Pokémon Colosseum - Friendly Battle Double Dragon Neon - City Streets 2 No ei kyllä mitään jakoja Poksulla.
Enter the Gungeon - The Breach in Victory Mega Man 9 - Concrete Man Kovahko, vähän kovempi. Ei tämä kyllä silti lemppari-Megiksiä lähentele millään.
Megaman 8 - Electrical Communication Pictionary - Title Theme Tämä M8 ei kyllä aukea mulle yhtään. Melkoinen oikeusmurha, että LINK tipahti tälle, mutta väärienkin tuomioiden kanssa on osattava elää.
KOF2002UM - Destiny Catherine - It's a Golden Show Destiny on ihanan juustoinen raita, mutta Catherine iskee vaan vielä enemmän. Se nousu, se groove, ne torvet. Mutta, mieluummin laittaisin näistä molemmat jatkoon kuin mitään tän kierroksen kolmesta ekasta parista.
Streets of Rage - Stage 3 Dragon Slayer: The Legend of Heroes II - Ending 2 Kyllä siinä nyt niin kävi, että Part IV:n kovin biisi ja aivan käsittämätön hidden gem löytyi Freijon taskusta. About joka skabassa on ollut joku tällainen tapaus, ja yksikin vastaava tekee aina koko tästä hässäkästä järjestämisen arvoisen.
Spyro: Year of The Dragon - Harbor Speedway Axiom Verge - The Axiom (Title Screen) Tunnelmallisempi.
Batman - Stage 4 Shovel Knight: King of Cards - The Crosswise Crosswinds SK on pykälää liian hetkinen. Bättis puhdasta haippia.
One Step From Eden - Battle of Fire I Tekken 7 - Heat Haze Shadow Pysyy paremmin kasassa.
Cave Story - Wind Fortress FFXIII - Main Theme (The Promise) Aina vähän vaikea vertailla biisejä, joiden tyyli, äänimaailma, mitta, melko lailla kaikki, on ihan eri maailmoista keskenään. Mutta, isojen orkestrointinen kategoriasta tippui viime kierroksella FF:ää paljon parempia esimerkkejä, joten äänestetään tässä taas tiiviimmän ja iskevämmän teoksen puolesta.
Seiken Densetsu 3 / Trials of Mana - Where Angels Fear to Tread Hollow Knight - Resting Grounds Yksinkertaisesti vaikuttavampi. Käsinkosketeltavaa tunnelmaa.
NieR - Song of the Ancients (Devola) No More Heroes 2: Desperate Struggle Music - Philistine (w/ lyrics) Todella helppo. NieR erottuu upeasti edukseen erilaisella otteella tässä porukassa.
Final Fantasy VII - Anxious Heart Goemon’s Great Adventure - Ryugu Castle Ei suuria tunneryöppyjä kumpaankaan suuntaan.
Super Mario Odyssey - Steam Gardens Turok 2 Music (Game Boy) - Jungle Stage Edelleen veikeä raita!
Xenoblade Chronicles 2 - Counterattack Deltarune - Field of Hopes and Dreams Ffffuuuuuuuuu. Näistä laittaisin todella mielelläni molemmat jatkoon. Mutta, ei auta. Deltarunelle sydän sykähtää hieman enemmän, tosi sympaattinen ja monitahoinen raita. Yksi skaban parhaita tämäkin.
Persona 5 - Beneath The Mask Shatterhand - Area B: Refinery Molemmat on hyviä, mutta Shatterhand taitaa olla tällä kertaa skaban kovin NES-piippailu, eli siltä pohjalta jatkoon. PS. Vaihdetaan jo tämä nimi oikeaksi. :D
RDR2 - Thats the way it is Assassin's Creed II - Ezio's Family Tässä tapauksessa hillitty draama voittaa haikean rämpyttelyn.
Mihinpä tässä kiire, tulee kun tulee. Ainoa asia, joka vähän jännittää, on hintapolitiikka, eli että toistavatko huhujen mukaisesti PS3:n jäätävän starttilapun. Siinä olisi Xboxille varaslähdön paikka, jos saavat lyödä isommat numerot pakettiin ja pienemmät numerot hintalappuun lähtöviivalla - oli todellinen suorituskykyero ja pelivalikoima näiden kahden välillä mikä tahansa.
Aikajänne toimii, ja saskan tavoin päivittelen tähän myöhemmin ne, mitä en nyt ekalla sessarilla yön kähmässä ehdi kuunnella. Ai niin, ja pyrin laittamaan lyhyitä kommentteja valinnoista jo nyt, mutta tarkempaa analyysia sitten myöhemmillä kierroksilla.
KIERROS 1
RDR2 - Thats the way it is Ridge Racer Revolution - Rotterdam Nation 94 En kuunnellut Ridge Raceria loppuun asti.
YIIK - The Mind Dungeon Theme Hollow Knight - Resting Grounds Ihanan aavemainen tunnelma. Viime vuosikymmenen Resident Evil -tallennusaluemusa?
Wacky Races - Arkansas Persona 5 - Beneath The Mask Ihan leppoisaa juustoa, mutta ei erityisen mieleenpainuvaa. Arkansas kuitenkin iski vielä vähemmän, aika perus piirisarjajyystöä.
Croc - Title Theme Shovel Knight: King of Cards - The Crosswise Crosswinds Välittömät bileet.
Mega Man 9 - Concrete Man Battlefield 1 - We will fight Bäfä meni pykälää liian hyminäksi. Concrete Man oli _konkreettista_ ehehe.
Mega Man 3 - Snake Man Dragon Slayer: The Legend of Heroes II - Ending 2 Herranen aika, mitä veluurifonduediskoa! Ehkä skaban paras biisi tähän mennessä.
Dark Souls II - Majula Final Fantasy VII - Anxious Heart Hyi, mutta hyvällä tavalla.
Doom (2016) - Rip and Tear KOF2002UM - Destiny Ei voi mitään, diskompi vie.
One Step From Eden - Battle of Fire I SF5 - Zeku Theme Molemmat vähän eh, mutta mennään näin.
Catherine - It's a Golden Show Rescue Shot - Staff Roll Riipivän ja kaoottisen alun jälkeen Staff Roll oli ihan hauska raita, mutta Golden Show'n tunnelmaa, kasvua ja groovea ei vaan voiteta.
"Deus Ex: Human Revolution" Soundtrack - Icarus by Michael McCann Enter the Gungeon - The Breach in Victory Yllättävän vastaavia fiiliksiä. Icarus pykälää väkevämpi.
Devil May Cry 4 - Shall Never Surrender Seiken Densetsu 3 / Trials of Mana - Where Angels Fear to Tread DMC ei nyt kyllä oikein lähtenyt.
Resident Evil 2 Remake - Last Judgment Batman - Stage 4 Batman nyt kyllä lähti.
Tekken 7 - Heat Haze Shadow Parappa The Rapper 2 - Come A Long Way Teksu oli ihan okei jyystöä, mutta sitten laitoin Parappan soimaan ja muistin miltä tuntuu, kun kaikki on hyvin.
Pokemon Black/White - Emotion Cave Story - Wind Fortress Äh, olipa vaikea. Wind Fortressin ydinmelodia ei ole niin vahva, mutta tunnelma on silti kiva ja raita on tietty moniosaisempi. Tie braker omalle lehmälle.
Warhammer 40,000: Mechanicus - Children of the Omnissiah Super Mario Odyssey - Steam Gardens Vinkeä raita! Lempeä länkkäriviba kitaroinnissa.
Music: Zed Boss Battle (From Lollipop Chainsaw) No More Heroes 2: Desperate Struggle Music - Philistine (w/ lyrics) Näistä ei kumpikaan ollut ihan mun juttu. Jälkimmäinen meni vähän hitaammin yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.
Chocobo Racing - Mithril Mines FFXIII - Main Theme (The Promise) Äh, olipa huonolla tavalla vaikea. Mithril Mines ei varsinaisesti ollut mikään mun lemppari, mutta on se iskevämpi silti kuin tuo ainakin tässä hetkessä aika geneeriseltä tuntunut jättislovari.
Mega Man 2 - Crash Man Stage NieR - Song of the Ancients (Devola) Kovia nämä on molemmat. Mennään NieRillä ihan vaan siksi, että Megistä on lista jo täynnä ja varsinkin kakkosen biisit on jo suht. läpikuunnellut.
Battlefield V - Under no flag Pokémon Colosseum - Friendly Battle Hemmetin panhuilu. Onko se kornia? Onko se kaunista? En minä tiedä, hän sanoi alahuuli väpättäen ja siirtyi kautta rantain seuraavaan biisipariin.
Axiom Verge - The Axiom (Title Screen) Dragon's Dogma - Into Free Anteeksi nyt vaan, mutta tässä ei kyllä ole mitään jakoja. Dragon's Dogma on mulle monestakin syystä tosi rakas peli, mutta melkein ennen mitään muuta tulen aina muistamaan, kun käynnistin ensimmäistä kertaa pelin. Päävalikon auetessa taustalla on komea fantasiamaailma lohikäärmeen kera, ja lempeä pianomelodia lupaa viimeistä rauhallista hetkeä ennen viimeisen päälle timanttista miekka & kilpi -mallin fantasiaseikkailua. Sitten, mitäs outoa tuolla taustalla kuuluu? GOTCHA, tää raita onkin täysin törkeä engrish-jrock-mättö! Joko olet valmis kurmoottamaan lohikäärmettä? No, oletko! Ihan sama, nyt mennään boiiiiiiiii! ......hmm, missä olinkaan menossa? Ai niin, biisiäänestys! Elikkäs, yhteenvetona: Into Free on menevä raita jo sellaisenaan, ja tuo fantasiapeliodotuksen heittämä kierrepallo on yksi OST-maailman kovimpia vetoja. Jos ei käynyt vielä selväksi: tykkään.
Turok 2 Music (Game Boy) - Jungle Stage Destiny 2 - Journey Fucken, ensimmäinen pari jossa äänestäminen oikeasti harmittaa. Turokin viidakkoteema on erittäin tiukka piiriluritus, jota äänestäisin mielelläni - ja ennustan sen ainakin ensikuuntelijoiden äänestyksissä menevänkin jatkoon. Mutta en vaan voi äänestää Journeyta vastaan, sillä kyseessä on yksi lähivuosien kovimpia yksittäisiä musiikkikappaleita pelialalta. Riipivä melodia, joka sankarin matkan tavoin alkaa heikoista/herkistä lähtökohdista ja kasvaa kaikki odotukset ylittäviin mittasuhteisiin. Jos lopussa ei niskavillat vetele gigahertsejä ja housut sula liekehtien jalasta, niin en tiedä missä vika. Kokonaisuudessa on paljon samaa kuin MGS2:n teemassa tai ekan Xenobladen menukappaleessa, jotka molemmat on jo historiankirjoihin kultamusteella kirjattu. Chef's kiss, taidetta viimeisen päälle, Salvatori on nero Musiikki on myös aina ollut Destinyn vahvimpia puolia, ja eritoten tämän kappaleen käyttö kakkosen alussa oli ensiluokkaista.
Bastion - A Proper Story Spyro: Year of The Dragon - Harbor Speedway Ei riittänyt Spyron rahkeet. Bastionin soundtrack on todella kova edelleen, ja tämä avausbiisi potkaisee sen käyntiin asenteella.
Goemon’s Great Adventure - Ryugu Castle Zool - Zoolrave REIVIÄ
Shatterhand (NES) Soundtrack Bomberman Quest - Forest Zone Jos tarkkoja ollaan, äänestyksessä on Area B: Refinery. Sen tiedon voisi päivittää otsakkeeseen seuraaville kierroksille. Jonne raita on tietty menossa, koska se on erittäin kova - kuten on itse pelikin.
Professor Layton vs Ace Attorney - LINK Megaman 8 - Electrical Communication Tunnelma tiukkenee, panokset kovenee!
Rabi Ribi - Exotic Laboratory Streets of Rage - Stage 3 Tää oli ihan okei.
Life is Strange: Before the Storm - Burn It Down Pictionary - Title Theme Eipä voisi paljoa erilaiset biisit olla. Näin tällä kertaa.
Double Dragon Neon - City Streets 2 NieR: Automata - Memories of Dust DDN:n soundtrack on kyllä kovaa kamaa aina. Ei tämä mikään Countryside ole, mutta mennään sillä silti.
Shin Megami Tensei IV - Battle A2 (Tokyo Battle) Deltarune - Field of Hopes and Dreams Tämoli tosi kiva!
Baten Kaitos Origins - The True Mirror (Orchestral Version) Assassin's Creed II - Ezio's Family Sain paremmin kiinni.
Haha, pitänee Sepulturaa kiittää välillisesti siitä, että sattui aikanaan jotenkin tutkan ohi mennyt The Warning -hehkutus nyt uudestaan silmään. Tuli testattua, ja on kyllä hemmetin hyvä meno mimmeillä. Debyyttikokopitkä on nyt soinut läpi useita kertoja, ja toimii joka kierroksella paremmin. Tämän parissa vierähtää varmasti vielä tovi, ja sitten pitää tsekata uudempaa albumikokonaisuutta kanssa.
Eniveis, kiitos Partis takautuvasti suosituksesta!
Boku dake ga Inai Machi (ERASED) toi myös jotenkin mieleen Anohanan, vaikka onkin enemmän jännityssarja. Saattaa olla jopa, että tuo Erased löytyy jo ihan Netflixin tarjonnasta.
Joo, Erased on tosiaan Netflixin valikoimissa, ja loistava sarja sekin. Menee enemmän ehkä murhamysteeri-laariin, mutta toki siinäkin on elämänmakuiset ja koskettavat osionsa. Anohana sen sijaan on aika lailla rakennettu ihan vaan murtamaan raavaimmankin uroon henkiset puolustukset. Erehdyin itse katsomaan sarjan loppuun työmatkalla - enpä ollutkaan ennen vollottannut hallitsemattomasti junassa. :D
Mitä tulee vielä tuohon Attack on Titaniin, niin pitäisi ehkä siirtyä vain suoraan mangaan. Animessa rytmitys tökkii hieman siitä syystä, että tämä viimeisin kausi päätettiin jakaa kahteen osaan, mikä taas johti siihen, että ensimmäinen puolisko tuntui jokseenkin raskaalta ja puuduttavalta. Sarjanahan Attack on Titan ei ole missään tapauksessa huono, vaikka sisältääkin jonkin verran ristiriitaisuuksia. Parhaimmillaan se on mielestäni silloin, kun kyseessä on jokin yksittäinen mieleenpainuva kohtaus, esimerkiksi tämä (spoilerivaroitus).
Se on kyllä ihan totta, että kausien rytmitys ja pitkät odotukset eivät välttämättä ole olleet tämän tarinan etu. Manga voisi siis tosiaan olla kova tapa kokea mestariteos, ja animepuolelle suosittelisin vahvasti uudelleenkatselua viimeisen kauden alle. Kokonaisuus avautuisi todennäköisesti ihan eri tavalla.
Esimerkiksi Attack on Titanin uudemmat kaudet ovat olleet loppujen lopuksi varsin yhdentekeviä, vaikka niitä katsookin lämpimikseen.
Jännä! Tai siis, jos esimerkiksi on ensimmäisen kauden jälkeen olettanut, että samanlainen toimintahurmos on sarjan ainoa jippo, niin toki ymmärrän silloin, ettei jatko välttämättä putoa. Mutta, jos on osannut ottaa tarjonnan sellaisena kuin se on tarjottu, niin kyllähän AoT on yksi viime vuosikymmenen merkittävimpiä ja moniulotteisimpia animeadaptointeja. Tarina uskaltaa ottaa aikansa, rakentaa pitkiä kaaria ja tarjoilla payoffeja monissa eri muodoissa. Pienilläkin jutuilla voi olla iso merkitys myöhemmin, eli tarkkaavainen katsoja palkitaan, ja nyt "loppua" kohden kerronta on melko lailla pelkkää loren juhlaa, kun vyyhti vyyhdiltä homma alkaa aina vaan vauhdikkaammin paukkua auki. Plus, pienenä bonuksena sarja sekä kuulostaa että näyttää upealta kautta linjan.
Muissa aiheissa, Dororon uusioversio on kyllä kiinnostanut, pitäisi ottaa työn alle. Sen sijaan olen parin viime vuoden aikana nauttinut kovasti muun muassa seuraavista:
Promised Neverland Ihan kärkeen: jos on pienintäkään riskiä, että aiot tätä lähteä katsomaan, älä tsekkaa sen enempää trailereita tai muita matskuja, vaan mene sokkona sisään. Kannattaa. Sarjaa on vähän nihkeä katsoa laillisesti Suomessa, Crunchyroll + VPN lienee simppelein taktiikka, mutta se on kyllä sen arvoista. Promised Neverland on jo ensimmäisen kauden perusteella yksi tämän hetken tyylikkäimpiä ja kiehtovimpia sarjoja. Se leipoo saumattomasti yhteen Attack on Titanin ensimmäisen kauden eeppisyyden (vaikka sarjassa ei taistella) ja Death Noten älymittelöt, paketoiden koko setin jumalaiseen soundtrackiin ja taidetta lähentelevään "kameratyöskentelyyn". Tämän jatkoa odotan ehkä AoT:n loppuhuipentuman ohella eniten juuri nyt animen rintamalla.
Megalobox Mikäli pitää altavastaaja-tarinoista, Rocky-filkoista ja/tai urheiluanimesta yleisesti, Megaloboxilla ei voi mennä vikaan. Tiukka, tiivis ja rosoinen kokonaisuus, jossa niin henkiset kuin fyysiset iskut todella tuntee. Lisäpisteet todella upeasti "retrotyyliin" tehdystä animaatiosta, vaikka kyse on ihan modernista sarjasta vuoden parin takaa.
Anohana Kuuma kesä. Joukko tiensä hukanneita nuoria, joita sekä yhdistävät että ajavat erilleen monimutkaiset suhdesotkut ja yksi erityinen trauma. Jos on joskus tarve huutoitkumuotoiselle katharsikselle, tai vaan tykkää slice of life -henkisistä sarjoista pienellä twistillä, Anohanaa ei voi liikaa suositella. Löytyy näppärästi ihan Netflixistä.
Re:Zero Putoaa alagenreen isekai, jossa päähahmo joko teleporttautuu tai uudelleensyntyy johonkin fantasia-/peli-/rinnakkaismaailmaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana näitä sarjoja on tullut kuin sieniä sateella, mutta konsepti ei ole allekirjoittanutta kauheasti koskaan kiinnostanut. Re:Zerossa on kuitenkin lisäjippona se, että päähahmolta lähtee jatkuvasti henki ja uusien starttien kautta virheistä on opittava. Lopputuloksena on sekä viihdyttävää/brutaalia visuaalia että päähahmo, joka saa suhteellisen uskottavasti olla inhimillinen ja usein varsin typerä. Konsepti antaa hyvän pohjan kasvulle sekä laajaan hahmokaartiin tutustumiselle eri vinkkeleistä. Kokeilin, viihdyin, ja nyt odotan jo kovasti kesän kakkoskautta.
Carole & Tuesday Cowboy Bebop -isukki Shinichirō Watanaben uusin sarja, eli jo sillä meriitillä automaattisesti vuoden 2019 sielukkain tapaus. Itse sanoisin vielä päälle, että jos on koskaan esimerkiksi kuunnellut musiikkia jossain muodossa, tämä on must watch -kampetta. Jälleen Netflix tarjoilee, eli ei muuta ku pyörimään samoin tein.
JoJo's Bizarre Adventure Jos JoJo on konseptina vähänkään tuttu, mutta vielä katsomatta, niin otetaan tärkein pois alta: tätä sarjaa ei voi kuin suositella. Pitkään virui omallakin listalla, mutta viimein viime vuoden aikana sain naputeltua kaikki viisi tähän asti julkaistua anime-osaa läpi. Ja matkahan meni kuin siivillä. Jos JoJo ei ole lainkaan tuttu millään tasolla, niin kyseessähän on varmasti yksi universaaleimpia popkulttuuri-ilmiöitä, joita Japanista on koskaan tullut. Jo kasarilla alkanut manga ja myöhemmin siitä adaptoitu anime ovat arviolta joka toisen nettimeemin takana jollain tasolla. JoJon tarina alkaa pienestä, mutta paisuu kausien edetessä vuosikymmeniä, sukupolvia ja maanosia läpäiseväksi erittäin omituiseksi seikkailuksi, josta ei oikein voi kuin nauttia. Ensimmäinen kausi on kankea, vaikka goottikauhutoiminnan ystävät voivat pitää aidosti siitäkin. Toisesta kaudesta eteenpäin homma ottaa kuitenkin vauhtia nopeasti ja jokainen uusi osa tarjoile jotain uutta. Aseistariisuva kombo kreisiä huumoria, brutaalia toimintaa, täysin naurettava(n mahtava)a hahmodesignia sekä monien eri elokuva-genrejen parhaimpia puolia. (Otsikkoon linkkasin vaan yhden mun lemppari-introista, kun ei tätä millään trailerilla kasaan saa.)
One Punch Man & Mob Psycho 100 Niputin nämä kaksi nyt yhteen, kun originaali kirjoittaja on sama ja tämän myötä tyylillisesti sarjoissa on paljon samaa. Aidosti omintakeisia sankareita, maailman timanttisinta huumoria, syvyyttä ja fiiliksiä, sekä järkyttävän näyttäviä taisteluita niputtavat samaan pakettiin molemmat. Lisäpisteitä kompakteista kokonaisuuksista, olen aina ollut huono katsomaan kymmenien jaksojen mittaisia megasarjoja. Jos vaan anime yhtään nappaa, ja melkein vaikka ei nappaiskaan, niin näille kannattaa antaa mahdollisuus. All-time-listojen kärkikamaa, helposti.
OPM:stä ja Mobista tuli kans toiset kaudet ulos. One Punch Manin visuaalit meni pilalle studion ja ohjaajan vaihtuessa aikataulusyistä, mutta stoori oli edelleen viihdyttävä. Mob taas sen kun parantaa juoksuaan, ja tämä taistelee entistä kovemmin mun kaikkien aikojen lempi-anime-sarjan tittelistä. Lämmintä suositusta edelleen.
No niin! Siitä taas vinkkejä todennäköisesti ei-oikein-kellekään. Mutta jos edes yksi uusi sarja nasahtaa jollain kohdalleen, niin onhan se sen arvoista. Nähdään vuonna 2022! :D
Enpä ollut varmaan vuosiin taas käynyt Nintendo-tilillä. Näemmä en esimerkiksi ole koskaan asettanut sinne omaa salasanaa, eli kirjaudun edelleen Nintendo Network ID:llä. Tokkopa tuo ketään siis kiinnostaa, mutta vanha salasana oli kyllä karmaisevan huono, joten samalla nyt sit se vaihtoon ja 2-step päälle. Set and forget taas pariksi vuodeksi, ellei nyt sorru esim. Switchin ostoon jossain vaiheessa.
Kannattaa kyllä harkita jos sen ostaisi. Nyt voisi olla tinki varaakin. Itse olen aina kammonnut noita paritaloja, koska sen viihtyvyys riippuu hyvin paljon siitä yhdestä naapurista. Ja jos olisi päässyt tuolla tavalla "testaamaan" naapurin selväjärkisyyden, ostoa kannattaa tilaisuuden tullen harkita. Toki jotkin tilanteet ei vaan ostoa tue tai haluaa erilaisen tai isomman kämpän, mutta jos kämppä on hyvä kaikin puolin, silloin osto voisi olla hyvä vaihtoehto.
Ja uskoisin että omistajakin on vähän koronan varjolla liikeellä, eli motivaatio päästä kämpästä eroon voi olla aika kova. Jos pystyy myymään ilman välittäjiä tms. myyntiprosessia, se on aika kova kannuste myös myydä suoraan vaikkakin vähän halvemmalla.
Joo, oishan siinä ratkaisussa paljon hyvää. Asuinalue ja yhteydet on hyvät, hinta voisi nyt olla ihan kohtuullinen, ja tietty sit se ettei tarvitsisi alkaa muuttohässäkkään. Mutta itse kämppä ei kuitenkaan ole lähellekään täydellinen, ostoon haluttaisiin eri mallista ja tämä on kyllä selvästi osittain rakennettu aika halvalla. Portaat esimerkiksi huutaa ku hinaaja jo muutaman vuoden kulkemisen jälkeen, käytännössä mahdoton päästä alakertaan juuri nukutettuja lapsia herättämättä iltaisin, ja ilmanvaihtopuolen toiminta kans vähän epäilyttää. Ja naapurihan on kans vuokralla, toistaiseksi, että sekin saattaa tuosta vaihtua, tai sitten ei.
Eniveis, pitää tuota vielä puntaroida ja katsella markkinaa. Toukokuun loppuun ainakin odottelevat nähtävästi nykyisten vuokralaisten ostohaluja, ja sen jälkeen ei ole tarkkoja myyntisuunnitelmia vielä, mutta viesti oli silti selvä, että mielellään nää myydään jossain vaiheessa. Ja Partikselta tosiaan hyvä pointti, näin vaikuttaa pykälät olevan. Siinä tapauksessa ei ole tietysti mikään kiire pois, jos/kun ei haluta ostaa, vaan etsiä ehtii sitten, jos sanovat kämpän irti.
No joo, ironisesti heti tämän keskustelun jälkeen tuli meille kirje kämpän omistajalta, että "moi, mielellään myytäis nää vähätkin vuokrakämpät pois, että jos haluatte ostaa, niin teen mielelläni tarjouksen". Ja kun nyt ei ihan vielä olla ostamassa, niin todennäköisesti tästä saa lähikuukausina liikahtaa johonkin. :D Ei ole mitään tarkkaa aikataulua tai kiirettä vielä, mutta alettiin kyllä saman tien katselemaan vähän sillä silmällä, että mitäs seuraavaksi.
Niin ne raavaimmatkin lapinmiehet mökkiintyy! Itsellä takana jo kuutisen vuotta paritaloelämää. Tässäkin joutuu yhdestä naapurista huolehtimaan, mutta onneksi ovat leppoisia. Vuokra juoksee toistaiseksi, ja varmaan seuraavalla muutolla pitäisi katsella omaa, mutta toisaalta muuttaminen ei kyllä voisi vähempää kiinnostaa.
Tsekkasin, ettei ole ollut viime kierroksella näitä, mutta en mene vannomaan, ettei ole jollain aiemmalla kierroksella jotain ollut. En kyllä muista, mutta u know. Plus, nyt mennään puhtaalla intuitiolla tässä hetkessä miettimättä sen kummemmin mitään isoja kuvia. Nää kaikki rokkaa ku Epi rahkaövereissä Wii Sportsia pelatessaan.
Ääniä tulee varmasti sisään aika vähän tässä vaiheessa, mutta jos jaksamista on laittaa ketju pystyyn, niin let's go! Parastahan näissä on aina ollut se, että saa helposti kovaa musaa omille soittolistoille.
Mukaan sitten täysi lista kaikista aiemmista ehdokkaista, ei muuten muista mitä täällä on jo pyöritelty. :b
Niin eikös se ollut sen verran mestariteos, että koko peli laitettiin alun backlashin jälkeen kiinni ja tehtiin uusiksi? Ja toisella yrittämällä sitten natsasi.
Joo, ulkonäkö jakaa taatusti mielipiteitä. Omaankin silmään tuo on vähän erikoinen, mutta ei varsinaisesti huono. Varmasti siihen tottuu, ja eiköhän kapulaa saa heti/pian kokomustanakin, niin ei tartte jatkossakaan käydä mukavuusalueen ulkopuolella tuntemassa mitään.
Muuten vaikuttaa aika hyvältä evoluutiolta PS4-ohjaimeen verrattuna. Vähän chunkympi, viilauksia liipasimiin, mutta luotettu pohja sekä tattien oikea sijoittelu edelleen paikoillaan.
Se tosin nauratti, kun pleikkarin blogissa mainittiin "maintain battery life", vaikka koko maailma on varmaan yhtä mieltä siitä, että PS4-ohjaimien akunkesto on yksinkertaisesti heikko. Varovaisesti toiveissa, että hieman tuhdimpi rakenne tarkoittaisi myös pidempää akunkestoa, ei vain vanhan minimitason ylläpitämistä.
Itse tällä hetkellä kiinnostaa oikeastaan eniten taaksepäinyhteensopivuus PS1-PS3 -peleihin. Mitään syytä ei ole jättää sitä tekemättä MS:n tyyliin.
Tämä. Jos saisivat PS5:n jotenkin järkevästi rullaamaan koko backlogia, edes suurinta osaa siitä, niin saisi viimein pakkailla PS2:n ja PS3:n naftaliiniin telkkujen alta. Dream is alive, mutta nähtäväksi jää.
Joo, julkaisukanava varmasti on hämännyt, mutta esim. striimin nimihän mätsää täydellisesti lopulliseen antiin.
Anyways, mielenkiintoista kamaahan tuo olikin, ja mainosvideot tulee vaan sitten perästä. Näemmä vauvakupla kannattaa, ei ehdi seurata mitään tai muodostaa odotuksia mistään, niin ei pety.
Toi striimihän oli devaajille tarkoitettu, eikä kaikelle kansalle. Toki siinä mielessä olisi voinut asiat hoitaa paremmin, että olisi tehty tuosta hieman enemmän kuluttajille suunnatumpi. Porukalla oli vissiin vähän väärät mielikuvat tuosta tilaisuudesta.
Tätä olin kanssa toteamassa, että selkeästi devaajille suunnattu, ja striimin nimestä lähtien tarkoitus oli taustoittaa teknologiavalintoja, ei paljastaa ilotulitusten kanssa lopullista tuotetta. Sitä en äkkiseltään osaa sanoa, oliko Sony itse "markkinoinut" striimiä ennakkoon väärin, vai veikö vaan itse luotu hype nettikansan mennessään, mutta monella oli selvästi eri odotukset.
Itse olen edelleen sitä mieltä, että kaikessa koruttomuudessaan presis oli pelkästään hurmaava. Plus, Mark osaa kyllä selittää noita konsepteja suhteellisen kansantajuisesti, kunhan nyt jaksaa vähän edes keskittyä, eikä vaan vaivu puhesoundista meditatiiviseen nirvanaan.
Katselen juuri jälkijunassa tuota The Road to PS5 -tilaisuutta. Tässä vaiheessa on ainakin sanottava, että voisin kuunnella Cernyä puhumassa raudasta varmaan lopun ikäni. Kaikki stressi katoaa saman tien. ❤️
Hyvä pointti Sharkie tuo ihmisten idioottimaisuus. Yksi niitä suurimpia syitä, miksi tästä olisi pitänyt viestiä aivan alusta asti oikeilla sanoilla eikä verrata flunssaan. Muutenkin hyvä kirjoitus.
Jep. Kuten sanottua, ymmärrän kyllä, mihin viestintä- ja ohjeistusstrategialla on pyritty, mutta tässä vaiheessa lienee selvää, ettei se riittänyt. Tai no, jos eilisen linjaukset jarruttavat tarpeeksi tehokkaasti epidemian etenemistä tästä eteenpäin, voidaan ehkä vielä sanoa, että ehdittiin juuri sopivasti. Aika näyttää.
Tuli tuossa kans mieleen, että Italiassahan lehdistö oli saanut yhdestä suuresta tulevasta karanteenialueesta vihiä ennen toimeenpanoa, mikä johti siihen, että tuhannet ihmiset yrittivät paeta / pakenivat alueelta vapaammille vesille ennen oven lukittumista. Selvää lienee on, että mukana meni aika paljon tartuttavaa porukkaa. Paraskaan varotoimi ei toimi, jos kansa ampuu tällä kaliiberilla itseään nilkkaan. Samalla tässä toki piilee Hienzin painottamalle pointille puoltava esimerkki siitä, miten haitallista hysterian syntyminen voi olla.
Nousseista sykkeistäkin huolimatta ihan hyvää keskustelua. Tai jos ei hyvää, niin ainakin mielenkiintoista. :b
Itselle tilanteen eskaloituminen tähän pisteeseen pääsi kyllä tulemaan aika puskista. Toki Wuhanin uutisointia seurasi toisella korvalla, mutta oikeastaan vasta helmikuun puolivälissä aloin kiinnittää huomiota matkustavien parin viikon karanteeneihin maailmalla sekä lopulta noiden isojen maailmanlaajuisten tapahtumien perumiseen. Barcelonan MWC-messut olivat varmaan ensimmäiset, kun ne ovat vuosittain duunin puolesta aika iso juttu. Mutta siinäkin vaiheessa ajatus oli, että "ohhoh, erikoista aikaa eletään kyllä, mutta ainakin tilanne varmasti pysyy tällaisilla varotoimenpiteillä hanskassa".
Leikkausta tähän päivään, ei ihan pysynyt. Oma arki pyörii aika normaalisti, sillä etätyöt onnistuu vaivatta eikä ydinperhe kuulu mihinkään riskiryhmiin. Tästä huolimatta olen kyllä ollut jo aika varovainen ulkona liikkuessani parin viikon ajan, ja nyt viimeistään hygieenia on noussut prioriteettilistan ykköseksi ikään kuin itsestään. Pakolliset reissut kauppaan ja tyttären kanssa lähipuistoon ovat aika lailla ainoita seikkailuja neljän seinän ulkopuolelle, ja tällä mennään varmasti toistaiseksi. Krooniselle naamanhierojalle on ollut haastavaa olla kunnolla kaupungilla, mutta aika hyvin olen kai onnistunut välttämään kasvojen hiplaamista potentiaalisesti altistuneilla kätösillä. Käsien iho on aivan karrella pesukerroista. Toisista mun varotoimenpiteiden määrä varmaan tuntuu edelleen ylilyönniltä, ja Cyruksesta ne on varmaan liian vähän.
HeinZin tavoin lohtua on tuonut tieto siitä, että lapsilla tauti on sattuessaan lievä, mutta en kyllä silti voi mitään sille, että pieni vainoharha vaivaa koko ajan - entä jos huono oirelotto sattuu juuri oman perheen kohdalle? Taitaa kuulua vanhemman arkeen vaan, pelossa sitä eletään jossain määrin koko loppuelämä noiden vuoksi, oli epidemioita tai ei. Omat vanhemmat ja isovanhemmat on onneksi kaukana, eli ei ole heistä sinänsä vastuussa. Pitää vain toivoa, että malttavat olla itse huolellisia.
THL:n toiminnasta vielä. Mulle heidän viestintästrategiansa on näyttäytynyt aika selkeänä: ihmisten omaa vastuuta ja maalaisjärkeä on painotettu ihan viime päiviin saakka, ja kaikki ylimääräinen sosialisointi on kehoitettu jättämään pois jo pitkään. Tällä on osaltaan varmaan haluttu välttää paniikkia, ja toisaalta luottaa kansan fiksuuteen. Ikävä kyllä tuo jälkimmäinen oli varmasti aika tyhjä arpa, sillä let's face it, ihminen on pohjimmiltaan mukavuudenhaluinen idiootti. Jos suositus vähän haittaa totuttua arkea, eikä ole tiukka määräys, niin jengi joustaa niistä kyllä. Hieman tiukkasanaisemmat linjaukset sekä vaikkapa kaikkien riskialueilta palaavien matkustajien pakkokaranteeni jo pari viikkoa sitten olisivat varmasti säästäneet koko valtion poikkeustilalta. Nyt jengi on kyllä pessyt käsiään, ja sitten ahtautunut täpötäysiin leffasaleihin ja baareihin ihan viime päiviin saakka, tai posotellut lentokoneesta toimistolle ilman minkäänlaista varoaikaa. Kassatyötä tekevät tutut kertovat, että edelleen saa palvella kassalla yskiviä asiakkaita, jotka vaan discleimaa että "tää on ihan normiflunssa". Kertauksen vuoksi: ihmiset on idiootteja, näemmä epidemiatilanteessa vastuuta ei vaan voi jättää kansalle. Siinä on minusta THL:n suurin virhe, ei sinänsä virheellisessä tiedossa. Ja samaa mokaa on tehty aika monessa muussakin maassa.
Itsekin sijoitin rahat aiemmin peleihin, mut niissä on aika karu noin 90% arvonlasku :b
Ei kaikilla alustoilla... Varsinkin pienen printin fyysiset NS-pelit tulevat todennäköisesti nousemaan arvossa seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Wii U pelien kohdalla näkyy mielestäni tämä remakejen/digiversioiden loputon marssi. Käsittääkseni esim Bayo 2 on suht harvinainen Wii U peli ja ei siitä 30 euroa enempää tarvitse maksaa.
Joo, toki Nintendo-pelit, nuo elektronisen viihteen iPhonet, pitää aina vähän paremmin arvonsa, mutta aikamoista tyhjän arvan lottoa tuo on silti. Yhtä kulttimaineen ja kovan hinnan saavuttavaa peliä kohden kokoelmaan on varmasti kertynyt se 10-20 pilkkahintaan vajonnutta kappaletta.
Sen sijaan, hurahdin tuossa vähän monenlaiseen filmikuvaukseen, ja siihen liittyen hauskana anekdoottina: kun Polaroid meni nurin kymmenisen vuotta sitten ja kaikki filmivalmistus lopetettiin, olisi ehdottomasti kannattanut haalia nurkkiinsa kaikki pilkkahintaan/ilmaiseksi jaossa olleet kamerat - erityisesti lippulaivaklassikko SX-70. Meinaan niin sieltä tuli fanaattinen joukko vanhoja Polaroid-työntekijöitä ja laittoi tyhjästä filmituotannot uudestaan käyntiin, ja nyt nuo kamerat maksaa taas useita satoja kappaleelta.
No niin, ironisesti arki vei taas sen verran mennessään, että en ehtinyt Oscareita virallisesti veikkailemaan. :D Aika monta filkkaa sain sentään katsottua ns. pakollisista!
Näytä kirjoitukset
En kuunnellut Ridge Raceria loppuun asti.