Ei kahden elokuvastudion tuella voi saada aikaan enää ihmeitä. Ei sitten millään.  Toshiban pitäisi nyt houkutella puolelleen joku Blu-Ray-tukija. Kuten sanottua, tapaamisten ja kokousten peruminen kertoo jotain ihan muuta.

Ja toimiihan jo tämä topikki hauskana osviittana, kun yhden uutisen jälkeen jokainen uutta tekniikkaa poistanut myy koko omaisuutensa ja ostaa sillä sinistä gearia. Miksi tavalliset kuolevaiset toimisivat mitenkään radikaalisti eri tavalla.

Melkein toivoisin itse, että tämä olisi tässä(vaikkakaan en siihen ihan vielä usko), vaikken ole koko teräväpiirtoon siirtymässä pitkiin aikoihin. Olisipahan Blu Rayn vakiintuessa yksi lisäsyy tulla aikanaan omistamaan PS3. Katsonhan devunikin edelleen PS2:lla. Don't break the habit.

Ja miten joku vielä jaksaa vääntää Soniceja? Ei tule kyllä ihan heti mieleen ulkoasultaan toista yhtä kuppaista pelisarjaa. Ehkäpä pentuna tuli luettua liikaa pelailun ohessa niitä umpipaskoja Sonic-sarjiksia?

En kyllä yhdy edes tuohon ulkoasukysymykseen, mutta yksinkertaisesti kuninkaalliset musiikit ja edelleen skarppi ja vauhdikas pelattavuus ovat jo riittävä kannustin. Yllättävän fiinisti vanhentunut pelisarja.

Kai muistatte sellaisen legendaarisen PS1-demolevyn, josta löytyi mm. Croc sekä Abe's Oddysee?

Demo one ? Siinä ei kyllä Crocia ollut vaan Tenka, Hercules, Overboard, Abe, Intelligent Cube ja jotain muuta. Sekä videot siitä palomiespelistä ja Soul Edgestä. Ja se legendaarinen T-Rex

On muuten yksi rakkaimmista pelimuistoistani tuo levyke.

Se sen täytyy olla. Croc-demo lienee ollut sitten jollain toisella kiekolla, ja sitäkin on kyllä hakattu aikanaan. Muisti pettää.

Nuo läpyskät olivat kyllä korvaamattomia aarteita silloin ennen. Ah.

Heh, enemmän kieltämättä tulee vain muisteltua niitä vanhoja hyviä aikoja, mutta silloin tällöin on myös pakko käydä toimeen, mikäli mahdollista. PSP:n Sega Collectionilla Soniceja(todellakin) sekä Eccoja, jonkun kaverin luona taikka miiteissä yömyöhällä Megamaneja, Marioja, Donkkareita, mitä vaan milloinkin käsiinsä saa. Emulaattoreita harrastin joskus paljonkin, mutta enää ei tule pelattua niillä. Se on se pieni sisäinen autentisti(ei, ei autisti...) joka on alkanut viime vuosina nostaa päätään.

Ja vaikkeivat ne nyt NIIN vanhoja ole, niin nuo Abet odottelevat tuolla hyllyssä vuoroaan. Kunhan vain saan muistikortin, käyn täysillä niiden kimppuun, ja siinä onkin sitten sellainen nostalgia-pommi ettei toista. Kai muistatte sellaisen legendaarisen PS1-demolevyn, josta löytyi mm. Croc sekä Abe's Oddysee? Todennäköisesti pelatuin yksittäinen pelituote mitä maa tulee koskaan päällään kantamaan. Eikä siinä sitä pelattavaa ihan hirveästi ole. Lapset on ihmeellisiä otuksia...

Lisäksi viimeaikojen Sam & Max -pelaaminen on herättänyt uuden lieskan lapsuuteni seikkailupelejä kohtaan. Eritoten Grim Fandango irrottaisi varmasti mukavia tunteita, sillä naksuttelin sitäkin skidinä melkoisesti, mutta en koskaan läpäissyt.

[a)]

On ihan oikeasti myönnettävä, etten osaa sanoa tähän aiheeseen yhtään mitään. Jenkkilä on kusessa niin monella tavalla, että siihen on jo a) tottunut (jonkinlainen hyväksymisen esiaste?) ja b) tarvittaisiin MacGyver-tason kykyjä nostamaan Vallat rantahietikolle edes jotenkin merkittävällä tavalla. Miehen täytyisi siis olla nero - ihan omilla avuillaan, järkätköön illuminati vaikka valmistujaisbileet sitten - tahi vaihtoehtoisesti musta/nainen. Näillä aseilla taattaisiin yksi asia: muutos. Tuskinpa tässä enää ihan hirveästi huonompaan suuntaan voidaan mennä.

Onnea demareille.

Heh, onkin siis varsin ironista, että tämä keksittiin juuri Ruotsissa. Siellähän ei tunnetusti ole kuin nuoria ja kauniita vaaleaverikköjä. Ja miehiä, jotka eivät arvosta muuttuneita näkymiä. Oh well...

Ja tämä oli erävoitto nimenomaan naisille?

Minä kun pidin uintia jo ennestään hienona harrastuksena...

EBA:ssa on kuitenkin September.

Lainattu painotusta varten.

Lisäksi siitä löytyy Canned Heat & Let's Dance. Funk on! Samaten lopun Jumpin' Jack Flash ja se sitä edeltänyt biisi ovat pirun tiukkoja, moni muukin biisi yllärihyviä ja nuo jo mainitut heikoimmat mainstream-kuraläikätkin toimivat useinmiten pelattuina hyvin, vaikkei niitä oikeasti kuuntelisikaan. Se eka biisi(Walkie Talkie Man?) on varmaan koko paketin ankein.

EBA on hjuva. Tietty eka Quendanikin on pakko hommata joskus, sen verran sitä on rummutettu, vaikka todennäköisesti japsilan musiikkianti ei aiheuta samanlaisia viboja kuin EBA parhaimmillaan.

Aah, sitä nautintoa, kun ei ole mihinkään kiire, ottaa Aku Ankan ja antaa tulla vaan. Kiireettömät istunnot ovat niitä elämän pieniä suuria hetkiä.

Hohhoh, aitoa oldschoolia. Muodikas nykynuori ottaa kaveriksi DS:n tai PSP:n. Ja vielä joku päivä teen sen, että otan läppärin mukaan ja postaan boardeille. POW!

Hä, eikö tässä topikissa keskusteltukaan kakkoshädästä...?

Aina saa samaa soopaa lukea. Ihmisen, joka ei polta, on vaikea ymmärtää mitä järkeä poltossa on. Totta kai näin on. Tupakoitsijoilla on omat syynsä miksi polttaa ja nykypäivänä todennäköisesti kaikki tiedostavat tupakanpolton vaarat. Kerrottakoon, että itse en polta.

Niin, sillä eihän siinä ole mitään järkeä. Tupakointi on paska tapa, joka hankkimalla hankitaan. Jokainen tuntemani röökaaja on kehunut, että kyllähän se paskalle maistuu aluksi, mutta...mutta mitä? Heität sen röökin vittuun etkä enää koskaan polta, jos se ei kerran maistu hyvälle. Tupakoitsija polttaa tasan siksi, että on tullut aloittaneeksi.

Lopettaminen voi luonnollisesti olla vaikeaa, koska hommaan liittyy ruumiillisen riippuvuuden lisäksi sosiaalisia aspekteja ja rutinoitumista. Mutta se on paska munkki.

Todennäköisesti ei mitenkään.

Olisivat edes ottaneet kaiken irti tästäkin dorkailusta. PS2-version nimeksi "Size DOES matter" or something.

Oh come on. On joitain asioita, joista on yksinkertaisesti nakattava rupinen huuli joka kerta. Itsestäänselvyys ei ole tekosyy.

Sori.

Yhden tupakan poltin tuolla Valtion Kustantamassa Tupakoinnin Ihmemaassa, kun ihan oikeasti hajosi keran pää. Ja sekin oli varmaan joku sosiaalinen tarve, en tiedä. Paskaltahan tuo maistui edelleen. Muuten en polta niin tupakkaa kuin sikareitakaan, ja kahvia en oppinut koskaan juomaan. Se maistuu aivan hirveälle. Tee on ystäväni.

Heitetäänpä meikäläisenkin viihdenurkkaus tänne näin, kun se on jo jonnin aikaa ollut valmis. Niin valmis kun tällaiset koskaan voivat olla...

Yleiskuva, joka oli muuten pienessä huoneessa vaikea ottaa. Huomatkaa taustansa väriset seinähyllyt sekä ah niin muodikkaat kasvit. Bambu on omani, toinen pusikko äidin peruja.

Kannettava pelaaminen sekä DVD-kokoelma. Devuhylly käy pieneksi verrattain pian, mutta käyttää toistaiseksi. Ja näyttää mielestäni hyvältä.

Hyllyllä PS2-pelit ja telkkarin alla tyly vuoriakin vanhempi pienoismalli-Cadillac. Jonain näistä pivistä hankin hinta-arvion siitä. Sain vihdoin jopa reilut 20 tuumaa sisältävän telkun, lattialla vanha kunnon 17''. Entisen paikka oli mustan ständin päällä, mutta uusi ei tietenkään sovi siihen, joten raahasin tilaan lipaston. Nurkkaständiä asuttaa nyt läppäri(ajoittain, anyways), ja tietty itse pleikkari.

Ja loppuun kuva myös itse istuinalustasta. Väri on kiva, ja sohva mukava. Kuvataiteesta saamme jälleen kiittää vanhempiani.


Huoneen kapeudesta johtuen sohva on aika lähellä telkkaria, mutta ei onneksi liian lähellä. Ihan. GH:ta pitää sitten kylläkin pelata ovelta, ja kääntää telkkaria jonnin verran. Kaikein kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen. Kyllä tässä sopessa viihtyy myöhäisiä iltoja vaikka useamman.

Nyt en taas pitkään aikaan ole katsonut Conania, eikä se oikeastaan koskaan olekaan ollut sellainen ohjelma jota varten hakeutuu telkun ääreen vaikka maailman ääristä. Sen sijaan se on takuuvarmaa viihdettä - heikoimmillaankin - jota jää kyllä katsomaan jos sattuu sohvalla jo pötköttelemään. Ja ottaen huomioon, että nyt keväällä mulla ei ole opiskelua, ja töitäkin marginaalisesti, niin illat venyvät monasti pieniin tunteihin(ja aamut iltapäiviin) ja todennäköisesti Conankin sattuu usein hyvään saumaan.

Tervetuloa takaisin.

PSP:n pitää kuolla.

Hei, koolla on ehkä sittenkin väliä.

Niin, mitäs sitä pidempään roikkumaan, jos samat asiat oppii jo puolessa vuodessa.

Sori Mel, ei "perusteellisuuskaan" tietty ole pahasta.

Scummvm.org. Asennat koneelle ja käynnistät sen kautta ton Sam & Maxin. En tiiä pelittääkö tuon version kanssa jos se on joku eri painos.

Ah niin, tästähän meillä taisi olla puhettakin. Thanks, pitänee testata.

Ja ennakkonahan se tulee lähtemään tännekin. Ässälakimiehiä saa kyllä laatuunsa nähden aivan pilkkahintaan. Kiitos PA.

HOMMy ass:

Postista napsahti. Pahviboksi on kyllä hiano(kansi ei ihan vastaa tuota netistä kaivettua, mutta siellä päin). Minusta PC-pelien pitäisi edelleen tulla tällaisissa muuttolaatikoissa, tunteepahan omistavansa jotain. Vista ei luonnollisesti tajunnut pelistä mitään - njoo, osasi se soittaa neljä musiikkiraitaa levyltä - mutta tällä vanhalla mopolla sen sai jopa käyntiin. Äänittä, mutta silti. Pitänee hankkia uusintapainos tai jotain muuta, jotta tätä oikeasti kehtaa pelata, mutta alkuperäinen on silti oikein mukava keräilyartikkeli.

Vielä kun Grim Fandangon saisi jostain.

Pukki toi Kiinasta iPod Nanon, 4 gigasen. Helvetin tyytyväinen olen.

Minä kun luulin, että Korvatunturi on Suomen lapissa...?



EDIT. Niin jaa, olihan mulla ihan asiaakin. Velipoika on kössinyt Nokialla työskennellessään itselleen IPhonen, joka on siis Touch puhelinominaisuuksin(minulle ei tätä ainakaan kukaan ollut aiemmin kertonut). Nauroi päin naamaa, että se on puhelimena sysipaska. Soittimena taas oikein kiva. Go Apple.

Ohi on 180.

Näin jälkikäteen on loppuunsa aika jännä koittaa arvioida viimeistä puolta vuotta, sillä sen kylmän armeijakriittisen ajattelun sumentaa ilmiö, jota kaverini kutsui "inttiromantiikaksi". Tiedättehän, ajatukset kuten: "No eihän se niin kamalaa ollut." tai "Hiton hyviä tyyppejä ne kaikki." Kyllä, intti on perseestä. Mutta samalla se on ihan oikeasti kasvattava kokemus, monella saralla, ja nyt ainakin hetken osaa taatusti arvostaa näitä normaalielämän ihanuuksia. Ja ennen kaikkea se on Kokemus, josta riittää (naisia taatusti kyllästyttävää) louskutettavaa äijien kanssa täältä ikuisuuteen.

Mukava puoli armeijassa on myös se, kuinka helposti siellä kiintyy ihmisiin, kun kaikki on alusta asti aivan yhtä kusessa ja kaikkia vituttaa. Tupakaverien kanssa leukailu on aina sitä parasta lääkettä. Ja vaikka useimmat näistä huipputyypeistä haihtuvat satavarmasti palveluksen loputtua sellaisiksi moikataan kun tavataan -kavereiksi, niin on siellä joukossa ainakin mulla pari sellaista duudsonia, joiden kanssa pidetään varmasti yhteyttä. Toisaalta homma toimii toisinkin päin, ja tietty ihmistyyppi ottaa intissä päähään melkeinpä pelottavasti, vaikka ei yleensä ole tapana ärsyyntyä oikein kehenkään. Toleranssi on ihan nollassa ihmisiin, jotka eivät syystä tai toisesta kiinnosta, ja tietysti näitäkin joutuu silti katsomaan tunnista tuntiin ja päivästä toiseen. Siviilissä pääsee edes pakoon, jos jonkun pärstä ärsyttää.

On selvää, etten olisi lähtenyt, ellei olisi ollut pakko. Ja vaikka tämä reissu on auttanut ymmärtämään sitä koneistoa, joka puolustusvoimien takana pyörii(kyllä, mä olen vähän vaikutusaltis), niin siltikään en ole vakuuttunut sen tarpeellisuudesta tänä päivänä. Eniten varmaan kertoo se, etten edes nyt osaa ajatella viimeistä puolta vuotta sotakoulutuksena. Kaikkea muuta se oli, mutta en minä siellä sotaa varten ollut valmistautumassa. Ja siinä putoaa pikkasen asevelvollisuudelta pohja.

-----------------------------

Uusille alokkaille saatteeksi kaksi isoa asiaa, joihin kannattaa varautua henkisesti:

1. Henkilökohtainen aseenne(omani ristin muuten Tiinaksi) on aina tiellä. Siitä ei ole mitään muuta kuin haittaa, ja niinpä se yleensä lojuu jotain puuta vasten, jonne se taas on helppo unohtaa. Ja siitähän se riemu repeää...

2. Leireillä vartiopaikat perustetaan poikkeuksetta jollekin muulle aikavyöhykkeelle, jossa meidän ulottuvuutemme puolen tunnin aikana kuluu vajaat viisi minuuttia. On edelleenkin täysin käsittämätöntä, miten pelkkä tuntikin väijyssä voi tuntua niiiiiiiiiiiiiiiiiiin pitkältä. Saati sitten kahden tai (hrrrr) kolmen tunnin nakit... Mielummin katson kun ruoho kasvaa.

Huumorilla siitä selviää. Trust me.


Peeäs. Oli muuten sotilaspassissa sekä kenttäkelpoisuus että yleisarvostelu tyydyttäviä. Niin just. Jos ei kerran kelpaa, niin haistakoot paskan.

Tinoista muodostui tällä kertaa kaksiosainen ennustus: kauha & kattila. Tuota, ruokaa riittää...?

Puolustusvoimien huippusafkojen puute jättää aukon tulevaan vuoteen?

Heh, saa kyllä jättääkin. Intti+joulusafkat on jättänyt meikäläisen aika hyvään lihaan, eli kevyempi ruokavalio ei ole itkun asia.

Näin ensimmäisen Hd-devu & BluRay -mainoksen(Harry Potter -dvd:llä), ja repesin. Totta joo, mitenpä mainostat uuden formun huikeaa kuvanlaatua vanhan formaatin avuilla, ja niinpä tuloksena oli hirveä läjä hypeä.

It makes this [insert tulitikun sytyttäminen] sound like this [insert helvetillinen räjähdys]!!!11

Hillityistä draamaelokuvistasi tulee siis Hollywood-toimintaa. Hail tekniikka!

Niin, kyllähän me kaikki ne "kevyet kopsautukset" tiedetään.

Ensi vuonna tulee vielä kokonaan uusi levykin. Seitsemän vuoden odotus päättyy.

Odotellessa saatiinkin sitten uusia shokkiuutisia, kun Mikeä oltiin nähty kaupungilla kummallisia laastareita naamassa. Että voi jollain mennä niin heikosti...

Silti(ja varmaan siitä syystäkin) on kyllä ihan mielenkiintoista kuulla, minkälaista uutta matskua äijä tuuttaa markkinoille kaiken tämän jälkeen.

Oli varmaan maailman nerokkaimmat uudenvuoden juhlat. Kaverin luona olin juhlistamassa iltaa(lähinnä tyttöjen kanssa, beibe), ja elähän sano, siinä yläkerrassa oli kahdessakin kerroksessa bileet samaan aikaan. Nämä yhdistämällä saatiinkin sitten aikaan oikeat MEGABILEET. Laskettiin vuoden vaihtuminen niinkuin jenkeissä konsanaan ja mentiin yhdessä pähkinöiksi. Good times.

 

Tinoista muodostui tällä kertaa kaksiosainen ennustus: kauha & kattila. Tuota, ruokaa riittää...?

Eihän se tapa, mutta varsinkin kun mulla ei vanhassakaan mallissa ollut mitään vaikeuksia erottaa viestejä toisistaan, niin en kyllä pysty uudesta värimallista riemuitsemaankaan. Ei tuo pinky näytä oikein kuuluvan tuohon.

Rock Band on sellainen tapaus, joka täytyy kyllä kokea jossain ja jotenkin. Olen aina halunnut rumpaliksi - u know, kitarafeimi on jo koettu.

Muuten vellon varmaankin paljolti vanhemmassa matskussa. Sam & Maxin niin uudet kuin vanhat seikkailut(niinnojoo, pitäähän se Season 2 väijyä), Phantom Hourglass, muoveissa edelleen lojuva God Hand, Guitar Hero 3, MGS-kombo Subsistence + Portable Ops, Gitaroo Man Lives!, R&C: Size matters(uutta PSP:tä katsellaan siis edelleen), Abe's Oddysee & Exoddus sekä Orange Box ovat niitä muutamia kesken olevia tahi aloittamattomia peliproggiksia, jotka täytyy kokea.

Ei tässä siis ihan hirveästi uudelle pelattavalle ole muutamaan kuukauteen tarvetta. Vaikka en minä sano ei, jos joku helmi tapaus yllättäisi nurkan takaa tänäkin vuonna.

Tai sitten siitä turtuneisuudesta kertoo se, että ne puukotukset, pahoinpitelyt ja murhat tulee nimenomaan selattua ilman shokkiarvoa.

Lukeehan terve aikuinen ihminen tunnetusti kuolinilmoituksetkin sarjakuvien sijaan.

   Niin no, saahan senkin kautta halutessaan varsin suloisia kuvia(köhhdkeirakröh).