[Ratchet & Clank 2016 (PS4)]

Ratchet & Clank 2016 (PS4)

Ratchet & Clank: Rift Apart

Seuraa avautumista, joka saa pelin kuulostamaan paljon huonommalta kuin se todellisuudessa on. Odotukset Rift Apartille olivat remaken heikkouksien jälkeen korkealla ja lopputulos oli... suurehko pettmys. Odotin peliltä enemmän, kun kokonaisuudessa ei ole mukana pakotettua yhteyttä huonoon elokuvaan. Tämä ei näköjään ollut kaikkien ongelmien juurisyy, sillä Ratchetista on yhä hiottu kaikki särmä pois. Ulkonäkö on jotenkin liian pyöreä ja pörröinen, mutta kriittisemmin täysin ilmeetön verrattuna alkuperäisiin PS2-peleihin eikä persoonaa löydy enää nimeksikään. On kuin hahmo olisi täysin sivuosassa omassa pelissään. Uusi lombax Rivet on huomattavasti mielenkiintoisempi ja moniulotteisempi hahmo.

Juoni on onneksi ihan mukiinmenevä. Ei herätä suuria tunteita mihinkään suuntaan, mutta kulkee sentään loogisesti. Vähän kuitenkin kaipaan vanhojen pelien rennompaa ja leikittelevämpää meininkiä. Huumori ei vaan meinaa iskeä samalla tapaa. Ehkä syy on osittain pääpahiksessa, vanhassa tutussa Dr. Nefariouksessa, joka ei omaan makuuni kanna useampaa peliä.

Pelin abosluuttisesti suurin synti on kuitenkin sen bugisuus ja maailmasuunnittelu. Paperilla peruspalikat ovat aivan loistavassa asennossa. Pari vanhaa Clankin kykyä on poistunut, mutta tilalla on uusia. Lisätty juoksumahdollisuus on loistava lisä alkupelissä. Hyppelytuntuma on kuitenkin jotenkin onnistuttu sössimään. Jo aivan perushyppelystä tuntuu sellainen tarvittavaa viimeinenen tatsi. Pahempana syntinä hyppely tuntuu jatkuvasti epäluotettavalta.

Jo normaalit neliöt laatikot ovat lottokoneita. Sitä kuvittelisi, että sopivat korkuisen laatikon päälle onnistuisi helposti tuplahyppäämään tai vähintään ottamaan reunasta kiinni. Todellisuudessa hahmo päätyy seinähyppyhalaamaan laatikkoa säädyttömän usein. Peliin on myös lisätty jonkinlainen antijumitusmekanismi, jossa liian pitkään putoamisanimaatiossa oltua peli lennättään hahmoa taaksepäin tehden hieman vahinkoa. Joskus (ja aivan liian usein) tämä mekanismi aktivoituu sillä nanosekunnilla, kun hahmo koskettaa jonkin tason reunaa. Kun mukaan lisätään vielä hillitön määrä näkymättömiä seiniä selkeästi käveltä näyttävien tasojen ja pinnanmuotojen edessä, niin lopputuloksena on soppa, jossa perustavan laatuinen osa peliä on sössitty täysin.

Alkuperäisissä peleissä ei muistaakseni voinut seinähyppiä kuin ennalta määrätyissä kohdissa. Jo tämä helpottaisi paljon. Yhtään liioittelematta 99% ajasta seinähyppyhalauksista Rift Apartissa on ollut enemmän harmia kuin iloa. Jotenkin ne oikein korostavat esimerkiksi noita näkymättömiä seiniä.

Peli on myös audiovisuaalisesti levoton. Pelihän on nätti kuin mikä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Vastapuolena toiminnan luettavuus kärsii silloin tällöin. Tämän takiahan ammattipelaajat karsivat asetukset (PC-)peleissä aina minimiin. Asioita tapahtuu yksinkertaisesti niin paljon ja efektit ovat hienostuneempia kuin aiemmin. Puolena ja puolensa siis enkä todellakaan osaa sanoa mikä olisi paras tapa ratkaista tämä. Niin paljoa asia ei häirinnyt, että olisi esimerkiksi vihollisia korostavia helpotuksia lähtenyt päälle laittamaan. Todella suuret propsit kuitenkin mahdollisuudesta ja monipuolisista asetuksista.

Audiopuoli häiritsee enemmän. Hahmot yksinkertaisesti puhuvat liikaa välipätkien ulkopuolella. Suurin osa siitä on täysin turhaa ja pitkällä tähtäimellä suorastaan rasittavaa. Kun musiikki soi ja ruutu on täynnä toimintaa ja siihen liittyviä ääniä, niin hahmojen puuroutuva dialogi aiheuttaa lähinnä puutumista. Rasittavin hetki koko pelissä oli alkupuolella, kun oli iso alue tutkittavana ja Ratchet muistutteli minuutin välein siitä miten pitää löytää paikka X. Päätehtävä, jonka näkee kartasta ja jonka sijainnin saa halutessaan suoraan ruutuun jatkuvasti näkyviin.

Audioon liittyen musiikki jatkaa edellisen linjaa ollen suorastaan syntisen mitäänsanomatonta ja geneeristä. Rift Apartia pelatessa vihdoin tajusi kuinka iso vaikutus sillä on koko pelin tunnelmaan. Remaken kanssa pelialueiden tuttuus auttoi. Nyt kaikki alueet ovat uusia eikä niihin saa muodostettua samanlaista sidettä, koska musiikki on aivan surkeaa ripulia. Tämä on todella suuri sääli, koska alkuperäisten pelien soundtrackit olivat loistavia ja ennen kaikkea tunnistettavia. Jos nyt kuulisi uuden samalla tyylillä sävelletyn kappaleen, osaisi sen välittömästi yhdistää Ratchet & Clankiin. Rift Apartin kappaleista en muista nuotin nuottia eikä niillä ole mitään yhteyttä nimenomaan Ratchet & Clankiin. Copy paste materiaalia, jonka voisi sellaisenaan siirtää vähän minne tahansa.

Viimeisenä murhekryyninä mainittakoon tuo bugisuus. Peli tuntuu bugisemmalta kuin kaikki aiemmat pelaamani sarjan osat (PS2 x4 + PS4 remake) yhteensä. Tämä liittyy suurelta osin aiemmin mainitsemaani antijumitusmekanismiin. Tuo yhdistettynä epäluotettavaan maailmasuunnitteluun, jos näkymättömät seinät estävät tutkimisen ja hyppelyn alueille, jotka selkeästi vaikuttavat saavutettavilta ja toisaalta saavutettavien paikkojen todella epäluotettavat hitboxit saavat kokonaisuuden tuntumaan todella viimeistelemättömältä. Kerran olen jopa onnistunut kävelemään aivan normaalilla pelialueella seinän viereen niin, etten ole enää ilman tallennuksen latautumista pois, koska seinässä kiinni olleet "koristeet" eivät päästäneet enää takaisi toiseen suuntaan. Kaksi kertaa olen spawnannut välipätkän jälkeen maan alle joutuen välittömästi lataamaan viimeisimmän check pointin. Onneksi noissa tapauksissa ei sentään menetä oikeastaan mitään. Ei edes aikaa, kiitos supernopeiden latausaikojen.

Pahin bugi saattaa kuitenkin olla yksien kenkien rekisteröimättömyys. En tiedä estäisikö tämä platinum trophyn saantia. Sen riski kuitenkin vähentää kiinnostusta uudelleenpeluuseen. Pelissä on siis julkaisusta asti tiedossa ollut bugi, joka aiheuttaa yhden kosmeettisen kengän katoamisen, jos keräät sen riftialueella mutta onnistut kuolemaan ennen alueelta poistumista. Ilmeisesti itse tässä onnistuin. Aivan kuten moni muukin. Ainut tapa tuon korjaamiseen on ladata tallennus välittömästi uudestaan. Käytännössä bugi pitää siis tietää etukäteen, koska miten kenenkään pitäisi tuollainen itse toiminnan tohinassa tajuta? Ei anna kovin hyvää kuvaa, että pelin julkaisusta on yli puoli vuotta ja noin konkreettinen ja yleinen bugi on yhä sisässä...

Koitetaan nyt kuitenkin lopettaa positiivisempaan puoleen. Taistelu on yhä erinomaista. Ehkä osittain jopa parempaa kuin koskaan aiemmin, kiitos uuden phantom dashin, joka on vähän kuin Dark Soulsien rollaus, mutta anteeksiantavampi ja ketterämpi. Voihan sitä käyttää ilmassa ja maailmassa liikkumiseenkin. Aseet ovat ihan päteviä. Kaikista en ollut yhtä tasaisesti innostunut, mutta eipä tämä haittaa niin kauan kuin miellyttäviä aseita löytyy. Hyvää perustasoa Ratchet & Clankin arsenaaliksi, ja se perustasohan on varsin korkealla.

Perustaisteluiden toimivuus ja tyydyttävyys onkin se suurin syy miksi kaikesta huolimatta luultavasti vähintään koitan uudelleenpeluuta. Hahmojen hölinät ja tekstitykset pois päältä ja keskittyy pelkkään toimintaan. Tällä kertaa kaikki Clankin puzzleminipelitkin ovat täysin skipattavissa, joka tekee ihmeitä uudelleenpeluulle. Ne ovat miellyttäviä kerran (ensimmäisenkin peluukerran voi toki skipata), mutta eivät seuraavilla läpipeluilla tarjoa enää mitään. Iso plussa siis skippausmahdollisuudesta!

[toimii]

Pakotetut Wii-ohjauksen takia itselläni jäi Trilogia ostamatta. Alkuperäisen Metroid Primen ohjattavuus GameCube-ohjaimella on yksi täydellisimmistä ohjauksista ikinä. Se ei toimisi järkevästi luultavasti mihinkään muuhun peliin, mutta samalla en ole törmännyt yhteenkään ohjattavuuteen, jonka mieluummin juuri Primeen ottaisin. Jotenkin Primessä ohjattavuus, pelisuunnittelu ja pelimaailma kohtaavat niin fundamentaalisella tasolla, etten haluaisi muuttaa niistä mitään. Riisuttu yhden tatin liikkuminen tekee maailmassa liikkumisesta jollain tapaa levollisempaa. Kun ohjattavuuteen tarvitsee käyttää minimaalinen vaiva, jää tunnelman sisäänimemiselle enemmän aikaa.

Olen muutaman kerran kaverille kehunut kuinka hieno kokemus Metroid Prime on. Hän ei ole koskaan Primeihin koskenut, vaikka muuten onkin metroidvanioiden suuri ystävä. Pitäisi ihmetellä mikä olisi paras tapa emuloida tuota tietokoneella ja antaa GC-ohjain ja adapteri lainaan, jotta pääsisi pelaamaan pelin niin kuin se on tarkoitettu pelattavaksi. On monta peliä, joihin ns. perinteisempi ohjain toimii paremmin kuin GameCuben, mutta silloin kun GC-ohjain toimii niin se todellakin myös toimii. Smash Bros on pelikelvoton millään muulla ohjaimella ja niin on myös kokeilematta Metroid Prime.

[Tomb Raider (2013) Definite Edtionia]

Tomb Raider (2013) Definite Edtionia takana reilut viisi tuntia.

Unchartedeja en ole pelannut mutta Tomb Raider reboot jätti itselleni aikanaan jotenkin todella ristiriitaisen fiiliksen. Laran ohjattavuus, yleinen pelattavuus ja pelialueet olivat varsin miellyttäviä. Juonesta ja tarinankuljetuksesta en kuitenkaan lämmennyt lainkaan, koska ne olivat täysin ristiriidassa itse pelattavuuden kanssa. Lara ottaa osumaa minkä ehtii ja uikuttaa miten elämä on kauheaa. Sen jälkeen siirrytään ohjastamaan itse Laraa, jolloin ollaankin jo taas täysissä energioissa juoksemassa, hyppimässä ja lahtaamassa loputtamalta tuntuvia vihollislaumoja ilman mitään omantunnon tuskia. Pelit ovat pelejä, mutta onhan tuo silti vähän huvittavaa miten ensin ollaan kauhuissaan siitä miten tappoi ihmisen ensimmäistä kertaa, ja seuraavaksi ollaankin jo ase-experttejä, joka on ammattilainen jokaisen uuden eteen tulevan aseen kanssa. Valtavat geneeriset vahvasti aseistetut vihollislaumatkin jäivät jotenkin täysin selittämättä siihen nähden, että pelialue on mystinen saari, josta kukaan ei tunnu tietävän mitään ja josta ei ole mitään kontaktia ulkomaailmaan.

Tomb Raiderin selkeä jaksotus myös harmitti. Peli tarjoili huikeita maisemia, mutta oli samaan aikaan kovin ennalta-arvattava. Oikein häiritsi miten uuteen paikkaan päästessä näki missä tulee taas seuraava vihollisaaltopaikka tai läheltä piti, kaikki hajoaa alta -esterata. Jos vaikka Pelaaja-lehden arvosteluasteikkoa käyttäisi, niin kaikki edellä mainittu laski oman arvosanani johonkin 6 tietämille: pelaamisen arvoinen.

Rise of the Tomb Raider sen sijaan oli huomattavan paljon parempi. Toki pelien pelaamisen välillä oli neljä vuotta aikaa eikä siksi edeltäjä ollut enää tuoreessa muistissa (ja Risestäkin on nyt jo kolme vuotta). Mikään osa-alue ei kuitenkaan jako-osassa häirinnyt, joka oli erittäin positiivinen muutos, koska pohjalla oleva perustus oli jo hyvin vahva. Sen verran hyvin piti hyppysissään, että kolusin suurimman osan sisällöstä ja keräiltävistä tavaroista. Ei mestariteos mutta ehdottoman positiivinen kokemus. Heittämällä arvosanan tai pari parempi kokonaisuus kuin ensimmäinen. Ehkä pitäisi joskus tsekata trilogian viimeinen osa mistä kotoisin, kun sekin pelikirjastosta löytyy.

Deus Ex: Human Revolution

Ostin tämän joskus vuosikausia sitten ennen kuin Director's Cutiakaan oli julkaistu. Peli jäi kuitenkin tuolloin kokonaan korkkaamatta. Jokunen aika sitten kaveri kehui peliä taivaisiin erään saunaillan aikana. Taustaraina oli kuulemma niin mielenkiintoinen, että itselleen poikkeuksellisesti oikein etsimällä etsi kaiken mahdollisen pelin sisäisen luettavan tavaran. Hetken mielijohteesta päätin sitten kesälomalla korjata pienen murto-osan nykypelaajien perisynnistä ja vähentää yhden nimikkeen loputtomasta alennuksista täydennetystä koskemattomasta pelikirjastosta.

Olihan se hyvä. En osaa sanoa onko alkuperäisen klassikon tasoinen. Sen pelasin aikanaan huomattavan karuna PS2-versiona aikana, jolloin en niin paljoa keskittynyt juoneen ja pelialueetkin olivat huomattavan paljon pienempiin paloihin pilkotut. Kyllä tämä silti aivan omilla jaloillaan seisoo.

Parasta pelissä on ehkäpä juurikin tuo tarina ja maailma, joka on ikäisekseen pelikseen yllättävänkin elävä. Ihmiset toki seisovat suurimmaksi osaksi paikoillaan ja mahdolliset keskustelut on erittäin selkeästi sriptattu tapahtumaan, kun pelaajan on tarpeeksi lähellä. Tämä onkin hyvä sillä suurin osa noista keskusteluista tuo hyvin lihaa luiden ympärille taustatarinan suhteen. Suurimmalta osalta NPC:itä voi käydä kuuntelemassa enemmän tai vähemmän pelimaailmaa värittäviä juttuja pari kertaa. Samojen puheiden toistoa eri hahmojen välillä tulee yllättävän harvoin. Toistonkin tapauksessa kuulosti välillä siltä, että kyseessä oli eri ääninäyttelijät, joka on piristävää vaihtelua. Tämä kaikki on mielestäni paljon parempaa ja rehellisempää suunnittelua kuin vaikkapa Cyperpunk-videoissa nähdyt (itse en ole pelannut) NPC:t, joiden toiminnassa ei tarkemmalla tarkastelulla ole päätä eikä häntää. Päinvastoin rikkovat immersiota pahemmin kuin jos seisoisivat vain paikoillaan.

Pelimekaanisesti peli on ihan ok. Ei huikea mutta ei mitenkään erityisen häiritseväkään. Tämän tyyppisissä peleissä minulle nousee usein ongelmaksi pakottava halu pelata peli läpi täysin hiippailemalla ketään tappamatta. Tällä kertaa päätin vain pelata kunkin tilanteen ihan sen hetkisen fiiliksen mukaan, joka osoittautuikin oikeaksi ratkaisuksi. Osittain tähän ratkaisuun päädyin myös pomotaistelujen takia. Pelin suurin murhekryyni eli päätöntä ammuskelua sisältävät pomot olivat hyvin tiedossa etukäteen. Jokseenkin turhauttavaa roskaa ne olivat kunnollisella asearsenaalillakin valmistautuessa. Voi vain kuvitella kuinka epämotivoivia tapauksia nuo ovat aikanaan olleet yllätyksenä tulleina hiippailuun keskittyneellä pelityylillä. Director's Cutissa noita on ilmeisesti järkevöitetty mahdollistamalla vaihtoehtoisetkin läpäisytavat.

Tekoäly on vähintäänkin epätasainen. Suurimmaksi osaksi kuitenkin jotenkin sympaattisella ja huvittavalla tavalla. Välillä varoittelevat pitkään kielletyllä alueella olosta, välillä taas avaavat tulen välittömästi. Jos vaikka juokset avaat oven ja juokset kielletyltä backstage-alueelta sallitulle puolelle, niin tuntuu olevan aivan fifty-sixty alkaako ovea vartionut vartija välittömästi ammuskelemaan vai kovaan ääneen ihmettelemään mitä juuri tapahtui ja kertomaan pelaajan edessä kuinka syyllinen kyllä löytyy varmasti. Vihollisia voi pudotella suojasta käsin yksitellen vaikka loputtomasti kunhan osuma tappaa yhdestä. Ympärillä olevat kaverit alkavat vain kävelemään ympäriinsä varautuneina. Mutta auta armias jos ensimmäinen luoti ei tapakaan. Se on välitön hälytys ja kaikki tietävät pelaajan sijainnin.

Ehkä huvittavin esimerkki tekoälystä oli valvontahuone, jossa oli kolme vartijaa. Avasin oven ja heitin kranaatin sisään tappaen vartijoista kaksi. Välittömän hälytyksen sijaan jäljelle jäänyt vartija käveli ovesta olkapäät kyyryssä ihmettelemään tilannetta vastakkaiseen suuntaan, josta kranaatti oli lentänyt. Vartijoiden aiheuttaman hälytykset toivat myös nostalgiset MGS-vibat. Täyteen hälytykseen riittää usein sekunnin murto-osan näköyhteys pelaajaan. Vaikka vartijan eliminoisikin välittömästi tämän jälkeen, ovat kaikki muut alueen vartijat täysin tietoisia pelaajasta. Tätä mystistä suurhälytys kykyä ei kuitenkaan käytetä kun kaveri ammutaan vierestä, vaan silloin on käveltävä seinässä olevan hälytyspaneelin luo. Vastaavasti kun jokin tila on tulitaistelun jälkeen kokonaan lahdattu vihollisista, käytävän päässä seuraavassa huoneessa olevat viholliset eivät tiedä mahdollisesta juuri tapahtuneesta verilöylystä mitään.

Oikeastaan suurin yllätys pelissä oli se, että kaikki sisältö tuntuu olevan täysin koluttavissa yhdellä pelikerralla. Lähestymistapoja on kyllä aina pari kolme kappaletta (poislukien pomot), mutta valinnat eivät tuota kovinkaan konkreettisesti eroja. Valintojen vaikuttavuus tuntuu osittain näennäiseltä. Hiukan Telltale Gamesin Walking Deadin tapaan. Sinänsä kyllä pidän tästä, sillä toiseen läpäisykertaan ei jäänyt nyt mitään pakottavaa tarvetta. Useamman kerran kyllä tallentelin ja latailin peliä, jotta näkisin mahdollisia välittömiä sävyeroja esim. jonkun sivutehtävän ratkaisutavoissa.

Aluksi ajattelin keskittyä lähinnä raa'an tulivoiman kehittämiseen ja jättää suurimmat hakkeroinnit mahdolliseen tulevaan pelikertaan. Sitten tajusin suurimman osan hahmonkehitysvaihtoehdoista olevan suhteellisen merkityksettömiä. Pidemmän päälle augmentaatioiden kehitykseen käytettäviä Praxis-pisteitä sateli myös yllättävän avokätisesti. Hakkeroinin maksimoimalla käytännössä kaikki hakkeroinnit muuttuivat triviaaleiksi. Samalla hakkerointi on tehokkain tapa päästä käsiksi tarinaan ja maailmaan taustoja luoviin sähköpostikeskusteluihin ja maailmaan piilotettuihin tavarakätköihin. Tämä on valtava ero alkuperäiseen Deus Exiin, jossa ainakin lyhyeksi jääneellä uusintapeluuyrityksellä tuntui paljon vahvemmin tulevan vastaan raastavia valintoja, kun kaikkeen ei yksinkertaisesti voi päästä käsiksi.

Kaiken kaikkiaan kelpo tuote. Human Revolutionhan täytti pari viikkoa sitten 10 vuotta, jolloin moni tuntui muistelevan peliä lämmöllä, ja kuinka se toteuttaa rajoitetummassa maailmassa paljon paremmin sen mitä Cyperpunkilta odotettiin. Mene ja tiedä. Itselleni jäi kytemään ajatus alkuperäisen Deus Exin pelaamisesta PC:llä sellaisena kuin se olisi pitänyt kokea. Ja olisihan tuolla kirjastossa Mankind Dividedkin jatkoksi...

Pientä Android - puhelinta ei vaan ole markkinoilla, ja Applen pitkä päivitystuki houkuttelisi, kun käytän puhelinta yleensä 3-5 vuotta.

Tämä pienten Anterojen puute kyllä ihmetyttää. Näennäisiä vaihtoehtoja on vaikka kuinka, mutta sitten sen miltei merkittävimmän eli koon kanssa ei juuri lainkaan. Joko puhelin on ~75 milliä leveä tai sitten muut speksit ovat aivan roskaa. Paremmasta keskiluokasta ylöspäin vaihtoehtoja ei ole juuri lainkaan.

Suorastaan harmittaa, että oman työpaikan kautta saadun melko täydellisen kokoisen Galaxy S10e (142.2 x 69.9 x 7.9 mm) leasing-aika loppuu pian eikä annetuissa uusissa vaihtoehdoissa ole mitään pieniin käsiin sopivaa. Mikään Applen puhelin ei tule kysymykseen, vaikka Apple-ketjussa ollaankin. Tällä hetkellä Asuksen Zenfone 8 (148 x 68.5 x 8.9 mm) vaikuttaa kokonaisuutena markkinoiden parhaalta paketilta, mutta siinäkin on taas muutama milli korkeutta lisää taas S10e verrattuna, vaikka leveyttä on jopa hieman vähemmän. Välillä tuntuu, etteivät valmistajat lepää ennen kuin 37:9 kuvasuhde näytöissä on saavutettu...

Tulihan se Switch Pro sieltä. 

Valven Steam Deck on ehdottoman mielenkiintoinen laite. Tavallaan tekisi aivan hirveästi tilata moinen, mutta toisaalta tällä hetkellä sille ei ole mitään erityistä tarvetta. Tässä vaiheessa onkin varmasti paljon turvallisempaa odotella julkaisua. Onko laite kaikkien odotusten arvoinen vai onko se joltain kriittiseltä osa-alueelta täysi susi?

Valven saldo aiempien laitekokeilujen kanssa on ollut vähintäänkin epätasainen. Steam Machinet olivat täysi floppi. Steam Linkiä ei hirveän pitkään myyty, joskin löytyy nykyään Appi-muodossa. Toimivuuttaan en osaa kommentoida. Steam Controller ei koskaan lähtenyt lentoon, vaikka kovasti koittikin innovoida. Toisaalta suoranaista softatukea eivät ole tainneet millekään laitteelle vielä lopettaa, vaikka myynti olisikin jo loppunut.

Steam Machineiden kohdalla toteutus ja aika eivät selkeästi olleet vielä oikeat. Nykyään Proton mahdollistaa Linux-pelaamisen suurimmalta osin varsin ongelmattomasti, joten ehkä Steam Machineidenkin tarina voisi nykypäivänä julkaistuna olla täysin eri. Entisestäänkin parannettuna Protoninhan avulla Steam Deck'kin tulee pelittämään. Steam Deck on myös täysin Valven itsensä käsissä, joka toivottavasti lisää kiinnostusta sen tukemiseen. Ainakin takuupuoli Indexin kanssa on ilmeisesti toiminut paljon mutkattomammin kuin Nintendon kanssa mikään ikinä.

Itse olen ostanut muutaman indiepelin Switchille nimenomaan kannettavuuden vuoksi. Jos omistaisin Steam Deckin, en joutuisi hetkeäkään pohtimaan mille alustalle pelini ostaisin. Luotto mihinkään digitaaliiseen liittyvään ja niiden pysyvyyteen on Nintendon kanssa lähellä nollaa.

[Ratchet & Clank 2016 (PS4)]

Ratchet & Clank 2016 (PS4)

Sony tarjosi tätä ilmaiseksi keväämmällä. Tuolloin jäi vielä pelaamatta, koska 30 fps Ratchet & Clankissa on pyhäinhäväistys. Sitten ehdin jo hieman innostua, kun näin uutisen 60 fps päivityksestä, mutta se olikin tarjolla vain PS5:lle. PS5 kuitenkin saapui talouteen paljon "suunniteltua" aikaisemmin (eipä tuo suunnitelmissa ollut, vaan ajatuksella ehkä joskus), kun yht'äkkiä sitä saikin ilman jonotuksia parin tunnin ajan Powerin verkkokaupasta 600 eurolla lisäohjaimen kera.

Ratchet & Clank oli suosikkipelisarjojani PS2 aikoihin. Neljän ensimmäisen pelin jälkeisiä osia en kuitenkaan koskaan pelannut. PS3:sta en koskaan omistanut enkä enää vuosia myöhemmin jaksanut pelejä metsästää, kun konsoli lopulta tyttöystävältä löytyi.

Pitkän tauon jälkeen pelisarjaan paluu kiinnosti siis ekstrapaljon, vaikka hieman poikkupuolittaista kommenttia tästä uusintaversiosta olinkin kuullut. Palataan noihin poikkipuuksiin myöhemmin.

Pelillisesti tämä remake tuntui melkoisen timanttiselta. Aseita on tarpeeksi ja niillä on mukava ammuskella. Nimenomaan tämä puoli vanheni hyvin nopeasti heti ensimmäisten jatko-osien myötä. Alkuperäisessä aseet eivät kehittyneet lainkaan, joten niiden hyödyllisyystaso vaihteli valtavasti loppua kohden. Ilmeisesti sivuttaisliikkumistakaan ammuskellessa ei ollut, joka rajoittaa pelaamisen sulavuutta huomattavasti. Itse en tätä muista. Raritariumilla erikseen päivittely normaalin ammuskelun päälle lisättiin ilmeisesti PS3-aikakaudella. Itse pidin tästäkin puolesta. Mukaan mahtui oikeastaan vain pari turhaketta. Muuten arsenaali oli oikein hyvä. En osannut harmitella, vaikka se ei yksi yhteen alkuperäisen kanssa ollutkaan.

Kenttien vähempi määrä alkuperäiseen nähden ei pelatessa haitannut lainkaan. En olisi osannut sanoa mitä planeettoja matkan varrelta oli pudotettu tai suurimmalta osilta jäljellä olevien kentistäkään miten niitä on rakenteellisesti muutettu. Jokaisen jälkikäteen videoilta näkemäni planeetan olen kyllä muistanut, mutta en ole osannut niitä erityisesti kaivata. Pelissä on tällaisenaankin tarpeeksi laadukasta sisältöä.

Aseiden ja kenttien toimivuus on loppuviimein tärkein osa Ratchet & Clankeja. Nämä toimivat, joten kokonaisuus oli itselleni ehdottoman positiivinen. Vielä kun Qvarkin typerät kommentoinnit olisi saanut poistettua ja toisella kerralla Clank-osuudet skipattua, niin kokonaisuus olisi toiminut vielä paremmin. Jossain arvion kaltaisessa kuulin, että Rift Apartissa Clank-puzzlet voisi vihdoinkin ohittaa. Jos tämä on totta, niin on kyllä pelisarjan parhaita uudistuksia. Clankilla peluu on aina ollut ihan ok ja jopa mukavaa ensimmäisellä kerralla, mutta jatkopelikerroilla haluisi keskittyä laajemman asearsenaalin mahdollistamaan tuhovoimaan.

Sitten niitä miinuksia... Pelissä on käytännössä kaksi asiaa, jotka häiritsevät oikeasti: juoni on paskaa ja musiikki roskaa. Elokuvaa en ole nähnyt, mutta aika huonoa höttöä se kuulemma on. Ehkä juuri ja juuri pienille lapsille sopivaa sellaista. Tämä näkyy pelissä valitettavasti todella pahasti.

Eiväthän Ratchetit koskaan ole erityisesti juonien erityislaatuisuudestaan muistettuja, mutta ne ovat ajaneet asiansa enemmän kuin hyvin ja kuljettaneet peliä eteenpäin mukavan huumorin kera. Uusintaversion juonessa ei ole kuitenkaan punaista lankaa eikä sielua. Toisaalta mitä muuta voikaan odottaa, kun pelin juoni pohjaa elokuvaan, jonka juoni pohjaa alkuperäiseen peliin? Tässä tapauksessa käytännössä kaikki muutokset juoneen ovat mielestäni huonoja. Raskauttavampaa kuitenkin on, että osa juonesta jää täysin vaille minkäänlaisia taustoja, kun elokuvasta pätkitään klippejä mukaan sieltä täältä. Tästä syystä etenkin uusioversioon lisätty Dr. Nefarious vielä päälleliimatumman tuntuinen kuin mitä se ilmeisesti elokuvassa on.

Mikä pahinta pelin omissa välipätkissä hahmot pönöttävät paikoillaan täysin elottomana lasittunein katsein. Näin jälkikäteen olen katsellut mielenkiinnosta videopätkiä alkuperäisestä pelistä, koska vahvoja suoria muistikuvia ei ole. Onhan alkuperäisten pelaamisesta ~15 vuotta jo aikaa. Huhheijaa mikä ero pelien välillä onkaan. Alkuperäiseen peliin verrattuna 2016 on kuin ala-arvoista amatöörin räpeltelyä. Joko kehittyneempien hahmomallien animointi on eksponentiaalisen eksponentiaaliseti haastavampaa tai sitten uusioversion kanssa ei ole jaksettu edes yrittää. Surullista, koska välipätkien ulkopuolella Ratchetin ja vihollisten animaatio on niin eläväistä.

Musiikit eivät ole juonen tapaan surkeat, mutta alkuperäisiin nähden loukkaavan mitäänsanomattomat. Pelasin pelin läpi kaksi kertaa ja aloitin kolmannen viimeisiä trophyja varten. Koko tältä ajalta en muista ainuttakaan melodiaa tai kappaletta. Ainoa konkreettinen huomio minkä jossain välin tein, että onpas muuten hengetöntä taustamusiikkia. En suoriltaan muistanut ainuttakaan alkuperäistä kappaletta mutta sen kuitenkin, että tyylillisesti PS2-pelien musiikit olivat paljon omatakeisemmat. Sitten kuuntelin alkuperäisen pelin kappaleita Youtubesta ja kas kummaa, osa muistui mieleen välittömästi. Metropoliksen kahdessa ensimmäisessä sekunnissa on enemmän tunnistettavuutta kuin koko remaken soundtrackissa yhteensä.

Kaiken kaikkiaan tästä on hyvä jatkaa Rift Apartin pariin sitten joskus. Ilmeisen laadukas paketti sekin, eikä sitä ole olleet turhake-elokuvat heikentämässä.

[Metroid Prime - Underwater Frigate]

Metal Gear Solid 3 - Snake Eater
Xenosaga Episode III - Abel's Ark
Metroid Prime - Underwater Frigate

Käärmeensyöjän ansiot ovat kiistattomat ja edellisissä peruseluissakin hyvin avattu. Koska sen status on jo annetuilla äänillä varma, niin vapautan itseni valitsemisen tuskalta ja tasapainotan tilannetta valitsemalla biisin, joka on lähimpänä sydäntäni. Underwater Frigate on yhäkin kenties tärkein yksittäinen osatekijä yhdessä parhaista pelimuistoistani ikinä. Jos kappale onnistuu muuttamaan potentiaalisesti todella turhauttavan jumittamisen umpikujassa unohtumattomaksi zen-hetkeksi, on siinä pakko olla jotain erityistä. Ei sillä, etteikö Snake Eater tekisi jokseenkin samaa paperilla käsittämättömän typerälle pelihetkelle...

[Kierros IV]

Kierros IV

One Must Fall 2097 - Main Menu
Metal Gear Solid 3 - Snake Eater

Sydän vetää One Must Fallin puoleen, mutta järki käskee syömään kärmeksiä. Onhan tämä nyt loistava ja aivan uniikki tapaus pelibiisien saralla.

OMF alkuperäinen säveltäjä pyöräytti muuten varsin tyylikään Reconstructed-version biisistä 10 vuotta takaperin, 17 vuotta alkuperäisen pelin julkaisun jälkeen. Kannattaa tsekata, jos alkuperäinen potkii: One Must Fall 2097 (Reconstructed)

Xenosaga Episode III - Abel's Ark
Donkey Kong Country 2: Diddy's Kong Quest - Hot Head Bop

Kyllähän tässä aasikin tietää kumpi on parempi. Noh, jos nyt jätetään puolen puupennin käännösvitsit peleistä ja niiden säveltäjistä sikseen, niin kyllä tämä pari itselleni on helppo. David Wisen työ alkuperäisen DKC-trilogian parissa on maagisen hyvää. Uskaltaisin väittää ilman nostalgialasejakin, vaikka niiden poistaminen mahdotonta onkin. Etenkin kakkosesta napata minkä tahansa biisin ja ansaitusti päästä näin pitkälle tällaisessa kisassa. SNESin rajotteista huolimatta kappaleista löytyy enemmän sävyjä ja syvyyttä kuin monista 20 vuotta myöhemmistä peleistä. Kuinka monen vanhan pelibiisin oikeiden soittimien coverissa joutuu / pääsee käyttämään vesiämpärin ja muoviputkeen puhaltelun yhdistelmää?

Abel on tämän kisan positiivisimpia yllättäjiä. Hieno tunnelmapätkä. Kappaleen piano toi heti ensikuuntelulla positiivisella tapaa mieleen Underwater Frigaten. Sen jälkeen ko. tapaus tulikin vastaan kisalistauksessa. Senkin puolesta ansaitsee DKC mennä jatkoon. Enemmän vaihtelua kärkikolmikkoon.

Bully - Walking Theme
Metroid Prime - Underwater Frigate

Blörölöö. Ei tähän oikein osaa muuta sanoa. Tuntuu, että Bully on päässyt näin pitkälle vain ja ainoastaan helppojen parien takia, vaikka ihan hauska ja omaperäinen onkin. Monta paljon kovempaa biisiä on jo pudonnut pois.

Olisi mielenkiintoista kuulla Underwater Frigate ns. tuorein korvin ilman kontekstia. Kun sen on kerran päässyt pelissä kokemaan, on sitä mahdotonta sen täydellisestä parituksesta pelialueeseen erottaa.

Hemmetti nyt kun miettii, siis Metroid Prime, miten täydellinen voi yksi peli olla?

Ensimmäisen Metroid Primen täydellisyys on itselleni sarjan suurin heikkous. Kakkonen oli hieno ja erinomainen peli, mutta ei päässyt tunnelmaltaan ensimmäisen tasolle. Kolmonen on varmastikin pelinä hyvä. Itselläni se jäi kesken, koska se oli kadottanut ensimmäisen osan taian täysin. Neljättäkään osaa en uskalla näistä syistä odottaa. Mieluummin yllätyn positiivisesti kuin petyn kolmosen tapaan.

[Kierros III]

Kierros III

Snatcher - One Night in Neo Kobe City
Donkey Kong Country 2: Diddy's Kong Quest - Hot Head Bop

Tässä saatetaan jo mennä osittain nostalgian voimalla. Snatcher on upea biisi ei sillä. En vaan osaa oikein objektiivisesti DKC2 soundtrackiin suhtautua. David Wise tuntuu taikovan SNES:stä ihan uusia ulottuvuuksia. Melkein kuin kasettiin olisi asennettu lisä-äänipiiri joidenkin NES-pelien tapaan.

ZeroRanger - Unstopping
One Must Fall 2097 - Main Menu

Vahvoja molemmat. ZeroRanger hurjastelee menemään, One Must Fallin ollessa yksinkertaisempi rakenteeltaan. Yhden pitää kuitenkin pudota.

Street Fighter V - G Theme
Bully - Walking Theme

Jäljellä olevista heikoin pari itselleni. Omaperäisempi ja tunnistettavampi jatkoon.

Xenosaga Episode III - Abel's Ark
Katamari Damacy - Lonely Rolling Star

Aapelissa on hyvää tunnelmointa. Katamari ei vieläkään innosta samaan tapaan kuin moni muu sarjan biisi.

FAST Racing NEO - Chuoko City
Metal Gear Solid 3 - Snake Eater

Snake Eater on miltei yhtä ikonen ensimmäisen Watch Dogsin päähenkilön Aiden Pearcen lippalakki. Chuoko City on päheä, mutta eivät nämä samassa kategoriassa paini.

Ultima 6 - Intro
Metroid Prime - Underwater Frigate

Yksinkertainen on kaunista. Tässä parissa se ei vaan millään riitä. Yhäkin upeimpia tunnelmointipätkiä missään pelissä. Tämä biisi on yksinomaan vastuussa yhdestä mieleenpainuneimmista ja parhaista pelikokemushetkistäni ikinä.

Toivottavasti nämä korkeammat ruudunpäivitykset saavat kunnolla tuulta alleen konsoleillakin. Kun on parempaan tottunut, niin 30 fps tekee suurimmasta osasta pelejä suorastaan pelikelvottomia.

Tämä. Kuten Scarf ja Ephram yllä kertoivat esimerkkejä, niin omalla kohdalla on tapahtunut sama. Ennen en oikein kiinnittänyt tähän riittävästi huomiota, mutta kun on päässyt 120hz makuun, niin downgraden huomaa helpommin. Hommasin myös uuden luurin 120hz näytöllä ja onhan se ero aivan järkyttävä sulavuudessa. Tää on myös huono asia, koska nyt videoautismi nostaa aina päätään liikkuvan kuvan kohdalla ja nykivät reunat pistävät otsasuonen pullistumaan.

Tästä syystä kaverinikaan ei ole halunnut 60hz nopeampaa näyttöä ostaa. Pelkää, että sulavampaan kuvaan totuttuaan kaikki muu näyttäisi roskalta. Itselläni tätä ongelmaa ei ole onneksi vielä kovin pahasti tullut.

30 fps tuntuu jotain poikkeuksia lukuunottamatta todella karulta, mutta noin niin kuin muuten joku minimissään 50 fps on minulle aivan toimiva. Toki jossain peleissä saattaa tulla hetkiä jolloin kiivaimman toiminnan keskellä voi laskea tuon allekin, jos ei ole viitsinyt tarpeeksi alas kuva-asetuksia laskea. PC:llä harvemmin täysin staattisia ruudunpäivityksiä näkee, ellei sitä itse jollain tapaa lukota. Itse en ole kokenut tarvetta. Kunhan keskiarvon saa tarpeeksi korkealle, niin matalimmat pudotuksetkaan eivät yleensä ole hirveän pahoja.

Toivottavasti nämä korkeammat ruudunpäivitykset saavat kunnolla tuulta alleen konsoleillakin. Kun on parempaan tottunut, niin 30 fps tekee suurimmasta osasta pelejä suorastaan pelikelvottomia.

Tuli ladattua PS4 uusiolämmittely Ratchet & Clankista, kun sitä ilmaiseksi tarjoilivat. Olin nähnyt otsikoita 60hz-päivityksestä, mutta sehän koski vain PlayStation 5:sta. PS4 Prolla peli pyörii yhä 30 fps. Ihan sama kuinka paljon karkkia ruudulle tykitetään, kun alkuperäinen PS2-versio näyttää ja vielä kriittisemmin tuntuu paremmalta nimenomaan sulavuutensa ansiosta.

Meinasin ehdottaa rentoa yhteispeluuta tyttöystävän kanssa, mutta annoin suosiolla hänen pelata koko roskan. Katson itse sitten joskus uudestaan, jos PS5 tähän talouteen jostain syystä ilmestyy.

Kymmenen tuntia Yakuza 0:aa takanapäin enkä ole edes vielä läpäissyt neljättä chapteria. Tässä on taas yksi niistä peleistä, joihin saa kyllä halutessaan upotettua useita tunteja sisällön määrän ollessa niin vaihtelevaa ja rikasta. Osa mininpeleistä on toki sellaisia, joita en ehkä tule kokeilemaan kuin muutaman kerran, mutta onhan tämä silti aika hullua. Pelin maailma on kuin revitty suoraan jostakin PS2-ajan videopelistä, mutta silti siellä on enemmän tekemistä ja vaihtelevuutta kuin esimerkiksi avoimen maailman Assassin's Creedeissä. Ennustan, että tällainen tiivis ja sisältörikas pelisuunnittelu tulee olemaan isompi juttu joskus tulevaisuudessa, kun ihmiset alkavat kyllästyä jättimaailmoihin.

On tässä silti eräs aivan järkyttävän kehno puoli, nimittäin pelin taistelusysteemi. Siinä ei ole mitään syvyyttä, minkä lisäksi se on pahimmillaan animaatiosta toiseen hyppimistä. Melkein samanlaista sekoilua kuin jonkin Death Strandingin tai Arkham-pelien vastaava, ehkä hitusen parempi niiden eri taistelutyylien ansiosta.

Itsellänihän näyttää pelikello reilua 40 tuntia, vaikka olen hätäiseen neljännen chapterin vasta läpäissyt.

Aivan liikaa aikaa käyttänyt kaikkeen ylimääräiseen pyörimiseen. Muutaman kerran olen nollat taulussa tykittänyt Mahjongia, ja samalla esim. kuunnellut pelimusiikkikisan biisejä. Samalla ensikosketukseni koko sarjaan. Kyllä tuota suosiota alkaa ymmärtämään.

[Kierros II]

Kierros II

Snatcher - One Night in Neo Kobe City
Tekken 6 - Electric Fountain

Tekken on tiukkaa tykittelyä. Voittaisi suurimman osan muista jäljellä olevista biiseistä. Tämän parin voittoa ei kuitenkaan tarvitse näpistää. Kyllä tämä rehdisti sielukkuudella viedään.

Ori and the Will of the Wisps - Now Use the Light, We Want to See!
Ultima 6 - Intro

Tiukka ja rehti pelibiisi. Ori on uskmaton audiovisuaalinen kokonaisuus. Monelta biisiltä jää se kriittisin kärki puuttumaan ilman peliä taustalla.

Final Fantasy VIII - Blue Fields
Metal Gear Solid 3 - Snake Eater

Onhan tämä FF huomattavasti kisan toista sarjan viisua parempi ja ilmeikkäämpi veto. Snake Eateria vastaan eteneminen kisassa jää kuitenkin auttamatta biisin viimeiseksi fantasiaksi.

Guardian Heroes - Rough and Ready
Katamari Damacy - Lonely Rolling Star

Tuntuu väärältä äänestää Katamaria vastaan. Vaan minkäs teet, kun ei vaihtoehto millään mahdu omiin suosikkeihin. Etenkään, kun vastassa on näinkin Haasteellinen ja Halukas vaihtoehto.

Mega Man ZX - Green Grass Gradation
FAST Racing NEO - Chuoko City

Vahvempaa koukkua ja kovempaa menoa.

FFVII Remake - Jenova Phase 3
Bully - Walking Theme

FF tuntuu latistuvan omaan paisutteluunsa. Jos nyt latistumista kuvauksena tällaisessa yhteydessä voi käyttää. Ja onhan tuo Bully aika omaleimainen.

Donkey Kong Country 2: Diddy's Kong Quest - Hot Head Bop
Halo 2 - Ghosts of Reach

Halon tunnelmointi kaipaisi korkeampaa huippua. Ei jakoja Viisaan Taavin huippubiisejä vastaan.

Xenosaga Episode III - Abel's Ark
Loop Hero - Enter the dungeon

Molemmat hyviä. Abelin tunnelmointi on kuitenkin helpompaa ja mukavampaa kuunneltavaa kuin jokseenkin raskassoundinen Kierukkasankari.

Shin Megami Tensei - Ginza
One Must Fall 2097 - Main Menu

Peliä en ole yhäkään päässyt pelaamaan, ja vaikka pelin pääsisikin avaamaan, niin menua pidemmälle tuskin pääsisi. Tätä olisi pakko jäädä popittamaan.

Metroid Prime - Underwater Frigate
Super Smash Bros. Melee - Mother 2

Mother on hyvä biisi, vaikkakaan ei lähimainkaan suosikkeja Meleestä. Underwater Frigate on parhaita tunnelmoivia aluemusiikkeja missään pelissä ikinä.

Street Fighter V - G Theme
Ōkamiden - Southern Ryoshima Coast

Geeteema tuntuu hieman junnaavan paikallaan. Biisi ei oikein etene mihinkään. Siitä löytyy hyvän kuuloisia juttuja, mutta kokonaisuus tuntuu olevan hieman vähemmän kuin osiensa summa. Okameissa on varsin hienoa musiikkia. Sharkien harmittelujen perusteella kuuntelin alkuperäistäkin Ryoshima Coastia. Näillä kuunteluilla en osaa suuremmin kommentoida kummankaan suuntaan. Molempi parempi kuin Street Figher siltikin.

Cyberpunk 2077 - The Rebel Path
ZeroRanger - Unstopping

En tiedä toisiko biisin kuuleminen pelissä siihen jotain lisää. Tällaisenaan biisi on hyvin tuotettua tuttua huttua, joka ei genreä paljon kuluttaneena enää sykähdytä. Reikäratsupoliisi on yhtä melodiatykittelyä.

En edes tajunnut ettei tuo ehdottamani Hot Head Bop ollut alkuperäinen versio.

Kertoo paljon vaivaa tuon "restoraation" eteen on nähty. Liekö Jammin Sam Miller ollut innoittajana, mutta viime aikoina vastaavia on tullut vastaan enemmänkin. Yksinkertaistettuna ihmiset ovat siis kaivaneet musiikkiraidat ulos (SNES) peleistä ja yhdistäneet ne alkuperäisiin sampleihin mitä on käytetty ennen konsolin tuomia kompressioita ja muita vaikutuksia.

Vähemmän yllättäen nämä suorat restoraatiot kuulostavat usein hyvin vääriltä. Sinänsä siisteiltä ja mielenkiintoisilta mutta yhtä lailla vääriltä. Kappaleet on kuitenkin sävellettu konsolin ehdoilla, eikä niissä siksi ole "restauroitavaa" sellaisenaan.

JSM on käyttänyt useita tunteja per kappale niiden äänimaailman viilaamiseen, jotta ne olisivat mahdollisimman lähellä alkuperäisiä SNES:llä kuultavia. Vuosien aikana hän on myös palannut aiempien versioidensa pariin ja parantanut niitä. Onhan tuota kokemusta varmasti tullut 4-5 vuoden aikana, jota hän on näitä harrastellut.

Esimerkki suoraviivaisesta restauraatiosta, Super Mario Worldin haamutalo: alkuperäinen vs restoraatio. Piti sitten kummasta tahansa, on niissä aivan erilainen tunnelma.

Vertailuna JSM:n Aquatic Ambiance: alkuperäinen vs 2017 mix vs 2020 mix. Tässä 2017 versio lienee suorempi konversio. 2020 veriossa on lisätty esim. pientä kaikua 1:24, mutta kokonaisuutena äänimaailma on lähempänä alkuperäistä. Erot alkuperäiseen alkavat olla niin pieniä, että näitä versioita kuuntelee mielellään vaihtoehtoisina versioina sellaisinaan. Ei vain kerran mielenkiinnosta. Toki mitkään tällaiset restauroinnit eivät korvaa alkuperäisiä.

Vielä erillisenä viestinä huomio, että Muse Dashin linkki oli rikki. Tässä toimiva: Muse Dash - Best One

Ehdottaisin myös vahvasti, että DKC 2 vaihdettaisiin alkuperäiseen versioon. Tuo nykyinen on uusiksi rakennettu ja sisältää siksi myös tiettyjä sävyeroja. Alkuperäinen: Donkey Kong Country 2: Diddy's Kong Quest - Hot Head Bop

Snake Eater ansaitsee myös hieman parempaa kuin mitä Cyruksen postaama 240p-versio tarjoaa: Metal Gear Solid 3 - Snake Eater

[Kierros I]

Kierros I

Shin Megami Tensei - Ginza
Super Mario Maker 2 - Title

Super Mario Makerin musiikki kuulostaa "tuoreemmalta" Nintendon titlemusiikilta hyvässä ja huonossa. Ei tosiaankaan ihastuta, ei vihastuta. Voisin yhtä hyvin kuvitella tämän vaihtoehtoiseksi musiikiksi vaikka Wiin päävalikkoon. SMT on peruslaadukas aikansa ralli, mutta ei pomppaa esiin erityisyydellään. Helppo valinta.

Wind Waker - Outset Island
Super Smah Bros. Melee - Mother 2

Piti ihan tarkistaa onko linkattu Mother alkuperäinen SSBM-versio. Ei ole pelin ulkopuolella tullut koskaan kuunneltua, joten biisistä paljastuu ihan uusia puolia, vaikka pelin sisällä sen onkin kuullut lukemattomat kerrat. Outset Island ei oikein yksinään pelin ulkopuolella herätä kummempia tuntemuksia. Pelissä kyllä toimii hienosti. Piti laittaa Dragon Roost Island perään soimaan. Siinä on sitä jotain...

Everhood - Why Oh You Are LOVE
Ori and the Will of the Wisps - Now Use the Light, We Want to See!

Hui mikä kompressiohirviö tuo Everhood. En päässyt loppuun asti, kun oli niin raskasta kuunneltavaa. Sen puolesta helppo voitto Orille, joka ei tällä kertaa pelin ulkopuolella niin säväytä. Pelin sisällä kyllä rakastan kumpaisenkin soundtrackia.

Mega Man ZX - Green Grass Gradation
Castlevania II: Belmont's Revenge - New Messiah

Castlevania on pidemmän päälle aika raskasta kuunneltavaa alustansa rajotteiden vuoksi. Mega Mania luukutti vahingossa useamman loopin putkeen.

Sekiro: Shadows Die Twice - Divine Dragon
Loop Hero - Enter the dungeon

Sekiro on taas vähän biisi, ettei pelin ulkopuolella oikein anna mitään erityistä. Saa äänen puhtaasti sen ansiosta, että toimi eepisenä taustamusiikkina Yakuzan mahjongiin. Loop Heron biisi ei sopinut siihen puuhaan yhtä hyvin. Kiva biisi silti.

Hades - Good Riddance (Eurydice Solo feat. Ashley Barrett)
Final Fantasy VIII - Blue Fields

Good Riddance on maagisen upea biisi. Monta kertaa tuli jäätyä kuuntelemaan etenemisen sijaan. Mukava oli Blue Fieldskin.

Ultima 6 - Intro
Ice Ice Baby vs Straight Up - Vanilla Ice vs Paula Abdul

Olin itse asiassa kääntymässä ensin tämän DJ Heron mashupin puoleen, mutta sitten päädyin sitten kuitenkin menemään rehellisemmällä pelimusiikilla. Vaikka Ultiman biisi täysin uusi tuttavuus onkin, on siinä jotain taikaa, joka miltei tutulta tuntuu.

Mega Man 8 - Grenade Man
ZeroRanger - Unstopping

Tässä voisi vetää vahvasti kotiinpäin. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse, koska biisi on täyttä timanttia. Ihan sama onko sen takana kaveri vai ei. Ei sillä, Mega Manin munakas bassosoundi yllätti positiviisesti sekin.

Gravity Rush - Old Town
FFVII Remake - Jenova Phase 3

Ehkä vähän mitäänsanomattomia kummatkin. Odotin FF:ltä enemmän alun perusteella. Heti 6 sekunnin kohdalla alkava synalinja (vai mikälie) paljastuikin biisin parhaaksi jutuksi, josta päädytään melko hengettömään paisutteluun minuutin kohdalla. Tarjosi silti enemmän kuin Gravity Rush näin pelistä irrallisina kuunneltuna.

Jet Set Radio Future - The Concept of Love
Guardian Heroes - Rough and Ready

Kova on. JSR on sinänsä hyvä sekin, muttei ehkä vahviten oma kuppini teetä kuitenkaan.

Xenosaga Episode III - Abel's Ark
Kingdom Hearts II - Passion

Hämmentävä ja haastava pari. Kumpaankaan ei ole minkäänlaista ennakkokosketusta. Kumpikaan ei suoranaisesti säväytä, mutta ovat silti erittäin miellyttävää kuunneltavaa. Abelin Arkki tuo jotenkin etäisesti mieleen Metroid Primen Underwater Frigaten erittäin hyvällä tapaa. Koska ko. biisi on heti seuraavan parin toinen osapuoli, niin äänestetään sen vuoksi Kingdom Heartsia. Näitä tuli kuunneltua useampi kerta peräkkäin enkä parempaa perustetta kumpaankaan suuntaan keksi.

Metroid Prime - Underwater Frigate
Hotel Dusk - Midnight

Henkilökohtaisesti Metroid Primen taika sitoutuu vahviten juuri tähän kappaleeseen. Ensimmäistä kertaa päädyin tutkimaan tätä osaa maailmasta ennen tarvittavaa puvun löytämistä. Tajusin tämän hyvin nopeasti, ettei eteneminen vielä onnistu. Siitä huolimatta jäin puoleksi tunniksi hitaasti hypeskelemään ja nautiskelemaan tunnelmasta. Harvoin olen ollut yhtä lähellä zenmäistä rauhaa minkään pelin äärellä. Hotel Duskin tunnelmointipätkällä ei valitettavasti ole mitään sanottavaa tämän rinnalla, vaikka pätevä onkin.

One Must Fall 2097 - Main Menu
The Last of Us Part II - Beyond Desolation

The Last of Usin biisi oli todella positiivinen yllätys. En osannut lainkaan odottaa moista akustista fiilistelyä. Ison osan tämänkin skaban biiseistä olisi voittanut. Vastassa on kuitenkin yksi parhaista menumusiikeista ikinä. Hetkeäkään en ole One Must Fallia pelannut, mutta heti ensikuulemasta reilu 10 vuotta sitten se on pysynyt satunnaisessa soitossa.

Halo 2 - Ghosts of Reach
Heavenly Sword - Nariko's Theme

Ei lähimainkaan parasta Haloa. Varmasti parempi pelissä, mutta näin ulkopuolella kuunneltuna paras terä tylsistyy pahasti. Heavenly Swordilla olisi ollut helpohko paikka iskeä. Biisi ei kuitenkaan tuntunut etenevän mihinkään. Harmitonta ja hajutonta kuunneltavaa.

Snatcher - One Night in Neo Kobe City
Zero Time Dilemma - Ustulate Pathos

Snatcherissa on ihan tajuttoman kova soundtrack ja tämä kyseinen biisi on kenties siltä paras. Yksi ensimmäisistä ostamistani pelisoundtrackvinyyleistä. Luonnollisesti peli on pelaamatta, kuten varmasti monella muullakin ostajalla. Se ei tunnu suosiota haittaavan, sillä mokomasta on jo 8 erilaista vinyylipainosta. Todella hyvä tunnelmointi ZTD:n kappalekin. Vastassa on vaan liian kova pala.

Bully - Walking Theme
Kirby: Planet Robobot - Mind in a PROGRAM

Bully on tavallaan siisti, mutta pidemmällä kuuntelulla sen "hauskuus" alkoi lähinnä ärsyttämään. Biisissä ei tapahdu mitään, Kirbyssä liikaakin. Tekisi mieli äänestää tyhjää, mutta menkööt tämän kerran...

Tekken 6 - Electric Fountain
Axelay - Unkai

Axelayssa on SNES:lle valitettavan yleinen tunkkainen äänimaailma. Biisikään ei laadukkaasta massasta erotu. Tekkenissä on hyvä meininki.

Donkey Kong Country 2: Diddy's Kong Quest - Hot Head Bop
Grim Dawn - Dreaded

Grim Dawn on genressään suosikkipelini. Peliaikakin lähentelee 200 tuntia. Pidän kyllä sen musiikeista, mutta kuten genrelle sopii, tulee ne yleensä ennen pitkää hiljennettyä ja pistettyä omaa musiikkia / podcastia taustalle. Näin erikseen en niitä kuuntelisi. Ei mitään jakoja Hot Head Bopia vastaan.

P.S. tämän tilalle pitäisi mielestäni pistää alkuperäinen SNES-versio. Pidän kyllä Jammin Sam Millerin uusiointiversiotyöstä DKC soundtrackien kanssa, mutta tällaisessa skabassa pitäisi mielestäni mennä silti alkuperäisellä versiolla.

Ōkamiden - Southern Ryoshima Coast
Muse Dash - Best One

Pitäisikin jaksaa jatkaa Ōkamin peluuta, joka jäi alkutaipaleelle. Miellyttävää kuunneltavaa, vaikka parhaat fiilikset ehkä jäävätkin peliä pidemmälle pelaamatta saamatta? Muse Dash on sinänsä helppoa kuunneltavaa, mutta rehellisesti sanottuna en yleensä pidä lainkaan useamman kielen sekoittamisesta yhden biisin sisällä. Etenkään silloin, kun se toinen puoli on itselleni täysin hepreaa. Jotenkin vielä korostuu itä-aasialaisten kielten kanssa, jotka ovat niin äärimmäisen kaukana englannista. Oli muuten Mute Dashin linkki rikki.

Katamari Damacy - Lonely Rolling Star
BioShock Infinite - Elizabeth's Theme

Yllättävän haastava pari siihen nähden miten hauskoja Katamarin biisit yleensä ovat. Kyseinen biisi ei kuitenkaan ole suosikkejani ja Bioshockin tunnelmapala on yllättävän hyvä.

FAST Racing NEO - Chuoko City
Metal Slug X - Living on the Deck

Sairaan nopee... ja värikäs!

Street Fighter V - G Theme
Super Smash Bros. Ultimate - Galaga medley

Kun on kuunnellut koko tämän rosk... skaban biisit läpi yhden illan aikana, erottuu G Theme Galagaa paremmin edukseen.

Cyberpunk 2077 - The Rebel Path
Paper Mario: The Origami King - Autumn Mountain Battle

Cyberpunkin tuotantoarvot näkyvät erittäin hyvällä tavalla. Huonommalla tuotannolla tämä biisi nimittäin putoaisi hyvin nopeasti geneeriseksi tauhkaksi. Sen verran paljon olen synthwavea kuunnellut, että tämäkin biisi on ns. tuttua kauraa. Tässä vaiheessa tämän kuuntelu huonommalla tuotannolla aiheuttaisi ärsytystä, ellei jopa ahdistusta. Nyt tätä kuunteli mielellään. Paper Mario vie kuitenkin veikemmällä tunnelmallaan.

Loop Hero - Loop Blues
Metal Gear Solid 3 - Snake Eater

Bond soitti ja pyysi kappaleensa takaisin. Tämän voisi muuten myös vaihtaa rupuisesta 240p-versiosta hieman parempaan?

Ei sillä eikä millään, mutta kuulemma kevään kovimmat tyypit maanlaajuisesti on ne, joilta tippuu täysi äänilista Laudan musaketjuun ajoissa. Kaupungilla tällaista puhuvat.

Huomenna väsyttää, kun näiden kanssa hieman venähti, mutta mitä sitä ei tekisi katukunniansa eteen. Tässä vaiheessa pitänee taputtaa itseään selkään, kun en laiskana saanut taaskaan omia biisejäni kisaan mukaan. Olisi mennyt vielä hieman pidempään.

Pelaajalauta on ollut yksi näistä sivuista, josta statistiikkojen top 10 "Most Time Online" myös muistuttaa.

Miten helvetissä Wii U -ketju on laudan kaikkien aikojen luetuin?

Mitä silmät näyttää, sitä sydän ei ymmärrä? Vai miten ne Juhan Tapion sanat taas menikään?

Mahtava juttu! Minusta DKC kolmonen on sarjan paras osa ja täysin aliarvostettu verrattuna kakkoseen. Peli julkaistiin todella myöhään Snessin elinkaaren loppupuolella ja meni monilta ohi. Pitääkin heti alkaa pelaamaan läpi pitkästä aikaa.

Ja ykkönen nyt on selvästi sarjan heikoin osa.

Täytyy palata tähän johon en aikanaan jaksanut kommentoida. Mielestäni Diddy's Kong Quest on sarjan selkeästi paras osa. Tasapainoisin tiukas tasohyppelyn ja gimmickien kanssa.

Kolmonen menee välillä liikaakin kikkailun puolelle. Etenkin pelin loppupuoliskolla tuleva violetilla papukaijalla pelattava kenttä on yksinkertaisesti raivostuttava, koko sarjan pohjakosketus. Ei vaikeustasonsa, vaan pelimekaniikan turhauttavuuden takia. Pelin vaihtelevuus on sen rikkaus ja kirous. Hienojen ideoiden vastapainoksi mukana on liikaa pannukakkuja.

Ensimmäinen osa on selkeästi alkeellisin. Graafisestikin yksinkertaisin, mutta tunnelmaltaan lyömätön. Ehkä nimenomaan tuon tunnelman takia pidänkin siitä enemmän kuin kolmosesta, vaikka puhtaasti sisällöllisesti kolmonen onkin paljon parempi.

Kakkonen sen sijaan on pitkälti täydellinen paketti. Sarjan parhaat musiikit. Monipuolisemmat grafiikat kuin ensimmäisessä osassa, miellyttämäpi taidetyyli kuin kolmosessa. Todella tiukka tasosuunnittelu.

Ainoa murhekryyni kakkosessa oli penskansa kaikkien salareiden löytäminen. Silloin, kun en tajunnut, että kentän nimen perään tulee !, kun se on läpikotaisin kaluttu. Tässä kolmonen oli parempi, vaikka tavallaan vaihteleva määrä salareita per kenttä onkin piristävämpää (kolmosessa jokaisessa kentässä on kaksi). Toisaalta riemu oli sitäkin suurempi, kun aikanaan vahingossa törmäsinkin siihen viimeiseen puuttuneeseen salariin itse ilman mitään lisäapuja.

Tämä on tarina pyyteettömästä työstä ja rakkaudesta lajiin...

Lauta oli kuollut. Aluksi se ei vaivannut ketään, "Eiköhän Joel-san käy tarkastamassa esikoisensa kunnon jossain..." - totesi Sharkie mielessään. Päiviä kului ja Lantun mieltä alkoi jo kalvamaan, ei kai se tähän loppunut? Vieroitusoireista kärsinyt Ephram oli tuplannut normaalin 4.7h päiväannoksensa Nintendon lapsille suunnattuja käsienheilutteluita, eikä Laudan puute enää vaivannut. Heinz harhaili bittiavaruudessa vailla suuntaa pohtien ostaisiko 30 euron pelin, vai sijoittaisiko koko rahan pörssiin. Despo päivitteli selainta, totesi pitäkööt tunkkinsa, valkohäntäpeuran penisluun seinälle asettelussa on ihan riittävästi hommaa. Migge avasi hevibändin mainosoluen ja antoi dopamiinin virrata suonissa...

Hetken aikaa heimo selvisi ilman kotikylää, mutta päivien kuluessa alkoi askel painaa. Lopulta Lanttu päätti sytyttää Gondorin merkkitulen. Aluksi pimeydessä ei näkynyt mitään, epäilys valtasi mielen, vetikö lauta joukkosudokun? Eikai TK ja Gba tosissaan olleet sen ilmatorjuntatykin ja joukkoteloitusten kanssa? Lopulta Tampereen suunnasta alkoi häämöttää 11 tuumainen - Freijon soihtu. Lantun kehon valtasi lämmin tunne, lauta oli kuollut, mutta heimo oli elossa!

Long story short, Joel-san vastasi alle 45 sekuntia merkkitulen näkemisestä ja paahtoi pää märkänä Lautaa pystyyn viimeiset viisi päivää ja yötä. Pakko arvostaa miestä, joka jaksaa nähdä vaivaa foorumin eteen ja millä vastausajalla. Pohdittiin jo tuossa jotain mainosbannereita sivuille, niin voidaan klikkailla massinpaskaa miehelle.

Iso kiitos Joel kaikesta ajasta jota olet käyttänyt Laudan eteen.

Olen käyttänyt aina aivan liikaa aikaa internetissä muutamien sivujen jatkuvalle latailulle. Pelaajalauta on ollut yksi näistä sivuista, josta statistiikkojen top 10 "Most Time Online" myös muistuttaa. Kirjoittelemaan olen aina ollut kovin huono. Tuntuu, etten osaa jäsennellä ajatuksiani tarpeeksi hyvin tai värikkäästi, mutta merkittävimpänä viestien kirjoittamiseen menee itselläni tolkuttoman pitkään.

Ihan viime aikoina Laudan lueskelukin on jäänyt hieman vähemmälle. Sitä voisi helposti alkaa pohtimaan olisiko aika vaan siirtyä eteenpäin. Etenkin siinä vaiheessa, kun sivu alkaa palauttamaan tyhjää eikä ylläpitäjää ole näkynyt ikuisuuksiin. Mutta eihän mistään mitään tuolla asenteella tule.

Ensimmäisenä päivänä tyhjä sivu meni vielä satunnaisuuden piikkiin. Seuraavana alkoi jo epäilyttää. Kolmantena ongelmat ovat jo päivänselviä.

Aloin pohtimaan, että mitähän kautta Joeliin voisi yhteyttä saada. Kun Joel-san ei kummoisia tuloksia google-haulla tuottanut, ja sukunimen olin vuosien aikana unohtanut, Facebook tuntui viimeiseltä oljenkorrelta. Muistin aikanaan siellä Joelin profiilin nähneeni ja yhteisiä kavereita oli, kiitos Finngamerin miittien (en muista olenko itse koskaan samaan aikaan niissä Joelin kanssa ollut). Pienen kavereiden kavereiden stalkkauksen jälkeen tuokin vaihtoehto tuotti vesiperän. Ilmeisesti Joel on jossain välin tehnyt sen ainoa järkevän vaihtoehdon ja poistunut Facebookin suoran ikeen alta.

Vaan kylläpä tuo Facebook auttoi lopulta silti. Kiitos pienen foorumin valaman ja miittien vahvistaman yhteisöllisyyden, Facebookissakin oli aikanaan ryhmäkeskustelu luotu jonkinnäköisiä miitinkejä ajatellen.

Tässä kohtaa oli hyvä hetki tehdä kunkin yksinäisestä surusta ja tuskasta yhteistä, harrastaa niinsanottua viestiketjunekrofiliaa miltei viisi vuotta vanhan ryhmäkeskustelun osalta ja pohtia ääneen saataisiinko tilanne vielä jotenkin korjattua. Onneksi kollektiivinen muisti ja aloitekyky on usein yksilöä vahvempaa. GBA:lta tuli Joelin sukunimi kuin apteekin hyllyltä ja sen avulla löytyivät myös kotisivunsa. Sharkie ehti alkaa jo pohtimaan kellä olisi pokkaa laittaa LinkedIn-yksityisviestiä, kun GBA oli ehtinyt jo pistää tekstiviestiä. Hyvä, että pisti. En tiedä olisinko itse lopulta onnistunut rykäisemään tätä kriittisintä tehtävää, vaikka yhteystiedot oli(si)vatkin (omatoimisesti) löytyneet.

Aivan valtava hatunnosto Joelille, että yhä jaksoi lähteä sivustoa korjaamaan. Semminkin, kun oma käyttö ja lukeminen on ilmeisesti jäänyt hyvin vähälle viime vuosina. Ei sitä ihan jokainen jaksaisi omalla vapaa-ajalla ja jopa rahallisella panostuksella lähteä enää vanhaa pienen piirin foorumia korjailemaan sen kerran hajottua.

Erittäin isot propsit myös nopeasta toiminnasta ja etenkin statuspäivityksistä. Niiden ansiosta toivottavasti kukaan ei päässyt putoamaan kelkasta.

Vastaesimerkkinä suomalainen metallimusiikkisivu Imperiumi päivitti ulkoasuaan kolmisen vuotta takaperin. Samalla päivittivät myös foorumia... hyvin hitaasti. Messulauta palautti 404 viikkojen ajan eikä mistään tuntunut löytyvän mitään informaatiota ovatko haudanneet koko foorumin vai mikä on homman nimi. Lopulta foorumit palasivat ilman mitään sen kummempaa uutisointia, ja silloinkin linkki foorumeille puuttui etusivulta. Voi vaan kuvitella kuinka moni on luovuttanut ja unohtanut koko homman aikana, jolloin foorumit ovat muutenkin hiljenemään / kuolemaan päin.

Vaan eipä sillä. Toivottavasti Pelaajalauta jatkaa hiljaisen aktiivista eloaan vielä pitkään tulevaisuudessakin. Kyllä tässä on viime vuosina huomannut miten kankeita ja huonoja Facebookit, Redditit sun muut ovat oikeaan mielenkiintoiseen ja pitkäjänteiseen keskusteluun. Ennen kaikki oli paremmin, nuoriso on pilalla, kun eivät enää tietään foorumeille löydä ja sitä rataa. Ehkä pitäisi itsekin ryhdistäytyä ja koittaa edes silloin tällöin jotain kirjoitella. Eihän kirjoittamisen vaikeuskaan helpota kuin kirjoittamalla. Samalla tulisi tehtyä se pieni oma osansa, ettei näin hieno yhteisö pääsisi täysin näivettymään.

Miten paljon helpompaa elämä olisikaan, jos osaisi Epin tapaan nauttia vain puhtaasta sisällöstä. Mutta ei. Aivan käsittämätön ajatus, että voisi pelata Doomia Switchillä, kun on tottunut pelaamaan ultra asetuksilla 100+ ovenkarmia sekunnissa tietokoneella. Grafiikat voisi ehkä äärimmäisessä hätätilanteessa vielä hyväksyä, mutta 30 fps tämän tyyppisissä peleissä (oikeastaan +95% peleistä) on täysin kuolleena syntynyt ajatus. Ei pitäisi totuttaa itseään liian hyvään.

Mutta onhan tämä vain liian hyvää ollakseen totta, sillä ei noita CRT-Royale Shadereita uskalla OLED:lla käyttää, koska kuvassa on käytännössä koko ajan staattisia pikseleitä, jotka yhdessä bloomin kanssa jättävät aivan varmasti jälkensä paneeliin. Harmi, sillä tämän kokemuksen jälkeen on mahdotonta pelata vanhoja pelejä ilman kunnon shadereita. Tätä lähemmäs ei alkuperäistä kokemusta ilman CRT-monitorilla pelaamista pääse. Eikä tarvitse kikkailla vanhan raudan, jäätävien CRT-monitorien, kulahtaneiden ohjainten, adapterien ja konvertterien kanssa.

Ihan turhaan tuota palamista pelkäät, ellet joka päivä montaa tuntia putkeen pelaa. Muutaman tunnin sessiot silloin tällöin ei näy vielä missään.

Olitko siis muut ehtinyt jo ostaa ja saada, mutta näyttistä jouduit tähän asti odottamaan? Tavallaan kehno ajoitus tuon tuoreimman Ryzen-sarjan kanssa, joka toi varsin merkittävän suorituskykybuustin nimenomaan peleihin. Vaan eiköhön tuolla sinun nykyiselläkin setillä ihan "kohtuullisesti" pelaa.

Näiden perumisien jälkeen aletaan liikkua hyvin kriittisillä vesillä. Tasan 16 nimeä listalla. Jää korona nopeasti kauhuuksissa kakkoseksi, jos WarioWareen ei saada täyttä pelaajamäärää.

Suhteessa edelliseen sukupolveen nuo kolmetonniset ovat naurettavan halpoja. Noin niin kuin muuten näyttisten saralla nähtiin aivan hirveät hypyt hinnassa jokunen vuosi sitten. Paljon suuremmat kuin mikään inflaatiot.

Nämä sukupolven sisäiset sarjanumerot (90, 80, 70 jne) olivat kuitenkin aiemmin 200-250 hintayksikköä halvempia. Aiemmin laadukas budjettiluokka pyöri 150-200 euron tietämillä. Siihenkin on tullut 100-150 hintaa lisää.

Nvidian uusi 3000-linjasto on sinänsä positiivinen yllätys, että vaikuttaisi tulevan selkeästi isompaa hyppyä kuin 1000 -> 2000 välillä. Hinnatkin ovat siten hieman järkevämmin perusteltavissa. Mutta kyllä nuo hinnat ovat silti lähteneet aika tehokkaasti lapasesta. Toivottavasti AMD saisi ulos vielä joku päivä Ryzeneiden kaltaisen pakansekoittajan näyttispuolellekin.

Itsellä on taloudessa kaksi tietokonetta, joissa molemmissa prosessorit ovat jostain vuodelta 2013. Kertoo jotain kehityksen tahdin hidastumisesta, että noilla pärjää vielä nykyäänkin ihan ok. Vaikka esim. pääkoneen i7-4820K luultavasti hieman 1080 Ti:tä pullonkaulattaakin, niin suorituskyky on ollut aivan riittävää. Emo + prossu + muistit -combon päivitys ei ihan ilmaista sekään kuitenkaan ole.

Seuraavien Ryzeneiden aikaan voisi ehkä vihdoin alkaa pohtimaan koko paketin uusimista. Jotain puheita on tainnut liikkua, että pitäisi tulla suurin generaatioiden välinen suorituskykyhyppy Ryzeneissä tähän asti. Ehkä hyppy edellisen vuosikymmenen alkupuoliskolta alkaisi vihdoin olemaan tarpeeksi suuri.

Saavun, koska tuleminen on likaista.

Eiköhän tässä saada lauta taas vaipumaan niin vahvoille talviunille siihen mennessä, ettei aktiivisen väen puutteessa tarvitse moisia suunnitella.

[Dragon Slayer: The Legend of Heroes II - Ending 2]

Kappas, jäi vallan äänestämättä taas.

Dragon Slayer: The Legend of Heroes II - Ending 2
Deltarune - Field of Hopes and Dreams

Eihän näin kutkuttavan tilanteen voi antaa raueta noin vaan.

Tosiasiassa olisin voinut oikeastaan antaa äänen kummin päin tahansa. Dragon Slayer iski kovasti heti alusta alkaen. Deltarune taas on kasvanut kisailun aikana ihan uudelle tasolle.

Crysis Remastered myöhästyi... vai myöhästyikö sittenkään? Peli on nimittäin sittenkin tulossa Switchille 23. heinäkuuta. Muilla alustoilla peli kuitenkin ilmeisesti myöhästyy. Vihdoinkin NS-pelaajat pääsevät ensimmäisenä asiaan!

Mutta siis toki 13 vuotta myöhässä...

https://www.crysis.com

Nuo Giffit kyllä myyvät peliä aika komeasti. Switch-pelaajalle shooterin kanssa ei tarvitse sanoa kuin taikasana gyro, ja sormet alkavat jo syyhyämään.

Aika mahdotonta noista vielä sanoa kuinka hyvin peli pyörii oikeasti, mutta vaikuttavat kyllä hyvältä esimerkiltä siitä kuinka vanhemmat pelit näyttävät helposti huomattavasti paremmilta kuin uudet, vahvasti downgradetut. Toki näihinkin on varmasti valittu parhaat päältä.

Ei ole pelejä tullut ostettua aikoihin, kun vinyylit vie kaikki rahat.

Mitäs pelivinskoja tyypeille on kertynyt viime aikoina?

Itsellä on jäänyt ostoksen hyvin taka-alalle oikeataan koko tämän vuoden puolella. Periaatteessa kiinnostavia julkaisuja kyllä riittäisi, mutta on jäänyt kuuntelu vähemmälle, niin sillä en ole viitsinyt pistää rahaa niin kiinnikään. Onkohan viimeiset levyostokset ylipäätään joulukuulta. Silloin meni joku ~600 euroa, kun Napalm Recordsin kaupasta onnistui saamaan -30% hinnalla levykäisiä.

Joskus viime syksynä Black Screen Records myi Gamescomeilta yli jääneitä ja lievää kansivahinkoa kärsineitä levyjä alennuksella. Nämä ovatkin samalla viimeisimmät pelivinyyliostokseni.

Sen sijaan pari kuukautta takaperin ostin Technicsin SL-1500C-soittimen, kun sai pienellä alennuksella. Ehti pitkään olla fiilis, että parempi puoliautomaattinen soitin olisi mukava. Aika huomattava ero vanhempaan 80-luvun Sonyn PS-LX5 täysautomaattiseen.

Sain vihdoin 6 metriä pitkän RCA-piuhankin, jolla saisi soittimen siirrettyä parempaan paikkaan. Sisäänrakennetun phonon ansioista ei tarvitse turvautua enää vahvistimen omaan tai hankkia erillistä RIAA-korjainta. Pitäisi vaan saada aikaiseksi siirtää.

P.S. Jos joku haluaa kulmasta osumaa ottanutta Stadew Valley -boksia, Into the Breachia, Katamari Damacya tai Nex Machinaa vinyylinä, niin löytyisi nuo kaikki tuplana. Fangamerin mokoma lähetti koko paketin uusiksi, kun varovaisesti otin yhteyttä Stardewistä. Hyvää palvelua, mutta tuosta ilosta piti maksaa uudelleen reilu 50 euroa veroja.

Sitähän oli aivan lapsi näitä kirjoittaessa. Muistan kun faija kommentoi ekan finngamerin miitin jälkeen, että aika vanhoja osa noista tyypeistä. Kelasi varmaan, että mentiin johonkin vanhempien internetkaverien pedarimiittiin.

Haha, tähän voi vahvasti samaistua. En ole koskaan jälkeenpäin kysynyt porukoilta, että muistaako ne sitä kun poika ensimmäisen kerran ilmoitti lähtevänsä tuntemattomien luo Espooseen pelaamaan videopelejä, mutta onhan se voinut vähän erikoiselta vaikuttaa. Mutta päästivät kuitenkin!

Itse olin 16 tai juuri 17 täyttänyt, kun itse uskaltauduin ensimmäistä kertaa mukaan. Taisi äiti etukäteen puolivakavissaan kysäistä millaista porukkaa on kyseessä, mutta eipä tuossa mitään pelkoa esteistä ollut. 11 taisi olla ensimmäinen eikä sen jälkeen ole ainoatakaan enää missata.

Yöpymismuistoista paras on miitti, jossa jäimme TK:n ja Riepun kanssa viimeisinä paikalle aamuyön tunneille. Siinä viiden aikaan alettiin katsomaan aamujunia yöpymisen sijaan ja päädyimme ottamaan piristävän aamuhölkän juna-asemalle, kun täydellinen juna sattui lähtemään reilun vartin myöhemmin.

Itse en ole koskaan ollut aktiivisin kirjoittelija. Osittain laiskuuttani, osittain kyvyttömyyttäny kirjoittaa omalle seulalle riittävää tekstiä järkevässä ajassa. Pitkät viestit vievät usein kohtuuttoman pitkään kirjoittaa. Tästä syystä etenkin alkuun keskityin lähinnä lurkkaamaan. Uskoisin olleeni kirjautuneena boardeille jo kuuluisan "kasetti vs CD" -keskustelun aikoihin, mutta sen sisällöstä ei ole valitettavasti mitään omia mielikuvia. Onneksi muilla riittää tarinoita.

Onneksi jotain on itselläkin muistissa. Suoriltaan tulee mieleen esim. Ikaalisen inkvisiittorit ja "Ken Kutaragi on mun setä"-uhoilija (jonka nimeä en tietenkään muista ) PS3-alkuaikoihin.