Perkele, heräsin taas vaihteeksi tässä kolmelta iltapäivällä. Tänäänkin oli tarkoitus tehdä vaikka mitä, kiertää kauppoja, lainata isän autoa pidemmille reissulle ym. Nyt ehdin pyörähtää tunteroisen kaupungilla, ja sitten jo illan treeneihin.

Joskus vihaan hyviä unenlahjojani.

Sehän tässä vaan on, että hyviä arvosanoja saa kyllä, mutta oikeasta kielitaidosta se ei sitten kerrokaan oikeastaan mitään. Kieltä, ja ruotsia muiden kielten mukana, pitäisi päästä kuulemaan ja ennen kaikkea puhumaan paljon. Koetin minäkin aikoinaan Tukholmassa hoitaa liikeasioinnit ruotsiksi, ja pääosin se onnistuikin ihan hyvin. Pari kertaa piti vaihtaa sormen lennettyä suuhun englantiin.

Vuosi ruotsitonta elämää onkin sitten aika lahjakkaasti tappanut sen pienenkin kielitaidon. Mitä nyt isän kanssa läpällä joskus puhutaan svenssonia, ja silloinkin keskustelun taso on lähinnä: Vad menar du nu!?

[The Sims]

Muutaman vuoden taakse pitänee mennä, ja yllättävästi alkuperäinen The Sims lienee varsin vahvoilla tässä. Viikonloppuaamut venyivät illoiksi, ja suunnilleen jokainen ilta yöksi, kun hoivailin virtuaaliminäni tarpeita, suhteita, ja ennen kaikkea sisustin kuin huomista ei olisikaan. Tuli ne shoppailuvalikossa soivat kepeät jatsiluritukset sangen tutuiksi. Nyttemmin en enää ole jaksanut pelistä innostua, niinkuin en kakkosestakaan alkuinnostusta pidemmälle.

Toinen lapsuuteni aikasyöppö on ehdottomasti NHL 98(myöskin PC:llä, sillä kerran minullakin oli hi-tech-kone...). Yksin, kavereiden kanssa, kavereiden kanssa tahi yksin. Milloin vain, aina saattoi pyöräyttää änärin käyntiin. Harppaus ysiseiskasta oli jotain aivan muuta, ja tämä peli kului vuosien varrella täysin puhki käymättä silti kertaakaan tylsäksi. Kokeiltiin aika lailla kaikki joukkueet, tiedettiin pelaajat, tehtiin omia kiekkoilijoita sekä joukkueita, treidattiin, simuloitiin, kehitettiin taktiikoita ja kiellettiin osa niistä liian epäreiluina, läpäistiin tusinoittain kausia, voitettiin Stanley Cuppeja, hiottiin asetuksia, koettiin monia tarkoituksellisia ihmeitä(kuten pelaaja-animaatiot, kun äijiä taklaa pleksistä läpi taikka vaihtoaitioon) sekä muutamia hupaisia bugeja(kiekko takakautta verkon läpi maaliin), tallennettiin hienoja, outoja tai muuten vain erikoisia pelitilanteita, kokeiltiin cheatteja ja - päivästä toiseen - pelattiin kuin pienet eläimet. Näin jälkikäteen katsottuna se touhu lähenteli jo kulttuuri-ilmiötä, ja oli sitä todellista sosiaalista pelaamista. Sen jälkeen eivät änärit olekaan enää paljoa viisaria väräytelleet. Liekö syynä lapsen innon ja enimmän urheilumielen katoaminen historian havinoihin, vai onko se paras kiekkopeli yksinkertaisesti jo koettu? Ken tietää, vaan ei kerro meille....

Luonnollisesti lukemattomat muutkin pelit, niin vanhemmat kuin uudemmat, ovat vieneet kymmeniä tunteja elämästäni, mutta nämä kaksi nousivat mieleni sopukoista ylitse muiden. Liekö vielä joskus tulee peli, joka polttaa aikaa kiireisen elämän keskellä yhtä tehokkaasti.

Elite Beat Agents.

Ensireaktio parin biisn jälkeen oli pettymys. Peli tuntui ihan kivalta, mutta ikävä kyllä vastaan pukkasi pelkkää perus rokkispoppisbiisiä, joka ei heilauttele viisaria suntaan taikka toiseen. Mutta sitten alkoi se oikean musiikin tulva: Y.M.C.A., Earth, Wind & Firen yksinkertaisesti ihana September, Jamiroquain Canned Heat, Material Girl... Selkeästi tällainen funkki- ja discomateriaali sopii peliin kuin hansikas. Toisaalta taas rokkibiisit kuten vegashenkeä huokuva Rock This Town ovat omaan keissiinsä sen verran täydellisiä, että niitä on todella hauska pelata. Yllätyksekseni totesin, että jopa yleensä varsin ärsyttävä Sk8er Boi toimi pelattaessa hyvin.

Stoorit vaihtelevat myös whatever-matskusta varsin hulvattomiin pätkiin. Village Peoplen tahtiin aarteita etsivä merikapteeni jaksaa huvittaa aina - vaikkakin In The Navy olisi ollut jotenkin natsaavampi valinta tähän chapteriin - ja vahingossa Atlantiksen löytävä öljysheikki pudotti myös. Juuri sopivaa dorkahuumoria niin pelitunnelman kuin kepän huolettoman sarjakuvaulkoasunkin huomioon ottaen. Kaikki jutut eivät kylläkään ole niin huikeita, ja itsekin häiriinnyin Pelaajan arvostelijan tavoin siitä keissistä, jossa pikkutytön isä lupaa tulla jouluksi kotiin mutta kuoleekin auto-onnettomuudessa. Mitvit!? Biisi oli kyllä ihan hieno, ja stoorikin muka onnellinen loppujen lopuksi, mutta ei tämä silti sovi joukkoon yhtään.

Paria biisiä vaille olen kaikki pelannut, ja yhden bonaribiisinkin, joita vissiin pari kolme ainakin löytyy. Nämä viimeiset alkavat olla jo aika infernaalisia, vaikkakin sanoitusrytmityksiin nojaava pelimekaniikka takaa sen, että biisi on aluksi todella vaikea, ellet osaa sitä ulkoa. Samalla tämä toimii tietty toisin päin: naputtelu käy kuin ajatus, kun työn alla on joku feivoriklassikko. Tähän asti olen ehdottoman tyytyväinen, ja nyt jää vain nähtäväksi kuinka kauan peli jaksaa pitää otteessaan.

"A fire breathing golem!!"

Velipoika tulee saamaan tämän joululahjaksi. Mistä tiedämme? Koska se sai pelata peliä päivän ennen kuin se pistettiin piiloon. Hakkasi samalta seisomalta kaikki biisit auki Hardilla. Palaute oli, että biisilista on helvetin kova ja peli itse haastavampi kuin kakkonen. Mäkin leimahdin tämän odotukseen, kun sain lukea biisilistan. Järkyttävän kova setti, varsinkin kun vertaa ankeahkoon kakkoseen. Ensimmäinen GH vie sitä aivan satanolla. Eniten olen innoissani Disturbedin, In Flamesin ja Lacuna Coilin tyyppisten poppoiden mukanaolosta. Pakko-ostoshan tämä on, mutta jää todennäköisesti joululahjaksi. Jollei sitä paketista löydy muuten vain(mikä ei veljen ja porukat tuntien olisi yllätys), ostan sitten itse. Ja syöksyn tietty veljen luokse kaksinpeli-iltamiin. Hauskinta viihdettä.

Kakkonen se on muuten edelleen hieman kesken, Hardilla jossain toiseksi viimeisessä ryhmässä menossa. Oh well, kai sitäkin joskus ehtii pelata.

Äeh, taas se aika vuodesta kun pitäisi alkaa miettimään, mitkä niistä pelaamistaan peleistä olivatkaan tältä vuodelta, ja vielä Euroopassa julkaistuja.

Koska Trials & Tribulations jää nyt pois, nousee Justice For All edustamaan pakollista Phoenix-kiintiötä listalle. Saa nähdä, mahtuuko Hotel Duskikin mukaan, sillä peli oli pienoinen pettymys, vaikka nautinkin sen pelaamisesta kovasti. Upea ulkoasu, hienot biisit ja osaksi juuri niiden synnyttämä letkeä tunnelma tuovat pisteitä. Helppous ja pikkusievyys vievät niitä.

Okami nousee listalle fo' sho', ja on todennäköisesti se number uno. God Hand on edelleen muoveissa, mutta kuulosti vähä siltä, että sitä on vähintäänkin kokeiltava ennen kuin tämän äänestyksen voi hyvällä omalla tunnolla pistää pakettiin. GH2:kin tietty kuuluu tänne, vaikkakin mulla on vahva kutina, että kolmonen vetelee sille kitaran perseeseen mennen tullen, ja palatessa vielä poikittain. Jospa sen saisi vaikka joululahjaksi, ken tietää.

Niin, ja sitten pitäisi vielä miettiä tuon Elite Beat Agentsin kohtalo, sillä ainakin tähän asti minulla on ollut sen parissa pirun hauskaa.

Muuta en tähän hätään keksikään. Loppujen lopuksi on tullut pelattua vähän, ainakaan uusinta pelimeininkiä, mistä voi aina osaksi syyttää inttiä. Tietty tuo konsolirajoittuneisuus PS2:teen ja kässäreihin syö myös. Toisaalta taas, olenhan minä esimerkiksi PSP:lle sekä ostanut että hakannut puhki vinon pinon vanhempia tuotoksia, joten kukapa näitä uusimpia edes tarvitsee? Ehheh...

Tuotapanoin, jätetään muhimaan, ja katsotaan mitä loppuvuosi vielä tuo tullessaan. Byggailen listaa jonain näistä päivistä.

Hahhah, koko kansan ketsuppipoika heitti tylyt. Propsit tippuu.

Abbahan on perhanan hyvää!

Varsinkin Funky Abba. Kiitos Nils Landgrenin Ruotsista tuli kerrankin jotain kaunista. Naisten lisäksi.


Nighwishista taas. Turusen ulostaminen poppoosta oli menetys, no doubt about it. Englantia Tarja ei kyllä osaa lausua pätkääkään, mutta so not, kun on Ghost Love Scoren kaltaisia rock-oopperoita. Holopainen kirjoittaa, Tarja viimeistelee, ja kertsi saa kylmät väreet aikaan joka kerta. Sellaiseen ei Anetella ääni yksinkertaisesti riitä. Toisaalta taas, nykyisellään Nightwishille jää silti upea musiikki, Marco(mad respect) sekä, noh, hyvä naislaulaja. Ei erikoinen, mutta ainakaan meikäläistä Anette ei ole myöskään alkanut häiritsemään. Turuselle taas jäi....tuota, Tarja. Niin ja epätoivoinen venyttely klassisten ja rockaavien fanilaumojen välissä. Tästä erästä pisteet Dark Passion Playlle, ja tämäkin oikeastaan pelkän Amaranthin perusteella. Lopullista tuomiota, kunhan saan DPP:n ostettua.

Pääasia on tietty lopulta se, että kaikki muistavat vihata Marceloa. Maisteri Intohimo Ahneus.

[Abe's Oddyseesta ja/tai Exodduksesta]

Sellaisen kestohakuilmoituksen voin heittää, että jos joku haluaa luopua Oddworld-sarjan Abe's Oddyseesta ja/tai Exodduksesta, joko pleikalle tahi PC:lle, niin otan vastaan.


Fat chance, u know, mutta jokainen päivä on toivoa täynnä.

Olin näissä hommissa aika myöhäisherättäinen. Kaikilla kavereilla oli megabileitä jo vuosia, ennen kuin itse otin ensimmäisen humalani. Kännääminen ei vaan kiinnostanut tarpeeksi, jotta olisi jaksanut hustlata hakijat, salailut, yöpaikat ynnä muut. Täysi-ikäisenä alkoholit saavat mukaansa sen rentouden, mikä niille kuuluu.

Edes jonnin verran holi nousi hattuuni ensi kerran joskus lukion alkupuolella kaverin luona muutaman siiderin muodossa. Munattomana homona vain säikähdin sitä tunnetta, ja aloitin rrraaauuhhhhallllisssen tissuttelun, kun tajusin että seisominen ain't steady no more. Oikeasti kännissä olin ensimmäistä kertaa paljon myöhemmin, yhtenä niistä baari-illoista jotka vain tapahtuvat(ja ovat muuten usein niitä hauskimpia). Tanssi/muotinäytös-keikka Viman kanta-asiakas-illassa, jossa oli mm. vapaa viinitarjoilu. Tämä yhdistettynä koko päivän heikkoihin syömisiin takasi tanakat pohjat. Muutaman jälkeen läksittiin lähimpään baariin yhden(1) korttelin päähän muutaman kaverin kanssa. Sillä matkalla tyhjeni skumppapullo. Baarissa lisää, jatkoilla lisää, uudestaan baarissa lisää, ja viimein bussilla kotiin. Jäin koululla pois, ja poljin sinne jemmatulla pyörällä viimeisen kilsan melkoista slalomia. Aamulla ensimmäinen ajatus oli se lähes surkuhupaisan toiveikas: "Jiah, ei krapulaa!" No ei varmaan, jos olet naamat kuin Nasse-setä. Tässä vaiheessa on muistettava mainita, että aamu kuului perjantai-päivälle, ja itsehän lähdin nohevana kouluun. Ensimmäisellä tunnilla se jysäri sitten iski. Koko päivän lounaaseen asti olin tunnollisena tunneilla, ja istuin välit vessan lattialla psyykaten itseäni olemaan hurlaamatta. Todennäköisesti elämäni pisin päivä. Kun ruokailussa uskaltauduin syömään, eikä safka tullut ylös, lähti fiiliskäyrä varovaiseen nousuun.

---------------------------------

Suhtautumiseni alkoholiin yleisesti on kuten käyttötapanikin: rento. Mulle on ihan sama onko joku absolutisti vaiko eikö, nämä ovat henkilökohtaisia valintoja. Kunhan ei vedä viinankäytöllään koko elämäänsä rännistä, it's A-OK. Itse otan joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta aina kohtuudella ja hyvällä mielellä. Hyväksi onnekseni nuppi kestää juomia melko hyvin, ja mega-krapulan eteenkin saa tehdä töitä hartiavoimin, joten tuopin äärellä ei tarvitse istua pelko perseessä. Sitäpaitsi, kun baarissakin käy lähinnä tanssimassa, alkaa jossain vaiheessa iltaa pakostakin maistumaan vesi viunaa paremmalta. Yleensä ainakin.

Kuten Melkin leiskautti, tiedän hallitsevani juomiseni täysin.



Peeäs. Otin tänään tykkilerin lopun kunniaksi saunan kera yhden Kopparbergin. Se on se ensipurasu. Tekisi mieli hakea jääkaapista toinen, mutten jaksa ähräytyä alakertaan. Univelka vetää petiin kuitenkin pian, jotenka ei tässä paljoa rentouttavia tarvita. Ehkä joku toinen kerta.

Jos joku välttämättä haluaa modata kuvan, jossa joulupukki kuolee Tappajahain leukoihin, niin harkitsen ottavani sen käyttöön pyhien ajaksi. Muuten mennään näillä.

Pirun kiireinen viikonloppu ollut, nyt ensimmäistä kertaa ehdin olla puolta tuntia pidempään kotona. Eikä sekään paljoa lämmitä, sillä normaalia aikaisempi inttiin lähtö kuumentaa jo persusta. Tukka pois, ja saunan kautta bussiin korkkaamaan Elite Beat Agents. Jo tulevana yönä startataankin sitten junamarssi Rovajärvelle kahden viikon tykkileirille. Siitä kun selviää, onkin koko paska jo loppusotaa vaille lusittu. Tänä vuonna joulu tulee tuntumaan paremmalta kuin koskaan.

Sitä odotellessa tietty toivotaan, että puolustusvoimilta loppuu tavalliseen tapaan määrärahat kesken, ja tykkifestit jäävät neljään päivään.

Herneitä ja rakkautta. Tavataan parin viikon kuluttua.

Tulisin mielelläni, mutta ainakaan tuo 15.12 ei millään sovi. Olen kyllä lomilla(loppusodasta, pow!), mutta on pakko olla Oulussa töissä tuolloin. Eipä silti, suurin osa joulukuusta on lomien kanssa varsin nihkeää, ja kaikin tavoin kiireistä aikaa, joten haaveeksi jäänee, vaikka päivä sattuisi vaihtumaankin.

Venaillaan seuraavaa kertaa. Ainakaan minun ei tarvitse ottaa pataan Halo 3:ssa.


Niin, ja se kooste on nyt ainakin saatava! Siinä tulee olemaan kaikkea: homostelua, purilaisia, pizzaa ja paskanjauhantaa, riemua ja pettymyksiä palkintojen muodossa...

...ja vissiin siellä on aina vähän pelattukin. Jätän dokumentaation osaaviin käsiinne.

Nyt taitaisi taas ne rauhoittavat Fraeonin perskarvat(sori) olla TK:lle tarpeen.

Ensinnäkin, Prince of Persia: Sands of Time on pirun hyvä peli. Väärässä ladossa meuskaat, jos pelaat sitä taistelun vuoksi. Se tunnelma, se akrobaattisen pelaamisen riemu. Menee mukanani pelihistoriaan. Seuranneet jatkarit kiinnostivatkin sitten suunnilleen yhtä paljon kuin kilo kivettynyttä mursunpaskaa. Taisteluun oli panostettu, ja peleissä oli muka kaikkea enemmän, mutta juuri edellämainitut puuttuivat. Bugit, ankeat kentät, ankea tyyli, ankea ranteet auki -länkytys ja helvetin rönsyilevä vaikeustaso tappoivat hyvän pelin.

Toisekseen - ja kaiken tämän sanon silläkin uhalla, että olen tästä iäisyyteen "todellinen homo" - Beyond Good & Evil ON hyvä peli. Kyllä, maailmassa on parempiakin, mutta pelaamisen arvoinen se silti on. Ennen kaikkea tässäkin pelissä on tunnelmaa, ja sitä pelasi mielellään. Taistelusysteemi oli ihan mielenkiintoinen, ja toimi, valokuvailu ynnä muu ylimääräinen tekeminen sopi pirun hyvin peliin ja kiinnosti. BG&E:sta huokuu sellainen, miten sen sanoisi, pieni viattomuus, mistä minä ainakin pidän. Nillityksen aivottomista ja persoonattomista hahmoista ja paskasta juonikulusta(josta minä itse asiassa pidin) ohitankin sitten erään viisaan miehen sanoin: so not. Johan olemme todenneet, että Link on vihreänuttuinen Tingleäkin kovempi hintti, Samus tyhkäpäinen poviblondi, Mario jonkun huumehörhön kehittämä huumehörhä ja MGS4:n vaippa-apina taas nerokkainta koskaan, joten eiköhän tässä sairaassa maailmassa ole tilaa kevyemmän viihteenkin hetkille Jaden ja Pey'j:n(liekö meni oikein...) seurassa. Ja sitäpaitsi, mihin on kenenkään helpompi samaistua kuin tyttöön, jonka isä on...sika?

Entäpä ne Splinter Cellit. Samppa kiinnostaa useimpia hahmona yhtä paljon kuin pakasteturska, juonet ovat melkolailla non-existenttejä(mitä nyt Chaos Theoryssa siitä ei ottanut mitään selvää) ja jatkareita tuli aivan liian monta aiva liian nopeasti. Se alkuperäinen peli-idea ja hiippailun viihdyttävyys ei kuitenkaan ole kadonnut minnekään - vaikkakin haalistunut massatuotannossa ikävästi. Ensimmäisen Splinterin CIA HQ -kenttä on täydellinen esimerkki Sam Fisherillä pelaamisen voimasta, kun se on parhaimmillaan. Jälleen kerran nämä pelit ovat kaukana täydellisestä, eikä niistä tarvitse pitää, mutta viihdyttäviä ne ovat(olivat...?). Hajoa siihen.

Niin, ja alkuperäisistä Raymaneista pitäisi kyllä osatat tipauttaa propsit.


Kaiken tämän painin jälkeen myönnän olevani TK:n kanssa melko lailla samaa mieltä. Ubisoft työntää rikollisen paljon paskaa markkinoille. Mutta niiden harvojen hyvien pelien ei pitäisi joutua kärsimään siitä, että niiden takana on Ubi. En minäkään vanhempiani valinnut(ei sillä että heissä mitään vikaa olisi). Silmät auki.

Tässä parin päivän toipilas-aikana en ole tehnyt mitään muuta kuin katsonut Canalia. Muun muassa seuraavia kuvia näin.

Mission Impossible III - Katsoin tämän jo aikanaan teatterissa, mutta olihan siitä jo hetki, joten toinenkaan katsomiskerta ei sen enempää takellellut. Tyylikästä toimintaa, ei kait siinä se kummempaa. Katsoin myös MI2:n pitkästä aikaa, ja pidän siitä enemmän kuin kolmosesta. Mitä nyt Tompan pitkä letti alkoi jostain syystä nyt ärsyttämään. Stoori toimii tässä monilta osin paremmin, ja mättö on massiivisempaa. Ensimmäistä kertaa tuli myös ajateltua pätkää katsoessa, että nimenomaan Woo on tämän ohjannut, ja ne kyyhkyset alkoivat huvittaa saman tien. Tyyli ennen kaikkea.

United 93 - Tämä leffa on tehnyt mieli katsoa jo pidemmän aikaa, ja nyt sain siihen viimein mahdollisuuden. Unitedin ehdottomasti paras puoli on se, että sen parissa unohtaa katsovansa elokuvaa. Kuvausta myöten tietyllä tavalla "rakeinen" ulkoasu ja neverheard-casting tekevät leffasta arkisen ja edesauttavat siihen syventymistä ja henkilöihin samaistumista. Hätä tuntuu aidolta ja koskettaa juuri siksi. Pidin.


Lisäksi tiirailin sellaisen House-jakson, jossa keissi meni kerrankin reisilleen. Aika hämmentävää.

Intissä rajana on vissiin 37,5 (vai olikohan se 38), että ottavatko osatolle vai ei. Jos on kuumetta vähemmän, mutta kumminkin on, niin saat vp:tä, mutta lepäät yksikössä, jos enemmän, niin osastolle lepäämään. Jos taas kuumetta ei ole, niin riippuen tilanteesta saat joko vmtl:ää tai kp:ta. Jos kuumetta ei ole, mutta olo on yhä paska, niin väritä tarinaa sen verran, että saat vmtl:ää, niin ei tartte leirillä rehkiä, mutta sinne toki joudut (toisaalta on mukavaa katsoa sivusta kun muut tetsaa ). VP:tä jos saat, niin saat rötvätä yksikössä. Viime vuonna intissä ollessani iski kuume ennen yhden leirin alkua, aamun takia sitä ei ollut paljon, mutta sen verran, että sain vp:tä ja rötväsin yksikössä kun muut lähti leirille. Kaikki riippuu sun huomisesta olostas, aamulla voi tuntua kohtuulliselta, mutta illalla voi yhä iskeä kuume. Leirillä toki pääsee pois. Jos kuumetta ei tänään enää ole, niin huomenna oot varmaan jo aika hyvässä kondiksessä, mitä nyt leirille lähtö voi vituttaa tavallista enemmän.

Niin, samapa se mulle olisi pyörinkö yksikössä vai osastolla, kunhan ei tarvitsisi luonnon helmaan kipeänä lähteä. Varsinkin kun kevyemmät vapautukset ei näillä meidän leireillä hirveästi lämmitä, sillä viestiyhteyksiä pidetään suurin osa ajasta yllä jopa tällä ampumaleirillä. Homman rasitus ei siis aseman perustamista lukuun ottamatta ole fyysistä, vaan perustuu tunnin parin uniin per vuorokausi. Sitä paetaan tuskin pelkällä vempalla. Toisaalta taas ihan turhan takia ei jaksaisi koittaa movettaa itseään ulos leiriltä, sillä varsinkin kovalla KESsillä ampuminen kiinnostaisi.

Vaan huomennahan se pitää fiiliksen mukaan katsella. Tänään on kuitenkin sen verran siedettävä ollut olo(kuumetta en esim. ole edes jaksanut mitata), että mahdollisesti lähdenkin leirille ihan normaalisti. Pitää sieltä hankkiutua av:lle heti jos kondis huononee.

vitun paskaa koko vitun paska

Niin, pahoja nuo pitkät lomat, kun takaisin tuleminen sattuu aina vaan enemmän. Sama hajota.

Tupla: miksi tyytyä yhteen?


Huomenna on sitten aika kokeilla intin terveydenhuoltojärjestelmän toimivuutta suhteessa koulutuksen laatuun. Napsahti ihan tehokas lentsu tähän viikonlopulle, ja ainakin eilen illalla kuumetta oli melkein 38 astetta. Nyt vaan tuntuu ikävästi - kyllä, ikävästi - siltä, ettei kuumetta enää ole, vaikka olo on silti hirveä. Mikäli tilanne on sama huomenna, jolloin olisi tarkoitus lähteä Vuosankaan ampumaleirille, niin fuck. Ellei kuumetta ole, saa terkkarilta enintään vemppaa(ja kilokaupalla Buranaa), mikä taas on yks kullin luikaus leiriolosuhteissa. Sinne joutuu kuitenkin, ja toiminnassa on mukana kuitenkin. VP:tä pitäisi saada, ja mieluiten viikoksi osastolle, että saisi oikeasti parantua. Tässä kondiksessa leirille lähtemisessä ei ole minkäänlaista järjen hiventä. Vaan kukas minua uskoo?

Joko ihmeparantuminen, tai kunnolla takapakkia. Nämä välitilataudit ovat paskaa. Saa nähdä painunko vastaanotolle onneani koettamaan, vai nielenkö räkää ja koitan selvitä hengissä.

Voi olla että tämän joutuu jonain näistä päivistä hommaamaan, pc:lle. Heh, jo moisen sanominen tuntuu hauskalta. Milloin lie viimeksi olisin pc:llä oikeasti pelannut, saati ostanut ihan aikuisten oikeasti sille peliä? Eniveis, uusi kone, uudet tuulet.

Korkea aikakin se tietty on, kun en ole HL2:sta testannut sekuntiakaan. Orange Boxin avulla pääsisi heti kunnolla räiskinnän makuun, ja sen lisäksi Portal kiinnostaa vietävästi. Team Fortressia tuskin taas tulee pelattua.

Luonnollisesti tämäkin saanee odottaa ensivuoden puolelle intin ja edelleen laittamattoman laajakaistan vuoksi. No, onpahan jotain mitä odottaa elämältä tulevaisuudessakin.

Himottaisi kyllä tuon jälkeen pitää samat fiilikset, ja lueskella vaikkapa Hengen Miekka. Ensimmäinen DL-sarjasta lukemani kirja, ja siitä on nyt varmaan noin kuusi vuotta. Vähintään. Luulisi olevan nostalginen koekmus, ellei muuta.

Siitähän se ajatus sitten lähti, ja olen jo Kronikoissa menossa. Tässä vaiheessa on jo vaikeaa jättää kesken, joten lueskelen todennäköisesti Kronikat ja Legendat, ja harkitsen siinä vaiheessa jotain tuoreempaa luettavaa. Mukavan mutkatonta viihdettä bussimatkoille sun muille nämä, ja lukemisessa on sellainen vanhan uuden tunne, kun joitain osia stoorin kulusta muistaa ja joitain taas ei.


Peeäs. Hyh, mikä typo.

Vertigon loppu ärsytti aikanaan aivan järkyttävästi. Se ei ollut järkevä, muttei järjetönkään tavalla joka olisi yllättänyt tai kohahduttanut. Se ei ollut oikein mitään. Muuten varsin tiukkatunnelmaisesta leffasta jäi kirjaimellisesti paha mieli. Nyt olisi ihan jännä katsoa se uudelleen, ja miettiä asiaa tarkemmin.

Lintujen aiheuttamia fiiliksiä en sen tarkemmin muista, mutta vissiin sekin loppui kuin pilaantunut banaani tiiliseinään. Olenkohan tahtomattani jonkinlainen anti-Hitchcock-konkluusionisti...?

Njaah, homoja kaikki.

 

Tuota, kyllä minä pidän. Käyttäjät tekevät laudan, ja paras kasti pyörii paljolti täällä. Sopivasti asiaa ja sen viertä. Kun vielä saataisiin lisää porukkaa mestoille, niin bileet sen kun paranee.

Boardeilla en Laudan synnyn jälkeen ole käynyt vissiin kertaakaan, vaikkakaan en varsinaisesti siitä syystä, että siellä olisi yyberpaskaa. Aika ei vain ole riittänyt kahdella keskustelualueella pyörimiseen. Viime kuussakin vannoin, että käyn vähintään pistämässä palautetta synttäri-Pelaajasta, mutta sainko aikaiseksi? No way, Hosé. Olen näemmä valintani tehnyt. Elämä on.

Loppuun propsit vielä Joelille, joka toimi pirun tehokkaasti palstan pystyyn pistämisessä ja kuntoon viilaamisessa, ja on vissiin jaksanut piipahdella täällä asepalveluksensakin lomassa. Vaikka eipä noita ongelmia ole enää edes pahemmin ollut. Kiitos.

Suoritin viikonloppuloman aloitus-rutiinin. Sauna ja Kopparberg. Se on se ensi purasu. Tästä eteenpäin hyvällä fiiliksellä nettiä, myöhemmin ehkä jokin leffa, ja unta palloon. Huomenna saisi paistaa aurinko.

Vielä kun JayeizH oli jälleen typotettu uuteen pelaajaan, on hymy herkässä. Pelkkä nickivalinta voi tehdä kuuluisaksi. Onnitteluni.

EDIT. Dodi, ja luonnollisesti uusin HeinZ-ongelma olikin puitu Hype-topikissa. Oh well.

Mittasin juuri kuumeen ja sitä näkyi olevan aika reippaasti, joten koko roska peruuntui minun osaltani varmasti. Onko tämä hyvä vai huono juttu, niin se jää nähtäväksi. Todennäköisesti hyvä, sillä säästänpähän ainakan satasen. 

Niin, tai sitten koko messumesta sortuu, ja pelastuit näin varmalta kuolemalta. Ja tienaat vielä jotenkin rahaa siinä sivussa(keksitään myöhemmin miten).

U know.

[turhake]

Tuo Assassin's Creed on varmaankin ihan paska turhake, mutta nyt kun sai näin halvalla niin samahan se oli poistattaa. Voihan tekeleen sitteni poistaa pelikokoelmasta pois, jos joku muu haluaa sen poistaa minulta. COD4:n epäilen olevan vuoden huikein tekele. Moninpelibetatekele iski ainakin lujaa ja sen takia päätinkin poistaa tekeleen.

Ja pisteenä I:n päälle:

Piru vie! Jos noin halvalla lähtee niin täytyy itsekkin käydä poistamassa kyseinen tekele...

Smells like teen spirit.

Vaikka olenkin viikonloppulomilla, niin taitaa silti jäädä väliin. Tässä on ollut niin paljon kaikkea, etten ole koko messuja muistanutkaan, ja nyt en enää jaksa alkaa tukkaputkella tekemään reissujärjestelyjä. Mukava olisi kyllä käydä pyörimässä, testata mm. se Galaxy ja vedellä porukkaa hihasta.

Kanske ensi vuonna. Sitä odotellessa taas messuraportit kelpaavat. Mitä härömpiä, sitä parempia. Raincheck.

Olen miettinyt Elite Beat Agentsia jo pitemmän aikaa, mutten ole uskaltanut sitä ostaa, kun en tiedä pitäisinkö siitä. Rytmipeleistä ainakin Guitar Hero nappaa, joten saattaa olla, että hommaan tuonkin, kunhan nyt ensin rahaa valuisi tililleni.

Itse olen melko lailla varma, että tulen rakastamaan tätä. Musapelit ovat kivoja, sarjakuvatyyli näyttää upealta, ja peli kuulostaa juuri niin häröltä kuin pitääkin. Biisivalikoimakin on pääosin ihan tiukka. Tämän lisäksi tekisi ehdottomasti mieli kokeilla alkuperäistä Quendania, siitä kun ei varmaan mistään ole kuulunut pahaa sanaa, mutta ainakin Play-Asiasta ne ovat loppu. Ehkä vielä joskus, tai sitten hommaan kakkosen. Enivei, EBA viihdyttänee rutkasti siinä välissä.

Phantom Hourglassin pelaamiseen ei tarvitse olla pelannut Wind Wakeriä. Pelin alussa heti kerrotaan kaikki oleellinen (hiukan spoilaten) Wind Wakerin tarinasta, joten sen puoleen saattaa olla ikävä pelata tämä ennen sitä. Muutoin mitään Wind Waker -tietämystä ei tarvita peliä pelatakseen.

Jeppis, olisikin juuri vain lähinnä mukavaa pelata WW ennen tätä, pääsisi kunnon fiiliksiin - unohtamatta sitä, että sen sortin klassikko pitäisi kyllä olla koettuna jossain muodossa. Vaan no hätä, kun maltti ei kestä, niin se ei kestä. Kun tammikuussa tulen intistä pois, ja kaveri taas menee tilalle, niin lainaan siltä Cuben WW:n kera, ja koen nämä sitten näin päin.


Hupaisasti olen muuten myös toisessa sequel-limbossa: pitäisi saada pitkästä aikaa pelata Subsistence läpi, ja kunnolla, ennen kuin hyökkään Portable Opsin kimppuun. Ensimmäiselle ei tule olemaan aikaa ennen ensi vuotta, mikä on harmillista sillä PO olisi mitä parahin kaveri inttireissuille. Tästä en silti aio tinkiä, joten nämä jäävät suosiolla ensi vuodelle Wind Wakerin kanssa. Ja Okamin. Ja God Handin. Ja...no niin, pelattavassa tulee riittämään. Voisi olla huonomminkin.

Napsautin Play-Asiasta itselleni tulemaan Elite Beat Agentsin, vajaan kolme kymppiä. Tehnyt jo jonnin aikaa mieli uutta pelattavaa, ja kannettavaa sen on oltava kun ei muulle näinä päivinä ole paljoa aikaa. Seuraava poisto saattaakin sitten olla Phantom Hourglass(ellen sitten ehdi hankkia uutta PSP:tä tässä välissä), olkootkin että Wind Waker on edelleen pelaamatta. Tekee vain mieli päästä pelaamaan PH:ta, can't help it.

Olen pelannut ja nauttinut. Joskus ihan skidinä tätä hakattiin milloin kenelläkin kaverilla, ja myöhemmin karkotin ikävää emulaattorin avulla, mikä tietty syö osan pelaamisen viehätyksestä, mutta ei silti onnistu tappamaan näin klassista loikintaa. Läpipeluukertoja varmaan pari kolme - vaikkakin pelituntien määrä on taatusti moninkertainen kuin mitä moisiin läpäisyihin uppoaa - mutta täysin en peliä ole ikäväkseni koskaan läpäissyt. Ehkä vielä joinain vanhuuteni päivinä...

Soundtrack on luonnollisesti myös hieno, ja palanut minun mieleeni paljon vahvemmin kuin vaikkapa kolmosen tahi muiden.

Vaikka Donkey Kong Countryt menevätkin näin yleiseltä fiilikseltään yli omissa kirjoissani...

Hihhih, hassua, mutta tavallaan olen aivan samaa mieltä. Mario, varsinkin World, on pelattavuudeltaan ylittämätön, rakenteeltaan nerokas ja riittoisa, ja kaikin puolin miellyttävää pelattavaa(niin silloin kuin nyt), mutta eritoten ekassa DK Countryssa on silti jotain selittämättömän viehättävää, ja pidänkin pelistä pirusti. Jähmeähkö, mutta skarppi ohjaus toimii tarkoituksiinsa, peli on omintakeisen näköinen ja kestääkin siksi aikaa hyvin, ja myös mussaakit ovat todellista klassikkomateriaalia. King K. Rool -mätön kivasti loppua kohti tunnelmoituva tunnari liikuttaa aina jotain meikäläisessä.

Tuskinpa koskaan osaan valita sitä ylitse muiden 2D-tasoikkaa, sillä niin monesta on niin lämpimiä muistoja, ja niin moni toimii tänäkin päivänä aivan yhtä hyvin kuin back in the day, että mieleni muuttuu joka hetki. Vaan onneksi minun ei ole pakkokaan. Yksi asia on silti varma: Super Mario World on fo' sho' yksi niistä kirkkaimmasta pallista painiskelijoista.

American History X. Viihdytti, liikutti, herätti ajatuksia. Pidin.

Pahaaskat. Tottakai lahjat on yksi joulun kantavasta voimasta. Mielestäni aika tekopyhää väittää toisin.

Itse pidän niin antaa kuin saada lahjoja. Ei väliä vaikka olisikin mahdollisuus tässä iässä ostaa kaikkea haluamaansa. Siinä on aina tunnelmansa avata toisen paketoima paketti, vaikka sisällä olisikin arkinen villapaita.

Kyllä minustakin lahjat kuuluvat ehdottomasti jouluun, sen yhdessäolon ja rauhoittumisen ohella. Lahjoja on pirun kiva avata - ja katsella kun muut avaavat omiasi, mikä itse asiassa on melkeinpä jännittävämpää kuin itse aukominen - sekä eritoten venyttää lahjakeon käsittelyä porukalla pitkälle iltaan.

Ikävuosien karttuessa lahjojen henki on kuitenkin muuttunut. Kuten TK:kin sanoi, kun näinä päivinä on varaa ostaa itse itselleen vaikka ja mitä, ja eritoten tietää useinmiten tasan tarkkaan mitä haluaa ja tarvitsee, niin tuntuu toisinaan dorkalta sanoa toiselle, että tahdon tuon, ja sitten tietääkin jo etukäteen mitä on saamassa. Anna saman tien kylmää käteistä, niin säästytään mitä arkisimman transaktion turhalta koristelulta. Oikeasti hyvä lahja kertoo jotain, yllättää ja saa hymyn aikaan. Oli se sitten kaverin perehdyttämistä erikoiseen ja hienoon leffaan, jotain käytännöllistä(sukkia ja kalsareita...), jotain kotitekoista, jotain hersyvän hauskaa tai muuten vain pirun yllättävää.

Ja todennäköisesti juuri tästä syystä en osaa lahjoja ostaakaan...