Moniakin sarjoja tulee katseltua aika pitkälti vain siksi, että niitä on joskus aloittanut katsomaan, eikä ole muka parempaakaan tekemistä (Dexter, Supernatural etc.) - aika harva sarja ihan oikeasti koukuttaa.
Mutta Lutteri, voi pojat. Idris Elba on John Luther ihan koko sydämestään ja John Luther on vaihtelun vuoksi ei kylmä ja laskelmoiva, vaan fiksu ja hyvin tunteellinen, aito etsiväsetä.
Vaikka Elba viekin tätä showta, on kaikki muukin täyttä titaania. Koska kyseessä on kenties vähän minisarjamainen sarja (ekalla kaudella kuusi jaksoa), niin mitään filleripaskaa ei kyllä seassa ole ja asioita todella tapahtuu. Ja koko ajan on sellainen tunne, että mitä tahansa voi tapahtua. Fukkin love it.
Parasta paskaa mitä tänä vuonna olen katsonut. No on siellä toki Breaking Bad, mutta nyt on nyt ja nyt on... Luttertime? :|
Harvoja valittuja täälläkin saattaa kiinnostaa, että kieltämättä aika yllättäen ja pitkän levyttömän periodin jälkeen Godspeed You! Black Emperor julkaisi uuden lätyksen.
Kouluhommiin liittyen olisi tarkoitus tarkastella omaa syömistä ja liikkumista nyt jonkin aikaa, niin olisko jotain yyberiohjelmaa/sivustoa johon saisi nuo molemmat näpsäkästi syötettyä? Koulun netti on niin hidas ja epävarma etten jaksa haeskella itse, niin onko mittee suosituksia?
Jos ajattelee että aika moni nuori ihminen käy koulua, urheilee ja on köyhä ja sitten tekee sen verran matematiikka, että kouluruoka on aika usein enimmäkseen hiilarimössykkää, proteiinin tarve on urheilusta johtuen ~kaksinkertainen ja rahaa ei ole syödä paisteja joka päivä, niin täytyy kyllä olla Gba:n kanssa samoilla linjoilla siinä, että proteiinilisä on ihan hyvä juttu paljon liikkuville. Ja kun ei sitä rahkaakaan ihan mielettömästi jaksa syödä.
Ps. Miellän itseni urheilijaksi, enkä syö sen enempää kuin kukaan muukaan.
Näköjään tämäkin jo julkaistu, ja tulikin se Steamista poisteltua, kun ei hirveästi tarvinnut maksaa.
Ja tuota. Sanottakoon että aikoinaan 1.6:sta ja Sourcea tuli pelattua niin maan perkeleesti, mutta nyt viime vuosina kun on yrittänyt Sourcea satunnaisesti penailla, ei siitä ole tullut hevon helvettiä. Helposti saattoi mennä puoli tuntia ilman ainuttakaan tappoa ja lienee selvää, että ei sitä tällaisen kokemuksen jälkeen ihan äkkiä tarvinnut pelata. Jostain syystä CS on kuitenkin niin lähellä sydäntä, että eipä tuota GO:ta voinut vastustaa.
Ja on todella pitkä aika siitä, kun viimeksi olen ihan tosissani Sourcea pelannut, että en osaa mitään syvällisiä tai kovin HC-henkisiä vertailuja tehdä, mutta sen sanon, CS: GO tuntuu paljon mukavammalta pelata, kuin Source. Source oli ulkonäöltään vielä aika palikkamainen, mutta GO näyttää jo snadisti tämän sukupolven peliltä, ja koska se näyttää siltä - välillä, vahingossa - tulee sitä pelattua, kuin esim. CoDia, mutta kun saa napin otsaan, tulee aika nostalginen tulvahdus mieleen, että tosiaan, tämä on CS. Ja CS:ssä täytyy kyykistyä osuakseen. Voi olla tähtäystä on hieman helpotettu, mutta on se IMO paljon lähempänä vanhaa kunnon CS:ssää, kuin nykyisiä räiskyttelyjä. Ja se tuntuu hyvältä mies. Se tuntuu good oldilta.
Uudistuksetkin ovat aika jeessöör kamaa. Pari uutta pelimuotoa tuntuu niin freeseiltä, että näin jälkeenpäin ajateltuna, jos niitä ei olisi ollut, ei oma CS: GO ura olisi kovin räiskyvästi startannut. Niitä olenkin enimmäkseen pelaillut ja katsoo nyt, milloin jaksaa perinteiseen pommihippaan siirtyä.
Kuten ehkä jo tullut ilmi, eniten tässä pelissä tykkään siitä, miten perinteinen se on. Ei ole mitään vitun superhärveleitä from the future, vaan kaikki millä taistellaan, on tuttua vanhoille pelaajille. Edelleen, kuten ennenkin, parhaiten pärjää nopealla silmällä ja tarkalla hiirikädellä.
Varmasti nykyisille, CoDien yms. kanssa kasvaneille CS: GO tuntuu vähän turhan simppeliltä ja vanhanaikaiselta, mutta ainakin vanhemman koulukunnan fagoteille uskaltaisin suositella. Vielä kun uusia mappeja + pelimoodeja (unohtamatta ulkopuolisia modailijoita) pusketaan ulos, en minä muuta PC FPS:ssää varmasti tarvitsekaan.
Kalliokiipeilyä on tullut harrasteltua siitä lähtien, kun koulun kautta kouluttauduin kiipeilytoiminnanohjaajaksi ja tosiaan, se on rankkaa hommaa se.
Täytyy tosin heti alkuun sanoa, että jos kiipeily kiinnostaa, niin et kyllä saatana mene kalliolle kokeilemaan. Enkä nyt puhu suinkaan sen vaaroista, vaan ihan siitä että ensikertalainen ei yksinkertaisesti voi ymmärtää, mitä kalliokiipely todella on. Minunkin, vaikka lukisinkin itseni harrastajaksi, täytyy lähes joka kerta uudestaan ymmärtää, kuinka saakelin pienistä otteista on oikeasti tarkoitus saada kiinni, ja millaisilla pinnoilla kiipeilykenkiin on tarkoitus saada kitkaa. Oli todella pöyristävää ensimmäisellä kerralla mennä kalliolle ja katsoa millaisiin kohtiin reittejä on pultattu, koska vasta-alkajan silmiin ne näyttivät aivan sileiltä seinämiltä. :| Nyt sitä taitojen myötä on silmäkin alkanut spottaamaan näillä seinämillä pientä muotoa, vaikka se edelleen tuntuu tyhmältä tunkea sormia johonkin kynnen mentäviin koloihin.
Kannattaa kehittää sisäseinillä voimaa ja tekniikkaa, erityisesti jälkimmäistä, koska tekniikalla pääsee paljon pidemmälle, kuin voimalla. Minä vedän leukoja ~30 ja tunnen monia (naisia), jotka vetävät ehkä sen yhden leuan, ja ovat minua paljon parempia tässä touhussa. Eikä sitä hauistakaan ihan mahdottomasti kannata kehittää, pikemminkin sormia, koska aika pitkälti kiipeilyssä käytetään jalkoja ylöspäin menemiseen ja käsiä (sormia) seinällä pysymiseen.
Ja aiheeseen palatakseni, kiipeily - jos harrastat vain sitä etkä paljoa muuta - ei todellakaan tee sinusta aivan valtavaa. Tästä osoituksena tämän päivän lupaavimpia nuoria kiipeilijöitä, Paul Robinson.
Kun näitä kiipeiljöitä katsoo, on aika vaikea ymmärtää millä lihaksilla he kiipeävät, mutta kyllä sitäkin kai on oltava.
Ja tosiaan vielä siitä, että jos ei kalliolle, niin minne sitten. Olen huomannut että jos kiipeää köysien kanssa (sisäseinällä tai kalliolla) lähes kaikki energia menee menee jännittämiseen ja "roikkumiseen henkensä edestä." Sehän on aivan turhaa, koska tottakai siellä narun varassa ollaan turvassa, mutta näin se ainakin minulla menee. Vieläkin. Training wise, kaikista paras paikka kiipeillä on minun mielestä sisäboulderit.
Kuva Lahden Yoga Rocksilta.
Kiipeily tapahtuu ilman köysiä ja kun pudotaan, pudotaan matalalta ja patjalle. Kallioon verrattuna on vielä se etu, että kallio on todella vitun armoton neitseellisille ja pehmeille kätösille, ja sieltä tullessa on sormet ruhjeilla ja verillä, eikä sitä ihan heti uudestaan kiivetäkään. On toki alkuun sisäkiipeilynkin jälkeen, mutta ei nyt niin pahasti.
Sanoisin että kannattaa tuota sisäboulderointia kokeilla. Se vaatii vähiten kokemusta, on ehkä jopa parasta reeniä, eikä tarvitse ketään mulkkua köysitoiminnanohjaaja siihen viereen varmistamaan ja kyttäämään, eikä kokeilu ihan mahdottomia maksa. Boulderluolia löytyy... aika monesta kaupungista. Helsingissä useampia, Lahdessa ja Joensuussa olen käynyt, todennut varsin hyviksi.
Voi jösses. On kyllä tuo Milbonan maitokaakao täyteläisempää kaakaota, kuin mitä itsekään kykenen sekoittamaan.
Ja aihepiirissä pysyen, Milbonan rahkasta on tullut myös ykkösvalinta rahkojen maailmassa. Syön sitä 4,4%:sta, vaikka onhan siellä sitä vähemmänkin rasvaista. Rasva ei minun kehossani haittaa mittee, ja kuitenkin salaa arvostan vähän mukavamman makuista rahkaa...
Ei jaksa asia liikuttaa muuta kuin satunnaisen hykertelyn verran, mutta sellaisen huomion olen tehnyt, että ihan kuin neekeri ei olisikaan enää paha sana! Aika vähän tunnutaan puhuttavan tummaihoisesta Mannerheimista, kyllä se on SAASTAINEN NEEKERIMANNERHEIM!!
Tietysti ihmetyttää, että mikä ihme se tämä on ja siihen sanon, että ehkä vuosituhannen parhaimman elokuvan In Brugesin ohjaajan Martin McDonaghin seuraava tuotos. Olkoonkin liioittelua tuo äskeinen, mutta In Bruges naurattaa aina ja se on samalla äärettömän uudestikatsottava. Jos ette ole nähneet, alkakaa painua. Jos olette nähneet, menkää silti.
Sama. Ekan kauden vielä jaksoi katsoa, mutta toisella alkoi olla niin paljon silkkaa typeryyttä, että katsomisesta tuli kidutusta. Ex-tyttöystävän kanssa oli aika mahdotonta katsoa mitään leffoja, koska hänelle jokainen leffan hahmojen tekemä huono päätös tuntui olevan jotenkin mahdottoman ylitsepääsemätön. Kovasti koitin selittää että se on kuule elokuvaa ja eikös vaan olisikin tylsää jos kaikki tekisivät vain hyviä päätöksiä? Tätä koitin itsellenikin toitottaa Walking deadia katsoessani, mutta jossakin vaiheessa liika typeryys alkoi olla liikaa.
Ihan hyvä. Jätti kyllä janoamaan jatkoa, elikkäs kysymyksiä nousi aika liuta, vastauksia saatiin ehkä vähän vähemmän. Jotenkin oli vähäsen kiire koko elokuvan ajan, asioita tapahtui ja välillä vähän tuntui ettei kaikilla asioilla ollut sellaisia seurauksia kuin olisi odottanut. Jotkin asiat tunnuttiin sivuuttavan ihan kokonaan. >_> Ja siitäkin huolimatta, että olen kiireiden takia ollut aika säkissä tämän elokuvan suhteen, ei se silti onnistunut yllättämään. Useastikin, kun kohtaus oli ohi, ajattelin, että olisi tämän voinut tehdä jotenkin vähän tunteikkaammin/dramaattisemmin, eikä niin että humps.
Pahoittelen että puhun ympäripyöreitä, mutta tänään on perjantai, edessä lasillinen viskiä, enkä jaksa alkaa mietiskellä mitä laitan spoilereihin ja mitä en. Yhteenvetona sanottakoon kaikki mitä juuri sanoin.
[E] Yhdyn vielä siihen, että toiseksi paras Alieni tämä.
En löydä videota siitä, enkä myöskään löydä sen liikkeen nimeä, mutta omalla painolla tehtävistä liikkeistä ehkäpä hankalin mihin pystyn on semmoinen, jossa käydään mahalleen makaamaan, venytetään jalat ja kädet kehon suuntaisesti kuin niin pitkälle kuin menee (ei siis levitetä niitä sivuille, vaan kädet ylös ja jalat alas), ja siitä sitten "punnerretaan" kohtisuoraa ylös siten, että vain kämmenet ja varpaat koskettavat maata. Alkutilanteessa siis koko kroppa on maassa, mutta heti kun se siitä irtoaa, vain varpaat ja kämmenet koskettavat maata.
Tätä kun ensimmäistä kertaa kokeili, niin tuntui, ettei ihmisellä yksinkertaisesti ole lihaksia tehdä tätä liikettä ja samaa kyllä sanoo kaikki, ketkä siihen eivät pysty. Mutta kyllä se siitä. Sitä voi treenata aluksi huijaamalla eli vaikka siten, että jos pelkille kämmenille nouseminen on hankalaa, niin nousee aluksi kyynärpäille ja sen kautta kämmenille.
En nyt aivan pena-haukka -linjalla toki salilla reenaa, mutta sen verran asiaan liittyen on myönnettävä, että jalkoja tulee treenattua suhteessa yläkroppaan liian vähän. Johtunee suureksi osaksi siitä, että näillä ilmaisilla saleilla (koulun, intin, kotona) ei ole oikein kunnon kyykkäysvehkeitä ollut ja osaksi siitä, että jotenkin jännästi mielestäni jalkoja ei niin paljoa tarvitse treenata salilla, jos niitä kuitenkin käyttää juoksemiseen, rinkan kanssa kävelyyn yms. Eivätkä nämä jalat koskaan ole kyllä pettäneetkään, joten en ihan kunnolla ainakaan löydä motivaatiota niitä salilla treenata. Ehkä mainitsemisen arvoisin suoritus mitä näillä on tehty, on se 24h/105km sauvakävely Patvinsuon kansallispuistossa. Tervetuloa vaan ensi syksynä.
Niin, voisin myös itsekin lyhyesti selostaa miten elän ja miten pidän itseni kunnossa ja missä kunnossa olen. Lyhimmän kaavan mukaan ja aika leuhkan kuuloisesti: teen mitä tykkään. Minulla ei ole treeniohjelmia, eikä minkäänlaista ruokavaliota, vaan treenaan ihan sen mukaan miltä tuntuu ja syön mitä haluan. Sanoisin että itsesäätelyni on aika hyvä, koska vaikka filosofiani on tämä, en tämän paskemmassa kunnossa ole. Kyllä sitä ihan joka päivä tulee jotenkin urheiltua ja useimmiten se on juoksua taikka salia, ja jos ei kumpaakaan näistä hyvita, niin sitten lihaskuntohässäköitä/venyttelyä lattialla. En pakota itseäni mihinkään tai jätä mitään tekemättä (syömättä?) ja tästä olen aika tyytyväinen. Omasta mielestäni minun ei tarvitse nähdä juuri ollenkaan vaivaa kunnossa pysyäkseni, koska liikunta on sen verran vahvasti integroitu elämäntapoihini. Eli jos kysytte kuinka monta kertaa viikossa käyn salilla tai juoksen, en pysty vastaamaan, koska minä vain teen. En pidä kirjaa mistään, vain teen. Ja hyvin menee. Ehkä sitten, jos tämä elämäntapa minut joskus pettää, alan tehdä jotain toisin.
Ja olen siis noin 180cm pitkä, painan noin 67kg, penkistä nousee ainakin 95kg, mave ainakin 100kg, leukoja menee ehkä jotain 25, punnerruksia ainakin jokunen kuukausi sitten meni 100, vatsalihaksissa rajaa tuskin on, juoksen aika kovaa ja kauas, rasvaprosenttia on varmaan aika vähän, haluaisin itsekin tietää. Ja pyrin pikemminkin ylläpitämään kuntoa kuin kehittää sitä, mutta vaikka kuinka huono ihminen olisi, kehitystä silti tapahtuu.
Ens kesänä kyllä pidetään laudan omat Hot Sexy Juicy Man-Bodies Drippin' Sweat 'n Tears -awardsit. Siihen mennessä täällä on varmasti niin monia kauniita vartaloita ja veikkaan, että voimme sen jälkeen alkaa jo työstää myös monien salaa himoitsemaa poikakalenteria.
Teknisistä materiaaleista on sanottava sen verran (ehkä joku jossain jo sanoikin, en muista), että kaikista teknisintä on yllättäen villa, tarkemmin sanottuna merinovilla. Teknisten materiaalien hyvyys verrattuna siihen yleisimpään vaatemateriaaliin, puuvillaan on se, että ne siirtävät kosteutta puuvillan imiessa sitä. Jos puuvillapaidassa on pisarakin vettä ja se pisara koskettaa ihoa, se vituttaa. Teknisiä materiaaleja (yleisin tod. näk. polyesteri) käytettäessä vähän vähemmän, mutta talvea ajatellen nekin lämmittävät vähän heikosti. Jos ajatellaan yhdistelmää kylmyys + märkyys on merino lähes must-have kamaa. Koska - painakaa mieleenne - villa lämmittää märkänäkin. Villa saa kostua aika paljon, että se edes tuntuu märältä ja vaikka se kastuisi läpimäräksi, se lämmittää yhä. Perustuu siihen, että siinä missä esimerkiksi puuvillan kuidut ovat melko lättäniä, villassa ne ovat kiehkuraisia, mikä taas saa aikaan sen, että sinne kiehkuroiden sekaan jää hyvin kylmyydeltä eristävä kerros ilmaa. Ja tähän kiehkuraisuuteen perustuu myös villan superior kosteudensiirtokyky.
Käytännön kokemuksena kerrottakoon lyhyesti jotakin mitä täällä eräsetä-koulussa teimme. Oli marraskuun loppu ja järven pinta oli jäässä, joten toki laiturin päähän hakattiin avanto. Päällä piti olla ihan oman valinnan mukainen kerrasto ja se kerrasto päällä menimme avantoon. Siellä olimme kaksi minuuttia, jonka jälkeen oli tarkoitus testata toimintakykyämme sytyttämällä tuli, kun oli kylmää, märkää ja inhottavaa. Olin jo varsin tietoinen merinon parhaudesta, ihan viimeisen naulan siihen arkkuun toi se tunne, kun kylmästä vedestä läpimärkä alusasu lämmitti, eikä ollut mikään kiire sen tulen kanssa.
Vielä ennen tätä koulua ja näitä kokemuksia olin aika skeptinen merinon suhteen, koska onhan se vähän hintavaa. Ilolla olen kuitenkin maksanut merinovillaisista boksereista, useista sukista, pitkästä aluskerrastosta, välikerraston paidasta ja buffista. Käyttäkää siis villaa.
Olen aika varma että joskus kesemmällä räiskytellyt ukkonen on hajottanut paskalaatikkoni (xbox360) verkkokortin, koska se suurinpiirtein sen myrskyn jälkeen ei ole enää toiminut. Muuten laatikko pelittää, mutta se ei vain tunnistaa nettipiuhaa ahterissaan. Myöskään ei ole modeemissa tai piuhoissa vikaa, joten olen aika varma verkkokortti on syyllinen paskaan elämääni.
Koska minua ei kiinnostaisi lähettää lootaa korjaukseen, kysynkin, että tietääkö kukaan voiko sitä korttia itse vaihtaa? Koska minulta toki löytyy toinen paskalaatikko, jossa todennäköisesti on ehjä verkkokortti, jonka voisi siirtää, jos se siis on edes mahdollista/helppoa.
Marraskuinen aamu vastaanottaa sumulla ja tihkusateella juoksijan. Nämä ovat vaikeimpia aikoja juoksumotivaation kannalta, ainakin itselleni. Tuo ulkona oleva näky ei vaan houkuta hirveästi. Lumen tulo muuttaa asioita.
Täähän on ihan mindsetistä kiinni. Minua ainakin ultimaattinen loskapaskakeli lähinnä motivoi, koska silloin tietää että kaikkia muita vituttaa, että kaikki muut kiroavat telkkarin ääressä Suomen paskaa ilmatilaa ja kun "ei syksyllä saa ikinä mitään aikaan ja kuinka aina masentaa kun on niin pimeää ja märkää!!"
Ja silloin kun juoksee tuolla paskassa edelleen ViisVarpaat jalassa, tuntee itsensä muita paremmaksi ihmiseksi.
Ajattelen tämän elämän joten kuten niin, että on paljon kivempaa kun asioita tapahtuu, kuin jos niitä ei tapahtuisi ja on todennäköisempää että jotakin tapahtuu, jos itse tekee jotakin. Samaan aikaan ajattelen, että muistakin ihmisistä on kivempaa, jos jotakin tapahtuu ja täten voin aika matalalla kynnyksellä tehdä itse jotakin. Ja voin aika helposti tehdä sellaisiakin asioita, jotka ehkä suomalaiseen silmään näyttävät perin oudoilta, mutta en tästä niinkään välitä, koska jälleen kerran - on parempi, jos asioita tapahtuu. Mitä enemmän ja mitä liikuttavimmilla seurauksilla, sen parempi.
Elämä ei ole niin vakavaa. Pistämällä itsensä likoon ja katsomalla mitä tapahtuu pääsee paljon pidemmälle, kuin tekemättä mitään.
The Tree of Life selkeästi kompuroi omassa suuruudessaan ja sen tavoittelussa, mutta ei se silti tarkoita, etteikö se olisi ollut huikea. Jos haluaa tehdä elokuvan kaikesta, siinä vaan käy näin. Tree of Life kuuluu parhaimpiin yrityksiin tällä saralla, Kaufmanin Synekdokeen ollessa paras.
Ja haluaisin nähdä sen kahdeksan tuntisen(?) leikkauksen Elämän puusta. Voisin maksaakin.
Itsekin tänään pistin - jälleen kerran - varustelekaan mitä massiivisimman tilauksen, mukana juurikin brittiarmeijan tummansininen villapaita.
Vaikka mikään militaristisika en olekaan, on tuolla erämieskoulussa ja muutenkin näin elämässä tullut huomanneeksi sen, että nykyään ei kyllä mitään tavaraa tehdä kestämään. Jostain hajoaa aina joku pieni juttu ja silloin vituttaa. Armeijakama sen sijaan on tehty kestämään ja useimmiten se kestääkin, eikä tosiaan maksa paljoa.
Kaufman kirjoittaa pelkkää puhdasta neroutta, huipentumana synekdokee. Se on mm. minun mielestäni kaikkien aikojen paras elokuva ja sen asema siellä ykköspallilla on sellainen, ettei sitä käytännössä voi mikään ikinä syrjäyttää.
Ajattelin että olisin opiskelutriidissä hieronut keskustelua otsikonmukaisesta aiheesta, mutta ehkä näin tänne saadaan enemmän vastaajia.
Niin. Oliko sinulle päivänselvää, että peruskoulun jälkeen suuntaat määrätietoisesti lukioon, suoritat sen moitteetta ja sen jälkeen haet vieläkin määrätietoisemmin yliopistoon, jonne tottakai pääset ja jonka suoritat hiki virraten katse tulevaisuudessa, työelämässä, avioliitossa ja lapsissa aina hautaan asti? Vai menikö elämä nyt niin kuten meni, kun ei paremminkaan pärjännyt? Kuulostaapa kauhean lopulliselta, mutta puhutaan tosiaan tähänastisesta elämästä. Eiköhän sitä ole kaikilla vielä aika rutkasti jäljelläkin.
Stoorini: ei mennyt. Yläasteella ja vielä lukion alkuvaiheissa (lukio oli päivänselvä valinta) olin varsin määrätietoisesti menossa poliisikouluun, mistä johtuen en varmaan tähdännyt opinnoissani kovin korkealle, KUNNES äidinkielen kirjallisuuskurssi herätti minut supersankariunestani ja siitä lähtien oli auringonvarmaa, että menen yliopistoon lukemaan kirjallisuutta tai vastaavaa. Kirjoitin äidinkielen hyvin, mikä entisestään vahvisti halua ja uskoa päästä yliopistoon.
Olipa kerran pääsykokeet ja mikäli muisti ei petä, jäi puolen pisteen päähän (mikäli mahdollista) etten päässyt lukemaan Suomen kirjallisuutta Tampereelle. Ajattelin että no, ensi kerralla sitten. Onhan tässä armeijakin käytävä.
Olipa toisen kerran pääsykokeet ja munix män. Olin jo hakenut lisäksi journalistiikkaa, liittyyhän sekin sanoihin.
Munix, munix, munix. Ja juuri äsken avasin kirjekuoren, jossa minulle selvitettiin, että en ole menossa lukemaan Tampereelle myöskään filosofiaa.
Mieli on muuttunut monesti ja ehkä ihan hyvä niinkin. Näen hyvinkin todennäköisenä, että minua saattaisi vituttaa olla missä tahansa yllämainituista paikoista, joten niistä on turha murehtia. Sen sijaan se mihin olen menossa, ei paljoa vituta. Se ei kyllä liity mitenkään aikaisempiin hakupaikkoihini mitenkään ja se varmasti aiheuttaa hämmennystä ympäri sukua, mutta anyway, innolla odotan opiskelua Niittylahden erä- ja luonto-opaskoulussa. Koska olisihan aivan helvetillisen siistiä seikkailla ympäri tämän pallon sydäntäjyskyttävimmissä mestoissa, sen sijaan että masturboisi Friedrich Nietzschen uskomattoman voimakkaille ja kauniille ajatuksille ja sanoille, mutta katsotaan nyt ensin mitä tästäkin tulee.
Miten meni sinulla? Just niinku piti ja elät onnellista elämää, vai menikö munix ja vieläkin vituttaa?
Näytä kirjoitukset
