Täytyy kurkkia kalenteria vielä tarkemmin, mutta en tähän hätään keksinyt mitään tekosyytä. So count me in, brother!

Eihän universumin tiukinta Virtua Striker -turnausta(todennäköisesti pelkkiä nollapelejä, eh?) pidä mennä missaamaan.

Niin, kyllä Apollolla ainakin homompi letti on. Ja joo, tietty AJ:ta voi pelata ilman Phoenixien pelaamista, mutta silloin kokemus on taatusti alta puolet tarkoitetustaan. Niin ja missaahan siinä yhden historian tiukimmista pelitrilogioista. Vaan pientähän se...

  Okei, I rest my case.

Tehtävät on loistavia. Tyyliin "Veljeni tietää, että panen hänen vaimoaan. Sinun pitää tappaa veljeni."

No siis... íhan normaalisti....

Se on myös todennäköisesti ainoa peli, jolla on munaa haukkua pelaajaansa kananpaskaksi, jos koettaa lopettaa pelaamisen. Hahhehhuh.

Heh eeppisten leffojen putkihan tässä on päällä kun eilen tuli tsiigattua ensimmäinen Godfather. Taisi jopa olla ensimmäinen kerta kun näin leffan alusta loppuun ja keskittymisen kera.

Hoh, tämän minäkin olen sentään kerran katsonut(vahvaa kamaa), mutta muita Setiä en, vaikka nekin koko boksin muodossa ovat istuneet hyllyssä jo pitkän tovin. Pitäisi varmaan näidenkin kanssa ottaa itseään niskasta kiinni, ja katsoa koko setti. Ekakin olisi mukava nähdä taas.

Niinhän siinä sitten kävi, että sorruin eilen ekan Lethal Weaponin katsomiseen, ja nyt ei ole muuta mahdollisuutta kuin kokea kaikki. Kakkonen lähtee pyörimään kohta. Tavallaan vähän masentavaa, että tämän maailman parhaimmat toimintafilkat on tehty jo parikymmentä vuotta sitten...

[Abe's Exoddus]

Vaikka olin näköjään jo ajat sitten manannut, etten tähän listaamiseen rupea, niin toisin kävi. Järjestyksen jätän kuitenkin pois, se kun olisi todennäköisesti eri jo tunnin kuluttua.

Abe's Exoddus: Vivahteikas oddworld-universumi, sympaattisin päähahmo ikinä, (pieru)huumori, kenttädesign, aivopähkinät ja pelaamisen riemu. Haastetta löytyy perkeleesti, ja peli kestää aikaa ja pelikertoja Mariojen ohella parhaiten tässä maailmassa.

MGS2: Ykkönen on tasapainoisempi ja kompaktimpi, kolmonen taas pelattavampi ja monipuolisempi, mutta mä en vaan pääse tästä yli enkä ympäri: Sons of Libertyssa on SITÄ JOTAIN, ja heti kerralla enemmän kuin laki sallii. Miljoonat salaisuudet ja yllätykset sekä huuruisin, monipuolisin, pelottavin, naurettavin ja mahtavin stoori ikinä kantavat tätä peliä täältä ikuisuuteen.

Shadow of the Colossus: Koskettava, erilainen, lopullinen ja megalomaaninen. Colossuksen pelaaminen on pirun kivaa, sen maailma on kaunis ja koruton kuin parhaimmissa westerneissä konsanaan, musiikki yksinkertaisesti upeaa ja sen pienet virheet antaa anteeksi enemmän kuin mielellään. Kirsikkana kakun päällä istuu täydellinen lopetus, viimeistä bossia myöten.

ICO: Colossuksen aseveli, joka huokuu täysin samaa henkeä ollen kuitenkin täysin erilainen. Pieni, harmaansävytteinen ja henkilökohtainen tarina kuljettaa pelaajan läpi upean linnan täynnä varjo-olentoja, ansoja ja pulmia. Jälleen kerran ei missään nimessä täydellinen, mutta teknisen puolen puutteet korvataan tunteilla ylivertaisesti. Musiikki ei jää mieleen(lukuunottamatta todella kaunista lopetusbiisiä), mutta on silti hienoa ja tukee kokonaisuutta loistavasti. Tämänkin pelin parissa ei voi olla välittämättä.

Phoenix Wright: Ace Attorney: Sarjan kolmas peli, Trials & Tribulations, on parempi, mutta näin fiilispohjaiselle listalle debyytti-Phoenix kuuluu silti ehdottomasti mieluummin kuin T&T. Se on selkeä kokonaisuus, jossa ei ole yhtään heikkoa keissiä, ja jota jaksaa edelleen pelata sarjan peleistä parhaiten. Huumori(kiitos terävän enkkukäännöksen), törkeän hieno hahmogalleria, vaikuttava musiikki, jännittävät stoorit ja koskettava lopetus - tässä on kaikkea.

Jak & Daxter: The Precursor Legacy: Tasoloikkafanin unelma. Tämän jälkeen on tullut monia monipuolisempia, pidempiä ja pelattavampia seikkailutoimintaloikkahybridejä, mutta jos puhtaasta 3D-loikinnasta puhutaan, niin eka Jak vie sen kirkkaimman pystin. Sen maailma on mukavan laaja, yhtenäinen ja ennen kaikkea kaunis(vielä tänä päivänäkin, ja lisäksi mä olen vähän heikkona näihin precursor-designeihin). Ohjaus on tarkkaa ja kenttädesign monipuolista. Päälle vielä huumoripitoinen tarina, ja hommahan toimii.

Super Mario World: Tätä piti nyt hetki miettiä, mutta kyllä kaikista Marioista sydämeni sykkii eniten tälle. Worldissa on kaikkea.

Donkey Kong Country/Sonic the Hedgehog: Näistä mä en sitten osannut päättää, eikä viitsisi kuluttaa Top 10:n paikoista liian montaa klassikkoloikinnalle, vaikka ne sen ehkä ansaitsisivatkin. Sonic on lyhyehkö, mutta tylyn tyylikäs ja vauhdikas, DK taas upean näköinen ja mukavan mittainen. Molemmissa on hienoa musiikkia, juuri oikeanlainen kontrollifiilis, nokkelia kenttiä ja todennäköisesti molempia jaksaa pelata aina.

Guitar Hero: GH aloitti aivan uuden pelikulttuurin, ja onkin puhdasta hauskuutta, niin yksin kuin kaverin kanssa. Ykkösessä on parhaat biisit, ja se yksin tekee siitä sarjan parhaan.

Okami: Koska Okami on vieläkin vähän kesken, niin aioin jo olla mainitsematta sitä, mutta goddamnit, se on vaan niin hieno peli. No can do. Ja taitaa muuten olla ainoa full-length-seikkailupeli johon olen koskaan oikeasti syventynyt, joten propsit jo siitäkin.


Jäähän sieltä aina kilokaupalla kultamatskua pois, mutta nyt ei jaksa stressata. Siitä ei saa kuin harmaita hiuksia. Mukavampi tehdä listaa fiilistellen, vaikka se sitten olisikin vain vähän sinne päin. Jotain aitoa seikkailumatskua olisin tosin varsin mielelläni ottanut listaan mukaan, mutta juuri nyt se ei vain olisi ollut perusteltua. Ehkä ensi kerralla.

Kauan huhutusta uudesta MacGyver-leffasta näyttää ehkä sittenkin tulevan totisinta totta. Jos Richard Dean Ardersson hyppää Angusin kenkiin, niin jukopliut olenko niin leffateatterissa ekana päivänä.

Heh, MacGyver-leffa olisi kyllä tosiaan jotain, mikä tullessaan olisi yksinkertaisesti pakko nähdä, vaikka sillä mitä todennäköisimmin pilaisi yhden tämän universumin suurista klassikoista. Uhkapeliä, sano.

Vaan eikös Riku oo läski liimaletti nykyään...? Kuntokuurille!

Hankkikaa ja katsokaa.

Ei helvetti, tajusin juuri, että mulla on ollut tämä hyllyssä varmaan pari vuotta, mutta jostain syystä se on edelleen katsomatta. Otanpa itseäni niskasta kiinni hetimmiten.


Helsingin reissulla kävin katselemassa Sweeney Toddin. Kuvallinen puoli kaikessa kuraisuudessaan oli upeaa, biisit perkeleen hienoja(vaikkakin näin jälkeenpäin ajatellen leffassa ei kyllä tehdä mitään muuta kuin lauletaan, vähemmälläkin olisi pärjännyt), näyttelijäkaarti vaikuttava(mitä nyt se Harry Potter -kaksikko, hyvistä suorituksista huolimatta, huvitti ajoittain pakostakin) sekä stoori ja sen käsittely brutaalia, traagista ja kyllä, myös koomista. Kun Herra Todd pääsee kunnolla vauhtiin, on yleisfiilis kuvattavissa yhdellä sanalla: hämmentävä. Ei oikein tiedä pitäisikö itkeä, nauraa, kunnioittaa, vavista, vai katsoa muualle. Ja viimeistä lukuunottamatta selkäpiin ja aivojen välillä kulkee taatusti kaikkea tuota, ja paljon enemmänkin.

Loppuratkaisukin on, pakko myöntää, pirun toimiva. Näinä päivinä sattuu harvoin sitä, että lopputekstien rullatessa ruudulle on pakko tuijottaa niitä pitkä tovi silmät tyhjinä ja hiljaa, kaikkea näkemäänsä sulatellen. Sweeney Toddin jälkeen kävi juuri näin. Vangitsevaa paskaa. Minä pidin.



Kotipuolessa olen taas harrastanut leffasarjojen koluamista. Ne Extended LOTRit katselin jo jokin aika sitten(beautiful), ja seuraavaksi pitäisi sukeltaa extrojen maailmaan. Alkuperäinen Die Hard -trilogia on myös mätetty, ja nyt on aika ostaa nelonen. Kolmesta Austin Powers -leffasta taas on tsiigailtu kaksi ensimmäistä(eka ei yllättänyt, mutta The Spy Who Shagged Me oli huomattavasti parempi kuin muistin ja pudotteli jatkuvasti). Kolmatta pätkää en olekaan koskaan nähnyt, se siis pyörimään lähipäivinä. Näiden jälkeen tekisi kovasti mieli luukuttaa pitkästä aikaa huumorilla höystetyn toiminnan kirkkaimmat timantit, eli neljä kappaletta Lethal Weaponeita, mutta toisaalta taas hyllyssä on vielä katsomattomia pätkiä, ja uusiakin on jo matkalla, joten nostalgiatrippi saattaa siirtyä vielä hieman.

Wikipedian mukaan viidettä ja kuudetta kautta ei edes olla julkaistu DVD:llä. Tiedä sitten tullaanko niitä ikinä julkaisemaankaan, koska neljännen kauden DVD-boksi julkaistiin jo parisen vuotta sitten eikä (edelleen wikin mukaan) sitä seuraavien kausien julkaisemisesta ole ilmoitettu mitään.

Tätähän minä vähän pelkäsinkin. Voi näitä rikoksia ihmiskunnan hyvinvointia vastaan...

Huhhei, miten kuluttavat pari viikkoa. Streettanssin SM-kisat ovat taas takana, ja Oulun kultasaalis oli varsin mittava, mikä on tietty ihan oikein. Ei sinne Espooseen asti kannata turhan päiten täältä perukasta edes lähteä. Itse pokkasin neljä kärkisijaa, paljolti ryhmälajeista tosin. Kisojen jälkeen vietin viikon verran Helsingissä omaa lomaa, mutta ikävä kyllä kotipuolen tanssikoulun kevätnäytökset pakottivat kotiutumaan takaisin ankeaan arkeen. Viikonlopun verran täysin palkatonta työtä univelkaisena. Dope.

Nyt se kaikki on kuitenkin viimein ohi, ja voi alkaa keskittyä vähän leppoisampiin projekteihin(streettanssi-show Soulful Love Oulun Valveella 30.5. klo. 19, luvassa sen verran pommi juttu että kannattaa tulla kauempaakin), kesän odotteluun(Oulun Katutanssit 5.7. Oulun rotuaarilla, vuoden päräyttävin ja täysin ilmainen ulkoilmatapahtuma, ole siellä tai ole kuutio) sekä hieman myös lomailuun, pelailuun ja lautailuun. Ei hassumpaa.



Mutta ennen kaikkea tätä, suihkuun. Eilisen stressinlievityskaljoittelun jälkiodööri on varsin läpitunkeva.

Laitoin Playsta tulemaan...

...Vanilla Sky, seitsemisen euroa.

...Tenacious D: The Pick of Destiny, yhdeksisen euroa.

...Fresh Prince of Bel Air, naurettavat neljätoista euroa.

Pitkästä aikaa taas aitoa leffaviihdettä tulossa.


Asiasta kukkaruukkuun, saako mistään tästä maailmasta Prinssin viidettä ja kuudetta kautta devuna? Playn tarjonta kun loppuu ikävä kyllä tuohon.

Joo mä hajosin tänään kaupungilla, kun ohi ajoi teekkaridorkien 69-numerolla varustettu Koskilinjojen vappubussi. Kun mokoma pysähtyi liikennevaloihin, alkoivat sisälläolijat kuin yhtenä henkilönä heiluttaa linjuria puolelta toiselle kuin jenkkigangsterihydrauliikat konsanaan.

Yliopistolla ollaan kyllä aina niin hyvissä ajoin tähän aikaan vuodesta liikenteessä, ettei varsinaiseen vappuun asti kestä pelikunto enää kellään. Hulluja nuo suomalaiset.

Meilläpäin ehdottomasti odotetuin elokuva just nyt(vähän niinkuin läpällä, mutta ei sitten kuitenkaan), on Wall-E. Hajosin sen trailerille täysin.

Jostain syystä mä muistelen nauraneeni T3:sen aikana paljon. Liekö se sitten hyvä juttu...

Niin, riippuu mistä roikkuu. Kaveri sano leffan jälkeen sillon aikanaan, että se ei ollu hyvä juttu, koska kyseessä ei tämän takia ollu Terminator.

No aika nihkeä kaiffari, jos iso-T:tä katsellessa pitäisi koko ajan olla naama norsunvitulla. Kyllä T2:senkin aikana sopii hymyillä useampaankin kertaan.

Onhan Mike ehdoton show-mies ja skilssi äijä, mutta kyllä tältä planeetalta parempia tanssijoita löytyy lavakuormittain.

T3 on kyllä Terminator-leffaksi ehdottomasti trilogian huonoin, mutta aivot narikkaan-toimintaleffana se on ajoittain ihan viihdyttävä. Klassikkoa siitä ei tule ikinä, enkä sitä edes haluaisi nähdä enää pitkään aikaan, mutta kyllähän se on visuaalisesti ihan ok kamaa. Jos siinä ei olisi Arskaa, niin T3:ssa olisi vuosituhannen paskin näyttelijäkaarti.

Mulla kävi taas aikanaan niin, että kun en odottanut T3:lta muuta kuin hirveää tuubaa, se pääsi yllättämään positiivisesti. Ei mikään monia katselukertoja kestävä, ja T2:n jälkeen (luonnollisesti) heikohko esitys, mutta Arskan avulla noin muuten-vaan-toimintana ihan jees pläjäys. Jostain syystä mä muistelen nauraneeni T3:sen aikana paljon. Liekö se sitten hyvä juttu...

T2 on tosiaan sitten jotain ihan muuta. Se tunnari tulee saamaan mut kananlihalle täältä ikuisuuten.

En tiennytkää, että Sharkie on muuttanu Suomeen 10 vuotta sitten..

En minäkään, eli nyt jossain kohden päättelyketjua täytyy olla virhe(vinkki: en asu kälviällä). Vai kirjotanko ma tanneki aina uht'pahast murten?


( Kuulosti muuten ihan tampereelta...)

Kannattaako uudesta Yoshis Island 2:sta maksaa 25e? Yksi kappale oli poistohintaan ja tarttis viikonlopuksi pelattavaa kun 12 tuntia täytyy istua autossa.

Jos tuon ostan niin on muuten ensimmäinen pelihankintani kahteen vuoteen. :D

Ihan kelpo tasoloikka, loppupäässä menee vaan vituttavan vaikeeksi joissain kohdissa. : ) Pikkusiskon peli kylläkin enkä ole pelannut kokonaan läpi, eiköhän se yhden 12h reissun kestä pelaamista. Jotkin tahot sanoo ettei yllä alkuperäisen Yoshi's Islandin tasolle ja ovat varmaan oikeassa.

Joo, ei siitä alkuperäisen voittajaksi ole, mutta muuten peli on ihan valloittavaa viihdettä. Nätti ku mikä, ja keräilyluonteensa takia ei niin suoraviivaista pompintaa. Lopun parista haastavasta kentästä ehdottomasti propsit, vuosituhannen antikliimaksista taas pitkä miinus.

Mainostuspainostus.

Kaikkihan katsoo viikoittain Suomen suosituimman ajankohtaisohjelman, 45 minuuttia? Ai ette? Noh, huomenna, eli keskiviikkona 23.4. kannattaa vilkaista. Kävivät tekemässä meilläpäin juttua katutansseista, ja myös allekirjoittanut heilunee pätkässä kuin huomista ei olisikaan. Bongaajille halaus.


Muissa aiheissa mm. työmasennusta ja teleoperaattorien tylytystä, joten kolmen vartin verran taattua viihdettä pitäisi olla luvassa, tanssitaiteen ulkopuolellakin.

Kuulostaa näppärältä.

Alkaahan se vituttaa kun mennään siitä mistä aita on matalin ja se vielä kannattaa.

Niinno, nämon paljolti perspektiiviasioita. Tottakai se jurmii, kun tietää, miten paljon potentiaalia lafkalla(tai kolmansilla osapuolilla) ja laitteella olisi tehdä vaikka mitä oikeasti douppia, syvällistä, hauskaa, pitkäikäistä ja erilaista (ja ei nyt taida olla edes kyse siitä, etteikö niin tehtäisi, vaan enemmänkin siitä, että niin tehdään aivan liian harvoin). Mutta jos sitä peliä ja konsolia menee kaupaksi niin maan perkeleesti, niin kertoohan se väistämättä siitä, että jonkun näkökulmasta homma toimii just niinkuin pitää. Kysynnän ja tarjonnan laki.

Joko se omanlainen peliviihde on yksinkertaisesti haettava muualta, tai sitten sormet ja varpaat ristiin että joskus joku samanmielinen päättää lakata itkemiset, kääri hihat ja alkaa hommiin.


Minähän en tietenkään näistä tiedä mitään, kun kässäreillä sekä PS2:lla pärjää edelleen ihan mainiosti. Niin kauan kuin helmet ovat harvassa, niin ystävien uutuuskonsolit riittävät.

Pakkasin laukut, sillä huomenaamulla startataan kohti Kuopiota ja KPO Breaks -tanssitapahtumaa(järjestetään jo yhdeksättä kertaa). Luvassa toivottavasti mitä mainioimmat päiväjamit, paljon kavereita ympäri maan, hieman rahantuloa tanssikeikan muodossa, taatusti vuoden tähän asti päräyttävimmän iltabileet sekä väsynyt, erittäin väsynyt, kotimatka sunnuntaina.

Streettanssien saralla ei näitä isompia tapahtumia ole koskaan liikaa, joten syyhyttäähän tuo jo päästä mestoille. Kun nyt malttais vaan ottaa kunnolla unta palloon ensi yönä.

Phoenix Wright 3:sen toinen läpipeluu alkoi tuossa keskiviikkona, kun piti tulla Stadista Ouluun päiväjunalla eikä noita matkoja muuten selvin päin kestä. Pari ekaa keissiä pelattu, ja sitä viimeistähän tässä jo kuumeisesti odotellaan, mutta pakko vähän rääkätä itseään ja kasvattaa momentumia, niin loppuun pääsemisestä saa tälläkin kertaa mahdollisimman suuret vibat.

Niin, ja onhan seuraavassa jutussa my main man, Jean Armstrong. Is it a man? Is it a woman? Oh my god...it's a fairy!!!

High Fidelityn katselin alkuviikosta, eli taas yksi luuranko poissa leffakaapista. Monologit hullua settiä, Jack Black(ja muutkin roolit) hullua settiä, musiikkitarjonta hullua settiä, ja kaiken kaikkiaan, eihän tästä yksinkertaisesti voi olla pitämättä.

"Angina's tough!!"


Lisäksi näin Two Days In Paris. Vaihteeksi vähän erilainen romanttinen komedia. Pätkässä ei kirjaimellisesti tehdä mitään muuta kuin hengaillaan pari päivää Pariisissa, mutta johan ehtii tapahtua. Roolityöt oli jotain ihan muuta, ja tässäkin pätkässä eritoten dialogi oli niin lennokasta ettei voinut kuin viihtyä. Kevyesti hämmentävä, mutta mukaansa tempaava leffakokemus. Pääosa-muija(jonka nimeä en tähän hätään muista) on vissiin ohjannut, kirjoittanut ja vaikka mitä tähän pätkään. Hyvähyvä.

Niin, ja tulihan se katseltua Ghibliäkin, Nausicaän muodossa. Animaatiosta näki kyllä, että vanhempaa matskua katseltiin, mutta pääosin hienoa katseltavaa riitti silti. Eritoten ötökät, ohmut etunenässä, olivat pirun siistejä. Musiikki oli kanssa hienoa, mutta stoori sen sijaan sai tuulta alleen vasta loppumetreillä. Jotenkin naiivi fiilis kautta linjan. Niin, ja koko kokemus meinasi mennä pilalle, kun mua häiritsi koko ajan se, että vilkkuuko prinsessalla perse tuulessa, vai yrittääkö nuo olla jotkut valkoiset housut. Vieläkään en ole vakuuttunut suuntaan enkä toiseen.

Discworldit on kyllä siitä kivoja, että niitä voi ihan hyvin lukea yhden sieltä toisen täältäkin, tai sitten kronologisesti. Viihdettä riittää aina. Pitäisikin taas hakea kirjastosta pari iltojen viihteeksi.

Sansa-asiaakin taas vähän eteenpäin. Kuten uumoilin, niin helpdeskistäkin veikkailtiin että soittimessani on jostain syystä vanha firmis, minkä vuoksi ei sitä USB mode -valikkoa ole juuri nyt olemassa. Nyt kun vielä saisi käyttiksen päivitettyä, niin pääsisi jännittämään, mikä rockboxin ja playlistien laittelussa seuraavaksi menee pieleen.

Päivitin firmiksen, ja hyvältä näyttää. Mielenkiintoista tässä on se, että sen kaipaamani USB-moodivalikon lisäksi tähän ilmaantui mm. radio, jota ei Euroopassa myytävissä soittimissa ole. Kanavat kuuluu hyvin(paitsi Groove, mikä nyt melko lailla torpedoi tämä ominaisuuden omasta käytöstä), ja tässähän voi jopa nauhoittaa lähetystä, jota kuuntelee. Jonkun erikoiskingin biisin voi siis napata talteen, mikä on erittäin douppia.

Jos joku siis kaipailee omaan Sansaansa radiota, uusimman firmiksen nappaamalla pitäisi ilmaantua.

Nyt rukkaamaan rockboxia ja playlistejä.

Siis paskinta, mitä tämän maan televisiolle tapahtui, oli juuri MoonTV:n lakkautus. Siitä lähtien homma onkin ollut vain alamäkeä.

Peliohjelmien ulkopuolellakin MoonTV:n ohjelmatarjonta oli jotain ihan muuta. Mun feivorisarja koskaan - ihan jo ideatasolla, en tiedä katsoinko tätä oikeasti kertaakaan - on Isot asiat mitkä liikkuu. Kyllä, työkoneita ja muuta vastaavaa.


Nykyään kellään ei enää ole munaa(taikka tarpeeksi viinapäätä) tehdä mitään vastaavaa.

Kristiina on ihana nainen.

On. Ja häiritsevä juontaja.

Joo, Jarno Sarkula on kyllä päräyttävintä mitä tässä valtiossa on koskaan siitetty.

Se ohjelma, missä pelattiin Hugoa puhelimitse, oli kans douppi.

Noita mega-tuonti-stargateja tilasin sieltä esimerkiksi aikanaan, ja kondis oli hyvä. Samaten vähän muhkeammat digipakit ovat tulleet ehjänä perille. Ei siis mitään erikoisen pahaa sanottavaa, näillä kokemuksilla. Mutta tietty postin kanssa touskaaminen on aina kevyttä venäläistä rulettia.

Peukut pystyyn, sano.

Pahoitteluni. Se on tuo iltavilli kun ottaa vallan.