Aiemmista ostoksista kertyneillä palkintopisteillä sain vielä 2,5 € hinnasta pois. Bayo 1+2 -setille jäi siis hintaa 52,44.
Mitä sitä turhaan helmikuuhun odottelemaan, kun peli tulee kuitenkin hankittua, eikä sitä varmaan Xeno 2:n tavoin tule löytymään ihan jokaisen Prisman tai Gigantin valikoimista julkaisupäivänä. Coolshop ansaitsi kannuksensa edellisillä tilauksillani, ja toivon hyvän palvelun jatkuvan tälläkin kertaa.
Tammikuu on varattu vanhoille peleille, joille ladon tunteja lisää mieluusti. Kiitos, käytän tämän tilaisuuden.
Helmikuun pakkasilla ikkunasta rytisee kaksi Bayonettaa, jotka kuulemma ovat helkkarin hyviä ja pakko-ostos sellaiselle, joka ei ole niitä aiemmin pelannut.
Hypätään kuukausi eteenpäin, ja pieni pinkeä palleroinen imee minulta todennäköisesti kolme kaksikymppistä nieluunsa; Kirby vaikuttaa varsinkin moninpelinä pelaamisen arvoiselta.
Huhtikuun kohdalla näyttäisi taas olevan Hyrule Warriors: Definite Editionille tarkoitettu aukko. Ei aiempaa kokemusta pelistä. Se sijoittuu Zelda-maailmaan ja näyttää vähintään etäisesti kiintoisalta. Hyvin todennäköinen hankinta.
Kesä tekee jo tuloaan, kun kalenteriin vaihtuu toukokuu herkkuineen. Tsekkaan mielenkiinnolla onko Donkey todellakin niin hyvä 2D-tasoloikka, mitä lähes kaikki sanovat. Dark Soulsia taas lähden pelaamaan sydän kurkussa sataprosenttisena ensikertalaisena, tietäen sarjasta vain yhden väitteen, jota toistetaan milloin missäkin: se on anteeksiantamattoman vaikea. Miten enemmän fiilispohjalta pelaava suhtautuu siihen? Pakkohankinta.
Entäs se Mario Tennis? Jaahas. Moninpelinä toimisi, mutta en tiedä, löydänkö sille paikkaa ja aikaa. En kuitenkaan poissulje, kun usein lähempänä julkaisua tuleekin rynnättyä kauppaan, kun hype puraisee kunnolla.
Porteista hengittävä vuosipuolikashan tämä näyttäisi olevan. Paljon on kiinni siitä, mitä pelejä ehti kokea Wii U:lla. Moni peli, joka ei saanut ansaitsemaansa menestystä ja huomiota aiemmalla konsolilla, saakin nyt uuden tilaisuuden. Hienoa.
Directiä janoavat fanit pyörivät päätteillään kuin kissat pistoksissa; satoja tuhansia viestejä, miljoonia näyttökertoja, ja Nintendo näyttää tiedostavan tilanteen ja lypsävän hypeä käyttäen taitavasti ilmeisen kasvanutta ymmärrystään siitä, miten nykyaikaisilla PR-keinoilla potkitaan menemään sosiaalisissa medioissa. Tilanne on huikean herkullinen, verrattavissa suoraan kuumimpien vuosien E3-huumaan.
No, nähdäänkö tänään jotakin? Lähes varmasti! Ehkä jo seuraavan tunnin aikana...
Väite kuuluu nyt, että Nintendo pudottaa tammikuun Directin suoraan ilman ennakkoilmoitusta tai saattelee sen esiin mainoksella tunti, kaksi ennen esitysaikaa.
Nöyrästi täytyy kuitenkin muistaa, että kaiken maailman taitavilla edittiaskartelijoilla riittää joskus aivan liikaa vapaa aikaa, joten se voi hyvinkin olla feikki (nyyyh), vaikka se nyt vaikuttaakin hyvin uskottavalta. Tai no, ehkä NOATEST #063 tube-kanavan nimenä epäilyttävää hieman. Ja se, miten maailmoja räjäyttävän valtavan megalomaanisen ihku tämä päivitys yleensä etanavauhtia ohjelmistojaan uudistavalle Nintendolle olisi.
Mutta minä kuulkaas haluan uskoa. Haluan niin pirusti.
Within 10 months, #NintendoSwitch has become the fastest-selling video game system of all time in the US!
Joulumyynnit sujuivat ilmeisesti melko hyvin. Momentum on hurja. Pystyykö Nintendo pitämään sitä yllä koko tämän vuoden?
Suomen katukuvassa Switch ei juurikaan vielä näy. Olen itse pelaillut satunnaisesti junassa ja leffateatterin aulassa elokuvan alkua odotellessa, mutta en ole vielä kertaakaan bongannut laitetta kaupungilla ventovieraan käsissä.
Alan syväkurkut vihjailevat, että Nintendo pommittaa tammikuisella Directillaan pelialaa kuluvan kuun 11. päivä. Odotukset kasvavat taas vähän liian korkeiksi, mutta toisaalta ensimmäisen vuosipuolikkaan kalenteri on tällä hetkellä niin aukkoinen, että pelejä tulee taatusti julki isompi rypäs. Mitä Kirby, Yoshi ja Bayonetat saavat rinnalleen? Kenties yhden uuden Wii U -pelin, jolle annetaan maukas deluxe-käsittely? Jatkaako Bethesda Switch-tukeaan Falloutilla? Millaista roolia Nintendo-klassikot ja verkkopalvelu näyttelevät kevään korvalla, vai tulevatko ne julki kunnolla vasta kesällä? Mario Rabbids: Kingdom Battlen DLC-esittely ja jos Koizumi hymyilee, niin miksei Mario Odysseykin voisi saada lisää pelattavaa?
Tällä hetkellä selvää on vain se, että avoimia kysymyksiä leijuu Nipa-maailman ilmatilassa runsaasti.
Niin se vain meni lopulta Pelaajalaudallakin, että Zelda vei ja Mario säesti. Kiitos äänestäjille! Menneestä vuodesta on hyvin vaikea pistää laadullisesti paremmaksi jo tänä vuonna, mutta eihän sitä koskaan tiedä... Pelaajat voittavat, kun tarjolla on hienoja kokemuksia alustalle kuin alustalle.
Äänestyksen sulkeutumisen myötä toivotan onnellista uutta vuotta jokaiseen torppaan ja tupaan.
Hieno joulu: Ikaalisissa oli lunta (ja joulupäivänä satoi vielä paljon lisääkin, kuorruttaen puut kauniisti valkoiseen). Lämmintä fiilistä, hyvää ruokaa ja muita peruselementtejä, joista onnistunut joulu koostuu. Silti, sitä ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä.
Sivuhuomiona pakko sanoa, miten makeaa oli, kun mukana oli kolme Switchiä. Ei joulu mikään LAN-karkelo tietenkään ole, mutta kyllä se tekee hyvää konvehdinsyönnin lomassa viskoa niitä banaaneja tielle niin maan perusteellisesti!
Xenoblade 2 parantaa lähes järjestelmällisesti kohden loppuaan, joka jää mieleeni likipitäen täydellisenä. Temaattisesti mahtopontinen ja suuren palan haukkaava peli ei tukehdu tarinaansa, vaikka kaikkia murusiaan se ei kunnialla nielekään.
Seitsemännen chapterin toilailuja voi pitää notkahduksena, joka ajaa peliä hetkellisesti pois väkevältä kurssiltaan. Onneksi sen jälkeen pelaaja palkitaan liimaavilla juoniosioilla ja kiehtovilla lokaatioilla, jotka nostavat sen vaivatta takaisin kunnian kentille.
Pelimekaanisesti Xeno 2 tyydyttää, kunhan sen (ehkä tarpeettoman) monet järjestelmät sisäistää. Superhirviöön läjän elementtiorbeja lätkittyään ja ne puhkaistuaan järkälemäisen vauriomäärän kera, tuntuu se aina palkitsevalta.
Pokemon-henkisten Blade-hahmojen arvonnat raivostuttavat monia. Minua ei niinkään, sillä en halua pakonomaisesti omistaa niitä kaikkia. Keräilijä voi nähdä punaista, kun sadannenkaan avatun rare crystalin jälkeen ei saa sitä viimeistä, puuttuvaa Miekkaa. Ymmärrän sen, mutta en hahmota sitä suurena ongelmana.
270 pelitunnin tallennus puhuu puolestaan: Uudessa Zeldassa riittää mielikuvitusta kutkuttavaa lääniä, ja Nintendon ensimmäiseksi "open air" -peliksi se on myös häikäisevän vapaa bugeista. Hyrulen mittakaavan ja pelimaailmaan eloa ja iloa puhaltavan monimutkaisen fysiikkajärjestelmän huomioiden se on huima suoritus.
Taikaa, jota vain videopelit viihdemuotona voivat tarjota – ja uusi pelikierros kaikella lisäsisällöllä joskus tulevaisuudessa tulee todennäköisesti olemaan aivan yhtä nautinnollinen kuin se ensimmäinen viikko pelissä, joka vihdoin antoi saman tunnelman kuin myyttinen Ocarina of Time aikoinaan.
2. Super Mario Odyssey
Uudessa Mariossa on valtavasti tekemistä, ja vaikka sarjan veteraaneille ei aina löydy tarpeeksi haastetta, saa värikkäissä valtakunnissa hyppely hymyn nousemaan korviin. Marion liikerepertuaari on paras koskaan, ja telmiminen tuntuu viimeisen päälle rasvatulta. Sopivasti fanipalvelua, törkeästi uutta ihmeteltävää.
3. Xenoblade Chronicles 2
Tulin tutkimusmatkailun vuoksi, mutta jäinkin juonen koukuttamana: Monolithin uusin JRPG on anteeksipyytelemättömästi anime, mutta lähes 90 tuntia kestäneen matkan aikana sen hahmot kasvoivat ulos ahtaista raameistaan siinä määrin, että lopulta totesin Xeno 2:n sisältävän yhden suosikkihahmoistani koskaan videopeleissä. Seikkailun fiilis on sopivan lämminhenkinen olematta kuitenkaan rasittavan vitsikäs.
Pelisuunnittelulliset risut ja etenkin seitsemännen osion pelialue laskevat kuitenkin pisteitä. Ilman niitä peli olisi haastanut tosissaan Marion.
____________________________________________
Vuosi 2017 oli pelien suhteen huikea! Pelaamisen renesanssi – omalla kohdallani siis. Rohkenen sanoa, että ostin tänä vuonna enemmän pelejä kuin koskaan. Todennäköisesti myös pelasin. En olisi uskonut, että se on enää mahdollista.
Splatoon 2:n ääressä viihdyin 145 tunnin verran. Nostan pelistä esiin Salmon Run -pelimuodon, joka aalto aallon jälkeen koukuttaa liittoutumaan hirviöitä vastaan. Korkeimmilla tasoilla meno on raivostuttavan hektistä sekä koukuttavaa. Aina haluaa kokeilla vielä yhden kerran. Uusien kenttien ja aseiden myötä pelissä riittää myös ensi vuodelle paljon pelattavaa.
Mario Kart 8: Deluxe tuli suorastaan taivaanlahjana WiiU-version väliin jättäneelle. Pelikelloon kilahti kaiken kaikkiaan 165 tuntia, ja yhä tuntuu siltä, että peliä haluaisi enemmän, kunhan vain sopivia ajanjaksoja löytyy. Klassista Nintendoa, moninpelinä käytännössä loputon.
ARMS tarjoili yhden vuoden suurimmista yllätyksistä. Sen pelimekaniikka sai monilta sapiskaa yksinkertaisuudessaan, mutta minua lyöntien, hyppyjen ja väistelyn yhdistely miellytti sen sijaan, että olisi pitänyt opetella vino pino komboja. 80 pelattua tuntia antoivat muhkeine ilmaisine päivityksineen täyden pelin hintalapulle sopivaa vastinetta.
Mario + Rabbibs: Kingdom Battle oli nautittava kuin mikä, ja ARMSin tapaan minulle todella iso, laadullinen ylläri. Toivottavasti myös tammikuun DLC tuo mielenkiintoisen maailman näppeihimme.
DOOMin yksinpeli maistui Switchilläkin, ja vaikka en ehtinytkään vastoin suunnitelmiani uppoutua moninpeliin, jätti demonien lahtaus hyvän jälkimaun. Teknisesti porttaus, jota tulevina vuosina tullaan pitämään pienenä ihmeenä.
Mainitsen myös Sonic Manian (pelaamisen arvoisen jopa sellaiselle, joka ei koskaan erityisemmin välittänyt Sonicista), Rocket Leaguen (Moninpeli, josta löytyy aina tasoistaan peliseuraa, ja pian tulevan crossplay-partyn ansiosta vielä enemmän), Skyrimin (erinomainen switch-porttaus, mutta loppuvuodesta ei saanut tunteja kuin parikymmentä. Peli, jota voi pelata säännöllisesti tulevina vuosina), Rayman Legends: Definite Editionin (About puolet pelistä pelattu hyvässä seurassa, ensi vuonna jatkuu. Alennetun hintansa arvoinen) ja viimeisenä muttei vähäisimpänä Stardew Valleyn (pelitiedostossa 20 tuntia, eletään syksyn loppua. Edessä on paljon huhkimista farmilla, kun oikea aika koittaa, ja varsinkin kun moninpelipäivitys ilmestyy.)
FOX näyttää Suomessa myös uusimman kauden ripeään ensi-illan (3.1) jälkeen: ensimmäinen jakso on listattu ohjelmatietoihin maanantaiksi 8.1, klo. 21.00.
Harmi, ettei FOX HD näy vielä DNA:n kaapeliverkossa ilman kortin tilaamista. Ennen samalla periaatteella toiminut MTV3 HD ilmestyi salaamattomamaksi joitakin viikkoja sitten.
Forbes sanoo arviossaan kauden avauksen alittavan kaikki rimat, mutta sen jälkeen kurssi nousee, välillä erittäin korkeallekin.
Lainaus
That great thing about having more episodes this season (ten vs 2016’s six) is there are more opportunities to create the kind of episodes that made the original series such a runaway cult-hit.
Especially in the fifth episode are we reminded how beautiful The X-Files can be. It’s the kind of episode fans will be saying stands up to anything the pre-feature film run had to offer.
Additionally, in the first five episodes of the season we get some offerings of extreme comedy on the level of last season’s “Mulder and Scully Meet the Were-Monster,” and plot-points that leave us with a lot to ponder heading into the remainder of the season.
Octopathin musiikillinen anti on purkissa, eikä uuden taisteluteeman perusteella voi kuin vaipua odottamaan tätä peliä, joka monella kuuluu varmasti vuoden 2018 odotetuimpiin julkaisuihin.
Mitä tulee pelimusiikkiin, Xenoblade Chronicles 2 heiluttaa härnäten tahtipuikkoa tänä vuonna muiden nenien alla. Huimaa jälkeä, maanosa maanosan perään. Tunnelmat naulaantuvat, jännitystä kiristetään ja haikeutta havitellaan juuri tilanteisiin sopivilla rytmeillä. Jos erityisen hyvän kohdan aikana miettii nimenomaan äänimaailman huumaamana englanniksi wow! This is freaking awesome!, tekee peli oikein ja paljon.
Tässä maistiaisia, mutta en tee videoita esikatselulinkeiksi spoilereiden takia.
Jollain valtiolla on hallussaan täysin ylivoimaista lentokonetekniikkaa Yhdysvaltoihin nähden. Videolla tapahtuu melko odottamattomia asioita.
Tai sitten... Joo, en edes postaa sitä meemiä. Jokatapauksessa, kiehtova aihe ja "tunnistamattomat ilmiöt ilmassa" -tutkimusohjelman tuominen julkisuuteen. New York Timesin mukaan ohjelma jatkuu varjotoimintana tänäkin päivänä.
Pelaajalaudan Vuoden Peli 2017 -äänestys alkaa... NYT! Ja päättyy heti, kun vuorokausi vaihtuu vuoden 2018 puolelle.
Kolme ensimmäistä sijaa perusteluineen. Tyyli on muuten vapaa. Sijoitusten ulkopuolelta saa (ja on suotavaakin) kommentoida muita tänä vuonna tunteja keränneitä pelejä.
Annan oman listani parin päivän sisään, sillä kesken on vielä yksi peli, joka saattaa vaikuttaa top kolmoseen.
Ei muuta kuin rohkeasti digitaalisille ääniuurnille!
EDIT: Päivitän väliaikatuloksia avausviestiin, ja lisään myöhemmin pienen soman bannerin. Jos joku haluaa tehdä sen, en laita vastaan. Muuassa tapauksessa huitaisen itse jotakin.
EDIT2: Banneri lisätty:
EDIT3: Kärkikolmikon pokaalit lisätty aloitusviestiin.
Ostin Hori PlayStandin. Erinomainen lisävaruste, jos tykkää pelata tabletoppina. Näyttö nousee paljon parempaan kulmaan ergonomiaa ajatellen, ja telineen kanssa voi myös käyttää akkupankkia. Laitteen oma tukijalka ajaa asiansa jos muuta ei ole saatavilla, mutta paljon moninpelikarkeloita järkkäävät löytänevät tämän kaltaisesta ratkaisusta paljon iloa.
Peli on myös Nintendon yllättävän kelvollisessa eShopin joulukampanjassa alennuksessa (39,99€), mutta jos on tähän asti pantannut pelin hankintaa hinnan takia, ja haluaa nimenomaan fyysisen kopion, ei kannata enää vatvoa. This is it!
Tahti on itseasiassa täsmälleen sama kuin Pleikkari nelosella. Hauska nippelitieto.
Wii U ylsi viidessä vuodessa 13,5 miljoonaan myytyyn laitteeseen, joten Switch ylittänee edeltäjänsä siinä suhteessa lähes varmasti ensimmäisen kokonaisen vuotensa aikana. Joulukin on vielä tulossa!
Tässä pelissä on aika paljon kyseenalaisia suunnitteluratkaisuja, kuten viidennessä chapterissa pääjuonen reitille sirotellut korkean tason viholliset, joita saa väistellä kieli keskellä suuta päästäkseen seuraavaan lokaatioon. Ehkä joku, taistelusysteemin pikkusormensa ympärille kietonut ja jumalkamat löytänyt voisi yhden tässä vaiheessa jo pistääkin pakettiin. Kahden tai kolmen liittoutuessa... No way!
Samassa chapterissa kuritin kolme leveliä minua tujumpaa kovakouriaista, ja voitinkin sen. Pikamatkustuksella takaisin, kun ajattelin vähän grindaavani. Sitten taakseni lipui asuntoni kokoinen koppis, joka ei hyvällä katsellut tuhmuuksiani. Voi jösses, siihen loppui se kokemuspisteiden kartutus. Ehkä peli vain tuuppaisi minua, sanoi: "teehän niitä sivutehtäviä tai jotain muuta kiinnostavaa, senkin hölmö."
Juoni ajautuu koko ajan mielenkiintoisimmille raiteille. Tässä vaiheessa voin sanoa, että ihan todella oikeasti odotan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tarinankerronta keskittyy lukujen alkuun ja loppuun. Se sykäystää tehokkaasti jatkamaan, ja on kuin oppikirjamaista koukutusta.
Xeno 2 todennäköisesti ravistelee vielä tämän vuoden TOP 3 -listaani.
Vihoviimeinen muisto vei minut ajassa taaksepäin, kun muistelin pelin parissa vietettyjä tunteja. Hahmoja, joista ei tiedä paljon, mutta joiden persoonallisuudet jäivät silti lähtemättömästi mieleeni. Kokeiluja, jotka johtivat ikimuistoisiin lopputuloksiin ja yllättäviin ketjureaktioihin. Samoiluun kannustavia digitaalisia kanvaaseja, jotka olivat kuin alkuperäisten Zeldojen kuvitettuja ohjekirjoja, henkiin ja videopeliksi heränneinä; toteutuneita unelmia. Hebrassa ujeltavia talvituulia, levähdysmajan tulen lämpöä, huopaa, rauhaisaa hetkeä punoa uusia suunnitelmia. Korkealta paahtavaa autiomaan aurinkoa, ja palmujen viilentävää varjoa. Rankkasateen jälkeistä aamua keski-Hyrulen vehreydessä, kosteiden nurmimättäiden, kukkien ja puiden tuoksun kantautuessa ruudun tälle puolen. Miyamoto sanoi haastattelussa taannoin haluavansa pelaajan tuntea peliensä maailmojen ilman ihollaan, ja vaikka valtikoita on vaihdettu, Breath of the Wlld alleviivaa sitä filosofiaa paksummalla kynällä kuin yksikään toinen Nintendon peli.
BotW on erityinen, ja sen loppu kirveltää. Silmissä ja sielussa.
Muutenkin pelien laatu on todella korkealla tasolla tällä hetkellä, joka tuutista tuntuu tulevan jotain mielenkiintoista pelattavaa, eikä perässä meinaa pysyä.
Täsmälleen sama fiilis, vaikka olenkin tällä hetkellä periaatteessa yhden konsolin mies. Jönglööraan BOTWin ja Xenoblade 2:n välillä, ja Swichin online-peleihinkin riittäisi kiinnostusta enemmän kuin aikaa. En kuitenkaan haluaisi lipua tilanteeseen, missä pelaan "vähän kaikkea pikkuisen." Parempi keskittyä pariin peliin kerrallaan.
Tosin, jos esimerkiksi ARMSissa on meneillään Party Crash tai Splatoonissa Splatfest, onhan siellä käytävä sanomassa moikat.
Nice! Saan pelata molemmat ensimmäistä kertaa. Nämäkin vain jäivät aikoinaan kokonaan välistä, kun myin Wii U:n ja typeryyksissäni vielä ajattelin, ettei pelityyppi ehkä sovellu minulle.
Tämä näyttää itseasiassa sairaalta. Jännitys suorastaan virtaa minussa, kun ajattelen tulevia lisätunteja tämän uskomattoman videopelin parissa.
Ja saatavilla tänään!
EDIT: Mietin vähän aikaa, jatkanko vielä Xenobladea vai sukellanko jälleen Hyruleen. Hemmetti soikoon, tämä on Zelda! Prioriteetti. Jatkan Xenoa myöhemmin.
EDIT 2: Odotin toiselta laajennukselta suurempaa focusta tarinaan, kuten moni muukin. Sain sen sijaan DLC:n, joka alkaa melko brutaalisti yhden osuman hippaleikeillä mehiläispesiä ja teroitettuja puunoksia kuhisevissa metsissä.
I LOVED IT! Hiippailua, jouskarilla suhautettuja pitkän matkan osumia ja etenemistä varpaillaan. Tämä on "endgame"-sisältöä itse pelattavuuden puolesta. Sellaiselle, jolle BOTWin suurin taika kietoutui tutkimusmatkailun, kokeilujen ja maailmassa yleisen mellastamisen ympärille, on tämä laajennus kuin toiveiden täyttymys. Plus ne pyhäköt jotka olen läpäissyt (Plateaulla ja Zoran valtakunnissa)... ne ovat olleet LOISTAVIA. Heittämällä pelin parhaimmistoa.
Minä kiitän ja kumarran; sinä vuoden 2017 kruunattu kuningas.
Switch on vanhoille klassikoille täydellinen alusta, ja olenkin jo pidemmän aikaa leikitellyt ajatuksella, koska pääsen pelaamaan lapsuuteni suosikkeihin kuuluvia pelejä uudestaan tällä Nintendon ihanaisella konsolilla. En tosin tiedä, ovatko Legacy Collection -porttaukset laadukkaita. Omistaako kukaan täällä niitä?
Puristit ovatkin jo ehtineet mankumaan MM 11:n graafista tyyliä flashpelimäiseksi. 8-bittisten Megisten ja X-sarjan ensimmäisten osien ulkoasu on omiin silmiini sen verran ikoninen, että mikä tahansa muu särähtää ainakin aluksi silmään.
Panostin 22 tuntia Xenoon menneenä viikonloppuna. Hyvinhän tämä meni. Paitsi, ettei mennyt. Elääkin pitäisi, mutta mistä ihmeestä löydän kotikonnuilta tarpeeksi korkean levelin hirviöitä? Tai siis.
Peli omaa vikoja, mutta myös huippukohdat, jotka kiitävät pilvissä. Esimerkiksi ensimmäinen avoin alue levittäytyy auki melko perinteisenä. Siellä on vehreitä niittyjä ja kukilla täytettyjä laaksoja, mutta saavuttaessa toiselle avoimelle alueelle... herranjestas, mitä näkymiä! värimaailma loistaa mysteerisen lila-oranssina, ja tunnen siirtyneeni omintakeiseen satumaailmaan, enkä pelkästään halpaan kopio-Hyruleen.
Hahmotkin ovat tulleet tutummiksi, ja monista heistä on alkanut pitää ja välittää. "Älä nyt lähde tästä partystä!" meuhkasin, kun...
Nia myös todistaa, että sydämessäni on sittenkin kissankorvaisen animetytön mentävä aukko. Tätä ette kuulleet täällä, ettekä kuule sitä enää koskaan uudestaan.
Näytä kirjoitukset
Jokatapauksessa, kiehtova aihe ja "tunnistamattomat ilmiöt ilmassa" -tutkimusohjelman tuominen julkisuuteen. New York Timesin mukaan ohjelma jatkuu varjotoimintana tänäkin päivänä. 