600 minsaa puhetta, 150 tekstaria ja nopein mahdollinen mobiilinetti.
Luin kyllä. Mutta kun otetaan huomioon, että paketissa on vuoden vanha puhelin (olkoon kuinka valkoinen tahansa), ei puhelimen osuus voi millään järkeilyllä olla 15e/kk enempää. Tai siis ei pitäisi olla, mutta ihmiset nyt maksavat tyhjästä näissä iPhone-paketeissa.
Puoli vuotta sitten hankkimani Galaxy S -paketti puolen megan mobiilinetillä ja tekstari/puhelupaketilla kustansi 17e/kk. Hiljattain hankkimani Galaxy S II 19e/kk.
Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydällä. Aivan järkyttävää paskaa tämäkin. Huomaa kyllä että entinen Team Ninja on poissa eikä Itagaki ole enää remmissä.
Muistuttaa lähinnä niitä miljoonaa tylsänharmaata fps-räiskintää visuaalisesti eikä kahta aikaisempaa Ninja Gaidenia. Muutenkin koko identiteetti on ihan kadoksissa. Peli yrittää mässäillä verellä ja "blade on bone" -teemalla, mutta eihän tuo ole mitään verrattuna Xboxin Ninja Gaiden 2:seen, jossa porukkaa laitettiin halki, poikki ja pinoon. QTE on toki myös pitänyt tunkea peliin. Ja kaiken kruunaa "more human aspect", eli vapaasti suomennettuna Modern Ninja Warfare 3. Voi vittu, miten voi porukka kusta KAIKEN, mikä oli hyvää alkuperäisissä.
Kai se pitää vain hyväksyä, ettei kunnon hack 'n slasheja tule enää korkeintaan kuin Platinium Gamesilta.
There is no single thing. It's the combination of so many options, new modes, GGPO, YouTube support, hundreds of trials, hundreds of unlockables, remixed music (original still available), new art throughout, integrated tournament support, eight man spectator mode/quarter matches, random character select, tournament streamlining, tons of dynamic challenges, tons of HD filtering options, wide screen support and still arcade perfect...
Nyt alkaa seljetä, miksi kyseessä on Capcomin eniten rahalla satsattu XBLA/PSN-remake tähän mennessä.
Tärkeintä on ettei mitään motion/heilutus sontaa tarvitse kärsiä enää koskaan. Voi helvetti kun vihaan sitä.
Eh, eikös noissa videoissa juuri tuota paskaa ollut iso osa ajasta. Heilutellaan tuota lautasta eteen, niin etteivät "jouset" lennä televisiosta pelaajaan, sorkitaan "heittotähtiä" lautaselta televisiota kohti, jne. Mikä estää lisäämästä näitä ominaisuuksia pakollisena osana peliä niin Zeldaan, Marioon kuin Metroidiinkin? Tosissaanko luulet, etteivät tule käyttämään yhtään Wiin kaltaista gimmick-paskaa näissä kunnon peleissä?
Eli siis tuo laite on boksin ja plesen veroinen vehje uudella ohjaimella? Samat pelit ja graffat, what's the point?
Näyttäisi jäävän graafisesti jälkeen, ainakin jos noita videoita on uskominen. Ja tuskin tohon mötikkään saadaan ahdettua kovinkaan kummoista rautaa, jos verrattaan selvästi isompaan X360:een ja PS3:een.
Eli kuka haluaa pelata näitä 3rd party -pelejä rumempina, typerällä ohjaimella heiluen, porkkanana ehkä joku joutavanpäiväinen lisäominaisuus tyyliin viiksien piirto hahmon naamaan?
Sama virsi siis kuin jokaikinen vuosi Nintendolla. Muovihärpäkkeitä, joita kukaan ei jaksa viikkoa enempää heilutella. Hyviä pelejä tulee Nintendolta pari vuodessa. GGs!
EDIT: Alien Colonial Marinesista plussaa. Ehkä se saadaan muillekin konsoleille ja PC:lle vielä joskus.
Muutenkin kyllä tosi huono traileri, jos ajatellaan minkälaisen kuvan se pelistä antaa. Yhtäkään parryä ei taidettu näyttää, vaikka juuri ne saivat ainakin minut joskus 6 vuotta sitten innostumaan pelistä (Let's go Justin!).
Toisaalta eiköhän suurin osa pelin hankkivista jo tiedä suurinpiirtein mistä siinä on kyse.
Arcade perfect? Check. GGPO-nettikoodi? Check. YouTube-videonjakosysteemi? Check. Tänä kesänä? Check.
Traileri on aika jäätävä ja grafiikat on pilattu kusisella filtterillä, mutta eiköhän nekin saa pois päältä ja scanlinet on toivottavasti tuettuna, joten kyseessä on vihdoin se konsolikäännös, jonka tämä peli ansaitsee.
Itse ostin viime kesänä Speed-malliset Vibramit. Yritin juosta lähinnä soratiestä koostuvaa normilenkkiäni niillä mutta jalat kipeytyivät tosi nopeasti. Tiedän että pitäisi totutella pikkuhiljaa mutta tuntui tosi turhauttavalta kun ei voinut juosta normilenkkiänsä haluamallansa nopeudella :D. Joten vaihdoin pian takaisin normaaleihin lenkkareihin. Totesin kuitenkin joku aika sitten että juoksumatolla juostessa Vibramit ovat mitä mainioimmat ja olenkin miettinyt että pyhittäisin ne kokonaan sisä-/salikengiksi tai ostaisin toisen parin siihen käyttöön.
Meikäläinenkin tilasi uuden pyörän, kun tuo nykyinen alkaa hajota käsiin. Pyöränä on NS Bikes Analog 2011. Saksasta tilattaessa hintaa tuli Kryptonite Mini U-lukon kanssa ~640e postikuluineen.
Itse odotan tältä vuodelta ylivoimaisesti eniten elokuvaa The Tree of Life (katsokaa Full HD:nä, jos vain mahdollista, kaunein traileri ikinä).
Kyseessähän on erakkoluonteestaan tunnetun ohjaajalegenda Terrence Malickin (Days of Heaven, The Thin Red Line, The New World) uutukainen, jota mies on työstänyt enemmän tai vähemmän aktiivisesti viimeiset 30 vuotta.
Kuten suurin osa Malickin leffoista, on tämäkin saanut aika kaksijakoisen vastaanoton. Elokuva voitti Cannesin pääpalkinnon, mutta osa ihmisistä buuasi näytöksien lopuksi. Toisaalta osa myös nousi seisomaan ja taputti. Joidenkin mielestä tämä on kaikkien aikojen paras elokuva.
Kyseessä on joka tapauksessa kiistatta yksi visuaalisesti upeimmista elokuvista, kuten Malickilta sopiikin odottaa. Tulee Suomeen joskus syksyllä.
DRIVE on myös odotuslistalla. Tanskalaisohjaaja voitti Cannesissa parhaan ohjaajan palkinnon ja elokuvakin on saanut suitsutusta osakseen.
Kyseessä on minimalistinen kuvaus pankkiryöstökeikkojen autonkuljettasta sykähdyttävällä väkivallalla höystettynä. Tämä klippi antaa hyvää osviittaa siitä mitä on tulossa, kun tämä joskus syksyllä tänne rantautuu.
En oikein tajunnut leffan juonta tai pointtia, jos sellainen edes oli. Päähenkilö huorasi ympäriinsä ja taustalla sarjamurhaaja listi ihmisiä. Silti ihan hyvin näytelty, dialogi parempaa tasoa kuin Star Wars jne. Ei mikään ihmeellinen leffa, mutta jaksoihan tuon loppuun katsoa. Ensimmäistä kertaa voi yhtyä IMDB:n arvosanaan 5.5/10
Itsekin katsoin ko. leffan, koska päätähtenä oli se isotissinen muija ja RottenTomatoesissa oli muistaakseni ihan siedettävä arvosana (jostain kumman syystä). En kuitenkaan jaksanut katsoa puoltaväliä pidemmälle, koska elokuva oli tosiaan jäätävää paskaa.
Onko Naomi-kabinetteja vielä Suomessa liikkeellä? Katselin juuri YouTube-kanavaltasi asiaan liittyviä videoita, joissa mainitsit asiasta ohimennen.
Ajattelin nimittäin hankkia Ikaruga GD-ROM:n, koska kyseessä on minulle se peli, joka pitää hankkia alkuperäisenä (tai no, Street Fighter III: 3rd Striken lisäksi, mutta itsestääntuhoutuvilla CPS III -levyillä kikkailu ei oikein kiinnosta). Dreamcast-versiota olen tässä viime viikot hakannut, enkä ole voinut välttyä ajatukselta, miten hienoa olisi pelata peliä candy cab -tyyliin, kuten on alunperin tarkoitettu.
Riittääkö tonnin budjetti sekä pelin että kabinetin hankintaan? Ja saako näitä tosiaan enää Suomesta?
Vaikkei GOW:t tai MGS:t kiinnostakaan pätkän vertaa, niin Monster Hunter Portable 3rd HD kiinnostaa niidenkin edestä! Toivottavasti ilmestyisi myös Japanin ulkopuolella. PSP-versio myynyt muuten 4,5 miljoonaa kappaletta Japanissa, toden totta turha konsoli tuo PSP, kuten Dr. Scientist jo sanoikin.
Meikäläinenkin tilasi uuden pyörän, kun tuo nykyinen alkaa hajota käsiin. Pyöränä on NS Bikes Analog 2011. Saksasta tilattaessa hintaa tuli Kryptonite Mini U-lukon kanssa ~640e postikuluineen.
Olin jo aikeissa hankkia ratapyörän, mutta NS Bikesin Analog sopii tarpeisiini paremmin. Siinä on luja temppupyörän runko, joka kestää kuritusta, mutta geometrialtaan se muistuttaa aika paljon ratapyörää ja sopii täten myös matkaamiseen. Sopii myös talvikeleihin, koska kumit saa tarvittaessa vaihdettua järeämpiin.
Kyseessä on myös fiksi, eli fixed gear -pyörä, joten vaihteita on tasan se yksi. Toisin sanoen pyörässä ei ole helposti rikki meneviä osia. Fiksissähän ratas pyörii polkimien mukaan, joten pyörällä pystyy periaatteessa pakittamaan. Flip flop -navan ansiosta pyörän saa myös vapaarattaalliseksi, jolloin polkimet pyörivät taaksepäin ilman vaikutusta takapyörään. Temppujakin tällä voi tehdä, koska paino ei ylitä 10 kilon kipurajaa.
Vielä kun Sports Tracker saapuisi Android-puhelimille, niin pääsisi kunnolla fiilistelemään.
Loppuun vielä upea traileri Life Cycles -leffasta (suosittelen katsomaan HD:nä koko ruudulta). Ehkä seuraava projekti olisikin kunnon mountain bike.
Kävin juuri hakemassa postista oman Galaxy S II:n. Nopean näpräilyn perusteella ruutu on hitusen ykkös-Galaxyä parempi ja ulkonäöltään vekotin on kivemman näköinen. Takakansi on tosin edelleen tosi heppoisen oloinen, mutta toisaalta se pitää puhelimen kevyenä. Käyttö tuntui luonnollisesti myös jouhevammalta lisätehojen myötä. Lisäkokemuksia laitan jahka olen saanut kaikki vanhat ohjelmat asennettua.
Toivottavasti tämä puhelin nyt kestäisi muutamaa kuukautta pidempään. Pitänee ottaa joku höyrykäyttöinen malli känniörvellyspuhelimeksi, muuten tulee elämä turhankin kalliiksi.
Itse tilaan varmaan ihan Suomesta, koska tätä on päästävä pelaamaan HETI. Tosin tilaan varmaan normiversion, koska noilla ylimääräisillä härpäkkeillä en tee mitään eikä peli mahdu postiluukusta.
Taisi olla Loharin viesti lähinnä kuittailua Haintsille. Tai sitten meikäläisen sarkasmimittari on rikki.
Mutta Kanadan ja Venäjän mittelö on ollut varsin viihdyttävää katseltavaa ekat kaksi erää. Toivottavasti Venäjä kääntää pelin viimeisessä erässä itselleen.
Toivon, että Suomi vie MM-kultaa jo senkin takia, että sitten pääsisi lainaamaan näitä JayehieZhizin kitinöitä jälkikäteen.
Ainoa asia, joka Suomen pelissä on ollut pielessä, on viimeistely maalintekotilanteissa. Norja kaatuu heittämällä, mutta Kanada tai oikeasti pelaamaan alkava Venäjä onkin isompi pala purtavaksi välierissä.
Olipahan ottelu, Suomella miljoona vetoa mutta kolme maalia neljästä meni älyttömällä munkilla sisään (Ruudun syötöstä sakemannin oma maali, kimmoke Pesosen naaman kautta maaliin, Ruudun veto joka pomppasi miinuskulmasta maalivahdin selän kautta maaliin).
Hyvä ja viihdyttävä peli, mutta tällä maalintekovarmuudella ei pitkälle pötkitä.
Olin jo ostamassa Bangai-O HD:tä kunnes Microsoft-pojoja ostaessa muistin, että joudunkin ostamaan pisteitä ennalta määrätyn määrän enkä suinkaan sen vertaa kuin itse haluan.
Jos tarvitsen 1200 pojoa, joudun ostamaan vähintään 1500 pojoa (oksettavaan 16 euron hintaan). Pitäkää siis paskanne, raha-ahneet mulkut.
Nin2 Jump näyttää visuaalisesti ihan kivalta, mutta pelimekaniikaltaan aneemiselta. En tosin jaksanut Super Meat Boytakaan tuntia pitempään pelata. Hienoa kuitenkin että tuotot menee hyvään tarkoitukseen.
Bangai-O on sen sijaan pakko-ostos, en edes muistanut että koko peli oli tulossa.
Itseltä löytyy Elisa Viihde ja siinä ESPN America, joka kuuluu lisäkanavana Elisa S -kanavapakettiin, jonka sai keväällä hintaan 7e/kk (6kk sitoumuksella). Ihan hyvä hinta, vaikkei matseja itse pystykään valitsemaan.
Tarkoitus olisi kuitenkin katsoa ensisijaisesti Anaheimin, Washingtonin ja Philadelphian matsit, mikäli niitä nyt vaan siunaantuu näytetäväksi.
Jaahas, yritin tuossa käynnistää ostamaani Hitman: Blood Moneyta, kun peli valitti että se toimii vain PAL-60 tilassa. Kehotti menemään asetuksiin ja vaihtamaan 50 hertsistä 60Hz tilaan.
Ongelma on vain se, ettei Display-asetuksista pysty vaihtamaan tuota. HMDI-piuhaa käytän, kenelläkään mitään vinkkiä miten tuon voisi kiertää?
Kämppis muistaakseni käytti komponentti- tai komposiittipiuhaa tossa.
Ostin eilen satasella jotain sellaista, joka olisi pitänyt ostaa jo ajat sitten, eli DSi XL:n. Haluaako joku ostaa edullisesti uudenveroisen Liten?
Olen tässä pohtinut DSi:n ostamista, koska alkaa vituttaa tuo perus-Lite (ruutu ihan paskana ja todella huono pitää käsissä). Kannattaako tuo DSi XL:n osto tosiaan? Onko siinä mitään muuta käytännön eroa DSi:n kuin isompi koko ja sitä kautta näytöt sekä erilainen stylus-kynä? Onko akunkestossa jotain eroa? Ja mistä tuon saisi halvimmalla?
Aluksi ajattelin että ostaisi 3DS:n suoraan, mutta eihän sen akunkesto riitä mihinkään.
Joo, 30-vuotias ikinuori, mutta pojathan on aina poikia!
E: zoukka taisi viitata tuohon Singaporeen, eli never mind. Tuo suomalaisjuntti joutaisi joka tapauksessa lusimaan. Oppisi samalla maassa maan tavoille, eikä pääsisi lusimaan hotellioloihin täällä Suomessa.