Varmaan ainoa foorumi, jolle enää ylipäätään kirjoittelen. Parhainta tässä paikassa on ehdottomasti muiden pelifiilistelyjen lukeminen. Etenkin Ephramin Switch-pelien hehkutukset ovat olleet ehkä parasta sisältöä viimeisen kolmen vuoden aikana.
Pelasin viimein Shovel Knightin muutkin kampanjat. Voi pojat, tämä peli nousi kyllä itselläni parhaimmistoon hetkessä. Niin täydellä rakkaudella tehty, ettei mitään rajaa. Aivan älytöntä, että nämä lisärit ovat kaiken lisäksi ilmaisia. Täydellinen paketti.
Spoilaannuin itsekin The Last of Us Part II:n juonesta. Paperilla muutama asia kuulostaa aika kamalalta, mutten tuomitse käsikirjoitusta kuin vasta sitten, kun olen pelannut pelin. Jäi tosin tunne siitä, että tässäkin pelissä juoni olisi automaattisesti parempi, jossei sen rytmitys kusisi liikaa. Mistään The Rise of Skywalkerin kädenlämpöisyydestä tuskin on kyse, sillä se teos on täysin mielikuvitukseton ja ylivarovainen kaiken suhteen.
Toivon kyllä nauttivani The Last of Usin jatko-osasta. Näistä ensimmäinen on edelleen Naughty Dogin paras peli ja muutenkin erittäin hyvä juonellisesti. Outoa sinänsä, että ykköstä kehutaan nimenomaan aina sen tarinasta ja pelattavuudesta, mutta kukaan ei mainitse koskaan Gustavo Santaolallan säveltämää tunnelmallista musiikkia.
Minulla ei ole aavistustakaan siitä, miten hyviä kaksi muuta osaa ovat.
Xenoblade Chronicles X on pelillisesti oikein miellyttävä, jos pystyy hyväksymään Skellin rikkinäisyyden ja itseään toistavuuden. Lisäksi Noctilum on alueena ehkä koko sarjan huipentuma, sen musiikkiin ja visuaaliseen antiin ei vain kyllästy koskaan. Muutoin peli kalpenee ainakin ensimmäiselle Xenobladelle 100-0. Sanoisin, että sen suurin synti on juoni. Tarinan eeppisistä puitteista ja pätevästä lähtöasetelmasta huolimatta kyseessä on ehdottomasti yksi genrensä hajuttomimmista tekeleistä. Puolivälin jälkeen en ollut enää lainkaan kiinnostunut siitä, mikä on todella sääli, sillä Miran taianomainen maailma ja hahmot eivät ansaitsisi mielestäni tällaista kohtelua. Jos peli joskus löytää tiensä Switchille, niin ei kannata odottaa liikoja siltä.
Itsellä on pelityksessä tällä hetkellä NieR: Automata. Peli näyttää aikaisekseen rupuselta ja halvalta, mikä menee tässä tapauksessa täysin budjetin piikkiin. Kenttäsuunnittelu on myös rehellisesti sanoen suoraan PS2-ajoilta revitty. Tämä tosin ei haittaa yhtään, sillä olen tottunut tällaisiin peleihin. Suurimmat paukut on pistetty selvästi NieRin upeaan ääniraitaan, minkä lisäksi peli huokuu persoonallisuutta ja sympaattisia hahmoja. Olen aloittamassa nyt kolmatta läpipeluukertaa C endingiä varten ja nautin tästä edelleen valtavasti. 2017 oli kyllä yksi sairaimmista pelivuosista, kun tuolloin julkaistiin tämä, Breath of the Wild, Persona 5, Super Mario Odyssey ja Resident Evil 7.
Death Stranding meni tosiaan läpi viime viikolla. Pidän pelistä edelleen ja olen myös sitä mieltä, että se on kokonaisuutena huomattavasti eheämpi kokemus kuin MGSV. Vaikkei Death Strandingin perusidea vetoakaan aivan kaikkiin pelaajiin, on se kuitenkin yllättävän hyvää vaihtelua muihin ison budjetin peleihin nähden. Erilaisia ideoita pitäisi kokeilla enemmän nykyaikana, mihin viitaten uskonkin monen klassikkopelin perustuvan juuri siihen, että on uskallettu toteuttaa jotakin tavallisesta poikkeavampaa. Tähän sisältyy toki myös omat riskinsä, minkä lisäksi Death Stranding on loppujen lopuksi kaukana täydellisestä pelistä. Laitan seuraavat mietteeni varmuuden vuoksi spoilertagien taakse.
Toisin sanoen 50 pelituntiin mahtui runsaasti hyvää, mutta myös kehnompaa sisältöä. Loppujen lopuksi en tiedä ketään, jolle Death Strandingia voisi suositella varauksetta. Viime joulukuussa pelin PS4-versiota sai Prismoista 30 eurolla, joten jos hinta on pudonnut tuosta lisää, saattaa kokeilukynnys olla matalampi.
Tämähän on nykyään PlayStation-lauta! Mutta missä kaikki Sonyn loistavia yksinoikeuspelejä hypettävät ihmiset ovat? Me tarvitsemme teitä.
No, täällä on ainakin yksi, joka on nauttinut ehkäpä eniten juuri PS4:n yksinoikeuspeleistä. Bloodbornesta tuli välittömästi oma henkilökohtainen suosikki, minkä lisäksi nautin valtavasti jopa The Last Guardianista, vaikkei se aivan kaikkien mieleen ollutkaan. Death Stranding on toki myös tulossa Steamiin, mutta lukeutuu itselläni juuri niihin PS4:n parhaimpiin pelikokemuksiin. Shadow of the Colossusin remakekin lienee yksi eniten läpäisemiäni pelejä PS4:llä, mihin liittyen pelasin sen muistaakseni viisi kertaa putkeen joskus julkaisun aikoihin. Alkuperäisen version olen läpäissyt varmaan yli kaksikymmentä kertaa.
Ghost of Tsushimaa odottelen varovaisin mielin. Jos peli saa hyviä arvosanoja, niin ostan sen todennäköisesti jo tämän vuoden puolella.
Läpäisin tällä viikolla Resident Evil 2:n remaken jo toistamiseen. Toinen pelikerta oli jopa ensimmäistä parempi ja jäi muutenkin vähän sellainen tunne, että tuon voisi läpäistä vielä kolmannenkin kerran. Lukeutuu todennäköisesti TOP 3 tämän sukupolven parhaimmat pelit -listaukseen. Fantastinen paketti, josta ei vain saa tarpeekseen ja jossa yhdistyvät klassisten sekä modernien Resident Evilien hyvät puolet. Poliisiasema ja Mr. X ovat tämän teoksen kiistattomia päätähtiä.
Death Stranding puolestaan on edennyt johonkin puoliväliin. Pelissä avautuu edelleen uutta sisältöä ja vempaimia, jotka pitävät huolen siitä, että pakettien toimittaminen pysyy mielenkiintoisena. Löydettyäni komean sääaseman vuoristosta en voinut muuta kuin jäädä ihailemaan pelin kauniita ja tunnelmallisia maisemia. Täydellinen fiilistelypeli.
Minusta DualShock 2 oli ainakin kestävyydeltään roskiskamaa. Kerran jos erehtyi pudottamaan lattialle, niin sisältä irtosi jotain pieniä osia helisemään. GameCube-ohjain oli jo aikanaan melko kestävä, joskin tatit kyllä kuluivat käytössä ja keräsivät helposti jotain likaa ympärilleen. Nykykonsolien ohjaimet eivät ole ehkä nekään parhaimmasta päästä, mutta olen silti ollut tyytyväinen DualShock 4:n muotoiluun ja jämäkkyyteen. Jos akunkesto olisi parempi, saattaisi kyseessä olla ehkä jopa suosikkini kaikista ohjaimista. Joy-Coneista en halua edes puhua...
Jostain syystä nautin suuresti Death Strandingin pelattavuudesta. Peli on ollut tähän mennessä melkeinpä pelkästään pakettien kiikuttamista, mutta jokin tässä jaksaa silti koukuttaa. S rankejakin pukkaa jatkuvasti, minkä lisäksi mukaan on mahtunut jo nyt vaikka kuinka hulvattomia tilanteita. Maailma tuntuu todella vihamieliseltä ja armottomalta – varsinkin maaston ja ympäristön suhteen. Ei tule mieleen toista avoimen maailman peliä, jossa jo pelkkä joen ylitys voi koitua kohtaloksi. Siksi pelaajan onkin suositeltavaa miettiä reittivaihtoehtonsa tarkkaan, sillä muuten saa olla varma siitä, että kohta kolisee ja kunnolla. Tosin tämä piirre varmaan hälvenee jonkin verran, kun saa lisää työkaluja ja päivityksiä.
Näistä ylistyksen sanoista huolimatta ymmärrän täysin, mikseivät jotkut pidä tästä. Death Stranding on varmasti monille turhan itseään toistava ja tönkkö tapaus. Itse olen sen verran sekaisin, että saatan käyttää esimerkiksi Breath of the Wildissa tunteja ihan vain maailmassa talsimiseen ja fysiikkapelleilyyn. Tässä pelissä on vähän samanlainen fiilis.
Näytä kirjoitukset
