittäin vahvaa itseironiaa. Huumoriahan tästä tullaan pelissä repimään fo' sho'.
Nyt vasta oikeasti tajuaa tämän homman vaikeusasteen. Mutta eipä mitään, day 1 luovittu läpi esimerkillisesti!
Hahhah, on kait se nyt selvä, että kun tällaista koetta tehdään ihan vaan kokeena kokeen vuoksi vuoksi, ei ajattele paljoakaan mitään muuta. Hence all the drama.
Vuan onnea nyt silti. Kyllä tämä topikki darralukemisesta käy.
Paras sitcom koskaan. Tyylilleen uskollinen alusta loppuun, ja kaiken kukkuraksi kasarimeininki uppoaa allekirjoittaneeseen kuin häkä. Suurimman osan Smithin vaatekaapista sarjassa omisin hetkessä, mikäli mahdollista. Läppä on yksinkertaisesti hervotonta, ja kestää niin aikaa kuin katselukertoja. Monissa tapauksissa huulet on vielä kiinnitetty silloiseen julkkis- tai politiikkarintamaan, ja näiden jekkujen löytäminen on erityisen palkitsevaa. Castingikin hipoo täydellisyyttä, ainoastaan Vivianin näyttelijän vaihtuminen sarjan puolivälissä voitaneen laskea tyylirikoksi, oli syy mikä tahansa.
Jo itse asiassa viime viikolla laitoin Phoenix Wright 3:en ennakkotilaukseen Play-Asiasta. Tämä nyt vaan on pakko saada heti, ja tuleehan se räjäyttämään pankin. The Magnificent Turnabout, baby!
Ajattelin kanssa käydä hakemassa tänään Parappa The Rapperin PSP:lle inttikaveriksi, se ei meinaan maksa defaulttinakaan mitään hirveitä ja nostalgiariemu on taattu.
15. (DS, Nintendo) Apollo Justice: Ace Attorney - 455,540
Hihhih, en ollutkaan vielä tajunnut tarkistaa, onko Gyakuten Saiban 4:sen käännöksestä kuulunut mitään. Ei pieni kornius koskaan pahasta ole, ja onhan tuosta helppo heittää huulta. "It's not wrong to be Wright, Wright?"
Tulipahan sitten tuplaistua, kun ei kukaan tätä muuten olisi lukenut.
Tilasin juuri parin ekan Phoenix Wrightin yhdistetyn soundtrack-hässäkän. Tarvi sitten aina pelata jotain keissiä läpi(mikä on kyllä parasta viihdettä), kun haluaa tunnelmoida biisejä. Play-Asia, vajaa kolmekymppiä.
Lieköhän perjantaina oli, kun huomasin, että Yle näyttää taas Lonesome Dove -minisarjaa. Kyseessä oli kyllä jo kolmas jakso neljästä, joten mukaan on pikkuisen myöhästä hypätä, ellei ole vielä niin tehnyt, mutta onpahan tekosyy vannottaa ihmisiä tutustumaan. Leonen ohella parasta länkkäriä. Tunnarille sanon <3.
Muuten teeveetä ei kyllä nyt inttiaikana tule katsottua tasan yhtään. Mielummin lyö jonkun leffan pyörimään, kun ei kuitenkaan ole hollilla silloin kun jotain katsottavaa tulisi. Mitä tapahtuu harvoin. Niin, ja onhan mulla tuolla eka 24:n kausikin jemmassa, ja näkemättömänä, joten siitäpä revinkin pian hupia, kun löydän sopivan raon aloittamiseen.
- PSP Lite, ainoa mitä kaipaisin on tosiaan se kovempi akkukesto
Harmi vaan kun akkukesto ei oo nykyisestä kovenemassa..
Huh? Minä kun luulin jostain (EDIT. jo Laudaltakin löytyi pari mainintaa pidemmästä akkukestosta) lukeneeni, että on. Noh, jos näin, niin entistä turhempi vehjas. Jännä nähdä mitä mötikällä tulee meilläpäin olemaan hintaa.
Silmarillion jäi aikanaan kesken, ja on kehittänyt sittemmin itsestään sen luokan noidankehän, että saa nähdä aloittaako tuon lukemista enää koskaan. Olin siinä kuitenkin melko pitkällä, mutta kun ei enää nykyisellään ole mitään muistikuvaa kaikista haltiakansoista, kuninkaista ja muista tärkeistä tapahtumista, niin alustahan se olisi otettava. Mikä ei taas hirveästi nappaa. Noh, onpahan jotain tehtävää vanhoille päivillekin.
Olen lähes varma, että pelaaja pääsee ohjailemaan kaikkia sarjan keskiössä olevia henkilöhahmoja ja näillä on sarjasta tuttuja ominaisuuksia; Jack on nopea ja vahva, Locke on hyvä jäljittämään asioita viidakossa, Sawyer... keksii uuden lempinimen aina kun painaa Selectiä?
Mutta jos pelissä otetaan vain yksi hahmo keskiöön, sen pitäisi ehdottomasti olla Jack. Hän on nimittäin selvä Lost-mytologian keskipiste, miten kiistelty hahmona sitten onkaan.
Ei Jack, ei todellakaan. Sillä on tylsiä takautumia ja muutenkin...no mitäänsanomaton. Mielummin Locke tai Hurley. Sarjan mielenkiintoisimmat henkilöt.
Meh, aika dorka veto olisi(tai no, yllättävä vähintäänkin), ellei pelissä pääse useamman hahmon kimppuun. Lostissa niitä kuitenkin riittää, ja sarja on myös sen luontoinen että jokainen on vuorollaan ikään kuin keskiössä takaumien ja muiden muodossa. Mutta jos pelissä kuitenkin olisi vain yksi ohjattava hahmo, lienee Jack melko selvä vaihtoehto. Yllättyisin taas, mikäli siellä joku Hurlaus koko aikaa heiluu.
Vaan hei, yllätyksiä tapahtuu.
Ihan mielenkiintoista nähdä, minkälainen pelistä lopulta tulee, mutta sen enempää en silti jaksa innostuakin. Lostin seuraaminenkin jäi jo aikaa sitten, mikä on itseasiassa vähän harmi. Pohjaa pelin hurjalle fanittamiselle ei siis kuitenkaan ole.
Microsoft: - Pelejä kyllä riittää, mutta mistään PeeGeeÄrristä ja CoDista en kyllä jaksa innostua.
Mass Effect, Blue Dragon, Lost Odyssey ja Bioshock. Eikö mikään noista nappaa? Siihen vielä Live Arcade ja multiplatform pelit? Eikä innosta?
No vittu ei.
Kuten sanottua, selasin matskun nopeasti läpi, enkä muistanut(tai edes yrittänyt) luetella jokaista peliläjän kiinnostavaa nimikettä. Kyllä, esimerkiksi Bioshock ja Blue Dragon kiinnostavat. Mass Effectistä olen aika ulkona, pitäisi perehtyä.
Tietenkään millään tällä ei ihan hirveästi ole toistaiseksi väliä, kun ei ole boksia millä pelata. Eikä tulekaan vielä pitkiin aikoihin, jos ollenkaan. Mutta olisihan noita pelejä.
EDIT. Niin ja perskeles, kun kaverin netti oli maissa, niin en päässyt taaskaan katsomaan mitään matskua mistään pelistä. Yhhyh.
Äeehhh, koitan tässä päivittää itseäni pelimaailmapimennosta kaivelemalla E3-tapahtumia, ja jo pelkästään nämä kahdeksan lukematonta sivua Laudalla aiheuttavat yyber-ahdistavaa informaatiotulvaa. Katsotaas nyt, mitä jäi pikaselauksella käteen.
Nintendo: - WiiFit, lol - Oikeita pelejä(Galaxy, MP3, SSBB) paljolti loppuvuodesta. Ainakin Jenkeissä. Mikäs sen Paper Marion tilanne on näinä päivinä?
Microsoft: - Pelejä kyllä riittää, mutta mistään PeeGeeÄrristä ja CoDista en kyllä jaksa innostua. - Assassins Creed(julkaisuaikoja tahi mitään...?) - RE5
Sony: - MGS4(no shit!?) Traileria katselen tänään myöhemmin kaverilla, ja toivottavasti gameplay-matskuunkin pääsen kiinni. - PSP Lite, aina mitä kaipaisin on tosiaan se kovempi akkukesto, muuten laite on jo nykyisellään muikea. Kokoakin kun on varsin vaikea vähentää oikeasti. Onko tästä kuvia jossain?
Unohdinko nyt vielä jotain merkittävää? Saa sivistää.
Miggen kuvista kolmonen pudotti. Despire oli hiukan pelottava, ja mulla taas selvä ADHD. Näin.
Tuota, en katsellut miittikoostetta kokonaan, sattuneesta syystä, ja pitäneekin puskea kaverille kokemaan se oikeasti tänään. Sen verran sinnikäs kuitenkin olin, että latailin videota reilut pari minuuttia, toisinsanoen henkilöesittelyiden yli. Hupaisaa matskua kyllä. HeinZ oli kieltämättä aika riemukas näky näissä(vertaapa sitä poitsua Tuulistin lempikuvassa näkyneeseen - kaksoispersonoituma?), samoin kuin Freijo. Travis taas oltiin tosiaan otettu melko takavasemmalta, liekö mies sitten onnistunut pakoilemaan kameraa niin tehokkaasti. Mukavan näköistä matskua eniveis, kaikin puolin. Todennäköisesti loppukoostekin, ja nuo spin-offit, ovat samaa laatua. Nautin niistä myöhemmin. Kiitokset jo nyt Epille vaivannäöstä.
Tässä ei ainakaan ehtinyt ääniraidattomuus haitata, musa korvaa kyllä paljon ja ilmeet sekä eleet taas ovat korvaamattomia. Kuulosti silti ihan mukavalta tuo TK:nkin idea toisesta koosteesta. Milk it for all it's worth, baby!
Niin, ja minusta Tuulisti kyllä näytti esittelystillissään ihan CZJ:lta.
Heh, omistettuja konsoleita kolme, joista kaksi kannettavia että ei paljoa jää vaihtoehtoja. Kyllä, NESillähän sitä aloitettiin, ja muistot ovat lämpimiä. N64:stä hypettyminen eräänä jouluna, ja eritoten lukemattomat tunnit Mariota sekä Golden Eyeta, ovat myös kirkkaana mielessäni täältä ikuisuuteen. Sega Megadrive oli kodissani lainassa perhetutuilta monta kuukautta, ja Turtles-mätöt, kaksi ekaa Sonicia, penteleen haastava Ecco sekä sellainen Akun ja Mikin taikaseikkailuloikinta, jonka virallista nimeä en tähän hätään muista, kulutettiin sinä aikana melko lailla loppuun. Myöskin eka Pleikkari, tutustuminen Abe's Oddyseehen, Driver, Tekken 3 ja lukemattomat lukemattomat muut ovat melkoinen järkäle pelihistoriaani. Kaikkia näitä on kunnioitettava.
Silti, jos yksi on valittava, vie PS2 voiton, hands down. Kovimmat pelit, joiden parissa viimeiset 5-6 vuotta ovat vierähtäneet melkoisella vauhdilla. Matka aina THPS3:sta Jakien ja Ratchetien kautta ICOon, SotC:een sekä Okamiin, pitäen sisällään lisäksi Fahrenheitia, Transformersia, MGS:ää, Guitar Heroa, Prince of Persiaa, Splinter Cellia, Sly Raccoonia ja Luoja ties mitä muuta, on hieno. Ja jatkuu edelleen. Musta laatikko on jaksanut esimerkillisesti, eikä sen parista tosiaan ole mikään kiire uuden sukupolven pariin, ainakaan täysipäiväisesti.
Kiitos siitä, mutta minä löydän laitteistani - u know, modeemi, kolmisatanen Pena, jokainen ohjelma versioltaan viimevuosituhannelta, the whole shebang - muutakin vikaa kuin sen, ettei niiden kyljessä lue Apple.
Eikä selainkaan itseasiassa kiukuttele kuin Laudan kanssa - mitä nyt on tietty hitaampi kuin fossiiloitunut laiskiainen. Luoja tietää miksi...
Näytä kirjoitukset
Herättänyt varsin paljon keskustelua meidänkin tuvassa, ja on jo kehittynyt hupaisaksi insideriksi, kun joku ilmoittaa mitä hulluimmassa tilanteessa jarrunsa pettäneen. Ja sitten kikatellaan. Lisäksi legenda tuntuu muuttavan muotoaan läpi vuosikymmenten, sillä isoveljen aikana jarrua oli vain jälkiruokakiisselissä, nyt jo kaikissa ruoissa.
