Astuin skeitin päälle tänään ekaa kertaa. Ihan hyvin meni ja päivän päätteeksi rullailin alamäet ilman ongelmia ja sain olliet jo vauhdista ja vähän manuaalia. Pop shuvitti ei vielä oikein irtoa. Luulin myös, että säästyisin kissanreflekseilläni täysin ilman haavereita, mutta ihan lopussa feilasin naamalleni asfalttiin. Aivotärähdys varmaan päällä...
Kivaa oli. Harmi, että näin myöhään kokeilin.
Skeittaaminen on tosiaan ihan hauskaa kesäteuskaamista. Meilläkin kaveriporukoissa kauhea buumi päällä, ja kun nurkissa lojuu - tai lojui, pari viikkoa takaperin onnistuin no complylla katkaisemaan siitä dekin - veljen vanha klassinen kalalauta, on tullut roikuttua mukana parkilla. Treenannut lähinnä rullausta, poolissa veivaamista ja jotain flat-landeja, tuolla mörssärillä kun ei hirveisiin venytä. Eikä varmaan riittäis hermo treenatakaan.
Ens kesäksi jostain uus halpa dekki, niin vois taas vähän kikkailla ja kulkea paikasta toiseen.
Tähän liittyi muistaakseni jonkinlainen kuvajupakka, että Madonnasta otetuista kuvista olisi pitänyt maksaa tms, ja sen takia kieltäydyttiin tekemästä kuvallista juttua ollenkaan tms? Radiosta muistan kuulleeni. Voi olla että puhun läpiä päähäni. Jotain hämyistä siinä kuitenkin oli.
Mä muistelisin taas, että Yle tai joku vastaava olisi kieltäytynyt kuvaamasta konserttia, kun kaiken matskun oikeudet ois pitäneet mennä Madonnalle, ja se määrää mitä ulos saa laittaa. Hintaakin saattoi liittyä asiaan. Faktat kuitenkin tässäkin muistelossa hämärät. Ei jaksa Googlata.
Jep, jos vaan näyttiksestä jää kiinni, niin vähän kaivelemalla löytää taatusti samasta hintaluokasta vastaavanspeksisen koneen hyvällä näytönohjaimella. Eikä Acerista merkkinä ainakaan täältä päin ole mitään pahaa sanottavaa, kone on toiminut moitteetta. Sen jälkeen siis, kun asensin Windowsin siihen uudelleen, valmisasennuksessa kun ilmeni ongelmia. Asennus-cd:t sai kuitenkin huollosta helposti.
Ainoastaan akkukesto ei minusta ole koskaan ollut aivan sitä mitä luvattiin(tästä pitäisi melkein ajaa tarkempi koe joskus, ihan jo mielenkiinnon vuoksi), mutta onneksi pistoke on tähän asti aina ollut lähellä, eikä siinä luvatussa kahdessa tunnissakaan ole tietenkään hurraamista. 17'' vaatii veronsa.
Jostain ihme mielijohteesta aloitin Aliaksen katsomisen uudelleen tänään aamusta. Edellisestä hinkkauksesta onkin jo pari kolme vuotta aikaa, joten meno tuntuu freshiltä. Ja lisäksi eritoten tämä eka kausihan on ihan perkeleen douppi. Pilottikin on varmaan viimeistellyimpiä ikinä. Toinen ja kolmas kausi, jotka siis mulla kans on hyllyssä, ovat nekin vielä oikein hyviä, mutta kahdessa viimeisessä ei enää ole samaa tatsia, ja siksi ne jäi aikoinaan ostamatta. Nyt kuitenkin ajattelin, että kunhan sinne asti pääsen, voisin viimein ostaa nekin jostain halvalla hyllyyn ja katsoa ajan kanssa. Telkkarista katsominen kun oli vähän pätkittäistä ja aukkoista, että senkin takia niistä oli vähän vaikea nauttia.
Marshall. <3
EDIT. Ja klassikkokaman kaivelua vietiin vielä pidemmälle, kun tuupattiin eilen yhden kaverin kanssa Hopeanuoli yhdeltä istumalta läpi. Hän kun ei ollut nähnyt sarjaa vuosiin, eikä leikkaamattomana koskaan. Itselleni tämä taas oli ensimmäinen kunnon maratooni Hopsun parissa, ja muutenkin edellisestä katselukerrasta oli jo aikaa. Ja kyllä se vaan toimii, edelleen. Taide, stoori, musat, kaikki.
Loistavaa viihdettä, erityisesti tälleen krapulassa. Nauroin. Tosin ois ollut vielä kivempi, jos ei olis traileria nähnyt. Parhaiden läppien, tai koko stoorilainin, mahduttamisesta trailereihin on tehty nykyään taiteenlaji. Disapproved.
Jos asia olisi samoin oikeassa elämässä, minut hakattaisiin joka päivä rautaputkilla tajuttomaksi!
Jotenkin uskon tämän. Hymiöt on tosiaan jännä juttu. Ilman niitä ei voi heittää huulta, mutta jos esimerkiksi tuon oman aivopieruni perään olisi laittanut hymiön, olisi se vaikuttanut melkein enemmän vittuilevalta.
Ei tuskallisen vaikeaa, mutta huomattavasti helpompaa silti on asettaa suoraan puhelimesta soittoääneksi mikä vain sen muistista tai muistarilta löytyvä äänitiedosto. Kuten asian pitäisi tänä päivänä sujua. Se hyvä puoli Audikossa tosin on, että soittariksi voi valita haluamansa kohdan, eikä vain biisiä alusta. Minkä tietty voi muilla alustoilla hoitaa millä vain editointiohjelmalla, jos siihen näkee tarvetta, mutta hyvä puoli se silti on. Yleensäkin kaikilla laitteilla ja ohjelmilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, eikä niistä mainitsemisen vuoksi tarvitse joka kerta hypätä laukalle.
Siitäkin huolimatta pitää kuitenkin pahoitella tuota edellistä kommenttia. Ehkä sen piti olla hauska tai jotain, samalla kertoen että olin kiitollinen oman puhelimeni kätevyydestä tässä asiassa. Ei selvästikään ollut, ja kieltämättä mulkultahan tuo kuulostaa. Edelleenkään mulla ei ole Applea tai sen laitteita vastaan mitään periaatteellista kränää, vaikken aina lafkan toimintamallista tykkääkään, laajempi yhteensopivuus kun on asia jota oppii päivä päivältä arvostamaan enemmän ja enemmän. Tekevät ne kuitenkin perkeleen laadukkaita vehkeitä, ja iPhonekin on varmaan parasta Omppua markkinoilla juuri nyt. Notta vedetään taas henkeä.
Vuokra-asuntojen ilmoitukset. Kuinka vaikeaa on liittää kuvia ja riittävät tiedot ilmoitukseensa? Luulisi sen olevan vuokraajankin etu tehdä kaikki viimeisen päälle, jotta kämppä kelpaisi. Sellaiset yhden rivin "kiva on joo" -ilmoitukset ovat tietty vielä erikseen, mutta varmasti 80% asuntoilmoituksista on jollain ratkaisevalla tavalla vajaita, useinmiten kuvamateriaaliltaan. Se ulkoa otettu julkisivukuva löytyy kyllä kaikista, mutta kiinnostaako se tosiaan jotakuta? Peräänkuulutetaan pohjakaavaa, jotta saisi ihan OIKEASTI jonkun käsityksen siitä asunnosta. Sisäkuvat ovat tietty kanssa plussaa, mutta kun näytössä on kuitenkin käytävä eniveis, ja huonostakin kämpästä saa oikein kuvaamalla hyvännäköisen, niin niiden todellinen arvo on vähän niin ja näin. Pohjaa ei kuitenkaan ole kuin parissa ilmoituksessa tusinassa. Jos hyvin käy. Tällaisenaan pitäisi olla tiedustelemasta jokaista hyvältä vaikuttavaa asuntoa, eli melkolailla jokaista yksiötä, erikseen. Tosi jees.
Natsais nyt nuo opiskelijakämpät, ja loppuis jännittäminen.
En mä puhunutkaan siitä mikä osa sillä oli kirjassa, vaan siitä että Dracon funktio elokuvassa oli lähinnä ottaa turpaan Harryltä ja se loppukohtauksen epäröinti. Mutta kun elokuvassa tapahtui Dracon omien kohtausten lisäksi niin paljon enemmän ettei niille osannut antaa kovinkaan paljoa painoarvoa.
Aika lailla samat setit se vetää kirjassakin, mitä nyt tosiaan vieläkin epäselvemmin. Minusta nopea muutos aiemmin niin ylimielisestä ja aina varmasta Dracosta on varsin nerokas.
Katselin kanssa Potterin tänään, ja pidin jonkin verran edellä kirjoittaneita enemmän. Elokuvan suurin ongelma, ja sama joka tuntuu vaivaavan Potter-filmatisointeja kasvavaan tahtiin, on kiire. Kirjoissa on niin monenlaisia juonikuvioita päällekkäin ja niin paljon pieniä nyansseja, että niiden esittäminen yhdessä leffassa on todella vaikeaa. Leikkuuta ja priorisointia olisi pitänyt tehdä kovemmalla kädellä, vaikka se raakaa peliä onkin, sillä tällaisenaan mihinkään ei kunnolla päästä käsiksi. Minäkin pidin kyllä nuorten tunnekuplinnan ja toilailujen seuraamisesta, joka sekin oli vain liian suorasukaista, eikä Dracon haahuilua olisi missään nimessä voinut jättää pois, se kun on suurimpia segmenttejä tämän osan selkärangasta. Kaiken tämän keskellä kuitenkin eniten kärsi itse Voldemort-juonikuvio, koska uhan ja jännityksen tunnetta, saati edellisen osan draaman jälkijäristyksiä, ei tällä tahdilla vain saada rakennettua.
Viihdyin siis leffan parissa oikein hyvin, mutta hötkyily vain jäi harmittamaan. Eritoten nyt, kun Ephraminkin mainitsemat näyttelijäsuoritukset ja henkilökemiat alkavat oikeasti olla kunnossa. Pari ensimmäistä Potteria, vaikka ovatkin tietyllä tavalla paljon lapsenomaisempia ja jäykempiä kuin myöhemmät, toimivat kuitenkin leffoina edelleen melkeinpä parhaiten. Ne ovat tasapainoisia ja kertovat stoorinsa sujuvasti.
Toivottavasti kaksiosainen finaali tappaa viimein tämän bugin, niin maaliin voidaan jyristellä hyvillä mielin.
Jep, Buckista tuli kyllä pisteet kotiin. Todennäköisesti hahmo saattaa olla liian överi joidenkin mielestä, mutta meillä ainakin hajoiltiin jatkuvasti.
Eilen piipahdin tiirailemassa viimein ensimmäisen 3D-leffani. Teatteriin meno oli ensimmäistä kertaa aikoihin oikeasti vähän jännittävää. Ovelta lasit, ja testailemaan niitä ruudulla pyörivään mehusteluanimaatioon. Siinä ajatus oli, että ihan hauska efekti, mutta saas nähdä. Kuva vaikutti jotenkin epäskarpilta lasien läpikin, vaikkakin värikylläisyydestä yllätyin. Myös lasit olivat yllättävän hyvät päässä, mitä nyt tuppasivat valumaan ajoittain. Ei häirinnyt kuitenkaan leffakokemusta.
Kun itse elokuva alkoi, rupesi hommassa olemaan mieltä. Jo ihan tavallisten taustojen syvyysvaikutelmat olivat miellyttävän näköisiä, ja se tietty blurrautuneisuus kuvasta joko hävisi tai siihen tottui. Vertailukohtaa ei tietenkään ole, kun leffa oli allekirjoittaneelle ensimmäinen lajiaan, mutta sanoisin, että Ice Age 3 on todella hyvin tehty 3D:n kannalta. Monet kohtaukset ja niiden 3D-vaikutelmat pistivät hymyn huulille, eikä hommaan puutunut missään vaiheessa. En mene näihin sen tarkemmin, sillä tilanteista on silloin kivempi nauttia teatterissa, mutta voitte kyllä kuvitella, että dinosaurus-aihe tarjoaa paljon millä pelata. Isot pedot, nopeat ruutua kohti tapahtuvat liikkeet, rotkot, kielekkeet ja muut ovat upean näköisiä.
Vielä kun itse leffakin oli paljolti loistava, ei jää hirveästi nokan koputtamista. Pidin tästä enemmän kuin esimerkiksi kakkosesta, joka oli jollain tavalla vähän väsähtänyt. Nyt toimintaa ja huulenheittoa taas riitti, pakollista "draamankaarta" tietenkään unohtamatta. Leffa tuntui tuoreelta, mistä luonnollisesti iso kiitos 3D-aspektille. Uskon kuitenkin, että tästä nauttii devulta - ja miksei teatterissakin - todella paljon normiversionakin. Hyvähyvä.
Samalla onnittelen myös itseäni tämänpäiväisestä suorituksesta. Pidin grillibileet kavereille, ja kaikin puolin onnistunut setti olikin. Siinä määrin jopa, että viimeisen sinnikkään tyttöporukan kanssa kiskottiin juomapeliä varmaan viiteen, ja sen jälkeen hakattiin Guitar Hero 3:sta aamuun. Yksi osasi jopa pelata, ja saattoi pirulainen vetää paremmin kuin minä. Menee humalan piikkiin. Perkeleen kivaa oli silti. Kello on kohta puoli yhdeksän aamulla, mikä ei tiedä yhtään hyvää huomiselle( = tälle) päivälle. Kokeilen kuitenkin nukkumista, saas nähdä milloin pääsee ylös.
Olen tässä haeskellut uusia nappikuulokkeita, kun vanhoista Sennheisereistä paistaa piuhasta kupari melkein koko matkalta(ja siitä huolimatta toimivat yhtä täydellisesti kuin ennenkin, mitä on kyllä arvostettava). Pätäkkää ei tällä hetkellä ole lainkaan ylimääräistä, joten en edes yritä hifistellä, ja lisäksi haussa on korvien hyvinvoinnin ja vaivattomuuden vuoksi perinteisemmän malliset napit, eikä siis korvakäytävän raiskaavia. Vaikkakin siinä jonkinverran äänenlaatua jo melun suodatuksen kanssa menettää.
Parin illan katselulla homma alkaa pinpointtautumaan joko Sennheiserin MX 660 -malliin, taikka hybridimallisiin Sony MDR-ED21LP -nappeihin. Noissa Sonyn kuulokkeissa kiinnostaa eniten tuo muotoilu, kun sillä hivutellaan kanaalikuulokkeita, mutta palaute niistä on ollut vähän ristiriitaista. Äänenlaadun pitäisi kuitenkin olla vissiin hyvä ja eritoten tehoa riittää, eikä mulla ollut niiden kanssa ongelmia, kun pikaisesti testasin joskus inttiaikoina melkein pari vuotta sitten. Sennheiserit taas ovat Sennheiserit, ja vahvoilla ihan vain siksi. Palaute on ollut hyvää, ja malli on myös huomattavasti Sonyja uudempi.
Tällä hetkellä menisin Sennheisereillä, eikä tässä hintaluokassa ihan hirveitä eroja tietenkään esiinny, mutta ajattelinpahan silti kysäistä, että onko jollain omakohtaista kokemusta jommistakummista? Ja saa myös sekoittaa pakkaa jollain muulla suosituksella, hintaluokassa ~30e taikka alle. Tattis.
Nyt sitten seuraavia proggiksia. Kesken olevaan Grim Fandangoon voisi syventyä, ja poistaa vaikka Braidin. Tai testailla Halffis 2:sta. Kattoos ny.
Omakohtaisesta kokemuksesta sanoisin, että ota Grim Fandango ehdottomasti ensiksi pöydälle. Braidissa, vaikkakin todella kiperä puzzlepeli onkin, häiritsi minua suunnattomasti taustatarinan teennäisyys. Tuntuukin, että pelisuunnittelija olisi kirjoittanut muka syvällisen ja monisyisen tarinan, kun todellisuudessa ei ole vain osannut. HL2 on tietysti todella kova kokemus, joka kannattaakin heti Grim Fandangon jälkeen ottaa käsittelyyn.
Jep, kyllä mäkin ajattelin Grimin nyt seuraavaksi pelailla läpi, se kun siis on jo ihan hyvässä vaiheessa, mutta jäi sitten hieman Aben loppurutistuksen alle. Pelihän on osoittanut loistavuutensa moneen kertaan, joten sen pariin palaa enemmän kuin mielellään. Ja kieltämättä HL2 - sekä tietty Portal - kuumottavat myös, joten joutuu varmaan menemään suunnilleen noilla suosittelemillasi spekseillä. Jos siis maltan edes antaa Halffiksen aloittamisen odottaa GF:n läpäisyä.
Braidikin pitää kyllä päästä kokemaan, mutta olisihan se mukava ensin nämä omassa hyllyssä odottelevat tapaukset tuhota alta pois.
Pori Jazzeille pitäis lähteä perjantaiksi, kun lojuu pari ylimääräistä lippupakettia nurkissa. Kun sais vaan jonkun kaveriksi...
Eiks siel oo Saadiq perjantaina? Kelpais.
Joo, tosin se taitaa olla klubikeikkana illalla eikä päästagella. Päiväohjelmassa mm. Erykah Badu ja Booker T. Pitäis olla kuumaa kakkaa, vähän vaan ahdistaa kun flunssaa on edelleen, eikä kukaan tietenkään tunnu olevan menossa tänä vuonna. Kattoos ny miten äijän käy.
Koomikko Jon Lajoie pistää räppikulttuurille jauhot suuhun: Everyday Normal Guy
Klipille on jatko-osakin, mutta se ei enää ollut niin hauska. Sen sijaan Show Me Your Genitals ja sen jatkari I Kill People ovat kumpikin aika posahduttavaa matskua. Hämmentävintähän näissä on se, että biitit ja lyriikat ovat tavallaan ihan tyylikkäitä. Paitsi etteivät ole. Loistavaa läppää.
"My lyrics are like the movie Shawshank Redemption.................they're really good."
Sam & Max Season One alkoi tökkiä mulla. Jotenkin koko episodimaisuus tekee siitä tylsän ja ennalta-arvattavan. Jokainen arvoitus ratkesi sen yhden episodin aikana ja sen jälkeen taas uusi vain vähän edelliseen liittyvä pikkutarina. Aina aloitettiin alusta tutuista kuvioista pienin muutoksin. Kaava tuli ennätysnopeasti tutuksi. Eka saadaan tehtävä, sitten jututetaan kaikkia, kunnes saadaan joku johtolanka ja sitä rataa. Samat hahmot vielä joka jaksossa. Missään ei ollut sellaista suuren tai edes keskisuuren seikkailun tuntua. Lisäksi pulmat olivat tosi helppoja.
Melko pitkään edellisen keissin tiimoilta aloittelu ja tietty kaavamaisuus oli minusta aika hauskaa erilaisten viittausten ja mukana kulkevien kaskujen vuoksi. Asiaahan alleviivattiin ihan tarkoituksella monissa asioissa. Kuuden episodin jälkeen tietty uutuudenviehätys hommasta kuitenkin kieltämättä katosi, ja vaikkei minulla missään vaiheessa tylsää ollut, ottaisin ehkä minäkin seuraavaksi mielummin täysimittaisen pelin. Vaikka toisaalta taas pienemmissä paloissa tuleva purtava on sinällään mukavaa vaihtelua näinä päivinä.
Itse pelaamisesta muuten en hirveästi osaa valittaa. Ehkä hieman yksinkertaista settiä, mutteivät pulmat silti liian helppoja olleet(näkökohta-asia luonnollisesti aina tämä), ja huumorilla pääsee pitkälle. Kiinnostusta riittää ehdottomasti myös Season 2:een, kunhan kerkeää. Ja edelleen se Hit The Road vertailuksi jonain näistä päivistä.
Abe's Exoddus sujahti läpi tänään, ja jopa pelastaen kaikki 300 mudokonia. Se onkin suoritus, johon en skidinä koskaan venynyt, vaikka tahkosin pelin läpi useita kertoja. Nyt onkin ihan kiva fiilis, ja peli on edelleen yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Kontrollit toimivat kuin unelma, kenttäsuunnittelu ja pulmat viihdyttävät, taiteellinen design ja esirendatut kentät ovat upeita(tästä johtuen peli kestääkin ajan hammasta loistavasti), ja plussaa heruu myös huonosta huumorista. Pierujen hallinta -ominaisuuden selostus takakannessa on näiltä osin aika tyhjentävä: "No other game has it, no other game wants it!"
Ai niin, ja palkintona täydellisestä suorituksesta oli...
Nyt sitten seuraavia proggiksia. Kesken olevaan Grim Fandangoon voisi syventyä, ja poistaa vaikka Braidin. Tai testailla Halffis 2:sta. Kattoos ny.
Räkätaudin ollessa ensimmäinen vaihe, saavutettiin tänä aamuna se toinen, eli infernaalinen kurkkukipu ja french lover voice.
Tänään oli sitten ne viikonlopun pakolliset riennot, eli kaiffarin häät. Voi pojat että oli kaikin puolin hienot bileet, mutta kondis on sen mukainen. En usko kuumeen nousseen vieläkään, mutta nyt on jo niin paljon karstaa äänessä(ja kipua nielemisessä) ettei tiedä tuulettaako vai masentuako. Onneksi huomenna saa viimein aloittaa paranemisen, kun ei tarvitse tehdä mitään.
Näytä kirjoitukset
Jotenkin uskon tämän. Hymiöt on tosiaan jännä juttu. Ilman niitä ei voi heittää huulta, mutta jos esimerkiksi tuon oman aivopieruni perään olisi laittanut hymiön, olisi se vaikuttanut melkein enemmän vittuilevalta.