No, mä oon valmis. Eväät edessä ja stream auki. Ennakkotietojen mukaan täähän on paras E3 ikinä. S-E räjäyttää pään, M$:ltä ei ole ikinä julkistettu näin paljon pelejä, ensimmäiset "oikeat" uuden sukupolven pelit, Nintendon viimeinen mahdollisuus tuoda jotain kunnon pommia WiiU:lle. Tää on selkee voitto kattoo miten tahansa.....
Tehdään pieni lisäys vielä tarinaan. Bensaa ja bannabista voi käyttää myös sekaisin, mutta sitä ei suositella ja siitä voidaan rangaista. Autosta riippuen, sekakäytöllä voi saada irti vähän enemmän tehoa, mutta se kuitenkin voi saastuttaa enemmän. Arvioiden mukaan kuitenkin pieni osa kansalaisista sortuisi tähän polttoaineen sekakäyttöön. Todennäköisesti amikset, jotka ajavat parkkipaikalla rinkiä.
Hataraa. Jos sekakäyttö olisi laitointa, bensamittareihin teihtäisiin tähän esto. Esim. ei sekatankkauksia samalla kortilla putkeen tms. Jos näin tehtäisiin, eli siitä tehtäisiin totaalilaitonta, ja sekäkäytöstä tulisi ajokortin menetys tai tuntuvat sakot niin miksipä ei. Tosin autokin olisi helppo tehdä sellaiseksi että se ei toimisi sekakäytöllä. Joten en oikein osaa perustella näitä "erikoistilanteita" itselleni. Tietty jos ihmisten olisi rajoittamattomasti mahdollisuus saatuttaa joka autolla enemmän vain sillä perusteella että auto kulkisi paremmin, niin sitten ei onnistu.
Viimeiseksi sanoiksi tähän keskusteluun voisin sanoa: Amsterdam, Denver, Portugali. Eivät elä kännipilvisekopäiden aiheuttamassa kaaoksessa laillistamisen/sallimisen jälkeen.
On mm. tälläistä: Alkoholin kulutuksen nousu: Alkoholin kulutus ei ole vähentynyt kannabiksen laillistamisen myötä, vaan on päinvastoin lähtenyt kasvuun.
Niin ja se Platinumin uusi peli on joku Transformers-rymistely.
No voi vit...
Square-Enixin on parasta tuoda jotain mikä saa paskomaan housuun. Tosin lafkan käsitys tälläisestä on ollut viime aikoina vähintäänkin huvittavaa. Kingdom Hearts 3 on aika varma. Saisi tuoda jonkun FF9 tyyppisen JRPG:n niin oltaisiin jo aika lähellä.
Katsotaanpa asiaa eri mielikuvitukseellisen aineen kulmasta, kun tuo kannabis on niin kauheaa.
Poliittisista syistä, 70-luvulla Nixon ja sen porukka ajoi läpi YK:n kautta kansainvälisiä sopimiuksia joilla kiellettiin iso kasa energianlähteitä. Bensa saa jäädä lailliseksi mutta muut polttoaineet kielletään ja niitä ei saa tutkia tieteellisesti. Suomessa lakia säädettiin ja mietittiin Bannabiksen käyttöä. Lopuksi Bannabis-polttoaine kiellettiin kolikon heiton seurauksena kun ei osattu muuten päättää.
Nykyään on Bannabista tutkittu polttoaineena ja se on todettu hyväksi energianlähteeksi. Lisäksi se saastuttaa huomattavasti vähemmän kuin normaali bensa. Käytännössä ihmisille tulisi yksi vaihtoehto lisää tankkauksessa, jos he käyttävät autoa. Heinzille annettaan valta päättää laillistetaanko tämä uusi polttoaine vai ei. Miten käy?
Totta kai se otettaisiin käyttöön, jos pysytään tässä ideaalissa. Mutta tämä on suora ns. "joko tai" vaihtoehto. Kannabis vs. alkoholi ei ole.
Yksittäiskäytössä toki. Mutta kun tässä nyt pääasiassa puhutaan noista alkoholia väärin käyttävistä tapauksista (hifidrinkkejä tai puoli vuotta kaapissa muhinutta tummaa olutta ajatuksella siemailevien kulinaristien sijaan), niin en kyllä kans näe, miten blossin tulo markkinoille auttaisi asiaa. Tiedän jo nyt useampia tyyppejä, jotka polttavat jointteja ihan arkisesti, ja kaikilla se jööpeli livahtaa huuleen yleensä juopotteluillan yhteydessä. Mikä pistää jengin entistä enemmän sekaisin, mutta ei toki anna sijaa sille täällä paljon huudellulle rauhalliselle puhaltelulle.
Jos osaat käyttää viinaa oikein, ei ongelmaa ole tälläkään hetkellä. Jos et osaa, ei ongelma taatusti korjaudu sillä, että heitetään sekaan lisää kamaa. Vetäähän ne eri alkoholejakin sekaisin, plus jokaisella ikinä polttaneella on hirveät röökiniksat kännissä. Ongelmatapaukset tulisi vain vetämään blossia jo kaiken nykyrepertuaarinsa lisäksi, ei sijaan.
(Vieläkään ei henk.koht. ole penniäkään kiinni ruohon laillisuudessa, mutta noihin maailman- ja juoppojenpelastamisargumentteihin en oikein usko.)
Ei kannabis ole vaaratonta. Siltikin se olisi loistava korvaaja brenkulle ja vähentäisi tämän yhteiskunnan väkivaltaisuutta varmaan 90%.
Toki voisi näin olla jos se korvaisi muut huumausaineet. Käykö näin? Melkein sama kuin sanoisi että viini korvaa kaljan. Lisäksi, kannabiksen tutkimukset ovat antaneet viitettä että kannabiskin vaikuttaa negatiivisesti käyttäytymiseen. Veikkaan että tilanne on pidemmälti sama kuin viinankin kanssa: Kaverista kiinni.
Kannabista käytetään jo nyt vapaamielisesti. Sen käyttö tulee vain lisääntymään. Sen laittomuus luo enemmän ongelmia kuin mitä laillistaminen. Yksistään jo tämän takia olisi hyödyllisempää laillistaa.
Käytön hyväksymisen sinänsä ymmärtäisin. Jokainen voi tehdä itselleen sinänsä mitä huvittaa. Mutta myynti ja julkisella paikalla pössyttely voi ihan hyvin pysyä laittomana.
Huomaa kyllä, että koulujen pelottelutaktiikka on osunut ja uponnut tehokkaasti.
No asiasta olen kyllä lukenut ihan tänään, mutta toki voit tätäkin yhtenä argumenttina käyttää, kannabiksen laillistamiseen. En tosin usko sen tehoon, koska tietoa on saanut ala-asteen jälkeenkin.
Sen sijaan, että kerrottaisiin miksi se pitäisi laillistaa. Kertokaas miksi ei? Mielummin joku muu syy kuin Soinimainen "Kun ei vaan voi!!! Aina ollu laitonta, aina tulee olemaan laitonta". Mitkä on laittomuuden hyödyt?
Jos alkoholi, tupakka, sokeri, tms "huume" olisi aikoinaan todettu laittomaksi riippuvuuden vuoksi, niitä tuskin hyväksyttäisi uudestaan lailliseksi. Ja kuten jo aikaisemmin sanoin, tupakka menee suhteellisen määrätietoisesti kohti laittomuutta koko ajan.
Mielestäni huumeen tai päihteen laillistamista ei voi perustella sillä, että "pahempiakin on laillisena". Se ei tee siitä yhtään sen parempaa. Vähän sama kuin sanoisi "Mä vedän jo sokeria ja viinaa, missä se tupakka enää tuntuu." Tai vaikka "Mä vedän jo viinaa ja tupakkaa, missä se sokeri enää tuntuu." No se pahentaa tilannetta entisestään. "Tämä on pienempi paha" on lyhyt katseinen ja naiivi peruste. Voisi tähän vetää senkin, että viinan, sokerin ja tupakan vaikutuksia on varmasti tutkittu enemmän kuin kannabiksen, mutta tämä peruste toimii sinänsä molempiin suuntiin. Vaikka en ole kyllä nähnyt missään väitettä että kannabis olisi vaaratonta.
Koko kannabis keskustelu on mielestäni outo. Onko se epäterveellistä? On. Onko se huumausaine? On. Joten miksi se pitäisi laillistaa? Toki alkoholi ja tupakki on myös laillisia, mutta ei se sitä tarkoita että jo laittomia huumausaineita pitäisi laillistaa.
Mun mielestä myös naisten äänestysoikeus on vähän outo. Ennen se oli laitonta, mutta nykyään saavat äänestää. Miksi laittomia asioita pitää laillistaa? Miksi pitää antaa muille sellaisia oikeuksia jotka niille ei kuulu?
Pointti oli se että miksi selkeästi epäterveelliseksi luokiteltu aina pitäisi laillistaa, vain siksi että muitakin epäterveellisiä aineita on laillistettu. Nythän ollaan muutenkin menossa selvästi kohti tupakoinnin kriminalisointia. On hiukan huvittavaa että samaan aikaan ihmetellään kannabiksen laittomuutta. Toki naisten äänioikeuttakin voi väittää epäterveelliseksi, joku niin varmaan tekeekin, mutta en sitä tähän kuitenkaan rinnastaisi.
Tosin 2kk+ paketti nyt ei ihan lottovoitolta kuulosta, ansiosidonnaiselle kumminkin tuosta varmaan hyppäät niin ei ole niin paha.
Siis koko paketti oli 2kk irtisanomisajan palkka + lomista tulevat rahat, ja niistä lomista tuli aika hyvin. Eli töissä en ole ollut Tiedolla pariin kuukauteen, mutta palkka juoksi ja tänään oli viimenen virallinen päivä Tiedon listoilla. Ei vieläkään mitään huimaa raha määrää, varsinkin kun ansiosidonnaista voi hakea vasta nyt, mutta kyllä siitä reipas 10k€ bruttona tuli. Eli ihan jees kahdelta kuukaudelta, ainakin kun vertaa siihen hyvin alle 3k€/kk normipalkkaan
Koko kannabis keskustelu on mielestäni outo. Onko se epäterveellistä? On. Onko se huumausaine? On. Joten miksi se pitäisi laillistaa? Toki alkoholi ja tupakki on myös laillisia, mutta ei se sitä tarkoita että jo laittomia huumausaineita pitäisi laillistaa.
Lopputili. Tuntuu aika komeelta. Varsinkin kun sai käteen reippaasti enemmän kuin 2kk normipalkan ja itse laskeskelin ensin että tulisi ainakin tonni vähemmän. Aika saatanan hienoo. Vieläkin takaraivossa tosin koputtelee ajatus että joku on mennyt vituilleen ja ne ottaa sen rahan takasin Vaikka kuinka ne nyt sitäkään tekisi.
Hitto kun tuli heti mieleen että nyt voisi ostaa laakista PS4:n ja BloodBornen, mutta tuntuu olevan elämässä sen verran kiire että ei vaan ehtisi kuitenkaan pelaamaan ja lopulta koko osto vaan vituttaisi. Ja kun tota kamaa on viimesen kuukauden aikana mennyt urakalla vituiksi (tänään muuten hajosi sähköposti...koko ajan vittu jotain...), niin ehkä on parempi olla ostamatta ainakaan mitään uutta hetkeen. Seuraavaksi pitääkin mennä tilaamaan Triwing ruuvari että saa revittyä WiiU:n auki. En käsitä miten sitäkään ruuvaria ei vittu ole missään kaupassa, pitää tilata verkosta. Mutta raha lämmittää kummasti mieltä silti
Suosittelen NES ostamista. Siinä on kiva luukku, jonka voi avata ja jonne voi työntää esimerkiksi pullaa. Poika ihastuisi varmasti.
NES on jo. Onneksi poika ei ole löytänyt sitä. SNESin kyllä on, mutta ei ole sinne onneksi mitään tunkenut. Tosin WiiU:n murjominen johtuu ihan siitä että olen pojan kanssa sillä pelannut. Nyt ottaa levyn (minkä tahansa levyn minkä sattuu löytämään) ja tunkee sen sisään ja sanoo "Haluaa pelata." Sinänsä ihailtavaa oma-aloitteellisuutta, mutta menee vähän yli kun edes WiiU:n virtajohto ei ole seinässä ja tungee sinne kolme levyä. WiiU:n levykelkka on muuten outo tapaus sinänsä. Siihen ei oikeasti mene minkäänlaista virtaa, kun johto on pois seinästä, mutta silti se ottaa levyt pohjaan asti sisään.
Luotettava hollantilainen firma, olen tilannut useasti tuolta. Ota samalla jotain retropeliä siihen kylkeen.
Niin ja kiitän Näytti tuolla olevan jotain muutakin tilattavaa jopa. Täytyy nyt käydä vielä tänään katsomassa jos löytyy motonetistä. Mutta jos sielä ei näy, täytyy laittaa tuolta tilaukseen se ja jotain muuta kivaa.
Onko porukalla tietoa mistä saisi ruuvimeisselin millä saa WiiU:n auki? Sellaista kolmiristipäätä? Finngamer? Poika tunki (ilmeisesti) kolme levyä sisään. Kaksi kun on testattu tulevan vielä ulos. *ittu....
Ottaisin siis etulevyn irti, jos päälimmäisin levy tulisi sen verran ulos että saan revittyä sen sieltä.
Tuli jotenkin wtf -fiilis kun tuon luki. Itse on tuota tehnyt ja nähnyt kun sitä on tehty jo kauan Suomessa. Onko muualla maailmassa oikeasti näin paljon paremmat olot töissä kuin Suomessa? Onko tuo aivan ennen kuulumatonta ja trauman paikka? Ei sillä että tuo ei olisi vähän kuin viimeinen piikki potkut saavat perseessä, mutta eikö tätä tehdä ulkomailla kuten Suomessa tehdään?
Kun on viime aikoina lukenut ja kuullut näitä juttuja Suomen työntekijöiden kohtelusta, alkaa oikeasti tuntumaan sillä että täällä on jotenkin osattu ryssiä koko homma ihan täysin. Työntekijät valittaa kun poljetaan ja yritykset valittaa kuinka vaikeaa on palkata kun se on suuri riski. Varmasti molemmat osapuolet ovat omasta mielestään oikeassa, ainakin suurimmilta osin, mutta on tämä silti pieni paradoksi. Ollaanko täällä oikeasti niin lapsia että ei osata katsoa kokonaisuutta vai onko joka puolella pelkkää pullamössö porukkaa? Joku roti pitäisi saada.
Itseltäni ei heru mitään sympatioita työttömien ulinoille, koska:
a) Ihan liian moni työttömistä on ihan ansaitusti työttömiä, eikä niitä edes kiinnosta tehdä töitä. Tai sitten ovat yksinkertaisesti niin epäosaavia idiootteja, tai muuten vaan hankalia ihmisiä, ettei niistä ole työntekijöiksi juuri mihinkään. Edelleen olen hyvin vakuuttunut, että sellainen keskiverto järkevä tyyppi saa taatusti töitä jostain tai keksii itselleen töitä. Netinkin mahdollisuudet ovat nykyaikoina rajattomat.
b) Suomessa on jo nyt varmaan maailman parhaat olosuhteet työttömille tälläkin hetkellä, etten niistä hirveästi valittaisi. Lisäksi ei Suomessa kukaan synny kovinkaan eriarvoiseen asemaan, tuli millaisista lähtökohdista tahansa. Koulutus on ilmaista tai äärimmäisen halpaa, että vaikka kuinka slummista tulisi, niin jokaisella on ainakin keskivertoa paremmat mahdollisuudet menestykseen ja uuteen nousuun. Köyhyys ei periydy, vaan paremminkin tyhmyys.
Onhan se osin noinkin, mutta onhan niitä poikkeuksiakin. Työmarkkinoilla on kuitenkin aika kova kilpailu. Ja sinänsä se on harhaluulo että kaikille löytyy duunia, kun vaan suostuu tekemään sitä. Periaatteessa totta kai näin, mutta esim. insinööri joka oli ennen isossa IT-firmassa ja hakee kaupan kassalle, ei varmasti ole kauppiaan mielestä paras vaihtoehto siihen kassalle. Sitten kun sattuu olemaan omalla alalla yli tarjontaa työntekijöistä, aletaan olemaan jo aika heikoilla jäillä. Itsehän siis haeskelin töitä vuoden verran valmistumisen jälkeen. Ja todella moni saa kuulla ironisesti alikoulutettu tai ylikoutettu vastauksia vuorotellen.
Tosin kyllähän sitä "pullamössö" porukkaakin Suomessa riittää. Muistan kun viime vuonna oli jossain iltalehdessä tms. juttua kuinka yksihuoltaja äidillä oli rankkaa. Taisi olla töissä ja sai päälle tukia matalan palkan vuoksi ja lopulta sai käteen reilu 1900€/kk. Lopulta kuussa jäi rahaa laskujen ja vakimenojen jälkeen "vaan" 1000€. Repesi vähän perse, kun sai saman verran käteen kuussa kun meikä, mutta itselle 1000€ "vakimenojen" eli laskujen jälkeen olisi ollu aika helvetin hienoa. Parasta kuitenkin oli että valitteli vielä kun lähti Turkkiin lomalla, mutta ei ollu varaa ottaa tytärtä mukaan, piti lähteä yksin. Vetää siis tukia ja lähtee Turkkiin lomalle. Koko juttu oli yksi iso vitsi.
Ihan tosissaan. On vittu pokkaa saatana. On meinaan tulossa aika mieletön käden ojennus valtion ja kansankin puolesta elinkeinoelämälle tällä vaalikaudella. Työntekijä oikeasti menettää selvää rahaa kun taas yritykset saavat sitä lisää. Ja jumalauta käsi on edelleen pyytävänä, että lisää pitäisi saada. Vitun mulkut sanon minä.
Nintendohan on saanut aika paljon huutia juuri käytettävyys ratkaisuistaan, jopa peleissä. Viimeisimpänä esimerkkinä Splatoon. Joten sinänsä en yllättyisi jo Nintendo lähtisi katsomaan josko firman ulkopuolelta löytyisi jotain tahoa joka tämän käyttöliittymän NX:ään tekisi. En usko että tämä nyt ainakaan huonompaan suuntaan menisi. Aika moni täälläkin on kironnut Nintendojensa ominaisuuksia, käyttömukavuus ja käyttöliittymä tasolla.
Toki tässä on vielä se mistä muusta tämä kielii. Tuskin on sattumaa että samalla kun Nintendo ilmoittaa siirtyvänsä myös mobiilipelimarkkinoille, tulee ilmoitus että Nintendo harkitsee mobiilikäyttiksen softaa alustaksi kotikonsolissa. Eli portattavuus menisi aivan eri tasolle. Ja portattavuuden eduista, tai sen puutteesta, Nintendo puhui itsekin Smashin tullessa. Julkaisu kesti ja kesti kun 3DS:lle ja WiiU:lle piti tehdä täysin eri versiot. Jos alustat olisivat olleet lähempänä toisiaan kehityksen kannalta, julkaisu olisi ollut aikaisemmin.
Itse epäilen että Nintendo julkaisee ensi vuonna paitsi NX:n, myös 3DS:n seuraajan ja molemmissa on enemmän tai vähemmän sama pohja. NX:ssä toki tehokkaampi rauta. Kuinka muut mobiilialustat sekoittuu tähän, on taas oma juttunsa. Mutta kuulostaisihan se loogiselta jos Nintendolla olisi joka laitteella enemmän tai vähemmän sama softa jonka päälle pelejä tehtäisi.
Osta vaikka Genelecit. Verkot on kiinteät ja äänenlaatu kultaa. Tuet samalla suomalaista teollisuutta ja tuotantoa, sitä vähää mitä tästä maasta vielä löytyy.
On käynnyt mielessä, mutta ne maksaa ihan saatanasti. Jo G One maksaa yli 500€/pari. G Three kävi siis mielessä kun niitä kävi kuuntelemassa, mutta yli 1300€:n pari hinta sai unohtamaan sen kokonaan. Tosin myönnän senkin että Genelecit ei ole kyllä yhtään omaan mieleen ulkonäöllisesti. Enkä ole oikein vakuuttunut tuosta aktiivikaiutin tyypistäkään. Ja siis pidän nykyisistä Q Acousticsin kaiuttimista enemmän kuin tuosta halvimmista G one -sarjasta äänen puolesta. Tulee siis liikaa "ehkä ei" fiiliksiä niistä.
Ei hyvää päivää tuota Bayonetta 2:sta. Ensimmäinen taso vasta vedetty läpi ja nyt jo voi sanoa, että onneksi Wii U tuli hankittua. Taas osoitus siitä, miten 60fps, hyvä art design ja onnistunut värimaailma takaa näyttävän pelin. Bayonetta 2 meni heittämällä näyttävimpien 3d-pelien kärkikastiin.
Tässä on myös jotenkin paljon enemmän munaa kuin ykkösosassa, jota en jaksanut pelata kuin ensimmäisen kentän, vaikka X360:lla peli tulikin joskus useita kertoja vedettyä läpi. Jos taso pysyy samana prologuen jälkeen ja ensimmäisen Bayonettan latteudet on onnistuttu karsimaan, niin TOP10-listalleni nousee jo toinen peli tämän vuoden aikana.
Pelin arvo tulee aivan varmasti nousemaan, kun Wii U on kuollut ja kuopattu, joten kannattaa peli hankkia vielä kun sitä saa uutena kaupasta, vaikkei konsolia omistaisikaan.
Todellakin. Kun ottaa huomioon pelin tason ja se että se on tällä hetkellä myynyt alle 700 000 kpl maailmanlaajuisesti, tämä tulee olemaan valuuttaa joskus. Tosin veikkaan että kun hyllyistä tätä löytyy edelleen niin monet muutkin ovat tämän tajunnet, jolloin tarjontaa varmasti on.
Mutta pelihän on helvetin hyvä, eli häviölle siinä ei jää vaikka pelistä ei saisi mitään jos/kun sitä myy eteenpäin.
Ei tuosta kyllä juuri mitään iloa ole yksittäiselle ihmiselle, oli tulot 1000e kuussa tai 50 000e. Tuskin se elämä siitä muuttuu, että saako 1014 euroa vai tasan tonnin, varsinkin kun se otetaan kuitenkin jostain muusta takaisin. Lähinnä tuntuu vittuilulta ja uutisotsikoiden metsästykseltä.
Onhan se osin sitä otsikoiden metsästystäkin. Suomen media on muutenkin vajonnut viime vuosina niin alas, että uutisointi tehdään aina otsikolla, eikä itse uutisella. Eli tyyliin "5v poika näki karhun!!" otsikossa ja jutussa korkeintaan viimeisellä rivillä "Poika oli vierailulla eläintarhassa". Vääristellään, provosoidaan ja suurennellaan asioita.
Mutta näissäkin pitää katsoa sitä kokonaisuutta ja vähän oman aidan toiselle puolelle. Tiedolla ollessa 5 vuotta oma palkka nousi yhteensä vajaa 600€. Helvetin vähän jo itsekseenkin, mutta kun ottaa vielä sen huomioon, että näistä oli niitä valtion ja liittojen "prosenttikorotuksia" varmaan... 200€, niin huomaa että todellinen vittuilu tulee jostain muualta kuin indeksikorotuksista. Ja tällöin on ihan tyytyväinen kaikista pikkulisistä. Joillakin se firman sisällä tapahtuva palkankorotus on oikeasti kiven takana, joten itse on ainakin ollut varsin tyytyväinen, että joku taho sanoo että nyt sitten lisää liksaa. Kaikki on kotiin päin.
Tämä ainainen kohu verojen noususta ja laskusta (tai oikeastaan minkä tahansa noususta tai laskusta, kuten bensan) on kyllä aina niin hemmetin hyvä läppä.
Palkka 4 500 euroa/kk, kevennys 14 euroa/kk
Siis mitä perseen väliä oikeasti? Jos se olisi useita satoja, niin sillä olisi edes hiukan merkitystä, mutta aina jotain ihmeellisiä säätöjä muutaminen pennien takia. En ole koskaan tajunnut näitä. Sama juttu lakkojen kanssa. Lakkoillaan että saadaan 1% palkankorotukset.
Kai se on vähän sitä että otetaan mitä saadaan. Vuosien varrella niistä kuitenkin kertyy se useampi sata euroa. Useita satoja euroja ei kuitenkaan laakista annettaisi mitään kevennyksiä valtion toimesta, vaikka elettäisiin 10 vuotta nollakorotuksilla.
Ja sinänsä näissähän kannattaa katsoa sitä yhteenlaskettua summaa. Ajoneuvoveron nousu, päiväkotimaksujen nousu, asuntovelan verovähennyksen leikkaus, lapsilisän leikkaus,... meikän taloudelle voi hyvinkin tulla useampia kymppejä lisää maksettavaa kuukaudessa. Ja prosentin korotus palkkaan sinänsä on ihan jees. 3000€/kk niin se tekee vuodessa 360€. Kyllä mulle kelpaa.
Toki jos se 14€/kk tuntuu pieneltä/turhalta voin toki ottaa sulta sen kertamaksuna joka tammikuu eli 168€, tai kerran kuussa 14€ Mulle kelpaa kyllä.
EDIT: Tietty sitä 14€/k on hankala arvostaa jos sellaisen löytää jo kadulta joka kuukausi...
Ja sitten poika iski kaiuttimien elementtien nupit sisään. Vittu sentä kyllä taas koetellaan. Sai ne imurilla onneksi imastua "ulos", mutta eihän noista saa enää mitään jos ne myy eteenpäin. Hyvä jos enää 50€ niistä saa. 300-400€:n alkuperäisestä arvosta. Itse ei ole onneksi sellainen kultakorva että eroa huomaisi. Vaikka nyt se kummittelee takaraivossa että kaiuttimet on periaatteessa "piloilla"... Voi kyrPÄ!
Viimesin viikko on kyllä ollu yhtä hammasten kiristystä. Ensin Android päivitys viikko sitten, seuraavaksi poika iski toisen kaiuttimen elementin nupin sisään, sitten hajosi PC ja nyt eilen meni toisenkin kaiuttimen elementin nuppi sisään. Oikeesti mitä nyt vittua!?! Kohta leviää joku konsoli, ihan varmasti. PS3:n jatkuvat verkko-ongelmat selvä viite tästä. Tosin eilen toimi moitteetta kun tuli katsottua Daredevil jakso.
Onhan aina myös mahdollista, että Windows on yksinkertaisesti kärähtänyt jollain tapaa eikä komponenteissa ole mitään vikaa. Itselläni meni myös joskus tilaan, jossa ei suostunut etenemään Windows logon jälkeen lainkaan eteenpäin. Illalla toimi täysin normaalisti ja seuraavana päivänä ei sitten laisinkaan.
Joo tämäkin voi olla hyvin mahdollista. Aikoinaan vanha kone teki samaa ajoitellen (tilttaili, ei käynnistynyt, jonkun ajan päästä toimi ok), ja lopulta uudelleen asennuskaan onnistunut enää, mutta jostain syystä päätin kokeilla kellojen laskemista kun oli prossua kellottanut, niin sen jälkeen toimi moitteetta uuden koneen hankkimiseen asti. Eli ongelmahan voi olla mikä vaan. Tuokin kyllä kävi mielessä että Windows on vaan kusahtanut, kun levy tuli tosiaan tarkastettua jokunen viikko sitten ja lupaili vielä vuosien elinikää. Mutta eihän se ennen kuulumatonta ole että IT -tavara yhtäkkiä hajoaa.
Mutta joo, eiköhän se uudella kovolla lähde pelittämään. Käynnistykö se edes safe modessa?
Hassuinta on että ei antanut kuin yhden kerran mahdollisuutta valita safe modea. Tämä oli ensimmäisen väkisin sammutuksen jälkeen, jolloin Win7 ei käynnistynyt logoa pidemmälle kun valitsin normaalin käynnistyksen (luulin että oli vaan "perustiltti"). Tämän jälkeen antaa vaihtoehdoksi vain normaalin käynnistyksen ja Win7:n korjauksen. Sinänsä varsin hämärää tämäkin.
Ja juu kovo se itselläkin on päälimmäisimpänä mielessä. Pahimmassa tapauksessa on joku piiri kosahtanut emolta ja tekee aina totaalitiltin kun yrittää ladata sitä käynnistyessä. On tosin ollut uusi SSD kovo mielessä jo hetken, mutta ajattelin että kyllä tuon 4 vuotta vanhan pitäisi kestää vielä hyvin. Hassuinta on että tarkastin sen kovon vielä muutama viikko sitten ja ohjelma sano että on vuosia vielä elinaikaa. Ei tainnu olla....
EDIT: Ei kyllä voi olla miettimättä onko sillä jotain tekemistä asian kanssa, että poika on painellut sleep mode nappia näppiksestä. Ja teki sen juuri pari kertaa putkeen ennen kuin menin väliin kun keksi että sen saa samasta napista taas päälle. Ironisesti tuli vielä sanottua (huudettua), että noin ei tehdä kun se hajoo. Sitten se hajos.
Pointti oli tosiaan se, että muuten hyvä mutta opiskelu/työttömyys suhde vaatisi erilaista huomiota hallitukselta.
Tähänhän hallitus kiinnittää huomiota. Mm. mediankin sivuilla pyörinyt kolmaslukukausi parantaa opiskelijan asemaa, kun voi opiskella ja saada tukia koko vuoden.
Joo tuo kolmas lukukausi tuli huomattua, mutta mikäli tukikuukausia ja itse tukea vähennetään, niin ei se silti paljoa piristä. Onhan nykyäänkin voinut ainakin yliopistoissa opiskella kesälläkin ja tenttiä kursseja. Mikäli siitä on tehnyt opintosuunnitelman, on saanut myös tukea kuukausilta olettaen, että sai tarpeeksi kursseja läpi.
Veikkaan, että nykyisillä opintotukirahoilla aika moni käy mielellään kesät töissä ja säästää rahat lukukausille. Näin olisin itsekin tehnyt, jos olisin ihminen.
Joo siis opiskelijaahan näissä päätöksissä kyllä sorretaan kun tukiin suuremmin kajotaan. Ja itse en tätä ihan hyvänä päätöksenä pitäisi. Samoin kuin päiväkodeista leikkaaminen. Lapsilisienkin leikkaamisen ymmärrän kuten kaiken maailman veropelleilyn tms. mutta opiskelijoilta ja päiväkodeista leikkaaminen tuntuu aika lyhyt katseiselta. Toki se nyt 4 vuoden sisään näkyy valtion tilissä eikä opintojen tuloksissa, mutta 4-5 vuotta eteenpäin, niin seuraukset todennäköisesti näkyy. Riippuen kuinka hyvin nyt saavat uudistuksia tehtyä kouluihin. Valmistumista näiden päätösten kun pitäisi ainakin teoriassa nopeuttaa.
Lisäksi on jotenkin ristiriitaista että yritetään saada porukkaa enemmän töihin, varsinkin äitejä ja mm. vuorotteluvapaasta yritetään päästä eroon, mutta sitten leikataanpäiväkodeista, joka on aikalailla elinehto nykyään työntekoon. Meilläkin on tällä hetkellä ihan sellainen tilanne että eukko on nyt ainakin vuoden vielä vanhempainvapaalla, mutta voisi periaatteessa mennä töihin ensi talvena. Mutta se ei yksinkertaisesti kannata kun kesällä olisi sitten rumbaa kun mietitään mihin kakarat joutuu hoitoon ja kuinka niitä sinne viedään, kun suurin osa päiväkodeista on kiinni koko heinäkuun. Meikälläkään ei vielä ensi vuonna ole täysiä lomia.
Ei näistä nyt kuitenkaan ihan paskanmaku jäänyt suuhun, varsinkin kun luki hiukan tuota dokkaria minkä aikaisemmin heitin, mutta nyt niitä paljon vaadittuja helpotuksia tulee yrityksillekin. Jos yhteiskuntasopimus vielä tulee, niin firmat ainakin nostaa parit tuopit sille. Suoraan sanottuna työntekijää koijataan aika vitusti. Jos tämä nyt nostaa Suomen suosta, niin hyvä, mutta jos vielä kuulee työnantajilta nillitystä kuinka vaikeaa Suomessa on ulkomaihin verrattuna ja kuinka työntekijät on niin perkeleen kalliita, niin peiliin saavat katsoa. Mielenkiinnolla muuten odotan lähteekö yritysjohtajat "talkoisiin" mukaan ja alentavat palkkojaan, kun Sipilä tätä ehdotti ja lupasivat kaikki "kolme ässää" sen tehdä, jos yritysjohtajat tähän lähtevät. Olen muuten aika varma että vapaaehtoisia ei tule.
Tästä on tulossa selkeästi mun ketju. Se että uudesta Androidista on löytynyt lisää paskaa ei enää riitä. Nyt sano tietokone PIM. Ihan normaalisti olin koneella ja kuuntelin musiikkia kunnes musiikki lakkasi äkkiä kuulumasta. Tarkastin spotifyn ja musa pyöri mutta mitään ei kuulunut. Ja lopulta kaatu kaikki ohjelmat, hiiri suostui liikkumaan ruudulla, mitään muuta ei. En saanut edes sammutettua konetta. Virrat pois väkisin ja uudestaan kone päälle. Tämän jälkeen ei ole Windows logoa pidemmälle mennyt. Edes Win7:n korjaustoiminto ei onnistu. Levykkeeltä kun yrittää korjata, ilmoittaa että liian uusi versio käytössä, ei voi korjata levyltä. Tänä iltana (yönä) pitäisi kai ottaa aikaa ja käydä läpi kaikki komponentit ja testata vanhaa kovoa, onko vika muisteissa kovossa vai emossa. Noissa jossain se todennäköisimmin kuitenkin on.
Aaah, hyvältä näyttää. Nautin tästä vihervasemmistolaisten ulinasta naamakirjassa ja mediassa. Eivät muista, että he ovat syypää leikkauksiin. Ei tosin ole edes rankka leikkauslista, jos olisi niin kinostaisi muitakin kuin marginaaliryhmiä.
Pidemmälti olen samaa mieltä, mutta marginaaliryhmästä ei voi puhua. Tuohan koskettaa oikeastaan kaikkia paitsi työssä käyviä autottomia vuokralla asuvia sinkkuja.
Pointti oli tosiaan se, että muuten hyvä mutta opiskelu/työttömyys suhde vaatisi erilaista huomiota hallitukselta.
Tähänhän hallitus kiinnittää huomiota. Mm. mediankin sivuilla pyörinyt kolmaslukukausi parantaa opiskelijan asemaa, kun voi opiskella ja saada tukia koko vuoden.
Sitten on vielä näitä asioita jotka media taas ohittaa aika helvetin lahjakkaasti ja keskitytään siihen "olennaiseen", eli sen vihervasemmiston provoamiseen ja tätä myöten klikkien metsästämiseen. Hallitusohjelmasta löytyy myös seuraavia kohtia: Kaikille peruskoulun päättäville taataan koulutus-, työ- tai kuntoutuspaikka. Vahvistetaan etsivää nuorisotyötä ja työnetsijätoimintaa sekä nuorten mielenterveyspalveluita. Uudistetaan korkeakoulujen valintakoemenettelyä. Laajennetaan oppimistapoja ottamalla käyttöön digitaalisia oppimisympäristöjä. Säädetään kierrätyskelpoiselle jätteelle kaatopaikkakielto vuodesta 2025 lähtien. Yhdyskuntajätteen kierrätysaste nostetaan vähintään 50 prosenttiin. Luovutaan hiilen käytöstä energiantuotannossa ja puolitetaan tuontiöljyn käyttö kotimaan tarpeisiin 2020-luvun aikana. Lisätään ja monipuolistetaan kieltenopiskelua.
Ja monia muita. Kannattaa lukasta. Muutaman poimin ihan Zoukan mieliksi.
Ja minä olen oikeastaan tyytyväinen Soinin pestistä. Kokoomukselle kun olisi mennyt, salkku olisi ollut Stubbin ja mikään ei muuttuisi Eurooppapolitiikassa ja nato tulisi entistä lähemmäs. Keskustalle jos olisi (jollain ihmeellä) mennyt, sielä olisi ollut Rehn joka olisi ollut ihan perseestä. Nyt saattaa tulla vähän selkärankaa sinnekin. Ja Zoukan pommikuvat ovat mielestäni lievää kärjistystä (joka varmaan oli tarkoituskin). Onhan Soini tietyllä tavalla EU-vastainen, mutta en usko mies tyhmä olisi. Ainoa mikä siinä huolestuttaa on se saako Soini jotain oikeasti aikaiseksi. Sielä oppositiossa ja vaalikentillä on niin helppo huudella, nyt pitäisi jotain tehdäkin.
En ole yhtään yllättynyt. Alkoi aika varhaisessa vaiheessa kuulumaan juttua että dokumentteja salataan, kaikkea ei kerrota ja USA vaatii löyhennyksiä vähän joka säädökseen. Ensimmäisimpänä tulee mieleen alkuperämaa tiedon poisto ja GM-ruoka merkinnän poisto. Ja tämähän on kuitenkin "kaikkien parhaaksi".
Niin ja vaikka nyt tulisi ruudulle Home napilla ja painaisi haluttua nappia, takasin pääsee Androidin "viimeisin sovellus" -napilla Kertoo myös jotain että tässä tavassa ei tule kuin yksi kosketus enemmän esim. Samsungin ylävalikoihin verrattuna.